Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa

Joskus vaan sanat eivät riitä kertomaan niitä asioita joita sisällään tuntee, eikä sanoin voi kuvata niitä hetkiä mitä on saanut hyvän kaverin kanssa yhdessä kokea. 

Varmaan kaikki on sen huomanneet, mutta silti varalta, napsauttamalla kuvaa se suurenee isompaan kokoon. 

7.7.2007 sain puhelinsoiton, jossa sain tiedon koiranpentujen syntymisestä. 

Siitä viiden viikon päästä lähdin ensimäistä kertaa katsomaan pentuetta. Samalla reissulla valitsin pentueesta itselleni tulevan koiran.Vuoden päivät oli ehtinyt vierähtää siitä kun olin hyvästellyt edellisen koirani Jenin, jonka elämä oli päättyi lähes 12 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen.

Noin seitsemän viikon ikäisenä kävin sen hakemassa tulevaan kotiinsa ja samalla reissulla taloon saapui vuorokauden nuorempi mutta paljon pienempi koira  kääpiöpinseri Zeus.

                                                                                                    5 vk

Ronin nimi oli silloin vielä hakusessa, viimeisinä vaihtoehtoina
oli Ropi ja Roni, rohkeuteni ei riittänyt antamaan sille tunturin nimeä, mutta näin jälkikäteen huomaa että se olisi ollut sille todella hyvä nimivaihtoehto.

9 vk, Roni ja Zeus



                                                                   

                                                   11vk


 4kk ikää, retkeilyä pitää jo opetella

Roni ja vuorokauden nuorempi Zeus 5kk, kavereita läpi elämän

                                             8,5 kk






reilu vuosi jo ikää

päiväretkellä parillakin laavulla

ikää vajaa 1,5 v

Ronin ensimmäinen talvivaellus käsivarteen huhtikuussa 2009,
ikää n. 1 8kk. Käsivarren erämaa-alueen tutkiminen saatiin jo melko hyvin alkuun.
Torisenon ylityskin sujui riippusiltaa pitkin aivan hyvin






Nyt ikää jo vähän yli 2v







ahkion vetoharjoittelu on nyt aloitettu, ikää 2v 8 kk




reilu kuukausi myöhemmin ensimmäisen kerran tosi toimessa



Kaksi huippua, Roni ensimmäisen kerran suomen huipulla 19.4.2010.
Ronin nousunumeroksi tuli tällä kertaa 97589

3v

                                                               3,5 v











Ronin kolmas kevätvaellus käsivarren alueelle, aina vaan laajemmin tuli alue Ronille tutuksi.

Vierailimme upeissa maisemissa myös norjan puolella. Reisadalenin laakso taustalla, Jiertan huipulta kuvattuna
                                                                                                              Matkalla Kobmajoelle








Samalla reissulla Urtaslaaksoa ihmettelemässä laakson reunalta

4v, Roni on ollut aina kaikkien kaveri, niin ihmisten kuin eläinten.

                                                                                                                 

 Syksy 2011 syysvaelluksella käsivarressa

Keväällä 2012 tutuissa maisemissa, mutta nyt Roni joutui välillä oikein tosi hommiin. Uutta lunta oli satanut yhtäkkia n. 40 cm. Päivätauolla pääsin kuuntelemaan että kyllä se koirakin osaa kuorsata.

Loppukesä 2012, retkellä Repovedellä. Täälläkin pääsimme kokeilemaan riippusillan ylitystä ja edelleenkin se sujui ilman mitään ongelmia.

Maaruskaa ihailemassa käsivarressa myöhemmin syksyllä 2012

Keväällä 2013 jälleen kerran hienoissa maisemissa

Kesällä 2013 opettelimme uuden harrastuksen. Ronilla on tähystäjän osa ja minä toimin moottorina

Keväällä 2014 nousimme ihailemaan käsivarren maisemia ehkäpä yhdelle sen vaikuttavimmista paikoista. Govdosgaisin huipulle, taustalla Urtaspahdat


 Roni riemuitsemassa vaelluksen lomassa yhden lukuisista vaelluksillaan saamiensa ystävän kanssa.

Touko- kesäkuun vaihteessa kävimme toisen kerran itäkairan maisemissa

Ja syksyllä Ronilla oli vaativa tehtävä toimia Manto-ojan autiotuvan talkoiden päävalvojana. Kuten kuvasta näkee, niin voimille se näyttää ottavan.

Myöhemmin syksyllä 2014 kävimme ihailemassa maisemia pilvien yläpuolella Aakenustuntureilla

Vuoden vaihteessa kävimme vielä koillismaalla nautiskelemassa kunnon pakkasista

Kevätvaellus 2015, tutuille tuntureille. Tällä reissulla näkyi ensimmäiset merkit siitä että matkan vaivat alkoivat pikkuhiljaa painamaan. Mutta vaelluksen loppua kohti Roninkin hyvänolon tunne näytti lisääntyvän, kuten viereistä kuvasta voi sen hyvin nähdä.

Alkusyksystä poikkesimme Posion ja Kemijärven rajaseudulla muutaman päivän retkellä, osa matkasta kanootilla edeten ja osa jalkaisin. Roni näytti nuoremmalle mallia, kuinka pitää nämä retkeilyt hoitaa.

Viimeisen eli kymmenennen yhteisen vaellusreissumme Käsivarren alueelle teimme syksyllä 2015. Vietimme muutaman päivän välituntureiden maastossa. Ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen jo näytti että Roni ei kykene jatkamaan vaellusta, mutta siitä se sitten pikkuhiljaa taas sai itsensä liikkeelle ja selvisimme muutaman päivän vaelluksesta aivan hyvin.









Rohkenen väittää että vähän on niitä retkeilijöitä, jotka ovat nähneet suomen suurtuntureiden ympäristöä niin laajasti, kuin mitä Roni on sitä nähnyt. Muutenkin olemme saaneet viettää luonnossa uskomattoman määrän yhteistä aikaa.
Vuosien varrella se omalla olemuksellaan on löytänyt tuntureilta käsittämättömän määrän hyviä ystäviä, jotka sen tunnistivat vuodesta toiseen.
Samoin monissa vaeltajien yhteisissä tapaamisissa se on saanut nauttia hienosta seurasta, kiitokset teille kaikille ystävyydestä Ronin puolesta.

Ei suotta sanota että koira on ihmisen paras kaveri ja mielestäni ehdottomasti kaikkein paras vaelluskaveri. Ronista ei vaelluskaveri voi enää parantua, näin ainakin uskon.

Vaikka se toisaalta jaksoi talvella vielä aktiivisesti touhuta, niin usein olimme samassa tilanteessa kuin syksyn vaelluksella, helpompi oli maata kuin lähteä liikkeelle.


Keväällä totesin että Roni ei voi enää lähteä tunturiin, eikä sen tarvitse enää tietää että minä olen sinne menossa. Sen vaellukset ja vaivat ovat nyt ohi.

Kiitos uskomattoman hienoista yhteisistä hetkistä ja ajasta jonka saimme yhdessä kulkea.

Roni 07072007  -  28.4.2016

Karkausvuosi

Karkausvuosi on jo hyvässä vauhdissa ja karkaamisista ei mitään tietoa, mitä nyt  koirat välillä vähän karkailee.
Alkuvuoden retkien suunnittelu on kuitenkin edennyt mukavaan malliin, nyt kun vain jotenkin pärjäilee tuon alati nousevan reissukuumeen kanssa.

Kevätvaellukseni ajoittuu tällä kertaa myöhemmäksi kuin mitä aikaisemmin, siinä mielessä vähän uusi tilanne. Mikäli kevätvaellusreissu menee suunnitellusti, niin tällä kertaa vietän vähän vajaa kaksiviikkoa tunturissa kokonaan toukokuun puolella. Kun täällä etelässä päästään jo toivottavasti alkavan kesän makuun vappuna, niin minä pakkaan sukset ja ahkion autoon ja käännän auton keulan kohti Kilpisjärveä.

Uusi kaverini Soolo koira täyttää parin viikon päästä vuoden ja nyt se pääsee mukaan jolkottelemaan ensimmäiselle talvivaellukselle. Mutta onhan se sille jo kolmas lapin vaellusreissu, ei paha tuohon ikään ajatellen. Uskon saavani siitä upean vaelluskaverin, veto ja kanto hommiin se tosin pääsee vasta noin vuoden päästä, kunhan se on ehtinyt riittävästi vahvistua.

Reissusuunnitelmaakin olen yrittänyt mielessäni ja välillä kartallakin vähän hahmotella, mutta tällä kertaa on ajatuksena lähteä nautiskelemaan keväthangista ilman tarkempaa suunnitelmaa. Ajatuksissa on tällä kertaa harrastaa (ehkä) myöskin yöhiihtoa, onhan tuohon aikaan käsivarressa oikeastaan valoisaa jo ympäri vuorokauden. Äitienpäiviikonlopulle on järjestetty muutamien tuttujen kanssa yhteinen kokoontuminen tunturiin, mutta muuten on tarkoitus kuljeskella itsekseen.

Pikkuhiljaa pitää varusteitakin käydä läpi, uudet teleskooppisauvat kävin jo hankkimassa, suksien pohjaan pitokarvat on myös jo kaapissa odottamassa. Nyt uskaltaa jo viedä suksetkin asiantuntijan käsittelyyn, kun täällä ei enää tarvi kuvitella hiihtävänsä.
Varmaan varustelistan läpikäynti ja tulostus pitää hoitaa lähipäivinä, niin saa viimeisen tsekkauksen siitä, että pitääkö vielä jotain hankkia vai löytyykö kaikki tarpeellinen jo kaapista. Uuden säänkestävän kartankin kävin hankkimassa, pääsee sekin testiin tunturituuleen.
Ruokapuoltakin olen jo alustavasti vähän tuumaillut ja sopivat sisäfileet on pakasteessa odottamassa reissuun lähtöä. Ehkäpä ensiviikolla pitää kirjoitella ruokalista valmiiksi, niin voi ainakin kuivamuonien osalta suorittaa hankinnat jo hyvissä ajoin.

Eikä se vaellukselle lähteminen niin helppoa ole, tässä pitäisi vielä ehtiä vähän opiskelemaankin. Kaveri on hankkinut uuden turvalaitteen ja testailen ja hankin siitä ja sen toimivuudesta meille yhteisiä kokemuksia kevätvaelluksella.
keltainen tiili lähtee siis mukaan, mutta vielä en ole ehtinyt yhtään opiskella sen käyttöä, tosin nyt on jo manuaali tulostettuna paperille odottamassa opiskeluinnostusta.

Eikä siinä vielä kaikki, kun palaan tuolta kevätvaellukselta, niin kolme viikkoa tehokasta työntekoa ja viikoksi taas lappiin. Tällä kertaa semmoinen yhdistelmä matka, kanootilla jokea laskien ja välillä maastossa patikoiden. Reipasta menoa on tiedossa alkukesän tulvavesissä, epäilen että eiköhän tuossa joku uintireissukin voi olla tiedossa. Onneksi tämän reissun suunnittelusta vastaa henkilö, jolla on paljon kokemusta melonta hommista, itse pääsen kokeneempien mukaan oppimaan. Jääkööt tarkemmat tiedot reissusta odottamaan "reissumestarin" julkaisua, luulisin hänen siitä omaan Tervastulia blogiinsa jossain vaiheessa kirjoittavan.

Eli karkausvuoden ensimmäisen puoliskon osalta vaikuttaa retkeilymielessä mukavalta. Kesäajan ohjelma onkin sitten niin tiivis, että silloin en retkeilemään ehdi millään. Mutta syksylle pitää yrittää kehittää muutama reissu, niin saadaan tämä karkausvuosi retkeilymielessäkin hallintaan.

ja taas karttaa tutkimaan :)

Läheltä piti tai muuta hapuilua, opinko mitään?

Vuosien varrella on omalle kohdalle sattunut monenlaisia tilanteita, joissa olisi voinut käydä pahemminkin. Onneksi niistä olen selvinnyt vain säikähdyksillä ja toivottavasti oppinut jotain.

Vuosi 2009 huhtikuu:  Yötä Tenomuotkan autiotuvassa. Siitä aamulla kohti Taabmaa jokivartta pitkin. Ennen vanhaa Tenomuotkan rajavartioston kämppää ihmettelimme jäällä näkyviä jälkiä.
Jäljistä päätellen joku oli hiihtänyt ilmeisesti huonossa näkyvyydessä ahkion kanssa sulaan. Kaveri oli palannut sivusta avannolle auttamaan sulaan pudonnutta ylös joesta.

Seuraavan mutkan ja kämpän ohituksen jälkeen hiihtelimme jäätä pitkin eteenpäin. Vain sauvanpistolla tuli virtaava vesi ulkokurvissa näkyviin ja oli helppo tehdä päätös siirtyä hiihtämään rannan puolelle

Muista varoa virtaavia vesiä ja varsinkin koskipaikkoja, jokien mutkia jne...

Sama reissu muutamia päiviä myöhemmin Pitsuksen autiotuvalla.
Tuuli oli niin voimakas, että pienemmillä ihmisillä oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Tuvalta ei nähnyt wc:tä lainkaan ja liiterin ja tuvan välissä oleva viittamerkkikin oli välillä hukassa. Tuisku oli ns. maatuisku, kun huonolla näkyvyydellä katsoi ylöspäin, niin siellä näkyi sininen taivas. Vanhemman pariskunnan nainen lähti käymään wc:ssä. Kun häntä ei alkanut kuulua takaisin, niin hänen miehensä lähti häntä etsimään. Hetken kuluttua molemmat palasivat erikseen tupaan. Toisiaan he eivät olleet nähneet. Rouva kertoi ottaneensa wc:ltä suunnan kohti tupaa ja kontanneensa valitsemaansa suuntaan. Kun tupaa ei alkanut näkymään, hän oli palannut takaisin wc:n luo ja ottaneensa sieltä uuden suunnan. Toisella yrittämällä hän löysikin sitten takaisin tuvalle. Tämän jälkeen kävimme merkitsemässä wc:n ja tuvan välin n. 3m:n välein halolla. Sen verran oli näkyvyyttä että sentään seuraavalle halolle osasi mennä. Esim vesiavannolle ei sinä päivänä uskaltanut edes yrittää.
Myrskyn jälkeen on poutasää

Luonnonvoimia on syytä kunnioittaa ja mieluummin vaikka joku lisäpäivä reissuun kuin turhia riskejä ottamaan.

Huhtikuu 2007

Hiihto Lossulta Meekolle Meekonpahdan eteläpuolelta:

Hiihtäessämme joen jäällä myötämäkeen niin huomasimme lumessa painaumia, joita jäimme vähän ihmettelemään. Kun varovaisesti kokeilimme sauvalla painaumien kohdalta, niin totesimme että niissä kohti joessa ei ollutkaan jäätä vaan paksun lumivaipan alla virtasi sula joki. Lunta oli uomassa niin paljon, että jos lumikannen läpi olisi pudonnut, niin hiihtäjä olisi jäänyt kokonaan lumipinnan alapuolelle ja sieltä nousu ylös olisi ollut varsinkin yksin kulkeneelle varmasti lähes mahdoton tehtävä.

Edelleenkin virtaavat vedet ja niiden päällä olevat paksutkin lumikannet voivat olla petollisia

Govddosgáisin huipulta takaisin Pitsuksen tuvalle.

Aloitimme paluun laskemalla huipulta maljalaakson rinnettä pitkin kiertäen myötämäkeen ja myötäpäivään. Sitten lähdimme kaartamaan paluujäljellemme. Oli hieno hankikeli ja alamäkeen mennessä vauhtiakin sopivasti. Jostain syystä hiihdimmekin tulojälkemme yli ja yhtä-äkkiä huomasimme olevamme Govddosgaisin koillisrinteellä joka laskee erittäin jyrkästi kohti Pitsusjärveä. Tunturin rinne oli erittäin jäinen ja etenimmekin koko ajan varovaisesti kohti tunturin itäpäätä ja tuloreittiämme, koska alapuolella rinne olisi ollut erittäin jyrkkä ja lasku pitkä ja varmaan meidän taidoillemme liian vauhdikas.

Hyvä keli ja vauhdin hurma, seurauksena voi olla nopea surma.

Kevät 2008 Porojärvellä

Kämpälle piti hakea lisää vettä, olimme todenneet vedenottopaikan vaaralliseksi, niin pyysin tuvalla olevaa pariskuntaa seuraamaan kaveriani vedenottopaikalle. Toinen heistä lähti avannolle mukaan, kaveri lähestyi varovasti avantoa sauvalla tunnustellen. Juuri kun hän kumartui ottamaan vettä, niin lumi petti suksen kärkien alla ja hän ”syöksyi” suksen kärjet edellä päälleen avantoon. Toinen peräänkatsojista oli niin lähellä, että hän ehti tarttua kaveriani kädestä ja sai autettua hänet ylös avannosta. Mikäli hän olisi ollut yksin avannolla, niin ylös nousu olisi ollut lähes mahdoton tehtävä. Vettä oli avannossa niin syvästi, että suksisauva ei yltänyt pohjaan.

Sen jälkeen tällaisilta avannoilta ei ole vettä urkittu sukset jalassa.

Kevät 2008 Taabma

Aamulla heräsimme kohtalaisessa säässä, tuuli oli pohjoisessa ja pakkasta oli n. -5 astetta. Aamutouhujen jälkeen pakkasimme tavarat lähtökuntoon. Lähtöhetkellä näkyvyys oli jo huonontunut, luntakin sateli jonkin verran ja tuuli oli voimistumassa. Tavoitteena Kobma, rajanpintaa pitkin hiihtäen. Lähdimme kohti rajavartioston tupaa Harrijärvellä. Lumi kantoi kohtalaisesti, tupa oli tyhjänä ja jatkoimme tuvalta jokiuomaa kohti Norjan rajaa. Tuuli yltyi koko ajan ja näkyvyys heikkeni voimakkaasti. Siirtyessämme jokiuomasta rajaa kohti, tuuli oli jo niin voimakas, että se vaikeutti etenemistä. Hiihdimme rajalla olevan poroaidassa olevalle portille ja siirryimme Norjan puolelle. Otimme portilta suunnan kohti Norjan puolella olevaa tupaa ja tähystelimme hiihtäessämme tupaa. Lopulta huomasimme tuvan savupiiput tunturiselänteen takaa ja hiihdimme tuvalle. Vedimme ahkiomme ja suksemme myrskyltä suojaan tupien välissä olevaan huoneeseen. Päätimme jäädä odottamaan sään paranemista. Tuuli jatkui voimakkaana koko päivän ja päätimmekin pysyä myrskyltä suojassa tuvassa.  Tuulensuunta oli suoraan pohjoisesta joka olisi ollut suoraan vastainen kulkusuuntaamme.

Ihminen on luonnon edessä pieni ja poloinen. Jääräpäisesti ei kannata pitää omista suunnitelmistaan kiinni

Huoletonta hiihtelyä kevät 2013 Saarijärvi - Lossu
Hiihtelimme vierekkäsiä kelkkauria sumuisessa säässä. 
Pikkuhiljaa kelkkaurat erkanivat toisistaan, hiihtelin idänpuoleista uraa ja kaveri hiihteli viittareittiä. Oletin että kelkkaurat kohta taas kohtaavat toisensa. Välimatkaa oli muutama kymmenen metriä ja sumun seasta näin vielä kaverin, mutta kohta huomasin hänen hävinneen näkymättömiin. Kompassi näytti kuitenkin etenemissuuntani olevan suunnilleen sopiva ja korkeusmittari näytti että melko tasaisesti edetään, niin mikäpä siinä oli hiihdellessä. Nautiskelin sumussa hiihtämisestä ja hiihtosuuntani oli melko tarkasti pohjoiseen ja varmaankin pari kilometriä ehdin hiihdellä itsekseni, kunnes huomasin, että kelkkaura alkaa kaartamaan itään ja sumun seasta näin tunturin rinteen myöskin laskevan melko voimakkaasti samaan suuntaan. Jatkoin vielä hetken uralta poiketen suoraan pohjoiseen ja jouduin jo vähän nousemaan tunturin rinteeseen. Sitten ajattelin että ehkäpä olisi syytä vilkaista vähän karttaa. Totesin olevani Kahperusvaaran pohjoispuolella laskevan laakson reunalla, siitä sitten totaalinen suunnan muutos ja nokka kohti länttä. Vajaa kilometri lännen ja luoteen välimastoon ja olin taas viittauralla. Siitä sitten taas kohti Lossua. Sakea sumu luo mielenkiintoisen ilmiöitä, joihin olen ennenkin vaelluksilla törmännyt. Kun et oikeasti näe ympärillä mitään, niin vaikuttaisi että joka puolella rinteet nousevat melko jyrkästi ylöspäin, mutta silti vain piti jatkaa kohti tätä "vastamäkeä". Samoin lähestyessäni viittareittiä ihmettelin, että mikäs poroaita tuolla edessä tunturin rinteellä näkyy, mutta hetken kuluttua poroaita osoittautuikin viittakepiksi.
Karttakuvassa reitit piirretty ulkomuistista vapaalla kädellä

Huonolla näkyvyydellä pitää pysyä oikeasti hereillä ja tarkkailla omaa reittiään, suuntaa ja ajan kulumista koko ajan.

Kevät 2011  Saarijärvi-  Lossuhytta

Heargevarrin koillispuolella pidin ruokatauon, olin aamulla tehnyt voileivät valmiiksi ja termospullosta join palanpainikkeeksi teetä. Tulosuunnastani näkyi tähän vielä hienosti Terbmiksen pahdat. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa pitkin jokiuomaa, tähän asti näkyvyys oli ollut hyvä, mutta nyt tuuli vaan yltyi ja se toi tullessaa myös lumisateen. Laakson pohjalla tuumailin jatkoreittiäni, tavoitteenahan oli Lossuhytta. Ajattelin jatkaa edelleen suoraan laakson pohjaa pitkin ja nousta Nigosjavren kohdalta ylös tunturiin. Etelärinteessä uusi lumi alkoi tarttumaan suksien ja ahkion pohjaan ja nousu tunturiin tuntui todella työläältä. Roni ei meinannut saada ahkiota enää oikeastaan ollenkaan liikkumaan ja kun kävin itse kokeilemassa ahkiota, niin huomasin lunta tarttuneen jarruksi myöskin ahkion sivuille. Lisäksi voimakas vastatuuli toi nousemiseen oman lisähaasteensa, hetken tuumasin ja tein suunnitelman muutoksen. Annoin Ronille vähän lisäenergiaksi kuivalihaa ja käänsin suunnan Leattanin rinteen suuntaisesti lounaaseen ja lähdin varovaisesti tulemaan alas tunturin sivurinnettä pitkin tarkoituksena löytää sopiva paikka teltalle. Kun olimme päässeet vinottain laskemaan vähän alemmas rinnettä muutin suunnan alas laaksoon ja kun rinne muuttui riittävän tasaiseksi majoittumiselle. Testasin vielä sauvalla että lunta oli paikalla reilusti yli metrin ja päätin että tähän jään seuraavaksi yöksi vaikka nyt oli vasta iltapäivä...
...

Johonkin aikaan yöstä heräsin, kun tuuli puhalsi vieläkin voimakkaammin ja puisteli telttaa. Nyt rakentamastani tuulimuurista oli oikeasti kunnon hyötyä, muurin korjaamisen jälkeen lumen juoksutuskin teltan seinille loppui lähes kokonaan. Heräsin aamulla noin 7:00 seutuvilla, tuuli oli heikentynyt selvästi. Lämmitin keittimellä ensimmäiseksi telttaa ja aloin sen jälkeen aamupalan laittoon. Kävimme Ronin kanssa välillä ulkona tarkastelemassa tilannetta ja totesin näkyvyyden  ja kelin olevan selkeästi parantunut eilisestä.

Kevät 2012   Terbmis- Jogasjärvi

Muutama päivä ennen vaellukselle lähtöä oli satanut uutta lunta n. 40cm. Ensimmäisenä päivänä hiihto Kilpikseltä Terbmikselle valmista uraa pitkin. Olosuhteista johtuen seuraavalle päivälle suunnitelemani hiihto Porojärvelle ei oikein tuntunut olosuhteisiin nähden sopivalta, mutta ajattelin miettiä jatkosuunnitelmaani vasta aamulla.
Aamulla kuulin yöllä tulleilta vaeltajilta että he olivat edellisen päivän aikana kahlanneet ahkion kanssa Porojärveltä Jogasjärven ja Kaitsajokilaakson kautta tänne. Pakkasin omat tavarani lähtökuntoon n. Klo 09:00 starttasin aurinkoisessa säässä kohti Porojärveä sieltä edellisenä iltana tulleiden jälkeä pitkin. Uutta lunta oli tullut paikoitellen yli 50 cm, eikä se kantanut esim koivikossa yhtään. Alkumatka sujui hyvin kelkkauraa pitkin, mutta ohitettuani Dierbmesmallan, niin reitti kääntyi pois kelkkauralta kohti Kaitsajokilaaksoa. Jäljistä näki, että uran tekijät olivat paikoitellen kahlanneet tosi syvällä. Haasteet kasvoivat kun ura nousi pikkuhiljaa ylös Rommaenon laaksosta, uran tekijöiden alamäet olivat minulle ylämäkiä, lisäksi auringon paiste huononsi ahkion luistoa. Pehmeässä lumessa Ronikaan ei kyennyt ahkiota kunnolla vetämään, joten vedimme ahkiota yhteistyössä pieninä pätkinä eteenpäin. Lopulta nousimme Härkäkuopan seutuvilla niin ylös, että reitti muuttui tasaisemmaksi ja välillä jopa pieniksi myötäisiksi. Haastavassa kelissä Roni väsyi ja noin klo 13:00 pysähdyimme päivätauolle. Tallasin lunta tiivimmäksi ja levitin siihen retkipatjan makuualustaksi. Reilun tunnin ajan levähtelimme auringonpaisteessa ja nukahdimme molemmat. Oli mukava huomata että koirakin osaa kuorsata. Lepotauon jälkeen ajattelin, että hiihdämme vielä pienen pätkän ja laitamme sitten leirin pystyyn, ettei Roni väsy liikaa heti reissun alkupuolella. Noin klo 16:00 seutuvilla löytyi jokivarresta sopiva leiripaikka, poljin uran viereen teltalle sopivan paikan ja aloitin teltan pystytyksen.

Jos olosuhteet muuttuvat, niin ole valmis muuttamaan myös suunnitelmiasi, tee se hyvissä ajoin

Kevät 2013 Geatkevuophytta-  Taabma
Edellisenä päivänä olin kahlannut märässä lumessa Reisadalenin laakson rinteillä ja kenkien kuivatus ei oikein sujunut, niin päätin jatkaa Taabmalle kuivattelemaan varusteita...

 Voimakas etelätuuli, sumuinen whiteout keli. Myöhemmin kuulin että Käsivarren alueella monet varmaan minua viisaammat eivät sinä päivänä liikkuneet mihinkään.

 Koko ajan piti olla tarkkana ja siitä huolimatta lähestyessäni tuntureiden välistä satulaa, jouduin hiekkamellojen kaltevaan maailmaan olosuhteissa, joissa et erottanut maaston muotoja ja korkoeroja. Kaksi kertaa huomasin olevani niin kaltevassa rinteessä, että ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin irrottaa Roni valjaista ja ottaa sukset pois jaloista ja jatkaa matkaa jalkaisin ja itse vetäen ahkiota. Yhden jyrkähkön rinteen saattelin ahkiota jalkaisin ja flexin avustuksella alas. Mitä ylemmäs kurua nousin, niin sitä voimakkaammin tuntui tuuli puhaltavan vastaan. Onneksi takissani on erittäin hyvä myrskyhuppu, siitä saa kasvojen eteen vähän kuin tunnelin, joka suojaa näkyvillä olevat kasvon osat hyvin. Tämän takia ei tarvinut kaivaa ahkiosta edes myrskylaseja esille.

Tunturisatulan ylitettyäni aloitin erittäin varovaisen laskun alas kohti Roggejavrea. Onneksi tämä rinne on varsin loiva ja noin kävelyvauhdilla "laskettelimme" sitä järven pohjoispäähän. Siitä kompassiin suunta etelään ja noin kilometrin hiihto järven jäätä pitkin. Taas kerran tauon paikka ja sitten sumussa kohti Roggeoaivin ja Sidusoaivin väliseen kuruun. Oli mielenkiintoista sauvojen avulla tunnistella, että olenko kurun pohjalla vai jommalla kummalla rinteellä, mitenkään muuten sitä ei voinut huomata.

Whiteout kelissä monesti kaikkein turvallisin valinta on leiriytyä ja odottaa kelin paranemista. Jos liikut niin se tarkoittaa että joka hetki pitää olla valmiina yllätykseen.

Hyvissä voimissa oleva ihminen selviää haastavissakin olosuhteissa, itsensä väsyttänyt tekee helposti virheitä aivan rutiini asioissakin. 


Nämä (ja näitä tapahtumia löytyisi vielä lisää) kun lukee, niin ei liene ihme että saan retkeillä koirien kanssa aivan itsekseni. Yksin kulkiessa olen mielestäni yrittänyt vältää turhia riskien ottamisia, mutta silti näköjään monenlaista sattuu ja tapahtuu.

Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan

Mies kuoli hiihtovaelluksella

Tämä surullinen uutinen on aiheuttanut melkoisen määrän pohdintaa, turhaakin spekulointia ja kommentointia vaellusta käsittelevillä keskustelupalstoilla.
Tiedossa ei ole todelliset syyt mitkä johtivat tähän murheelliseen tapahtumaan ja tarkoituksena ei ole tässä kirjoituksessa sen enempää tätä käsitellä.
Tähän tapahtumaan liittyvänä toivon menehtyneen läheisille voimia suuren surun keskellä ja tilanteesta selviytyneelle toivon fyysistä ja henkistä toipumista takaisin vaelluskuntoon.


Vaelluksille valmistautumisessa on varmasti jokaisella vaeltajalla omat rutiininsa, niin myös minulla. Oma tapani on harrastaa ennakkosuunnittelua, riskien ennakkokartoitusta, asioiden etukäteen kokeilua, jne...
Varusteiden ja ruokien kanssa olen jo vuosia harrastanut ns. listojen tekoa. Vanhan jo hyväksi havaitut muistilistat on tietokoneella tallessa ja välillä vaelluksen jälkeen tulee kommentoitua ja täydenneltyä omat listat kokemusten mukaisilla muutoksilla. Muistilistat vähentävät merkittävästi sitä riskiä, että jotain ehkäpä oleellistakin unohtuisi pois matkasta.

Tietysti ennen varusteiden ja ennenkaikkea retken ruokien suunnittelua pitää olla olemassa joku vaellussuunnitelma. Teen yleensä kohtuullisen tarkan vaellussuunnitelman ja varustaudun selviämään maastossa ajatellun reissun mukaan ja vähän kauemminkin.
Ruuan valmistamista varten pitää tietysti varata keittimeen riittävästi polttoainetta. Itse käytän kaasukeitintä, mutta kaasun lisäksi varaan talvella aina mukaan myös trangian spriikeittimen ja siihen polttoainetta. Joskus keli on ollut sen verran kylmää, että kaasulla keittäminen ei ole onnistunut. Olen tosin välillä ottanut kaasupullon makuupussiin kaveriksi nukkumaankin, silloin se on pysynyt hyvin lämpöisenä. Suunnitelma on tietysti "vain" suunnitelma. Jokainen päivä saa aikaan suunnitelman päivittämisen, välillä mennään ennakkosuunnitelman mukaan ja välillä siitä poiketaan.

Vaatteiden suhteen olen jo monta vuotta harrastanut vaatteiden pakkaamista mahdollisimman vesitiiviisti. Tämä on liittynyt siihen ajatukseen, että jos päällä olevat varusteet syystä tai toisesta pääsisivät kastumaan, niin ahkiosta tai rinkasta löytyy takuuvarmasti kuivat vaatekerrat päälle pantavaksi. Talvella mukana kulkee myöskin vaelluskenkien lisäksi toiset lämpöiset kengät, ne on tosin olleet pakattuna vain ahkioon, ilman erillistä tiivistä "paketointia". Mahdollisiin myrskyihin yritän varautua sekä vaattein että varustein.

Nyt jo muutaman vuoden on mukana kulkenut vaelluskota ja sitä ennen kannoin mukana telttaa tai jollain kesävaelluksella tarppikangasta. Joka tapauksessa joku hätämajoittumisväline kuuluu omiin vakiovarusteisiin. Olosuhteisiin nähden kohtuullisen lämmin makuupussi ja joillakin reissulla kaksikin makuupussia on tullut pakattua mukaan. Nämä sen vuoksi, että lepääminen ja nukkuminen onnistuu vaikka yöpyisikin eri paikassa, kuin mitä on alunperin ajatellut. Lämpimästi ja mahdollisimman kuivana pitää pystyä majoittumaan vaikka hätämajoitteessa.

Talvella liikkuessani kulkee ahkiossa ja päivärepussa termospulloissa kuuma vesi
aina mukana. Vähintään 1,0 l pitää löytyä varusteistani kuumaa vettä aina. Tarvittaessa päivän aikana sitä pitää keitellä pulloihin lisää, tilanteet voivat nimittäin maastossa muuttua varsin nopeasti.
Välillä tulee tehtyä myöskin ns. päiväretkiä. Niitä varten on mukana reppu, johon sopii pakkaamaan taukovaatteet, termospullon, evästä, jne...

Ruuhkasuomesta on mukava lähteä vaellukselle, missä saa välillä olla ilman ruuhkaa. Tästä syystä reittivalintani on välillä sellaisia, että liikun alueella, jossa ei välttämättä tapaa ketään, eikä siellä myöskään puhelimella ole mitään mahdollisuutta soittaa apua. Jos jostain syystä joutuisit jäämään paikoilleen, niin voisi olla että saisit helpostikin viettää viikon tai vaikka kaksi rauhassa, eikä ketään kulkisi niin läheltä että voisit tulla löydetyksi. Tästä syystä olen näille vaelluksille monesti saanut lainattua hyvältä vaellustutulta ns. hätälähettimen, jolla jonkin vahingon sattuessa voisit hälyttää paikalle apua. Laite ei sinänsä vaikuta mitenkään omaan vaeltamiseeni, mutta tämän mahdollisen avun saamisen lisäksi se on antanut mahdollisuuden välillä ilmoitella muillekin, että missä sitä mennään.

Suunnistaminen, siitä voin heti sanoa, että minusta ei ole kenellekään suunnistamisen kouluttajaksi, mutta muutamia ajatuksia ja periaatteita, joita itse olen opetellut ja opettelen käyttämään.
Välillä käydään hyvinkin kiivasta keskustelua, että pitääkö suunnistaminen perustua teknisten laitteiden (GPS) vai kartan ja kompassin käyttöön. Molemmissa on puolensa ja ehkäpä niiden järkevä yhteiskäyttö on ihan hyvä asia. Ilman oikeaa karttaa ja kompassia maastoon ei missään tapauksessa pidä kuitenkaan lähteä. Vaikka kuinka luotettava tämä oma tekninen apuväline on, niin se voi mennä rikki, se voi hävitä, se voi lakata toimimasta,jne...

Oleellista jokatapauksessa on se, että liikkuessaan maastossa pitää koko ajan pysyä ajantasalla siitä, että milloin viimeksi olit paikassa, jonka löydät kartalta.
Jos liikun itselle "tuntemattomalla" alueella tai olosuhteissa joissa en voi katsomalla paikallistaa itseäni, seuraan kulkusuuntaani ja ajankulua. Todennäköisesti jokainen tuntee oman etenemisnopeutensa eri olosuhteissa kohtuullisen hyvin. Silloin itsensä paikantaminen kohtuudellisella tarkkuudella onnistuu tuon tunnetun pisteen, kulkusuunnan ja kellon avulla melko luotettavasti.
Oman kulkusuunnassa pysymisen olen monesti testannut ja se ei onnistu ilman kompassin jatkuvaa käyttämistä. Reilusti alle kymmenen minuuttia riittää minulle, kun täydellisessä hernerokkasumussa suunta muuttuu 90 astetta.

Kartan lukutaitoon liittyy myöskin yksi erittäin tärkeä taito, jota mielestäni olisi kaikkien syytä harjoitella. Valitse kartalta summittaisesti joku piste ja yritä sanallisesti selittää se toiselle niin, että toinen löytää sen kartalta yksiselitteisesti. Kun uskaltaa kokeilla, niin huomaa, että se ei ole kovin helppoa ja varsinkin kun tiedostaa, että pitäisi pystyä kertomaan se niin tarkasti, että joku voisi löytää sinut kertomastasi paikasta.
Yksi tapa itsensä paikantamiseen on hyvällä näkyvyydellä se, että ottaa kompassisuunnat esim kolmeen maastossa erottuvaan tunnettuun pisteeseen ja piirtää nämä "linjat" kartalle. Linjojen risteyspaikan seutuvilta löydät itsesi.

"Harhaan suunnistaminen" on tapa, jota olen myöskin onnistuneesti käyttänyt. Se tapahtuu niin, että suunnistan harkitusti haluamani kohteen "viereen".  Peitteisessä maastossa tai huonolla näkyvyydellä perinteisin menetelmin liikkuessa en luota omiin taitoihini niin paljon, että tähtäisin kohti "kämpän nurkkaa". Yleensä maastosta löytyy joku "linja", joki, oja, suo,tie, ...  johon minunkin taidollani osuu. Siihen törmätessäni tiedän että nyt olen halutulla linjalla. Nyt minun ei tarvitse arvuutella että kumpaan suuntaan pitää lähteä, olenhan tahallani suunnistanut haluamalleni puolelle lopullista tavoitetta.

Viime aikoina olen enenevässä määrin yrittänyt harjoitella kartan lukemista maastossa "koko ajan", eli kartta ja kompassi pitää olla koko ajan helposti käsillä. Olen ollut huomaavinani, että esim korkeuskäyrien avulla maaston muotojen arviointitaitoni on kehittynyt, samoin kartasta löytyvien karttamerkkien avulla löytyy lisää niitä ns. tunnettuja pisteitä, eli entistä "tiheämmin" olet oikeasti kartalla. Tämä kartan lukutaito on myöskin hyvä apu tulevien reittien suunnittelussa.
Kellossani on ilmanpaineeseen perustuva korkeusmittari. Sitä olen myöskin käyttänyt suunnistuksen apuvälineenä, erityisesti silloin kun näkyvyys on todella huono. Olen ennakkoon katsonut kompassisuunnan ja suunnitellut reitin niin, että jollain tunnetulla korkeuslukemalla suunta muuttuu joksikin toiseksi. Luulen että  ihminen, joka ei koskaan ole ollut white out olosuhteissa, ei oikeasti osaa edes kuvitella sitä, että miltä se tuntuu. Joskus voit olla sellaisessa maastossa, että turvallisinta on olla liikkumatta mihinkään.

Olosuhteet voivat muuttua nopeasti, tästä syystä on ihan hyvä yrittää opetella myöskin luonnon merkkien "lukemista" ja esim tuulen, pilvien, jne...muutoksia. Luonnonvoimia vastaan ihmisen on turha lähteä kilpailemaan. Siksi on tärkeää, että pystyy muuttamaan omia, hyviäkin suunnitelmia. Joskus voi olla viisaampaa pysähtyä, seurata tilanteen kehittymistä, huoltaa itseään ja tarvittaessa leiriytyä, vaikka ajateltu tavoite olisi hyvinkin lähellä. Tunturit, joet, kosket, joku kämppä tai muu tavoite ei kyllä mihinkään karkaa, mutta turhia riskejä ottamalla ne voivat jäädä lopullisesti tavoittamatta.

Lopuksi pari ajatusta, jotka soveltuvat oikeastaan kaikille elämän alueille.
Vesilasi testi: Laita vettä vesilasiin, laita etusormesi veteen ja nosta se sieltä ylös. Mikäli veteen jää sormen kolo, olet korvaamaton.
Mikäli sitä koloa ei siihen jäänyt, niin muista että myös ilman sinua maailma jatkaa pyörimistään. Voit olosuhteiden tai tilanteen niin vaatiessa muuttaa suunnitelmiasi vaarantamatta maailman pyörimistä. Voit tarvittaessa venyttää retkeäsi suunnitellusta, mutta pysyä hengissä.

Monesti luulemme että jollekin asialle on tehtävä heti jotain. Silloin kun on ihmisen hengestä akuutisti kysymys, niin silloin pitää pystyä toimimaan heti.
Kaikissa muissa tilanteissa voit käyttää enemmän tai vähemmän aikaa harkintaan ja toiminnan suunnitteluun. Sekin voi pelastaa jonkun hengen.


Uhkarohkeus ei ole rohkeutta, harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.
Kaikesta huolimatta retkeily on hyvä ja turvallinen harrastus. Yleensä vaellusten vaarallisin osuus on matka joka kuljetaan kodin ja retkeilypaikan välillä.
Turvallisia retkiä kaikille .

Niinkuin viimeistä päivää

Vuosi 2015 vetelee viimeisiään, kiinalaisen kalenterin mukaan koiranvuosi on seuraavan kerran vuonna 2018, mutta ehkäpä minun kalenterissani tämä kulunut vuosi oli koiran vuosi.
Kuten viimeaikaisista blogiteksteistä on voinut lukea, niin olen saanut viettää hienon vuoden ja varsinkin kesäkuun alun jälkeen hyvin koirapainotteisen vuoden.

Onhan sen pitänyt sisällään reilun kahden viikon perinteisen kevätvaelluksen Ronin kanssa, toukokuussa parin tutustumiskäynnin koirapentuetta katselemassa ja kesäkuun alusta Soolon kanssa normaali arkielämän lisäksi varsin aktiivisen pelastuskoira opettelua. Tämän lisäksi heinä- elokuussa sain vähän lisähaastetta, kun reippaan kolmeviikkoa hoitelin omien koirieni lisäksi vaihtelevasti kolmea ja välillä jopa neljää lisäkoiraakin. Kyllähän se vähän huomiota herätti, kun käytin lenkillä yhtäaikaa viittä koiraa, mutta kohtuullisesti näytti sekin sujuvan. Soolon kouluttamisen hyväksi "arkikoiraksi" ja sen lisäksi pelastuskoiraksi kirjoitinkin jo aikaisemmassa blogissani.

Kuluneen vuoden talvi oli jo toinen peräkkäin, kun tänne kotiseuduille ei tullut oikeastaan talvea lainkaan. Toinen kevät jo peräkkäin, että emme päässeet Ronin kanssa harjoittelemaan ahkion vetämistä kotikulmilla, Ronin kannalta tilanne oli inhottava, kun ahkion vetoharjoittelu alkoi vasta kevätvaelluksella ja tositoimilla heti alusta alkaen.  Onneksi nyt näyttää että tulevan talven suhteen näyttäisi ainakin siltä, että järvet pääsevät jäätymään ja pääsemme harjoittelemaan ainakin järven jäälle.

Retkeilyn suhteen vuosi meni mukavasti, edellä mainitun kevätvaelluksen lisäksi muutama lyhyempi vaellusreissukin järjestyi noiden työasioiden ja koiraharrastusten väliin.
Erityisen mukavana reissuna jäi mieleen syksyinen kanootti/patikointi reissu Mustarinnan tunturialueelle, Mustarinnantunturin ja Kiekkikairan hoito- ja käyttösuunnitelma 2014-2029
Kahden koiran kanssa eteneminen kanootilla sujui hyvin, maastot oli miellyttävät ja takuuvarmasti tulen retkeilemään tulevaisuudessakin tällä alueella.


Seuraavat talkookuvat on kopioitu talkoissa mukana olleen nimimerkin Puita Metsältä albumista.

Retkeilyyn liittyvä toinen teema kuluneella vuodella on ollut talkootyön organisoimisen kehittäminen yhteisten retkeilyrakenteiden ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi.
Merkittävin yhteinen ponnistus tälle vuodelle oli Vongoivan kammi, vanhan huonokuntoisen kammin purkaminen sekä uuden kammin rakentaminen. Itse en käytännössä päässyt mukaan talkooviikolle, mutta hoidin oman osuuteni talkoista suunnittelemalla projektia sekä hankkimalla muutamia "sponsoreita" materiaalien toimittajaksi uuden kammin rakentamista varten. Projekti jäi vielä kesken, mutta tarkoitus on saattaa se loppuun nyt alkavan vuoden 2016 aikana. Projektin toteutusvaihe myöskin oli siinä mielessä hyvä, että siitä sai hyvin lisäoppia tulevaisuuden projektien hoitamista varten.



Sinänsä harmi, että tämän loppuunsaattamisen ajankohdaksi on päätetty kesä/heinäkuun vaihde. Itselle tämä ajankohta on mahdollisimman huono, perinteisesti juuri siihen aikoihin pidän oman lyhyen "kesälomani" ja juhannuksen tietämissä tulee tuhansien kilometrien päästä vieraita noin kuukaudeksi. Olisi vähän epäkohteliasta kadota tunturiin heti kun harvinaiset vieraat tulevat, joten en pääse mukaan näihinkään talkoisiin.
Muutenkin näiden talkoiden parhaimpana ajankohtana pitäisin elo-syyskuun vaihteen aikaa. Silloin yleensä pahin hyttysaika on ohi, ulkolämpötila on todennäköisesti sopiva töiden tekemiseen ja monet talkoolaiset voisivat yhdistää talkoot syysvaelluksen yhteyteen.

Mitä vuosi 2016 sitten voisi tuoda tullessaan?

Talkootöiden organisoimisen kannalta olemme pienellä ryhmällä tehneet alustavaa valmistelua kuluneen vuoden aikana ja alustavia keskusteluja on käyty metsähallituksen edustajien kanssa tämän teeman ympärillä.
Rauhoitimme tämän asian loppuvuodessa odottamaan alkavaa uutta vuotta, mutta kunhan saadaan vuosi 2016 alkamaan, niin tarkoitus on aktivoitua tämän asian tiimoilta.
Metsähallituksella on valtava määrä retkeilyyn liittyviä rakenteita ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on päättäjät joutuneet käyttämään ns. "priorisointia". Ilmeisesti euro on hyvin vahvasti ohjaamassa päätöksen tekoa. Tästä syystä taloudellisisa voimavaroja löytyy hyvin niiden rakenteiden ylläpitämiseen ja uusienkin rakentamiseen, jotka maantieteellisesti sijaitsevat ns. turistivirtojen tavoitettavissa. Mutta jos kohde sijaitsee "syrjässä" eli siellä missä perinteisesti juuri näitä retkeilyrakenteita on käyttäneet vaeltajat, niin niihin ei ole muodikasta käyttää yhteisiä taloudellisia voimavaroja.
Olemme ilmeisesti palaamassa lähtökuoppiin, monet autiotuvat ja kammit on alunperin toteutettu retkeilijöiden toimesta, samoin niiden ylläpitäminen. Mikäli näitä rakennuksia halutaan jatkossakin käyttää ja ylläpitää niin se tulee edellyttämään käyttäjien osalta omaa aktiivisuutta.
Onneksi muutkin tahot ovat aktivoituneet tämän asian tiimoilta, Tunturilatu ry on valinnut vuoden teemakseen autiotuvat ja laatinut autiotupien käyttäjien kautta jaettavan vetoomuksen: autiotupa vetoomus

Jotta tämä talkootyö olisi jotenkin hallittavissa ja ohjattavissa, niin tämä edellyttää työn organisoimista jollain järjestelmällä. Tästä syystä tämän vuoden tavoitteena onkin viedä eteenpäin ja kehittää metsähallituksen ja muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen kanssa tätä toimintamallia. Samaan aikaan tulemme organisoimaan muutamia konkreettisia talkoita, joista varmasti tärkein on tuon kesken jääneen Vongoivan kammin rakentamisen loppuun saattaminen.

Retkeilymielessä on muutamia suunnitelmia jo valmiiksi mietittynä, toteutus tietysti on sitten oma juttunsa.
Jo usean vuoden ajan olen haaveillut sydäntalvella tehtävän vaelluksen perään. Ehkäpä alkava vuosi antaisi tähän mahdollisuuden. Milloin ja minne, sitä en vielä tiedä, mutta onneksi vaihtoehdoista on runsauden pulaa. Mukava olisi käydä testaamassa pari vuotta sitten talkoilla korjaamamme Manto-ojan autiotuvan lämpimyyttä. Toisaalta käsivarren tuntureillekin olisi mukava mennä ja löytyyhän näitä hyviä retkeilypaikkoja ympäri suomen, lähinnä mielikuvitus tässä on rajoittavana tekijänä. Tietysti yksi tämän retken suunnitteluun vaikuttava tekijä on koirat. Lähes pakko olisi ottaa Soolo ja Roni mukaan ja koirien mukana oleminen vaikuttaa oleellisesti retken suunnitteluun, mutta pitää tässä rauhassa vielä tuumailla.

Kevätvaelluksen osalta on suunnitelmat ajankohdan suhteen jo olemassa, tänä keväänä vietän toukokuun alkupuolen käsivarren tuntureilla. Monena keväänä olen ajatellut tekeväni osan vaelluksesta yövaelluksena, ehkäpä nyt ensi toukokuussa sitten pääsen sitäkin toteuttamaan. Yöllä hiihtelyä ja päivällä auringonpaisteessa makoilua, ei kuulosta kovin pahalta vaihtoehdolta. Tähän vaellukseen liittynee sellainen merkittävä tapahtuma, että jos Ronin terveys sen vielä sallii (tällä hetkellä ei vielä ole tiedossa mitään ongelmia), niin tämä on Ronille viimeinen vaellus ahkion vetäjän roolissa. Soolo saa kevätvaelluksella juosta vapaana mukana. Vuoden ikäistä koiraa en halua rasittaa kohtuuttomasti, antaa koiran rauhassa kehittyä ja vahvistua. Sitten keväällä 2017 osat sitten vaihtuvat, eli Soolo hoitaa vetotyöt ja jos Ronin kunto ja terveys sallii, niin se saa vuorostaan juosta vapaana mukana.

Kuluneena kesänä kanootin käyttö jäi vähän turhan vähälle, johtunee osin huonoista sääolosuhteista mutta varmasti Soolon tulo myöskin tähän vaikutti. Tulevana kesänä pitää yrittää tässä asiassa taas pyrkiä parempaan lopputulokseen. Todella hienot muistot on melontaretkestä Inarijärvelle elokuussa 2013.  Sopivalla porukalla joku vastaava retki olisi mukava taas jonnekin tehdä. Vaikka nautinkin itsekseni kulkea vaelluksilla, niin melontaretkillä turvallisuussyistä on hyvä, kun mukana on muitakin melojia.

Sitten kun vielä pari syysvaellusta saisi tuon lisäksi aikatauluihin sovitettua, niin vaellusvuosihan olisi varsin mukavan kuuloinen. Ensimmäinen syysvaellus voisi olla alkusyksystä ja toinen sitten talven tulon kynnyksellä. Eli retkeilymielessä jos pääosa haaveista toteutuu, niin hyvinkin retkirikas vuosi on tulossa.

Kiitoksia kaikille niille, jotka ovat omalla panoksellaan osallistuneet johonkin yhteisen hyvän "rakentamiseen". Valitettavasti suomalaisten itsekkyys ja itsekeskeisyys on viime aikoina tullut varsin ikävästi esille, välillä oikeasti hävettää olla suomalainen, kun näitä viime aikojen uutisia kuuntelee ja katselee.
Onneksi viimeisen reilun sadan vuoden aikana suomesta lähteneet "talouspakolaiset" ovat saaneet aivan erilaisen vastaanoton maissa, mihin he ovatkin menneet leveämmän leivän toivossa. Toivottavasti ensi vuonna itsekkyytemme vähenee ja yhteisen hyvän eteen tekeminen lisääntyy.
Silloin kun ihminen oivaltaa, että antaessamme omaa aikaamme ja omia voimavarojamme yhteiseksi hyväksi, saamme itse paljon enemmän, kuin mitä voimme antaa.

Hyvää ja retkirikasta vuotta kaikille retkeilijöille vuodelle 2016, kyllä se aurinko sieltä taas nousee ja paistaa meille kaikille.

Joulukin on tunnetta

Neljä vuorokautta lapissa ja joulun aaton aattoaamu, mieli levollinen eikä joulukiireistä mitään tietoa.
Ihmeellinen on lapin ja ennenkaikkea lumen vaikutus. Jos olisin tämän joulun alusajan viettänyt kotikulmilla, niin todennäköisesti nytkin olisi muka jotain tärkeitä työtehtäviä hoidettavana ja kiire sinne ja tänne. Ja kaiken lisäksi niitä kiireisiä hermostuneita ihmisiä olisi ympärillä tartuttamassa tätä hermostuneisuutta ympäristöönsä.

Kävin koirien kanssa äsken aamulenkillä, pakkasta -19 astetta, vajaa tunti käveltiin ja nautittiin aamun rauhallisuudesta. Kävelyn aikana mietiskelin, että pitäisikö se joulukuusi kuitenkin hankkia, mutta taidan tyytyä joulukoristelussa tänä vuonna erilaiseen ratkaisuun.
Joulutähti pöydälle ja kynttilä viereen palamaan, ne riittäkööt tänä vuonna joulukoristeluksi.

Todella hienoa on kun pimeän ja kuraisen kotiseudun maisemista pääsi tulemaan keskelle talvea. Ilman mitään suunniteltua ohjelmaa on mukava valmistautua jouluun, koirat ovat pitäneet huolen, että isäntä on saanut useita pitkiä lenkkejä päivittäin tai kummin päin se sitten lieneekään.
Onko meillä ihmisillä joku ihmeellinen tarve vetäytyä kuoreemme etelän kiireisessä elämänrytmissä.
Täällä tuntemattomat ihmiset tervehtivät toisiaan kohdatessaan pyörätiellä, samoin hiihtoladulla ei niin kiirettä ole, etteikö vastaantulijaa ehtisi tervehtiä. Eikö tämä vanha hyvä tapa kannattaisi siirtää takaisin meidän jokaisen arkiseen elämäämme? Minä ainakin lupaan yrittää tätä kotikulmillani.

Pakkasyö on ja ...

Tapsa&Repe Laulu tunturille (Ylläs)

EDELLEENKIN TAPIO RAUTAVAARAA

Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut,
mitä aiemmin ollut on vailla,
portti kaupungin kunhan on sulkeutunut
tenho outo on pohjolan mailla.
Siellä lompolo kirkkaana kiiltää,
siellä tunturi pilviä viiltää.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.

Revontulta sen taivaalla lamppuina onkun on talvi ja päivä on yötä,
kun on kaira taas jalkaisin kulkematon
kun on nietosta nietosten myötä,
Riekon jalka kun jättävi merkin,
sitä jäljennä ei käsi herkin.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.

Sävel hento ei milloinkaan viihtyä voi
siellä missä on tunturit tummat,
koski pauhaa ja korpien kuuset ne soi
omat sinfoniansa niin kummat.
Suden joiku on konsertti siellä,
missä frakki on varmasti tiellä.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.

Se on keltaisen kullan ja vihreän maa
Se on toiveitten kehto ja hauta:
Jätkä jäntevä palkkansa voimalla saa
mutta heikkoa luonto ei auta.
Siellä katsotaan mies eikä nuttu,reilu jätkä on kaikille tuttu.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.

Erittäin hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille.
Olkaa itsellenne armollisia, nauttikaa joulun rauhasta ja unohtakaa kiireet ja elämän mukanaan tulemat vaivat hetkeksi ja nauttikaamme tästä hienosta hetkestä.

Joulu on tunnetta, nauttikaamme tästä hienosta tunteesta.