sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Vuosi 2024 suunnitelmia tai ajatuksia tulevista reissuista

 Retkeilyn "katovuoden" jälkeen on tarkoitus saada retkeilyn "satokausi" paremmalle mallille. Jotain on suunnitelmissa ja jotain on vasta ajatuksen asteella.

Perinteinen kevätvaellus käsivarteen, se on nyt must listalla mutta suunnitelmat vielä auki. Ainakin pari vaihtoehtoa, joista toinen on pitkäaikainen haave, mutta onnistuuko se vielä toteuttaa jää nähtäväksi. Siihen vaikuttaa kaksi seikkaa, joista toiseen en voi lainkaan vaikuttaa ja toisenkin osalta mahdollisuudet on vähäiset. Unelmana on tehdä myöhäiskevään vaellus joka loppuisi ehkä siihen että kevät on vaihtumassa Kilpisjärvellä kesäksi. Jokainen kevät on erilainen ja kukaan ei tiedä millainen se on tulevana keväänä. Ja toinen merkittävä seikka on asia joka mahdollistaa retkeilyn, työasiat. Keväällä on käynnistymässä useita hankkeita ja aika näyttää että vaikuttaako ne retken ajankohtaan. Voi olla että ne jopa ohjaa reissua keväämmälle. Mielikuvissa olen tätä reissua tehnyt jo monena vuonna, virtaavat joet, muuttolinnut tunturissa, ei juurikaan muita kulkijoita, tunturikasvit alkavat heräämään, ...

(kuvia klikkaamalla ne avautuu isompana)






Vätsäriin melomaan. Aikaisemmin olin jo parin kaverin kanssa alustavasti sopinut että Vätsäriin melomaan vuonna 2025, mutta kuume on kovasti nousemassa. Vakavasti on harkinnassa lähteä Vätsärin pohjoisosaan melontaretkelle joskus ehkä elokuun alussa. Turkoosin kirkkaat vedet, kapeat salmet, järvien väliset kosket, upeat kallioseinämät, ...Tähänkin liittyy vähän aikatauluhaastetta, joka liittyy toiseen vaellusreissuun, josta lisää seuraavien kuvien jälkeen. 








2014 oli Metsähallistukselle ja ennenkaikkea kaikkien retkeilijöiden avuksi tehtävien talkoiden "merkkivuosi", siitä se kaikki alkoi. Manto-ojan toteutuneesta talkoista tarkemmin tässä:

Manto-ojan talkoot

Eli syksyllä tulee kymmenen vuotta täyteen noista talkoista ja sitä on syytä juhlistaa, onhan se poikinut melkoisesti jatkotarinaa talkoorintamalla myös minun kohdalle. Manto-ojan jälkeen olin apuna suunnittelemassa Vongoivan kammin rakentamista, sen jälkeen sain olla mukana Mallan luonnonpuiston korsutalkoissa ja kuukautta myöhemmin Rakitsanojan talkoot. Tässä vaiheessa itärajan "tukeminen" tuli minun osalta tehtyä ja siirryin lempialueelleni Käsivarteen. Siellä vielä tähän kymmenvuotiskauteen mukavasti täydennystä: Ropin autiotuvan saneerausKalkkuoaivin autiotuvan saneeraus ja viimeksi tehty Taabman autiotuvan saneeraus . Eli elokuun viimeinen päivä järjestämme nyyttikesti periaatteella talkoiden juhlakokoontumisen Manto-ojan autiotuvalla. Haaveena on että saan siihen kytkeä myös jonkinlaisen vaellusreissun, joko ennen kokoontumista tai sen jälkeen. 

Sitten onkin vuorossa perinteinen ruskaretki viikko Ylläksen maisemiin syyskuun loppupuolella. 





 Eli tuohon jos vielä lisää viikonloppureissut niin tästähän voisi syntyä ihan hyvä retkeilyvuosi, aika näyttää kuinka toteutus onnistuu.

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Laiskuutta vai retkeilymättömyyttä?



 Yli vuosi on näköjään vierähtänyt kun edellisen kerran olen blogiini kirjoittanut. Tosiasiassa lienee ollut huonoin retkeilyvuosi noin kahteenkymmeneen vuoteen. Jotenkin muutenkin elämä on vain vienyt niin vauhdilla mennessään että sekä kirjoittaminen että retkeily on jäänyt tänä vuonna todella vähälle.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen tuli ensimmäisen kerran kevät että en käynyt käsivarressa kevätvaelluksella hiihtämässä. Päätöksen tämän reissun tekemättä jättämisestä tosin tein noin vuosi tästä hetkestä taaksepäin. Silloin tiesin että talvella on uusi koiranpentu tulossa taloon ja samalla myös tiesin että sen kanssa en lähde vielä keväällä tunturiin. 

Hiihtokauden sentään sain avatuksi viikko ennen joulua, kun vietin viikon Soolon kanssa Äkäslompolossa. Kaveri oli varannut jo syksyllä Näätämöstä vanhan metsävartijan tilan Jankkilan huhtikuun puolivälin seutuville viideksi vuorokaudeksi. Olin pitkin talvea epäillyt että ei taida meidän reissu onnistua sinnekään, onhan Näätämöstä Jankkilaan noin 14 km matka, joka olisi koiranpennulle liian pitkä matka. Kun selvisi että voimme mennä kämpälle moottorikelkalla ja että meillä on moottorikelkka käytössä niin noin viikko ennen reissua päätin että yritän lähteä mukaan. Koko kuluvaa vuotta on jostain syystä kuvastanut että työt ovat erityisen paljon häirinneet hyviä harrastuksia ja niin nytkin. Lähdin kavereiden perään puolivuorokautta myöhemmin, kaverit oli ajaneet päivän aikana Rovaniemelle, itse olin puolenyön maissa Kemissä ja Tervolasta löytyi sopiva paikka mihin jäin autooni yöksi. Aamusta lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja olin napapiirillä aamupalalla kun kaverit ajelivat sinne. 

Näätämöstä menee valmis kelkkareitti Jankkilaan, reitti vaatii metsähallitukselta haettua reittilupaa. Pakkailimme moottorikelkan rekeen ensimmäisen kuorman, kelkan kuljettaja ja yksi matkustaja lähti kohti Jankkilaa, kaksi kaveria lähti hiihtämään sinnepäin ahkio perässä ja minä jäin koirien kanssa odottamaan kelkkakyytiä. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka pentukoira sopeutuu moottorikelkan rekikyytiin. Soolohan on matkustanut useilla autiotupien talkoo kunnostusreissuilla ehkä satoja kilometrejä moottorikelkan reessä. Koirien välinen ero näkyi oikeastaan heti, Isku pentu matkusti rauhassa ja Soolo oli selkeästi levottomampi. Ohitimme hiihtäjät noin matkan puolivälissä ja periltä löytyi hieno majoituspaikka. Hirsinen päärakennus, hirsinen sauna, hirsinen liiteri jne.   Oikeastaan ainoa puute paikassa on että talvella juomavesi täytyy hakea noin kilometrin päästä Vuontisjärvestä.

Olimme jo etukäteen ajatelleet että teemme rennon reissun, hiihtelyä, pilkkimistä, hyvää ruokaa, jne. Reissussa meitä oli viisi miestä, joista kaksi oli tämmöisissä puitteissa uutena mukana. Edellisellä viikolla oli lumen kantavuus ollut vielä erittäin huono, mutta ennen tuloamme oli ollut lämpöaalto ja nyt pakkaset niin saimme nauttia teräshangista. Lumi kantoi hyvin myös koiria. Ensimmäisenä aamuna aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja kalaonnea kokeilemaan. Samalla reissulla kävin jo hiihtämällä tutkimassa että mistä löytyisi paras reitti Routasenkurulle. Yksi kavereista sai puhelun, missä hänen kaveri kysyi häntä mukaan reissulle, kun hän oli harjoittelemassa pienlentokoneella suksien kanssa nousuja, laskuja ja lentämistä. Hän kertoi majoituspaikan sijaintimme ja seuraavalle päivälle juuri kun palasimme päivän retkeltä pääsimme ihastelemaan Jankkilan yläpuolella pidettyä lentonäytöstä. Näytös sopi hyvin päivän teemaan, samana päivänä juhlistimme yhden kaverin 50 v päivää kakkukahvien kera. Sen verran olimme ennakkoon sopineet pukeutumisesta juhliin että joka mies oli varannut ravatin mukaansa ja tietysti yksi ylimääräinen myös päivänsankarille.






Seuraavana päivänä oli vuorossa koko porukalla vierailu Routasenkurulle. Moottorikelkalla siirryimme Routasen kuruun, lähelle sen pohjoispäätä ja lähdimme nauttimaan sen jylhistä maisemista hiihtämällä. Hiihtelimme niin pitkästi kurun pohjaa kuin sitä pääsi, pari kaveria nousi vielä kurun eteläpäässä sen sulkevan louhikon vierestä ylös ja kävivät sieltä katsomassa kurun alkupään. Paluumatkalla löysimme sen verran puuta että pääsimme keittelemään nokipannukahvit ja paistamaan makkarat. Hieno päivä ja hieno sää.







 Sitten alkoikin oma reissuni kääntyä valitettavasti loppusuoralle. Illan kähmässä yksi reissukaveri, minä ja koirat saatiin kelkkakyyti Näätämöön. Lyhyt mutta hieno reissu, Jankkila yllätti positiivisesti, siellä puitteet on hienot. Lähdimme autollani kohti etelää ja olimme sopineet että ajellaan niin pitkästi kuin kohtuudella jaksetaan. Joskus puolen yön seutuvilla olimme napapiirillä ja jäimme siihen nukkumaan. Siitä aamusta eteenpäin ja ns. työpäivän jälkeen kotona. 



Toukokuun loppupuolella muu kuin retkeilyreissu Ylläksen suuntaan, sentään parina päivänä ehdin maastoonkin katsomaan kevään tuloa. Kuohuvia vesiä, kevään muuttajia ja keväthuumassa olevia lintuja. Lyhytkin pistäytyminen tuntuu juhlalta, ehtii vähän tuijotella tulta, kuunnella kosken kohinaa ja kevätlintujen laulua.

Melontahommatkin jäivät kuluneena kesänä aivan olemattomiin. Sentään pari lyhkäistä mutta uutta kokemusta. Kesäkuun toisena viikonloppuna ajelu Pudasjärvelle mökille. Isä täytti 92 v ja juotiin sen kunniaksi mökillä nisu kahvit. Olin varannut kajakin matkaan ja poikani kanssa otimme autokyytin ylävirtaan ja laskimme Livojokea mökille n. 15 km matkan. Koskaan ennen en ole tuota väliä mennyt jokea pitkin. Matkalla on puolikymmentä helppoa koskea, mutta pääosin väli on jokea myötävirtaan melomista. 


Toinen melontareissu oli yhtä lyhyt mutta myös mielenkiintoinen. Olin Vätsärin melontakaverin kanssa sopinut että tänä kesänä kierrämme Porkkalanniemen melomalla. Se reissu ajoittui heti seuraavan viikon loppupuolelle. Hieno reissu oli sekin, vaihtelevat maisemat, kapeita saarten välejä, melkein avomerta, hieno taukopaikka ja pätkä kajakin vetämistä mitä olimme Vätsärissä hyvin treenanneet. 

Heinä- ja elokuussa ei mitään retkeilyyn liittyvää, syyskuun alussa viikoksi Pudasjärven mökille ja tuli pitkästä aikaa käytyä myös meidän omalla "autiotuvalla" Kirsipirtillä.  





Syyskuun lopussa perinteinen Ylläksen reissu hienoine päiväretkineen. Muutama uusi paikka ja useita ennestään hyviksi päiväretkikohteiksi tietämiäni paikkoja tuli viikon aikana kierrettyä. Ruska oli tänä vuonna heikohko, mutta kun nousi riittävän korkealle (yli 300m merenpinnasta) niin sieltä löytyi jo hienoa maaruskaa. 





Lokakuun lopulla vaellushommista tuttujen kavereiden porukalla menimme Evolle viettämään viikonloppua. Mukava oli turista ja tuijotella tulta. Lauantaina päiväretkellä saimme myös katsella alueen kauniita maisemia.  Harvoin näkee niin jyrkkärinteisiä harjuja kuin mitä Evolta löytyy.

Eli ei juurikaan retkeilyä, vähän sellaisen makustelua. Mutta asia ei ole unohtunut, tämä vuosi vain on mennyt näin. Suunnitelmia on syntynyt ja karttoja on tullut tutkittua. Samoin youtube:n retkeilykanavia on täytynyt tutkia ja omia vanhoja reissukuvia ja tulevien reissujen suunnittelua.

Mutta toivottavasti uusi vuosi tuo uudet kujeet. Nuorempi koirani täytti hetki sitten vuoden ja tiedän jo nyt, että seuraava vuosi tulee olemaan varsin tiivis Iskun koulutuksen kanssa.  Mutta täytyyhän Iskun retkeilykoira "koulutuskin" saada kunnolla käyntiin. 

Keväälle yritän järjestää myöhäiskevään hiihtovaelluksen yliperälle. Siitä olen haaveillut jo vuosia, katsotaan josko se nyt onnistuisi. Tosin aika paljon on myös työprojekteja keväällä käynnistymässä, mutta katsotaan kuinka äijän käy. Haluaisin päästä näkemään kevään ja kesän rajan tunturissa. 

Kevätvaellukset on viime vuosina jääneet varsin lyhkäisiksi, kaipuu olisi taas saada onnistumaan vähintään parin viikon reissuja. Silloin ehtii vähän syrjemmälle ja pääsee nauttimaan yksinvaelluksen rauhasta oikein kunnolla. 

Vuoteen sopi kuitenkin neljä pohjoisen reissua, pari reissua Pudasjärvelle ja muutamia näitä lähiretkeilyjä.  Mutta toivottavasti nyt alkava vuosi tuo tulleessaan joitakin vähän pitempiä vaellusreissuja tullessaan. 

Kiitokset kanssakulkijoille ja toivottavasti kaikille erittäin hyvää alkavaa vuotta 2024. 

lauantai 27. elokuuta 2022

Nitsijärvi- Inarijärvi-Vätsärin eteläosissa 28.7. - 3.8.2022

 Vuosi sitten lopettelimme Petrin kanssa melontareissua Vätsärin pohjoisemmassa osassa ja päätimme jo silloin käydä katsomassa vielä tämä eteläisempi osa. 

27.7. puolenpäivän seutuvilla käänsimme auton keulan kohti pohjoista, viikon varusteet ja pari ilmatäytteistä kajakkia mukaan pakattuna. Leppoisaan tahtiin mutta ilman pitkiä taukoja matka eteni mukavasti ja asetuimme yöpuulle reilu 850km myöhemmin Vajusen rannalla Sodankylän pohjoispuolella

28.7. Aamusta ajo Ivaloon ruokaostoksille, eihän matkaa ollut kuin noin 120 km ja eihän siitä lähtöpaikallekaan ollut matkaa kuin suurinpiirtein samanverran. Lapin etäisyydet on jotenkin erilaisia kuin mihin olemme täällä etelässä tottuneet.

Lähtöpaikka Nitsijärven veneiden laskupaikka, automäärästä päätellen varsin suosittu paikka. Ajoimme auton lähelle rantaa ja purimme varusteet pihalle ja aloitimme kajakkien pumppaamisen lähtökuntoon. Siinä pakkaillessa saapui järveltä kajakeilla melontaryhmä, kertoivat järvellä olevan kohtuullisen kova keli, tuuli kait jotain 12m/s ja puuskissa vähän enemmän. Kun saimme varusteet pakattua niin noin klo 16 starttasimme järvelle, tuuli oli tosiaan reipas ja meille etuviistosta vastainen. Lähimmäisestä niemestä saimme alkuun vähän suojaa, sen jälkeen suuntasimme kohti Niliniemen pohjoisnokkaa ja siitä edelleen Postisaarta kohden. Aallon korkeutta on vaikeaa mitata tai arvioida mutta lienee se ollut noin metrin korkuista. Postisaaresta ja sen kaakkoispuolella olevasta saaresta saimme hetkeksi vähän suojaa. Sitten suunta Ulkupetäjäniemen ja Alasaarten väliin josta vielä yksi vastatuuli osuus Lammassaaren itäpuolelle. Sitten saimme mantereesta vähäksi aikaa suojaa. Vielä 4km melontaa ja saavuimme Inarijärveen laskevan kosken niskalle. Rantauduimme noin 18:30 ja kävimme katsomassa kosken sen vierelle rakennettua kävelysiltaa pitkin ja totesimme että koski on helppo laskea alas. Kosken laskun jälkeen vielä päivän viimeinen melontaosuus, noin 5,5km alun perin tavoitteeksi ottamaamme Pahtaniemen rantaan, minne saavuimme vähän klo 20 jälkeen. Pari moottorivenettä nähtiin tuolla viimeisellä osuudella, muuten ei näyttänyt olevan liikkeessä muita kulkijoita. Kerran aikaisemmin olemme Pahtaniemessä yöpyneet ja muistikuva oli oikea, komea paikka, vaikea löytää edes yhdelle hengelle tasaista makuupaikkaa ja polttopuut katselussa. Mutta kyljen paikka löytyi molemmille ja tuletkin saatiin tehtyä. 

Päivän kuvat    keli oli sen verran kova Nitsijärvellä että siellä melonnan aikana ei tullut otettua yhtään kuvaa.

29.7. 

Rauhallinen aamu, noin klo 10 seutuvilla liikkeelle, tuuli ei juurikaan häirinnyt, ilma oli pilvipoutainen. Pahtaniemen kierto ja suunta kohti Kyynelvuonoa. Meloimme Koppasaaren ja Kenttäniemen välistä kohti vuonon pohjukkaa. Koppasaaressa kävimme keittelemässä kahvit ja paistamassa makkarat puolenpäivän seutuvilla. Samalla keräilimme muutaman kourallisen hilloja viereiseltä suolta. Meloskelimme vuonoa lähes niin pitkälle kuin sinne pääsee, muutama satametriä ennen Kyyneljärvestä laskevaa koskea rantauduimme ja veimme varusteet kannaksen toiselle rannalle samalla katsoen hyvän vetoreitin kajakeille. Vetäisimme kajakit Keinolahteen ja jatkoimme matkaa. Pari kalastajaa näytti olevan koskella kalalla, meloimme Sorstijärven kohdalla olevaan lahden pohjukkaan. Täältä olimme tulleet vuotta aikaisemmin, nyt suunta päinvastainen. Kello oli noin 15 seutuvilla, siirsimme varusteet ja kajakit törmää ylös  Sorsijärven rantaan, keittelimme kahvit ja puraisimme vähän välipalaa. Sitten eteenpäin Sorstijärven kaakkoispäähän, siitä kannaksen yli varusteiden siirto Hetekajärvelle. Hetekajärvellä kun meloo kohti sen koilliskulmaa niin ihmettelee että mistähän täältä löytyy paikka ylittää kohtuudella edessä olevat vaaran rinteet, mutta järven itäreunassa on pieni lahden poukama, minne kannattaa suunnata. Siinä rantautuminen, varusteiden siirto kannaksen yli Harrijärven rantaan siinä olevan mäen nyppylän eteläpuolelta kiertäen. Seuraavaksi kumpikin vetäisi omat kajakit sitten samaa reittiä kannaksen yli. Nousu on loivahko ja lasku toiselle puolelle aika jyrkkä. Noin puolikilometriä kun meloo Harrijärveä niin sen eteläpuolella on pieni järvi (128.6), menimme sinne sen laskupuron kautta ja kiersimme sen itäpäähän Ahvenjärveltä laskevan puron pohjoispuolelle. Ranta on kivinen, mutta siitä menee hyvä polku Ahvenjärvelle. Vähän ennen klo 19 olimme päivän tavoitteessa, rannasta löytyi hyvä leiripaikka missä oli nuotiopaikka valmiina. Illan aikana kokeilimme jo vähän kalastellakin, mutta pohjoistuuliko lie ollut syynä vähäiselle kalansaaliille. Yhden hauen sain sieltä alemmalta lammelta, muuten ei edes tärppejä

Päivän kuvat

30.7.

Nyt olimme jo vähän reippaampia, liikkeelle lähtö n. 9:15, meloimme Ahvenjärven itäpäähän, sen pohjoisreunaan. Vaikka ranta on varsin kivinen niin siitä oli hyvä vetäistä kajakit ylös. Edessä oli koko reissun pisin vetotaival, n. 1.2 km. Tosin siitä n. 300m pääsee melomalla pienen Vinkkelijärven pohjoispäässä. Taas sama kaava, ensin varusteet yhdellä reissulla Vinkkelijärven rantaan, sen jälkeen kumpikin veti omat kajakkinsa sinne. Varusteet kyytiin ja pieni melontapätkä ja taas varusteet kantoon. Nyt tavoitteena Valajärven lounaispää, sen rannalla olimme yöpyneet edellisenä vuonna. Noin tunti ja vartti näytti kuluneen tämän kannaksen ylitykseen aikaa. Kahvi ja eväiden puraisu tauko ja vasten pohjoistuulta taas melomaan. Meloimme Valajärven ja Vellijärven läpi, sen jälkeen rantauduimme Vellijärven pohjoispäässä länsirannalle makkaranpaisto tauolle. 

Salmesta Määllijärvelle, suunta itään, itäreunassa kapeasta salmen suusta kohti pohjoista tätä kapeaa lahtea pitkin. Sadekuurokin saavutti meidän jossain vaiheessa, mutta kesäinen sade ei oikeastaan melonnan aikana häiritse, varusteet on suojassa kannen alla ja jos t-paita vähän kostuu niin se näissä keleissä kyllä nopeasti myös kuivuu. Ennen tämän lahden pohjoispäätä piti vielä koukata kapeasta välistä viimeiselle osuudelle itäänpäin, niin että pääsimme Karekkijärven länsipään lähelle. Meloessa näimme kannaksella yhden ihmisen liikkuvan ja kun kannoimme varusteemme Karekkijärven puolelle niin rannassa oli kanootti ja kolme miestä. He olivat menossa meidän tulosuuntaamme. Siinä ne juuri ihastelivat äsken saamaansa isoa ahventa. He olivat tulleet alueelle vesitasolla, joka oli tuonut heidät Joulujärville. Sieltä he olivat meloneet kanootilla tänne ja heillä oli tavoitteena Semekurtan pororotuspaikka, eli sama reitti mitä olimme menneet edellisenä vuonna. Maailman pienuuskin tuli taas huomattua, porukan vetäjä asui kotipitäjässäni. Aloimme katsella sopivaa leiripaikkaa, alustavasti olin karttaani merkinnyt sen ikään kuin summassa ja se löytyi Karekkijärven itäreunasta sen itäisimmän lahdenpohjukan pohjoispuolelta vajaa 100m alustavasta merkinnästäni. Päivän tavoite oli saavutettu, kello oli noin 15:30.

Laittelimme leirin kuntoon ja teimme taas hyvät ruuat, tällä kertaa taisi olla tarjolla peuran sisäfilettä. Illan aikana yrittelimme jopa vähän kalastellakin, vaikka meidän reissuilla kalastus on sivuosassa. Olemme nauttimassa upeasta luonnosta ja erämaan rauhasta.

Päivän kuvat   Ilmeisesti oli vähän kostea keli, kun päivän kulkemisesta ei ole kuvia

31.7.

Ikäänkuin välipäivä, leppoisa aamu ja pakkailimme kajakkeihin vain vähän evästä ja kalastusvälineet. Lähdimme nousemaan vastavirtaa kohti pohjoista. Noin kolmen kilometrin melonnan jälkeen rantauduimme Katoslompolosta Hiitamolampeen laskenvan joen rannalle ja yritimme kalastella. Välillä teimme isojen rantakivien päälle nuotion, keittelimme kahvit ja paistoimme makkarat. Vuosi sitten pääsimme kajakeilla laskemalla kaikki kosket Katoslompolosta Hiitamolampeen. Nyt vedet olivat alempana ja ainakin näytti että nyt ei Katoslompolosta laskevasta koskesta olisi päässyt melomalla. Emme edes yrittäneet nyt sitä nousta ylös. Paluumatkalla vedimme uistimia perässä ja minulle nappasi kala ensimmäisenä kiinni. Sain ylös elämäni suurimman ahvenen, punnitusvälineitä meillä ei ollut mukana mutta A3 kokoinen karttatuloste toimi hyvin mittana, ahven oli 42cm pitkä. Aamulla kun olimme tulossa Petrille iski kala kiinni, mutta se katkaisi siiman ja vei mennessään hyvän uistimen. Ahvenen saamisen jälkeen oli Petrin vuoro saada saalista. Joku iso kala oli tälläkin kertaa kiinni uistimessa, se nimittäin veti Petrin kajakkia helposti pitkin järveä. Lopulta kun saimme uitettua kalan haaviin niin totesimme että hauki tuli palauttamaan aamulla viemänsä uistimen. Sillä oli nyt kaksi uistinta suussaan tai oikeastaan se oli sen ensimmäisen vetänyt kitustensa läpi niin että se oli jo suun ulkopuolella. Hauella oli pituutta 75 cm eli reippaan kokoinen oli tämäkin kaveri. Leirissä perkkasimme kalat ja laitoimme ne suolautumaan. Leirissä ollessamme näimme kun Karekkijärven eteläpuolelta jokivarresta tuli kahden miehen melomana kanootti. He jatkoivat nousua ylävirran suuntaan. Vielä oli kylmälaukussa jäljellä tuoretta lihaa, olimme tapamme mukaan pakanneet mukaan jäisenä kanafilettä, hirven filettä, kauriin paistia ja kauriin ulkofilettä, joskus on tullut sanottua ettei reissussa saa syödä huonommin kuin kotona. Sateenkaarikin ilmaantui näkyviin, illan ja yön aikana sateli jonkin verran vettä. 

Päivän kuvat

1.8.

Nyt sitten meille uusia vesiä ja uusia maisemia, kun lähdimme jatkamaan matkaa. Olimme viettäneet hyvin rauhallisen aamupäivän ja kello taisi olla jo n. varttia vaille 11 kun starttasimme liikkeelle. Järven ylitettyä alkoi ensimmäinen joki/koskiosuus kohti Joukhaislompoloa, se meni hienosti melomalla. Samoin pääsimme vielä Joukhaislompolosta Siltaluovanlompoloon laskevat kosket. Mutta Tupakkalompoloon laskeva koski oli niin kivinen ja vähävetinen että sen ohitimme rannan kautta kajakit tavaroineen vetäen. Kartasta olimme katsoneet että Tupakkalompolosta olisi kohtuu lyhyt vetotaival Heinälompoloon, mutta päätimme jatkaa matkaa meloen. Pääsimmekin helposti laskemalla vielä nämä kaksi koskea tai jälkimmäinen oli oikeastaan vain virtaavampi paikka. Kun nyt olimme näillä kulmilla niin ajattelimme käydä katsomassa Surnu Pekan taloa samalla. Vähän toista kilometriä piti meloa Heinälompolon lahden pohjukkaan että pääsimme lähelle pihapiiriä. Poikkesimme katsomassa paikkoja, ulko-ovi oli lukossa, mutta sen verran ikkunan läpi näki ettei tulevaisuuden ennuste talolle ole kovin hyvä. Näytti että vesikatto vuotaa talon sisälle, jos sitä ei kukaan hoida kuntoon niin aika pian taitaa talokin tuhoutua. Rauhallisella paikalla on saanut Pekka asustella, ei ole naapureista ollut täällä häiriötä. Palasimme kajakeille ja meloimme takaisin tuolta lahden pohjukasta ja jatkoimme Surnujokivartta alavirtaan. Useita veneitä näytti olevan jokivarressa rannalla, joku niistä lienee Pekan. Siinä missä joki tekee kaksi n. 90 asteen kurvia on kohtuullisen kuivana virtaava koski, koskessa olevan saaren itä/pohjoispuolelta pääsimme kuitenkin laskemalla ohittamaan kosken. Sitten olikin edessä sen verran kallioinen ja kivinen koski että totesimme sen mahdottomaksi edes yrittää laskea. Vedimme kajakit varusteineen joen kaakkoisreunaa kosken ohi. Sen jälkeen oli vielä tämän joen loppumelonta Surnukönkään yläpuolelle. Siellä olikin selkeästi merkitty veneiden vetoreitti. Täytyy tässä kohti antaa Joukolle tunnustusta, hänen mökkinsä on toteutettu siinä mielessä Surnukönkään viereen hyvin että se ei ns. hypi sieltä silmille. Vetotaipaleelta mökki ei juurikaan näy ja kun Surnuköngästä katsoo alhaalta ylöspäin niin sieltäkään ei mökki näy häiritsevästi. Vetotaipaleen jälkeen kello oli n. 14:30, eli matka oli edennyt varsin joutuisasti pidimme kaakaon keitto tauon ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa Pitkä Surnujärvelle. Tässä pohdimme että jos vaihtoehtona nousta Vätsäriin Inarijärven suunnalta, on tämä nyt käyttämämme tuloreitti, jokivarsi koskineen  mielestämme merkittävästi vaikeampi kuin käyttämämme reitti Kyyneljärven kautta.  Eli suositus nousijoille, kannattaa edetä Kyynelvuonon kautta, maisemallisesti hienompi ja mielestämme myös helpompi reitti.  Pitkä Surnujärvi on erittäin kortteinen pohjoisosastaan, lieneekö se aina niin ollut? Järven rannalle entisille Surnu Pekan maille on rakennettu useita mökkejä. Mielestäni niiden kaikkien osalta on maastouttaminen onnistunut hyvin, ne hävisi hyvin sinne ympäristöönsä. Alunperin olimme ajatelleet yöpyä Pitkä Surnujärven rannalla, mutta sen rannat on varsin jyrkkäreunaiset ja muistimme aikaisemmilta kerroilta että Surnuvuonon päässä sen länsirannalla on hyvä yöpymispaikka. Meloimme järven eteläpäähän, pikku sadekuurokin kävi meitä saattelemassa. Keskustelimme Surnukoskesta ja ehdotuksestani päätimme mennä sen laskemalla. Minä edellä ja Petri hetken päästä perässä, istuma-asennossa meloen kajakin ohjaus ei ole kovin nopeaa ja niinhän siinä sitten kävi että virta painoi minut koskessa olevaa kiveä vasten jumiin noin kosken puolivälissä, sain myös vettä hieman istuma-aukosta vaikka minulla oli aukkopeite paikoillaan. Petri ehti ohjata oman kajakkinsa sivuun vähän ylempänä. Nousin ylös ja kahlasin kosken reunalle vetäen kajakin perässäni. Ja taas keskusteltiin että miten jatketaan. Kosken rannat on varsin kiviset ja olin sitä mieltä että kun noin kymmenen metriä vedän kajakkia eteenpäin niin siitä pääsee taas hyvin liikkeelle. Vedimme siihen molempien kajakit valmiiksi ja minä taas jatkoin edellä, tällä kertaa loppulasku sujuikin hyvin ja Petri seurasi samalla tavalla perässä. Noin klo 17 rantauduimme ja pääsimme virittelemään leiriä kuntoon. Leiriytymispaikka on hyvä, valmis nuotipaikka, tasainen alusta, polttopuut on hieman kaukana. Kävelimme kankaalla jonkinlaisen lenkin että löysimme kaatuneita keloja, joista saatoimme sahata oksia polttopuiksi. Nuotiopaikka soveltui hyvin kalojen savustukseen, meillä oli mukana savustuspussi ja laitoimmekin ahven ja haukifileet savustuspussiin savustumaan. Hyvissä ajoin nukkumaan, tällekin yölle saimme vesisadetta, mutta se ei nukkuessa yhtään häirinnyt.

Päivän kuvat

2.8.

Aamupalan jälkeen noin klo 09 matka jatkui Surnuvuonoa pitkin. Alunperin olimme ajatellleet että seuraavan yön olisimme olleet Karhusaarilla, nyt muutimme suunnitelmia että poikkeamme siellä tauolla ja jatkamme sieltä Pisteriniemen autiotuvalle. Karhusaarten ympäristö on upean kallioista ja karua, kannattaa poiketa. Tauon jälkeen suunnistaminen oli helppoa, suora suunta Turvesaarten väliin ja sieltä edelleen samalla suunnalla Pisterniemeen. Muutamia uisteluveneitä näytti olevan liikkeellä ja kun meloimme kämpän rantaan jonkin verran ennen klo 15 niin siellä oli neljä vesiskootteria laiturissa. Kaverit vaikuttivat juuri heräilleen ja alkoivat kiireesti järjestelemään kämppää kuntoon. Odottelimme ulkona rauhassa kunnes saivat kämpän "luovutuskuntoon". Skootterimiehet lähtivät jatkamaan matkaansa, siistivät kämpän asiallisesti ja suhtautuminen muutenkin todella hienoa. Upea ilta, tuli kuljeskeltua pitkin rantoja nauttimassa varsinaisen reissun viimeisestä illasta ja reissun viimeiset lättykestit tuli myös pidettyä. 

Päivän kuvat

3.8.

Aamulla noin klo 09 liikkeelle upeassa säässä, kiersimme etelän kautta Kuuvin kanavalle. Kanavan varressa näytti olevan joku uusi rakennus nousemassa. Tavarat oli odottamassa rakentajaa. ja muutamilla mökeillä näytti olevan asukkaita tai vuokralaisia myös paikalla. Kanavan läpi menon jälkeen kaarroimme kohti Koskivuonon länsipäätä ja Nitsijärvestä laskevaa koskea. Nousin itse kävelysillalle ja vedin kajakin koskesta ylös, mutta Petri reippaana miehenä tuli sen melomalla. Koukkasimme Kotaniemen länsipuolella olevien saarten välistä ja suuntasimme Termiláássas saarten väliin etsimään sopivaa taukopaikkaa. Tauon jälkeen melonta pääosin ensimmäisen päivän reittiä noudatellen, nyt Postisaaren länsipuolelta. Jossain vaiheessa huomasimme että itäpuolellamme meloi samaan suuntaan kaksi miestä kanootilla. Niliniemen ja sen edessä olevan pienen saaren välistä käänsimme suunnan kohti viimeistä niemennokkaa ja vähän klo 15 jälkeen oli reissun melonnat melottu ja aloitimme varusteiden pakkaamisen autoon. 

Päivän kuvat

Hieno reissu, hyvä reitti, juuri näin päin kiertäen tuo mielestäni kannattaakin hoitaa. Nousu Vätsärin vesille on helppoa Kyynelvuonon kautta, kuten tuolla aiemmin jo kirjoitin. Reissu vahvisti edelleen käsitystäni että ilmatäytteiset kajakit soveltuvat hyvin tämän tyyliseen retkeilyyn. Varusteet on helppo pakata kannen alle. Maakannaksilla vie vain joitakin minuutteja ottaa varusteet kantoon ja sama juttu niiden pakkaamisessa kajakkiin. Itse kajakki liikkuu maastossa helposti yhden miehen voimin, kun laittaa vetoliinan sen keulaan kiinni ja lähtee vain vetämään. Jyrkimmissä mäessä veto sujuu ehkä vielä helpommin kun ottaa suoraan kiinni keulakahvasta. 


perjantai 26. elokuuta 2022

Lemmenjoen kansallispuistossa 12. - 17.6.2022






 Pari vuotta sitten tehdystä vaelluksesta jäi hyvät muistot, erityisesti erämaa-alueen puoli oli vaelluksen unelman täyttymystä monessa mielessä, vanhat metsät, upeat kelot, ns Trumpin haravoimat aluskasvillisuudet, ei muita kulkijoita jne. Siksipä uuden reissun suunnittelua sinne oli helppo miettiä. Kokoonpanoon oli suunnitelmissa pieni muutos, edellinen reissu tapahtui poikani ja Soolon kanssa, nyt mukaan oli lähdössä myös tyttö.

Lähtöpaikaksi ajateltiin  samaa paikkaa kuin  edellisellä kerralla, Vaskojoen Koskenniska. Sieltä kun pääsee oikeastaan heti erämaan rauhaan, kun poistuu Angelin tieltä. Suunnitelmissa osin samoja seutuja, mutta jotain uuttakin oli reissusuunnitelmissa. Reissuun lähdön lähestyessä poika sai flunssan ja teki viimehetkellä päätöksen perua lähtönsä. Valitettava juttu, mutta terveyden kanssa ei kannata leikkiä, aika ison riskin ottaisi jos flunssan jälkioireissakaan lähtisi itseään maastoon rasittamaan. Ja ei nämä upeat maastot sieltä minnekään häviä, sieltä ne taas löytyy kun on sopiva aika sinne kulkea.

10. -11.6. 

Perjantaina töitten jälkeen liikkeelle, aikaisemminkin kehumani retkeilyauto antaa vapauden edetä ilman tarkempia ennakkosuunnitelmia. Ensimmäinen yö pohjanmaalla, lauantaina ajo jo melkein perille. Matkalla poikkesin jututtamassa kullankaivuu hommissa olevaa ystävääni Tankavaaran maisemissa ja pääsin samalla kokeilemaan miltä se kultahippu kädessä tuntuu. Yöksi Kaunispään huipulle, jälkikäteen todeten, ei niin hyvä valinta, kun koko yön tuntui tuuli puhaltelevan melko reippaasti. 

12.6.


Aamusta käynti Ivalossa vielä kaupassa ja sen jälkeen vielä pieni ajo lähtöpaikalle. Auto Vaskojoen Koskenniskan sillan länsipuolelle parkkiin. Rinkkojen lopullinen pakkaus, samoin Soololle tavarat laukkuihin ja sitten menoksi. Liikkeelle pääsimme pilvipoutaisessa säässä puolenpäivän seutuvilla, siltaa joen ylitys ja suunta etelään ja kohti erämaata. Nyt oli tarkoitus edetä maastossa olevaa polku-uraa lähelle kansallispuiston rajakulmaa, siinä missä rajalinja kääntyy kohti Närrijärveä. Ensimmäisen päivän tavoitteena oli edetä vain Närrivaaran laen pohjoispuolella olevan lammen seutuville. Pääosin mukavaa kulkumaastoa, joku vähän kosteampi pätkä matkan varrella. 

Sopiva leiripaikka löytyi hyvissä ajoin iltapäivällä, loriseva puro lähellä ja kangasamaastoa leiriytymiseen. Virittelimme riippumatot paikoilleen ja leirin muutenkin valmiiksi. Leirin pystytyksen ja ruokailun jälkeen lähdimme vielä pienelle iltalenkille nousemalla lammen länsipuolelta Närrivaaran laelle katselemaan sieltä avautuvia upeita maisemia, pilvetkin olivat tässä vaiheessa jo pääosin siirtyneet muualle. Hienot tunturimaisemat avautuivat huipulta joka suuntaan. Sieltä palasimme lammen itäpuolelta kiertäen leiriin takaisin. 


Tästä päivän kuviin

13.6.

Edellisellä reissulla löytyi vahingossa hyvä yöpaikka Patajoen itäisiltä latvavesiltä, nyt oli ajatuksissa patikoida samoille seutuville ja miettiä siinä että vieläkö jatketaan matkaa pitemmälle. Aamu oli jo upean aurinkoinen, lähdimme liikkeelle jo ennen klo 08. Tänään alkoi myöhemminkin reissun aikana toteutettu korkeuskäyrää pitkin suunnistaminen. 

Närrivaaran pohjoisreunaa sen länsipäähän, pieni tauko ja siitä laskeutuminen kosteikolle ja ensimmäisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys. Tästä löytyi helposti ylityspaikka. Suunta edelleen suurin piirtein lounaaseen, kuljettavana miellyttävää kangasmaastoa. Välillä toisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys ja ennen klo 11 löytyi hyvä taukopaikka Pahtavaaran kaakkoispuolelta. Kosteikon pohjoisreunassa virtaava puro ja kosteikon eteläpuolella jyrkähkösti nousevan rinteen päällä hieno kuiva kangas. Pari tuntia taisi vierähtää taukoillessa ja auringossa makoillessa, minne näissä maisemissa kiire olisi. Risukeittimellä oli hyvä keitellä kahvivedet, sopivat risut löytyy käden ulottuvilta maasta. Vajaan kilometrin jatkettuamme matkaa "törmäsimme" vuosi sitten käyttämällemme taukopaikalle, tällä kertaa jatkoimme siitä ohi. Kosteikon eteläreunalla on helppo kulkuinen polku, lieneekö porojen tekemä. Sitä pitkin oli hyvä taivaltaa kohti tavoitetta. Reilu parisataa metriä ennen Patajoen idästä laskevaa haaraa pitää kiertää yksi lampi (291.1) ja nousta yhden jyrkkäreunaisen harjun yli. Sen jälkeen tiheähkössä metsikössä kohti jokea. Edellisenä vuonna leiri oli jokihaaran lounaispuolella maassa, mutta nyt löytyi riippumatoille hyvät paikat koillispuolelta vähän ylävirran suunnalta. 

Päivän lämpötila lienee ollut jo lähellä hellelukemia, niin totesimme että vaikka onkin vasta iltapäivä niin leiriydytään tänne. Vuotta aikaisemmin puron varressa oli vielä kohtuullisen paljon lunta ja puissa ei tainnut olla edes kunnolla hiirenkorvia. Nyt oli lumet sulaneet ja koivuissa lähes täysi lehti. Koska lämpö oli todella korkealla niin siirsin kylmässä säilytettävät ruokatarvikkeet puroon veden alle tiiviissä säkissä. Mukavaa oli vain makoilla riippumatossa ja kuunnelle vieressä virtaavan veden ääniä ja tehdä pieniä kävelylenkkejä puron varressa. 

14.6.

Soolo suoritti aamuyöstä herätyksen. Arvoitukseksi jäi, mitä oli liikkeellä, mutta en muista nähneeni sitä koskaan aikaisemmin niin vihaisena. Se haukkui vihaisesti puron toiselle puolelle tiukasti tuijottaen. Syy jäi arvoitukseksi, mutta joku syy haukkumiselle täytyi olla. Aamu olikin tällä kertaa hieman kosteampi, aamupalan jälkeen pakkasimme varusteet lähtökuntoon ja puimme sadevarusteet päälle. Suunta aikalailla etelään, kuitenkin niin ettei puroa tarvinnut enää aamun jälkeen ylittää. Tavoitteena ensin Roavvoaivin ja Buljahanoaivin välissä menevä poroaita ja sen eteläpuolella olevat pienet lammet. Sen jälkeen suunta kohti Roavvoaivin huippua. 

Sopivasti taukoillen matka eteni mukavasti ja noin kahden ja puolen tunnin jälkeen olimme tunturin huipulla. Pääosin nousureitti on helppoa kuljettavaa, joitakin  rakkapätkiä joutuu luonnollisesti välillä ylittämään, mutta maasto on helppokulkuisempaa kuin mitä kartan mukaan voisi olettaa. Huipulta suunta lähes etelään tavoitteena Maarestatuntureiden huippujen välissä oleva satula. Laskeutumismaasto sinnepäin on pääosin miellyttävää tunturinummea ja nousuosuudellekin löytyi hieman kierrellen hyvä reitti. Tunturin päältä avautui taas hienot maisemat, Rahpesoaivin ja Peuranampumapään välissä oleva Ravadasjärvi oli tämän päivän tavoitteena. Sadekin oli loppunut jossain vaiheessa. Suunta aikalailla etelään, pikkuhiljaa puusto lisääntyi ja tiheämmässä koivikossa lienee hirvillä hyvät oltavat, ainakin jätöksistä päätellen alueella asusteli todella isoja hirviä. Samoin koivikon keskeltä löytyi joitakin ikipetäjiä, pituutta ei niin valtavasti vaan rungon vahvuudesta päätellen ne olivat katselleen näitä maisemia ehkä jo muutaman satavuotta. Ennen järvelle tuloa piti vielä ylittää Ravadasjärveen kohtuullisen voimakkaasti virtaava oja. Ravadasjärven rannalta löytyi useita vanhoja leiripaikkoja ja valitsimme sieltä itsellemme mieluisan paikan järven törmältä. Itselle laitoin nukkumapaikan maahan. Vähän jälkeen leiriytymisemme vaelsi leiripaikkamme ohi pariskunta joka teki oman leirinsä lähemmäs järveen laskevaa ojaa, meistä muutaman sadan metrin päähän.  

Teimme päivällisen ja illalla noin klo 18 seutuvilla lähdimme vielä iltalenkille tavoitteena käydä katsomassa kartasta löytämääni mielenkiintoista kalliomuodostelmaa ja sen jälkeen nousu Peuranampumapään huipulle. Kalliomuodostelma olikin todella mielenkiintoinen, nimesin sen amfiteatteriksi. Nousu huipulle oli kohtuullisen jyrkkä, tiheää puustoa riitti melkein huipulle asti, mutta huipulta avautuvat maisemat olivat nousemisen arvoiset. Jos ylhäältä maisemat oli hienot niin ei ne leiripaikaltakaan huonot olleet, kun järven takaa näkyi upeasti Rahpesoaivin jylhät rinteet. Olimme olleet unessa jo varmaan jonkin aikaa kun läheltä alkoi kuulua ihmisten ääniä, kello taisi olla puolen yön seutuvilla. Aamulla heräämisen jälkeen huomasimme että muutaman kymmenen metrin päähän oli yön aikana noussut pari telttaa. 

Täältä löytyy päivän kuvat



15.6.

Aamupalan aikaan naapurissa oli hiljaista, leirin purkamisen ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen oli edessä siirtyminen hetkeksi Lemmenjoen kansallispuiston virkistysalueen puolelle. Jokivartta meni helposti kuljettava polku, joten ei ollut tarvetta suunnistamiselle. Noin 7km kävelyn jälkeen saavuimme Ravadasjokien risteykseen. Siirryimme siltaa joen yli ja etsimme parin harjun takaa sopivan leiripaikan majoitusalueelta. Paikalla ei ollut muita majoittujia. Puuvajasta löytyi harava, millä oli hyvä haravoida tarpin alusta kävyistä puhtaaksi. Kun saimme leirin valmiiksi ja välipalan puraistua jatkoimme ilman rinkkoja matkaa kohti Ravadasköngästä. 
Hyvä polku kulkea, pikkuhiljaa maasto nousee tai joki laskee niin että lähempänä Ravadasköngästä joki kulkee jo varsin syvällä polulta katsellessa. Kuohut lisääntyy ja maisemat jylhistyy kunnes lopulta laskeudumme alas katsomaan Ravadaskönkään viimeistä upeaa putousta. Täällä kohtasimme tämän päivän ensimmäisen vaeltajan. Könkään ihailun jälkeen poikkesimme vielä autiotuvan pihalla ja palailimme sen jälkeen takaisin leiripaikalle. 

Leppoisaa illan viettoa, muutamia ohikulkijoita mutta muuten luonnon keskellä kosken kohinaa kuunnellen. 


 Tästä päivän kuviin


16.6.

Suunta takaisin päin, pienen pätkän palailimme takaisin päin edellisen päivän tuloreittiä kunnes aloimme kääntämään suuntaa Keinopään pohjoispuolelle Keinoäytsin kurun pohjalle. Hanhijärveen laskevan puron länsipuolella oli hyvää liikkua, tälläkin kertaa törmäsimme kelossa katsovaan karhunpäähän. Puro laskeutuu pikkuhiljaa Hanhijärveä kohti, mutta jatkoimme ns. korkeuskäyrää pitkin Hanhijärven länsipuolella olevan pienen lammen rannalle. Tuuli puhalsi varsin voimakkaasti niin virittelimme tarpin tuulensuojaksi ja paistelimme päivätauolla lätyt. Unna Cuonjoaivvás nousi jyrkästi heti lammen pohjoispuolelta. Edellisellä reissulla poikkesin tämän pienen tunturin huipulla sen toiselta puolen sinne nousten ja edellisen reissun yöpaikka oli tämän tunturin toisella puolen. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Searitjärveä. Suunnistus oli edelleen helppoa, pitkään sai taas seurata korkeuskäyrää kunnes piti kääntää suunta pohjoiseen, jostain syystä ajauduin liiankin pohjoiseen, jossain vaiheessa törmäsimme mönkijäuraan, joka arveluni mukaan tulee Ravadasjokivarresta Peuranampumapään eteläpuolelta. Suunnan muutos kohti Searitjärveä, loivaa laskeutumista kohti kosteikkoa, puron ja kosteikon ylitys. Liian pohjoiseen kulkeutumisen vuoksi piti hiukan nousta puron vartta ylöspäin, että löytyi sopiva ylityspaikka. Alempana puro oli jyrkkäreunainen ja sen verran syvä ettei siitä päässyt suoraan yli. Searitjärven eteläpuolen kangasmaasto on taas vaeltajalle nautinnollista kuljettavaa. Searitjärven eteläpäässä tuntui tuuli käyvän pohjoisesta varsin reippaana, niin päätimme jatkaa vielä järven toiseen päähän sen itäpuolelta kiertäen. Järven kaakkoiskulmasta lähtee Seartijohka virtaamaan kohti Lemmenjokea, heti sen alkupäästä pääsee hyvin kahlaamalla ylitse. Melkein koko matkan järven itäreunalla kiersi polku, mitä pitkin oli hyvä kiertää järveä. Hetken aikaa katselimme sopivaa leiripaikkaa järven pohjoispuolelta ja löytyihän sieltä sellainen. 

Kun leiri oli saatu laitettua pystyyn ja ruokailut hoidettua oli aikaa tutkistella vähän ympäristöä. Tiedossani ole että täällä järven päässä on joskus aikaisemmin ollut joku kämppä, mutta se on jossain vaiheessa palanut. Aikani etsiskeltyä löytyikin kämpän pohja, joka kasvoi hyvin vesakkoa. Eipä paikalta enää juuri tämän kämpän mallisen tiheän vesakon seasta löytynyt kuin joitakin hiiltyneitä puita. Maisemallisestikin leiripaikka oli ihan hyvässä paikassa, järven takaa avautuu hyvin näkyviin Maarestatunturit, Peuranampumapää ja Hanhipäät. 

Tästä päivän kuviin

17.6.

Aloituspaikkaa kohti, suunta leiripaikasta pohjoiseen, tiedossa oli taas kerran mukavaa vaellusmaastoa. Lieneekö ollut jo kiire autolle, kun lähdimme liikkeelle jo vähän klo 07 jälkeen. Etenimme maaston mukaan kohti Searitjároaivin itäpuolta. Suunnistaminen oli helppoa kun olin valinnut reitiksi nousta mahdollisimman loivasti, karttaan piirretyt korkeuskäyrät näkyivät maastossa lähes konkreettisesti kun piti huolen että rinne nousi sekä reitin vasemmalla että oikealla puolen. On se vaan upeaa maastoa, jossain Searitjároaivin koillispuolella sopivan tunturipuron varrelle oli hyvä pysähtyä tauolle keittelemään kahvit, olihan kellonkin mukaan lakisääteisen kahvitauon aika.




 Reilun tunnin tauon jälkeen matka jatkui suuntana Kintaspuoliselän  länsipuolella olevat lammet. Lampien länsipuolella on edelleen hyvää vaellusmaastoa, kunne alkaa vähän haasteellisempi kallioinen alue. Kallioiden väleissä virtaa puro ja on paikoin melko kosteita paikkoja, joten reittiä joutuu vähän hakemaan maaston mukaan. Kallioisen alueen jälkeen alkaakin myötämäkiosuus joka lopuksi laskeutuu varsin jyrkkänä Närrivaaranojalle. Löytyikin hieno taukopaikka, missä pidimme puolenpäivän seutuvilla ruokailutauon. Tauon jälkeen Närrivaaran ojan ylitys ja taas ikään kuin korkeuskäyriä seuraten kiersimme Närrivaaran itäpäätä Yhdensuovan jänkää vältellen. Sitten olikin aika aloittaa loppulasku, kansallispuiston rajan seutuvilla palasimmekin aloitusreitillemme. Loppumatka oli mönkijäuralla kulkemista, mitä nyt parin ojan ylittämisen vuoksi piti vähän hakea sopivaa ylityspaikkaa. Leppoisa reissu maaston osalta maalissa.

 

Tässä linkki päivän kuviin

Tavarat autoon ja ajelimme Inariin, hotelli Kultahoviin pesulle ja sen jälkeen paikalliseen pitzeriaan pitzan syöntiin. Mukava reissu, taas kerran kelit suosi. Tämänkin reissun perusteella voi todeta, että jos haluaa nauttia erämaan rauhasta niin täältä se löytyy. Erämaa-alueen puolella saa kulkea rauhassa, maastot ja maisemat on upeat, löytyy ikimetsiä, ikihonkia, avotunturia, tunturipuroja ja upeaa luontoa.

Pitsan jälkeen lähdimme vielä tutustumaan uudistuneeseen Saamelaismuseo Siidan näyttelyihin. 

Täällä muutama kuva Siidasta



lauantai 13. elokuuta 2022

Menneitä muistelemassa

 Näköjään blogin päivitykset vain harvenevat, mutta täytyy välillä yrittää jotain tekstiä aikaiseksi, pari reissua on näidenkin jälkeen jo tehtynä.

Kevätvaellus 26.4. - 4.5.2022, aloitus Inarilla Veskoniemestä, lopetus Kilpisjärvellä


Toisena keväänä peräkkäin aloitin kevätvaellukseni Inarijärveltä. Mukaani sinne sain pari kaveria jotka eivät koskaan ennen ole käyneet minkäänlaisella vaelluksella. Lievää jännitystä oli lähdön lähestyessä kun lämpöaalto pyyhki pitkin pohjoissuomea, lumet sulivat ja kevät tuli kohisten. Onneksi juuri ennen lähtöä kelit kääntyivät pakkasen puolelle. 

Lähdin Soolon kanssa kohti pohjoista edellisenä päivänä kuin vaelluskaverit. Retkeilyauton kanssa on mukava kulkea kun voi yöpyä tilanteen mukaan missä haluaa. Tarkoituksena oli käydä seuraavana päivänä tervehtimässä koronasta toipuvaa kohta 91v täyttävää isääni ja jatkaa matkaa kohti pohjoista.

27.4.

Seuraavana päivänä kaverit ajoivat minut "kiinni" Rovaniemellä, kävimme syömässä ja täydensimme reissun ruokapuolen kuntoon. Matka jatkui ja huolestuttavan vähän näytti olevan lunta ja monin paikoin vesistöt olivat sulana.  Illaksi ajelimme Veskoniemen kalasatamaan, siellä tilanne näytti jo paremmalta, Inarijärvessä oli vahvat jäät. Poikkesimme illan aikana kävellen järven jäällä ja sattuneesta syystä kävimme "tarkistamassa" Vesa-Matti Loirin mökin samalla reissulla. 

28.4.

Yövyimme vielä autossani yön ja aamusta lähdimme liikkeelle. Ensimmäisenä tavoitteena oli Korkia Mauran jääluola. Jään päällä ei juurikaan ollut lunta paitsi rantojen läheisyydessä. Heti reissun alkupuolella näkyi hyvin että en ollut turhaan merkinnyt omaan karttaani järven sulapaikkoja. Härkänuorassa näkyi iso sula, samon Istumasaren pohjoispuolella. Noin kolme kilometriä ehdimme hiihdellä kun toisen kaverin suksesta irtosi side. Vaikutti siltä että suksen sisus oli kosteudesta johtuen pehmentynyt ja emme olisi saaneet sidettä enää uudestaan tukevasti siihen kiinni. Minulla oli autossa perinteisen hiihtämiseen tarkoitetut sukset kun olin lähtenyt liikkelle tunturisuksella. Sopivasti pohjoisesta päin tuli moottorikelkka ja kaveri sai "liftattua" heiltä kyydin takaisin satamaan. 

Me jatkoimme Piltsiniemen itäpäässä olevaan niemennokkaan odottelemaan. Soolo veti minun ja kaverin ahkion sinne, ei tuntunut ahkiot paljon perässä hidastavan. Aikamme auringossa odotellen näimme että suksen vaihtaja oli tulossa takaisin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Menimme Piltsiselän yli suoraan pohjoiseen ja kiersimme Korkia-Mauran itä- ja pohjoispuolelta jääluolalle. Ilmeisesti lämpöaalto oli vaikuttanut luolaankin, kun luolassa olevan jään päällä oli melko paljon vettä ja sen päällä vain heikko jääkansi.


 Luolassa käynnin jälkeen keittelimme vielä kahvit nuotiopaikalla. Sain viillettyä peukalon päähän vertavuotavan haavan ja sitä paikatessani ehti kaverit jo lähteä liikkeelle. Oli pakko kiirehtiä perään kun näytti että he olivat suuntaamassa kulkua Lehtisaarten väliin, vaikka tavoitteena oli Hoikka Petäjäsaaren eteläkärki. Sain hiihdettyä heidät kiinni ja käänsimme suunnan Jäkäläsaaren eteläpuolelle ja siitä kohti Nuutasenniemeä. Tuuli kävi melko voimakkaasti meitä vastaan ja totesimme että jäisellä järvellä oli helpompi kävellä kuin hiihtää. Laitoimme sukset ahkioiden päälle ja jatkoimme kävellen. 

Hoikka Petäjäsaaaren eteläkärjessä pidimme taas sopivan mittaisen tauon ja laitoimme sen jälkeen sukset jalkaan ja jatkoimme matkaa hiihtäen. Liikkeelle olimme lähteneet noin klo 09 ja vähän jälkeen klo 16 saavuimme Petäjäsaaren autiotuvalle. Tuvalla oli yksi moottorikelkkailija, mutta hän kertoi odottelevansa vain kaveriaan. Asetuimme taloksi ja saimme nautiskella rauhallisen ja pitkän illan kevät auringosta nauttien. Illan ja yön aikana sateli hieman lunta jään päälle, mutta ei mitään merkittäviä määriä.




29.4.

Päivän tavoitteena Kärppäsaaren autiotupa ja Kasariselän ylitys. Vähän yhdeksän jälkeen olimme taas suksilla ja jatkoimme Petäjäsaarten välissä matkaa kohti pohjoista. Muutamia moottorikelkkailijoita näkyi olevan liikkeellä. Puolen päivän maissa jäimme päivätauolle Palkissaaren länsipuolella olevan pienen saaren suojaan.

 Siitä näki että Jäälahden suulla oli moottorikelkka porukka pilkillä. Ruokatauon jälkeen oli hyvä ottaa vielä pienet päiväunet auringonpaisteessa ennenkuin jatkoimme matkaa kohti Liinasvuonoa.








 Hiihtelimme Liinassalmen luo joka olikin sulana. Sen rannalla pidimme makkaranpaisto tauon ja keittelimme kahvit. Kahvia odotellessa kaverit kävivät kokeilemassa Inarijärven veden lämpötilaa, lieneekö ollut kyseessä sitten uinti vai peseytyminen.

Tauon jälkeen suunta kohti pohjoista ja Suovanuoraa. Sinne meno salmen itäreunaa, senkin keskellä oli sulapaikka. Nämä on niitä Inarijärven kevätvaelluksen parhaita puolia. Pysähdyimme makkaranpaisto tauolle

Sitten vielä pätkän matkaa Suovanuoraa itään Kärppätuvan rantaan, minne saavuimme vähän ennen klo 15. Tuvan seinustalla oli parit sukset ja pihassa ahkiot. Sisällä oli ruokailemassa paikallinen pariskunta parin koiran kanssa. He olivat myöskin hiihtovaelluksella. Ruokailun jälkeen he siirtyivät omasta halustaan kodan puolelle ja me asetuimme kämppään. Taas oli pitkä ilta aikaa nautiskella kevään tulosta.

30.4.

Jälleen kerran hieno aamu, vähän ennen klo 09 jatkoimme matkaa, nyt päivän tavoitteena Jääsaaren autiotupa. Alkumatkasta saimme katsella Sammakkoselän näkymiä, kiersimme Kärppäsaaren itäpuolelta ja hiihtelimme lähellä rantaa, kun sieltä sentään paikoin löytyi vähän lunta jään päältä.


 Koutukinsaaren vierestä Palkissaarille ja sen kaakkoisreunasta suunta Tissisaarten eteläkärjen seutuville. Siellä nousimme maihin tauolle, virittelimme makkaranpaistotulet ja pidimme reilun tunnin mittaisen päivätauon. Ihmettelimme alueen rauhallisuutta kun liikkeellä ei tuntunut olevan ketään muita meidän lisäksi. 

Sitten suunta Kotkasaaren länsikärkeen ja siitä Kuoppasaarten itäkärkeen ja siitä Vieppisaaarten välistä Pienen Jääsaaren luoteispäähän. 

Saaren vieressä olevalla pienellä saarella pidimme kahvin keitto tauon. Tauon jälkeen ajatellulle päivän viimeiselle etapille. Jääsaarten välistä kaarroimme Iso Jääsaaren eteläpuolelle. Etelä-Aunion lahdella näytti olevan joku pilkkiporukka. Tulimme autiotuvalle noin klo 14 seutuvilla. Asetuimme taloksi, valmistimme päiväruuan ja nautiskelimme olostamme. Suunnitelman mukaan jatkaisimme seuraavana aamuna Veskoniemeen ja kaverit lähtisivät ajamaan kohti Tamperetta. Tauon aikana tuumailimme että voisimme kuitenkin hiihtää illan aikana jo autolle ja yöpyä siinä niin heidän seuraavan päivän ajomatkalle saataisiin lisää ajoaikaa.

Noin 18:30 starttasimme sitten viimeiselle osuudelle. Moossinaselän ja Nanguvuonon selän välistä Moossinasaaren länsireunaan. Sieltä Kaskamosaarten välistä Piltsiselälle. Piltsiselällä katselimme että näin keväällä tänne pääsee helpommallakin keinolla, pari lentokonetta oli jäällä. Vaikutti että pilkkipaikkojen välitkin siirryttiin lentokoneen avustuksella.

Piltsiselän eteläosassa Soolo liukastui ja alkoi ontumaan toista etutassuaan. Löysäsin ahkion irti ja laitoin sen itselleni vetoon ja jatkoimme matkaa. Noin klo 21 saavuimme autolla. Pakkailimme tavarat autoon ja iltatouhujen jälkeen nukkumaan. 

1.5.  

Aamusta ajo Ivaloon, Kultahippuun. Olimme mukana aamun lipun nostossa, sitten pesulle ja sen jälkeen aamupalalle. Kaveri lähtivät ajamaan kohti Tamperetta ja minä aloin miettimään reissun jatkon ruokahuolia. Ivalon S-market on todella monipuolinen kauppa, sieltä on todella hyvä täydentää reissuille niin varusteita kuin ruokatarvikkeita. Nytkin täydensin ruokavarastoni ajatellen reissun jatkoa.

Lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä, tälläkin kertaa valitsin reitin Sodankylän kautta niin ei tarvinnut miettiä autotien kuntoa. Illaksi Kilpikselle, auto parkkiin Kilpsijärven Luontokeskuksen parkkipaikalle. Kilpisjärvellä oli täysi talvi, keväästä ei juurikaan merkkejä. Katselin illan aikana sääennusteita seuraaville päiville ja näytti että huomiselle oli luvassa lumisadetta ja voimakasta tuulta. Asetuin nukkumaan ajatuksella että minulla ei ole mitään pakkoa lähteä lumituiskussa tunturiin ja samalla saisin Soololle yhden lepopäivän lisää. Tosin kun se sai kulkea vapaana niin ei ollut näkyvissä minkäänlaista ontumista. 

2.5. 

Aamusta Kilpisjärven Retkeilykeskukseen  aamupalalle. Nautiskelin aamupalan kaikessa rauhassa ja jäin vielä sen jälkeen istuskelemaan takkatulen eteen toviksi aikaa. Palailin takaisin Luontotalon parkkipaikalle ja seurailin auton lämmöstä ulkona olevaa keliä, se oli ennusteen mukaista. Kuten kuvastakin näkee, Saana-tunturiakaan ei tuiskun seasta juuri erottanut.  Joitakin lähtijöitä näytti tunturiin olevan menossa, tuttujakin joukossa. Muitakin samanlaisella ajatuksella olevia lähtijöitä näytti olevan, muutaman auton päässä oli pakettiauto missä oli koiravaljakko tuotu Kilpiskelle. Ohjaaja yöpyi teltassa parkkipaikan lähellä ja jossain vaiheessa selvisikin että olimme tavanneet tunturissa joitakin kertoja jo aikaisempinakin vuosina. Kun olen lomalla niin yleensä osaan nautiskella olostani, kiire ei ole minnekään. Siitä oli tämäkin päivä hyvä esimerkki, helposti meni päivä tekemättä oikeastaan mitään. Huolestuttavaa oli ehkä se ajatus että yhtä hyvin voisin nautiskella lomastani tälläkin tyylillä. 

3.5. 

Leppoisa aamu, upea sää, pakkailin pikkuhiljaa tavaroita, naapurissa koiravaljakko samoissa puuhissa. Noin klo 10 lähdimme nousemaan kelkkareittiä pitkin kohti Tsahkaljärveä. Noin puolen tunnin nousu urakan jälkeen olimme järven jäällä ja suuntasimme nykyisen reitin mukaisesti kohti Terbmisjärveä.

 Tsahkaljärven itäpään nousussa näin että naapurin valjakko on tulossa järvellä ja kääntelimme sivuun reitiltä antaaksemme heille vapaan reitin edetä. Tauon jälkeen matka jatkui, keli oli kohtuullisen hyvä. Vähän ennen klo 13 lähdimme kaartamaan Terbmiksen reitiltä kohti Saarijärveä Muurivaaran itäpuolelta. Joitakin vastaantulijoitakin oli mutta varsin hiljaista. Juuri ennen Saarijärven autiotupaa huomasin että taas Soolo ontui etujalkaansa mutta  etenimme vielä nämä viimeiset sadat metrit perille. Samalla tein päätöksen että en lähde riskeeraamaan Soolon terveyttä yhtään pitemmälle vaan katselen tilannetta rauhassa täällä. 


Varaustuvan puolella oli tutun eräoppaan vetämä porukka palailemassa onnistuneelta Haltin reissultaan. Seuraavana päivänä Kilpisjärveltä oli lähdössä puolen päivän maissa liikkeelle pari kaveriani kenen kanssa oli tarkoitus viettää tunturissa yhdessä muutamia päiviä. Soittelin kavereille että minun osaltani tuli suunnitelmien muutos enkä jatkaisi tästä enää yhtään pidemmälle. Nautiskelin kuitenkin olostani tunturissa, ei taaskaan kiirettä mihinkään.

4.5.

Normi aamu ja aamupala paitsi ei kiirettä pakkailemaan tavaroita lähtökuntoon. Sääennusten näytti kohtuu reipasta länsituulta, joka olisi ollut minulle vastainen, mutta ennusteen mukaan tuuli helpottaisi illalla noin klo 19 seutuvilla. Päivä vierähti mukavasti, retkikunta suuntasi kohti Kilpisjärveä, joitakin tulijoita oli tunturista ja samoin sinnepäin menijöitä. Oli hyvää aikaa käydä katsomassa rakenteilla olevia uusia rakennuksia. Toisesta on tulossa autiotupa ja toisesta varaustupa. Ihan hyvä että saadaan vilkkaalle tuvalle lisää majoituskapasitettia. 


Noin klo 16 seutuvilla tuli kaveritkin paikalle ja aloitin poronkäristyksen paistamisen meille yhteiseksi ruuaksi. Jätin kavereille turvavälineeksi oman Garmin Inreach satelliitti lähettimen ja noin klo 20 starttasimme Soolon kanssa kohti Kilpisjärveä. Vedin itse ahkiota ja annoin Soolon kulkea mukana ilman kuormaa. Hiihtelimme ns vanhaa reittiä eli Saarijärven yli lounaaseen ja jatkaen sieltä rajan yli Norjan puolella poiketen. 

Másetjavren seutuvilta reitti alkoi kääntyä myötäiseksi, mutta pehmyttä lunta oli tunturissa sen verran runsaasti että vasta juuri ennen Tsahkaljärveä sai alamäestä edes pientä apua ahkion vetämiseen. Ilma tuntui viilenevän melko nopeaan tahtiin, tullessani autolle n. klo 23 taisi pakkanen olla jo -15 asteen tietämissä. Yön aikana se kävi ilmeisesti jopa lähellä -20 astetta. 

5.5.

Yö vierähti autossa kivasti, aamupalan jälkeen ajelin rajan tullille ja kävin Soolon papereiden kanssa kyselemässä että pitääkö koiran kanssa käydä ilmoittautumassa. Sain ohjeeksi että palatessa ei tarvi poiketa. Ajelin sen jälkeen katsomaan kevään tuloa Skibotnin sulan meren äärelle. 

Jonkin matkaa ajelin vuonon rantatietä pitkin ajatuksella että sattuisiko näkymään isompia meren eläjiä uimassa mutta ei tällä kertaa. Hyvä kahvin keittopaikka kyllä löytyi. Jossain vaiheessa ajo takaisin Kilpisjärvelle, uskomattoman nopea on maisemien muutos tuon n. 50 km matkalla, suosittelen Kilpisjärvellä kävijöitä tekemään tuon pienen poikkeaman Norjan puolelle.  Suunniteltua lomaa oli hyvin jäljellä niin lähdin rauhassa palailemaan kohti kotia, viettäen välillä vielä kolme yötä. Tässä näkyy tuon retkeilyauton ja retkeilyautoilun parhaat puolet, voit vapaasti kulkea ilman tarkempia suunnitelmia. Pysähdyt kun siltä tuntuu, yövyt vapaasti kun siltä tuntuu.