Sooloilua ja yhdessä tekemistä

Retkeilyyn liittyvä päättyvän vuoden yhteenveto tulikin melko kattavasti tehtyä tuolla edellisessä päivityksessä. Nyt näin joulun alla sitten vähän muuta kuin retkeilyä.
Useamman vuoden ajan olin mielessäni ajatellut lähteväni seuraavan koiran kanssa mukaan uuden harrastuksen piiriin. Mistä tämä ajatus oli tullut, sitä en tiedä, liikkuuhan tuolla päässäni paljon muutakin sellaista mitä en ymmärrä.

Roni oli vielä hyvässä kunnossa, mutta mielessäni olin laskenut sen ikää (s. 070707), että viimeistään kun se täyttää 8v pitäisi minulla olla kasvamassa uusi harrastuskoira sen rinnalla. Ajatus eli ja talvella 2015 pääsin mukaan ns. koirattomana harjoittelemaan pelastuskoiratoimintaa yhden harjoitusryhmän matkaan. Pirkanmaan pelastuskoirat oli yhdistys joka oli tämän toiminnan takana. Heti alusta asti tunsin että kyseessä on harrastus joka tuntuu "omalta".  Oli hienoa nähdä osaavien koirien ja ohjaajien harjoittelevan tavoitteenaan saada osaaminen sille tasolle, että hädän hetkellä voisivat auttaa apua tarvitsevaa.

Uuden koiran haku oli aktiivisesti "päällä" keväästä 2014, mutta sitä omaa ei vaan sattunut kohdalle. Suunnitelmissa oli kevään 2015 vaellusreissu, kun huomasin että  Sissinheimon kennelistä oli tulossa pentue keväällä. Roni oli isänsä puolelta Sissinheimon sukua ja tiesin kasvattajan pitkäaikaisen kokemuksen sekä koirista että pelastuskoirista. Asia oli sitä myöten selvä, tuolta minulle koira jos se vaan kasvattajalle sopii. Monien mutkien kautta asia järjestyi ja kun vaellusretken päättyessä avasin puhelimen, niin siellä oli odottamassa mieluinen viesti, uroskoiran pentu on minua odottamassa.

Kasvattaja Sirpa tiesi tavoitteeni koiran suhteen ja hän omalla ammattitaidollaan teki koiran valinnan minulle helpoksi. Hän esitteli minulle kaksi vaihtoehtoa, jotka hänen mielestään sopisi parhaiten juuri tähän harrastukseen. Valinta oli helppo ja näin jälkikäteen olen moneen kertaan ollut kiitollinen siitä että minulle on annettu tällainen mahdollisuus.

Kevätvaellus oli omalta osaltaan tuonut myös esille elämän raadollisuuden, ensimmäiset merkit Ronin vanhenemisesta tuli esille tämän reissun aikana. Keväällä 2016 olin vaikean päätöksen edessä ja siitä kertoo enemmän kirjoitukseni Roni 070707 - 28.4.16

8vk iässä Sissinheimon Solo tai paremmin suuhun sopiva Soolo saapui kotiin ja oikeastaan samantien sain luvan ottaa sen mukaan pelastuskoiraharjoituksiin. Niin ohjaajan kuin koiran osalta harjoittelua on riittänyt. Oma retkeilyharrastukseni ja tottumus liikkua maastossa on omalta osaltaan helpottanut omaa harjoittelua, mutta koiran kanssa yhdessä toimimista ja koiran kouluttamista on riittänyt ja riittää. Pelastuskoirapuolella eteneminen vaatii pitkäaikaista sitoutumista, ohjaajan taidot kehittyvät pikkuhiljaa samoin koiran. Mahdollisesti vuosien harjoittelun jälkeen voi koiran ja ohjaajan taidot olla sellaisella tasolla, että tasomittausten jälkeen heidät voidaan hyväksyä mukaan todellisiin etsintöihin. 

Vapepa on uskomattoman hienoa toimintaa ja pelastuskoiratoiminta sen osa-alueena erinomainen apu viranomaisille todellisissa etsintätilanteissa.

Uskomaton määrä onneksi löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan omaa aikaansa ja taloudellisia varojaan tässä toiminnasa mukana olemiseen. Mukana oleminen nimittäin edellyttää osaamisen pitämistä sillä tasolla, että todellisessa tilanteessa voit olla avuksi.

Viikottain suomessa taitaa olla satoja koirakoita jotka harjoittelevat omien yhdistystensä järjestämissä harjoituksissa tunnista toiseen pelastuskoiratoimintaa. Yhden ryhmän harjoitus voi helposti viedä useita tunteja, kun yksi koirakko kerrallaan suorittaa oman harjoituksensa toisten ohjaajien avustuksella. Siitä jos edes vähän haluaa laskeskella, niin se tekee jo viikossa varmastikin muutaman satatuntia vapaaehtoista harjoittelua. Näiden koulutusten ansiosta viranomaisten apuun on 24/7 ns. hälytysvalmiudessa kymmeniä koirakoita eri puolilla suomea.

Sitoutumisaste on todella korkea, aika usein nämä hälytykset tulevat yöllä, vaikeissa keliolosuhteissa jne...  Heräät sikeästä unesta puhelimeen tulleeseen viestiin, mietit että voitko lähteä. Samaan aikaan oman hälytysryhmän ihmiset päivittävät toisille tietoja omasta tilanteestaan ja valmiudestaan. Ja yleensä merkittävä osa hälytysryhmän ihmisistä ja koirista on hetken kuluttua valmiina lähtöön auttamaan viranomaisia välillä todella haastavissakin tilanteissa. Usein tämän toiminnan ansiosta kadonneet löydetään ja parhaimmissa tapauksissa pelastetaan ihmishenkiä.

Mukana olevana en tuota sitoutumista ihmettele, mutta sitä olen monesti ihmetellyt että kuinka vähän tätä aikaa vievää ja merkittävästi kunkin henkilökohtaisia taloudellisia varoja vievää pelastuskoiratoimintaa taloudellisesti tuetaan. Sitä ei nimittäin ainakaan omalla toiminta-alueellani tueta taloudellisesti oikeastaan lainkaan. Ajattelisin että tässä olisi näin joulun alla monissa eri järjestöissä sekä viranomaisten puolella miettimisen paikka. Ehkä kannattaisi joskus jopa kysäistä pelastuskoirayhdistyksistä että kuinka voisimme olla tukemassa toimintaanne. Tänä päivänä löytyy hyviä järjestelmiä, joiden avulla esim etsintätilanteissa voisi toiminnan kulkua nykyistä paremmin seurata ja ohjata ja sitä kautta tehostaa suoritettavia etsintöjä. Yksittäisen harrastajan hankkimana nämä lisäinvestoinnit on todella kalliita ja kokonaisjärjestelmän toimivuuskaan ei näin onnistu. 

Tässäpä olisikin pohdinnan paikkaa niille erilaisissa järjestöissä toimiville, jotka toivottavati tätä tekstiä joskus lukevat. Voisitte viedä viestiä eteenpäin päättäjillenne, että voisitteko jotenkin olla apuna tässäkin koko yhteiskuntaa palvelevassa toiminnassa. 

Hyvää ja rauhallista Joulunaikaa 2016

Levon aikaa

Kalenterivuosi kaartelee lopuilleen, oma retkeilyvuosi lienee jo loppunut. Ellei sitten jostain kirkkaalta taivaalta tule kohtikäyvää salamaniskua joka sytyttäisi kaamoksen unesta vielä jonnekin retkeilemään.

Upea retkeilyvuosi ja lapinhulluuteen viittaava puolivuosikas on takana ja nyt tuntuu että eväät repusta on syöty. Samaa vähän näkyy todella aktiivisen treenikaudenkin suhteen Soolon kanssa. Marraskuu, kuolemankuukausi tuntuu imeneen voimat lähes viimeiseen pisaraan näiden harrastusten parista.

Mutta muistot elävät ja uuden suunnittelu yrittää välillä putkahtaa alitajunnasta pinnalle, mutta painuu kyllä vielä varsi nopeasti takaisin, tuli ei ole vielä syttynyt.

Toukokuussa käsivarressa , oli minulle ainutlaatuinen reissu sille alueelle. Siinä oli jotain sellaista jonka haluaa kokea uudestaan. Kevät alkoi vaihtua kesäksi, lumet suli, joet aukeni, osa kesälinnuista tuli jo paikalle, ihmiset "pakeni" tunturista, mutta minä jäin vielä hetkeksi nauttimaan. Niin tyhjällä yliperällä en liene ennen hiihdellyt. Kevät tuli poikkeuksellisen aikaisin tunturiin, se yllätti, mutta positiivisesti.

Kesäkuun alussa Ivalojoella, rauhallisten vesien melojalle aivan uusi kokemus. Historiasta kiinnostuneena retki täynnä historiaa. Ja tuli sekin nähtyä, että jos toukokuussa lappiin voi tulla kesä, niin kesäkuussa voi tulla talvi. Taas reissu joka jätti jonkin kipinän kytemään, tätäkin ehkä joskus lisää.

Pikareissu Pallakselle heinäkuussa. Esimerkki reissusta, että ei aina tarvitse ennakkoon niin paljon suunnitella. Pallaksen alueen pienimuotoiset maisemat on aivan oma maailmansa yliperän jälkeen. Täällä ehdit päivässä nauttia useasta tunturista, kulkea laaksoissa ja huipuilla. Reissun erikoisuun oli Nutspallas polkujuoksu tapahtua. Pääsin osalliseksi sivusta seuraten. Upeita ihmisiä, yhteisöllisyyttä, toisten auttamista ja kannustamista, kaikkea sitä mitä meidän ihmisten pitäisi osata tehdä toisillemme joka päivä.

Elokuussa teemana oli mennä museoon, eli autolla pohjois-suomea kiertäen. Uusi katselukulma pohjoseen suomeen, tämmöistäkin "retkeilyä" voin suositella.  Upea reissu, hienoja kokemuksia, ja sainhan noukittua yhden yli 1000m tunturin huipun, vielä muutama n. 50 yli tuhanteen metriin menevästä huipusta tai tunturihuipun lähellä olevasta sivuhuipusta on käymättä. Mutta aina pitääkin joku olla, että on syy lähteä tunturiin.

Entisten tarkastelua ja uuden suunnittelua lokakuussa.  Eli talkootöitä on taas luvassa, niin itselle kuin myös muille. Nyt on merkit vähän sellaiset että tällä kertaa rakennetaan kokonaan uutta. Se on tänä aikana harvinaista herkkua ja varsinkin jos pääsee mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan jotain sellaista joka on samalla myös osa kunnioitusta vanhoja rakennustapoja kohtaan.
Tämän nyt suunnittelussa olevan projektin alkusiemenet lienee minun mieleeni kylvetty keväällä 2014, kun vierailin Itäkairassa ja kävin Rakitsan aavan nuotiopaikalla. Mutta tähän ehkä palailen siinä kohti kun olen herännyt tästä marraskuun kaamosunesta

Saimme aikaisen talven, marraskuun alkupuolelle kunnon pakkasia ja luntakin maahan. Tosin sääennuste näyttää siltä että ilo oli ennenaikaista, lämmintä ja vesisadetta lienee lähipäivinä tulossa.
Mutta kun muutenkin on toiminnot jo asettuneet tähän marraskuun "masentavaan" mutta varmasti tarpeelliseen lepotilaan, niin ei tuo varmaankaan haittaa. Ehkäpä lepotila vähän syvenee, mutta kipinän syttymistä jään odottelemaan.

"Takuu tarkastus" ja uusia projekteja tuumimassa

Vaellukselle lähtö tai nyt ehkä sopisi paremmin sanoa retkelle lähtö saa huolestuttavia piirteitä, ei ennakkovalmistautumista ja varmistelutkin puuttuu, onneksi vaelluksen turvallisuus seminaari on kohta tämän reissun jälkeen.
Lähtöpäivän olin sopinut itseni kanssa jo etukäteen, lähtöaika oli kiinni siitä, että saan työasiat hoidettua sopivalle mallille.
Ei  muuta ennakkosuunnittelua  kuin mitä nyt muutama lukkoon lyöty tavoite perillä.

12.10.2016
Aamusta herätys normaalisti, Soolon ulkoilutus ja muutamia hoidettavia työhommia piti vielä hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Sitten rinkka ja pakkauspussit kaapin viereen.
Vaatekaapista tarvittavat vaatteet läjään ja jako kolmeen kasaan, yhteen ne vaatteet jotka laitan päälle retken alussa, toiseen ns. varavaatteet ja kolmas kasa eli ne vaatteet joita tarvin retken jälkeen.
Meni siihen muutama minuutti, sitten toisesta kaapista retkeilyvarusteet, varusteiden pakkaus pakkauspusseihin ja pussit ja varusteet rinkkaan ja tavarat kyytiin.
Erikseen sitten vielä Soolon varusteet, kantolaukut sekä ruokatavarat ja sitten olikin kaikki kamat kasassa.
Aikaahan tähän ei paljoa mene, mutta tässä mallissa on se huonopuoli, että jotain oleellista voisi unohtua, tällä kertaa reissussa en huomannut kyllä mitään puutteita. Jälkikäteen totesin, että liikaa tuli taas varattua vaatteita ja ruokaakin, tosin kelit suosi retkellä, niin vaihtovaatteille ei ollut paljoa tarvetta.

Auton keula kohti pohjoista, lähtöajan perusteella laskeskelin että mitä kello olisi kun olisin perillä Savukosken Kemihaarassa. Ajattelin tuon lähes 1000km pätkän hoitaa kahden pysähdyksen taktiikalla ja soitinkin Kemihaaraan ja arvioin olevani perillä n. 21:30 ja kyselin yöpaikan perään.
Matkan varrella näin varmaan joitakin satoja joutsenia, jostain syystä niiden suunta oli toinen kuin minun.
Ajon aikana kirjoitin kauppalistan korvien väliin ja toisen pysähdyksen suoritin Rovaniemellä käymällä kaupassa ostamassa retken muonat. Kohtuu tarkasti näytin ajosuunnitelmassa pysyneen kun perille saavuin 21:25.
Perillä hieman turinointia isännän kanssa, Soololle pieni iltalenkki ja nukkumaan.

13.10.
Aamulla ei ollut mitään kiirettä, aamupala omatoimisesti ja aamukahvit talosta. Samalla vähän turinointia retken tarkoituksista ja kuulumiset alueelta. Metsämiehiä poikkesi myös talossa muutamia kappaleita, jotka olivat alueella metsästämässä.
Tällä retkellä oli retkeilyn lisäksi muutama konkreettinen hyvä tekosyy, yksi oli se että olin jo pitempään suunnitellut käyntiä Manto-ojan autiotuvalla "takuutarkastuksella". Manto-ojan talkoot
Samoin olin kuullut että Mantoselän autiotuvan piipun juuret olivat vielä tiivistämättä, niin samalla reissulla olin luvannut hoitaa ne kuntoon.
Lisäksi on ollut puhetta Karhuojan autiotuvan mahdollisesta kunnostamisesta, niin Mantoselän autiotupa on toteutettu samoilla suunnitelmilla kuin tuo Karhuojan kämppä, tuleepa samalla katsasteltua sekin vähän tarkemmin.

Sitten olikin aika lähteä liikkeelle, Soololle laukut selkään, itselle rinkka ja sitten kohti Manto-ojaa.
Hieno sää, mukavat fiilikset, heti alussa tunne että ei ole minnekään kiirettä. Keskihaaran ylitys, Vislauskuusikon "lävistys" ja sitten laskeutuminen Mantoselän vuotsolle.  Edessä näytti olevan elämää, pitkospuilta oli sen viereiseen suohon tipahtanut rajamies mönkijällään ja toinen rajamies tuli perässä paikalle. Paikoitellen pitkospuut ovat jo niin huonossa kunnossa, että ne ovat jo todellinen työturvallisuusriski esim rajamiehille, suolle ajo liittyikin siihen, kun toisen renkaan alla oli pitkospuu antanut periksi ja mönkijä kurvasi suolle. Hiiripöllö seurasi etenemistämme ja rajamiesten touhuja läheisen puun oksalta. Matka jatkui Kuusimantoselkään poroportin kautta. Ilma oli lämmin, hanskat oli pakko ottaa pois kädestä ja siirtää pipo taskuun vaikka oli jo lokakuun puoliväli. Korvatunturin reitti erkani oikealle ja sitten vielä muutama kilometri Manto-ojan autiotuvalle.

Sieltähän se tupa löytyi hyvässä kunnossa odottamassa kulkijoita. Asetuin taloksi ja keitin päiväkahvit. Pienen päivälepo ja takuutarkasteluun. Tupa näytti hyvin paikoillaan, kuivatusoja näytti toimivan, olisiko kämpän etupää vähän painunut vai mistä johtunee, että keittotaso oli vähän vinossa etuseinälle päin. Lieden palosuojalevyt estivät pöydän nostamisen niin tein pienen kiilan keittotason alle, ehkä se vähän korjasi tilannetta. Otin kuvan alapohjasta ja näytti että vanerilevy oli hyvin säilynyt siellä alapinnassa. Ikkunan pielissä olisi vähän entrattavaa, nyt varmaankin linnut pääsevät nyppimään pellavat ikkunan pielistä. Irrottelin seiniltä "roikkuvia" pellavia ja paikkailin niillä vähän ikkunapielen eristystä, tosin edelleenkin linnuilla on sinne melko vapaa pääsy. Sille ehkä pitäisi tehdä jotain.


Sitten suunta Mantoselän kämpälle. Mukaan otin rinkasta Kemihaarasta saadut tiivistysvälineet ja kameran.
Taas poroaidan "lävistys" portin kautta ja kaartaminen polkua pitkin pohjoiseen tuvalle. Lämmintä oli mukavasti n. 6 - 7 astetta, mittailin kämpän mitat ja piirtelin ne muistiinpanoihini talteen. Tutkailin sekä autiotuvan että varaustuvan ja kiipesin sen jälkeen katolle tutkimaan piipun juuria.  Ei ollut ihme että piipun juuret oli vuotaneet, pahimmillaan juuripellissä oli n. 2 cm rakot, josta veden oli hyvä valua piipun juurelle. Sähläsin massat piipun juurelle ja reissun yksi tavoite oli siis saavutettu.
Kämpän vesikate on asennettu siinä mielessä "erikoisesti" että naulaukset on näkyvissä, kun huovat on naulattu kiinni, varsin potentiaalinen vuotopaikka.
Vieraskirjaakin tutkailin ja löysin sieltä Itäkairan prinsessan kirjoituksen jossa hän epäili että mahtaisiko tämä olla hänen viimeinen reissunsa alueelle. Toivottavasti vielä voimat riittävät että hän pääsee vielä käymään retkeilemässä rakkaissa maisemissaan.

Poikkesin viereiselle suolle nauttimaan syysmaisemasta ja yllättäin löysin sielä miljoonia timantteja kimaltelemassa auringonpaisteessa, näistä timanteista minä pidän, näitä ei saa rahalla, niihin ei kestä koskea, mutta silmin katseltuna ne näyttävät upealta.
Sitten pikkuhiljaa takaisin päin, matkalla tuli ihmeteltyä sitä että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.



Manto-ojalle palattuani olikin jo ruoka-aika ja sen jälkeen asetuin peskalankuille lukemaan kirjaa.
Ilta pimeni, kynttilä valaisi tunnelmallista tupaa, jossain vaiheessa kävin tekemässä polttopuita nuotiota varten ja virittelin tulet.

Istuskelin nuotiolla tuleen tuijotellen, kuunnellen puron solinaa ja huomasin että taivaantuletkin olivat syttymässä.

Hieno hetki, ympärillä hiljainen erämaa, Manto-oja antoi omaa pientä solinaansa taustalla, itse omien ajatustensa kanssa tuleen tuijottelemassa ja taivaalla revontulet tuomassa lisää tunnelmaa. Voisiko puitteet enää tämän hienommat olla? Yksin istuessani ajatukset kulkivat kuitenkin muualle, vaikka nautinkin suunnattomasti tällaisista hetkistä, niin nämä eivät olisi mahdollisia ellei elämäni matkalla olisi mukana uskomattoman hienoja ihmisiä, ystäviä. Tämä ympäristö ja nämä ajatukset toivatkin mieleeni tähän sopivan laulun: Mistä tunnet sä ystävän
Se kertoo paljon siitä mitä ajatelin. Samalla tilanne oli hyvä muistutus siitä, että kuinka vähän me kuitenkin tarvitsemme ollaksemme onnellisia,  Iltanuotiolla yksin (Soolon kanssa) ja ajatuksissa ystävät.

14.10.
Aamusta aikaisin hereille, vielä pimeään aamuun.  Aamupala, varusteiden pakkaus ja kämppä "luovutuskuntoon".  Aamusta vähän sateli vettä, mutta ennen liikkeelle lähtöä sade oli jo ohi.
Suuntasin länteen, eli ensin ojan ylitys, sitten suon ylitys ja loiva nousu Keskipalojen etelä"kärjen" yli. Etukäteen olin kartasta katsellut että tavoittelen Keskihaaran ylitystä paikasta, jossa ojan molemmin puolin kangasamaat tulevat lähimmäs ojaa. Oja tuli näkyviin ja törmäsin siihen tuon linkin osoittamassa paikassa. ylityspaikka
Oli näköjään tuuri matkassa, juuri siinä kohti oli virtapaikka, josta kahlaamalla oli mahdollista mennä yli. Tulopuolen ranta oli vähän syvempi, joten varalta otin kengät ja päälyhousut pois ja kahlasin yli. Todennäköisesti siitä olisi näillä vesikorkeuksilla päässyt juuri ja juuri saapasjalassakin yli.
Ojan jälkeen jatkoin länteen Keskirovaa pitkin kunnes tulin Kemihaarasta tulevalle polulle.
Suunta etelään polkua pitkin, hetken kuluttua näin kun näin ensimmäisen metsäkanalinnun tälle reissulle, koppelo lähti edestäni lentoon, eli kovin hiljaista oli luonnossa. Noin kilometri ennen poroaidalle tuloa näin metson polulla, ilmeisesti kiviä nauttimassa. Sekin ehti pölähtää lentoon ennenkuin ehdin sitä kuvata. Kovin hiljainen on erämaa.
Keminmukan nuotiopaikalle pysähdyin hetkeksi tauolle ja yritin löytää puhelimella kenttää soittaakseni Kemihaaraan
tuloaikatauluni. Matkan jatkuessa huomasin että välillä kuuluvuutta oli ja välillä taas ei, eli täällä on hyvä tiedostaa että jokapaikasta puhelimella ei saa apua vaikka tarvetta joskus voisi olla. Puhelu meni jossain kohti läpi ja poronkäristys tuli tilattua. Sitten leppoisaa patikointia Kemihaaraan. Aivan uskomattoman upea auringonpaiste, vaikeaa kuvitella että ollaan lokakuussa.

Kun ruoka-annos tuli pöytään, niin pakko oli kysyä että kuinka monta henkilöä tätä on tulossa syömään, mutta ei kuulemma muita kuin minä.  Ruoka oli hyvä ja sitä oli todella riittävästi.
Ruokailun jälkeen soitin että missä jatkoreissuni vaelluskaverit olivat tulossa. Ohtamaan Jouni ja Teuvo olivat sillä hetkellä Sallan ja Savukosken välimaastossa. Jäin odottelemaan heitä, koska samalla oli tarkoitus keskustella Peltoniemien kanssa lähialueen suunnitelmista ja heidän ajatuksistaan niihin.
Jouni ja Teuvo saapuivat aikanan paikalle, jatkoimme turinointia kahvikupin äärellä, kunnes oli aika siirtyä seuraavaan yöpaikkaan, eli Tikkasen vieriharjun vuokrakämpälle. Saavuimme paikalle lähellä auringonlaskun aikaa ja lähdinkin vielä hetkeksi iltalenkille Soolon kanssa viereiselle harjulle.

Kapeaa ja pitkää harjua oli mukava käveleskellä ja seurailla illan värien vaihtumisen loistoa ja pikkuhiljaa soille kertyvää usvaa.
Mukavaa turinointia ja aamuksi varusteiden pakkausta, Soolon kanssa vielä iltalenkille ja lopuksi yölevolle.

15.10.
Aamupala ja pieni siirtymä autolla Hangasselän eteläosaan.  Soololle laukut ja itselle rinkka ja sitten porukalla liikkeelle. Tavoitteena Karhuojan autiotuva. Ensin kivistä kangasta pitkin, sitten Kärekeojan ylitys Sukoivan etelärinteelle. Todella miellyttävää kulkumaastoa.  Jonku metsästyskoira tuntui olevan jossain haukulla, muuten erämaa vaikutti hyvin hiljaiselta. Muutama istumatauko matkalla, Metsopalon Isolaen pohjoispuolelta itään ja satuimme juuri poroaidassa olevan portin kohdalle paikassa jossa Karhuojalle kääntyy polku poroaidan vierestä. Siinä vielä pieni tauko ja sitten loppukiri autiotuvalle.
Teuvo viritteli samantien kaminaan tulet, Jouni aloitti kuvaamisen ja minä kämpän tutkimisen.
Ja tässä raportti havainnoista
Karhuojan kämppä:
Vesikate uusittu muutama vuosi sitten,

Yläpohja, eristetty lasivillalla, eristeet ulkoseinän laidassa vesikatossa kiinni. Kurkihirsi tuettu kahdesta kohti (väliseinien kohdalta).  Yläpohja vaikutti olevan ihan hyvässä kunnossa.

Seinät, kämppä on siirtynyt pois perustuksilta, etuseinällä keskellä hirret on painuneet maahan ja pari alinta hirsikertaa on vaurioitunut.  Takaseinällä ns. villinä jatkettu alin hirsi. Kaiken kaikkiaan hirret siinä kunnossa, että tässä rakennuksessa menevät noita paria hirsikertaa lukuunottamatta vielä pitkään, mutta siirtämään tai varastoimaan tätä jonnekin myöhempää tarvetta varten en lähtisi.
Seinän painumisesta johtuen kämpän ulko-ovi ei toimi kunnolla.








Alapohja,  hyvin erikoinen rakenneratkaisu.  Alareunassa alumiiniverhottu uretaanilevy ja sen yläpuolella lasivilla eristys, melkoinen riskirakenne, ehkä tämmöisessä kämpässä toimii. Huolimattomasti asennettu, isoja rakoja, osin uretaanieristeen pinta irronnut,
Lattianiskat upotettu hirteen, lattian ja päätyseinän liitos erikoinen ja eristysratkaisun vuoksi kylmä. Päädyissä lattianiskan alapinta on alempana kuin alimman hirren alapinta. Hirren ja niskan väliin on yritetty vähän tukkia eristettä.


Sisäratkaisut,  autiotuvan ja varaustuvan välissä kuivaushuone, jossa molepien puolien kaminoiden hormit.  Kun kaminassa piti tulta, niin tuntui kuivaushuonekin lämpenevän. Varmasti kaminan vedon ja hormin nuohouksen kannalta haastava ratkaisu.  Lisäksi jos kämpässä ei olisi tarvetta lämmittää, mutta vaatteet vaatisivat kuivatusta, niin ratkaisu ei ole toimiva.  Esim Nammalakurun uudessa kämpässä parempi ratkaisu, siellä kuivaushuoneessa on oma kamina.
Takan sijoittaminen "jalustalle" myös vähän erikoinen ratkaisu, vie paljon lattiatilaa.
Sisälattian ja ulkoseinän liitos tehty huolimattomasti, kämpässä on käytännössä avoimet ovet myyrille ulkoa sisälle asti lattian kautta.
Samoin eteisen ja kämppien välisen seinän liittymät toteutettu huolimattomasti, osin eristeet suoraan näkyvissä.

Perustukset,  kämppä siirtynyt pois perustuksilta, tuettu väliaikaisesti mitä erilaisilla virityksillä.








Kämppä pitäisi nostaa kauttaaltaan ylös, tehdä uudet perustukset (kunnolla), vaihtaa pari hirsikertaa, korjata lattia. Näin isolle kämpälle kohtuullisen iso työ.
Mutta tarvitaanko tällaisella sijainnilla näin isoa kämppää, jossa on sekä autiotupa että varaustupa?

Sauna:  Hirret hyvässä kunnossa, veden poisto pesutiloista ulos sisäpuolelta katsottuna ratkaistu hyvin, ulkoapäin katsottuna huonosti. Kaikki vedet valutetaan seinänvierelle ja rakennuksen alle.









Saunan ulkoportaat alkaa olla vaarallisen lahot, ne pitäisi pikaisesti korjata.









Miettiessäni kämpän sijaintia, sen kuntoa ja siellä olevaa saunaa, niin heräsi tällainenkin ajatus:
Puretaan kämppä pois ja muutetaan sauna autiotuvaksi.  Siihen saisi helposti 2x2hengen tilat, jäisi hyvin vielä oleskelutilaakin. Muutostyö olisi helppo toteuttaa.

Toinen vaihtoehto:
Kämppä purkuun ja siirtäisin saunan Nuortin varteen ja muuttaisin sen maksulliseksi saunaksi.

Kaiken kaikkiaan kun alueen palvelurakenteita tutkii niin näyttää että joskus on rakennettu ehkä kaiken varalta.

Kämpän tutkiskelun jälkeen tutustuin lähiympäristöön ja huomasin myös sen että vaikka kämpällä puhelimeen ei löytynyt kenttää, niin kun käveli kämpältä muutaman satametriä itään Kummalehtoon päin löytyi hyvä kuuluvuus. Samoin huomasin että siihen suuntaan näytti menevän hyvin heikko polku ja puista löytyi vanhat maalilla tehdyt pilkoitukset. Todennäköisesti siitä on mennyt merkitty polku Kutunivalle, joka on nykyisin jäänyt hyvin vähälle käytölle ja häipynyt kartoista.
Ruokailun jälkeen vielä lätynpaisto ja leppoisaa turinointia ja kirjan lukemista.

16.10.
Heräsin joskus noin klo 05:00 kun taivaalta näkyi kirkkaana täysi kuu. Oli pakko nousta ylös, pukea vaatteet ja lähteä ulos ihmettelemään ja valokuvaamaan. Tosin kävi niin että kun ehdin pihalle, niin kuu olikin jo jäänyt ohuehkon pilviverhon taakse.
Yritin kuitenkin kameran ja jalustan kanssa vähän kuvailla, mutta ennenkaikkea nautin yön hiljaisuudesta ja pakko oli poiketa jonkinlainen lenkki maastossa, kun siellä näki kohtuullisen hyvin kulkea.

Aamulenkin jälkeen vielä takaisin nukkumaan, herätys uudestaan vähän myöhemmin, aamupala ja varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Aamusta oli vähän varissut luntakin maahan ja ilma lienee ollut vähän pakkasen puolella.
Sitten rinkat pykälään ja nokat kohti Nuorttia. Eli siirtyminen eilistä reittiä poroaidalle, poroaidan vierustaa Metsopaloon ja laskeutuminen alas Nuortille Mettopalon autiotuvalle.
Jouni ja Teuvo jäivät tänne, itse pidin pienen tauon ja lähdin paluumatkalle.
Vähän matkaa reittiä pitkin, Kurtsinkosken seutuvilta suunta Kurtsin niskavaaran keskelle. Kohta alkumatkasta törmäsin maastossa hennosti näkyvään mönkijäuraan. Katselin kartaa ja mietin että minnehän tuo mahtaa mennä. Tulin siihen tulokseen että todennäköisesti samaan paikkaan kuin minäkin ja ajattelin että jostain kohti tuo ura mennenee myös yli Kärekeojan.



Jatkoin kuitenkin mukavassa maastossa eteenpäin omia polkujani, mutta lähestyessäni Kurtsinniskavaaran kahden huipun välistä satulaa tuli mönkijäura taas vastaan. Eli arvailuni vahvistui ja jatkoinkin tästä eteenpäin mönkijäuraa pitkin. Alamäen jälkeen ura jatkoi ojalle, ojan rannalla oli nuotiopaikka ja sen vieressä silta. Sillan jälkeen pätkä suota, sitten pieni matka vähän kovempaa kangasta taas pieni märkä suonpätkä ja kaartaen kivikkoista maastoa pitkin autolle.
Pikainen reissu takana, nyt varusteiden vaihdon jälkeen suunta länsireunalle eli Ylläksen suuntaan.

Korvatunturin tien varsi oli hienoa katseltavaa kun siellä oli luntakin jo vähän maassa.

Pari päivää Äkäslompolossa kylänpinnassa ja sitten kohti etelää.

Mukava pikkureissu 

Täällä reissun kuvat

Vakava sairaus ja hoito vain pahentaa oireita

Tämä vuosi sen sitten on todistanut, vaikka pahaa olen peljännyt jo aikaisemminkin.
Lapinkuume, siihen ei pure burana eikä mitkään ennaakoonkaan otetut rokotukset.
Taudin voi välttää kun muistaa vältää lapissa käynnit.

Tänä vuonna olen yrittänyt tautia hoitaa oikeastaan yliannoksia sisältävällä lääkityksellä, mutta oireet vain pahenee. Käyntien lisäksi on tullut luettua aiheeseen liittyviä kirjoja, katseltu kuvia, käyty keskusteluja.  Ei näköjään edes "terapiasta" ole mitään apua. Tänäänkin kesken työpäivän ajatukset kulkivat jo ensi kevääseen ja tuli mieleen välitunturin ja yliperän väliset hiljaiset ja turisteista lähes vapaat maisemat. Sinnekköhän ne suksen kärjet ensi keväänä taas suuntautuu?  Ja sieltä kohti pohjoista?  Pitänee taas siirtää kartat sängyn vierelle.

Toukokuusa kaksi viikkoa käsivarressa, kesäkuussa viikko Ivalojoella, heinäkuussa vajaa viikko Pallaksen maisemissa, elo-syyskuun vaihteessa tuli kierrettyä teitä pitkin ympäri lappia, mutta ei mitään apua.

Uutta reissua vaan pitää suunnitella, jos suunnitelmat toteutuu niin reilun kolmen viikon  päästä taas nokka kohti pohjoista, tällä kertaa on tarkoitus taas maastoutua. Ja tämän maastoutumisen tarkoitus on selvitellä asioita että olisi taas syy mennä maastoon.
Samaan aikaan on pohdinta käynnissä että viettäisikö joulua oikeassa talvessa vai täällä jossa ei etukäteen tiedä että tuleeko talvea lainkaan.

Voiko tämän parempaa sairautta olla olemassa?

Mene museoon

26.8.

Kesä lienee ohi mutta kesälomia vielä jäljellä. Elo- syyskuun vaihteeseen näytti tämän vuoden "teeman" mukaisesti tulevan taas pohjoisen reissu.

Olihan toukokuun alussa ollut hiihtovaellus käsivarteen, kesäkuun alussa melontareissu Ivalojoelle, heinäkuun puolivälissä pikainen patikka reissu Pallaksen maisemissa.

Tällä kertaa tosin vähän erilainen reissu, nyt oli tarkoitus mennä pääosin pyörien päällä kuljettaen "kotia" mukana.

Jostain olin saanut päähäni, että positiivisen avauksen lomalle saa kun pääsee kuuntelemaan savolaisia. Suunta siis Kuopioon ja hetkellisen etsinnän jälkeen löytyi sopiva parkkipaikka kodille hyvinkin juhlalliselta kuulostavan kadun varresta.

yöpaikka

Kuopion keskusta ja varsinkin torin ympäristö on suunniteltu niin, että autot ajetaan parkkihalleihin, mutta tässä oli varsin rauhallinen paikka ja sopivasti kävelymatkan päässä torilta.

Ystävällinen vastaanotto sai jatkoa, kun aamuyöllä puhelimeen kolahti tekstiviesti, jossa parhaillaan savustuspöntössä olevaa haukea tarjottiin tuotavaksi Kuopion torille ja tähän oli helppo vastata: kyllä.

27.8.

Aamusta ensin Soolon kanssa ihmettelemään  Kuopion varhaisen aamun katuelämää, taisi olla vielä viimeiset palaamassa yöjuoksusta kotiin, kun me aloittelimme jo uutta päivää.

Sitten torille, torikin oli heräilemässä ja pian saapui hyvin paketoitu savustettu haukikin paikalle saattajan kera. Ja siitä edestä että otin hauen vastaan minulle tarjottiin vielä perinteiset munkkikahvit, ei siis lainkaan huono valinta aloittaa loma Kuopion torilta.

Myrskyä oli luvassa sääennusteen mukaan, mutta sehän ei kulkijaa haittaa. Suunta kohti pohjoista, seuraaaksi tavoitteeksi oli hahmottunut Hepoköngäs, mutta kun tuonne naamakirjaan oli tullut kirjoitettua olevansa Kuopion torilla, niin jossain vaiheessa Kuopiolaisetkin herää. Sain puhelinsoiton että vieläkö sitä ollaan Kuopiossa ja ehdittäiskö käymään kahvilla, mutta myöhäistä se oli. Kun soittaja kuuli seuraavan tavoitteen, niin hän oli onneksi ajantasalla ja kertoi metsähallituksen panneen paikan remonttiin. Ei siis köngästä mutta sinne menevän kulkutien. Netistä tarkastettua tilanteen totesin tiedon oikeaksi ja samantien suunnitelman päivitys.

Uusi tavoite löytyi helposti: Ranuan eläinpuisto.

Tuli nähtyä jääkarhut, karhut, arosudet, sudet, pöllöt yms,  pitkästä aikaa ihan mukava vierailu.

Mutta sitten piti vielä miettiä että minne sitä sitten menisi ja löytyihän se suunta, kun varmistin ennakkotietoni, että tuolla vähän idemmässä olevalla kesämökillä oli ennakkosuunnitelman mukainen miehitys paikalla. Sinne siis valmiiksi lämmitetylle saunalle.

28.8.

Hieno aamu

Mökkiläisillä ja meillä oli vielä makkarat paistamatta ja sen vuoksi alkoi karttatyöskentely, että mistä löytyisi hyvä ja rauhallinen makkaranpaistopaikka. Sellainen löytyi kartasta ilmakuvien perusteella ja ei muuta kuin väki ja eväät veneeseen ja venee keula kohti makkaranpaistopaikkaa. Jonkin matkaa moottorivoimalla ajettua totesimme että hyvin oli tiedustelu onnistunut ja siitä sitten makkaratulia sytyttelemään mukana tuotujen polttopuiden avulla.

Eteenpäin on elävän mieli ja myöhemmin iltapäivällä autonkeula taas kohti uusia seikkailuja. Määränpäästä ei mitään tietoa, mutta sopivan paikan tullessa kohdalle oli aika pysähtyä.

Poroja ja hirviä tuli nähtyä matkan aikana useaan kertaan, pikkuhiljaa "aito" lappikin lähestyi ja napapiirikin tuli ylitettyä.

Kovin hiljaista oli Luostolla, syksyn paras sesonki vielä edessä, Sodankylän ohi ja sitten alkoi jo aktiivinen yöpaikan katselu, mielessä tosin oli jo yksi entuudestaan tuttu paikka, ja sinne sitten tuli topattua. 

Vajunen

Ilta tarjosi auringon laskiessaan vielä omaa värileikkiään päivän päätteeksi.

29.8.

Ei huono ollut sään puolesta tämäkään aamu, sitä siinä Soolon kanssa aamusta ihasteltiin, kun odoteltiin muun seurueen heräämistä.

Aamupalan jälkeen taas eteenpäin, nyt lyhkäinen siirtymä Tankavaaraan.

Ensin Kultamuseo ja sen jälkeen Tankavaaran luontokeskus

Molemmat hyvin mielenkiintoisia paikkoja, ei kannata ajaa ohi pysähtymättä.

Tämän jälkeen olikin vuorossa ei niin kovin vaatimattoman tunturin päälle nousu, nimittäin Kaunispäälle maisemia ihailemaan ja nauttimaan hyvää lounasta.

Kulttuurimatka jatkui, seuraavaksi vuorossa jo 70 luvulta tuttu paikka Karhunpesäkivi, tosin monesti on tullut siellä vierailtua senkin jälkeen.

Sitten matka jatkuu ja hetken päästä pysähdys Inariin.  Mainoskyltissä luki että risteilyt klo 13 ja 17 ja kello ei ollut vielä aivan 17, joten äkkiä kysymään että vieläkö ehtii mukaan.

Kesä on jo ohi ja risteilyt onkin vain kerran päivässä, lähtien klo 13.

Tämä ei saattanut murheelliseksi, olihan vieressä toinen mielenkiintoinen tai sanoisinko paljon mielenkiintoisempi kohde: Siida eli saamelaismuseo

Reipas 2h oli vielä aukioloaikaa jäljellä, siinä ajassa ehtii saada hyvän pintariipaisun museon tarjonnasta, tosin seuraavallakaan kerralla ei voi ajaa ohi, niin paljon itseäni kiinnostavaa asiaa sieltä löytyy.

Taas oli ilta ja jostakin pitäisi löytyä sopiva yöpaikka. Aikani karttaa tutkittuani ajattelin että taas on aika palata entisille jäljille.  70 luvun alkupuolella tein ensimmäisen muistiin jääneen lapinmatkani ja silloin kävin katsastamassa Kevon kanjonin itäpään näkymiä ja lähtöpaikka oli täällä

Sieltä ajattelin löytyvän myös tulipaikan, että voisi illan hämärtyessä istuskella kosken kuohuja kuunnellen nuotion loimussa. Ja niinhän siinä kävi, että suunnitelma toteutui, tosin polttopuiden kanssa se vaati vähän omatoimisuutta, onneksi parkkipaikan vieressä oli kaatunut puu, joiden oksista sai sen verran polttopuuta, mitä nuotioon tarvitsi.

30.8.

Tämän päivän "ohjelmaa" ohjasi osaltaan myös kello, ennen klo 13 pitäisi olla takaisin Inarissa, että ehtii mukaan Inarijärven risteilylle. Silloin 70 luvun alkupuolella olin käynyt suomen pohjoisimmassa pisteessä Nuorgamissa, mutta pitihän sen käydä rajat tarkistamassa. Ensin Utsjoelle ja siitä jokivartta Nuorgamiin. Tuttujakin olisi löytynyt Utsjoen kirkonkylän läheltä, mutta valitettavasti aikataulu ei nyt antanut myöten kyläilylle. 

Sopivasti n. 12:30  Inarissa, ehdin vielä ulkoiluttaa Soolon sopivasti ennen laivaan menoa. Ja sitten kohti Ukonsaarta, saarella en olekaan koskaan aikaisemmin vieraillut, viereisellä saaarella kyllä tuli yövyttyä lähes täsmälleen 3 vuotta aikaisemmin kanoottireissun aikana. 

Laiva oli melkein täynnä, pääosa matkailijoista oli ulkomaalaisia, mutta kyllä meitä kotimaisiakin jonkinlainen joukko oli kyydissä. 

Mukava oli saaren huipulta katsella ympärillä avautuvaa maisemaa ja väistämättä ajatukset kulkivat moneen kertaan tuohon hienoon kanoottireissuun.

Paluumatkalla laiva rantautui suunnitelmien mukaisesti ja osa matkailijoista lähti jatkamaan matkaansa patikoiden. Aikataulussa saavuimme rantaan ja seuraavaksi tulikin "kotiimme" vieras, joka oli muutamia viikkoja aikaisemmin muuttanut tänne Inariin opiskelemaan ja elämään. 

Mukava oli kuulla kuinka Lapinkuume oli iskenyt sitte oikein kunnolla.

Mutta matka jatkui ja nyt oli tarkoitus siirtyä länsirajan tuntumaan, minne siellä, se oli vielä auki. 

Auton keula siis Inarista kohti Kittilää, ensin Juukuan jokivartta, sitten Menesjoki vartta, Ivalon Matti, Ivalo-joen yliys, Pokka ja sitten kiertotien merkki siltatyömaasta johtuen.

Lopulta monen mutkan ja mäen jälkeen Kittilän Sirkassa ja sitten puhelinsoitto.

Kuopion torille savuhaukea toimittanut kaveri ilmoittikin siirtyneensä Pallaksen maisemiin ja hän antoi hyvän vinkin, länsirajalta löytyi paikka, jossa vähän 22:00 jälkeen alkoi sauna lämpenemään. 

1.9.

Kuulakas aamu, sääennusteen mukaan iltapäivälle n. klo 15 alkaen Kilpisjärvelle luvassa pientä vesisadetta. 

Aamupalan jälkeen siis kohti Kilpisjärveä, jotta Saana-tunturille nousu onnistuisi vielä hyvän sään aikana. Noin tunnin ajo ja sitten vähän varusteiden vaihtoa ja eväsrepun pakkausta ja sitten kohti huippua. Muitakin näytti olevan sinne menossa. Ensin polkua, sitten pitkospuita ja sitten portaita. 

Riittävästi nousuaskelia ja sitten loppumatkaksi nousu polkua ja kallioita pitkin. Mastokin sieltä alkoi vähän pilkistelmään, vanhoja sota-ajan linnoituksiakin vähän näkyvissä. Lopulta huipulle, lämpötila n. +1 - +2 astetta, tuuli 13 m/s, ei sinne kovin pitkäksi aikaa halunnut jäädä maisemia ihastelemaan. Mukava oli täältä kuitenkin katsella tuttuja ja vieläkin tutumpia maisemia uudesta kuvakulmasta. Saana-tunturi oli yksi niistä harvoista suomen yli 1000m:n tuntureista, joita en ollut tätä ennen vielä huiputtanut. Vielä jäi jäljelle muutama odottamaan tulevaisuudessa sopivaa aikaa ja tilaisuutta. 

Vaikka kyseessä oli sääennuste, se piti kuitenkin paikkaansa, loppumatkasta sade jo vähän aloitteli, mutta eipä tuo ehtinyt yhtään häiritä. 

Seuraavaksi vuorossa kahvitteluhetki Retkeilymajalla ja kulttuurimatka Kilpishalliin.

Sitten auto luontotalon parkkipaikalle, nousu luontotalolle. Pikainen silmäys ympärille ja sen jälkeen mielenkiinto kohdistui kirjahyllyyn. Ensimmäinen mielenkiintoinen kirja hyllystä, sisällysluettelon katsominen ja hyppäys sopivan otsikon alle. Ja sieltä se löytyi, joskus olin lainannut tätä samaa tekstiä omiin muistiinpanoihin, mutta lähde oli jäänyt laittamatta ylös. Kun sitten kerroin tästä eräälle aihepiiriin perehtyneelle arkeologille, niin hän oli sitä mieltä että tuollaisesta Seitakivestä hän ei ole kyllä lukenut mistään lähteistä. Mutta ehkäpä tässä syytä kysäistä asiasta taas uudestaan.

Sitten olikin mukava oikaista päivälevolle. Vähän illemmalla piti taas miettiä että mitä sitten, soitto Ropinpirtille, illaksi löytyi vielä saunavuoro, joten oli helppo tehdä päätös seuraavasta yöpaikasta. 

Hieno ilta ja saunomisen jälkeen oli mukava oikaista pitkäkseen ja olihan reissukin jo kääntymässä kotiinpäin.

2.9.

Soolon kanssa tehdyn aamulenkin jälkeen pirtille munkkikahville ja kuulemaan tunturien kuulumiset. Matkailupalveluja tarjoavien kannalta on kuulemma ollut hyvä kesä, väkeä on ollut mukavasti liikkeellä. 

Auton keula kohti etelää, mutta pala kerrallaan.

Ensimmäinen pysähdys Järämän museolle upeassa aurinkoisessa syyssäässä.

Seuraavaksi pikainen poikkeama Äkäslompolossa, mutta sitten taas suunta hukassa. Kaksi vaihtoehtoa, Rovaniemelle tai Tornioon. Tornio veti voiton ja sieltä puhelimella tavoitettu tuttava toivotteli tervetulleeksi, siis sinne. 

Mukava tavata vanhoja tuttuja pitkästä aikaa, samalla kuulimme että kaupungissa on parhaillaan menossa kansainväliset markkinat, joten seuraavan päivän ohjelma tuli siinä sitten varmistettua.

3.9.

Mukava oli tunnelma markkinoilla ja tuttuja tuli vastaan sielläkin, se taitaa olla sama minne sitä menee, niin aina on tutut vastassa, ja jos ei tuttuja niin tutun tuttuja. Käydessäni nimittäin Soolon kanssa kävelylenkillä eräällä asuntoalueella tuli juttusille minulle aivan vieras mies. Soolo oli se syy että pääsimme jutun alkuun, mutta aika pian löytyi tuolta retkeilynpuolelta yhteisiä tuttuja ja repullinen lähti terveisiä matkaani.

Markkinapäivän jälkeen matka jatkui kohti etelää, sopivaa yöpymispaikkaa pitikin katsella sitten lähelle Kalajokea, ennenkuin se löytyi. 

4.9.

Reissun viimeinen päivä

Aamupalan jälkeen ensin tutustumien Kalajoen ns. vanhaan kaupunkiin, sitten vierailu Kalajoen hiekkasärkillä.

Suunta kohti Pietarsaarta ja reissun viimeistä ennakolta suuniteltua kohdetta eli suuntana  Nanoq arktinen museo.

Tiedossa oli myöskin esitelmä pitkästä hiihtovaelluksesta Grönlannin eteläosasta sen pohjoisosaan. 

Valitettasti aika ei riittänyt perusteelliseen museoon tutustumiseen, mutta onpahan hyvä syy poiketa paikalla uudestaan. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja kuulijoitakin oli sali täynnä, joten tilaisuus ja vierailu oli kaikin puolin onnistunut.

Tilaisuuden jälkeen alkoikin sitten viimeinen siirtymä kohti kotia.

Vähän erilainen pohjoisen matka, kuin minulla yleensä, mutta se oli todella mielenkiintoinen.