lauantai 2. joulukuuta 2017

Välillä jotain muuta mietinnässä kuin retkeilyä

Kaksi kuukautta on näköjään ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestäni. Kuukausi sitten aloitin kirjoittamisen, mutta keskenhän se jäi ja nyt ensiksi pari napin painallusta niin kirjoitettu teksti hävisi jonnekin bittien taivaaseen.

Kuukausi sitten piti käydä Ylläksen kulmilla muutamassa kokouksessa. Olin ennakkoon ajatellut että samalla reissulla ehtisin vähän myös retkeillä, mutta työasiat pääsivät häiritsemään hyviä harrastuksia ja piti palata muutaman kokouspäivän jälkeen pikavauhtia takaisin työhommiin. Mukava oli kuitenkin käydä ja pikaisesti ehdin vähän maastossakin käväistä. Talvi oli tulossa, pakkastakin lähemmäs 20 astetta oli joku aamu.
Parasta ehkä reissussa oli talven tulon näkemisen lisäksi se, että sain mahdollisuuden tavata samalla tuttuja.
Muutamia tuttuja on viime vuosina muuttanut Äkäslompoloon ja pääsinkin käymään kyläilemässä. Oli mukavaa kuulla ja nähdä että koko perhe viihtyi hyvin tässä lappilaisessa ympäristössä.  Samalla kuulin toisesta kaverista joka oli syksyllä muuttanut Rovaniemelle alkaakseen luomaan jotain aivan uutta Lapin yliopistossa. Tästä muotoutuikin mielenkiintoinen jatkotarina, joka toivottavasti saa jatkoa myös tulevaisuudessa.
Poikkesin nimittäin kotimatkalla sitten Rovaniemellä yliopistolla.
Äkkiä tuli käytyä läpi tuo Lapin yliopisto, kumma kun jotkut viipyy siellä useita vuosia. Tunnin ajan sain samalla vaihtaa ajatuksia hyvän ystävän kanssa yliopiston kahvilassa. Mukava oli huomata että luonto oli meitä molempia lähellä. Samalla hän kertoi haasteistaan, kun etelästä Rovaniemelle opiskelemaan tulleille erämaa alkaa jo kaupungin taajamamerkin jälkeen. Ja jos tällainen opiskelija pitäisi saada opiskeluun liittyen oikeasti ulos kaupungista erämaisiin olosuhteisiin, niin siinä on vähän haasteita. Keskustelu oli mielenkiintoista ja olen varsin vakuuttunut että tulevaisuudessa nouseva sukupolvi pääsee oppimaan luonnosta ja luonnossa uudella tavalla asioita, jotka ovat maailman ja meidän tulevaisuuden kannalta todella tärkeitä asioita.

Ja kun sieltä pääsin niin seuraavaksi menin morjestamaan erästä yrittäjä kaveria. Ja kas kummaa kun hän kertoi uudesta kohta alkavasta liiketoiminnasta, jossa nämä edellä mainitut haasteet voisivat saada mahdollisuuden toteutua, vähän sen taajamerkin ulkopuolella.
Ihmeellinen ja pieni on maailma, toivottavasti tämä sattuma saa aikaiseksi jotain joka palvelisi näitä molempia tahoja.  Sen tästä taas oppi, että ystäviin kannattaa pitää yhteyttä ja jos voi olla jollain tavalla toisille avuksi, niin silloin oma suu auki. Sitähän en voi tietää, että syntyykö tästä tulevaisuudessa heidän kesken yhteistyötä, mutta jos syntyy niin onhan se hieno juttu.

Retkeilyvuoden yhteenvedon aika ei ole vielä, eiköhän se ja ensivuoden retkeilyyn liittyvä tulevaisuuden suunnittelun pohdinnan aika ajoitu tuonne vuoden vaihteeseen. Tämän vuoden retkeilyt lienee retkeilty, tosin uusi vaelluskota tuli joku aika sitten hankittua ja sitä en ole vielä ehtinyt testata. Vanhan majoitteen kangas olikin jo kohtuullisen paljon kärsinyt käytössä. Sen vuoksi voisi vaikka joku yöpyminen ulkona tullakin vielä ohjelmaan ennen joulua.

Mutta nyt tuosta toisesta harrastuksestani joka vie yleensä sen harrastajilta melkoisesti aikaa ja vaatii melkoisesti sitoutumista ja taloudellistakin panostusta.

PELASTUSKOIRATOIMINTA, SE ON MELKEINPÄ ELÄMÄÄ SUUREMPI KYSYMYS

Koiran kouluttaminen pelastuskoiraksi ja varsinkin jos (niin kuin isolla osalla harrastajista on) siihen liittyy osallistuminen vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan todellisissa etsinnöissä, tarkoittaa sitä että vapaa-ajan ongelma on tuntematon käsite.
Lyhyt yhteenveto noin viikon ajalta ehkä kertoo siitä jotain.

Viikko sitten lauantai iltana tuli  puhelimeen hälytys kadonneen etsinnästä. Varusteet kasaan ja nopeasti kokoontumispaikalle. Porukan sitoutumistasosta kertoo jotain jo se, että mm. pari yhdistyksemme jäsentä keskeytti jo alkaneen pikkujoulun ja kiirehtivät mukaan etsintään. Hyvin oli kutsu otettu vastaan vaikka olikin haastava ajankohta, lauantai ilta, etsijöitä tuli paikalle todella hyvin. Aika useinhan nämä etsinnät nimenomaan ajoittuvat yöaikaan, mutta joukon sitoutumisaste on käsittämättömän korkea. Yöllä etsinnöillä ja aamulla silmä kirkkaana taas töihin.

Sunnuntaille oli sovittu parin treenikaverin kanssa treenit. Saataisiin viikolla testattavalle koiralle vielä yksi harjoitus ja samalla omatkin koirat treenattua. Taisi siinä treenissäkin pari tuntia vierähtää ja reilu puolituntia suuntansa matkoja päälle.

Maanantai iltana oma treeniryhmän järjestämät treenit, tällä kertaa harvinaista herkkua oli tarjolla, kun saimme tehdä sisätiloissa rakennusetsintää. Oli hienoa huomata että Soolo oli heti juonessa kiinni ja enemmän kuin intoa täynnä. Alusta arkuudesta ei mitään merkkiä, hyvin meni portaat, pimeät, "luolat" ym ja maalimiehetkin löytyivät. Hallinnasta nyt ei ehkä kannata puhua, siinä meillä on haasteita, mutta koko ajan parannetaan silläkin rintamalla. Taisi siinä ainkin kolme tuntia mennä että saatiin kaikkien mukana olleiden koirat treenattua.
 Keskiviikkona ensin hallissa tottistreenit taas omana porukan kanssa ja sen päälle yhdistyksen virallinen kokous, ja taas vierähti muutama tunti harrastuksen parissa.

Torstaina olikin taas erilainen päivä, noin klo 11 ilmoittauduin sovitussa paikassa. Vuorossa oli erään treeniryhmämme koirakon ns. viranomaistarkastus. Tällainen tarkastus pitää olla hyväksytysti suoritettu että koira ja ohjaaja pääsevät yhdessä mukaan todellisiin vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintöihin. Kun koiran ja ohjaajan osaamisen taso on saatu riittävälle tasolle ja he ovat suorittaneet vaaditut pelastuskoirakokeet, siirtyy treeneissä tähtäin viranomaistarkastukseen. Tänä vuonna olemme saaneet hienon mahdollisuuden kun omasta ryhmästämme olemme porukalla  onnistuneet "valmentamaan" kaksi koirakkoa tähän tarkastukseen (tämän päivän tarkastus siis meni hyväksytysti läpi).
On hienoa että koko ryhmä sitoutuu tekemään töitä sen eteen että tälle tasolle edennyt koirakko saadaan viranomaistarkastus "kuntoon".
Oma tehtäväni oli toimia suunnistajana tarkastettavalle koirakolle. Reilu tunti valmistautumista ennakkoon, noin 2,5 h todellista etsintää maastossa ja viralliset loppuselvittelyt. Taisi siinä noin viisi tuntia taas vierähtää hyvän harrastuksen parissa.  Mutta mieli oli hyvä, saimme jo toisen koirakon treeniryhmästämme tänä vuonna vietyä läpi viranomaistarkastuksen. Ja taas on tulevissa etsinnöissä lisää osaamista ja taitoa käytössä yhteiseksi hyväksi. Tämän jälkeen reippaana taas jatkamaan tekemättömiä työasioita. Onneksi oma työni antaa loistavat mahdollisuudet sovittaa työt ja harrastukset näin yhteen. Kummallista kun monesti väitetään yrittäjien olevan aina töissä.

Ja tähän kun lisää että oman koiran kouluttamista ainkin itsellä tapahtuu joka päivä ja monesti päivässä. Voin vain kysyä että mitä ne vapaa-ajan ongelmat mahtaakaan olla?
Mutta on todella hienoa saada olla sitoutuneessa porukassa mukana ja voiko olla hienompaa, kuin  auttaa harrastuskaveria pääsemään eteenpäin näin hienon harrastuksen kanssa. Onhan sekin hienoa että huomaa omien ja koiransa taitojen kehittyvän, mutta jos jossain, niin tässä harrastuksessa oppii kaikkein eniten kun pääsee seuraamaan toisten tekemistä.

Omalla osallani retkeily tuo loistavan vastapainon edellä kuvatulle harrastukselle. Siinäkin pääsemme Soolon kanssa luontoon, mutta silloin toiminta on toisen "henkistä". Suorittaminen jää taka-alalle, silloin on aikaa ihmetellä milloin isoja ja milloin pieniä luonnon ihmeitä. Ja siihekin harrastukseen liittyy mahdollisuus tavata upeita ihmisiä. Joka myöskin on tärkeä osa elämää



Nyt kun joulukuu on saatu alkuun, niin pitänee toivottaa hyvää joulun odotusta, tänään on täälläkin maa valkoisena lumesta. Korvatunturilla alkaa olla kiireiset ajat, kun pakkailevat paketteja. Tänä vuonna ajattelin varmistella toiveiden perille menoa ja kiikutinkin muutamia toistenkin toiveita konkreettisesti Korvatunturille perille asti. Mutta olkaahan silti kiltisti, ei sitä tiedä vaikka jotkut toiveet voisivat taas tänäkin vuonna toteutua.




maanantai 2. lokakuuta 2017

Luontopalvelut, pienen ihmisen asialla?

Hajanaista pohdintaa pienessä päässä

Jo monien vuosien ajan olen huolissani seurannut Metsähallituksen toiminnan kehittymistä erityisesti luontopalvelujen osa-alueella.

Vaikuttaa siltä että toimintojen ulkoistamisen ajatuksen on saanut joku konsultti todella hyvin organisaation johtoon myytyä.  Itse yrittäjänä luonnollisesti kannatan yrittämisen tukemista, mutta kuinka hyvin se toimii "liiketoiminnassa" joka on budjetti rahoitettua ja voittoa tuottamatonta toimintaa.

Ilmeisesti yksi käytännön ongelma on se, että "keisarille" on kertynyt liikaa vaatteita eikä niiden ylläpitämiseen enää voimavarat riitä. Ja lisäksi suuri on kaunista politiikka on nyt suosittua.

Tämän hetken arvomaailmaa ei ole kovin vaikeaa arvailla, käytännön toimet kertovat sen jo muutenkin riittävän selvästi. Nyt eletään suuruuden aikakautta, uusia hienoja tiloja on vara rakentaa, mitä kalliimpi tontti, sitä komeampi pytinki.
Yksi johtava teema tuntuu olevan, että siellä missä väkeä liikkuu, pitää yrittää saada palvelutasoa ylöspäin ja lisää väkeä paikalle.

Mutta siellä missä on rauhallisempaa, ei enää kiinnostus riitä edes nykyisten rakenteiden ylläpitämiseen, puhumattakaan niiden kehittämisestä.
Nykyisten rakenteiden "tuhoaminen" on vielä päätetty varmistaa tekemällä erikoinen toimintalinjaus.
Kaikki palvelut pitää ostaa yrittäjiltä. Palvelut tarkoittanee käytännössä sitä, että kaasupulloja vaihdetaan ja polttopuita kuljetetaan, paikoitellen yrittäjien työhön kuuluneet jätteiden kuljetukset eivät ole kiinnostaneet yrittäjiä. Mutta ehkäpä niihin töihin voidaan palkata työttömyyskortistosta joku yhteiskunnan tuella.
Mahtaako näitä yrittäjiä kiinnostaa tarkastella autio- ja varaustupien kuntoa, varsinkaan kun sellaisesta ei kukaan varmastikaan ole maksamassa mitään.
Nykyisten retkirakenteiden ylläpitäminen vaatii erityisosaamista, ei riitä että osaa ajaa mönkijää tai moottorikelkkaa. Tätä osaamista ei vaan voi ostaa, joskus olisi hyvä arvostaa sitä osaamista mitä on vuosien varrella saatu organisaatioihin rakennettua.

Käytännön työtä tekevien osalla on oppi mennyt hyvin perille tai euro on pakottanut oppimaan.
 Tästä hyvä esimerkki oli syyskuussa pidetyt Rakitsanojan kammin talkoot. Kuulin nimittäin talkoiden aikana (kuulopuheisiin ei kyllä ole aina luottamista) että UKK-puiston kenttäpäällikkö oli kertonut että tällaisia talkoita ei ole jatkossa enää varaa järjestää.  Kuulemma materiaalien kuljettaminen talkoopaikalle aiheuttaa liian paljon kustannuksia eikä siihen ole edes henkilöresursseja jatkossa enää käytettävissä.
Eli kohde jonka arkkitehti-,rakenne-suunnittelu, massoittelu, koko käytännön rakentaminen toteutettiin talkootyönä.
 Kyseisen kohteen suunnittelu, tilaaminen ja toteutus yrittäjiltä
 tuonne paikanpäälle olisi maksanut pienelläkin arvioinnilla yli 50 000€. Olen varma, että kyseistä määrärahaa ei olisi mistään löytynyt.
 No onhan se tavaroiden kuljettaminen tietysti kallista. Kyseinen kohde on lisäksi sijainniltaan vielä sellaisella paikalla, että se tulee aivan varmasti lisäämään retkeilyä Korvatunturin suuntaan, mutta eihän se mikään turistirysä ole.

Talkoiden jälkeen MTV3 uutisoi (kohdasta11:00 eteenpäin) kuinka metsähallitus joutuu poistamaan käytöstä 400 taukopaikkaa, kun niiden ylläpitämiseen ei ole varoja.
Itsestä tuntuu melko pahalta, kun yrittäjänä on esim kuluneena vuonna käyttänyt kolme työviikkoa yhteisten asioiden eteen tekemällä erilaisia suunnittelutöitä ja osallistumalla kahden eri talkooprojektin käytännön tekemiseen. Puhumattakaan niistä kustannuksista mitä talkoolaiset ovat olleet valmiit uhraamaan, matkustamaan suomen toiselta puolen omilla kustannuksillaan talkoisiin ja käyttämään omaa vapaa-aikaansa yhteisten asioiden tekemiseen.
 Ylläoleva kertoo tahtotilasta, jossa näiden vähän hiljaisempien paikkojen eteen talkootyötä tekevien työpanos kyllä otetaan vastaan, mutta sillä ei muuten ole toiminnan arvomaailmaan mitään vaikutusta.
Vaikka luontopalvelujen johtaja kertookin kantanaan että talkoita jatketaan, niin talkootyön organisoinnin osalla olisi paljon tehtävää ja paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Asiasta on käyty monella taholla keskusteluja, melko isoja eroja näyttäisi olevan eri alueiden vastuuhenkilöiden suhtautumisessa talkootyön mahdollisuuksiin. Jotain on saatu aikaan, mutta paljon olisi tekemistä ja tiedän että myös tekeviä käsiä ja jalkoja löytyy.
Hyvä esimerkki onnistuneesta toiminnasta löytyy käsivarren erämaa-alueelta. Oikeastaan yhden retkeilijän aloitteestä lähti käyntiin Lätäsenon siivoustalkoot.
Samoin käsivarren alueella tupien ylläpitämiseen vaeltajat pyysivät apua siivousvälineiden muodossa, ettei niitä tarvitsisi vaellukselle varata itse mukaan. Nyt varsin monelta autiotuvalta löytyy hyvät lattioiden ja ikkunoiden pesuvälineet.
Samoin varsin laaja savuhormien tiivistystalkoo järjestettiin varsin laajalla alueella lappia, kun todettiin että isossa osassa autiotupia piipun juuren pellitykset on tehty niin, että vedet valuvat hormin kylkeä pitkin yläpohjaan ja sisälle kämppään. Ei muuten maksanut metsähallitukselle kovin paljoa, että kämppien käyttöikä piteni. Retkeilijät hoiti ongelman jota toimiva organisaatio ei edes ollut ilmeisesti huomannut.


Mutta mitä asialle pitäisi tehdä, että toimintaa voisi organisoida ja työt ja talkoolaiset voisivat kohdata.
Oma ajatukseni on että ns. pienempien kunnossapito asioiden hoitaminen onnistuisi varsin helposti.
Jo nyt käsittääkseni on olemassa järjestelmä, johon kirjataan kaikki (tai ainakin pitäisi kirjata, mutta ehkä ei ole enää sitä resurssia) toiminnan mitä kämppien eteen tehdään.

Mutta jos ei ole niin tehdään (onnistuu todennäköisesti myös talkoilla) järjestelmä, johon voidaan kirjata retkeilijöiden havaitsemat puutteet retkirakenteissa.
Kirjaukset laitetaan kiireellisyysjärjestykseen jokun järjestelmää "valvovan" taho toimesta.
Alueelle vaellukselle lähtevä voi käydä etukäteen katsomassa, että olisiko tuolla jotain minkä voisin samalla hoitaa. Tarvittavat välineet tai materiaalit sovitaan ko. vastuuhenkilön kanssa ja aikanaan järjestelmään tulee kuittaus että tämä puute on hoidettu kuntoon.

Oma juttunsa on nämä isommat talkoot, niiden organisointi on vähän isompi juttu, niiden järjestelyt vaatii vähän pitempää valmisteluaikaa, suunnittelua ja sitten täsmätoteutusta. Mutta näyttöä löytyy myös siitä, että isompiakin projekteja voidaan talkootyönä hoitaa, tässä pari ennen tämän vuotista Rakitsanojan talkoo projektia, jonka talkootyönä syntyvää videoa malttamattomana jo odottelen.
Manto-ojan talkoot youtube video
Vongoivan talkoot, youtube video

Tietysti asiassa on myös toinen puoli.  Pitäisiköhän vaan heittäytyä retkeilijäksi, pikkuhiljaa (nykyisellä systeemillä varsin nopeasti) palvelurakenteet tulevat tuhoutumaan maastosta, kun niiden huoltoa ei ole enää varaa hoitaa.
Tästä seuraa tietysti alueilla retkeilyn väheneminen ja nykyisellä matematiikalla edelleen vähenevä panostus alueelle.
Saan hyviä ja varsin rauhallisia retkeilyalueita runsaasti käyttöön. Ei kuulosta kovin pahalta vaihtoehdolta sekään. Mutta oikeasti käy vähän sääliksi kun tätä koko maailman mittakaavassakin harvinaista ja suomessa historiallistakin järjestelmää ajetaan alas niin että hirvittää.

Pitäisiköhän tämän asian organisoinnille "määrittää" riittävän korkea hinta, niin ehkä sen palvelun voisi joku riittävän iso päällikkö tilata yrittäjiltä ;)






maanantai 25. syyskuuta 2017

Nyt vuorossa itärajan vahvistaminen

Alasalvoskammi Rakitsanojalle, minun näkökulmastani ja muistini mukaan

Rakitsanojalle mahdollisesti rakennettavasta kodasta tai jostain muusta "rakennelmasta" oli käyty keskustelua jo muutama vuosi aikaisemmin. Ukk- puiston käyttösuunnitelmassa sitä sivuttiin ja Kemihaaraan Lomassa vaihdoimme siitä ajatuksia jo Manto - ojan talkoiden suunnittelun aikaan. Kävin tutustumassa paikkaan itse keväällä 2014.
Vuoden 2016 aikana Ohtamaan Jounin ja puiston johtajan keskusteluissa varmistui että sinne voidaan aloittaa alasalvoskammin suunnittelu.
Metsähallitus otti sen suunnitelmiinsa  ajatuksella, että se toteutetaan talkoilla.
Talkootyöt alkoivat sydäntalvella suunnittelu työllä.
Manu Humppi työsti kohteen arkkitehtisuunnitelmia, yksityiskohdat hioutuivat ja talvella hän teki arkkitehtisuunnitelmat valmiiksi.
Sen jälkeen vuoro siirtyi minulle ja jatkoin suunnittelua tekemällä kohteesta työkuvat. Porukalla tehtiin siihen materiaalien massalaskentaa ja listailtiin ylös tarvittavia työvälineitä yms.
Ohtamaan Jouni välitti tiedot talkoista sosiaalisen median kautta ja innokkaita talkoolaisia tuntui löytyvän mukavasti.
Maaliskuussa metsähallitus hoiti hirsikuorman Kemihaaran Loman käyttöön antamalle paikalle ja varsinaiset hirsityöt pääsivät käyntiin.
Markku ja Tero hoitivat hirsityöt kuntoon ja kehikko jäi odottelemaan kuljetusta rakennuspaikalle.
Kevättalvella hirret ja muut rakennustarvikkeet sitten siirretiin kelkkakuljetuksilla Rakitsanojalle odottamaan syksylle sovittuja talkoita.

1.9. Perjantai
Työpäivän jälkeen pakkailin varusteet autoon ja lähdimme Soolon kanssa kohti pohjoisa. Nyt jo tavaksi tulleen suunnittelemattomuuden mukaisesti en ollut vielä yhtään mietttinyt, että kuinka matkani suoritan. Illalla kymmenen aikoihin noin 50 km ennen Oulua sitten päätin että ajelen Pudasjärven mökille nukkumaan ja aamusta taas kohti pohjoista.
Puolen yön aikaan mökillä, yhden aikoihin nukkumaan.

2.9. Lauantai
Neljän jälkeen ylös ja kuuden maissa auton keula kohti pohjoista. Sitten Ranua, Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski. Savukosken kirkolta soittelin Kemihaaran Lomaan ja kyselin että mahtaisiko ruokailu onnistua siellä ja hyvin tuntui järjestyvän.
Puolen päivän aikoihin perillä, ruokailu ja mukavaa turinointia talonväen kanssa. Ohtamaan Jouni ajeli mönkijällä Rakitsanojalta paikalle ja aloitimme mönkijän peräkärrryyn varusteiden pakkauksen .
Noin klo 13:30 lähdimme liikkeelle, ensimmäisen kilometrin istuin mönkijän kyydissä juoksuttaen Sooloa sen vierellä. Sen jälkeen siirryin jalkamieheksi. Hienossa säässä oli mukava patikoida, varsinkin kun varusteet kulkivat mönkijän peräkärryssä.





Parin tunnin jälkeen tulin Vieriharjun autiotuvalle, pikainen pistäytyminen sisällä tyhjässä tuvassa ja matka jatkui kohti Rakitsanojaa. Noin 15km kävelyä kolmeen tuntiin, sitten saavuin talkootyöpaikalle.
Paikalle oli saapunut minua ennen jo ainakin seitsemän talkoolaista. He olivat valmistelleet leirin jo hyvälle mallille. Keittokatos  sekä iltanuotiokota oli pystyssä.
Pystytin oman vaelluskotani lähelle talkoopaikkaa samantien, niin olipahan se pystyssä ennen illan pimeyttä.
Pystytimme vielä nyt kuljetuksessa tulleen Kemihaaran Lomalta lainaksi saadun puolijoukkueteltan. Se olisi käytettävissä  tarvitttaessa yösijaksi tai varusteiden kuivauspaikaksi.


Muuamia sadekuurojakin kulki, mutta ennusteen mukaan meille oli lupailtu upeaa talkoosäätä.

Tutkailin vähän "epämääräisesti" purettuja varustekasoja ja ihmettelin kun sieltä löytyi tavaroita, joita ei ollut materiaalilistalla ja sieltä näytti puuttuvan varusteita joita oli listalla.
Totesinkin että ensimmäisiä töitä olisi järjestää kaikki tavarat omiin nippuihinsa ja sen jälkeen tarkistella, että mitä materiaalia käytetään mihinkin tarkoitukseen.
Olisi kyllä ollut mukava tietää jo etukäteen että millaisia muutoksia materiaaleissa oli tehty suunnittelun jälkeen.
Kävin myös illan aikana vähän tiedustelemassa lähimaastossa, että mistä löytyisi sopivia perustuskiviä käytettäväksi kämpän perustuksiin.
Illan päätteeksi mukava turinatuokio nuotion ympärillä paikalle rakennetun pressukodan sisällä.
Mentyäni jo nukkumaan saapui talkoisiin vielä alkuyön hetkinä pari uutta talkoolaista sekä pari koiraa.

3.9. Sunnuntai
Aamukahvit klo 07, hienossa säässä, yöllä oli ollut pakkanen. Talkoot käyntiin vaikka huomenna vasta olisi virallinen ensinmäinen talkoopäivä.
Aamupalaveri jossa kävimme vähän läpi päivän tavoitteita, pieni turvallisuuteen liittyvä ajatuksen vaihto, kahvi- ja ruokailuaikojen sopiminen yms. ja aloitimme työt.
Ensimmäisenä asiana löimme lukkoon tulevan kammin paikan. Osa väestä alkoi kaivamaan perustuslaatoille sopivia paikkoja ja osa alkoi järjestämään tuodut materiaalit sellaiseen järjestykseen, että niitä olisi jatkossa helppo käyttää ja ennenkaikkea tietäisimme että mitä materiaaleja paikanpäältä löytyisi.
Osa väestä lähti maastosta hakemaan perustuskiviä ja näin saatiin työt hyvin käyntiin.

Rakennuspaikka osoittautui erinomaiseksi, heti ohuen kuntakerroksen alta löytyi hiekkainen maaperä, johon perustuslaatat oli hyvä asetella.
Perustuskivet aseteltiin betonilaattojen päälle paikoilleen, niiden yläpintojen korkeuden tarkastelua ja nopeasti saatiin  ensimmäiset hirret  paikoilleen.
Ensimmäinen ns. sometalkoiden työtapaturmakin pääsi tapahtumaan, kun vaarina tunnettu talkoolainen löi vasaralla itseään peukaloon niin lujaa, että yhteen kämpän nurkkakiveen jäi veriset jäljet totisesta työnteosta. Ensiapu ja sormi paketiin, mutta vaikka valitusta ei kuulunut, niin varmasti kivut olivat peukalossa kohtalaisen kovat.
Kattorakenteiden valmistamista varten valmistui sapluuna ja osien teko saatiin käyntiin.

Itse olin harmissani, kun tavaroiden inventoinnin yhteydessä tulin huomanneeksi, että suunnitelmista eikä materiaalilistoista ei oltu juurikaan välitetty. Osa materiaaleista vaikutti kuin tulva olisi ne paikalle tuonut. Tuntuu todella erikoiselta, että kun me vapaaehtoiset olemme valmiit uhraamaan omaa aikaamme suunnitteluun ja materiaalilaskentaan, niin ihmiset joille työstä maksetaan palkkaa, eivät vaivaudu niitä tietoja käyttämään. Löytyi tavaraa mitä ei ollut suunnitelmissa ja puuttui sitä mitä piti olla.
Minulle tämä tietysti aiheutti koko projektin ajan päänvaivaa, kun piti soveltaa, selvitellä toistuvasti, että millä materiaalilla voi korvata suunnitellun ja että mistä edes löytyy tarvittavat materiaalit.

Lähdinkin pahaa tuultani purkamaan päivän päätteeksi lähtemällä retkelle Soolon kanssa. Suuntasin kulkuni kohti Korvatunturin murustaa. Alkumatkan kuljin Korvatunturille menevää reittiä pitkin, kunnes käänsin suuntani ennen polun kääntymistä koilliseen kohti Korvatunturin murustan huippua. Reitti oli hyvä ja sain vältettyä rakkakivikot samalla mukavasti. Hienoa oli korpimetsässä kulkea ja antaa korvien välin tuulettua.


Ylhäältä avautuu hienot maisemat kohti sitä oikeaa Korvatunturia. Tunturin korvat on tänne hyvin näkyvissä.
Paluumatkan tein sitten merkittyä reittiä pitkin, yhteensä taisi iltalenkille kertyä pituutta n. 8 km
Talkooväkeäkin oli tullut lisää, olimme saaneet muistaakseni viiden hengen täydennyksen  porukkaan.


4.9. maanantai
Taas pakkasyö. ensimmäinen virallinen talkoopäivä.
Rauhallinen aamu, kun odottelimme metsähallituksen täydennyksiä, tulossa oli tarvikkeita, työkaluja ja tekijöitä. Ongelmana vaan oli se, että osa tulevista tarvikkeista vaikutti jatkorakentamiseen, mutta kun emme tienneet mitä oli tulossa. Nämäkään tarvikkeet eivät olleet alkuperäisessä suunnitelmassa.
Mutta mehän olimme lomalla, meillä oli hyvää aikaa odotella asioita, joita alunperin koko kammiin ei edes oltu suunniteltu.
Kuntan nostopaikkojakin oli jo edellisenä päivänä tiedusteltu ja osa väestä siirtyi aamupalan jälkeen maastoon irrottamaan kuntta"laattoja". Irrotetut kuntat mitattiin kohtuullisen tarkasti ettei suotta irrotettaisi sitä liikaa.
Yksi varsin mielenkiintoinen työvaihe näytti myöskin olevan työn alla. Nimittäin virkkuukoukun ja hienon langan avulla näppärät kädet valmistelivat upeaa pöytäluutua. Samoin kämpän ikkunalle asetettava lintu alkoi kuoriutua esiin pikkuhiljaa  puupalikasta. Monenlaista tekemistä oli taas talkooväelle tarjolla.
Osa porukasta lähti retkelle Rauhanpaalulle kun ei ollut oikein tietoa metsähallituksen väen tuloaikataulusta.
Saimme kuitenkin aamupäivällä vahvistukseksi kolme metsähallituksen työntekijää + yhden saksalaisen vaihto-opiskelijan.
Jatkoimme kehikon pystyttä ja osa porukasta jatkoi kuntan nostamista.
Valmistelussa oli myös lattianiskat sekä kattorakenteet.

Puusepän verstaassa oli valmistumassa osia pariinkin pöytään ja penkkiin. Toinen pöytä ja penkki oli menossa Manto-ojan autiotuvalle ja toinen tänne valmistuvalle kammille.
Kellarin paikkakin arvottiin ja sen kaivuutyöt saatiin käyntiin.
Iltaan mennessä kaikki hirret oli asennettu, etuseinän oviaukko löysi suunnilleen kokonsa ja paikkansa.  Alunperin oviseinän yläosa piti tehdä pystyrungosta, mutta se toteutettiinkin metsähallituksen toiveesta hirrestä.  Tämä tosin aiheutti sen, että suunnittelimme oven koon ja korkeuden uudestaan. Samoin ikkuna-aukon sijainti ja korkeusasema suunniteltiin uudestaan. Näin saimme aukkojen yläpuolelle edes vähän ehyitä hirsiä. Tämä johti taas siihen että suunniteltua ulko- ovea täytyi madalluttaa parikymmentä senttiä suunnitellusta.
 Katto"tuolien" kolot syntyi toiseksi ylimpiin sivuseinä hirsiin ja valmiit katto-osat asennettiin paikoilleen.
Upeassa säässä saimme viettää iltaa nuotion äärellä nauttien elävästä tulesta, ympärillä olevan luonnon hiljaisuudesta sekä pimenevästä illasta. Taivaanrannan ruskotus tuntui kestävän uskomattoman kauan.
Tapaturman uhri lähti toipumislomalle, päästäkseen seuraavalla viikolla alueelle takaisin
vaellusretkelle. Taisi tänäänkin tulla uusi talkoolainen ja neljäs koira mukaan talkoisiin.

5.9. tiistai
Herätys aamukahville klo 07 sovitusti, rauhallinen aamupala ja sen jälkeen lyhkäinen "käskynjako" päivän töistä ja tavoitteista.
Lattianiskojen asennusta, vesikaton auman rakentamista, etuseinän päätykolmion hirsien muotoon sahaamista, vielä kuntan nostamista ja lattian alapinnan vanerien, lattiapurujen ilmansulkupaperin ja lattialankkujen asennus. Ympäristön vesakoitakin oli jo aloitettu vähän raivaamaan. Pöytä ja penkitkin valmistui pintakäsittelyä vaille valmiiksi.
Etuseinän oven ja ikkunan aukot viimeisteltiin etuseinään.
Kellarin tekijän kaivautuminen syvemmälle jatkui, nyt apuna oli jo naulauskulmatkin hiekan nostamiseksi kaivuureiästä ylös. Luovuus on hieno lahja.
Taisi tänäänkin tulla uutta verta talkoojoukkoon lisää,

6.9. keskiviikko
Herästys jo totutusti, samoin aamupala, tänään olin lupautunut aamukahvin keittäjäksi. Nuotiopaikalle hyvät tulet, vesipannu lämpenemään, kahvivedet kiehumaan, eväät tarjolle. Klo seitsemän aikoihin herättelin leirin aamukahville ja aamupalalle.
Tänään alkoi vesikaton aluslaudoituksen lyönti. Nyt kun kammiin tarvittavat hirret oli käytetty,voitiin jäljellä olevista hirsistä valmistaa hieno kuusikulmainen nuotiokehä.
 Makkaratikulla mittailtiin kehän sädettä ja laskimella laskettiin sivujen mittoja. Tieteellistä hommaa tämä makkarapaikkojen valmistaminen. Iltapäiväkahvit saatiin jo juoda uusien penkkien päältä.



Vesakoiden raivaamiseen oli saatu paremmat työvälineet ja se jatkuikin kammin ympäristössä.
Ensimmäinen pöytäkin sai maalia kanteensa ja kellari valmistui kannen viimeistelyä lukuunottamatta. Kaminakin kaivettiin ulos paketistaan ja laitettiin tulet uuniin. Saatiin hyvin poltettua rasvat kaminasta ennen sen sisälle vientiä.
Raakapontin lyönti saatiin viimeistä räystään asennusta vaille valmiiksi.
Tänään oli iltanuotiolle varattu lättykestit. Lätyn paistajat hoitivat hommansa hienosti ja jokaiselle riitti hyvin tarjottavaa.
Talkoojoukot saivat taas yhden hengen vahvistuksen joukkoihinsa ja pari talkoolaista lähti kotimatkalle.

7.9. torstai
Huopakatteen asennus saatiin aamusta käyntiin samalla kun vesikaton aluslaudoitukset viimeisteltiin.
Puusepän verstas valmisteli ulko-ovea ja ikkuna saatiin asennettua paikoilleen. Ikkuna-aukon viimeistelyt sekä sisä- että ulkopuolelta valmistuivat.
Kämpän eteen syntyi hieno terassi, kuin paremmissakin huusholleissa.
Kaminan paikkakin lukittiin ja hormi asennettiin paikoilleen.  Kämpän nukkumapaikan runkorakenteet asennettiin myöskin päivällä paikoilleen.
Kellarin rumpuputki sai kannen ja kahvan ja maisemointikuntat ympärilleen. Kämpän terassille hirsien kylkeen ilmestyi rinkkanaulakot, nämäkin tuli tilaamatta ilman suunnitelmia. Kämpän ikkunalle pesivä lintukin oli kuoriutunut ulos puupalikasta. Uskomattoman hienoa ja luovaa väkeä oli taas tullut talkoihin. Koirille talkoot taisi olla tylsää puuhaa, kun isännät päivästä toiseen vaan puuhastelivat omia hommiaan.







Kaminan piippu nostettiin vesikaton läpi ja sen läpiviennin viimeistely yritettiin tehdä mahdollisimman huolella. Normaalityöpäivän jälkeen jatkunut iltatuuri tarkoitti sitä, että turpeet siirtyi vauhdikkaasti katolle ja sen jälkeen kuntat turpeiden päälle. Tietysti tätä ennen talkooväki oli siirtänyt kuntat maastosta kammin vierelle.




Yksi talkoolainen lähti taas paluumatkalle ja samalla myös koiramäärä putosi neljästä kolmeen.




8.9. perjantai
Aamupalan jälkeen nostimme ulko-oven paikoilleen, jotta sen asennus voitaisiin viimeistellä.
Pari talkoolaista lähti kohti Kemihaaraa.
Työ oli edistynyt niin hyvin, että lähdimme yhdeksän ihmisen ja kolmen koiran voimin päiväretkelle kohti Korvatunturia. Reipasta vauhtia pitäen ja sopivasti taukoillen noin kymmenen kilometrin matka taittui noin kahdessa ja puolessa tunnissa.
Joulupukki oli jättänyt lapun seinälle, jossa kertoi olevansa lomalla. Repussani olin kuljetanut paikalle kavereiden antamat joululahjatoiveet, jotka tietysti jätin paikallisille tontuille.
Mukana olevan saksalainen opiskelija ei uskonut, kun kerroimme tämän pienen mökin olevan joulupukin paikka. Hän kertoi lapsena lukeneensa sadusta, että siellä on koko kylä ja hän kertoi meille että varmasti se kylä löytyisi tuon edessä olevan tunturin korkeimman huipun takaa.
Noin tunti vierähti aikaa tunturilla katsellessa ja kuvaillessa ja sen jälkeen käänsimme paluu matkalle.
Sillä aikaa Rakitsanojalle jääneet ja sinne tulleet 3 hengen talkoovahvistukset olivat olleet ahkerana. Ovi oli asennettu ja viimeistelty, peskalaudat oli katkottu, kämpän keittiö oli saanut oman hyllynsä jne...

Alasalvoskammi alkoi olla pieniä viimeistelyjä vaille valmiina. Kävimme vielä läpi tekemättömiä töitä ja jaoin niitä paikanpäällä oleville ja heille jotka aikoivat jatkaa oleskelua paikanpäällä vielä muutaman päivän. Tuuletusaukot oli vielä kesken, pientä listoitushommaa, halkolaatikon tekoa.  Lattian maalaus, peskalankkujen asennus, hyllyjen ja naulakoiden tekoa.
Matti kertoi että Vierihaaran autiotuvalla oli tilaussauna odottamassa ja lähti kohti saunaa. Minä pakkasin osan varusteistani metsähallituksen mönkijän kyytiin.  Myöhemmin illalla minäkin pakkasin loput tavarani rinkkaan ja suuntasin kohti Vieriharjun tupaa ja saunaa.

Joku saattoi ihmetellä lähtöäni, mutta kun työt olivat niin hyvällä mallinna niin halusin antaa itselleni rauhallista aikaa mietiskellä talkoita ja muitakin asioita. Mukava oli pimenevässä illassa luonnon keskellä kulkea Soolon kanssa ja mietiskellä kulunutta viikkoa. Vieriharjussa oli kämpässä pari nukkujaa ja Matti oli saunomassa. Hyvin ehdin vielä mukaan löylyttelemään ja kävin myöskin uimassa.

Illalla noin klo 23 poikkesin vielä pihalla ja näin kahden otsalampun valon lähestyvän kämppää Kemihaarasta päin.

9.9. Lauantai
Heräilin aamulla ja teimme Matin kanssa yhteisen aamupalan. Soolo oli viettänyt tämän yön kämpän pihalla. Muut yöt olimme nukkuneet Soolon kanssa vaelluskodassani.
Aampalan jälkeen lähdin jatkamaan matkaa hyvässä säässä kohti Kemihaaraa.
Taas sain nauttia, hiljainen kaunis luonto ympärillä, ei kukaan katkaisemassa ajatuksiani.
Tyytyväisin mielin patikoin Kemihaaraan, tilasin ruuat ja kävin suihkussa.
Upea talkooviikko takana.
Iltapäivällä kääntelin auton keulan kohti etelää ja lähdin ajelemaan kotiin päin.
Jälkikäteen sain kuulla ja kuvista nähdä, että jälkijoukot olivat jatkaneet upeaa työtä. Kämppä oli tullut varusteltua erilaisilla tarpeellisilla tarvikkeilla. Lattia oli saanut maalinsa, peskat paikkansa.

Täältä löytyy kuva-albumi talkoon vaiheista ja tunnelmista.


Kiitokset kaikille talkoisiin osallistuneille, jälleen kerran sain mahdollisuuden olla mukana upeassa joukossa.












perjantai 11. elokuuta 2017

Kansainvälinen tilanne kiristyy, miehet ja naiset linnoitustöissä Mallan luonnonpuistossa :)

Muistutuksena, että kun klikkaat valokuvaa, niin se avautuu suuremmaksi.

Joskus keväällä tai alkukesästä satuin näkemään metsähallituksen sivuilla ilmoituksen Mallan luonnonpuistossa järjestettävistä sodanaikaisen korsun kunnostustalkoista.
Vaikka olinkin jo sopinut syksylle yhdet talkoot Korvatunturin maisemiin niin tätä ei tarvinnut edes harkita, välittömästi soitto vastuuhenkilölle ja ilmoittautuminen talkoisiin oli kunnossa.

Heinäkuun kahdeksaspäivä kolahti sähköpostilaatikkoon viesti, jossa osallistuminen talkoisiin vahvistettiin ja samalla kerrottiin muutkin talkoisiin mukaan tulevat. Hyvin näki ilmoittautuneiden asuinpaikoista, että tällaisiin talkoisiin ei kovin läheltä "kannata" lähteä. Maksoi mitä maksoi, mutta talkoisiin pitää päästä.
Oulu näytti olevan pohjoisraja talkoolaisten joukossa.

Nyt jo tavaksi tullut hitaasti kiiruhtaminen sopi hyvin aikatauluuni ja lähdinkin kohti pohjoista pari päivää ennen talkoiden alkua. Tulipa taas vilkaistua Oulun toria ja rotuaarikin piti tarkastella ylhäältäpäin. Seuraavaksi Kemin pienvenesatama kaupungin keskustan vieressä tuli tutuksi vanhoine puurakennuksinee.
 Viisikymmentäkilometriä ennen Kilpisjärveä "pakollinen" munkkikahvitauko Ropinpirtillä. Mukava oli taas vaihtaa ajatuksia ja käydä myös kertomassa että keväällä ohikulkemiseni ajottuivat aukioloaikojen ulkopuolelle. Sitten vielä loppusuora Kilpikselle. Olin valinnut reitin Rovaniemen ja Kittilän kautta välttääkseni pahimmat tietyöt ja valinta osoittautui oikeaksi. Ennen Kilpisjärveä pysähdyin vielä Saarikoskella vaihtamaan ajatuksia tämän perän viimeisen katoavan kansanperinteen harrastajan kanssa. Kun hän sulkee matkamuisto myymälänsä oven, niin tämän elämäntavan harratajat loppuvat siihen. Ensimmäisestä tapaamisestamme lienee aikaa yli 40vuotta ensimmäisellä lapinmatkallani. Vuosien varrella olemme sen jälkeen tavanneet usein, milloin tienvarressa milloin tunturissa.
Pikkuhiljaa talkoolaisia alkoi ilmestyä paikalle ja he siirtyivät varatuille majoituspaikoille malttamattomana odottamaan seuraavaa aamua.

Siitä se sitten lähti liikkeelle.

5.8. aamulla klo 09 olimme malttamattomana odottamassa ovien aukeamista Kilpisjärven Retkeilykeskuksella. Ensin tukeva aamupala ja sen jälkeen vielä kokoontuminen talkoiden läpikäymiseen sekä talkoolaisten esittelyn merkeissä.
Tämän jälkeen siirtyminen Mallan luonnonpuiston parkkipaikalle, varusteet mukaan ja n. 4km kävely ja 220m nousu korjattavalle korsulle (ja tietysti paluu illalla. Hyvää kuntoilua siis joka päivä)

Etukäteen oli talvella paikalle viety tarvittavat materiaalit ja työkalut oli toimitettu paikalle ennen talkoita. Sopivasti taukoja pitäen siirryimme upealle maisemapaikalle korsun viereen joka sijaitsi 700m:n korkeudessa. Muutama kuva alkutilanteesta ja väki ryhtyi töihin. Teimme myöskin vähän suojakatosta siltä varalta että sattuisimme saamaan sateita niskaamme.

Korsu on siis saksalaisten rakentama, tämä kyseinen korsu on tutkimusten mukaan todennäköisesti ollut majoituskäytössä. Saksalaiset olivat yrittäneet tuhota korsun räjäyttämällä, takaseinä oli osittain sortunut sisään, etuseinä oli varsin laho ja lattiarakenteet olivat lahonneet. Osa kaarista oli vaurioitunut ja poissa paikaltaan.

Esimmäinen urakka olikin todella ankara. Korsu piti kaivaa maansisältä esille, jotta teräskaarista tehdyt seinä/kattoosat saadaan purettua. Syvimmillään kaivuusyvyyttä oli reilusti yli kaksimetriä ja kun täyttönä oli aikanaan räjätystyössä syntynyttä louhintajätettä maalla tiivistettynä, niin homma ei ollut kovin helppoa.  Lapiolla sai ruokaluksikallisen kokoisia palasia irtoamaan, joten lähes kokoajan piti rautakangella väännellä maata löyhäksi, että lapion heiluttajat saivat maa-ainesta heiteltyä pois seinän vieriltä. Ja mitä alemmas kaivu eteni,sitä korkeammaksi maakasat vieressä kasvoivat. Luulenpa että monen talkoolaisen mielessä liikkui ensimmäisenä päivänä, että mitenkähän meidän aikataulumme mahtaa riittää.
Klo 18 oli aikataulutettu ruokailu Retkeilykeskukselle, joten enemmän ja vähemmän lihakset kipeänä väki lähti siirtymään kohti ruokailua, saunaa ja lepoa.
Itse tosin käytin tilaisuutta hyväkseni ja ruokailun jälkeen käytyäni pikasuihkussa siirryin vielä nauttimaan Kilpisjärven näkymistä veden päältä käymällä melontaretkellä tuulisella Kilpisjärvellä. En ollutkaan aikaisemmin katsellut näitä maisemia vedenpäältä.









6.8.
Talkooväki oli aamusta reippaana taas aamupalalla ja sen jälkeen "nopeasti" siirtyminen talkoopaikalle. Mukanani lähes aina kulkeva päävalvoja Soolo-koiran kiinnitin hyvälle valvontapaikalle valvomaan toteutettavaa työtä.
Korsua lähestyessämme ihaillen katselimme korkealle lentäviä lapiolliskaaria, kun metsähallituksen kenttäpäällikkö oli ottanut vähän ennakkoa ja oli jo aloittanut päivän työt.
Aamupäivällä pääsimme irrottamaan jo ensimmäiset seinäkaaret ja kaivutyön edistyessä loputkin. Samoin kaikki lattiaan liittyvät puurakenteet purettiin. Jo etukäteen oli ajateltu että yritämme parantaa alkuperäistä korsua niin että saisimme kaivannon salaojitettua ja näin ollen jatkettua lattiarakenteiden ikää.  Samoin paikanpäällä teimme maan alle piiloon jäävien rakenteiden osalta muutoksen niin että sijoitimme suunniteltujen poikittaisten niskojen alle pitkittäiset niskat, jotta alapuolella valuvat sulamisvedet pääsisivät hyvin valumaan sieltä pois.
Taas tarvittiin rautakangen kääntämistä ja vääntämistä, jotta salaoja saatiin johdettua riittävän syvälllä ulos kaivannosta ja tehtyä vesille "imetyskaivo".
Alimmat lattianiskat tuettiin kivien päälle niin että ne eivät olleet suoraan kosketuksessa maahan. Lisäksi puuosat suojattiin sivuilta vielä kattohuovalla.
Samaan aikaan irrotettuja kaaria korjailtiin. Pitihän varmistaa että rakenteesta saadaan riittävän turvallinen, olihan tavoitteena että ohikulkevat voivat tutustua turvallisesti korsuun.
Työpäivän jälkeen lattiarakenteet olivat lähes valmiina kaarien takaisin asentamista varten.
Nyt varmasti monien talkoolaisten mielikuva aikataulusta oli jo paljon positiivisempi kuin edellisen päivän jälkeen.










7.8.
Aamutouhut jo totuttuun tapaan, vahvistustakin saatiin talkoojoukkoihin.
Ensimmäiset kaaret saatiin sovitettua yhteen, seuraavien kanssa näytti olevan vähän tuskaa ja ehkäpä taas jonkin mieleen vähän nousi epätoivonkin ajatuksia, että kuinkahan meidän näiden kaarien kanssa mahtaa käydä. Mutta uskomattoman monitaitoisen ja sitkeän talkoojoukon riveistä löytyi aina sopiva henkilö jokaiseen haasteeseen ja homma taas eteni. Turvallisuussyistä päätimme tehdä alkuperäisestä korsusta poiketen kaarien sisäpuolelle kurkihirsirakenteen varmistamaan ettei kaaret missään tilanteessa pääsisi kaatumaan sisällepäin. Päivän aikana kaaret hakivat paikkansa, takaseinä saatiin syntymään puusta ja täyttötyöt saatiin hyvään alkuun. Samaan aikaan tehtiin valmistelutöitä jo laverien, etuseinän ym osalta seuraavalle päivlle.
Päivä oli sään puolesta ehkäpä tyypillinenkin tunturisää. Nimittäin keli vaihteli todella nopeasti, aamusta oli sumuista, päivällä sateli vettä, iltapäivällä saimme vähän ukkosta ja lopuksi upeaa auringonpaistetta.Ukkoskuurolta menimme suojaan jo pystytettyn korsun alle.
Tämän päivän talkoiden lopuksi osa talkooväestä poikkesi ihastelemaan vielä Kitsiputousta.
Kuten aikaisemmissakin talkoissa olen huomannut niin samoin kävi täällä. Jossain vaiheessa väki on epäileväinen tavoitteeseen pääsemisestä ja jossain vaiheessa tapahtuu käänne, jonka jälkeen siihenkin asti uskomattoman ahkera talkooväki löytää itsestään vieläkin lisää tehoa ajatuksella, me kyllä hoidetaan tämä homma.

8.8.
Viimeinen virallinen talkoopäivä
Aamulla väki tuskin malttoi syödä aamupalan kun jo kiirehdittiin kohti työmaata.
Lapiot heiluivat, kivet liikkuivat, syntyi
etuseinää, laveria, ovea, ilmahormin viimeistelyä, kaminan savupiipun suojalevy löysi paikkansa jne... Työinto oli valtava, väki piti suorastaa komentaa tauolle.
Ulkopuolen täyttötyö pyrittiin tekemään niin, että alaosaan jäisi hyvin vettä läpäisevat kerrokset mahdollisia sulamisvesiä varten ja yläpuoli tiivistettiin maa-aineksella niin että pääosa sulamisvesistä ohjautuisi rakenteen ulkopuolelle.
Nyt oma muistini pätkii, mutta muistaakseni se oli tämä päivä (tai edellinen) kun pääsimme talkoiden yhteydessä ihastelemaan myöskin kotkan kaartelua. Se suoritti ylvään ylilennon ja arvioi työmme tuloksia ylhäältä päin. Totesimme tässä vaiheessa että pieniä viimeistelytöitä jäisi kesken, mutta talkooväestä löytyi vielä vapaaehtoisia, joilla oli mahdollisuus tulla seuraavana päivänä tekemään loput viimeistelytyöt. Talkoiden järjestäjät olivat nimittäin ajatelleet tarjota meille mahdollisuuden poiketa Pikku-Mallan suunnalla katselemassa upeita maisemia talkoiden päätökseksi.
Kunnostuksen päävalvoja Soolo kävi heittämässä päänsä varjon Saanan kylkeen, onneksi se ei jäänyt sinne pysyvästi.
Talkoiden päätökseksi siirryimme lopuksi Kilpisjärven matkailuhotellin rantasaunalle saunomaan ja sen jälkeen ravintolaan syömään upea päivällinen.








Jos jotain negatiivista tästä talkoista haluaa löytää, niin lyhyesti vielä siitä. Lapin Sotahistoriallisen seuran puheenjohtaja (joka aktiivisesti oli koko ajan talkoissa mukana kaikissa töissä) oli aluella tehdyissä tutkimuksissaan löytänyt alkuperäisen kaminan, joka olisi soveltunut asennettavaksi korsuun. Kaminan sijainti ja kaminan kunto oli asianmukaisesti dokumentoitu, jolloin tulevaisuudessakin sen perusteella olisi voinut tehdä arkelogisia päätelmiä siitä ja sen sijainnista. Kysyttäessä tämän alueen arkeologisista asioista vastaavalta henkilöltä mahdollisuutta siirtää tämä kamina tänne korsuun, oli vastaus kielteinen. Oma koulutukseni ei anna tietenkään riittävää arviointikykyä tieteellisesti tätä arvioida, mutta maalaisjärkeä ehkä vähän osaan käyttää. Tämä päätös tarkoittaa että tulevaisuudessa tämä kamina tuhoutuu tai pahimmassa tapauksessa sen joku varastaa. Kun nyt esitetyssä vaihtoehdossa se olisi saatu pelastettua nähtäväksi  ihmisille tässä kunnostetussa korsussa nyt ja tulevina vuosina. Tämä asia harmittaa, lisäksi tämän tyyppinen toiminta voi saada aikaan muutenkin negatiivisia asioita. Voi olla että amatöörien mielenkiinto ilmoittaa mahdollisista
 löydöistään voi laskea, jos ammattilaisten suhtautuminen amatöörien tekemisiin on kovin nihkeää.







Uskomattoman upea reissu, mielenkiintoista oli taas huomata, että tällaisiin talkoissa on aina sama tilanne. Pääset tutustumaan upeisiin ihmisiin, jotka ovat täydellä sydämellä ja ainakin 150% teholla mukana yhteisessä ponnistuksessa. Kiitokset talkoiden järjestäjille metsähallitukselle ja erityisesti sen kenttäpäällikkö Antti Ohenojalle, Lapin Sotahistorialliselle seuralle ja sen puheejohtaja Jari Leskiselle sekä Järämän sotahistoriallisen museon museopäällikölle Reijo Mannelle.
Ja erityinen kiitos kaikille teille upeille talkoolaisille kenen seurassa sain viettää nämä ikuisesti mieleen jäävät upeat päivät.

Tällaisiin talkoisiin kannattaa tulla mukaan. Helpolla siellä ei yleensä pääse, mutta kaikki se positiivisuus mitä sieltä saat on jotain sellaista mitä ei rahalla saa kaupasta ostettua.

Tässä vielä linkki kaikkiin reissukuviini tältä reissulta.Valokuvat