torstai 9. toukokuuta 2024

Kevätvaellus 2024

 Pitkin kevättä näytti epävarmalta että saanko töiden lomaan sovitettua edes jonkin mittaisen kevätvaelluksen, mutta huhtikuussa alkoi näyttämään että se voisi onnistua. Ajankohta oli helppo päättää kun kaverit olivat jo edellisenä keväänä onnistuneet varaamaan Kekkosen kämpän kahdeksi päiväksi käyttöön vapun aikaan. Eli sen ympärille reissun suunnittelu.

Tulostelin koneeltani varustelistat noin viikkoa etukäteen, laitoin sukset kuntoon ja korjailin vähän ahkion pohjaa ja lähtöhetkeksi varmistui torstai 25.4. työpäivän jälkeen.

25.4.

Pakkasin autoon kaikki varusteet valmiiksi jo edellisenä iltana, jotta pääsisin työpäivän jälkeen nopeammin liikkeelle. Päivän tavoitteena oli lähinnä taittaa osa n. 1100 km matkasta, ettei tuota tarvisi yksin ajaa yhdessä päivässä. Varsinaisena tunturiin lähtötavoitteena oli perjantai-ilta, olin jo etukäteen päättänyt että haluan hiihdellä eka pätkän yötä vasten. Soolon jätin kotiin ja Isku pääsisi ensimmäiselle talvivaellukselleen oppimaan tunturielämää. Omien koirieni osalta olen ajatellut että niiden pitää pystyä viettämään rauhassa aikaa erilaisissa paikoissa (kotona ja kylässä) vaikka en olisikaan koko aikaa niiden välittömässä läheisyydessä. Samoin tunturissa tulee paljon vieraiden ihmisten kohtaamisia ja haluan että myös niissä tilanteissa koirani osaa toimia hyvin ja rauhallisesti. Ja yksi täysin uusi kokemus oli Iskulle vielä tulossa, teltassa yöpyminen. Niitä se ei ole tähän mennessä vielä koskaan tehnyt, mutta oletin että tällä reissulla niitä voisi tulla useita kertoja. 

Usein käydään keskusteluja siitä kuinka toiset vaeltajat suhtautuvat koiriin, oma kokemukseni on näistä tilanteista todella positiivinen. Negatiiviset kokemukset liittyät enemmänkin siihen että kaikki koirien omistajat eivät itse huomaa kunnioittaa toisten kulkijoiden oikeuksia/ajatuksia koirista ja näistä syistä joskus syntyy konflikteja.  Tällä päivälle ajoa vähän yli 300km, liikkuva toimistoni (retkeilyauto) on kyllä tässäkin mielessä upea väline. Nukut silloin kun siltä tuntuu. 

26.4.

Aamupala ja eteenpäin, noin 200km  ajoa ja ruokatauko, ajattelin että pari kertaa olisi hyvä päivän aikana ehtiä jotain syömään niin mukavempi yöllä hiihtää. Kolarissa sitten seuraava "tankkaus". Sääennusteet on luvanneet koko viikoksi sumuista ja pilvistä ja ennakkoon olin jo kuullut että tunturissa on todella talvista. Muonion jälkeen ilma kirkastui ja kohta aurinko paisteli jo kirkkaalta taivaalta. Perinteisesti näin keväällä Karesuvannon jälkeen olevilla isoilla soilla on paljon pälviä, osa soista vesillä, mutta nyt ne oli lumen peitossa ja hyvin talvisia. Hienossa säässä Kilpisjärvellä noin klo 20:00, käynti vielä Kilpishallissa ja sen viereissessä vessassa ja sen jälkeen varusteiden vaihto ja vielä kerran tavaroiden "hämmentäminen".

Sama juttu joka kerta, aina sitä ihmettelee että tarvinko minä nämä kaikki ihan oikeasti mukaan. Lisäkuormaa oli vähän tuomassa Kekkosenkämpälle yhteiseen käyttöön porukalla vietävät eväät. Olin luvannut viedä 3l coca-colaa sauna juomaksi, lättytarvikkeet ja mansikkahillot. Joitakin tulijoita tuli järjestelyn aikana tunturista, osa hiihtäen ja osa kelkoin.

22:00 ahkion vetovyö kiinni, sukset ahkion päälle ja ensimmäinen veto kelkkareittiä pitkin kohti Tsahkal järveä, reilu kilometri matkaa ja n. 75 metriä nousua, siinä saa hyvän alkulämpimän. Aurinko oli hiipimässä Saanatunturin taakse yölevolle. Sitten järven ylitys kohti Terbmiksen laaksoa ja taas edessä nousua, nyt noin 140m ylöspäin. Ei ketään muita kulkijoita, Isku toi oman haasteensa pyörimällä välillä minun ja ahkion välistä ja välillä ahkion takaa kiertäen, mutta siitä se pikkuhiljaa matka eteni. Puolen yön jälkeen oli ns. sininen hetki, kevään hämärä, pakkastakin taisi olla ihan mukavasti. Noin 2:30 olin Saarijärven uusien kämppien pihassa, totesin että autiotuvan seinustalla on useita suksia pystyssä. Päätin etten mene häiritsemään kenekään yöunta vaan laitan kotateltan pystyyn. Isku jäi ahkion viereen odottelemaan kunnes sain teltan varusteineen nukkumakuntoon. Pientä erimielisyyttä meillä oli siitä että kumpi nukkuu ilmapatjan päällä, mutta siitäkin selvisimme. Iskulle olin varannut ohuemman ja paksumman manttelin ja sen lisäksi oman ison taukotakkini peitoksi ja makuualustan lisäksi pari huopaa. Nopeasti se rauhoittui viereeni nukkumaan ja nousimme ylös n. klo 09.



 

27.4.

Aamu olikin sumuinen, yön hieno sää oli poissa. Siirsin Iskun autiotuvan kulmalle kiinni ja siirtelin aamupala varusteeni kämppään, ensimmäiset tunturitutut tulivatkin jo heti näin aamusta vastaan. Kuopion suunnan potkukelkkailijat olivat ehtineet jo aamusta potkutella Kuonjarin autiotuvalta tänne ja lisäksi paikalla oli tuvalla yöpyneitä. Koiristaan mies tunnetaan tuli taas todistettua, kun yksi yöpyjistä kysyi että onko tämä koira sukua Ronille ja Soololle. Ja onhan se, kaikki ovat Sissinheimon kenneliin kytköksissä ja onhan Soolon isä myös Iskun pappa jos näin ihmisten kielellä sen sanoisi. 

Suorastaan juhlalliselta näytti uusi autiotupa, yöpaikkoja taitaa olla n. 20 hengelle. Siinä mielessä tuntui vähän erikoiselta että paikalla on vain yksi kaasuliesi. Aika kauan sain odotella että sain oman vuoroni, tosin eihän minulla minnekään kiirettä ollut. Tarkoituskin oli nautiskella aamusta rauhassa ja jatkaa vasta iltapäivällä matkaa seuraavalle autiotuvalle. Taas positiivinen kokemus Iskusta, se osasi rauhoittua autiotuvan ulkopuolelle ja aika moni kulkija halusi myös käydä tekemässä tuttavuutta Iskun kanssa.


 

Noin klo 13 matka jatkui kohti Kuonjarin autiotupaa. Ja vielä tämä päivä tarkoitti ylämäkeen menemistä, nousumetrejä kertynee vajaa 200m tuolle kait vähän vajaalle 10km matkalle. Sää oli edelleen sumuinen, onneksi sääennusteissa luvattua reipasta itätuulta ei juuri ollut havaittavissa. Matkan varrelle sattui Iskun kannalta taas yksi positiivinen tilanne. Yllättäin selkäni takaa tuli koiravaljakko, joka ohitti meidät siitä melkein vierestä ja perässä tuli seuraavia, yhteensä viisi valjakkoa ja taisi olla lähes 50 koiraa pyhkäisi vierestä ohi. Ohjaajat vain huuteli että ohita ja Isku katseli hiljaa näitä ohituksia. Hyvin oli valjakkokoirat koulutettu ja Iskukin selvisi tilanteesta "puhtain paperein", sekös minua hymyilytti. Kun sumun seasta tuli Kuonjarin autiotupa jokiuoman takaa näkyviin, niin samaan aikaan Meekon suunnasta näytti tulevan iso ryhmä vaeltajia. Arvasinkin heti että kyseessä on Wild Adventure North Petteri Veijosen vetämä ryhmä, tiesin että he olivat parhaillaan tunturissa. Viimeinen nousu jokiuomasta tuntui jotenkin tosi työläältä mutta lopulta perillä. Kiinnitin Iskun ensin autiotuvan nurkalle ja puin sille manttelit päälle. Hyvin se taas rauhoittui paikoilleen. Myöhemmin siirsin sen etuterassille, siinä ehkä vähän miellyttävämpi makoilla ja samalla tulee hyvää treenaamista kun ihmiset kulkevat kämpän ovesta ulos ja sisälle. Vilkkailla tuvilla olen todennut sekä itselle että koiralle helpoimmaksi, kun jättää koiran kämpän ulkopuolelle. Koira voi rauhoittua ja levähtää omalla paikallaan ja itsekin voi vapaammin tehdä omia asioitaan. 




Autiotuvassa näytti olevan melkoisesti väkeä ja isompi ryhmä oli varaustuvan puolella. Täälläkin tuvalla näytti olevan tunturituttuja. Ulos nousi kaikenkaikkiaan kahdeksan telttaa, osa varaustuvan väestäkin halusi yöpyä teltoissa. Itse kyselin että käykö autio- ja varaustuvan väelle jos me yövymme kuivaushuoneessa. Vastaanotto oli varsin positiivinen, varaustuvan väki ja autiotuvan väki olisi molemmat halunneet Iskun omalle puolellee, minusta nyt ei kukaan välittänyt :). Varaustuvan puolelle koirilla ei ole asiaa ja autiotuvan puolella koirat voivat yöpyä, jos se kaikille siellä oleville vain sopii. Nukkumaan mennessä taas "keskustelimme" ilmapatjan käytöstä, mutta molemmat löysivät omat paikkansa. 

 

28.4.

Sumuinen aamu ja taas rauhallinen lähtö. Ei ollut kiirettä minnekään, olin ajatellut että kun illaksi ehdin Meekon autiotuvalle niin se riittää. Kaikki sai rauhassa hoitaa omat aamupalansa, lopuksi paikalla oli enää minä ja tunturista vuosien ajan tuttu Antero. Keittelimme vielä rauhassa päiväkahvit, siivosimme kämpän tiptop kuntoon ja noin 12:30 seutuvilla lähdimme yhdessä kohti Meekoa. Nyt olikin jo helpompi osuus tiedossa, pari jokiuoman ylitystä ja lopuksi muutaman kilometrin lasku Meekon laaksoon. Aika pian lähtömme jälkeen Antero huomasi että varjot tulevat jo näkyviin ja noin puolivälissä aurinko paisteli jo kivasti taivaalta. Noin parin tunnin hiihtelyn jälkeen olimmekin jo perillä. Tässä taas ehkä tyypillinen vaelluspäivä, joka kertoo minun ajatuksiani retkeilystä, välillä se voi tarkoittaa koko päivän taapertamista ja toisinaan voi olla päiviä että ei edetä lainkaan tai vain muutama tunti. Muuten voi olla omissa ajatuksissaan, nauttia ympäristöstä, ehkä jutustella kanssakulkijoiden kanssa tms. Ei ollut ruuhkaa tällä kertaa, mutta tunturituttuja kuitenkin, osalla heistä ikää jo yli 80vuotta mutta vielä tunturissa. Ruuan tekoa, Meekon laakson ihastelua, korpit olivat kovin kevät tunnelmissa Meekon pahdan seinustalla. Pari telttaakin oli jo illan aikana noussut tuvan lähelle. Anteron ja minun lisäksi näytti että tuvalla olisi yöpymässä pari muuta vaeltajaa. Illan kuluessa laittelin omankin kotatelttani pystyyn ja virittelin sen nukkuma kuntoon. Nukkumaan meno hetkellä pakkasta taisi olla n. -12 astetta. Joskus neljän aikoihin aamuyöstä heräsin kuuntelemaan että aivan kuin koira haukkuisi, hetken päästä kuului myös kun mies komensi koiria, taisi koiravaljakko vilahtaa siitä läheltä ohi. Isku kyllä kuunteli mutta ei edes haukahtanut merkiksi että täällä me ollaan. 



 

29.4.

Edelleen leppoisa aamupäivä, pääosin ihan kivassa kelissä. Nyt oli aika kääntyä sivuun ns. Haltin valtatieltä, Antero jatkoi kohti Pitsusjärveä ja me Iskun kanssa lähdimme kohti Porojärveä, kello taisi olla lähellä yhtä iltapäivällä. Leppoisa pätkä, joitakin moottorikelkalla liikkuvia pilkkijöitä näytti olevan järvillä. Jogasjärvelle tullessani näin sen itäpäässä neljä hiihtäjää olevan menossa samaan suuntaan. Mietinkin että joko kaverini on ehtineet hiihtää minun edelle. Porojärvelle tullessa oli pihassa näiden neljän hiihtäjän ahkiot. Neljä miestä oli pitämässä siellä ruokataukoa, mutta he jatkoivat vielä tälle päivälle kohti Taabman autiotupaa. Loppuillan saimmekin Iskun kanssa viettää tuvassa aivan kahdestaan. Viimeiset omat tuoreet pihvit menivät täällä paistoon, ohjeena näillä reissuilla kun on ollut että ei saa syödä huonommin kuin kotona. Tuleville päiville tiesin ruuat tulevan kavereiden matkassa. Aika montaa palautekeskustelua piti Iskun kanssa käydä illan aikana, Isku kun oli sitä mieltä että jos minä nukun laverilla niin miksi se ei sinne saisi tulla. Ei saanut ja hyvin se lopulta rauhoittui tuvan lattialle. 



 

30.4.

Upea aamu, kirkas taivas ja sitä myöten hieno auringonpaiste. Rauhallista aamua, nyt oli tiedossa vain lyhyt siirtymä Kekkosen kämpälle, kunhan se vapautuisi edellisistä asukkaista. Porojärven autiotuvalta näkee kohtuu hyvin Kekkosen kämpälle ja liikettä näytti siellä olevan. Noin kymmenen aikoihin sieltä lähti pitkä hiihtoletka liikkeelle, kymmenen ihmistä, joista kahdeksan veti omaa ahkiota. He tulivat kämpän vierestä ja selvisi että kaksi heistä oli vielä palaamassa takaisin kämpälle laittamaan paikkoja kuntoon ja odottamaan kelkkakyytiä. Sanoin että siirryn jo tässä vaiheessa sinne päin. Pääsin etukäteen kantamaan saunaan vedet ja laittamaan saunan lämpenemään. Kun ensimmäiset kavereistani tuli iltapäivällä paikalle, oli sauna jo valmiiksi lämpimänä odottamassa tulijoita. 

Saunomista, hyvää syömistä, yhdessä jutustelua, nauttimista auringonpaisteesta, rauhoittava maisema, jo neljäs päivä ilman puhelinta, sähköpostia, whatapp viestejä jne..., suosittelen kokeilemaan. Joutsenet olivat ääntelyllään jo eilen kertoneet tulostaan, nyt ne lenteli useita kertoja aivan siitä vierestä ohi ja laskutuivat Valtijoen suulla oleviin suliin ruokailemaan. Juuri sopivasti ennen päivällistä saapui viimeisetkin tulijat kämpälle, hyvä porukka kasassa. 

 





1.5. Vappu ja erään mukana olevan syntymäpäivä, juhlavalmisteluja pitkin päivää. Joskun puolenpäivän jäkeen paistelin aikamoisen läjän lättyjä välipalaksi. Kahvit, lättyjä, mansikkahilloa, kermavaahtoa, ei hassumpaa retkimuonaa. Juhlaaterialla olikin sitten peuran sisäfilettä aidossa kermakastikkeessa, jälkiruuaksi Ben&Jerry jäätelöä, munkkeja, simaa, jne...  Nyt on sekin nähty että talvivaellukselle voi ottaa aitoa jäätelöä, kuivattua sellaista olen joskus kokeilun vuoksi itse tuonut. 




 


Koko päivän aivan uskomattoman upea sää, yksi kaveri sai pilkkimällä komean taimenenkin nostettua jäällle. Muutamia ohikulkijoita ja Raiski kavereineen kävi myös meitä tervehtimässä. Rankkaa hommaa on tämä talvivaellus, siinä on välillä vatsa lujilla. 

2.5.

Lähtöpäivä, pakkailin varusteeni lähtökuntoon. Keli oli muuttunut, pilvistä, lämmintä muutamia asteita, kevyttä vesisadetta. Starttasin vähän aiemmin kuin muut kulkijat. Yksi poruskasta oli jäämässä vielä noin puoleksitoista viikoksi tunturiin, aiheutti ainakin minussa jonkin verran kateutta. Leppoisasti hiihdellen kohti Meekoa, pari taukoa. Lähellä Meekoa katselin pieniä jälkiä ja arvuuttelin että voisiko nämä olla naalin jäljet, sitten näin edessäni Vesimaan rantamilla ketun, joka väisti minua pahtojen puolelle. Sen jäljet olivat noin tuplaten suuremmat kuin mitä ne aiemmin katselemat. Ehkäpä naali? Meekon tuvalla näytti olevan väkeä, tulipa nähtyä alaston mies tunturissa, kun yksi kaveri oli ilkosillaan pesulla kämpän edessä. Yksi koira näytti pyörivän kämpän luona ja joku sivusta huuteli että koira tulossa. Veivät koiran sisälle ja kun olin saanut varusteet pois päältäni ja Iskun kiinnitettyä kämpän nurkalle niin sisälle menin minäkin. Siellä oli muutama mies ja pari koiraa, meni hetken ennenkuin huomasin että toinen koira makoilee nukkumalaverilla. Sanoinkin mielipiteenäni että tuo koira pois laverilta. Oma ajatukseni kun on että meidän koirallisten ei pidä tahallaan ärsyttää muita kulkijoita. Tunturin tietotoimisto on varsin tehokas ja olin jo kuullut näistä kulkijoista palautetta tunturissa, ei välttämättä niin positiivista. Hyvässä sovussa kuitenkin jatkettiin ja koirakin tuli pois laverilta, eikä kauaa tarvinnut jutustella kun totesimme että olemme aiemminkin tavanneet, tosin eri harrastusten parissa. 




 

Reissukaveritkin tulivat kohta perässä, he pitivät lyhyemmän tauon ja jatkoivat kohti Kuonjarjohkaa. Itse pidin kunnon tauon ja noin kolmen tunnin jälkeen aloitin Meekon nousun. Loppumatkan reippain nousu, laitoin sukset ahkion päälle ja hoidin sen kävellen, siinä taitaa tulla noin neljän kilometrin matkalle n. 260 nousumetriä, varsinkin alkumatkasta vielä varsin jyrkkänä. Keli oli mennyt ihan sumuiseksi, näkyvyys oli vain joitakin kymmeniä metrejä. Vähän ennen Kuonjarjohkaa tuli vaellusryhmä vastaan ja he kertoivat että Kuonjarilla oli täysin kirkas keli, eikä minunkaan enää tarvinnut pitkästi hiihtää niin keli kirkastui. Juuri kun tulin Kuonjarille oli kaverini jo lähdössä kohti Saarijärven autiotupaa. Autiotuvan puolella oli pari kulkijaa ja varaustuvassa vain yksi. Raiski parin matkakaverinsa kanssa tulivat kohta minun jälkeeni myös Meekon suunnasta. Taas yö kuivaushuoneessa vaikka olisimme hyvin sopineet autiotuvankin puolelle, nukkumaan menin hyvissä ajoin. 

3.5.

Reissun viimeinen päivä, keli edelleen lämpöisen puolella pari astetta ja lumi aivan läpi märkää. Starttasin n. 7:25 ensimmäiselle etapille, muita kulkijoita ei näkynyt. Nyt oli jokiuoman ja pienen nousun jälkeen tiedossa alamäkeä. Onhan luontotalon parkkipaikka lähes 400m alemapana kuin Kuonjarjohkan autiotupa. Ehkä vähän yllättäen huomasin että kapustarinnatkin olivat jo tulleet tunturiin. Siellä ne pälvipaikoilla pitivät omaa piipitystään. Noin klo 09 olin Saarijärven vanhan autiotuvan seutuvilla ja pidin pienen tauon. Uusilta kämpiltä lähti samoihin aikoihin pari hiihtäjää rinkkojen kanssa kohti kylää. Muurivaaran kiertämisen jälkeen näin että edessäni on menossa neljä vaeltajaa ja jossain vaiheessa totesin että siellä meneekin nämä eilen eteenpäin kiirehtineet kaverini. Ilmeisesti eilinen hiihto painoi sen verran että hiihdin heidän ohi. Niin pehmyttä ja sohjoista oli reitillä lumi että alamäki osuuksista ei päässyt mäen lasku mielessä kyllä nauttimaan, kaikki alamäet piti käytännössä hiihtää. Tsahkalilta loppulasku parkkipaikalle ja tämän kevään reissu oli takana. Mukava 8 pv keikka, mutta pitempiä vaelluksia täytyy kyllä alkaa taas tänne suunnittelemaan. 


 

Reissun aikana oli kevään merkit tulleet hyvin esille. Saanan rinteessä oli paljo pälvipaikkoja, kylä oli täynnä "pilkkikisa" väkeä. Aikamoinen vastakohta tunturin rauhalle oli Kilpisjärven kylä, pilkkikisan vuoksi väkeä joka paikka täynnä. No saunomaan pääsi ja hyvin syömään ja sitten olikin aika käännellä auton keula kohti etelää. Nyt oli Karesuvannon suot jo keväisen näköiset. 

 Reissukuvat




sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Vuosi 2024 suunnitelmia tai ajatuksia tulevista reissuista

 Retkeilyn "katovuoden" jälkeen on tarkoitus saada retkeilyn "satokausi" paremmalle mallille. Jotain on suunnitelmissa ja jotain on vasta ajatuksen asteella.

Perinteinen kevätvaellus käsivarteen, se on nyt must listalla mutta suunnitelmat vielä auki. Ainakin pari vaihtoehtoa, joista toinen on pitkäaikainen haave, mutta onnistuuko se vielä toteuttaa jää nähtäväksi. Siihen vaikuttaa kaksi seikkaa, joista toiseen en voi lainkaan vaikuttaa ja toisenkin osalta mahdollisuudet on vähäiset. Unelmana on tehdä myöhäiskevään vaellus joka loppuisi ehkä siihen että kevät on vaihtumassa Kilpisjärvellä kesäksi. Jokainen kevät on erilainen ja kukaan ei tiedä millainen se on tulevana keväänä. Ja toinen merkittävä seikka on asia joka mahdollistaa retkeilyn, työasiat. Keväällä on käynnistymässä useita hankkeita ja aika näyttää että vaikuttaako ne retken ajankohtaan. Voi olla että ne jopa ohjaa reissua keväämmälle. Mielikuvissa olen tätä reissua tehnyt jo monena vuonna, virtaavat joet, muuttolinnut tunturissa, ei juurikaan muita kulkijoita, tunturikasvit alkavat heräämään, ...

(kuvia klikkaamalla ne avautuu isompana)






Vätsäriin melomaan. Aikaisemmin olin jo parin kaverin kanssa alustavasti sopinut että Vätsäriin melomaan vuonna 2025, mutta kuume on kovasti nousemassa. Vakavasti on harkinnassa lähteä Vätsärin pohjoisosaan melontaretkelle joskus ehkä elokuun alussa. Turkoosin kirkkaat vedet, kapeat salmet, järvien väliset kosket, upeat kallioseinämät, ...Tähänkin liittyy vähän aikatauluhaastetta, joka liittyy toiseen vaellusreissuun, josta lisää seuraavien kuvien jälkeen. 








2014 oli Metsähallistukselle ja ennenkaikkea kaikkien retkeilijöiden avuksi tehtävien talkoiden "merkkivuosi", siitä se kaikki alkoi. Manto-ojan toteutuneesta talkoista tarkemmin tässä:

Manto-ojan talkoot

Eli syksyllä tulee kymmenen vuotta täyteen noista talkoista ja sitä on syytä juhlistaa, onhan se poikinut melkoisesti jatkotarinaa talkoorintamalla myös minun kohdalle. Manto-ojan jälkeen olin apuna suunnittelemassa Vongoivan kammin rakentamista, sen jälkeen sain olla mukana Mallan luonnonpuiston korsutalkoissa ja kuukautta myöhemmin Rakitsanojan talkoot. Tässä vaiheessa itärajan "tukeminen" tuli minun osalta tehtyä ja siirryin lempialueelleni Käsivarteen. Siellä vielä tähän kymmenvuotiskauteen mukavasti täydennystä: Ropin autiotuvan saneerausKalkkuoaivin autiotuvan saneeraus ja viimeksi tehty Taabman autiotuvan saneeraus . Eli elokuun viimeinen päivä järjestämme nyyttikesti periaatteella talkoiden juhlakokoontumisen Manto-ojan autiotuvalla. Haaveena on että saan siihen kytkeä myös jonkinlaisen vaellusreissun, joko ennen kokoontumista tai sen jälkeen. 

Sitten onkin vuorossa perinteinen ruskaretki viikko Ylläksen maisemiin syyskuun loppupuolella. 





 Eli tuohon jos vielä lisää viikonloppureissut niin tästähän voisi syntyä ihan hyvä retkeilyvuosi, aika näyttää kuinka toteutus onnistuu.

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Laiskuutta vai retkeilymättömyyttä?



 Yli vuosi on näköjään vierähtänyt kun edellisen kerran olen blogiini kirjoittanut. Tosiasiassa lienee ollut huonoin retkeilyvuosi noin kahteenkymmeneen vuoteen. Jotenkin muutenkin elämä on vain vienyt niin vauhdilla mennessään että sekä kirjoittaminen että retkeily on jäänyt tänä vuonna todella vähälle.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen tuli ensimmäisen kerran kevät että en käynyt käsivarressa kevätvaelluksella hiihtämässä. Päätöksen tämän reissun tekemättä jättämisestä tosin tein noin vuosi tästä hetkestä taaksepäin. Silloin tiesin että talvella on uusi koiranpentu tulossa taloon ja samalla myös tiesin että sen kanssa en lähde vielä keväällä tunturiin. 

Hiihtokauden sentään sain avatuksi viikko ennen joulua, kun vietin viikon Soolon kanssa Äkäslompolossa. Kaveri oli varannut jo syksyllä Näätämöstä vanhan metsävartijan tilan Jankkilan huhtikuun puolivälin seutuville viideksi vuorokaudeksi. Olin pitkin talvea epäillyt että ei taida meidän reissu onnistua sinnekään, onhan Näätämöstä Jankkilaan noin 14 km matka, joka olisi koiranpennulle liian pitkä matka. Kun selvisi että voimme mennä kämpälle moottorikelkalla ja että meillä on moottorikelkka käytössä niin noin viikko ennen reissua päätin että yritän lähteä mukaan. Koko kuluvaa vuotta on jostain syystä kuvastanut että työt ovat erityisen paljon häirinneet hyviä harrastuksia ja niin nytkin. Lähdin kavereiden perään puolivuorokautta myöhemmin, kaverit oli ajaneet päivän aikana Rovaniemelle, itse olin puolenyön maissa Kemissä ja Tervolasta löytyi sopiva paikka mihin jäin autooni yöksi. Aamusta lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja olin napapiirillä aamupalalla kun kaverit ajelivat sinne. 

Näätämöstä menee valmis kelkkareitti Jankkilaan, reitti vaatii metsähallitukselta haettua reittilupaa. Pakkailimme moottorikelkan rekeen ensimmäisen kuorman, kelkan kuljettaja ja yksi matkustaja lähti kohti Jankkilaa, kaksi kaveria lähti hiihtämään sinnepäin ahkio perässä ja minä jäin koirien kanssa odottamaan kelkkakyytiä. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka pentukoira sopeutuu moottorikelkan rekikyytiin. Soolohan on matkustanut useilla autiotupien talkoo kunnostusreissuilla ehkä satoja kilometrejä moottorikelkan reessä. Koirien välinen ero näkyi oikeastaan heti, Isku pentu matkusti rauhassa ja Soolo oli selkeästi levottomampi. Ohitimme hiihtäjät noin matkan puolivälissä ja periltä löytyi hieno majoituspaikka. Hirsinen päärakennus, hirsinen sauna, hirsinen liiteri jne.   Oikeastaan ainoa puute paikassa on että talvella juomavesi täytyy hakea noin kilometrin päästä Vuontisjärvestä.

Olimme jo etukäteen ajatelleet että teemme rennon reissun, hiihtelyä, pilkkimistä, hyvää ruokaa, jne. Reissussa meitä oli viisi miestä, joista kaksi oli tämmöisissä puitteissa uutena mukana. Edellisellä viikolla oli lumen kantavuus ollut vielä erittäin huono, mutta ennen tuloamme oli ollut lämpöaalto ja nyt pakkaset niin saimme nauttia teräshangista. Lumi kantoi hyvin myös koiria. Ensimmäisenä aamuna aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja kalaonnea kokeilemaan. Samalla reissulla kävin jo hiihtämällä tutkimassa että mistä löytyisi paras reitti Routasenkurulle. Yksi kavereista sai puhelun, missä hänen kaveri kysyi häntä mukaan reissulle, kun hän oli harjoittelemassa pienlentokoneella suksien kanssa nousuja, laskuja ja lentämistä. Hän kertoi majoituspaikan sijaintimme ja seuraavalle päivälle juuri kun palasimme päivän retkeltä pääsimme ihastelemaan Jankkilan yläpuolella pidettyä lentonäytöstä. Näytös sopi hyvin päivän teemaan, samana päivänä juhlistimme yhden kaverin 50 v päivää kakkukahvien kera. Sen verran olimme ennakkoon sopineet pukeutumisesta juhliin että joka mies oli varannut ravatin mukaansa ja tietysti yksi ylimääräinen myös päivänsankarille.






Seuraavana päivänä oli vuorossa koko porukalla vierailu Routasenkurulle. Moottorikelkalla siirryimme Routasen kuruun, lähelle sen pohjoispäätä ja lähdimme nauttimaan sen jylhistä maisemista hiihtämällä. Hiihtelimme niin pitkästi kurun pohjaa kuin sitä pääsi, pari kaveria nousi vielä kurun eteläpäässä sen sulkevan louhikon vierestä ylös ja kävivät sieltä katsomassa kurun alkupään. Paluumatkalla löysimme sen verran puuta että pääsimme keittelemään nokipannukahvit ja paistamaan makkarat. Hieno päivä ja hieno sää.







 Sitten alkoikin oma reissuni kääntyä valitettavasti loppusuoralle. Illan kähmässä yksi reissukaveri, minä ja koirat saatiin kelkkakyyti Näätämöön. Lyhyt mutta hieno reissu, Jankkila yllätti positiivisesti, siellä puitteet on hienot. Lähdimme autollani kohti etelää ja olimme sopineet että ajellaan niin pitkästi kuin kohtuudella jaksetaan. Joskus puolen yön seutuvilla olimme napapiirillä ja jäimme siihen nukkumaan. Siitä aamusta eteenpäin ja ns. työpäivän jälkeen kotona. 



Toukokuun loppupuolella muu kuin retkeilyreissu Ylläksen suuntaan, sentään parina päivänä ehdin maastoonkin katsomaan kevään tuloa. Kuohuvia vesiä, kevään muuttajia ja keväthuumassa olevia lintuja. Lyhytkin pistäytyminen tuntuu juhlalta, ehtii vähän tuijotella tulta, kuunnella kosken kohinaa ja kevätlintujen laulua.

Melontahommatkin jäivät kuluneena kesänä aivan olemattomiin. Sentään pari lyhkäistä mutta uutta kokemusta. Kesäkuun toisena viikonloppuna ajelu Pudasjärvelle mökille. Isä täytti 92 v ja juotiin sen kunniaksi mökillä nisu kahvit. Olin varannut kajakin matkaan ja poikani kanssa otimme autokyytin ylävirtaan ja laskimme Livojokea mökille n. 15 km matkan. Koskaan ennen en ole tuota väliä mennyt jokea pitkin. Matkalla on puolikymmentä helppoa koskea, mutta pääosin väli on jokea myötävirtaan melomista. 


Toinen melontareissu oli yhtä lyhyt mutta myös mielenkiintoinen. Olin Vätsärin melontakaverin kanssa sopinut että tänä kesänä kierrämme Porkkalanniemen melomalla. Se reissu ajoittui heti seuraavan viikon loppupuolelle. Hieno reissu oli sekin, vaihtelevat maisemat, kapeita saarten välejä, melkein avomerta, hieno taukopaikka ja pätkä kajakin vetämistä mitä olimme Vätsärissä hyvin treenanneet. 

Heinä- ja elokuussa ei mitään retkeilyyn liittyvää, syyskuun alussa viikoksi Pudasjärven mökille ja tuli pitkästä aikaa käytyä myös meidän omalla "autiotuvalla" Kirsipirtillä.  





Syyskuun lopussa perinteinen Ylläksen reissu hienoine päiväretkineen. Muutama uusi paikka ja useita ennestään hyviksi päiväretkikohteiksi tietämiäni paikkoja tuli viikon aikana kierrettyä. Ruska oli tänä vuonna heikohko, mutta kun nousi riittävän korkealle (yli 300m merenpinnasta) niin sieltä löytyi jo hienoa maaruskaa. 





Lokakuun lopulla vaellushommista tuttujen kavereiden porukalla menimme Evolle viettämään viikonloppua. Mukava oli turista ja tuijotella tulta. Lauantaina päiväretkellä saimme myös katsella alueen kauniita maisemia.  Harvoin näkee niin jyrkkärinteisiä harjuja kuin mitä Evolta löytyy.

Eli ei juurikaan retkeilyä, vähän sellaisen makustelua. Mutta asia ei ole unohtunut, tämä vuosi vain on mennyt näin. Suunnitelmia on syntynyt ja karttoja on tullut tutkittua. Samoin youtube:n retkeilykanavia on täytynyt tutkia ja omia vanhoja reissukuvia ja tulevien reissujen suunnittelua.

Mutta toivottavasti uusi vuosi tuo uudet kujeet. Nuorempi koirani täytti hetki sitten vuoden ja tiedän jo nyt, että seuraava vuosi tulee olemaan varsin tiivis Iskun koulutuksen kanssa.  Mutta täytyyhän Iskun retkeilykoira "koulutuskin" saada kunnolla käyntiin. 

Keväälle yritän järjestää myöhäiskevään hiihtovaelluksen yliperälle. Siitä olen haaveillut jo vuosia, katsotaan josko se nyt onnistuisi. Tosin aika paljon on myös työprojekteja keväällä käynnistymässä, mutta katsotaan kuinka äijän käy. Haluaisin päästä näkemään kevään ja kesän rajan tunturissa. 

Kevätvaellukset on viime vuosina jääneet varsin lyhkäisiksi, kaipuu olisi taas saada onnistumaan vähintään parin viikon reissuja. Silloin ehtii vähän syrjemmälle ja pääsee nauttimaan yksinvaelluksen rauhasta oikein kunnolla. 

Vuoteen sopi kuitenkin neljä pohjoisen reissua, pari reissua Pudasjärvelle ja muutamia näitä lähiretkeilyjä.  Mutta toivottavasti nyt alkava vuosi tuo tulleessaan joitakin vähän pitempiä vaellusreissuja tullessaan. 

Kiitokset kanssakulkijoille ja toivottavasti kaikille erittäin hyvää alkavaa vuotta 2024.