sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuosi takana, uusi edessä

Katselua vähän taakse ja eteenkin päin.

Retkeilyvuosi on sitten takana ja on hyvä miettiä että mitä se toi tullessaan.
Vaikka retkeilyyn ei pitäisi sekoittaa mitään erityisiä tavoitteita, niin toisaalta olen oppinut sen että kun jotain suunnittelee niin myös jotain toteutuu.
Vuoden 2018 suunnittelua näytti löytyvän tuolta vuoden alusta.  Sen mukaan oli mielessä perinteinen kevätvaellus, pieniä melontaretkiä eri puolille, pitempi melontaretki Inarijärvelle, ruskaretki ja alkutalvelle jotain pientä.

Ja miten sitten kävi?
kevätvaellus,
alkukesän pikareissu
melontareissuja
Inarijärven melontareissu
ruskaretkeilyä

Tämän lisäksi vielä kävin yhden pikareissun omalla kämpällä koillismaalla ja sain viettää joulun Äkäslompolossa.

Joulukuun alussa tehty parin yön kämppäreissu ja Äkäslompolossa vietetty joulunaika on sellaista aikaa, ettei ulkona juuri ole kuin muutaman tunnin hämärähetki ja taas on pimeää. Mutta molemmilla reissulla tuli kuitenkin harrastettua luonnossa liikkumista jonkin verran. Mukava oli käydä vuosien jälkeen tsekkaamassa kotkanpesä tuolla oman kämpän lähiympäristössä ja mukava oli myöskin Kuertunturin huiputus, jonka tein kuutamon valossa illalla. Varasin kyllä lumikengät mukaan retkelle, mutta tunturille merkitty polku oli niin hyvin tallattu, että lumikengät saivat olla koko matkan laukussa selässä.
Se tuli taas huomattua, että pohjoisen kaamos on paljon värikkäämpi kuin etelän muka pitempi päivä.

Tähän luonnossa liikkumiseen kun vielä lisää noin 50 erilaista pelastuskoiratreeniä. Ja kun treenin aikana yleensä treenataan kaikkien treeneissä mukana olevien koirat, niin yhdelle treenille kertyy helposti 3 - 4 h pituutta, niin raitista ilmaa on kyllä hyvin riittänyt.

Eli ehkäpä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että kannattaa jotain suunnitella/haaveilla niin myös jotain niistä toteutuu.

ja ehkäpä juuri siitä syystä jotain tulevan vuoden suunnitelmia seuraavaksi.

Perinteisen kevätvaelluksen ajankohdaksi olin ajatellut toukokuun alkupuolta ja se vielä ehkä sellaisella erolla entiseen että aloittaisin retken hiihtovaelluksella Inarijärvellä ja sieltä siirtyminen käsivarteen.
Mutta joulukuussa sain mielenkiintoisen puhelun käsivarren erämaa-alueen kenttäpäälliköltä.  Hän tarjosi hoidettavakseni yhtä talkootyöprojektia. Tarkoituksena olisi että keräisin talkootyöporukan joka hoitaisi Ropin autiotuvan remontin. Alustavasti puhuimme kämpän nostamisesta, oikaisemisesta sekä sen lattian uusimisesta.  Materiaalien, työkalujen ja meidän talkoolaisten liikkumisen kannalta paras aika olisi huhtikuussa. Eli näyttäisi että kevään suunnitelmat menisi tältä osin uusiksi. Olisi nimittäin järkevää yhdistää tämä talkooreissu sekä kevätvaellus samalle ajalle. Vuoden vaihteen jälkeen pitää aloittaa tämän tarkempi suunnittelu, mutta nyt näyttää että huhtikuun loppupuoli vierähtäisi käsivarren alueella. Sinänsä muutos voi olla hyvä ratkaisu, ainakin nyt vuodenvaihteessa vaikuttaa että lumimäärät ovat melko pienet ja toukokuun puolella voisi olla haasteita hiihtovaellukselle. Tosin tilanne ehtii siltä osin vielä moneen kertaan muuttua.

Kesällä tehty Inarijärven melontareissu oli todella hieno kokemus ja nyt olisi ajatus ettei tule yhtä pitkää taukoa kuin sitä edellisen melontareissun jälkeen tuli. Elokuun alkuun on nyt suunnittelussa uusi reissu, tällä kertaa reissu suuntautuisi pohjois-inarille. Miehityskin on tämän reissun osalta jo ainakin alustavasti mietitty ja nyt näyttäisi että meitä on liikkeellä neljä miestä.

Samoin syksyn ruskaretki päiväretkineen Äkäslompolon ympäristössä oli upea reissu, luulen että sekin on pakko uusia taas ensi syksynä.

Tämän enempää en uskalla tässä vaiheessa edes haaveilla, kun tälle vuodelle toiveet toteutuivat yli odotusten.

Hyvää ja retkeilyrikasta alkavaa vuotta 2019 kaikille retkeilijöille. Pitäkäämme huolta luonnosta ja toisistamme.






tiistai 23. lokakuuta 2018

Viikonloppuretkeilyä ja filosofista jaarittelua

Vaellusharrastajien kokoontuminen
Viikonloppuna oli vuorossa ehkäpä perinteiseksikin sanottava vaelluskavereiden kokoontuminen. Vuosien ajan pari kertaa vuodessa on vaihteleva määrä vaelluksen harrastajia kokoontunut tuijottelemaan tuleen milloin missäkin. Aika monta kansallispuistoa on ollut "listalla" tai joku muu paikka, jossa on ollut jotain mielenkiintoisia lähiretkeilypaikkoja. Syyskokoontuminen on yleensä ollut suositumpi kuin sydäntalvella oleva talvikokoontuminen. Johtuneeko ehkä olosuhteista?

Tällä kertaa paikkana oli Kulhanvuoren ympäristö, paikan läheltä löytyy retkeilyhenkinen mökkipaikka, joka oli varattu viikonlopuksi käyttöömme, joten sinne "piti" suuntautua. Itselle paikka oli uusi, joten ennakkoon tuli karttaa tutkittua vähän tarkemmin ja alue vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Siitäpä aasinsilta karttojen tutkimiseen. Siinä on harrastus joka vie ainakin minut mennessään ja siinä puuhassa ajantaju häviää. Asia lähtee liikkeelle tietysti kartassa olevasta nimestä, sen jälkeen alkaa pohdinta että mistähän tuo nimi tulee, sen jälkeen paikan historiatietojen kaivamista jne,  ja noita mielenkiintoisia nimiä kartat on täynnä. Emme vaan yleensä tule huomanneeksi sitä että kartan nimi tarkoittaa myös jotain, se ei ole vaan nimi. Tältä alueelta löytyi esimerkiksi mm. seuraavia sanoja kartasta: vuori, rotko, ankeriaskoski, oja, puro, myllykoski, korsukangas. Esim tuo viimeinen nimi viitannee johonkin sellaiseen, mikä vaatisi vähän tarkempaa tutkimusta.
 Joskus karttojen nimien tutkiminen on vaikuttanut jopa vaellusreitin suunnitteluun, löysin nimittäin joskus käsivarren kartalta nimen kämppälompolo. Aloin tutkimaan asiaa tarkemmin ja sieltähän löytyi myös se kämppä ja se taas sai aikaan sen, että pitihän siellä poiketa kämppää katsomassa.

Perjantaina iltapäivällä pakkailin kamppeet lähtökuntoon ja lähdimme Soolon kanssa ajelemaan kohti määränpäätä joskun viiden aikoihin. Sääennuste lupaili poikkeuksellisen lämmintä viikonloppua. Ajomatkaa näytti määränpäähän olevan n. 150 km ja ajoaika arvio oli n. 2h.  Perjantai päiväkin oli upea ja upeaa auringonlaskua oli pakko pysähtyä kuvailemaan Mäntän seutuvilla.

Syksy on ollut kyllä valokuvaamisen harrastajalle upeaa aikaa, väririkkaus on ollut uskomattoman hieno.
Multian jälkeen alkoi pienempien teiden ajelu ja pimeyskin hiipi jo kaveriksi. Minä ajelin ja googlemaps kommentoi,  ajamalla pääsin perille asti, vaikka tie olikin loppumatkalla jo vähän haastava. Muutama kaveri oli saapunut paikalle jo ennen minua.

Pimeää puuhastelua
Kaverit olivat jo pystytelleet lähimetsään omat majoitteensa ja aloinkin otsalampun valossa hakemaan sopivaa paikkaa retkeilykotani pystyttämiselle. Rantatontti, maksoi mitä maksoi ja löysinkin sopivan paikan n. 10m:n päästä rannasta. Kota on varsin nopea pystyttää ja hetken kuluttua oli varusteetkin jo siirretty kotaan sisälle.


Ihmettelin kun paikalla olijat eivät olleet virittäneet tulia minnekään, joten siinäpä minulle ensimmäinen tehtävä. Mökin keittokatoksen tulisijaan tulet ja pian istuimme paikalla olevien kavereiden kanssa sen ympärille jutustelemassa. Tämän paikan meille varannut "paikallinenkin" palasi iltakeikaltaan takaisin ja illan viimeinenkin tulija saapui otsalampun valossa vielä  paikalle.

Joskus noin varttia vaille kymmenen ajattelin että lähdempä Soolon kanssa vielä iltalenkille. Otsalamppu päähän, varalamppu taskuun ja menoksi. Muutama satametriä mökkitietä ja pääsin lähtemään luontopolulle. Kohta edessä jo niin jyrkkä nousu että lähes neliveto päällä piti edetä.
Upea tunne kulkea täysin pimeässä metsässä, josta maaston muotoja saattoi arvioida vain sen mitä otsalampun valo valaisi. Luonto muuten täysin hiljainen, mutta tuuli suhisi puissa. Vajaan puolentunnin päästä saavuin Kulhanvuoren juurelle ja päätin että käydäänpä samantien tekemässä vuoren valloitus. Jyrkkä oli kyllä nousu vuorenkin päälle, mutta niin vain Soolon kanssa sinne pääsimme nousemaan.
Huipulta näkyi lähinnä vaan pimeyttä ja upea tähtitaivas, virallista luontopolkua pitkin vuorelta alas ja jatkoin luontopolkua eteenpäin, kohti leiripaikkaa. Puoli yhdentoista aikoihin olin vajaan puolenkilometrin päässä leiripaikasta, mutta järvi oli vielä välissä. Leiripaikan tulet kuitenkin tuikkivat jo tänne metsän keskelle houkuttelevasti. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuin takaisin leiripaikalle. Mukava aloitus viikonlopulle, ilma oli kuin lämmin kesäyö. Puolen yön maissa siirryimme Soolon kanssa kodalle nukkumaan.


Historian siipien havinaa
Uni loppui joskus aamulla kuuden maissa ja sinnittelyn jälkeen n. 6:30 nousin ylös virittelemään tulia aamunkahvin keittoa varten. Pikkuhiljaa muutkin heräilivät päivän valjettua ja aamupalan jälkeen päätimmekin lähteä tutustumaan lähihistoriaan. Reilun 1,5km:n päässä oli Konttijoen sivuhaarassa Pirttipuron mylly, joka historia tietojen mukaan on rakennettu jo 1800 luvun alkupuolella. Mylly on ns. jalkamylly jossa pystysuora voima-akseli pyörittää suoraan myllyn ylempää kiveä. Erikoisuutena myllyssä on lisäksi vesivoimalla toimiva pärehöylä. Pirttipuron myllyn geokätkö.  Itse pirttipuro virtaili nyt varsin vähävetisenä, mutta oli miellyttävän oloinen puro. Keväällä voisi olla mielenkiintoista olla katsomassa tulvaveden aikaan, että millaiset kuohut silloin on liikkeellä.

Tutustumiskäynnin jälkeen palailimme samaa reittiä takaisin. Maastollisesti olimme aika korkealla, pääosin liikuimme yli 200m merenpinnan yläpuolella ja Kangaslammin harjulta avautui upeat ja avarat maisemat varsin pitkälle.

Yksin yhdessä:
Uusia tulijoitakin tuli paikalle, itse virittelin nuotipaikalle tulet joka oli vähän sivussa keittokatoksesta. Päiväruokailuakin harrasteltiin, pääsin helpolla kun aamulla tarjoamani aamukahvin korvauksena pääsin valmiille ruualle, vaihtotalous on ihan hyvä malli.
Keittokatoksessa muistelimme erilaisia vaellusreissuja ja erään kaverin kanssa muistelimme omia vaellusreissujamme, joissa on harrastettu ns. yksin yhdessä vaeltamista. Hyvä vaihtoehto silloin kun haluaa puuhastella yksin esim valokuvaamisen kanssa ja silti lähialueella on toinen vaelluskaveri vaikka turva"varusteena".  Eli yhteiset yöpymispaikat, kumpikin kulkee omia polkujaan omaan tahtiin, mutta päivän tavoitteena on sama yöpymispaikka.

Vuoren valloitusta
Iltapäivällä lähdimme sitten toiselle retkelle,  Kulhanvuoren luontopolkukierrokselle. Osittain sama reitti, jonka olin pimeässä jo kävellyt. Kuljiemme luontopolkua ensin Kuhlhanvuoren viralliselle parkkipaikalle ja sieltä jatkoimme ylös vuorelle. Hieno sää näytti saaneen paljon ulkoilijoita liikkeelle. Vuorelta jyrkähkö lasku Kulhankoskelle, sieltä siirtyminen vanhalle asuinpaikalle, jossa reilu satavuotta sitten oli erakkona asunut kaksikin eri naista. Sitten laskeutuminen jatkui kun laskeuduimme Syväojan rotkon pohjalle. Suorat kalliot putoavat rotkon reunalla ja paikalta löytyy kuulemma talvella upeat jääputoukset ja pitkälle kesään säilyvät jäätiköt.
Sitten pieni nousu Hirvikorpeen ja sen jälkeen olikin vuorossa Pikku-mustaa ja Iso-mustaa. Iso-mustasta Pikku-mustaan laskevan kosken rannalla oli todella iso haapa, jota joskus on majava yrittänyt kaataa, mutta jää ne näköjään luonnossakin hommat joskus kesken.


Tästä vierestä kuten myös Kulhanvuorelta löytyy vanhoja kivikautisia asuinpaikkoja.
Sitten nousu Kulhanvuoren eteläpuolelle ja luontopolulta vielä poikkeaminen upealla paikalla olevalle laavulle, jota ei löydy kartoista. Laavu on sijoitettu harjun päälle jyrkän rinteen kohdalle ja siitä avautuukin pohjoiseen upeat maisemat. Sitten vielä loppupatikointi lähtöpisteeseen.
Viimeisetkin tulijat olivat sillä aikaa saapuneet paikalle.

Tuleen tuijottelua
Virittelin nuotiopaikalle tulet, vaikka muu porukka istuskeli keittokatoksessa. Mukava oli istuskella järven rannassa tuleen tuijottelemassa, Soolo harrasti samalla välillä nuotioon tuijottelua välillä järvelle katselua.  Ajankulua en seurannut, mutta luulen että istuskelin nuotiolla omissa oloissani varmaan toista tuntia. Jostain syystä avotuli ei vaan porukkaa tälläkertaa napannut, sinänsä minulle se sopi oikein hyvin. Nuotion vieressä on hyvää aikaa ajatella. Soolo yritti välillä poiketa valvomaan kavereiden tekemisiä, mutta käskin sen aina takaisin, pitihän minullakin olla edes yksi kaveri.
Nuotio hiipui ja itsekin siirryin takaisin keittokatokselle.

Reposia ja lepakoita
Olimme parin kaverin kanssa suunnitelleet illaksi palata "maisemalaavulle" katsomaan näkyisikö revontulia. Illan pimeydessä iso osa porukasta lähti mukaan patikoimaan kohti laavua.  Otsalamppujen valossa laavulle ja sen jälkeen pimeys ympärillä odottelemaan. Lepakot olivat oivaltaneet saman paikan ja niiden lentorata meni lähimmillään muutaman kymmenen sentin päästä kasvoista. Yritinkin valokuvata niitä, mutta huonolla menestyksellä. Pikkuhiljaa väki väheni,kun pilviverho vain makasi pohjoisella taivaanrannalla, muutaman tunnin päästä me viimeisetkin palasimme leiripaikalle. Mutta tässä oli taas leppoisan retkeilyn esimerkki. Todella mielenkiintoista oli seurata useamman tunnin ajan tähtitaivasta ja lentäviä lepakoita. Ei yhtään harmittanut vaikka revonntulia ei tälle illalle päässytkään kuvaamaan.
Sauna oli ollut lämmin illan aikana, joten laitoin vielä tulet kiukaaseen ja pääsin nauttimaan rauhassa pehmeistä löylyissä ennen nukkumaan menoa.

Vaelluskodan oviaukko oli suunnattu kohti rantaa ja pohjoista taivasta. Jäin kodan oviaukolle makoilemaan ja ihmettelemään tähtitaivasta. Tovi aikaa nautin tästä hiljaisesta mutta tähtiä tuikkivasta näytelmästä aamuyön hiljaisina hetkinä ennenkuin siirryin nukkumaan.

Aamuvirkun aamulenkki
Taas aamulla ensimmäisenä ylös aamukahvin keittoon. Illalla sytyttämäni ulkotulet paloivat vielä antaen vähän valoa aamu hämärään.  Lieneekö kahvin tuoksu herättänyt vai joku muu, kun sain sentään yhden kahvin juojan aamukahville jo kaveriksi.  Pakkailin pikkuhiljaa tavarani autolle ja väkikin heräili aamupalan tekoon.

Kerroin lähteväni katsomaan Ankeriaskoskea niin sain pari kaveria innostumaan mukaan.  Ensin Kangaslamminharjulle, mistä oli jyrkkä laskeutuminen jokivarren lehtoon. Alue on oma luonnonsuojelualueensa ja olikin varsin mielenkiintoisen näköinen erämainen kosteikko ja jokivarsi. Erikoisuutena joessa on alkuperäinen taimenkanta, toivottavasti se saadaan säilymään siellä tulevaisuudessakin.

Paluumatkalla nousu ylös oli yhtä jyrkkä, mutta nousun loppuvaiheessa löysimme yllättäin vanhan korsun rinteestä. Vaikutti että siinä on ollut tilat parille yöpyjälle, mutta katto oli jo nyt hieman romahtanut sisäänpäin.
Sitten olikin aika suunnata auton keula kotiin päin.
Oli hieno paikka, mukava porukka koolla ja taas tuli muutamia uusiakin tuttavuuksia retkeilyharrastajien parista.
Viikonloppu tai päiväretkeilyyn voi kyllä Kulhanvuoren aluetta vilpittömästi suositella. Kyllä meillä vaan on hieno maa, joka on täynnä upeita retkeilymahdollisuuksia.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ruskaretkeilyä

Viisi työntäyteistä viikkoa Inarijärven melontareissun jälkeen takana. Edellisessä blogissa kerroin melontareissun jälkeen saamistani ikävistä uutisista.
Onneksi elämässä tulee myös hyviä ja valoisia uutisia. Puolitoista viikkoa sitten sain puhelinsoiton lapista. Isäni 87v soitteli Inarin seutuvilta ja kertoi soittavansa minulle lapin terveisiä, kun yleensä ne terveiset on kuulemma tulleet minulta hänelle. Hän oli lähtenyt eläkeläisten matkaan pohjois-suomeen ja pohjois-norjaan ruskaretkelle.
Ja kun viikko sitten kyselin velipojaltani yöpaikkaa puolivälin krouviin Äkäslompoloon tulo matkalle, niin yöpaikan hän lupasi, mutta kertoi itse olevansa sillä hetkellä isäni kanssa muikun pyynnissä Posiolla. 
Olisi se hienoa jos itsekin saisi terveyden lahjaa niin paljon että voisi vielä lähellä 90 vuoden ikää tehdä ruskaretkiä ja pyytää vaikka verkoilla muikkuja. 

Tällä kertaa vähän erilainen lapinmatka, olisiko tämä nyt niitä turistimatkoja. Joka yö lakanoiden välissä nukkumassa, päivällä retkeilemään jonnekin lähialueen loistavista retkeilymahdollisuuksista, ruuan laitto sisällä hellalla ja illan päälle saunan lämmitys.
Reissun kaarratellessa loppupuolelle voi todeta, ei huono vaihtoehto tämäkään.

Upea on ollut ruska, maaruska paranee päivä päivältä, mutta lehdet varisee puista alas jo aika nopeasti. 
Rentouttavaa viettää aikaa myös näin. Luontokeskus Kellokkaassa on upea "kirjasto" josta löytyy siellä luettavaksi paljon lappiin, sen historiaan, luontoon jne. liittyvää kirjallisuutta. 



Luonto on aina yhtä ihmeellinen, olkoot mikä vuodenaika tahansa
Se kiehtoo, aina sieltä löytää jotain uutta ja ihmeellistä. 
Luonnossa liikkuessa oma huomio on täysin ympäristössä, silmillä ja korvilla etsii niitä uusia ihmeellisiä asioita. Juuri siitä syystä luulenkin luonnon olevan uskomattoman hyvä lääke oikeastaan kaikkiin vaivoihin. 

Kaupungissa näet jatkuvasti ihmisiä, joilla on kuulokkeet korvillaan, 
mutta ihmeekseni olen täällä keskellä rauhallista luontoa välillä törmännyt samaan ilmiöön.
Onko niin että osa ihmisistä ei kestä luonnon rauhaa ja niitä viestejä mitä sieltä tulee?
Täällä pääosin ihmiset kohdatessaan huomaavat myös toisen ihmisen (kuulokkeet korvilla ei yleensä kyllä huomaa). Aamulenkillä tuntemattomat ihmiset toivottavat toisilleen huomenta. Maastossa vastaantulevat tervehtivät, miksi me muka kaupunkilaiset olemme vieraantuneet näistä tavoista. Voisiko tähän tulla vielä muutos? Onhan se tietysti haastavaa, kun vastaantuleva ihminen tuijottaa omaa kännykkäänsä ja korvakuulokkeet on korvilla, niin ettei hän näe eikä kuule sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Mene siihen sitten huomenta sanomaan, hänhän voi vielä säikähtää. 
Itse nautin suunnattomasti luonnon rauhasta ja yksin (koiran kanssa) retkeily on aivan luxusta. Mutta monille ihmisille nyt harrastamani päiväretkeily on ainoa mahdollisuus päästä lähemmäs luontoa. Niin sanotuilla ruuhkaviikoilla, joita esim Ylläksen alueella on nykyisin iso osa vuodesta (matkailubisneksen kannalta positiivinen asia) 
alueella olevilla erittäin hyvillä reiteillä on hyvin vilkasta. Koirien kanssa kulkijoita tuntuu olevan todella paljon, pyöräilyn suosio kasvaa kovaa kyytiä ja talvella hiihtomahdollisuudet ovat uskomattoman upeat. 
Puitteet on huikean hyvät, reitit on suunniteltu niin että ihmisillä ihmeteltävää riittää. Mutta luonnossa rauhoittuminen jää täällä vain pieniin hetkiin, tosin niistä pitää sitten nauttia. 
Kaksi esimerkkiä eiliseltä päivältä.

Aakenustunturi Vareslaki, hienoja ruskan värejä, upeat maisemat eri suuntiin, ei tietoakaan ruuhkasta. Aika voimakas tuuli mutta löysin laen päältä upean suojaisen pienen kurun tai miksi tuota nyt kutsuisi. Oivallinen paikka istahtaa tuulensuojaan nauttimaan pientä välipaa. Täydellinen hiljaisuus, vain pilvillä kiire. Tauon jälkeen kurun läpi kulku, eteen avautuu tunturin laki pienine tunturilampineen ja sen takana taivasta vasten piirtyy pieni porotokka, elämä on sillä hetkellä täydellistä.


Paluu takaisin Pyhäjärven autiotuvalle, ei ketään paikalla. Takassa vielä hehkuvat hiilet, joten tulen sytyttäminen on helppoa. Kahvit tulelle ja makkaranpaistohiillosten odottelua. 
Tulee ja menee pyöräilijöitä, patikoitsijoita ja kohta kuuluu huutelua Pyhäkodan parkkipaikan suunnasta tulevalta reitiltä. Polkua pitkin tulee aina vaan uusia nuoria, en laske kulkijoiden määrää, mutta olisiko se ollut jossain hieman päälle 20 henkilöä. Alkaa telttapaikkojen etsintä, ryhmän vetäjät pitävät teltan pystytyskoulutusta, väkeä tulee ja väkeä menee. Yhtä vetäjää jututtaessani selviää että kyseessä on kahden eri oppilaitoksen matkailualan opiskelijoita, jotka ovat tulleet maastoon opettelemaan ensin sitä, että pystyvät pitämään itsestään huolta. Luonnonrauhasta eivät varmastikaan pääse nauttimaan, eikä välttämättä nekään ketkä lähiseudulle sattuvat samaan aikaan. Mutta hienoa että opettajat laittavat itsensä likoon ja tuovat nuoret todellisiin olosuhteisiin harjoittelemaan. 

Normaalivaelluksilla tuota ensin kerrottua luonnonrauhan nautintoa pääsen usein nauttimaan päiväkausia, ainakin minun pääkoppani tarvitsee juuri sitä hoitoa. Olet vaan, tuijotat virtaavaa vettä, elävää tulta, huojuvaa puuta, pilvien matkaa, ...   ajatukset tässä ja nyt

Mutta onneksi ihmiset ovat erilaisia, tarpeet ovat myös erilaiset ja ennenkaikkea on upeaa että ihmiset joka tapauksessa lähtevät luontoon. 

Itse innokkaana valokuvaajana kuvaan ympäristöäni jatkuvasti, mutta valitettavasti valokuviin ei saa kaikkea sitä luonnon rikkautta eikä tunnelmaa, minkä luonnossa aistii. Onneksi on mielikuvat

Tänään hienon aamun jälkeen tuli kuin tulikin se sääennusteen mukainen vesisade. Etukäteen olin jo miettinyt että sadepäivän tullessa hyödynnän metsähallituksen luontotalon Kuukkelin hyvää kirjastoa. Kaivelin hyllystä aina uusia (siis vanhoja) kirjoja ja siinähän vierähti uskomattoman monta tuntia. Mukavaa oli löytää kirjailijoiden tuntemuksista myös omia ajatuksia. 
 Tässäpä muutamia lainauksia päivän lukemistosta: 

Aaro A Nuutinen  Lapin lumoissa: 

Keskiyön aurinko kultasi tunturien lakimaita ja puiden latvoja, mutta alempana oli varjoisaa. 
Siinä loikoessaan huolettomana vapaa mies sääli mielesään niitä ihmisiä,
jotka joka ilta palaavat saman katon alle levolle, 
niitä kaupunkien ja muiden yhdyskuntien luola-asukkaita, jotka alinomaan
kyyröttävät komeroissaan, irroittamatta itseään milloinkaan luojan vapaaseen luontoon,
erämään metsiin, järville ja vuorille. 
Ja salaamatta tunteitaan itseltään tahi avaralta taivaalta,
joka katseli alas ja näki hänet, mies kiitti olemuksensa luojaa siitä,
että hän oli tämän järven ja tuon tunturin ja aarniometsän antanut - nämä
vihannat asunnot, joissa kulkija oli suuren onnen löytänyt.
Oliko hän nyt löytänyt myös lapin erämaan sydämen ja sielun?



ja toisaalla samassa kirjassa:

Retkeilijä toivoo edestään löytävänsä aina uutta ja entistä parempaa nähtävää,
kuultavaa ja koettavaa. Pitkä, monivaiheiden kesäretki on 
kuin loppuaan kohti kohoava romaani.
Monet ovat lähteneet tänne lappiin etsimään erämaan sielua, sen sisintä olemusta. 
He ovat vaeltaneet täällä viikkokausia,
jotkut viipyneet vuosiakin,
mutta he kaikki eivät ole sittenkän päässeet täydellisesti selville,
mikä ja millainen on oikea Lappi ja perusolemus.
Niin ihmeellinen on lapinmaa.




A E Järvinen

Kaamosajan kirkkaus
Kaarmosajan kirkkaus on yksi elämäni parhaita löytöjä. 
Niinkuin kaikki paras, sekin on vaatinut lunnaita, suuriakin,
löytöretkeilijän etsintää, kamppailua, ponnisteluja, rohkeutta,
uskoa ja sitkeyttä silloinkin,
kun ympärillä on ollut kaamosajan kaamea pimeys, myrsky,
kasvoja piiskaava jäinen sade tai kiljuva pakkanen ja
asumattomien kairojen tuhoa uhkaava armottomuus.
Ensi kerran sen löysin vesipisarasta, 
joka alkoi loistaa kuin taikavoiman sytyttämänä synkässä pimeydessä.
Näin heti että se oli vain tavallinen vesipisara,
joka riippui varvussa lähelläni ja
heijasteli näkymätömiä taivaantulia,
mutta hämmästyin ja ihastuin.
...
Joskus on ympärilläni säihkynyt vesi- tai jääpisaroita
satumaisina jalokivinä kaamosajan värisevänä valomerenä.
Myöhemmin löysin kaamosajan kirkkauden huurrekiteestä.


Mikko Kilpi  
Lapinmaa  runoja

Linnusto
Vuosi vuodelta on vaellettava yhä pitemmälle
jotta nuotiosijat eivät olisi liian tiheässä
jotta keloista olisi muutakin kuin kannot
jotta porot olisivat vauhkoja kuin peurat.

Sielikköjen laikku tunturilla on porovarkaan verta,
turpeen alla on taattu lepo Vongoivan kodassa,
nittyvillan tupsut on nähtävä aamulla vastavaloon.

Tänä kesänä on linnusto kovin kummallista:
korppi ja käki vain äänessä yhtä päätä.

Mahdat, lapinkävijä, käydä vanhaksi.

ja Mikko jatkaa

Koivikko
Ruskan värit lokakuu on vienyt,
Karusta maasta kohoavat rujot rungot
ja mustat alastomat oksat sumuun
arktisen tuulen määräkorkeudelle:
harmaa liikkumaton tyyni epätieto,
pätevin tieto syksyn tunturissa.

Osa reissun kuvista

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Syksy

Ulkona alkava  ja mielessä todellinen syksy, mutta kun päivä lyhenee, ruska lisääntyy ja aikaa kuluu, niin eiköhän tämä taas iloksi muutu. Ei sinänsä että syksy itsessään olisi mitään synkkää aikaa, päinvastoin.

Hän on poissa
Edellisen blogikirjoitukseni lopetin siihen, kun näin kaverini melovan Ivalojokea kohti rantaa, missä aamukahvin kanssa häntä odottelimme. Kaksi viikkoa myöhemmin sain tiedon hänen menehtymisestään sairaskohtaukseen melontaretkellään. Nuori mies, perheen isä, ystävä, lähti keskeltämme ilman pienintäkään ennakkovaroitusta ennenkuin ehti viettää 32 vuotis syntymäpäiväänsä, järjellä mietittynä aivan liian aikaisin.
Ennen hänen Ivalojoen melontareissuaan olimme muutamia kertoja puhelinyhteydessä ja sovimme näistä käytännön järjestelyistä ja jostain muistakin käytännön jutuista.
Matkalla Inarista Kutturaan ehdimme keskustella tietysti hänen melontareissustaan Ivalojoella, mutta myös hänen tulevaisuuden haaveistaan vielä tutkimattomilla vesillä. Nyt suoritettu reissukin oli yksi niistä haaveista joiden kanssa hän oli elänyt. Jos ei haaveile eikä suunnittele haaveiden toteuttamista, niin kaikki haaveet jää toteuttamatta. Hän sai lähteä rakkaan harrastuksen parista ehtimättä itse sitä edes huomata.
Uskon hänen terveisensä meille olevan, haaveilkaa ja toteuttakaa haaveitanne aina kun se on mahdollista.

Vähän menneestä kesästä
Kulunut kesä on ollut upea, suomessa kait 64 hellepäivää. Jos edellisenä kesänä ei juurikaan tullut käytyä melomassa, niin tänä kesänä olen onnistunut "paikkaamaan" tämän kohtuullisen hyvin ja lisäksi vielä melomalla aika monessa eri paikassa. Huipentuma näille reissuille oli tuo Inarijärven reissu.

Haaveilua ja monelta osin jopa suunniteltua
Vielä kaksi viikkoa tiiviisti työtä ja sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä katsomaan onko ruskasta enää mitään jäljellä. Tällä kertaa on suunnitelmissa harrastella päiväretkiä Äkäslompolo lähtöpisteenä. Jotain ajatuksia retkistä on jo mielessä, mutta tällä kertaa lopullinen suunnittelu jää paikanpäälle. Tärkeimpänä ajatuksena lähinnä rentoutuminen hienossa ympäristössä. 

Joulukin on käynyt jo mielessä ja siltäkin osin on kipinä jo melkeinpä liekeissä. Tänä vuonna olen vakuuttunut jo etukäteen pääseväni viettämään valkeaa joulua. 

Tuohon ruskaretken ja joulun väliin jos saisi soviteltua vaikka yhden reissun esim koillismaalle omalle kämpälle nauttimaan pimeydestä ja luonnon rauhasta niin eiköhän siinä ole tälle syksylle ja alkutalvelle haaveita jo ihan riittävästi, tosin muutaman vuoden vähemmälle jääneet nuotiolla istumiset kotikulmilla voisi taas herätellä henkiin. 

Inarijärven melontareissun aikaan syntyi ajatus, että olisipa hienoa tehdä keväällä hiihtovaellus Inarijärvelle, ainakin korkoerot verrattuna perinteiseen käsivarren vaellusreissuun olisi merkittävästi pienemmät. Kipinä on syttynyt, karttaakin on tullut jo katseltua. Yksi vaihtoehto voisi olla että yhdistäisin kaksi vaellusreissua, ensin Inarijärvelle vaikka noin viikoksi ja sieltä siirtyisin jatkamaan vaellusta käsivarteen sopivan pitkäksi ajaksi. Kalenterissa näyttäisi olevan varattuna reilu 2 vk huhtikuun lopulta eteenpäin, mutta onko aikaa riittävästi varattuna ja onko ajankohta oikea selvinnee joskus keväällä. 
Ja tietysti tästä jatkoajatus pitemmälle tulevaisuuteen, sen siirtymän voisi tehdä joskus hiihtämällä. Mutta ensi keväälle en vielä sitä ala suunnittelemaan, annetaan sen ajatuksen vielä hautua rauhassa.

Kalenteristani löytyy ensi elokuulta merkintä: Inarijärvellä melomassa, aikaa on varattuna kalenterissa reissuun 9 pv. Alustavaa reittisuunnitteluakin on tullut jo väähän tehtyä, nyt lähtöpaikka löytynee pohjoisempaa ja lännempää, jostain Nitsijärven seutuvilta. 

Luulen että rohkeus ei riitä tässä vaiheessa suunnitella enempää, mutta tietysti haaveilla pitää.
Ruskaretki myös ensi syksynä, kaamosvaellus keskelle talvea, ...
Työn luonteesta johtuen olen oppinut että kun riittävän ajoissa pyrkii lukitsemaan omat haaveilunsa suunnitelmaksi kalenteriin, niin niiden toteutuminen on todennäköisempää. 

Muistakaa haaveilla, mutta myös suunnitella haaveiden toteuttamista. Koskaa ei voi tietää, milloin on vuoro viimeiselle askeleelle tai melan vetäisylle. 




lauantai 25. elokuuta 2018

Inarinjärvi 13. - 18.8.2018

Tarinaan liittyvät kuvat karttakuvia lukuunottamatta liitin tällä kertaa tekstiin linkkeinä.
Tässä linkki reissun kuva-albumiin. Useista kuvista löytyy lisäinfoa info"napista"


Suunnittelua

Inarijärvi

  • Sijainti: Inari
  • Pinta-ala: 1 084 km2
  • Pinnankorkeus: 117–119 m
  • Rantaviiva: 3 308 km
  • Suurin syvyys: 92 m
  • Keskisyvyys: 15 m
  • Tilavuus: 15,9 km3
  • Laskujoki: Paatsjoki
  • Inarijärvi, jota myös Inarinjärveksi ja Inariksi kutsutaan, on muodostunut yli 50 miljoonaa vuotta sitten kallioperän muotoutuessa Skandinaviassa uudelleen.
  • Inarijärven alueelta on löydetty ihmisasutuksen jälkiä lähes 10 000 vuoden takaa. Kivikauden ihmiset elivät pyynti- ja keräilytaloutta, jossa asuinsijaa muutettiin kalastuksen ja metsästyksen vaatimusten mukaan kesä- ja talvipaikkojen välillä.
  • Inarijärven seutu on ollut inarinsaamelaisten perinteistä asuinympäristöä. Arkeologisten kaivauksien perusteella alueella vaikutti useita saamelaisten pyyntiyhteisöjä.
     
Joskus kesäkuussa sovin kaverin kanssa että elokuussa lähdemme noin viikon melontaretkelle Inarijärvelle. Kaveri oli hankkinut samanlaisen ilmatäytteisen kajakin kuin mitä itse olin hankkinut edellisenä kesänä. Olisiko ollut kesä-heinäkuun vaihteen tietämissä kun lukitsimme kalenteriin melontaviikon. Sen jälkeen alkoikin aktiivisempi reissun suunnittelu.

Tein erilaisia reittivaihtoehtoja karttaohjelmalla, katselin alueen autiotupien sijainnit ja mietin päivämatkojen pituuksia, mahdollisten eri tuulensuuntien vaikutuksia ym. asioita.
Reissun lähetessä kaivoin vanhat varuste ja ruokalistat esiin ja muokkailin ne sopivaksi tälle reissulle. Ainakin minulle näistä listoista on verraton apu varusteiden ja ruokien hankinnassa ja mukaan pakkaamisessa.
Pakkaamisessa jaoimme vähän varusteita, minä varasin majoitteen mukaan ja kaveri varasi trangian ja kaasut. Kajakin täyttöpumppuja järvelle ei luonnollisesti otettu kuin vain yksi kappale. Viimeisen reilun viikon ajan seurasin aktiivisesti sääennusteita ja erityisesti tuulensuuntia ja tuulen voimakkuuksia. Ajatellulla reiteillä oli Kasariselän ylitys ja sen yritin ajoittaa ajankohtaan, jolloin tuulet olisivat mahdollisman heikot. Kasarin selällä on pituutta joitakin kymmeniä kilometrejä eikä sinne halua lähteä melomaan voimakkaalla tuulella. Toinen reittiin vaikuttava seikka oli, että kun reissun loppupuolelle näytti olevan luvassa voimakasta etelätuulta, niin yritin hakea reittejä, joissa saisimme siltä kohtuullisesti suojaa.
Reissun lähtöpäivän lähetessä alkoi näyttäään että aivan reissun alkuun on tulossa voimakas pohjoistuuli vesisateen kera, mutta siltä osin ajattelimme tehdä lähtöpäätökset paikanpäällä.

12.8.
Aikataulutusta
Kaverini oli ollut viikonlopun keskisuomessa, joten hän oli tuonut omat varusteensa minulle säilytykseen jo viikolla. Pakkasin auton edellisenä iltana lähtökuntoon. Tuntui aika mukavalta kun auton perään sai pakattua pari kajakkia ja kahden miehen viikon varusteet. Olimme sopineen treffit Hirvaskankaalle puolenpäivän maissa ja sen perusteella olin laskenut olevamme perillä Nanguanniemessä puolenyön aikaan. Ennen lähtöä vielä muistin että olin ajatellut tyhjentää kännykkäni kuvista ennen lähtöä ja siitä syystä myöhästyin ajatellusta lähtöajasta n. 5min.
Samat viisi minuuttia olin myöhässä Hirvaskankaalla ja edelleen perillä Nanguanniemessä, sen siitä saa kun myöhästyy lähdössä. (olihan matkalla kyllä muutama kaupassa käynti, ruokatauko, pari kahvitaukoa jne mutta olin ilmeisesti ne huomioinut aikataulusuunnitelmassa 😉)

Seurasimme sääennustetta (yr.no ja ilmatieteenlaitos). Ennusteissa oli pieni ristiriita joka osin selittynee sillä minne paikalle ennuste on laadittu. Yr.no antoi ennusteen Veskoniemeen ja ilmatieteenlaitos  Inarin Väylään. Tuulennopeuksissa oli merkittävä ero, yr.no ennusti n. 10m/s tuulta ja ilmatieteenlaitos n. 4 m/s.  Ihan loppuun asti arvelimme ympäristöä seuraten yr:n ennusteen olevan pielessä, kun vaikutti että ei tuule juuri lainkaan. Mutta kun saavuimme rantaan totesimme että kyllähän täällä tuulee ja sadekin on ennusteen mukaan paikalla.
Katselimme sataman läheltä sopivan leiripaikan, pystytimme kodan ja asetuimme yölevolle. Lähtöajatuksetkin siirrettiin aamuun, päätimme arvioida aamulla tilannetta ja tehdä sen mukaan omat johtopäätöksemme.

13.8.
Päiväunia tai unelmia
Aamulla sade piti taukoa mutta tuuli ei ollut asettunut levolle. Keittelin risukeittimellä aamukahvit ja mutustelimme kodan suojassa aamupalan. Sadekin yltyi ja tuuli piti ennusteen mukaan jatkua reippaana (n, 10m/s) koko päivän, niin päätimme rauhassa seurata tilannetta. Paikallinen yrittäjä joka oli tehnyt vuosikausia huoltohommia metsähallitukselle poikkesi satamassa ja saimme mukavan juttutuokion hänen kanssaan. Vettä sateli päivän aikana todella reippaasti, useita kymmeniä millimetrejä. Välillä lähdimme kylälle syömään lounasta seisovasta pöydästä, oltiinhan nyt sentään melontaretkellä. Pieniä päiväkävelyjä, päiväunia, kahvia, iltanuotio ja makkaran paisto ja yöunille hyvissä ajoin ajatuksella että aikasin aamusta liikkeelle. Reittisuunnitelmaksi vahvistui ns. vastapäivään kierto, oikeastaan kahdesta syystä. Keskiviikkona (eli 15.8.) on tuuli kääntymässä etelästä pohjoiseen ja ennusteen mukaan kävisi päivällä lähes tyvenenä. Sille päivälle Kasariselän ylitys. Loppureissulle luvassa reipasta etelätuulta, niin sille haetaan suojaa etelärannoista. Kajakit laittelimme lähtökuntoon ja varusteet järjestelimme pakkauskuntoon.

14.8.
Eteenpäin on elävän mieli
Herätys aamulla klo 04:00,  aamupalan laitto, kajakkien siirto rantaan ja niiden pakkaus. Noin klo 06:00 olimme valmiina siirtymään kajakkeihin aloittamaan melonnan. Tuuli oli pohjoisessa, reipas n. 6m/s. Ensimmäisenä oli odotettavissa oletettavasti päivän haastavin osuus kun pohjoistuuli pääsi tuomaan reippaat aallot Nanguanvuonon selältä.
Aallonmurtajan suojista pääsimme nätisti siirtymään järvelle, otimme suunnan lähes vasten tuulta kohti Solttusaarten luoteiskulmaa.

Vaikka aallon korkeus oli kohtalaisen iso, niin melominen sujui helposti ja lähempänä saaria haimme vielä pohjoisemmasta saaresta vähän tuulensuojaa avuksi. Saimmekin saarista hyvän tuulisuojan ja pääsimme etenemään Ikkerinsaaren eteläpuolelle lähes tyynessä vedessä eikä tuulestakaan ollut mitään tietoa.
Ikkerinsaareen rantauduimme pitämään ensimmäistä pientä jalottelutaukoa reilun tunnin melonnan jälkeen. Tauon jälkeen Markus viritteli jo virvelinsä uistelukuntoon ja ensimmäinen taimen olikin lähes samantien kiinni. Irrotuksen jälkeen se pääsi jatkamaan kasvamista järveen.
Ikkerinsaaren suojista oli helppo meloa Jekkimosaaren suojiin ja kiertää se itäpuolelta.
Edelleenkin Sikastoniemen suojassa jatkoimme "nousua" pohjoiseen, tosin ennen punaistatupaa ja Kaikunuoraa saimme vähän pohjoistuulen tuomaa lisähaastetta, mutta se ei sinänsä etenemistä haitannut. Kiersimme Punaisen tuvan saaren itäpuolella olevan laiturin vierelle, josta pääsimme hyvin rantautumaan. Tauon jälkeen näytti melontaan kuluneen hivenen reipas tunti. Tupa oli tyhjänä,  virittelimme tulet kaminaan ja kannoimme vähän evästä pirttiin.
Välipalatauon aikana tuvalla poikkesi kolme metsähallituksen kaveria moottoriveneellä, kaksi oli paikallisia huoltomiehiä ja kolmas mies oli alueen kenttäpäällikkö, joka oli tutustumassa alueen rakenteisiin. Keräsivät roskat ulkoroskiksesta kyytiin ja kiirehtivät kohti Kärppätupaa.
Keittelimme kahvit ja puraisimme vähän evästä ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Ensimmäisenä tavoitteena oli vanhan Täyssinänrauhan rajapyykkiin vuodelta 1595 tutustuminen. Sen lähellä olevan Tyllylahden veneilytukikohtaan päätimme tutustua jollain toisella reissulla. Pyykki sijaitsi Kaikunuoran toisella rannalla, aikalailla samalla kohti kuin missä autiotupa oli. Lyhyen melonnan jälkeen emme halunneet rantautua vaan tarkastelimme rajapyykin kajakeista ja käänsimme suunnan Pienen Kaamassaaren ja Kaamassaaren väliseen salmeen. Sen läpi meloimme Kuossaperälle, jossa näytti olevan joitakin mökkejä rantametsiköissä.
Jänisniemestä saimme taas hyvää tuulisuojaa ja sen länsipäästä kaarroimme Jaarasaaren etelä- ja itä-puolelle. Saaren itäpäästä haimme sopivan taukopaikan.
Sitten matka jatkui Kotkasaaren itä- ja pohjois-puolella olevien pienempien saarten väleistä kohti Hirvinuoraa.
Palkissaari antoi jo niin hyvän suojan pohjoistuulelta että saimme meloa lähes tyynessä kelissä. Käännyimme Koutukinsaaren ja Kärppäsaaren väliin, vaikka se samalla tiesi vähän pitempää melontaa, mutta kun aikaa oli ja melonta sujui leppoisasti. Suovanuoraa pitkin vielä melonta Kärppäsaaren autiotuvalle niin ensimmäisen päivän melonta tuli hoidettua. Matkaa kertyi hivenen vajaa 25 km.
Saarella oli pari mustikan kerääjää ja heidän kaverinsa olivat Sammakkoselällä vetämässä uistinta. Mustikoita näyttikin saarissa olevan todella hyvin. Pääsimme jopa osalliseksi retkikunnan lättykesteistä ennenkuin he lähtivät ajelemaan kohti vuokramökkiään. Kietelimme vähän saarta kämpän lähistöllä ja Markus kävi kämpän eteläpuolen lahdella kokeilemassa vähän perhojen toimivuutta.
Illan aikana vielä vähän virvelöintiä, iltanuotiolla istumista ja ennenkaikkea nauttimista luonnon rauhasta.


15.8. Yli Kasariselän
Heräsin sattumoisin noin neljän seutuvilla ja ajattelin kokeilla ottaa muutamia kuvia auringonnoususta. Sitten vielä hetkeni nukkumatin kaveriksi, uni loppui aamulla joskus kuuden seutuvilla, joten ylös ja aamupalan laittoon.
Ilma oli hieno ja vaikutti että sääennustekin on toteutumassa. Lähdimme melomaan Suovanuoraa länteen. Vajaan kahden kilometrin melonnan jälkeen maakotka suoritti ylilennon.
Suovanuoran länsireunalta jatkoimme kohti sen edustalla olevia saaria ja viimesten saarten luona rantauduimme pienelle tauolle. Kasariselkä näytti hyvin rauhalliselta, vain edellisen päivän tuulten aiheuttamat mainingit jatkoivat selällä kulkuaan. Minäkin olin ehkä kahdenkymmenen tai kolmenkymmen vuoden tauon jälkeen taas kalalla, kun vedin uistinta perässä meloessani.

Suuntasimme kohti Kellarilaassaa ja siitä edelleen Lintusaarten eteläpuolelle.
Lintusaarten seutuvilla Markuksen uistimeen tarttui taas yksi taimen, joka sai palata takaisin järveen uimaan. Lintusaarten ja Pikku Kahkusaaren noin puolivälissä molempien uistimiin iski kala kiinni juuri yhtäaikaa. Lieneekö samoihin aikoihin alkaneella auringonpaisteella tässä joku rooli? Kummassakin uistimessa oli rautu, minulla hivenen isompi. Hyvin ammattimaisesti sähläsin itseni samoihin koukkuihin kiinni ja vaikka rautu olikin jonkin sentin alle niille asetetun alarajan niin se oli pakko ottaa ensin kyytiin, että saatiin tämä isompi saalis sen jälkeen jotenkin selviteltyä irti koukusta. Toinen rautu sai palata takaisin järveen kasvamaan. Sitten vielä melonta Pikku Kahkusaaren ja Kahkusaaren välistä autiotuvan rantaan.  Nuotiolla oli pari kaveria istumassa makkaran paistossa ja laiturissa oli heidän veneen lisäksi toinen hieman isompi uisteluvene ankkurissa.
Kajakit rannalle, varusteet pois kyydistä ja niiden kantaminen autiotuvalle. Melontamatkaa tänne oli kertynyt hivenen yli 12 km. Ruokatauko, nuotiolla istumista, turinointia muiden kulkijoiden kanssa ja sopivassa välissä lähdimme vielä pienelle melontakierrokselle ja uistimen vetoon. Lähdimme myötäpäivään kiertämään Kahkusaarta ympäri. Siirtyessäni Tarpeskasalmesta Uuttuvuonon puolelle tarttui kala uistimeeni, mutta se lähti omille teilleen kohta kiinni nappaamisen jälkeen. Saaren pohjoiskärjen kiertämisen jälkeen avautui taas hieno näkymä Kasariselän suuntaan.
Kahkusaaren kaakkoiskulmassa Markus sai taas kohtuullisen kokoisen taimenen, joka joutui myöhemmin illalla parempiin suihin.
Tämän kierroksen jälkeen päivän melontaosuus oli n. 18 km upeassa kelissä.
Sääennusteen mukaan seuraavalle päivälle tuuli pitäisikin jo kääntyä etelään ja aamusta alkean pikkuhiljaa voimistuvana.
Aamuyöllä autiotupaan tuli pari uistelijaa nukkumaan, joista toisella oli myös koira mukana. Koira nukkui ylälaverilla isäntänsä vieressä ilmeisen tyytyväisenä.

16.8. Kohti Petäjäsaaria
Aamulla herääminen totuttuun tapaan, aamupala ja varusteiden pakkaus lähtökuntoon.
Tuuli oli ilmeisesti kuunnellut saman sääennusteen kuin mekin, kun se oli sen mukaisesti kääntynyt etelään.
Kahkusaaren salmesta kävi jonkinkokoiset aallot mutta kun käänsimme Viimassaaren nuoraan niin taas saimme meloa kuin ei olisi tuullut lainkaan.
Viimassaaren eteläkärjestä jatkoimme suoraan lounaaseen, aallonkorkeus ja tuuli ei juurikaan häirinnyt melontaa. Kartan mukaan syvimmillään näytti kajakin alla olevan yli 50m vettä.
Rantauiduimme Runtsassaaresta n. 1,3km itään olevalle pienelle saarelle. Aurinko paistoi upeasti ja saari antoi niin hyvän tuulisuojan ettei taaskaan tiennyt tuulesta mitään. Nyt oli hyvä aika jäädä lätynpaistoon. Pidimmekin hyvänmittaisen tauon kahvin ja lättyjen parissa ja Markus tiestysti jatkoi kalastusta ja tällä kertaa kalalajina oli vuorossa harri.
Tauon jälkeen suuntasimme kohti etelää ja Vihalaissaaria. Niiden antaman tuulisuojan jälkeen pääsimme jo vähän osalliseksi n. 6m/s puhaltavasta etelätuulesta. Meloimme ensin Lehtisaarten suojaan ja sieltä suuntasimme kohti Leveä Petäjäsaaren pohjoiskärkeä. Tässä välissä aallon korkeuskin oli jo kohtuullisen suuri, mutta kajakit ottivat aallot niin hyvin ettei niiden takia tarvinnut melontasuuntaa muuttaa. Leviä Petäjäsaaren rantakalliot pohjoiskärjen lounaispuolella on varsin komean näköiset ja Haapalahden vaaran jyrkkä kalliorintama näkyi saaren keskeltä todella hienosti.
Taas olimme päässeet hyvin tuulensuojaan ja saimme meloa lähes tyvenessä vedessä. Markus tietysti innokkaampana kalamiehenä uitteli taas uistinta ja tämänkin melonnan aikana saaliiksi kertyi muutama taimen, jotka saivat kyllä jatkaa uintiaan.
Ihaillen katselin Petäjäsaaren karuja erämaisia rantoja runsaine kivineen ja keloineen, aivan uskomattoman upeaa maisemaa. Ennen Petäjäsaarten väliin kääntymistä oli pakko meloa yhden lahden pohjukkaan kuuntelemaan luonnon upeaa ääntä, kun pieni puro solisi sieltä järveen. Puro oli niin pieni ettei sitä näkynyt kartassa, mutta ääni oli kuitenkin niin vahva, että jäin sitä pieneksi hetkeksi kuuntelemaan paikoilleen.
Poikkesin vielä Petäjäsaarenvuopajassa ihmettelemässä saaren sisälle pistävää lahden pohjukkaa. Sen jälkee meloimme pienten saarten välistä Hoikka Petäjäsaaren ja Leveä Petäjäsaaren väliseen salmeen. Täällä etelätuuli yritti jonkin verran jarruttaa menoamme, mutta sieltä se autiotupa taas löytyi. Kolmen miehen uisteluporukka oli autiotuvassa, mutta estelyistämme huolimatta he siirtyivät viereisen veneilytukikohdan kotaan majoitukseen. Sääennuste oli luvannut pientä sadetta alkavaksi n. klo 15 ja lähes minuutin tarkkuudella tämäkin ennuste toteutui. Melontamatkaa tälle päivälle kertyi n. 17 km. Leppoisa ilta todella upeissa maisemissa. Omaa silmääni ja korvaani miellytti tämä ympäristö se oli kaikessa karuudessaan jotain niin puhuttelevaa. Istuskelin yksin nuotiolla ja kuuntelin hiljaisuutta ja sitä oli mukava kuunnella kun ei kuulunut mitään.

17.8. Jäätä etsimässä
Aamulla taas herätys jo totuttuun tapaan, ilman viivyttelyä aamupala ja varusteiden pakkaus kajakkeihin ja eteenpäin.  Huolestuttavasti matka alkoi kaarratella jo loppua kohti. Meloskelimme Hoikka-Petäjäsaaren rantoja seuraillen ja upeita maisemia katsellen etelään päin. Paikoitellen karut kalliorinteet putosivat varsin jyrkästi suoraan järveen, maisemassa riittää keloja, keloja, aihki mäntyjä ja karua erämaaluontoa niin että kaikki aistit sitä yrittävät imeä.  Itselle koko tämän reissun paikoista jotenkin Petäjäsaaret ylhäine kalliovaaroineen, karuine rantoineen teki lähtemättömän vaikutuksen. Tänne pitää päästä uudestaan, saariin pitää jalkautua kunnolla, istua nuotiolla ja ihmetellä.
Lähestyessämme Hoikka-Petäjäsaaren eteläkärkeä tuli taas vastaan Inarille tyypillinen ilmiö. Nuorat, saaret ja salmet kääntelevät tuulia ja aaltoja. Mielenkiintoinen ristiaallokko keikutteli meitä eteläkärjen seutuvilla.
Etelätuuli oli ennusteen mukaan kohtuullisen voimakas, mutta saimme Mahlatin Nuutsasenvaarasta kohtuullisen hyvin siltä suojaa. Toinen tyypillinen "ilmiö" Inarilla on että tuuli ei tarvitse kovin paljoa avointa tilaa, kun sen voima alkaa tuntua, saaressa oleva alava paikka antaa tuulelle mahdollisuuden sen ylitykseen. Tai vähän pitempi järven lahti antaa tuulelle mahdollisuuden pullistella voimillaan. Mahlatin vuopajan saarista löytyi mukava taukopaikka päivän ensimmäisen melontaosuuden lopuksi. Tuulensuojan puolella taas tuntui että olemme tyynessä kelissä, mutta heti kun lähdimme jatkamaan matkaa, tuuli kyllä ilmoitti olemassa olostaan.
Vastaan tuli pienehkö avo moottorivene Nuutsasenniemen kohdalla, jonka näimme vähän aikaisemmin lähtevän läheiseltä mökiltä. Jos oikein tulkitsin veneen kyydissä olevan tervehdystä, niin hän toivotti meille siunausta seuraavan selän ylitykseen. Tuuli nimittäin puhalsi Vuoriaisen vierestä ja Nuutsasenlahdesta kohtuullisen voimakkaasti. Aaltokorkeuskin oli yli puolimetriä, mutta kajakit ottivat vinottain sivusta tulevat aallot hienosti, melonta oli suorastaan nautinnollista. Sen verran aallot häiritsivät että en halunnut kaivaa kameraa vesitiiviistä laukusta Vuoriaisen kuvaamiseksi, vaikka se näkyikin upeasti lahden perukan takaa.
Mahlatista taas vähän suojaa saaden suuntasimme Jäkäläsaaarten eteläisimmän saaren kärkeä kohti tavoitteena sen takana oleva Korkia-Maura.
Korkia-Mauraa kohti meloessa tuuli pääsi taas vähän näyttämään voimiaan ja meloimmekin ensin vinottain sivutuuleen ja saaren lähellä käänsimme sitten suunnan niin että tuuli oli takana. Takatuulenkin kajakit ottavat loistavasti, tulee väkisin tunne kuin olisi surffaamassa aalloilla.
Ohitimme jääluolan laiturin ja meloimme rantaan suoraan jääluolan kohdalle.

Ja sitten tietysti jääluolaan, hellekesästä huolimatta jään paksuus luolassa näytti olevan noin metrin luokkaa. Markuksella oli saappaat jalassa ja hän pääsikin kokeilemaan jäänpäällä kävelyä. Epäilen että hän ei ole koskaan ennen kävellyt niin vanhalla jäällä. Jääluolan seinät olivat edelleenkin kuurassa, joten eiköhän syksyllä tulevat pakkaset varmista että jäät säilyvät seuraavaan talveen.

Jääluolassa vierailun jälkeen virittelimme makkaranpaistotulet nuotiopaikalle ja puraisimme samalla vähän välipalaa ennen päivän viimeistä ehkäpä haastavinta melontapätkää. Tavoitteena oli Jääsaaren autiotupa ja sinne päästäksemme piti ylittää Moossinanselän pohjoisosa johon etelätuuli (n. 6 - 8 m/s) pääsi keräämään voimiaan yli 4km matkalta.
Ensin saimme nautiskella Korkia-Mauran antamasta tuulisuojasta, sen jälkeen tähtäsimme Pitkä-Mauran pohjoiskärkeen, matkalla tuuli jo vähän antoi esimakua, mutta Pitkä-Mauran pohjoiskärjessä oli tuulensuojainen poukama, johon hetkeksi pysähdyimme miettimään jatkoreittiä. Alkuperäinen ajatus oli meloa ensin Moossinasaaren suojaan ja sieltä sen antamassa suojassa kohti Jääsaarta hyödyntäen vielä siinä välillä olevan saaren antama tuulisuoja.
Päätimme kuitenkin  suunnata suoraan IsoJääsaaren eteläkärkeä kohti.  Tuuli pääsi puhaltamaan heti kun poistuimme poukamasta ja aallon korkeuskin kasvoi jo mukavasti. Melominen sujui silti mukavasti, sen verran meillä oli keskenään eroa, että Markuksella oli rinkka sidottuna kajakin peräosan päällä ja se lisäsi tuulipinta-alaa. Itse sain meloa pääosin normaalisti ja sain edettyä haluttuun suuntaan, Markus joutui melomaan pääosin tuulenpuolelta ja silti kajakki "valui" jonkin verran tuulen mukana. Mielenkiintoista oli seurata kuinka aallon korkeus vaihteli ja pahimmissa paikoissa tuntui että keskelle järveä on syntynyt voimakas virta, joka virtaa tuulen mukana. Sen verran puuskissa tuli vielä lisätuulta, että mielenkiinnosta oli pakko kaivaa tuulimittari välillä esille ja yrittää mitata tuulen nopeutta. Puuskissa sain mitattua suurimmaksi tuulen nopeudeksi 10,8m/s.
Suuntasin eteläkärjessä olevan pienen saaren ja pääsaaren väliseen "solaan" ja sain pienestä saaresta sen verran suojaa, että pääsin kääntymään ympäri ja ottamaan joitakin valokuvia. Markus oli "valunut" sen verran että joutui melomaan Jääsaaren rantavesiä pitkin ja valokuvista syntyi väkisin mielikuva koskimelonnasta.
Lopuksi vielä melonta kohti autiotupaa jo hieman tuulelta suojassa, rannassa tuulenpuolelta rantautuminen, mutta kuivin jaloin sekin vielä onnistui.
Oli oikeasti hieno tunne meloa tuulessa, kun kajakki toimi siinä kelissä aivan loistavasti. Väkisin ns. nauratti suuta, kun tuntui siltä, että sain surfata hienoissa aalloissa, en saanut päälleni koko välillä edes aallon pärskeitä. Suurimmat aallot arvioin itse mielessäni noin metrin korkeiksi, tosin arvioiminen on melko haastavaa.

Autiotuvan laiturissa oli pienehkö avovene ja tuvasta löytyi pariskunta, jotka olivat sillä saareen noin vuorokausi aikaisemmin saapuneet. Ihmettelivät kyllä vähän, että mistä me tällä kelillä saareen ilmestyttiin. Katselimme hetken paikkoja ja jutustelimme. Totesimme että molemmille on helpompi, kun me majoitumme läheiseen veneilijöille tarkoitettuun kotaan ja he saavat käyttää pienen kämpän tilan kokonaan itse.

Tuuli vaan koveni koko ajan ja mielenkiinnosta kävin rannalla välillä mittaamassa tuulen nopeuksia, suurmillaan sain mittariin lukemat 16,8 m/s.  Inarijärvi halusi varmastikin meille kertoa, että liikkumisessa järvellä luonto määrittelee sen rajat. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä tuossa kelissä kokeilemaan kuinka eteneminen sujuisi, vaikka päivän ylitys olikin ollut suorastaan miellyttävä kokemus.

Viimeisen illan tunnelmointia, lättykestit, makkaranpaistot, tuleen tuijottamista, autiotuvassa olevien kanssa mielenkiintoisia keskusteluja retkeilystä jne, haikeissa tunnelmissa ja väistämättä keskustelu johti seuraavaan kesään ja sinne suunniteltavaan melontareissuun. Naurahdinkin että pitänee tämän reissun jälkeen sanoa, että perinteisesti olen elokuussa Inarijärvellä melomassa.

Illan aikana luonnollisesti seurailimme sääennustetta ja ihmettelimme että kuinka hienosti https://www.yr.no/ onnistui ennusteessaan koko reissumme ajalle. Voisi väittää että tuulensuunnat, sen kääntymiset ja sen voimakkuudet toteutuivat tunnin tarkkuudella, samoin sadekuurot.
Seuraavalle yölle ennuste näytti että voimakas tuuli jatkuu noin puoleen yöhön, noin klo 02 tuuli heikoimmillaan n. 2 - 3 m/s ja siitä se taas alkaisi voimistumaan aamua kohti.
Päätimmekin hyödyntää tuon yön hiljaisen osuuden ja meloa autolle yöllä.
Ivalojoella melomassa ollut kaverikin ilmoitteli olevansa leiriytyneenä n. 2km Ivalon keskustasta, joten hänen kyytiin ottaminenkin sujuisi helposti aamulla.

18.8. Kotiin
Herätys klo 02, tavaroiden pakkaus ja liikkeelle. Autiotuvan kaveri kävi vielä yöllä rannassa meitä morjestamassa. Pikkuisen taivaanrannasta näkyi valon kajoa, järvi oli varsin pimeä. Saarten hahmot erottuivat itäänpäin hyvin, mutta etelän suuntaan näkyvyys oli n. 0,5 km luokkaa. Järvellä aallon korkeus kertoi vielä jotain illan tuulesta, mutta melontaa se ei juurikaan häirinnyt. Kaksi hiljaista miestä matkalla pois järveltä. Selällä olevan saaren kautta Moossinansaaren koilliskärkeen ja siitä Korkiasaaren ja Munhaissaaren välistä kohti Nanguanniemen satamaa. Noin 1,5h melonnan jälkeen rantautuminen ja varusteiden pakkaus autoon.
Mukava reissu takana, noin klo 05 olimme Ivalojoen rannalla ja laitoimme kaverille viestiä että aamukahvit on tulella. Jonkin ajan kuluttua tulikin inkkarikanootti sillan alta näkyviin, hänellekin pieni aamupalan puraisu ja lähdimme viemään hänet autolleen Kutturaan, josta hän oli oman melontaretkensä Ivalojoella aloittanut.

Sitten suunta kohti kotia.









.

lauantai 4. elokuuta 2018

Melontakesä

Olemme jo siirtyneet elokuun puolelle, mutta kesä vaan jatkuu.
Toukokuussa hellettä, kesäkuu hellettä, heinäkuu superhellettä.

Aina kun on ollut mahdollista niin on tullut käytyä melomassa joku pikku lenkki.
Aika hyvin on oman alueen huippuhyvät melontamahdollisuudet tullut kokeiltua. Tälle kesälle olen melonut ainakin seuraavissa vesistöissä:  Kangasalan Vesijärvi, Näsijärvi, Längelmävesi, Roine, Päijänne, Suomenlahti, Pyhäjärvi (Tampere) ja  Hankavesi.
Melontamatkat on vaihdelleet ehkäpä lyhimmillään n. 5 km melonnasta n. 40 km yhden yön vaatineeseen melontaretkeen. Se oli osasuoritus noista edellisessä kirjoituksessa mainituista suunnitelmista. Reitti meni Oriveden asemalta Kangasalle Pelisalmeen.  Reissun tuuliolosuhteet oli kohtuu haastavat, tuulen nopeus tasaisesti n. 4m/s ja puuskissa selkeästi enemmän. Mutta tarkoituskin on ollut testailla kajakkiani erilaisissa olosuhteissa kun kesän päätavoite melontaharrastuksessa näyttäisi lähestyvän toteutustaan.
Viimeiselle "treenimelonnalle" ennen Inarille lähtöä sain mukaan Inarille mukaan lähtevän kaverin, joka yllytyksestäni on hankkinut itselleen samanlaisen kajakin kuin minulla on.
Lähdimme Pirkkalasta melomaan Pyhäjärvelle ja kävimme katsomassa miltä Ratinan suvanto näyttää vedestä päin katsottuna. Tuuli oli menomatkalla myötäinen, n.  3 m/s ja kaverini epäili että paluumatka on työläämpi. Ilmeisesti meloimme reippaammin kun paluumatka sujui kuitenkin nopeammin kuin menomatka. Kajakkien toimiminen aaltojen kanssa tuli myös moneen kertaan testattua, kun saimme erikokoisten veneiden ja laivojen aikaansaamia aaltoja nautittavaksemme. Melonta edelleen vahvisti käsityksiäni siitä että tämä kajakki toimii isoissakin aalloissa hyvin.

Viikko vielä odotusta ja sitten kohti Inarijärveä. Lähtöpaikaksi olemme sopineet Nanguan niemen
Nanguanniemi
Muutaman viikon ajan on tullut pyöriteltyä karttoja ja mietittyä vaihtoehtoisia reittejä. Lähtöhetkellä pitää vielä tarkistaa sääennusteet ja varsinkin tuulensuunnat reissun ajalle ja sen mukaan sitten valitsemme lopullisen lähtösuunnan. Itse reissussa suunnitelma luonnollisesti päivittyy päivittäin. Tavoitteena on tehdä rento reissu ilman isompia suorituspaineita. Lisäksi olemme sopineet että yritämme reissussa myös vähän kalastella. Omasta edellisestä kalastusreissusta taitaa olla joitakin kymmeniä vuosia ja virvelikin on vielä kaupassa. Inarijärveltä löytyy joitakin autiotupia sekä ns. veneilytukikohtia. Ajatuksena on että käymme niistä melko moneen tutustumassa, mutta yöpymiset todennäköisesti hoidamme pääasiassa omassa majoitteessa tai riippumatossa.
Vielä hetki malttamatonta odotusta.