perjantai 3. syyskuuta 2021

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 2021

Pelastuskoirien joukkue SM-kilpailut, virallisesti joukkuekatselmus järjestettiin tänä vuonna Kuopiossa. Katselmuksen järjestelyistä vastasi Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajat ja erityisesti heidän pelastuskoiraharrastajat kantoivat päävastuun järjestelyistä. Pirkanmaan pelastuskoirat oli yksi mukana olleista kymmenestä joukkueesta  ja olin itse kolmen koirakon joukkueessa joukkueen johtajana, neljäntenä henkilönä ja ryhmän seitsemäntenä jäsenenä. Kirjoittelenkin nyt tapahtumasta juuri tästä omasta näkökulmastani.

Valmistautuminen: 

Joukkue ei juurikaan ehtinyt yhdessä valmistautua kisoihin ja itse hyppäsin joukkueeseen mukaan vajaa kaksi vuorokautta ennen kisoihin lähtöä. Torstai-iltana pidimme yhden Teams-palaverin ja mukavan jutustelun lisäksi sovimme muutamia toimintaperiaatteita kisaa varten ja teimme ensimmäisen kellotuksen kisaa varten. Klo 15 oli ilmoittautumisaika, ajatus oli että on hyvä käydä ennen sitä hyvin syömässä, kun todennäköisesti edessä on seuraavaksi yöksi aktiivista toimintaa

Perjantai:

10:30 startti, ajo Kuopioon sovittuun ruokapaikkaan, hyvä aloitus, toinen autokunta ajoi harhaan ensimmäisen kerran 😃. Pikainen ruokailu ja hyvissä ajoin (n. 14:55) ilmoittautumispaikalla. Ilmoittautumisen jälkeen majoittuminen ja ruokailu, ehtihän tässä jo pikku nälkä tullakin. 

Kadoneen marjastan salaisuus, pitkäkestoinen pääosin pimeän aikaan suoritettava jäljestystehtävä

Ruokailun jälkeen ryhmänjohtajapalaveri ja saimme ensimmäisen tehtävän, kadonneen marjastan etsintä, missä saimme koordinaatteina kadonneen viimeisen puhelinpaikannuspisteen ja tehtävän suorittamisen määräajat. Palaverissa painotettiin että aikatauluissa pysyminen on tärkeää ja mahdollisista myöhästymisistä on ankarat pistemenetykset, yritimme pitää tämän hyvin mielessä koko kisan ajan. Ensimmäisestä tehtävästä lähtien pääsimme viikonlopun aikataulu teemaan hyvin kiinni. Aloitusajankohta ja paikka on määrätty, samoin tehtävän lopetusaika ja paikka. Ensimmäiselle tehtävälle oli määrätty että kaikkia ryhmän koirakoita on pakko käyttää suorituksessa. Nopeasti tarkistus että mikä on ajoaika aloituspisteeseen, siitä sai samalla tiedon että mikä on tehtävän suorittamisen takaraja, että ehdimme aikataulun puitteissa sovittuun lopetuspaikkaan ja sen jälkeen joukkue lähti kohti ensimmäistä tehtävää. Kyseessä näytti olevan jälkipainotteinen tehtävä ja suoritusajan perusteella oletimme että jäljellä on myös kohtuullisesti pituutta. Ajoimme autoilla niin lähelle annettua maastopistettä kuin se oli mahdollista ja yllätykseksi tien päästä löytyi auto. Ilmoitus siitä johtoon ja sen jälkeen yksi koirakko lähti suorittamaan ajoneuvon tarkistamista ja etsimään autolta mahdollisesti lähtevää jälkeä. Maaston puolelta löytyikin jälki, loputkin koirat ja varusteet mukaan ja Vespa ja  Teemu vei meidät jälkeä pitkin annetun koordinaattipisteen luo, mistä löytyi kadonneen tuntomerkkeihin sopiva ämpäri. Johto käski odotella hetken uusia ohjeita ja kas kummaa, metsästä saapui huudellen luoksemme kadonneen ystävä, joka pyysi päästä mukaan etsintään. Johdon luvalla tähän suostuttiin, epäilimme kyllä että valvovasilmä oli nyt lyöttäytynyt seuraamme. Monenlaista ehti maastossa tapahtua, mutta joka tapauksessa olimme hukanneet jäljen ämpärin jälkeen löydetyn toisen esineen jälkeen. Yritimme ratkoa ongelmaa eri koirien kanssa ja sinä aikana siirryimme metsäautotietä pitkin. Huomasimme kahden koiran reagoivan tien alta virtaavan puron veteen ja palasimme hetken kuluttua tarkistamaan että mikä nämä reaktiot sai aikaan. Silloin kolmaskin koira reagoi ja lähdimme tarkistamaan maaston puolelta tilannetta, sieltähän nousi jälki ja pääsimme taas jatkamaan eteenpäin hyvän matkaa. Vähän tilanteen mukaan etenimme yhdessä koko ryhmänä välillä koirakkoa vaihtaen ja kun kadotimme jäljen niin toimimme kahtena ryhmänä yrittäen nostaa kadonnutta jälkeä. Aikaa kului ja tuntui että homma ei oikein etene, mutta ennen itsellemme asettamaamme määräaikaa olla autoissa löysimme vielä maastosta yhden esineen, mutta selkeää kuvaa jäljestämämme henkilön liikkumisesta emme kartalle saaneet, epäilimme että tulimme viimeiselle esineelle takajälkeä. Luonnollisesti epäilimme omaa suoritustamme aikalailla muutenkin, kun emme tienneet mitä sieltä olisi pitänyt löytyä. Aikataulun mukaisesti johtopaikalle, raportin laatimisen ennakkoon olin unohtanut, suullinen raportti ja pikaisesti suttasin paperille jotain myös kirjallisesti, mutta siitä tuskin kehuja tuli. Kun myöhemmin seuraavana päivänä saimme tietää sen miten maastossa kadonnut oli liikkunut ja vertasimme sitä koiriemme jäljestyksiin, niin pitkiä pätkiä olimme kuitenkin edenneet oikealla jäljellä ja välillä olimme kyllä oikeasti "hukassa". Tuo virtaavan veden tuoma haju jäljestä pelasti paljon, kannatti lukea koiria.

 Kaatopaikka, loppusijoitus ja haudattavat luki jossain kyltissä, kuvasti tehtävää

Vuorokausikin ehti jo tässä välissä vaihtua. Samalla saimme uuden tehtävän. Aikataulu näytti että pienen hetken ehdimme huokaista ennen tehtävää. Tehtävä oli kaatopaikalla, vähän etuajassa portista sisään ja oletetun tehtävän mukaiset varusteet päälle. Saimme tehtävän, karttaan piirretyn alueen tarkastus, taas oli marjanpoimijoita hukassa. Sovimme käytettävät koirakot (Kita ja Kössi töihin) ja nopeasti tehtävälle. Totesimme varsin pian että nyt emme ole omalla vahvuusalueella, etsintäalueella oli isoja alueita joita ei voinut turvallisesti tarkistaa, ei ihmisen eikä koiran avulla ja lisäksi etsinnnällä tuli vastaan niin epämiellyttäviä asioita että jostain syystä emme oikein syttyneet tälle tehtävälle, tulokset olivat sen mukaiset. Jokaisella joukkueen jäsenellä oleva radiopuhelin teki minulle helpommaksi tiedottaa kaikille ajan kulumista tehtävien aikana, sama muillakin tehtävillä. Yksi oleellinen asia meillä tehtävällä unohtui, kadonneita voi etsiä myös huutelemalla, ei huono keino, mutta sitä emme olleet huomanneet käyttää. Hyvä opetus myös todellisille tehtäville. Tehtävän lopuksi saimme taas kirjekuoren, mistä selvisi että meidän pitää olla Kuopion toisella laidalla aamulla klo 06.

Lauantai.

Totesimme että mehän ehdimme käydä hetken nukkumassa, kyselin että paljonko varataan aikaa aamupalaan ja koirien huoltamiseen ennen lähtöä ja sen perusteella määritimme herätysajan. Kahden suoritetun tehtävän jälkeen luonnollisesti koirien ja itsemme huoltaminen ja sen jälkeen nukkumiseen jäi aikaa jopa reilu tunti. 

Tehdaskiinteistön ulkoalueen tarkistus

Hieman etuajassa ilmoittautumispaikassa, klo 06 saimme tehtävän ja siitä lähti taas kello käymään. Sovelsimme sopimaamme taktiikkaa, käymme nopeasti tehtävän yhdessä läpi, päätämme käytettävät koirakot ja sovimme roolit, sitten kiireesti tehtävälle. Päätimme nyt lähteä liikkeelle yhden koirakon kanssa (Vespa nyt tulessa) ja loput suorittavat henkilöinä etsintää koirakon tukena. Minä kellotin suoritusta ja tulkitsin saamaamme erittäin epäselvää karttaa ohjaten välillä etsintää alueen mukaan (ei liene vahinko se kartan laatu). Alueen tarkastuksen edetessä jaoimme lennosta toisillemme tehtäviä ja meinasin nipistää 5minuuttia suoritusajasta epähuomiossa. Onneksi perässäkulkijat ihmettelivät ääneen, kun heidän kellossaan oli 5minuuttia enemmän suoritusaikaa kuin mitä minä huutelin radiopuhelimeen. Löysimme alueelta kaksi kadonnutta ja lisäksi jututimme muutamia "sattumalta" alueella liikuneita ihmistä varmistukseksi, etteivät he kuuluneet etsittävien ryhmään. Tehtävän kuluessa tein omat merkintäni karttaan ja sen avulla sain laadittua lyhyen raportin ja luovutettua sen muutaman minuutin ennen määräaikaa. Tehtävän lopuksi taas saimme suljetun kirjekuoren, missä oli seuraava ilmoittautumispaikka ja aika. Nopeasti ajoajan tarkistus kohteelle ja totesimme että mehän saamme tähän väliin pienen lepotauon, varsinkin kun seuraavan tehtävän aloituspiste oli majoitusalueella.

Kiinteistön tarkistus ja soututehtävä

Taas varalta kello soimaan, hieman lepoa ja muutama minuutti etukäteen koko joukkueena ilmoittautumispaikassa. Taas yhdessä tehtävän läpikäynti, päätös että kaksi koiraa ja yksi ohjaaja lepoon, minä ja Teemu vuorotellen soutajaksi ja Joipe alkoi tekemään alueen etsintäsuunnitelmaa. Tarkistettavana oli järven toisella puolen oleva kiinteistö ja siellä oleva varastohalli. 13 minuttia kesti menomatka kun soudimme n. 1,5km, puolivälissä vaihdettiin soutajaa. Paluumatkalle päätimme varata kaiken varalta 15 minuuttia. Tuulensuunta huomioiden etenimme ensin alueen takareunaan ja sieltä aluetta tarkastaen rantaa kohti, Joipe ja Kössi koirakkona, Teemu kartturina ja minä kellottajana ja kirjurina ja lisäsilminä. Aina kun etsintä pysähtyi, niin täytin etsinnän raporttilomaketta ja tein karttaan merkintöjä, tavoitteena että raportti etsinnästä on samalla hetkellä luovutuskunnossa kun alueen tarkistaminen on suoritettu. Aika kului ja kartturi ohjeisti koirakkoa sen mukaan että käytettävissä olevan ajan puitteissa saamme mahdollisimman hyvin alueen tarkistettua. Kaksi henkilölöytöä, joista toinen oli niin ettei piilolle asti voinut edetä, mutta koira merkkasi sen varmasti. Jälkikäteen kuulimme että kaikki löydettävissä olleet henkilöt löytyivät, mutta esineitä meillä oli jäänyt löytämättä ja lisäksi alueen ulkopuolella oli ollut henkilö juuri siellä kulmauksessa, mikä ajan puutteen vuoksi oli pakko jättää tarkistamatta. Vene liikkui jo kohti järveä, kun luovutin raportin, tuomari kysyi vielä Joipelta että onko koiranohjaajalla lisättävää, ei ollut, koska hän ei ehtinyt kuulla mitä olin raporttiin kirjannut. Hetken soudettuamme paluumatkaa ihmettelimme että miksi veneen pohjalle kertyy koko ajan lisää vettä, ilmeisesti veneissä ei ole pohjatappi turhaan? Tappi takaisin paikoilleen, kaksi äyskäröi vettä ja minä soudin. Sitten otettiin lisäksi vielä mela avuksi, taas puolivälissä vuoron vaihto. Joukkueen neljännen jäsenen kannustus alkoi kuulua jo hyvissä ajoin ennen rantaa. Lopulta olimme jopa minuutin etuajassa ilmoittautumassa lähtöpaikassa. Taas saimme uuden kirjekuoren, määräaika oli sillekin, tehtävä kohtuullisen helppo, ruokailu.

Ruokailun jälkeen saimme taas uuden kirjekuoren, mistä selvisi seuraava ilmoittautumispaikka ja aika. Totesimme että meillähän on vapaa-aikaa ja päätimme joukkuehengen merkeissä lähteä ryhmäkuvan ottoon Puijon tornille, mukava leppoisa tauko tehtävien väliin. 

 Monikerroksisen koulurakennuksen tarkistus, mistä osa alueista oli jo viranomaisten toimesta tarkistettu.

Hyvissä ajoin olimme valmiina seuraavalle tehtävälle, mutta rastivastaava oli täsmällinen, homma käyntiin sovitusti. Taas yhdessä tehtävän luku ääneen, vain yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan, nopea päätös että Tiia ja Kita aloittaa. Piirustuksia ei ollut jaossa, joten piirtelin niitä ruutupaperille, kaksi muuta "vapaata" jäsentä tarkisti tarkistettavan alueen rajat, jotta tiesimme kuinka laajasti meillä on tutkittavaa ja samalla tarkistettiin niitä alueita mitä ihmisvoimin oli mahdollista tarkistaa. Koirakko työsti aluetta, minne sai turvallisuussyistä lähettää vain koiraa ja lopulta koira ilmaisi yhtä piiloa. Teemu lähti valmistelemaan omaa koiraansa ja Tiia jatkoi Kitan kanssa ylöspäin, tehtävänä oli lähettää koiraa ylöspäin portaikossa etsimään mahdollisia piiloutuneita henkilöitä. Riittävän monesti kun koira lähetettiin niin löytyihän sieltäkin joku kadonnut, tosin sinnekään ei ohjaaja saanut edetä. Aikaa oli jäljellä joten teimme vielä ison huonetilan varmistuksen Teemun ja Vespan kanssa ja samaan piiloon tuli ilmaisu myös Vespalta. Lopuksi piirustukset ja raportti rastivastaavalle, edellytti kyllä vielä kerran tilojen varmistuksen, meinasi yksi kerros unohtua raportista. Myöhemmin selvisi että liikuntasalin korokkeen alta löytyneen lisäksi olisi korokkeen takaosassa jonkin raollaan olevan oven takana ollut toinen henkilö. Hämäykseksi eri puolille oli myös piilotettu mm vaatteita, testaamaan että tekeekö koirat valeilmaisuja. Sekin selvisi että portaikossa koira joutui etenemään itsenäisesti kaksi kerrosta ylöspäin löytääkseen siellä piilossa olevan henkilön. Tehtävän lopuksi taas kirjekuoressa uusi tehtävä ja määräaika. Nopea ajo-ajan varmistus ja totesimme että nyt ehdimme poiketa jäätelön ostossa matkalla. 

Myrskyalueen tarkistus

Sama kaava toistuu, tehtäväpaperi kirjekuoressa käteen ja kello käyntiin. Tehtävänä lähettää koirat tarkistamaan karttaan piirrettyä aluetta, niin että ohjaajat saavat liikkua vain alueen yhdellä sivulla ja merkitä karttaan havainnot. Nopea päätös että Kössi ja Vespa töihin, samoin päätös taktiikasta huomioiden tuulensuunta. Joipe ja Kössi etenee alueen päähän samalla koiran reaktioita jo matkalla lukien ja aloittaa etsinnän sieltä aloituspistettä kohti. Teemu ja Vespa aloittaa puolivälistä kohti aloituspistettä. Todella haastava maasto, jo menomatkalla Kössi sai hajua maalihenkilöstä, mutta eteneminen oli työlästä. Lopulta kuitenkin perillä maalimiehellä ja hyvä ilmaisu, siitä ne ongelmat sitten alkoikin. Nyt ei voinut moittia koiraa ilmaisun kestävyydestä, Kössihän oli päättänyt että täältä ei lähdetä eikä ilmaisua lopeteta ennenkuin ohjaaja tulee nostamaan ukon ylös ja ohjaaja ei taas saanut sinne mennä. Monien käskytysten jälkeen koira suostui toimimaan vastoin sitä, miten se on koulutettu maalimiehellä toimimaan. Etenimme alueen loppuu ja selvästi meitä oli yritetty hämätä, kun alue jatkui vielä pitemmälle kuin mitä oli luvallinen lähetysalue. Mutta siihen miinaan emme menneet, haasteet oli toisaalla. Juuri sinne suuntaan maasto oli niin haastavaa ettei koiraa ei voinut kunnolla lähettää eikä se oikein päässyt edes sinne etenemään (sinne se yksi kadonnut sitten jäi). Jo radiopuhelimesta olimme kuulleet että Vespa ei edennyt aluetta kovin syvälle eli tarkistettavaa oli vielä paluumatkalle. Olimme jättäneet krepit merkiksi sille mistä Vespa aloitti. Minuutti peliä loppuun asti, karttaan nopeasti merkinnät ja juosten aloituspisteeseen, taisi taas jäädä melkein minuutti pelivaraa. Oli mukavaa saada hyvä palaute koirien käytöstä, vaikka koirat eivät haastavasta maastosta johtuen tahtoneet edetä niin hyvin kuin olisi pitänyt niin koiria ei painostettu tehtävällä. Ja taas uusi kirjekuori, tarkistin seuraavan kohteen sijainnin ja ilmoitin joukkuelle että olimme onnistuneet koirakoiden valinnassa hyvin, seuraava tehtävä vaikuttaisi olevan kuin tilattu Tiialle ja Kitalle koska olimme menossa satamaan.

Järvipelastustehtävä vaikka kait Saimaan vesitöt lasketaan melkein merialueeksi

Sovitusti paikalla, saimme tehtävän niin että yksi koirakko valmistautuu lähtemään vesille, tehtävän suorittaja oli tällä kertaa helppo valita. Kun pelastajat pääsivät järvelle saimme me ratkottavaksi solmutehtäviä, saimme ne tehtyä ja jossain vaiheessa huomasimme että aika alkaa olla loppumaisillaan, eikä venekuntaa näkynyt missään. Huolestuneena yritimme jo huudella radiopuhelimeen ja kuin tilauksesta saaren takaa ilmestyikin vene näkyviin. Tiian käskyn mukaan kippari ajoi veneen täysillä kohti laituria, rantautuminen viime hetkellä, mutta ajoissa. Kadonnut subbailijakin oli etsijöiden hyvän suunnitelman ja suorituksen ansiosta löytynyt. Yllätys yllätys, meille ei enää annettu uutta kirjekuorta. Siirtyminen majoitusalueelle ja ruokailu sovittuun aikaan. Saunavuorot oli jaettu ja joukkueenjohtajille oli infotilaisuus illan aikana tähän asti suoritetuista tehtävistä. Tulokset jätettiin vielä verhon taakse piiloon, vain tehtäviä avattiin. 

Vihjeitä tuli että aamusta ei nukuta pitkään ja sen verran väsyneitä oltiin jo tähän astisesta että huoneessa oli klo 22 hiljaista jos jätetään huomioimatta meidät muutamat, jotka pitävät meteliä myös nukkuessaan. 

Sunnuntai. 

Aamulla kello viisi Esa Pakarinen ja lentävä kalakukko pitivät huolen joukkueiden herätyksestä, kun raotin ovea niin sieltä tarjottiin hymyssä suin vain kirjekuori. Jälkitehtävä, minne sai lähteä vain yhdellä autolla ja jonka piti suorittaa vain yhdellä koiralla. Teemu ja Vespa tehtävälle, Tiia kartturiksi niin ei tarvinnut järjestellä autojen kanssa. Samalla tuli tietoon myös seuraavan tehtävän aikataulu. Totesimme että kokoonnumme ABC:llä ja etenemme sieltä yhdessä seuraavalle tehtävärastille. Samaan tehtävärasti paikkaan kokoontui kaikki muutkin joukkueet. Lyhyt puhuttelu, joukkueet järjestykseen ja joukkueittain lyhkäinen hallintaosuus kentällä. Sitten uusi tehtävä, 20 minuuttia aikaa ratkoa suunnistustehtävän ensimmäisen rastin koordinaattiarvoituksia. Sen jälkeen joukkueet saivat suunnistustehtävän ja palautti samalla kaikki gps, puhelin yms tekniset apuvälineet. Vain joukkueenjohtajan reppuun sai jättää seurantaa varten ja turvallisuusvälineeksi yhden puhelimen, mutta sen mahdollisesta käytöstä suunnistuksen apuvälineenä olisi seurannut suorituksen hylkääntyminen. Edessä vielä yhdeksän rastia joista neljä oli vapaaehtoista. Reittisuunnittelu niin että yksi vapaaehtoinen rasti jäi sen varaan että jos aika riittää. Sopivasti suorituksen aluksi nopeuskilpailu hyppyrimäen viereisillä ritiläportailla. Osan matkaa kannoimme koiria, mutta pääosin nekin eteni itsenäisesti, Jauhojärven Samin sanoja lainatakseni, ei mennyt pelkästään nenähengityksellä, piti vähän haukkoa happea myös suun kautta. Suunnistus eteni hyvin Teemun johdolla, Vespa oli puolestaan minun hoidossani. Toimintarasteille kertyi jonoja ja pahimmillaan jouduimme odottamaan suoritusta noin puolituntia. Vaikka kartta oli mittakaavaltaan epämääräinen niin kellotimme etenemisvauhtiamme osataksemme arvioida käytettävissä olevaa aikaa ja jäljellä olevaa matkaa. Ja jostain syystä kaksi viimeistä pakollista rastia oli taas sijoitettu sopivasti, ensin laskettelurinteen alaosaan ja viimeinen rasti rinteen yläosaan. Etukäteen olimme laskeneet että tarvimme viimeiseltä rastilta vielä 13 minuuttia aikaa ehtiäksemme ajoissa maaliin. Olimme päättäneet että tarvittaessa keskeytämme tehtävärastin, mikäli aika meinaa loppua, mutta pääsimme  muutaman minuutin etuajassa lopputaipaleelle. Loppujen lopuksi saimme rauhassa kävellä maaliin ja raportin jättämisen jälkeenkin aikaa taisi olla vielä pari minuuttia jäljellä. Nyt vasta selvisi että joukkueen osalta olimme suorittaneet kaikki joukkuekatselmuksen tehtävät, joukkueen johtajalle oli vielä varattu muutama erilainen tehtävä. Ensin sain katsella virtuaalilaseilla maisemia Puijon tornista, sen jälkeen "suoritin" virtuaalisesti suurmäen laskun ja mäkihypyn, jostain syystä tuomareiden antamia pisteitä ei vaan näytetty. Sen jälkeen vielä hissillä ihastelemaan Puijon tornista upeita maisemia. 

Kävely portaita pitkin alas lähtöpaikalle, ruokailu ja tulosten odottelua. Upea kisa takana, pelastuskoiratoiminnan perimmäinen luonne tuli todella hienosti esille tässäkin kisassa. Joukkueet kannustivat toisiaan parempiin suoritukseen koko kisan ajan. Väki toimi hymyssä suin vaikka varmasti oli koeteltu sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja ihan rittävästi. Koko tapahtuman ajan järjestelyt pelasivat aivan loistavasti, majoitus ja ruokailut olivat hoidettu erinomaisesti, puitteet oli kunnossa. Ja tehtäviä oli mietitty ja niiden valmisteluun ja tekemiseen oli tarvittu valtava määrä talkootyötä. Sitähän pelastuskoiratoiminta parhaimmillaan ja/tai pahimmillaan on. 

Tulosten julkistus on jännää puuhaa 

Ensin kymmenes, sitten yhdeksäs, kahdeksas, seitsemäs, kuudes, viides, neljäs, kolmas, toinen ja sitten vasta meidän joukkue. Jäimme listalla viimeiseksi, mutta voitimme kisan.

Kehitettävää, vinkki vitonen

Jos jossain olisi pelastuskoiratoiminnassa kehitettävää niin olisi hienoa jos paikalliset yritykset, järjestöt ja esim seurakunnat eri puolilla suomea "heräisivät" tukemaan taloudellisesti alueillaan toimivia pelastuskoirayhdistyksiä ja tietysti yhdistykset voisivat myös aktiivisemmin näitä mahdollisia tukijoita itse lähestyä. Pelastuskoirayhdistyksissä tehdään valtava määrä työtä sen eteen että voimme tarjota viranomaisille apua hädän hetkillä. Pääosin harrastajat kustantavat tämän yhteiskunnan eteen tehtävän arvokkaan harrastuksen omista varoistaan.

Kiitos Kuopiolaiset upeasti järjestetysta joukkuekatselmuksesta

Kiitos kilpakumppanit, oli upeaa saada yhdessä olla ratkomassa erilaisia harrastukseemme liittyviä tehtäviä.

Kiitos joukkueen tehoteam, Johanna Helminen ja Kössi-koira, Teemu Koivisto ja Vespa-koira sekä Tiia Tiainen ja Kita- koira

Kiitos kaikille meitä joukkueena kannustaneille, Pirkanmaan suunnasta tuli kannustusta koko kisan ajan, huomasi että koko yhdistyksen jäsenistö oli hengessä mukana, kun me saimme kunnian edustaa omaa yhdistystämme,Pirkanmaan Pelastuskoirat ry:tä  joukkuekatselmuksessa.

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 2021,  linkin takaa löytyy valtava määrä julkaistua tietoa, valokuvia ja videoita joukkuekatselmuksesta.  Siitä syystä tämä blogikirjoitus näin ilman kuvia.


lauantai 7. elokuuta 2021

Vätsärin värikoodatut melontareitit


Vuosi sitten päätimme parin melontakaverin kanssa että usean Inarijärven melontaretken jatkoksi tänä kesänä on vuorossa melontaretki Vätsäriin. Matkan varrella yksi kaveri putosi pois joukosta mutta reissun suunnittelu jatkui. Tein erilaisia reittisuunnitelmia, luin toisten tekemistä retkistä ja katselin youtube-videoita Vätsäristä. Niiden perusteella alkoi omakin reissu hahmottua pikkuhiljaa kartalle. Kun reissun "päälinjat" oli hahmottunut niin tutkin vielä erilaisia vaihtoehtoja, joilla voisi tarvittaessa säätää reissun pituutta.

Lähtö- ja paluupaikaksi valikoitui Semekurtan poroerotuspaikka, aikaa reissulle oli varattu noin viikko, max 9pv. Melontavarusteena meillä molemmilla oli ilmatäytteiset Advenced elements kajakit, mitkä on helppo pakata kasseissa vaikka henkilöauton peräkonttiin. Reissukaverini ajeli hakemaan minut 28.7. puolenpäivän seutuvilla. Eka päivänä ajo Posion pohjois osaan mökille yöksi, mistä aamulla jatko lähtöpaikalle. 

29.7. aamuherätys hyvissä ajoin, olihan vieläkin ajomatkaa jäljellä noin 6h, Suomi on pitkä maa. Ensimmäisenä tavoitteena oli Ivalo, missä oli tarkoitus tehdä viimeiset ruokaostokset ja käydä Ivalon Kultahipussa syömässä lounas seisovasta pöydästä. Ja Ivalostahan ei ole Sevettijärven lähellä olevalle Semekurtan poroerotuspaikalle matkaa enää kuin vajaa 200km. 

Perille päästiin, näköjään oli monet muutkin päässeet, autoja oli alueella parkissa ehkäpä lähemmäs parikymmentä. Tavarat pois autosta ja niiden pakkaus rinkkoihin, kajakkien pumppaaminen lähtökuntoon ja menoksi. Monien selvittelyjen jälkeen aloitusreitiksi oli muodostunut hieman pitemmän kävelyreitin valinta, polku joka menee "suoraan" Sollomuslompololle, syynä se että jokivarren kautta etenemisen vaikeutta oli monet moittineet ja lyhyemmän kantomatkan reitti kerrottiin olevan mudassa rypemistä (tästä tarkennusta blogin lopussa). 

Noin 16:30 liikkeelle ja hetki meni että löysimme jonkinlaisen etenemisjärjestyksen, ensin varusteet, sitten kajakki kerrallaan eteenpäin, eli edestakas ja moneen kertaan. Noin puolessa välissä polulla tuli vastaan ensimmäiset vastaantulijat, istuimme alas jutulle. He kertoivat kuulleensa kuinka sillä lyhyemmällä siirtymätaipaleella oli joku kanoottiporukka rypenyt oiken kunnolla mudassa. Kuvittelimme siis tehneemme hyvän reittivalinnan vaikka työlästähän tämä eteneminen oli, varsinkin näin reissun alussa se siltä tuntui. Lopulta kuitenkin Sollomuslompolon luoteisreunassa valmiina pakkaamaan varusteet kajakkiin. Noin 19:30 kajakit oli vesillä ja ensimmäinen melontapätkä oli edessä. Kun meillä oli kyseessä ensimmäinen reissu tälle alueelle, niin sen luonne hahmottuu lopullisesti vasta reissussa, mutta ehkäpä blogin tekstin perusteella joku toinen voisi jo etukäteen hahmottaa näitä asioita. Katsotuissa videoissahan pääosin melotaan ja kalastellaan tai nautitaan leirielämästä.

Ensimmäinen melontaosuus n. 800m, johon kului aikaa reilu 10min. Sitten kapean kannaksen ylitys joka vei kaikkine kommervenkkeineen "vain" puolituntia. Siirryttiin Sollomusjärvelle, nyt melontaosuus vajaa 2km. Lähestyessämme Sollomusjärven ja Kurttejärven välistä kannasta näimme että kannaksella oli ihmisiä liikkeellä. Yksi lapsi ja kaksi aikuista vetivät juuri kanootin tälle puolelle ja näyttivät leirityvän kannakselle. Kertoivat seuraavana päivänä tavoittelevansa autolle. Nytkin kannaksen ylitykseen saimme käytettyä n. 0,5h. Ensin tavarat, sitten kajakit. Nyt oli edessä n. 2,5km melontapätkä. Noin puolivälissä tuli pari kaveria vastaan meloen packtgraftilla. Reittisuunnitelman mukaisesti järven koilliskulmaan, vetämällä kajakit siellä olevan pienen lahden pohjukkaan, minne Pätsikotajärven vedet valuivat mukavasti solisten jyrkähkössä kivikkoisessa "koskessa". Kajakkien veto kosken vierestä, nyt ylitys vei vain reilut kymmenen minuuttia.

Pätsikotajärveen tule hieno niemennokka sisälahtineen sen pohjoisreunasta. Koska tuuli kävi kohtuullisen voimaakkaasti idästä (etenimme siis vastatuuleen) niin ajattelimme etsiä tuulelta suojaisen yöpaikan tästä niemestä. Ensin meloimme sisälahden suuaukolle, mutta huomasimme että siellä oli jo joku leiriytyneenä niin palasimme niemen toiselle puolen. Päivän reissu suoritettu, lopetus noin 22:10, eli reilut 5,5h saimme tähän kulutettua yhteensä aikaa. 

Paikalta löytyi vanha leiripaikka, virittelimme tarpin yösuojaksi, levittelimme tavarat paikoilleen ja söimme vielä iltaruuan. Olisiko ollut puolenyön maissa kun asetuimme nukkumaan.

1. pv kuvat 

30.7. Aamusta hyvissä ajoin ylös, aamupalan laitto, varusteiden pakkaus ja eteenpäin. Startti noin klo 09:00, noin kilometrin melonta Pätsikotajärven itäpäähän, tuuli edelleen idästä. Edessä jyrkkä rinne, tavoitteena Pahtareikäjärvi, välissä pienehkö lampi (142.00). Jälkikäteen selvisi että heti alussa eksyimme "värikoodatulta" melontareitiltä, kun kartan perusteella arvelin loivemman vaikkakin vähän pitemmän vetomatkan menevän korkeimman kohdan pohjoispuolelta. Myöhemmin kuulin että värikoodit olisi löytynyt kummun toiselta puolen. 

Noin 20 min melonnan jälkeen n. 350m siirtymä maakannasta pitkin (sisältäen jyrkän nousun), noin 350m melontapätkä ja vielä n. 150m vetopätkä ja vain 2h aikaa tälle välille :). Pahtareikäjärvi, helppo oli päätellä mistä tuo pahta oli nimeen tullut, mutta vielä jäi arvoitukseksi tuo nimen reikäosuus, jos joku tietää niin olisi mukava kuulla. Eli järven itäpäässä sen eteläreunalla on hieno pahtaseinämä joka putoaa varsin jyrkkänä järven pintaa. Järven veden väri oli upean turkoosin sininen, kirkkaitahan nämä vedet ovat mutta tuleeko tämä väri pohjan laadusta vai heijastuksista vai mistä, en osaa sanoa. Mutta upeaa katseltavaa se joka tapauksessa oli. Järven itäpäässä on kapea, lähes 200m pitkä lahti. Pääsimme etenemään melomalla aivan tuon lahden pohjukkaan asti. Sitten oli edessä n. 150m maakannas ennen Tuulijärvelle siirtymistä. Tällä kannaksella on käsittääkseni valtion mailla jonkun kämppä ja sauna, ilmeisesti kämpän nuotiopaikka on metallinkeräyspaikka, ainakin siihen oli kerääntynyt iso määrä metallipurkkeja ruostumaan. Tuulijärvellä näytti olevan moottorilla varustettu soutuvene liikenteessä. Noin tunti vierähti taukoineen tälläkin kannaksella ja sen jälkeen matka jatkui suoraan itään kohti vastarantaa. Lähestyessämme vastarantaa lähti sieltä pari kaveria tulemaan vastaan inkkarilla. Jutulla emme käyneet ja ei tullut seurattua että minne päin heidän matkansa jatkui. Rantauduttuamme (n. 14:35) oli aika lounas- ja kahvitauolle. Nyt olikin edessä pitempi maakannas, n. 1,8km, tosin matkalla kolme pientä tunturilampea, joiden yhteispituus on n. 550m. Nousuakin tälle osuudelle kertyy n. 40m.  

Noin klo 16 starttasimme eteenpäin, ensin ensimmäiselle lammelle, melonta sen yli, sitten seuraavalle ja vielä kolmannelle nousu. Nousu jatkui vielä hetken kolmannen lammen jälkeen. GPS laitteen mukaan korkeimmillaan olimme 180m:n korkeudella kun Tuulijärvi on n. 136m. Saavuimme Iso Rovijärven länsireunalla olevaan lahden pohjukkaan n. 18:30 ja tauon jälkeen jatkoimme vielä melontaa järven selän yli. Melontasuunta oli kaakkoon, kun tavoitteena oli kiertää vastarannalla olevan pitkän niemennokan eteläpuolelta sen taakse etsimään sopivaa leiripaikkaa. Vanha leiripaikka löytyi lahden pohjukasta pienen mäen nyppylän päältä. Päivän matka oli kuljettuna n. 19:40, sitten leirityminen ja ruokailu ja iltapuhteet. Reissukaveri kertoi että toisen jalan polvi oli alkanut päivän aikana vaivaavaamaan, joten sovimme että mietitään sen mahdollisia vaikutuksia reissun jatkosuunnitteluun seuraavana päivänä.

2. pv kuvat

 

31.7. Rauhallinen aamu, vastarannelle oli edellisenä iltana havaitun teltan lisäksi tullut vielä pari muutakin telttaa, jonkin matkaa edellisen pohjoispuolelle. Ehdotin kaverille että ollaan vielä toinen yö tässä samassa paikassa ja jos hän haluaa leputtaa jalkaansa niin minä voisin yksikseni käydä katsomassa hieman Routasenkurua. Noin klo 10:30 starttasinkin siihen suuntaan. Heti leiripaikan jälkeen kun jatkoin kohti lahden pohjoispäätä, sain ihastella pystysuoraa pahtaseinämää joka oli lahden pohjukassa. Lahden perältä vetäisin kajakin kapean kannaksen yli ja jatkoin kohti Iso Rovijärven itäpäätä. Siellä oli vastassa vain muutaman metrin levyinen kannas ja hetken päästä toinen samanlainen. Nyt olinkin jo Pikku Rovijärvellä, meloin sen itäpäähän. Sielläkin näytti olevan jonku teltta pystyssä. Jatkoin vielä kahden lammen verran melomalla itäänpäin kunnes tulin vedenjakalle, reilu 6km ja noin 2h. Jätin kajakin tähän ja lähdin siirtymään jalkaisin eteenpäin. Sain hyvän opetuksen menomatkalla, lähdin etenemään ensin valmista polkua pitkin, mutta sitten ajattelin että voisin vähän oikaista kulkemalla koilliseen. Huomasin olevani jossain jättiläisen temmellyskentässä, missä maaston korkeus vaihteli nopealla temmolla ja luonnollisesti valtavia kiviä ja kivikoita joka puolella. Palasinkin takaisin järvien ja purojen suuntaan. Ristijärven pohjoispuolella on lampi (138.4), sinne johtavan kurun pohjalla kulki polku ja siitä eteenpäin järven reunoja kierrellen pääsin Routasenkurun eteläpäähän. Järven (137.1) vastarannalla näkyi hieno kalliota pitkin virtaava vesi, jonka joku oli netissä nimennyt vesiliukumäeksi. Saavuin upeaan paikkaan (n. 1h patikoinnin jälkeen), yhteen hienoimmista missä retkilläni olen käynyt. Tästä kyseisestä järvestä vedet virtaavat kahdessa kallioiden välisessä uomassa pieneen lampeen joista ne sitten syöksyvät Routasenkurun eteläpäähän. Ihmettelin ja ihastelin paikkaa, tällä kertaa en edennyt pohjoiseen ylös kallioille, mistä koko Routasenkuru olisi ollut nähtävillä, jotain pitää jättää seuraavaan kertaan. Ihastelun, valokuvailun ja pienen välipalan jälkeen paluumatkalle n. klo 14:00. Tulomatkasta oppineena oikaisin suoraan kohti aiemmin mainitsemani kurun päätä ja siitä valmiita polkuja pitkin takaisin kajakille. Noin 15:15 melomaan, pieniä sadekuuroja pitkin päivää, mutta mukava keli meloa. Viereiset rinteet heijastuivat hienosti tyyneen järven pintaan. Samat ylitykset kuin tulomatkalla, nyt vaan alamäkeen. Noin klo 17 takaisin leiripaikalla, päivällinen, luonnon ihmettelyä ja oivallus että mitä jos vietäisiin ainakin toinen kajakki jo valmiiksi ylös tunturiin. Matka ensimmäiselle lammelle noin 300m mutta nousua lähelle 50m. Ennakkotiedustelun perusteella parempi reitti meni leiripaikan yläpuolella olevan kummun eteläpuolelta eikä puron vartta mistä lammen vedet valuivat. Maastosta löytyvät muoviset värilastut vahvistivat valintamme oikeaksi. Kun yksi kajakki oli viety niin totesimme että samalla menee myös toinen. Tälläkin kertaa tuli todettua että nousun jyrkkyys on paljon merkittävämpi asia kuin kuljettavan matkan pituus, jossain vaiheessa totesimme että ei mennyt nousu pelkällä nenähengityksellä, välillä piti haukkoa happea ihan suunkin kautta. 

 3. pv kuvat

1.8. Aamupala, noin klo 09:00 varusteet kantoon ja ylös tunturiin, edessä noin 1,5km matka Äälisjärvelle. Lammen rannalla varusteet kajakkeihin, melonta vastarannalle, seuraava lampi olikin niin pieni että veimme varusteet suoraan Äälisjärven pohjoispäässä olevan, luoteeseen pistävän lahden pohjukkaan. Huomasimme tulleemme ympäristöön mistä totesimme että olemmeko edes Suomessa. Maisema oli niin erikoinen että ajattelin olevani hienoimmassa paikassa mihin retkilläni olin tähän mennessä koskaan päätynyt. Vihreää tunturinummea, pystysuoria järveen päättyviä pahtaseiniä, harvaksestaan joitakin pieniä puita, tunturin rinteillä yksittäisiä valtavia kiviä. Jotenkin tuli mieleen Irlannin maisemat. Vielä kajakkien haku ja noin klo 12 olimme valmiina jatkamaan matkaa. Turkoosit vedet, aivan uskomattomat maisemat, niitä ääneen ihmettelimme. Vajaan tunnin melonnan jälkeen pysähdyimme pahtaseinän juurelle kahvin keitto tauolle. Noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti järven eteläpäätä, tavoitteena järven eteläisin kärki. Järven eteläpäässä länsirannalla näytti olevan joku kämppä ja eteläisimmän lahdenpohjukan pohjoispuolella toinen. 

Noin klo 15 jatkoimme lahden pohjukkaan virtaavan puron vartta varusteiden kantamisella lounaassa n. 500m päässä olevan tunturilammen rannalle. Kajakit vetäisimme siinä välissä olevalle kapealle lammelle ja meloimme ne tunturilamme vierelle ja pienen vetopätkän jälkeen olimme varusteiden luona. Kamat kyytiin ja melonta lammen eteläkärkeen. Sitten oli vielä edessä n. 1,5 km matka Surnujärven rannalle, joka sijaitsi n. 60 m alempana kuin missä nyt olimme. Lammelta nousu oli loivaa, varusteet selässä edeten yritimme arvioida että mistä kajakit olisi hyvä viedä. Pienen nousun jälkeen jyrkkenevä alamäki osuus. Kuljimme tunturilaakson länsireunaa, louhikkoa, liukkaita kiviä, isoja mättäitä jne. Näytti että itäreuna olisi helpompaa kulkumaastoa. Vietyämme varusteet järven rantaan palasimme takaisin laakson itäreunaa. Siirsimme kajakit maaston korkeimmalle kohdalle ja aloitimme siitä kajakkien vetämisen. Matka eteni alamäkeen vauhdikkaasti, vajaa 200m pitkän lammen kohdan meloimme sen yli ja vielä loppuveto, kajakit rannassa noin 18:40. Oli mielenkiintoista huomata kuinka lyhyellä matkalla luonto voi muuttua todella paljon. Nyt järven rannalla kasvoi jo vanhoja isoja mäntyjä, maisema oli vähän kuin Inarijärvellä, Surnupään tunturit näkyivät hienosti vastarannalla. Ajatus oli että melotaan vielä sopivaan leiripaikkaan ja maanaluslahdesta ajattelimme sellaisen voivan löytyä. Saimme niskaamme sopivasti sadekuuron vielä ennen perille pääsyä. En tiedä kenen tukikohta Maanaluslahdessa on mutta tuntuu erikoiselta että tällaisia tukikohtia voidaan rakentaa valtion maille. Saisinkohan luvan jos itse kysyisin? Iso kota, onneksi kuitenkin edes vähän värjäilty maastonväriseksi, aurinkokennot, moottorikelkka pihassa, ehkä jonkinlainen saunarakennuskin, viritystä siellä ja viritystä täällä. Lahden pohjukasta löytyi taas vanha leiripaikka. Virittelimme sateensuojaksi yhden tarpin ja laittelimme iltaruuan. Katselimme sopivat paikat riippumatoille, muuten majoittumiseen ei tuosta kohti olisi oikein löytynyt sopivia paikkoja. Kyselimme sateliittilähettimellä vähän säätietoja ja saimme "kuulla" että aamu on vähän sateinen, sitten keli poutaantuisi, ilta olisi hieno, mutta sitä seuraavalle päivälle kovaa, puuskissa vaarallisen voimakasta tuulta ja iltapäivälle vesisadetta. Eikä siinä vielä kaikki, sitä seuraavalle päivälle aamusta iltaan reipasta vesisadetta ja kovaa tuulta. Päädyimme että otamme tavoitteeksi edetä ennen tuota sadepäivää Suolistaipaleen autiotuvalle viettämään sadepäivää. 

4. pv kuvat

2.8. Sovitusti rauhallinen aamu hyvää säätä odotellen. Noin klo 10:30 liikkeelle, noin 4km melonta, kajakit kantamalla seuraavaan (155.9) lampeen. Sitten kävelysillan ja poroaidan alta lasku Kivilompoloon. Oli helppoa huomata että miksi järven nimi oli Kivilompolo. Olimme miettineet vaihtoehtoisia reittejä, oikoreitti olisi ollut olemassa Huhujärven kautta, pari maakannasta siinä välissä, mutta ajattelimme että mielellään katselemme näitä järvien välisiä jokipätkiä vaikka se voisikin olla työläämpää. 

Kivilompolon eteläpäässä kannoimme varusteet (150.9) lammen rannalle, ensimmäisen pätkän laskujokea vedimme kajakit pienelle lammelle ja seuraavan pätkän laskimme kajakeilla varusteiden luo. Sitten olikin mukava keitellä päiväkahvit ison kivipaasin päällä. Tauon jälkeen meloimme järven eteläisimpään lahden pohjukkaan ja siitä varusteet kannaksen yli, sitten kajakkien veto perässä. Ilma oli tässä vaiheessa jo upean aurinkoinen. Noin klo 17:00 seutuvilla ohitimme Mellalompolon sen pohjoisosasta ja siirryimme Surnujoen koskiosuuksille. Vaikka vedet olivat melko alhaalla pääsimme laskemalla kaikki kosket Massalompoloon ja siitä edelleen Katoslompoloon. Juuri ennen Katoslompoloa tapasimme rannalla pari kalastajaa koiran kera ja jäimme  jutustelemaan. He olivat tulleet paikalle lentämällä lähes viikkoa aikaisemmin ja olimme ensimmäiset ihmiset ketä he tapasivat tulonsa jälkeen. Kalaakin olivat kuulemma saaneet mukavasti. Jutustelun ja koiran rapsuttelun jälkeen jatkoimme matkaa. Pari koskea ja yksi virtapaikka vielä ennen Hiitamolampea, minkä ohitimme n. 18:30. Koska tavoitteena oli seuraavana päivänä edetä Suolistaipaleelle niin päätimme nauttia upeasta ilmasta ja meloa niin pitkälle kuin tuntui hyvältä.

Karekkijärvellä poistuimme Surnujoen varresta kääntämällä suunnan Karekkijärven pohjoispäähän, kapeasta salmesta vielä lahden pohjukkaan, lyhyen kannaksen ylitys Määlijärven pitkän ja mutkaisen lahden pohjukkaan. Edessä vielä hyvä n. 7km melontapätkä Määlijärvi-Vellijärvi-Valajärvi. Valajärven lounaiskulmassa on pieni lahdenpoukama, minkä vierestä löytyi vanha leiripaikka meille yöpaikaksi, noin 21:40 oli päivän urakka takana. Todella upeassa säässä vierähti puolille öin ennenkuin asetuimme nukkumaan. 

5. pv kuvat


3.8. Heräsin yöllä noin klo 03 ja pääsin nauttimaan upeasta auringonnoususta. Sen jälkeen vielä rauhassa nukkumaan. Aamutouhut ja noin 9:40 liikkeelle, päivä alkoi varusteiden kantamisella Ahvenjärvelle kävellen Vinkkelijärven vierestä, maakannasta n. 1.1km. Kovin kivinen näytti tämänkin järven ranta olevan. Alkumatka yöpaikalta oli ylämäkeä niin vedimme yhdessä kajakit nousun päälle. Ennen Vinkkelijärveä oli kivikkoa ja kannoimme kajakit rantaan ja  meloimme tuon pienen pätkän järveä pitkin. Sen rannasta molemmat veti omat kajakkinsa Ahvenjärven rantakivikoille asti ja siitä taas kantaen rantaan.

Noin tunti vierähti tähän ensimmäiseen osuuteen, sitten n. kilometri melontaa, ja noin 250m vetomatka luoteen suuntaan Harrijärvelle. Sitten melonta Harrijärven länsipäähän. Maakannaksella olevan kummun ohitus sen pohjoispuolelta, taas ensin varusteet ja sitten kajakit. Viereisessä niemennokassa näytti olevan melojat vielä aamu-unilla, yksi inkkari ja yksi kajakki näkyi rannassa, tosin väki ehti herätä ennenkuin pääsimme heidän ohitseen.

  Hetekkajärven ylitys, sitten Sorstijärvet ja loppulasku Kyyneljärven eteläosassa olevaan lahden pohjukkaan minne saavuimme n. 13:30. Lahden rannalla näytti olevan toinen melojien yöpymispaikka, isohko kota näytti olevan pystyssä ja pari kanoottia rannalla. Pidimme kahvitauon ennenkuin lähdimme jatkamaan reippaassa vastatuulessa kohti Kyyneljärven pohjoispäätä. Edessä oli noin 8km melonta voimakkaaseen vastatuuleen, yritimme hakea matkalla olevista saarista ja niemennokista vähän tuulensuojaa, noin 2,5h vierähti tuohon osuuteen. Sitten oli edessä muutama Kyyneljoen koski haasteena, ensimmäisestä vedimme kajakit ylös, välillä olevat kosket ja kävelysillan ja poroaidan alitus meni melomalla. Suolisjärvestä alkavan Kyyneljoen ensimmäisestä koskesta /(meidän viimeisen tälle päivälle) vedimme vielä kajakit naruilla ylös. Vielä oli edessä viimeinen haaste, ensin noin 500m sivutuuleen, missä aallon korkeus oli noin metrin luokkaa. Onneksi näissäkin olosuhteissa kajakki säilyttää hyvin vakavuutensa, sitten saimme hetken saarista suojaa. Vielä oli noin 600m pätkä vastaavissa olosuhteissa kunnes pääsimme kääntämään  suunnan myötätuuleen kohti Suolistaipaleen autiotupaa. Poroaidassa olevan aukon kiertäminen pohjoisreunasta ja melonta autiotuvalle. Juuri kun olimme tulossa perille, lähti tuvalta pari kaveria virveleiden kanssa kohti pohjoista. Vähän ennen klo 19 oli päivän urakka hoidettuna. Sadekin ehti loppumatkasta jo vähän alkaa, mutta melko kuivana olimme tästä päivästä selvinneet. Nyt kaikki varusteet sisälle kämppään ja ruuan laittoon. Kaverit palasivat myöhemmin takaisin, olivat käyneet läheisellä järvellä kokeilemassa kalaonneaan ja toivat tullessaan joukon komeita ahvenia joita pääsimme myöhemmin myös maistelemaan.

6. pv kuvat

4.8. Myrskypäivä ja meille lepopäivä luvassa. Ihan aamusta ei sade vielä alkanut mutta tuuli oli reipas ja puuskainen heti aamusta. Päiväunia, kirjan lukemista, lättyjen paistoa, mukavaa turinointia kämpässä olevien kesken. Maailman pienuuskin tuli taas kerran todistettua. Toisen kaverin kanssa löysimme yhteisiä tuttuja ja voi olla että joskus on ehkä jopa nähtykin työasioissa, sitä ei tosin kumpikaan muistanut. Sääennuste seuraavalle päivälle oli taas hyvä, tuuli piti kääntyä ja sade loppua. 

5.8. Aikainen herätys, aamupala, varusteiden pakkaus ja noin klo 7:30 olimme vesillä aloittamassa matkaa kohti autoa upeassa aurinkoisessa säässä ja myötätuulessa. Reilu 6km länsirantaa seuraillen, sen jälkeen käännös Palolahteen. 

Siellä maakannaksen ylitys Kivilompoloon, sen ylitys ja seuraava kannaksen ylitys Kivijärvelle. Reilu 3km melontaa, kahvitauko, kannaksen ylitys. Ehkä pieni virhevalinta reitissä kun menimme lammen luoteiskulmassa olevan lahden pohjukkaan. Vesi olikin sen verran matalalla että lahden pohjukan suulla jäi kajakit pohjasta kiinni ja sain katkaistua melani kun väänsin sen kivien väliin.

 

Varamela käyttöön ja kajakkien veto matalikon yli. Seuraava kannas meni laskien, sitten pari ylitystä ja olimme Sollomusjärvellä. Sollomusjärven pohjoispäästä näytti olevan joku melomassa kanootilla meitä kohti mutta poikkesimme pois tieltä. Sollomuslompolon eteläpäässä on pieni kapea lahdenpoukama, mihin Sollomusjärven vedet virtaavat. 

Siitä oli helppo nykäistä kajakit yli ja olimme järvellä mistä reissun melontaosuus oli aloitettu. Suolistaipaleen autiotuvalla tavatut kaverit olivat aloittaneet oman reissunsa Semekurtan poroerotuspaikalle menevän tien ja laskujoen risteyspaikasta. Matka oli kuulemma ollut työläs, kun melomaan oli päässyt vain pätkiä, venetiet huonossa kunnossa ja maastot kivisiä. Silti olimme karttaa tutkien päätyneet ratkaisuun että etenemme nyt Sollomuslomposta vielä meloen poroaidalle asti. Juuri kun tulimme Sollomuslompolosta lähtevän joen suulle oli paikalta lähdössä kaveri kanootilla liikkeelle, hänellä oli tavoitteena Iso Rovijärvi. Taas rinkat selkään ja varusteet kannaksen yli, kajakit vetäen perässä. Seuraavan kannaksen läpi laskimme jokea pitkin, paikoin oli vähän ahdasta mutta hyvin siitäkin selvisimme. Vielä yksi pieni pätkä melontaa ja sen jälkeen makkaroiden paisto ja kahvin keitto. Kartan mukaan olimme arvioineet että jos etenemme poroaidan vierustaa noin 500m ja käännämme sieltä suunnan kohti erotusaitaa niin maasto pitäisi olla vähän kuivempaa. Veto/kantomatka täältä kautta noin 1km eli puolet lyhyempi kuin alkoitusreitti. Vähän jouduimme kiertämään kosteimpia paikkoja mutta suunniteltu reitti toimi hyvin. Alkumatkan jyrkimmät nousut vedimme yhdessä kajakki kerrallaan mutta muuten molemmat veti omat kajakkinsa autolle asti. Reittivalinta ehdottomasti parempi kuin aloituksessa valitsemamme

tuplasti pitempi polku. Koko tuon pätkän saattoi hoitaa lenkkarit jalassa, ei tietoakaan kurakosta, kun vähän katseli kulkureittiään. GPS seurannan mukaan reissulle kertyi pituutta n. 130km, pääosin edestakaisin kulkemiset tulivat tuon päälle. Upea reissu tältä osin ohi, vielä saunan ja yöpaikan selvittely ennen pitkähköä kotimatkaa. 


8. pv kuvat 

Lyhkäiset kommentit: 

Värikoodattu melontareitti, aivan uskomattoman paksuja muovilastuja löytyy maastosta, itseä hirvittäisi jos ne olisi omasta kanootista. Alkumatkasta löytyi kaikkia värejä, mitä pitemmälle reissu eteni ja haastavammaksi vetopätkät muodostui niin värit väheni. Alkumatkan helpommilla osuuksilla toimii keltaisetkin kanootit. Sitten tulee valkoisten ja sinisten vuoro ja vihreällä kanootilla näyttäisi pääsevän pahimmistakin paikoista :).                                                                                                                    

Sollomuslompolo - Äälisjärvi välillä liikkuessa lentoliikenne tuntui olevan tosi vilkasta, joskus nettikeskusteluissa on syntynyt vaikutelma että se pörinä voi pilata jonkun reissun. Jos on lentomelulle allerginen niin tuonne ei kannata lähteä. 

Maakannasten ylityksissä keskinopeus ei ainakaan meillä ollut kovin korkea, se on hyvä huomioida päivämatkojen suunnittelussa. Varsinkin jyrkät ylämäkiosuudet on fyysisesti haastavia, niissä voi hyvin testata maksimisykkeensä. Nyt käytössä olevat kajakit kulki ilman kuormaa helposti olkapäillä, tasapaino löytyi hyvin kun toinen kantoi vasemmalla ja toinen oikealla olkapäällä. Kajakin paino on n. 25kg eli n. 12.5kg/kantaja. Muualla kuin kivikossa kajakit kulkivat hyvin liinalla vetämällä.

Myös Vätsäristä löytyy isoja järviä, niissä varsinkin inkkareilla meloessa on syytä huomioida tuulen voimakkuus, aallon korkeus nousee tuollakin helposti varsin korkeaksi.

Vanhoja leiripaikkoja tuntuu olevan hyvin tarjolla, pyritään käyttämään niitä samoja niin emme turhaan kuormita paikkoja aina uusilla leiri- ja nuotiopaikoilla.

Jälleen kerran osoittautui hyväksi "taktiikaksi" ruokien suhteen pakastaa etukäteen levitteet, paistinmakkarat, pekonit, juustot, tuoreet lihat yms. Sillä tavalla niiden säilyvyys paranee merkittävästi. Silloin voi mm. herkutella tuoreesta lihasta tehdyillä ruuilla reissun alkupäivinä.

 

                      


 


sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Kevätvaellus osa II, nyt Käsivarressa

 21.4.2021 Siirtymätaival

Inarijärven reissun jälkeen pieni huoltotauko Ivalossa ja sitten auton keula kohti Kilpisjärveä. Kaikki muut paitsi kylmässä säilytettävät ruuat ostin jo valmiiksi Ivalosta. Matkalla soittelin Kilpisjärven Retkeilykeskukseen ja sain sieltä varattua itselleni yöpaikan. Matkalla jo huomasi että nyt siirrytään varhaisestä keväästä talveen. Länsirajan tuntumassa ei ollut enää mitään kevään merkkejä, monesti tähän aikaan on esim Karesuvannon seutuvilla suot jo hyvin sulaneet, mutta nyt oli täysi talvi.                Illaksi majapaikkaan ja vielä ennen nukkumaan menoa pakkailin reissun ruuat ja varusteet lähtökuntoon. 

22.4. Ylös tunturiin

Sain aamusta kiinni metsähallituksen tämän alueen  vastuuhenkilön ja sovimme tapaamisesta. Olihan tämän reissun yksi päätavoitteista kunnostaa yhtä käsivarren ja ehkäpä suomenkin syrjäisimmistä autiotuvista. Jätin työvaatteet ja osan ruokatavaroistani talkootavaroiden mukana tuotavaksi. Sen jälkeen kävin vielä täydentämässä ruokaostokseni ja siirryin luontotalon parkkipaikalle valmistautumaan tunturiin lähtöön. Harvoin on parkkipaikka ollut niin täynnä autoja kuin se nyt oli, mutta vielä löytyi minunkin autolleni yksi tyhjä "ruutu". 

Noin 13:30 seutuvilla aloitimme Soolon kanssa nousun Tsahkaljärvelle. Vähän ennen nousua tuli pari päivähiihtelijää vastaan. Ensimmäinen kommentti taisi olla että kyllä nyt miehiä harmittaa kun kuulevat että tapasimme sinut. He olivat aikaisemmin keskustelleet että olenkohan tänä keväänä käynyt lainkaan tunturissa. Hetki mukavaa ajatusten vaihtoa ja jatkoimme omiin suuntiimme. Nyt koronasta johtuen Saarijärvelle mennään kokonaan suomen puolta eli Tsahkaljärveltä kohti Terbmisjärveä mutta Muurivaaran jälkeen suunta pohjoiseen tuntureiden väliin. Siellä ajeli pari koiravaljakkoa minua vastaan, toinen pysäytti valjakon ja kysäisi että onko koirani nimi Soolo ja sen jälkeen  ajatusten vaihtoa ja terveisiäkin tuli tunturitutuilta. Ilmeisesti olen jonkun julkkiksen kanssa liikkeellä kun Soolo tunnistetaan noin helposti. Tunturein välin hiihdettyäni suunta taas itään ja Saarijärven kämppä tulikin jo kohta näkyviin. Samalla selvisi että kämpän ympäristössä on todella paljon väkeä. Noin klo 17 saavuimme kämpän pihalle, ennen kämppää oli pari puolijoukkuetelttaa pystyssä ja kämpän ympäristössä vielä kolme muuta telttaa. Kurkkasin autiotuvan puolelle, siellä taisi olla jo kahdeksan ihmistä ja huonosti lämmitetyn saunan tunnelma. Jäin autiotuvan ja varaustuvan väliseen eteiseen valmistelemaan itselleni syötävää ja nautiskelemaan illasta. Myöhemmin illalla varaustuvan puolelle hiihteli Haltin suunnasta yksi naisporukka jotka olivat jo ennestään tuttuja tunturista. Tunturi on näköjään tuttuja täynnä jos liikkuu Haltin huoltoreitin varressa. Laskeskelin että taisi nyt kämpällä ja sen  ympäristössä olla yhteensä yli 40 henkilöä. Siirsin varusteeni kämpän edestä alas Saarijärven jäälle ja pystytin oman vaelluskotani. Pakkanen oli jo illan aikana kohtuullisesti kiristynyt ja lienee ollut noin -10 asteen tietämissä. 

23.4. Pikkuhiljaa eteen ja ylöspäin

Aamulla en tarkistanut mittarista lämpötilaa mutta luulen että pakkanen oli käynyt n. -15 asteen tietämissä, varsinkin kun sen jälkeen useampana aamuna pakkanen oli -12 asteen tietämissä ja se ei tuntunut lähellekään yhtä kylmältä kuin tuo ensimmäinen aamu. 

Autiotuvan puolella väki vielä nukkui, valmistelin itselleni aamupalan taas siinä eteistilassa ja vietin kiireetöntä aamua. Minulla ei ollut vielä edes suunnitelmaa että minne jatkan tästä matkaa. Tuumailin rauhassa ja päätin jatkaa nyt ensin Kuonjarjohkaan ja jatkaa siellä sitten taas tuumailua, nyt oli jo ennakkoon tiedossa leppoisa reissu niin piti päästä sopivaan mielialaan heti reissun alussa.Vähän ennen 10:30 lähdin hiihtelemään kohti Kuonjarjohkaa. Reittihän menee Naalivaaran pohjoispuolelta kaartaen sitten pohjoiseen kohti Viittakurua. Ennen viittakurua tuli minua vastaan ilmeisestikin joku tunturikerhon porukka, ainakin sellaisen johtopäätöksen itse tein vaikka jutusteluun heillä ei ollut aikaa tai tarvetta. Vielä ennen Viittakurua tuli takaa luisteluhiitelyllä reppuselässä mies joka oli matkalla Haltille. Hänellä ei ollut niin kiire ettei ehdi vähän jutustelemaan. Kertoi tuulen olevan sen verran kova että on pakko hiihtää untuvatakki päällä, ennusteen mukaan ei kuulemma pitänyt olla näin kova tuuli. Hän aikoi mennä Kuonjarin autiotuvalle tauolle ja miettimään että jatkaako eteenpäin. Noin 12:30 mekin saavuimme Soolon kanssa perille. Tuvalla ei ollutkaan ketään muita kuin tämä aikaisemmin tapaamani hiihtäjä. Porinoissa selvisi että hän olikin Inarin suunnalta ja sain mukavaa lisätietoa häneltä Inarijärven tämän vuoden keväästä verrattuna ns. normaalikevääseen. Tuuli vähän tyyntyi ja hän päätti lähteä  jatkamaan matkaa kohti Haltia, missä hänellä oli varaustupa varattuna. Nautiskelin yksin ison kämpän rauhasta, tiesin myös että talkookaverini olivat iltapäivällä lähdössä Kilpisjärveltä hiihtämään ja heidän tavoitteena oli tulla vielä tänään Kuonjariin. Myöhemmin illalla tuvalle tuli Meekon suunnasta naisvaellusryhmä yhdellä miehellä vahvistetuna. Ryhmän vetäjä ja tämä mies olivat myöskin ennestään tunturituttuja ja sain mukavaa juttuseuraa. Päätin jäädä odottelemaan kavereitani, jossain vaiheessa varaustuvan puolelle saapui yksi pariskunta ja kas kummaa taas tuttuja. Heidän kanssaan olimme olleet talkoilemassa Rakitsanojan kammia pystyyn. Noin klo 22 saapuivat kaverini tuvalle matkasta ja olosuhteista johtuen melko rankan hiihtopäivän jälkeen. 

24.4. Leppoisaa laskettelua

Tämän päivän tavoite oli selvä, olimme varanneet Meekon varaustuvan kokonaan meidän porukalle (Koronarajoituksista johtuen paikkoja oli rajoitetusti jaossa). Kuonjarista Meekolle oleva hiihto-osuus on ehkä enemmän nautiskelua kuin rehkimistä, pari pientä jokiuomista johtuvaa nousua sattuu välille mutta muuten se on tasaista tai myötämäkeä. Varsinkin viimeiset noin neljäkilometriä on reipasta alamäkeä, missä voimia kuluu enemmän vauhdin jarruttamiseen kuin hiihtämiseen. Emme pitäneet kiirettä, liikkeelle lähdimme vasta vähän klo 11:00 jälkeen ja perillä olimme noin 13:30. Olimme sopineet reissusta että jokaisella on vastuullaan tehdä ruoka koko porukalle yhden kerran. Minun vuoroni oli tänään. Tarjolla oli parit hampurilaiset mieheen paikanpäällä paistettujen pihvien ja mausteiden kera. Ympäristössä näytti olevan leiriytyneenä useita koiravaljakoita ja joitakin hiihtelijöitäkin näytti reitillä olevan menossa. 

25.4. Kohti Kekkosen kämppää

Kuten alussa kerroin, tällä kertaa reissun luonne oli jotain muuta kuin perinteistä vaeltamista. Seuraavaksi vuorokaudeksi olimme varanneet käyttöömme Kekkosen kämpän, eli oli tiedossa saunomista vielä tälle päivälle. Lähdimme hiihtelemään Meekon laaksoa itään noin klo 09 ja noin klo 11 saavuimme Porojärven autiotuvalle. Oven edessä oli isohko kinos, sen perusteella saatoi päätellä ettei tuvassa ole ihan juuri ketään vieraillut. Pidimme hyvän tauon jonka jälkeen jatkoimme vielä pienen pätkän Kekkosen kämpälle.Varusteet sisään, sauna lämpenemään ja nautiskelemaan. Osa meistä siirtyi Poroenon jäälle kokeilemaan kalaonneaan ja ruuan valmistusvuorossa oleva valmisteli yhteistä ruokaa. Alueen nuohooja ajeli iltapäivällä paikalle ja kertoi että hänen pitäisi vaihtaa kämppään uusi kamina kun vanhan kaminan kylki on haljennut. Meillä oli tulet kaminassa niin sovimme että hän jättää uuden kaminan paikanpäälle niin me voimme sen vaihtaa kun tulet on sammuneet ja näin  myös toimittiin. Ensin päiväsauna, sitten poronkäristys puolukoineen ja perunamuuseineen ruuaksi. Ja tietysti illalla vielä uudestaan sauna lämpöiseksi. Tämmöiseksi tämä vaeltelu on näköjään mennyt. 

26.4. - 29.4 Talkoot 

Aloitimme heti aamusta valmistautumiseen talkoihin pakkaamalla omat varusteet ahkioihin lähtövalmiiksi ja siivomalla paikat kuntoon seuraaville tulijoille. Olimme sopineet metsähallituksen vastuuhenkilön kanssa että hän tuo aamupäivällä työvälineet, -vaatteet yms varusteet meille maanantaina aamupäivällä. Paikalle tulikin kaksi moottorikelkkaa rekineen. Yksi meistä jäi kämpälle odottelemaan moottorikelkkojen paluuta ja me muut siirryimme moottorikelkkojen kyydittämänä Taabman tuvalle. Olimme paikalla noin puolenpäivän aikoihin, purimme kuormat ja aloitimme työt välittömästi. Moottorikelkat palasivat takaisin siirtämään meidän varusteet majoitupaikkaamme metsähallituksen huoltotuvalle ja kämpälle odottamaan jäänyt kaveri lähti sen jälkeen moottorikelkan kyydissä kohti Kilpisjärveä hakemaan käyttöömme yhden moottorikelkan ja reen. Olihan majapaikan ja talkoopaikan välinen etäisyys n. 15km ja samalla tämä mahdollisti sen että meillä oli mahdollisuus kuljettaa kämpälle tuodut työkalut, vanha savuhormi ja muut varusteet jo vähän lähemmäksi tuonne huoltotuvalle. 

Irrotimme kämpän laverit ja pöydän ja irrotimme vanhan savuhormin paikoiltaan. Hiomakoneilla hiottiin kulunut kämpän lattia siistimmäksi, samoin laverit ja pöytä. Savuhormi nostettiin vesikaton kautta pois ja asensimme uuden savuhormin paikoilleen. Näin saimme kämpän lämmityksen pelaamaan koko talkoiden ajan. Aikaisemmista talkoista kun oli kokemuksena että kämppä täytyy pitää koko ajan lämpöisenä jos halutaaan että maalit ja lakat kuivuvat kunnolla. 

1. päivän tavoitteeksi olimme asettaneet että lattia pitää saada ensimmäisen kerran maalattua. Homma eteni mukavasti ja lienee ollut vähän klo 18 jälkeen kun kämpän lattiassa oli ensimmäinen maalikerros paikoillaan. Lattian väri vaikutti ehkä hieman voimaakkaalta, mutta meillä oli tieto että jostain syystä maali oli sekoitettu eriväriseksi kuin mitä se oli tilattu. Sen verran pitkämatka olisi ollut maalin vaihtoon että näillä mennään. Pidimme kaminassa sopivasti tulta että kämppä pysyi lämpöisenä ja kelkkakin saapui meitä hakemaan muistaakseni joskus klo 19 jälkeen. Siirryimme kelkkakyydillä majapaikkaamme ruokailemaan ja saunomaan.  Myöhemmin illalla kävi pari kaveria vielä kerran laittamassa puuta kaminan pesään että kämppä pysyy lämpöisenä, paluuterveisenä tuli että lattiamaali oli jo silloin kuivunut melko hyvin. 

2. päivän aamuna meitä lähti paikalle vain kolme + Soolo-koira jolla oli talkoiden päävalvojan tehtävät hoidettavanaan. Pari kaveria jäivät kokeilemaan kalaonneaan Jogasjärvelle. Asensimme lavereille tuet  niin että saisimme ne sekä pöydän jätettyä kämppään kuivumaan niiden lakkauksen jälkeen. Maalasimme lattian toiseen kertaan ja lakkasimme laverit (kiinteät + välilaveri) sekä pöydän. Jätimme kaminaan taas pienellä vedolla tulen palamaan ja palasimme takaisin huoltotuvalle. Matkalla "törmäsimme" merikotkaan joka oli istumassa tunturin rinteellä kivellä. Sen verran se tulostamme häiriintyi että se nousi siivilleen. Myöhemmin tuvalla ulkona ollessa huomasimme että nyt merikotka liiteli Toskaljärven suunnalla taivaalla. Lieneekä katsellut tunturissa näkyviä poroja vai sattuiko vain samoille seuduille. Osa väestä jatkoi pilkkimistä, minä lähdin iltapäivällä hiihtoreissulle kohti Toskaljärveä. Oli koiran kanssa kulkevan unelmakeli tunturissa. Lumi kantoi nimittäin koiraa missä vaan. Tänään oli vuorossa kalaruokaa, tosin pilkkimiesten saalis oli tässä kohti vielä suolautumassa. Kerran iltapäivällä ja toisen kerran illalla vielä reissu Taabman tuvalle huolehtimaan kämpän lämmityksestä. Jälkimmäisellä reissulla maalasimme lattian vielä kolmanteen kertaan kun se oli kuivunut niin hyvin. 

3. päivä. Taas kolmen miehen voimin talkoopaikalle, ensin lavereiden alta lattian lakkaus, sitten laverit ja pöytä paikoilleen sekä uudet pienet varustehyllyt kämpän peräseinälle. Sen jälkeen loppu lattian lakkaus. Samaan aikaan purettiin vielä vanhat ulkoportaat ja asennettiin sen tilalle uudet. Paluukuormassa loputkin työkalut ja varusteet huoltotuvalle. Iltapäivällä tuli metsähallituksen kaveri käymään paikalla. Juhlistimme talkoiden suorittamista kakkukahvin kera, olin varannut nimittäin pari kakkupohjaa, siihen täytteet ja kermavaahtoa tätä varten mukaan. Lastasimme hänelle täyden kuorman rekeen työkaluista ja tienvarteen vietävistä tavaroista. Pari reissua vielä loppupäivän aikana kämpän pitämiseksi lämpöisenä, illalla lattian lakka olikin jo hyvin kuivunut. Kämppä tuntui pitävän hyvin lämpöä ja kaminan sai säädettyä niin että 4 - 6 tunnin huoltovälillä kaminasta löytyi vielä pienet hiillokset. 

4. päivä työn tarkastelua ja tulevaisuuden suunnittelua. Metsähallituksen kaveri tuli aamupäivällä taas paikalle, lähdimme kahden moottorikelkan ja reen kanssa kohti Taabman tupaa. Siirtelimme kaikki loput varusteet kämpässä paikoilleen ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Tenomuotkan autiotupaa. Tarkoituksena oli käydä katsomassa sen kämpän kuntoa ja miettiä mahdollisia tulevia talkookohteita. Samalla poikkesimme metsähallitukse Ruununvuopion huoltokämpällä. Totesimme kämpän vesikaton olevan uusimisen tarpeessa ja otimme samalla siitä mitat ylös. Jatkoimme siitä Tenomuotkan autiotuvalle. Tupa olikin yllättävän hyvässä kunnossa sisältä. Kämppä on aikanaan rakennettu maahan kiinni ja se lienee sen kämpän isoin haaste, alimmat hirret on käytännössä osin maan sisässä. Tämän jälkeen palasimme takaisin Jogasjärvelle. Talkookaverini pakkasivat pääosan omista varusteistaan nyt kylälle jatkavan moottorikelkan rekeen kun heidän tarkoituksensa oli mennä seuraavana päivänä moottorikelkalla tienvarteen. Tästä syystä he tekivätkin tutustumismatkan Toskaljärvelle kävellen. Lieneekö huhtikuussa koskaan aikasemmin kukaan tullut Toskaljärvelle kävelemällä :) Sieltä löytyi melkoinen pilkkiarkkikylä. Itse suuntasin suksilla kohti Jogasjärven ja Porojärven välisiä koskia. Vaikka kelit olivat koko reissun ajan erittäin talviset niin löysin sieltä kuitenkin joutsenpariskunnan joka oli odottamassa tunturin kevättä, samoin yksi koskikara lenteli kosken rannoilla. Joku sana vielä talkootyön päävalvojasta Soolosta. Tuli taas hyvin testattua koiran ominaisuuksia, taisimme matkustaa tällä reissulla moottorikelkan reessä ehkä 150km ilman minkäänlaista ongelmaa.

30.4. Aamusta noin klo 09:00 kaverit lähtivät kohti kylää ja minä Soolon kanssa ensin kohti Meekon autiotupaa. Pikkasen vajaan tunnin päästä tulinkin tuvalle, siellä oli pari kulkijaa, toinen oli sama kaveri joka varmisteli minulta silloin Soolon nimeä reissuni ensimmäisenä päivänä. Hän oli palannut vielä uudelle reissulle tunturiin koiravaljakkonsa kanssa. Minulla ei ollut kiirettä, nautiskelin olostani, ehkäpä Soolokin. Se nimittäin pääsi reissun aloituksen jälkeen nyt ensimmäisen kerran lämpöiseen kämppään sisälle, muuten koko reissun ajan se oli ollut ulkona. Säännöt kieltävät koiran viemisen varaustupiin ja vuokratupiin, samoin metsähallituksen huoltotupa on koiravapaata aluetta. Lieneekö ollut puolen päivän seutuvilla kun paikalle hiihteli tuttu kaveri, hänen reissunsa oli vasta alkuvaiheessa. Haltin reitillä oli todella vilkasta, varsinkin moottorikelkkojen osalta, olihan nyt perjantai. Kämpälle kertyi lisää väkeä, tulijoita oli sekä Haltin suunnasta että kylältä päin. Noin kolmen tunnin tauon jälkeen lähdin itse jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjohkan autiotupaa. Noin 2,5h vierähti tällä välillä, tuvalla oli yksi isä poikansa kanssa sekä yksi pariskunta. Tiesin että perässäni oli tulossa vielä ainakin kuuden hengen porukka joten tungosta tuntui olevan. Nämä tulivatkin myöhemmin paikalle ja lisäksi myöhemmin illalla tuli paikalle vielä kolmen hengen ryhmä, joka halusi tuoda oman koiransa kämppään sisälle. Itse olen kokenut itselle, kanssakulkijoille ja Soololle helpommaksi näillä vilkkailla tuvilla toimia niin että katson Soololle sopivan paikan ulkoa. Soolon kanssa on mukava olla reissussa, se kun sopeutuu näihin tilanteisiin hyvin. Nyt Soolo oli ulko-oven vieressä kiinnitettynä terassilla. Taisi käydä niin että osa kulkijoista ei edes huomannut kulkevansa ihan koiran vierestä. Yksi kaveri kommentoikin että hän kopisteli suksia terassin vieressä ja yllättäin huomasi katsovansa päänsä vieressä makaavaa koiraa joka tarkkaili häntä, terassi on siihen sopivalla korkeudella. Itse olin jo siirtänyt omat varusteeni kuivaushuoneen puolelle mutta päätin väkimäärän vaan lisääntyessä vielä jatkaa hiihtämistä eteenpäin. Noin klo 20 starttasin tänään kolmannen kerran, keli oli kohtuullisen ankara, pakkasta lienee ollut lähelle kymmenen astetta ja tuuli puhalsi voimakkaasti. Noin puolivälissä reittiä tuuli oli lähes vastainen, mutta onneksi päälytakissani on hyvän mallinen huppu, sillä saa kasvot hyvin tuulelta suojaan niin ei tarvinnut edes kaivaa repusta myrskylaseja kasvojen suojaksi. Kelin ankaruudesta johtuen pidin reipasta vauhtia enkä taukoillut lainkaan niin tämä väli hoitui melko nopeasti. Saarijärvellä oli pari telttakuntaa ja autiotuvassa oli neljä nukkujaa. Vaikka ilta ei vielä ollut kovin myöhäinen niin kaikki olivat jo nukkumassa. Asetuin Soolon kanssa autiotuvan ja varaustuvan väliseen eteiseen, valmistelin vielä itselleni iltapalan ja nukuimme yön eteisessä. 

1.5. Vapun viettoon: Aamupalan jälkeen vielä kerran varusteiden pakkaus ja suksien kärjet kohti Kilpisjärveä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kymmenen päivää tunturissa mutta kevät ei ollut edennyt sen aikana oikeastaan lainkaan. Kilpisjärven tunturialueella oli vielä täysi talvi. 

Reissu onnellisesti takana, mukava oli tämmöinenkin reissu, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla ilman talkoita keskittyen vaeltamiseen. 

Talkookuvat 

Reissun kaikki kuvat kootusti


sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Yhdellä reissulla kaksi reissua, osa 1


 Tämän kevään reissu muodostui suunnitellusti kahdeksi eri reissuksi. Jo muutaman vuoden ajan olen miettinyt että Inarinjärvi voisi olla keväällä mielenkiintoinen talvivaelluskohde. Kesäisillä melontareissuilla kämppäkirjojen perusteella alueella tuntuisi liikkuvan vain pääasiassa kelkkailijoita. Tänä vuonna työasiatkin tuntuivat rullaavan mukavasti, lomalle lähtö onnistui ilman ylimääräistä puserrusta työasioiden kanssa. 

16.4. iltapäivällä pakkailin varusteet ja Soolon autoon. Tällä kertaa reissut oli muodostumassa sellaiseksi että en tehnyt oikeastaan mitään ruokahankintoja etukäteen vaan olin päättänyt hoitaa ne matkan varrella. Ajo noin puoliväliin ja yöpyminen. 

 

17.4. Ajo Ivaloon, käynti paikallisessa kaupassa ruokaostoksilla ja sen jälkeen auton keula kohti Nanguniemeä. Kun käännyin Veskoniemen tieltä Nanguniemen tielle niin varsin pian huomasin että on hyvä kun autosta löytyy maavaraa. Sääennusteet olivat luvanneet lämmintä ja sitähän nyt oli ajankohtaan nähden todella hyvin, lämpötila n. +10 astetta. Tie oli muuttunut nopeasta lumen sulamisesta johtuen varsin haastavaksi. Henkilöautolla en olisi itse uskaltanut siitä ajaa, mutta hyvin pääsin perille satamaan. Autoja näytti olevan pysäköitynä runsaasti, varmaan viikonlopun ja hyvän sään innoittamana oli väki lähtenyt järvelle ja mökeilleen. 

Ahkio ulos autosta, varusteiden ja ruokien pakkaus ja liikkeelle. Kello oli liikkeelle lähtiessä jo n. 18:30 mutta ensimmäinen etappi ei ollut kovin pitkä. Korkeuserot Käsivarren ympäristöön verrattuna oli pienet, mutta heti aluksi piti sentään satamasta laskea pieni mäki järvelle. Suunta luoteeseen, upea keli, aurinko paistoi eikä paljoa edes tuuleskellut. Moossinasaaren koillispuolelta suunta Jääsaaren autiotuvalle,  minne saavuin noin tunnin hiihtelyn jälkeen. 

Pari moottorikelkkaa oli jäällä, pari ihmistä istuskeli nuotiolla. Kävin kurkkaamassa myös autiotuvan puolelle, sielläkin oli pari ihmistä. Kun kysyin suunnitelmista niin kertoivat olleen edellisen yön tässä tuvassa ja nyt miettivän että ajavatko kelkalla autolla vai jäävätkö yöksi. Lupasin rauhassa miettiä ja kerroin että minun puolesta voivat kyllä vaikka yöpyä. Palasin iskuskelemaan nuotiolle ja syömään vähän iltapalaa. Nuotiolta löytyi mukavaa juttuseuraa ja kävimme mielenkiintoisia keskusteluja illan aikana nuotiolla. Maailman pienuuskin tuli taas kerran todistettua, kun tuli puheeksi että missä nyt asun niin yllätys yllätys, vaikka kaveri oli paikallisia niin löysimme useita yhteisiä tuttuja, osa jopa minun nykyisiä asiakkaita. Joskusn vaellukseen liittyvissä nettikeskusteluissa on tullut ilmi että joidenkin ihmisten vaellus "menee pilalle"

kun joutuvat vaelluksella kuulemaan lentokoneen ääntä tai muuta melua. Sellaisille vaeltajille en keväistä Inarijärveä voi suositella, jää tuntui olevan melko hyvä rumpukalvo ja jäällä ajavien moottorikelkkojen äänet kantautuvat melko kaukaa kulkijan korviin. Nuotioseurani lähti kelkkailemaan mökille ja autiotuvassa olevat näyttivät jäävän tuvalle yöksi. Siirsin omat varusteeni vanhan jo puretun kodan kohdalle jäälle ja pystytin oman kotatelttani tulevan kodan pohjien vierelle. 

18.4. Aika usein vaellusreissuilla tulee noustua aamulla aikaisin, riippumatta siitä mihin aikaan on tullut mentyä nukkumaan, niin nytkin. 

 
Nousin kilpaa auringon kanssa ja pääsin näkemään hienon auringonnousun. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja noin klo 08 lähdin jatkamaan matkaa. Hiihtelin koilliseen saarten välistä kohti Jääsaarten salmea, salmen kautta kulkee moottorikelkkojen talvireitti. Reittiä mukaillen hiihtelin pienen Jääsaaren pohjoispäähän. Siitä suunta kohti Vieppisaaria, missä olikin mukava istahtaa päivän ensimmäiselle tauolle. Tauon jälkeen kelkkareittiä mukaillen kohti Hirvinuoraa, Hirvinuoran "suuaukon" eteläpuolella olevan Tissisaarten länsipäähän nousin rannalle viettämään taukoa. 

 

 

 

Hiihtovaellus ja avojaloin paljaalle mättäälle makoilemaan, ei kovin huono vaihtoehto, käytännössä nukuin mättäällä parin tunnin päiväunet, hyvä lisä vähän lyhkäiseksi jääneelle yöunelle. Puolenpäivän maissa lähdin jatkamaan matkaa, kaarsin Palkissaaren, Koutikisaaren ja Kärppäsaaren etelä-itäpuolen rantoja mukaillen ja noin klo 13 saavuin Kärppäsaaren autiotuvalle. Tupa oli tyhjä eikä siellä vähään aikaan ollut kämppäkirjan mukaan ketään käynyt. Nautiskelin iltapäivän rauhassa ja puhelinkin pelasi jotenkin ainakin ulkona. 

 

Minulla oli sovittuna yksi harrastuksiin liittyvä etäpalaveri tälle päivälle ja vietin palaverin istuskelemassa ulkona nuotiolla. Illalla nautin vielä hienon auringonlaskun antamasta väriloistosta ja vähän klo 22 jälkeen oli aika mennä nukkumaan. 

 

 

19.4. Taas auringon kanssa kilvan ylös noin klo 05 nauttimaan keväisestä luonnosta. Aamutouhujen jälkeen taas eteenpäin, liikkeelle noin klo 08. Nyt suunta länteen Suovanuoraa pitkin. Karttaan on merkitty heikon jään alue Suovanuoran länsipäähän, hiihtelinkin kaiken varalta nuorasta ulos rantoja seuraillen. Upeat kelit vaan jatkuivat, päivälämpötilat huitelivat noin 10 asteen tietämissä, joten päivän hiihto-osuudet oli miellyttävintä hoitaa aamupäivän puolella. Noin tunnin hiihtelyn jälkeen pysähdyin Kasariselän reunasaarille pikkutauolle ennen selän ylitystä. Puoli yhdentoista maissa Kasariselkä oli ylitetty ja pysähdyin tauolle keskimmäisen Lintusaaren eteläkärkeen. Sitten vielä noin kolmen kilometrin hiihtopätkä Kahkusaaren autiotuvalle. 


Saaren eteläreuna oli lumeton, tupa tyhjä ja ilma kuin linnunmaitoa. Koko iltapäivän istuskelin ulkona nauttimassa upeasta maisemasta ja säästä. Ihmettelin luonnon hiljaisuutta, koko reissun aikana en ollut tehnyt juuri mitään lintuhavaintoja. Tässä ilmeisesti sama korppi lensi kolme eri kertaa nuotiopaikan yli siivet suhisten ja tikka tuntui hakkaavan puuta jossain Kahkusaaren länsireunassa. 
 
Lättypäivä eli tänään paistelin itselleni lätyt kahville kaveriksi. Olosuhteet paremmat kuin unelma mutta ei ketään kulkijoita, voisiko retkeilijä enempää toivoa. Tänä iltana ei ollut syytä valvoa auringon laskua kun se laski saaren taakse piiloon, joten hyvissä ajoin nukkumaan. 

20.4. Aurinko sai tänä aamuna nousta ilman valvontaa, nousukin kun tapahtui saaren suojassa. Nukuin siis aamusta vähän pitempään. Aamupalan jälkeen n. klo 08 taas eteenpäin, nyt Kuusennuskaselän yli kohti Vaadinsaaria, sieltä löytyi sopiva taukopaikka n. 10:30 seutuvilla. Tauon jälkeen sieltä kohti Leveä Petäjäsaarta jonka rantaa seuraillen kaarsin Petäjäsaarten väliseen salmeen ja vähän klo 11 jälkeen saavuin Petäjäsaarten autiotuvalle. Täälläkin laajasti lumetonta, lämmintä tässä vaiheessa jo n. +12 astetta lämpömittarin mukaan.



Korkeat päivälämpötilat saivat aikaan sen että jään pintaan kertyi iltapäivisin kosteutta ja vettä. Hieno iltapäivä, lämpötila taisi käydä lähellä +15 astetta ja taas kerran sain nauttia näistä hienoista hetkistä parhaan vaelluskaverin Soolon kanssa. Täälläkin aurinko laski saarten taakse piiloon, joten sen takia ei tarvinnut valvoa, mutta illan aikana päätin hiihtää seuraavana päivänä takaisin autolle. Ja koska iltapäivisin hiihtäminen voisi olla aika kosteaa päätin startata aamusta aikaisin liikkeelle.

21.4. Heräsin noin klo 05, aamupala ja varusteiden pakkaus. Noin klo 07 starttasin suksille, kiersin HoikkaPetäjäsaaren pohjoiskärjen kautta ja suuntasin IsoJääsaaren länsireunaan. Sieltä suunta Moossinasaaren pohjoisreunaan ja saaren koilliskulmassa reissun viimeinen tauko noin 9:30 seutuvilla. Sitten loppusuora eli noin 3km autolle. Loppuosassa näkyi hyvin lämpötilan vaikutus, yöllä jään päälle kertynyt vesi oli jäätynyt mutta nyt pintajää alkoi jo antamaan periksi koiran tassun ja suksienkin alla. Varusteet ja koira autoon, Ivalosta löytyi paikka missä pääsin käymään pesulla ja syömään lounaan. Sen jälkeen kauppaan ostamaan seuraavan reissun eväitä, tosin kaikki kylmässä säilytettävät ruuat päätin hankkia vasta Kilpisjärveltä. Auton keula kohti Kilpisjärveä, puhelimella varasin Kilpisjärven retkeilykeskuksesta itselleni yöpaikan. Hieno reissu, ensimmäinen mutta ei varmasti viimeinen kevätvaellus Inarijärvelle. 

Suosittelen muitakin kokeilemaan.  

reissun kuvat 


sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Vuoden 2021 retkeilykauden avaus lähestyy

 Perinteisesti keväällä olen lähtenyt kevätvaellukselle, ensiviikolla alkaa huhtikuu ja tämän vuoden ensimmäisen reissun aloitus lähestyy.

Vuoden olemme eläneet koronaviruksen keskellä, vuosi sitten piti jännittää että estääkö se kokonaan reissuun lähtemisen. Ei onneksi estänyt, mutta tottakai se vaikutti reissun suunnitelmiin ja toteutukseen. Vaikutus jatkuu vieläkin, en ole muutamaan vuoteen käynyt Käsivarren vaelluksella katselemassa maisemia norjan puolella, joten sinne mieli tekisi, mutta korona sen vieläkin estää. Kalenterista olen varannut tulevalle vaellukselle reilut kaksi viikkoa ja koko sitä aikaa en halunnut nyt viettää käsivarren alueella joten uusia suuntia tutkinnassa.

Tämän hetken suunnitelmissa on tehdä kaksi erillistä reissua, niiden välissä siirtyminen uudelle paikkakunnalle ja eväiden täydennys kaupasta, pääsemme Soolon kanssa liikkumaan siis kevyemmällä kuormalla. 

Reissusuunnitelma 1.

Suuntana Inarijärvi, lähtöpaikkaa ja vaihtoehtoisisa reittejä on tullut pyöriteltyä. Lopullinen reitti varmistuu luonnollisesti vasta paikanpäällä. Olosuhteet järvellä voivat vaihdella, paikoitellen voi olla että vesi on noussut jään päälle ja se voi vaikuttaa reitin suunnitelmiin. Toinen muistettava asia Inarijärvelle on  se että siellä on runsaasti paikkoja joissa järven veden virtauksista johtuen esiintyy heikkoja jäitä. Tänne suuntautuvassa reissussa on kaksi merkittävää eroa kun sitä vertaa käsivarren retkeilyyn. Järvellä edetessä korkeusvaihtelut eivät tuo lisärasitusta reissulle ja käsivarren alueella on turha haaveilla nuotiolla istuskelusta.                                                                                                            Tämän hetken suunnitelma on niin että lähtö vk 15 perjantaina kohti pohjoista ja lauantaina 17.4. johonkin aikaan suksille. Aloituspaikkana tämän hetken suunnitelmissa Nanguniemi. Hiihtopäiviä joko viisi tai viisi ja kuudennen päivän aamulle lyhkäinen hiihtopätkä. Ajatuksena on tehdä reissu nautiskellen, ei kilometrejä keräillen, pieniä hiihtopätkiä, hyviä istuskelutaukoja ja nautiskelua luonnonrauhasta. Ensin suunta kohti punaista tupaa, jossain siellä seutuvilla ensimmäinen yö. Sitten edelleen kohti pohjoista ja Kärppäsaarta. Päivähiihtelynä sen ympäristöön tutustumista ja yöpyminen niillä kulmilla. Sitten suunta Kasariselälle ja sen yli Kahkusaaren suunnille.                                             Seuraavana päivänä suunta etelään päin ja kohti Petäjäsaaria. Taas leppoisa päivämatka niin jää aikaa nautiskeluun ja ehkäpä ympäristön tarkasteluun tai sitten matka jatkuu vielä jonnekin itäänpäin.             Sitten vuorossa ehkäpä talvinen tututuminen jääluolaan, jos sinne talvella edes on turvallista tai mahdollista mennä. Tilanteen mukaan joko hiihto lähtöpaikalle tai Jääsaaren autiotuvan kulmille vielä yhdeksi yöksi. Sitten onkin enää lyhyt siirtyminen lähtöpaikalle. 

Vaikka reissu kiertääkin alueen autiotupien kautta niin omamajoite luonnollisesti mukana ja lopulliset yöpaikat varmistuu sitten paikanpäällä. Reissun jälkeen siirtyminen Kilpisjärvelle.

Reissusuunnitelma 2

Reissun suunnitteluun on vaikuttanut oleellisesti yksi sovittu talkootyökeikka eli Taabman autiotuvan sisäpuolen pikkuremontti. Tarkoitus on käyttää kämpän laverit irti ja kunnostaa ne, hioa kämpän lattia ja maalata se sen jälkeen. Savuhormi on myös päässyt huonoon kuntoon niin samalla reissulla vaihdetaan myös uusi hormi vanhan tilalle. Talkookavereiden kanssa on suunniteltu majoituksia talkoiden ympärille, talkoiden ajan majoituksen meille on hoitanut metsähallitus. 

Ajatuksissa on että Inarijärveltä siirtymisen jälkeen hiihtelisin samalle päivälle jo tunturiin eli jos alkuosa reissusta menee suunnilleen suunnitellusti niin torstaina 22.4. illalla jossain Saarijärven autiotuvan seutuvilla. Reitti vahvistuu paikanpäällä, ehkä Lossun suuntaan ensin. Sieltä lauantaina kohti Meekonlaaksoa ja sunnuntaina Kekkosen kämpälle. Ehkä lauantaina näen talkookaverit, viimeistään suunnuntaina. Maanantai aamulla aloitamme sitten talkoot, sitä ennen siirrämme varusteet metsähallituksen huoltotuvalle. Kolme päivää olemme varanneet talkootyön hoitamiseen, sen jälkeen jää vielä muutamia päiviä aikaa retkeillä, aika näyttää tehdäänkö jotain porukalla vai kuljeskellaanko Soolon kanssa taas loppureissu itseksemme. Vappuna todennäköisesti sitten tienvarteen ja kohti etelää. 

Mutta tämä on vasta suunnitelma, aika näyttää miten toteutus menee.




 

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Vaellusvuosi 2020 lopullaan, vaellusvuosi 2021 vielä vain suunnitelmissa


 Katsetta taakse ja ehkä myös eteenpäin

Taas kerran sydäntalvi meni ilman isompia retkeilyjä, kaamosajan vaellus edelleenkin odottelee toteutumistaan. Olen usein todennut että ellei mitään suunnittele niin ei myös mitään tapahdu, tämän vuoden osalta onneksi suurin osa suunnitelluista retkistä myös toteutui.

Alunperin olin suunnitellut kevätvaelluksen kaksivaiheisena, ensin Inarijärvelle hiihtovaellukselle ja sieltä siirtyminen käsivarteen. Mutta yksi puhelinsoitto saattaa kaiken muuttaa ja niin muuttikin. Sain puhelun pohjoisesta että olisinko valmis hoitamaan Kalkkuoaivin autiotuvan lattiasaneerauksen. Siitä alkoi uusi suunnittelu, sitten tuli vielä koronavirus sekoittamaan tilannetta. Inarin järven reissu jäi ja päätimme että nyt voisi olla hyvä aika hoitaa tuo kämpän lattia ja sisustus parempaan kuntoon.

Edellisen kevään talkoissa Ropin autiotuvalla meinasi lumet loppua ja oikeastaan loppuivatkin kesken talkoiden ja nyt kohde oli vielä vähän alempana, siksi ajoitimme talkoot huhtikuun alkupuolelle. 

Lunta tulikin sitten talvella ainakin omiksi tarpeiksi. Oli täysi talvi kun siirryimme talkookohteelle. Homma hoitui siellä suunnitellusti ja saimme itsellemme rakennetussa aikataulussa homman hoidettua, mitä nyt ulkoportaat jäivät tekemättä kun lunta oli kämpän edessä niin paljon ettei ollut mitään mahdollisuutta sovitella porrasta paikoilleen. 

Talkoiden jälkeen hiihtovaellus Kilpisjärvelle hyvinkin talvisissa olosuhteissa, ihan ok viikko tästä tuli kaiken kaikkiaan. Olosuhteet oli hyvin talviset, vielä ei ollut kevään merkkejä näkyvissä.

Kevät tulikin hitaasti ja toukokuun puolivälin seutuvilla kaveri soitti, että hän lähtee käymään vielä Kilpisjärvellä pilkkireissulla. Oma päätös lähteä mukaan syntyi nopeasti, hyvä mahdollisuus käydä vielä tunturissa hiihtämässä. 

20.5. ajo pohjoiseen ja samantien yötä vasten hiihto tunturiin. Kaveri oli jäämässä Saarijärven lähelle pilkille mutta itse olin ajatellut hyödyntää hyvät kelit ja käyttää tunturissa oloajan tehokkaasti. Ensimmäisen hiihto-osuuden jälkeen muutama tunti lepoa aamuyöllä teltassa, sitten hiihto Saarijärven kämpälle, tauko, hiihto Kuonjarjohkan autiotuvalle, hyvä tauko, hiihto Meekonautiotuvalle. Yöpyminen siellä ja heti aamusta lähdin jatkamaan kohti Pitsusjärveä upeassa hankikelissä. Sitten olikin koko päivä aikaa nautiskella unelmakelistä Pitsusjärven maisemissa. Seuraavana aamuna paluumatkalle, tuntureiden yli suoraan Kuonjarjohkaan, siellä taas kunnon tauko ja vasta illaksi Saarijärvelle. Kavereita ei näkynyt missään ja puhelimella selvisi että he olivat jo siirtyneet Kilpisjärvelle ja houkuttelivat minuakin vielä hiihtämään sinne saunomaan. Mutta nyt kun aurinko ei laskenut enää lainkaan niin oli hienoa olla tunturissa, tilasin saunan aamu viideksi ja hiihtelin aamuyöstä kylälle. 

Sitten reilu kaksi viikkoa töitä ja auton keula kohti pohjoista. Viikko vierähti Lemmenjoen erämaa-alueella, upea reissu, erityisesti erämaa-alueen osuudella. Eli uutta reissua lienee sinne suunnalle tiedossa. 


Sitten olikin reilun kuukauden työpätkä ennen seuraavaa reissua. Heinäkuun lopulla taas auton keula kohti pohjoista ja Inarijärveä. Viikko vierähti Inarijärvellä uskomattoman upeissa olosuhteissa. Luulen että niin hyvissä olosuhteissa en toistamiseen pääse siellä viikkoa viettämään. 

 

 

Kuuden viikon työputki ja ruskaa katsomaan. Viikko vierähti Ylläksen ympäristössä lähiretkeilyn parissa, taas kerran upeaa väriloistoa oli ta

rjolla. Sitten joutuikin odottelemaan lähes kaksi ja puolikuukautta seuraavaa pohjoisen reissua. 

Vajaa viikko ennen joulua ajo Äkäslompoloon, lunta olikin tavanomaista vähemmän, tulohetkellä n. 25cm. On ollut hienoa nauttia olostaan kun ei ole ollut minkäänlaista ennakolta suunniteltua ohjelmaa. Paria reilun 20 asteen pakkaspäivää lukuunottamatta olen käynyt joka päivä hiihtämässä ja lisäksi tietysti Soolon kanssa kävellen lenkkeilemässä. Sitten kirjojen lukemista, sudokun tekoa, hyvää ruokaa, päiväunia jne... 

Nyt tätä kirjoittaessa alkaa kotiinlähtö jo lähestymään, vielä pari yötä ja auton keula kohti etelää.

Sellaista retkeilyä vuonna 2020, kuusi hyvää reissua pohjoiseen. 

Uusi vuosi uudet kujeet

Jotain on tullut suunniteltua mutta jotain on vielä suunnittelematta. Jos talven työkuviot sen mahdollistavat niin jonnekin voisin lähteä sydäntalven hiihtovaellukselle, Pudasjärvelle oman kämpän seutuville?, Posiolle Mustarinnan tunturialueelle? Joku hiihtovaellus lähialueella? Käsivarteen?  Mutta sen aika näyttää. Voi olla että nyt pitää vähäksi aikaa kyllä keskittyä hoitamaan työasioita.

Perinteinen käsivarren reissu on parhaillaan hahmottumassa, näillä näkymin parisen viikkoa olen varaamassa kevätvaellukselle aikaa. Ehkäpä joku pikku talkoohommakin voisi samalla hoitua. Koronavirus on yksi kysymysmerkki mikä vaikuttaa myös retkeilyyn. Pitkästä aikaa olisi mukava suunnata osa kahden viikon reissusta norjan puolelle, mutta onko se mahdollista ensi keväänä? Vaihtoehtoisenan suunitelmana onkin vuoden takainen suunnitelma, ensin viikoksi Inarijärvelle hiihtovaellukselle ja sen jälkeen viikoksi käsivarteen. Aika näyttää mutta aika on kuitenkin noille seutuville alustavasti kalenterista varattu. 

Saako Lemmenjoen vaellusreissu jatkotarinan? Mielessä olen sitä pyöritellyt mutta mitään suunnitelmaa siitä ei ole olemassa eikä osaa edes vielä hahmottaa että mahtaisiko työasiat edes antaa siihen mahdollisuutta. Mutta nyt jo perinteinen Inarijärven reissu on jo hyvin mietittynä, tosin vielä ehkä pientä hienosäätöä aikataulun kanssa. Jokatapauksessa suunnilleen samoihin aikoihin on tarkoitus mennä sinne kuin mitä tänä vuonna siellä oltiin.

Sitten alkaakin kallistua syksyn puolelle, ruskaretkeilyä lienee taas vuorossa, eihän noita värejä voi vastustaa, viikko 39 taas todennäköisesti Ylläksen ympäristössä. 

Joulun viettoa pohjoisessa, kovin houkuttelevalta kuulostaa, mutta sitä ehtii pohtia kyllä varmaan joskus tuolla syksymmällä. 

Hyvää ja reissurikasta retkeilyvuotta 2021 kaikille kanssakulkijoille.