torstai 18. huhtikuuta 2019

Lähtö lähestyy

Perinteisen kevätvaelluksen lähtö alkaa olla käsillä. Varusteiden katselu on jo hyvässä käynnissä. Enpä muista milloin itse reissu olisi ollut näin vähällä suunnittelulla, muutamia kiinnekohtia on olemassa ja loput soveltuu sitten paikanpäällä.
Grammoja en ole tälle reissulle viilaillut. Lähtiessä pakkailen auton perään melkoisen määrän luonnonkiviä. Ne on tarkoitus siirtää Ropin autiotuvalle, onneksi moottorikelkan avustuksella. Voisi olla tuskainen nousu tunturiin, jos ne kaikki olisi pakattuna ahkioon.
Eli reissun aluksi on tiedossa muutama päivä talkoilua. Siinä se yksi kiinnekohta reissulle.
Ropin kämppä makaa toisesta päästään aikalailla maassa kiinni, osa sen lattiarakenteista on jo purkautunut alaspäin. Tarkoitus on että ehtisimme nostaa kämpän vähän ylemmäs noiden luonnonkivien päälle. Purkaa vanha lattia pois ja tehdä uusi sen tilalle. Samalla tulee uusittua myös nukkumalaveri ja ehkäpä vähän siistittyä muutenkin sisäkalustusta.
Yritämme olla ahkeria ja vaikka korjaukseen on varattu neljä päivää, niin yritämme selvitä siitä kolmessa päivässä, aika näyttää kuinka äijien käy.




Jatko on rakennetu sitten tämän mukaisesti, luonnollisesti muuttujina se että etukäteen ei voi tietää, miten korjaustyö sujuu, tuleeko yllätyksiä ja vielä ehkä isompana muuttujana Käsivarren kevään eteneminen. Tällä hetkellä siellä on lämmintä ja lumet sulaa melkoista vauhtia. Olemme nimittäin sopineet että metsähallitus nopeuttaa meidän tuntureille siirtymistä viemällä meidät Haltin juurelle torstai iltana. Toivottavasti tämä saadaan onnistumaan, muutamalla talkoolaisella on nimittäin kiireinen aikataulu ja näin saisimme heillekin muutaman päivän aikaa hiihdellä upeissa maisemissa. Perjantai - lauantai välisen yön olemme suunnitelleet olevamme Pitsuksella, mistä osa porukasta aloittaa siirtymisen takaisin kohti Kilpisjärveä.
Velipojan kanssa jatkamme hiihtelyä vähän pitempään, mutta siltä osin reissun suunnittelu on pakko jättää paikanpäälle. Eilen saadun tiedon mukaan tunturissa on lunta hyvin, paitsi Meekon laakso on jo "tapansa mukaan" pälvillä.
On se vaan aina yhtä hieno tunne päästä tunturiin ja vaikka talkoohomma syökin monta hyvää vaelluspäivää, niin koko talkooporukka odottaa todella innostuneena sitä että pääsemme yhdessä osallistumaan yhteisten retkipuitteiden ylläpitoon.

Kaikki muut talkoolaiset ovat näissä merkeissä ensikertalaisia, minulle nämä ovat nyt viidennet talkoot joihin olen osallistumassa.
Manto-ojan autiotuvan osalta talkoilu tarkoitti ensin kahta suunnittelukäyntiä Itäkairan perukoilla, muutaman viikon suunnittelutyötä koneen ääressä ja reilun viikon talkoiden vetämistä ja tekemistä paikan päällä.
Manto-ojan talkoot

Vongoivan kammin osalla hoidin talkoilun etätyönä. Se meni suunnittelun parissa, Humpin Manu oli tehnyt hyvät pohjat suunnittelulle ja niitä sitten tarkentelin toteutuksen kannalta sopivasti.
Hauska yksityiskohta siinä suunnittelussa oli, kun "hätääntyneet" talkoolaiset soittivat minulle ollessaan matkalla talkoopaikalle. Metsähallitus olikin esittänyt muutoksia suunnitelmiin ja toimittanut paikanpäälle osittain eri materiaalit, kuin mitä sinne oli suunniteltu. Heillä oli puhelimen kuuluvuus aluetta vielä muutama tunti jäljellä, niin täytyi tehdä nopeasti muutama suunnitelmien päivitys.
Vongoivan kammi

Seuraavaksi sain mahdollisuuden osallistua Mallan luonnonpuistossa saksalaisen korsun kunnostustöihin. Joka käytännössä tarkoitti vanhan korsun purkamista ja uudelleen kokoamista. Se oli uskomaton voimanponnistus, luulen että silloin ensimmäisen talkoopäivän jälkeen talkoolaisten mielessä oli, että mahtaako tämä homma valmistua aikataulussa. Mutta toisen päivän jälkeen alkoi usko homman onnistumiseen lisääntyä. Joku parannusehdotus saksalaisten korsukäsikirjaankin olisi paikallaan. Toteutimme korsun lattiarakenteen paremmin kuin saksalaiset ja hoidimme myös salaojituksen, vaikka vastassa olikin kallioinenn tunturi.
Mallan luonnonpuistossa korsutalkoissa

Korsutalkoiden jälkeen ehdin käväistä muutaman viikon kotipuolessa hoitamassa työasioita ja sitten kohti itärajaa.
Rakitsan ojan kammin osalla talkoilu alkoi siitä, että ensin piti saada "myytyä" metsähallitukselle tämä hanke, siihen menikin muutama vuosi. Ohtamaan Jounin rooli tässä oli todella merkittävä. Sen jälkeen Humpin Manu teki siitä arkkitehtisuunnittelun ja minä sen perusteella työkuvat. Ja viikko vierähti taas talkootyötä vetäessä ja itse tietysti mukana rakentamassa. Kammin kattomuoto on haastava, arkkitehtisuunnittelussa oli tavoitteena perinteisen alasalvoskammin kattomuoto, missä ei ole oikeastaan lainkaan räystäitä. Alkuperäinen kattohuopamateriaali joka oli paikalle tuotu poikkesi suunnitellusta ja ei ollut tuollaiseen käyttötarkoitukseen suunniteltu. Vaikka katto on jo kertaalleen korjattu, niin ilmeisesti edelleenkään se ei ole kunnossa.
Rakitsanojan talkoot


Ja nyt nämä viidennet talkoot on sitten edessä. Kaikissa näissä talkoissa on ollut muutama hieno piirre, joka on tehnyt näistä talkooreissusta uskomattoman hienoja. On aivan sama oletko mies vai nainen ja oletko koulutukseltasi mitä tahansa. Jokainen laittaa itsensä likoon omilla taidoillaan, sopivaa tekemistä on aina saatu järjestettyä kaikille ja se ahkeruuden määrä mitä talkoissa näkee on aivan käsittämätön. Porukan yhteishenki on jotain sellaista, mitä on vaikeaa muualla kokea.
Tällä kertaa olemme liikkeellä ukkoporukalla, sen verran pienestä talkoohommasta on nyt kysymys, ettei tuolle työmaalle kovin isolla joukolla olisi voinut edes mennä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

On se kevät

Kevään tulo täällä Hämeessä on ollut ehkä vähän ärsyttävä, ainakin minua se on ärsyttänyt. Yöllä sataa lunta joka seuraavana päivänä sulaa ja sitä seuraavana yönä jäätyy ja taas uusi samanlainen kierros. Joka paikka jäässä tai loska lentää.
Mutta ajatukset alkaa entistä useammin olemaan Käsivarren suunnalla, perinteinen kevätreissu alkaa olla kohta käsillä.
Nyt tosin reissusta tulee erilainen, tällä kertaa Ropin autiotuvan kunnostus näyttelee omaa osaansa reissun sunnittelussa. Toinen asia joka tuo lisähaastetta on Käsivarren lumitilanne, vuosi näyttää kovin samanlaiselta kuin oli kevät 2016 ja silloin hiihtokelit loppuivat todella nopeasti. Järvien rannat meni vesille jo toukokuun alussa ja lumet suli silmissä.

Ropin kämppää on siis tarkoitus nostaa vähän enenmmän irti maasta, purkaa sen vanha lattia pois ja tehdä uusi lattia sen tilalle. Samalla siistitään varmasti muutenkin sisäkalustusta ja ehkäpä yritetään saada ovikin toimimaan paremmin. Siinä lienee yksi haaste se, kun kämppä sijaitsee paikassa, missä ilmeisesti routa sitä jonkin verran liikuttelee ja oven toimivuus vaihtelee sen mukaan.

Metsähallitus on hankkinut sinne jo rakennustarvikkeeet, perustuskivien osalta taitaa vielä olla vähän tilanne auki. Talkooporukka syntyi Käsivarren kulkijoista, jotka tiesin olevan rakennusalan ihmisiä. Pääsiäisenä ajelemme täältä etelästä ylös ja heti pääsiäisen jälkeen tiistaina aloitamme aamupäivällä kämpän tyhjennyksen, nostamisen ja lattian purkamisen.
Yöksi saamme aina siirtyä Ropinsalmelle mutta luulen että harrastamme talkoiden yhteydessä myös lähiretkeilyä. Itse en ole koskaan noussut esim Ropitunturin huipulle, mutta tänä keväänä tulee sekin hoidettua.
Talkoiden jälkeen jatkokuvio onkin sitten seuraava haaste. Lumitilanne on sellainen että sitä ei voi kuukauden päähän ennustaa, yksi kunnon lumipyry voi tilanteen muuttaa. Mutta tilastojen mukaan nyt on lunta n. 15 cm vähemmän kuin samaan aikaan keväällä 2016. Kuulin myös että Meekon laaksossa lunta on vain väriksi, eli kun kevätaurinko pääsee vauhtiin niin sieltä lumetkin häviää vauhdilla.
Hivenen vajaata viikkoa olen yrittänyt saada järjestettyä retkeilyaikaa vielä talkoiden jälkeen, sekin tosin tarkentuu kevään aikana, kun näkee miten työasiat etenevät.
Kaksi ehkä erilaista vaihtoehtoa on pyörinyt mielessä. Mikäli keli sallisi niin Ropilta voisi lähteä hiihtämään kohti Kilpisjärveä ja toinen vaihtoehto on siirtyä autolla Kilpikselle ja sitten sieltä nopeasti Yliperän sydämeen nauttimaan kevään tulosta. Osa talkooporukasta lähtee kotimatkalle nopeammin, joten sekin vaikuttaa suunnitteluun, kun mukava olisi toisaalta talkooporukan kesken tehdä myös pieni retki yhdessä Yliperän hienoissa maisemissa. Suurimmalle osalle talkooporukasta taas välitunturit on täysin kokematonta aluetta, niin voisimme kyllä retkeillä myös siellä.
Paljon positiivisia vaihtoehtoja.

Samalla on tullut tutkittua Käsivarren karttaa, mihin olen yrittänyt piirrellä vaellukset, mitä olen sillä alueella tehnyt. Todella vahvasti tänä keväänä on noussut halu yrittää lähivuosille järjestää itselle sellainen mahdollisuus, että pääsisin seuraamaan kesän tuloa tunturiin. Myöhemmin liikkelle kuin mitä yleensä olen lähtenyt ja tietysti vielä myöhemmin paluu, toivottavasti paluu olisi vasta kesäkuun alkupuolella. Luulen että kipinä on sytyttänyt sellaisen tulen, että vaihtoehtona on vain toteuttaa suunnitelma, mutta onko se vuoden vai kahden päästä, aika näyttää.

Vielä neljäviikkoa odotusta ja sen jälkeen auton keula kääntyy kohti pohjoista ja minun nokka ja Soolon kuono kohti uusia seikkailuja.




keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Kevättä odotellessa, kesääkin miettimässä

Tämän vuoden suunnitelmia muuttanut puhelu Enontekiöltä ei jäänyt vain puheluksi.
Suunnitelmat on tarkentuneet, lukitsimme Ropin autiotuvan pienen remontin aikataulun ja  viime viikonloppuna se tuli julki luontoon.fi sivulla. Pääsiäisenä tupa on vielä retkeilijöiden käytössä, mutta heti sen jälkeen alkaa talkoot. Tarkoitus on nostaa kämppää vähän ylös, purkaa vanha lattia ja tehdä uusi tilalle. Lisäksi ehkä laverien, pöydän ja penkin siistimiset.
Talkooväki muodostuu käsivarren kulkijoista, meille nämä kämpät ovat sen verran ainutlaatuisia maailmassa, että haluamme edesauttaa niiden säilymistä kunnossa. Aika pienellä porukalla tuo talkoo tullaan hoitamaan, pieni työmaa, niin ei kannata kovin isoa porukkaa sen ympärille kerätä.


Kevätvaellus jatkuu sitten jonnekin käsivarren alueelle talkoiden jälkeen, mutta luulen että sen suunnittelun jätän sinne huhtikuulle. Silloinen lumitilanne vaikuttaa luonnollisesti suunnitelmiin. Karkeasti ajateltuna vaihtoehtoja on tietysti kaksi. Aloitan vaelluksen remontin jälkeen Ropinsalmesta ja se suuntautuu joko välituntureille tai sitten sieltä kohti yliperää. Toinen vaihtoehto olisi siirtyä ensin Kilpisjärvelle ja tehdä sieltä joku reissu. Reissun pituuskin on vielä vähän arvoitus, mutta toivottavasti talkoiden jälkeen jäisi vielä noin viikko aikaa olla vaelluksella.

Muutakin suunnittelua on käynnissä käsivarren syrjäisempien autiotupien hyväksi, mutta se asia vaatii vielä valmistelua.  Sen uskallan luvata, että suunnitelmat on mielenkiintoiset ja ehkäpä jopa ainutlaatuiset. Mitäpä sitä ei tekisi ainutlaatuisen autiotupajärjestelmän eteen, kun niiden yllä leijuu nyt varsin synkät pilvet,  korjausvelka kasvaa ja metsähallitus suuntaa voimansa sinne, missä liikkuu isot ihmisjoukot.

Eli malttamattomana tässä odottelen kevättä samalla talkoita suunnittelen.

Inarijärven kartta on myös jo aktiivi käytössä, elokuun reittivaihtoehtoja tulee tämän tästä pyöriteltyä. Vasemman puolen kartasta löytynee reissun lähtö ja paluupiste, missä se sitten tarkemmin on, sitä en vielä tiedä.  Oikean puoleisessa kuvassa taas näkyy ajatellun reissun itäisin ja ehkäpä pohjoisin piste, sekin tarkentunee kunhan vielä jossain välissä porukallakin pääsemme reissua suunnittelemaan. 
Eli kevättä rinnassa ja kesä mielessä, vaikka lunta tuntuu satavan kerrankin tänne oikein kunnolla. Kohta alkaa olla 50cm lunta täällä Kangasalan kulmilla.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuosi takana, uusi edessä

Katselua vähän taakse ja eteenkin päin.

Retkeilyvuosi on sitten takana ja on hyvä miettiä että mitä se toi tullessaan.
Vaikka retkeilyyn ei pitäisi sekoittaa mitään erityisiä tavoitteita, niin toisaalta olen oppinut sen että kun jotain suunnittelee niin myös jotain toteutuu.
Vuoden 2018 suunnittelua näytti löytyvän tuolta vuoden alusta.  Sen mukaan oli mielessä perinteinen kevätvaellus, pieniä melontaretkiä eri puolille, pitempi melontaretki Inarijärvelle, ruskaretki ja alkutalvelle jotain pientä.

Ja miten sitten kävi?
kevätvaellus,
alkukesän pikareissu
melontareissuja
Inarijärven melontareissu
ruskaretkeilyä

Tämän lisäksi vielä kävin yhden pikareissun omalla kämpällä koillismaalla ja sain viettää joulun Äkäslompolossa.

Joulukuun alussa tehty parin yön kämppäreissu ja Äkäslompolossa vietetty joulunaika on sellaista aikaa, ettei ulkona juuri ole kuin muutaman tunnin hämärähetki ja taas on pimeää. Mutta molemmilla reissulla tuli kuitenkin harrastettua luonnossa liikkumista jonkin verran. Mukava oli käydä vuosien jälkeen tsekkaamassa kotkanpesä tuolla oman kämpän lähiympäristössä ja mukava oli myöskin Kuertunturin huiputus, jonka tein kuutamon valossa illalla. Varasin kyllä lumikengät mukaan retkelle, mutta tunturille merkitty polku oli niin hyvin tallattu, että lumikengät saivat olla koko matkan laukussa selässä.
Se tuli taas huomattua, että pohjoisen kaamos on paljon värikkäämpi kuin etelän muka pitempi päivä.

Tähän luonnossa liikkumiseen kun vielä lisää noin 50 erilaista pelastuskoiratreeniä. Ja kun treenin aikana yleensä treenataan kaikkien treeneissä mukana olevien koirat, niin yhdelle treenille kertyy helposti 3 - 4 h pituutta, niin raitista ilmaa on kyllä hyvin riittänyt.

Eli ehkäpä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että kannattaa jotain suunnitella/haaveilla niin myös jotain niistä toteutuu.

ja ehkäpä juuri siitä syystä jotain tulevan vuoden suunnitelmia seuraavaksi.

Perinteisen kevätvaelluksen ajankohdaksi olin ajatellut toukokuun alkupuolta ja se vielä ehkä sellaisella erolla entiseen että aloittaisin retken hiihtovaelluksella Inarijärvellä ja sieltä siirtyminen käsivarteen.
Mutta joulukuussa sain mielenkiintoisen puhelun käsivarren erämaa-alueen kenttäpäälliköltä.  Hän tarjosi hoidettavakseni yhtä talkootyöprojektia. Tarkoituksena olisi että keräisin talkootyöporukan joka hoitaisi Ropin autiotuvan remontin. Alustavasti puhuimme kämpän nostamisesta, oikaisemisesta sekä sen lattian uusimisesta.  Materiaalien, työkalujen ja meidän talkoolaisten liikkumisen kannalta paras aika olisi huhtikuussa. Eli näyttäisi että kevään suunnitelmat menisi tältä osin uusiksi. Olisi nimittäin järkevää yhdistää tämä talkooreissu sekä kevätvaellus samalle ajalle. Vuoden vaihteen jälkeen pitää aloittaa tämän tarkempi suunnittelu, mutta nyt näyttää että huhtikuun loppupuoli vierähtäisi käsivarren alueella. Sinänsä muutos voi olla hyvä ratkaisu, ainakin nyt vuodenvaihteessa vaikuttaa että lumimäärät ovat melko pienet ja toukokuun puolella voisi olla haasteita hiihtovaellukselle. Tosin tilanne ehtii siltä osin vielä moneen kertaan muuttua.

Kesällä tehty Inarijärven melontareissu oli todella hieno kokemus ja nyt olisi ajatus ettei tule yhtä pitkää taukoa kuin sitä edellisen melontareissun jälkeen tuli. Elokuun alkuun on nyt suunnittelussa uusi reissu, tällä kertaa reissu suuntautuisi pohjois-inarille. Miehityskin on tämän reissun osalta jo ainakin alustavasti mietitty ja nyt näyttäisi että meitä on liikkeellä neljä miestä.

Samoin syksyn ruskaretki päiväretkineen Äkäslompolon ympäristössä oli upea reissu, luulen että sekin on pakko uusia taas ensi syksynä.

Tämän enempää en uskalla tässä vaiheessa edes haaveilla, kun tälle vuodelle toiveet toteutuivat yli odotusten.

Hyvää ja retkeilyrikasta alkavaa vuotta 2019 kaikille retkeilijöille. Pitäkäämme huolta luonnosta ja toisistamme.






tiistai 23. lokakuuta 2018

Viikonloppuretkeilyä ja filosofista jaarittelua

Vaellusharrastajien kokoontuminen
Viikonloppuna oli vuorossa ehkäpä perinteiseksikin sanottava vaelluskavereiden kokoontuminen. Vuosien ajan pari kertaa vuodessa on vaihteleva määrä vaelluksen harrastajia kokoontunut tuijottelemaan tuleen milloin missäkin. Aika monta kansallispuistoa on ollut "listalla" tai joku muu paikka, jossa on ollut jotain mielenkiintoisia lähiretkeilypaikkoja. Syyskokoontuminen on yleensä ollut suositumpi kuin sydäntalvella oleva talvikokoontuminen. Johtuneeko ehkä olosuhteista?

Tällä kertaa paikkana oli Kulhanvuoren ympäristö, paikan läheltä löytyy retkeilyhenkinen mökkipaikka, joka oli varattu viikonlopuksi käyttöömme, joten sinne "piti" suuntautua. Itselle paikka oli uusi, joten ennakkoon tuli karttaa tutkittua vähän tarkemmin ja alue vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Siitäpä aasinsilta karttojen tutkimiseen. Siinä on harrastus joka vie ainakin minut mennessään ja siinä puuhassa ajantaju häviää. Asia lähtee liikkeelle tietysti kartassa olevasta nimestä, sen jälkeen alkaa pohdinta että mistähän tuo nimi tulee, sen jälkeen paikan historiatietojen kaivamista jne,  ja noita mielenkiintoisia nimiä kartat on täynnä. Emme vaan yleensä tule huomanneeksi sitä että kartan nimi tarkoittaa myös jotain, se ei ole vaan nimi. Tältä alueelta löytyi esimerkiksi mm. seuraavia sanoja kartasta: vuori, rotko, ankeriaskoski, oja, puro, myllykoski, korsukangas. Esim tuo viimeinen nimi viitannee johonkin sellaiseen, mikä vaatisi vähän tarkempaa tutkimusta.
 Joskus karttojen nimien tutkiminen on vaikuttanut jopa vaellusreitin suunnitteluun, löysin nimittäin joskus käsivarren kartalta nimen kämppälompolo. Aloin tutkimaan asiaa tarkemmin ja sieltähän löytyi myös se kämppä ja se taas sai aikaan sen, että pitihän siellä poiketa kämppää katsomassa.

Perjantaina iltapäivällä pakkailin kamppeet lähtökuntoon ja lähdimme Soolon kanssa ajelemaan kohti määränpäätä joskun viiden aikoihin. Sääennuste lupaili poikkeuksellisen lämmintä viikonloppua. Ajomatkaa näytti määränpäähän olevan n. 150 km ja ajoaika arvio oli n. 2h.  Perjantai päiväkin oli upea ja upeaa auringonlaskua oli pakko pysähtyä kuvailemaan Mäntän seutuvilla.

Syksy on ollut kyllä valokuvaamisen harrastajalle upeaa aikaa, väririkkaus on ollut uskomattoman hieno.
Multian jälkeen alkoi pienempien teiden ajelu ja pimeyskin hiipi jo kaveriksi. Minä ajelin ja googlemaps kommentoi,  ajamalla pääsin perille asti, vaikka tie olikin loppumatkalla jo vähän haastava. Muutama kaveri oli saapunut paikalle jo ennen minua.

Pimeää puuhastelua
Kaverit olivat jo pystytelleet lähimetsään omat majoitteensa ja aloinkin otsalampun valossa hakemaan sopivaa paikkaa retkeilykotani pystyttämiselle. Rantatontti, maksoi mitä maksoi ja löysinkin sopivan paikan n. 10m:n päästä rannasta. Kota on varsin nopea pystyttää ja hetken kuluttua oli varusteetkin jo siirretty kotaan sisälle.


Ihmettelin kun paikalla olijat eivät olleet virittäneet tulia minnekään, joten siinäpä minulle ensimmäinen tehtävä. Mökin keittokatoksen tulisijaan tulet ja pian istuimme paikalla olevien kavereiden kanssa sen ympärille jutustelemassa. Tämän paikan meille varannut "paikallinenkin" palasi iltakeikaltaan takaisin ja illan viimeinenkin tulija saapui otsalampun valossa vielä  paikalle.

Joskus noin varttia vaille kymmenen ajattelin että lähdempä Soolon kanssa vielä iltalenkille. Otsalamppu päähän, varalamppu taskuun ja menoksi. Muutama satametriä mökkitietä ja pääsin lähtemään luontopolulle. Kohta edessä jo niin jyrkkä nousu että lähes neliveto päällä piti edetä.
Upea tunne kulkea täysin pimeässä metsässä, josta maaston muotoja saattoi arvioida vain sen mitä otsalampun valo valaisi. Luonto muuten täysin hiljainen, mutta tuuli suhisi puissa. Vajaan puolentunnin päästä saavuin Kulhanvuoren juurelle ja päätin että käydäänpä samantien tekemässä vuoren valloitus. Jyrkkä oli kyllä nousu vuorenkin päälle, mutta niin vain Soolon kanssa sinne pääsimme nousemaan.
Huipulta näkyi lähinnä vaan pimeyttä ja upea tähtitaivas, virallista luontopolkua pitkin vuorelta alas ja jatkoin luontopolkua eteenpäin, kohti leiripaikkaa. Puoli yhdentoista aikoihin olin vajaan puolenkilometrin päässä leiripaikasta, mutta järvi oli vielä välissä. Leiripaikan tulet kuitenkin tuikkivat jo tänne metsän keskelle houkuttelevasti. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuin takaisin leiripaikalle. Mukava aloitus viikonlopulle, ilma oli kuin lämmin kesäyö. Puolen yön maissa siirryimme Soolon kanssa kodalle nukkumaan.


Historian siipien havinaa
Uni loppui joskus aamulla kuuden maissa ja sinnittelyn jälkeen n. 6:30 nousin ylös virittelemään tulia aamunkahvin keittoa varten. Pikkuhiljaa muutkin heräilivät päivän valjettua ja aamupalan jälkeen päätimmekin lähteä tutustumaan lähihistoriaan. Reilun 1,5km:n päässä oli Konttijoen sivuhaarassa Pirttipuron mylly, joka historia tietojen mukaan on rakennettu jo 1800 luvun alkupuolella. Mylly on ns. jalkamylly jossa pystysuora voima-akseli pyörittää suoraan myllyn ylempää kiveä. Erikoisuutena myllyssä on lisäksi vesivoimalla toimiva pärehöylä. Pirttipuron myllyn geokätkö.  Itse pirttipuro virtaili nyt varsin vähävetisenä, mutta oli miellyttävän oloinen puro. Keväällä voisi olla mielenkiintoista olla katsomassa tulvaveden aikaan, että millaiset kuohut silloin on liikkeellä.

Tutustumiskäynnin jälkeen palailimme samaa reittiä takaisin. Maastollisesti olimme aika korkealla, pääosin liikuimme yli 200m merenpinnan yläpuolella ja Kangaslammin harjulta avautui upeat ja avarat maisemat varsin pitkälle.

Yksin yhdessä:
Uusia tulijoitakin tuli paikalle, itse virittelin nuotipaikalle tulet joka oli vähän sivussa keittokatoksesta. Päiväruokailuakin harrasteltiin, pääsin helpolla kun aamulla tarjoamani aamukahvin korvauksena pääsin valmiille ruualle, vaihtotalous on ihan hyvä malli.
Keittokatoksessa muistelimme erilaisia vaellusreissuja ja erään kaverin kanssa muistelimme omia vaellusreissujamme, joissa on harrastettu ns. yksin yhdessä vaeltamista. Hyvä vaihtoehto silloin kun haluaa puuhastella yksin esim valokuvaamisen kanssa ja silti lähialueella on toinen vaelluskaveri vaikka turva"varusteena".  Eli yhteiset yöpymispaikat, kumpikin kulkee omia polkujaan omaan tahtiin, mutta päivän tavoitteena on sama yöpymispaikka.

Vuoren valloitusta
Iltapäivällä lähdimme sitten toiselle retkelle,  Kulhanvuoren luontopolkukierrokselle. Osittain sama reitti, jonka olin pimeässä jo kävellyt. Kuljiemme luontopolkua ensin Kuhlhanvuoren viralliselle parkkipaikalle ja sieltä jatkoimme ylös vuorelle. Hieno sää näytti saaneen paljon ulkoilijoita liikkeelle. Vuorelta jyrkähkö lasku Kulhankoskelle, sieltä siirtyminen vanhalle asuinpaikalle, jossa reilu satavuotta sitten oli erakkona asunut kaksikin eri naista. Sitten laskeutuminen jatkui kun laskeuduimme Syväojan rotkon pohjalle. Suorat kalliot putoavat rotkon reunalla ja paikalta löytyy kuulemma talvella upeat jääputoukset ja pitkälle kesään säilyvät jäätiköt.
Sitten pieni nousu Hirvikorpeen ja sen jälkeen olikin vuorossa Pikku-mustaa ja Iso-mustaa. Iso-mustasta Pikku-mustaan laskevan kosken rannalla oli todella iso haapa, jota joskus on majava yrittänyt kaataa, mutta jää ne näköjään luonnossakin hommat joskus kesken.


Tästä vierestä kuten myös Kulhanvuorelta löytyy vanhoja kivikautisia asuinpaikkoja.
Sitten nousu Kulhanvuoren eteläpuolelle ja luontopolulta vielä poikkeaminen upealla paikalla olevalle laavulle, jota ei löydy kartoista. Laavu on sijoitettu harjun päälle jyrkän rinteen kohdalle ja siitä avautuukin pohjoiseen upeat maisemat. Sitten vielä loppupatikointi lähtöpisteeseen.
Viimeisetkin tulijat olivat sillä aikaa saapuneet paikalle.

Tuleen tuijottelua
Virittelin nuotiopaikalle tulet, vaikka muu porukka istuskeli keittokatoksessa. Mukava oli istuskella järven rannassa tuleen tuijottelemassa, Soolo harrasti samalla välillä nuotioon tuijottelua välillä järvelle katselua.  Ajankulua en seurannut, mutta luulen että istuskelin nuotiolla omissa oloissani varmaan toista tuntia. Jostain syystä avotuli ei vaan porukkaa tälläkertaa napannut, sinänsä minulle se sopi oikein hyvin. Nuotion vieressä on hyvää aikaa ajatella. Soolo yritti välillä poiketa valvomaan kavereiden tekemisiä, mutta käskin sen aina takaisin, pitihän minullakin olla edes yksi kaveri.
Nuotio hiipui ja itsekin siirryin takaisin keittokatokselle.

Reposia ja lepakoita
Olimme parin kaverin kanssa suunnitelleet illaksi palata "maisemalaavulle" katsomaan näkyisikö revontulia. Illan pimeydessä iso osa porukasta lähti mukaan patikoimaan kohti laavua.  Otsalamppujen valossa laavulle ja sen jälkeen pimeys ympärillä odottelemaan. Lepakot olivat oivaltaneet saman paikan ja niiden lentorata meni lähimmillään muutaman kymmenen sentin päästä kasvoista. Yritinkin valokuvata niitä, mutta huonolla menestyksellä. Pikkuhiljaa väki väheni,kun pilviverho vain makasi pohjoisella taivaanrannalla, muutaman tunnin päästä me viimeisetkin palasimme leiripaikalle. Mutta tässä oli taas leppoisan retkeilyn esimerkki. Todella mielenkiintoista oli seurata useamman tunnin ajan tähtitaivasta ja lentäviä lepakoita. Ei yhtään harmittanut vaikka revonntulia ei tälle illalle päässytkään kuvaamaan.
Sauna oli ollut lämmin illan aikana, joten laitoin vielä tulet kiukaaseen ja pääsin nauttimaan rauhassa pehmeistä löylyissä ennen nukkumaan menoa.

Vaelluskodan oviaukko oli suunnattu kohti rantaa ja pohjoista taivasta. Jäin kodan oviaukolle makoilemaan ja ihmettelemään tähtitaivasta. Tovi aikaa nautin tästä hiljaisesta mutta tähtiä tuikkivasta näytelmästä aamuyön hiljaisina hetkinä ennenkuin siirryin nukkumaan.

Aamuvirkun aamulenkki
Taas aamulla ensimmäisenä ylös aamukahvin keittoon. Illalla sytyttämäni ulkotulet paloivat vielä antaen vähän valoa aamu hämärään.  Lieneekö kahvin tuoksu herättänyt vai joku muu, kun sain sentään yhden kahvin juojan aamukahville jo kaveriksi.  Pakkailin pikkuhiljaa tavarani autolle ja väkikin heräili aamupalan tekoon.

Kerroin lähteväni katsomaan Ankeriaskoskea niin sain pari kaveria innostumaan mukaan.  Ensin Kangaslamminharjulle, mistä oli jyrkkä laskeutuminen jokivarren lehtoon. Alue on oma luonnonsuojelualueensa ja olikin varsin mielenkiintoisen näköinen erämainen kosteikko ja jokivarsi. Erikoisuutena joessa on alkuperäinen taimenkanta, toivottavasti se saadaan säilymään siellä tulevaisuudessakin.

Paluumatkalla nousu ylös oli yhtä jyrkkä, mutta nousun loppuvaiheessa löysimme yllättäin vanhan korsun rinteestä. Vaikutti että siinä on ollut tilat parille yöpyjälle, mutta katto oli jo nyt hieman romahtanut sisäänpäin.
Sitten olikin aika suunnata auton keula kotiin päin.
Oli hieno paikka, mukava porukka koolla ja taas tuli muutamia uusiakin tuttavuuksia retkeilyharrastajien parista.
Viikonloppu tai päiväretkeilyyn voi kyllä Kulhanvuoren aluetta vilpittömästi suositella. Kyllä meillä vaan on hieno maa, joka on täynnä upeita retkeilymahdollisuuksia.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ruskaretkeilyä

Viisi työntäyteistä viikkoa Inarijärven melontareissun jälkeen takana. Edellisessä blogissa kerroin melontareissun jälkeen saamistani ikävistä uutisista.
Onneksi elämässä tulee myös hyviä ja valoisia uutisia. Puolitoista viikkoa sitten sain puhelinsoiton lapista. Isäni 87v soitteli Inarin seutuvilta ja kertoi soittavansa minulle lapin terveisiä, kun yleensä ne terveiset on kuulemma tulleet minulta hänelle. Hän oli lähtenyt eläkeläisten matkaan pohjois-suomeen ja pohjois-norjaan ruskaretkelle.
Ja kun viikko sitten kyselin velipojaltani yöpaikkaa puolivälin krouviin Äkäslompoloon tulo matkalle, niin yöpaikan hän lupasi, mutta kertoi itse olevansa sillä hetkellä isäni kanssa muikun pyynnissä Posiolla. 
Olisi se hienoa jos itsekin saisi terveyden lahjaa niin paljon että voisi vielä lähellä 90 vuoden ikää tehdä ruskaretkiä ja pyytää vaikka verkoilla muikkuja. 

Tällä kertaa vähän erilainen lapinmatka, olisiko tämä nyt niitä turistimatkoja. Joka yö lakanoiden välissä nukkumassa, päivällä retkeilemään jonnekin lähialueen loistavista retkeilymahdollisuuksista, ruuan laitto sisällä hellalla ja illan päälle saunan lämmitys.
Reissun kaarratellessa loppupuolelle voi todeta, ei huono vaihtoehto tämäkään.

Upea on ollut ruska, maaruska paranee päivä päivältä, mutta lehdet varisee puista alas jo aika nopeasti. 
Rentouttavaa viettää aikaa myös näin. Luontokeskus Kellokkaassa on upea "kirjasto" josta löytyy siellä luettavaksi paljon lappiin, sen historiaan, luontoon jne. liittyvää kirjallisuutta. 



Luonto on aina yhtä ihmeellinen, olkoot mikä vuodenaika tahansa
Se kiehtoo, aina sieltä löytää jotain uutta ja ihmeellistä. 
Luonnossa liikkuessa oma huomio on täysin ympäristössä, silmillä ja korvilla etsii niitä uusia ihmeellisiä asioita. Juuri siitä syystä luulenkin luonnon olevan uskomattoman hyvä lääke oikeastaan kaikkiin vaivoihin. 

Kaupungissa näet jatkuvasti ihmisiä, joilla on kuulokkeet korvillaan, 
mutta ihmeekseni olen täällä keskellä rauhallista luontoa välillä törmännyt samaan ilmiöön.
Onko niin että osa ihmisistä ei kestä luonnon rauhaa ja niitä viestejä mitä sieltä tulee?
Täällä pääosin ihmiset kohdatessaan huomaavat myös toisen ihmisen (kuulokkeet korvilla ei yleensä kyllä huomaa). Aamulenkillä tuntemattomat ihmiset toivottavat toisilleen huomenta. Maastossa vastaantulevat tervehtivät, miksi me muka kaupunkilaiset olemme vieraantuneet näistä tavoista. Voisiko tähän tulla vielä muutos? Onhan se tietysti haastavaa, kun vastaantuleva ihminen tuijottaa omaa kännykkäänsä ja korvakuulokkeet on korvilla, niin ettei hän näe eikä kuule sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Mene siihen sitten huomenta sanomaan, hänhän voi vielä säikähtää. 
Itse nautin suunnattomasti luonnon rauhasta ja yksin (koiran kanssa) retkeily on aivan luxusta. Mutta monille ihmisille nyt harrastamani päiväretkeily on ainoa mahdollisuus päästä lähemmäs luontoa. Niin sanotuilla ruuhkaviikoilla, joita esim Ylläksen alueella on nykyisin iso osa vuodesta (matkailubisneksen kannalta positiivinen asia) 
alueella olevilla erittäin hyvillä reiteillä on hyvin vilkasta. Koirien kanssa kulkijoita tuntuu olevan todella paljon, pyöräilyn suosio kasvaa kovaa kyytiä ja talvella hiihtomahdollisuudet ovat uskomattoman upeat. 
Puitteet on huikean hyvät, reitit on suunniteltu niin että ihmisillä ihmeteltävää riittää. Mutta luonnossa rauhoittuminen jää täällä vain pieniin hetkiin, tosin niistä pitää sitten nauttia. 
Kaksi esimerkkiä eiliseltä päivältä.

Aakenustunturi Vareslaki, hienoja ruskan värejä, upeat maisemat eri suuntiin, ei tietoakaan ruuhkasta. Aika voimakas tuuli mutta löysin laen päältä upean suojaisen pienen kurun tai miksi tuota nyt kutsuisi. Oivallinen paikka istahtaa tuulensuojaan nauttimaan pientä välipaa. Täydellinen hiljaisuus, vain pilvillä kiire. Tauon jälkeen kurun läpi kulku, eteen avautuu tunturin laki pienine tunturilampineen ja sen takana taivasta vasten piirtyy pieni porotokka, elämä on sillä hetkellä täydellistä.


Paluu takaisin Pyhäjärven autiotuvalle, ei ketään paikalla. Takassa vielä hehkuvat hiilet, joten tulen sytyttäminen on helppoa. Kahvit tulelle ja makkaranpaistohiillosten odottelua. 
Tulee ja menee pyöräilijöitä, patikoitsijoita ja kohta kuuluu huutelua Pyhäkodan parkkipaikan suunnasta tulevalta reitiltä. Polkua pitkin tulee aina vaan uusia nuoria, en laske kulkijoiden määrää, mutta olisiko se ollut jossain hieman päälle 20 henkilöä. Alkaa telttapaikkojen etsintä, ryhmän vetäjät pitävät teltan pystytyskoulutusta, väkeä tulee ja väkeä menee. Yhtä vetäjää jututtaessani selviää että kyseessä on kahden eri oppilaitoksen matkailualan opiskelijoita, jotka ovat tulleet maastoon opettelemaan ensin sitä, että pystyvät pitämään itsestään huolta. Luonnonrauhasta eivät varmastikaan pääse nauttimaan, eikä välttämättä nekään ketkä lähiseudulle sattuvat samaan aikaan. Mutta hienoa että opettajat laittavat itsensä likoon ja tuovat nuoret todellisiin olosuhteisiin harjoittelemaan. 

Normaalivaelluksilla tuota ensin kerrottua luonnonrauhan nautintoa pääsen usein nauttimaan päiväkausia, ainakin minun pääkoppani tarvitsee juuri sitä hoitoa. Olet vaan, tuijotat virtaavaa vettä, elävää tulta, huojuvaa puuta, pilvien matkaa, ...   ajatukset tässä ja nyt

Mutta onneksi ihmiset ovat erilaisia, tarpeet ovat myös erilaiset ja ennenkaikkea on upeaa että ihmiset joka tapauksessa lähtevät luontoon. 

Itse innokkaana valokuvaajana kuvaan ympäristöäni jatkuvasti, mutta valitettavasti valokuviin ei saa kaikkea sitä luonnon rikkautta eikä tunnelmaa, minkä luonnossa aistii. Onneksi on mielikuvat

Tänään hienon aamun jälkeen tuli kuin tulikin se sääennusteen mukainen vesisade. Etukäteen olin jo miettinyt että sadepäivän tullessa hyödynnän metsähallituksen luontotalon Kuukkelin hyvää kirjastoa. Kaivelin hyllystä aina uusia (siis vanhoja) kirjoja ja siinähän vierähti uskomattoman monta tuntia. Mukavaa oli löytää kirjailijoiden tuntemuksista myös omia ajatuksia. 
 Tässäpä muutamia lainauksia päivän lukemistosta: 

Aaro A Nuutinen  Lapin lumoissa: 

Keskiyön aurinko kultasi tunturien lakimaita ja puiden latvoja, mutta alempana oli varjoisaa. 
Siinä loikoessaan huolettomana vapaa mies sääli mielesään niitä ihmisiä,
jotka joka ilta palaavat saman katon alle levolle, 
niitä kaupunkien ja muiden yhdyskuntien luola-asukkaita, jotka alinomaan
kyyröttävät komeroissaan, irroittamatta itseään milloinkaan luojan vapaaseen luontoon,
erämään metsiin, järville ja vuorille. 
Ja salaamatta tunteitaan itseltään tahi avaralta taivaalta,
joka katseli alas ja näki hänet, mies kiitti olemuksensa luojaa siitä,
että hän oli tämän järven ja tuon tunturin ja aarniometsän antanut - nämä
vihannat asunnot, joissa kulkija oli suuren onnen löytänyt.
Oliko hän nyt löytänyt myös lapin erämaan sydämen ja sielun?



ja toisaalla samassa kirjassa:

Retkeilijä toivoo edestään löytävänsä aina uutta ja entistä parempaa nähtävää,
kuultavaa ja koettavaa. Pitkä, monivaiheiden kesäretki on 
kuin loppuaan kohti kohoava romaani.
Monet ovat lähteneet tänne lappiin etsimään erämaan sielua, sen sisintä olemusta. 
He ovat vaeltaneet täällä viikkokausia,
jotkut viipyneet vuosiakin,
mutta he kaikki eivät ole sittenkän päässeet täydellisesti selville,
mikä ja millainen on oikea Lappi ja perusolemus.
Niin ihmeellinen on lapinmaa.




A E Järvinen

Kaamosajan kirkkaus
Kaarmosajan kirkkaus on yksi elämäni parhaita löytöjä. 
Niinkuin kaikki paras, sekin on vaatinut lunnaita, suuriakin,
löytöretkeilijän etsintää, kamppailua, ponnisteluja, rohkeutta,
uskoa ja sitkeyttä silloinkin,
kun ympärillä on ollut kaamosajan kaamea pimeys, myrsky,
kasvoja piiskaava jäinen sade tai kiljuva pakkanen ja
asumattomien kairojen tuhoa uhkaava armottomuus.
Ensi kerran sen löysin vesipisarasta, 
joka alkoi loistaa kuin taikavoiman sytyttämänä synkässä pimeydessä.
Näin heti että se oli vain tavallinen vesipisara,
joka riippui varvussa lähelläni ja
heijasteli näkymätömiä taivaantulia,
mutta hämmästyin ja ihastuin.
...
Joskus on ympärilläni säihkynyt vesi- tai jääpisaroita
satumaisina jalokivinä kaamosajan värisevänä valomerenä.
Myöhemmin löysin kaamosajan kirkkauden huurrekiteestä.


Mikko Kilpi  
Lapinmaa  runoja

Linnusto
Vuosi vuodelta on vaellettava yhä pitemmälle
jotta nuotiosijat eivät olisi liian tiheässä
jotta keloista olisi muutakin kuin kannot
jotta porot olisivat vauhkoja kuin peurat.

Sielikköjen laikku tunturilla on porovarkaan verta,
turpeen alla on taattu lepo Vongoivan kodassa,
nittyvillan tupsut on nähtävä aamulla vastavaloon.

Tänä kesänä on linnusto kovin kummallista:
korppi ja käki vain äänessä yhtä päätä.

Mahdat, lapinkävijä, käydä vanhaksi.

ja Mikko jatkaa

Koivikko
Ruskan värit lokakuu on vienyt,
Karusta maasta kohoavat rujot rungot
ja mustat alastomat oksat sumuun
arktisen tuulen määräkorkeudelle:
harmaa liikkumaton tyyni epätieto,
pätevin tieto syksyn tunturissa.

Osa reissun kuvista

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Syksy

Ulkona alkava  ja mielessä todellinen syksy, mutta kun päivä lyhenee, ruska lisääntyy ja aikaa kuluu, niin eiköhän tämä taas iloksi muutu. Ei sinänsä että syksy itsessään olisi mitään synkkää aikaa, päinvastoin.

Hän on poissa
Edellisen blogikirjoitukseni lopetin siihen, kun näin kaverini melovan Ivalojokea kohti rantaa, missä aamukahvin kanssa häntä odottelimme. Kaksi viikkoa myöhemmin sain tiedon hänen menehtymisestään sairaskohtaukseen melontaretkellään. Nuori mies, perheen isä, ystävä, lähti keskeltämme ilman pienintäkään ennakkovaroitusta ennenkuin ehti viettää 32 vuotis syntymäpäiväänsä, järjellä mietittynä aivan liian aikaisin.
Ennen hänen Ivalojoen melontareissuaan olimme muutamia kertoja puhelinyhteydessä ja sovimme näistä käytännön järjestelyistä ja jostain muistakin käytännön jutuista.
Matkalla Inarista Kutturaan ehdimme keskustella tietysti hänen melontareissustaan Ivalojoella, mutta myös hänen tulevaisuuden haaveistaan vielä tutkimattomilla vesillä. Nyt suoritettu reissukin oli yksi niistä haaveista joiden kanssa hän oli elänyt. Jos ei haaveile eikä suunnittele haaveiden toteuttamista, niin kaikki haaveet jää toteuttamatta. Hän sai lähteä rakkaan harrastuksen parista ehtimättä itse sitä edes huomata.
Uskon hänen terveisensä meille olevan, haaveilkaa ja toteuttakaa haaveitanne aina kun se on mahdollista.

Vähän menneestä kesästä
Kulunut kesä on ollut upea, suomessa kait 64 hellepäivää. Jos edellisenä kesänä ei juurikaan tullut käytyä melomassa, niin tänä kesänä olen onnistunut "paikkaamaan" tämän kohtuullisen hyvin ja lisäksi vielä melomalla aika monessa eri paikassa. Huipentuma näille reissuille oli tuo Inarijärven reissu.

Haaveilua ja monelta osin jopa suunniteltua
Vielä kaksi viikkoa tiiviisti työtä ja sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä katsomaan onko ruskasta enää mitään jäljellä. Tällä kertaa on suunnitelmissa harrastella päiväretkiä Äkäslompolo lähtöpisteenä. Jotain ajatuksia retkistä on jo mielessä, mutta tällä kertaa lopullinen suunnittelu jää paikanpäälle. Tärkeimpänä ajatuksena lähinnä rentoutuminen hienossa ympäristössä. 

Joulukin on käynyt jo mielessä ja siltäkin osin on kipinä jo melkeinpä liekeissä. Tänä vuonna olen vakuuttunut jo etukäteen pääseväni viettämään valkeaa joulua. 

Tuohon ruskaretken ja joulun väliin jos saisi soviteltua vaikka yhden reissun esim koillismaalle omalle kämpälle nauttimaan pimeydestä ja luonnon rauhasta niin eiköhän siinä ole tälle syksylle ja alkutalvelle haaveita jo ihan riittävästi, tosin muutaman vuoden vähemmälle jääneet nuotiolla istumiset kotikulmilla voisi taas herätellä henkiin. 

Inarijärven melontareissun aikaan syntyi ajatus, että olisipa hienoa tehdä keväällä hiihtovaellus Inarijärvelle, ainakin korkoerot verrattuna perinteiseen käsivarren vaellusreissuun olisi merkittävästi pienemmät. Kipinä on syttynyt, karttaakin on tullut jo katseltua. Yksi vaihtoehto voisi olla että yhdistäisin kaksi vaellusreissua, ensin Inarijärvelle vaikka noin viikoksi ja sieltä siirtyisin jatkamaan vaellusta käsivarteen sopivan pitkäksi ajaksi. Kalenterissa näyttäisi olevan varattuna reilu 2 vk huhtikuun lopulta eteenpäin, mutta onko aikaa riittävästi varattuna ja onko ajankohta oikea selvinnee joskus keväällä. 
Ja tietysti tästä jatkoajatus pitemmälle tulevaisuuteen, sen siirtymän voisi tehdä joskus hiihtämällä. Mutta ensi keväälle en vielä sitä ala suunnittelemaan, annetaan sen ajatuksen vielä hautua rauhassa.

Kalenteristani löytyy ensi elokuulta merkintä: Inarijärvellä melomassa, aikaa on varattuna kalenterissa reissuun 9 pv. Alustavaa reittisuunnitteluakin on tullut jo väähän tehtyä, nyt lähtöpaikka löytynee pohjoisempaa ja lännempää, jostain Nitsijärven seutuvilta. 

Luulen että rohkeus ei riitä tässä vaiheessa suunnitella enempää, mutta tietysti haaveilla pitää.
Ruskaretki myös ensi syksynä, kaamosvaellus keskelle talvea, ...
Työn luonteesta johtuen olen oppinut että kun riittävän ajoissa pyrkii lukitsemaan omat haaveilunsa suunnitelmaksi kalenteriin, niin niiden toteutuminen on todennäköisempää. 

Muistakaa haaveilla, mutta myös suunnitella haaveiden toteuttamista. Koskaa ei voi tietää, milloin on vuoro viimeiselle askeleelle tai melan vetäisylle.