Kalenterivuosi kaartelee lopuilleen, oma retkeilyvuosi lienee jo loppunut. Ellei sitten jostain kirkkaalta taivaalta tule kohtikäyvää salamaniskua joka sytyttäisi kaamoksen unesta vielä jonnekin retkeilemään.
Upea retkeilyvuosi ja lapinhulluuteen viittaava puolivuosikas on takana ja nyt tuntuu että eväät repusta on syöty. Samaa vähän näkyy todella aktiivisen treenikaudenkin suhteen Soolon kanssa. Marraskuu, kuolemankuukausi tuntuu imeneen voimat lähes viimeiseen pisaraan näiden harrastusten parista.
Mutta muistot elävät ja uuden suunnittelu yrittää välillä putkahtaa alitajunnasta pinnalle, mutta painuu kyllä vielä varsi nopeasti takaisin, tuli ei ole vielä syttynyt.
Toukokuussa käsivarressa , oli minulle ainutlaatuinen reissu sille alueelle. Siinä oli jotain sellaista jonka haluaa kokea uudestaan. Kevät alkoi vaihtua kesäksi, lumet suli, joet aukeni, osa kesälinnuista tuli jo paikalle, ihmiset "pakeni" tunturista, mutta minä jäin vielä hetkeksi nauttimaan. Niin tyhjällä yliperällä en liene ennen hiihdellyt. Kevät tuli poikkeuksellisen aikaisin tunturiin, se yllätti, mutta positiivisesti.
Kesäkuun alussa Ivalojoella, rauhallisten vesien melojalle aivan uusi kokemus. Historiasta kiinnostuneena retki täynnä historiaa. Ja tuli sekin nähtyä, että jos toukokuussa lappiin voi tulla kesä, niin kesäkuussa voi tulla talvi. Taas reissu joka jätti jonkin kipinän kytemään, tätäkin ehkä joskus lisää.
Pikareissu Pallakselle heinäkuussa. Esimerkki reissusta, että ei aina tarvitse ennakkoon niin paljon suunnitella. Pallaksen alueen pienimuotoiset maisemat on aivan oma maailmansa yliperän jälkeen. Täällä ehdit päivässä nauttia useasta tunturista, kulkea laaksoissa ja huipuilla. Reissun erikoisuun oli Nutspallas polkujuoksu tapahtua. Pääsin osalliseksi sivusta seuraten. Upeita ihmisiä, yhteisöllisyyttä, toisten auttamista ja kannustamista, kaikkea sitä mitä meidän ihmisten pitäisi osata tehdä toisillemme joka päivä.
Elokuussa teemana oli mennä museoon, eli autolla pohjois-suomea kiertäen. Uusi katselukulma pohjoseen suomeen, tämmöistäkin "retkeilyä" voin suositella. Upea reissu, hienoja kokemuksia, ja sainhan noukittua yhden yli 1000m tunturin huipun, vielä muutama n. 50 yli tuhanteen metriin menevästä huipusta tai tunturihuipun lähellä olevasta sivuhuipusta on käymättä. Mutta aina pitääkin joku olla, että on syy lähteä tunturiin.
Entisten tarkastelua ja uuden suunnittelua lokakuussa. Eli talkootöitä on taas luvassa, niin itselle kuin myös muille. Nyt on merkit vähän sellaiset että tällä kertaa rakennetaan kokonaan uutta. Se on tänä aikana harvinaista herkkua ja varsinkin jos pääsee mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan jotain sellaista joka on samalla myös osa kunnioitusta vanhoja rakennustapoja kohtaan.
Tämän nyt suunnittelussa olevan projektin alkusiemenet lienee minun mieleeni kylvetty keväällä 2014, kun vierailin Itäkairassa ja kävin Rakitsan aavan nuotiopaikalla. Mutta tähän ehkä palailen siinä kohti kun olen herännyt tästä marraskuun kaamosunesta
Saimme aikaisen talven, marraskuun alkupuolelle kunnon pakkasia ja luntakin maahan. Tosin sääennuste näyttää siltä että ilo oli ennenaikaista, lämmintä ja vesisadetta lienee lähipäivinä tulossa.
Mutta kun muutenkin on toiminnot jo asettuneet tähän marraskuun "masentavaan" mutta varmasti tarpeelliseen lepotilaan, niin ei tuo varmaankaan haittaa. Ehkäpä lepotila vähän syvenee, mutta kipinän syttymistä jään odottelemaan.