Itäkairan laidalla

Aina löytyy joku syy lähteä lappiin

Syksyllä 2023 vaellus/talkoo kavereiden kanssa huomasimme että nyt elokuun lopussa tulee 10 vuotta kuluneeksi kun hoidimme yhdessä Manto-ojan autiotuvan kuntoon. Päätimme samalla että on syytä käydä porukalla tekemässä kohteessa takuutarkastus. Kokoontumisesta informoitiin kaikkia talkoisiin osallistuneita ja myös metsähallituksen ko. alueesta nykyisin vastuussa oleville henkilöille.

Tästä alkoi reissuni suunnittelu, kun ajattelin että yritän tehdä jonkinlaisen vaelluksen ennen tuota kokoontumista. Vaellukselle olin ottamassa mukaan nuoremman, Isku koirani. Iskulle ensimmäinen kesäajan vaellus. Aloituspäiväksi ajattelin kokoontumista edeltävää lauantaita ja luonnollisestikin aloituspaikkana Kemihaara. 

Retkeilyvarusteet pakkailin ennakkoon pikkuhiljaa lähtökuntoon, kuivailin vähän ruokia ja pääosan muistakin ruuista hankin jo etukäteen, taas tapani mukaan osan eväistä pakastin niin saan vietyä ne jäisenä maastoon. Lähtö kohti pohjoista perjantaina 23.8., välillä autossa yötä ja lauantaina ajo yhteen suomen syrjäisimmistä paikoista, Kemihaaraan. Aikanaan kun Peltoniemet siellä asuivat, niin muistaakseni lähimpään naapuriin oli matkaa 50km ja kauppaan ja muihinkin palveluihin 108km.

24.8.

Vaikka yritin olla ajoissa liikkeellä niin siltikin saapuminen Kemihaaraan venähti yllätävän myöhäiseen, noin 15:30 oli rinkka minun selässä, laukut Iskun selässä ja ylitimme Kemijoen latvavedet siltaa pitkin ja suuntasimme Keskihaaran itäpuolta menevää polkua pitkin kohti erämaata. 

 

Keskiharjun kohdalla pidin ensimmäisen tauon ja siitä polkua pitkin kohti pohjoista, tavoitteena tälle illalle Peskihaaran autiotupa. Matkan varrella sateli välillä jonkin verran vettä ja nakkasinkin sadeviitan itseni ja rinkan päälle. Tein vähän tyhmän reittivalinnan lopuksi, olisi pitänyt ymmärtää että ei se suotta polku kierrä kankaita pitkin. Lähdin oikaisemaan kohti Peskihaaraa ja paikoin tarvoin melko pehmeässä suossa tai muuten haastavassa maastossa. Kello olikin jo hieman yli kahdeksan illalla kun saavuin kämpän pihalle. Tyhjä kämppä, hetken aikaa hiljaisuuden kuuntelemista, kamppeet sisälle ja molemmille vähän murkinaa syötäväksi. Kelit oli sen verran lämpöiset että ei tarvinnut edes miettiä tulien virittämistä kaminaan, iltapuhteiden jälkeen yöunille.Muutaman kerran piti käydä palautekeskustelua Iskun kanssa, kun Iskun mielestä laveri oli tarkoitettu myös sen nukkumapaikaksi ja minun mielestäni koiran paikka on autiotuvan lattialla. Pääsimme yhteisymmärykseen sen jälkeen kun Isku oli kanssani samaa mieltä.

päivän kuvat 

25.8.

Rauhallinen aamu, hieman aamusta sumua mutta poutaa. Lähdin liikkeelle noin puoli kymmenen seutuvilla. Nyt suunta pois poluilta, Peskihaaran kämpältä luoteeseen, löytyi helposti kahlauspaikka Liittohaaran yli ja suunta kohti Nummerusvaaraa, sen korkeimman kohdan itä- ja pohjoispuolelle. Paikoin maasto oli soista ja paikoin mukavan oloista korpimaisemaa ja välillä todella mukavaa kulkumaastoa.

Pidin melko tiheästi taukoja, kun löytyi sopivia paikkoja, itseltä rinkka alas ja Iskulta myös reput pois. Ja  kun olin tässä vaiheessa liikkeellä kumisaappaissa niin aina tauolla kengät ja sukat tuulettumaan. Nummerusvaaran rinteillä huomasin hetki erään tauon jälkeen, että hattu olikin jäänyt pois matkasta ja palasin vajaa puolikilometriä takaisin päin sitä etsimään ja Isku kun oli apuna niin sieltähän se löytyi. Nummerusvaaran maisemista avautui ihan hienot maisemat Nummerusvaaranpalossa reittini risteytyi poroaidan kanssa, sen ohittaminen oli varsin helppoa, poroaita kun oli pitkältä matkalta syystä tai toisesta nurin. Poroaidan ympäristössä maasto oli varsin pusikkoista, välillä läpitunkeminen oli todella työlästä. Sitten suunta Peuraselän läntisten huippujen väliin ja sieltä kohti Peuraselän ja Auhtiselän välissä kulkevan puron vartta, sieltä kun oletin löytyvän myös juomavettä. Suunnistin siihen kohti puroa, missä se lähtee jyrkemmin laskemaan kohti Jaurujokea niin vältin jyrkimmät rinteet puron varresta. Sääennuste oli näyttänyt illalle ja yölle sadetta ja toiveissa oli että ehtisin leiriytyä ennen sateen alkua. Tulinkin ojan varteen n. 15:30 seutuvilla, oja oli sen kokoinen että siitä löytynee juomavedet ympärivuoden.  Ojan ylittämisen jälkeen aloin katselemaan sopivaa leiripaikkaa, mihin olisi hyvä pystyttää teltta. Koko päivän oli ollut varsin voimakas tuuli ja se tuntui jatkuvan edelleen, niin yritin saada tarpin laitettua niin että saan siitä sekä sateen että tuulensuojan. Hyvä paikka löytyi korpikuusen vierestä, majoitteena oli tarppikangas ja kotatelttani sisäteltta. Mielestäni ihan ok yhdistelmä vaikka teltta vaatikin aina vähän virittämistä. Kokonaispaino kohtuullinen ja parasta se että vaikka olit teltassa niin pystyin tarkkailemaan ympäristöä verkkoseinien läpi. 

 

Paikka oli upea, korpikuusien ympäröimä kurun reuna, missä ainot äänet tuli tuulesta ja puron solinasta. Moneen kertaan ehdinkin sitä itsekseni ihailla. Saatoin olla aika varma ettei lähikilometrien säteellä ollut ketään muita kulkijoita, jos ei mahdollisia eläimiä lasketa. Virittelin leirin valmiiksi ja pääsin aloittelemaan ruokahommat. Sadekin tuli ennusteen mukaisesti ja taisi olla vähän klo 18 jälkeen kun asetuimme Iskun kanssa telttaan. Tarpin suojassa oli hyvä tehdä ruokia ja taisin paistella täällä eka kerran lättyjäkin. Sade ropisi mukavasti, lueskelin kirjaa niin pitkään kuin jaksoin ja sen jälkeen yöunille. Pitkin yötä sateli vettä ja tuuli tuiversi, mutta aamuun mennessä sateet olivat taas menneet ohi. 

päivän kuvat 

26.8.

Noin 7:30 heräsin unesta, yli 13 h olimme viettäneet teltassa ja mikä positiivista Isku oli koko sen ajan siellä aivan rauhassa, joitakin kertoja se oli illan ja yön aikana tarkkaillut tarkemmin ympäristöä ja välillä jopa murinalla reakoi johonkin, mutta syyt jäivät arvoitukseksi. Kyllä se useampaan kertaan ennen tuota heräämistä oli tietysti käynyt kuonollaan nenän päästäni tarkistamassa että onhan isäntä vielä hengissä. Taas leppoisa aamu ja vähän ennen klo 10 liikkeelle. Alkumatkasta ensin rinnettä jonkin matkaa ylämäkeen ja sitten ns. korkeuskäyrän mukaisesti maastoa seuraillen. Mielenkiintoista maastoa, paikoin korpikuusten seassa rinnesuota, puroja ja paikoin kuivaa kangasta. Olin suunnitellut reittini niin että yritin välttää Auttiselän pahimmat hyvin tiheään korkeutta muuttavat harjanteet kiertämällä niiden itä ja pohjoispuolelta. Maasto muuttui melkein kuin veitsellä leikaten korpikuusikoista upeiksi mäntykankaiksi. Oli mukavaa oikaista auringonpaisteessa jäkäläkankaalle pitkäkseen nauttimaan hienosta säästä ja hienoista maisemista. Jaurujoen pohjoispuolen tunturit näkyivät tänne hienosti.

 

 Muutamien purojen ylitys ja sitten edessä oli Auhtijoki. Siitäkin löytyi helposti paikka, mistä pystyi saappaat jalassa kahlaamaan yli. Sen jälkeen vielä pieni pätkä Jaurujoen vartta kankaan reunaa pitkin kävellen mönkijäuralle ja sille rakennettua siltaa pitkin Jaurujoen yli. Poroaidan portilla oli pari poromiestä mönkijöiden kanssa. He kertoivat että olivat juuri saaneet aitaurakkansa tehtyä ja olivat valmistautumassa kotiin lähtöön. Kävelin reilun kilometrin vielä Tahvontuvalle, minne saavuin noin 13:30 seutuvilla. Tuvalla oli pari poromiestä ja heitä kertyi sinne kaiken kaikkiaan puolen kymmentä. He olivat olleet 10pv aitaa rakentamassa ja olivat majoittuneet sen aikana varaustuvan puolelle. Nuoria miehiä ja yksi nainenkin joukossa, todella reippaan ja mukavan oloista väkeä, pakkailivat kamppeensa mönkijöihin ja siistivät paikat ennen lähtöä. Noin 40 km mönkijä ajomatka oli kuulemma edessä kun lähtivät ajelemaan kotiin päin. En halunnut vielä tässä kohti majoittua tuvan puolelle, kun ajattelin että voi olla muitakin kulkijoita tulossa. Kohta tulikin ensimmäinen kulkija ja ensimmäinen kysyjä että oletko ajatellut saunaa lämmittää. Sitten tuli pari kulkijaa lisää, joilla oli pari koiraa mukana, sama teema, taas pari kulkijaa ja yksi koira lisää. Tässä vaiheessa lähdin laittamaan omaa telttaani pystyyn, kun nämäkin kulkijat kyselivät saunavuorojen perään. Sauna oli tässä vaiheessa jo lämpenemässä. Sitten tuli vielä pari yksinäistä kulkijaa ja taas kyseltiin saunavuorojen perään. Itse olin sanonut että en käy saunassa. Pohdinkin tässä vaiheessa sitä että lähteekö ihmiset sen vuoksi vaellukselle tai vaikuttaako se oikeasti näin voimakkaasti heidän reittisuunnitelmiin, että pääsee saunaan. Nimittäin Peskihaaran kämppäkirjaa lukiessani todella usein toistui kirjoitus, lähdetään käymään Härkävaarassa saunomassa. Sama viesti toistui myös täällä Tahvontuvan vieraskirjassa. Sen verran syrjässä on Tahvon tupa, että jos sieltä poistettaisiin tuo sauna, niin en usko että olisin nähnyt tällaista ruuhkaa, kuin nyt näin, vaikka ollaan sesongin ulkopuolella. Tulipaikkoja lopetetaan säästösyistä ja joillakin paikoin palaa kiukaan alla tuli yötä päivää ja ihmisten tärkein asia tuntuu olevan sopiva saunavuoroista. Ruokailun jälkeen paistelin vielä vähän lättyjä ennenkuin asetuin telttaan lukemaan kirjaa. Edelleenkin voimakkaat tuulet jaksoivat "jyllätä", tuuli jatkui läpi yön. Samoin tällekin yölle tuntui riittävän vesisateita ihan kiitettävästi. Minulle tällainen sateiden aikataulutus yölle sopi vallan mainiosti.

päivän kuvat 

27.8.

Taas poutainen aamu, värkkäilin aamupalan rauhassa ja pakkailin tavarat lähtökuntoon. Suunnitelmissa oli kuitenkin nousta Tyyrojan vartta tuntureille, ainakin jonnekin asti ja palata sitten takaisin tuvalle ja jatkaa matkaa kohti Peuraselän autiotupaa. Jätin varusteet kämpän vierustalle odottelemaan paluuta. Ojan itäpuolella kulkee polku, jota pitkin lähdin liikkeelle noin klo 10 seutuvilla, paikoin aika jyrkkiäkin nousuja. Pikkuhiljaa puusto harveni ja näkymät parani. Povivaara ja Vongoivan räystäs alkoivat näkyä länsipuolella, jatkoin etenemistä Pirravatselman rinteille. 

 

Edelleenkin tuuli oli melko voimakas. Nousin sen verran ylös Pirravatselman rinnettä että sain päivitettyä sääennusteen. Sen mukaan tuulen nopeus oli 8 -9m/s. Palailin sitten takaisin päin, jossain vaiheessa vastaan tuli ensin kaksi vaeltajaa koirineen ja vähän myöhemmin yksinäinen kulkija, joka oli lähtenyt myös päiväretkelle. Tuvalle tullessani oli sieltä jo kaikki väki lähtenyt jatkamaan matkaansa, kuka mihinkin suuntaan. 

Pikku välipala, noin tunnin tauko ja sen jälkeen rinkka selkään ja kohti Jauru jokea ja joen vartta kohti itää. Tahvon tuvan ja Peuraselän autiotuvan väli on paikoin todella upeaa maastoa. Alkumatkasta näkyi hyvin metsäpalon aiheuttamaa tuhoa. Joen varressa hienoja taukopaikkoja ja mielenkiintoista oli se että kun Jaurujoen pohjoispuolella oli upeaa jäkäläistä mäntykangasta niin itäpuolella oli korpikuusien muodostamaa hienoa korpimaista kuusimetsää. Väliltä löytyy myös yksi metsähallituksen huoltama nuotiopaikka. Peuraselän autiotuvan vähän alapuolella on mönkijöiden joen ylityspaikka. Pudotin rinkkani sinne, pudotin vaelluskengät ja sukat pois jalasta sekä housuistani lahkeet, otin Iskulta laukut olkapäälleni ja lähdin tunnustelemaan Jaurujoen ylitystä. Vettä oli noin polven korkeudelle, mutta virta oli kohtalaisen voimakas, mutta vielä helppo kahlattava. Jätin Iskun laukut vastarannalle ja palasin hakemaan rinkkaani ja Iskua. Vähän mönkijäreitin yläpuolelta löytyi hyvä kahluureitti, siellä vesi ei syvimmilläänkään noussut aivan polviin asti. Sitten laukut Iskun selkään ja pikku siirtyminen Peuraselän autiotuvalle. Tuvalla oli yksi kaveri, joka oli yöpynyt teltassa edellisen yön Tahvon tuvalla. Jutustelimme hetken ja lähdin etsimään suojaisaa yöpymispaikkaa. Täälläkin tuntui tuuli puhaltelevan edelleen kovin voimakkaasti. Vähän matkan päästä kämpästä löytyi sopiva paikka ja sinne leiri pystyyn. Tein ruuan ja söin sen.

 

 Loppuillasta virittelin tulet nuotiopaikalle ja istuskelimme jutustelemassa toisen vaeltajan kanssa nuotiolla. Jossain vaiheessa mainitsin kaverille, että Iskun mukaan tänne on muitakin tulossa ja siitä noin varttitunnin päästä polkua pitkin saapui kaksi ulkomaalaista vaeltajaa painavien rinkkojensa kanssa. Hetken aikaa juteltuaan he lähtivät etsimään itselleen yöpaikkaa ja poistuivatkin Jaurujoen vartta jonnekin ylävirran suuntaan. Aikamoisia tuulenpuuskia tuli pitkin yötä, mutta tällä kertaa yöllä ei tietääkseni satanut kuitenkaan vettä.

päivän kuvat 

28.8.

Jälleen kerran leppoisa aamu hyvässä säässä. Ei ketään muita näkyvissä, illan vierailijoista ei mitään havaintoa eikä tuvassa yöpyjästäkään näkynyt muuta kuin kävelysauvat kämpän seinää vasten. Noin klo 10 lähdin nousemaan Peuraselän varsin jyrkkää rinnettä, edessä taisi olla n. 200m nousukorkeutta muutaman kilometrin matkalle. 

 

Tämä puoli Peuraselän pohjoisrinne on hienoa vanhaa mäntymetsää ja mitä ylemmäs nousin sitä hienommin taakse jäävät tunturit tulivat näkyviin. Tauolla istuskellessani jossain Härkämurustan pohjoispuolella polun vieressä testasin puhelinta. Siinä sattui juuri olemaan paikka missä puhelin löysi kentän ja sillä saattoi soittaa, korkeus ollut lienee n. 310 - 320 metriä merenpinnasta, tämä lähinnä sen vuoksi tiedoksi, jos joskus jollain on tuolla tarve käyttää puhelinta. Kun pahin nousu oli voitettu, ristesi talvireitti ja mönkijäura polkua, sen jälkeen vielä vanhoja pitkoksia pitkin suon ylitys ja sen jälkeen löytyi sopiva paikka polun varrelta mihin jäin ottamaan pienet päiväunet. Oli mukava makoilla auringonpaisteessa ja syödä samalla mustikoita suoraan käden ulottuvilta. Päiväunien jälkeen vielä joitakin kilometrejä vaellattavana Keskipakkojen Jussinmurustan laavulle minne tulin iltapäivällä n. klo 14 seutuvilla. Olisi ollut vielä hyvää aikaa jatkaa vaellusta mutta kun kiire ei ollut mihinkään päätin jäädä nautiskelemaan erämaan rauhasta tänne ja myös yöpyä laavulla. Laavun vieraskirjasta löytyi kirjauksia monien vuosien ajalta, eli varsin hiljainen laavu sen perusteella. Itäkairan Prinsessan, Sirkan kirjoituskin löytyi vuodelta 2016, missä hän totesi että ei ole enää nämä kylmässä nukkumiset hänelle oikein sopivia. 

 

Samoin toisen alueen kulkijan Eräkulkurin kirjoituksia löytyi useita. Molemmat nämä alueen pitkäaikaiset kulkijat ovat jo ikänsä vuoksi joutuneet luopumaan alueelle tehtävistä vaelluksista. Muutama tunti tuloni jälkeen tuli Peuraselän autiotuvassa yöpynyt kaveri paikalle, piti pienen tauon ja jatkoi kohti Mantoselkää ja Manto-ojaa. Muita kulkijoita ei sitten näkynytkään tälle päivälle. Minulla oli hyvää aikaa siistiä vähän paikkoja, jostain syystä osalla kulkijoista on tarve kantaa säkkitolkulla polttopuita laavulle vaikka liiteri on vieressä. Siistin laavun, lakaisin sieltä roskat pois ja kannoin ylimääräiset polttopuut takaisin liiteriin. Laittelin nuotiopaikan parempaan kuntoon. Tyhjensin sen pohjalta varmaan 15 cm paksusti tuhkaa/hiekkaa vähemmäski ja parantelin nuotion kivikehää ja siivosin vielä liiteri/puucee yhdistelmän parempaan kuntoon. Kaikenkaikkiaan laavun ympäristö oli mielestäni jo tullessani hyvässä kunnnossa, kiitos siitä kanssakulkijoille. Mukava oli istuskella nuotion äärellä, tällä laavulla nuotiopaikan sijainti laavun nähden on mielestäni juuri oikein. Nuotin savut nousee räystään vierestä hyvin ylös mutta nuotio antaa merkittävästi lämpöä laavun suuntaan. Virittelin telttani laavun sisälle yöpymistä varten ja järjestelin tavarat niin että joku muukin mahdollinen kulkija voisi laavulle vielä pysähtyä. Teltasta Iskun oli hyvä tarkkailla ympäristöä teltan verkkokankaan läpi ja minulla oli hyvää aikaa lueskella taas mukana olevaa kirjaa. Muutama sadekuurokin taas kulki, mutta ne taisi vain parantaa unen laatua.

 

 

 

päivän kuvat 

 29.9.

Tältä laavulta voisi lähteä polkuja pitkin kohti Keskirovia ja Kemihaaraa tai jatkaa poroaidan suuntaisesti kohti Mantoselkää. Aamu oli hyvin kostea, lieneekö yöllä lämpötila käynyt vähän alempana, sumu tuntui leijailevan maiseman yllä vaikka aurinko jo paisteli komeasti. Suuntasin kohti Mantoselkää alueen vanhaa kulku-uraa pitkin. Alueella enemmän liikkuneet varmaan osaisivat sanoa olisiko uuden poroaidan vierustaa kulkevaa mönkijäuraa parempi mennä, mutta vanha polku oli vielä ihan kuljettavassa kunnossa ja jotenkin minun ajatukseen miellyttävä vaihtoehto. Keskihaaran läntisemmän haaran yli ei päässyt muuten kuin kahlaamalla, sopiva kahluupaikka löytyi vähän polun eteläpuolelta. Siinä vettä oli noin polveen asti. 

 

Seuraavan purohaaran yli meni huonokuntoinen silta. Sitten vielä Keskipalon ylitys ja suon ja Manto-ojan ylitys, siinäkin huonokuntoinen silta. Mönkijäuralla tässä lienee vain muutaman vuoden ikäinen silta.  Polku tulee suurinpiirtein Mantoselän ja  Manto-ojan tupien puoliväliin. (Uusi kulkureitti tuolle välille on juuri työn alla ja se tulee ohjaamaan reitin suoraan Manto-ojan autiotuvalle) Suuntasin tietysti Manto-ojan autiotuvalle, minne tulin jo ennen puoltapäivää. Tuvalle tullessani siellä näytti jo olevan kolme kokoontumiseen tullutta, erikseen täytyy heistä mainita Ohtamaan Teuvo. Teuvolla on ikää jos oikein muistan 92 vuotta, mutta niin vain hän oli vielä jaksanut yhden väliyön "taktiikalla" patikoida tänne Kemihaarasta. Virittelin vähän matkan päähän autiotuvasta oman tarppini ja telttani pystyyn ja levittelin tavarani sinne. Suunnitelmissani oli vielä illan aikana kävellä Kemihaaraan autolleni yöksi. Olin nimittäin varannut autolle täytekakku tarvikkeet että voin tehdä kokoontumiseen tulijoille täytekakun. Olihan 10 v aiemminkin talkoiden lopussa täytekakku tarjoilu. Tosin sen kakun tasolle en kuvitellutkaan pääseväni, se oli sentään lakkakakku, jonka Peltoniemen Helena teki talkoilijoille. Muutamia muitakin tulijoita jo tuli paikalle, myös metsähallituksen alueesta vastaava Suvi Kauhanen kävi paikalla tiedustelemassa että mitä työkaluja seuraavalle päivälle tulisimme tarvitsemaan. Samalla hän helpotti muutamien tulijoiden matkaa tuomalla mönkkärillä heidän rinkat jo perille. 

 

Katselimme vähän paikkoja ja arvelimme että mitä korjaustöitä pitäisi saada tehtyä. Itse kämppä oli pysynyt hyvässä kunnossa, vessan ovi vaati vähän korjausta ja sen sain hoidettua jo tälle päivälle kuntoon. Loppuillasta sitten pakkasin rinkkaan tavarat joita arvelin että en enää loppureissulla tarvi ja tietysti myös yöpymisvälineet ja lähdin kohti Kemihaaraa. Matkaa on Kemihaaran pihalle tasan 10km ja parkkipaikalle n. 150 m vielä siitä. Parin kilomerin jälkeen tuli jo ensimmäiset vastaantulijat eräkärryineen, kohta sen jälkeen huomasin polulla nuoren karhun paskaläjän mitä Isku siinä hetken ihmetteli. Pääsimme myös kokeilemaan reitille rakennettuja teräs "pitkoksia", mitkä oli tehty niin leveänä että niissä pystyi mönkijällä ajamaan. Hyvin näytti Isku ritilän päällä pystyvän liikkumaan, hieman se hidasti kulkunopeutta verrattuna polulla kulkemiseen, mutta muuten ritilä ei tuntunut häiritsevän sen kulkua. Muutamia kokoontumiseen tulijoita tuli matkalla vielä vastaan, jotka epäilivät että olen menossa väärään suuntaan. Tälle illalle taisi Manto-ojalle kertyä jo noin kymmenen talkoilijaa.

päivän kuvat

30.8.

Aamuherätys autossa, aamupala, tavaroiden pakkaus ja kohti Manto-ojaa, illan ja yön aikana ei uusia tulijoita ollut ilmaantunut paikalle. Taas reipas 2h patikointia ja kämpälle kahville. Osa porukasta oli jo täydessä työn touhussa. Kämpän seinien pisimpien hirsien päät saivat huopakaistoista lisäsuojaa, piipun juuren tiivistytä oli jo aloiteltu parantamaan ja aikanaan kaivamamme kuivatusojan perkaus oli myös jo käynnissä. Todella nopeaa näyttää olevan rahkasammaleen kasvu hyvissä olosuhteissa. Oja oli verhoiltu yli 10cm vahvalla sammalkerroksella. Kaivoimme ojan taas auki, ojan tarkoitus on varmistaa että ylempää rinteiltä valuvat pintavedet saadaan kerättyä ja ohjattua kämpän ohi. Kämpän pohjan alle asennettiin silloin remontin yhteysessä myös salaoja. Nyt kaivelin salaojaputken pään esille ja puhdistin putken loppupään sisäpuolelta kaiken kasvuston pois. Sen jälkeen keräilin ojan kaivun yhteydessä kertyneet kivet salaojaputken pään ympärille suojaksi. Oli mukava huomata että sama tekemisen meininki oli tälläkin kertaa porukassa, kuin mitä oli ollut 10 vuotta sitten. Vielä jälkikäteenkin mietittynä silloinen urakka oli todella merkittävä ponnistus ja erinomainen osoitus siitä että kun on yhteistä tahtoa niin saadaan isojakin asioita aikaiseksi. Minulle erityinen ilon aihe oli käydyt keskustelut Metsähallituksen Suvi Kauhasen kanssa. Hänen asenteensa ja suhtautuminen talkoilla tehtäviin korjaustöihin oli todella positiivinen. Toisenlaistakin suhtautumista kun on välillä ollut olemassa. Tottakai keskustelimme myös tällaisten talkootöiden vastuukysymyksistä ja riskeistä mitä niihin liittyy. Se osin selittää sen että osa Metsähallituksen työntekijöistä ei ole niin innostuneita talkoilla tehtävistä projekteista. Oja tuli kaivettua, hirret suojattua, piippu tiivistettyä, kämpän ulko-ovi korjattua, nuotiopaikka siistittyä, 10 vuotta sitten jääneitä purkupuita poltimme ja loppuja järjestelimme siistimmäksi, vanha jätepiste purettiin ja siistittiin, raivasimme polun viereiselle lähteelle ja lisäsimme sinne opastenuolen, uusimme kuivatusojan yli menevän sillan, raivasimme kämpän ympärille kasvanutta vesakkoa vähemmäksi ja varmaan paljon muutakin positiivista kämpän suhteen ehdittiin tekemään. Ja sitten iltapäivällä oli aika kokoontua yhteisen nyyttikestipöydän äärelle. Värkkäsin siihen ne kaksi täytekakkua ja paljon muutakin herkkua oli tarjolla. Väkeä oli tässä vaiheessa paikalla jos oikein laskin niin ainakin 16 henkilöä joista suurin osa oli ollut mukana jo silloin 10 vuotta sitten. On helppo sanoa, että on se huippuporukka. 

Sääennuste oli näyttänyt jo tälle perjantai-illalle vesisadetta ja joku ihan pieni sade iltapäivällä vähän ripsauttikin vettä. Täällä kun paikoitellen myös netti toimii niin seurailin sääennustetta. Se näytti yölle ja erityisesti lauantai aamupäivälle runsaita vesisateita. Pääosa kokoontuneista ihmisistä oli huomenna jatkamassa omiin suuntiinsa, joku oli lähdössä kahden viikon vaellukselle, osa oli lähdössä Vieriharjun ja Rakitsanojan suuntaan, joillakin oli kiire jo aamusta kohti Kemihaaraa jne... Itse ajattelin sääennusteesta johtuen että voisi olla hyvä suunnitelma kävellä autolle vielä nyt illan aikana, niinpä purin leirini ja pakkailin tavarani rinkaan lähtövalmiuteen. Noin klo 18:30 sitten starttasin viimeisen kerran tälle välille. Mukavan reissun loppusuora, matkalla tuli vastaan ensin neljä ulkomaalaista vaeltajaa, oletin että olivat matkalla kohti Korvatunturia, sen jälkeen tuli vielä kokoontumiseen menossa oleva pariskunta koirineen ja heidän jälkeensä vielä isä - poika yhdistelmä maastopyöriensä kanssa. Maailman pienuus tuli taas kerran todettua kun jäimme keskustelemaan. Mies ihmetteli että hän ei ole koskaan nähnyt Kemihaaran parkkipaikalla niin paljon autoja yhtä aikaa kuin mitä siellä nyt oli. Kun kerroin että meillä oli 10 vuotis kokoontuminen Manto-ojan autiotuvan talkoilen vuoksi, niin selvisi että hänen isänsä oli ollut mukana Rakitsanojan talkoissa. Hyvin hänet muistinkin kun oli ollut hänen isänsä kanssa puhetta että isäni veli oli ollut hänen kanssaan paljonkin tekemisissä työasioissa vuosikymmeniä sitten. Matkan aikana jalostui vielä ajatus että ehkä voisi olla fiksua ajaa autolla pois sorateiltä, nyt kun tiet olivat vielä kuivat. Onhan sorateitä Kemihaarasta lähtiessä varmaan n. 70 km.  Eli kun tulimme Iskun kanssa autolle noin klo 21 niin, Isku kyytiin, rinkka autoon, vähän vaatteiden kevennystä ja tien päälle. Jos tästä reissun loppuosan kulkemisesta jotain positiivista haluaa löytää, niin puoleentoista vuorokauteen kannoin rinkkaa, tosin osin kevennettyä sellaista n. 40km ja selvisin siitä ihan hyvin. Lopulta ajelin noin 120km Savukosken ja Pelkosenniemen rajalle. Siinä löytyi hyvä levähdyspaikka tien varresta ja toppasin sitten siihen yöksi. 

päivän kuvat 

Tässäpä linkki reissukuviin

30.8.

Mukava oli herätä aamulla kun sade ropisi auton kattoon. Ei ollut enää sateesta minulle mitään haittaa. Mukava ja hyvin onnistunut reissu oli taas takana. Auton keula kohti etelää, ajoa, taukoja, ajoa. Ja illalla vähän ennen klo 23 kotona. 

 

Lopuksi muutamia ajatuksia/kokemuksia reissusta.

Kemihaaran erämaa-alue ja erityisesti alueet missä liikut polkujen ulkopuolella on upeaa retkeilyaluetta, mielestäni aitoa erämaata. Erityisesti se toisen yöpaikkani ympäristö oli mielestäni todella upeaa korpikuusikkoa ja Peskihaaran ja tämän väli myöskin vaikka välillä olikin aika risukkoisiakin pätkiä. Siellä jos jossain tunsin olevani erämaassa. Mieleen jäi myös se kuinka nopeasti tuolla maasto ja kasvillisuus muuttuu, se on melkein kuin viivoittimella vedetty raja kun siirryt korpikuusikosta upeaan vanhaan mäntymetsään. Jaurujoen eteläpuolella Auttiseljän laita on todella upeaa aluetta. Ja voin olla väärässä mutta luulen että retkeilymielessä aika vähän käytettyä seutua. Jos vaihtoehtona on yöpyä Tahvon tuvan ruuhkissa tai tuolla hienoilla jäkäläkankailla niin ainakin minun on helppo tehdä oma valintani. Jaurujoen pohjoispuolen metsät olivat myös hienoja, siellä on jotain samaa tunnelmaa kuin Lemmenjoen erämaa-alueen vanhoissa metsissä.

Taas oli turhaa tavaraa mukana, täytyy taas ottaa opiksi. Ehkä osin keleistäkin johtuen oli vaihtovaatetta vähän liikaa, kirves kulki mukana, kertaakaan en sitä käyttänyt, retkisahaa tarvin vain talkoissa, risukeitin vain painona, kaasua varasin yhden pikkupullon liikaa, vain yhden kirjan sain luettua, toinen oli turhaa repussa. Leipää kului vähemmän kuin oletin, levitettäkin liikaa. Eli ei gramman viilausta vaan kilojen viilausta ehkä pitäisi tehdä, paras tuotos tietysti olisi kun pudottaisi itseltä 10 kg painoa pois.

Kenkäpohdintaa. Aloitin reissuni kumisaappailla, kun oletin että matkalle sattuu myös kosteampia paikkoja enkä halunnut kastella vaelluskenkiä heti reissun aluksi. Kumisaappaiden kanssa minulla on tapana toimia niin että aina kun pysähdyn tauolle, otan kengät pois jalasta, kengät, kenkien pohjalliset ja villasukat tuulettumaan. 1. päivälle oikea valinta, tuli se vesisade ja loppu reittivalinta. 2. päivälle oikea valinta, oli vesistöjen ylityksiä, kosteita suopätkiä jne.  Samoin kolmannelle päivälle varsinkin päivän alkuosan reitille oikea valinta, oli paikoin varsin märkiä ne metsien rinnesuot ja siellä virtaavat purot. Mutta kyllä jalkapohjissa tuntui kolmannen päivän jälkeen että kengän pohja ei ole kovin tukeva (Nokialaiset perus kumisaappaat). Tahvon tuvalla vaihdoin vaelluskenkiin, tunne jalassa oli merkittävästi miellyttävämpi. Tästä eteenpäin kuljin polkuja pitkin ja vaelluskenkä toimi hyvin. Jussinmurustan laavun ja Manto-ojan välillä maasto oli aamukasteesta märkää ja sillä välillä kengät ja sukat kostuivat, jopa niin että kippasin jossain välissä vähän vaelluskengästä vettä ulos. Mutta puolessa päivässä auringonpaisteessa kengät ehtivät kuivua. Varmasti joku muu kenkä yhdistelmä olisi ollut keveämpi, mutta silti pidin valintaani onnistuneena. Minulla on ollut jo vuosia vedenpuhdistusvälineistö mutta sen käyttö on ollut varsin vähäistä. Aiemmalla Vätsärin reissulla totesin että se on varsin kätevä leiripaikan vesiastiaksi ja suodatinta voi käyttää aina kun näyttää että se on tarpeellista, mutta se toimii myös ilman sitä. Nyt tällä reissulla käytin suodatinta toisena iltana ja Jussimurustan laavulla. Molemmissa paikoissa veden mukana tuli jonkin verran suoperäistä mutaa, jotka automaattisesti suodatin puhdisti vedestä pois. Luulen että jatkossa sen käyttö tulee edelleenkin lisääntymään.

UKK-puisto, sen saunat ja kulkupaanat. Minulla lienee asenneongelma UKK-puistoa kohtaan, alue ei ole vuosikymmeniin kiinnostanut. Olen nähnyt kuvista ne leveät kulkupaanat, lukenut tarinoita tungoksista ja ympärivuorokautisista saunan lämmityksistä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, luin kämppäkirjoista kulkijoiden kirjoituksia ja todella merkittävässä roolissa siellä esiintyy saunat ja saunomiset. Ne vaikuttavat ihmisten reittivalintoihin ja kirjoitusten perusteella esim Tahvon tuvalle tullaan esim. Marivaarasta vain että päästään käymään saunassa. Nyt vaelluksella vähän lähestyin UKK-puiston eteläosaa, mutta Tahvon tupa on sielläkin vielä vähän syrjässä pahimmista ruuhkapaikoista. Mutta kokemus vastasi odotuksiani, eipä siellä juuri muusta kuullut kanssakulkijoilta kuin saunavuoroista ja olihan tuo kulkijamäärä reissuani ajatellenkin melkoinen. Oma ehdotukseni Metsähallistukselle on kustannusten säästämiseksi, että poistetaan kaikki autiotupien saunat pois käytöstä. Ehkä silloin ei tarvisi syrjäisiä nuotiopaikkoja lakkauttaa niin paljon. Erittäin onnistuneena pidän Jussinmurustan laavun ratkaisua. Siinä on mukavan kokoinen laavu, vaatimaton mutta hyvin sijoitettu ja toimiva nuotiopaikka. Fiksusti ratkaistu liiteri/puucee yhdistelmä. Tällaisia voisi olla lisää, en tiedä milloin tuonne oli puuhuolto viimeksi tehty, mutta liiteri oli lähes täynnä, vieraskirjan mukaan käyttö varsin vähäistä, mutta merkittävä turvallisuuslisä erityisesti haastavien vuoden aikojen kulkijoille. 

Isku pärjäsi reissussa hienosti, siitä näyttää kasvavan minulle erinomainen reissukaveri. Tuon viimeisen reilun 40km kävelyjen osalta Isku käveli puolet ilman reppua ja muutenkaan ei enää tuossa vaiheessa repuissa muutoinkaan ollut juurikaan mitään tavaraa. Eli sen kuorma keveni reissun loppuakohti, kuten minunkin. Edelleen tämä reissu vahvisti käsitystäni siitä että koira on ihmisen paras vaelluskaveri.

Vätsärin ruuhkissa

 Reissun suunnittelua

Jo monilta melontareissuilta tutun kaverin, Petrin kanssa sovittiin että tämän kesän melontareissu suuntautuu taas Vätsäriin. Saimme reissulle vielä vahvistukseksi Jaskan niin lähtökohdat reissun suunnitteluun oli olemassa. Meillä Petrin kanssa on Advanced Elements convertible kajakit ja Jaskalla on inkkari kanootti. Ajateltiin suunnitella reissu niin että inkkaria ei oteta mukaan. Päädyin sitten ratkaisuun hankkia itselleni  Saimaa Trek packraft in. Hankinta "listalla" packraft on ollut jo pitempään ja päädyin tähän ajatuksella että hankin niin kevyen ja pieneen tilaan pakattavan, että sen voi halutessaan pakata mukaan rinkkaan joskus jos vaelluksella on tiedossa vesistöjen ylityksiä. Lisäksi tähän valintaan oli helppo päätyä, kun kajakkimme on helposti muutettavissa yksiköstä kaksikoksi. Se antoi mahdollisuuden tarvittaessa muuttaa packraft  hinattavaksi tavaran kuljetus lautaksi.

Reissun suunnitteluun liittyi muutamia perusajatuksia: suorittamaan ei olla lähdössä, sen voi tehdä kotona. Lähtöpaikka Semekurtan poroerotuspaikka, kun meistä vain minä olin vieraillut Routasen kurulla ja nyt se oli reissun "pääkohde". Ei mitään tarkkoja päiväsuunnitelmia, mennään tilanteen ja tuntemusten mukaan, nautiskellen, aikaa reissuun oli varattu 6 - 8 pv. Ja myös niin että reissun noin puoliväliin on varattu aikaa myös jalkaisin tutustua ympäristöön. Ajankohta jo aiemmista reissuista hyväksi havaittu heinä-elokuun vaihde, silloin ei yleensä hyttyset juurikaan kiusaa reissussa.

Reissuruuat: sama jo perinteinen kaava, jokainen huolehtii vuorollaan koko porukan pääruuan, tällä kertaa se tarkoitti että jokainen mietti ruuat kahdelle päivälle ja loput tarvittaessa soveltaen. Matkalla mietitään muut kuin kylmänä säilytettävät ja kuivatut ruuat ja hankintaan ne yhdessä. Ruokiin liittyy myös usein käyttämäni ajatus, reissussa ei saa syödä huonommin kuin kotona. Hyväksi havaittu tapa kesäretkeilyyn on ollut että viedään ruuat jäisenä maastoon, niin ei tarvi kaikkia reissueväitä kuivatella. Ruokalistalle kertyi parille eka päivälle hyvät hirvenliha pihvit muusin ja kermakastikkeen kera, sitten oli vuorossa kanafileet uusien perunoiden kera, tämän jälkeen naudan filepihvit edelleen uusien perunoiden kanssa ja sen jälkeen siirryttiin kuivattuihin ruokiin. Myöskin grillimakkarat, levitteet yms lähti jäisenä maastoon, varovaisesti laskien kylmälaukussa oli lähtiessä jäisenä 2kg lihaa, 3kg grillimakkaraa, 1kg levitteitä, vajaa 700g pekonia. Muut ruuat perinteen mukaan Ivalosta ruokakaupasta.

Reittisuunnitelma: Yritin miettiä jotain uutta aiemmista reissuista poiketen, ettei tarvi koko reissua tehdä tutuissa maastoissa. Luonnollisesti väkisinkin tulee kuljettavaksi myös tuttuja paikkoja, kun melonta osuudet suoritetaan pääosin vettä pitkin, joka tosin ei ole niin itsestään selvää kun ollaan Vätsärissä. Alla kuvassa reissusuunnitelma, kuvat avautuu omalle sivulleen isompana, kun sitä klikkaa hiirellä.

 

Viikko ennen lähtöpäivää oli ollut pohjoisessa todella lämmin ja lähes koko lapinläänin alueella oli metsäpalovaroitus joka ennusteiden mukaan jatkuisi koko reissumme ajan, joten varauduimme siihen että saamme kaikki syömiset valmistettua kaasukeittimellä. Samoin varasin reissulle mukaan veden puhdistusvälineet (minulla vastaava kuin linkissä, mutta 10 L pussilla) kun oletimme järvien vesien olevan huomattavan lämpimät ja halusimme minimoida mahataudin riskit. Ennuste näytti meille että parin todella lämpöisen päivän jälkeen lämpötila alenisi miellyttävämmälle tasolle, päivisin alle 20 astetta.

26.7. Reissun lähtöpäivä

Petri starttasi Vihdistä aamupäivällä, nappasi Jaskan kyytiin Hämeenlinnasta ja suurinpiirtein suunnitellusti puolen päivän maissa pääsimme pakkaamaan varusteita retkeilyautooni. Vielä ruuan syönti ja lähtökahvit ettei tarvi olla heti pysähtymässä. Startti noin klo 13, tässä kohti arvio että noin puolenyön maissa olisimme Sodankylän kohdalla. Sieltä oli nimittäin tarkoitus saada takaisin kaverille lainaamani Garminin satelliitti gps, niin ei olla turvallisuusmielessä vain kännyköiden varassa. Muutama jalottelutauko ja samalla kuskin vaihto ja suunnitellusti puolenyön maissa Sodankylässä. Sitten vielä pikkupätkä ajoa (n. 40km) ehkäpä jo perinteiselle yöpaikalle Vajukosken rannalle Cafe Mariannan viereiselle parkkipaikalle.

27.7.

Aamulla noin klo 08 olimme Ivalossa ja kävimme syömässä Hotelli Kultahipussa aamupalan. Vaikka aamupala seisovasta pöydästä on varmasti riittävän tukeva, niin mielestäni se on huomattavan ylihintainen, voi olla että tämä kerta oli tähän hätään viimeinen aamupala tuossa paikassa. Tämän jälkeen kauppaan tekemään viimeiset hankinnat. Ivalossa ja Inarissa on hyvätasoiset S-marketi ja K-kaupat, joten sen puolesta voi kaikki muut kuin jäädytetyt ruuat hankkia paikallisesti. Sitten vielä pikku ajomatka lähtöpaikalle, vain reilu 150km ja noin 2h. 

Semekurtan poroerostuspaikalla olimme joskus puolen päivän seutuvilla, autoista päätellen näytti muitakin olevan maastossa. Varusteiden läpikäynti ja katsoimme vielä että mitä yhteisiä varusteita otetaan mukaan ja mitä ylimääräistä jätetään autolle. Vätsärin melontavaellus tarkoittaa ainakin meillä sitä, että varusteet pitää olla niin pakattuna että ne on helppo pakata melonnan ajaksi ja myös helppo nostaa kantoon maakannaksille. Hyvin toimivaksi on osoittautunut tapa pakata kaikki varusteet rinkkaan, kylmälaukku jää erilliseksi kannettavaksi, niin saa pidettyä kaikki kylmät eväät samassa "paketissa" ja kyseisen päivän tarvikkeet pakataan omaan pieneen kylmälaukkuun.

Hyväksi aiemmin havaitsemamme reitin mukaan parkkipaikalta n. 1,2km matka ensimmäisen vesistön rantaan. Ensin varusteet lähtöpaikalle, juuri ennen perille tuloa ensimmäiset kohtaamiset, kaksi miestä myös lähtöpuuhissa. Sanoivat olevansa tekemässä nyt viimeistä reissua Vätsäriin, kuulemma ikä painaa (tosin totesin heidän olevan minua nuorempia) Sen jälkeen palasimme hakemaan kajakit, jotka vedimme lähtöpaikalle. Aluenperin tuo reitti löytyi oman "karttatiedustelun" avulla, kun erilaisten Youtube kanavien kertomat vaihtoehdot osoittautuivat varsin haastaviksi vaihtoehdoiksi, edelleen suosittelen tätä.

Tapaamiemme miesten alkureitti Sollomusjärvelle asti oli sama kuin meillä, he näyttivät juuri rantautuvan ensimmäisen lammen yli melonnasta vastarannelle kun saavuimme rantaan kajakkien veto puuhasta. Laitoin packraftiin ilmat ja lastasimme varusteet kyytiin. Noin 2h autolta lähdön jälkeen olimme valmiina ensimmäiseen melontapätkään, 500m melontaa, 100m tavaroiden siirtoa, 400m melontaa, 200m tavaroiden kantamista, Sollomuslompolon rantaan, sellaista on melontaretkeily Vätsärissä. Sitten hyvin ansaittu kahvitauko ja samalla kannaksella näytti taukoilevan myös edellämme lähteneet. Mittasimme järviveden lämpötilan ja se oli oli n. 24 astetta, tämä vahvisti ajatuksen suodattaa kaikki juomavesi, mitä ei keitetä. Kahvin jälkeen pienet nokoset, varusteet kulkupeleihin ja eteenpäin, mutta ei se aina niin helppoa ole. Sain jalkani tarttumaan istuimen kiinnitysliinaan ja sukelsin pää edellä järveen. Uinti rantaan ja uusi yritys, kunnes huomasin että silmälasit puuttuu. Lasien metsästys pohjasta vei tovin aikaa ja niiden sukellus sieltä sitten ylös ja taas eteenpäin. Tauolla olimme sopineet että heti kun löytyy hyvä leiripaikka niin jäämme siihen yöksi. Pieni kannas ylitettäväksi ja siirryimme Sollomusjärvelle. Vastarannalla näkyi mukavan näköinen hiekkaranta vähän sivussa suunnitellulta jatkoreitiltä. Suuntasimme sinne, löytyi vanha leiripaikka, valmis tulisija jota tosin emme voineet nyt käyttää kun on metsäpalovaroitus päällä. Syöntiä, turinointia ja ympäristöön tutustumista. Mukava harju rantakaistaleen takana, poro ja kuukkelit kävivät toivottamassa tervetulleeksi Vätsäriin. Upea ilta ja auringon lasku, aurinko horisontin takana tähän aikaan jo melkein puolituntia.Kuvassa eteläisempi viiva Sollomusjärvellä on aloitusreitti ja keltainen nuoli näyttää 1. yöpymispaikan.

28.7. 

Heräsimme noin klo 07, aamupala, leirin purku ja liikkeelle n. 8:30. Pikku melonta pätkä, maakannaksen ylitys, pikku melonta, sitten 500mm tavaroiden kantamista ja Kantapääjärvellä pääsimme melomaan jo yli kilometrin pätkän. Itärannalla näytti olevan ainakin kahden teltan leiri ja muutama ihminenkin siellä näytti olevan. Sadan metrin kannas ja noin kilometrin melonta Saarijärveä pitkin, josta parin kannaksen kautta Peten Harrijärvelle. Peten Harrijärven pohjoispäästä suunta itään ja kohti Pikku Tuulijärveä. Jos Peten Harrijärvi oli heinäinen ja matala niin Pikku Tuulijärvi oli upean karu ja se liittyy pienen kosken kautta Tuulijärveen. Tuulijärven lounaiskulmassa kosken juurella pidimme kahvinkeitto tauon, sen jälkeen olikin edessä reissun tähän asti pisin melontapätkä, noin 5km. Lievää jännitystä melontaan toi selän takana jyrisevä ukkonen, tummat pilvet ja näkyvät sateet kauempana selän takana. Meloimme järven kaakkoisrannan tuntumassa ja olimme valmiina rantautumaan, mikäli ukkonen olisi meidät saavuttanut. Nyt oli hyvä vertailla kajakkien ja packraftin melonta ominaisuuksia, Jaskaan verrattuna, jolla oli vähän pidennetty mela, minun piti meloa lähes tuplaten nopeammalla tahdilla ja Petriin verrattuna noin 50%, enkä siltikään oikein pysynyt mukana. Tässä kohti olimme jo sopineet, että kun saavumme Iso Rovijärvelle lähtevän ylityspaikan luo niin katselemme siitä sopivan leiripaikan. Tuulijärvi oli täältä koillisrannaltaan oikeastaan koko matkan todella matala, rannoilla pitkästi hienoja hiekkarantoja.

Rantautumispaikan vieressä olevalla varsin suositulla leiripaikalla pitkässä niemennokassa näytti olevan pari kanoottia ja telttaa ja jos oikein muistan niin kuusi ihmistä. Iso-Rovijärvelle lähtevän polun läheisyydestä, sen eteläpuolelta metsästä löysimme sopivan suojaisen leiripaikan niin asetuimme sinne. Tuulijärveltä Iso-Rovijävelle on polkua pitkin hieman vajaa 2km matka ja nousumetrejäkin kertyy n. 45m. Välillä on kolme lampea, jotka ajattelimme mennä meloen. Ruokailun jälkeen kävimmekin hoitamassa melontavälineet ensimäisen lammen rannalle, sinne kun reilun 500m:n matkalla kertyy tuosta kokonaisnoususta jo yli 30m, se helpottaisi merkittävästi aamun lähtöä. Sen verran nettikin toimi, että pääsimme päivittämään sääennusteen ja huomasimme iloksemme että metsäpalovaroitus oli nyt poistunut. Valmistimme mahdollisimman turvallisen tulisijan, kiven päälle kivillä ympyröiden, mutta nuotion kanssa emme jaksaneet tänä iltana alkaa värkkäämään. Ennen nukkuman menoa kävimme vielä uimassa, toiveena että se vähän viilentäisi ennen nukkumaan menemistä. Seuraavalle päivälle pitäisi olla jo tiedossa vähän viileämpää keliä. Kuvassa alla päivän kulkureitti.

29.7.

Yöllä taas sateli jossain välissä vettä, unta riitti noin klo 06 jonka jälkeen rauhallinen aamu. Tavarat kantoon vähän ennen klo 09, kantamista, melomista, kantamista, vetämistä, jne  ja noin kahden tunnin kuluttua olimme Iso-Rovijärven rannalla. Totesimme että kahvin edestä on kyllä nyt tullut ja pidimme kahvitunnin, sen se ainakin vaati aikaa. Sitten olisi edessä reissun pisin melontaosuus (palatessa sama myös takaisin) noin 6,5km. Olin ajatellut että leiriydymme kahdeksi tai kolmeksi yöksi Pikku-Rovijärven itäpään seutuville. Hetken melottuamme tuli ensimmäinen vastaantulija tälle päivää, yksinäinen miesmeloja packraftilla. Noin puolitoista kilometriä melottuamme näimme pohjoisrannalla kahden teltan leirin,  missä näytti olevan pari kanoottia ja puolikymmentä henkilöä. Siitä hetken päästä meloi meitä vastaan kaksi miestä packrafteilla. Päästyämme Iso-Rovijärven itäpäässä olevalle järven kapeammalle osalle, katselimme sopivan paikan pysähtyä makkaranpaisto tauolle, se tauko kestikin lähes 1,5h. Tauon aikana ohi meloi aiemmin näkemämme leirin väkeä, ensin toisessa kanootissa kaksi miestä ja jälkimmäisessä kolme miestä, näytti olevan uistimen veto käynnissä. Mukava edetä nautiskellen, kun ei ole kiirettä minnekään. Sitten oli edessä Iso-Rovijärven ja Pikku Rovijärven väliset kannakset, joiden yli vetäisimme kajakit ja nostin packraftin. Hyvissä ajoin iltapäivällä olimme päivän melontatavoitteessa ja hyvä leiripaikka löytyi ennakkoon ajattelemastani paikasta. Rakensimme leirin pystyyn, ruokailua ja ruuan laittoa varten oma katos, siitä vähän matkan päähän vaelluskota yöpymistä varten ja Jaska viritteli riippumaton sopivaan paikkaan siihen lähelle. Ruokailimme ja katselmoimme ympäristöä, kalastaakin yrittelimme, huonoin tuloksin, Petri sai yhden hauen, muuta kalaa ei tarttunut kiinni. Sekin tuli todettua että kun leiripaikasta nousi n. 150m harjun päälle, niin puhelimeen löytyi 4g-verkko. Aika monessa muussakin paikassa tuntui puhelimen kuuluvuus löytyvän, onneksi puhelinta voi pitää lentotilassa. 

Illan aikana leiripaikan ohitti vielä pari kulkijaa, jotka olivat matkalla kohti Jäämerta, toinen meloi packraftia ja toinen sub-lautaa. Olimme tässä vaiheessa jo todenneet että olemme melkoisella ruuhka-alueella vaikka luulimme olevamme erämaassa. Myöhemmin illalla lähdimme vielä patikointi reissulle, kiersimme järven eteläpuolelle ja nousimme Hirvasselän päälle. Täältä löytyikin hienoa tunturinummea, joka poikkeaa melkoisesti Vätsärin tunnetummasta kivierämaasta. Täältä avautui muutenkin hienot maisemat, poikkesimme katsomassa Hirvajärveen puron kautta laskevia lampia ja sen jälkeen siirryimme Hirvasjärvelle. Sen itäpäässä näytti olevan myös telttaleiri, ilmeisesti ainakin kota ja teltta. Heittelimme virveleillä jonkin aikaa ja pari alamittaista taimenta kävi rannalta hakemassa vauhtia. Muutamia tärppejä ja uistimen seuraajiakin näkyi, mutta kovin oli hiljaista. Lieneekö lämpimillä vesillä ja koillistuulella siinä joku osuus? Paluumatkalla oli vielä hyvä kuvailla pohjoiseen avautuvaa maisemaa ja alhaalla olevaan leiriämme. Nyt ilma oli jo selkeästi viilemäpi ja jäämereltä puhaltava tuuli tuntui varsin raikkaalta. Kuvassa päivän melonnat ja iltalenkki.

30.7.

Aamulla taas varhain ylös, aamupala ja päivärepun pakkaus. Tänään tavoitteena katsella Routasen kurun maisemia. Lähdimme kahdella kajakilla liikkeelle, toinen kaksikkona ja toinen yksikkönä. Meloimme neljän eri lammen itäpäähän päätyen Ristijärven länsipuolella olevalle 152.2 korkealla olevan järven itäpäädyn eteläreunaan. Siitä patikoimme Ristijärven rannalle ja kiersimme sen rantoja pitkin Ristijärven etelä "siiven" suu aukolle. Samalla näimme leiripaikkamme ohi meloneiden kavereiden katselevan Ristijärveä sen pohjoisreunalta. Siitä kiipesimme ylös katsomaan jylhiä maisemia pitemmälle etelään. Sopivaa kivisiltaa pitkin pääsimme siirtymään tämän etelähaaran itäpuolelle ja patikoimaan sieltä vesiliukumäkenä tunnetun vesiputouksen kohdalle. Tässä näytti olevan vanha nuotiopaikka ja katselimme ympäristöstä sen verran puuta, että saimme makkarat paistettua ja keitettyä kahvit. Tauon aikana nämä aiemmin näkemämme melojat meloivat järven luoteiskulmaan ja lähtivät siitä siirtämään tavaroitaan kohti Routasenkurua. Tauon jälkeen kiersimme järven 137.1 sen länsipäädyn kautta ja jatkoimme Routasen kurun alkupäähän ihmettelemään sinne virtaavaa putousta ja kurun jylhiä seinämiä. Siellä ollessamme oli ylävirran puoleiselle tasanteelle ilmestynyt kaksi ilmeisesti patikoimalla kulkevaa vaeltajaa. Lähdimme paluumatkalle oikaisten ensin järven 137.1 luoteiskulmaan ja siitä edelleen länteen olevan kurun kautta kajakeille. Kaverit keräili samalla maastosta kajakin kannelle vähän kelopuita leiripaikan polttopuuksi.  Mahdollisesti reissumme aikana oli leiripaikkamme järven toiselle puolen tullut kolmen nuoren miehen ryhmä. Ihmettelimme että mistä kuuluu puhetta ja hetken päästä näkyi miehet rannalla. Taas kerran leppoisa ilta ja hyvissä ajoin nukkumaan. 

31.7.

Paluumatkalle

Edellisinä päivinä jo alkanut voimakas koillistuuli jatksoi vaan puhaltaa, tuulen nopeus n. 6 - 7m/s.  Reittimme kannalta se tarkoitti alkumatkasta sivu taka tuulta, Iso Rovijärven loppupäässä aika reipasta sivu tuulta ja jos jatkaisimme Tuulijärven yli niin siellä tuuli saisi kerättyä voimaa jo noin kahden kilometrin matkalta. Pikku Rovijärven länsipäädyn lähelle laskee Hirvasjärveltä laskupuro. Puron suulla näytti olevan retkeilyryhmä sen näköisenä että päättelimme heidän odottavan lentokyytiä. Iso Rovijärven leveämmälle osalle meloessa totesimme että tulomatkalla näkemämme leiri oli purkuvaiheessa. Loppupätkä Iso Rovijärveä oli reipasta keliä, kun koillistuuli sai jo vähän toistakilometriä etäisyyttä kerätä voimiaan. Äänistä päätellen vesitaso kävi hakemassa kyytiä odottavat matkaansa. Hieman ennen rantautumista näimme kun järven länsirantaa kohti koillista kulki rinkan kanssa kulkija. Rantautumisen jälkeen siirryimme läheiselle vanhalle nuotiopaikalle kahvinkeitto ja makkaran paisto tauolle. Tauon aikana saapui samaan valkamaan aiemmin näkemämme leirin väki, viisi miestä ja kaksi kanoottia. He lähtivät viemään omat varusteensa Tuulijärvelle ja tauon jälkeen mekin lähdimme samoissa merkeissä liikkeelle, me tosin veimme omat varusteet ensin noin 500m:n päässä olevan lammen rantaan ja palasimme hakemaan kajakit. Packraft huilasi vetämisen aikana toisen kajakin päällä. Sitten varusteet kyytiin, pätkä melontaa, vajaa 100m kantamista, 150m melontaa, 50m kantamista ja 250m melontaa. Näillä main takaa ilmeistyi pari rinkan kantajaa, joilla oli sama suunta kuin meillä. Noin 500m matka alamäkeen varusteiden kanssa, jotka jätimme vähän matkan päähän rannasta, ajatuksella että jos yöpyisimme samassa paikassa kuin tulomatkalla. Palatessamme hakemaan kajakkeja, tuli kanoottiporukan kanootit ja miehet meitä jo vastaan. Vedimme kajakit Tuulijärven rantaan ja katselimme sääennustetta että tuuli ei heikkene edes yöksi niin päätimme vielä ylittää Tuulijärven. Kanoottiporukka löysi telttasaunan kiukaan ja -rungon niemennokasta ja päättivät jäädä siihen saunomaan. Haimme tuulensuojaa itärannalta pistävästä niemennokasta ja samalla pääsimme tekemään tuon pahimman ylityksen taka sivutuuleen, vaahtopäät olivat täällä jo kohtalaiset, kun tuuli sai melkein 2km tilaa kerätä voimiaan. Ylityksen jälkeen siirryimme vielä Pahtareikäjärven puolelle ja sen pohjoisrannalta ensimmäisestä niemennokasta löytyi sopiva suojainen leiripaikka. Nousin illan aikana leiripaikan itäpuolella olevan harjun huipulle. Silläkin harjulla on hieno pahtaseinä länsirinteessä, vaikka karttaan sitä ei ole merkitty. Harjun huipulta avautuu puiden välistä näkymä Tuulijärvelle. Täältä löytyy myös hyvin kelottunutta puuta, jos jollain on leiripaikalla pula polttopuusta. Illan aikana vastatuuleen kohti Tuulijärveä ponnisteli kaksi packraft melojaa, kello oli silloin jo n. 20:00 seutuvilla niin koitimme arvella että minne he olivat menossa yöpymään. Tuulijärven ylitys ei liene olisi kovin helppo ja tuulesuojaisen yöpaikan löytyminenkään ei kovin helppo tehtävä. 

1.8.

Viiden maissa loppui uni ja vähän ennen klo 08 olimme jo melomassa. Pahtareikäjärven jälkeen maakannaksen ylitys pikku lammelle ja sen jälkeen n. 400m:n vähän haastavampi maakannas, jyrkkä nousu, kivinen reitti ja erittäin jyrkkä lasku Pätsikotajärven itäpäähän. Pohdittiin vielä kerran aiemmalla reissulla tekemämme reissuvalinta, missä kiersimme korkeimman vaaran pohjoispuolelta. Kultaako aika muistot vai muistammeko oikein, mielestämme se oli parempi reitti vaikka olikin vähän pitempi. Maasto antoi melko hyvin tuulensuojaa melontaan, mutta Pätsikotajärven länsipäässä tuuli pääsi jo hieman puhaltamaan, onneksi selän takaa. Pieni kannas ja Kurttejärvelle. Siinäkin alkuosa tuulensuojassa mutta noin puolivälistä alkaen vaahtopäät antoivat meille vauhtia kohti järven lounaispäätyä. Rantautumisen jälkeen pakkasimme päiväreppuun ruoka- ja kahvitarpeet ja kävelimme autiotuvalle tauolle. Tupakirjan mukaan varsin vilkas autiotupa, mutta nyt ei ketään paikalla. Siellä ollessa yksi rinkka vaeltaja poikkesi paikalla mutta jatkoi kohta matkaa kohti Semekurttaa. Tauon jälkeen taas vesille, Sollomusjärvelle myötätuuleen melomaan. Suunnilleen samoihin aikoihin vastarannan suunnalta näytti tulevan melojia meitä vastaan. Kauempaa katsoen näytti että liikkeellä oli kaksi melojaa kanootilla ja yksi packraftilla. Meidän katsoman  mukaan näytti että he yrittivät nousta vastatuuleen mutta lopulta käänsivät kuitenkin suunnan etelään saaden myötätuulen ja rannan antaman suojan. Pieni kannas Sollomuslompolon koilliskulmaan, melonta lompolon yli, toiseksi viimeinen kannaksen ylitys, pätkä melontaa siirtyminen viimeiselle lammelle. Rantautumisen jälkeen varusteet kantamiskuntoon ja kohti autoa. Sitten kajakkien vetäminen vielä autoille ja reissu alkoi olla paketissa. Mukava reissu hyvässä porukassa.

Nitsijärvelle saunomaan, Inariin syömään ja pätkän matkaa ajoa kotiinpäin.

2.8. Aamusta liikkeelle, illaksi kotiin. 

Ajatuksia reissusta: 

Reissu meni suurinpiirtein suunnitellusti, tämän reissun perusteella kahdelle miehelle voisi olla hyvä kombinaatio yksi ilmatäytteinen kajakki ja yksi packraft ja kolmelle juuri tämä millä olimme liikkeellä. Koko menomatkan meloin packraftia ja sen perusteella omat kokemukseni siitä on, että se on helppo väline noille maakannaksille. Nopea lastattava (nostaa vain rinkan kyytiin), suuntavakaus heikohko, voimakkaaseen vastatuuleen  todella haastava melottava. Mutta yhdistettynä kaksikkoon antaa hienon mahdollisuuden soveltaa sitä tilanteen mukaan joko melontaan tai tavaroiden hinaukseen. 

Erämaassa oltiin, mutta ei se siltä aina tuntunut, tuntui että oli paikoitellen tungosta. Johtuneeko gps-häirinnästä vai mistä, niin isoja matkustaja lentokoneita lensi tämän tästä poikkeuksellisen matalalla kohti pohjoista. Ihmisiä tuntui alueella olevan todella paljon liikkeellä, taisimme ainakin parina päivänä nähdä noin kymmenen kanssa kulkijaa. Tuli reissun jälkeen vielä piirreltyä kartalle kaikki tekemäni reissut Inarijärvelle ja Vätsäriin. Tuntuu aika uskomattomalta että usein on saanut Inarijärvellä meloa rauhallisemmassa ympäristössä kuin nyt Vätsärissä. Alla kuvissa tähän astiset reissut tälle alueelle, luulen että Inarijärvi voi olla jatkossa kiinnostavampi vaihtoehto kuin Vätsäri jos puhutaan melontareissuista.

 

Tässä vielä linkki reissukuviin: Vätsäri 27.7. - 1.8.2024  

Lähes kaikissa kuvissa on sijainti nähtävillä ja kuvissa lisätiedoissa lyhyt selvitys kuvasta

Kevätvaellus 2024

 Pitkin kevättä näytti epävarmalta että saanko töiden lomaan sovitettua edes jonkin mittaisen kevätvaelluksen, mutta huhtikuussa alkoi näyttämään että se voisi onnistua. Ajankohta oli helppo päättää kun kaverit olivat jo edellisenä keväänä onnistuneet varaamaan Kekkosen kämpän kahdeksi päiväksi käyttöön vapun aikaan. Eli sen ympärille reissun suunnittelu.

Tulostelin koneeltani varustelistat noin viikkoa etukäteen, laitoin sukset kuntoon ja korjailin vähän ahkion pohjaa ja lähtöhetkeksi varmistui torstai 25.4. työpäivän jälkeen.

25.4.

Pakkasin autoon kaikki varusteet valmiiksi jo edellisenä iltana, jotta pääsisin työpäivän jälkeen nopeammin liikkeelle. Päivän tavoitteena oli lähinnä taittaa osa n. 1100 km matkasta, ettei tuota tarvisi yksin ajaa yhdessä päivässä. Varsinaisena tunturiin lähtötavoitteena oli perjantai-ilta, olin jo etukäteen päättänyt että haluan hiihdellä eka pätkän yötä vasten. Soolon jätin kotiin ja Isku pääsisi ensimmäiselle talvivaellukselleen oppimaan tunturielämää. Omien koirieni osalta olen ajatellut että niiden pitää pystyä viettämään rauhassa aikaa erilaisissa paikoissa (kotona ja kylässä) vaikka en olisikaan koko aikaa niiden välittömässä läheisyydessä. Samoin tunturissa tulee paljon vieraiden ihmisten kohtaamisia ja haluan että myös niissä tilanteissa koirani osaa toimia hyvin ja rauhallisesti. Ja yksi täysin uusi kokemus oli Iskulle vielä tulossa, teltassa yöpyminen. Niitä se ei ole tähän mennessä vielä koskaan tehnyt, mutta oletin että tällä reissulla niitä voisi tulla useita kertoja. 

Usein käydään keskusteluja siitä kuinka toiset vaeltajat suhtautuvat koiriin, oma kokemukseni on näistä tilanteista todella positiivinen. Negatiiviset kokemukset liittyät enemmänkin siihen että kaikki koirien omistajat eivät itse huomaa kunnioittaa toisten kulkijoiden oikeuksia/ajatuksia koirista ja näistä syistä joskus syntyy konflikteja.  Tällä päivälle ajoa vähän yli 300km, liikkuva toimistoni (retkeilyauto) on kyllä tässäkin mielessä upea väline. Nukut silloin kun siltä tuntuu. 

26.4.

Aamupala ja eteenpäin, noin 200km  ajoa ja ruokatauko, ajattelin että pari kertaa olisi hyvä päivän aikana ehtiä jotain syömään niin mukavempi yöllä hiihtää. Kolarissa sitten seuraava "tankkaus". Sääennusteet on luvanneet koko viikoksi sumuista ja pilvistä ja ennakkoon olin jo kuullut että tunturissa on todella talvista. Muonion jälkeen ilma kirkastui ja kohta aurinko paisteli jo kirkkaalta taivaalta. Perinteisesti näin keväällä Karesuvannon jälkeen olevilla isoilla soilla on paljon pälviä, osa soista vesillä, mutta nyt ne oli lumen peitossa ja hyvin talvisia. Hienossa säässä Kilpisjärvellä noin klo 20:00, käynti vielä Kilpishallissa ja sen viereissessä vessassa ja sen jälkeen varusteiden vaihto ja vielä kerran tavaroiden "hämmentäminen".

Sama juttu joka kerta, aina sitä ihmettelee että tarvinko minä nämä kaikki ihan oikeasti mukaan. Lisäkuormaa oli vähän tuomassa Kekkosenkämpälle yhteiseen käyttöön porukalla vietävät eväät. Olin luvannut viedä 3l coca-colaa sauna juomaksi, lättytarvikkeet ja mansikkahillot. Joitakin tulijoita tuli järjestelyn aikana tunturista, osa hiihtäen ja osa kelkoin.

22:00 ahkion vetovyö kiinni, sukset ahkion päälle ja ensimmäinen veto kelkkareittiä pitkin kohti Tsahkal järveä, reilu kilometri matkaa ja n. 75 metriä nousua, siinä saa hyvän alkulämpimän. Aurinko oli hiipimässä Saanatunturin taakse yölevolle. Sitten järven ylitys kohti Terbmiksen laaksoa ja taas edessä nousua, nyt noin 140m ylöspäin. Ei ketään muita kulkijoita, Isku toi oman haasteensa pyörimällä välillä minun ja ahkion välistä ja välillä ahkion takaa kiertäen, mutta siitä se pikkuhiljaa matka eteni. Puolen yön jälkeen oli ns. sininen hetki, kevään hämärä, pakkastakin taisi olla ihan mukavasti. Noin 2:30 olin Saarijärven uusien kämppien pihassa, totesin että autiotuvan seinustalla on useita suksia pystyssä. Päätin etten mene häiritsemään kenekään yöunta vaan laitan kotateltan pystyyn. Isku jäi ahkion viereen odottelemaan kunnes sain teltan varusteineen nukkumakuntoon. Pientä erimielisyyttä meillä oli siitä että kumpi nukkuu ilmapatjan päällä, mutta siitäkin selvisimme. Iskulle olin varannut ohuemman ja paksumman manttelin ja sen lisäksi oman ison taukotakkini peitoksi ja makuualustan lisäksi pari huopaa. Nopeasti se rauhoittui viereeni nukkumaan ja nousimme ylös n. klo 09.

 

27.4.

Aamu olikin sumuinen, yön hieno sää oli poissa. Siirsin Iskun autiotuvan kulmalle kiinni ja siirtelin aamupala varusteeni kämppään, ensimmäiset tunturitutut tulivatkin jo heti näin aamusta vastaan. Kuopion suunnan potkukelkkailijat olivat ehtineet jo aamusta potkutella Kuonjarin autiotuvalta tänne ja lisäksi paikalla oli tuvalla yöpyneitä. Koiristaan mies tunnetaan tuli taas todistettua, kun yksi yöpyjistä kysyi että onko tämä koira sukua Ronille ja Soololle. Ja onhan se, kaikki ovat Sissinheimon kenneliin kytköksissä ja onhan Soolon isä myös Iskun pappa jos näin ihmisten kielellä sen sanoisi. 

Suorastaan juhlalliselta näytti uusi autiotupa, yöpaikkoja taitaa olla n. 20 hengelle. Siinä mielessä tuntui vähän erikoiselta että paikalla on vain yksi kaasuliesi. Aika kauan sain odotella että sain oman vuoroni, tosin eihän minulla minnekään kiirettä ollut. Tarkoituskin oli nautiskella aamusta rauhassa ja jatkaa vasta iltapäivällä matkaa seuraavalle autiotuvalle. Taas positiivinen kokemus Iskusta, se osasi rauhoittua autiotuvan ulkopuolelle ja aika moni kulkija halusi myös käydä tekemässä tuttavuutta Iskun kanssa.

 

Noin klo 13 matka jatkui kohti Kuonjarin autiotupaa. Ja vielä tämä päivä tarkoitti ylämäkeen menemistä, nousumetrejä kertynee vajaa 200m tuolle kait vähän vajaalle 10km matkalle. Sää oli edelleen sumuinen, onneksi sääennusteissa luvattua reipasta itätuulta ei juuri ollut havaittavissa. Matkan varrelle sattui Iskun kannalta taas yksi positiivinen tilanne. Yllättäin selkäni takaa tuli koiravaljakko, joka ohitti meidät siitä melkein vierestä ja perässä tuli seuraavia, yhteensä viisi valjakkoa ja taisi olla lähes 50 koiraa pyhkäisi vierestä ohi. Ohjaajat vain huuteli että ohita ja Isku katseli hiljaa näitä ohituksia. Hyvin oli valjakkokoirat koulutettu ja Iskukin selvisi tilanteesta "puhtain paperein", sekös minua hymyilytti. Kun sumun seasta tuli Kuonjarin autiotupa jokiuoman takaa näkyviin, niin samaan aikaan Meekon suunnasta näytti tulevan iso ryhmä vaeltajia. Arvasinkin heti että kyseessä on Wild Adventure North Petteri Veijosen vetämä ryhmä, tiesin että he olivat parhaillaan tunturissa. Viimeinen nousu jokiuomasta tuntui jotenkin tosi työläältä mutta lopulta perillä. Kiinnitin Iskun ensin autiotuvan nurkalle ja puin sille manttelit päälle. Hyvin se taas rauhoittui paikoilleen. Myöhemmin siirsin sen etuterassille, siinä ehkä vähän miellyttävämpi makoilla ja samalla tulee hyvää treenaamista kun ihmiset kulkevat kämpän ovesta ulos ja sisälle. Vilkkailla tuvilla olen todennut sekä itselle että koiralle helpoimmaksi, kun jättää koiran kämpän ulkopuolelle. Koira voi rauhoittua ja levähtää omalla paikallaan ja itsekin voi vapaammin tehdä omia asioitaan. 

Autiotuvassa näytti olevan melkoisesti väkeä ja isompi ryhmä oli varaustuvan puolella. Täälläkin tuvalla näytti olevan tunturituttuja. Ulos nousi kaikenkaikkiaan kahdeksan telttaa, osa varaustuvan väestäkin halusi yöpyä teltoissa. Itse kyselin että käykö autio- ja varaustuvan väelle jos me yövymme kuivaushuoneessa. Vastaanotto oli varsin positiivinen, varaustuvan väki ja autiotuvan väki olisi molemmat halunneet Iskun omalle puolellee, minusta nyt ei kukaan välittänyt :). Varaustuvan puolelle koirilla ei ole asiaa ja autiotuvan puolella koirat voivat yöpyä, jos se kaikille siellä oleville vain sopii. Nukkumaan mennessä taas "keskustelimme" ilmapatjan käytöstä, mutta molemmat löysivät omat paikkansa. 

 

28.4.

Sumuinen aamu ja taas rauhallinen lähtö. Ei ollut kiirettä minnekään, olin ajatellut että kun illaksi ehdin Meekon autiotuvalle niin se riittää. Kaikki sai rauhassa hoitaa omat aamupalansa, lopuksi paikalla oli enää minä ja tunturista vuosien ajan tuttu Antero. Keittelimme vielä rauhassa päiväkahvit, siivosimme kämpän tiptop kuntoon ja noin 12:30 seutuvilla lähdimme yhdessä kohti Meekoa. Nyt olikin jo helpompi osuus tiedossa, pari jokiuoman ylitystä ja lopuksi muutaman kilometrin lasku Meekon laaksoon. Aika pian lähtömme jälkeen Antero huomasi että varjot tulevat jo näkyviin ja noin puolivälissä aurinko paisteli jo kivasti taivaalta. Noin parin tunnin hiihtelyn jälkeen olimmekin jo perillä. Tässä taas ehkä tyypillinen vaelluspäivä, joka kertoo minun ajatuksiani retkeilystä, välillä se voi tarkoittaa koko päivän taapertamista ja toisinaan voi olla päiviä että ei edetä lainkaan tai vain muutama tunti. Muuten voi olla omissa ajatuksissaan, nauttia ympäristöstä, ehkä jutustella kanssakulkijoiden kanssa tms. Ei ollut ruuhkaa tällä kertaa, mutta tunturituttuja kuitenkin, osalla heistä ikää jo yli 80vuotta mutta vielä tunturissa. Ruuan tekoa, Meekon laakson ihastelua, korpit olivat kovin kevät tunnelmissa Meekon pahdan seinustalla. Pari telttaakin oli jo illan aikana noussut tuvan lähelle. Anteron ja minun lisäksi näytti että tuvalla olisi yöpymässä pari muuta vaeltajaa. Illan kuluessa laittelin omankin kotatelttani pystyyn ja virittelin sen nukkuma kuntoon. Nukkumaan meno hetkellä pakkasta taisi olla n. -12 astetta. Joskus neljän aikoihin aamuyöstä heräsin kuuntelemaan että aivan kuin koira haukkuisi, hetken päästä kuului myös kun mies komensi koiria, taisi koiravaljakko vilahtaa siitä läheltä ohi. Isku kyllä kuunteli mutta ei edes haukahtanut merkiksi että täällä me ollaan. 

 

29.4.

Edelleen leppoisa aamupäivä, pääosin ihan kivassa kelissä. Nyt oli aika kääntyä sivuun ns. Haltin valtatieltä, Antero jatkoi kohti Pitsusjärveä ja me Iskun kanssa lähdimme kohti Porojärveä, kello taisi olla lähellä yhtä iltapäivällä. Leppoisa pätkä, joitakin moottorikelkalla liikkuvia pilkkijöitä näytti olevan järvillä. Jogasjärvelle tullessani näin sen itäpäässä neljä hiihtäjää olevan menossa samaan suuntaan. Mietinkin että joko kaverini on ehtineet hiihtää minun edelle. Porojärvelle tullessa oli pihassa näiden neljän hiihtäjän ahkiot. Neljä miestä oli pitämässä siellä ruokataukoa, mutta he jatkoivat vielä tälle päivälle kohti Taabman autiotupaa. Loppuillan saimmekin Iskun kanssa viettää tuvassa aivan kahdestaan. Viimeiset omat tuoreet pihvit menivät täällä paistoon, ohjeena näillä reissuilla kun on ollut että ei saa syödä huonommin kuin kotona. Tuleville päiville tiesin ruuat tulevan kavereiden matkassa. Aika montaa palautekeskustelua piti Iskun kanssa käydä illan aikana, Isku kun oli sitä mieltä että jos minä nukun laverilla niin miksi se ei sinne saisi tulla. Ei saanut ja hyvin se lopulta rauhoittui tuvan lattialle. 

 

30.4.

Upea aamu, kirkas taivas ja sitä myöten hieno auringonpaiste. Rauhallista aamua, nyt oli tiedossa vain lyhyt siirtymä Kekkosen kämpälle, kunhan se vapautuisi edellisistä asukkaista. Porojärven autiotuvalta näkee kohtuu hyvin Kekkosen kämpälle ja liikettä näytti siellä olevan. Noin kymmenen aikoihin sieltä lähti pitkä hiihtoletka liikkeelle, kymmenen ihmistä, joista kahdeksan veti omaa ahkiota. He tulivat kämpän vierestä ja selvisi että kaksi heistä oli vielä palaamassa takaisin kämpälle laittamaan paikkoja kuntoon ja odottamaan kelkkakyytiä. Sanoin että siirryn jo tässä vaiheessa sinne päin. Pääsin etukäteen kantamaan saunaan vedet ja laittamaan saunan lämpenemään. Kun ensimmäiset kavereistani tuli iltapäivällä paikalle, oli sauna jo valmiiksi lämpimänä odottamassa tulijoita. 

Saunomista, hyvää syömistä, yhdessä jutustelua, nauttimista auringonpaisteesta, rauhoittava maisema, jo neljäs päivä ilman puhelinta, sähköpostia, whatapp viestejä jne..., suosittelen kokeilemaan. Joutsenet olivat ääntelyllään jo eilen kertoneet tulostaan, nyt ne lenteli useita kertoja aivan siitä vierestä ohi ja laskutuivat Valtijoen suulla oleviin suliin ruokailemaan. Juuri sopivasti ennen päivällistä saapui viimeisetkin tulijat kämpälle, hyvä porukka kasassa. 

 

1.5. Vappu ja erään mukana olevan syntymäpäivä, juhlavalmisteluja pitkin päivää. Joskun puolenpäivän jäkeen paistelin aikamoisen läjän lättyjä välipalaksi. Kahvit, lättyjä, mansikkahilloa, kermavaahtoa, ei hassumpaa retkimuonaa. Juhlaaterialla olikin sitten peuran sisäfilettä aidossa kermakastikkeessa, jälkiruuaksi Ben&Jerry jäätelöä, munkkeja, simaa, jne...  Nyt on sekin nähty että talvivaellukselle voi ottaa aitoa jäätelöä, kuivattua sellaista olen joskus kokeilun vuoksi itse tuonut. 

 

Koko päivän aivan uskomattoman upea sää, yksi kaveri sai pilkkimällä komean taimenenkin nostettua jäällle. Muutamia ohikulkijoita ja Raiski kavereineen kävi myös meitä tervehtimässä. Rankkaa hommaa on tämä talvivaellus, siinä on välillä vatsa lujilla. 

2.5.

Lähtöpäivä, pakkailin varusteeni lähtökuntoon. Keli oli muuttunut, pilvistä, lämmintä muutamia asteita, kevyttä vesisadetta. Starttasin vähän aiemmin kuin muut kulkijat. Yksi poruskasta oli jäämässä vielä noin puoleksitoista viikoksi tunturiin, aiheutti ainakin minussa jonkin verran kateutta. Leppoisasti hiihdellen kohti Meekoa, pari taukoa. Lähellä Meekoa katselin pieniä jälkiä ja arvuuttelin että voisiko nämä olla naalin jäljet, sitten näin edessäni Vesimaan rantamilla ketun, joka väisti minua pahtojen puolelle. Sen jäljet olivat noin tuplaten suuremmat kuin mitä ne aiemmin katselemat. Ehkäpä naali? Meekon tuvalla näytti olevan väkeä, tulipa nähtyä alaston mies tunturissa, kun yksi kaveri oli ilkosillaan pesulla kämpän edessä. Yksi koira näytti pyörivän kämpän luona ja joku sivusta huuteli että koira tulossa. Veivät koiran sisälle ja kun olin saanut varusteet pois päältäni ja Iskun kiinnitettyä kämpän nurkalle niin sisälle menin minäkin. Siellä oli muutama mies ja pari koiraa, meni hetken ennenkuin huomasin että toinen koira makoilee nukkumalaverilla. Sanoinkin mielipiteenäni että tuo koira pois laverilta. Oma ajatukseni kun on että meidän koirallisten ei pidä tahallaan ärsyttää muita kulkijoita. Tunturin tietotoimisto on varsin tehokas ja olin jo kuullut näistä kulkijoista palautetta tunturissa, ei välttämättä niin positiivista. Hyvässä sovussa kuitenkin jatkettiin ja koirakin tuli pois laverilta, eikä kauaa tarvinnut jutustella kun totesimme että olemme aiemminkin tavanneet, tosin eri harrastusten parissa. 

 

Reissukaveritkin tulivat kohta perässä, he pitivät lyhyemmän tauon ja jatkoivat kohti Kuonjarjohkaa. Itse pidin kunnon tauon ja noin kolmen tunnin jälkeen aloitin Meekon nousun. Loppumatkan reippain nousu, laitoin sukset ahkion päälle ja hoidin sen kävellen, siinä taitaa tulla noin neljän kilometrin matkalle n. 260 nousumetriä, varsinkin alkumatkasta vielä varsin jyrkkänä. Keli oli mennyt ihan sumuiseksi, näkyvyys oli vain joitakin kymmeniä metrejä. Vähän ennen Kuonjarjohkaa tuli vaellusryhmä vastaan ja he kertoivat että Kuonjarilla oli täysin kirkas keli, eikä minunkaan enää tarvinnut pitkästi hiihtää niin keli kirkastui. Juuri kun tulin Kuonjarille oli kaverini jo lähdössä kohti Saarijärven autiotupaa. Autiotuvan puolella oli pari kulkijaa ja varaustuvassa vain yksi. Raiski parin matkakaverinsa kanssa tulivat kohta minun jälkeeni myös Meekon suunnasta. Taas yö kuivaushuoneessa vaikka olisimme hyvin sopineet autiotuvankin puolelle, nukkumaan menin hyvissä ajoin. 

3.5.

Reissun viimeinen päivä, keli edelleen lämpöisen puolella pari astetta ja lumi aivan läpi märkää. Starttasin n. 7:25 ensimmäiselle etapille, muita kulkijoita ei näkynyt. Nyt oli jokiuoman ja pienen nousun jälkeen tiedossa alamäkeä. Onhan luontotalon parkkipaikka lähes 400m alemapana kuin Kuonjarjohkan autiotupa. Ehkä vähän yllättäen huomasin että kapustarinnatkin olivat jo tulleet tunturiin. Siellä ne pälvipaikoilla pitivät omaa piipitystään. Noin klo 09 olin Saarijärven vanhan autiotuvan seutuvilla ja pidin pienen tauon. Uusilta kämpiltä lähti samoihin aikoihin pari hiihtäjää rinkkojen kanssa kohti kylää. Muurivaaran kiertämisen jälkeen näin että edessäni on menossa neljä vaeltajaa ja jossain vaiheessa totesin että siellä meneekin nämä eilen eteenpäin kiirehtineet kaverini. Ilmeisesti eilinen hiihto painoi sen verran että hiihdin heidän ohi. Niin pehmyttä ja sohjoista oli reitillä lumi että alamäki osuuksista ei päässyt mäen lasku mielessä kyllä nauttimaan, kaikki alamäet piti käytännössä hiihtää. Tsahkalilta loppulasku parkkipaikalle ja tämän kevään reissu oli takana. Mukava 8 pv keikka, mutta pitempiä vaelluksia täytyy kyllä alkaa taas tänne suunnittelemaan. 

 

Reissun aikana oli kevään merkit tulleet hyvin esille. Saanan rinteessä oli paljo pälvipaikkoja, kylä oli täynnä "pilkkikisa" väkeä. Aikamoinen vastakohta tunturin rauhalle oli Kilpisjärven kylä, pilkkikisan vuoksi väkeä joka paikka täynnä. No saunomaan pääsi ja hyvin syömään ja sitten olikin aika käännellä auton keula kohti etelää. Nyt oli Karesuvannon suot jo keväisen näköiset. 

 Reissukuvat