Nojatuoliretkeilyä Käsivarren erämaassa, syksy 2025

 

 

 

Valmistautumista 

Olin tammikuussa jutulla kaverin kanssa joka on viime vuodet harrastellut retkeilyä, mutta vain lyhyempiä reissuja. Laitoin melkein heti keskustelun jälkeen hänelle viestin että kiinnostaisiko lähteä elo-syyskuun vaihteessa mukaan Käsivarteen tehtävälle noin viikon vaellukselle. Myönteinen vastaus tuli nopeasti ja siitä se sitten reissun suunnittelu lähti käyntiin. Kun alue on itselle hyvin tuttu niin alustava reissusuunnitelma syntyi nopeasti, jonka lähetin kaverille kommentoitavaksi/arvioitavaksi, hän kun ei ollut retkeillyt Käsivarren alueella koskaan aiemmin. Reissusuunnitelman hahmottelussa oli ajatuksena saada retkeillä pääosin muualla kuin, omissa ajatuksissani ruuhkaisella, Kalottireitillä ja saada käytyä kuitenkin muutamilla tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla hienoilla paikoilla. Nyt kun reissu on takana ja vertasin toteutunutta reittiä tammikuussa tekemääni suunnitelmaan, niin ero on markinaalinen. Ensimmäisen päivän osalta korjasin vähän menoreittiä miellyttävämmin kuljettavaan maastoon ja Govdosgaisin huiputus jäi tekemättä, juuri sille suunnitellulle päivälle sattui sumuinen ja myös osin sateinen keli. 

Mukaan otettavista varusteista kävimme yhden keskustelun etukäteen ja ruokailujen osalta sovimme että noudatetaan  minulle tutuksi tullutta tapaa,  molemmat huolehtivat itse aamu- , ilta ja välipalat ja kumpikin valmistaa puolet reissun pääruuista. Lisäksi meillä oli hyvin kahtena päivänä menomatkalla vielä pohtia yhdessä reissulle otettavia varusteita. Reitti oli mietitty niin että majoittuminen tapahtuu teltoissa ja sovimme että majoitumme omissa teltoissa, olihan minulla lisäksi mukaan lähdössä Isku-koira.

Tulomatka 

Torstai 28.8.

Viime vuosina on  pohjoisen reissuille tullut hyvin vakiintunut kulku malli. Perille ei ole kiirettä vaan mennään rauhassa nauttien jo matkalla. Iltapäivällä kaveri ajoi pihalleni ja nostimme varusteeni hänen matkailuautoon ja nousimme Iskun kanssa kyytiin, matka kohti Kilpisjärveä alkoi ja lomatunnelmat oli korkealla. Sääennuste näytti tässä vaiheessa reissun alkuosaan hyvää säätä, torstaille todella rajua vesisadetta ja perjantaille vielä sadepäivää. Olimme jo etukäteen sopineet poikkeavamme Jyväskylässä Kärkkäisellä, kaveri oli tilannut sieltä vielä jotain retkeilytarvikkeita. Esittelin matkalla hänelle mukanani olevan retkituolin ja vastaava lähti hänen mukaansa tältä kauppareissulta. Ajo Kempeleeseen, missä yövyimme. Tavoitteena oli lähteä maastoon vasta lauantaina, niin meillä oli hyvää aikaa edetä lomasta nauttien.

 

Perjantai 29.8. 

Autossa yöpyminen ja omatoimi aamupalan jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Sopivasti taukoillen seisoimme iltapäivällä Kilpisjärven lähellä liikennevaloissa (tietyömaa). Kävimme tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen Kilpishalliin ja erityisesti sen lihatiskiin. Sen jälkeen soittelin paikalliselle ystävälleni, että sopisiko tapaaminen. Olin varannut mukaan jotain, jonka olin ajatellut hänelle lahjoittaa. Olin nimittäin saanut joskus yli 10 vuotta sitten "pelastettua" kaksi pientä taulua, jotka on maalattu rintamalla Käsivarressa Lapin sodan loppuaikoina. Toisesta taulusta olin löytänyt jopa kuvan sotapäiväkirjojen liitteistä. Toisessa taulussa näkyy Saana tunturi ja Kilpisjärvi ympäristöineen ja toinen on maalattu vähän alempaa. Siinä on Nunas tunturi ja Lätäsenon maastoa. Oli mukava päästä lahjoittamaan nämä yli 80 vuotta vanhat taulut henkilölle, jonka tiedän ymmärtävän niiden arvon. Nyt ne taulut pääsevät mielestäni juuri oikealle henkilölle ja oikeaan paikkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan saako hän historiaa tuntevien ystäviensä kautta vielä lisää tietoa tauluista ja niiden tekijästä. Loppuilta autossa vielä varusteiden läpikäyntiä, viimeisenä keskustelun aiheina kengät ja nojatuolit, mitä lähtee mukaan ja mitä jätetään autolle.  Tuoleissa kyseessä vajaan kilon painoinen ratkaisu, lopputulos oli että jätin kumisaappaat autoon mutta nojatuolit lähti molemmille mukaan. Autosta oli hyvä seurata kun rinkkaselkäisiä vaeltajia lähti useita kohti tuntureita ja maailman pienuuskin taas kerran tuli todettua. Hyvän ystäväni jo aikuinen ja nykyisin pohjoisessa asuva tyttö tuli parkkipaikalle ja hetkellisen sanan vaihdon jälkeen hän lähti koiransa kanssa viikonlopuksi tunturiin.

Lauantai 30.8.

Aamupala ja lähtö n. 8:30 upeassa säässä, Iskulle omat laukut selkään ja meille rinkat pykälään, nousu hyvää reittiä pitkin Tsahkal-järvelle, jossa näytti kodan yms. lähellä olevan pari yöpyjien telttaa. Jatkoimme matkaa kohti Tsahkal-järven itäpäätä, mistä löytyi seuraavat telttailijat. Siitä sitten erkanimme Kalottireitiltä, lähtien polkua pitkin kohti Termisjärveä. Reilu tunti lähdön jälkeen tauolle ja istahdimme ensimmäisen kerran tällä vaelluksella nojatuoleihimme ja oli helppo todeta, tehtiin hyvä päätös. Jonkin verran puolen päivän jälkeen olimme edenneet Marjajärvien seutuville. Juuri ennen Paihkasjärveä tuli vastaan kolme vaeltajaa. Paihkasjärven itäpään seutuvilla käänsimme askeleet pois polulta kohti Paihkasjärven itäpäätä. Noin klo 15 seutuvilla keittelimme päiväkahvit Paihkasjoen eteläpuolella ja sen jälkeen jatkoimme nousua tunturiin. Noin klo 16 olimme tunturissa Termisjärveen laskevan puron läheisyydessä n. 740m:n korkeudessa ja aloimme katsella teltoille sopivaa paikkaa. Vajaa 20km patikointia ja n. 250m nousukorkeutta. Kohta olikin teltat ja nojatuolit pystyssä ja aloitimme päivällisen valmistelun. Illan aikana kiertelimme lähiympäristössä ja nousimme myös Paihkasvaaran suuntaan vajaan kilometrin niin että maisema avautui hienosti Ailakkajärven ja Peeravaaraan suuntaan. Termisvaaran Seitakivi näkyi n. 2km päästä hyvin taivasta vasten. Leiripaikalta oli hyvät näkymät Jollanoaiville sekä Saanaan suuntaan. Jollanoaivin rinteet poikkeaa mielenkiintoisesti ympäristöstään, johtuen varmaan siellä olevasta rakkakivikosta. Iltapalan ja nojatuoli istumisten jälkeen oli aika siirtyä nukkumaan ensimmäinen yö teltassa.

Maasto: Parkkus - Tsahkal valtatie, siitä Tsahkalin itäpäähän osin kivistä polkua. Hyvää polkua Paihkasjärvelle, nyt joki helposti ylitettävissä heti järven itäpuolelta kiveltä kivelle. Nousu tunturin hyvää vaellusmaastoa Termikselle laskevan puron läheisyydestä löytyy teltoille paikkoja, nyt majoituimme puronvarteen merkityn rakkakivikon yläreunan seutuville.

 lauantain kuvat

Sunnuntai 31.8.

Aamulla teltasta herätessä huomasi että yöllä oli ollut pieni pakkanen. Valmistelimme aamupalat rauhassa ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Seuraava tavoite oli Termisvaarassa oleva Seitakivi, rinkat pykälään ja nousu tunturiin jatkui, vajaat 2km ja noin 100m nousun jälkeen olimme tavoitteessa. Tauon paikka, Seitakiven vierestä löytyi poron sarvia ja kolikoita yms sinne jätettyjä lahjoja. Tauon jälkeen nousu jatkui samalla suunnalla (noin kaakkoon), vajaa kilometri ja ehkä n. 60 nousumetriä, suunnan muutos maaston mukaisesti noin itään ja sitten koilliseen. Tavoitteena oli Termisvaaran huippujen väliin muodostuva laakso ja siellä virtaileva puro, minne saavuimme n. klo 11 seutuvilla. Kahvitauko ja vähän ympäristön tarkastelua, läheltä löytyi joku ihmisten tekemä kivirakennelma. Mietin että olisiko se ollut teltan tuulisuoja, juuri ja juuri sen sisäpuolelle olisi yksi ihminen sopinut makaamaan. Tauon jälkeen suunta kohti Termisvaaran itäisempää huippua, sieltä puolen kun löytyy mielestäni paremmin näkymät Termisjärvelle. Rinteessä oli paikoin rakkakivikkoa mutta hyvää kulkumaastoakin sieltä löytyy, sopivasti vähän kierrellen löytyi ihan hyvä nousureitti. Laskeuduimme huipun ohi Termisjärven puolelle niin että saimme hyvän näkymän Termisjärven autiotuvalle, Salmikuruun ja Jollanoaivin rinteille. Kuvailemassa olimme siellä noin klo 13 seutuvilla. Päivän nousut alkoi olla plakkarissa, olimme nyt lähes 300m korkeammalla kuin missä olimme yöpyneet. Palailimme takaisin maastoon jätettyjen rinkkojen luo ja pikku tauon jälkeen jatkoimme kohti seuraavaa valitsemaani maisemakohdetta. Termistunturin itäpuolella on Dierbmesgobejavri, mistä laskee Bollosjohka "halkaisten" Bollun länsipuolella olevan tunturin upeasti S-kirjaimen muotoisella kurulla. Valokuvin paikkaa on vaikea kuvata, mutta suosittelen sulan maan aikaan siellä vierailemaan, talvella siellä taitaa olla melkoiset lumilipat. Joen alussa on mukavat pienet putoukset josta joki painuu kuruun ja samalla kurun reunat "nousevat" ylöspäin. Taukopaikan jälkeen oli pieni nousu ja vähän rakkaa, sitten upeaa maisemaa ja hyvää maastoa. Terbmiksen itärinteillä näkyi vielä joitakin lumilaikkuja odottelemassa seuraavan talven lumia. Joen rannalla kosken kuohuja kuunnellen oli hyvä keitellä kahvit ennen päivän viimeistä siirtymää. Taukopaikka minun mieleeni, kosken kohinaa, upeaa maisemaa ja rauhallista. Tauon ja maisemien ihastelun jälkeen rinkat vielä kerran pykälään, suunta pohjoiseen. Pieni nousu tunturiselänteelle ja laskeutuminen Termisjoen varteen Kutturajärven kaakkoispuolella olevan järven itäpuolelle, mistä löytyi hyvät telttapaikat yöpymiseen. Leiripaikan vierestä oli helppo käydä jo ennakkoon katsomassa aamua varten kosken ylityspaikka. Joki näytti olevan helpohkosti ylitettävissä kiviä pitkin askeltaen useammastakin kohdasta. Upea ilta, maaruskan värejä alkoi näkyä jo mukavasti ympäristössä ja laskevan auringon värit toivat värimaailmaan vielä oman lisänsä. Kuten olin jo ennakkoon olettanutkin, näissä maastoissa ei taida kovin usein olla vastaantulijoita, ei nytkään ketään. 

Reitti: leiri - Seitakivi nousua, rakkaa paikoin, siitä kierto Termisvaaralta laskevalla purolle helppoa,kuljettavaan, nousu huipulle vähän kierrellen rakkapaikkojen väleistä, huippu pientä rakkakivikkoa. Taukopaikalta kurun suulle alun rakkakivikon jälkeen todella hienoa maastoa, poron polkuja ja tunturinummea, puro helposti ylitettävissä. Kurun suulta pääsi kiviä pitkin joen yli,  lasku Termisjoelle hyvää kulkumaastoa, ylhäällä vähän rakkaa. 

 sunnuntain kuvat

Maanantai1.9.

Taas pakkasaamu, maa oli aamusta vielä kuurassa ja Iskun ruoka/vesikupissa oli jäätä. Aamupala ja leirin purku. Hieman klo 09 jälkeen pääsimme liikkeelle, ensin joen ylitys ja suunta kohti Kaitsajokilaaksoa. Laakson reuna-alueella on paikoin tiheähköä koivikkoa ja rakka-alueita, niin se ohjaa helposti kulkijaa eri suuntiin kuin mitä ajattelee menevänsä. Ajauduimmekin hieman ylemmäs mitä olin reittiä kartalle suunnitellut ja jouduimmekin useaan kertaan ylittämään rakkakivikoita, noin tunti etenemistä ja pikku tauko. Reilut 2h ja pääsimme kahvitauolle Kaitsajoen rannalle. Tähtäilin kulkumme jokirantaan sille seutuville, mistä joki lähtee voimakkaammin laskemaan alarinteeseen, kun oletin että joen ylityskin onnistuu sieltä. Syyskuu mutta keli oli kuin heinäkuussa. Ilma oli todella lämmin, istuskelin koko tauon ajan ilman paitaa. Veden kiehumista odotellessa kävin etsimässä joen ylityspaikkaa. Kahvipaikan läheisyydestä se myös löytyi, missä pääsisimme kiviä pitkin ylittämään joen. Tauon jälkeen suunta Kaitsajärven itäreunalle, siitä kapeaa kannasta järvien välistä ja sen jälkeen koukkaus vähän itään kosteimman alueen ohi. Sitten suunta pohjoiseen ja luoteeseen kaartaen jättäen nimettämät pikkujärvet itäpuolelle. Tavoitteena oli mönkijäura, jolle saavuimme Juovvavarrin lounaiskulmassa, hyvä syy pitää pikku tauko. Vajaa 4 km jatkoimme mönkijäuraa pitkin ja sen jälkeen saavutimme Japmajärven suuntaan laskevan laakson ja jatkoimme siitä laakosen länsireunaa suurinpiirtein korkeuskäyrien mukaisesti koilliseen n.1,5km. Voisiko maastoa kutsua Kahperusvarrin alarinteiksi? Parin pienen järven vierestä (732.4m) ja vielä yhden pienen selänteen ylitys ja loppulasku osin louhikossa noin kilometrin päässä olevalle pienelle järvelle (690.2m) Saivaaran kaakkoispuolelle. Teltoille löytyi hyvin paikat ja pääsimme päivällisen valmistukseen edelleen upeassa auringonpaisteessa. Päivällisen jälkeen n. klo 19 seutuvilla lähdimme vielä kiipeämään kohti Saivaaraa. Unelma keli tunturin huiputukseen, auringon paisteessa eikä pienintäkään tuulen virettä. Huipulta avautuu upeasti Meekon seutu sekä koko Porojärven laakso, sanoisin että tämä on yksi niistä Käsivarren paikoista josta avautuu Käsivarren upeat maisemat jokapuolelle. Jos aikataulu sallii, niin ei kannata vain kävellä ohi. Kävelimme ensin Saivaaran huipun länsipäähän katselemaan maisemia Meekon suuntaan. Kaikki Meekon- ja Porojärven laakson järvet peilasivat maisemia peilityyninä. Reissukaverini sanoikin että ensi kerralla pystytän telttani tänne. Noin puolituntia vietimme aikaamme huipulla ja lähdimme paluumatkalle. Nousu ja lasku huipulta on niin jyrkkä että täällä korostuu Iskulle opetettu taito kulkea käskystä ohjaajansa takana. Ilta oli tällä kertaa lämmin ja vaikutti että yöstäkin tulee nyt jo vähän lämpöisempi. Leirissä upeassa maisemassa ja todella upeassa säässä nojatuoleissa istuen voi helposti todeta, voisiko ihmisen asiat olla enää paremmin. Ja olihan vielä illan ohjelmassa ensimmäiset lättykestit, paistelin meille kohtuullisen läjän lättyjä jotka syötiin mansikkahillan kera. Piekanakin näytti olevan iltaruokaa katselemassa laskeutuen välillä Saivaaran pahtaseinälle istuskelemaan. 

Reitti: Joen ylitys kuivin jaloin siitä Kaitsajoelle nousu paikoin isohkoa rakkakivikkoa ja koivikkoa. Joen ylitys onnistui kohtuullisesti, ylityspaikkoja oli vain yksi siinä lähialueella tarjolla (kiviä pitkin ja paikka oli siinä, mistä joki lähtee jyrkemmin laskemaan kohti Rommaenoa). Kaitsajoki - Kaitsajärvi - mönkijäura ok, paikoin vähän kosteaa. Mönkijäuralta leiripaikalle osin hienoa kulkumaastoa, loppuosa rakkaista, erityisesti ne pienet tunturiselänteen yläosat. Saivaaralle nousu on hyvää kulkumaastoa, tosin se loppunousu on todella jyrkkä.

maanantain kuvat 

Tiistai 2.9.

Ennen klo 07 olimme jo hereillä ja kohta aamupalan kimpussa. Kostea ja sumuinen aamu, sumulautta näytti leijuvan Porojärven laakson päällä. Tällä kertaa olimme liikkeellä jo n. 8:40 seutuvilla. Nyt suunta oli luoteeseen. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys heikko, katselinkin alkumatkasta vähän suuntaa kompassista. Saavuttuamme kalottireitin kohdalle, näkyi hieman alemapana rinteessä olevan yksi teltta ja Meekon suunnasta reittiä pitkin oli yksi vaeltaja jo nousemassa Kalottireittiä ylämäkeen, samoin Meekon varaustuvan ympärillä näytti olevan joitakin ihmisiä. Jatkoimme Meekon eteläpuolelle Bierfevaggin laaksoon ja lähestyimme pikku hiljaa Bierfejohkaa, tavoitteena oli "törmätä" jossain vaiheessa taas mönkijäuraan. Ennen joen ylitystä istahdimme tauolle jokitörmälle. Joen vesi näytti kirkkaalta mutta samaan aikaan kuitenkin ikään kuin samealta. Johtuneeko pohjakivien väristä? Joen ylitys oli helppo tehdä hieman mönkijäreitin alavirran puolelta, se onnistui vaelluskengissä kiveltä kivelle askeltaen. Toisen kerran taukoilimme vielä ennenkuin lähdimme nousemaan Meekon länsipuolelta tunturiselänteen yli. Tuuli kävi kohtuu voimakkaana selän takaa mutta tauolle löytyi uran länsipuolelta sopivasti suojainen pieni painanne tunturin rinteestä tauoan aikaiseksi suojaksi. Nousu ylös Lassavarrin ja Meekon väliseen tunturisatulaan. Tunturiselänteeltä näki hienosti Pitsuskönkään ja sen alapuolisen syvällä kalliouomassa kulkevan joen. Samoin Pitsusjärvi näkyi sinne hyvin. Tunturisatulan ylityksen jälkeen edelleen mönkijäuraa, sen vasemman puoleista uraa Urtasjohkan rannalle Vuomakasjärven länsipuolelle. Katsoimme että kun siirrymme vähän mönkijäuralta sivuun pienen lahdenpohjukan toiselle puolen, niin pääsemme kahlaamaan joen matalassa vedessä. Nyt kuitenkin oli tämän vaelluksen ensimmäinen kahlaus, missä piti ottaa vaelluskengät pois jalasta vaikka kahlauksessa ei veden korkeus ollut kuin n. nilkkoihin asti. Ylityksen jälkeen nousimme hieman jokivartta länteen päin ja jäimme kahvitauolle upean kosken kupeelle, kello oli n. 13:40 seutuvilla. Tauon aikana vastarannalle ilmeistyi pari vaeltajaa, hakivat myös joen ylityspaikkaa. Jälkikäteen kuulimmekin heidän ylittäneen joen mönkijäuran kohdalta, jossa vettä on vähän enemmän kuin meidän valitsemassa ylityspaikassa. Ilman rinkkoja lähdimme katsastamaan Pitsusköngästä. Virkapostilaatikko oli tutusti paikoillaan poliisien kämpällä, mutta eihän meillä sinne mitään postia ollut toimitettavaksi. Nousimme Pitsusjoen vartta ylöspäin ihastellen upeaa joen kanjonia ja virtaavan veden kuohuja. Pitsuskönkäälle tullessa oli kosken toisella puolen taukoa pitämässä pari ihmistä. Vähän aikaa piti hakea sopivaa valokuvauspaikkaa, kun kaverilla oli mukana naapurinsa vuosikymmeniä vanha valokuva täältä ja yritimme saada otettua nyt vastaavan kuvan. Aikamme katseltua ja kuvailtua lähdimme paluumatkalle, taisin löytää paluumatkalla alueen ainoan viranomaisten valvoman uimapaikan. Rinkat pykälään ja kohti Urttas-hotellia, parisen tuntia oli vierähtänyt tauon ja Pitsuskönkäällä käyntiin aikaa. Ja noin parituntia vierähti vielä patikoidessa Urtashotellille. Siellä olikin aiemmin päivällä näkemämme kulkijat, he olivat löytäneet teltoilleen paikat Urttashotellin yläpuoliselta "tasanteelta".  Katselimme kämpän järven puolelta teltoillemme paikat ja laitoimme ne pystyyn. Sen jälkeen olikin vuorossa taas päivällisen teko ja tutustuminen luonnollisesti paikalliseen nähtävyyteen eli Urttashotelliin. Jotkut kanssa kulkijat olivat vähän sisustaneet kämppää, se oli saanut uuden pöytäliinan ja uudet verhot. Paikalle saapui vielä Lossun suunnasta kaksi miestä, jotka aikansa telttapaikkoja katseltuaan päättivät pystyttää omat telttansa hotellin itäpuolelle. Kämpältä n. 300m koilliseen tulee Govdosgaisin rinteiltä laskupuro alas järvelle. Lähdimme katsomaan sitä vähän lähempää ja kaveri reippaili jyrkän nousun yläpuolelle. Leiripaikassa oli nojatuolit taas aktiivikäytössä, kuten aikaisempinakin iltoina. Taas hyvissä ajoin nukkumaan kun olimme sitä ennen nauttineet vähän iltapalaa.

Leiripaikka - Kalottireitti hyvää kulkumaastoa samoin siitä mönkijäuralle ja jokivarteen. Mönkijäura ok, Urttasjoen ylitys helppo kahlaus mönkijäuran länsipuolelta. Polkua Pitsuskönkäälle, ylityspaikalta Urttashotellille polku osin hyvin kivikkoinen ja välillä rakkakivikkoa.

tiistain kuvat 

Keskiviikko 3.9.

Sumuinen aamu, suunnitelmissa ollut Govdosgaisin huiputus oli helppo jättää tekemättä, pilven alareuna leijaili nimittäin todella alhaalla. Aamupalan jälkeen teltat ja varusteet rinkkaan ja kohti Lossujärveä. Saamiemme sääennusteiden mukaan oli torstaille odotettavissa kovaa vesisadetta. Suunniteltu reitti oli sellainen että Norjan puolella siinä olisi useampi kilometri louhikkoa tai kuten vaelluskaverini jo aiemmin oivalsi, laatoitettuja polkuja, joissa osa laatoista on vähän huolimattomasti aseteltu. Ajatus oli että ehtisimme ylittää nuo louhikot nyt kun tuo huiputus jäi tekemättä, ennen tulevia vesisateita. Eli reittisuunnitelman mukan Lossun tuvalta Norjan puolelle, siitä nousu Gieddeoaivin huippujen väliin ja sieltä edelleen etelään päin tavoitteena siellä oleva kaakkoon suuntautuva upea tunturilaakso. Urttashotellin ja Lossujärven välinen polku on paikoin aika kostea ja mutainen mutta maisemallisesti upea. Muutama tauko ja lähestyessämme Lossun tupaa näimme että vastaan on tulossa yksi vaeltaja. Pysähdyimme keskustelemaan ja hänellä oli tuoreempia sääennusteita. Hän kertoi että illalla n. klo 18 alkaa vesisade ja seuraaville päiville sää taas paranee. Loppupyrähdys Lossun tuvalle. Pidimme kunnon tauon tuvalla ja sen jälkeen matka jatkui kohti Norjaa. Ensimmäinen sadekuurokin tuli, sen verran jo satoi että laitoimme sadekamppeet päälle. Poroaidan alitus ja siitä Norjan puolen Lossun kämpälle. Norjan puolen kämppä oli nyt jo ennakkotietojen mukaisesti jykevästi lukittu. Jostain ihmeellisestä syystä joillakin vaeltajilla on joku ihmeellinen tarve aiheuttaa ongelmia kaikille sotkemalla paikkoja. Kiitoksena siitä nyt tähän tupaan ei enää kukaan vaeltaja pääse suojaan. Kiitos joidenkin typerysten. Pätkän matkaa menimme Didnun suuntaan menevää polkua mutta varsin pian aloitimme nousun tunturiin. Ihan ok maastoa kun vähän katseli reittiä. Pieni sadekuuro oli mennyt ohi ja eka tauolla laitoin sadeviitan takaisin rinkkaan. Ylempänä tunturissa tuli "pelkäämäni" louhikotkin vastaan mutta ne oli vielä hyvin kuljettavissa. Tunturinsatulan korkeus on lähes 1000m:n korkeudessa. Sieltä lasku Bajit Gahkkojärven (897m) itäreunalle. Siihen Suomen ja Norjan rajalla olevalta järveltä laskeva puro oli helpohko ylittää. Sitten uusi nousu seuraavaan tunturisatulaan jonka korkeus on lähes yhtä korkealla kuin edellinen satula. Tämä väli on varsin louhikkoista. Täältä ylhäältä tavoitteena oleva laakso avautuukin jo hienosti ja laakson pohjassa olevat Nigosjärvet näkyy hyvin. Klo oli 17:45, edessä loppulasku ja suunniteltu leiripaikka jo näkyvissä, kun "vastuksena" ollut reipas vastatuuli sai kaverikseen sen ennustetun vesisateen. Onneksi tämä rinne on jo helposti kuljettavaa maastoa. Reissukaverilla oli kuoriasu päällä ja hän kysyikin että laitanko sadeviitan vielä päälle, mutta päätin että eiköhän nyt vain kiirehditä etsimään telttojen paikkoja. Vielä pieneksi kiusaksi meille "törmäsimme" hyvään lakkapaikkaan rinteessä, mutta ne jäi vielä sinne. Noin 18:15 kohtuullisen märkänä sitten katselimme järven rannalta teltoille paikkoja. Tuuli lienee ollut reilusti yli 10m/s mutta nopeasti saimme teltat pystyyn ja sovimme että tälle illalle voi olla helpompaa kun kumpikin huolehtii itse omassa teltassa ruuat itselleen. Vedet piti vielä hakea,  mutta sen jälkeen olikin mukava teltan suojassa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja aloittaa ruuan valmistus. Ja on se vaan hienoa kun on sellainen reissukaveri tuo Isku että saatoimme viettää aivan rauhassa levähdellen 12 tuntia yhtä jaksoisesti teltassa. Tuulta ja sadetta tuntui riittävän, vielä yölläkin sateli vettä.

Reitti: Urttashotelli - Lossun autiotupa polku paikoin kostea ja joitakin rakkapätkiä. Lossulta Norjan puolen kämpälle hyvä polku, kivikkoa kämpälle. Nousu tunturiin huippujen 1083 ja 1039 väliin alkuosaan ok loppuosa rakkaa. Pääosin  rakkakivikoa  n. 6km, laskeutuminen Nikosjärville jo ok maastoa. Telttapaikkoja löytyy järvien välistä itäpuolelta ihan hyvin.

keskiviikon kuvat 

Torstai 4.9. 

Sumuinen aamu, mutta sen verran oli näkyvyyttä että tämän leiripaikan  koillispuolelta tulevan puron hienot putoukset olivat näkyvissä. Aamupalan jälkeen lähdimmekin katselemaan putouksia ja sen jälkeen lähdimme katsomaan että löytäisimmekö illalla näkemämme lakkahillat. Ja nehän löytyi, keräsimme n. 1.5L lakkahilloja pussiin illalle suunniteltua lättykestitystä varten. Leiri kasaan ja kohti etelää. On oikeastaan kolme syytä miksi pidän tämän laakson kautta kulkemista hyvänä vaihtoehtona: yksi syy on se että laakso on pääosin hyvää kulkumaastoa. Järveltä lähdön jälkeen on vielä jonkin matkaa ns. laatoitettuja polkuja, mutta vastavuoroisesti on myös hienoa tunturinummea. Toinen syy on että täältä laaksosta avautuu upeat maisemat kaakon suuntaan, esim Termisvaara, Salmivaara, Salmikuru ja Salmijärvi näkyvät tänne laaksoon hienosti. Ja kolmas syy on että täällä laaksossa saa yleensä vaeltaa "rauhassa", eihän siellä ketään muita ole oikeastaan koskaan näkynyt. Mutta vesisateessa en lähtisi ylittämään noita tuntureiden välisiä satuloita, mistä eilen olimme tulleet, niin paljon siellä on niitä huolimattomasti aseteltuja laattakiviä "polulla". Siirryimme jossain vaiheessa Aldojohkan länsipuolelle, kun oma mielikuvani on että Buolvirjohka kulkee sen verran syvässä uomassa että sen ylittäminen voi olla haastellista. Joen itäreunalla juuri ennen jokien yhtymäkohtaa oli poromiehen kotapuut pystyssä ja sen vieressä poromiehen "kämppä". Jokien yhtymäkohdan jälkeen kahlasimme kiveltä kivelle joen toiselle puolen pidimme kahvitauon. Sitten päivän viimeiselle etapille nousemaan Deamadanvarrin yli kohti Saarijärven autiotupaa. Alitimme poroaidan, joitakin kiirunoita pyöri "jaloissa" ja hetken päästä pääsimme ihailemaan maakotkan upeaa kaartelua yläpuolellamme. Koukkasimme Kalottireitin kautta tuville. Sekä varaus- että autiotuvan puolella näytti olevan kanssakulkijoita. Katselimme ensimmäiseksi teltoillemme paikat jotka löytyivätkin aika lähelta autiotupaa. Reissun helpoin päivämatka, taisi jäädä matka hieman alle 10km ja olimme tuvalla hyvissä ajoin iltapäivällä. Reissun viimeinen iltapäivä ja ilta. Kämpällä joitakin kanssakulkijoita ja teltoissa majoittuvia myös näytti tulevan lisää. Pääosin väki tuntui olevan Haltilla kävijöitä. "Kämppävieraiden" pyynnöstä kävin hakemassa myös Iskun kämppään sisälle. Jokainen vuorollaan valmisteli ruokiaan. Itse en ole kovin innokas tuomaan koiraa sisälle vilkkaalla tuvalla. Nytkin jouduin aina kun joku uusi tulija tuli sisälle, kysymään että onko ok pitää koiraa tuvassa. Yksi Haltin suunnalta tullut teltoissa majoittuvan neljän miehen ryhmästä tuli jo etukäteen kämpälle. Hän mainitsi että yksi heidän ryhmästään kokee koirapelkoa. Vaikka hän oli sitä mieltä että asiasta keskustelun jälkeen on ok pitää koiraa sisällä niin olin jo päättänyt toimia toisin. Kun loput miehet tuli sisään niin siirsin Iskun takaisin terassille että jokainen kämpässä oleva saisi nauttia kämpässä olosta ilman pelkoja. Ruuan syömisen jälkeen oli vuorossa lättykestit. Olin joskus saanut lahjaksi mustikkalättytaikinaa ja nyt oli sen testauksen aika, tosin lisäsin taikinan sekaan myös perinteistä lättytaikinaa. Paistelin lätyt ja saimme tarjota kaikille kämpässä oleville lättyjä, lakkoja ja mustikoita. Lakkahilloja oli niin paljon että sitä jäi kattilaan vielä seuraavalle aamulle. Monenlaista tarinaa sai taas kuulla kämpässä, tämä on kämppämajoittumisen mukava puoli. Ulkona lämpötila oli noussut jo varsin korkealle, varmasti oltiin jo n. 15 asteen tietämissä. Hyvissä ajoin siirryimme Iskun kanssa telttaan, vasta teltassa huomasin että kello oli vasta n. 20 mutta mukava oli rauhoittua reissun viimeisenä iltana ja olihan meillä myös ajatus että aamusta lähtisimme hyvissä ajoin kohti Kilpisjärveä. Telttaan kuuli kyllä hyvin että lisää vaeltajia kertyi alueelle, kämpän ovi narahteli pitkin iltaa ja puheen porinaa kuului eri puolilta. Todella lämmin yö tuntui olevan tulossa.

Reitti: aluksi vielä rakkapätkiä, laakso ihan ok maastoa, jokivarsi osin vähän risukkoinen, nyt menimme Deamadavarrin huipun läheltä, siellä rakkaa, joskus olen kiertänyt sen eteläpuolelta vähän alempaa niin siellä rakkaa on vähempi 

torstain kuvat 

Perjantai 5.9.

Aikaisin aamusta noin klo 06 ylös, muitakin aikaisin nousseita näytti olevan jo liikkeellä. Taisi olla ainakin neljä telttaa vielä noussut alemmas järven rantaan ja tupaankin oli tullut muutama uusi kulkija. Kämpässä aamupalan laitto ja syönti. Kanssakulkijat hoitivat omat "velvoitteensa" ja loputkin lakkahillat päätyivät kattilasta kulkijoiden vatsaan. Rinkat taas selkään nokka kohti Kilpisjärveä. Jotenkin polku tuntui vieläkin kivisemmältä kuin mitä se edellisen kerran muistoissa oli. Ehkä jonkinlaista haikeutta mielessä mutta mukava oli pikkuhiljaa siirtyä kohti kylää. Coahppejärven rannalla oli pieni ryhmä yöpynty teltoissa. Tsahkaljärven itäpäähän jäimme vielä nauttimaan reissun viimeiset kaakaot. Pari telttakuntaa näytti siinä yöpyneen ja olivat aamutouhuissa. Tauon aikana ohitsemme kulki useita kulkijoita ja jostain tunturista päin tuli myös pari vaeltajaa. Sitten loppupätkälle, taas Tsahkaljärven kodan seutuvilla oli joitakin yöpyjiä ja loppulaskussta tuli vielä useita kulkijoita ja joitakin koiria. Laskeskelinkin että viimeisen kahden kilometrin matkalla taisimme nähdä yli 30 muuta kulkijaa. 

Kalottireittiä, alku aika kivistä polkua kuten myös se loppuosa Tsahkaljärven itäpäästä kodalle.

perjantain kuvat 

 Jotkut valokuvista on reissukaverin kuvaamia ja pääosin kuvista löytyy myös sijaintilinkki niin voi katsoa missä kuvat on kuvattu  (ota satelliittikuva näkymä). 

Laplands hotelliin pesulle, Haltinmajalle lounaalle ja auton keula kohti etelää. Oli hieno reissu ja aivan uskomattoman hieno sää.  Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavia nojatuoli reissuja. 

 Koko reissun kuva albumi

 

Käsivarren syysvaellus 17. - 23.8.2011

Pitää välillä lisäillä näitä aikaisempiakin reissuja uusia reissuja odotellessa.

Täällä koko reissun kuva-albumi: Käsivarsi elokuu 2011


17.8.2011
Aamulla starttasin kotoa noin 10:15 kohti Käsivartta. Aikaisemmin edellisellä viikolla olin katsellut varustelistojani ja pikkuhiljaa käynyt läpi varusteitani. Lopullisen pakkauksen tein aamulla, tavarat ja Roni autoon ja sitten nokka kohti pohjoista. Muutamien taukojen jälkeen saavuin Tornioon. Tornion Prisma on hyvä täydennyspaikka viime hetken täydennyksille ja tälläkin kertaa poikkesin vielä sinne mm. ostamaan kaasua. Matkan jatkuessa soitin Ropinpirtille ja sain varattua sieltä itselleni mökin yöpaikaksi. Noin 22:30 saavuin Ropinpirtille ja löysin ohjeiden mukaisesti mökin ovesta avaimen, joten pääsin majoittumaan.

18.8.
Koska Ropin pirtti avautuu aamulla vasta klo 09:00, niin en pitänyt aamusta kiirettä. Heräsin noin klo 07:00, ilma oli lämmin mutta kostea. Pieni sade tuntui vielä jatkuvan. Kävin Ronin kanssa pienellä aamukävelyllä, tein aamupalan ja tein lopullisen varusteiden pakkauksen, samalla karsin vielä vähän tavaroitani vähemmäksi. Ropin pirtin avautuessa menin sinne munkkikahville ja maksamaan yöpaikasta.

Kahvin jälkeen lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä. Koko matkan oli tiellä autojen alle kuolleita sopuleita, olihan juuri parhaillaan käynnissä kohtuullisen vilkas sopulien vaellus. Poikkesin vielä Kilpishallissa ja noin 10:30 nostin rinkan pykälään, kiinnitin Ronin vyöhöni ja lähdimme nousemaan kohti Tsaikkaljärveä.
Noin puolessa tunnissa saavutimme Tsaikkaljärven ja jatkoimme siitä matkaa Kalottireittiä seuraillen järven lähimaastossa itäänpäin kulkien.
Järven läheisyydessä tuli yksi vaeltaja koiran kanssa vastaan, hän oli lähtenyt edellisenä päivänä liikkeelle, mutta oli todennut Terbmiksen laaksossa, että avolaavu ei oikein sovellu tuuliseen tunturiin majoitteeksi ja oli päättänyt palata takaisin hakemaan telttaa. Hänellä oli myös koira mukana ja hän aikoi jatkaa Terbmikseltä pohjoiseen Poroenolle ja jotain reittiä sieltä Valtijokilaaksoon. Koiralla oli hienosti laukut selässä ja kaikki koiran muonat oli kuulemma niihin pakattuna.

Noin puolituntia Tsaikkaljärvelle tulon jälkeen olin järven itäpäässä ja pidin ensimmäisen tauon. Pudotin rinkan alas ja istahdin kivelle kiikaroimaan ympäristöä. Ilma oli edelleenkin vielä sumuinen ja esim Saanatunturi oli pääosin pilven peitossa. Saarijärven suunnasta näytti olevan tulossa muutaman ihmisen ryhmä ja lisäksi näytti että edellä oli myös pari kulkijaa menossa Saarijärvelle päin. Siltaa pitkin ylitin Terbmiksen laaksosta Tsaikkaljärveen laskevan joen ja aloitin nousun tunturiin. Jonkin matkaa noustuani pysähdyin puron varteen pienelle tauolle ja samalla täytin juomavesipulloni. Pieni porotokka liikkui ympäristössä ja porot olivat ainakin yhtäpaljon kiinnostuneita koirasta kuin koira niistä.
Tauon jälkeen matka jatkui edelleen nousulla Massetvarrin länsirinteelle. Ylemmäs noustuani alkoi maisemakin jo hieman avautumaan ja parin tunnin vaelluksen jälkeen oli jossain Massetjavren eteläpuolen rinteillä ja pysähdyin kuvaustauolle. Samalla näin että perässäpäin oli pari vaeltajaa tulossa myös takaani. Pienen tauon jälkeen matka jatkui ja kohta edessä näkyikin kolme vastaantulevaa vaeltajaa tauolla. Kävelin heidän luokseen ja vanhin naisista oli todella innostunut Ronista. Hänellä oli kuulemma ollut samanlainen iso uros saksanpaimenkoira Lex nimeltään joskus vuosia sitten. Nuorin vaeltaja oli tämän vanhemman rouvan lapsen lapsi. Keskustelumme aikana takaa tulevat vaeltajat ohittivat meidät.

Keskustelun jälkeen matka jatkui, jo tässä vaiheessa tuntui varsinkin nousujen aikana, että jaloissa ei ole tarpeeksi voimaa. Nyt sen huomaa, että koko kesän olin liikkunut todella laiskasti ja kunto oli sen mukainen. Muutaman lepotauon jälkeen pidin pienen leivän puraisu tauon. Hetken patikoituani sain kiikarilla silmiini Saarijärven tuvan, joka oli sillä hetkellä noin kolmen kilometrin päässä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut ja takana Saanakin oli tullut jo kokonaan näkyviin. Välillä reitillä oli melko pahoja rakkapaikkoja ja yksi pätkä oli hyvää pitkospuureittiäkin.
Loppumatkasta oikea jalkani alkoi varoittelemaan mahdollisen rampin vaarasta ja tulinkin loppumatkan sitten erityisen varovaisesti. Jonkin verran ennen klo 16:00 saavuin Saarijärven tuvalle. Samoihin aikoihin tuvalle tuli myös yksi vanhempi pariskunta, jotka katselivat itselleen teltan paikkaa. Muutoinkin tuvalla oli varsin vilkasta.
Tuvalla oli minut ohittanut ulkomaalainen pariskunta sekä Kilpisjärvelle päin menossa oleva yksi Ylöjärvinen pariskunta sekä yksi viiden hengen seurue labradorin noutajan kera. He päättivät laittaa teltat pystyyn ja siirtyivät Saarijärven laskujoen pohjoispuolelle Heidän teltan paikan läheltään vanhempi pariskuntakin löysi itselleen sopivan teltan paikan.Ylöjärvinen pariskunta laittoi itselleen syömistä ja samalla he pohtivat mahdollisuutta jatkaa vielä matkaa kohti Kilpisjärveä. Ruokatauon jälkeen he päättivätkin jatkaa vielä jonkin matkaa lähemmäs kylää. Ulkomaalainen pariskunta piti ruokataukoa varaustuvan ja autiotuvan välisessä eteistilassa ja hekin lähtivät jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjohkaa.

Tein itselleni ensin vähän kevyttä syötävää ja levähtelin ensimmäisen päivän rasituksista. Vähän myöhemmin aloin valmistamaan päivällistä. Leikkelin jäisestä fileestä itselle paistettavia lihasiivuja, jotka paistoin pannulla. Lihat nautin yhdessä muusin kanssa ja päälle keitin hyvät kahvit. Samoihin aikoihin tuvalle tuli Kuonjarista päin kolme saksalaista miesvaeltajaa ja päästinkin heidät kokkailemaan ja siirryin kahville ulos. Ilmakin oli jo hienosti kirkastunut. Katselin ja nautin ympärillä avautuvasta rauhallisesta tunturimaisemasta. Saksan pojat olivat reippaita ja he kävivät pesulla Saarijärven raikkaassa vedessä ennen oman ruuan valmistamista.

Myöhemmin illalla noin 20:00 maissa kiertelin tuvan ympäristössä ja kuvailin ympäristöä ja sieltä löytyviä mielenkiintoisa yksityiskohtia. Tuuli oli kohtuullisen voimakas, mutta se ei liikaa häirinnyt. Kilpisjärveltä päin tuli vielä yksi nuoripari, jotka pitivät pikaisen tauon tuvalla ja jatkoivat matkaa kohti Kuonjaria. Heillä tuntui olevan kiire Jogakselle, sinne oli kuulemma sovittu sunnuntaiksi helikopterikyyti takaisin Kilpikselle.
Vietimme saksalaisten kanssa neljästään tuvassa rauhallisen yön.

19.8.
Heräsin aamulla tosi aikaisen ennen aurigonnousua, jotta saisin kuvailtua auringon nousun mukanaan tuomia värejä. Ensimmäisen kerran kävin arvioimassa tilannetta n. 4:30 ja 5:30 aurinko paistoikin jo vaakaan tuntureiden takaa. Noin 6:00 aikoihin aloitin aamupalan tekemisen. Tällä kertaa päivä näytti alkavan aurinkoisena. Saksalaiset nousivat ylös samantien myös aamupalalle. He nauttivat ns. kylmän aamiaisen, jotain leipää ja jotain leivän päälle. Sen jälkeen he pakkasivat rinkkansa ja lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Kilpisjärveä.

Aamupalan jälkeen pakkasin tavarani ja noin klo 08:00 lähdin jatkamaan matkaa. Ylitin Saarijärven laskujoen siltaa pitkin ja käänsin suunnan kohti luodetta ja Norjan rajaa. Patikoin Deamàdan eteläpuolelta pikkuhiljaa nousten tunturin rinteelle, noin 8:30 saavuin poroaidalle, jonka ohitin alittamalla. Valtakunnan rajan olin ylittänyt hieman tätä aikaisemmin. Kuljettava maasto oli hieman risukkoista, mutta hyvää kuljettavaa. Poroaidan alituksen jälkeen käänsin suuntaa lähes pohjoiseen ja jatkoin nousua tunturiin. Pian risukot loppuivat ja maasto muuttui tunturinummeksi, jossa oli kohtuulliesti kivikoita. Kulkureitti meni Deamádan huipun ja sen lounaispuolella olevan matalamman huipun välistä.
Mitä enemmän nousin, niin sitä enemmän maasto aukeni eteeni ja kohta olikin edessäni hieno tunturilaakso. Istahdin kivelle kiikaroimaan maisemaa.
Sádgejavren itäpuolella olevaan Aldajohkan mutkaan oli kartassa merkitty ylityspaikka ja katselin sitä kiikarilla. Näytti että jokiuoma oli varsin kuiva ja joen ylittäminen ei näyttäisi tuottavan vaikeutta. Maasto jatkui miellyttävänä nummimaisena ja lisäksi sain edetä loivasti laskien alamäkeen. Aldojohkassa oleva putous, jolla olin poikennut jo kevätvaelluksella näkyi hyvin kiikarilla. Noin 9:30 saavuin joen mutkan seutuville ja aloin katsella sopivaa ylityspaikkaa. Vinottain joen vartta nousten löytyi hyvin reitti joen yli oikeastaan kuivin jaloin. Nousin joen vastarannan törmän ylös ja katselin sopivan taukopaikan.

Maassa näkyi jo vähän alkavan maaruskan merkkejä, varvikko oli osittain kirkkaan punaista. Tauon jälkeen jatkoin todella miellyttävässä vaellusmaastossa jokivartta kohti pohjoista. Itäpuolelta jokeen liittyi useita Duolljehuhputin ja Aldovárrin välistä ulevan joen haaroja. Nämäkin jokiuomat kulkivat varsin jyrkkäreunaisena tunturimaastossa, joten helpompi kulkureitti löytyy täältä joen länsipuolelta. Vähän ennen 11:00 saavuin putoukselle ja katselin putouksen yläpuolelta sopivan taukopaikan aivan joen rannalta.
Pudotin rinkan alas ja lähdin katselemaan putousta tarkemmin. Näin vähän vedenkin aikana putous on varsin komea ja nyt lisäksi voimakas etelätuuli heitteli putouksen vesiä ylävirran suuntaan. Kosken kuvaamisen ja katselun jälkeen siirryin taukopaikalle kahvin keittelyyn. Ilma oli todella hieno ja samalla sai nauttia virtaavan veden vaihtelevista äänistä.

Puolen päivän maissa jatkoin matkaa jokivartta. Sopivan ylityspaikan tullessa siirryin takaisin joen itäpuolelle. Edelleenkin maasto oli todella miellyttävää vaellusmaastoa. Aldovárrin länsipuolelle päästyäni alkoi edessä näkyä Nigosjávret. Kuljin Aldovárrin länsirinteellä olevan kivirakan alapuolelta. Samaisen kivirakan kohdalla olin kevät vaelluksella ollut vähän vaikeuksissa ja silloin jouduinkin laskemaan ahkiota alemmaksi kävelemällä. Aldovárrin ja Aldorássan välistä tulevat laskujoet olivat lähes kuivia ja niiden kohdalla olevassa tunturilaakson ”laajentumassa” oli pieni porotokka ruokailemassa. Porotokka väisti meitä, samoilta seuduilta alkoi erottumaan Aldorássan länsipuolelta tulevan tunturipuron hienot putoukset.
Otinkin suunnan putouksia kohden ja samalla maastokin alkoi muuttua karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Kello oli siinä vaiheessa hieman yli 13:00 ja sää oli edelleenkin upean aurinkoinen. Patikoin putouksille, jotka sijaitsivat yhtenäisen kivirakan ”alareunalla”. Saavuimme putouksille n. 13:30 ja katselin putouksien yläpäästä sopivan taukopaikan, johon laskin rinkkani alas. Kiertelin putouksilla kuvailemassa ja sen jälkeen keittelin kahvit ja pidin kunnollisen lounastauon.
Tauon aikana huomasin että etelätaivaalle alkoi kertyä säänmuutoksesta kertovia pilvimuodostelmia.

Noin 15:30 lähdin jatkamaan matkaa, tähän mennessä taivas oli ehtinyt mennä kokonaan pilveen, mutta vielä ei satanut. Tästä alkoikin sitten toisenlainen kulkeminen, edessä oli yhtenäinen kivirakka jota riitti niin pitkästi kuin reittiä eteenpäin näkyi. Aldorássan länsipuolella kartassa näkyvät pienet lampareet olivat vaelluksen aikaan aivan kuivana. Noin 16:30 oli matka edennyt Gieddejávren länsipuolelle tuntureiden väliseen satulaan niin, että baju Gáhkojávri tuli näkyviin. Jatkoin kivirakassa kulkua alaspäin rinnettä ja käänsin suunnan kohti Gieddejávrea. Gieddejávresta laskeva laskujoki kulki jossain kivirakan alapuolella, veden ääni kuului, mutta sitä ei missään näkynyt. 18:30 seutuvilla saavuin Gieddejavren rantakiville. Järven eteläpuolella olevalla tunturin pohjoisrinteellä näkyi vielä vähän lumilaikkuja.
Järveltä jatkoin vielä tämän päivän viimeiseen nousuun Gieddeoaivi bajitin itäpuolella olevaan tunturin satulaan. Sää oli pysynyt vieläkin kuivana, vaikka sateen alkaminen näytti hyvin todennäköiseltä. Viimeinen nousu olikin helppo ja parinkymmenen minuutin kiveltä kivelle hyppimisen jälkeen tuli Njárgajávri näkyviin ja pääsin aloittamaan laskeutumisen kohti Lossuhyttaa. Kivikkoa riitti melkein tuvalle asti. Vähän ennen tuvalle tuloa näin tuvalta lähtevän kaksi ihmistä, jotka kävivät etsimässä rajalla olevasta poroaidasta sopivaa kulkuaukkoa. Noin klo 20:00 saavuin tuvalle, vesisade alkoi joitakin satoja metrejä ennenkuin saavuin tuvalle, joten siltäkin osin oli onni myöten. Reitin katsojat olivat juuri nostamassa rinkkoja selkäänsä ja he aikoivat jatkaa matkaa suomen puolen Lossun tuvalle. Vietin rauhallista iltaa tuvassa, jossain vaiheessa katselin Ronin tassuja ja huomasin että anturoihin oli tullut pieniä haavoja ja voitelin tassut valkovaseliinilla anturoiden pehmittämiseksi.

20.8.
Aamu aukeni sumuisena, en pitänyt erityistä kiirettä aamulla ja lähdinkin rajalle ja suomen puolella olevaa Lossun tupaa kohti vasta n. 10:30. Patikointi tuvalle vei aikaa noin tunnin. Tullessani tuvalle, siellä oli vain eilen illalla tapaamani pariskunta, jotka olivat valmistautumassa liikkeelle lähtöön. Lisäksi tuvalla oli kolmen biologin varusteet. Tuvalla ollessani yksi biologeista poikkesikin tuvalla, mutta kun kaksi muuta ei ollut vielä paikalla, niin hänkin lähti jatkamaan vielä pyydyksilleen. Pidin kunnollisen tauon ja tauon aikana biologit palasivat tuvalle, he olivat Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka olivat suorittamassa opintojaan täällä tunturissa. He suorittivat kasvien tunnistamisia ja lisäksi he keräsivät vaeltajilta tietoa heidän toimintatavoistaan vaelluksen aikana.

Noin 13:30 lähdin taas jatkamaan matkaa, ilma oli pysynyt hyvin sumuisena, kuljin oikeastaan kostean pilven sisällä. Jonkin matkaa patikoituani sain näkyviini tuvalta aikaisemmin lähteen pariskunnan ja jossain kohti olin valinnut lähempänä jokea kulkevan reitin ja ohitin heidät. Täälläkin joki oli varsin vähä vetinen.

Vähän ennen klo 16:00 olin saavuttanut Urtaslaakson mutkan ja kulkusuunta muuttui kohti kaakkoa. Pilviverhon alareuna nousi välillä vähän korkeammalle ja taas se laskeutui alas. Samoin välillä sateli vähän vettä. Govddoskaisin rinteiltä tuli tämän tästä tunturipuroja, joita piti ylitellä.
Urtaslaakson pohjalle on vaeltajat saaneet kulutettua jo melko vahvat polut kuljettavaksi. Noin klo 17:00 saavuin Urtashotellille. Vaikutti siltä että tupa oli tyhjä ja koska olin saanut kostutettua vaatteeni ja varsinkin kenkäni varsin märäksi päätin mennä sisään. Avatessani tuvan sisäoven, niin siellä olikin kaksi miestä päiväunilla. Lupasin heidän jatkaa päiväuniaan ja jäin itse kuivattelemaan varusteita eteisen puolelle. Levittelin varusteeni kerrossängyn päälle ja kävin vähän valokuvailemassa ympäristöä. Jossain välissä miehet (isä 70v ja poika ehkäpä ikäiseni) nousi ylös jossain vaiheessa jolloin pääsimme vaihtamaan ajatuksia. He olivat tulleet norjan puolelta Lossun kautta ja heidän tavoitteenaan oli yrittää nousua Govddosgaisin huipulle. Edellisenä päivänä he olivat tulleet noin kilometrin päähän tuvasta ja olivat majoittuneet pieneen telttaan. Tänään poika oli käynyt tiedustelemassa tuvan kuntoa ja sen jälkeen he olivat siirtyneet tupaan kuivattelemaan varusteitaan. Nyt he lähtivät vielä tiedustelmaan mahdollista nousureittiä Govdosgaisin ja Bihcosnjunnin välisestä satulasta. Sillä aikaa valmistelin itselle päivällisen. Kun he palasivat, niin he kertoivat että he ehkä olivat käyneet jossain Bihcosnjunnin korkeimmista huipuista, mutta koska näkyvyys oli huono, niin tarkemmin he eivät tienneet omaa sijaintiaan. Keskustelimme vielä illasta pitkään, sen jälkeen siirryin taas eteisen puolelle viettämään iltaa ja illan kunniaksi paistoin vielä itselle lättyjä.

21.8.
Aamusta sää oli vielä pilvinen, mutta jo selvästi parempaan päin menossa. Nousin aamulla ylös, laittelin aamupalan ja noin klo 09:00 lähdin jatkamaan matkaa. Kuljin polku-uria pitkin Riimmajávren ja Luohtojávren pohjoispuolta ja polkua seuraten. Paikoitellen polku kulki rakka-alueiden läpi ja paikoitellen polku kulki miellyttävässä kulkumaastossa.Vuomakasjärven jälkeen jossain vaiheessa polkua seuraillen saavuin Urttasjohkán rannalle, joka virtasi voimakkaana kohti Vuomakasjärveä. Jokivarresta polku kääntyi kohti Bihcosjohkaa ja nimismiehen majaa. Majalle saavuin vähän ennen klo 11 ja katselin ja kuvailin rakennuksia hetken aikaa.

Sen jälkeen aloin katsella joen ylityspaikkaa, ensin nousin hieman jokivartta ylöspäin, mutta totesin sieltä joen ylittämisen mahdottomaksi ja palasin takaisin tupien kohdalle, johon kartassakin on merkitty kahlaamo. Joen ylittäminen sujuikin varsin vaivattomasti, menin itse edellä ja Roni seurasi valitsemaani reittiä perässä.
Noin 11:15 lähdin vastarannalta jatkamaan nousua kohti Pitsusköngästä. Noin puolentunnin patikoinnin jälkeen saavuinkin könkäälle. Pudotin rinkan alas ja katselin vähän ympärilleni ja päätin laskeutua alas jokiuomaan ottamaan putouksesta kuvia alhaalta päin. Menimme kivikoiden välistä varovaisesti laskeutuen Ronin kanssa alas jokivarteen. Joki kulkee putouksen jälkeen varsin jyrkkäreunaisessa uomassa, muuta alaslaskeutumisreittikin sieltä löytyi. Noustuani takaisin ylös putouksen ”niskalle” virittelin keittimen ja keittelin itselle hyvät päiväkahvit.
Koko aamuna enkä tässäkään vaiheessa nähnyt muita kulkijoita.

Tauon jälkeen pakkailin varusteet ja lähdin jatkamaan matkaa n. 12:30 suoraan itään Vuopmegasóaivin huipun eteläpuolelta . Maasto oli varsin miellyttävää nummimaista maastoa, joten siinä oli mukava kulkea. Patikoin ensin Vuopmegasovárrin pohjoispäässä olevalle jyrkänteelle ja katselin siitä kiikarilla sopivaa jatkoreittiä. Päätin laskeutua alas Nássagobejávrren (713,6) eteläpuolella olevalle laskujoen suulle, josta näytti pääsevän kiviä pitkin joen yli. Siitä olikin hyvä mennä ja jatkoin siitä kohti järven itäpuolella olevaa toista järveä kohti.

Istuskelin pieneksi hetkeksi järvien välisen laskupuron varteen katselemaan maisemia Meekon suuntaan, josta pilkisti vielä alempana oleva kolmas Nássagobejávri. Ohitin tämän edessäolevan järven vielä sen järven eteläpuolelta ja aloitin talvelta tutun nousun tunturiin ja kohti Toskaljärveä.

Noin 14:45 pudotin rinkan selästä ja jäin nauttimaan lämpimästä aurinkoisesta säästä tunturin rinteelle. Katselin kiikarilla avaria maisemia, mutta kiikarillakaan en nähnyt koko laajalla tunturialueella ketään muita kulkijoita. Noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti Toskalpuron latvoja. Pitkästä kuivasta jaksosta johtuen puron latvaosat olivat kuivana tai paikoitellen oli vain syviä vesilampareita odottelemassa tulevia sateita.

Tunturiselänteen ylittämisen jälkeen edessä oli laskuosuus miellyttävässä maastossa. Aikani kuljettua alkoi Toskaljärvikin jo tulla tunturin rinteen takaa näkyviin ja sitä myöten kulkusuuntakin muuttui pikkuhiljaa kohti etelää. Olin päättänyt mennä Toskaljärven länsipuolelta. Vähän klo 16:00 jälkeen saavuin Toskaljärven pohjoisreunalle, sääkin oli alkanut muuttumaan pilvisemmäksi ja näytti että kohta voisi olla sadetta tulossa.

Järven rantaa seuraili polku, jota itsekin seurailin. Paikoitellen tunturin rinne putosi varsin jyrkkänä järven rantaan ja niillä paikoin ranta oli varsin kivikkoinen.
Välillä näkyi vanhoja leiripaikkoja ja ihmisten jättämiä tölkkejä yms. roinaa. Noin klo 18:00 seutuvilla oli järvi ohitettu ja aloitin laskeutumisen kohti Porojärven laaksoa. Ilma oli jo varsin kostea, mutta vettä ei vielä kuitenkaan satanut. Jonkin matkaa laskeuduttuani aloin katselemaan sopivaa Toskaljoen ylityspaikkaa, joki virtasi varsin voimakkaana, mutta hetken katseltuani löysin sopivan ylityspaikan.

Kun Porojärven laakso alkoi kunnolla avautua eteeni, aloin kiikarilla katselemaan mahdollisia ylityspaikkoja päästäkseni Jogasjärven tuvalle.
Olin päättänyt etsiä ylityspaikan Jogasjärven tuvan itäpuolelta. Kaukaa katsottuna näytti että ensimmäinen vaihtoehto voisi olla Jogasjärven itäpäässä olevan pitkänsaaren länsipäästä ja suuntasinkin ensin sinne. Taas oli edessäni paikoitellen pitkähkökä kivikkorakkoja ja toisinpaikoin varsin tiheitä koivikoita.

Tulin saaren länsipäähän, laitoin Ronin hetkeksi kiinni, pudotin rinkan alas ja lähdin tiedusteluretkelle. Hyppelin kiveltä kivelle ja pääsinkin kohtuullisen pitkälle. Lopulta edessä oli voimakas virtapaikka, jossa veden syvyys oli mielestäni aivan liikaa kahlaukseen, joten palasin takaisin. Otin rinkan kantoon ja Ronin irti ja lähdin kiertämään kosken sivussa olevan lahden poukaman takaa saaren itäpäähän. Kiertämisen jälkeen laitoin taas Ronin kiinni ja rinkan alas ja lähdin tutkimaan ylitysvaihtoehtoja. Katselin ensin alimman kosken yläpuolelta, mutta sielläkin ylittäminen vaikutti vaikealta. Seuraavaksi menin aivan kosken alapäähän, pääsin helposti ensimmäiseen saareen, tiheän koivikon läpi menin seuraavaan saarten väliseen koskeen ja senkin ylitys onnistui kohtalaisen helposti, joten palasin takaisin hakemaan varusteita.

Rinkka selässä kuljin edellä ja komensin Ronin kulkemaan perässä. Ensimmäisen kosken ylitys sujui mallikkaasti lähes kuivin jaloin. Risukkoisen saaren läpi menin samaa reittiä, kuin mistä äsken olin palannut ja saavuin saarten väliselle koskelle. Ylityspaikka oli muuten erinomainen, vain yksi vähän vaikeampi kohta oli ylitettäväksi. Sauvoja apuna käyttäen kuitenkin pääsin helpohkosti harppaamaan voimakkaasti kivien välistä virtaavan veden yli. Roni tuli kuitenkin hätäisesti perässä ja luiskahtikin tähän voimakkaaseen virtaan. Se jäi uimaan kiven vierelle, mutta ei itse päässyt sieltä pois. Autoinkin sen valjaista vetäen kivelle. Kiertelimme tämänkin risukkoisen saaren toiselle puolelle ja lähdin seuraavaan ylitykseen, siinä oli lopuksi matala kahlausosuus ennen toista rantaa. Näin olimme selvinneet suurimpaan saareen, otin sieltä suunnan kohti vastarantaa ja viimeinen ylitys olikin oikeastaan kuivan uoman ylittämistä kiviä pitkin.
Lähdin suuntaamaan kulkua kohti Jogaksen kämppää ja n. 100 m ennen kämppää sumuinen keli muuttuikin vesisateeksi. Horsman kukat värittivät hienosti tuvan ympäristön ja siirryinkin n. klo 20:00 sateelta suojaan, oikeastaan kastumatta, nauttimaan Jogastuvan rauhasta. Koska ilma oli kohtuullisen lämmin, niin en viritellyt takkaan tulta vaan levittelin varusteet vain tupaan kuivumaan ja aloin valmistamaan tukevaa illallista. Illan sain vietellä rauhassa ja noin 23:00 tietämillä siirryin nukkumatin seuraksi.

22.8.
Rauhallisen yön jälkeen pakkailin tavarani ja valmisteli lähtöä kohti Terbmistä. Pari päivää aikaisemmin olin kastellut kenkäni hyvin ja sen ansiosta jaloissani oli kohtuullisesti hietymiä ja mietin jalkoihin sopivia kenkiä, märät vaelluskengät vai kevyet vaellustossut.
Ilma oli hieman sumuinen, mutta ei kuitenkaan vielä satanut vettä. Lähdin tuvalta kohti Porovaaraa ja sen reunaa lähdin kiertämään lännen kautta ympäri samalla nousten rinteelle. Kiersin läntisen huipun ympäri ja noin tunnin vaelluksen jälkeen totesin, että on pakko pysähtyä paikkaamaan jalkoja ja vaihtamaan vaelluskengät jalkaan. Tauon aikana näin, että Saivaaran suunnasta oli yksinäinen miesvaeltaja tulossa kohti Jogasjärven tupaa. Patikoin Oddajávren rantaan ja kiersin järven itäpuolelta. Sitten suuntasin Japmajärven ja Harrijärven väliselle kannakselle, jolle tulin noin puolenpäivän maissa.

Välillä tuulen mukana tuli vettä ja taas välillä tuuli kuivatteli vaatteita. Kannasta pitkin oli hyvä kulkea, siinä kulki jonkinlainen polkukin. Kannaksen läpi kulkevan tunturipuron yli oli helppo mennä. Kannaksen ylittämisen jälkeen käänsin suunnan Harrijärven sivustaa pitkin kiertäen Juovvavaaran itäpuolta. Nousin Juovvagielaksen ja Harroaivin väliseen satulaan. Siellä välissä näytti kulkevan myös Raittijärvisten mönkijäura. Paikoitellen maasto oli täällä välissä melko risukkoista ja tunturipurokin kulki siellä välissä. Pikkuhiljaa maisema alkoi avautumaan ja mönkijäuraa oli helppo kävellä.
Huomaamattani kaarsin mönkijäuran mukaan ja jonkin ajan kuluttua näin edessäni vesistöjä. Tutkin huonosti karttaa ja ennenkaikkea en käyttänyt kompassia ja tein väärän johtopäätöksen. Koska edessä oleva vesistö näytti olevan suoalueen keskellä, niin ajattelin sen olevan vaikeasti ylitettävissä ja lisäksi ajattelin vesistön olevan Rommaenossa. Lieneekö reitinvalintaan vaikuttanut se, että mönkijäuraa oli todella helppo kulkea, jokatapauksessa jatkoin mönkijäuraa ja tällä kertaa noin 90 astetta väärään suuntaan eli etenin melkein pohjoista kohti.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että maisema ei oikein vastaa sitä, mitä sen pitäisi olla ja hetken karttaa ja kompassia tutkittuani totesin että etenen väärään suuntaan.
Paikansin itseni kartalle ja aloin etsiä sopivaa reittiä Kaitsajoen länsipuolelle. Olin edennyt laaksossa lähelle Gaicoaivia. Kuljin jokivarteen ja löysin koivikosta sopivan joen ylityspaikan. Sitten otin suunan etelään jokivartta pitkin. Etenin reippaaseen tahtiin ja jossain vaiheessa ajattelin, että alan katsella sopivaa paikkaa leiriytymiseen. Gohpevarrin itäreunan ohitettuani käänsin suuntaa Härkäkuoppaa kohti ja sopivan leiritymispaikan tullessa pysähdyin pystyttämään telttaa. Jalkani oli hietymistä johtuen melko huonossa kunnossa, valmistin iltaruuan ja yritin teltassa kuivatella kosteita vaatteitani ja tuulettelin jalkojani. Yöpyminen sinänsä teltassa sujui ihan mukavasti.

23.8.
Aamulla tein aamupalan ja paikkailin jalkani kohtuullisen hyvin. Päivän tavoitteena oli yrittää ehtiä Kilpikselle siihen aikaan, että ehtisin vielä soittamaan Ropinpirtille mökistä ja saunasta.

Ilma oli hieman parantunut eilisestä. Lähdin liikkeelle joskus yhdeksän seutuvilla ja yritin edetä melko reippaasti. Välillä jouduin kulkemaan kohtuullisissa kivirakoissa ja paikoitellen koivikossa. Noin kymmenen aikoihin tavoitin Kutturakurun alapuolelta Terbmikselle päin menevän polun ja jatkoin kulkemista polkua pitkin. Jollanbaktin tietämissä kahlasin joen yli, mutta ylitys oli helppo. Joku oli tuonut, ties mistä, pari puuta jokiuoman ylityspaikkaan. Noin yhdentoista aikoihin pääsin kiertämään jo JollanMallan ympäri ja puolenpäivän aikoihin saavuin Terbmiksen tuvalle. Tuvalta oli yksi pariskunta juuri lähdössä liikkeelle kohti Kilpistä ja siellä ollessani tuvalla poikkesi yksi pariskunta, joka oli telttailemassa tuvalta hieman Kilpikselle päin. Tein hyvän lounaan ja otin lounaan jälkeen kunnolliset päiväunet keräten voimia viimeiseen rutistukseen.

Noin klo 14:30 lähdin kohti Kilpisjärveä, yritin edetä mahdollisimman reippaasti (sen minkä jaloillani pystyin). Osittain etenin polkua pitkin ja osittain mönkijäuraa pitkin. Lähestyessäni Tsaikkaljärveä noin klo 18:00 seutuvilla, niin laitoin puhelimeni päälle ja siihen alkoi tulla tekstiviestejä.



Viesteistä selvisi, että isäni oli sairastunut ja oli huonossa kunnossa sairaalassa. Soitin Ropinpirtille, varasin mökin ja saunan. Kerroin yrittäväni ehtiä paikalle noin klo 20:00 mennessä, joka olisi heidän sulkemisaikansa.
”Lävistin” poroaidan ”siltaportista” ja suuntasin Tsaikkaljärven päähän, sitten vielä loppukiri järven rantaa ja loppulasku parkkipaikalle. Tulin autolle joskus 18:45, laitoin varusteet nopeasti autoon, kävin pikaisesti Kilpishallissa ostoksilla ja suuntasin kohti Ropinpirttiä. Muutaman minuutin myöhästyin aikataulustani, mutta siellä odoteltiin minua. Join munkkikahvit, maksoin mökin ja saunan ja siirryin nauttimaan saunan ihanuudesta ja aloitin toipumisen reissun vaivoista.

24.8.
Hyvin levätyn yön jälkeen suunta kohti etelää, välillä tietysti kävin tapaamassa isääni, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa toipumaan päin.