tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulun aikaa

Hyvää Joulua

Joulun odotus sujui retkeilymielessä Manto-ojan kämpän korjaussuunnitelmien ympärillä.
Vaellusnetin keskustelupalstalla asiasta on käyty melko monipuolista keskustelua ja lisäksi olen saanut siihen liittyviä sähköpostiviestejä.
Kokoilin tähän vähän omia ja toistenkin ajatuksia kämpän korjaukseen liittyen.

Kämpän "elämänvaiheetkin" pikkuhiljaa hahmottuvat.
Vanhojen kämppien korjauksiin liittyy varsin paljon tunnearvoja ja näitäkin on pakko miettiä, eikä vain tutkia asiaa teknisesti.

A.E. Järvinen kertoo novellissaan Kuin ruhtinaat kämpän rakentamisesta. Kämppä on minulle kerrotun mukaan ollut myöskin Seppo Saraspään, Leevi Karsikkaan ja Yrjö Teeriahon "lempikämppä".
Vuonna 1964 Teeriahon Yrjö asusteli kämpällä noin viikon kartoitusreissulla. Sillä reisulla he mm. mittaisivat Korvatunturin korkeuden. Samoin se on itäkairan prinsessan yksi suosikki kämpistä, hän aloitteli vaelluksensa tällä alueella 70-luvun puolivälissä.
Hän muistaa iloinneensa suunnattomasti kun kämpää oli korjattu 1985, nytkin hän on kertoillut omia toiveitaan korjauksen suhteen. Hänen toiveensa on, että kämpän nykyistä "ilmettä" ei korjauksen yhteydessä juurikaan muutettaisi.

Kämpän nosto?

Nyt kun kämppä on pikkuhiljaa painunut maahan, niin nykyinen lattia ilmeisesti makaa maata vasten, ja reunoilta lattia on painunut hirsien mukana alas.
Lisäksi kun olen katsonut paljon vanhoja kuvia, niin vaikuttaa että kämpän painuminen on nopeutunut viime vuosina. Pahoin pelkään, että kun avaamme lattian, niin sen alta löytyy "katastrofin ainekset", jotka ilman kämpän korjausta tuhoaisivat kämpän varsin nopeasti.

Kesäisin kämppä on heinien "sisässä"
kuva Jalmarin kotisuvuilta
ja talvisin lumen ympäröimänä
kuva Turhakävelijän kämppäkortistosta

Itse ajattelen, että vaikka kämppä nostettaisiinkin ylös maasta, niin sen ilme ei silti oleellisesti muuttuisi. Varsinkin kun sillä saisimme varmistettua alapohjan toimimisen.
Kämpän nostossa olisi kuitenkin syytä pysyä kohtuullisuudessa ja ehkäpä jos saisimme hirret n.30cm ylös maasta, niin se riittäisi toimivaan rakenteeseen?

Kämpän sisäkorkeuden kasvattaminen?
Tässä on vastakkain kaksi "arvoa".  Toisaalta kämpän kuuluukin olla sisältä näin matala ja oviaukosta kulkeminen vaatii nöyryyttä.
Kämpän nostaminen kiville tekisi sisälle kulkemisen jo helpommaksi, mutta ulospäin mennessä tilanne ei muuttuisi nykyisestä.

Toisaalta noin yhden hirsikerran korkeuden kasvattaminen parantaisi kämpän käyttömukavuutta melkoisesti. Toiveita on, että saisimme kämpän kengittämiseen kämpään "sopivia" hirsiä, joten ulkonäöllisesti ne varmaankin siihen istuisivat.
Jos olen oikein asiaa tutkiskellut, niin kiville nosto + noin hirsikerran verran kämpän korottaminen nostaisi kämpän harjaa ylöspäin n. 70 cm

tässäpä pulma.

Kämpän ulko-ovi
Ovi on huonossa kunnossa, sen pielissä on nyt isoja rakoja, oviaukko on jo valmiiksi hyvin kapea, joten sitä ei kyllä enää voi oikein kaventaa. Oven sisäpuolelle on melko vasta ilmeisesti naulattu uudet laudat. Ainakin siinä näkyy "hienosti" galvanoitujen naulan kannat.
Ulkopuolella on oven saranat ilmeisen vasta myöskin vaihdettu, vaihtotyötä ei ole mielestäni tehty kämpän "arvon" mukaisesti.
Oma ajatukseni on, että teemme kämppään uuden oven, mutta yritämme saada siihen sopivat raaka-aineet, jotta saamme siitä kämppään sopivan ja ulkonäköön haemme mallia nykyisen oven ulkoilmeestä.

Kämpän sisäilmeeseen en muuten tekisi mitään muutoksia, itäkairan prinsessan ajatuksia lainaten:
"Ainakin peska ja kellekset, kirveellä veistetyt, pitää säilyttää. Samoin pöydät ja penkki. Ikkuna on ihan hyvä. Kämppä on Itäkairan valoisin, vaikka seinät ja katto ovat tummat".

Etukatos
Sen historiasta oli ristiriitaista tietoa, mutta selvittelyn jälkeen vaikuttaa, että se on aluenperin ollut jo kämpässä.
Tästä syystä ja kämpän ilmeestä johtuen se on syytä säilyttää.
Sen vesikate on huonossa kunnossa, se pitää uusia
Eteisen seinien sisäilmettä pitänee vielä miettiä. Nythän siinä on hirsipuolikkaat naulattuna nurkissa oleviin pystypuihin ja seinä on "hyvin harva".  Tosin en tiedä, onko mitään tarvetta tehdä siitä yhtään tiiiviimpää.
Jos kämppä nostetaan kiville, niin samalla voisi etukatoksen lattian nostaa ylös maasta, jo se parantaisi selvästi etukatoksen käyttöä.

Eli tällaisia jouluisia tuumailuja Korvatunturin läheisyyteen liityen,
saa ottaa kantaa, se olisi suorastaan toivottavaa.


lauantai 30. marraskuuta 2013

Manto-ojan autiotupa

Vähän tuvan historiaa,
         havaintoja tuvan nykykunnosta
                   ja ajatuksia tuvan saneeraamisesta


Tupa on aikanaan rakennettu poroaidan rakennustyön tarpeisiin 1955, tuvan ovat rakentaneet poromiehet Armas Toivainen, Jussi Ollila, Antti Yrjänheikki ja Onni Mukkala.



Tupaa on jossain vaiheessa "tekohengitetty" korjaamalla yläpohjaa ja alapohjaa ja ilmeisesti siinä yhteydessä on myöskin uusittu vesikate. Tämä korjaus on tapahtunut v. 1985

Huomioita kämpän nykyisestä kunnosta.
Kämppä on sisämitoiltaan 4x5 m2, tuvan perällä on koko tuvan levyinen (4,0m)ja vähän vajaa 2,0 m syvä laveri. Tuvan etukulmassa on kamina ja ikkunan vieressä on pieni pöytä.
Kämpän edessä on n. 1,5 m syvä ja 2,5 m leveä edestä kulkuaukon verran avoinna oleva matala sisääntulokatos, joka suojaa kämpän ovea.



Tuvan yläpohja on toteutettu siten, että siinä on kaksi ns. kurkihirttä. Alempi kurkihirsi tukee vinoa sisäkattoa ja ylempi kurkihirsi tukee vesikaton niskoja. Tämä rakenne on yläpohjan tuulettumisen kannalta erinomaisen hyvä.
Kämpän yläpohjarakenne vaikuttaisi olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa, yläpohjaan on lisätty eristeitä ilmeisesti edellisssä remontissa ja yläpohjan tuuletus toimii hyvin johtuen edellä kuvatusta rakenteesta. Vain tuvan sivuseinien ja katon liittymäkohdassa on eristeet asennettu vesikattoon kiinni.

Kämpän alapohjan rakenne on minulle vielä epäselvä, koska "tutkimusretkellä" emme alkaneet purkamaan lattiaa.
Lattialankut on todennäköisesti vaihdettu viimeisessä remontissa, koska nyt ne vaikuttivat olevan 50x125 lankkua.

Muutamia huolestuttavia havaintoja tein lattiarakenteesta. Ensinnäkin lattialankut ei ole asennettu koko lattian alueelle, vaan laverin alla on epämääräinen alue, josta puuttuu lattialankutus kokonaan.
Siellä on näkyvissä ja suoraan sisäilman kanssa tekemisissä lasivillaa ja myöskin styroxia näytti jossain välissä olevan.
Ulko-oven vierestä nousi lattian alta höyrynsulkumuovi, joka sekään ei kovin suuria huurraa huutoja minussa herättänyt. Eli lattiarakenne vaikuttaa hyvin "epämääräiseltä" ja mielestäni melko riskialttiilta.

Kämpän ovelta katsottuna oikeassa takanurkassa on lattiassa eläimien tekemä lähes 10cm halkaisijaltaa oleva reikä ulos. Laverin alusta näyttääkin olevan eläimien vakituinen majoittumispaikka.
Voi olla että joku allergikko voisi saada täällä jotain oireita, kun tämän reiän kautta hyvin sisään tuleva korvausilma huuhtelee eläimien ulosteet, mineraalivillat yms ja tulee sen jälkeen sisään "raikkaana" hengitettäväksi. Ei siis ole ihme jos talvella tämä ulkonurkka on laverin yläreunan tasoltakin vielä kuurassa vaikka tuvassa muutoin olisi lämmintä.

Ehkäpä suurin lattiaan liittyvä ongelma on se, että samalla kun kämppä on pikkuhiljaa painunut suohon, niin lattia näyttäisi painuneen maata vasten. Tuvan pitkillä sivuilla lattia on painunut seinien mukana huomattavasti alemmaksi kuin mitä se on tuvan keskellä.
Koska tupa on painunut ja lattia ei ole päässyt painumaan, niin ulko-ovella on tällä hetkellä aikamoisen korkea kynnys ja tuvan oven alareuna on selvästi alempana kuin tuvan lattia.
Tästäköhän johtuu, että monet vaeltajat ovat kokeilleet päänsä kestävyyttä lyömällä päätä seinään oviaukossa.

Tuvan hirsiseinät ovat ajan saatossa maan vetovoimasta painuneet kohti maapallon keskipistettä ja sivuseinien alimmat hirret ovat tällä hetkellä jo kokonaan ympärillä olevan maanpinnan alapuolella.
Etu ja takaseinän alimmat hirret näyttäisi olevan vielä maanpinnalla, mutta niidenkään kunto ei ole enää aivan parhaimmillaan. Hirsiseinien tiiveys on myöskin ajansaatossa kärsinyt ja hirsien välistä on paikoitellen lähes suora yhteys ulkoilmaan.
Tuvan hirsiseinien painumisesta johtuen on ilmeisesti myöskin tuvan ovea jouduttu ajansaatossa korjaamaan ja jossain vaiheessa näyttää saranatkin menneen vaihtoon. Tällä hetkellä ovi tiivistyy todella huonosti ja oven reunoista on lohjennut isohkoja palojakin pois.

Saneerausajatuksia
Vaikka sanotaankin, että vain muutos on pysyvää,
niin siitä huolimatta oma ajatukseni on tämän tuvan saneerauksen osalta vähän toinen.

Kämpän sisäänkäynti on varsin persoonallinen, sen toimivuudesta taas voidaan varmaan olla montaa mieltä.
Oma ajatukseni on, että tältä osin tuvan ulkoasua ja ilmettä on syytä säilyttää, vaikka sisäänkäyntiä varmaankin tullaan korjaamaan.

Tuvan sisäilme on hyvin tunnelmallinen.
Oma ajatukseni on että tuvan sisäilme pyritään säilyttämään mahdollisimman ennallaan. 

Korjauksen yhteydessä tuvan laveri puretaan varovaisesti ja lankut säilytetään ja palautetaan lopuksi takaisin alkuperäiselle paikalleen. Tuvan sisäkattoon ei mielestäni ole tarvetta koskea lainkaan. Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin yläpohja vaikuttaisi olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa, sen osalta lisäisin yläpohjaan vain sivuseinien kohdalle huokoiset kuitulevypalat, jolla yläpohjaeriste saataisiin vähän irti vesikatosta.

Tuvan lattia pitää purkaa kokonaan
Koko tupa on syytä nostaa ylös pilareiden päälle. Samassa yhteydessä tuvan alipien hirsien kunto tarkistetaan ja niiden vaihtamiseen on syytä varautua.
Samassa yhteydessä olisi mielestäni syytä harkita että tuvan seinien alaosaan voitaisiin lisätä yksi hirsikerta. Näin saisimme tupaan sisäkorkeutta hieman lisää.
Kaikki tuvan hirsien välit pitää samassa yhteydessä tilkitä seinän tiiveyden parantamiseksi. Naltiojoen tuvalla tiivistäminen oli tehty mineraalivillalla, mutta eiköhän nyt päädytään johonkin muuhun materiaaliin.

Tuvan lattia.
Lattiarakenne on toteutettava tuulettuvana alapohjana. Hyvänä mallina käy Naltiojoen autiotupa, jossa lattiarakenne on näin toteutettu (kuten myös tuvan nosto pilareille). Sen rakenteesta en tosin muuta tiedä, kuin että alapuolella näytti olevan huokoinen kuitulevy ja lankut lattiassa.
Alimmaksi huokoinen kuitulevy, lattiaeriseeksi itse ehdottaisin käytettäväksi mineeraalivillojen sijaan puukuitueristettä. Muovit jätetään tällä kertaa pois lattiasta, ilmasulkupaperi asennetaan lattialankkujen alapuolelle vielä vähentämään vedon tunnetta lattiarajasta ja mikäli vanhat lankut ovat riittävän hyvässä kunnossa, niin asennetaan ne takaisin. Samassa yhteydessä tuvan lattialankutus on hyvä tehdä koko tuvan osalle, niin ettei jatkossa enää laverin allakaan olisi tuvan lattiarakenne auki.


Eli tämmöiset on tuumailuni Manto-ojan autiotuvan suhteen,
nyt toivoisin runsaasti kommentteja ja mielipiteitä jalostamaan tätä asiaa eteenpäin.
Voi kommentoida tänne tai voi laittaa myös sähköpostia osoitteeseen:
kairankiertaja miukumauku gmail.com

t. Kalle









tiistai 26. marraskuuta 2013

Onko vaellusharrastuksessa mitään järkeä?

21.11.2013

Edellisenä iltana olin pakannut varusteet lähtökuntoon ja aamulla hyppäsimme Ronin kanssa autoon n. 7:00 ja käänsimme auton keulan kohti pohjoista. Muutama päivä aikaisemmin oli vielä lämmintä + 10 astetta ja lähtiessä oli -1 asteen pakkanen. Kuopiossa pakkasimme auton katolle kaksi suksiparia ja pari ahkiota lisää ja lähdimme etsimään ensimmäisessä vaiheessa lumirajaa.
Hyvin hiipuva lumiraja löytyi jostakin Suomussalmen ja Hyrysalmen välimaastosta ja Kuusamossa näytti jo talviselta.
Matkan edetessä lumi pikkuhiljaa lisääntyi ja pakkanen näytti vaihtelevan. Kemihaaraan saavuimme iltayöstä noin klo 22:00 pakkasen ollessa n. -24 astetta ja lunta noin 30 cm.
Vaihdoimme hiihtovarusteet päälle ja laitoimme varusteet lähtökuntoon ja noin 22:45 käänsimme sukset Kemihaaran sillalle ja kohti korpea.

Suunta kohti Manto-ojan autiotupaa, reittiä oli ajettu moottorikelkalla, se helpotti menoa. Kuu loisti taivaalta ja pienen alkumatkan jälkeen sammutinkin otsalampun ja jatkoin hiihtelyä kuun valossa.
Tasan ei käynyt onnen lahjat, pojat veti ahkioita perässään, minulla oli rinkka selässä ja Roni veti minua perässään.
Reipas kilometri Keskihaaran länsipuolta ja sen jälkeen siltaa pitkin itäpuolelle. Rämeen ylityksen jälkeen alkoi loiva nousu Vislauskuusikkoon. Luonto oli hiljainen, välillä tosin pakkanen paukkui puiden rungoissa. Pientä taukoa välillä ja laskeutuminen Mantoseljänvuotsolle. Ylityksen jälkeen taas loivaa nousua Kuusi-Mantoselkään. Mantoselän kuusikoissa puut varjostivat jo niin paljon, että oli pakko sytyttää otsalamppu antamaan valoa. Noin 3h yöhiihdon jälkeen saavuimme Manto-ojan autiotuvalle. Jostain syystä tupa oli sisältä yhtä kylmä kuin ilma ulkona, edellisen vieraan kuittauksesta tupakirjassa oli kulunut kuukausi, lieneekö sen aikaiset lämmöt jo karanneet taivaan tuuliin. Laitoin samantien tulet kaminaan, edellinen kävijä oli huolehtinut sisään hyvät puut ja hyvät sytykkeet.
Varusteet sisään, kuivaa vaatetta ja taukovaatteet päälle tuvan lämpenemistä odotellessa. Joskus klo 04 seutuvilla asetuimme yölevolle.

22.11.
Heräilin aamulla noin klo 08.  Aamupalan jälkeen lähdin ulos vähän kuvailemaan sinistä hämärää ja sen jälkee aloitin tuvan tutkimisen. Reissun päätarkoitus (tai tekosyy) oli suorittaa tuvan tarkastelua tulevan saneerauksen suunnittelun helpottamiseksi.

Tarkoitusta varten olin pakannut mukaan muutamia erikoisvälineitä perinteisen mitan lisäksi, mutta kirjoittelen erikseen tuosta saneeraustarpeesta toisella kertaa.


Samaan aikaan Jouni videokuvasi tupaa huolellisesti. Aurinkokin nousi joskus kymmenen jälkeen ja tutkimukset piti keskeyttää valokuvausvimman vuoksi.

Puraisimme vähän välipaa, pakkasimme tavarat ja noin 13:30 lähdimme jatkamaan hiihtoa kohti Vieriharjun autiotupaa. Pakkanen oli n. -21 asteen tietämissä, joten talvista hiihtokeliä tuntui vielä riittävän. Hiihdimme ensin viereiselle poroaidalle ja aloitimme poroaidan vierestä nousun ylös Mantoselkään. Käpytikka näytti olevan ainoa lintu, joka oli liikkellä, se hakkaili puita ruokaa etsien. Nousun jälkeen on tietysti edessä lasku, joten laskimme poroaidan vierustaa alas Yli-Vieriaavan reunalle. Siinä on poroaidassa portti, jonka kautta pääsimme siirtymään poroaidan toiselle puolelle.
Suunta koilliseen ja hiihdimme jänkän puolella Vieriharjun reunaa. Lumi kantoin kohtuullisesti, täällä tosin Roni katsoi viisaammaksi siirtyä kävelemään suksien kannoille. Minä luonnollisesti toimin ladun avaajana, koska minulla ei ollut ahkiota perässäni. Hirvet olivat tallaneet lumeen runsaasti täällä jälkiä, välillä näkyi joku linnun tekemä kieppi ja oli ketutkin rakentaneet lumelle helminauhojaan.
Kiersimme Vieriharjun koillispään kautta ja siinä misse rinne putoaa jyrkästi suoraan Vierihaaraan poikkesimme pieneksi pätkäksi jäälle, kun olimme ensin tutkineet sen kantavan. Nousu rannalle ja loppuhiihto tuvalle. Taivas oli pilvessä ja aurinko oli vaipunut mailleen, joten loppumatkasta hiihtelimme taas otsalamppujen valossa, siirtyminen vei meiltä noin 3h aikaa.
Täälläkin oli kylmätupa odottamssa, ei täälläkään ollut muutamaan viikkoon kukaan kuitannut käyntiään. Tupa näytti "hengeltään" aivan erilaiselta kuin Manto-ojan tupa.
Laitoin taas nopeasti tuvan kaminaan tulen, söimme vähän että jaksaisimme kohta taas syödä.
Viritimme tulet myös saunan pesään, kannoimme vedet pataan ja jäimme odottelemaan saunan lämpenemistä. Kävin rikkomassa rannasta jäät, jotta sain sulana olevaan ojaan hyvän uintipaikan. Saunoimme pitkään ja hartaasti, välillä kävin "avanto" uinnilla ja taas saunomaan.
Päivälliseksi olimme tilanneet hirvipaistia, joten sitä pääsimme nauttimaan illalla noin klo 20:00.
Illan aikana pakkanen näytti lauhtuvan ja nukkumaan mennessä pakkasta oli enää n. -5 astetta.

23.11.
Nousin aamulla noin klo 07:00 keittelemään aamukahvia, sen jälkeen teimme aamupalan ja odottelimme päivän kirkastumista sen verran että pääsimme ottamaan valokuvia. Pakkasta oli aamulla noin -7 astetta.
Samalla pakkailimme varusteet lähtökuntoon ja noin klo 11:00 olimme valmiit jatkamaan matkaa kohti Naltiojokea.
Hiihtelimme Vieriharjun vierustaa poroaidalle. Teeriparvi oli ruokailemassa ennen poroaitaa, mutta jostain syystä ne halusivat meitä väistää. Siirryimme portista poroaidan länsipuolelle ja lähdimme seuraamaan sitä kohti Vieriaapaa. Etenimme Ronin kanssa vähän nopeammin kuin ahkion vetäjät, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin edessä olevan isohkon porotokan. Jäimme odottelemaan ja annoimme poroille aikaa siirtyä rauhassa pois reitiltämme. Tulimme Vierihaaralle ja nämä ilmeisen lämpimänä virtaavat vedet olivat pääosin sulana, mutta siltaa pitkin oli hyvä siirtyä toiselle rannalle.
Seuraavalle avosuolle tullessa avautui eteen hieno näkymä, kun Naltiotunturi nousi edessä näkyvän metsikön takaa upeasti kohti pilven alareunaa.
Ennen Naltiojoelle tuloa oli edessä vielä yksi poroaita, jossa olevasta portista siirryimme sen poikittaisen aidan toiselle puolen. Vähän ennen Naltiojokea käänsimme suunnan joen suuntaisesti lounaaseen ja avasimme uran Naltiojoen autiotuvalle. Siirtyminen oli vienyt aikaa noin 2,5h ja pääsimmekin perille vielä juuri ja juuri ennen pahempaa hämärtymistä.
Tupa lämpenemään ja nopeasti ottamaan muutamia valokuvia.
Sitten olikin edessä kahvit ja lättykestit ruokaa odotellessa. Tällä kertaa ruokana oli sitten naudanpaistia, hyvää oli sekin. Iltaa kohti ilma kirkastui ja illan pimeydessä oli hyvä käydä vielä kuulostelemassa luonnon hiljaisuutta ja katselemassa ja kuvailemassa tähtiä. Puhelimella tilasimme aamuksi Kemihaarasta ruokatarjoilun klo 09, joten edessä oli aikainen herätys.

24.11.
Aamulla herätys klo 05:00, aamupalan syönti, tavaroiden pakkaus ja noin 6:30 suksille. Pakkasta oli noin -10 astetta, joten keli oli upea, tosin ympärillä oli lähes täydellinen pimeys. Otsalamppujen valossa näki kuitenkin hyvin edetä.
Porot olivat polkeneet tuvan kohdalta vankan polun joen yli, joten pääsimme siitä hyvin toiselle rannalle. Sitten otin kompassiin suunnan kohti Ritavuotsoa. Toimin luonnollisesti ladun avaajana, kuu paistoi sen verran pilviharson takaa, että siitä sai oivallisen apuvälineen suunnan pitämiseksi. Ennen Ritavuotsoa tuli yksi poroaita hidasteeksi, nostin Ronin siitä yli ja siirryin itse toiselle puolen. Sitten porukalla nostimme ahkiot yli ja matka jatkui. Ritavuotsolla saavutimme tavoitteena olevan vanhan talvitiepohjan. Sen aukko erottui hyvin maastossa, vaikka ura olikin hyvin lumenpeitossa. Sitä pitkin hiihdimme Kemihaaran tienvarteen ja tietä pitkin parkkipaikalle. Noin 2h hiihdon jälkeen olimme autolla ja ehdimme vielä pakata tavarat autoon ja vaihtaa vähän kuivaa vaatetta päälle, ennenkuin siirryimme Kemihaaraan nauttimaan poronkäristyksestä.
Upea reissu kotimatkaa vaille valmiina.
Muutamaksi päiväksi oli arjen askareet unohtuneet jonnekin taka-alalle ja olimme saaneet nauttia upeasta talvivaelluksesta muutaman päivän.
Tässähän ei siis ole mitään järkeä, mutta suosittelen.

Täältä löytyy lisää reissukuvia



perjantai 15. marraskuuta 2013

Talvi kutsuu

Pimeää ja märkää
Tänä aamuna +6 ja vettä sataa.
Sanonta taitaa kuulua että toiset tykkää tytöstä ja toiset tytön äitistä.
Monet pakenevat näitä syksyn pimeitä etelän lämpöön, mutta
minä lähden katsomaan missä se talvi viipyy.

Nyt viikonloppuna koepakkaaminen, koska edessä on pikainen reissu talveen.
Torstai aamuna olisi tarkoitus kääntää nokka kohti pohjoista, koukkaan Kuopiosta pari kaveria kyytiin ja tämän hetken ennusteen mukaan torstai iltana olemme Kemihaarassa.
Jossain tuon matkan varrella tulee talven raja vastaan.
Sääennuste lupailee torstai illalle Kemihaaraan lähelle - 20 asteen pakkasta ja lunta on ennakkotiedon mukaan ainakin 20 cm.   Hienoa!!!!!

Yöhiihtona menemme Manto-ojalle
Seuraavanan päivänä teemme tupa, kaappi ja siisteys tarkastuksen ja kirjaamme havainnot muistiin. Tarkoitus on valmistautua ensi kesän kämpänkunnostus talkoisiin.

Tarkastuksen jälkeen todennäköisesti matka jatkuu jollekin lähituvista seuraavaksi yöksi, hämärähiihtelyksi mennenee sekin väli. Tosin jos ilma on kirkas, niin pääsemme nauttimaan kuutamohiihdoista.

Lauantaina matka jatkuu kohti seuraavaa tupaa ja jos keli sen sallii, näkyvyyttä on riittävästi, ja miehissä virtaa, niin suoritamme Naltiotunturilta alueen ympäristöarvioinnin.

Sunnuntaina palaamme takaisin autolle ja lähdemme ajamaan kohti pimeää ja loskaista eteläsuomea.

Tuntuu upealta jo etukäteen päästä hetkeksi nauttimaan talvesta.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Käsivarren syysvaellus 17. - 23.8.2011

Pitää välillä lisäillä näitä aikaisempiakin reissuja uusia reissuja odotellessa.

Täällä koko reissun kuva-albumi: Käsivarsi elokuu 2011


17.8.2011
Aamulla starttasin kotoa noin 10:15 kohti Käsivartta. Aikaisemmin edellisellä viikolla olin katsellut varustelistojani ja pikkuhiljaa käynyt läpi varusteitani. Lopullisen pakkauksen tein aamulla, tavarat ja Roni autoon ja sitten nokka kohti pohjoista. Muutamien taukojen jälkeen saavuin Tornioon. Tornion Prisma on hyvä täydennyspaikka viime hetken täydennyksille ja tälläkin kertaa poikkesin vielä sinne mm. ostamaan kaasua. Matkan jatkuessa soitin Ropinpirtille ja sain varattua sieltä itselleni mökin yöpaikaksi. Noin 22:30 saavuin Ropinpirtille ja löysin ohjeiden mukaisesti mökin ovesta avaimen, joten pääsin majoittumaan.

18.8.
Koska Ropin pirtti avautuu aamulla vasta klo 09:00, niin en pitänyt aamusta kiirettä. Heräsin noin klo 07:00, ilma oli lämmin mutta kostea. Pieni sade tuntui vielä jatkuvan. Kävin Ronin kanssa pienellä aamukävelyllä, tein aamupalan ja tein lopullisen varusteiden pakkauksen, samalla karsin vielä vähän tavaroitani vähemmäksi. Ropin pirtin avautuessa menin sinne munkkikahville ja maksamaan yöpaikasta.

Kahvin jälkeen lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä. Koko matkan oli tiellä autojen alle kuolleita sopuleita, olihan juuri parhaillaan käynnissä kohtuullisen vilkas sopulien vaellus. Poikkesin vielä Kilpishallissa ja noin 10:30 nostin rinkan pykälään, kiinnitin Ronin vyöhöni ja lähdimme nousemaan kohti Tsaikkaljärveä.
Noin puolessa tunnissa saavutimme Tsaikkaljärven ja jatkoimme siitä matkaa Kalottireittiä seuraillen järven lähimaastossa itäänpäin kulkien.
Järven läheisyydessä tuli yksi vaeltaja koiran kanssa vastaan, hän oli lähtenyt edellisenä päivänä liikkeelle, mutta oli todennut Terbmiksen laaksossa, että avolaavu ei oikein sovellu tuuliseen tunturiin majoitteeksi ja oli päättänyt palata takaisin hakemaan telttaa. Hänellä oli myös koira mukana ja hän aikoi jatkaa Terbmikseltä pohjoiseen Poroenolle ja jotain reittiä sieltä Valtijokilaaksoon. Koiralla oli hienosti laukut selässä ja kaikki koiran muonat oli kuulemma niihin pakattuna.

Noin puolituntia Tsaikkaljärvelle tulon jälkeen olin järven itäpäässä ja pidin ensimmäisen tauon. Pudotin rinkan alas ja istahdin kivelle kiikaroimaan ympäristöä. Ilma oli edelleenkin vielä sumuinen ja esim Saanatunturi oli pääosin pilven peitossa. Saarijärven suunnasta näytti olevan tulossa muutaman ihmisen ryhmä ja lisäksi näytti että edellä oli myös pari kulkijaa menossa Saarijärvelle päin. Siltaa pitkin ylitin Terbmiksen laaksosta Tsaikkaljärveen laskevan joen ja aloitin nousun tunturiin. Jonkin matkaa noustuani pysähdyin puron varteen pienelle tauolle ja samalla täytin juomavesipulloni. Pieni porotokka liikkui ympäristössä ja porot olivat ainakin yhtäpaljon kiinnostuneita koirasta kuin koira niistä.
Tauon jälkeen matka jatkui edelleen nousulla Massetvarrin länsirinteelle. Ylemmäs noustuani alkoi maisemakin jo hieman avautumaan ja parin tunnin vaelluksen jälkeen oli jossain Massetjavren eteläpuolen rinteillä ja pysähdyin kuvaustauolle. Samalla näin että perässäpäin oli pari vaeltajaa tulossa myös takaani. Pienen tauon jälkeen matka jatkui ja kohta edessä näkyikin kolme vastaantulevaa vaeltajaa tauolla. Kävelin heidän luokseen ja vanhin naisista oli todella innostunut Ronista. Hänellä oli kuulemma ollut samanlainen iso uros saksanpaimenkoira Lex nimeltään joskus vuosia sitten. Nuorin vaeltaja oli tämän vanhemman rouvan lapsen lapsi. Keskustelumme aikana takaa tulevat vaeltajat ohittivat meidät.

Keskustelun jälkeen matka jatkui, jo tässä vaiheessa tuntui varsinkin nousujen aikana, että jaloissa ei ole tarpeeksi voimaa. Nyt sen huomaa, että koko kesän olin liikkunut todella laiskasti ja kunto oli sen mukainen. Muutaman lepotauon jälkeen pidin pienen leivän puraisu tauon. Hetken patikoituani sain kiikarilla silmiini Saarijärven tuvan, joka oli sillä hetkellä noin kolmen kilometrin päässä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut ja takana Saanakin oli tullut jo kokonaan näkyviin. Välillä reitillä oli melko pahoja rakkapaikkoja ja yksi pätkä oli hyvää pitkospuureittiäkin.
Loppumatkasta oikea jalkani alkoi varoittelemaan mahdollisen rampin vaarasta ja tulinkin loppumatkan sitten erityisen varovaisesti. Jonkin verran ennen klo 16:00 saavuin Saarijärven tuvalle. Samoihin aikoihin tuvalle tuli myös yksi vanhempi pariskunta, jotka katselivat itselleen teltan paikkaa. Muutoinkin tuvalla oli varsin vilkasta.
Tuvalla oli minut ohittanut ulkomaalainen pariskunta sekä Kilpisjärvelle päin menossa oleva yksi Ylöjärvinen pariskunta sekä yksi viiden hengen seurue labradorin noutajan kera. He päättivät laittaa teltat pystyyn ja siirtyivät Saarijärven laskujoen pohjoispuolelle Heidän teltan paikan läheltään vanhempi pariskuntakin löysi itselleen sopivan teltan paikan.Ylöjärvinen pariskunta laittoi itselleen syömistä ja samalla he pohtivat mahdollisuutta jatkaa vielä matkaa kohti Kilpisjärveä. Ruokatauon jälkeen he päättivätkin jatkaa vielä jonkin matkaa lähemmäs kylää. Ulkomaalainen pariskunta piti ruokataukoa varaustuvan ja autiotuvan välisessä eteistilassa ja hekin lähtivät jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjohkaa.

Tein itselleni ensin vähän kevyttä syötävää ja levähtelin ensimmäisen päivän rasituksista. Vähän myöhemmin aloin valmistamaan päivällistä. Leikkelin jäisestä fileestä itselle paistettavia lihasiivuja, jotka paistoin pannulla. Lihat nautin yhdessä muusin kanssa ja päälle keitin hyvät kahvit. Samoihin aikoihin tuvalle tuli Kuonjarista päin kolme saksalaista miesvaeltajaa ja päästinkin heidät kokkailemaan ja siirryin kahville ulos. Ilmakin oli jo hienosti kirkastunut. Katselin ja nautin ympärillä avautuvasta rauhallisesta tunturimaisemasta. Saksan pojat olivat reippaita ja he kävivät pesulla Saarijärven raikkaassa vedessä ennen oman ruuan valmistamista.

Myöhemmin illalla noin 20:00 maissa kiertelin tuvan ympäristössä ja kuvailin ympäristöä ja sieltä löytyviä mielenkiintoisa yksityiskohtia. Tuuli oli kohtuullisen voimakas, mutta se ei liikaa häirinnyt. Kilpisjärveltä päin tuli vielä yksi nuoripari, jotka pitivät pikaisen tauon tuvalla ja jatkoivat matkaa kohti Kuonjaria. Heillä tuntui olevan kiire Jogakselle, sinne oli kuulemma sovittu sunnuntaiksi helikopterikyyti takaisin Kilpikselle.
Vietimme saksalaisten kanssa neljästään tuvassa rauhallisen yön.

19.8.
Heräsin aamulla tosi aikaisen ennen aurigonnousua, jotta saisin kuvailtua auringon nousun mukanaan tuomia värejä. Ensimmäisen kerran kävin arvioimassa tilannetta n. 4:30 ja 5:30 aurinko paistoikin jo vaakaan tuntureiden takaa. Noin 6:00 aikoihin aloitin aamupalan tekemisen. Tällä kertaa päivä näytti alkavan aurinkoisena. Saksalaiset nousivat ylös samantien myös aamupalalle. He nauttivat ns. kylmän aamiaisen, jotain leipää ja jotain leivän päälle. Sen jälkeen he pakkasivat rinkkansa ja lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Kilpisjärveä.

Aamupalan jälkeen pakkasin tavarani ja noin klo 08:00 lähdin jatkamaan matkaa. Ylitin Saarijärven laskujoen siltaa pitkin ja käänsin suunnan kohti luodetta ja Norjan rajaa. Patikoin Deamàdan eteläpuolelta pikkuhiljaa nousten tunturin rinteelle, noin 8:30 saavuin poroaidalle, jonka ohitin alittamalla. Valtakunnan rajan olin ylittänyt hieman tätä aikaisemmin. Kuljettava maasto oli hieman risukkoista, mutta hyvää kuljettavaa. Poroaidan alituksen jälkeen käänsin suuntaa lähes pohjoiseen ja jatkoin nousua tunturiin. Pian risukot loppuivat ja maasto muuttui tunturinummeksi, jossa oli kohtuulliesti kivikoita. Kulkureitti meni Deamádan huipun ja sen lounaispuolella olevan matalamman huipun välistä.
Mitä enemmän nousin, niin sitä enemmän maasto aukeni eteeni ja kohta olikin edessäni hieno tunturilaakso. Istahdin kivelle kiikaroimaan maisemaa.
Sádgejavren itäpuolella olevaan Aldajohkan mutkaan oli kartassa merkitty ylityspaikka ja katselin sitä kiikarilla. Näytti että jokiuoma oli varsin kuiva ja joen ylittäminen ei näyttäisi tuottavan vaikeutta. Maasto jatkui miellyttävänä nummimaisena ja lisäksi sain edetä loivasti laskien alamäkeen. Aldojohkassa oleva putous, jolla olin poikennut jo kevätvaelluksella näkyi hyvin kiikarilla. Noin 9:30 saavuin joen mutkan seutuville ja aloin katsella sopivaa ylityspaikkaa. Vinottain joen vartta nousten löytyi hyvin reitti joen yli oikeastaan kuivin jaloin. Nousin joen vastarannan törmän ylös ja katselin sopivan taukopaikan.

Maassa näkyi jo vähän alkavan maaruskan merkkejä, varvikko oli osittain kirkkaan punaista. Tauon jälkeen jatkoin todella miellyttävässä vaellusmaastossa jokivartta kohti pohjoista. Itäpuolelta jokeen liittyi useita Duolljehuhputin ja Aldovárrin välistä ulevan joen haaroja. Nämäkin jokiuomat kulkivat varsin jyrkkäreunaisena tunturimaastossa, joten helpompi kulkureitti löytyy täältä joen länsipuolelta. Vähän ennen 11:00 saavuin putoukselle ja katselin putouksen yläpuolelta sopivan taukopaikan aivan joen rannalta.
Pudotin rinkan alas ja lähdin katselemaan putousta tarkemmin. Näin vähän vedenkin aikana putous on varsin komea ja nyt lisäksi voimakas etelätuuli heitteli putouksen vesiä ylävirran suuntaan. Kosken kuvaamisen ja katselun jälkeen siirryin taukopaikalle kahvin keittelyyn. Ilma oli todella hieno ja samalla sai nauttia virtaavan veden vaihtelevista äänistä.

Puolen päivän maissa jatkoin matkaa jokivartta. Sopivan ylityspaikan tullessa siirryin takaisin joen itäpuolelle. Edelleenkin maasto oli todella miellyttävää vaellusmaastoa. Aldovárrin länsipuolelle päästyäni alkoi edessä näkyä Nigosjávret. Kuljin Aldovárrin länsirinteellä olevan kivirakan alapuolelta. Samaisen kivirakan kohdalla olin kevät vaelluksella ollut vähän vaikeuksissa ja silloin jouduinkin laskemaan ahkiota alemmaksi kävelemällä. Aldovárrin ja Aldorássan välistä tulevat laskujoet olivat lähes kuivia ja niiden kohdalla olevassa tunturilaakson ”laajentumassa” oli pieni porotokka ruokailemassa. Porotokka väisti meitä, samoilta seuduilta alkoi erottumaan Aldorássan länsipuolelta tulevan tunturipuron hienot putoukset.
Otinkin suunnan putouksia kohden ja samalla maastokin alkoi muuttua karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Kello oli siinä vaiheessa hieman yli 13:00 ja sää oli edelleenkin upean aurinkoinen. Patikoin putouksille, jotka sijaitsivat yhtenäisen kivirakan ”alareunalla”. Saavuimme putouksille n. 13:30 ja katselin putouksien yläpäästä sopivan taukopaikan, johon laskin rinkkani alas. Kiertelin putouksilla kuvailemassa ja sen jälkeen keittelin kahvit ja pidin kunnollisen lounastauon.
Tauon aikana huomasin että etelätaivaalle alkoi kertyä säänmuutoksesta kertovia pilvimuodostelmia.

Noin 15:30 lähdin jatkamaan matkaa, tähän mennessä taivas oli ehtinyt mennä kokonaan pilveen, mutta vielä ei satanut. Tästä alkoikin sitten toisenlainen kulkeminen, edessä oli yhtenäinen kivirakka jota riitti niin pitkästi kuin reittiä eteenpäin näkyi. Aldorássan länsipuolella kartassa näkyvät pienet lampareet olivat vaelluksen aikaan aivan kuivana. Noin 16:30 oli matka edennyt Gieddejávren länsipuolelle tuntureiden väliseen satulaan niin, että baju Gáhkojávri tuli näkyviin. Jatkoin kivirakassa kulkua alaspäin rinnettä ja käänsin suunnan kohti Gieddejávrea. Gieddejávresta laskeva laskujoki kulki jossain kivirakan alapuolella, veden ääni kuului, mutta sitä ei missään näkynyt. 18:30 seutuvilla saavuin Gieddejavren rantakiville. Järven eteläpuolella olevalla tunturin pohjoisrinteellä näkyi vielä vähän lumilaikkuja.
Järveltä jatkoin vielä tämän päivän viimeiseen nousuun Gieddeoaivi bajitin itäpuolella olevaan tunturin satulaan. Sää oli pysynyt vieläkin kuivana, vaikka sateen alkaminen näytti hyvin todennäköiseltä. Viimeinen nousu olikin helppo ja parinkymmenen minuutin kiveltä kivelle hyppimisen jälkeen tuli Njárgajávri näkyviin ja pääsin aloittamaan laskeutumisen kohti Lossuhyttaa. Kivikkoa riitti melkein tuvalle asti. Vähän ennen tuvalle tuloa näin tuvalta lähtevän kaksi ihmistä, jotka kävivät etsimässä rajalla olevasta poroaidasta sopivaa kulkuaukkoa. Noin klo 20:00 saavuin tuvalle, vesisade alkoi joitakin satoja metrejä ennenkuin saavuin tuvalle, joten siltäkin osin oli onni myöten. Reitin katsojat olivat juuri nostamassa rinkkoja selkäänsä ja he aikoivat jatkaa matkaa suomen puolen Lossun tuvalle. Vietin rauhallista iltaa tuvassa, jossain vaiheessa katselin Ronin tassuja ja huomasin että anturoihin oli tullut pieniä haavoja ja voitelin tassut valkovaseliinilla anturoiden pehmittämiseksi.

20.8.
Aamu aukeni sumuisena, en pitänyt erityistä kiirettä aamulla ja lähdinkin rajalle ja suomen puolella olevaa Lossun tupaa kohti vasta n. 10:30. Patikointi tuvalle vei aikaa noin tunnin. Tullessani tuvalle, siellä oli vain eilen illalla tapaamani pariskunta, jotka olivat valmistautumassa liikkeelle lähtöön. Lisäksi tuvalla oli kolmen biologin varusteet. Tuvalla ollessani yksi biologeista poikkesikin tuvalla, mutta kun kaksi muuta ei ollut vielä paikalla, niin hänkin lähti jatkamaan vielä pyydyksilleen. Pidin kunnollisen tauon ja tauon aikana biologit palasivat tuvalle, he olivat Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka olivat suorittamassa opintojaan täällä tunturissa. He suorittivat kasvien tunnistamisia ja lisäksi he keräsivät vaeltajilta tietoa heidän toimintatavoistaan vaelluksen aikana.

Noin 13:30 lähdin taas jatkamaan matkaa, ilma oli pysynyt hyvin sumuisena, kuljin oikeastaan kostean pilven sisällä. Jonkin matkaa patikoituani sain näkyviini tuvalta aikaisemmin lähteen pariskunnan ja jossain kohti olin valinnut lähempänä jokea kulkevan reitin ja ohitin heidät. Täälläkin joki oli varsin vähä vetinen.

Vähän ennen klo 16:00 olin saavuttanut Urtaslaakson mutkan ja kulkusuunta muuttui kohti kaakkoa. Pilviverhon alareuna nousi välillä vähän korkeammalle ja taas se laskeutui alas. Samoin välillä sateli vähän vettä. Govddoskaisin rinteiltä tuli tämän tästä tunturipuroja, joita piti ylitellä.
Urtaslaakson pohjalle on vaeltajat saaneet kulutettua jo melko vahvat polut kuljettavaksi. Noin klo 17:00 saavuin Urtashotellille. Vaikutti siltä että tupa oli tyhjä ja koska olin saanut kostutettua vaatteeni ja varsinkin kenkäni varsin märäksi päätin mennä sisään. Avatessani tuvan sisäoven, niin siellä olikin kaksi miestä päiväunilla. Lupasin heidän jatkaa päiväuniaan ja jäin itse kuivattelemaan varusteita eteisen puolelle. Levittelin varusteeni kerrossängyn päälle ja kävin vähän valokuvailemassa ympäristöä. Jossain välissä miehet (isä 70v ja poika ehkäpä ikäiseni) nousi ylös jossain vaiheessa jolloin pääsimme vaihtamaan ajatuksia. He olivat tulleet norjan puolelta Lossun kautta ja heidän tavoitteenaan oli yrittää nousua Govddosgaisin huipulle. Edellisenä päivänä he olivat tulleet noin kilometrin päähän tuvasta ja olivat majoittuneet pieneen telttaan. Tänään poika oli käynyt tiedustelemassa tuvan kuntoa ja sen jälkeen he olivat siirtyneet tupaan kuivattelemaan varusteitaan. Nyt he lähtivät vielä tiedustelmaan mahdollista nousureittiä Govdosgaisin ja Bihcosnjunnin välisestä satulasta. Sillä aikaa valmistelin itselle päivällisen. Kun he palasivat, niin he kertoivat että he ehkä olivat käyneet jossain Bihcosnjunnin korkeimmista huipuista, mutta koska näkyvyys oli huono, niin tarkemmin he eivät tienneet omaa sijaintiaan. Keskustelimme vielä illasta pitkään, sen jälkeen siirryin taas eteisen puolelle viettämään iltaa ja illan kunniaksi paistoin vielä itselle lättyjä.

21.8.
Aamusta sää oli vielä pilvinen, mutta jo selvästi parempaan päin menossa. Nousin aamulla ylös, laittelin aamupalan ja noin klo 09:00 lähdin jatkamaan matkaa. Kuljin polku-uria pitkin Riimmajávren ja Luohtojávren pohjoispuolta ja polkua seuraten. Paikoitellen polku kulki rakka-alueiden läpi ja paikoitellen polku kulki miellyttävässä kulkumaastossa.Vuomakasjärven jälkeen jossain vaiheessa polkua seuraillen saavuin Urttasjohkán rannalle, joka virtasi voimakkaana kohti Vuomakasjärveä. Jokivarresta polku kääntyi kohti Bihcosjohkaa ja nimismiehen majaa. Majalle saavuin vähän ennen klo 11 ja katselin ja kuvailin rakennuksia hetken aikaa.

Sen jälkeen aloin katsella joen ylityspaikkaa, ensin nousin hieman jokivartta ylöspäin, mutta totesin sieltä joen ylittämisen mahdottomaksi ja palasin takaisin tupien kohdalle, johon kartassakin on merkitty kahlaamo. Joen ylittäminen sujuikin varsin vaivattomasti, menin itse edellä ja Roni seurasi valitsemaani reittiä perässä.
Noin 11:15 lähdin vastarannalta jatkamaan nousua kohti Pitsusköngästä. Noin puolentunnin patikoinnin jälkeen saavuinkin könkäälle. Pudotin rinkan alas ja katselin vähän ympärilleni ja päätin laskeutua alas jokiuomaan ottamaan putouksesta kuvia alhaalta päin. Menimme kivikoiden välistä varovaisesti laskeutuen Ronin kanssa alas jokivarteen. Joki kulkee putouksen jälkeen varsin jyrkkäreunaisessa uomassa, muuta alaslaskeutumisreittikin sieltä löytyi. Noustuani takaisin ylös putouksen ”niskalle” virittelin keittimen ja keittelin itselle hyvät päiväkahvit.
Koko aamuna enkä tässäkään vaiheessa nähnyt muita kulkijoita.

Tauon jälkeen pakkailin varusteet ja lähdin jatkamaan matkaa n. 12:30 suoraan itään Vuopmegasóaivin huipun eteläpuolelta . Maasto oli varsin miellyttävää nummimaista maastoa, joten siinä oli mukava kulkea. Patikoin ensin Vuopmegasovárrin pohjoispäässä olevalle jyrkänteelle ja katselin siitä kiikarilla sopivaa jatkoreittiä. Päätin laskeutua alas Nássagobejávrren (713,6) eteläpuolella olevalle laskujoen suulle, josta näytti pääsevän kiviä pitkin joen yli. Siitä olikin hyvä mennä ja jatkoin siitä kohti järven itäpuolella olevaa toista järveä kohti.

Istuskelin pieneksi hetkeksi järvien välisen laskupuron varteen katselemaan maisemia Meekon suuntaan, josta pilkisti vielä alempana oleva kolmas Nássagobejávri. Ohitin tämän edessäolevan järven vielä sen järven eteläpuolelta ja aloitin talvelta tutun nousun tunturiin ja kohti Toskaljärveä.

Noin 14:45 pudotin rinkan selästä ja jäin nauttimaan lämpimästä aurinkoisesta säästä tunturin rinteelle. Katselin kiikarilla avaria maisemia, mutta kiikarillakaan en nähnyt koko laajalla tunturialueella ketään muita kulkijoita. Noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti Toskalpuron latvoja. Pitkästä kuivasta jaksosta johtuen puron latvaosat olivat kuivana tai paikoitellen oli vain syviä vesilampareita odottelemassa tulevia sateita.
Tunturiselänteen ylittämisen jälkeen edessä oli laskuosuus miellyttävässä maastossa. Aikani kuljettua alkoi Toskaljärvikin jo tulla tunturin rinteen takaa näkyviin ja sitä myöten kulkusuuntakin muuttui pikkuhiljaa kohti etelää. Olin päättänyt mennä Toskaljärven länsipuolelta. Vähän klo 16:00 jälkeen saavuin Toskaljärven pohjoisreunalle, sääkin oli alkanut muuttumaan pilvisemmäksi ja näytti että kohta voisi olla sadetta tulossa.

Järven rantaa seuraili polku, jota itsekin seurailin. Paikoitellen tunturin rinne putosi varsin jyrkkänä järven rantaan ja niillä paikoin ranta oli varsin kivikkoinen.
Välillä näkyi vanhoja leiripaikkoja ja ihmisten jättämiä tölkkejä yms. roinaa. Noin klo 18:00 seutuvilla oli järvi ohitettu ja aloitin laskeutumisen kohti Porojärven laaksoa. Ilma oli jo varsin kostea, mutta vettä ei vielä kuitenkaan satanut. Jonkin matkaa laskeuduttuani aloin katselemaan sopivaa Toskaljoen ylityspaikkaa, joki virtasi varsin voimakkaana, mutta hetken katseltuani löysin sopivan ylityspaikan.

Kun Porojärven laakso alkoi kunnolla avautua eteeni, aloin kiikarilla katselemaan mahdollisia ylityspaikkoja päästäkseni Jogasjärven tuvalle.
Olin päättänyt etsiä ylityspaikan Jogasjärven tuvan itäpuolelta. Kaukaa katsottuna näytti että ensimmäinen vaihtoehto voisi olla Jogasjärven itäpäässä olevan pitkänsaaren länsipäästä ja suuntasinkin ensin sinne. Taas oli edessäni paikoitellen pitkähkökä kivikkorakkoja ja toisinpaikoin varsin tiheitä koivikoita.

Tulin saaren länsipäähän, laitoin Ronin hetkeksi kiinni, pudotin rinkan alas ja lähdin tiedusteluretkelle. Hyppelin kiveltä kivelle ja pääsinkin kohtuullisen pitkälle. Lopulta edessä oli voimakas virtapaikka, jossa veden syvyys oli mielestäni aivan liikaa kahlaukseen, joten palasin takaisin. Otin rinkan kantoon ja Ronin irti ja lähdin kiertämään kosken sivussa olevan lahden poukaman takaa saaren itäpäähän. Kiertämisen jälkeen laitoin taas Ronin kiinni ja rinkan alas ja lähdin tutkimaan ylitysvaihtoehtoja. Katselin ensin alimman kosken yläpuolelta, mutta sielläkin ylittäminen vaikutti vaikealta. Seuraavaksi menin aivan kosken alapäähän, pääsin helposti ensimmäiseen saareen, tiheän koivikon läpi menin seuraavaan saarten väliseen koskeen ja senkin ylitys onnistui kohtalaisen helposti, joten palasin takaisin hakemaan varusteita.

Rinkka selässä kuljin edellä ja komensin Ronin kulkemaan perässä. Ensimmäisen kosken ylitys sujui mallikkaasti lähes kuivin jaloin. Risukkoisen saaren läpi menin samaa reittiä, kuin mistä äsken olin palannut ja saavuin saarten väliselle koskelle. Ylityspaikka oli muuten erinomainen, vain yksi vähän vaikeampi kohta oli ylitettäväksi. Sauvoja apuna käyttäen kuitenkin pääsin helpohkosti harppaamaan voimakkaasti kivien välistä virtaavan veden yli. Roni tuli kuitenkin hätäisesti perässä ja luiskahtikin tähän voimakkaaseen virtaan. Se jäi uimaan kiven vierelle, mutta ei itse päässyt sieltä pois. Autoinkin sen valjaista vetäen kivelle. Kiertelimme tämänkin risukkoisen saaren toiselle puolelle ja lähdin seuraavaan ylitykseen, siinä oli lopuksi matala kahlausosuus ennen toista rantaa. Näin olimme selvinneet suurimpaan saareen, otin sieltä suunnan kohti vastarantaa ja viimeinen ylitys olikin oikeastaan kuivan uoman ylittämistä kiviä pitkin.
Lähdin suuntaamaan kulkua kohti Jogaksen kämppää ja n. 100 m ennen kämppää sumuinen keli muuttuikin vesisateeksi. Horsman kukat värittivät hienosti tuvan ympäristön ja siirryinkin n. klo 20:00 sateelta suojaan, oikeastaan kastumatta, nauttimaan Jogastuvan rauhasta. Koska ilma oli kohtuullisen lämmin, niin en viritellyt takkaan tulta vaan levittelin varusteet vain tupaan kuivumaan ja aloin valmistamaan tukevaa illallista. Illan sain vietellä rauhassa ja noin 23:00 tietämillä siirryin nukkumatin seuraksi.

22.8.
Rauhallisen yön jälkeen pakkailin tavarani ja valmisteli lähtöä kohti Terbmistä. Pari päivää aikaisemmin olin kastellut kenkäni hyvin ja sen ansiosta jaloissani oli kohtuullisesti hietymiä ja mietin jalkoihin sopivia kenkiä, märät vaelluskengät vai kevyet vaellustossut.
Ilma oli hieman sumuinen, mutta ei kuitenkaan vielä satanut vettä. Lähdin tuvalta kohti Porovaaraa ja sen reunaa lähdin kiertämään lännen kautta ympäri samalla nousten rinteelle. Kiersin läntisen huipun ympäri ja noin tunnin vaelluksen jälkeen totesin, että on pakko pysähtyä paikkaamaan jalkoja ja vaihtamaan vaelluskengät jalkaan. Tauon aikana näin, että Saivaaran suunnasta oli yksinäinen miesvaeltaja tulossa kohti Jogasjärven tupaa. Patikoin Oddajávren rantaan ja kiersin järven itäpuolelta. Sitten suuntasin Japmajärven ja Harrijärven väliselle kannakselle, jolle tulin noin puolenpäivän maissa.

Välillä tuulen mukana tuli vettä ja taas välillä tuuli kuivatteli vaatteita. Kannasta pitkin oli hyvä kulkea, siinä kulki jonkinlainen polkukin. Kannaksen läpi kulkevan tunturipuron yli oli helppo mennä. Kannaksen ylittämisen jälkeen käänsin suunnan Harrijärven sivustaa pitkin kiertäen Juovvavaaran itäpuolta. Nousin Juovvagielaksen ja Harroaivin väliseen satulaan. Siellä välissä näytti kulkevan myös Raittijärvisten mönkijäura. Paikoitellen maasto oli täällä välissä melko risukkoista ja tunturipurokin kulki siellä välissä. Pikkuhiljaa maisema alkoi avautumaan ja mönkijäuraa oli helppo kävellä.
Huomaamattani kaarsin mönkijäuran mukaan ja jonkin ajan kuluttua näin edessäni vesistöjä. Tutkin huonosti karttaa ja ennenkaikkea en käyttänyt kompassia ja tein väärän johtopäätöksen. Koska edessä oleva vesistö näytti olevan suoalueen keskellä, niin ajattelin sen olevan vaikeasti ylitettävissä ja lisäksi ajattelin vesistön olevan Rommaenossa. Lieneekö reitinvalintaan vaikuttanut se, että mönkijäuraa oli todella helppo kulkea, jokatapauksessa jatkoin mönkijäuraa ja tällä kertaa noin 90 astetta väärään suuntaan eli etenin melkein pohjoista kohti.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että maisema ei oikein vastaa sitä, mitä sen pitäisi olla ja hetken karttaa ja kompassia tutkittuani totesin että etenen väärään suuntaan.
Paikansin itseni kartalle ja aloin etsiä sopivaa reittiä Kaitsajoen länsipuolelle. Olin edennyt laaksossa lähelle Gaicoaivia. Kuljin jokivarteen ja löysin koivikosta sopivan joen ylityspaikan. Sitten otin suunan etelään jokivartta pitkin. Etenin reippaaseen tahtiin ja jossain vaiheessa ajattelin, että alan katsella sopivaa paikkaa leiriytymiseen. Gohpevarrin itäreunan ohitettuani käänsin suuntaa Härkäkuoppaa kohti ja sopivan leiritymispaikan tullessa pysähdyin pystyttämään telttaa. Jalkani oli hietymistä johtuen melko huonossa kunnossa, valmistin iltaruuan ja yritin teltassa kuivatella kosteita vaatteitani ja tuulettelin jalkojani. Yöpyminen sinänsä teltassa sujui ihan mukavasti.

23.8.
Aamulla tein aamupalan ja paikkailin jalkani kohtuullisen hyvin. Päivän tavoitteena oli yrittää ehtiä Kilpikselle siihen aikaan, että ehtisin vielä soittamaan Ropinpirtille mökistä ja saunasta.
Ilma oli hieman parantunut eilisestä. Lähdin liikkeelle joskus yhdeksän seutuvilla ja yritin edetä melko reippaasti. Välillä jouduin kulkemaan kohtuullisissa kivirakoissa ja paikoitellen koivikossa. Noin kymmenen aikoihin tavoitin Kutturakurun alapuolelta Terbmikselle päin menevän polun ja jatkoin kulkemista polkua pitkin. Jollanbaktin tietämissä kahlasin joen yli, mutta ylitys oli helppo. Joku oli tuonut, ties mistä, pari puuta jokiuoman ylityspaikkaan. Noin yhdentoista aikoihin pääsin kiertämään jo JollanMallan ympäri ja puolenpäivän aikoihin saavuin Terbmiksen tuvalle. Tuvalta oli yksi pariskunta juuri lähdössä liikkeelle kohti Kilpistä ja siellä ollessani tuvalla poikkesi yksi pariskunta, joka oli telttailemassa tuvalta hieman Kilpikselle päin. Tein hyvän lounaan ja otin lounaan jälkeen kunnolliset päiväunet keräten voimia viimeiseen rutistukseen.

Noin klo 14:30 lähdin kohti Kilpisjärveä, yritin edetä mahdollisimman reippaasti (sen minkä jaloillani pystyin). Osittain etenin polkua pitkin ja osittain mönkijäuraa pitkin. Lähestyessäni Tsaikkaljärveä noin klo 18:00 seutuvilla, niin laitoin puhelimeni päälle ja siihen alkoi tulla tekstiviestejä.



Viesteistä selvisi, että isäni oli sairastunut ja oli huonossa kunnossa sairaalassa. Soitin Ropinpirtille, varasin mökin ja saunan. Kerroin yrittäväni ehtiä paikalle noin klo 20:00 mennessä, joka olisi heidän sulkemisaikansa.
”Lävistin” poroaidan ”siltaportista” ja suuntasin Tsaikkaljärven päähän, sitten vielä loppukiri järven rantaa ja loppulasku parkkipaikalle. Tulin autolle joskus 18:45, laitoin varusteet nopeasti autoon, kävin pikaisesti Kilpishallissa ostoksilla ja suuntasin kohti Ropinpirttiä. Muutaman minuutin myöhästyin aikataulustani, mutta siellä odoteltiin minua. Join munkkikahvit, maksoin mökin ja saunan ja siirryin nauttimaan saunan ihanuudesta ja aloitin toipumisen reissun vaivoista.

24.8.
Hyvin levätyn yön jälkeen suunta kohti etelää, välillä tietysti kävin tapaamassa isääni, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa toipumaan päin.


























keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Inarijärvelle tehdyn melontareissun jälkipuintia

Monenlaisia ajatuksia on tämäkin vaellusreissu jättänyt päähän pörräämään ja yritän tässä niitä vähän purkaa sieltä ulos.

Inarijärvi:
Ensimmäinen melontareissu tänne järvelle, mutta toivottavasti ei viimeinen. Kommentit siis vain tällä vähäisellä kokemuksella.
Upea järvi joka antaa upeat puitteet melontaharrastukselle. Järven koko ja nopeasti vaihtuvat olosuhteet huomioiden en jatkossakaan olisi valmis lähtemään sinne melomaan yksin tai vain yhden kanootin voimin. Kun mukana on kaksi kanoottia, niin se antaa jo aivan erilaiset mahdollisuudet toimia mahdollisissa poikkeustilanteissa. Sen kokoinen vaellusryhmä löytää myöskin helpommin hyviä leiripaikkoja kuin isohko ryhmä, olosuhteet voivat nimittäin paikoitellen olla haastavat, mikäli haluaa löytää tasaisen leiriytymispaikan.

Itselle tyypilliseen tapaan olen tehnyt aluelle runsaasti karttavaelluksia ja todennut että järvi antaa oikeastaan rajoittamattomat mahdollisuudet toteuttaa mitä erilaisimpia melontaretkiä. 

Järven upea saaristo antaa myöskin upeat puitteet ja samalla ne antavat hyvää suojaa tuulilta, jos on valmis muuttamaan omia suunnitelmiaan olosuhteiden vaatimusten mukaisesti.

Päivittäisen melontaosuuden pituus: 
Yksi osa nautinnollista retkeä on mielestäni juuri se, kun retkeilyssä säilyy sopivan rento ote. Tällä reissulla molemmille kanootti"kunnille" sopi rytmi, että herätys aamulla n. klo 07 ja aamupalan jälkeen liikkeelle. Sääennustekin tuki tätä rytmiä hyvin, kun useammalle päivälle lupailtiin tuulten voimistuvan puolen päivän seutuvilla.
Kun melontaan käytettävä aika oli päivässä muutamia tunteja, niin päivittäisen melontaosuuden jälkeen jäi hyvää aikaa vain ottaa rennosti, valokuvailla, ihmetellä ympärillä olevaa luontoa tai vaikka tehdä ilman kuormaa vielä jonkinlainen melontaretki lähiympäristöön.

Nyt kaksikkona melottaessa melontanopeus taisi olla n. 4 - 5km/h ja se nopeus tuli ilman isompia ponnisteluja. Eli päivässä voi hyvin siirtyä n. 12 - 20 km ilman isompia otsan rypistyksiä. Samoin melontapäivän aikana oli mukava välillä rantautua pitämään taukoa ja jalottelemaan. Itselle ainakin tuntuu melontaretkellä sopivan juurikin tällainen retkeily, siirrytään sopivasti ja tuumaillaan välillä joko rannalla tai kanootissa.

Paljon yksin kulkevan ajatuksia "ryhmässä" kulkemisesta:
Kun ryhmässä mennään, on hyvä että useampi pyrkii "pysymään kartalla". Silloin on helppo välillä varmistaa toisilta, että olemmeko menossa haluttuun suuntaan.
Kanoottikaksikossa tai yhtälailla muutenkin vaeltaessa "kaksikkona"tai ryhmässä, on hyvä mahdollisuus antaa vähemmän kokemusta omaavien kulkijoiden harjoitella suunnistamista. Siinäkin tilanteessa vaikka suunnistusvastuu olisi kokeneemmilla on hyvä käydä toisten kanssa läpi kuljettuja ja kuljettavia reittejä, niin että kokemattomampikin voi niistä jotain oppia. Erinomainen vaellusmuoto vähemmän vaelluskokemusta omaavalle oppimismielessä.

Sen enempää sopimatta tällä reissulla molemmat kanoottikunnat hoitivat leiriytymiset, ruokailut yms asiat itsenäisesti ja omaan tahtiin. Samoin majoittumisessa emme edes yrittäneet hakea paikkoja, joissa majoittuminen olisi ollut ihan vierekkäin. Molemmat saivat elää siinä mielessä leirissä omaa "elämäänsä". Luonnollisesti yhteisellä iltanuotiolla oli mukava istuskella turinoimassa.
Itse kukainenkin näytti välillä istuskelevan itsekseen jonkun kiven tai kannon nokassa ihmettelemässä ympärillä olevaa luontoa tai muuten vain omien ajatustensa kanssa. Eli kyllä ainakin tämänkokoisessa ryhmässä jää hyvät mahdollisuudet nauttia myöskin omasta rauhasta.

Reissua oleellisesti helpotti, että Jouni oli tehnyt kohtuullisen tarkan reittisuunnitelman ja selvitellyt kartoista ja ilmakuvista sopivat majoittumissaaret. Tältä osin tämä ennakkosuunniteltu reitti toimi erittäin hyvänä runkona, pientä hienosäätöä luonnollisesti teimme olosuhteiden mukaan. Muuten tästä reittiasiasta ei reissun aikana ollut mitään tarvetta käydä keskustelua. Eli tässä retkeilymuodossa on varmasti hyvä että reissun perusrunko on kohtuu selkeästi sovittu. Tosin hyvin tärkeä on muistaa, että olosuhteet voivat laittaa tämän suunnitelman uusiksi ja suunnitelman vuoksi ei kannata ottaa liian suuria riskejä vaan muuttaa tarvittaessa suunnitelmaa.

Ryhmässä kulkemiseen kuuluu mielestäni myöskin oleellisesti ajatus "kaveria ei jätetä".

Upea reissu, kyllä joskus voi kaverilta kysyä, että saako liittyä seuraan. Siitä voi seurata mukava yhteinen vaellusreissu.



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Inarinjärvi 24. - 30.8.2013

23.8.
Lopetin työt vähän ennen puoltapäivää ja siirryin varusteiden pakkauspuuhiin.  Etukäteen olin muokannut varustelistani tätä reissua varten ja jälleen kerran osoittautui että pakkauslista on erinomainen helpotus varusteiden pakkaamiseen.
Varusteet autoon ja lopuksi nostinme tyttöni Annan kanssa kanootin auton katolle ja noin klo 14 starttasimme kohti pohjoista. Eväistä olimme pakanneet kylmälaukkuun vain jäisenä olevat eväät sekä kuivatut jauhelihat sekä muutama kilo jäitä niiden seuraksi ja loput eväät oli tarkoitus ostaa matkalta.  Heti alkumatkasta auton tankkaus, Hirvaskankaalla ruokailutauko ja taas tielle. Ennen Oulua arvelimme, että emme välttämättä ehdi Keminmaahan kauppojen aukioloaikoina, joten poikkesimme Kempeleessä ostamassa loput eväät. Tässä oli hyvä aika vaihtaa kuskia ja taas baanalle. Napapiirillä pysähdyimme kahvitauolle ja Sodankylässä pieni auton "välitankkaus". Sen jälkeen aloimme katselemaan sopivaa taukopaikkaa, jossa voisi muutaman aamuyön tunnin nukahtaa. Vajusessa pääsimme sopivasti tieltä sivuun noin klo 1:00 ja jäimme hetkeksi autoon nukkumaan.

24.8.
Herätys aamulla noin klo 05:00 ja ajelimme Ivaloon, katselimme hetken, että olisiko ollut yhtään kahvipaikkaa auki, mutta kun ei ollut, niin jatkoimme suoraan Veskoniemen kalasatamaan.
Veskoniemi
Sääennuste oli lupaillut reissuviikolle hyvää säätä, pääasiassa poutaa, lämpötilat muutamille päiville yli + 20 astetta.  Tuuli reissun alkupäivinä lännessä, tuulen voimakkuus 3 - 5 m/s. Alkuosassa reissua tuulet pitäisi heiketä ja viikon aikana tuuli pitäisi käätyä myötäpäivään kiertäen niin, että reissun lopussa tuuli on taas takaisin lännessä.
Nostimme kanootin alas ja teimme aamupalan itse. Varusteiden vaihto ja pakkasimme ruokatavarat niille varattuihin säkkeihin ja aloitimme kanootin lastauksen. Lastasimme tavarat kanoottiin ja kiinnitimme ne remmeillä kanoottiin, niin että jos vaikka kanootti kaatuisi, niin tavarat pysyisivät kanootissa kiinni. Molempien penkkiin kiinnitimme lisäksi äyskärit siltä varalta, että niille olisi jotain käyttöä. Puoli yhdeksän maissa Teuvo ja Jouni Ohtamaa ajoivat paikalle aloittivat omat valmistelunsa.

Noin klo 09:00 olimme valmiit aloittamaan melontareissun.  Palosaaren suojassa pääsimme hyvin liikkelle ja kanoottien keulat kääntyivät kohti pohjoista. Nunnarosaaren pohjoisnokka tuli ohitettua ja suuntasimme kohti Piltsiniemen  kärkeä. Sitten käänsimme suunnan kohti Kota-Mauran lounaiskärkeä. Saaret antoivat hyvän suojan luoteesta puhaltelevalta tuulelta. Kota-Mauran jälkeen kiersimme Korkia-Mauran länsipuolelle ja meloimme rannan läheisyydessä Jääluolan laiturin viereen, jossa rantauduimme n. 10:40.
Puraisimme rannalla ensin vähän välipalaa ja sen jälkeen lähdimme katsomaan, että mistä Jääluola löytyisi. Samalla totesimme että lähempää Jääluolaa olisi löytynyt vähän paremmat rantautumismahdollisuudet, mutta käytetään niitä sitten seuraavalla kerralla.
Jääluola



Ensin näytti ettei luolaa löydy, mutta sitten menin kapeasta kalliossa olevasta aukosta sisään ja sieltä löytyi ensin pieni luola ja siellä oli tikapuut alaspäin pimeyteen. Siispä huutelin toisetkin tutkimaan luolaa. En ollut huomannut ottaa taskulamppua mukaan, mutta Jounilla oli hyvä valo, jota hän käyttää videokuvauksessa. Laskeuduin luolaan ja luola yllätti suuruudellaan. Luolan lattialla oli varmaan ainakin metrin verran vettä ja sen alla jäätä. Yritin ottaa muutamia kuvia luolasta, mutta kuvaus oli melko vaikeaa tällaisissa olosuhteissa. Siirryin pois luolasta niin Jouni pääsi laskeutumaan luolaan kameransa kanssa. Anna meni näyttämään Jounille valoa kuvauksen ajaksi.

 Kuvausreissun jälkeen oli aika jatkaa päivän matkaa ja nousimme takaisin kanootteihin.Suuntasimme koilliseen seuraillen saaren rantaa. Korkia-Mauran pohjoiskärjestä suuntasimme Pitkä-Mauran pohjoiskärkeä kohti. Pikkuhiljaa saarten suoja väheni ja luoteistuuli pääsi nostamaan aaltoja Moossinaselältä. Suunniteltu reitti meni Pitkä-Mauran kärjestä Moossinasaaren pohjoiskärjen kautta Iso Jääsaaren eteläkärkeen.  Takaviistosta tulevat jo melko isot aallot toivat välillä jonkin verran vettä kanoottiin, niin käänsimme suunnan Moossinasaaren pohjoispäässä olevaan pieneen lahdenpohjukkaan, jossa pidimme kahvitauon. Tuuli puhalsi melko voimakkaasti saaren länsireunaan, niin totesimme pääsevämme helpommalla kantamalla kanootit muutaman kymmenen metrin matkan saaren pohjoispuolella olevaan suojaisaan lahdenpohjukkaan. Siellä viritimme mukaan varaamani kanottipeitteen paikoilleen ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti pohjoista. Nyt pääsimme etenemään sivutuuleen ja lisäksi kanoottipeite hoiti muutamat pienet pärskeet. Vaikka tälläkin välillä aaltokorkeus oli kohtalaisen iso, niin nyt eteneminen sujui jo varsin mukavasti. Iso Jääsaaren suojassa meloskelimme saaressa olevalle autiotuvalle, jonne saavuimme vähän ennen klo 14:00
 Tuvalla oli pari käsittääkseni paikallista kaveria, jotka vaikuttivat majoittuneen tuvalla jo vähän aikaa. Jutimme heitä ja kuvailimme tupaa. Läheiseltä kodalta poikkesi tuvalle kolme kaveria, jotka olivat kalan uisteluhommissa järvellä. Kalaonni ei kuulemma ollut vielä oikein suosinut, mutta olivat kuulemma hyvin osanneet varautua Wilhelmiina-linjalla tähän tilanteeseen. Poikkesimme vielä katsomassa kotaa ja lähdimme suunnittelemaan matkan jatkamista.

Toinen autiotuvan kavereista neuvoi, että ehkä kannattaisi meloa ensin koilliseen Pienen Jääsaaren lounaispuolella olevien pienten saarten luo ja sieltä vasta Pienen Jääsaaren eteläkärkeen.


Samalla hän katseli että Jääsaarten salmessa näyttäisi olevan sen verran vaahtopäitä, että voi olla että emme pääse siitä melomalla menemään.
Lähdimme ensin etenemään hän ohjeensa mukaisesti, mutta ensimmäisen saaren jälkeen käänsimme suunnan itään edessä olevien saarien väliin. Jo tässä huomasi että heti kun tulimme Etelä-Aunion kohdalle sai tuuli lisää voimaa ja aallon korkeus kasvoi selvästi. Siirryttyämme Jääsaarten  salmen puolelle pääsi luoteistuuli puhaltamaan kunnolla Kasariselältä ja aallon korkeus oli jo kunnioitettava. Pääsimme kuitenkin hyvin etenemään sivutuuleen ja välillä kun tuli suurempia aaltoja käänsin kanootin keulan suoraan vastatuuleen ja vaikka tämä väli olikin kohtuullisen raskasta meloa, niin muuten salmen ylitys sujui ilman minkäänlaisia ongelmia. Pienen Jääsaaren luoteispuolella olevien pienten saarten jälkeen oli vielä noin kilometrin  avovesipätkä, mutta täällä aallon korkeus oli jo selkeästi pienempi ja pian pohjoispuolella oleva saari antoi jo tuulelta hyvän suojan . Meloimme Pienen Jääsaaren eteläkärkeen ja totesimme että saaren kärjen jälkeen olisi edessä ollut haastava vastatuuli osuus. Päätimme rantautua tänne ja katsella jos vaikka täältä löytyisi sopivan tasaiset paikat yöpaikoiksi. Noin klo 16:00 rantauduimme ja pienen katseluretken jälkeen löysimme kanoottien läheltä paikat molemmille kodille.
 Pistimme majoitteet pystyyn ja aloitimme päivällisen valmistelun. Samoihin aikoihin vastarannalla näytti olevan yksi kanootti kahden melojan voimin nousemassa vastatuuleen. Päivällisen jälkeen oli aika vähän huokaista ensimmäisen päivän rasituksista ja illalla istuskelin pitkään rannalla pienen nuotion äärellä nauttimassa luonnon rauhasta ja elävästä tulesta. Päivän sää oli aikalailla ennusteen mukainen, päivällä pilvipoutaa ja illasta ilma näytti kirkastuvan.








25.8.
Herätys aamulla klo 07:00, aamupalan laitto, leirin purku ja kanoottien lastaus. Yöpaikan valinta oli onnistunut, koska tuuli oli yön aikana laantunut saimme jatkaa matkaa hyvässä säässä. Pääsimme liikkelle n. 8:30 ja käänsimme suunnan pohjoiseen.

 Meloimme Sikastosaarten kautta kohti Pientä Kaamassaarta  jonka länsinokan olimme kiertäneet noin tunnin melonnan jälkeen. Heikko tuuli oli koko ajan vain tyyntynyt lisää ja täältä suuntasimme noin neljän kilometrin päässä olevaa Palkissaarta kohti. Taas noin tunnin melottuamme saavuimme Palkissaaren lounaiskärjessä olevan pienen saaren luo ja pidimme leivänpuraisu tauon. Saari osoittautui erittäin hyväksi majoittumispaikaksi, sieltä löytyisi kohtuullisen tasaista majoitustilaa isommallekin ryhmälle.

Tauon aikana sovimme että hyödynnämme upean sään ja teemme reittisuunnitelmaan pienen muutoksen. Suunnitelman mukaan olisimme jatkaneet vielä vähän matkaa pohjoiseen ja majoittuneet Hirvassaarten pohjoisosaan.
Päätimme suorittaa Kasariselän ylityksen jo tänään.
Tauon jälkeen saimme meloa jo peilityynellä järvellä ja aurinkokin yritti jo vähän paistella. Suunta oli luoteeseen, hivenen Hirvassaaren länsipuolelle. Puolenpäivän tietämissä olimme Hirvassaarten läntisimpien saarten luona ja jatkoimme lännen ja luoteen välisellä suunnalla Siltasaarten pohjoispuolelle. Kiersimme Siltasaarten pohjoispuolelta Kahkusaaren salmeen, josta käännyimme länteen kohti Kuusennuskasaaria
Katselimme saaresta sopivan rantautumispaikan ja nousimme maihin noin 13:30. Täältä löytyi helposti majoituspaikat ja niemennokassa oli valmiiksi vanha nuotiopaikkakin leiripaikan vieressä.


Kohta oli Kuukkelitkin liittyneet seuraamme nauttimaan hienosta loppukesän säästä.


Pidimme kunnon tauon ja parin tunnin tauon jälkeen lähdimme vielä pienelle melontaretkelle. Kiersimme majoitussaaren ympäri, Jouni ja Teuvo viritteli samalla kalanpyyntivehkeet veteen.
Suuntasimme kohti Kahkusaaren autiotupaa, ennen sitä pääsimme katsomaan kun kaksi poroa vaihtoin sujuvasti saaresta toiseen.


 Tupa näkyi jo noin kilometrin päästä ja meloimme tuvan rantaan. Paikalla oli yksi pariskunta, joka oli soutanut paikalle venotilla muistaakseni Väylävuonolta.  Venotti oli hyvin varustettu, siinä sai peränpitäjä istua oikein puutarhatuolissa.




Tupa oli juuri saneerattu ja se oli siistissä kunnossa. Tuvan läheltä löytyi valmiita puisia telttapohjia ja aivan uusi keittokatos. Kuvailimme ympäristöä ja istahdimme turinoimaan pariskunnan kanssa nuotiolle.


Aikamme istuskeltua nuotiolla palasimme takaisin leiripaikallemme. Muutama uisteluvene näytti olevan kalanpyynti hommissa lähivesillä, illan hämärtyessä sytytimme nuotion ja nautimme nuotion loisteessa upeasta kuutamoillasta.

26.8.
Sääennuste oli lupaillut aamuksi etelätuulta ja siltä se aamulla noin 7:00 aikaan herättyämme näyttikin. Vanhan kaavan mukaan aamupalat, leirin purku ja kanoottien pakkaus. Noin klo 08:00 olimme valmiit jatkamaan matkaa, nyt suunta oli länteen. Ensimmäisenä oli edessä Kuusennuskaselän vähän yli kilometrin mittaisen selän ylitys sen pohjoispäästä,  ensimmäisenä tavoitteena oli Viimasaaren eteläkärki. Tuuli oli kohtalaista ja aallon korkeuskin jonkinlainen, mutta aivan hyvää melontakeliä. Täältä käänsimme suuntaa luoteeseen saadaksemme Hopeakivisaarista tuulensuojaa.
Saarten suojasta käänsimme suunnan lounaaseen kohti Runtsassaarta. Sinne oli noin kahden kilometrin järvenselän ylitys, mutta täällä saaret antoivat meille jo hyvän tuulensuojan.
Vähän ennen kymmentä rantauduimme Runtsassaaren rantaan pitämään pientä taukoa upeassa aurinkoisessa säässä. Lämpötila oli jo tässä vaiheessa noussut yli + 20 asteen. Puraisimme vähän välipalaa ja nautimme upeasta kelistä. Rantautumispaikan vieressä oli ehkä noin 4 m korkea puun kanto, todennäköisesti se on joskus kaadettu lumirajasta poikki. Rantakalliolla kissankello heilutteli kelloaan tuulen mukana ja saatoin kuvitella kellojen soiton korvissani.


Täältä teimme vielä pienen melontapätkän Pääsaarten pohjoispuolella olevalle pienelle Kasarikivilaassatin saarelle.



Saaren päästä löytyi hyvä rantautumispaikka ja molemmille kodille löytyi helposti riittävän tasaiset pystytyspaikat .

Sääennusteen mukaan tuulet piti koventua puolenpäivän maissa, mutta me olimme jo siinä vaiheessa leiriytyneet ja saimme vain nautiskella hyvässä, mutta varsin tuulisessa säässä. Nyt piti katsella riippumatollekin sopiva kiinnityspaikka, koska tänään oli hyvää aikaa nautiskella aurinkoisesta säästä

Saarelta oli näköyhteys Ukolle, tosin välissä oli vielä melko pitkästi järven selkää ja olihan sinne etäisyyttäkin noin 7 km.
Keittelimme kahvit ja lähdin tutustumaan saareen. Kävelin saaren lounaiskärkeen ja jäin ihmettelemään, että onko lännestä tulossa sadekuuro, kun kauempana olevat saaret hävisivät harmaan verhon taakse. Sitten huomasin että noin etelän suunnasta nousee vahvat savupilvet ja saaret peittyivätkin tuulen kuljettaman savuverhon taakse. Netin kautta saimme selville että Inarijärven saarissa oli sillä hetkellä viisi erillistä metsäpaloa, joilla oli kaikilla yksi yhteinen piirre. Ne kaikki oli syttyneet saarien keskiosissa, n. 150 m rannasta.. Uutisissa viitattiin retkeilijöiden mahdollisesti sytyttäneet tulet, mutta tästä itse ajattelin, että todennäköisemmin kyseessä olisi marjan poimijat. Saariin tulevat retkeilijät varmaankin leirityivät ja nuotiovat samoin kuin me, eli rannan tuntumaan.
Saaren pohjoiskärjessä oli hyvä suojainen paikka, josta oli hyvä laskeutua kalliolta järveen, kävin ensimmäisen kerran testaamassa miltä se uinti Inarijärvessä tuntuu ja se tuntui tosi hyvälle. Mittasin samalla veden lämpötilan ja se näytti olevan n. + 15 astetta.
Viereisellä saarella oli erikoisen mallinen kivipaasi ja tuumailinkin, että lieneekö Pääsaaret saaneet nimensä tämän kiven mukaan.
Toiset olivat jo vetäytyneet iltapuuhiin ja yölevolle, mutta jäin vielä itse seuraamaan värimaailman kehittymistä auringon laskuun asti. Odottelu kannatti, ilta päättyi varsinaiseen väriloistoon ja värien leikkiin. Naapurisaaren kiven taakse syntyi pieni sateenkaaren pätkä ja auringon laskiessa taivas ja järven pinta saivat upeita värejä.

27.8.
Aamu eteni samassa rytmissä kuin aikaisemmatkin aamut ja noin klo 08 olimme taas kanootissa valmiina lähtöön. Tälle aamulle keli oli vähän kosteahko,  niin kanoottipeitteen lisäksi puimme päälle sadeviitat. Se antoi hyvän lisäsuojan, ettei hartiat kastu. Tosin sade oli varsin vähäistä ja loppuikin pikkuhiljaa.
Tuuli oli edelleenkin etelässä, ensin meloimme saarten suojassa lounaaseen Pääsaarten suojassa, mutta sitten ylitimme noin 2 km pitkän selän Luolikkosaarilta Suovasaarten pohjoisimman saaren sivuitse. Ylityksen jälkeen pysähdyimme pienelle tauolle viereiselle pienelle saarelle. Tästä näimme hyvin savuavalle Käyränokkasaarelle ja päätimmekin meloa katsomaan palavaa saarta tarkemmin.
Tämänkin päivän melonta oli sujunut ihan mukavasti, vaikka välillä saimmekin vastatuulta ja tälle viimeiselle välille sivutuulta Pikku Kapaselältä, niin rantauduimme palavalle saarelle jo vähän ennen klo 10:00.
Saaren pohjakasvillisuus näytti palaneen jo melko laajasti ja näytti että täällä oli käyty raivaamassa puiden juuria paljaaksi ettei ne palaisi.

Käytännössä kuitenkin näimme useita palavia puita ja soitinkin kaiken varalta hätäkeskukseen kertoakseni metsäpalon tilanteen viranomaisille. Hetken aikaa meni karttaharjoittelussa ennen kuin hätäkeskuksen henkilö löysi kartalta Käyränokkasaaret.




Kun valokuvaukset ja videokuvaukset oli saatu suoritettua, niin kiersimme noin puolet tästä palavasta saaresta meloaksemme suunnitellulle leirisaarelle.  Saaresta löytyi hyvä rantautumispaikka ja pienellä katselulla taas molemmille hyvät leiriytymispaikat. Laitoimme leirit kuntoon ja pidimme pienen tauon. Jouni ehdotti että lähtisimme samantien käymään vielä Ukonsaarella

ja lähdimme melomaan saaren sivua itäpuolelta kohti leirisaaremme lounaiskärkeä. Mitä pitemmälle meloimme sen voimakkaammin tuntui tuuli puhaltavan ja sääennuste oli ennustanut tuulen voimistuvan puolenpäivän maissa. Ilmoitimme Annan kanssa, että me emme lähde melomaan Ukonselälle, mutta Jouni ja Teuvo jatkoivat matkaa. Jäimme saaren lounaiskärjen vieressä olevalle pienelle saarelle seuraamaan toisten matkan etenemistä ja melkoisen haastavalta eteneminen näytti. Tuuli tuli voimakkaasti sivusta ja he joutuivatkin melomaan melko paljon Palo-Ukon koillispuolelle ennen kuin saivat saaresta tuulensuojaa. Seurasin kiikarilla koko ajan heidän etenemistään, siltä varalta että jos joku haaveri sattuisi, niin saisin heti hälytettyä apua. Seuranta jatkui siihen asti kunnes heidän kanootti siirtyi Palo-Ukon taakse ja sen jälkeen me meloimme takaisin leiripaikalle. Samantien otin kiikarin ja kameran mukaan ja lähdin kävelemään takasin saaren toiseen päähän, koska halusin olla kiikarilla seuraamassa samalla tavalla heidän paluumatkansa onnistumista.
Noin klo 14:00 sain kanootin taas kiikariini, mutta se kaartoi vielä Palo-Ukon rantaan.  Noin klo 14:20 he lähtivät melomaan takaisin ja vaikka tuuli oli varmastikin vielä voimakkaampi kuin menomatkalla, niin jostain syystä nyt matka näytti edistyvän paremmin, reitti oli hieman etelämpänä niin ehkäpä Kuusisaari antoi hieman suojaa ja melojat pääsivät turvallisesti selän yli saarten väliin tuulensuojaan.

Jouni ja Teuvo meloivat leiripaikalle samoihin aikoihin, kuin mitä itse ehdin sinne vaikka tulin puolijuoksua. Samaan aikaan rajavartioston helikopteri oli saapunut sammuttamaan viereisen saaren metsäpaloa. Saimmekin mielenkiintoisen näytelmän seurattavaksi kun ensin isompi helikopteri kantoi noin kaksi tuntia vettä järvestä saareen ja sen jälkeen vielä pienempi helikopteri jatkoi sammutustyötä yhden tunnin.

Sitten olikin päivällisen aika ja sen jälkeen oli hyvää aikaa vielä kierrellä saarella katselemassa ja kuvailemassa. Löysin tältäkin saarelta mielenkiintoisen kiven, joka sopi hyvin tämän saaren nimeen, olihan kivellä ainakin yhtä käyrä nokka kuin saaren nimi, Käyränokkasaari antoi ymmärtää.



Alkuillasta Teuvo viritteli nuotion rantakivikkoon ja istuskelimmekin tovi aikaa yhdessä nuotiolla. Nuotiolla istuskelun aikana saimme ihmetellä, että kuinka nopeasti tuulen suunta saattaa muuttua.  Muutaman minuutin aikana tuuli kääntyi 180 astetta ja kääntyminen tapahtui laajemmalla aluella kuin vain meidän nuotio piirissä. Metsäpalon savut olivat menneet etelätuulen mukana kohti pohjoista ja nyt ne sitten menivätkin suoraan etelään. Muutoinkin reissun aikana useamman kerran ihmettelimme tuulen voimakkuuden vaihtelua, välillä oli hyvin rauhallista ja sitten yhtäkkiä alkoi kuulua huminaa ja kohta tuuli puhalsi varsin voimakkaasti ja taas jonkin ajan kuluttua se rauhoittui. Jälleen kerran seurailin värien muuttumista auringonlaskun aikoihin ja yritin kuvata ilta-auringon tuomaa tunnelmaa.

28.8.
Heräsimme aamulla noin klo 07:00 ja aamurutiinit olivat jo muodostuneet sellaiseksi, että olimme klo 08:00 kanooteissa valmiina aloittamaan päivän melonnan.
Tuuli oli taas illan pyörimisen jälkeen palannut takaisin etelään tai oikeastaan jo ennusteen mukaisesti lounaaseen ja voimakkuuskin kohtalainen.
Meloimme ensin tuloreittiämme  palavan saaren vierestä ja totesimme että hyvin näyttää tuollainen tuli pureutuvan maastoon. Samalla tavalla näytti aluskasvillisuus savuavan kuin mitä eilen. Ne puut jotka olivat olleet tulessa näyttivät sammutustyöstä johtuen ainakin vielä säästyneen. Käyränokkasaarten jälkeen käänsimme kanoottien keulat kohti etelää, edessä oli n. 2km pitkästi Pikku Kapaselän ylitystä. Käytimme hyödyksemme välillä olevat muutamat pienet saaret, joista saimme vähän tuulensuojaa.
"Postilaatikkosaari" oli sopiva paikka käydä tarkistamassa ettei ollut tullut mitään postia ja käänsimme siitä suunnan kaakkoon. Manner antoin jo kohtalaisesti suojaa kun meloimme Iso Kapaselän lounaissivua. Mutta sen huomasi taas hyvin, että heti kun järvessä on joku vähänkin pitempi lahti tai saarten väli, niin niistä tuuli saa selkeästi lisävoimaa.
Meloimme Kallosaaren vieressä olevalle pienelle saarelle, missä pidimme pienen tauon. Pari tuntia olimme meloneet tuulessa ja kohtuullisessa aallokossa, mutta päivän työt oli jo melkein tehty. Tauon jälkeen oli edessä vielä pieni melonta kun meloimme Makea Petäjäsaaren eteläkärjen kautta ja Vehersaaren pohjoiskärjen kautta sen vieressä olevalle Kalluudemsuálu saaren pohjoispuolella olevaan hienoon laguuniin.

Pienellä katselulla löytyi taas molemmille hyvät leiripaikat ja laitoimme leirit pystyyn.
Nyt oli hyvä aika tutustua taas tähän saareen tarkemmin. Leirisaaren ja viereisen Vehersaaren välissä oli kapea salmi ja rannat putosivat molemmin puolin siinä jyrkästi alas. Leirisaaremme puolelta löytyi kallioiden päältä luonnon koloon tehty telkän pesä.

Saaren tutustumisen ja tauon jälkeen lähdimme Jounin kanssa vielä pienelle melontaretkelle. Ajattelimme käydä kiertämässä tuon viereisen Vehersaaren vielä ympäri. Meloimme ensin tuon edellä mainitun kapea salmen läpi ja heti sen jälkeen saimmekin voimakkaan vastatuulen lisähaasteeksi. Mielenkiintoiselta näytti kun lähestyimme Vehersaaren eteläpäätä, meillä oli vastatuuli ja niemenkärjessä näki hyvin että saaren eteläpuolella tuuli taas puhalsi sen rannan suuntaisesti. Eli saaren mutkassa oli mukava ristiaallokko ja vaikka muutimme suuntaamme n. 90 astetta, niin silti saimme jatkaa vastatuulessa. Ei suotta sanota, että Inarijärvellä saareet ja nuorat kääntävät tuulensuuntia. Eteläpuolella tuuli oli vieläkin voimakkaampi kuin mitä se oli ollut saaren itäpuolella, olihan vallitseva tuulensuunta kuitenkin jo melkein lännessä. Saaren länsipuolella on Pirttisalmi, siellä näytti viereisellä pienehköllä saarella olevan jonkun tukikohta. Laskeskelin että siellä taisi olla ainakin kahdeksan eri rakennusta. Muutama vene näytti olevan rannassa ja joku seurasi melomistamme tuvan ikkunasta. Rannalla oli lisäksi yksi kanootti ja yksi kajakki.
Salmessa oli lähes tyyni vesi ja saaren pohjoispuolella pääsimme melomaan myötätuulessa takaisin leiripaikalle.

Teuvo oli melontaretkemme aikana lähtenyt kalastushommiin ja kohta hän kantoikin leiripaikalle pari harria, jotka hän oli saanut.
Päivällisen jälkeen kiertelin vielä koko saaren läpi, sieltä näytti löytyvän useita vanhoja leiripaikkoja ja nuotiopaikkoja.

Tämänkin leiripaikan edessä oli hyvät puitteet uimiselle, joten täällä oli hyvä jatkaa pari päivää aikaisemmin aloitettu Inarinjärvi uintia.
Kuukkelitkin olivat tulleet meitä tervehtimään kohta jo leiriydyttyämme ja niitä pyöri ympärillä neljä kappaletta, hyvin niille näytti leipä ja kalanperkeet maistuvan.
 Alkuillasta Teuvo viritteli meille taas rantakivikkoon hyvän nuotion, jonka ympärillä saimme taas istuskella ja ihmetellä kaunista luontoa. Pieni sadekuurokin kulki ohi, mutta se ei kestänyt kauaa ja taas keli poutaantui.



Iltanuotion hiivuttua sain taas seurata upeaa taidenäytöstä, kun upeassa ympäristössä luonto antoi unohtumattoman värinäytelmän.
Rantakallioita katsellessa tuumailin, että kumpi on kovempaa, vesi vai kivi ja vastaus löytyi rantakivistä.





29.8.
Takana oli reissun viilein yö, aamu aukeni kirkkaana ja raikkaana. Lämpötila oli n. + 5 astetta. Vaikka edessä ei nytkään ollut kovin pitkää melontapäivää, niin totutulla kaavalla matka jatkui. Startti taas noin klo 08.00.
Uskomattoman hyvin pitkän ajan sääennuste näytti tällä kertaa onnistuvan. Vajaa viikko aikaisemmin oli ennusteltu tänne länsituulta ja siellä se tuuli näytti olevan. Aamusta tuuli oli heikompaa, lähtiessä lähes tyyntä.
Meloimme kapeasta salmesta ja otimme suunnan kohti Nilisaaren ja Palosaaren välistä kapeaa salmea.

Täällä sivutuuli nosti kohtalaista aaltoa, mutta aamusta tuuli oli vielä kohtuullisen heikko. Kapean salmen kautta siirryimme Kaltioselälle, jossa oli reilun kilometrin mittainen avovesi osuus ennen siirtymistä  Mahlatin nuoran suojiin. Kaltioselällä huomasi taas hyvin, että kun tuuli pääsi puhaltamaan Kourinsalmesta, niin sen vaikutus oli heti voimakkaampi. Päästyämme Nuottamojärvelle niin tämä tuulen kääntyminen taas toteutui, kun Nuottamojärvellä se puhalsi taas meitä vastaaan. Mahlatin lounaisniememennokan ohitettuamme rantauduimme pitämään taas pientä taukoa. Tauon jälkeen saimmekin sitten lopultakin tuulen taakse ja meloskelimme upeassa säässä leppoisassa myötätuulessa Mahlatin nuoraa pitkin kohti Koskisaarta.

Vuoriaisen ohi melottua käänsimme kanootit Koskisaaren länsipuolelle ja rantauduimme mantereen puolelle niemennokkaan. Siitä emme löytäneet sopivaa leiripaikkaa, niin meloimme niemennokan toisella puolella olevan Järvikäisen puolella olevaan niemennokkaan ja sieltä löytyikin heti sopivat  leiripaikat.



 Kohta heti leirin pystytyksen jälkeen huomasimme että lähes vieressä oli vanha nuotiopaikka ja sen vieressä oli myöskin hyvää ja tasaista aluetta leiriytymistä varten.
Leirin pystytyksen jälkeen lähdin tutustumismatkalle lähiympäristöön. Kiersin Järvikäisen toiselle puolelle ja nousin viereisen Moonivaaran huipulle katselemaan sieltä avautuvia maisemia. Nousua järveltä ylös kertyi n. 100m, vaaran päällä puusto esti näkymiä, mutta vaaran jyrkiltä rinteiltä löytyi mukavia aukkopaikkoja, josta saattoi katsella ympäristöä. Ivalojoen suisto näkyi tänne hyvin, samoin lähtöpaikkamme Veskoniemi sekä leiripaikan lähellä olevan Koskisaaren ympäristö.
Koskisaari

Leiripaikka
 Paluumatkalla löysin maastosta vielä vanhan karhun ulosteläjän, mutta karhuja ei lähimaastossa lienee nyt ollut, kun paikalla liikkui muutamia poroja. Järvikaisen vastarannalta kuvasin vielä leiripaikan, joka melko hyvin näytti maastoutuvan ympräistöön.


Tutustumismatka venähti reilun kahden tunnin mittaiseksi ja palattuani takaisin leiriin lähdimme melkein samantien vielä käymään tutustumismatkalla melomalla läheiseen Koskisaareen. Saaressa Teuvo kokeili kalaonneaan ja kävimme Jounin kanssa kiertämässä saaren ympäri. Mielenkiintoista oli nähdä järvessä saari jonka ympärillä on koski, sitä kait se nimi tarkoittanee. Oikeasti tällainen vaikutelma syntyi kun tuuli synnytti saaren ympärillä oleviin kivikkoihin virtaavan veden vaikutelman. Saaren vierestä menevä veneväylä oli kapeimmillaan "koskessa" ja väylän leveys oli arviolta korkeintaan 4 m:n luokkaa.
Palailtuamme takaisin oli taas päivällisaika ja kohta päivällisen jälkeen pääsimme taas nautiskelemaan vanhalle nuotiopaikalle Teuvon tekemästä nuotiosta. Pientä haikeutta lienee jo hiipinyt mieleen, kun istuskelimme tämän reissun viimeistä iltaa nuotiolla. Pienehkö sadekuurokin yritti sadella, mutta se loppui jo melkein ennenkuin edes ehti alkaa. Viimeisen illan kunniaksi vetäydyimme hyvissä ajoin yölevolle, aurinkokin sai tänä iltana vapauden laskeutua omaan tahtiinsa.

30.8.
Tämä yö oli lämpötilaltaan vastaava kuin edellinenkin. Ilmeisesti ilman suhteellinen kosteus oli täällä pienempi kuin kotinurkilla, koska +5 asteen lämpötilassa ei ollut vielä yhtään aamukastetta. Hyvin opittu aamurytmi toimi viimeisenäkin aamuna ja noin kello kahdeksan aloitimme melontareissun viimeisen melontapätkän kohti Veskoniemeä upeassa auringonpaisteessa. Uskomattoman hyvässä säässä olimme saaneet reissumme suorittaa.
Meloimme Koskisaaren eteläpuolelta, josta kartan mukaan olisi kohtuullisen hyvä mennä kanootilla, mutta josta illalla olimme todenneet juuri ja juuri kanootilla pääsevän. Tämä johtunee siitä, että Inarijärven vesi oli alkumatkasta tavattujen paikallisten kertoman mukaan n. 40 cm normaalia alempana.
Meloimme Nuoraa pitkin Ahmasalmen ja Patokotaniemen kautta Nuoransuuselälle. Sitten suunta Jaarasaaren lounaiskärkeen ja siitä Veskoniemen kalasataman rakennukset jo näkyivätkin. Viimeisellä melontapätkällä Joensuunselän yli meloessa heräsi vielä mielenkiinto katsoa melontanopeutta. Jo aikaisemmin olin todennut että melko leppoisalla melontatahdilla etenemisnopeus oli 4 - 5km/h ja reippaammalla melonnalla näköjään nopeus nousi maksimissaan n. 8 km/h nopeuteen. Leppoisalla vaellusmelontareissulla tällä ei sinänsä ole mitään merkitystä.
Olimmehan ensimmäisen päivän vähän pitempää melontapäivää lukuunottamatta nautiskelleet koko reissun. Seitsemäntenä reissupäivänä, mutta melko tarkasti kuusivuorokautta lähtöhetken jälkeen rantauduimme upealta melontareissulta takaisin Veskoniemen rantaan.
Omassa mielessäni millä tahansa mittarilla mitattuna reissu oli onnistunut upeasti.


Joitakin kommentteja ja kokemuksia reissusta kokoilen varmaankin omaan osioon ehkäpä seuraavaan kirjaukseen blogiini.

Täältä  löytyvät Google +   lataamani reissukuvat.

Mutta tässä vaiheessa suurkiitos reissukavereille miellyttävästä seurasta ja upeasta reissusta.