Olen jo usean vuoden ajan haaveillut vaellusretkestä Käsivarren myöhäis kevääseen. Tähän liittyy aina muutamia haasteita, jokainen kevät on erilainen, varsinkin Käsivarressa se voi vaihdella ajallisesti todella paljon. Ja usein kevät on minulle työasioissa haastavaa aikaa, monet projektit on silloin käynnistymässä.
Mutta nyt oli hyviä merkkejä ilmassa, näytti jo hyvissä ajoin että töiden puolesta reissu voisi onnistua, kevään tuloa taas ei osannut oikein ennustaa.
13.5.
Aamulla varhain Iskun kanssa starttasimme kohti pohjoista, tavoitteena olla illalla Äkäslompolossa. Kahden pysähdyksen taktiikalla Ouluun, kun varhain lähtee niin aamupalan voi syödä matkalla. Tällä kertaa Hirvaskankaalla, kun olin siellä noin klo 7 seutuvilla. Oulun jälkeen Torniosta viimeiset ruoka ostokset ja suunnitellusti illaksi Äkäslompoloon. Varhainen kevät näkyi koko matkan, täälläkin lunta vain jonkin verran tunturin suojaisissa paikoissa. Minulla oli hyvää ennakkotietoa Käsivarren lumitilanteesta kun muutama kaveri oli juuri nyt palaamassa omalta reissultaan ja olivat hiihtämässä seuraavana aamuna tunturista Kilpisjärvelle.
14.5. torstai
Iltapäivällä matka jatkui kohti Kilpisjärveä. Soittelin matkalla Kilpisjärvelle Antti O:lle ja selvisi että olivat muutaman miehen porukalla lähdössä vielä illalla kelkoilla tunturiin työkeikalle. Kyselin vähän kyytimahdollisuutta tai tavaroiden kuskaus mahdollisuutta Saarijärvelle, mutta samalla myös sovittiin että minun takiani ei tarvi heidän reissuaan säätää. Jos sattuu niin ehkä voisin saada apuja eka pätkälle Saarijärven autiotuvalle. Todellakin varhainen kevät, ilmatieteen laitoksen mukaan Kilpisjärvellä vielä virallisella pisteellä noin 40 cm lunta, mutta missään sitä ei näkynyt matkan varrella. Kun pysäytin auton Luontotalon parkkipaikalle, niin sieltä löytyi ensimmäiset lumet. Tavaraoiden järjestelyä lähtökuntoon, jossain vaiheessa selvisi että kelkoilla lähtijät olivat valmistelemassa omaa lähtöään Tsahkalin reitin varrella siinä vähän ylempänä ja sain luvan siirrellä omat varusteeni sinne pakattavaksi kyytiin. Ja lopulta sieltä järjestyi minulle ja Iskulle kolo reestä, joten matka tunturiin sujui poikkeuksellisen helposti. Tsahkalia ennen oli jo pitkiä pätkiä aivan sulaa mutta siitä eteenpäin oli tunturissa vielä lunta, tosin märkää sellaista. Lumen kantavuus oli aivan olematon, sukset ja Iskun tassut kahlasivat ihan maatamyöten. Autiotuvassa oli neljä naista ja varaustuvan puolella näytti olevan iso ryhmä majoittuneena. Autiotuvan väki antoi luvan tuoda koiran sisälle, mutta päätin että yövymme kuivaushuoneessa niin pääsen vähemmällä säätämisellä. Lumi oli todella märkää, vanhaa uraa pääsi suksilla ilman isompaa kahlaamista vielä joesta hakemaan juomavesiä kämpälle mutta jotenkin ei vain houkuttanut pystytellä teltaa märkään lumeen. Hyvissä ajoin nukkumaan kevyen iltapalan jälkeen.
15.5. perjantai
Maaliskuussa tuli tieto, että Käsivarren alueella on kadoksissa minunkin hyvin tuntema vanhempi mieshenkilö. Olin katoamisen jälkeen aika aktiivisesti "mukana" miettimässä, minne etsintöjä ehkä kannattaisi suunnata ja ennen reissuun lähtöäni oli kadonneen ahkio jo löytynyt maastosta. Olin varautunut päivän tai kahden ajan heti reissun alkuun käyttämään aikaa hänen etsintäänsä, jos keli sen sallisi. Valitettavasti sääennusteet vaan näyttivät varsin huonoilta tässä mielessä. Aamu aukeni lämpöisenä, lumi ei kantanut muualla kuin kelkkaurilla.
Muut olivat aktiivisempia kuin minä, laiskottelu retkellä on yksi minun lempiharrastuksiani. Autiotuvan väki lähti aamupalan jälkeen kohti Salmijärveä pilkille, samoin varaustuvan koko kymmenen hengen seurue siirtyi läheiselle järvelle pilkkimään. Sen verran osallistuin minäkin pilkintään, että kun autiotuvassa olevat naiset eivät olleet löytäneet kaupoista pilkkisyöttejä, niin lahjoitin heille omani käytettäväksi. Yksi vaeltaja oli vielä matkalla kohti Kilpisjärveä, hänen tietonsa mukaan tunturissa ei ollut enää yhtään turistia. Tosin tiesin että valokuvaaja Jetro oli siellä jossain, hän oli lähtenyt kait vuorokautta minua aiemmin tunturiin. Kyytimieheni palasi takaisin tunturista ja he olivat nähneet yhden hiihtäjän Kuonjarin ja Meekon välillä , joka jälkikäteen saamani tiedon mukaan oli todennäköisesti Jetro. Kiikaroitavaa ja luonnon tarkkailua päivän aikana riitti hyvin, kapustarinnat piipitti, riekot minulle naureskeli, västäräkit keikuttelivat pyrstöjään, lokit lenteli ympäristössä ja tunturikihukin kävi pyörähtämässä lähiympäristössä. Sitä ihmettelin että Saarijärveen laskevan jokiuoma oli hyvin vähä vetinen. Sääennuste näytti että aamulla voisi ehkä olla asteen verran pakkasta, joten siirryin hyvissä ajoin nukkumaan.
16.5. lauantai
Heräsin noin klo 04 ja totesin että lumen pinta on ehkä hieman kuivahtanut. Vaatteet päälle ja lähdimme Iskun kanssa kohti Norjan rajaa, meinasin tosin heti alkumatkasta jo luovuttaa kun kahlasimme molemmat lumessa oikein kunnolla. Pääsimme kuitenkin nousemaan Teemalovaaralle ja ylempänä lumi kantoi vähän paremmin. Kiertelin Teemalovaaran etelä ja osin vähän länsipuolella, katselin kaukoputkella maastoja löytämättä mitään merkkejä kadonneesta. Noin klo 07 palasin takaisin kämpälle, varaustuvan puolelta oli ensimmäiset pilkkijät jo tässä vaiheessa järven jäällä pilkillä. Hyvä aika ottaa pienet aamunokoset, taas leppoisa aurinkoinen päivä. Erätarkastaja poikkesi vielä jutulla, samalla hän todisti tunturin tietotoimiston tehokkuuden. Hän oli kuullut matkalla että Saarijärvellä joku kaipailisi pilkkisyöttejä ja hän toimitti ne perille. Sääennusteissa ei ollut viikkoon näkyvissä mitään merkkejä edes yöpakkasista, joten päätin että seuraavana aamuna aikaisin jatkan matkaa Kuonjarille. Taas hyvissä ajoin nukkumaan että jaksaa aamulla pirteänä herätä.
17.5. sunnuntai
Heräsin noin klo 05, olin illalla pakkaillut kamppeet jo lähtökuntoon ja olin myös päättänyt että en herättele tuvassa nukkuvia aamupalan tekemisellä niin olin lähtövalmiina n. 5:20. Alku lähti vähän nihkeästi liikkeelle, minulla oli käytössä Exped pulkka/ahkio ensimmäistä kertaa ja varusteet olin pakannut pääosin rinkkaan ja vesitiiviiseen säkkiin, mitkä oli ahkiossa. Ahkiota vedin naruvedolla ja pääsin varmaan ainakin 50m kun ahkio oli ensimmäisen kerran kyljellään. Varmaan tuo pakkaustapa aiheutti sen että tavaroiden painopiste oli aika korkealla, muutamia kertoja sain ahkion kaatumaan, kunnes opin katsomaan reittini niin että homma alkoi sujumaan. Sää oli sumuinen ja lumen pinta oli reitillä hieman karkea. Muutamia istuskelu taukoja ja noin klo 08 olinkin jo sitten perillä Kuonjarjohkan autiotuvalla. Aamupala aika juuri sopivasti. Tuvan pöydällä kohtasin taas kerran tämän vielä minulle avautumattoman salaisuuden. Pöydällä oli kaksi tyhjää, käsittääkseni punaviini pulloa. Niihin liittyy joku fysiikan lakien vastainen ilmiö. Jostain ihme syystä pullon paino nousee erittäin voimakkaasti kun se on tyhjennetty tai sitten pullossa oleva juoma vie sen tuojalta vaan voimat niin vähiin että pullo jää sinne autiotuvalle. Suosittelen kyllä vahvasti jättämään tällaiset pullot tienlaidalle autoon odottamaan näistä edellä mainituista syistä. Ilma oli kirkastunut matkan aikana ja aurinko paisteli jo varsin mukavasti. Aamupalan jälkeen olikin hyvä hetki vetäistä pienet aamupäivä unet. Kuonjarin portailla oli lämmin istuskella ja hyvä kiikaroida lintuja. Kapustarinnat pitivät omaa kevät kivaansa, kivitaskuja pyöri ympärillä, samoin pulmuset, kiirunat ja muutama lapinkiuru.
Lätyn paisto päivä, varjossa noin 10 astetta lämmintä ja lumet suli vauhdilla, vaikka täällä yli 800m:n korkeudessa lunta oli vielä hyvin. Polttopuita käytiin vielä täydentämässä liiteriin ja yksi kelkka ajeli kylälle päin, muuten sain nauttia täydellisestä luonnon hiljaisuudesta. Enpä muista että koskaan olisi ollut veden kauhominen Kuonjarissa näin helppoa. Lumikengät tarvi että pääsi kävelle joelle, mutta kun yleensä täällä vesi on ollut syvällä lumen alla, niin nyt sen sai helposti kauhottua vain kyykistymällä sulana virtaavan veden viereen. Täytyy sanoa että tämmöinen oleskelu tekemättä mitään on minulle rentouttavaa, laiskuus lienee minulle hyve.
18.5. maanantai
Aamupalan jälkeen varusteet taas kyytiin (jotain jätin tuvalle odottamaan paluumatkaani) ja noin 7:20 kohti Meekon laaksoa. Reilun kilometrin taisi ehtiä hiihdellä ennenkuin huomasin että päiväreppu ei ole selässä. Joten ahkio irti ja takasin lähtöpisteeseen hakemaan reppua. Siellä se minua portailla nätisti odotteli. Kuonjar - Meeko väli on varsin mukava hiihdettävä, matkalla on muutama jokiuoma, joiden vuoksi siinä taitaa olla kolme nousupätkää ja pitkähkö lähes tasainen osuus ennen jyrkähköä noin kahden kilometrin mittaista laskua Meekon laaksoon. Sen verran oli keli nihkeää että tällä kertaa alamäki ei tarjonnut vauhdin hurmaa, se vaati hiihtämistä myös alamäkeen. Kantavalla kelillä ongelmana on että vauhti pakkaa nousemaan liian kovaksi, nyt ei ollut sitä ongelmaa. Ihan loppupätkä kämpälle piti vetää sulaa maata pitkin. Edelliset vieraat oli lähtenee kämppäkirjan mukaan sieltä 14.5. Koko tulomatka vei vajaa 3h 45 min, josta tosin tuo 45 minuuttia meni repun hakemiseen. Joskus on tullut hiihdettyä tuo sama väli kahteen tuntiin.
Lumet suli ympäristössä ihan silmin havaiten, läheiset kosket kohisi voimakkaasti kun sulamisvedet virtasi viereisiin järviin. Kämpän läheinen joen sivuhaarakin oli jo niin auki, ettei siitä olisi päässyt muuten kuin syvällä vedessä kahlaten eteenpäin. Pitkin päivää kiertelin ympäristössä kävellen ihmettelemässä kun lumet vain häviää. Taas uusia lintuhavaintoja, ehkä upeimpana maakotka pariskunnan lento Saivaaran huipun yläpuolella. Sinisuohaukkakin oli saalistamassa, riekkoja, piekana, korppi, lapintiira, hemppo, liro nyt ainakin uusina lajeina tältä paikalta. Joitakin laulajia oli ympäristössä joita en osannut tunnistaa.
Yksi Käsivarren alueen vilkkaimista tuvista oli täysin hiljaisena samoin sen ympäristö jos lintujen laulelua ei lasketa. Sääennuste oli lupaillut että vielä seuraavana yönä lämpötila voisi mennä lähelle nollaa niin tein päätöksen että varhain aamulla palaan takaisin Kuonjarjohkan autiotuvalle.
19.5. tiistai
Heräsin noin klo 04 aamupalan tekoon. Varusteet kasaan ja noin klo 05 kohti Kuonjarjohkaa. Pakkasin sukset ahkioon ja lähdin kävellen nousemaan ylös laaksosta. Ensimmäiset 500m vedin ahkiota sulaa maata pitkin, sitten lumikengät jalkaa ja seuraavan 500m:n matkalla ehkä noin puolet oli vielä sulaa maata pitkin kulkemista. n. 1.7km etenemisen jälkeen tuli vielä noin 100m:n pätkä sulaa maata kuljettavaksi. Jyrkimmän nousun loppuvaiheessa tuli moottorikelkalla kaksi miestä vastaan, nousu loivenee n. 2km jälkeen ja sitten se jatkuu lähes tasaisena hyvin loivasti nousten vielä n. 3km. Korkeimmillaa taisi reitti mennä n. 860m:n korkeudessa. Koko nousun ajan sumu ympäröi minua, varmaankin lämpimän päivän ja vähän viileämmän yön aikaansaannosta. Aika pitkälle matka eteni ennenkuin aurinko jaksoi paisteellaan haihduttaa sumupilvet pois. N. 3h 40 minuuttia vei tämä paluumatka, kellon mukaan nousumetrejä n. 360m ja laskupätkiä jokiuomiin n. 110m. Kello muistutti minua laiskottelun tarpeesta, se väitti että palautumisaikani suorituksesta olisi 114 h, en tosin käytä juurikaan kelloa suoritusten mittaamiseen arjessa, niin saattohan sillä olla joku virhe jo lähtötilanteesta. Taas upea aurinkoinen päivä ja tietysti myös lätyn paistopäivä kauneusunilla "kuorrutettuna". Taas törmäsin näihin fyysikan ihmeellisyyksiin, vedin kaapistossa olevan leikkuulaudan esille, joku oli nauttinut tonnikalaa, mutta taas oli se purkki muuttunut niin painavaksi että sitä ei oltu jaksettu kantaa pois maastosta. Varjossa lämpötila näytti nousevan +12 asteen seutuville vaikka olin yli 800m:n korkeudessa. Täällä pelasi netti (norjan verkossa) ja päivitin sääennustetta, se lupaili seuraavalle päivälle vesisadetta. Joten päätin että iltayöstä jatkan matkaa vielä Saarijärvelle.
Startti n. 21:40, lähdin liikkeelle lumikengillä, joilla kävelin ahkiota vetäen n. 2km. Silloin on tämän välin nousuosuus aikalailla "taputeltu". Kenkien vaihto, sukset jalkaan ja eteenpäin. Kelkkaura kantoi kohtuullisen hyvin, Iskun tassut upposivat tosin jo joitakin senttejä. Naalivaaran seutuvilla reitti kaartaa Saarijärvelle ja myötämäessä alkoi reitin molemmin puolin näkymään kosteutta ja matkan jatkuessa kosteus muuttui virtaavaksi vedeksi reitin molemmin puolin. Jonkin verran ennen Saarijärveä nämä molemmin puolin virranneet vedet yhtyivät ja kävin kokeilemassa, mutta siitä ei enää päässyt eteenpäin. Sukset ja monot pois jaloista, saappaat ja lumikengät tilalle ja lähdin kiertämään paikkaa. Kiertoreitillä oli kuitenkin vähän samoja haasteita, yhdessä kohti lumen alla virtasi vedet niin että juuri ja juuri saappaan varsi vielä riitti ettei vesi mennyt kenkiin. Sitten taas reittiä eteenpäin, kohta oli edessä kuohuva koski, kun Salmijärven vedet virtasi useiden metrien levyisenä koskena Saarijärveen. Totesin että tuosta ei ole mitään mahdollisuutta päästä edes kahlaten, joten vaihtoehdoksi jäi lähteä kahlaamaan järven rannan suuntaisesti sohjoiseen lumeen ahkiota kiskoen. Ja tietysti myös Iskulla samat haasteet, se kahlasi lumessa mahaansa myöten. Ehkä n. 100m:n kahlailun jälkeen katsoin että siitä voisi siirtyä poroaidan toiselle puolen ja järvellä olevalle uralle. Jätin ahkion ja Iskun odottamaan ja kävin kokeilemassa että siitä pääsee jäälle asti. Tavarat ja Isku poroaidan välistä ja kahlailu järvelle. Upea auringon nousu/lasku Tuulihuippujen takana saatteli minua loppumatkan kämpälle, joitakin sulia pätkiä sopi sillekin välille, mutta pääosin vielä hiihtäen. 3h ja urakka takana, oli aika siirtyä ansaitulle yölevolle.
20.5. keskiviikko
Aamu oli kostea ja vähän sumuinen, viereinen koski piti kovaa kohinaa. Aamupäivällä näytti että luvattu sade ei ainakaan hetkeen olisi tulossa niin päätin lähteä kävellen vielä Norjan puolelle. Alkumatka oli työläs, kahlasin lumikengillä moottorikelkan jälkeä, mutta jossain kohti oli edessä sulat maat. Noin viiden kilometrin lenkin kiertelin pääosin sulia maita pitkin. Teemalovaaralalta näin kun Saarijärven vanhan tuvan seutuvilta tuli neljä moottorikelkkaa, jotka jatkoivat siitä norjan kautta kohti Kilpisjärveä. Olinhan itse pohtimassa että mistä kautta itse yrittäisin päästä kylälle. Viereinen jokilaakso oli tulvillaan sulamisvesiä, tunturin rinteitä pitkin vedet valuivat voimakkaasti virraten kohti laaksoja. En ole koskaan aikaisemmin päässyt näkemään näin voimakasta kevään etenemistä. Hieman vajaan kolmen tunnin kävelyn jälkeen palailin takaisin Saarijärven autiotuvalle, taas loppumatka lumikengillä tarpoen. Viikossa oli lumet sulaneet kämppien ympäristöstä niin paljon, että nyt pystyi kämpältä reilun 200m:n päässä olevalle joelle kävelemään vettä hakemaan sulia maita pitkin. Viikkoa aiemmin olin ihmetellyt että miten voi olla vedet niin vähänä koskessa, vain pieni liru. Mutta nyt ei tarvinnut sitä ihmetellä, vettä virtasi koski kuohuen.
Ilta kului mukavasti tekemättä mitään, kunnes loppuillasta pihalle ajeli pari moottorikelkkaa. Sain vieraaksi kaksi poromiestä, joiden ensimmäinen kysymys oli, saisiko kahvia. Kelin haastavuudesta kertoi jotain että matka johon normaalisti menisi ehkä n. 1/2h olikin nyt vienyt aikaa n. 7h. Eräänkin kerran oli kelkat olleet lumisohjossa ja sen alla olevassa vedessä kiinni. Sainkin mielenkiintoisia vieraita, vanhempi poromies oli nimittäin taiteilija, luonnontutkija, yksi saamelaisten ilmastoneuvoston jäsenistä, poromies ja mitä kaikkea muutakin, Antti-Oula Juuso.
Saamelainen ilmastoneuvosto on uuteen ilmastolakiin (423/2022) perustuva riippumaton tiedepaneeli, jonka tarkoituksena on tuoda saamelaisten perinteinen tieto ja tieteellinen tieto osaksi ilmastopolitiikan valmistelua. Saamelaiskulttuuri on erityisen haavoittuvainen muuttuvassa ilmastossa, sillä perinteinen saamelaiskulttuuri on vahvasti kytköksissä arktiseen luontoon. Arktisen alueen ilmasto lämpenee noin 3–4 kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa. Esimerkkejä varsin nopeasta muutoksesta tuli useita, esim männyn kasvualue leviää tällä hetkellä pohjoiseen ja korkeammalle, männyn taimia voi löytyä jo yllättävän pohjoisesta. Aikaisemmin syksyllä maa jäätyi ja routa pysyi maassa pitkään vielä alkukesään. Sillä oli vaikutusta lumen pysyvyyteen ja kevään tulon nopeuteen. Nyt kuulemma maa ei juurikaan pääse jäätymään ja ehkä esim tämä kevät oli hyvä esimerkki sen vaikutukseta. Palsasoiden palsoja on nyt alettu aktiivisesti seuraamaan, palsat on nyt luhistumassa ja sulamassa, joistakin palsoista on mitattu niiden korkeudesta hävinneen jo n. 1.5m. Oli upeaa kuunnella vahvaa elämän kokemusta ja näkemystä luonnosta ja sen muutoksista. Täytyy sanoa että vaikka olen tällä erämaa-alueella viettänyt joitakin satoja vuorokausia ja kohdannut siellä myös varmasti satoja ihmisiä niin tämä oli varmasti niistä merkittävin. Vaatimaton mutta vahva persoona, valtava elämän kokemus, aktiivisen tarkkailijan tapa arvioida asioita ja ennenkaikkea luontoa.
Poromiesten suunnitelmissa oli nyt yöpyä tässä ja lähteä etsimään aamulla reittiä kohti Kilpisjärveä. Kerroin heille havaintoni niistä päivällä menneistä moottorikelkoista niin he tulivat lopputulokseen että he myös jatkavat aamulla norjan puolelta "kiertäen". Kyselin että olisiko minun mahdollista laittaa osa varusteistani heidän muovipulkkaan, ne kun oli nyt lähes tyhjänä moottorikelkkojen perässä. Ja lupa tuli. Nukkumaan meno meni kiinnostavista keskusteluista johtuen ohi puolen yön. Kämppäkin kyllä oli aika lämmin kun samalla kuivateltiin heidän märkiä vaatteitaan lämmittäen kämppää.
21.5. torstai
Sumuinen aamu, mutta ennusteen mukaan se pitäisi siitä vähän kirkastua. Aamupala ja yöviertaat lähtivät etsimään reittiä Kilpisjärvelle. Sain heistä upean avun loppumatkalle, pakkasin rinkkaani vain välttämättömät varusteet: ruokailuvälineet, vähän purtavaa, ea-välineet, lumikengät, monojen lisäksi kumisaappaat, varalta vedenpitävät sukat ja ehkä vielä jotain muutakin. Loput tavarat pakkasin ahkioon ja nostin ahkion moottorikelkan rekeen. Seurasin kuinka moottorikelkat hakivat reittiä heti alkumatkasta, ylittivät Coahppejärven ja hävisivät siitä lähtevän laskujoen pohjoisrannan puolelle. Pakkailin loput tavarat, siivosin kämpän huolellisesti ja siirryin suksille noin 8:30.
Heti alkumatkasta piti jo katsella reittiä kun kelkan jäljellä virtasi vedet, sitten pätkä sulalla maalla hiihtelyä. Järvelle en edes yrittänyt samasta paikasta, mistä kelkat olivat menneet vaan kiersin jonkin matkaa lännen puolelta, mistä pääsinkin siirtymään järven jäälle. Paikoin jäällä saattoi normaalisti hiihtää, paikoin piti vähän katsella ettei pintajään alla ole liian paksusti vettä. Vastarannalla kelkkojen poistumisreitillä oli vahvasti vettä niin kiersin taas jonkin matkaa pohjoisen puolelle, mistä pääsinkin jopa sukset jalassa pois järven jäältä. Joki kuohui yhtenä voimakkaana koskena kohti Coahppeluoppal järveä. Kelkat olivat joutuneet aikalailla kierrellen hakemaan reittiä, minun oli silti helpoin hiihtää heidän tallaamaansa jälkeä. Järven ranta aivan vesillä, vaihdoin monot kumisaappaisiin ja näin pääsin kahlaamalla jään päällä olevien rantavesien ohi keskemmälle ja jäälle. Taas monot ja sukset jalkaan ja matka jatkui kohti vastarantaa. Tämän järven vedet purkautuvat kohti Jäämerta sen pohjoispäästä niin tällä järvellä pääsee siirtymään täältä virtaavien vesien etelä/länsipuolelle. Vastarannalla taas kenkien vaihto ja kahlaus pois järveltä. Sitten moottorikelkat olivat edenneen valtakunnan rajalle ja koukanneet siitä jonkin verran ylemmäs kiertäen edessä olevan ihan vesillä olevan lammen. Sieltä ura kaartoi Maset-järven pohjoisrannalle, missä jouduin taas hakemaan järvelle meno reittiä. Kumisaappailla kahlaten pääsin taas järvelle. Järven länsipäädyssä piti taas hakea reittiä mutta siellä pääsin jopa vähän koukaten suksilla pois jäältä. Sitten kelkat olivat ajaneet lumikantta pitkin järveltä lähtevän laskupuron yli ja samaa reittiä itsekin pääsin puron ylittämään, lumikannen molemmin puolin kun puro virtasi avoimena. Sitten kelkat olivat nousseet jonkin verran korkeammalle hakemaan reittiä, viereinen laakso oli nimittäin sulamisvesien valtaama. Iso-Jehkaksen kaakkois rinnetä pitkin sitten pääsikin aika mukavasti lumia pitkin kunnes rinne alkoi kallistumaan kohti Tsahkaljärveä. Edessä oli lähinnä sulia maita, mutta eihän tien laitaan ollut enää kuin ehkä reilu 4km. Kelkan jäljet hävisivät sulalla maalla mutta jatkoin itse kohti Masetjohkan jokiuomaa. Voimakkaasti virtaava tunturipurokin tuli vastaan, se oli sen verran leveä, syvä ja vuolaasti virtaava että siitä joutui hakemaan vähän ylityspaikkaa. Lopulta se löytyi, astumalla virtaavan veden alla oleville kiville pääsin vastarannalle. Vähän piti lopussa kierrellä että löysin reitin järven rantaan asti. Yllätyksekseni täällä järven ranta olikin jo sulanut auki, olin järven rannassa ehkä vähän vajaa 100m siihen laskevan joen länsipuolella. Mutta onni oli taas myöten, rannassa oli veden alla isohko kivi ja totesin että siirtymällä ensin kiven päälle pääsisin siirtymään jäälle ja Isku näytti minulle siitä vielä mallisuorituksen. Sitten järven yli hiihto. Näytti että Tsahkaljoen alkupään lahdenpohjukka oli jo vapautunut jäistä ja siirryin reilut 200m ennen jokisuuta järven rannalle katsomaan turvallisempaa reittiä. Oli vaikeaa arvioida että kuinka vahvasti siinä olisi jään päällä vettä tai olisiko siinä jäätä mutta vaihdoin kumparit jalkaan ja lähdin kokeilemaan. Nyt loppui ensimmäisen kerran tällä reissulla saappaan varresta pituus kesken, vettä oli noin polven korkeudelle mutta pääsin silti pois jäältä. Vielä kerran kenkien vaihto, kun rannassa oli sen verran lunta että pääsin vielä ehkä lähes 150m hiihtämällä. Sitten kävely Tsahkaljärven laavulle ja siitä tieuraa pitkin viimeinen kilometri parkkipaikalle ja autolle.
Reissu siltä osin takana, vähän lyhyempänä kuin mitä olin ennakkoon ajatellut. Ihan hyvin olisin voinut tietysti jatkaa tunturissa oleskelua, mutta olin alunperin ajatellut että pääsisin etenemään Käsivarren itäreunalle, mutta tänä keväänä ei niitä yöpakkasia sitten tullut lainkaan ja lumi muuttui aivan soseeksi. Reissu vastasi kyllä odotuksiin todella hyvin, en olisi uskonut ellen olisi omin silmin nähnyt että tunturin rinteistä lumet häviää silmissä ja sulamisvedet virtaavat valtoimenaan tunturin rinteitä pitkin alempiin laaksoihin. Ja nämä laaksot muuttuvat tulviviksi puroiksi ja melkein järviksi. Ja olihan se myös mielenkiintoinen kokemus kun tiesin ettei siellä tunturissa minun lisäkseni meitä turisteja enää ollut muita kuin Jetro, joka oli kevään tuloa siellä jossain kuvaamassa. Se koirallisten retkeilijöiden on hyvä muistaa, että myöhäiskevään reissuilla lumen kantavuus voi vaikuttaa oleellisesti vaelluksen toteuttamiseen. Tällä reissulla ei missään vaiheessa ollut mahdollista poistua kelkkaurilta, poislukien nuo pätkät kun kahlasimme norjan puolelle Saarijärven tuvalta.
Vähän myöhemmin kuulin että poromiehet eivät olleet päässeet Tsahkaljärven kautta vaan olivat joutuneet palaamaan takaisin tunturiin ja kiertämään Jehkastuntureiden pohjoispuolelta ns. saksalaistien kautta. Varusteeni kulkeutui heidän mukanaan ns. luontotalon parkkipaikalle, mistä sain ne nostettua autooni.
Asia joka tavallaan harmitti, oli se, kun olin varautunut käyttämään aikaa maaliskussa kadonneen henkilön etsintään, niin olosuhteista johtuen minulla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä niille alueille, minne olisin omat etsintäni suunnannut. Kadonneen omaisten tuskan tiedän, tiedän senkin että kadonneen löytämiseksi on viranomaisten ja paikallisten voimin tehty todella merkittävästi töitä. Samoin kadonneen omaisten ystävät ovat tehneet alueella alkukesästä etsintöjä. Edelleenkin kun lopettelen tätä kirjoitusta juhannuksena, on kadonnut vieläkin kadoksissa. Ihan viime päivinä olen kartalta seuraillut kun oma garminin satelliitti paikannin on liikkunut alueella, kadonneen lähiomainen kävi alueella ja vähintä mitä itse voin tässä tilanteessa tehdä, oli tuon paikantimen lainaaminen turvavälineeksi ja hänen läheisillee keinoksi nähdä, missä mies menee. Jos alueelle retkiä suunnittelevat sattuisi tätä lukemaan niin edelleenkin toive, että tarkkailkaa ympäristöä erityisesti Korkea- ja Iso-Jehkaksen pohjoispuolella, Saarijärven autiotuvan länsipuolelta ehkäpä jopa Didnojärven eteläpuolella oleville tuntureille asti. Kadonneen sukset voisi luonnosta ehkä helpoiten erottua.
Kun vaellus loppui vähän etuajassa niin jatkoin matkaani Norjan puolelle. Yykeän perällä vuonon rannalla oli n. 20 astetta lämmintä ja täysi kesä. Ehkä n. 150 km ajelin ihailemassa upeita maisemia kohti pohjoista, kunnes päätin kääntyä takaisin ja katsella maisemat myös toisesta suunnasta. Norjassa ns. puskaparkkeilu on ilmeisesti hoidettu toisin kuin meillä. Meillä se pyritään estämään kaikin keinoin, Norjassa taas on juuri sitä varten tehty todella runsaasti pysähdyspaikkoja jotka on vielä varustettu jäteastioin. Paikat vaikutti olevan paljon siistimmässä kunnossa kuin mitä meillä suomessa. Meillä kun roska-astiat on pääsoin poistettu niin ihmiset ovat kait ymmärtäneet sen väärin, roskat jätetään sinne edelleen toisten siivottavaksi. Luulisin että olisi edullisempaa kerätä ne astioista kuin siitä ympäristöstä.
Semmoinen reissu tällä kertaa, paluumatkalla Ylläkselle pariksi yöksi niin sain pestyä kaikki reissun hikiset ja likaantuneet kamppeet ja laitettua muutenkin retkeilyauton siistimpään kuntoon. Sitten vielä yksi väliyö ja 24.5. takaisin kotona.
