Tilinpäätöksiä ja tulevaisuuden suunnittelua

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä vuosi 2025 

Viimeinen kuukausi tätä vuotta menossa, syksy jatkuu näillä Tampereen seutuvilla eikä talven tulosta tietoakaan. Jotain pientä valonpilkahdusta kuitenkin jo näkyvissä. Reilu kaksi viikkoa ja alkaa päivä piteneen ja nyt alkaa näyttämään siltä, että ehkäpä töiden puolesta onnistun ennen joulua lähtemään viikoksi Ylläksen maisemiin hiihtämään. Viimeisen tietoni mukaan taisi siellä olla jo 50km hiihdettäviä latuja odottamassa ja luonnollisesti upeat talviset maisemat ja ehkäpä myös revontulet valoa tuomassa.

Suunniteltu ja toteutettu, aika hyvin suunniteltu 

Mutta mitäs retkeilyvuodesta on jäänyt mielen sopukoihin. Suunnitelmissa tälle vuodelle näytti olleen vuosi sitten parin viikon reissu lännelle, toteutui niin hyvin että vieläkin on matkakuumetta mennä uudestaan. Mutta täytyy nyt antaa maailmantilanteen hetken aikaa rauhoittua ennen seuraavaa reissua sinnepäin. Aika näyttää tulisiko jotain muuta sen tilalle.

Sitten näytti olevan seuraavaksi suunnitelmissa melonta/patikointireissu, tällä kertaa Posion ja Kemijärven rajamaille, Mustanrinnan tunturialueelle. Siellä viikko vierähti aika kivasti,  ei tungosta, upeat maisemat ja leppoisaa retkeilyä, mitä nyt 30 helteet toivat omia haasteitaan. 

 Syksyn vaellus olikin sovittu jo tammikuussa, tätä olen käyttänyt välillä esimerkkinä kun ihmiset miettivät että miten kalenterista löytyisi aikaa esim. tällaiselle harrastukselle. Luulen että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että aikaa löytyy asioihin, joita pitää itselleen todella tärkeänä. Yli kymmenen vuotta ehtikin vierähtää edellisestä syysvaelluksestä Käsivarren maisemiin. Upea reissu, reittivalinta onnistui siinä mielessä hyvin, että missään vaiheessa ennen reissun viimeistä päivää ei tarvinnut miettiä että onpa täällä paljon retkeilijöitä. 

 Ja sitten vielä toteutui perinteinen syyskuun lopun päiväretkeilyviikko Ylläksen maisemissa. Täytyy kyllä sanoa että vuodesta toiseen tämä on aina miellyttävä vaihtoehto. Tänä vuonna tuli uutena mukaan Äkäslompoloon laskevan Äkäsjoen lasku, noin 15 km, mielenkiintoinen kokemus sekin.

Vielä on sen verran loppuvuotta jäljellä että ehkäpä jonkun talvisen kuvan pääsen vielä ennen joulua Ylläksen maisemissa kuvaamaan.

Vuosi 2026

Talvi ja kevät 

Viime päivinä on tullut selailtua karttoja, syynä tuleva vuosi. Suunnitelmia on jo mukavasti. Asia mitä en ole suunnitellut on ns. sydäntalven retkeily, mutta katsotaan kunhan työasiatkin vähän hiljenee ja talvi kylmenee että keksiskö siihen jotain vaikka koillismaan suuntaan. Vähän samanlaisella tasolla on suunnittelu myöhäiskevään vaelluksesta Käsivarteen, ajankohta ja toteutus on kysymysmerkki varmana pitkälle kevääseen. Toteutuuko vaiko ei on kiinni siitä että miten työasiast antavat myöten reissun toteuttamiselle ja ajankohta on kiinni talven lumimääristä ja kevään tulosta. Eli vähän haastava yhtälö, ei voi oikein kalenteroida, alustavasti se on kuitenkin suunnitelmissa toukokuun loppupuolelle. Käsivarren alue on kymmenien reissujen jälkeen aluuena jo niin tuttu että sen reissun suunnitteluun ei tarvi karttoja paljon katsella.

Kesäreissu, pääosin ilman hyttysiä 

Mutta karttojen katselemiseenkin on oma syynsä, se liittyy nyt jo voisi sanoa perinteisen elokuun alun vaellukseen. Siihen olen suunnitellut jo useammankin reittivaihtoehdon parillekin eri alueelle. Ajankohta on osoittautunut siinä mielessä mukavaksi että tähän asti ei ole juurikaan hyttysistä ollut tuohonb aikaan vaivaa. Viimeisimpänä versiona on lähteä tutustumaan Alppiinin maisemiin, minulle vielä käymättömiä seutuja. Tietäjät ehkä tietää, minne silloin ollaan menossa, odotettavissa on järviä, kuohuvia koskia ja myös hienoja tunturi- ja vaaramaisemia. Tähän sopinee pieni lainaus kirjasta, missä Alpiinin maisemista kerrotaan: "Aika on merkillinen mahtaja. Se ei näy, eikä se tunnu; sitä ei kuule eikä tajua; se ei synny koskaan, mutta kuitenkin se taluttaa meitä kuin orjiaan, määrää tulemisemme ja lähtemisemme."

Syksy 

Syksyn vaelluksesta jäi hyvä maku suuhun, siksi olisikin "kuumetta" uudelle syysvaellukselle, siinä taas on vähän haasteena ajankohta. Syyskuun loppuun kun on taas suunnitelmissa mennä Ylläkselle ja jos haluaisi ruska-aikaan retkeillä vähän etelämpänä kuin Kilpisjärvellä niin pitäisi lähteä vaellukselle viikkoa tai kahta myöhemmin kuin tänä vuonna. Täytyy vielä pohtia, miten tämän ratkaisee ja minne syysreissunsa suuntaa.  

Ja jos talvet jatkuu tulevaisuudessa tällaisena niin luulen että joulunajan reissuja tulee jatkossakin, ehkä vaan vähän pitempinä kuin yksi viikko. 

Eli semmoista suunnitelmissa ja kun sanotaan että hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty, niin täytyy ahkerasti näitä suunnitella. Hyviä reissuja myös muille kulkijoillle, muistakaa suunnitella niitä kalenteriin asti. 

 

 

Koiran kanssa retkeily ja vaellukset, vastuullisesti. Esitelmä Tunturikerho Kolbman kerhoillassa 6.10.2025

 Muokkasin tämän blogin muotoon kerhoillan jälkeen ja täydensin samalla vähän esitystä ja myös kuvia. 

Tässä linkki kuva-albumiin , tekstissä linkit jokaiseen kuvaan erikseen.

Mitä minä tässä esityksessä tarkoitan vastuullisuudella?

 Blogikirjoitukseniu on vain minun kokemuksiini perustuvaa pohdintaa, ei mitään ainoita oikeita ratkaisuja tai mielipiteitä ja vastuullisuudella tarkoitan mm. sitä että retkeily pitää olla myös parhaalle vaelluskaverille, koiralle miellyttävää. Toiseksi sitä että meidän retkeily ei saa aiheuttaa toisille vaeltajille ylimääräistä vaivaa, meidän on tärkeää huomioida kaikki muutkin retkeilijät. Kaikkia et voi koskaan miellyttää mutta toimi kuitenkin niin että koirallisille ja koirattomille jää positiivinen mielikuva koiran kanssa retkeilystä. Ja se tarkoittaa myös sitä että noudatat kulloisellakin retkeilyalueella sinne "säädettyjä" sääntöjä ja ohjeita. Ja erityisesti pohjoissuomessa se tarkoittaa sitä että otat retkeilyssäsi huomioon porot, siinä on kysymys eläinten hyvinvoinnista ja toisten ihmisten toimeentulosta. Näistä kaikista lisää tuolla myöhemmin. 

Retkeily koiran kanssa:     1.dia

Koirat herättävät usein ihmisissä voimakkaita tunteita, myönteisiä tai kielteisiä. Sama näkyy myös retkeilynkin yhteydessä. Aika kiivaastikin välillä otetaan asioihin kantaa, puolesta ja vastaan eri tilanteissa.

Millainen on hyvä retkikoira?  2.dia

Lyhyesti sanottuna sellainen koira joka soveltuu juuri sellaisille retkille ja vaelluksille, mitä sen omistaja tekee. Oma ajatukseni siihen on että ihmiselle, jota en tunne, en myöskään osaa suositella mitään tiettyä koirarotua retkeilykoiraksi. Eikä joku tietty koirarotu tee automaattisesti koirasta hyvää vaelluskoiraa. Me ihmiset olemme erilaisia, teemme erilaisia vaelluksia, sama koskee myös koiria. 

Mutta millaisia voisivat olla hyvän vaelluskoiran ominaisuudet?  dia 3

Hyvät ominaisuudet tai vaatimukset vaelluskoiralle riippuu koiran omistajan tavasta retkeillä ja tietysti myös siitä, että mitä muuta hän koiransa kanssa harrastaa. Erilaiseen retkeilyyn vaaditaan koiraltakin erilaisia ominaisuuksia ja tietysti myös erilaisia varusteita. Luonnollisesti eniten siihen vaikuttaa se, millaisia vaelluksia koiran kanssa tehdään: melontaretkiä dia 4 , päiväretkiä, pitempiä tai lyhempiä kesävaelluksia dia 5 , talvivaelluksia tai dia 6 millaisiin maastoihin vaellukset suuntautuvat, jne 

Varmasti tärkein vaelluskoiran ”ominaisuus” on, että koira omien ominaisuuksiensa puolesta selviää kohtuudella sellaisista vaellusreissuista mitä sen omistaja tekee ja vielä parempi on jos koira nauttii samanlaisista vaelluksista kuin sen omistaja. Kovin työlääksi menee vaeltaminen, jos isokokoista koiraa joutuu kuljettamaan omassa rinkassaan tai jos isokoira istuu ahkiossa, dia 7 jota isäntä vetää. Ja oma lisärasitteensa on myös siitä, jos omistaja joutuu itse kantamaan kaikki koiran ruuat ja varusteet omassa rinkassaan, ison koiran kanssa se voi tarkoittaa viikon vaelluksella helpostikin yli 6Kg lisää kuormaa. dia 8 Tässäkin tietysti myös koiran koolla on oma merkityksensä.

Sää voi vaihdella rajustikin vaelluksen aikana, dia 9 erityisesti jos puhutaan lappiin suunnatuista vaelluksista. Sen vuoksi koiran turkin ominaisuuksilla on iso merkitys vaelluskoiralle. Meillä on koiria joilla on ns. säänkestävä turkki, niillä on näkyvän pintakarvan alla vahva pohjavilla, joka suojaa koiraa märältä ja kylmältä. Koiran turkin olisi hyvä olla sellainen, että se selviää vaikeissakin olosuhteissa ja jos näin ei ole, niin mukana on tarvittavat varusteet, jotta koira voi nauttia reissusta kaikissa odotettavissa olevissa sääolosuhteissa.

Tässäkin tietysti kesäretkeilyssä on vähän eri tilanne kuin talvella, mutta ettei asia ole liian helppo, niin kesäretkelläkin voi pohjoisessa joskus olosuhteet olla talviset. Omalle koiralleni olen talviretkeilyssä varannut mukaan, tossut ja talvitakin, jotka voi tarvittaessa pukea koiran päälle ja lisäksi yöllä käytän teltassa koiralle lisäpeittona omaa pitkää untuva taukotakkiani. Kesällä taas kuljetan mukana ns. taukotakkia, eli puen koiralle päivän vaelluksen päätteeksi takin päälle, ensinnäkin se pitää rasituksen jälkeen koiran lihakset lämpöisenä ja esim minun käyttämällä takilla on lisäominaisuuksia jotka auttavat koiran lihaksia palautumaan päivän rasituksista paremmin. dia 10

Luonnollisesti koiran pitää muutenkin olla ominaisuuksiltaan sellainen, että kestää vaelluksen rasitukset. Jos koira ei ole kotiolosuhteissa tottunut pitkiin päivämatkoihin, niin vaikea sitä on siltä vaatia myöskään vaelluksilla.

Rodunomaiset piirteet: on paimenkoiria, jäljestäviä koiria, noutavia koiria, ajavia koiria, pysäyttäviä koiria, ylösajavia koiria,vesikoiria, seurakoiria, haukkuvia koiria, jopa haukuttavia koiria … Omat kokemukseni ovat hyvin rajoitetut, onhan minulla ollut vain saksanpaimenkoiria, nyt on viides koira ja niitä on minulla ollut reilusti yli 30 vuoden ajan. Kun itsellä on ollut vain yhden rotuisia koiria niin luonnollisesti se näkyy myös omissa ajatuksissa koiran kanssa retkeilyssä.
Kuten totesin, koiran rotu ei automaattisesti tee koirasta hyvää tai huonoa vaelluskoiraa.
Rodun perimästä ja -alkuperäisestä käyttötarkoituksesta tulevat ominaisuudet on hyvä tiedostaa, ne vaikuttaa esim tuolla edellä mainitun turkin ominaisuuksiin ja myös koiran käyttäytymiseen erilaisissa tilanteissa. On hyvä pyrkiä koulutuksella vaikuttamaan niin, että opitut taidot myös tukevat koiran retkeilyharrastusta.

Esimerkiksi paimenkoiralle näyttää välillä tuovan haasteita, kun retkellä vaellusryhmä syystä tai toisesta kulkee hajallaan tai hajaantuu. Se haluaisi pitää lauman koossa, mutta jos "lauma" haluaa hajota, osalle paimenkoirista tämä oikeasti todellinen haaste.
Samoin koirat, joilla on vahva riistavietti, tuo riistan esiintyminen varmasti omat haasteensa, joissa koiran tottelevaisuus on koetuksella.

Mikäli koiran hankkiessaan tietää (toivoo) koirasta tulevan vaelluskaverin, niin tämä on hyvä huomioida koiran kanssa toimiessa jo pennusta asti. Hyvänkin koiran voi omistaja omalla toiminnallaan pilata, mutta keskinkertaisestakin koirasta voi hyvällä toiminnalla saada koulutettua erittäin hyvän retkeilykoiran. Kannattaa miettiä minkälaisiin tilanteisiin koira vaelluksilla voi joutua ja niihin liittyvien taitojen harjoittelun voi aloittaa jo pentuvaiheessa.

Koiralle koulutettavissa olevia hyviä retkeilytaitoja  dia 11

Koira on hyvä saada opetettua niin, että se ei ole omistajastaan niin riippuvainen, ettei se pärjää joutuessaan eroon omistajastaan. Aika usein leiripaikalla joudutaan touhuamaan erilaisia asioita, joita on helpompi tehdä ilman koiraa, teltan pystystytä, ruuan valmistusta, veden hakua, polttopuiden keräilyä jne... dia 12Aika paljon helpompaa niitä on tehdä, jos voi jättää koiran rauhassa levähtämään omalle paikalleen.

On hyvä että koiran voi jättää joko ulos kiinni tai esim telttaan sisälle, vaikka omistaja itse kokkailisi tai keskustelisi esim. autiotuvassa sisällä dia 13  tai esim avotunturissa on välillä haasteellista saada koiraa kiinnitetyksi mihinkään. Silloin on hyvä jos koira viihtyy myös yksin teltassa. dia 14

Samoin välillä tulee vaelluksella vastaan tilanteita, että joutuu käymään vähän etukäteen tiedustelemassa sopivaa kulkureittiä, tyypillisin erimerkki tästä on ehkä isommat kahlaukset, hyvä jos voi jättää koiran odottamaan tiedustelun tulosta. Välillä olen myös haastavimmissa kahlauksissa käynyt ensin viemässä oman rinkkani joen yli ja palannut sen jälkeen hakemaan koiraa ja koiran varusteita.
Meillä voi myös olla vaellusreittejä, joissa joudutaan ylittämään vesistöjä esim riippusiltoja pitkin. dia 15 Työlääksi ja menee ylitys, jos koira pelkää korkeita paikkoja tai jos koira pelkää vettä. Ei ole kovin kahdehtittava osa, jos joutuu kantamaan vaikka 30kg koiraa, joka koko ajan yrittää paeta tilanteesta. Korkeiden paikkojen sietämistä ja myös koiran kantamista on hyvä testailla ja harjoitella etukäteen tai toisinpäin käännettynä, kun tuntee koiransa ominaisuudet, heikkoudet ja vahvuudet, ne voivat vaikuttaa merkittävästi vaelluksen reittisuunnitteluun.

Koiran kohtuullinen tottelevaisuus on välttämätöntä. Koiran pitäisi tehdä ja toimia niin, kuten sen omistaja sen käskee toimivan. Oma haasteensa on yllättävät tilanteet ja esim. toiset eläimet. Koiran tottelevaisuus on koetuksella, kun sen lähietäisyydeltä pakenee jokin eläin.

Yksi erittäin tärkeä asia on pohjoisessa retkeillessä, jos koirastaan saa koulutettua ns. porovapaan, dia 16 joillekin roduille se tulee jo perimässä, mutta toisille se on melkoinen haaste.

Käsivarren alueella on keväällä välillä todella paljon koiravaljakoita liikkeellä, dia 17 itse olen yrittänyt olla aktiivinen väistäjä, eli jos näen että valjakko tai valjakkoja on samalla reitillä kuin minä, niin yhden koiran kanssa on helpompi väistää sivuun. Omat kokemukseni valjakoista on varsin myönteiset, koirat toimivat hyvin ja noudattavat hyvin ohjaajiensa ohjeita. 

Yksi erittäin hyvä taito on se, että koira osaa käskystä kulkea omistajansa takana.dia 18 Esim. kohdatessaan polulla toisen kulkijan, ohitustilanne menee näin sujuvammin. Samoin joskus voi joutua maastoon missä on todella tiheä puusto/risukko, niin on helpompi edetä kun koira seuraa omistajaansa perässä hihnassa, kuin että se kulkee edellä eri reittiä ja kiertäisi hihnan puiden ympärille. Rakkakivikoissa on kaatumisen riski huomattava, jos iso koira kulkee edellä ja nykäisee sopimattomalla hetkellä. Tai jos on pieni koira niin koiran ohjaaja voi puolestaan nykäistä koiraa vastaavasti juuri väärällä hetkellä. Samoin jyrkät laskut voivat olla todella vaarallisia, jos koira on vetämässä etupuolella. Ja tietysti myös pienemmissä kahlauksissa on helpompi edetä kun koira tulee perässä.
Hyvä ominaisuus on myös, jos koira jää odottamaan käskystä paikalleen ja tulee vasta luvan saatuaan. Joskus esim vaativissa jokien ylityksissä joutuu itse hakemaan sopivaa reittiä, niin siinä ei kaipaa enää koiraa tuomaan lisähaastetta. 
On hyvä jo etukäteen varmistaa suunnitellun vaellusalueen ja reitin osalta että koira selviää siellä vastaan tulevista tilanteista. Luonnollisesti isompi koira selviää esim. jokien ylityksistä paremmin kuin pieni koira. Mutta pienempi koira on taas tarvittaessa helpompi kantaa. 

Hyvin tärkeä ominaisuus on, että koira on sosiaalinen.dia 19  Sen on hyvä tulla toimeen vieraiden ihmisten kanssa sekä tietysti myös toisten koirien kanssa.dia 20  Koiran sosiaalisuus on osittain rodun ominaisuus, mutta tähän voi myöskin itse vaikuttaa, kunhan aloittaa tämän työn heti kun koiranpennun on saanut kotiinsa.

Koiran tottelevaisuuteen liittyy myös se että joskus vaelluksella voi tulla vastaan tilanteita, että turvallisuussyistä joutuu päästämään koiran irti. Esim leveän tai voimakkaan ja syvän joen ylityksessä voi olla koiralle ja sen omistajalle turvallisempaa, kun talutushihna ei ole rajoittamassa kahlausta. Niissä tilanteissa pitää koiran omistajan olla varma, että koira pysyy isännän hallinnassa myös niissä tilanteissa.

 Koiran omistajalle on taas hyödyllinen taito oppia ”lukemaan” omaa koiraansa. Jokaisella koiralla on omat tapansa ilmaista eleillä erilaisia asioita. Koira voi kertoa lähestyvistä ihmisistä tai miksei myös eläimistä vaikka ne olisi vielä kilometrin päässä. Viime syksynä Kemihaaran erämaa-alueella iltanuotiolla totesin toiselle vaeltajalle, että taidamme saada kohta vieraita. Noin 15 minuuttia myöhemmin ne sitten saapuivatkin paikalle.
Kun tuntee hyvin koiransa ja oppii tulkitsemaan sen eleitä ja reaktioita, niin vaelluksilla huomaa ja löytää myöskin sellaisia asioita, jotka jäisivät muuten huomaamatta. Oma puukko kokoelma on esim täydentynyt jollakin puukolla koiran ansiosta. Ja joskus olemme käyneet hillasuolta etsimässä marjan kerääjän sinne pudottamat silmälasit. Eli jos on hyvä hukkaamaan tavaroita, niin siitä saa hyvän syyn hankkia itselle vaelluskaveriksi vaelluskoiran.

Sitten vielä mielestäni vaelluskoiralle opetettavista taidoista yksi tärkeimmistä on se, että koira osaa rauhoittua ja olla tekemättä mitään.dia 21  Kun pysähdyt tauolle, niin on todella tärkeää että myös koira pitää silloin tauon, eikä koko ajan touhua jotain. Kesävaelluksilla itsellä on tapana että aina kun pudotan tauolla rinkan itseltä selästä niin myös koiralta otetaan laukut silloin pois. Itse asiassa tämä tekemättömyyden taito on todella tärkeä taito koiralle myös kotona. Aika usein kuulee koirista, jotka yksi ollessaan tekevät tuhoja ja siihen ”lääkkeenä” yritetään järjestää koiralle aktiviteetteja yksin olon ajaksi. Itse taas yritän ihan pennusta asti toimia koiran kanssa niin että se osaa rauhoittua ja olla välillä tekemättä mitään. dia 22

Mitä asioita on tärkeää huomioida koiran kannalta kun on lähdössä vaellukselle?

Alue ja säännöt dia 23

Ensinnäkin retkeilyalueen säännöt, esim Kansallispuistot, luonnonpuistot tai luonnonsuojelualueet.  Kansallispuistojen säännöissä taitaa kaikissa lukea, että koirat pitää olla kytkettynä. Eli ei ole annettu sitä lievennystä, mikä muutoin on yleensä käytössä: koira pitää olla kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. (metsästyskoirien ja esim poromiesten porokoirien osalta tästä on säännöissä yleensä poikkeus). Eli esim. kansallispuistoissa lienee kaikissa sama sääntö: koira pitää olla kytkettynä.

Mitä asioita pitää huomioida kun koira on mukana vaelluksilla Suomessa ja lähialueilla. dia 24

Itse en retkeile koiran kanssa Ruotsin puolella, syynä on koiran lääkitykseen liittyvät rajoitukset. Tällä hetkellä Ruotsiin mennessä ja sieltä palatessa ekinokokki lääkityksen hoitaminen annettujen ohjeiden mukaisesti olisi sen verran työlästä, että pääsee helpommalla kun jätän Ruotsin käynnit tekemättä. Norjan puolelle poikkeaminen on taas helppoa, riittää kun koiralla on suomessa vaadittavat rokotukset kunnossa, sinulla mukana siitä todistukset, koirapassissa ne näkyy hyvin ja tietysti itsellä henkilötodistus.

Retkeilyvarusteet: dia 25

Koirankin varusteet täytyy ”ajaa sisään” ennen vaellusta. Et voi pukea koiralle lähtiessä uusia valjaita tai uutta reppua. Niiden sopivuus täytyy testata jo etukäteen. Ja pitäähän koiran myös totutella repun kantamiseen etukäteen. Tai jos koira vetää ahkiota,dia 26 niin tärkeää on harjoitella ahkion vetämistä riittävästi kotona. Siinä rasitus kohdistuu koiralle eri lihaksille kuin mitä normaalissa kävelemisessä.

Melontareissuja ennen on hyvä varmistaa että koira osaa rauhoittua myös melontavälineen kyytiin dia 27  ja tottuu pitämään pelastusliivejä. dia 28 Jos meille sanotaan että kengät on sisäänajettava, niin sama koskee koiran tossuja, koiran täytyy ennakkoon totutella liikkumaan myös tossut jalassa. Koiran kynsisakset kuuluu myös omiin vakiovarusteisiin, samoin turkin hoitamiseen tarvittava kampa, sakset löytyy aina ensiapuvälineistä. Samoin ensiapuvälineissä on syytä huomioida myös koiran mahdolliset ea-välineet. Tassurasva on koiralle ainakin yhtä tärkeää kuin ihmiselle käsirasva tai aurinkovoide. dia 29 Varusteiden rikkoutumisriski on myös syytä miettiä, mieti jo etukäteen kuinka toimit jos joku päivittäin käytössä oleva varuste rikkoutuisi, tarvitaanko varatalutin tai vara flexi, kiinnitys naru tai vaijeri, … Illan aikana oli mukana mm. kahdet eri laukut koiralle, länkivaljaat, vetovaljaat, vetovyö, talvitakki, taukotakki,  sadetakki, kelluntaliivit, koiran kantolaukku, lumiankkuri, kankainen ruokakuppi, kynsisakset, kampa, flexi, talutushihna, kahdet eri tossut

Valmistaudu jo ennakkoon mahdollisiin haasteisiin ja myös siihen että reittisuunnitelmiin voi joutua tekemään muutoksia dia 30

Koiran suhteen kannattaa käyttää samaa ennakointia vaelluksen suunnittelussa kuin omankin retken suunnittelussa, varaudu pahimpaan ja mieti jo etukäteen miten siinä tilanteessa aiot toimia.
Vaelluksilla on tärkeää muistaa, että vaelluksessa mennään koiran ehdoilla.
Eräänkin kerran olen joutunut olosuhteista johtuen muuttamaan omia vaellussuunnitelmiani, ei siksi etten itse olisi niissä olosuhteissa voinut mennä suunnitelman mukaan, mutta koiralle ne olisi aiheuttaneet turhia haasteita.dia 31 Samaankin vuoden aikaan olosuhteet voivat vaihdella huomattavasti. Erityisesti talvivaelluksilla lumen kantavuudella on oleellinen merkitys koiran liikkumiselle sen sille aiheuttamille rasituksille.dia32 dia 33 Ja taas kesällä voi maaston pinnoilla ja reittivalinnoilla olla huomattava vaikutus esim koiran tassuille tulevaan rasitukseen. dia 34 Pitkä matka isoista kivistä muodostuvalla rakkakivikolla on erityisen haastava koiran tassuille. dia 35 

Tunne myös oma koirasi siinä mielessä että miten se suhtautuu vieraisiin ihmisiin jos koiran omistaja loukkaantuu vaelluksen aikana. Salliiko se auttajien tulla auttamaan? Ja jos ei salli niin mikä sitten ohjeeksi auttajille? Tämäkin kannattaa miettiä jo etukäteen.

Toisten vaeltajien huomioiminen

On ehdottoman tärkeää muistaa vaelluksilla, että toiset vaeltajat tulevat huomioiduksi. Koirapelkoista ihmistä ei paljon lohduta, jos kohti juoksevan koiran omistaja huutelee sadan metrin päästä, että se on kiltti koira, ei sitä tarvitse pelätä. dia 36
Pääsääntönä pitäisi mielestäni olla, että ns. "törmäystilanteissa" olkoot se mikä tahansa, niin koira ja koiran omistaja on se joka väistää.

Autiotupa käyttäytyminen:

Kuten jo aiemmin totesin, oma ajatukseni on että jos joku väistää niin se on koira ja koiran omistaja

Lähtökohtaisesti lähes kaikkiin autiotupiin dia 37  saa viedä sisälle koiran, samoin nykyisin isoon osaan vuokratuvista. Mutta varaustupiin koiria ei saa viedä sisälle. Varmista kuitenkin aina etukäteen retkeilyalueesi säännöt ja ohjeet, kuten jo tuolla edellä totesin.

Autiotupaan koiran vieminen sisälle edellyttää että se sopii kaikille autiotuvassa oleville tai sinne jälkikäteenkin tuleville.Tämä on syy että et voi suunnitella koiran kanssa vaellusta jossa lähtökohtaisesti tukeudut autiotupiin.

Oma kokemukseni ihmisten suhtautumisesta vaelluksilla koiriin on erittäin positiivinen. Toistuvasti olen ollut tilanteessa että toiset autiotuvassa olevat pyytävät minua hakemaan koiran sisälle tupaan. Erityisesti vilkkailla autiotuvilla en itse ole innokas tuomaan koiraa sisälle, koska se on aikamoinen rasite sekä minulle että koiralle. dia 38. Jokaiselta tulijalta kun täytyy erikseen kysyä, että onko ok pitää koiraa sisällä. Ja onhan se koirallekin haaste, yleensä melko ahtaissa tiloissa kun sisälle ja ulos menee toistuvasti vieraita ihmisiä. Esim nyt syyskuun alun vaellusella Käsivarren alueella poikkesin kahdella autiotuvalla: Lossujärvellä ja vaelluksen loppupuolella Saarijärven autiotuvalla. Lossulla ei ollut ketään muita ja muutenkin rauhallinen kämppä niin otin tauon aluksi koiran sisälle. Varusteiden kuivatuksen vuoksi laitoin kaminaan tulen, niin kohta koira siirtyi itse kämpän ulkopuolelle makaamaan, hakien tuulisessa kelissä tuulensuojaa kämpän takaa, eli ei se kämppä ole välttämättä koirankaan kannalta paras paikka. Saarijärvellä jätin koiran kämpän ulkopuolelle kiinni, jossain vaiheessa useampi kämpässä oleva pyysi minua hakemaan koiran sisälle ja näin useamien pyyntöjen jälkeen hain Iskun sisälle. Sen jälkeen kämpässä kävi useita ihmisiä, jokaiselta sisääntulijalta täytyi kysyä että onko ok, kun koirani on sisällä ja aina vastaus oli myönteinen. Sitten tupaan tuli yksi mies neljän miehen ryhmästä ja hän kertoi että heidän ryhmässään on yksi koirapelkoinen henkilö. Kiitin tiedosta ja kerroin että onneksi koira voidaan helposti laittaa ulos. Hän oli sitä mieltä että kun asiasta puhutaan niin koira voi jäädä sisälle. Mutta itse taas ajattelin että miksi häiritä koirapelkoista ihmistä ja kun hän saapui kämpälle niin siirsin koirani samantien ulos. Mukavempi minulle ja hänelle.

Välillä olen joutunut itse puuttumaan toisten koiranomistajien toimintaan, kun mielestäni toiminta ei ole ollut sellaista miten itse ajattelisin koiran kanssa toimittavan. Kaksi esimerkkiä, toinen todella mielestäni paha ja toinen varmaan ns. harmaalla alueella.

Olin aika vilkkaalla autiotuvalla, en ollut edes harkinnut oman koirani sisälle tuomista. Illalla tuvalle kuitenkin tuli pariskunnan mukana kaksi todella isoa koiraa. He kertoivat että koirat eivät oikein pärjää ulkona niin saivat luvan tuoda ne sisään. Isot koirat ja ahdas autiotupa ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Aamulla koirien väistelijöitä riitti kun koirat makoili lattialla ja niiden omistajat laverilla. Viimeinen pisara minulle oli sitten hieman myöhemmin kun huomasin että koiranomistaja käytti kämpän kattilaa koiran ruokakuppina.Täytyy sanoa että en siinä tilanteessa ollut kovin kohtelias tai koiranomistajaa puolustava. Kattila meni pesuun koiranomistajan toimesta aika nopeasti.

Toinen varmasti mielipiteitä jakava asia on koiran ottaminen kämpän laverille. Itse en hyväksy sitä että koirat opetetaan makaamaan laverille, missä toiset ihmiset nukkuvat. Siksi olen välillä esittänyt toisille koiranomistajille toiveen että olisiko fiksua siirtää koira sieltä laverilta kämpän lattialle. Oma mallini on että vaikka olen autiotuvalla yksin, niin koiran paikka on lattialla.

Koiranomistajan vastuulla on toimia niin, että myönteinen suhtautuminen koiriin vaeltajien keskuudessa mieluummin lisääntyy kuin vähenee.

Huomioitavia asioita eri vuodenajan retkeilyissä:

Kesäretkeily

Hyttyset ja mäkärät: kuinka siihen voit varautua? dia 39 

Ensinnäkin älä ajele koiran turkkia liian lyhyeksi ennen retkeä, turkki antaa kohtalaisen hyvän suojan koiralle, mutta tarkkaile erityisesti koiran mahan alustaa.

On olemassa suojaavia lääkityksiä ja aineita, mutta itse olen ratkaissut tämän niin että en lähde koiran kanssa pahimpaan räkkä aikaan vaelluksille ja jos retki ajoittuu niin että tämä riski on vielä jossain määrin olemassa niin varaan koiralle rankisen mukaan, jolloin se pääsee tarvittaessa sen alle hyttysiltä suojaan. dia 40

Reitin alustan vaikutukset koiran tassuille, esim rakkakivikot (tossut, tassurasva)

Tässäkin ennakointi on tärkeää ja on hyvä tehdä etukäteen jo sellaisia lenkkejä koiran kanssa, missä sen anturat joutuvat jo vähän koetukselle. Samalla pääsee itse arvioimaan että kuinka ne rasitusta kestää.

Jokien ylitykset. dia 41  Ensinnäkin ne on todella paljon koirasta ja mihin se on tottunut. Ja reittivalinnoilla voi helpostikin vaikuttaa siihen millaisista paikoista esim jokien ylitykset tulee tehtäväksi. Välillä on koskia tai virtapaikkoja, joissa voi ylityksen tehdä kiveltä kivelle. Toisinaan joutuu vähän kahlaamaan ja joskus kahlaus voi olla pitkä tai syvä ja pahimmillaan vielä voimakkaasti virtaava.

Koiran laukut dia 42 . Laukkujen vedenpitävyys on hyvä ominaisuus, samoin se että kuinka helppo ne on pukea ja ottaa pois ja miten helposti ne on säädettävissä koiralle. Itsellä on tapana tauolla ottaa koiralta aina reppu pois selästä kun itse pudotan rinkan omasta selästäni, molemmat on taukonsa ansainneet. Silloin repun kiinnitysten ja säädettävyyden helppoudella on iso merkitys.

Koiran makuualusta. dia 43  On ehkä hyvä testata etukäteen miten koira suhtautuu ajateltuu retkialustaan ja mielestäni on reilua vaelluskaveria kohtaan että myös sille on varattu oma makuualusta mukaan.

Ruokakuppi ja koiran juottaminen jos maastossa ei ole vettä tarjolla. Yleensä kesäisin vaellusmaastoista löytyy hyvin juomavedet koiralle mutta välillä olosuhteet tai maasto voi olla sellainen että koirankin vesi täytyy kuljettaa mukana. Nyt heinä-elokuun vaihteessa kun olin noin viikon vaelluksella ja lämpötilat oli lähes koko reissun ajan lähellä 30 astetta. Oli pakko varmistella että esim tuntureille noustessa löytyy joku puro tai lampi mihin koira pääsi viilentelemään itseään ja juomaan vettä tai juomavedet piti olla mukana.dia 44 Koiran lämpöhalvauksen riski on noissa keleissä todellinen.Talvella osa koirista oppii syömään lunta, niin omatkin koirat. Mutta talvella tarjoilen aina ruuan lämpimän veden kera ja esim paistinrasvat  ym lisään aina koiran juomaveteen varmistaakseni että se saa varmasti riittävästi nestettä.

Melontaretket, dia 45 melontaväline valikoituu vähän reissun ja koiran koon ja ominaisuuksien mukaan. Tiedän useita retkeilijöitä jotka retkeilevät pienen koiransa kanssa kajakilla. Itsellä kun koirat on isompia niin vaihtoehtona on ollut joko kanootti tai packraft. Joskus olen tehnyt kanootilla retken myös kahden koiran kanssa. Itse olen toiminut niin että niin lyhyttä melontamatkaa ei ole ettei itselle ja koiralle tarvi pukea pelastusliivejä päälle.

Talviretkeily

Kuinka hyvin koiran turkin ominaisuudet soveltuvat talviretkeilyyn? Ja onhan koira tottunut viettämään aikaa ulkona pakkasessa. Varaa mukaan koiran taukovaatteet ja tarvittaessa myös liikkumisen aikana puettavat vaatteet. dia 46 Valmista mukaan lumiankkuri, millä saat helposti koiran kiinni leiripaikalla tai autiotuvan pihapiirissä.Itse olen tehnyt sellaisen alumiiniputkesta, sen saan lumilapion ja muutaman puupalikan avulla nopeasti ja helposti ankkuroitua lumeen. Autiotupien käyttämisen varaan ei voi koiranomistaja talviretkiään suunnitella, kuten jo aiemmin todettiin. 

Kuka vetää ahkion, miten se onnistuu sujuvasti? Kuinka koira on kiinnitettynä hiihtämisen aikana? Mitä se tarkoittaa kun reitillä on jyrkkiä ylä- tai alamäkiä? dia 47Miten olet varautunut jos ahkion vetäjää täytyykin vaihtaa kesken vaelluksen? Omat ratkaisuni tässä on seuraavat. Varaan aina mukaan vetoaisat sekä itselle että koiralle, jos tarkoitus on että koira vetää ahkiota. Lisäksi itse kiinnitän itseni silloin flexillä ahkion keulaan, silloin voin jyrkissä laskuissa toimia jarrumiehenä ahkion takana ja taas jyrkissä nousuissa voin hiihtää koiran etupuolelle ja voimme vetää ahkiota yhdessä.

Erityisen tärkeää on keväällä porojen vasomisajan läheisyydessä huomioida porot. Jos suunnitellulle reitille sattuu osumaan porotokka, niin silloin koira ja koiran omistaja kiertää ja porotokan yritetään antaa olla rauhassa. Itsellä on tapana aina poromiehiä tavatessani kysellä että missäpäin heillä nyt porot ovat ja myös kiikarilla tulee katseltua ennakkoon edessä olevia maastoja. Ja usein poromiehet taas kyselevät minulta, että haukkuuko koira poroja. Varsinkin keväällä seuraukset voivat olla aika karut, jos koira saa hätisteltyä porotokan pakenemaan. Välillä tulee tilanteita vastaan että joutuu tämän vuoksi muuttamaan suunniteltua reittiä, ettei vaan häiritse porotokkaa. dia 48

Lopuksi:

Ei syyttä sanota että koira on ihmisen paras kaveri, erityisesti vaelluskaveri. Erityisesti yksin kulkevalle koira on verraton vaelluskaveri. Sen tyytyväisempää vaelluskumppania ei voi löytää dia 49. Aamusta se on valmiina lähtöön, kaikkien suunnistusvirheiden ja huonojen reittivalintojen jälkeen se vain tyytyväisenä nuolaisee omistajansa kättä  ja odottaa että minne nyt lähtisimme eksymään. dia 50

Nojatuoliretkeilyä Käsivarren erämaassa, syksy 2025

 

 

 

Valmistautumista 

Olin tammikuussa jutulla kaverin kanssa joka on viime vuodet harrastellut retkeilyä, mutta vain lyhyempiä reissuja. Laitoin melkein heti keskustelun jälkeen hänelle viestin että kiinnostaisiko lähteä elo-syyskuun vaihteessa mukaan Käsivarteen tehtävälle noin viikon vaellukselle. Myönteinen vastaus tuli nopeasti ja siitä se sitten reissun suunnittelu lähti käyntiin. Kun alue on itselle hyvin tuttu niin alustava reissusuunnitelma syntyi nopeasti, jonka lähetin kaverille kommentoitavaksi/arvioitavaksi, hän kun ei ollut retkeillyt Käsivarren alueella koskaan aiemmin. Reissusuunnitelman hahmottelussa oli ajatuksena saada retkeillä pääosin muualla kuin, omissa ajatuksissani ruuhkaisella, Kalottireitillä ja saada käytyä kuitenkin muutamilla tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla hienoilla paikoilla. Nyt kun reissu on takana ja vertasin toteutunutta reittiä tammikuussa tekemääni suunnitelmaan, niin ero on markinaalinen. Ensimmäisen päivän osalta korjasin vähän menoreittiä miellyttävämmin kuljettavaan maastoon ja Govdosgaisin huiputus jäi tekemättä, juuri sille suunnitellulle päivälle sattui sumuinen ja myös osin sateinen keli. 

Mukaan otettavista varusteista kävimme yhden keskustelun etukäteen ja ruokailujen osalta sovimme että noudatetaan  minulle tutuksi tullutta tapaa,  molemmat huolehtivat itse aamu- , ilta ja välipalat ja kumpikin valmistaa puolet reissun pääruuista. Lisäksi meillä oli hyvin kahtena päivänä menomatkalla vielä pohtia yhdessä reissulle otettavia varusteita. Reitti oli mietitty niin että majoittuminen tapahtuu teltoissa ja sovimme että majoitumme omissa teltoissa, olihan minulla lisäksi mukaan lähdössä Isku-koira.

Tulomatka 

Torstai 28.8.

Viime vuosina on  pohjoisen reissuille tullut hyvin vakiintunut kulku malli. Perille ei ole kiirettä vaan mennään rauhassa nauttien jo matkalla. Iltapäivällä kaveri ajoi pihalleni ja nostimme varusteeni hänen matkailuautoon ja nousimme Iskun kanssa kyytiin, matka kohti Kilpisjärveä alkoi ja lomatunnelmat oli korkealla. Sääennuste näytti tässä vaiheessa reissun alkuosaan hyvää säätä, torstaille todella rajua vesisadetta ja perjantaille vielä sadepäivää. Olimme jo etukäteen sopineet poikkeavamme Jyväskylässä Kärkkäisellä, kaveri oli tilannut sieltä vielä jotain retkeilytarvikkeita. Esittelin matkalla hänelle mukanani olevan retkituolin ja vastaava lähti hänen mukaansa tältä kauppareissulta. Ajo Kempeleeseen, missä yövyimme. Tavoitteena oli lähteä maastoon vasta lauantaina, niin meillä oli hyvää aikaa edetä lomasta nauttien.

 

Perjantai 29.8. 

Autossa yöpyminen ja omatoimi aamupalan jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Sopivasti taukoillen seisoimme iltapäivällä Kilpisjärven lähellä liikennevaloissa (tietyömaa). Kävimme tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen Kilpishalliin ja erityisesti sen lihatiskiin. Sen jälkeen soittelin paikalliselle ystävälleni, että sopisiko tapaaminen. Olin varannut mukaan jotain, jonka olin ajatellut hänelle lahjoittaa. Olin nimittäin saanut joskus yli 10 vuotta sitten "pelastettua" kaksi pientä taulua, jotka on maalattu rintamalla Käsivarressa Lapin sodan loppuaikoina. Toisesta taulusta olin löytänyt jopa kuvan sotapäiväkirjojen liitteistä. Toisessa taulussa näkyy Saana tunturi ja Kilpisjärvi ympäristöineen ja toinen on maalattu vähän alempaa. Siinä on Nunas tunturi ja Lätäsenon maastoa. Oli mukava päästä lahjoittamaan nämä yli 80 vuotta vanhat taulut henkilölle, jonka tiedän ymmärtävän niiden arvon. Nyt ne taulut pääsevät mielestäni juuri oikealle henkilölle ja oikeaan paikkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan saako hän historiaa tuntevien ystäviensä kautta vielä lisää tietoa tauluista ja niiden tekijästä. Loppuilta autossa vielä varusteiden läpikäyntiä, viimeisenä keskustelun aiheina kengät ja nojatuolit, mitä lähtee mukaan ja mitä jätetään autolle.  Tuoleissa kyseessä vajaan kilon painoinen ratkaisu, lopputulos oli että jätin kumisaappaat autoon mutta nojatuolit lähti molemmille mukaan. Autosta oli hyvä seurata kun rinkkaselkäisiä vaeltajia lähti useita kohti tuntureita ja maailman pienuuskin taas kerran tuli todettua. Hyvän ystäväni jo aikuinen ja nykyisin pohjoisessa asuva tyttö tuli parkkipaikalle ja hetkellisen sanan vaihdon jälkeen hän lähti koiransa kanssa viikonlopuksi tunturiin.

Lauantai 30.8.

Aamupala ja lähtö n. 8:30 upeassa säässä, Iskulle omat laukut selkään ja meille rinkat pykälään, nousu hyvää reittiä pitkin Tsahkal-järvelle, jossa näytti kodan yms. lähellä olevan pari yöpyjien telttaa. Jatkoimme matkaa kohti Tsahkal-järven itäpäätä, mistä löytyi seuraavat telttailijat. Siitä sitten erkanimme Kalottireitiltä, lähtien polkua pitkin kohti Termisjärveä. Reilu tunti lähdön jälkeen tauolle ja istahdimme ensimmäisen kerran tällä vaelluksella nojatuoleihimme ja oli helppo todeta, tehtiin hyvä päätös. Jonkin verran puolen päivän jälkeen olimme edenneet Marjajärvien seutuville. Juuri ennen Paihkasjärveä tuli vastaan kolme vaeltajaa. Paihkasjärven itäpään seutuvilla käänsimme askeleet pois polulta kohti Paihkasjärven itäpäätä. Noin klo 15 seutuvilla keittelimme päiväkahvit Paihkasjoen eteläpuolella ja sen jälkeen jatkoimme nousua tunturiin. Noin klo 16 olimme tunturissa Termisjärveen laskevan puron läheisyydessä n. 740m:n korkeudessa ja aloimme katsella teltoille sopivaa paikkaa. Vajaa 20km patikointia ja n. 250m nousukorkeutta. Kohta olikin teltat ja nojatuolit pystyssä ja aloitimme päivällisen valmistelun. Illan aikana kiertelimme lähiympäristössä ja nousimme myös Paihkasvaaran suuntaan vajaan kilometrin niin että maisema avautui hienosti Ailakkajärven ja Peeravaaraan suuntaan. Termisvaaran Seitakivi näkyi n. 2km päästä hyvin taivasta vasten. Leiripaikalta oli hyvät näkymät Jollanoaiville sekä Saanaan suuntaan. Jollanoaivin rinteet poikkeaa mielenkiintoisesti ympäristöstään, johtuen varmaan siellä olevasta rakkakivikosta. Iltapalan ja nojatuoli istumisten jälkeen oli aika siirtyä nukkumaan ensimmäinen yö teltassa.

Maasto: Parkkus - Tsahkal valtatie, siitä Tsahkalin itäpäähän osin kivistä polkua. Hyvää polkua Paihkasjärvelle, nyt joki helposti ylitettävissä heti järven itäpuolelta kiveltä kivelle. Nousu tunturin hyvää vaellusmaastoa Termikselle laskevan puron läheisyydestä löytyy teltoille paikkoja, nyt majoituimme puronvarteen merkityn rakkakivikon yläreunan seutuville.

 lauantain kuvat

Sunnuntai 31.8.

Aamulla teltasta herätessä huomasi että yöllä oli ollut pieni pakkanen. Valmistelimme aamupalat rauhassa ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Seuraava tavoite oli Termisvaarassa oleva Seitakivi, rinkat pykälään ja nousu tunturiin jatkui, vajaat 2km ja noin 100m nousun jälkeen olimme tavoitteessa. Tauon paikka, Seitakiven vierestä löytyi poron sarvia ja kolikoita yms sinne jätettyjä lahjoja. Tauon jälkeen nousu jatkui samalla suunnalla (noin kaakkoon), vajaa kilometri ja ehkä n. 60 nousumetriä, suunnan muutos maaston mukaisesti noin itään ja sitten koilliseen. Tavoitteena oli Termisvaaran huippujen väliin muodostuva laakso ja siellä virtaileva puro, minne saavuimme n. klo 11 seutuvilla. Kahvitauko ja vähän ympäristön tarkastelua, läheltä löytyi joku ihmisten tekemä kivirakennelma. Mietin että olisiko se ollut teltan tuulisuoja, juuri ja juuri sen sisäpuolelle olisi yksi ihminen sopinut makaamaan. Tauon jälkeen suunta kohti Termisvaaran itäisempää huippua, sieltä puolen kun löytyy mielestäni paremmin näkymät Termisjärvelle. Rinteessä oli paikoin rakkakivikkoa mutta hyvää kulkumaastoakin sieltä löytyy, sopivasti vähän kierrellen löytyi ihan hyvä nousureitti. Laskeuduimme huipun ohi Termisjärven puolelle niin että saimme hyvän näkymän Termisjärven autiotuvalle, Salmikuruun ja Jollanoaivin rinteille. Kuvailemassa olimme siellä noin klo 13 seutuvilla. Päivän nousut alkoi olla plakkarissa, olimme nyt lähes 300m korkeammalla kuin missä olimme yöpyneet. Palailimme takaisin maastoon jätettyjen rinkkojen luo ja pikku tauon jälkeen jatkoimme kohti seuraavaa valitsemaani maisemakohdetta. Termistunturin itäpuolella on Dierbmesgobejavri, mistä laskee Bollosjohka "halkaisten" Bollun länsipuolella olevan tunturin upeasti S-kirjaimen muotoisella kurulla. Valokuvin paikkaa on vaikea kuvata, mutta suosittelen sulan maan aikaan siellä vierailemaan, talvella siellä taitaa olla melkoiset lumilipat. Joen alussa on mukavat pienet putoukset josta joki painuu kuruun ja samalla kurun reunat "nousevat" ylöspäin. Taukopaikan jälkeen oli pieni nousu ja vähän rakkaa, sitten upeaa maisemaa ja hyvää maastoa. Terbmiksen itärinteillä näkyi vielä joitakin lumilaikkuja odottelemassa seuraavan talven lumia. Joen rannalla kosken kuohuja kuunnellen oli hyvä keitellä kahvit ennen päivän viimeistä siirtymää. Taukopaikka minun mieleeni, kosken kohinaa, upeaa maisemaa ja rauhallista. Tauon ja maisemien ihastelun jälkeen rinkat vielä kerran pykälään, suunta pohjoiseen. Pieni nousu tunturiselänteelle ja laskeutuminen Termisjoen varteen Kutturajärven kaakkoispuolella olevan järven itäpuolelle, mistä löytyi hyvät telttapaikat yöpymiseen. Leiripaikan vierestä oli helppo käydä jo ennakkoon katsomassa aamua varten kosken ylityspaikka. Joki näytti olevan helpohkosti ylitettävissä kiviä pitkin askeltaen useammastakin kohdasta. Upea ilta, maaruskan värejä alkoi näkyä jo mukavasti ympäristössä ja laskevan auringon värit toivat värimaailmaan vielä oman lisänsä. Kuten olin jo ennakkoon olettanutkin, näissä maastoissa ei taida kovin usein olla vastaantulijoita, ei nytkään ketään. 

Reitti: leiri - Seitakivi nousua, rakkaa paikoin, siitä kierto Termisvaaralta laskevalla purolle helppoa,kuljettavaan, nousu huipulle vähän kierrellen rakkapaikkojen väleistä, huippu pientä rakkakivikkoa. Taukopaikalta kurun suulle alun rakkakivikon jälkeen todella hienoa maastoa, poron polkuja ja tunturinummea, puro helposti ylitettävissä. Kurun suulta pääsi kiviä pitkin joen yli,  lasku Termisjoelle hyvää kulkumaastoa, ylhäällä vähän rakkaa. 

 sunnuntain kuvat

Maanantai1.9.

Taas pakkasaamu, maa oli aamusta vielä kuurassa ja Iskun ruoka/vesikupissa oli jäätä. Aamupala ja leirin purku. Hieman klo 09 jälkeen pääsimme liikkeelle, ensin joen ylitys ja suunta kohti Kaitsajokilaaksoa. Laakson reuna-alueella on paikoin tiheähköä koivikkoa ja rakka-alueita, niin se ohjaa helposti kulkijaa eri suuntiin kuin mitä ajattelee menevänsä. Ajauduimmekin hieman ylemmäs mitä olin reittiä kartalle suunnitellut ja jouduimmekin useaan kertaan ylittämään rakkakivikoita, noin tunti etenemistä ja pikku tauko. Reilut 2h ja pääsimme kahvitauolle Kaitsajoen rannalle. Tähtäilin kulkumme jokirantaan sille seutuville, mistä joki lähtee voimakkaammin laskemaan alarinteeseen, kun oletin että joen ylityskin onnistuu sieltä. Syyskuu mutta keli oli kuin heinäkuussa. Ilma oli todella lämmin, istuskelin koko tauon ajan ilman paitaa. Veden kiehumista odotellessa kävin etsimässä joen ylityspaikkaa. Kahvipaikan läheisyydestä se myös löytyi, missä pääsisimme kiviä pitkin ylittämään joen. Tauon jälkeen suunta Kaitsajärven itäreunalle, siitä kapeaa kannasta järvien välistä ja sen jälkeen koukkaus vähän itään kosteimman alueen ohi. Sitten suunta pohjoiseen ja luoteeseen kaartaen jättäen nimettämät pikkujärvet itäpuolelle. Tavoitteena oli mönkijäura, jolle saavuimme Juovvavarrin lounaiskulmassa, hyvä syy pitää pikku tauko. Vajaa 4 km jatkoimme mönkijäuraa pitkin ja sen jälkeen saavutimme Japmajärven suuntaan laskevan laakson ja jatkoimme siitä laakosen länsireunaa suurinpiirtein korkeuskäyrien mukaisesti koilliseen n.1,5km. Voisiko maastoa kutsua Kahperusvarrin alarinteiksi? Parin pienen järven vierestä (732.4m) ja vielä yhden pienen selänteen ylitys ja loppulasku osin louhikossa noin kilometrin päässä olevalle pienelle järvelle (690.2m) Saivaaran kaakkoispuolelle. Teltoille löytyi hyvin paikat ja pääsimme päivällisen valmistukseen edelleen upeassa auringonpaisteessa. Päivällisen jälkeen n. klo 19 seutuvilla lähdimme vielä kiipeämään kohti Saivaaraa. Unelma keli tunturin huiputukseen, auringon paisteessa eikä pienintäkään tuulen virettä. Huipulta avautuu upeasti Meekon seutu sekä koko Porojärven laakso, sanoisin että tämä on yksi niistä Käsivarren paikoista josta avautuu Käsivarren upeat maisemat jokapuolelle. Jos aikataulu sallii, niin ei kannata vain kävellä ohi. Kävelimme ensin Saivaaran huipun länsipäähän katselemaan maisemia Meekon suuntaan. Kaikki Meekon- ja Porojärven laakson järvet peilasivat maisemia peilityyninä. Reissukaverini sanoikin että ensi kerralla pystytän telttani tänne. Noin puolituntia vietimme aikaamme huipulla ja lähdimme paluumatkalle. Nousu ja lasku huipulta on niin jyrkkä että täällä korostuu Iskulle opetettu taito kulkea käskystä ohjaajansa takana. Ilta oli tällä kertaa lämmin ja vaikutti että yöstäkin tulee nyt jo vähän lämpöisempi. Leirissä upeassa maisemassa ja todella upeassa säässä nojatuoleissa istuen voi helposti todeta, voisiko ihmisen asiat olla enää paremmin. Ja olihan vielä illan ohjelmassa ensimmäiset lättykestit, paistelin meille kohtuullisen läjän lättyjä jotka syötiin mansikkahillan kera. Piekanakin näytti olevan iltaruokaa katselemassa laskeutuen välillä Saivaaran pahtaseinälle istuskelemaan. 

Reitti: Joen ylitys kuivin jaloin siitä Kaitsajoelle nousu paikoin isohkoa rakkakivikkoa ja koivikkoa. Joen ylitys onnistui kohtuullisesti, ylityspaikkoja oli vain yksi siinä lähialueella tarjolla (kiviä pitkin ja paikka oli siinä, mistä joki lähtee jyrkemmin laskemaan kohti Rommaenoa). Kaitsajoki - Kaitsajärvi - mönkijäura ok, paikoin vähän kosteaa. Mönkijäuralta leiripaikalle osin hienoa kulkumaastoa, loppuosa rakkaista, erityisesti ne pienet tunturiselänteen yläosat. Saivaaralle nousu on hyvää kulkumaastoa, tosin se loppunousu on todella jyrkkä.

maanantain kuvat 

Tiistai 2.9.

Ennen klo 07 olimme jo hereillä ja kohta aamupalan kimpussa. Kostea ja sumuinen aamu, sumulautta näytti leijuvan Porojärven laakson päällä. Tällä kertaa olimme liikkeellä jo n. 8:40 seutuvilla. Nyt suunta oli luoteeseen. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys heikko, katselinkin alkumatkasta vähän suuntaa kompassista. Saavuttuamme kalottireitin kohdalle, näkyi hieman alemapana rinteessä olevan yksi teltta ja Meekon suunnasta reittiä pitkin oli yksi vaeltaja jo nousemassa Kalottireittiä ylämäkeen, samoin Meekon varaustuvan ympärillä näytti olevan joitakin ihmisiä. Jatkoimme Meekon eteläpuolelle Bierfevaggin laaksoon ja lähestyimme pikku hiljaa Bierfejohkaa, tavoitteena oli "törmätä" jossain vaiheessa taas mönkijäuraan. Ennen joen ylitystä istahdimme tauolle jokitörmälle. Joen vesi näytti kirkkaalta mutta samaan aikaan kuitenkin ikään kuin samealta. Johtuneeko pohjakivien väristä? Joen ylitys oli helppo tehdä hieman mönkijäreitin alavirran puolelta, se onnistui vaelluskengissä kiveltä kivelle askeltaen. Toisen kerran taukoilimme vielä ennenkuin lähdimme nousemaan Meekon länsipuolelta tunturiselänteen yli. Tuuli kävi kohtuu voimakkaana selän takaa mutta tauolle löytyi uran länsipuolelta sopivasti suojainen pieni painanne tunturin rinteestä tauoan aikaiseksi suojaksi. Nousu ylös Lassavarrin ja Meekon väliseen tunturisatulaan. Tunturiselänteeltä näki hienosti Pitsuskönkään ja sen alapuolisen syvällä kalliouomassa kulkevan joen. Samoin Pitsusjärvi näkyi sinne hyvin. Tunturisatulan ylityksen jälkeen edelleen mönkijäuraa, sen vasemman puoleista uraa Urtasjohkan rannalle Vuomakasjärven länsipuolelle. Katsoimme että kun siirrymme vähän mönkijäuralta sivuun pienen lahdenpohjukan toiselle puolen, niin pääsemme kahlaamaan joen matalassa vedessä. Nyt kuitenkin oli tämän vaelluksen ensimmäinen kahlaus, missä piti ottaa vaelluskengät pois jalasta vaikka kahlauksessa ei veden korkeus ollut kuin n. nilkkoihin asti. Ylityksen jälkeen nousimme hieman jokivartta länteen päin ja jäimme kahvitauolle upean kosken kupeelle, kello oli n. 13:40 seutuvilla. Tauon aikana vastarannalle ilmeistyi pari vaeltajaa, hakivat myös joen ylityspaikkaa. Jälkikäteen kuulimmekin heidän ylittäneen joen mönkijäuran kohdalta, jossa vettä on vähän enemmän kuin meidän valitsemassa ylityspaikassa. Ilman rinkkoja lähdimme katsastamaan Pitsusköngästä. Virkapostilaatikko oli tutusti paikoillaan poliisien kämpällä, mutta eihän meillä sinne mitään postia ollut toimitettavaksi. Nousimme Pitsusjoen vartta ylöspäin ihastellen upeaa joen kanjonia ja virtaavan veden kuohuja. Pitsuskönkäälle tullessa oli kosken toisella puolen taukoa pitämässä pari ihmistä. Vähän aikaa piti hakea sopivaa valokuvauspaikkaa, kun kaverilla oli mukana naapurinsa vuosikymmeniä vanha valokuva täältä ja yritimme saada otettua nyt vastaavan kuvan. Aikamme katseltua ja kuvailtua lähdimme paluumatkalle, taisin löytää paluumatkalla alueen ainoan viranomaisten valvoman uimapaikan. Rinkat pykälään ja kohti Urttas-hotellia, parisen tuntia oli vierähtänyt tauon ja Pitsuskönkäällä käyntiin aikaa. Ja noin parituntia vierähti vielä patikoidessa Urtashotellille. Siellä olikin aiemmin päivällä näkemämme kulkijat, he olivat löytäneet teltoilleen paikat Urttashotellin yläpuoliselta "tasanteelta".  Katselimme kämpän järven puolelta teltoillemme paikat ja laitoimme ne pystyyn. Sen jälkeen olikin vuorossa taas päivällisen teko ja tutustuminen luonnollisesti paikalliseen nähtävyyteen eli Urttashotelliin. Jotkut kanssa kulkijat olivat vähän sisustaneet kämppää, se oli saanut uuden pöytäliinan ja uudet verhot. Paikalle saapui vielä Lossun suunnasta kaksi miestä, jotka aikansa telttapaikkoja katseltuaan päättivät pystyttää omat telttansa hotellin itäpuolelle. Kämpältä n. 300m koilliseen tulee Govdosgaisin rinteiltä laskupuro alas järvelle. Lähdimme katsomaan sitä vähän lähempää ja kaveri reippaili jyrkän nousun yläpuolelle. Leiripaikassa oli nojatuolit taas aktiivikäytössä, kuten aikaisempinakin iltoina. Taas hyvissä ajoin nukkumaan kun olimme sitä ennen nauttineet vähän iltapalaa.

Leiripaikka - Kalottireitti hyvää kulkumaastoa samoin siitä mönkijäuralle ja jokivarteen. Mönkijäura ok, Urttasjoen ylitys helppo kahlaus mönkijäuran länsipuolelta. Polkua Pitsuskönkäälle, ylityspaikalta Urttashotellille polku osin hyvin kivikkoinen ja välillä rakkakivikkoa.

tiistain kuvat 

Keskiviikko 3.9.

Sumuinen aamu, suunnitelmissa ollut Govdosgaisin huiputus oli helppo jättää tekemättä, pilven alareuna leijaili nimittäin todella alhaalla. Aamupalan jälkeen teltat ja varusteet rinkkaan ja kohti Lossujärveä. Saamiemme sääennusteiden mukaan oli torstaille odotettavissa kovaa vesisadetta. Suunniteltu reitti oli sellainen että Norjan puolella siinä olisi useampi kilometri louhikkoa tai kuten vaelluskaverini jo aiemmin oivalsi, laatoitettuja polkuja, joissa osa laatoista on vähän huolimattomasti aseteltu. Ajatus oli että ehtisimme ylittää nuo louhikot nyt kun tuo huiputus jäi tekemättä, ennen tulevia vesisateita. Eli reittisuunnitelman mukan Lossun tuvalta Norjan puolelle, siitä nousu Gieddeoaivin huippujen väliin ja sieltä edelleen etelään päin tavoitteena siellä oleva kaakkoon suuntautuva upea tunturilaakso. Urttashotellin ja Lossujärven välinen polku on paikoin aika kostea ja mutainen mutta maisemallisesti upea. Muutama tauko ja lähestyessämme Lossun tupaa näimme että vastaan on tulossa yksi vaeltaja. Pysähdyimme keskustelemaan ja hänellä oli tuoreempia sääennusteita. Hän kertoi että illalla n. klo 18 alkaa vesisade ja seuraaville päiville sää taas paranee. Loppupyrähdys Lossun tuvalle. Pidimme kunnon tauon tuvalla ja sen jälkeen matka jatkui kohti Norjaa. Ensimmäinen sadekuurokin tuli, sen verran jo satoi että laitoimme sadekamppeet päälle. Poroaidan alitus ja siitä Norjan puolen Lossun kämpälle. Norjan puolen kämppä oli nyt jo ennakkotietojen mukaisesti jykevästi lukittu. Jostain ihmeellisestä syystä joillakin vaeltajilla on joku ihmeellinen tarve aiheuttaa ongelmia kaikille sotkemalla paikkoja. Kiitoksena siitä nyt tähän tupaan ei enää kukaan vaeltaja pääse suojaan. Kiitos joidenkin typerysten. Pätkän matkaa menimme Didnun suuntaan menevää polkua mutta varsin pian aloitimme nousun tunturiin. Ihan ok maastoa kun vähän katseli reittiä. Pieni sadekuuro oli mennyt ohi ja eka tauolla laitoin sadeviitan takaisin rinkkaan. Ylempänä tunturissa tuli "pelkäämäni" louhikotkin vastaan mutta ne oli vielä hyvin kuljettavissa. Tunturinsatulan korkeus on lähes 1000m:n korkeudessa. Sieltä lasku Bajit Gahkkojärven (897m) itäreunalle. Siihen Suomen ja Norjan rajalla olevalta järveltä laskeva puro oli helpohko ylittää. Sitten uusi nousu seuraavaan tunturisatulaan jonka korkeus on lähes yhtä korkealla kuin edellinen satula. Tämä väli on varsin louhikkoista. Täältä ylhäältä tavoitteena oleva laakso avautuukin jo hienosti ja laakson pohjassa olevat Nigosjärvet näkyy hyvin. Klo oli 17:45, edessä loppulasku ja suunniteltu leiripaikka jo näkyvissä, kun "vastuksena" ollut reipas vastatuuli sai kaverikseen sen ennustetun vesisateen. Onneksi tämä rinne on jo helposti kuljettavaa maastoa. Reissukaverilla oli kuoriasu päällä ja hän kysyikin että laitanko sadeviitan vielä päälle, mutta päätin että eiköhän nyt vain kiirehditä etsimään telttojen paikkoja. Vielä pieneksi kiusaksi meille "törmäsimme" hyvään lakkapaikkaan rinteessä, mutta ne jäi vielä sinne. Noin 18:15 kohtuullisen märkänä sitten katselimme järven rannalta teltoille paikkoja. Tuuli lienee ollut reilusti yli 10m/s mutta nopeasti saimme teltat pystyyn ja sovimme että tälle illalle voi olla helpompaa kun kumpikin huolehtii itse omassa teltassa ruuat itselleen. Vedet piti vielä hakea,  mutta sen jälkeen olikin mukava teltan suojassa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja aloittaa ruuan valmistus. Ja on se vaan hienoa kun on sellainen reissukaveri tuo Isku että saatoimme viettää aivan rauhassa levähdellen 12 tuntia yhtä jaksoisesti teltassa. Tuulta ja sadetta tuntui riittävän, vielä yölläkin sateli vettä.

Reitti: Urttashotelli - Lossun autiotupa polku paikoin kostea ja joitakin rakkapätkiä. Lossulta Norjan puolen kämpälle hyvä polku, kivikkoa kämpälle. Nousu tunturiin huippujen 1083 ja 1039 väliin alkuosaan ok loppuosa rakkaa. Pääosin  rakkakivikoa  n. 6km, laskeutuminen Nikosjärville jo ok maastoa. Telttapaikkoja löytyy järvien välistä itäpuolelta ihan hyvin.

keskiviikon kuvat 

Torstai 4.9. 

Sumuinen aamu, mutta sen verran oli näkyvyyttä että tämän leiripaikan  koillispuolelta tulevan puron hienot putoukset olivat näkyvissä. Aamupalan jälkeen lähdimmekin katselemaan putouksia ja sen jälkeen lähdimme katsomaan että löytäisimmekö illalla näkemämme lakkahillat. Ja nehän löytyi, keräsimme n. 1.5L lakkahilloja pussiin illalle suunniteltua lättykestitystä varten. Leiri kasaan ja kohti etelää. On oikeastaan kolme syytä miksi pidän tämän laakson kautta kulkemista hyvänä vaihtoehtona: yksi syy on se että laakso on pääosin hyvää kulkumaastoa. Järveltä lähdön jälkeen on vielä jonkin matkaa ns. laatoitettuja polkuja, mutta vastavuoroisesti on myös hienoa tunturinummea. Toinen syy on että täältä laaksosta avautuu upeat maisemat kaakon suuntaan, esim Termisvaara, Salmivaara, Salmikuru ja Salmijärvi näkyvät tänne laaksoon hienosti. Ja kolmas syy on että täällä laaksossa saa yleensä vaeltaa "rauhassa", eihän siellä ketään muita ole oikeastaan koskaan näkynyt. Mutta vesisateessa en lähtisi ylittämään noita tuntureiden välisiä satuloita, mistä eilen olimme tulleet, niin paljon siellä on niitä huolimattomasti aseteltuja laattakiviä "polulla". Siirryimme jossain vaiheessa Aldojohkan länsipuolelle, kun oma mielikuvani on että Buolvirjohka kulkee sen verran syvässä uomassa että sen ylittäminen voi olla haastellista. Joen itäreunalla juuri ennen jokien yhtymäkohtaa oli poromiehen kotapuut pystyssä ja sen vieressä poromiehen "kämppä". Jokien yhtymäkohdan jälkeen kahlasimme kiveltä kivelle joen toiselle puolen pidimme kahvitauon. Sitten päivän viimeiselle etapille nousemaan Deamadanvarrin yli kohti Saarijärven autiotupaa. Alitimme poroaidan, joitakin kiirunoita pyöri "jaloissa" ja hetken päästä pääsimme ihailemaan maakotkan upeaa kaartelua yläpuolellamme. Koukkasimme Kalottireitin kautta tuville. Sekä varaus- että autiotuvan puolella näytti olevan kanssakulkijoita. Katselimme ensimmäiseksi teltoillemme paikat jotka löytyivätkin aika lähelta autiotupaa. Reissun helpoin päivämatka, taisi jäädä matka hieman alle 10km ja olimme tuvalla hyvissä ajoin iltapäivällä. Reissun viimeinen iltapäivä ja ilta. Kämpällä joitakin kanssakulkijoita ja teltoissa majoittuvia myös näytti tulevan lisää. Pääosin väki tuntui olevan Haltilla kävijöitä. "Kämppävieraiden" pyynnöstä kävin hakemassa myös Iskun kämppään sisälle. Jokainen vuorollaan valmisteli ruokiaan. Itse en ole kovin innokas tuomaan koiraa sisälle vilkkaalla tuvalla. Nytkin jouduin aina kun joku uusi tulija tuli sisälle, kysymään että onko ok pitää koiraa tuvassa. Yksi Haltin suunnalta tullut teltoissa majoittuvan neljän miehen ryhmästä tuli jo etukäteen kämpälle. Hän mainitsi että yksi heidän ryhmästään kokee koirapelkoa. Vaikka hän oli sitä mieltä että asiasta keskustelun jälkeen on ok pitää koiraa sisällä niin olin jo päättänyt toimia toisin. Kun loput miehet tuli sisään niin siirsin Iskun takaisin terassille että jokainen kämpässä oleva saisi nauttia kämpässä olosta ilman pelkoja. Ruuan syömisen jälkeen oli vuorossa lättykestit. Olin joskus saanut lahjaksi mustikkalättytaikinaa ja nyt oli sen testauksen aika, tosin lisäsin taikinan sekaan myös perinteistä lättytaikinaa. Paistelin lätyt ja saimme tarjota kaikille kämpässä oleville lättyjä, lakkoja ja mustikoita. Lakkahilloja oli niin paljon että sitä jäi kattilaan vielä seuraavalle aamulle. Monenlaista tarinaa sai taas kuulla kämpässä, tämä on kämppämajoittumisen mukava puoli. Ulkona lämpötila oli noussut jo varsin korkealle, varmasti oltiin jo n. 15 asteen tietämissä. Hyvissä ajoin siirryimme Iskun kanssa telttaan, vasta teltassa huomasin että kello oli vasta n. 20 mutta mukava oli rauhoittua reissun viimeisenä iltana ja olihan meillä myös ajatus että aamusta lähtisimme hyvissä ajoin kohti Kilpisjärveä. Telttaan kuuli kyllä hyvin että lisää vaeltajia kertyi alueelle, kämpän ovi narahteli pitkin iltaa ja puheen porinaa kuului eri puolilta. Todella lämmin yö tuntui olevan tulossa.

Reitti: aluksi vielä rakkapätkiä, laakso ihan ok maastoa, jokivarsi osin vähän risukkoinen, nyt menimme Deamadavarrin huipun läheltä, siellä rakkaa, joskus olen kiertänyt sen eteläpuolelta vähän alempaa niin siellä rakkaa on vähempi 

torstain kuvat 

Perjantai 5.9.

Aikaisin aamusta noin klo 06 ylös, muitakin aikaisin nousseita näytti olevan jo liikkeellä. Taisi olla ainakin neljä telttaa vielä noussut alemmas järven rantaan ja tupaankin oli tullut muutama uusi kulkija. Kämpässä aamupalan laitto ja syönti. Kanssakulkijat hoitivat omat "velvoitteensa" ja loputkin lakkahillat päätyivät kattilasta kulkijoiden vatsaan. Rinkat taas selkään nokka kohti Kilpisjärveä. Jotenkin polku tuntui vieläkin kivisemmältä kuin mitä se edellisen kerran muistoissa oli. Ehkä jonkinlaista haikeutta mielessä mutta mukava oli pikkuhiljaa siirtyä kohti kylää. Coahppejärven rannalla oli pieni ryhmä yöpynty teltoissa. Tsahkaljärven itäpäähän jäimme vielä nauttimaan reissun viimeiset kaakaot. Pari telttakuntaa näytti siinä yöpyneen ja olivat aamutouhuissa. Tauon aikana ohitsemme kulki useita kulkijoita ja jostain tunturista päin tuli myös pari vaeltajaa. Sitten loppupätkälle, taas Tsahkaljärven kodan seutuvilla oli joitakin yöpyjiä ja loppulaskussta tuli vielä useita kulkijoita ja joitakin koiria. Laskeskelinkin että viimeisen kahden kilometrin matkalla taisimme nähdä yli 30 muuta kulkijaa. 

Kalottireittiä, alku aika kivistä polkua kuten myös se loppuosa Tsahkaljärven itäpäästä kodalle.

perjantain kuvat 

 Jotkut valokuvista on reissukaverin kuvaamia ja pääosin kuvista löytyy myös sijaintilinkki niin voi katsoa missä kuvat on kuvattu  (ota satelliittikuva näkymä). 

Laplands hotelliin pesulle, Haltinmajalle lounaalle ja auton keula kohti etelää. Oli hieno reissu ja aivan uskomattoman hieno sää.  Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavia nojatuoli reissuja. 

 Koko reissun kuva albumi

 

Perinteet vaativat retkeilyä

 Tutkistelin blogiani ja vuonna 2016 heinäkuussa tein ensimmäisen ns. kesävaelluksen, 2017 ensimmäisen melontavaelluksen Inarille. Sen jälkeen olen yhtä kesää lukuunottamatta ollut vaelluksella heinä-elokuun vaihteessa. 2017 vuodesta lähtien reissuihin on sisältynyt enemmän tai vähemmän melontaa, suuntana Inarinjärvi ja Vätsäri. Viime vuoden Vätsärin reissulla alkoi tympimään kun olet paljon kehutussa erämaassa mutta käytännössä joka päivä kohtaat enemmän tai vähemmän ihmisiä, jotka ilmeisesti myös ajattelevat olevansa erämaassa. Siitäpä sitten pohdintaa että minne sitä seuraavaksi menisi.

2015 tein lyhkäisen reissun pohjois Posiolle kahden koiran kanssa:  Vaikka reissu oli lyhkäinen niin siitä jäi hyvät muistot. Retki suuntautui alueelle mihin liittyy muutenkin perinteitä. Jos oikein muistan niin isäni on tehnyt samalle alueelle kalastusreissun 1960 luvulla ja jo edesmennyt isäni veli on viettänyt tällä alueella aikaa luonnossa, kalastellen ja varmasti myös metsästellen niin paljon että hän tunsi tämän erämaisen alueen ns. paremmin kuin omat taskunsa. Itsekin pääsin häneltä kuulemaan monia tarinoita tältä alueelta ja velipoikani pääsivät tekemään hänen kanssaan tänne alueelle lyhkäisen reissun vielä hänen viimeisinä elinvuosinaan. 

Eli ehdotin edellisen vuoden reissukavereille tätä retkikohteeksi, alueelta löytyy paljon mielenkiintoisia paikkoja, kuten tuo edellinen kertomus alueesta kertoo. Siellä retkeily on selkeästi helpompaa kuin mitä se oli viime vuosina ollut Vätsärin maisemissa. Reissuaika lyötiin kalenteriin, viimeisen viikon aikana joutui toinen kaveri luopumaan reissuun lähdöstä mutta Jaskan ja Iskun kanssa lähdimme reissua toteuttamaan. 

Kylmästä alkukesästä johtuen oli vähän "pelkoa" että maastossa voisi olla itikkaa, kun edellisten vuosien reissuilla niistä ei ole juurikaan ollut haittaa. Perjantaina 25.7. lastasimme tavarat autooni, olin hankkinut yhden packraftin lisää, koska halusin ottaa Iskun tälle reissulle mukaan. Osan retkimuonista olimme hankkineet etukäteen (kuivatut lihat, pakastetut tuoreet lihat ja makkarat yms) mutta loput ruuista hankimme Posion keskustasta. Siellä päätin helteistä johtuen varata mukaan jotain sellaista syömistä, mitä en ole koskaan ennen vaellukselle kantanut, suolakurkkuja. Ajelimme tulevan retkeilypaikan läheisyydessä olevalle kesämökillemme yöksi, josta oli sitten hyvä lauantai aamuna siirtyä maastoon. Kesän hellejakso oli jo hetken ollut päällä ja jännitimme että kuinkahan maastopalovaroitusten kanssa käy, pääsemmekö istumaan nuotiolla vaiko ei. Loppumatkasta ukkosrintama kohtasi reittimme ja Livojärvellä totesimme että vettä on satanut aika reippaasti. Maailman pienuuskin tuli taas todistettua, kun Livojärven rannalla seisoskellessa tien reunaa käveli joku pariskunta. Kun katsoin tarkemmin niin kysäisin että mitä se Pasi täällä kävelee. Kertoi olevansa mökillä, hyvä ystävä 80 luvulta. Mökin ikkunasta kaunista järvimaisemaa katsoessa pohdin että ilmeisesti joku vika ihmisen päässä pitää olla kun tällaisesta paikasta pitää lähteä "kärsimään" helteestä ja erämaasta, mutta ei se iso vika tarvi olla kun se on päässä. 

26.7. lauantai 

Aamulla totesin että maastopalovaroitus on poistunut, aamupalan jälkeen lähdimme siirtymään kohti retken aloituspistettä. Alue on siis Posion ja Kemijärven rajamailla, Posion puolella, pieni erämainen tunturialue joka sisältää myös Mustanrinnan tunturialueen luonnonsuojelualueen. Alueen hoitosuunnitelman mukaan alue pyritään pitämään erämaisena, sinne ei ole tarkoitus rakentaa mitään retkeilyyn liittyviä rakenteita. Suunnitelmassa aluetta on kuvattu seuraavasti: Mustarinnantunturin ja Kiekkikairan alue on edustava ja laaja koillismaalainen erämainen alue. Alueelle ovat tyypillisiä suuret korkeuserot sekä metsien ja soiden vaihtelut ja näiden aiheuttamat erityyppiset reunavyöhykkeet ja kasvupaikat. Metsistä suurin osa on korkeilla alueilla, ja alueella tavataan harvinaisia luonnontilaisia palorefugiokuusikoita. Suunnittelualue kuuluu palojatkumoalueeseen, ja metsänpolttojen seurauksena alueen metsätalouskäytön yksipuolistamat mäntykankaat muuttuvat vähitellen luonnontilaisiksi.
Suot ovat pääosin aapasoita, ja lähteet ja tihkupinnat tekevät alueesta edustavan pienvesikokonaisuuden.
Suunnittelualueeseen ei kohdistu merkittäviä käyttöpaineita. Alueelle ei ohjata virkistyskäyttöä, vaan alu-
etta käyttävät sen erämaaluonteeseen sopien lähinnä eräretkeilijät sekä metsästäjät ja kalastajat. Tämä näkyy myös alueen arvoissa, joiksi määriteltiin Luonto, Linnusto ja Erämaisuus. Näihin kuuluvat aluekokonaisuus sekä alueen edustavat luontotyypit lajistoineen, jotka luovat pohjan suojelulle mutta myös alueen vetovoimaisuudelle. Näitä seuraa alueen luonteelle selvä arvo Eränkäynti, joka tuo esiin alueen pääasiallisen käyttöarvon. Määritettyihin arvoihin ei kohdistu merkittäviä uhkia.

 Metsäautotie oli pääosin hyvässä kunnossa, tiesin reitin loppuosassa olevan pari ylämäkeä, missä sadevedet ovat tietä syöneet mutta pääsimme kuitenkin retkeilyautolla ykköstavoitteeksi asetettuun paikkaan, mistä oli helppo siirtää varusteet vesistön rantaan ja aloittaa melonta retki. (suosittelen kuitenkin tarkistamaan tien kunnon ennen noita mäkiä ajelet autolla) Autolla pumppasimme packraftit täyteen ilmaa, siirsimme varusteet metsäautotien pohjaa sen päähän (silta on poistettu) ja siitä Välijärven rannalle, sen jälkeen kävimme hakemassa vielä packraftit. Rinkkaa kantaessani lähti oletettavasti naaras teeri tien vierustalta minua pakoon. Joitakin veneitä ja yksi kanootti näytti olevan rannoilla säilytyksessä, ilmeisesti järvellä käydän jonkin verran kalalla. 

Heti reissun alussa lämpötila oli hellelukemissa, ensimmäinenkin siirtymä oli lyhyt, se tosin sisältä Vätsäristä tutun maakannaksen ylittämisen. Iskun kanssa olimme tehneet yhden koemelonnan kotipuolessa mutta varsin hyvin selvisimme jo ensimmäisestä melonnasta. Meloimme Välijärven salmesta Välijärven yli, sen hienojen pahtaseinien eteläpuolelle. Maakannaksella huomasi rinkan painon ja helteen vaikutuksen, ylämäki puhallutti rinkan kantajaa ihan kunnolla. Olin etukäteen kartasta katsonut mielestäni sopivan paikan leirille Lehtojärven itärannalta ja meloimmekin niille seutuville. Sieltä löytyi hyvin paikka Jaskan riippumatolle ja minun teltalle. Paikka oli upea, Ison Lehtotunturin jyrkät pahtarinteet taustalla, järveen loivasti liittyvät rantakalliot ja täydellinen hiljaisuus. Ennuste oli lupaillut iltapäivälle vähän sadetta ja joitakin pisaroita saimmekin niskaamme viimeisellä melontapätkällä mutta saimme leirin hyvin pystyyn ja varusteet suojaan. Leirin järjestämisen, ruokailun ja ruokaleven jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Lehtotunturiin. Alueeseen kuuluu siinäkin mielessä perinteitä, että näillä seutuvilla on isäni veljellä ollut aikanaan vähän pysyvämpikin tukikohta, jonka tarkempaa paikkaa en tiedä. Kiersimme pahtaseinien yläpuolelle ja kävimme katselemassa maisemia sieltä. Alueelle on tyypillistä nämä jyrkät korkoerot ja tuoltakin piti hakea reittiä, mistä pääsimme laskeutumaan ja jatkamaan matkaa kohti tunturin päällä olevaa Hermannin lampea. Sekin on mielenkiintoinen paikka, isohko lampi lähes tunturin päällä. Lammen rantojen kautta kiersimme vielä Lehtotunturin huipulle. Alueelta löytyy uskomattoman hienoja vanhoja mäntyjä, joista näkee että ne ovat sinnikkäästi vain kasvaneet luonnonvoimia vastustaen. Reilun 3km kävelyn jälkeen palasimme takaisin leiriin. Kumpikaan meistä ei ole ns. kalamies mutta olimme maksaneet kalastusluvat ja varanneet virvelit ja uistimia mukaan. Pari komeaa haukea saimme ja ihan hyvän kokoisia ahvenia. Pääosin päästimme kalat takaisin järveen. 

Tämän päivän kuvia 

27.7. sunnuntai 

Uusi päivä ja uudet kujeet. Aamupalan jälkeen pakkailimme rauhassa tavarat lähtökuntoon. Vastarannan järvien välisellä kannaksella näkyi olevan valtavan suuri siirtolohkare niin olimme ajatelleet käydä sitä ensin katsomassa. Pienellä katselulla löytyi paikka rantautumiseen. Lohkare oli iso ja sen ympärillä oli pienempiä lohkareita. Kivien alta löytyi hyvin suojaisia paikkoja joihin huonolla säällä sopisi useampikin henkilö suojaan. Sen jälkeen meloimme järvestä lähtevän laskupuron luo, josta oli tarkoitus siirtyä takaisin Välijärven puolelle. Otimme rinkat selkään ja kävimme kantamassa ne ensin puron loppuosalle, kantomatkaa on vajaa 0.5km. Sen jälkeen vedimme packraftit viereisen suon kautta rinkkojen luo. Puro on mielenkiintoinen, sisältäen paikoin pieniä koskia. Luulisin että purosta voisi löytyä tammukoita, on ainakin joskus löytynyt. Puron loppuosaa meloimme järvelle ja sen jälkeen kohti välisalmea. Välijärvikin on hieno, paikoin jyrkkiä kallioita, paikoin kaltevia rinnesoita.

Välijärvensalmessa olevassa pienessä virtapaikassa vesi käy niin matalana että kävelytimme packraftit siitä ohi. Pienessä myötävirrassa sitten jatkoimme Pienellä Välijärvelle ja noin kilometrin matkan sen läpi Pölkkykoskelle. Siinä on alle 100m kantomatka hienon kosken vierestä ja kosken alta pääsee heti jatkamaan melontaa. Pieni hauentuppi oli kosken alapuolella kyttäämässä lounasta, ilmeisesti virtaavassa vedessä liikkuu jotain syötävää. Melottuamme Ison Pölkkyjärven puolelle näimme vastarannalla pari verkkomerkkiä eli jollain oli verkot pyytämässä. Lähdimme melomaan kohti järven kaakkoispäätä, järven rannat on hyvin saman tyyliset kuin monissa Vätsärin järvissä. Kiviset rannat, paikoin varsin jyrkkänä nousevat rinteet järven rannalla. Mielenkiintoisesti puusto on erilaista järven eri rannoilla. Itä rannat on hyvin karut, vanhoja hienoja mäntyjä, keloja kivikoita ja länsirannat on vähän kosteamman oloiset ja siellä kasvaa pääosin korpikuusia. Pölkkyjärvenniemen ja sen eteläpuolella olevan niemen kiertämisen jälkeen tuli jossain vaiheessa edessäpäin näkyviin soutuvene joka näytti etenevän pienen perämoottorin voimin. Kaksi miestä taisi olla menossa kokemaan aiemmin näkemäämme verkkoa. Noin puolikilometriä ennen järven kaakkoispäätä rantauduimme siinä olevaan niemennokkaan ja katselimme että siihen saa hyvin leiripaikan. Matkan tekoa kertyi tälle päivälle noin 9km. Lämpötila huiteli lähellä 30 astetta, nyt pääsi aiemmin mainitsemani suolakurkku oikeuksiinsa, hyvää hellekelin naposteltavaa. Vaikka maastopalovaroitus ei ollut voimassa niin mielestämme maa oli erittäin kuivaa. Sen vuoksi valmistelimme tulipaikan leiripaikalla olevan isohkon kiven päälle. Toinen päivä peräkkäin että teimme kaiken ruuan nuotiolla. Jossain vaiheessa näkemämme miehet palasivat takaisin ja rantautuivat vastarannalle, missä oli puolenkymmentä venettä muutenkin rannalla. Tämänkin leiripaikan vieressä oli iso siirtolohkare ja sen ympärillä useita pienempiä. Senkin alta löytyi usean henkilön oleskeluun sopiva tila ja olihan sinne joku joskus varastoinutkin leiriytymistavaraa, mutta aika oli tainnut hoitaa nekin käyttökelvottomaksi. Poikkesin katsomassa Pikku Pölkkyjärvestä tulevaa laskupuroa. Se oli lähes kuiva, kivien välistä lirui vielä jonkin verran vettä. Loppupäivä rentoa oleskelua, uintia, syöntiä ja ennenkaikkea veden juontia, helteessä selviytymistä ja vähän kalastelua. Ja tässä vaiheessa oli jo helppo todeta että tälläkään kertaa ei itikoista ole haittaa. Paarmoja kohtuullisen paljon ja illalla joskus n. 22 seutuvilla ilmeistyi jonkin verran mäkäräisiä, mutta ei niin paljoa että niistä olisi ollut haittaa. 

Tämän päivän kuvia 

28.7. maanantai 

Aamutouhut, leirin purku ja melonta vastarannalle. Siitä n. 200m:n päässä oli metsäautotien käännöspaikka, nostimme varusteet rannalle ja lähdimme viemään rinkkoja kohti Sunijärveä. Kävelimme metsäautotietä pitkin Sunilammen seutuville ja suuntasimme sen länsipuolelta Sunijärven pohjoispäähän, kantomatkaa rinkalle kertyi n. 2km mutta lähes 30 asteen helteessä siinä oli ihan riittävästi. Iskut käytin järvessä "jäähyllä" ennen kuin lähdimme hakemaan packrafteja. Takaisin menimme vähän eri reittiä, kun tutkimme löytyisikö packraftien kuljetukseen parempi reitti. Kun pääsimme takaisin oli Isku taas valmis menemään järveen jäähylle. Sitten packraftit kantoon, taas tietä pitkin Sunilammen kohdalle, siitä sen rantaan ja melomalla lammen yli. Sitten n. 500m niiden vetäminen soista maata pitkin Sunijärvelle. Maastopalovaroitus oli taas palannut ja muutenkin oli helpompi keitellä kahvit keittimellä. Tuuli oli aika reipas ja tietysti vastainen. Lähdimme melomaan Sunijärven koillisrannan reunaa, noin puolivälissä järveä suuntasimme Niskasaaren päätä kohti ja ennen sitä käänsimme Luolakoskelle. Luolakoskella n. 100m:n maakannas kosken vierestä ja vielä vajaan kilometrin melonta Luolajärven itärannalla olevaan upeaan niemennokkaan. Niemennokan takaa löytyi luonnon "satama" mistä oli hyvä rantautua. Paikalta löytyi hieno paikka teltalleni ja Jaskan riippumatolle. Ruokailun jälkeen lähdin vielä Iskun kanssa ensimmäiselle tutusmismatkalle Mustarinnan tunturille. Ennen korkeinta huippua on pieni kostea notkelma, juuri kun olin sinne laskeutumassa lähti iso metso lentämään metsä rytisten. Nousin tunturin huipulle ja ihastelin sieltä hienoja maisemia. Onneksi paluumatkalta löytyi tuolta aiemmin mainitsemastani notkelmasta kostea tunturipuro, missä Isku pääsi taas vilvoittelemaan, keli oli nimittäin todella tukala. Tälle päivälle liikkumista kertyi yhteensä n. 13 km. Leiripaikan edessä oli hienoja kalastuspaikkoja, vesi syveni heti järveen laskevien kallioiden reunasta ja ahvenet tuntui olevan hyvin syönnillään. Keli jatkui yhtä ankarana, edelleen lämpötila huiteli varjossa lähellä 30 astetta. Nestettä sai juoda päivän aikana varmaan ainakin 4litraa, ehkä enemmänkin. Järvessä uimalla saattoi yrittää vähän viilentää itseään, mutta sen vaikutus oli hetkessä ohi, kun nousi rannalle. Sen verran helle otti voimille että nukkumaankin piti mennä hyvissä ajoin. Pitkin iltaa kuuntelimme poron kellon kilkutusta ja lopulta sen myös näimme vastarannalla. Joskus iltayöstä n. 23 seutuvilla jo puoliunessa teltassa ollessani kuulin miesten puhetta ja jäin odottamaan että tuleeko ne rantaa vai vettä pitkin. Odottelun jälkeen näin kun leiripaikkamme ohi meloi kaksi kaveria packrafteilla, tässä hyvänä muistutuksena, että vesi kantaa puheäänet todella hyvin. Heidän puheensa kuului vielä järven toisesta päästä vaikka matkaa sinne oli lähes kilometri. Vastarannalla ollut kellonsoittaja tuntui olevan soittotuulella pitkin yötä.

Tämän päivän kuvia 

29.7. tiistai 

Uusi aamu, tänään oli tarkoitus jatkaa Luojajärven ja Mustarinnan tunturin tarkastelua eli leiriä ei tarvinnut tälle aamulle purkaa lainkaan. Päätimme että aloitamme melonnalla eli aamupalan jälkeen vesille. Suuntana oli Luolalahti, mielenkiintoinen paikka ja voisiko se olla syy järven nimelle? Lahden suuaukko oli n. 300m:n päässä leiripaikastamme, lahden suuaukko on vain joitakin kymmeniä metrejä leveä, mutta lahti on kuitekin noin kilometrin mittainen, välillä hyvinkin kapea, sanoisinko luolamainen. Lahden tutkimiseen liittyi muutenkin mielenkiintoa. Jo useita vuosia sitten kun velipoikani oli isän veljen kanssa näissä maisemissa, niin he olivat jättäneet isän veljen kanootin tuonne lahden pohjukkaan. Tarkoitus oli käydä katsomassa että vieläkö se sieltä löytyy. Lahden pohjukasta on n. 500m:n matka metsäautotien päähän niin he olivat lähteneet alueelta sen kautta. Meloskelimme rauhassa, ihailimme lumpeen kukkia, ympärillä näkyviä maisemia ja välillä pujottelimme ahtaissa paikoissa kivien välistä. Lahden pohjukka on vähän lampimainen, noin 400m pitkä ja leveimmillään lähes 200m ja siellä on jopa yksi pieni saari. Lahden pohjukassa oli puolenkymmentä venettä ja kanootti juuri siinä paikassa, mihin se oli kartassani merkitty. Pohjukassa oli myös puolenkymmentä venettä, osa näytti siltä että niitä ei ole hetkeen käytetty. Ajanhammas oli syönyt myös kanoottia ja se vaatisi aikalailla kunnostusta jos siitä meinaisi vielä tehdä melontakelpoisen. Mietittiinkin että mahtaako näiden erämaajärvien rannoille lahota veneitä enemmänkin. Voihan olla että jälkipolvet eivät edes tiedä, minne suvun veneet on aikanaan jätetty. Suunta takas, kun lähestyimme lahden alkuosaa alkoi Mustarinnan tunturin rinteetkin näkyivät järvelle hienosti. Kävimme vielä melomalla katsomassa Mustarinnan järveltä tulevan laskupuron suulla. Puro olisi juuri ja juuri sen levyinen että siinä sopisi melomaan, mutta vajaan 600m:n matkalla on korkoeroa yli 10m niin se tarkoittaa että puro taitaa virtailla pieninä koskina lähes koko matkan. Palasimme leiriin ja pidimme tauon ennenkuin lähdimme päivän toiseen ponnistukseen. Varasimme vettä myös vesisäkissä mukaan vesipullojen lisäksi, kun tiesin että tunturin päältä ei nyt vettä mistään löydy. Ajatuksena oli tutkia pahtaseinämät sekä ala- että yläpuolelta. Tämän alueen tuntureille näyttää olevan tyypillistä jyrkähköt korkoerot, nytkin reittimme varrelle sattui useita paikkoja, missä avokallio putosi jyrkästi mutta avokallion päällinen on kalteva rinteen suuntaan mutta muuten sileää ja helposti käveltävää. Tunturin korkea pahtaseinä nousee ylväänä, pahtaseinän leveys on yli 300m, vähän sen puolivälin jälkeen alkaa louhikkoinen alue, joka piti ylittää kivi kivelle hyppimällä. Lopuksi laskuduimme Mustarinnan laskupuron alkupäähän viilentelemään Iskua. Puron yli oli poikittaisia puita, joista ainakin osa oli aikanaan sahalla katkaistu. Puron toiselta puolen löytyi vanha asentopaikka, missä istumapuut oli oikein veistetty kulmistaan toisiinsa salvoksella. Tauon jälkeen suuntasimme pahtaseinän kaakkoispuolelle ja nousimme pahtaseinämän yläpuolelle. Edellisenä päivänä olin noussut tunturin korkeimmalle huipulle, nyt keskityimme katselemaan pahtaseinämää sen yläpuolelta ja osin myös sen sivuilta siltä osin kuin sinne pystyi kiertämään kallioiden välistä. Upea paikka, olin löytänyt netistä valokuvan, missä epäiltiin tunturin rinteessä olevan luolan. Paikallistimme maastosta kuvan paikan ja totesimme että kuvassa näkyvä luola oli vain mustaa kalliota, eli luolan suuaukkoa ei täältä löytynyt. Mielenkiintoista oli myös se että järvien välisen laskupuron solina kuului hienosti tunturin huipuille asti. Jaskalla oli mukana drone niin sen avulla saimme pahtaseinästä ja maisemista hyvää kuvaa. Suunta kohti leiriä, odottelemaan ennustettua ukkosrintamaa. Iltapäivällä ukkosrintama jyristeli ohi ja saimme vettäkin oikein kunnolla. Mukava oli kuunnella sateen ropinaa ja ukkosen jyrähdyksiä tarpin alla teltassa makoillen. Nyt maa kastui sitten jo ihan kunnolla. Reissun tyyliin sopiva rento ilta hienossa säässä. Vedenpuhdistin antoi ensimmäisiä merkkejä suodattimen "tukkiutumisesta", yritin sitä huuhdella ja vähän pestäkin, mutta siitä ei juuri ollut apua. Leirissä oli kuitenkin aikaa tiputella vettä valmiiksi kattilaan ja juomapulloihin, niin asia ei vielä häirinnyt. Liikkumista kertyi tälle päivälle vajaa 7km

Tämän päivän kuvia 

30.7. keskiviikko 

Aamulla taas leiri kasaan ja suunta kohti lähtöpistettä, tosin ns. jarru päällä. Meloimme Luolakoskelle ja siirsimme tavarat Sunijärven puolelle. Näimme vastarannalla leirimme ohi meloneiden leirin. Kiersimme Niskasaaren ja kävimme sen verran melomassa Sunijokea alaspäin, mitä sitä pystyi melomaan. Joen alkupuolelta se kapeutuu ja muuttuu koskiseksi, onhan joessa reilun 600m:n matkalla yli 10m:n korkoero. Jatkoimme saaren kiertämistä ja vaihdoimme muutaman sanan leirissä olevien kavereiden kanssa. Kertoivat olleen 2pv reissulla ja olivat valmistautumassa pois lähtöön. Hyvin oli kuulemma hekin saaneet ahvenia. Tiesimme että reilun kilometrin päässä olisi hyvä leiripaikka, olinhan ollut siinä leirytyneenä jo kymmenen vuotta aiemmin. Meloimme sinne ja siirsimme varusteet rannalle. Laitoimme leirin pystyyn ja koska maastopalovaroitus oli taas ohi, niin rakensimme paikalle kunnon tulisijan, kun siinä ei ollut mitään vanhaa nuotiopaikkaa näkyvillä. Poistimme kaiken pintamaan nuotion pohjasta, teimme siihen tuplapohjan järvestä nostetuista kivistä ja hiekasta. Sen jälkeen vielä kunnon nuotiokehä kivipohjan päälle, edelleen järvestä nostetuilla kivillä. Olin saanut velipojaltani tiedon, että tässä lähellä olisi paikka, missä isäni veli olisi myös pitänyt joskus tukikohtaa. Kävin tutkimassa paikkaa ja oletin sen löytäneeni. Suojainen paikka, mikä ei näy järvelle, paikan läheisyydessä ilmeisesti pieni lähde, kun nytkin siinä virtaili pieni puro. Tänään oli ruokailun jälkeen vuorossa lättykestit mustikoiden kera. Tänäänkin oli tarvetta uimiselle, niin kuumasti aurinko paisteli. Vedenpuhdistimen kanssa vieläkin pärjäsimme, mutta aika pahasti se näytti että kohta emme enää saisi juomavesiä puhdistettua. Varmaan järvivettä olisi voinut suoraankin juoda, mutta samoin kuin vuosi sitten Vätsärissä, veden lämpötila oli niin korkea että katsoimme viisaammaksi puhdistaa kaikki vesi, minkä joimme. Johonkin aikaan illasta Jaska jäi ihmettelemään ääntä joka kuulosti veden loiskeelta. Aikamme ihmeteltyä huomasiime että vastarannalla poro kahlaili edestakaisin rantavedessä. Aivan upea ilta hienon auringonlaskun kera. Niin kuumaa oli että emme lähteneet nyt nousemaan viereiselle Sunitunturille lainkaan vaan nautimme olostamme leirissä.  Liikettä kertyi tälle päivälle vain vajaa 5km

Tämän päivän kuvia 

 31.7. torstai

Aamutouhut ja taas takaisin päin, vajaa kilometri melontaa ja taas reissun pisin maakannas ylitettäväksi. Otimme rinkat kantoon ja lähdimme viemään niitä Iso Pölkkyjärven rantaan. Tällä kertaa kävelimme Sunijärveltä menevää heikohkoa polkua pitkin metsäautotien päähän ja sitten metsäautotietä lähelle rantautumispaikka ja muutama satametriä taas polkua pitkin. Kun pääsimme rantaan Isku siirtyi samantien järveen jäähylle oma-aloitteisesti. Tauon jälkeen totesimme että juomavedet vielä riittää packraftien hakuun, joten taas 2km kävelyä ja Isku järveen jäähylle. Lähdimme vetämään packrafteja, minun kaksipaikkainen painaa reilut 5kg ja Jaskalla oleva yksi paikkainen vajaa 3kg. Kulkureitin vieressä on Sunitaipaleen lampi, päätin tälläkin kertaa ylittää sen melomalla, kun taas Jaska päätti viedä omansa maita pitkin. Metsäautotielle tullessani kokeilin tällä kertaa, että onnistuuko tämän isomman packraftin kantaminen yksin, hyvin se näyttää kulkevan päänpäällä, vielä jos lisäisi siihen liinat niin että niistä voisi pitää helposti kiinni niin kantaminen sujuisi vielä helpommin. Kantamisen aikaan minulla oli luonnollisesti Isku remmissä kiinni, mutta hyvin se silti sujui. Rannalla aloitimme juomaveden suodattamisen ja totesimme että se alkaa olla todella hidasta hommaa. Tiputimme molempien juomapuollot täyteen ja totesimme että nyt voisi olla viisaampaa jatkaa tänään autolle. Varusteet kyytiin ja reilu 2km melonta Pölkkykosken juurelle. Järven itäranta on kyllä hienoa katseltavaa, karua ja kaunista. Pölkkykoskella vielä kerran varusteiden siirto seuraavalle järvelle ja viimeiselle melontapätkälle. Noin kilometrin melonta, ensin Pienen Välijärven läpi ja vielä pätkä Välijärvien välistä jokea tai salmea. Rinkat autolle ja sen jälkeen packraftit. Varusteet autoon ja auton keula kohti mökkiä ja saunaa. Liikettä tälle päivälle kertyi vajaat 12 km

Hieno reissu todella ankarissa olosuhteissa. Onneksi reissu ei ollut muutoin fyysisesti kovin rankka, koko reissu vähän yli 50km. 

Tämän päivän kuvia