tiistai 23. lokakuuta 2018

Viikonloppuretkeilyä ja filosofista jaarittelua

Vaellusharrastajien kokoontuminen
Viikonloppuna oli vuorossa ehkäpä perinteiseksikin sanottava vaelluskavereiden kokoontuminen. Vuosien ajan pari kertaa vuodessa on vaihteleva määrä vaelluksen harrastajia kokoontunut tuijottelemaan tuleen milloin missäkin. Aika monta kansallispuistoa on ollut "listalla" tai joku muu paikka, jossa on ollut jotain mielenkiintoisia lähiretkeilypaikkoja. Syyskokoontuminen on yleensä ollut suositumpi kuin sydäntalvella oleva talvikokoontuminen. Johtuneeko ehkä olosuhteista?

Tällä kertaa paikkana oli Kulhanvuoren ympäristö, paikan läheltä löytyy retkeilyhenkinen mökkipaikka, joka oli varattu viikonlopuksi käyttöömme, joten sinne "piti" suuntautua. Itselle paikka oli uusi, joten ennakkoon tuli karttaa tutkittua vähän tarkemmin ja alue vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Siitäpä aasinsilta karttojen tutkimiseen. Siinä on harrastus joka vie ainakin minut mennessään ja siinä puuhassa ajantaju häviää. Asia lähtee liikkeelle tietysti kartassa olevasta nimestä, sen jälkeen alkaa pohdinta että mistähän tuo nimi tulee, sen jälkeen paikan historiatietojen kaivamista jne,  ja noita mielenkiintoisia nimiä kartat on täynnä. Emme vaan yleensä tule huomanneeksi sitä että kartan nimi tarkoittaa myös jotain, se ei ole vaan nimi. Tältä alueelta löytyi esimerkiksi mm. seuraavia sanoja kartasta: vuori, rotko, ankeriaskoski, oja, puro, myllykoski, korsukangas. Esim tuo viimeinen nimi viitannee johonkin sellaiseen, mikä vaatisi vähän tarkempaa tutkimusta.
 Joskus karttojen nimien tutkiminen on vaikuttanut jopa vaellusreitin suunnitteluun, löysin nimittäin joskus käsivarren kartalta nimen kämppälompolo. Aloin tutkimaan asiaa tarkemmin ja sieltähän löytyi myös se kämppä ja se taas sai aikaan sen, että pitihän siellä poiketa kämppää katsomassa.

Perjantaina iltapäivällä pakkailin kamppeet lähtökuntoon ja lähdimme Soolon kanssa ajelemaan kohti määränpäätä joskun viiden aikoihin. Sääennuste lupaili poikkeuksellisen lämmintä viikonloppua. Ajomatkaa näytti määränpäähän olevan n. 150 km ja ajoaika arvio oli n. 2h.  Perjantai päiväkin oli upea ja upeaa auringonlaskua oli pakko pysähtyä kuvailemaan Mäntän seutuvilla.

Syksy on ollut kyllä valokuvaamisen harrastajalle upeaa aikaa, väririkkaus on ollut uskomattoman hieno.
Multian jälkeen alkoi pienempien teiden ajelu ja pimeyskin hiipi jo kaveriksi. Minä ajelin ja googlemaps kommentoi,  ajamalla pääsin perille asti, vaikka tie olikin loppumatkalla jo vähän haastava. Muutama kaveri oli saapunut paikalle jo ennen minua.

Pimeää puuhastelua
Kaverit olivat jo pystytelleet lähimetsään omat majoitteensa ja aloinkin otsalampun valossa hakemaan sopivaa paikkaa retkeilykotani pystyttämiselle. Rantatontti, maksoi mitä maksoi ja löysinkin sopivan paikan n. 10m:n päästä rannasta. Kota on varsin nopea pystyttää ja hetken kuluttua oli varusteetkin jo siirretty kotaan sisälle.


Ihmettelin kun paikalla olijat eivät olleet virittäneet tulia minnekään, joten siinäpä minulle ensimmäinen tehtävä. Mökin keittokatoksen tulisijaan tulet ja pian istuimme paikalla olevien kavereiden kanssa sen ympärille jutustelemassa. Tämän paikan meille varannut "paikallinenkin" palasi iltakeikaltaan takaisin ja illan viimeinenkin tulija saapui otsalampun valossa vielä  paikalle.

Joskus noin varttia vaille kymmenen ajattelin että lähdempä Soolon kanssa vielä iltalenkille. Otsalamppu päähän, varalamppu taskuun ja menoksi. Muutama satametriä mökkitietä ja pääsin lähtemään luontopolulle. Kohta edessä jo niin jyrkkä nousu että lähes neliveto päällä piti edetä.
Upea tunne kulkea täysin pimeässä metsässä, josta maaston muotoja saattoi arvioida vain sen mitä otsalampun valo valaisi. Luonto muuten täysin hiljainen, mutta tuuli suhisi puissa. Vajaan puolentunnin päästä saavuin Kulhanvuoren juurelle ja päätin että käydäänpä samantien tekemässä vuoren valloitus. Jyrkkä oli kyllä nousu vuorenkin päälle, mutta niin vain Soolon kanssa sinne pääsimme nousemaan.
Huipulta näkyi lähinnä vaan pimeyttä ja upea tähtitaivas, virallista luontopolkua pitkin vuorelta alas ja jatkoin luontopolkua eteenpäin, kohti leiripaikkaa. Puoli yhdentoista aikoihin olin vajaan puolenkilometrin päässä leiripaikasta, mutta järvi oli vielä välissä. Leiripaikan tulet kuitenkin tuikkivat jo tänne metsän keskelle houkuttelevasti. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuin takaisin leiripaikalle. Mukava aloitus viikonlopulle, ilma oli kuin lämmin kesäyö. Puolen yön maissa siirryimme Soolon kanssa kodalle nukkumaan.


Historian siipien havinaa
Uni loppui joskus aamulla kuuden maissa ja sinnittelyn jälkeen n. 6:30 nousin ylös virittelemään tulia aamunkahvin keittoa varten. Pikkuhiljaa muutkin heräilivät päivän valjettua ja aamupalan jälkeen päätimmekin lähteä tutustumaan lähihistoriaan. Reilun 1,5km:n päässä oli Konttijoen sivuhaarassa Pirttipuron mylly, joka historia tietojen mukaan on rakennettu jo 1800 luvun alkupuolella. Mylly on ns. jalkamylly jossa pystysuora voima-akseli pyörittää suoraan myllyn ylempää kiveä. Erikoisuutena myllyssä on lisäksi vesivoimalla toimiva pärehöylä. Pirttipuron myllyn geokätkö.  Itse pirttipuro virtaili nyt varsin vähävetisenä, mutta oli miellyttävän oloinen puro. Keväällä voisi olla mielenkiintoista olla katsomassa tulvaveden aikaan, että millaiset kuohut silloin on liikkeellä.

Tutustumiskäynnin jälkeen palailimme samaa reittiä takaisin. Maastollisesti olimme aika korkealla, pääosin liikuimme yli 200m merenpinnan yläpuolella ja Kangaslammin harjulta avautui upeat ja avarat maisemat varsin pitkälle.

Yksin yhdessä:
Uusia tulijoitakin tuli paikalle, itse virittelin nuotipaikalle tulet joka oli vähän sivussa keittokatoksesta. Päiväruokailuakin harrasteltiin, pääsin helpolla kun aamulla tarjoamani aamukahvin korvauksena pääsin valmiille ruualle, vaihtotalous on ihan hyvä malli.
Keittokatoksessa muistelimme erilaisia vaellusreissuja ja erään kaverin kanssa muistelimme omia vaellusreissujamme, joissa on harrastettu ns. yksin yhdessä vaeltamista. Hyvä vaihtoehto silloin kun haluaa puuhastella yksin esim valokuvaamisen kanssa ja silti lähialueella on toinen vaelluskaveri vaikka turva"varusteena".  Eli yhteiset yöpymispaikat, kumpikin kulkee omia polkujaan omaan tahtiin, mutta päivän tavoitteena on sama yöpymispaikka.

Vuoren valloitusta
Iltapäivällä lähdimme sitten toiselle retkelle,  Kulhanvuoren luontopolkukierrokselle. Osittain sama reitti, jonka olin pimeässä jo kävellyt. Kuljiemme luontopolkua ensin Kuhlhanvuoren viralliselle parkkipaikalle ja sieltä jatkoimme ylös vuorelle. Hieno sää näytti saaneen paljon ulkoilijoita liikkeelle. Vuorelta jyrkähkö lasku Kulhankoskelle, sieltä siirtyminen vanhalle asuinpaikalle, jossa reilu satavuotta sitten oli erakkona asunut kaksikin eri naista. Sitten laskeutuminen jatkui kun laskeuduimme Syväojan rotkon pohjalle. Suorat kalliot putoavat rotkon reunalla ja paikalta löytyy kuulemma talvella upeat jääputoukset ja pitkälle kesään säilyvät jäätiköt.
Sitten pieni nousu Hirvikorpeen ja sen jälkeen olikin vuorossa Pikku-mustaa ja Iso-mustaa. Iso-mustasta Pikku-mustaan laskevan kosken rannalla oli todella iso haapa, jota joskus on majava yrittänyt kaataa, mutta jää ne näköjään luonnossakin hommat joskus kesken.


Tästä vierestä kuten myös Kulhanvuorelta löytyy vanhoja kivikautisia asuinpaikkoja.
Sitten nousu Kulhanvuoren eteläpuolelle ja luontopolulta vielä poikkeaminen upealla paikalla olevalle laavulle, jota ei löydy kartoista. Laavu on sijoitettu harjun päälle jyrkän rinteen kohdalle ja siitä avautuukin pohjoiseen upeat maisemat. Sitten vielä loppupatikointi lähtöpisteeseen.
Viimeisetkin tulijat olivat sillä aikaa saapuneet paikalle.

Tuleen tuijottelua
Virittelin nuotiopaikalle tulet, vaikka muu porukka istuskeli keittokatoksessa. Mukava oli istuskella järven rannassa tuleen tuijottelemassa, Soolo harrasti samalla välillä nuotioon tuijottelua välillä järvelle katselua.  Ajankulua en seurannut, mutta luulen että istuskelin nuotiolla omissa oloissani varmaan toista tuntia. Jostain syystä avotuli ei vaan porukkaa tälläkertaa napannut, sinänsä minulle se sopi oikein hyvin. Nuotion vieressä on hyvää aikaa ajatella. Soolo yritti välillä poiketa valvomaan kavereiden tekemisiä, mutta käskin sen aina takaisin, pitihän minullakin olla edes yksi kaveri.
Nuotio hiipui ja itsekin siirryin takaisin keittokatokselle.

Reposia ja lepakoita
Olimme parin kaverin kanssa suunnitelleet illaksi palata "maisemalaavulle" katsomaan näkyisikö revontulia. Illan pimeydessä iso osa porukasta lähti mukaan patikoimaan kohti laavua.  Otsalamppujen valossa laavulle ja sen jälkeen pimeys ympärillä odottelemaan. Lepakot olivat oivaltaneet saman paikan ja niiden lentorata meni lähimmillään muutaman kymmenen sentin päästä kasvoista. Yritinkin valokuvata niitä, mutta huonolla menestyksellä. Pikkuhiljaa väki väheni,kun pilviverho vain makasi pohjoisella taivaanrannalla, muutaman tunnin päästä me viimeisetkin palasimme leiripaikalle. Mutta tässä oli taas leppoisan retkeilyn esimerkki. Todella mielenkiintoista oli seurata useamman tunnin ajan tähtitaivasta ja lentäviä lepakoita. Ei yhtään harmittanut vaikka revonntulia ei tälle illalle päässytkään kuvaamaan.
Sauna oli ollut lämmin illan aikana, joten laitoin vielä tulet kiukaaseen ja pääsin nauttimaan rauhassa pehmeistä löylyissä ennen nukkumaan menoa.

Vaelluskodan oviaukko oli suunnattu kohti rantaa ja pohjoista taivasta. Jäin kodan oviaukolle makoilemaan ja ihmettelemään tähtitaivasta. Tovi aikaa nautin tästä hiljaisesta mutta tähtiä tuikkivasta näytelmästä aamuyön hiljaisina hetkinä ennenkuin siirryin nukkumaan.

Aamuvirkun aamulenkki
Taas aamulla ensimmäisenä ylös aamukahvin keittoon. Illalla sytyttämäni ulkotulet paloivat vielä antaen vähän valoa aamu hämärään.  Lieneekö kahvin tuoksu herättänyt vai joku muu, kun sain sentään yhden kahvin juojan aamukahville jo kaveriksi.  Pakkailin pikkuhiljaa tavarani autolle ja väkikin heräili aamupalan tekoon.

Kerroin lähteväni katsomaan Ankeriaskoskea niin sain pari kaveria innostumaan mukaan.  Ensin Kangaslamminharjulle, mistä oli jyrkkä laskeutuminen jokivarren lehtoon. Alue on oma luonnonsuojelualueensa ja olikin varsin mielenkiintoisen näköinen erämainen kosteikko ja jokivarsi. Erikoisuutena joessa on alkuperäinen taimenkanta, toivottavasti se saadaan säilymään siellä tulevaisuudessakin.

Paluumatkalla nousu ylös oli yhtä jyrkkä, mutta nousun loppuvaiheessa löysimme yllättäin vanhan korsun rinteestä. Vaikutti että siinä on ollut tilat parille yöpyjälle, mutta katto oli jo nyt hieman romahtanut sisäänpäin.
Sitten olikin aika suunnata auton keula kotiin päin.
Oli hieno paikka, mukava porukka koolla ja taas tuli muutamia uusiakin tuttavuuksia retkeilyharrastajien parista.
Viikonloppu tai päiväretkeilyyn voi kyllä Kulhanvuoren aluetta vilpittömästi suositella. Kyllä meillä vaan on hieno maa, joka on täynnä upeita retkeilymahdollisuuksia.