Pitkin kevättä näytti epävarmalta että saanko töiden lomaan sovitettua edes jonkin mittaisen kevätvaelluksen, mutta huhtikuussa alkoi näyttämään että se voisi onnistua. Ajankohta oli helppo päättää kun kaverit olivat jo edellisenä keväänä onnistuneet varaamaan Kekkosen kämpän kahdeksi päiväksi käyttöön vapun aikaan. Eli sen ympärille reissun suunnittelu.
Tulostelin koneeltani varustelistat noin viikkoa etukäteen, laitoin sukset kuntoon ja korjailin vähän ahkion pohjaa ja lähtöhetkeksi varmistui torstai 25.4. työpäivän jälkeen.
25.4.
Pakkasin autoon kaikki varusteet valmiiksi jo edellisenä iltana, jotta pääsisin työpäivän jälkeen nopeammin liikkeelle. Päivän tavoitteena oli lähinnä taittaa osa n. 1100 km matkasta, ettei tuota tarvisi yksin ajaa yhdessä päivässä. Varsinaisena tunturiin lähtötavoitteena oli perjantai-ilta, olin jo etukäteen päättänyt että haluan hiihdellä eka pätkän yötä vasten. Soolon jätin kotiin ja Isku pääsisi ensimmäiselle talvivaellukselleen oppimaan tunturielämää. Omien koirieni osalta olen ajatellut että niiden pitää pystyä viettämään rauhassa aikaa erilaisissa paikoissa (kotona ja kylässä) vaikka en olisikaan koko aikaa niiden välittömässä läheisyydessä. Samoin tunturissa tulee paljon vieraiden ihmisten kohtaamisia ja haluan että myös niissä tilanteissa koirani osaa toimia hyvin ja rauhallisesti. Ja yksi täysin uusi kokemus oli Iskulle vielä tulossa, teltassa yöpyminen. Niitä se ei ole tähän mennessä vielä koskaan tehnyt, mutta oletin että tällä reissulla niitä voisi tulla useita kertoja.
Usein käydään keskusteluja siitä kuinka toiset vaeltajat suhtautuvat koiriin, oma kokemukseni on näistä tilanteista todella positiivinen. Negatiiviset kokemukset liittyät enemmänkin siihen että kaikki koirien omistajat eivät itse huomaa kunnioittaa toisten kulkijoiden oikeuksia/ajatuksia koirista ja näistä syistä joskus syntyy konflikteja. Tällä päivälle ajoa vähän yli 300km, liikkuva toimistoni (retkeilyauto) on kyllä tässäkin mielessä upea väline. Nukut silloin kun siltä tuntuu.
26.4.
Aamupala ja eteenpäin, noin 200km ajoa ja ruokatauko, ajattelin että pari kertaa olisi hyvä päivän aikana ehtiä jotain syömään niin mukavempi yöllä hiihtää. Kolarissa sitten seuraava "tankkaus". Sääennusteet on luvanneet koko viikoksi sumuista ja pilvistä ja ennakkoon olin jo kuullut että tunturissa on todella talvista. Muonion jälkeen ilma kirkastui ja kohta aurinko paisteli jo kirkkaalta taivaalta. Perinteisesti näin keväällä Karesuvannon jälkeen olevilla isoilla soilla on paljon pälviä, osa soista vesillä, mutta nyt ne oli lumen peitossa ja hyvin talvisia. Hienossa säässä Kilpisjärvellä noin klo 20:00, käynti vielä Kilpishallissa ja sen viereissessä vessassa ja sen jälkeen varusteiden vaihto ja vielä kerran tavaroiden "hämmentäminen".
Sama juttu joka kerta, aina sitä ihmettelee että tarvinko minä nämä kaikki ihan oikeasti mukaan. Lisäkuormaa oli vähän tuomassa Kekkosenkämpälle yhteiseen käyttöön porukalla vietävät eväät. Olin luvannut viedä 3l coca-colaa sauna juomaksi, lättytarvikkeet ja mansikkahillot. Joitakin tulijoita tuli järjestelyn aikana tunturista, osa hiihtäen ja osa kelkoin.
22:00 ahkion vetovyö kiinni, sukset ahkion päälle ja ensimmäinen veto kelkkareittiä pitkin kohti Tsahkal järveä, reilu kilometri matkaa ja n. 75 metriä nousua, siinä saa hyvän alkulämpimän. Aurinko oli hiipimässä Saanatunturin taakse yölevolle. Sitten järven ylitys kohti Terbmiksen laaksoa ja taas edessä nousua, nyt noin 140m ylöspäin. Ei ketään muita kulkijoita, Isku toi oman haasteensa pyörimällä välillä minun ja ahkion välistä ja välillä ahkion takaa kiertäen, mutta siitä se pikkuhiljaa matka eteni. Puolen yön jälkeen oli ns. sininen hetki, kevään hämärä, pakkastakin taisi olla ihan mukavasti. Noin 2:30 olin Saarijärven uusien kämppien pihassa, totesin että autiotuvan seinustalla on useita suksia pystyssä. Päätin etten mene häiritsemään kenekään yöunta vaan laitan kotateltan pystyyn. Isku jäi ahkion viereen odottelemaan kunnes sain teltan varusteineen nukkumakuntoon. Pientä erimielisyyttä meillä oli siitä että kumpi nukkuu ilmapatjan päällä, mutta siitäkin selvisimme. Iskulle olin varannut ohuemman ja paksumman manttelin ja sen lisäksi oman ison taukotakkini peitoksi ja makuualustan lisäksi pari huopaa. Nopeasti se rauhoittui viereeni nukkumaan ja nousimme ylös n. klo 09.
27.4.
Aamu olikin sumuinen, yön hieno sää oli poissa. Siirsin Iskun autiotuvan kulmalle kiinni ja siirtelin aamupala varusteeni kämppään, ensimmäiset tunturitutut tulivatkin jo heti näin aamusta vastaan. Kuopion suunnan potkukelkkailijat olivat ehtineet jo aamusta potkutella Kuonjarin autiotuvalta tänne ja lisäksi paikalla oli tuvalla yöpyneitä. Koiristaan mies tunnetaan tuli taas todistettua, kun yksi yöpyjistä kysyi että onko tämä koira sukua Ronille ja Soololle. Ja onhan se, kaikki ovat Sissinheimon kenneliin kytköksissä ja onhan Soolon isä myös Iskun pappa jos näin ihmisten kielellä sen sanoisi.
Suorastaan juhlalliselta näytti uusi autiotupa, yöpaikkoja taitaa olla n. 20 hengelle. Siinä mielessä tuntui vähän erikoiselta että paikalla on vain yksi kaasuliesi. Aika kauan sain odotella että sain oman vuoroni, tosin eihän minulla minnekään kiirettä ollut. Tarkoituskin oli nautiskella aamusta rauhassa ja jatkaa vasta iltapäivällä matkaa seuraavalle autiotuvalle. Taas positiivinen kokemus Iskusta, se osasi rauhoittua autiotuvan ulkopuolelle ja aika moni kulkija halusi myös käydä tekemässä tuttavuutta Iskun kanssa.
Noin klo 13 matka jatkui kohti Kuonjarin autiotupaa. Ja vielä tämä päivä tarkoitti ylämäkeen menemistä, nousumetrejä kertynee vajaa 200m tuolle kait vähän vajaalle 10km matkalle. Sää oli edelleen sumuinen, onneksi sääennusteissa luvattua reipasta itätuulta ei juuri ollut havaittavissa. Matkan varrelle sattui Iskun kannalta taas yksi positiivinen tilanne. Yllättäin selkäni takaa tuli koiravaljakko, joka ohitti meidät siitä melkein vierestä ja perässä tuli seuraavia, yhteensä viisi valjakkoa ja taisi olla lähes 50 koiraa pyhkäisi vierestä ohi. Ohjaajat vain huuteli että ohita ja Isku katseli hiljaa näitä ohituksia. Hyvin oli valjakkokoirat koulutettu ja Iskukin selvisi tilanteesta "puhtain paperein", sekös minua hymyilytti. Kun sumun seasta tuli Kuonjarin autiotupa jokiuoman takaa näkyviin, niin samaan aikaan Meekon suunnasta näytti tulevan iso ryhmä vaeltajia. Arvasinkin heti että kyseessä on Wild Adventure North Petteri Veijosen vetämä ryhmä, tiesin että he olivat parhaillaan tunturissa. Viimeinen nousu jokiuomasta tuntui jotenkin tosi työläältä mutta lopulta perillä. Kiinnitin Iskun ensin autiotuvan nurkalle ja puin sille manttelit päälle. Hyvin se taas rauhoittui paikoilleen. Myöhemmin siirsin sen etuterassille, siinä ehkä vähän miellyttävämpi makoilla ja samalla tulee hyvää treenaamista kun ihmiset kulkevat kämpän ovesta ulos ja sisälle. Vilkkailla tuvilla olen todennut sekä itselle että koiralle helpoimmaksi, kun jättää koiran kämpän ulkopuolelle. Koira voi rauhoittua ja levähtää omalla paikallaan ja itsekin voi vapaammin tehdä omia asioitaan.
Autiotuvassa näytti olevan melkoisesti väkeä ja isompi ryhmä oli varaustuvan puolella. Täälläkin tuvalla näytti olevan tunturituttuja. Ulos nousi kaikenkaikkiaan kahdeksan telttaa, osa varaustuvan väestäkin halusi yöpyä teltoissa. Itse kyselin että käykö autio- ja varaustuvan väelle jos me yövymme kuivaushuoneessa. Vastaanotto oli varsin positiivinen, varaustuvan väki ja autiotuvan väki olisi molemmat halunneet Iskun omalle puolellee, minusta nyt ei kukaan välittänyt :). Varaustuvan puolelle koirilla ei ole asiaa ja autiotuvan puolella koirat voivat yöpyä, jos se kaikille siellä oleville vain sopii. Nukkumaan mennessä taas "keskustelimme" ilmapatjan käytöstä, mutta molemmat löysivät omat paikkansa.
28.4.
Sumuinen aamu ja taas rauhallinen lähtö. Ei ollut kiirettä minnekään, olin ajatellut että kun illaksi ehdin Meekon autiotuvalle niin se riittää. Kaikki sai rauhassa hoitaa omat aamupalansa, lopuksi paikalla oli enää minä ja tunturista vuosien ajan tuttu Antero. Keittelimme vielä rauhassa päiväkahvit, siivosimme kämpän tiptop kuntoon ja noin 12:30 seutuvilla lähdimme yhdessä kohti Meekoa. Nyt olikin jo helpompi osuus tiedossa, pari jokiuoman ylitystä ja lopuksi muutaman kilometrin lasku Meekon laaksoon. Aika pian lähtömme jälkeen Antero huomasi että varjot tulevat jo näkyviin ja noin puolivälissä aurinko paisteli jo kivasti taivaalta. Noin parin tunnin hiihtelyn jälkeen olimmekin jo perillä. Tässä taas ehkä tyypillinen vaelluspäivä, joka kertoo minun ajatuksiani retkeilystä, välillä se voi tarkoittaa koko päivän taapertamista ja toisinaan voi olla päiviä että ei edetä lainkaan tai vain muutama tunti. Muuten voi olla omissa ajatuksissaan, nauttia ympäristöstä, ehkä jutustella kanssakulkijoiden kanssa tms. Ei ollut ruuhkaa tällä kertaa, mutta tunturituttuja kuitenkin, osalla heistä ikää jo yli 80vuotta mutta vielä tunturissa. Ruuan tekoa, Meekon laakson ihastelua, korpit olivat kovin kevät tunnelmissa Meekon pahdan seinustalla. Pari telttaakin oli jo illan aikana noussut tuvan lähelle. Anteron ja minun lisäksi näytti että tuvalla olisi yöpymässä pari muuta vaeltajaa. Illan kuluessa laittelin omankin kotatelttani pystyyn ja virittelin sen nukkuma kuntoon. Nukkumaan meno hetkellä pakkasta taisi olla n. -12 astetta. Joskus neljän aikoihin aamuyöstä heräsin kuuntelemaan että aivan kuin koira haukkuisi, hetken päästä kuului myös kun mies komensi koiria, taisi koiravaljakko vilahtaa siitä läheltä ohi. Isku kyllä kuunteli mutta ei edes haukahtanut merkiksi että täällä me ollaan.
29.4.
Edelleen leppoisa aamupäivä, pääosin ihan kivassa kelissä. Nyt oli aika kääntyä sivuun ns. Haltin valtatieltä, Antero jatkoi kohti Pitsusjärveä ja me Iskun kanssa lähdimme kohti Porojärveä, kello taisi olla lähellä yhtä iltapäivällä. Leppoisa pätkä, joitakin moottorikelkalla liikkuvia pilkkijöitä näytti olevan järvillä. Jogasjärvelle tullessani näin sen itäpäässä neljä hiihtäjää olevan menossa samaan suuntaan. Mietinkin että joko kaverini on ehtineet hiihtää minun edelle. Porojärvelle tullessa oli pihassa näiden neljän hiihtäjän ahkiot. Neljä miestä oli pitämässä siellä ruokataukoa, mutta he jatkoivat vielä tälle päivälle kohti Taabman autiotupaa. Loppuillan saimmekin Iskun kanssa viettää tuvassa aivan kahdestaan. Viimeiset omat tuoreet pihvit menivät täällä paistoon, ohjeena näillä reissuilla kun on ollut että ei saa syödä huonommin kuin kotona. Tuleville päiville tiesin ruuat tulevan kavereiden matkassa. Aika montaa palautekeskustelua piti Iskun kanssa käydä illan aikana, Isku kun oli sitä mieltä että jos minä nukun laverilla niin miksi se ei sinne saisi tulla. Ei saanut ja hyvin se lopulta rauhoittui tuvan lattialle.
30.4.
Upea aamu, kirkas taivas ja sitä myöten hieno auringonpaiste. Rauhallista aamua, nyt oli tiedossa vain lyhyt siirtymä Kekkosen kämpälle, kunhan se vapautuisi edellisistä asukkaista. Porojärven autiotuvalta näkee kohtuu hyvin Kekkosen kämpälle ja liikettä näytti siellä olevan. Noin kymmenen aikoihin sieltä lähti pitkä hiihtoletka liikkeelle, kymmenen ihmistä, joista kahdeksan veti omaa ahkiota. He tulivat kämpän vierestä ja selvisi että kaksi heistä oli vielä palaamassa takaisin kämpälle laittamaan paikkoja kuntoon ja odottamaan kelkkakyytiä. Sanoin että siirryn jo tässä vaiheessa sinne päin. Pääsin etukäteen kantamaan saunaan vedet ja laittamaan saunan lämpenemään. Kun ensimmäiset kavereistani tuli iltapäivällä paikalle, oli sauna jo valmiiksi lämpimänä odottamassa tulijoita.
Saunomista, hyvää syömistä, yhdessä jutustelua, nauttimista auringonpaisteesta, rauhoittava maisema, jo neljäs päivä ilman puhelinta, sähköpostia, whatapp viestejä jne..., suosittelen kokeilemaan. Joutsenet olivat ääntelyllään jo eilen kertoneet tulostaan, nyt ne lenteli useita kertoja aivan siitä vierestä ohi ja laskutuivat Valtijoen suulla oleviin suliin ruokailemaan. Juuri sopivasti ennen päivällistä saapui viimeisetkin tulijat kämpälle, hyvä porukka kasassa.
1.5. Vappu ja erään mukana olevan syntymäpäivä, juhlavalmisteluja pitkin päivää. Joskun puolenpäivän jäkeen paistelin aikamoisen läjän lättyjä välipalaksi. Kahvit, lättyjä, mansikkahilloa, kermavaahtoa, ei hassumpaa retkimuonaa. Juhlaaterialla olikin sitten peuran sisäfilettä aidossa kermakastikkeessa, jälkiruuaksi Ben&Jerry jäätelöä, munkkeja, simaa, jne... Nyt on sekin nähty että talvivaellukselle voi ottaa aitoa jäätelöä, kuivattua sellaista olen joskus kokeilun vuoksi itse tuonut.
Koko päivän aivan uskomattoman upea sää, yksi kaveri sai pilkkimällä komean taimenenkin nostettua jäällle. Muutamia ohikulkijoita ja Raiski kavereineen kävi myös meitä tervehtimässä. Rankkaa hommaa on tämä talvivaellus, siinä on välillä vatsa lujilla.
2.5.
Lähtöpäivä, pakkailin varusteeni lähtökuntoon. Keli oli muuttunut, pilvistä, lämmintä muutamia asteita, kevyttä vesisadetta. Starttasin vähän aiemmin kuin muut kulkijat. Yksi poruskasta oli jäämässä vielä noin puoleksitoista viikoksi tunturiin, aiheutti ainakin minussa jonkin verran kateutta. Leppoisasti hiihdellen kohti Meekoa, pari taukoa. Lähellä Meekoa katselin pieniä jälkiä ja arvuuttelin että voisiko nämä olla naalin jäljet, sitten näin edessäni Vesimaan rantamilla ketun, joka väisti minua pahtojen puolelle. Sen jäljet olivat noin tuplaten suuremmat kuin mitä ne aiemmin katselemat. Ehkäpä naali? Meekon tuvalla näytti olevan väkeä, tulipa nähtyä alaston mies tunturissa, kun yksi kaveri oli ilkosillaan pesulla kämpän edessä. Yksi koira näytti pyörivän kämpän luona ja joku sivusta huuteli että koira tulossa. Veivät koiran sisälle ja kun olin saanut varusteet pois päältäni ja Iskun kiinnitettyä kämpän nurkalle niin sisälle menin minäkin. Siellä oli muutama mies ja pari koiraa, meni hetken ennenkuin huomasin että toinen koira makoilee nukkumalaverilla. Sanoinkin mielipiteenäni että tuo koira pois laverilta. Oma ajatukseni kun on että meidän koirallisten ei pidä tahallaan ärsyttää muita kulkijoita. Tunturin tietotoimisto on varsin tehokas ja olin jo kuullut näistä kulkijoista palautetta tunturissa, ei välttämättä niin positiivista. Hyvässä sovussa kuitenkin jatkettiin ja koirakin tuli pois laverilta, eikä kauaa tarvinnut jutustella kun totesimme että olemme aiemminkin tavanneet, tosin eri harrastusten parissa.
Reissukaveritkin tulivat kohta perässä, he pitivät lyhyemmän tauon ja jatkoivat kohti Kuonjarjohkaa. Itse pidin kunnon tauon ja noin kolmen tunnin jälkeen aloitin Meekon nousun. Loppumatkan reippain nousu, laitoin sukset ahkion päälle ja hoidin sen kävellen, siinä taitaa tulla noin neljän kilometrin matkalle n. 260 nousumetriä, varsinkin alkumatkasta vielä varsin jyrkkänä. Keli oli mennyt ihan sumuiseksi, näkyvyys oli vain joitakin kymmeniä metrejä. Vähän ennen Kuonjarjohkaa tuli vaellusryhmä vastaan ja he kertoivat että Kuonjarilla oli täysin kirkas keli, eikä minunkaan enää tarvinnut pitkästi hiihtää niin keli kirkastui. Juuri kun tulin Kuonjarille oli kaverini jo lähdössä kohti Saarijärven autiotupaa. Autiotuvan puolella oli pari kulkijaa ja varaustuvassa vain yksi. Raiski parin matkakaverinsa kanssa tulivat kohta minun jälkeeni myös Meekon suunnasta. Taas yö kuivaushuoneessa vaikka olisimme hyvin sopineet autiotuvankin puolelle, nukkumaan menin hyvissä ajoin.
3.5.
Reissun viimeinen päivä, keli edelleen lämpöisen puolella pari astetta ja lumi aivan läpi märkää. Starttasin n. 7:25 ensimmäiselle etapille, muita kulkijoita ei näkynyt. Nyt oli jokiuoman ja pienen nousun jälkeen tiedossa alamäkeä. Onhan luontotalon parkkipaikka lähes 400m alemapana kuin Kuonjarjohkan autiotupa. Ehkä vähän yllättäen huomasin että kapustarinnatkin olivat jo tulleet tunturiin. Siellä ne pälvipaikoilla pitivät omaa piipitystään. Noin klo 09 olin Saarijärven vanhan autiotuvan seutuvilla ja pidin pienen tauon. Uusilta kämpiltä lähti samoihin aikoihin pari hiihtäjää rinkkojen kanssa kohti kylää. Muurivaaran kiertämisen jälkeen näin että edessäni on menossa neljä vaeltajaa ja jossain vaiheessa totesin että siellä meneekin nämä eilen eteenpäin kiirehtineet kaverini. Ilmeisesti eilinen hiihto painoi sen verran että hiihdin heidän ohi. Niin pehmyttä ja sohjoista oli reitillä lumi että alamäki osuuksista ei päässyt mäen lasku mielessä kyllä nauttimaan, kaikki alamäet piti käytännössä hiihtää. Tsahkalilta loppulasku parkkipaikalle ja tämän kevään reissu oli takana. Mukava 8 pv keikka, mutta pitempiä vaelluksia täytyy kyllä alkaa taas tänne suunnittelemaan.
Reissun aikana oli kevään merkit tulleet hyvin esille. Saanan rinteessä oli paljo pälvipaikkoja, kylä oli täynnä "pilkkikisa" väkeä. Aikamoinen vastakohta tunturin rauhalle oli Kilpisjärven kylä, pilkkikisan vuoksi väkeä joka paikka täynnä. No saunomaan pääsi ja hyvin syömään ja sitten olikin aika käännellä auton keula kohti etelää. Nyt oli Karesuvannon suot jo keväisen näköiset.
