14.4.
Ajelin päivän aikana Kangasalta Haukiputaalle velipojan luo. Kävimme vielä illan aikana varusteet läpi ja pakkasimme kaiken paitsi ns. jääkaappiruuat autoon lähtövalmiiksi.
15.4.
Lähdimme ajelemaan Haukiputaalta aamulla noin 7:30 kohti pohjoista. Noin klo 11:00 olimme Muonion kohdalla menossa ja pysähdyimme lounastauolle. Sitten jatkoimme Ropin pirtille munkkikahville. Samalla jo valmiiksi kyselimme saunaa paluumatkalle. Noin 13:30 saavuimme Kilpisjärvelle ja pysäköimme auton Metsähallituksen pysäköintipaikalle ja aloimme vaihtamaan vaellusvarusteet päällemme. Ilma oli hieman plussan puolella ja ilma aurinkoinen ja lumi vähän sohjoinen.
Ahkiot pakattuna parkkipaikan laidalle, sukset jalkaan ja menoksi. Nousimme alkumatkan jyrkimmät nousut kävellen ahkioiden edellä ja kun pääsimme Tsahkaljärvelle, näimme sen olevan osittain aivan vesillä. Moottorikelkkojen ajaessa välillä vesi lensi korkealle. Otimme suunnan Tsahkaljärven päähän ja lähdimme hiihtämään kohti ensimmäistä tavoitettamme Terbmisjärveä. Kelkkaura oli ainoa paikka missä sukset kantoivat, lumi oli muuten pehmyttä ja soseista. Tsahkaljärveltä Terbmikselle mennessä noin puoliväliin asti on loivaa nousua ja sen jälkeen alkaa loiva lasku kohti Terbmistä. Parin tunnin hiihdon jälkeen totesimme nousun kääntyvän laskuksi. Se olikin sopiva kohta pitää ensimmäinen kunnollinen tauko.
Vaikutti hyvin rauhalliselta, joitakin päivähiihtäjiä tuli vastaan. Aurinko paistoi voimakkaasti mennen välillä pilvien taakse. Tuuli oli varsin voimakas, mutta onneksi se puhalsi selän takaa. Tauon jälkeen jatkoimme nyt myötäisellä osuudella kohti Terbmiksen tupaa. Taas parituntia hiihdettyämme saavuimme tuvalle. Varaustupa oli tyhjänä ja autiotuvan puolella oli kolme miestä. Autiotuvan vesiastian kauha oli jonnekin hävinnyt, mutta varaustuvan ovi oli onneksi auki ja siirsimmekin sieltä kauhan autiotuvan puolelle. Tuvalla olevat miehet olivat hiihtäneet tänne tuvalle Ailakan autiotuvalta. Ilta kului varusteita hiplaten, ruokaillen ja jutustellen miesten kanssa. Olimme varanneet alkumatkalle joitakin herkkupaloja ja niistä saimme nauttia täällä ensimmäisellä tuvalla.
16.4.
Aamulla heräilimme noin klo 06:00. Ilma oli edelleenkin lämpimän puolella ja tuuli oli säilyttänyt vielä voimansa. Teimme aamun valmistelut rauhassa ja seurasimme kun miehet valmistelivat lähtöänsä takaisin Ailakan suuntaan. Miehet lähtivät hiihtämään ensin kelkkauraa pitkin kohti Kilpisjärveä ja noin kilometri Terbmisjärven päästä Terbmikseltä laskevaan jokiuomaa he lähtivät nousemaan ylös tunturiin. Ennen lähtöämme tuvalle tuli kelkkailijaryhmä, jotka ottivat liiteristä kyytiinsä jonkin verran polttopuuta ja jatkoivat matkaansa kelkoilla heille kielletylle alueelle Salmikuruun.
Varustimme reppumme päivähiihtoa varten tavoitteena Jollanoaivin huippu. Lähdimme nousemaan kohti Salmikurua kellon ollessa noin puoli yksitoista. Kurussa oli todella vähän lunta ja täältä vähän ylempää näki hyvin miten Terbmisjärven jääkin oli lähes kauttaaltaan vesillä. Hetken matkaa hiihdettyämme näimmekin kelkkaryhmän nousseen kurun reunaa vähän ylöspäin, mihin he olivat tehneet nuotion ja siinä he sitten viettivät luvatonta taukoaan. Katselimme hiihtoreittiä Salmikurun pohjalta ja kurun perälle päästyämme käänsimme suunnan itäiseen haaraan. Kurun pohja nousee täällä loivemmin ja nousun aivan loppupäässä sauvat painuivat lumesta läpi ja alla kuulosti purossa vesi solisevan.
Kun kuru avautui Jollanoaivin länsipuolella olevaksi laaksoksi totesimme onneksemme että laakson pohjalla meni vanha moottorikelkkaura kohti Jollanoaivia. Lumen kantokyky oli niin huono, että kelkkauran sivulla ei ollut mitään mahdollisuutta hiihtää. Nousimme Jollanoaivin korkeimman huipun eteläpuolta kohti ja noustuamme riittävän korkealle, niin lumen kantokykykin hieman parani. Aurinko paistoi koko ajan lähes kirkkaalta taivaalta ja täällä laaksossa tuulikaan ei päässyt puhaltamaan. Lähelle huippua noustuamme jätimme sukset lumeen pystyyn koska tunturin yläosa oli aivan paljaana. Täällä ylhäällä tuulen voima taas pääsi vaikuttamaan koko voimallaan. Kävimme Jollanoaivin molemmilla huipuilla ja katselimme huipulta maisemia. Rommaenon laakso avautuu täältä ylhäältä katsottuna todella hienosti. Kävelimme myös kivikkoa pitkin Jollanoaivin itäreunalla olevan pahdan yläpuolelle. Täältä näki kuinka Terbmisjärven jäällä vesi lisääntyi Tämän jälkeen palasimme suksillemme ja lähdimme hakemaan laskureittiä kohti Terbmisjärveä.
Tunturin päällä olikin upea aivan valkoinen laakso joka laski kohti Terbmistä. Täältä sai myöskin hyvin kuvattua järven toisella puolella ylväänä näkyvän Terbmiksen pahdan. Laskimme laakson pohjalla kohti jyrkempää tunturin rinnettä. Jonkin matkaa laskettuamme varsin jyrkkää rinnettä tuli vastaan täysin lumeton kivikko. Otimme sukset pois jaloista ja jatkoimme laskeutumista kohti järveä kivikossa kävellen. Kivikon jälkeen pääsimme vaivaiskoivikkoon jossa oli varsin pehmeää lunta. Tässä pehmeässä lumessa lähdimme laskemaan rinnettä kohti Terbmiksen tupaa. Saavuimme tuvalle noin klo 14:00. Tupa oli säilynyt tyhjänä hiihtoreissumme ajan.
Myöhemmin iltapäivälle tuvalle hiihteli Kilpisjärveltä päin neljän miehen ryhmä. Ryhmä oli varsin hauska puheissaan, ryhmään kuului mm. umpihankineuvos, naaman vääntelyn suomenmestari ym. Ryhmällä oli todella hauskat jutut ja ilta kuluikin rattoisasti kuunnellessa heidän tarinan kerrontaansa. Ryhmä oli matkalla Toskaljärvelle pilkille, jonne he ajattelivat jatkaa matkaansa seuraavana päivänä. Söimme hyvin ja valmistelimme taas joitakin herkkupaloja joita olimme varanneet matkan alkuosuudelle. Illan kuluessa Kilpisjärveltä päin tuvalle hiihteli vielä yksinäinen vanhempi mieshiihtäjä. Hän oli lähtenyt hiihtomatkalleen Espoosta ja oli tullut iltapäivällä linja-autolla Kilpisjärvelle. Hän oli ensin yrittänyt aloittaa hiihtonsa. Ailakkalahden kohdalta, mutta oli todennut tilanteen toivottamaksi johtuen pehmeästä lumesta ja oli vaihtanut lähtöpaikkansa Kilpisjärvelle. Iltaa kohti näytti että ilmakin alkoi viilenemään.
17.4.
Aamu valkeni tuulisena ja pilvisenä. Lämpötila oli hivenen pakkasen puolella. Kalastajaryhmä touhusi kovasti lähtöään ja lähtivätkin ensimmäisenä jatkamaan matkaansa. He suuntasivat kulkunsa Salmikuruun ja aikoivat sieltä jatkaa Jollanoaivin ja Jaakonvaaran välistä kohti Sieddijärveä. Odottelimme sään kirkastumista, mutta kun sää ei näyttänyt muuttuvan, niin lähdimme liikkeelle noin klo 11:00 tavoitteena Kuonjarjohka. Lumi oli saanut hieman kovaa kuorta päälleen. Nousimme ylämäkeen Salmikurua pitkin, tuuli puhalsi kurussa erittäin voimakkaasti vastaan. Loppupuolella kurua otimme sukset pois jaloista ja vedimme ahkioita kävellen. Kurun päässä käännyimme taas itäiseen haaraan ja haaran lopussa olevalta järveltä lähdimme laakson pohjoisreunaa kohti koillista.
Käännyimme Jaakonvaaran eteläpuolella olevan tunturin länsipuolelta kohti pohjoista. Tuuli puhalsi lännestä melko voimakkaasti, muuten ilma oli varsin hyvä. Muita kulkijoita ei tällä tunturialueella sillä hetkellä näkynyt. Hiihtelimme valkeilla hangilla kohti pohjoista. Jaakonvaaran länsipäässä huomasimme Kuonjarjohkan suunnasta viittareittiä pitkin tulevan Saarijärveä kohti kolme hiihtäjää. Ennen Siettivaaraa tavoitimme viittareitin ja hiihdimme sitä pitkin kohtiKuonjarjohkaa. Välillä poikkesime keskellä tunturia olevilla viitoilla, jotka opastavat kulkijaa kohti Porojärveä, Saarijärveä tai Kuonjarjohkaa kohti.
Noustuamme jokilaaksosta tuvalle kellon ollessa noin 14:00 totesimme autiotuvassa olevan kaksi naista, muuten tupa oli tyhjä. Levittelimme hiihdon aikana kostuneet vaatteet naruille kuivamaan ja aloitimme syömisen valmistelut. Tuuli vain tuntui yltyvän, mutta pari tuntia tulomme jälkeen tuvalle tuli Terbmikselle jäänyt yksinäinen mieshiihtäjä. Tytöt osoittautuvat olevan Oululaisia opiskelijoita, jotka sivutoimisesti toimivat Partiokaupassa myyjinä. Toisen tytön jalat olivat rakoilla ja velipoika paikkasi hänen jalkansa hiihtokuntoon.
Tuuli vain yltyi ja lumi lensi. Jossain vaiheessa kelkkakuljetuksessa tuotiin neljä kylmissään olevaa miestä varaustuvan puolelle. Ilmeisesti kelkkamies oli heidät noukkinut Meekon ja Kuonjarin välistä rekensä kyytiin. Vaikutti että he olivat olleet sään kanssa vaikeuksissa. Samoihin aikoihin varaustuvan puolelta lähti kolme henkilöä hiihtämään kohti Saarijärveä. Moottorikelkkailija noukki heidät kyytiinsä Kuonjarjohkan vastarinteen päältä ja kuljetti heidät ilmeisesti Saarijärvelle. Auringon pyrkiessä yölevolle kävin vielä ulkona ottamassa joitakin valokuvia ilta-auringon antaessa värejä maisemille. Vietimme iltaa jutellen ja syöden ja menimme hyvissä ajoin nukkumaan.
18.4.
Pakkanen oli yöllä jo hieman kiristynyt ja oli aamulla jo noin 8 astetta. Tuulikin oli antanut jo vähän periksi. Söimme aamupalan ja pakkasimme tavarat lähtökuntoon. Lähdimme vähän ennen 09:00 hiihtämään tuvalta Kuonjarjohkan laaksoa pitkin tavoitteena nousta Kahperusvaaran huipuille ja jatkaa sieltä Lossun tuvalle. Parin kilometrin hiihtämisen jälkeen Kahperusvaaran rinne loivenee sen verran että pääsimme kääntämään hiihtosuunnan kohti Kahperuksen huippuja. Samalla huomasimme lumessa varsin tuoreet ahman juoksujäljet. Hiihdimme kohti koillista loivasti nousevaa rinnettä pitkin. Ilma oli pilvipoutainen, välillä paistoi aurinko ja välillä se oli pilvessä. Noustuamme noin kahden kilometrin matkalla noin 100m olimme Siktakurun yläpäässä. Täältä käänsimme suunnan kohti pohjoista.
Saimme hiihtää tuntureiden välisessä täysin valkeassa laaksossa joka oli tuulelta hyvin suojassa ja aurinko paistoi aivan kirkkaalta taivaalta. Saimme hiihtää tunturihiihtäjän unelmasäässä. Hiihdimme kurun päästä suoraan pohjoiseen ja nousimme noin 1,5 km matkalla taas 100 m ylöspäin ja olimme noin 1100m korkeudella. Pysähdyimme laaksoon tauolle. Päivä oli suurinpiirtein puolessa. Puraisimme vähän evästä ja lähdimme nousemaan Kahperusvaaran itäreunan huipuille. Lähimmälle huipulle nousun jälkeen laskimme tunturin päällä kaakkoon kohti Siktakurun pohjoispuolella olevaa huippua. Laskun jälkeen pitkä loiva nousu ylhäälle. Täältä saimme ihailla laajasti avautuvaa tunturimaisemaa. Laskimme vielä tunturin päältä Siktakurun jyrkän reunan yläreunaan ja katselimme kurua tästä näkökulmasta. Sitten palasimme takaisin edelliselle huipulle ja jatkoimme kohti pohjoista Kahperusvaaran koilliskulmalla oleville huipuille.
Täällä oli myös ahma vieraillut ja oli kaivellut huipulla olevista kivikasoista ilmeisesti itselleen jotain syötävää. Täältä oli upea katsella Kahperuslatnjaa ja sen takanana olevaa Meekoa. Saivaara nousi komeana tornina ympäristöstä ylös. Pitsusköngäs näkyi tänne myös erinomaisen hyvin. Sen takaa näkyi Pitsusjärvi ja Pitsuksen tupakin erottui sieltä hyvin. Urtaspahdan itäpää erottui hyvin ja Govdoskaisin rinteet laakson toiselta puolen. Täältä oli myös hyvä arvioida tulevien päivien reittiä, kun tarkoitus oli hiihtää Lossun tuvalta Urtaspahtojen päältä Bierfevaggin kautta Meekolle. Täältä oli myös hyvä arvioida Kahperusvaaran pohjoisrinnettä, joka oli yhtenä mahdollisena reittivaihtoehtona Lossulle mentäessä. Jopa kiinanmuuri erottui tunturiylängöstä kaukana idässä.
Täältä käänsimme suksemme kohti ahkioita ja saimmekin makeat laskut tunturilaakson pohjalla olevien varusteiden luo. Pidimme lounastauon ja pakkailimme tavarat jatkaen matkaa. Lähdimme kaartamaan ensin kohti luodetta ja hetken päästä kohti länttä. Nousimme ahkioiden kanssa lähes 1150 m korkeuteen ja jätimme taas ahkiot tunturiin ja nousimme pienen nousun läntisille huipuille. Täältä avautui taas näkymä etelään kohti Kuonjarin laaksoa. Kunjarin terävä huippu erottui hyvin ja Terbmiksen pahtojen yläosatkin näkyivät tänne. Pohjoisessa tietysti näkyi Lossunibba ja muutkin pohjoisen puolen tunturit. Huiput kierrettyämme palasimme ahkioille ja kierimme aivan luoteisessa kulmassa olevan huipun eteläpuolelta ja aloitimme laskun kohti luodetta. Rinteessä oli hyvä laskea kun kovan kuoren päällä oli hieman uutta lunta.
Saavutimme Saarijärveltä Lossulle menevän reitin Kahperusvaaran koillispuolella olevien kahden järven eteläpuolella laakson pohjalla. Laakson pohja on lähes 1000m merenpinnan yläpuolella. Vasemmalla puolella nouseeAldorassan ja Giedderassan rinteet ja oikealle avautuu Meekovaaraa kohti laskeva laakso. Meekovaaran etelä seinämä näkyikin hiihtoreitillemme hyvin. Jatkoimme lähes pohjoseen Giedderassan itäisen selänteen yli. Viittareitti (silloin vielä sellainen oli) jatkui suoraan laaksoon alas, mutta käänsimme itse suunnan ylhäältä jo luoteeseen tavoitteena viittareitti hieman ylempänä välttääksemme turhan nousun viittareitillä. Hiihdimme kovalla kaltevalla rinteellä, mutta koska aisat ovat ns. jäykkää mallia, niin eteneminen sujui kohtalaisesti myös kaltevalla rinteellä. Hetken hiihdettyämme viittareitillä saavuimme järven jäälle. Järven pinta on 1009m merenpinnan yläpuolella. Täältä reittimme alkoi loivasti kääntyä laskuksi Lossujärveä kohti.
Varsin nopeasti lasku jyrkkenee ja suurin osa laskusta olikin pakko laskea voimakkaasti suksilla auraten. Velipoika kokeilikin välillä miltä tuntuu tehdä ilmalento ahkio perässä, onneksi mitään pahempaa haaveria ei päässyt tapahtumaan. Norjan puolen Lossun tupakin erottui hyvin keltaisena tänne rinteeseen. Loppulaskussa pääsi nauttimaan vauhdin hurmasta kun löysäsi ahkion kanssa kohti Lossujärven jäätä rajavartioston tuvan vierestä. Tuvan vierestä järven rantakannasta pitkin hiihto kohti tupaa ja lopuksi järven lahden ylitys ja nousu tuvalle. Saavuimme tuvalle vähän ennen klo 18:00.
Tuvalla oli kaksi pariskuntaa ja yksinäinen mieshiihtäjä. Toinen pariskunnista vaikutti olevan aika väsynyt päivän hiihdostaan. He olivat tullet tuvalle Pitsukselta. He olivat tulleet kylältä kelkkakyydillä Haltille ja olivat menossa hiihtämällä kohti Kilpisjärveä. Yksinäinen mieshiihtäjä oli keskisuomesta ja kertoi että oli tälle keväälle toista kertaa täällä hiihtämässä. Ensimmäisellä kerralla oli jäänyt Halti saavuttamatta, niin hän oli tullut uudestaan yrittämään. Hänen puheissaan varsin usein tuli esille hänen aikaisemmin talvella tekemänsä matka Kilimandzaron huipulle, samoin kuin hän otti jatkuvasti esille omia huimia hiihtosuorituksiaan. Hän lähtikin kokeilemaan kalaonnea järvelle. Yksi pieni rautu olikin tuomisina kun hän palasi järveltä takaisin. Teimme omat iltatouhumme ja asetuimme yölevolle.
19.4.
Nousin aamulla ylös noin puoli kuusi ja kiirehdin ulos ottamaan joitakin valokuvia auringon nousun aikaan. Pakkasta oli noin -15 astetta ja sen mukaan kun aurinko nousi niin ympärillä olevien tuntureiden värit vaihtuivat eri punaisen ja keltaisen sävyissä. Valokuvaamisen jälkeen palasin vielä lepäilemään, kun olimme sopineet illalla että emme kiirehti aamulla aikaisin liikkeelle vaan annamme toisille ensin aamupalavuorot. Toiset hoitivat aamutouhunsa ja pariskunnat lähtivät hiihtämään kohti Saarijärveä ja yksinäinen mies hiihtäjä kohti Pitsusjärveä. Noin yhdeksän aikoihin pääsimme aloittelemaan omaa aamupalaamme.
Aamupalalla ollessamme huomasimme että mies oli unohtanut osan eväistään ja kalansyöttinsä tuvalle. Tavaroita pakatessamme mies palasikin takaisin hakemaan unohtuneita tavaroitaan. Noin klo 11 lähdimme nousemaan tuvalta Lossuniban pohjoispuolen rinteille. Sää oli meille taas suosiollinen ja aurinko paistoikin meille aivan kirkkaalta taivaalta. Noustuamme noin 4 km matkalla 200 metriä ylöspäin olimme noin 1000m korkeudessa. Jätimme ahkiot Urtaslaakson huippujen väliin ja lähdimme tutustumaan Urtaspahdan tuntureihin, laaksoihin ja näkymiin.
Kiersimme pahtojen yläpuolella olevat huiput ja hiihdimme Urtasjärven kohdalla olevan pahdan reunalle ihailemaan Urtaslaakson maisemaa. Urtashotellilla näyttikin olevan kova tungos, laskujemme mukaan yhdeksän hengen ryhmä oli juuri lähdössä tauolta jatkamaan kohti Lossun tupaa. Lisäksi näytti että ryhmän varusteita kuljetetiin parin moottorikelkan voimin. Vastarinteellä seisoi ylväänä Govddosgaisi kaksine huippuineen. Maiseman ihailun ja valokuvailun jälkeen jatkoimme tunturin kiertämistä takaisin ahkioita kohden. Taas törmäsimme ahman jälkiin ja nyt näytti että ahma oli tainnut paeta meitä. Ahkioille saavuttua pidimme pienen välipalatauon ja lähdimme jatkamaan matkaamme tällä kertaa myötämäkeen kohti Meekonlaaksoa.
Hiihdimme pahdan päällä olevien järvien lounaispuolelta ja aloitimme jyrkähkön laskun Goddevarrin pohjoispuolella olevalta järveltä laskevan joen alaosiin. Tälläkin laskuosuudella näimme ahman jäljet. Joki kulki upeassa kurussa johon tuuli oli kinostanut hienon lumirännin. Kun pääsimme siirtymään joen toiselle puolelle jatkoimme laskemista kaltevassa rinteessä että emme laskisi liian aikaisin Bierfevakkin pohjalle. Näin voisimme säästyä laakson täällä päässä olevalta nousu osuudelta. Rinne oli paikoitellen erittäin jäinen ja ilman suksien teräskantteja siitä laskeminen olisi ollut varsin vaikeaa. Kaltevassa rinteessä ahkiotkin meinasivat pyörähtää ympäri muutamia kertoja. Lopulta laskimme laakson pohjalle Biefejärven seutuvilla ja jatkoimme hiihtoa joen eteläpuolella, kunnes noin Meekovaaran puolivälin paikkeilla siirryimme hiihtämään joelle. Jo aikaisemmin laskun aikana sää näytti olevan muuttumassa ja laaksossa ollessamme ilma oli muuttunutkin aika sumuiseksi ja luntakin sateli jonkin verran.
Meekonvaaran alarinteet ja laakso oli erittäin vähäluminen. Hiihtäessämme joen jäällä myötämäkeen niin huomasimme lumessa painaumia, joita jäimme vähän ihmettelemään. Kun varovaisesti kokeilimme sauvalla painaumien kohdalta, niin totesimme että niissä kohti joessa ei ollutkaan jäätä vaan paksun lumivaipan alla virtasi sula joki. Turvallisuus syistä siirryimmekin hiihtämään joen rannalle. Näimme mielenkiintoisen näköisen kurun Gahperuslatjnan rinteillä johon ajattelimmekin joskus tulevaisuudessa käydä tutustumassa. Lopuksi käänsimme suunnan kohti koillista ja aloitimme loppulaskun kohti Meekon autiotupaa. Meekon laasko näyttikin täällä olevan varsin vähäluminen. Ennen tupaa vedimme muutaman pätkän ahkioita sulaa maata pitkin. Saavuimme tuvalle joskun hieman klo 16:00 jälkeen.Tuvalla oli kaksi ranskalaista miestä ja myöhemmin tuvalle tuli vielä parimiestä, jotka olivat hiihtäneet Terbmikseltä Kutturakurun kautta. Ranskalaiset miehet olivat sulattaneet tarvitsemansa vedet lumesta, mutta kun he huomasivat että vettä saa lähellä virtaavasta joesta, niin hekin hoitivat oman osuutensa vesihuollosta. Illalla tuvalle tuli vielä Terbmikseltä kaksi miestä, mutta he päättivät majoittua telttaan.
20.4.
Aamu valkeni kirkkaana ja pakkasta oli muutama aste. Aamutouhujen jälkeen pakkailimme tavarat ahkioihin ja noin klo 09:00 lähdimme jatkamaan matkaa kohti Pitsusjärveä. Matkan aikana oli tavoitteena poiketa Annjaloanjin ”kypärän” päällä. Hiihtelimme Meekonjärven itärantaa pitkin ja vielä hetken Vuobmegasjohkan rantaa pitkin, kunnes käänsimme suunnan kohti Nassajoen lasku-uomaa. Kaartelimme vaivaiskoivikossa ja koska näytti että jokiuomassa nousu ei ole turvallista nousimme joen länsirannalle ja kohta olikin edessä kohtalaisen jyrkkä nousu Vuopmegasvarrin rinteille. Hetken noustuamme otimme sukset jalasta, laitoimme ne ahkioon ja jatkoimme ahkioiden vetoa jalkaisin. Nousun aikana näimme että ranskalaiset miehet olivat myös lähteneet liikkeelle ja he näyttivät pohtivan reittiämme, kun pitkään seisoskelivat paikalla, jossa poikkesimme sivuun viittareitiltä.
Pahimman nousun jälkeen katselimme Meekonlaaksoa täältä vähän ylempää ja Saivaaran sivuprofiilikin näkyi tänne hyvin. Nousun jälkeen laskimme alimmalle Nassajärvelle, vedimme ahkiot järven pohjoispäähän ja pidimme pienen välipalatauon. Tämän jälkeen jätimme varusteet paikoilleen ja lähdimme nousemaan Anjaloanjin länsirinnettä ylöspäin. Nousimme rinnettä vinottain kaakkoon päin. Osittain rinne oli jäinen ja osittain kovan pinnan päällä oli hieman uutta lunta. Ensimmäisen nousun voitettuamme edessä oli valkoinen tunturin päällä oleva laakso jonka pohjalle saimme mukavan laskun. Laakson pohjalta lähdimme nousemaan kohti Annjaloanjin huippua. Tunturin rinne oli upean valkoinen ja auringon valo heijasteli puhtaasta lumesta. Ennen viimeistä nousua tunturi muuttui niin kiviseksi että jätimme sukset rinteeseen pystyyn ja jatkoimme matkaa jalkaisin sauvojen avustama. Ja taas sai sen huomata, että kannattaa poiketa sivuun ja nousta ylös.
Ympärille avautui kaunis maisema. Anjaloanjin huipun pohjoispuolelta nousee tunturilaakso joka laskee sitten huipun itäpuolelle. Siellä näytti olevan mielenkiintoisen näköinen laakso, jota pitää vielä joskus tulevaisuudessa käydä katsomassa. Tunturin päältä avautui myös hieno näkymä Porojärven laaksoon. Toskalin huippu näkyi ja Toskaljärveen itäpuolelta laskevan joen pieni kuru erottui juuri tunturin laen yli. Lounaassa näkyi Meekonpahdan musta pysty rinne ja länteen avautui Urtaslaakso jota reunusti toiselta puolen pahtaseinät ja toiselta puolen Govdosgaisin eteläreunalla olevat huiput ja sieltä jyrkästi laaksoon laskeva tunturin rinne. Nimismiehen majakin erottui mustana pisteenä laakson pohjalta. Aikamme maisemaa ihailtua palasimme suksille ja pääsimme aloittamaan nautinnollisen laskun suksilla. Yöllä oli satanut kovan hangen päälle hieman uutta lunta ja pääsimmekin piirtämään puhtaan valkeaan tunturin rinteeseen omat laskujälkemme. Lopuksi reipas lasku jyrkähköä rinnettä ahkioille.
Otimme ahkiot vetoon ja jatkoimme kohti Pitsusjärveä. Nousimme ylemmälle Nassaujärvelle. Huomasimme taas joessa sulia paikkoja. Järveltä aloitimme kävellen nousun luoteeseen. Saimme nousta aika pitkän aikaa kunnes saavutimme tunturin selänteen, josta olisi ollut suoraan edessä alhaalla Pitsusjärven rannalla oleva poromiesten ”kylä”. Parempi reitti olisi ilmeisesti ollut jos olisimme edenneet loivempaa rinnettä koilliseen ja jatkaneet sieltä tunturiylängön yli kohti Pitsuksen tupaa.
Laskettelimme poroaidalle, lunta oli niin paljon että löysimme paikan missä saatoimme hiihtää poroaidan yli. Suuntasimme sieltä kohti Pitsusjärven rantaa ja autiotupaa. Saavuimme tuvalle noin klo 15:00 maissa. Edeltämme tuvalta poistui ne ranskalaiset miehet, jotka olivat lähteneet Meekon tuvalta jälkeemme. Miehet olivat vaeltamassa Kalottireittiä kohti Kautokeinoa ja olivat olleet jo kuukauden vaeltamassa. Samaan aikaan kun tulimme tuvalle, tuli Pitsusjärven jäätä pitkin viittareittiä reippaasti hiihtäen saksalainen nainen myös tuvalle. Lisäksi tuvan takana oli sama teltta pystyssä, missä pari kaveria olivat yöpyneet Meekolla edellisenä yönä. Tuvassa oli sisällä sama mies, jonka olimme tavanneet Lossulla.
Aloitimme varusteiden kuivattamisen ja ruuan valmistamisen. Nuoret miehet lähtivät tavoittelemaan Haltin huippua, mutta kilometri ennen huippua toiselle oli tullut migreenikohtaus ja he olivat päättäneet palata takaisin. Kaverukset olivat Oulun suunnalta ja illan keskustelujen aikaan saimmekin kuulla mielenkiintoisia tarinoita hänen matkoistaan afrikkaan. Illan aikana tuvalle tuli vielä toinenkin yksinäinen mieshiihtäjä, taitaa siis olla sesonki päällä
21.4.
Nousin aamulla noin klo 06:00 ja lähdin ulos valokuvaamaan auringon nousun värjäämiä tuntureita. Olimme varautuneet tekemään tälle päivälle päivähiihdon johonkin suuntaan ja aamupalan ja aamutouhujen jälkeen lähdimmekin nousemaan Bitsusjunnin päälle noin klo 10:00 maissa ja sitten mahdollisesti sieltä kohti Govdosgaisin huippua. Yksinäinen keskisuomesta olevan mieshiihtäjä pyysi päästä mukaan ja hän lähtikin mukaan nousemaan tunturiin. Ilma oli erinomainen, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tuuli vain toi vähän lisähaastetta.
Nousimme tunturin rinnettä ja kiersimme Bitsusjunnin ja Govdosgaisin väliseen tunturisolaan. Täältä solasta päin Govdoskaisin huippujen eteläpuolen jyrkät ja upeat rinteet ja huippujen lumilipat näkyvät paremmin, kuin ehkä mistään muusta suunnasta. Jyrkimän osan noususta nousimme kävellen. Nousimme ensin Bitsusjunnin päälle täältä lounaan suunnalta. Jätimme sukset pois jalasta vähän ennen huipulle nousua ja kävelimme kivisen tunturin huipulle ihastelemaan eteemme avautuvaa maisemaa. Eteemme avautui hyvin Pitsusjärvi, Pitsuksen autiotupa, poromiesten kylä autiotuvan eteläpuolella. Samoin Urtaslaaksossa oleva nimismiehen maja näkyi tänne hyvin. Maisemien ihailun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa kohti Govdoskaisia. Jatkoimme suksilla tunturien välisessä solassa nousua kunnes löysimme Govdoskaisin itäkärjestä sopivan paikan nousta tunturiylängölle.
Hiihdimme valkeassa tunturin huipulla olevassa maljalaaksossa. Kiersimme laaksoa ensin pohjoisreunaa ja sitten länsireunaa kunnes pääsimme suuntamaan suuntamme kohti Govdoskaisin huippuja. Saavuimme huipuille noin 13:30 aikoihin. Täältä eteemme avautui koko käsivarren tunturialue. Sää oli ollut meille suosiollinen ja saimmekin ihastella sekä pohjoisesta näkyvää Haltin tunturialuetta, että eteläpuolella näkyvää tunturialuetta. Urtaslaakso ja Lossujärvi avautuu täältä hienosti. Samoin Lossuniban pohjoispuolen rinne ja huippu näkyy tänne upeasti. Tännekin näkyi nimismiehen maja ja sen takana Meekon ”selkä” ja sen takana vielä Saivaara. Annjalonjin pahdan pääkin erottuu hieman tänne.
Maisemien ihastelun jälkeen on edessä taas paluu tuvalle. Aloitimme paluun laskemalla huipulta maljalaakson rinnettä pitkin kiertäen myötämäkeen. Sitten lähdimme kaartamaan paluujäljellemme. Jostain syystä hiihdimmekin tulojälkemme yli ja huomasimme olevamme Govdoskaisin koillisrinteellä joka laskee erittäin jyrkästi kohti Pitsusjärveä. Laskeutuminen huipulta tänne oli vaatinut aikaa 40 minuuttia. Etenimme jyrkän rinteen yläpuolella varovaisesti rinteen suuntaisesti kohti tulojälkeämme. Tunturin rinne oli erittäin jäinen ja etenimmekin koko ajan varovaisesti koska alapuolella rinne olisi ollut erittäin jyrkkä ja lasku pitkä. Vinolla osalla eteneminen vei aikaa 15 minuuttia. Paluujäljelle päästyämme lähdimme varovaisesti laskemaan tunturin päältä tuntureiden väliseen satulaan. Satulaan päästyämme lähdimme etsimään laskureittiä pohjoisen suunnasta.
Satulassa oli hyvä laskea, mutta etenemissuunta oli koko ajan Pitsuksen tuvalta poispäin. Laskeminen tähän vaiheeseen vei noin 20 minuuttia. Sopivassa paikassa käänsin etenemissuunnan ja lähdin laskemaan kohtalaisen jyrkkää rinnettä pitkin lähemmäs tupaa. Rinne oli edelleen jäinen ja ilman suksen teräskantteja laskeminen olisi ollut varmasti mahdoton tehtävä. Mukana ollut kolmas mies joutuikin laskemaan toiseen suuntaan ja hän laskeutui rinnettä järveä kohti kävellen jäisellä rinteellä. Noin kilometrin laskettuani vinottain rinnettä pitkin olin edennyt Pitsuksen tuvan kohdalle, niin käänsin laskusuunnan kohti tupaa. Vinon osan laskeminen vaati aikaa noin 5minuuttia. Ensin rinteen jyrkkyydestä johtuen oli pakko tulla rinnettä alas siksakkia pujotellen ja voimakkaasti auraten, kunnes lopulta uskalsin päästää vauhdin irti ja laskin kohti järveä. Samaan aikaan kaverini ilmeistyi kaartuvan rinteen takaa, hän oli edennyt rinnettä pitkin samalla tavalla kuin minäkin, mutta koska rinne koko ajan kaartoi, niin emme olleet nähneet toisiamme. Järvellä oli jokin ryhmä kokoeilemassa onneaan pilkkihommissa. Järven jäälle laskeudutttuani hiihtelin suoraan tuvalle. Ylhäältä lasku alas ja hiihto tuvalle vaati yhteensä noin 1,5h aikaa.Tuvalle palattuamme aloitimme päivällisen valmistelun ja jossain vaiheessa mukana ollut mieshiihtäjäkin palasi tuvalle. Päivällisen jälkeen kaverini ja tämä toinen mieshiihtäjä lähtivät järven jäälle kokeilemaan kalaonneaan. Itse jäin tuvalle viettämään aikaa ja nauttimaan rauhallisesta iltapäivästä. Illan aikana tuvan läheisyyteen tuli jokin ryhmä moottorikelkalla ja he kantoivat liiteristä puita rekeen ja he viettivät yönsä nuotiolla järven jäällä. Johonkin aikaan yöstä heistä yksi tuli tuvan lattialle makuupussissaan nukkumaan.
22.4.
Kun aamulla aloimme heräilemään, niin yön aikana tupaan tullut mies kokosi nopeasti tavaransa ja painui pihalle sanomatta mitään. Oululaiset pojat suuntasivat hiihtonsa jo kohti kylää ja koska tuvalla tuntui olevan tilaa, niin päätimme tehdä vielä tänäänkin päivähiihdon, mutta tällä kertaa ilmoitimme eiliselle retkiseuralle, että emme ottaisi häntä tälle hiihtoreissulle mukaan. Tavoitteena oli nousta Ridnitshohkalle Ritnijärven pohjoispuolelta jyrkähköä itärinnettä pitkin. Lähdimme tuvalta noin yhdeksän aikoihin ja nousimme ensin tuvan takana olevaa tunturin rinnettä ylöspäin, kunnes pääsimme kaartamaan tunturiselänteen itärinteelle. Ilma oli meille taas suosiollinen, taivaalla oli ohutta pilvenharsoa, mutta aurinko paistoi kuitenkin hyvin. Täältä lähdimme suuntaamaan kulkuamme kohti Ritnijärveä. Valkealla tunturiselänteellä oli todella miellyttävä hiihtää. Edessä näkyi Ridnitshaltin jyrkkä rinne joka laskee Ritnijärvelle.
Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt rinnettä lumisena, vaan aina se on ollut paljaana. Tällä kertaa se oli kuitenkin huomattavalta osaltaan lumen peitossa. Hiihdimme kalottireitin yli ja katselimme reittimme itäpuolelle jäävien Cahpesjärvien valkoista pintaa ja niiden takana erottuvaa Kobmajoen jokikurun yläpäätä. Oli vaikea kuvitella että Ritnisjärven vedet valuvat Kobmajokeen, kun näytti että järvi on huomattavasti alempana kuin ympärillä olevat maanpinnat. Laskimme järven kaakkoiskulmaan josta laskujoki järvestä lähtee. Tämän jälkeen aloitimme nousun kohti Ridnitshaltin itäistä huippua. Nousimme ensin tunturin selänteelle ja hiihdimme sen jälkeen sen päällä tunturin huipulle. Täällä näimme yhden niistä harvoista kiirunoista, mitä reissulla näimme. Se yritti juosta meitä piiloon pitkin tunturin pintaa. Täältä avautuikin hieno maisema kohti Somasjärveä ja Kobmajokea. Katselimme kiikarilla, että kaksi hiihtäjää oli juuri Kobmajoen tuvan kohdalla jatkamassa matkaansa kohti Somasjärveä. Maiseman ihailun jälkeen olikin edessä kova nousu.
Olimme päättäneet nousta täältäpäin Ridnitshaltille ja hiihdimmekin jyrkän rinteen juurelle ja lähdimme kapuamaan rinnettä ylöspäin. Jyrkän nousun jälkeen tavoitimme tunturin selänteen noin puolikilometriä mastojen eteläpuolella. Hiihdimme mastoille jotka olivat tälläkin kertaa vahvan lumikerroksen peitossa. Hiihto Pitsukselta tänne maston juurelle oli vaatinut poikkeamisineen yhteensä kolme tuntia. Koska edessä oli laskuosuus, niin vaihdoimme päällemme vähän kuivempaa paitaa ja lähdimme suuntaamaan kohti Ridnitshaltin toista huippua. Samaan aikaan ilma muuttui todella nopeasti, ennen kuin saavutimme toisen huipun se oli kääriytynyt pilviverhoon. Kiipesimme kuitenkin huipun päälle. Täältä saatoimme vielä erottaa haltin majat ja muut rakennukset. Päätimme jättää suunnitelmissa olleen Ruvdanoaivin käymättä, koska näkyvyys näytti menevän huonoksi ja aloitimmekin pitkän laskun kohti Haltin tupaa.
Ensin laskimme pitkän matkaa pitkin tunturin rinnettä Haltin ja Ridnitshaltin väliin, ja silti saimme tulla rinnettä ”lasketellen” ettei vauhti nousisi liian korkeaksi. Sitten kun oman arvion mukaan oli sopiva paikka käänsin suunnan kohti tupaa ja laskin suoralla laskulla tuvalle. Tupa olikin aivan tyhjä. Levittelimme vaattemme kuivumaan ja aloitimme päivälepoa ja napostelua. Samalla oli hyvää aikaa tutkia kämppäkirjaa ja katsella ketä oli käynyt paikalla. Tauon aikana tuttavamme Pitsukselta saapui myös paikalle. Hän oli käynyt Haltin huipulla ja oli nyt palaamassa takaisin Pitsukselle. Lähdimme noin klo 14:00 hiihtämään kohti Pitsusjärveä. Ilmakin oli taas parantanut ja aurinkokin pilkisteli taivaalta. Matkan aikana huomasimme että vastaan on tulossa isompi joukko kulkijoita ja kun pääsimme heitä lähemmäksi huomasimme heidän kulkevan potkukelkkojen kanssa. Pysähdyimme keskustelemaan heidän kanssaan. He pyöräyttivät tekemänsä värikkäät hameet ympärilleen valokuvaamisen ajaksi. Ryhmässä oli yhdeksän potkuttelijaa ja he kaikki olivat Tervolasta. He ovat jo useana vuonna tehneet tämän saman matkan. Aikamme keskusteltuamme jatkoimme kumpikin omalle tahollemme matkaa. Loppuosalla matkaa oikaisimme hieman viittareitiltä kohti Pitsuksen tupaa ja tulimmekin tuvalle käymättä järven jäällä lainkaan.
Tuvalle oli tullut kaksi miestä, joista toinen oli kohtalaisesti humalassa. Ensimmäisenä hän esitteli itsenä ja sanoi olevansa xxx kaupungin palotarkastaja ja häntä tuntui kovasti kiinnostavan mitä me sitten olemme. Hänen kaverinsa oli hieman hiljaisempi ja hän koitti tasoitella kaverinsa puheita. Myöhemmin selvisi että hän on eläkkeellä oleva rajavartia xxx suunnalta. Hieman myöhemmin kun mukanamme ollut hiihtäjä myöskin palasi hiihtoreissultamme tuvalle, huomasimme että hän tuli hyvin palotarkastajan kanssa toimeen. Pian he touhusivatkin lähtöä pilkille ja eläinlääkärillä tuntui olevan kova huoli siitä että palotarkastajalla on juomapullo mukana. Kun he sitten myöhemmin palasivat jäältä takaisin, oli molempien kielet irronneet, niin että saimme kuulla mitä ihmeellisempiä tarinoita. Keskisuomen kaveri kehui omaa taloaan ja savusaunaansa ja laituriansa ja kaikkea oikeastaan mitä hänellä oli. Talonkin ostossa hän oli kilpaillut lottovoittajan kanssa. Moneen kertaan hänen tarinoissaan palattiin myöskin siihen ihmeelliseen suoritukseen, kun hän oli noussut Kilimandzaron huipulle. Illan aikana pääsimme porukalla rautujen makuun, kun pilkkimiehet toivat meille järveltä toistakymmentä rautua.
23.4.
Aamupalan jälkeen päätimme käännellä kulkumme kohti Kilpisjärveä. Sää oli hieman pilvinen ja lähdimme hiihtämään kohti Meekoa noin kahdeksan aikoihin. Käytimme meille jo tutuksi tullutta reittiä hiihtämällä ensin Pitsusjärven eteläkärkeen ja jatkoimme siitä joen länsirantaa pitkin Pitsuskönkäälle. Täältä hiihdimme jokivartta kunnes jyrkästä rinteestä johtuen käänsimme suunnan kohti nimismiehen majaa. Lopulta laskimme alas Vuomakasjärven ranta-alueelle ja lähdimme hiihtämään Meekovaaran vierellä viittareittiä kohti Meekon tupaa. Noin kolmen tunnin hiihtelyn jälkeen tulimme Meekontuvalle. Tupa oli tyhjänä ja levittelimmekin vaatteemme kuivumaan ja aloitimme lounaan valmistelun. Otimme rennosti ja nautimme päivästä tuvalla.
Jogasjärveltä päin tuli muutama mieshiihtäjä jotka tauon jälkeen jatkoivat matkaa kohti Kuonjarjohkaa. Lisäksi Jogakselta tuli sopivaa reittiä vähästä lumesta johtuen etsien yksi mies ja nainen. He tulivat katsomaan onko heidän Vaasalaiset tuttavansa jo tulleet Meekolle. Heiltä myös kuulimme ensimmäisen kerran eksyneestä miehestä, joka oli sillä hetkellä Porojärvellä. Samalla he taisivat mainita "jänkäkiitäjästä", joka oli siellä tuvalla myös. Hetken päästä tuvalle alkoikin kertyä väkeä. Pian oli tupa täynnä. Ryhmä oli ilmeisesti osittain Vaasan jonkin seurakunnan väkeä ja osittain ilmeisesti paikallisen vaellusseuran väkeä. He näyttivät miehittävän koko tuvan, pöydän, penkit ja joka paikan. Illan aikana he laittoivat kuitenkin pihalle vielä teltan pystyyn, johon osa joukosta majoittui. Itse pääsimme laittamaan iltapalaa vasta kun pyysimme että joko olisi meidän vuoromme. Mukava oli kyllä muuten kuulostella heidän tarinoitaan eri reissuista. Samalla selvisi että samaan ryhmään kuuluu se vanhempi pariskunta joihin olemme tutustuneet muutama kevät aikaisemmin. Otin vielä auringonlaskun aikaan joitakin kuvia ulkona noin 21:00 aikoihin. Väki alkoi asettumaan yölevolle ja mekin pääsimme nukkumaan.
24.4.
Nousin ylös puoli kuuden maissa ja lähdin vähän valokuvaamaan, koska auringon nousun aikaan on mahdollista saada kuviin myös hieman muuta väriä kuin valkoista ja sinistä. Nousimme ensimmäisenä aamupalalle ja aamupalan jälkeen otimme suunnan kohti Kuonjarjohkaa. Pakkasimme tavarat ahkioihin ja lähdimme nousemaan kohti Kuonjaria aamulla jo ennen klo 08:00. Heti alkumatkasta otimme sukset pois jalasta ja lähdimme etenemään hivuttavaa nousua kävellen. Ilma oli pilvipoutainen. Kun saavutimme reitin käännepisteen ja nousu loppui laitoimme sukset jalkoihin ja jatkoimme matkaa hiihtäen. Yhden tauon aikana jätin ahkion viittareitille ja hiihdin sen verran sivuun reitiltä kohti etelää, että sain näkyviin Siedjon lahkun laaksomaat.
Vähän ennen Kuonjarjohkan tupaa tuli vastaan kolme hiihtäjää ahkioineen, jotka osoittautuivatkin tutuiksi. Kaksi heistä oli Tampereen suunalta ja kolmas oli Rovaniemeltä. Hiihtoaika Kuonjarille vei noin kolmetuntia. Pidimme Kuonjarilla reilun lounastauon ja tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Saarijärveä noin 14:30 aikoihin.
Hiihdimme ensin Kuonjarjohkan yli ja nousimme Kuonjarjohkan eteläpuolen väliseen tunturisatulaan. Sievää nousua tuntureiden väliseen satulaan ja sitten pääsimme aloittamaan mukavan laskun kohti Saarijärven tupaa. Hiihto tuvalle vei aikaa vajaat 1,5h ja saavuimme viimeiselle yöpaikalle. Tuvalla oli kaksi pariskuntaa ja muutamia päivähiihtäjiä. Lisäksi varaustuvan puoli oli kohtalaisesti miehitettynä. Levittelimme varusteet laverille ja aloitimme viimeisen illan vieton. Valmistelimme vähän illaksi syömistä ja oli tullut aika tuhota viimeiset suklaalevyt. Tuvalla olleista pariskunnista toisella oli hyvän näköinen digitaalijärjestelmä kamera (Nikon D80) ja pyysinkin lupaa vähän testailla kameraan. Näin sain hyvin nostettua digijärkkärikuumetta ylöspäin. Pariskunta tuntui olevan aika hyvin tietoinen alueella kiitävästä "jänkäkiitäjästä", joka ilmeisesti nyt oli kiitänyt Lossun suunnalle. Pariskunnnat laittoivat itselleen teltat pystyyn ja heidän tarkoituksensa oli yöpyä teltoissa.
Illan korvalla tuvan pihalle käveleskeli mies, jonka tunnistimme kuulemistamme tuntomerkeistä Norjan puolelle eksyneeksi kulkijaksi, josta kertovat tarinat olivat kulkeneet nopeammin kuin mies itse. Mies oli Rovaniemen suunnalta ja tuntui olevan kokenut vaeltelija näissä maisemissa. Hän oli eksynyt reissullaan norjan puolelle ja jossain rotkon reunalla oli menettänyt suksensakin. Aikansa kuljettuaan jokilaaksossa hän oli saanut näkyviinsä sähkölinjan ja sen perusteella hän oli päätellyt olevansa Norjanpuolella. Hän oli ottanut sieltä suunnan suoraan länteen ja oli tullut jossain vaiheessa viittareitille. Reitti oli ilmeisesti Kalottireitti. Reittiä pitkin kulkien hän oli tullut Somasjärvelle. Siellä hän tapasi jonkin Norjalaisen pilkkijän, jolta hän oli saanut varmistettua oman olinpaikkansa. Hänellä oli käytössään vielä vanha käsivarren kartta jossa oli merkittynä Somaksen autiotupa, jota ei enää ole. Hän oli yrittänyt etsiä tupaa, mutta kun ei sitä löytänyt, oli katsonut viisaammaksi kävellä Valttijokilaaksoa Porojärven tuvalle. Hän oli pudonnut heikkoihin jäihin vielä ennen Porojärven tuvalle tuloaan, mutta noin kahden aikoihin aamuyöllä hän pääsi tuvalle. "Jänkäkiitäjä" oli häntä siellä ottamassa vastaan. Hän oli harhaillut siihen mennessä noin kolme vuorokautta, mutta koska evästä oli, niin ei hänellä mitään hätää ollut. Pari päivää tuvalla levähdettyään hän oli jatkanut matkaansa kohti Kilpisjärveä ja oli edennyt nyt kävelymatkallaan jo Saarijärvelle. Varaustuvan puolelta tuotiin hänelle hyvää ruokaa, joka oli siellä jäänyt syömättä ja vastapalvelukseksi hän toimitti heille poronkäristystä. Aikamme kuunneltua hänen tarinoitaan asetuimme yölevolle. Yksi hänen ”harrastuksiaan” oli muuten ristikkosanatehtävien tekeminen.
25.4.
Nousimme aamulla taas aikaisin ylös, söimme kevyen aamupalan, pakkailimme varusteet kasaan ja aloitimme tämän reissun viimeisen hiihdon kohti Kilpisjärveä noin varttia vaille kahdeksan. Nautiskelimme hyvästä hiihtokelistä ja makustelimme tehtyä reissua. Lopulta oli edessä vauhdikas loppulasku Tsahkaljärvelle, järven ylitys ja vielä kerran vauhdikas lasku parkkipaikan reunalle. Hiihtämiseen oli kulunut aikaa noin 1,5 h ja taas oli yksi hieno hiihtoreissu takana. Aloitimme ahkioiden tyhentämisen ja autoon pakkaamisen ja tilasimme Ropinpirtiltä saunan lämmityksen. Ajelimme Ropinpirtille ja pääsimme saunan lauteille pehmittämään nahkaamme ja liottamaan suihkussa pinttyneet liat pois ja nyt oli tullut aika myös raakata parta ja siirtyä ”sivistyksen” pariin. Samalla oli aika aloittaa uuden reissun suunnittelu seuraavalle keväälle.
