Maanantaina lopetettuani työt, tuntui siltä että nyt pitää päästä katselemaan nuotiota.
Vaihdoin nopeasti vaatteet, siitäkös Roni heti innostui, ja ajelin kaupan kautta lähelle erästä lähilaavuista.
Hämärässä kuljeskelin laavulle, virittelin tulet ja istuskelin sitä katselemassa muutamia tunteja.
Tietysti samalla paistelin vähän makkaraa, katselin välillä kirkastunutta tähtitaivasta ja nautin rauhasta. Pilkkopimeässä sitten palailin autolle ja kotikulmille.
Elävä tuli, siinä on sitä jotain.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
tiistai 20. marraskuuta 2012
Kevätvaellus Käsivarren alueelle 2010
Käsivarren vaellus kevät 2010
9.4.
Joskus vaellukselle lähteminen voi tuntua suorastaan hengenvaaralliselta, siltä se tällä kertaa tuntui.
Muutaman viikon ennen lähtöä otin käyttöön sanonnan, että lähden jos selviän hengissä siihen asti.
Muutaman viikon ennen lähtöä otin käyttöön sanonnan, että lähden jos selviän hengissä siihen asti.
Ankaran työrutistuksen jälkeen
pääsin lähtemään kohti pohjoista perjantaina n. klo 16:00
aikoihin. Illan aikana ajelu jo perinteiseen tapaan noin matkan puoliväliin, matkallakin vielä työhuolet mielessä. Ehkäpä kymmeneen vuoteen vaikein vaellukselle lähtö, toivottavasti tällaiset lähdöt eivät toistu tulevaisuudessa.
Aamuyöstä tein vielä viimeiset
työhommat koneellani ja sitten olin valmis lähtemään vaellukselle.
10.4.
Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen nousin aamulla n. klo 05:00,
käytin Ronin ulkona, söin vähän aamupalaa ja starttasin
liikkeelle kohti käsivartta. Muutamia
viimehetken täydennyksiä poikkesin vielä tekemään Torniossa aamulla aikaisin avautuneessa Prismassa.
Kohta 80v oleva isäukko oli ollut Pallaksen seutuvilla ja tiesin hänen olevan paluumatkalla. Soitin ja sovimme treffit Kolariin. Siellä söimme yhdessä poronkäristykset ja jatkoimme matkaamme kumpikin omalle suunnalle.
Noin klo 13:00 saavuin Ropinsalmelle. Matkalla ilma oli ollut
pilvinen ja Torniosta lähes Karesuvantoon asti oli satanut vettä.
Karesuvannon kohdalla taivas aukeni pilviverhosta ja loppumatka sain ajella
kirkkaassa auringonpaisteessa.
Pysäytin auton Ropinsalmen kohdalla olevalle parkkipaikalle ja tyhjensin autosta vaellusvarusteet pysäköintipaikan reunalle. Laitoin rinkan ja ahkion lähtökuntoon, samaan aikaan pysäköintipaikalla pakkaili kolme miestä varusteitaan autoon. He olivat juuri palanneet omalta vaellukseltaan ja näin sain ensimmäiset kuulumiset tunturista. Kun olin saanut varusteet laitettua lähtökuntoon, otin vain vaellusvaatteet ja sukset mukaan ja ajoin auton Ropinpirtille. Pirtillä join ”päpän” munkkikahvit, jätin hänelle reitti-suunnitelmani ja kysyin autolle pysäköintipaikan. Vaihdoin vielä päälleni vaellusvaatteet ja olin valmis lähtöön.
Pysäytin auton Ropinsalmen kohdalla olevalle parkkipaikalle ja tyhjensin autosta vaellusvarusteet pysäköintipaikan reunalle. Laitoin rinkan ja ahkion lähtökuntoon, samaan aikaan pysäköintipaikalla pakkaili kolme miestä varusteitaan autoon. He olivat juuri palanneet omalta vaellukseltaan ja näin sain ensimmäiset kuulumiset tunturista. Kun olin saanut varusteet laitettua lähtökuntoon, otin vain vaellusvaatteet ja sukset mukaan ja ajoin auton Ropinpirtille. Pirtillä join ”päpän” munkkikahvit, jätin hänelle reitti-suunnitelmani ja kysyin autolle pysäköintipaikan. Vaihdoin vielä päälleni vaellusvaatteet ja olin valmis lähtöön.
Samaan aikaan lähtöään valmisteli pihalla yksi pariskunta. Laskin järvelle ja Roni veti minut reipasta vauhtia sillan kupeeseen ja kävelin tien
yli varusteiden luo. Tein vielä viimeiset viritykset ja valjastin Ronin ja laitoin ahkion sen perään. Ronilla tuntui olevan menohaluja ja etenimme
jäätä pitkin kohti Ropinsalmen perukkaa melko vauhdikkaasti.
Jonkin matkaa järveltä noustuani tavoiti yksinäisen vähän vanhemman naishiihtäjän, joka veti ahkiota. Vaihdoimme muutaman sanan ja ohitin hänet. Hetkenkuluttua edessä näkyi kaksi uutta ahkion vetäjää. Myöhemmin selvisi että he olivat samaa seuruetta aikaisemmin ohittamani naisen kanssa.
Jonkin matkaa järveltä noustuani tavoiti yksinäisen vähän vanhemman naishiihtäjän, joka veti ahkiota. Vaihdoimme muutaman sanan ja ohitin hänet. Hetkenkuluttua edessä näkyi kaksi uutta ahkion vetäjää. Myöhemmin selvisi että he olivat samaa seuruetta aikaisemmin ohittamani naisen kanssa.
Tasainen nousu
tunturiin jatkui ja hetken hiihdettyäni huomasin kelkkauran
pohjoispuolelta Ropijoen suunnasta kahlaavan lumessa neljän nuoren miehen
ryhmän kohti kelkkauraa. He olivat hiihtäneet ensin järven päähän
ja olivat edenneet sieltä jokiuomaa pitkin. He olivatkin päässeet
nauttimaan lumessa kahlaamisesta heti reissun alkuvaiheessa, kun eivät olleet
huomanneet valmista uraa.
Miesten väitetään aina kilpailevan ja varsinkin nuorten miesten. Selvästi kilpailuvietti laittoi heidät hiihtämään yhtä lujaa, kuin mitä Roni veti ahkiota. Pysähtyessäni hetkeksi tauolle antaakseni Ronin vähän huokaista, meni joukko samantien ohi.
Kohta taas tavoitin heidät, yhdellä kavereista oli irronnut vetoaisa ahkiosta. Kiinnitysosa oli tipahtanut ja hänellä ei ollut siihen varaosaa. Kaivoin ahkiostani tarvikepussini esiin ja annoin hänelle sopivat varaosat korjaamiseen ja he jäivät korjaamaan kiinnitystä.
Hiihtelin itse Ropin autiotuvalle, tupa oli tyhjänä odottamassa kulkijoita. Vaihdoin kuivat vaatteet päälle, mutta jätin muuten kaikki varusteeni pihalle. Ajattelin tuvalle kertyvän niin paljon väkeä, että varauduin pystyttämään teltan. Hetken kuluttua nuorten miesten ryhmäkin saapui tuvalle. Naiskolmikkokin saapui tuvalle, seurailin tilanteen kehittymistä ja kerroin ajatuksistani yöpyä teltassa. Keskustelussa kävi kuitenki ilmi, että toisten mielestä sovimme kyllä kaikki tupaan, vaikka paikalle tulisi lisääkin väkeä.
Ruokailun yhteydessä oli mielenkiintoista seurata kahden "koulukunnan" ruokailua. Naiset kertoivat tehneensä gramman tarkkuudella työtä muonien laskemisessa ja kaikki annokset oli jaettu valmiiksi annospusseihin. Nuorilla miehillä oli kaikki ruuat kaupan paketeissa ja heidän kertomansa mukaan ruokaa oli riittävästi. Yksi miehistä kävi vielä iltalenkillä hiihtämässä Ropin huipulla. Hän kehui paluunsa jälkeen että ulkona olisi varmasti parempi nukkua ja hän meni ulos hangelle yöksi.
Miesten väitetään aina kilpailevan ja varsinkin nuorten miesten. Selvästi kilpailuvietti laittoi heidät hiihtämään yhtä lujaa, kuin mitä Roni veti ahkiota. Pysähtyessäni hetkeksi tauolle antaakseni Ronin vähän huokaista, meni joukko samantien ohi.
Kohta taas tavoitin heidät, yhdellä kavereista oli irronnut vetoaisa ahkiosta. Kiinnitysosa oli tipahtanut ja hänellä ei ollut siihen varaosaa. Kaivoin ahkiostani tarvikepussini esiin ja annoin hänelle sopivat varaosat korjaamiseen ja he jäivät korjaamaan kiinnitystä.
Hiihtelin itse Ropin autiotuvalle, tupa oli tyhjänä odottamassa kulkijoita. Vaihdoin kuivat vaatteet päälle, mutta jätin muuten kaikki varusteeni pihalle. Ajattelin tuvalle kertyvän niin paljon väkeä, että varauduin pystyttämään teltan. Hetken kuluttua nuorten miesten ryhmäkin saapui tuvalle. Naiskolmikkokin saapui tuvalle, seurailin tilanteen kehittymistä ja kerroin ajatuksistani yöpyä teltassa. Keskustelussa kävi kuitenki ilmi, että toisten mielestä sovimme kyllä kaikki tupaan, vaikka paikalle tulisi lisääkin väkeä.
Ruokailun yhteydessä oli mielenkiintoista seurata kahden "koulukunnan" ruokailua. Naiset kertoivat tehneensä gramman tarkkuudella työtä muonien laskemisessa ja kaikki annokset oli jaettu valmiiksi annospusseihin. Nuorilla miehillä oli kaikki ruuat kaupan paketeissa ja heidän kertomansa mukaan ruokaa oli riittävästi. Yksi miehistä kävi vielä iltalenkillä hiihtämässä Ropin huipulla. Hän kehui paluunsa jälkeen että ulkona olisi varmasti parempi nukkua ja hän meni ulos hangelle yöksi.
11.4.
Noin klo
04:00 nuori mies oli tullut siihen tulokseen, että tupa on sittenkin
parempi vaihtoehto ja siirtyi tuvan
puolelle jatkamaan yöunia. Otin aloitusvuoron aamupalassa, pakkasta oli n. -5 astetta
ja ajattelin kiiruhtaa liikkeelle ennen kuin ilma lämpenee liikaa.
Uskomattoman tehokas on tuntureiden parantava vaikutus, vain yksi yö tunturissa ja sisällä ollut pahaolo ankarasta työrutistuksesta oli hävinnyt tiehensä.
Noin klo 09:00 lähdin nousemaan Ropitunturin etelärinteelle ja kaarroin koivikon reunan mukaisesti Ropijunnin etelänokalle. Lumi tuntui täällä kantavan ihan hyvin. Ropijunnin eteläpuolelta käänsin laskuun kohti Marsegurraa. Laaksossa lumi ei kantanutkaan enää yhtä hyvin. Onneksi kurun pohjalla meni vanha kelkkaura, jota pitkin pystyi kohtalaisen hyvin etenemään. Reitti oli miellyttävä, paikoitellen kurussa virtaava joki oli sulana ja lasku oli sopivan loivaa.
Uskomattoman tehokas on tuntureiden parantava vaikutus, vain yksi yö tunturissa ja sisällä ollut pahaolo ankarasta työrutistuksesta oli hävinnyt tiehensä.
Noin klo 09:00 lähdin nousemaan Ropitunturin etelärinteelle ja kaarroin koivikon reunan mukaisesti Ropijunnin etelänokalle. Lumi tuntui täällä kantavan ihan hyvin. Ropijunnin eteläpuolelta käänsin laskuun kohti Marsegurraa. Laaksossa lumi ei kantanutkaan enää yhtä hyvin. Onneksi kurun pohjalla meni vanha kelkkaura, jota pitkin pystyi kohtalaisen hyvin etenemään. Reitti oli miellyttävä, paikoitellen kurussa virtaava joki oli sulana ja lasku oli sopivan loivaa.
Yksi
tämän kevään reissun tavoitteita oli löytää Aatsan seitakivi. Eri lähteistä olin sen paikkaa yrittänyt selvitellä ja etsiäkin, mutta edellisenä vuonna sain paikalliselta vanhalta poromieheltä hyvän vihjeen sen mahdollisesta sijainnista. Jyrkimmän laskun jälkeen
nousin Marsoaivin pohjoisrinteelle ja pysähdyin tauolle. Sieltä oli
samalla hyvä kiikarilla katsella avautuvaa maisemaa ja varsin
selvästi jokiuoman varrelta erottui kodan mallinen kivi joka sopi
kivestä lukemaani kuvaukseen.
Tauon jälkeen laskin kivelle ja vaikutti että olin löytänyt etsimäni kvien.
Kuvasin kiven joka puolelta ja laitoin kiven paikan muistiin.
Lähdin etenemään itään kohti Kutukoskea. Ennen Aatsajokea piti vielä nousta vielä loivasti tunturiselänteelle, niin en päässyt silmämääräisesti vielä arvioimaan joen ylityspaikkoja. Joki kulkee melko syvällä uomassa ja paikoitellen kalliopahdat putoavat lähes kohtisuoraan jokiuomaan. Laskin jokiuoman reunalle ja yritin paikallistaa edellisenän vuonna löytämääni hyvää ylityspaikkaa. Seurasin vanhaa kelkkajälkeä ja etenin uoman reunalla kohti etelää. Ehkä vajaan kilometrin edettyäni totesin, että sopivaa ylityspaikkaa ei tunnu näkyvän. Tosiasiassa ehkä toisen kilometrinjälkeen se viime vuotinen ylityspaikka olisi löytynyt. Palasin jälkiäni takaisin, koska jokiuomalle laskiessani olin katsonut pohjoispuolellakin olevan mahdollisen ylityspaikan.
Tauon jälkeen laskin kivelle ja vaikutti että olin löytänyt etsimäni kvien.
Kuvasin kiven joka puolelta ja laitoin kiven paikan muistiin.
Lähdin etenemään itään kohti Kutukoskea. Ennen Aatsajokea piti vielä nousta vielä loivasti tunturiselänteelle, niin en päässyt silmämääräisesti vielä arvioimaan joen ylityspaikkoja. Joki kulkee melko syvällä uomassa ja paikoitellen kalliopahdat putoavat lähes kohtisuoraan jokiuomaan. Laskin jokiuoman reunalle ja yritin paikallistaa edellisenän vuonna löytämääni hyvää ylityspaikkaa. Seurasin vanhaa kelkkajälkeä ja etenin uoman reunalla kohti etelää. Ehkä vajaan kilometrin edettyäni totesin, että sopivaa ylityspaikkaa ei tunnu näkyvän. Tosiasiassa ehkä toisen kilometrinjälkeen se viime vuotinen ylityspaikka olisi löytynyt. Palasin jälkiäni takaisin, koska jokiuomalle laskiessani olin katsonut pohjoispuolellakin olevan mahdollisen ylityspaikan.
Laskeskelin varovaisesti alas melko jyrkkää rinnettä jokiuomaan. Vastarannalle nousu olikin varsin
helppo. Otin suunnan Goddovarrin eteläpuolelle. Poroja näytti olevan ruokailemassa Gomatoaivin ja Goddovarrin rinteillä. Tälle reitille
ei sitten enää sattunutkaa poromiesten kelkkauria ja ilmakin oli
lämmennyt jo varsin lämpöiseksi. Hanki kantoi vain paikoitellen ja
koira tarpoi välillä lumessa mahaansa myöten. Autoin koiraa
kannattelemalla sitä valjaista ja etenimme pikkuhiljaa Goddojohkan
vierustoja. Noin kilometri ennen Kutukosken tupaa löysimme valmiin
kelkka- ja hiihtojäljen, jossa eteneminen olikin selvästi helpompaa
ja vauhdikkaampaa. Edessä oli vielä loppulasku Vuontisjärvelle.
Jäin jarrumieheksi ja selvisimme hyvin laskusta ja hiihdin järven jäätä pitkin tuvan rantaan ja nousimme tuvan pihalle. Pihalla näytti olevan kaksi ahkiota ja neljäparia suksia. Kello oli tuvalle tullessa n. 15.00.
Tuvasta löytyi neljän miehen ryhmä, he olivat hiihtäneet Ropinsalmesta Aatsalle ja Aatsalta seuraavana päivänä Kutukoskelle. Koska aamulla oli yksi mies ollut vähän huonovointinen, olivat he päättäneet jäädä vielä päiväksi kämpälle. Lähes koko illan he pelasivat korttia. Makoilin laverilla ja kuuntelin heidän juttujaan. Illalla huonovointinen kaveri sanoi tietävänsä syyn huonoon vointiinsa. Hänellä oli ripuli. Siitä sitten jännitys alkoi, että sairastuuko kaikki tuvassa olijat samaan tautiin.
Lämpötila ulkona pysyi iltaan asti lämpimän puolella ja vesi tippui räystäältä, joten ainakaan hankikeliä ei ollut välttämättä odotettavissa seuraavalle aamulle.
12.4.
Miehet olivat laittaneet kellon soimaan aamulla klo 06:30 että ehtisivät aamukylmällä liikkeelle. Nousin itse ylös jo klo 06:00, edelleenkin vesi tippui räystäältä, mutta lumi oli hieman kohmeista. Herätyksen jälkeen miehet aloittivat aamutouhut. Huonovointinen mies ilmoitti, että nyt on parasta tehdä reittisuunnitelmiin muutos. Hän sanoi että on viisaampi suunnata kohti Ropinsalmea, ennen kuin vointi menee kovin huonoksi. Kun he saivat aamupalansa syötyä aloitin oman aamupalan laittamisen. Miehet pakkailivat tavaroistaan ja pääsivät pikkuhiljaa liikkeelle. Kohta heidän lähtemisensä jälkeen ajoi pihalle poromies moottorikelkalla. Hän olikin jo edelliseltä vuodelta tuttu, olimme olleet tällä samalla tuvalla yhtä aikaa edellisenäkin keväänä. Hän kertoi porojoen kannalta olleen hyvä talvi. Lumi oli ollut pehmeätä, niin porojen oli ollut helppo kaivaa ruokaa ja niiden ei ollut tarvinnut kovin paljon liikkua etsiäkseen uusia ruokapaikkoja.
Häneltä kuulin, että Kalkkoaivin autiotuvalle menee vanha kelkkajälki, joten kun hän lähti jatkamaan matkaansa, niin aloin pakkaamaan tavaroita ja valmistauduin siirtymään seuraavalle tuvalle. Lähdin hiihtämään järven jäätäpitkin n. puoli yhdentoista aikoihin. Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja lumi oli jo varsin pehmyttä. Järven jäätä pitkin menevää kelkkajälkeä pitkin oli hyvä hiihtää. Kun tulin ylemmälle Vuontisjärvelle näkyi vastarannalla tunturin rinteellä joku tupa.
Ihmettelin sitä, kun se ei sopinut mielikuvaani autiotuvan sijainnista. Katselin sitä kiikarilla ja päätteli sen olevan porojen erotusaidan lähellä olevaksi huoltotuvaksi. Nousin Vuontisjärven ja Kalkkojärvien väliselle selänteelle. Sieltä alkoi edessä näkymään tupa jonkin harjanteen päällä. Mietiskelin että onkohan kyseessä autiotupa vai poromiesten kämppä. Hiihtelin Kalkkojärven reunoja ylittäen välillä järvien välissä olevia kannaksia ja yhden kannaksen ylittämisen jälkeen näin edessäni Kalkkoaivin autiotuvan, eli aikaisemmin näkemäni tupa oli poromiesten kämppä. Pihalla seisoi vielä rajavartioston toiminnan muistona antennitolppa pystössä.
Tupa oli tyhjä, edelliset kävijät olivat käyneet tuvalla kolme päivää aikaisemmin. Asetuin taloksi,
vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja aloitin puuhuollon. En löytänyt liiteristä kirvestä lainkaan, joten sain vähän lisähaastetta. Lumituisku oli verhoillut liiterissä olevat polttopuut lähes kokonaan lumella. Kaivoin lumen seasta puita, joita vein sisälle kuivumaan.
Iltapäivällä n. 16.00 aikoihin ajoi aamulla tapaamani poromies pihalle. Hänellä oli kelkan ohjaus särkynyt ja hän tuli kysymään minulta narua väliaikaista korjaamista varten. Annoinkin hänelle narua jolla hän sitoi poikittaisen puun suksien kärkiin, näin hän pääsisi ajamaan tienvarteen hakemaan toista kelkkaa.
Olin jo asettumassa yöpuulle, kun tuvan pihalle ajoi taas moottorikelkka. Tupaan tuli toinen poromies. Häneen isäänsä olin tutustunut joku kevät aikaisemmin vaellusreissullani. Kun keli oli mennyt niin pehmeäksi, hän päätti jäädä yöksi tänne tuvalle. Hänellä oli mukana 7kk ikäinen porokoiran pentu, joka oli ensimmäisillä reissuillaan paimenessa. Koirat tutustuivat toisiinsa, porokoira vaikutti varsin kovaluonteiselta, vaikka piiloutuikin välillä isännän jalkojen taakse, niin jos Roni osoitti liikaa kiinnostusta sitä kohtaan, niin se heti ärähti.
Hän kertoi yleensä tähän aikaan vuodesta majoittuvansa paimenessa ollessaan Guoskatjärven porokämpällä. Keskustelimme yli puolenyön kaikenlaisista asioista. Ilma näytti olevan kylmenemään päin ja hän sanoikin nousevansa ylös n. 4:00 aikoihin ja jos keli olisi kylmennyt, hän lähtisi katsomaan porojen perään.
Jäin jarrumieheksi ja selvisimme hyvin laskusta ja hiihdin järven jäätä pitkin tuvan rantaan ja nousimme tuvan pihalle. Pihalla näytti olevan kaksi ahkiota ja neljäparia suksia. Kello oli tuvalle tullessa n. 15.00.
Tuvasta löytyi neljän miehen ryhmä, he olivat hiihtäneet Ropinsalmesta Aatsalle ja Aatsalta seuraavana päivänä Kutukoskelle. Koska aamulla oli yksi mies ollut vähän huonovointinen, olivat he päättäneet jäädä vielä päiväksi kämpälle. Lähes koko illan he pelasivat korttia. Makoilin laverilla ja kuuntelin heidän juttujaan. Illalla huonovointinen kaveri sanoi tietävänsä syyn huonoon vointiinsa. Hänellä oli ripuli. Siitä sitten jännitys alkoi, että sairastuuko kaikki tuvassa olijat samaan tautiin.
Lämpötila ulkona pysyi iltaan asti lämpimän puolella ja vesi tippui räystäältä, joten ainakaan hankikeliä ei ollut välttämättä odotettavissa seuraavalle aamulle.
12.4.
Miehet olivat laittaneet kellon soimaan aamulla klo 06:30 että ehtisivät aamukylmällä liikkeelle. Nousin itse ylös jo klo 06:00, edelleenkin vesi tippui räystäältä, mutta lumi oli hieman kohmeista. Herätyksen jälkeen miehet aloittivat aamutouhut. Huonovointinen mies ilmoitti, että nyt on parasta tehdä reittisuunnitelmiin muutos. Hän sanoi että on viisaampi suunnata kohti Ropinsalmea, ennen kuin vointi menee kovin huonoksi. Kun he saivat aamupalansa syötyä aloitin oman aamupalan laittamisen. Miehet pakkailivat tavaroistaan ja pääsivät pikkuhiljaa liikkeelle. Kohta heidän lähtemisensä jälkeen ajoi pihalle poromies moottorikelkalla. Hän olikin jo edelliseltä vuodelta tuttu, olimme olleet tällä samalla tuvalla yhtä aikaa edellisenäkin keväänä. Hän kertoi porojoen kannalta olleen hyvä talvi. Lumi oli ollut pehmeätä, niin porojen oli ollut helppo kaivaa ruokaa ja niiden ei ollut tarvinnut kovin paljon liikkua etsiäkseen uusia ruokapaikkoja.
Häneltä kuulin, että Kalkkoaivin autiotuvalle menee vanha kelkkajälki, joten kun hän lähti jatkamaan matkaansa, niin aloin pakkaamaan tavaroita ja valmistauduin siirtymään seuraavalle tuvalle. Lähdin hiihtämään järven jäätäpitkin n. puoli yhdentoista aikoihin. Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja lumi oli jo varsin pehmyttä. Järven jäätä pitkin menevää kelkkajälkeä pitkin oli hyvä hiihtää. Kun tulin ylemmälle Vuontisjärvelle näkyi vastarannalla tunturin rinteellä joku tupa.
Ihmettelin sitä, kun se ei sopinut mielikuvaani autiotuvan sijainnista. Katselin sitä kiikarilla ja päätteli sen olevan porojen erotusaidan lähellä olevaksi huoltotuvaksi. Nousin Vuontisjärven ja Kalkkojärvien väliselle selänteelle. Sieltä alkoi edessä näkymään tupa jonkin harjanteen päällä. Mietiskelin että onkohan kyseessä autiotupa vai poromiesten kämppä. Hiihtelin Kalkkojärven reunoja ylittäen välillä järvien välissä olevia kannaksia ja yhden kannaksen ylittämisen jälkeen näin edessäni Kalkkoaivin autiotuvan, eli aikaisemmin näkemäni tupa oli poromiesten kämppä. Pihalla seisoi vielä rajavartioston toiminnan muistona antennitolppa pystössä.
Tupa oli tyhjä, edelliset kävijät olivat käyneet tuvalla kolme päivää aikaisemmin. Asetuin taloksi,
vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja aloitin puuhuollon. En löytänyt liiteristä kirvestä lainkaan, joten sain vähän lisähaastetta. Lumituisku oli verhoillut liiterissä olevat polttopuut lähes kokonaan lumella. Kaivoin lumen seasta puita, joita vein sisälle kuivumaan.
Iltapäivällä n. 16.00 aikoihin ajoi aamulla tapaamani poromies pihalle. Hänellä oli kelkan ohjaus särkynyt ja hän tuli kysymään minulta narua väliaikaista korjaamista varten. Annoinkin hänelle narua jolla hän sitoi poikittaisen puun suksien kärkiin, näin hän pääsisi ajamaan tienvarteen hakemaan toista kelkkaa.
Olin jo asettumassa yöpuulle, kun tuvan pihalle ajoi taas moottorikelkka. Tupaan tuli toinen poromies. Häneen isäänsä olin tutustunut joku kevät aikaisemmin vaellusreissullani. Kun keli oli mennyt niin pehmeäksi, hän päätti jäädä yöksi tänne tuvalle. Hänellä oli mukana 7kk ikäinen porokoiran pentu, joka oli ensimmäisillä reissuillaan paimenessa. Koirat tutustuivat toisiinsa, porokoira vaikutti varsin kovaluonteiselta, vaikka piiloutuikin välillä isännän jalkojen taakse, niin jos Roni osoitti liikaa kiinnostusta sitä kohtaan, niin se heti ärähti.
Hän kertoi yleensä tähän aikaan vuodesta majoittuvansa paimenessa ollessaan Guoskatjärven porokämpällä. Keskustelimme yli puolenyön kaikenlaisista asioista. Ilma näytti olevan kylmenemään päin ja hän sanoikin nousevansa ylös n. 4:00 aikoihin ja jos keli olisi kylmennyt, hän lähtisi katsomaan porojen perään.
13.4.
Hän päätti heräämisensä
jälkeen lähteä kohti porotokkaa. Vaikka nuori koira oli ollut
mukana vasta kaksi viikoa, osasi se hyvin hypätä moottorikelkan
kyytiin liikkeelle lähdettäessä. Itse palasin vielä jatkamaan nukkumista. Seitsemän aikoihin nousin tekemään aamupalaa ja pakkailemaan
tavaroita. Juuri kun olin lähtövalmiina noin klo 08:00 aikoihin,
ajeli edellisenä päivänä kelkkaremontilla poikennut poromies taas pihalle. Hän kertoi lähteneensä kolmen aikoihin liikkeelle. Tunturin tietotoimisto pelaa hienosti, häneltä kuulin ketä Kutukosken kämpälle oli tullut sieltä lähtöni jälkeen. Hiihdin ensin läheiselle porokämpälle.
Kämpän ulko-ovi oli hajoitettu, tupa oli tolella törkyisessä kunnossa. Lähdin tuvalta nousemaan Kalkkoaivin tieuraa. Jonkin matkaa noustuani poikkesin tieuralta alarinteen puolelle, kun tiesin edessä olevan laskun jokatapauksessa. Lumi kantoi pääsääntöisesti kohtalaisen hyvin. Välillä se kuitenkin petti sekä suksien että koiran alla, niin varsinkin laskuissa piti edetä todella varovaisesti. Kaarsin Kalkkoaivin länsipuolelle ja lähdin pikkuhiljaa laskemaan kohti Njankanjohkaa. Laskin sitten Njankanjávrelle. Järven takana nousin sen itäpuolella olevalle selänteelle ja pidin pienen tauon. Samalla kiikaroin vähän Lätäsenon vartta ja otin suuntaa kohti Neuhkanan laavua. Laskun aikana törmäsin poromiehen aamuiseen kelkan jälkeen ja jatkoin etenemistä kelkkauraa pitkin, koska tiesin sen menevän laavulle. Kelkkauraa jatkoin jokitörmälle Neuhkanan laavulle.
Laavulla oli hyvä pitää vähän taukoa ja katsellessani laavun vieraskirjaa, niin edellinen kuittaus kirjassa oli edelliseltä syksyltä elokuulta. Tauon aikana tein jatkosuunnitelmia ja kävin vähän tunnustelemassa lumen kantavuutta. Koivikossa lumi ei kantanut oikeastaan lainkaan. Kelkanjälki jatkui suoraan joen yli ja poromiehen kanssa käymieni keskustelujen perusteella tiesin sen menevän Kilpisjärvi-Karesuvanto kelkkareitille. Ajattelinkin jatkaa kelkkareitille. Kävelytin ahkion ja rinkan alas joen jäälle ja huomasin joen rantaa pitkin menevän kelkan jäljen. Tein suunnitelman muutoksen ja lähdin kelkkajälkeä pitkin nousemaan joen jäätäpitkin ylävirralle kohti Pinniskosken autiotupaa. Kelkan jälki oli varsin vahva ja se kantoi hyvin. Joki tekee mutka kohta laavu jälkeen
ja mutkan jälkeen olikin kelkat kääntyneet takaisin, vain yksi vanha kelkan jälki jatkui jokea pitkin. Vanha jälki näytti kantavan koiraa kohtalaisesti ja suksimiestä huonosti, päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Noin neljäkilometriä hiihdettyäni joen rantoja tulin Pinniskosken alapään seutuville. Koski oli luonnollisesti sulana ja kosken alapuolella varsinkin kosken länsirannalla oli paljon sulia paikkoja. Katselin turvallisen reitin ja siirryin joen itärannalle ja jatkaa nousemista joen rantaa pitkin. Lumi kantoi todella huonosti, sukset painuivat jatkuvasti lumen läpi syvälle ja koira oli tämän tästä mahaansa myöten lumessa. Autoin lähes kokoajan koiraa kannatellen sitä valjaista ja vedin samalla hihnalla ahkiota sen kaverina. Parisataa metriä saimme kahlata edeten tosi hitaasti, kunnes taas saavutimme jokiuomaan tulevan kelkan jäljen. Kelkan jälkeä pitkin oli taas helpompi edetä tuvan kohdalle. Pinniskosken yläpää on vähän tuvan alapuolella ja kelkan jälkeä uskalsin ylittää joen tuvan puolelle. Pieni punainen tupa odotteli vierasta tyhjänä, kuten vieraskirjankin perusteella saattoi odottaa.
Saavuin tuvalle n. 13:20 eli päivän hiihtomatka ei ollut vienyt aikaa kuin n. 5,5 h. Tupa oli melko sotkuisessa kunnossa. Huoltomiehet olivat käyneet puuhuollossa 4 vrk aikaisemmin, niin tiesin jo tässä vaiheessa, että vaikka keli ei pakastuisikaan, niin pääsisin heidän kelkkajälkeään viralliselle kelkkareitille. Illan aikana siivosin tuvan ja erityisesti kuurasin tuvan pöytää, jossa oli varmasti monen vuoden liat.
Lumessa kahlaaminen oli vaatinut Ronilta omat veronsa ja se nukkuikin lähes koko illan. Iltaa kohti sää näytti kylmenevän ja tiesin että aamulla odottaisi hankikeli. Iltayöstä kävin vielä nautiskelemassa ulkona, oli hienoa kuunnella täysin hiljaista koivikkoa ja tuntureita.
Kämpän ulko-ovi oli hajoitettu, tupa oli tolella törkyisessä kunnossa. Lähdin tuvalta nousemaan Kalkkoaivin tieuraa. Jonkin matkaa noustuani poikkesin tieuralta alarinteen puolelle, kun tiesin edessä olevan laskun jokatapauksessa. Lumi kantoi pääsääntöisesti kohtalaisen hyvin. Välillä se kuitenkin petti sekä suksien että koiran alla, niin varsinkin laskuissa piti edetä todella varovaisesti. Kaarsin Kalkkoaivin länsipuolelle ja lähdin pikkuhiljaa laskemaan kohti Njankanjohkaa. Laskin sitten Njankanjávrelle. Järven takana nousin sen itäpuolella olevalle selänteelle ja pidin pienen tauon. Samalla kiikaroin vähän Lätäsenon vartta ja otin suuntaa kohti Neuhkanan laavua. Laskun aikana törmäsin poromiehen aamuiseen kelkan jälkeen ja jatkoin etenemistä kelkkauraa pitkin, koska tiesin sen menevän laavulle. Kelkkauraa jatkoin jokitörmälle Neuhkanan laavulle.
Laavulla oli hyvä pitää vähän taukoa ja katsellessani laavun vieraskirjaa, niin edellinen kuittaus kirjassa oli edelliseltä syksyltä elokuulta. Tauon aikana tein jatkosuunnitelmia ja kävin vähän tunnustelemassa lumen kantavuutta. Koivikossa lumi ei kantanut oikeastaan lainkaan. Kelkanjälki jatkui suoraan joen yli ja poromiehen kanssa käymieni keskustelujen perusteella tiesin sen menevän Kilpisjärvi-Karesuvanto kelkkareitille. Ajattelinkin jatkaa kelkkareitille. Kävelytin ahkion ja rinkan alas joen jäälle ja huomasin joen rantaa pitkin menevän kelkan jäljen. Tein suunnitelman muutoksen ja lähdin kelkkajälkeä pitkin nousemaan joen jäätäpitkin ylävirralle kohti Pinniskosken autiotupaa. Kelkan jälki oli varsin vahva ja se kantoi hyvin. Joki tekee mutka kohta laavu jälkeen
ja mutkan jälkeen olikin kelkat kääntyneet takaisin, vain yksi vanha kelkan jälki jatkui jokea pitkin. Vanha jälki näytti kantavan koiraa kohtalaisesti ja suksimiestä huonosti, päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Noin neljäkilometriä hiihdettyäni joen rantoja tulin Pinniskosken alapään seutuville. Koski oli luonnollisesti sulana ja kosken alapuolella varsinkin kosken länsirannalla oli paljon sulia paikkoja. Katselin turvallisen reitin ja siirryin joen itärannalle ja jatkaa nousemista joen rantaa pitkin. Lumi kantoi todella huonosti, sukset painuivat jatkuvasti lumen läpi syvälle ja koira oli tämän tästä mahaansa myöten lumessa. Autoin lähes kokoajan koiraa kannatellen sitä valjaista ja vedin samalla hihnalla ahkiota sen kaverina. Parisataa metriä saimme kahlata edeten tosi hitaasti, kunnes taas saavutimme jokiuomaan tulevan kelkan jäljen. Kelkan jälkeä pitkin oli taas helpompi edetä tuvan kohdalle. Pinniskosken yläpää on vähän tuvan alapuolella ja kelkan jälkeä uskalsin ylittää joen tuvan puolelle. Pieni punainen tupa odotteli vierasta tyhjänä, kuten vieraskirjankin perusteella saattoi odottaa.
Saavuin tuvalle n. 13:20 eli päivän hiihtomatka ei ollut vienyt aikaa kuin n. 5,5 h. Tupa oli melko sotkuisessa kunnossa. Huoltomiehet olivat käyneet puuhuollossa 4 vrk aikaisemmin, niin tiesin jo tässä vaiheessa, että vaikka keli ei pakastuisikaan, niin pääsisin heidän kelkkajälkeään viralliselle kelkkareitille. Illan aikana siivosin tuvan ja erityisesti kuurasin tuvan pöytää, jossa oli varmasti monen vuoden liat.
Lumessa kahlaaminen oli vaatinut Ronilta omat veronsa ja se nukkuikin lähes koko illan. Iltaa kohti sää näytti kylmenevän ja tiesin että aamulla odottaisi hankikeli. Iltayöstä kävin vielä nautiskelemassa ulkona, oli hienoa kuunnella täysin hiljaista koivikkoa ja tuntureita.
14.4.
Pitkän yöunen jälkeen nousin ylös
n. klo 08:00. Laitoin aamupalan ja pakkailin tavarat lähtökuntoon. Pakkanen oli tehtnyt tehtävänsä ja lumi oli hyvin kovettunut, ilma oli lähes kirkas ja aurinko paistoi
mukavasti. Noin klo 09:00 hiihdin huoltokelkan jälkeä joen yli ja
lähdin seuraamaan sen uraa. Roni veti hankikelillä todella
reippaasti ahkiota, niin että piti todella reippaasti hiihtää
pysyäkseni mukana. Kelkan jälki meni sopivasti kohti koillista.
Noin 3km hiihdon jälkeen poikkesin kelkan jäljeltä enempi
pohjoiseen ja tulinkin kohta kelkkareitille Kalaton järven
lounaiskulmassa. Hiihdin kelkkareittiä Guoskatjávren etelänokkaan,
tästä poikkesin reitiltä järvelle.
Hiihdin noin 0,5 km päähän järven itärannalle, johon jätin ahkion ja rinkan rantakoivikkoon. Pakkasin päivärepun ja lähdin hiihtämään kohti kämppälompoloa. Oikaisin järvessä olevan niemen yli ja sen jälkeen löysin sopivan kelkkauran joka meni sopivaan suuntaan. Guoskatjärven itäpäästä se jatkui suota pitkin kämppälompoloon ja sen ylitettyäni alkoi tupa näkyä koivikosta.
Hiihdin tuvan pihalle, ovi oli suljettu, mutta se ei ollut lukossa. Oven päällä luki Kuoskata -63. Tupa on vanha rajankämppä, joka on luovutettu paliskunnan käyttöön. Sisällä oli pöydän lisäksi pari hetekkaa ja kamina. Keittiö oli erotettu tuvasta väliseinällä. Pihassa oli lisäksi huoltorakennus ja wc. Hetkenkatseltuani jatkoin rajaa pitkin luoteeseen. Ahvenjärville hiihdettyäni alkoi norjanpuolelta näkyä tupa.
Hiihdin tuvan kohdalle, kiipesin aidan yli ja kävin katsomassa tupaa. Tupa oli lukittu ja tuvan oven vieressä oli kyltti Forsvaret politiet. Näytti että tuvalla ei oltu käyty pitkään aikaan. Palasin takaisin Ronin luokse otin suunnan kohti Guoskatajávrea. Hiihdin kahden ahvenjärven kautta Guoskatjávren pohjoisnokkaan ja siitä jatkoin hiihtoa ahkiolle. Oli hyvä hankikeli ja oli hienoa hiihdellä kirkkaassa auringonpaisteessa. Pidin ahkion luona pienen tauon ja jatkoin kohti luodetta ja kohti kelkkauraa. Järven yli hiihdettyäni tulin takaisin kelkkauralle. Hiihdin pitkin kelkkauraa ja Hirvasvuopion järven seutuvilla kuulin joutsenien huutelevan jossain minun länsipuolella. Hirvasvuopio järven jälkeen kelkkaura meni Lätäsenon länsipuolelle ja siitä olikin enää noin kahden kilometrin hiihto Hirvasvuopion autiotuvalle.
Tupa oli tyhjänä odottamassa ja vieraskirjan mukaan edellinen kävijä oli käynyt 29.3.2010. Tosin pihassa näkyi kyllä tuoreempia kelkan jälkiä. Virittelin kaminaan tulet ja levittelin varusteita kuivumaan. Laittelin rauhassa itselle syömistä ja ruokin koiran. Samalla oli hyvä vähän huollella varusteita, kun tilaa oli ruhtinaallisesti.
Illemmalla tuvalle hiihti seurakseni kolme norjalaista naista. Keskustelun aikana selvisi että he arvioivat hiihtäneensä tälle päivälle noin 40 km, tosin kelkkauraa pitkin. He kertoivat olevansa matkalla Kautokeinoon ja seuraavana päivänä he aikoivat jatkaa noin puoliväliin loppumatkastaan.
Hiihdin noin 0,5 km päähän järven itärannalle, johon jätin ahkion ja rinkan rantakoivikkoon. Pakkasin päivärepun ja lähdin hiihtämään kohti kämppälompoloa. Oikaisin järvessä olevan niemen yli ja sen jälkeen löysin sopivan kelkkauran joka meni sopivaan suuntaan. Guoskatjärven itäpäästä se jatkui suota pitkin kämppälompoloon ja sen ylitettyäni alkoi tupa näkyä koivikosta.
Hiihdin tuvan pihalle, ovi oli suljettu, mutta se ei ollut lukossa. Oven päällä luki Kuoskata -63. Tupa on vanha rajankämppä, joka on luovutettu paliskunnan käyttöön. Sisällä oli pöydän lisäksi pari hetekkaa ja kamina. Keittiö oli erotettu tuvasta väliseinällä. Pihassa oli lisäksi huoltorakennus ja wc. Hetkenkatseltuani jatkoin rajaa pitkin luoteeseen. Ahvenjärville hiihdettyäni alkoi norjanpuolelta näkyä tupa.
Hiihdin tuvan kohdalle, kiipesin aidan yli ja kävin katsomassa tupaa. Tupa oli lukittu ja tuvan oven vieressä oli kyltti Forsvaret politiet. Näytti että tuvalla ei oltu käyty pitkään aikaan. Palasin takaisin Ronin luokse otin suunnan kohti Guoskatajávrea. Hiihdin kahden ahvenjärven kautta Guoskatjávren pohjoisnokkaan ja siitä jatkoin hiihtoa ahkiolle. Oli hyvä hankikeli ja oli hienoa hiihdellä kirkkaassa auringonpaisteessa. Pidin ahkion luona pienen tauon ja jatkoin kohti luodetta ja kohti kelkkauraa. Järven yli hiihdettyäni tulin takaisin kelkkauralle. Hiihdin pitkin kelkkauraa ja Hirvasvuopion järven seutuvilla kuulin joutsenien huutelevan jossain minun länsipuolella. Hirvasvuopio järven jälkeen kelkkaura meni Lätäsenon länsipuolelle ja siitä olikin enää noin kahden kilometrin hiihto Hirvasvuopion autiotuvalle.
Tupa oli tyhjänä odottamassa ja vieraskirjan mukaan edellinen kävijä oli käynyt 29.3.2010. Tosin pihassa näkyi kyllä tuoreempia kelkan jälkiä. Virittelin kaminaan tulet ja levittelin varusteita kuivumaan. Laittelin rauhassa itselle syömistä ja ruokin koiran. Samalla oli hyvä vähän huollella varusteita, kun tilaa oli ruhtinaallisesti.
Illemmalla tuvalle hiihti seurakseni kolme norjalaista naista. Keskustelun aikana selvisi että he arvioivat hiihtäneensä tälle päivälle noin 40 km, tosin kelkkauraa pitkin. He kertoivat olevansa matkalla Kautokeinoon ja seuraavana päivänä he aikoivat jatkaa noin puoliväliin loppumatkastaan.
15.4.
Aamulla nousin ensimmäisenä ylös ja
tein aamupalan. Pakkailin tavarani lähtökuntoon ja lähdin kelkkauraa kohti pohjoista. Ilma oli poutainen, jonkin verran oli kuitenkin pilviä
taivaalla. Hiihtelin kovaa uraa pitkin riippusillan kautta
Munnikurkkioon ja pidin sitten pienen ruokatauon. Kävin tarkistamassa rantasaunan kunnon. Saunan ovi oli auki ja sauna oli hyvin siistissä kunnossa.
Tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti pohjoista. Hiihdin taas joen itäpuolelle ja nousin tunturiin kohti raja-aitaa. Noin kolmen kilometrin hiihdon jälkeen saavutin raja-aidan. Noin 15:30 oli rajapyykilla 309 A joka sijaitsee Vallivaaran päällä. Vallivaaralta avautuu hieno näkymä koko yliperän alueelle.
Annjalonanji ja Govdoskaisi näkyy tänne erittäin hyvin. Hiihdin Pirunportille menevän poroaidan yli ja aloitin laskun kohti Tenomuotkaa. Pahimmat laskut kävelin ahkion perässä jarrumiehenä. Lasku päättyi tuvan kohdalle vastarannalle. Tästä vielä hiihto joen yli ja nousu tuvalle. Jälleen kerran tavoitin tyhjän tuvan. Tuvan vieraskirjan mukaan oli tuvalla vieraillut koko vuonna 7 henkilöä ennen minua, jos metsähallituksen huoltokäyntejä ei lasketa mukaan. Matkan rasitukset näyttivät käyneen tänään erityisesti koiran päälle, kun näytti että se asettuu makaamaan jo ennenkuin sain sen aisoista irti. Tupaan päästyä se alkoikin heti lepäämään ja keräämään voimia. Laitoin tuvan lämpenemään ja laittelin itselle ja koiralle syömistä.
Tässäkin tuvassa on jotain erikoista, vain tähän tupaan liittyvää tunnelmaa. Täällä ei tiedä tuntureiden kevätsesongista mitään.
Istuskelin iltaa omissa oloissani ja nautin ympärillä olevasta hiljaisuudesta ja rauhasta.
Munnikurkkioon ja pidin sitten pienen ruokatauon. Kävin tarkistamassa rantasaunan kunnon. Saunan ovi oli auki ja sauna oli hyvin siistissä kunnossa.
Tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti pohjoista. Hiihdin taas joen itäpuolelle ja nousin tunturiin kohti raja-aitaa. Noin kolmen kilometrin hiihdon jälkeen saavutin raja-aidan. Noin 15:30 oli rajapyykilla 309 A joka sijaitsee Vallivaaran päällä. Vallivaaralta avautuu hieno näkymä koko yliperän alueelle.
Annjalonanji ja Govdoskaisi näkyy tänne erittäin hyvin. Hiihdin Pirunportille menevän poroaidan yli ja aloitin laskun kohti Tenomuotkaa. Pahimmat laskut kävelin ahkion perässä jarrumiehenä. Lasku päättyi tuvan kohdalle vastarannalle. Tästä vielä hiihto joen yli ja nousu tuvalle. Jälleen kerran tavoitin tyhjän tuvan. Tuvan vieraskirjan mukaan oli tuvalla vieraillut koko vuonna 7 henkilöä ennen minua, jos metsähallituksen huoltokäyntejä ei lasketa mukaan. Matkan rasitukset näyttivät käyneen tänään erityisesti koiran päälle, kun näytti että se asettuu makaamaan jo ennenkuin sain sen aisoista irti. Tupaan päästyä se alkoikin heti lepäämään ja keräämään voimia. Laitoin tuvan lämpenemään ja laittelin itselle ja koiralle syömistä.
Tässäkin tuvassa on jotain erikoista, vain tähän tupaan liittyvää tunnelmaa. Täällä ei tiedä tuntureiden kevätsesongista mitään.
Istuskelin iltaa omissa oloissani ja nautin ympärillä olevasta hiljaisuudesta ja rauhasta.
16.4.
Aamulla ilma oli hieman pakkasen
puolella. Söin nopeasti aamupalan ja pakkasin tavarat lähtökuntoon.
Hiihdin joen toiselle puolelle ja sieltä lähtikin sopiva kelkkaura
maita pitkin lähellä raja-aitaa Taabman suuntaan. Kelkan jälki poikkesi joen jäälle vata n. 100m ennen
Ruunuvuopiota ja sieltä se nousi taas kovalle maalle. Sieltä se
lähti oikeaan suuntaan kohti Jorba Ciertin länsireunaa.
Kiersin tunturien välissä olevalle Cierttejohkalle. Hiihdin joen länsipuolta Cierttejavrelle. Järveltä on vielä pieni nousu tunturiselänteen päälle ja tämän jälkeen olikin edessä enää lasku tuvalle.
Jo täältä näin, että tällä kertaa tuvalla on muitakin vaeltajia. Saavuin tuvalle jo ennen puoltapäivää. Tuvalla oli neljä miestä, jotka olivat myös juuri saapuneet. He olivat hiihtäneet tuvalle Porojärven tuvalta.
Koska ilma oli hieno ja aikaa oli niin lähdin tauon jälkeen vielä hiihtämään yhden hiihtoreissun lähialueella. Nousin Varitgielaksen huipulle ja totesinkin sieltä avautuvan hienot näkymät sekä suomen että norjan puolelle.
Rajavartioston tupa näkyi tänne hyvin ja Valtijokilaakson takaa näkyi hienosti Bumpovarrin pahdat.
Myöskin norjan puolen tupa Sidosgopista näkyi tänne hyvin. Täältä yritin myöskin katsella mahdollista seitakiveä, jonka oletin olevan jossain tällä alueella.
Näinkin Didosjohkan varressa ison kiven, jonka oletin olevan etsimäni kivi. Laskettelin tunturin rinnettä kiven luokse. Kivi oli ajan saatossa rapautunut ja siitä oli lohkeillut isoja paloja, mutta vieläkin se oli ainakin kolmemetriä korkea ja erikoisen punainen.
2013 keväällä selvisi, ettei kyseessä ollut se kivi, jota silloin ajattelin. 2013 kevätvaelluksella nimittäin löysin tämän paljon etsityn seitakiven.
Kiveltä hiihtelin jokiuomaa kohti Harrijärven rajavartioston tupaa ja tuvalla poikkeamisen jälkeen jatkoin Inggavarrin rinteille. Parin tunnin hiitelyn jälkeen kaartelin takaisin Taabmantuvalle.
Illemmalla tuvalle hiihti Raittijärven suunnalta vielä nuori norjalaismies.
Hän oli aloittanut vaelluksensa Trondeladista ja tavoitteena oli hiihtää tänä keväänä vielä Nordkappiin. Hän toivoikin kylmää kevättä, että lumet riittäisivät hiihdon loppuun suorittamiseen.
Kiersin tunturien välissä olevalle Cierttejohkalle. Hiihdin joen länsipuolta Cierttejavrelle. Järveltä on vielä pieni nousu tunturiselänteen päälle ja tämän jälkeen olikin edessä enää lasku tuvalle.
Jo täältä näin, että tällä kertaa tuvalla on muitakin vaeltajia. Saavuin tuvalle jo ennen puoltapäivää. Tuvalla oli neljä miestä, jotka olivat myös juuri saapuneet. He olivat hiihtäneet tuvalle Porojärven tuvalta.
Koska ilma oli hieno ja aikaa oli niin lähdin tauon jälkeen vielä hiihtämään yhden hiihtoreissun lähialueella. Nousin Varitgielaksen huipulle ja totesinkin sieltä avautuvan hienot näkymät sekä suomen että norjan puolelle.
Rajavartioston tupa näkyi tänne hyvin ja Valtijokilaakson takaa näkyi hienosti Bumpovarrin pahdat.
Myöskin norjan puolen tupa Sidosgopista näkyi tänne hyvin. Täältä yritin myöskin katsella mahdollista seitakiveä, jonka oletin olevan jossain tällä alueella.
Näinkin Didosjohkan varressa ison kiven, jonka oletin olevan etsimäni kivi. Laskettelin tunturin rinnettä kiven luokse. Kivi oli ajan saatossa rapautunut ja siitä oli lohkeillut isoja paloja, mutta vieläkin se oli ainakin kolmemetriä korkea ja erikoisen punainen.
2013 keväällä selvisi, ettei kyseessä ollut se kivi, jota silloin ajattelin. 2013 kevätvaelluksella nimittäin löysin tämän paljon etsityn seitakiven.
Kiveltä hiihtelin jokiuomaa kohti Harrijärven rajavartioston tupaa ja tuvalla poikkeamisen jälkeen jatkoin Inggavarrin rinteille. Parin tunnin hiitelyn jälkeen kaartelin takaisin Taabmantuvalle.
Illemmalla tuvalle hiihti Raittijärven suunnalta vielä nuori norjalaismies.
Hän oli aloittanut vaelluksensa Trondeladista ja tavoitteena oli hiihtää tänä keväänä vielä Nordkappiin. Hän toivoikin kylmää kevättä, että lumet riittäisivät hiihdon loppuun suorittamiseen.
Iltapuhteiden jälkeen
asetuimme nukkumaan Taabman tuvalle poikkeuksellisissa olosuhteissa,
kun nukkujia oli yksi enemmän kuin tuvassa on makuupaikkoja.
17.4.
Olin ajatellut pitää välipäivän
etenemisessä ja en kiirehtinyt aamulla ensimmäisenä aamupalan
laittoon. Neljän miehen ryhmä valmistautui jatkamaan matkaa
Kobmajoelle, he ajattelivat valita reitikseen hiihdon Seittikielaksen
yli poroaidan vierustaa.
Norjalainen kaveri lähti myös jatkamaan matkaansa kohti Tenomuotkaa. Ilma oli hyvin aurinkoinen ja hieman pakkasen puolella. Heidän lähtönsä jälkeen valmistin itselleni aamupalan ja tämän jälkeen pakkasin päivärepun päivähiihtoa varten. Ajattelin lähteä tutustumismatkalle norjan puolelle. Päivä oli aurinkoinen ja ilma vaikutti varsin leppoisalta. Hiihdin ensin Sidosgåpin tuvan luona olevalle portille. Tupa on sijoitettu siten, että vaikka tupa on portilta vain noin 100m päässä, niin tupa ei kuitenkaan näy portille. Kun hiihtää portilta eteenpäin Norjan puolelle, niin yhtääkkiä huomaa tuvan olevan edessään.
Kävin tuvassa sisällä, se oli tällä kertaa erittäin siistissä kunnossa. Siellä oli myöskin valmiita polttopuita. Lisäksi tuvan päässä oli koivurankoja pystyssä. Tuvassa oli tehty remonttia viime käyntini jälkeen. Edellisellä kerralla sisäänkäynnin yhteydessä oli tuulikaapin takana varastohuone. Nyt se tila oli suljettu tuulikaapista ja sinne oli tehty ovi avoimen tuvan puolelta ja tuvan sängyt oli sijoitettu siihen tilaan. Jatkoin samantien matkaa kohti Sidusoaivin tunturia.
Noin tunnin hiihdon jälkeen olin tunturin päällä. Sieltä avautui hienot näkymät sekä suomen että norjan puolelle. Sieltä näkyi hyvin esimerkiksi Terbmiksen rinteille.
Saivaaran yläosa näkyi hyvin ja sen taustalla Kahperusvaara.
Kiikarilla katsottuna voi erottaa jopa Kuonjarjohkan tuvan Kuonjarin laakson suulla. Samalla suunnalla raja-aidan vieressä seisoo äskeinen vierailupaikkani Sidosgohpin tupa.
Norjanpuolelta näkyi hyvin Reisadalenin laakson reunat ja sen vierellä Jiertan tunturi. Aikani maisemia ihailtuani lähdin laskemaan tunturin päältä kohti ciertegorsan kurua. Laskeskelin aurinkoista tunturin rinnettä kurulle ja käänsin sieltä suunnan kohti Norjan puolen tupaa. Hiihdin portin kautta suomen puolelle ja sieltä tuvalle. Kämppäkirjasta näin että hiihtoreissun aikana tuvalla oli käynyt vierailemassa päivähiihtäjiä Jogasjärven vuokratuvalta.
Loppupäivää käytin vähän huoltohommiin, kävin päivän aikaan tavaroitani lävitse, korjailin vähän ahkion remmejä yms.
Illalla huomasin kiikaroidessani ympäristöä, että porotokka oli aloittanut vaeltamisen kohti pohjoista ja odottelinkin että saan illan aikana poromiehiä vieraaksi, mutta tällä kertaa heitä ei näkynyt. Porot tulivat Jorba-Ciertan rinteitä pitkin alas lähellä poroaidan vierustaa ja laskeutuivat näkymättömiin Varitgielaksen suuntaan. Laskeskelin, että ainakin sata poroa laskeutui tunturilta illan aikana.
Norjalainen kaveri lähti myös jatkamaan matkaansa kohti Tenomuotkaa. Ilma oli hyvin aurinkoinen ja hieman pakkasen puolella. Heidän lähtönsä jälkeen valmistin itselleni aamupalan ja tämän jälkeen pakkasin päivärepun päivähiihtoa varten. Ajattelin lähteä tutustumismatkalle norjan puolelle. Päivä oli aurinkoinen ja ilma vaikutti varsin leppoisalta. Hiihdin ensin Sidosgåpin tuvan luona olevalle portille. Tupa on sijoitettu siten, että vaikka tupa on portilta vain noin 100m päässä, niin tupa ei kuitenkaan näy portille. Kun hiihtää portilta eteenpäin Norjan puolelle, niin yhtääkkiä huomaa tuvan olevan edessään.
Kävin tuvassa sisällä, se oli tällä kertaa erittäin siistissä kunnossa. Siellä oli myöskin valmiita polttopuita. Lisäksi tuvan päässä oli koivurankoja pystyssä. Tuvassa oli tehty remonttia viime käyntini jälkeen. Edellisellä kerralla sisäänkäynnin yhteydessä oli tuulikaapin takana varastohuone. Nyt se tila oli suljettu tuulikaapista ja sinne oli tehty ovi avoimen tuvan puolelta ja tuvan sängyt oli sijoitettu siihen tilaan. Jatkoin samantien matkaa kohti Sidusoaivin tunturia.
Noin tunnin hiihdon jälkeen olin tunturin päällä. Sieltä avautui hienot näkymät sekä suomen että norjan puolelle. Sieltä näkyi hyvin esimerkiksi Terbmiksen rinteille.
Saivaaran yläosa näkyi hyvin ja sen taustalla Kahperusvaara.
Kiikarilla katsottuna voi erottaa jopa Kuonjarjohkan tuvan Kuonjarin laakson suulla. Samalla suunnalla raja-aidan vieressä seisoo äskeinen vierailupaikkani Sidosgohpin tupa.
Norjanpuolelta näkyi hyvin Reisadalenin laakson reunat ja sen vierellä Jiertan tunturi. Aikani maisemia ihailtuani lähdin laskemaan tunturin päältä kohti ciertegorsan kurua. Laskeskelin aurinkoista tunturin rinnettä kurulle ja käänsin sieltä suunnan kohti Norjan puolen tupaa. Hiihdin portin kautta suomen puolelle ja sieltä tuvalle. Kämppäkirjasta näin että hiihtoreissun aikana tuvalla oli käynyt vierailemassa päivähiihtäjiä Jogasjärven vuokratuvalta.
Loppupäivää käytin vähän huoltohommiin, kävin päivän aikaan tavaroitani lävitse, korjailin vähän ahkion remmejä yms.
Illalla huomasin kiikaroidessani ympäristöä, että porotokka oli aloittanut vaeltamisen kohti pohjoista ja odottelinkin että saan illan aikana poromiehiä vieraaksi, mutta tällä kertaa heitä ei näkynyt. Porot tulivat Jorba-Ciertan rinteitä pitkin alas lähellä poroaidan vierustaa ja laskeutuivat näkymättömiin Varitgielaksen suuntaan. Laskeskelin, että ainakin sata poroa laskeutui tunturilta illan aikana.
18.4.
Nousin aamulla jonkin verran ennen
seitsemää, tein aamupalan ja pakkailin pikkuhiljaa tavarat ahkioon
ja rinkkaan. Pakkasta oli
noin -10 astetta ja noin yhdeksän seutuvilla lähdin hiihtämään
kohti Kobmajokea. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lumi kantoi
hyvin. Hiihdin ensin Ingga-järven yli ja nousin sitten Muoddagorsan
kuruun. Kurussa valokuvailin pälvipaikoissa juoksentelvia
kiirunoita.
Kurun lopussa kaarroin Adjatovaivin ja Seittikielaksen välistä Valtijokilaakson puolelle. Laakson rinteeltä näki hyvin Kekkosen kämpän rakennukset. Laakson toisella puolen tunturin rinteen takaa näkyi hienosti Pumbboovarrin pahtarinteet.
Vajaan kahden tunnin hiihdon jälkeen pidin tunturin rinteellä vähän taukoa ja sen jälkeen aloitin noin 5 km pitkän loivan myötämäki hiihdon ja laskemisen alas jokilaaksoon. Vähän ennen kuin Lavvrejohka laskee valtijokeen saavutin laakson pohjan. Tästä jaksoin laakson pohjalla osittain joen reunalla ja osittain jokea pitkin kohti pohjoista.
Tauon jälkeen vajaan tunnin hiihtelyn jälkeen pidin vielä yhden tauon noin kilometri ennen Somaslompoloa.
Ilma oli upea, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ketään muita kulkijoita ei näkynyt missään. Istuskelin ahkion päällä välipalaa nauttien ja katselin ympärillä näkyviä maisemia. Pulmus parvet lentelivät ja katselivat ruokapaikkoja. Tauon jälkeen matka jatkui Somaslompolle, siitä hiihtelin rajavartioston tuvalle ja sieltä Sieiddusaivolle.
Järvellä näytti olevan muutamia pilkkijöitä rautuja narraamassa. Siitä vielä pieni hiihtopätkä Kobmajoen tuvalle. Tupa oli tyhjä, mutta tuvan vieressä oli pari ahkiota ja sisällä oli joitakin varusteita. Ilmeisesti pilkkimiehet oli majoittuneena tuvalle. Pidin tuvalla tauon, kuivattelin paitaa ja takkia ulkona auringonpaisteessa ja istuskelin auringonpaisteesta nauttien tuvan portailla ilman paitaa.
Noin tunnin tauon jälkeen päätin jatkaa matkaa kohti Haltia ja noin klo 15 lähdimme Ronin kanssa kapuamaan ylös kohti Kobmajoen laaksoa. Lähes kaksi tuntia nousimme yhtäjaksoisesti kurussa ylöspäin kunnes tulimme Cahppesjavreille. Järvien seutuvilla tuli moottorikelkka vastaan, tämän jälkeen oli vielä pari nousua, kunnes käännin suunnan kohti Haltia.
Laskin vinottain Ridnitshaltin länsirinnettä. Paikoitellen rinne oli niin jäinen, että koiralla oli pidon kanssa ongelmia. Suurimmalta osaltaan rinteessä oli kuitenkin hangen päällä vähän uutta lunta, joka helpotti etenemistä.
Hiihdin ensin Haltin kunnostetulle vanhalle tuvalle. Tuvalla oli yksi pariskunta ja kun kysyin heiltä mahdollisuutta liittyä joukkoon, niin he suosittelivat minulle isompaa tupaa. :)
Hiihdin siis sinne ja siellä ei ollutkaan muita kuin Taabman tuvalla tapaamani nelikko. Päivänaikana hiihtoa olikin kertynyt yli 30 km, joten olikin syytä aloittaa iltalepo. Aurinkoinen sää muuttui illan aikana hieman pilvisemmäksi. Vietimme yhdessä iltaa turinoiden ja eväitä syöden.
Kurun lopussa kaarroin Adjatovaivin ja Seittikielaksen välistä Valtijokilaakson puolelle. Laakson rinteeltä näki hyvin Kekkosen kämpän rakennukset. Laakson toisella puolen tunturin rinteen takaa näkyi hienosti Pumbboovarrin pahtarinteet.
Vajaan kahden tunnin hiihdon jälkeen pidin tunturin rinteellä vähän taukoa ja sen jälkeen aloitin noin 5 km pitkän loivan myötämäki hiihdon ja laskemisen alas jokilaaksoon. Vähän ennen kuin Lavvrejohka laskee valtijokeen saavutin laakson pohjan. Tästä jaksoin laakson pohjalla osittain joen reunalla ja osittain jokea pitkin kohti pohjoista.
Tauon jälkeen vajaan tunnin hiihtelyn jälkeen pidin vielä yhden tauon noin kilometri ennen Somaslompoloa.
Ilma oli upea, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ketään muita kulkijoita ei näkynyt missään. Istuskelin ahkion päällä välipalaa nauttien ja katselin ympärillä näkyviä maisemia. Pulmus parvet lentelivät ja katselivat ruokapaikkoja. Tauon jälkeen matka jatkui Somaslompolle, siitä hiihtelin rajavartioston tuvalle ja sieltä Sieiddusaivolle.
Järvellä näytti olevan muutamia pilkkijöitä rautuja narraamassa. Siitä vielä pieni hiihtopätkä Kobmajoen tuvalle. Tupa oli tyhjä, mutta tuvan vieressä oli pari ahkiota ja sisällä oli joitakin varusteita. Ilmeisesti pilkkimiehet oli majoittuneena tuvalle. Pidin tuvalla tauon, kuivattelin paitaa ja takkia ulkona auringonpaisteessa ja istuskelin auringonpaisteesta nauttien tuvan portailla ilman paitaa.
Noin tunnin tauon jälkeen päätin jatkaa matkaa kohti Haltia ja noin klo 15 lähdimme Ronin kanssa kapuamaan ylös kohti Kobmajoen laaksoa. Lähes kaksi tuntia nousimme yhtäjaksoisesti kurussa ylöspäin kunnes tulimme Cahppesjavreille. Järvien seutuvilla tuli moottorikelkka vastaan, tämän jälkeen oli vielä pari nousua, kunnes käännin suunnan kohti Haltia.
Laskin vinottain Ridnitshaltin länsirinnettä. Paikoitellen rinne oli niin jäinen, että koiralla oli pidon kanssa ongelmia. Suurimmalta osaltaan rinteessä oli kuitenkin hangen päällä vähän uutta lunta, joka helpotti etenemistä.
Hiihdin ensin Haltin kunnostetulle vanhalle tuvalle. Tuvalla oli yksi pariskunta ja kun kysyin heiltä mahdollisuutta liittyä joukkoon, niin he suosittelivat minulle isompaa tupaa. :)
Hiihdin siis sinne ja siellä ei ollutkaan muita kuin Taabman tuvalla tapaamani nelikko. Päivänaikana hiihtoa olikin kertynyt yli 30 km, joten olikin syytä aloittaa iltalepo. Aurinkoinen sää muuttui illan aikana hieman pilvisemmäksi. Vietimme yhdessä iltaa turinoiden ja eväitä syöden.
19.4.
Aamusta huomasin vanhan tuvan
tyhjenevän ja pakkasinkin tavarani ja siirryin sille puolelle.
Järjestelin tavarani ja nautiskelin olostani. Jossain vaiheessa
huomasin naapurituvan miesten lähtevän kohti Haltin huippua. Vajaa
tunti myöhemmin kun olin pakkaillut päivärepun valmiiksi lähdin
itsekin kohti huippua. Miehet lähtivät nousemaan ylös Haltin
viittareittiä, mutta itse valitsin reitiksi suoran nousun vähän
Haltin huipun itäpuolelle, josta olin muutamia kertoja aikaisemminkin noussut ylös. Jonkin verran minua ennen olin nähnyt Pitsukselta päin tulevan
yksinäisen hiihtäjän joka myös nousi kohti huippua. Hetki ennen
kuin tavoitin viittareitin huipun läheisyydestä, näin yksinäisen
mieshiihtäjän menevän kohti huippua. Huipulle tultuani totesin
että hän oli juuri se aikaisemmin näkemäni yksinäinen hiihtäjä.
Jonkin aikaa myöhemmin huipulle tuli myöskin tuvalta lähtenyt
nelikko. Heidän perässään huipulle tuli myös
moottorikelkkaryhmä. Kirjoitin vieraskirjaan Ronin nimen ja Roni sai
nousunumeroksi 97589.
Nyt kun olin puhelimen kuuluvuusalueella, niin soitin reissun ensimmäisen puhelun. Puhelun aikana kuulin Islannissa olevasta tulivuoren purkauksesta ja sen vaikutuksesta lentoihin. Taivaalla olevasta tuhkapilvestä ei näkynyt merkkiäkään suomen huipulle. Huippu oli pilven sisällä, ylhäällä näkyi sinistä taivasta ja välillä alhaalla laaksossa olevat tuvatkin pilkistivät esiin. Jonkin aikaa huipulla oltuani lähdin laskemaan alas tuvalle. Vapautin Ronin juoksemaan vapaana, jotta saisin laskea rinteillä vapaasti.
Tuvalle tulon jälkeen pidinkin lättykestit. Seurailin iltapäivän ja illan aikana, että isolle tuvalle kertyi lisää väkeä. Myöhemmin illalla pikkutuvallekin tuli kaksi vanhempaa naisvaeltajaa, Iltapuhteiden jälkeen olikin aika asettua yölevolle.
Nyt kun olin puhelimen kuuluvuusalueella, niin soitin reissun ensimmäisen puhelun. Puhelun aikana kuulin Islannissa olevasta tulivuoren purkauksesta ja sen vaikutuksesta lentoihin. Taivaalla olevasta tuhkapilvestä ei näkynyt merkkiäkään suomen huipulle. Huippu oli pilven sisällä, ylhäällä näkyi sinistä taivasta ja välillä alhaalla laaksossa olevat tuvatkin pilkistivät esiin. Jonkin aikaa huipulla oltuani lähdin laskemaan alas tuvalle. Vapautin Ronin juoksemaan vapaana, jotta saisin laskea rinteillä vapaasti.
Tuvalle tulon jälkeen pidinkin lättykestit. Seurailin iltapäivän ja illan aikana, että isolle tuvalle kertyi lisää väkeä. Myöhemmin illalla pikkutuvallekin tuli kaksi vanhempaa naisvaeltajaa, Iltapuhteiden jälkeen olikin aika asettua yölevolle.
20.4.
Aamupalan jälkeen pakkailin tavarat ja
hiihtelin Pitsukselle. Ilma oli kohtalaisen hyvä, pilviä oli jonkin
verran taivaalla, mutta sininen taivaskin oli näkyvissä. Jäin
sinne seuraamaan tuvan miehityksen kehittymistä. Tullessani autiotupa oli
tyhjä ja viiden hengen ennestään tuttu ryhmä aikaisemmilta vaelluksilta oli
lähdössä varaustuvaltakohti Haltia. Kohta perässäni tuli neljän hengen
miesryhmästä kaksi miestä. Keittelimme yhdessä kahvit ja paistoin
lätyt. Sitten perässä tuli ryhmän loput miehet. Seuraavaksi
tuvalle saapui Meekolta päin kaksi pulkkia vetävää miestä, jotka
olivat aivan väsyksissä. Heillä olisi ollut varaustupa Haltilla,
mutta he sanoivat etteivät jaksa kyllä enää sinne hiihtää.
Toisella tuntui olevan selkänsäkin kanssa vähän ongelmia. Lisäksi tiesin että Haltilta pitäisi olla tuvalle tulossa vielä pari miestä, niin tein
päätöksen jatkaa matkaa Jogasjärvelle.
Noin 14:30 seutuvilla lähdin nousemaan tuvalta kohti poroaitausta. Hiihtelin poroaitauksen läpi ja nousin porokämppien itäpuolella olevan järven luo. Sieltä laskettelin jokiuomaa itäisemmälle Nássagopjärvelle. Sieltä oli edessä nousu itään Toskalpuron eteläpuolelle. Noin tunnin hiihdon jälkeen aloitin laskun Toskalpuron uomassa kohti Toskaljärveä.
Uomassa oli ajattu kelkalla, joten se osaltaa helpotti, mutta myös vaikeutti laskeutumista. Lasku päättyi Toskaljärven lounaispuolella olevalle ylängölle.
Sieltä hiihtelin Toskaljärvelle. Järvellä näytti olevan muutamia pilkkimiehiä. Kävin jututtamassa yhtä pilkkimiestä, joka kertoi että kalaa tulee melko huonosti. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen olin Toskaljärven eteläreunalla ja edessä oli taas laskuosuus kohti Jogasjärveä. Vajaan kolmen tunnin hiihdon jälkeen tulin Jogaksen tuvalle. Tuvalla oli yksi pariskunta, mutta he järjestelivät tavaransa niin, että sovin tupaan. Poiketessani ulkona huomasin että, vuokratuvalla oli majoittumassa jo aikaisempinakin keväänä tapaamani vanhempi pariskunta. Kävin hakemassa läheiseltä koskelta vettä ja siellä käydessäni totesin siellä olevan useita koskikaroja. Tuvalle palattuani kerroin koskikaroista tuvassa olevalle pariskunnalle. He lähtivätkin katsomaan sulalle lintuja. Samalla reissulla he näkivät kiikarilla myös ketun juoksevan Porovaaran rinteellä. Vietimme loppuillan keskustellen ja hyvissä ajoin asetuimme nukkumaan.
Noin 14:30 seutuvilla lähdin nousemaan tuvalta kohti poroaitausta. Hiihtelin poroaitauksen läpi ja nousin porokämppien itäpuolella olevan järven luo. Sieltä laskettelin jokiuomaa itäisemmälle Nássagopjärvelle. Sieltä oli edessä nousu itään Toskalpuron eteläpuolelle. Noin tunnin hiihdon jälkeen aloitin laskun Toskalpuron uomassa kohti Toskaljärveä.
Uomassa oli ajattu kelkalla, joten se osaltaa helpotti, mutta myös vaikeutti laskeutumista. Lasku päättyi Toskaljärven lounaispuolella olevalle ylängölle.
Sieltä hiihtelin Toskaljärvelle. Järvellä näytti olevan muutamia pilkkimiehiä. Kävin jututtamassa yhtä pilkkimiestä, joka kertoi että kalaa tulee melko huonosti. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen olin Toskaljärven eteläreunalla ja edessä oli taas laskuosuus kohti Jogasjärveä. Vajaan kolmen tunnin hiihdon jälkeen tulin Jogaksen tuvalle. Tuvalla oli yksi pariskunta, mutta he järjestelivät tavaransa niin, että sovin tupaan. Poiketessani ulkona huomasin että, vuokratuvalla oli majoittumassa jo aikaisempinakin keväänä tapaamani vanhempi pariskunta. Kävin hakemassa läheiseltä koskelta vettä ja siellä käydessäni totesin siellä olevan useita koskikaroja. Tuvalle palattuani kerroin koskikaroista tuvassa olevalle pariskunnalle. He lähtivätkin katsomaan sulalle lintuja. Samalla reissulla he näkivät kiikarilla myös ketun juoksevan Porovaaran rinteellä. Vietimme loppuillan keskustellen ja hyvissä ajoin asetuimme nukkumaan.
21.4.
Aamulla aamupalan jälkeen lähdin
vielä katsomaan joelle koskikaroja. Päivä oli valjennut
aurinkoisena. Yllättäin koskikaroja katsellessa huomasinkin vähän
matkan päässä sulassa olevan kaksi laulujoutsenta.
Valokuvailin niitä, huolestuneena ne seurasivat minun toimintaani, mutta lopuksi ne nousivat vedestä jäälle makaamaan. Tuvalle palattuani aloin pikkuhiljaa pakkailemaan tavaroitani. Pariskuntakin valmisteli lähtöä. Meillä molemmilla oli jatkosuunnitelma samaan suuntaan Terbmisjärvelle. He olivat aikaisemmin lähtövalmiina ja lähtivätkin nousemaan Porovaaran rinnettä Porovaaran länsipuolelle. Pakkailin rauhassa loput tavarani ja siivosin tuvan. Sen jälkeen lähdin suksille noin klo 09:00 aikoihin. Hanki kantoi kohtalaisen hyvin koivikossakin. Kiertäessäni Porovaaran länsirinteelle tavoitin pariskunnan suksen jäljet. Lähdimme Ronin kanssa seuraamaan heidän jälkiään ja hetken hiihdettyäni näinkin heidän hiihtävän jonkin matkaa etupuolellani. Ilma oli upean aurinkoinen, Meekonlaakso avautui hienosti alempana ja Saivaara näkyi länsipuolella.
Hangen päälle oli satanut hieman uutta lunta ja auringon paisteessa lumen pinnalta näkyi miljoonat eriväriset timantit. Varsin nopeasti tavoitimme Ronin kanssa heidät ja jatkoimme kompassisuunnalla suoraan etelään olevalla suunnalla. Hiihdin Jápmajärven länsipuolelta ja nousin tuntureiden väliseen satulaan Juovvavarrin pohjoispuolelle. Sieltä kaarroin Juovvavarrin rinnettä pitkin pikkuhiljaa laskulle kohti Kaitsajärveä. Tunturin rinteellä kiinnitin huomioita alhaalla laaksossa minusta poispäin juoksevaan eläimeen. Kiikarilla katsottuna se vaikutti sudelta, mutta kun kaivoin nopeasti kameraa esille, niin eläin ehti hävitä joen reunojen suojiin. Hiihdin Kaitsajoen vartta kunnes pääsin sujuvasti kaartamaan Gohpevarrin etelärinteelle. Kaitsajoen laakso kulkee selvästi korkeammalla kuin mitä on Terbmiksen laakson pohja. Täältä laaksosta näkyi hyvin Terbmiksen laakson toisella puolen oleva Bollutunturi ja Dierbmesjärvestä laskevan jokiuoman jyrkät pahtaseinät.
Koivujen välissä pikkuhiljaa laskettelin alas tunturin rinnettä kohti Terbmisjärven itäpäätä. Kutturakurusta laskevan jokiuoman länsipuolelle oli tuuli juoksuttanut paksut lumikinokset, jotka pystysuorana putosivan jokiuoman pohjalle. Järven jäätä pitkin hiihtelin tuvalle, jonne saavuin n. 13:30. Tuvalla oli muutamia päivähiihtäjiä, mutta hetken kuluttua tupa oli vieraista tyhjä. Jonkin aikaa myöhemmin tulosuunnastani tuvalle hiihteli pariskunta. He olivat tulleet Porojärveltä. He olivatkin katselleet kauempaa, kun kaarroin tunturin rinnettä alas kohti Terbmiksen laaksoa. Vähän myöhemmin tuvalle tuli järveltä pari pilkkimiestä, jotka olivat kuitenkin varautuneet menemään Kilpisjärvelle yöksi. Päivän pilkkimisen tulos oli pari matikkaa.
Ruuhkaa vaikutti olevan täälläkin, kun aikaisemmilta vaelluksilta tuttu "malamuttimies" ajoi
Salmikurusta tuvalle koiravaljakon kanssa. Hän kertoi että tämä oli viimeinen kerta kun hän tuli sitä reittiä. Valjakon ja reen kanssa oli ollut melkoista vääntämistä kurun kivikossa.
Tauon jälkeen hän lähti vielä jatkamaan matkaa kohti Raittijärveä ja aikoi jatkaa sieltä vielä kohti Saarikoskea. Neuvoin hänelle reittiä Puvrasjohkan tuvalle, ja hän aikoikin harkita mahdollisuutta poiketa sinne. Paljon myöhemmin tuvalle saapui myös Jogakselta lähtenyt pariskunta. He tekivät itselleen ruuan, mutta lähtivät vielä illan kähmässä jatkamaan matkaa. He aikoivat viettää yön teltassa jossain Terbmiksen ja Kilpisjärven välillä tai nauttia kuutamohiihdosta. Tämänkin jälkeen tuvalle saapui vielä Kilpisjärveltä päin pari miestä. Heidät olin edellisen kerran tavannut vuosi sitten Pitsuksen tuvalla. Tällaista se sitten on kun hiihtelee liian lähelle maalikyliä, tuttuja ja tungosta.
Valokuvailin niitä, huolestuneena ne seurasivat minun toimintaani, mutta lopuksi ne nousivat vedestä jäälle makaamaan. Tuvalle palattuani aloin pikkuhiljaa pakkailemaan tavaroitani. Pariskuntakin valmisteli lähtöä. Meillä molemmilla oli jatkosuunnitelma samaan suuntaan Terbmisjärvelle. He olivat aikaisemmin lähtövalmiina ja lähtivätkin nousemaan Porovaaran rinnettä Porovaaran länsipuolelle. Pakkailin rauhassa loput tavarani ja siivosin tuvan. Sen jälkeen lähdin suksille noin klo 09:00 aikoihin. Hanki kantoi kohtalaisen hyvin koivikossakin. Kiertäessäni Porovaaran länsirinteelle tavoitin pariskunnan suksen jäljet. Lähdimme Ronin kanssa seuraamaan heidän jälkiään ja hetken hiihdettyäni näinkin heidän hiihtävän jonkin matkaa etupuolellani. Ilma oli upean aurinkoinen, Meekonlaakso avautui hienosti alempana ja Saivaara näkyi länsipuolella.
Hangen päälle oli satanut hieman uutta lunta ja auringon paisteessa lumen pinnalta näkyi miljoonat eriväriset timantit. Varsin nopeasti tavoitimme Ronin kanssa heidät ja jatkoimme kompassisuunnalla suoraan etelään olevalla suunnalla. Hiihdin Jápmajärven länsipuolelta ja nousin tuntureiden väliseen satulaan Juovvavarrin pohjoispuolelle. Sieltä kaarroin Juovvavarrin rinnettä pitkin pikkuhiljaa laskulle kohti Kaitsajärveä. Tunturin rinteellä kiinnitin huomioita alhaalla laaksossa minusta poispäin juoksevaan eläimeen. Kiikarilla katsottuna se vaikutti sudelta, mutta kun kaivoin nopeasti kameraa esille, niin eläin ehti hävitä joen reunojen suojiin. Hiihdin Kaitsajoen vartta kunnes pääsin sujuvasti kaartamaan Gohpevarrin etelärinteelle. Kaitsajoen laakso kulkee selvästi korkeammalla kuin mitä on Terbmiksen laakson pohja. Täältä laaksosta näkyi hyvin Terbmiksen laakson toisella puolen oleva Bollutunturi ja Dierbmesjärvestä laskevan jokiuoman jyrkät pahtaseinät.
Koivujen välissä pikkuhiljaa laskettelin alas tunturin rinnettä kohti Terbmisjärven itäpäätä. Kutturakurusta laskevan jokiuoman länsipuolelle oli tuuli juoksuttanut paksut lumikinokset, jotka pystysuorana putosivan jokiuoman pohjalle. Järven jäätä pitkin hiihtelin tuvalle, jonne saavuin n. 13:30. Tuvalla oli muutamia päivähiihtäjiä, mutta hetken kuluttua tupa oli vieraista tyhjä. Jonkin aikaa myöhemmin tulosuunnastani tuvalle hiihteli pariskunta. He olivat tulleet Porojärveltä. He olivatkin katselleet kauempaa, kun kaarroin tunturin rinnettä alas kohti Terbmiksen laaksoa. Vähän myöhemmin tuvalle tuli järveltä pari pilkkimiestä, jotka olivat kuitenkin varautuneet menemään Kilpisjärvelle yöksi. Päivän pilkkimisen tulos oli pari matikkaa.
Ruuhkaa vaikutti olevan täälläkin, kun aikaisemmilta vaelluksilta tuttu "malamuttimies" ajoi
Salmikurusta tuvalle koiravaljakon kanssa. Hän kertoi että tämä oli viimeinen kerta kun hän tuli sitä reittiä. Valjakon ja reen kanssa oli ollut melkoista vääntämistä kurun kivikossa.
Tauon jälkeen hän lähti vielä jatkamaan matkaa kohti Raittijärveä ja aikoi jatkaa sieltä vielä kohti Saarikoskea. Neuvoin hänelle reittiä Puvrasjohkan tuvalle, ja hän aikoikin harkita mahdollisuutta poiketa sinne. Paljon myöhemmin tuvalle saapui myös Jogakselta lähtenyt pariskunta. He tekivät itselleen ruuan, mutta lähtivät vielä illan kähmässä jatkamaan matkaa. He aikoivat viettää yön teltassa jossain Terbmiksen ja Kilpisjärven välillä tai nauttia kuutamohiihdosta. Tämänkin jälkeen tuvalle saapui vielä Kilpisjärveltä päin pari miestä. Heidät olin edellisen kerran tavannut vuosi sitten Pitsuksen tuvalla. Tällaista se sitten on kun hiihtelee liian lähelle maalikyliä, tuttuja ja tungosta.
22.4.
Nousin ylös aamulla n. klo 06:00
maissa ja aloitin aamutouhut. Vakiokaavalla aamupalan jälkeen alkoi
tavaroiden pakkaaminen ja lähdön valmistelu. Päivän tavoitteena
oli hiihtää Puvrasjohkaan. Puoli kahdeksan
maissa lähdin hiihtämään vinottain järven yli ja järven
ylityksen jälkeen aloitin vinon nousun Paihkasvaaran ja
Terbmisvaaran väliseen tunturilaaksoon. Pikkuhiljaa Terbmiksen
länsipuolta kiertäen pääsin nousemaan ylös.
Ilma oli hyvin aurinkoinen, mutta ollessani n. 500m päässä Terbmiksen seitakivestä meni taivas äkkiä pilveen ja näkyvyyttä oli hetken kuluttua enää muutama sata metriä. Etenin kompassisuunnalla ja laskin Rakahjokilaaksoon, josta nousin Juovvascorsun luoteisrinteelle. Nousin tunturin päälle ja samalla ilmakin oli taas kirkastunut melko aurinkoiseksi ja näkyvyyttäkin oli taas todella hyvin. Hiihdin noin 5 km valkeassa valtakunnassa Virdnitunturin selänteen päällä.
Reitti meni hieman Njárgajärven itäpuolelta. Tunturin selänne alkoi muuttua myötämäeksi ja hiihdin laskujoen länsipuolta ja päästyäni Bierrecohkan etelärinteille löysin kiikarilla kämpän koivikosta. Otin suunnan kämpälle ja laskettelin tuvan pihalle. Tupa oli kylmänä ja tyhjänä odottamassa. Lämmitin tuvan, valmistelin syömistä, siivosin tupaa ja erityisesti kuurasin tuvan pöydän puhtaaksi.
Ilma oli hyvin aurinkoinen, mutta ollessani n. 500m päässä Terbmiksen seitakivestä meni taivas äkkiä pilveen ja näkyvyyttä oli hetken kuluttua enää muutama sata metriä. Etenin kompassisuunnalla ja laskin Rakahjokilaaksoon, josta nousin Juovvascorsun luoteisrinteelle. Nousin tunturin päälle ja samalla ilmakin oli taas kirkastunut melko aurinkoiseksi ja näkyvyyttäkin oli taas todella hyvin. Hiihdin noin 5 km valkeassa valtakunnassa Virdnitunturin selänteen päällä.
Reitti meni hieman Njárgajärven itäpuolelta. Tunturin selänne alkoi muuttua myötämäeksi ja hiihdin laskujoen länsipuolta ja päästyäni Bierrecohkan etelärinteille löysin kiikarilla kämpän koivikosta. Otin suunnan kämpälle ja laskettelin tuvan pihalle. Tupa oli kylmänä ja tyhjänä odottamassa. Lämmitin tuvan, valmistelin syömistä, siivosin tupaa ja erityisesti kuurasin tuvan pöydän puhtaaksi.
23.4.
Nousin aamulla n. 7:00 aikoihin.
Aamutouhujen aikaan seurailin tuvan ikkunasta kiikarilla, kun riekot
liikkuivat tuvan lähiympäristössä. Aamupalan ja pakkaamisen
jälkeen lähdin kompassisuunnalla kohti Njamat vuopmia. Sitä mukaan
kun reitti laskeutui alemmaksi ja koivikko tiheni, niin lumen
kantokyky heikkeni.
Kiertelimme koivikossa etsimässä avoimempia paikkoja, kun ne kantoivat paremmin. Välillä kuitenkin lumi petti, niin että välillä piti suksimiehen kahlata ja välillä kannattelin koiraa. Roni oli välillä mahaansa myöten lumessa ja minäkin polvia myöten ja sauvat painuivat lumeen lähes kokonaan. Hitaasti kiiruhtaen kuitenkin matka eteni.
Ylitimme Raittijärven kelkkareitin ja kohta sen jälkeen sainkin kiikarilla näköyhteyden Nammakan porokämppiin. Hiihdin Bihpornibban ja Njamatoaivin väliseen purouoman itäreunalle ja aloitin nousun välituntureille. Välillä vedin ahkiota rinteessä olevien sulien läiskien yli ja välillä kierelin niitä. Kaiken kaikkiaan itäreunaa oli helpompi nousta verrattuna edelliseen kertaani, kun nousin samasta paikasta länsireunaa pitkin. Nousu loiveni pikkuhiljaa ja muuttui lopulta tasaiseksi loivaksi nousuksi Viissetlahkuun. Valkoisella tunturiselänteellä hiihtäessä tuli pikkuhiljaa edelliselläkin kerralla nähdyt kotapuut näkyviin.
Hiihdin kodan kautta ja nyt paikalle oli kasattu myöskin polttopuita tulevaa käyttöä varten. Ronilla tuntui olevan hyvä vetopäällä, joten jatkoimme nousua Viissetoaivin ja Stuovaviissetoaivin väliselle tunturiselänteelle. Täältä pääsimmekin aloittamaan parin kilometrin mittaisen laskun Lottánjärven pohjoispuolelle. Sieltä muutin suuntaa niin, että vähän nousin Aksenjunnin itäreunalle ja sain taas aloittaa laskun joka päättyi Ropin autiotuvan pihalle. Tupa oli kylmänä ja tyhjänä odottamassa.
Vaellusreissun viimeistä iltaa sain viettää tuvalla rauhassa nauttien näistä viimeisistä hetkistä tunturissa.
Kiertelimme koivikossa etsimässä avoimempia paikkoja, kun ne kantoivat paremmin. Välillä kuitenkin lumi petti, niin että välillä piti suksimiehen kahlata ja välillä kannattelin koiraa. Roni oli välillä mahaansa myöten lumessa ja minäkin polvia myöten ja sauvat painuivat lumeen lähes kokonaan. Hitaasti kiiruhtaen kuitenkin matka eteni.
Ylitimme Raittijärven kelkkareitin ja kohta sen jälkeen sainkin kiikarilla näköyhteyden Nammakan porokämppiin. Hiihdin Bihpornibban ja Njamatoaivin väliseen purouoman itäreunalle ja aloitin nousun välituntureille. Välillä vedin ahkiota rinteessä olevien sulien läiskien yli ja välillä kierelin niitä. Kaiken kaikkiaan itäreunaa oli helpompi nousta verrattuna edelliseen kertaani, kun nousin samasta paikasta länsireunaa pitkin. Nousu loiveni pikkuhiljaa ja muuttui lopulta tasaiseksi loivaksi nousuksi Viissetlahkuun. Valkoisella tunturiselänteellä hiihtäessä tuli pikkuhiljaa edelliselläkin kerralla nähdyt kotapuut näkyviin.
Hiihdin kodan kautta ja nyt paikalle oli kasattu myöskin polttopuita tulevaa käyttöä varten. Ronilla tuntui olevan hyvä vetopäällä, joten jatkoimme nousua Viissetoaivin ja Stuovaviissetoaivin väliselle tunturiselänteelle. Täältä pääsimmekin aloittamaan parin kilometrin mittaisen laskun Lottánjärven pohjoispuolelle. Sieltä muutin suuntaa niin, että vähän nousin Aksenjunnin itäreunalle ja sain taas aloittaa laskun joka päättyi Ropin autiotuvan pihalle. Tupa oli kylmänä ja tyhjänä odottamassa.
Vaellusreissun viimeistä iltaa sain viettää tuvalla rauhassa nauttien näistä viimeisistä hetkistä tunturissa.
24.4.
Yön sain viettää tuvassa rauhassa,
aamusta poromies ajeli tuvan ohi kohti Ropinsalmea. Aamupalan jälkeen
pakkailin tavarani viimeisestä helppoa hiihto-osuutta varten.
Lähdin laskettelemaan kohti
Ropinsalmea, jonkin matkaa hiihdettyäni laitoin puhelimen päälle
ja jäin odottamaan yhteyden löytymistä. Jossain vaiheessa huomasin
puhelimessa olevan kenttää ja soitin Ropinpirtille tulostani ja
pyysin laittamaan saunan lämpenemään.
Saunan lauteilla oli mukava nautiskella löylyistä ja mietiskellä jo uusia tulevia reissuja.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, reissukertomus kevät 2011
Siitä huolimatta.
Kevätvaellus käsivarren ympäristössä 8. - 22.4.2011
7.4.
Viimeisten tavaroiden pakkaus, kamat kyytiin ja nokka kohti pohjoista.
Ronin kanssa ajo noin puolimatkaan, matkalla alkaa jo mieli asettumaan tuleviin vaelluspäiviin.
Ronin kanssa ajo noin puolimatkaan, matkalla alkaa jo mieli asettumaan tuleviin vaelluspäiviin.
8.4.
Matka jatkui Haukiputaalta n. 8:30, kun lähdin ajamaan
kohti Kilpisjärveä. Pysähtelin useita
kertoja matkalla ja jo perinteiseen tapaan pysähdyin Ropin pirtille
munkkikahville ja kyselemään tunturin kuulumiset. Ropilla olin n.
15:30. Sieltä vielä ajo kilpikselle, reissuvaatteet päälle ja tavarat lähtövalmiiksi luontotalon parkkipaikalla. Ilma oli melko lämmin, lämpöasteita oli
n. +4ºC astetta ja
aurinko paistoi ja sulatteli lumia parkkipaikalta niin, että
asfaltti oli paikoitellen paljaana.
Noin klo 18:00 pääsin
aloittamaan varsinaisen vaellusreissun. Täältä lähdettäessä on
aina ensimmäinen haaste saada ahkio vedettyä Tsaikkaljärvelle.
Yhteistyössä Ronin kanssa hoidimme nousut, välillä taukojakin pitäen. Pari
ulkomaalaista päivähiihtelijää tuli tässä alkumatkalla vastaan.
Järvelle nousun jälkeen suuntasimme vastarannalle ja lähdimme
kohti Saarijärveä viittareittiä pitkin. Matkalla katselin sulana virtaavan veden kuvioita. katselin taas tunturimaiseman avoimuutta ja nautin tunturin hiljaisuudesta.
Noin 20:45 saavuimme Ronin kanssa Saarijärven tuvalle. Tupa oli
tyhjä, mutta todella epäsiistissä kunnossa. Vaihdoin hiihdon
aikana kostuneet vaatteet kuiviin ja virittelin kaminaan tulen ja
valmistin itselleni syömiset iltapalaksi. Noin 23:00 seutuvilla
huomasin että revontulet loimottivat taivaalla ja pakkanenkin oli
lupaavasti kiristynyt n. -10ºC
asteen seutuville. Kävin vielä ulkona kuuntelemassa tunturin hiljaisuutta,
siinä on jotain juhlallista kuultavaa, kun ei kuulu mitään.
9.4.
Heräilin aamulla seisemän maissa,
laittelin aamupalan rauhassa, siivosin kämpän ja pakkailin tavarat
lähtökuntoon. Noin kymmenen maissa olin valmis jatkamaan matkaani
ja lähdin nousemaan kohti Duolljehuhputtia. Jonkin matkaa noustuani
muutin suuntani kohti poroaidassa olevaa sopivaa aidan ylityspaikkaa ja siirryin Norjan puolelle.
Otin suunnan suunnilleen luoteeseen, koska halusin
välttää Aldorassan ja Duolljehuhputin välistä tulevan joen
jyrkkäreunaisen jokiuoman. Ilma oli pilvipoutainen, tuuli puhalsi
melko voimakkaasti vastaisena. Paikoitellen lumen kantavuus ei
riittänyt Ronille, vaan se joutui kahlaamaan hiihtojäljessäni.
Jokiuoman ylitettyäni päätin jatkaa suunnilleen samalla suunnalla
laakson pohjalla virtaavan Aldojohkan itäpuolella. Heargevárrin
koillispuolella pidimme ruokatauon, olin aamulla tehnyt voileivät
valmiiksi ja termospullosta join palanpainikkeeksi teetä. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa pitkin jokiuomaa, tähän asti
näkyvyys oli ollut hyvä, mutta nyt tuuli vaan yltyi ja se toi
tullessaa myös lumisateen. Laakson pohjalla tuumailin
jatkoreittiäni, tavoitteenahan oli Lossuhytta. Ajattelin jatkaa
edelleen suoraan laakson pohjaa pitkin ja nousta Nigosjavren kohdalta
ylös tunturiin. Lämpötila oli noussut plussan puolelle ja uusi tuulen mukanaan tuoma lumi alkoi tarttumaan suksien ja ahkion pohjaan
ja nousu tunturiin tuntui todella työläältä. Lisäksi voimakas vastatuuli toi nousemiseen oman
lisähaasteensa, hetken tuumasin ja tein suunnitelman muutoksen, käänsin
suunnan Leattanin rinteen suuntaisesti lounaaseen ja lähdin
varovaisesti tulemaan alas tunturin sivurinnettä pitkin
tarkoituksena löytää sopiva paikka teltalle.
Kun löysin mielestäni sopivan paikan, vapautin Ronin
valjaista ja laitoin sille ensimmäiseksi takin päälle ja lapioin
sille lumesta tuulisuojan. Tämän jälkeen aloin kaivamaan lumeen
teltalle sopivaa paikkaa ja käytin kaivettua lunta tuulimuurin
rakentamiseen teltan ympärille. Pystytin teltan ja heitin teltan vähän teltan pohjaa isomman routamaton telttaan sisälle. Sen kun laittaa ensin teltan pohjalle, niin sen päälle on
hyvä koiran mennä ja siihen on myös hyvä laittaa varusteensa.
Teltan pystyksen aikaan osa varusteista oli kostunut ja vaihdoinkin
ensimmäiseksi kuivat vaatteet päälle. Keittelin teltassa itselle päivällisen ja annoin Ronille sen
iltaruuan. Noin 22:00 seutuvilla sitten asetuin nukkumaan.
10.4.
Johonkin aikaan yöstä heräsin, kun
tuuli puhalsi vieläkin voimakkaammin ja puisteli telttaa.
Nyt
rakentamastani tuulimuurista oli oikeasti kunnon hyötyä, Heräsin aamulla noin 7:00 seutuvilla, tuuli oli
heikentynyt selvästi. Kävin ulkona tarkastelemassa tilannetta ja totesin näkyvyyden
olevan selkeästi parantunut eilisestä. Rauhassa nautiskellen valmistin aamupalan teltassa ja pulmunenkin kävi meitä tervehtimässä teltan
oviaukolla. Pakkasin tavarat ja noin klo 10:00 olimme valmiit
jatkamaan matkaa. Lähdimme nousemaan tunturiin, vedimme ahkiota
yhteistyössä ja nousimme vinottain ylös tunturin rinnettä. Nousua
ylös oli kaiken kaikkiaan noin 200m ja selvisimme siitä kohtuu
hyvin. Aldorassan ja Leattanin väliseen satulaan noustuani avautui
eteeni jyrkkäreunaisten norjan tuntureiden maisemat.
Samalla
pääsimme helpolle laskuosuudelle. Mietiskelin laskun aikana vähän
eri reittivaihtoehtoja ja ajattelin että voisimme kiertää
Gieddoaivin läntisen huipun länsipuolelta. Näin olisimme voineet
välttää yhden tunturille nousun. Laskin jonkin matkaa siihen
suuntaan, mutta sitten käänsin kuitenkin suunnan kohti Bajit
Gakkurjávrea kohti. Keli oli selkeästi parempi kuin eilen, niin
ajattelin että nousu on pienempi paha kuin kiertämisen tuomat
lisäkilometrit. Katselin laaksossa olevista isoista kivistä sopivan
tuulisuojan, pidin sen suojassa leivänpuraisu tauon noin klo 13:00
seutuvilla. Tauon jälkeen hiihdin järven pohjoispuolelle ja aloitin
ns. siksak nousun Gieddoaivin huippujen väliseen satulaan. Loivasti
nousemalla Ronin ahkion veto urakka pysyi selvästi helpompana..
Satulaan nousun jälkeen pääsimme ns. loppulaskuun kun lähdimme
laskemaan ja jonkin aikaa laskettuamme pikkuhiljaa kaartamaan kohti
Lossuhyttaa. Jälleen kerran sain tulla tyhjään tupaan. Siirsin varusteet sisälle, vaihdoin vähän
vaatteita ja aloitin työlääksi osoittautuvan tulen
sytyttämisoperaation. Kosteiden koivujen, joita ei ole edes
pilkottu, sytyttäminen vaatii ainakin minulta kohtuullisesti vaivaa.
Valmistin itselleni päivällisen ja iltapuhteina korjasin toisen
vaurioituneen suksisauvan somman kuntoon. Illalla noin 22:00 aikoihin alkoi ulkona
satelemaan vettä, eli keli oli selkeästi plussan puolella.
11.4.
Nousin aamulla noin klo 07:00
aurinkoiseen aamuun, tuuli oli vienyt sateen mennessään. Ilma oli
kirkastunut ja vähän pakastunut. Tavanomaiset aamutouhut,
tavaroiden pakkaus ja tuvan siivous. Noin 10:00 maissa lähdimme
nousemaan tunturiin suuntana suunnilleen luode. Vuosia aikaisemmin
Lossuhytan tuvalla eräs norjalainen vaeltaja merkitsi karttaani
avoimena olevan tuvan paikan norjan puolelle tunturiin ja nyt
ajattelin lähteä katsomaan, jos vaikka löytäisin sen tuvan
sieltä. Tavoitteen mukainen reitti meni Skihpaoaivin länsipuolelta.
Eilisestä opittuna valitsin taas nousuissa vinottaisen siksak-tyylin
ja tällä kelillä pääsimmekin helposti nousemaan ylös tunturiin.
Oli upeaa hiihtää vitivalkoisessa tunturissa upeassa
auringonpaisteessa. Mitä ylempänä hiihtää, sitä upeammat maisemat sieltä avautuu.
Gieddecohkan
länsipuolelta hiihdin Stuorra Rassajavrelle. Järveä (1049m
merenpinnasta) pitkin oli hyvä hiihdellä ja katsella avaria maisemia.
Karttamerkintäni mukaan tupa pitäisi löytyä jostain järven
luoteispäästä, mutta etsinnöistä huolimatta ei sitä sieltä löytynut. Jatkoin eteenpäin ja nousin vähän ylemmäs tunturiin.
Katselin kiikarilla ympärilleni ja lopulta huomasin pienen tuvan
noin kilometrin päässä luoteispuolellani ylhäällä tunturin
rinteellä.
Hiihdin tuvalle, tupa oli lähes kokonaan lumen verhoama,
oven edessäkin oli lapioitavaksi jonkin verran lunta.
Tuvalta
avautui upeat maisemat Skibotnin vuonon suunnalle. Lapioin tuvan oven
edustan auki, oven saranat olivat rikki ja ovilevy oli vain nostettu
paikoilleen. Sisältä löytyi varsin persoonallinen pieni tupa.
Tupakirjasta selvisi tuvan nimi, se oli Parafinhytta. Tuvassa oli
pieni kamina, vähän polttopuita, astioita ja kahdelle hengelle
petipaikat. Toisella laverilla oli porontaljakin valmiina patjan
päällä.
Tupakirjan mukaan tuvalla oli käynyt v. 92 alkaen vajaa
20 kävijää vuodessa. En käyttänyt tuvan kaminaa, koska en halunnut käyttää siellä olevia vähäisiä puuvaroja. Järjestelin tavarani tupaan ja valmistelin itselleni vähän
syömistä. Jossain vaiheessa ulkona maisemia ihastellessani
huomasin, että Saanatunturikin näkyi tänne tuvalle todella hyvin,
sen vuoksi kokeilin kännykkääni ja sekin pelasi hienosti suomen
verkossa täysillä kuuluvuuspalkeilla. Päivällisen
jälkeen lähdimme Ronin kanssa vielä vähän tutustumaan
ympäristöön paremmin. Nousimme tuvan länsipuolella olevan tunturin huipulle. Katselin ja
valokuvailin maisemia sieltä ja sitten vauhdikas
lasku tunturista alas ja vielä yksi nousu. Nousin tuvan viereisen
tunturin huipulle. Sinne näkyi norjan maisemien lisäksi hyvin
Halti ja Ridnitshalti rakennuksineen. Täältä ylhäältä
kiikaroimalla löysin löytämäni tuvan pohjoispuolelta toisenkin
tuvan, johon pitää käydä tutustumassa jollain toisella reissulla. Huipulta laskettelin taas alas tuvalle, iltatouhut ja hyvä
yölepo rauhallisella tuvalla.
12.4.
Nukuin vähän normaalia pitempään,
heräsin vasta vähän ennen klo 08:00. Eilinen aurinkoinen sää oli
vaihtunut pilviseksi, lämpötila oli noin 0ºC
asteen tietämissä. Tein aamupalan ja pakkasin tavarat ja olinkin
lähtövalmiina jo noin 09:00 seutuvilla. Otin suunnan kaakon ja idän
välimaastoon ja haeskelin sopivaa hiihtoreittiä Stuora Rassajavren
koillispuolella tarkoituksena kääntyä sopivasta kohti
Smuolgovaggiin. Lähdin laskeutumaan jokilaaksoa laakson itäreunaa
pitkin alaspäin, en hiihtänyt aivan laakson pohjalla vaan yritin
säilyttää osan ”korkohyödystäni” hiihtämällä itäreunan
puolella. Olisinko hiihtänyt parisen kilometriä laaksoa pitkin, kun törmäsin
laakson poikki menevään poroaitaan. Samalla kun katsoin sopivaa
paikkaa päästä aidan yli , näin alhaalla laaksonpohjalla ajavan
kaksi koiravaljakkoa.
Laakson pohjalla oli aidassa aukko, josta
valjakot pääsivät pysähtymättä jatkamaan matkaansa. Hiihdin laaksoa kunnes saavuin itään avautuvalle laaksolle. Käänsin hiihtosuuntani sen laakson
suuntaiseksi. Laakson reunalla hiihtäessä näin alhaalla laaksossa
mielenkiintoisen näköisen ilmeisesti vanhan kivestä rakennetun
aidan ja kiikarilla katsoen näytti, että aidan vieressä oli
pystyssä kivipaasi, jossa vaikutti olevan jotain tekstiä.
En
kuitenkaan laskenut alas laaksoon katsomaan aitaa, vaan ajattelin
palata paikalle jollain toisella reissulla. Laakson perukkaan
hiihdettyäni lähdin tavoittelemaan Jeavesjavrea. Hiihdin järven selän yli kohti
siitä lähtevää laskujokea, samalla näin laskujoen
pohjoispuolella olevan ison kiven, joka monissa kartoissa on
merkittynä kämpäksi.
Jokiuomassa kulki moottorikelkan jälki, jota
pitkin oli hyvä hiihtää, tosin lasku alas Marfejavrea ennen
olevalle lammelle oli niin jyrkkä, että laskureittiä piti vähän
haeskella ja mennä kierrellen ja kaarrellen. Jyrkimmän laskun
jälkeen lasku jatkui vielä alas Marfejavrelle, korkeuseroa tuolle
noin 1,5km matkalle kertyy noin 140m. Kelkkaura jatkui sopivasti
Marfejavren eteläpäähän ja siitä piti tehdä pieni nousu
tuntureiden väliseen satulaan ja sitten onkin edessä Pitsusjohkan
laakso. Lasku laaksoon on varsin jyrkkä joten menin jyrkimmän
osuuden Ronin edessä suksilla poikittain, jarruttaen aisoista
ahkiota. Hetken laskeuduttua tuli Pitsusjohkan tupakin näkyviin.
Rinteen loivettua mukava loppulasku vielä tuvalle. Perillä olin
noin 14:30 tietämissä ja jälleen kerran sain mennä tyhjään
tupaan. Lämpötila oli tässä vaiheessa jo reilusti lämpimän
puolella. Siirsin tarvitsemani varusteet sisälle ja vaihdoin
kämpälle sopivat vaatteet päälle. Edessä oli mukavan pitkä
ilta, sai rauhassa laitella ruokaa, lueskella ja vain nauttia
olostaan. Noin 20:00 tietämissä lähdin ulos valokuvailemaan ja
kuuntelemaan tuntureita. Kiirunat pitivätkin ympärisössä omaa
konserttiaan. Lämpötilakin oli laskenut jo 0ºC
asteen tietämiin ja lumi alkoi muuttua vähän kohmeiseksi.
13.4.
Nousin ylös 7:00 seutuvilla, pakkasta olikin jo
mukavasti n. -8ºC astetta
ja aurinko paistoi. Aamupala, tavaroiden pakkaus ja lähtö kohti
Pitsusjärveä noin klo 09:00. Hiihdin ensin jokilaaksoa pitkin,
kohti Pitsusjärven päätä.
Pitsusjärven luoteispäässä oli yksi pilkkiarkki ja pilkkikota.
Lähempänä tupaa oli vielä yksi pariskunta pilkillä. Tullessani
Pitsuksen tuvalle n. 12:00 seutuvilla, niin samaan aikaan sinne tuli
Haltilta päin iso ryhmä ihmisiä. Isompi ryhmä jatkoi pienen tauon
jälkeen kohti Meekoa. Ison ryhmän perässä Haltilta päin tuli
myös yksi pariskunta, jotka myöskin tauon jälkeen jatkoivat matkaa
eteenpäin. Pilkillä ollut pariskunta pakkasi omat tavaransa ja
lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Urtaslaaksoa.
Nautiskelin hienosta päivästä ja
järveltä päin tuvalle hiihteli pari tuttua.
Vilkas liikenne tuntui jatkuvan, kun
varaustuvan puolelle tuli kuusi kaveria potkukelkoilla. Pakkassää ja auringon paiste olivat yhteistyössä saaneet
aikaiseksi lumen pintaan peilikirkkaan pinnan ja hyvän vahvan
kuoren. Ilta-auringon paisteessa oli hyvä hiihdellä tuvan takarinteillä nauttimassa hankikelistä.
14.4.
Heräsin aamulla noin klo 06:00 ja
aloitin aamutouhut. Pakkanen oli edelleen samoilla seutuvilla kuin
illalla, mutta aurinko tuntui lämmittävän ilmaa nopeasti. Noin klo
08:00 olin valmis jatkamaan matkaa ja lähdinkin nousemaan tuvalta
tunturiin tavoitteena hiihdellä Kobmajoelle. Jäinen tunturin rinne
oli melko vaikeakin hiihdettävä, nousin kuitenkin tunturiin ja
kaarroin Rássevággiin. Jatkoin laaksosta koillisen suuntaan, kunnes
tulin Kobmajoen viittareitille. Tultuani Kobmajoen kurulle oli edessä
vauhdikas lasku alas Kobmajoen kämpälle.
Laskun aikana tuli
vastaan hollantilainen pariskunta, pysähdyin ja vaihdoin heidän kanssaan kuulumiset ja jatkoin laskuani eteenpäin. Laskuosuuden jälkeen
tulin sitten Kobmajoen tuvalle. Ajattelin nauttia hienosta säästä
ja pitää täällä reilun päivätauon, ennen jatkamista
Somashytalle. Nautiskelin auringonpaisteessa tuvan edustalla ja
lämpömittari auringonpaisteessa kipusi jopa + 30ºC
asteen lukemiin.
Viivyin tuvalla noin 4h, tein ruuan ja paistattelin
auringossa ilman paitaa. Noin klo 15:00 tietämillä lähdin
jatkamaan kohti Somashyttaa. Poikkesin matkalla vielä Somaslompolon
Seitakivillä
ja Somasjärven jäätä pitkin hiihtelin upeassa
auringonpaisteessa ja hankikelissä tuvalle. Hyvä tuurini tyhjien
tupien kanssa tuntui jatkuvan, lisäksi tupa oli
erittäin siistissä kunnossa. Tupakirjasta selvisi, että vastaan tullut hollantilaisparikunta oli
siistinyt tuvan suorastaan juhlalliseen kuntoon. Tässä on
esimerkkiä meille kaikille kulkijoille. Virittelin tulet kaminaan ja
lämmitin vähän tupaa. Illan aikana tein reittisuunnittelua
seuraavan päivän varalle. Vaikutti, että säätyyppi oli
muuttumassa, mutta lämpötila oli ainakin vielä pakkasen puolella.
15.4.
Heräsin aamulla n. Klo 05:00, ulkona
oli melko voimakas tuuli, joten päätin jatkaa vielä jonkin aikaa nukkumista.
7:00 seutuvilla nousin ylös ja totesin kelin olevan vieläkin
samanlainen, tuuli juoksutti lunta ja näkyvyys oli huono. Päätin
jäädä seuraamaan sään kehittymistä, lämpötila oli vieläkin
pakkasen puolella. Pikkuhiljaa vaikutti tuuli heikkenevän ja ilma
kirkastuvan ja noin klo 09:00 seutuvilla aloitin pikkuhiljaa
lähtövalmistelut ja noin 10:00 seutuvilla olin valmis jatkamaan matkaani,
tavoitteena oli lähteä tavoittelemaan Reisadalenin laakson
suunnalla olevaa tupaa. Hiihtokeli oli hyvä, laskettelin tuvalta
järvelle, hiihdin järven yli ja aloitin loivan nousun tunturiin.
Matkan teko oli todella helppoa, hankikeli, tuuli takana ja aurinko
edessä, tunturihiihtäjän unelmakeli. Tästäkö johtunee, etten
ollut suunnistamisen kanssa riittävän tarkkana. Nautin helposta
menosta, Roni veti ahkiota mielellään ja myötätuulen avulla matka eteni
melkein itsestään.
Alunperin olin ajatellut mennä Ráikogielaksen
pohjoispuolelta, mutta turhan myöhään huomasin ajautuneeni
Ráikojavrelle ja siitä Ráikogielaksen eteläpuolelle. Todella
nautinnollisesta etenemisestä johtuen huomasin virheeni vasta kun
olin jo Geatkejohkan varressa. Ilma oli lämmennyt, pilvisyys lisääntynyt ja lumikin alkoi
muuttumaan täällä jo vähän pehmeäksi. Mietin sopivaa reittiä
Geatkevuophytalle ja päätin kiertää tuvalle pohjoispuolella
olevan tunturin kaakkoispään kautta. Laskin jokiuoman pohjoispuolelle
ja nousin tunturiin tunturikoivikon ja avotunturin rajalle. Siellä
lumi vielä kohtuullisesti kantoi. Kiersin tunturin ja tulinkin tuvan
kohdalle vähän ylempänä. Hain sopivan
laskureitin alas ja tulin tuvalle noin klo 14:00. Tupa oli varsin
persoonallisen näköinen, ovi oli puoleksi lumen peitossa.
Lapioin
lumet oven edestä pois ja hetken jo luulin tuvan olevan lukittu,
kunnes ymmärsin oven aukeavan sisälle päin. Tuvassa oli erillinen
eteinen, sen yhteydessä lukittu varastotila. Sisältä tupa oli
varsin viihtyisä, siellä oli kolmelle hengelle petipaikat,
lavereilla hyvät patjat valmiina.
Tupakirjan mukaan tuvalla oli
edellinen vierailija käynyt 14.11.2010. Polttopuu tilanne tuvalla
oli sillä hetkellä hyvä, eteisen polttopuulaatikko oli täynnä ja
ulkona oli pitkiä koivurankoja, joista saattoi sahata halkoja lisää.
Astioitakin tuvassa oli kohtuullisesti, varsin viehättätä puuhella
ja pöytä laverien välissä.
Virittelin tulet hellaan ja pidin
kunnollisen tauon. Lämpötila ulkona oli jo lähes + 10ºC
astetta. Vähen myöhemmin iltapäivällä pakkasin päivärepun ja lähdin tutustumaan ympäristöön
tarkemmin. Tuvan vierestä meni varmaankin poromiesten kelkanjälki
jokivartta alaspäin ja lähdin tutkimaan mahdollista reittiä
Jiertalle. Lumi ei enää kantanut oikeastaan muualla kuin
kelkanjäljellä. Noin 4km hiihdon jälkeen lähdin kokeilemaan lumen
kantavuutta nousemalla ylöspäin tunturiin. Paikoitellen lumi vähän
kantoi ja välillä piti kahlata oikein kunnolla. Varsinkin Roni
kahlasi lumessa välillä mahaansa myöten. Kuitenkin matka
pikkuhiljaa eteni ja ylempänä lumen kantavuuskin parani ja noin
18:30 olimmekin jo Jiertan juurella.
Tunturin rinne oli aivan
paljaana lumesta ja jätin sukset paljaalle tunturin rinteelle ja
jatkoin nousua tunturiin kävellen. Puolen tunnin nousun jälkeen
olin Jiertan etelähuipulla. Avautuva maisema Reisadalenin laaksoon
oli upea, samalla huomasin, että laakson puolelle oli todella
vaarallinen lumilippa. Täältä jatkoimme nousua varsinaiselle
tunturin huipulle. Ilma oli huiputukseen ihanteellinen ja pääsimme
huipulle noin 19:30 aikoihin. Ihastelin huipulta avautuvia maisemia
ja alhaalla olevan laakson jylhyyttä.
Suomen puolen tunturit kiiltelivät upeasti ilta-auringon paisteessa. Palasimme takaisin suksille ja paluumatka sujuikin jo hieman paremmin, kun lämpötila oli jo vähän pakkasen puolella. Suksimiestä tekemäni latu-ura kantoi jo hyvin, Roni tosin kahlasi nytkin paikoitellen. Noin 21:30 saavuimme takaisin tälle upealle tuvalle. Tein vielä itselleni ruuan ja sulattelin lumesta vesiä valmiiksi, puolen yön maissa asetuin yölevolle.
Suomen puolen tunturit kiiltelivät upeasti ilta-auringon paisteessa. Palasimme takaisin suksille ja paluumatka sujuikin jo hieman paremmin, kun lämpötila oli jo vähän pakkasen puolella. Suksimiestä tekemäni latu-ura kantoi jo hyvin, Roni tosin kahlasi nytkin paikoitellen. Noin 21:30 saavuimme takaisin tälle upealle tuvalle. Tein vielä itselleni ruuan ja sulattelin lumesta vesiä valmiiksi, puolen yön maissa asetuin yölevolle.
16.4.
Heräsin aamulla n. Klo 08:00 tein
aamupalan ja ruokin Ronin. Ilma oli muutaman asteen pakkasen puolella
ja tuuli oli melko voimakas. Aurinkokin paistoi hienosti, mutta
eteläpuolen tuntureiden takana näytti olevan tummia pilviä.
Ajattelin kokeilla tuuria ja pakkasin päivärepun lähteäkseni tutkimaan Reisadalenin laaksoa vähän tarkemmin.
Noin 3 km hiihdettyäni eilisiä jälkiäni iski lumimyrsky nopeasti päälle, näkyvyys
hävisi ja lunta lensi oikein kunnolla. Lumi oli lisäksi vielä
suojalunta, joka vei sukselta luiston. Mietin hetken ja tein
päätöksen palata takaisin tuvalle. Koko paluumatkan tuuli oli
voimakas ja näkyvyys heikko. Päätin pitää loppupäivän
kämppäpäivää, ilmakin jossain vaiheessa muuttui
aurinkoisemmaksi. Hoidin vähän Ronin turkkia parempaan kuntoon ja
nautiskelin lueskellen, karttoja tutkien ja kiikarilla ympäristöä
katsellen. Hyvissä ajoin illalla asetuin sitten yölevolle.
17.4.
Heräsin aamulla noin klo 06:00,
pakkasta oli noin – 8ºC
ja aurinko paistoi. Tein aamupalan ja pakkasin tavarat lähtökuntoon.
Vähän ennen klo 08:00 olin valmis taas jatkamaan matkaa, tällä
kertaa kohti Taabman tupaa. Hiihdin ensin muutaman kilometrin
Geatkejohkan koillispuolella kunnes huomasin että joki on pääosin
sula täällä alempana.
Siirryin hiihtämään jokivarren koivikkoon etsimään sopivaa ylityspaikkaa. Sellainenkin löytyi ja suihkaisimme joen toiselle puolelle. Suuntasin kohti laaksoa, jossa Roggejohka laskee Geatkejohkaan. Laakson alaosa osoittautui olevan soraharjujen sokkelo, soraharjujen sokkelossa piti etsiä sopivaa reittiä ja harjuen rinteissä ahkio välillä päätti keikahdella kyljelleen. Jatkossa jos täältä kuljen, niin valitsen reitin vähän ylempää tunturista. Jonkin matkaa noustuani reittikin tasottui, samalla nousin vähän ylemmäs jyrkäksi muuttuneen jokiuoman varresta.
Noin 2 km ennen Roggejávrea jokiuoma muuttui helposti hiihdettäväksi ja laskin laakson pohjalle. Matka jatkui hienossa valkeassa laaksossa ja ilmeisesti vastatuulesta johtuen pääsimme hiihtämään melko lähelle vastaan tulevaa kettua, huomattuaan meidät kettu kipusi nopeasti tunturin rinteelle meitä ihmettelemään.
Sain kuvailtua kettua kameralla ja videokameralla, ensin se nousi ylös laaksosta, ihmetteli meitä sieltä ja sitten se pikkuhiljaa laskeutui takaisin takanamme laaksonpohjalle nauttien välillä jopa mäenlaskusta mahallaan.
Roggejohka alkaa Roggejávresta, hiihdin järven yli ja jatkoin Sidusoaivin ja Roggeoaivin väliin. Tuntureiden välissä meni helposti hiihdettävä pikkuhiljaa nouseva tunturilaakso. Laakson jälkeen käänsin suunnan kohti Ciertegorsaa. Täällä joki kulki paikoitellen melko syvässä ja jyrkkäreunaisessa uomassa. Hiihdin vähän Ciertejávren pohjoispuolelta, etsin sopivan kohdan että pääsimme lähellä rajaa kulkevan poroaidan toiselle puolelle ja sitten loppuhiihto tuvalle, jonne saavuimme noin 13:30 tietämissä. Jälleen kerran vastassa tyhjä tupa, vaihdoin kuivat vaatteet ja laitoin vedet lämpenemään tupaolosuhteissa tapahtuvaa peseytymistä varten Reissu oli edennyt siihen pisteeseen, että ruokailun jälkeen oli aika nauttia lättykahvit. Nautiskelin yhden suosikkitupani rauhasta ja seurailin pääosin tuvan ikkunoista kiikarilla lähiympäristön ”elämää”. Olen useana vuonna ollut täällä juuri tähän samaan aikaan ja jälleen kerran porojen ”kalenteri” oli kunnossa. Illalla porotokka vaelsi pikkuhiljaa näkyviin JorbaCierten rinteille, tosin joku poromiehistä kävi kelkalla palauttamasa porot vielä takain tunturin toiselle puolelle.
Siirryin hiihtämään jokivarren koivikkoon etsimään sopivaa ylityspaikkaa. Sellainenkin löytyi ja suihkaisimme joen toiselle puolelle. Suuntasin kohti laaksoa, jossa Roggejohka laskee Geatkejohkaan. Laakson alaosa osoittautui olevan soraharjujen sokkelo, soraharjujen sokkelossa piti etsiä sopivaa reittiä ja harjuen rinteissä ahkio välillä päätti keikahdella kyljelleen. Jatkossa jos täältä kuljen, niin valitsen reitin vähän ylempää tunturista. Jonkin matkaa noustuani reittikin tasottui, samalla nousin vähän ylemmäs jyrkäksi muuttuneen jokiuoman varresta.
Noin 2 km ennen Roggejávrea jokiuoma muuttui helposti hiihdettäväksi ja laskin laakson pohjalle. Matka jatkui hienossa valkeassa laaksossa ja ilmeisesti vastatuulesta johtuen pääsimme hiihtämään melko lähelle vastaan tulevaa kettua, huomattuaan meidät kettu kipusi nopeasti tunturin rinteelle meitä ihmettelemään.
Sain kuvailtua kettua kameralla ja videokameralla, ensin se nousi ylös laaksosta, ihmetteli meitä sieltä ja sitten se pikkuhiljaa laskeutui takaisin takanamme laaksonpohjalle nauttien välillä jopa mäenlaskusta mahallaan.
Roggejohka alkaa Roggejávresta, hiihdin järven yli ja jatkoin Sidusoaivin ja Roggeoaivin väliin. Tuntureiden välissä meni helposti hiihdettävä pikkuhiljaa nouseva tunturilaakso. Laakson jälkeen käänsin suunnan kohti Ciertegorsaa. Täällä joki kulki paikoitellen melko syvässä ja jyrkkäreunaisessa uomassa. Hiihdin vähän Ciertejávren pohjoispuolelta, etsin sopivan kohdan että pääsimme lähellä rajaa kulkevan poroaidan toiselle puolelle ja sitten loppuhiihto tuvalle, jonne saavuimme noin 13:30 tietämissä. Jälleen kerran vastassa tyhjä tupa, vaihdoin kuivat vaatteet ja laitoin vedet lämpenemään tupaolosuhteissa tapahtuvaa peseytymistä varten Reissu oli edennyt siihen pisteeseen, että ruokailun jälkeen oli aika nauttia lättykahvit. Nautiskelin yhden suosikkitupani rauhasta ja seurailin pääosin tuvan ikkunoista kiikarilla lähiympäristön ”elämää”. Olen useana vuonna ollut täällä juuri tähän samaan aikaan ja jälleen kerran porojen ”kalenteri” oli kunnossa. Illalla porotokka vaelsi pikkuhiljaa näkyviin JorbaCierten rinteille, tosin joku poromiehistä kävi kelkalla palauttamasa porot vielä takain tunturin toiselle puolelle.
18.4.
Tälle päivälle olin suunitellut
reipasta päivähiihtelypäivää ja kämppäkierrosta.
Aamupalan jälkeen pakkasin päivärepun
ja lähdin pikku pakkasessa ja auringonpaisteessa kohti Tenomuotkaa.
Nousin ensin tuvalta JorbaCiertin länsipuolelle tuntureiden väliin.
Välillä kiikaroin ettei porot vaan olisi kulkureitilläni, ettemme Ronin kanssa vain häiritsisi niiden elämää. Jorba
Cierten eteläpuolelta otin suunnan etukäteen olettamaani paikkaan
Norjanpuolen Mirko-Johkan kämpälle. Hiihtelin jonkin aikaa etsimässä tupaa, mutta en sitä löytänyt.
Sitten nousin vielä yhdelle korkeammalle tievalle ja sieltä näinkin
tuvan. Hiihdin tuvalle totesin sen olevan lukittu.
Kämpän ulkoverhous oli ilmeisesti uusittu lähiaikoina. Samassa pihapiirissä oli myöskin kotapuut ja muita rakennelmia. Lähdin tuvalta jatkamaan tavoitteena seuraavaksi Deatnomuotkihytta. Noin tupien puolivälistä löysin maastosta vanhan kammin ”luurangon”.
Kiertelin, katselin ja kuvasin kammin rungon ja laitoin sen sijainnin muistiin. Kammilta hiihdin vielä lyhkäisen matkan Deatnomuotkihytalle.
Tuvalta löysin majoittuneena norjalaisen pariskunnan. He ottivat minut ystävällisesti vastaan ja keskustelimme sen aikaa kun pidin tuvalla pientä taukoa. Tauon jälkeen jatkoin matkaani päivän kolmannelle tuvalle eli Tenomutkan tuvalle. Hiihdin ensin tuvalta jokiuomaan, joka johtaa Tenomuotkaan. Tenomuotkan tuvan kohdalla joen tulosuuntani puolella on poroaita aivan joen rannassa. Tuvan kohdalla aidassa on portti, joten siitä on helppo kulkea. Vielä tullessani joen rannalle paistoi aurinko lähes siniseltä taivaalta. Valtavaaran suunnasta oli tosin nähtävissä ensimmäisiä merkkejä mahdollisesta sään muutoksesta.
Hiihdin joen yli ja nousin tuvalle. Pidin tuvalla välipalatauon ja lähtiessäni jatkamaan matkaa olikin keli muuttunut. Ulkona satoin räntää ja tuuli melko voimakkaasti. Hetkessä uutta märkää lunta tuli n. 10 cm. Hiihdin joen yli ja lähdin hiihtämään lähellä rajan pintaa kohti Taabman tupaa. Matkalla poikkesin vielä neljännellä tuvalla eli kävin katsomassa entistä rajavartioston kämppää.
Tuvalta hiihdin Ruunuvuopioon ja sieltä otin suunnan JorbaCierten länsipuolelle. Melko kovassa tuulessa palasin takaisin Taabman tuvalle. Hiihdon jälkeen tein itselleni päivällisen ja nautin kämpän rauhasta. Myöhemmin illalla sain tuvalle vieraita, kun sinne saapui kolmen vaeltajan ryhmä Porojärven suunnalta.
Kämpän ulkoverhous oli ilmeisesti uusittu lähiaikoina. Samassa pihapiirissä oli myöskin kotapuut ja muita rakennelmia. Lähdin tuvalta jatkamaan tavoitteena seuraavaksi Deatnomuotkihytta. Noin tupien puolivälistä löysin maastosta vanhan kammin ”luurangon”.
Kiertelin, katselin ja kuvasin kammin rungon ja laitoin sen sijainnin muistiin. Kammilta hiihdin vielä lyhkäisen matkan Deatnomuotkihytalle.
Tuvalta löysin majoittuneena norjalaisen pariskunnan. He ottivat minut ystävällisesti vastaan ja keskustelimme sen aikaa kun pidin tuvalla pientä taukoa. Tauon jälkeen jatkoin matkaani päivän kolmannelle tuvalle eli Tenomutkan tuvalle. Hiihdin ensin tuvalta jokiuomaan, joka johtaa Tenomuotkaan. Tenomuotkan tuvan kohdalla joen tulosuuntani puolella on poroaita aivan joen rannassa. Tuvan kohdalla aidassa on portti, joten siitä on helppo kulkea. Vielä tullessani joen rannalle paistoi aurinko lähes siniseltä taivaalta. Valtavaaran suunnasta oli tosin nähtävissä ensimmäisiä merkkejä mahdollisesta sään muutoksesta.
Hiihdin joen yli ja nousin tuvalle. Pidin tuvalla välipalatauon ja lähtiessäni jatkamaan matkaa olikin keli muuttunut. Ulkona satoin räntää ja tuuli melko voimakkaasti. Hetkessä uutta märkää lunta tuli n. 10 cm. Hiihdin joen yli ja lähdin hiihtämään lähellä rajan pintaa kohti Taabman tupaa. Matkalla poikkesin vielä neljännellä tuvalla eli kävin katsomassa entistä rajavartioston kämppää.
Tuvalta hiihdin Ruunuvuopioon ja sieltä otin suunnan JorbaCierten länsipuolelle. Melko kovassa tuulessa palasin takaisin Taabman tuvalle. Hiihdon jälkeen tein itselleni päivällisen ja nautin kämpän rauhasta. Myöhemmin illalla sain tuvalle vieraita, kun sinne saapui kolmen vaeltajan ryhmä Porojärven suunnalta.
19.4.
Nousin kuudenmaissa aamulla ylös
aamupalan laittoon. Tuvalla poikkesi aamulla yksi
Raittijärven poromiehistä porokoiran kera. Hän istuikin pitkän
aikaa tuvassa keskustelemassa kanssamme. Tälle päivälle ajattelin
hiihdellä Pitsuksen tuvalle. Kiersin ensin Inggavarrin eteläpuolelta ja
suuntasin sieltä Goallan ja Adjatoaivin väliin.
Sitten aloitin laskun Valtijokilaaksoon. Jokilaaksosta lähdin nousemaan Bumpovarrin itäpuolelle. Olin taas vaihteeksi vähän huolimaton suunnistuksen kanssa, kun piti nousta Veajetjohkan laaksoa ylös, niin nousinkin Doskalharjin eteläpuolelle Bumbogohpin kohdalla olevaa jokiuomaa pitkin. Nousun aikana pidin ruokatauon ja katselin kiikarilla Valtijokilaaksoa. Nousun jälkeen huomasin reittivirheeni ja lähdin kiertämään Doskálhárjin eteläpuolelta. Yritin säilyttää nousussa saamani korkeuden ja ohitin Nassagohpijávret niiden pohjoispuolelta ja jatkoin ”korkeuskäyrää” pitkin kohti luodetta. Edessä oli vielä jyrkähkö lasku tunturilta alas poroaidalle.
Hiihtelin Pitsuksen tuvalle ja tuvalla oli neljä pilkkimiestä, mutta he tiesivät tupaan olevan muitakin tulossa.
Sitten aloitin laskun Valtijokilaaksoon. Jokilaaksosta lähdin nousemaan Bumpovarrin itäpuolelle. Olin taas vaihteeksi vähän huolimaton suunnistuksen kanssa, kun piti nousta Veajetjohkan laaksoa ylös, niin nousinkin Doskalharjin eteläpuolelle Bumbogohpin kohdalla olevaa jokiuomaa pitkin. Nousun aikana pidin ruokatauon ja katselin kiikarilla Valtijokilaaksoa. Nousun jälkeen huomasin reittivirheeni ja lähdin kiertämään Doskálhárjin eteläpuolelta. Yritin säilyttää nousussa saamani korkeuden ja ohitin Nassagohpijávret niiden pohjoispuolelta ja jatkoin ”korkeuskäyrää” pitkin kohti luodetta. Edessä oli vielä jyrkähkö lasku tunturilta alas poroaidalle.
Hiihtelin Pitsuksen tuvalle ja tuvalla oli neljä pilkkimiestä, mutta he tiesivät tupaan olevan muitakin tulossa.
Autiotuvan puolella yöpyikin lisäkseni kuusi henkilöä.
20.4.
Nousin aamulla ylös taas n. 6:00
seutuvilla ja tein omat aamutouhuni. Noin yhdeksän
aikoihin lähdin kohti Lossuntupaa. Hiihdin järven yli ja heti kun maasto antoi myöten, otin suunnan kohti
Urtaslaaksoa. Laskin vinottain Riimmajärven itäpäähän. Hiihtelin
siitä Urtashotellille. Kävin hotellissa sisällä valokuvaamassa ja
kuittaamassa tupakirjan.
Keli oli taas muuttumassa tuuliseksi ja luntakin sateli hieman. Hiihtelin laaksoa pitkin Lossun tuvalle ja jälleen kerran sain tulla tyhjälle tuvalle. Laitoin hiestä kostuneet vaatteet kuivumaan ja tein muitakin huoltohommia. Vähän myöhemmin tuvalle saapui pari miestä Saarijärven suunnalta. Jätin heidät rauhassa huoltamaan omia varusteitaan ja lähdin itse vielä päivähiihtelylle. Kävin ensin kuvailemassa läheistä rajavartioston partiotupaa ja lähdin sitten nousemaan Lossuniban pohjoispuolelle.
Keli oli taas muuttumassa tuuliseksi ja luntakin sateli hieman. Hiihtelin laaksoa pitkin Lossun tuvalle ja jälleen kerran sain tulla tyhjälle tuvalle. Laitoin hiestä kostuneet vaatteet kuivumaan ja tein muitakin huoltohommia. Vähän myöhemmin tuvalle saapui pari miestä Saarijärven suunnalta. Jätin heidät rauhassa huoltamaan omia varusteitaan ja lähdin itse vielä päivähiihtelylle. Kävin ensin kuvailemassa läheistä rajavartioston partiotupaa ja lähdin sitten nousemaan Lossuniban pohjoispuolelle.
Suuntasin kohti Urtaslaakson mutkassa olevalle tunturin laelle. Nousin hiihtämällä niin ylös, kuin se oli mahdollista. Sitten kun maasto muuttui kovin kivikkoiseksi jätin sukset ja jatkoin matkaa kävelemällä. Lähtiessäni kävelemään ajattelin jo olevani lähellä pahdan reunaa. Sain kuitenkin käytännössä kävellä lähes kilometrin ennen kuin pääsin katselemaan pahdan reunalta alas Urtasvankkaan. Tänne näkyi hyvin Urtaslaasko ja Urtaspahdan sivuprofiili.
Alhaalla näytti olevan pari pilkkiporukkaa kalan pyynnissä. Sää oli kirkastunut upeasti ja lähdin palailemaan takaisin päin. Kävelin takasin suksille ja aloitin laskun Lossuntuvalle. Noin 22:00 seutuvilta saapui tuvalle vielä kaksi vaeltajaa kahden belgian paimenkoiran kanssa. He vaikuttivat melko väsyneiltä, heidän matka Saarijärveltä tänne oli kestänyt 10 h.
21.4.
Nousin ylös aamulla noin 6:00
seutuvilla, pakkasta oli n. -10ºC
ja ilma oli upea. Miehet nousivat perässäni ylös, laittelin
aamupalaa ja miehet keittivät itselleen aamupalaksi kahvit.
Pakkailimme ahkiomme lähtökuntoon. Miehet lähtivät ennen minua
hiihtämään kohti Lossuhyttaa, he aikoivat nousta ylös tunturiin
norjan puolelle ja kiertää sieltä Pitsuksen suuntaan. Lähdin
itsekin hiihtämään Lossuhytalle päin, tosin suuntasin vähän
tuvan eteläpuolelle, koska tarkoitus oli nousta vinottain ylös
tunturiin norjan puolelle. Hiihdin sopivasta kohti poroaidan yli ja
jatkoin nousua. Nousin tunturin rinnettä siksak tyylillä. Lähellä rajan pintaa saavutin
tunturiselänteen korkeimman kohdan Gieddeoaivin itäpuolella ja pääsin aloittamaan
laskuosuuden. Laskin Gieddeoaivin eteläpuolella olevalle
järvelle ja jatkoin tunturin rinnettä loivasti laskien alaspäin kohti Gáhkkorcazavarrin pohjoisrinnettä. Tunturin kaltevaa rinnettä
hiihtäessäni näin alempana pystytetyn teltan ja muutamia
vaeltajia.
He olivat ilmeisesti pilkkihommissa Bajit Gahkkorjavrella. Kaarroin rinnettä tunturin länsipuolelle ja tulin varsin jyrkälle ja kivikkoiselle rinteelle. Yritin vielä edetä rinnettä loivasti laskien, mutta kohta totesin, että minun on pakko laskea ahkiota käsin alemmaksi. Ahkion alaslaskemisen jälkeen edessä oli loiva nousu Leattanin ja Aldorassan väliseen satulaan. Pienen nousun jälkeen pääsin taas laskettelemaan eteenpäin, kun edessä oli lasku Nigosjávrelle ja sieltä edelleen Áldojohkan vartta kaakkoon. Heargevárrin kohdalla joessa on melko iso putous, kiersin alas putouksen länsipuolelta. Ylitettyäni Duolljehuipputin pohjoispuolelta tulevan joen, otin suunnan kohti Saarijärveä. Hiihtelin tämän reissun viimeiselle tuvalle Saarijärvelle. Kuten arvata saattoi, muitakin näytti paikalla olevan.
He olivat ilmeisesti pilkkihommissa Bajit Gahkkorjavrella. Kaarroin rinnettä tunturin länsipuolelle ja tulin varsin jyrkälle ja kivikkoiselle rinteelle. Yritin vielä edetä rinnettä loivasti laskien, mutta kohta totesin, että minun on pakko laskea ahkiota käsin alemmaksi. Ahkion alaslaskemisen jälkeen edessä oli loiva nousu Leattanin ja Aldorassan väliseen satulaan. Pienen nousun jälkeen pääsin taas laskettelemaan eteenpäin, kun edessä oli lasku Nigosjávrelle ja sieltä edelleen Áldojohkan vartta kaakkoon. Heargevárrin kohdalla joessa on melko iso putous, kiersin alas putouksen länsipuolelta. Ylitettyäni Duolljehuipputin pohjoispuolelta tulevan joen, otin suunnan kohti Saarijärveä. Hiihtelin tämän reissun viimeiselle tuvalle Saarijärvelle. Kuten arvata saattoi, muitakin näytti paikalla olevan.
Ilmeisesti reissun rasitukset oli vieneet Roniltakin suurimman energian ja se levähteli ulkona auringonpaisteessa.
Koska tupaan tuntui kertyvän väkeä,
niin päätin nukkua yöni autiotuvan ja varaustuvan välisessä
aulassa. Iltayön aikana aulaan kertyi muitakin nukkujia, ilmeisesti kevätsesonki oli parhaimmillaan. Nyt oli mukavan ja rauhallisen reissun jälkeen aika siirtyä pois täältä tunturin tungoksesta.
22.4.
Aamulla nousin aikaisin ylös, söin
keveän aamupalan ja hiihdin kylälle.
Tämä loppuhiihto menee mukavati reissun jäähdyttelyn tuntemuksissa.
Kilpikseltä ajo Ropinpirtille munkkikahville saunomaan reissun hiet pois ihon pinnasta.
Tämä loppuhiihto menee mukavati reissun jäähdyttelyn tuntemuksissa.
Kilpikseltä ajo Ropinpirtille munkkikahville saunomaan reissun hiet pois ihon pinnasta.
Sitten auton keula kohti etelää, taas yksi mukava vaellusreissu takana ja uusia suunnittelemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)