"Alpiini asuu kaukana tiestä, etäällä sivistyksestä, pitkällä ylöspilatusta maailmasta. Asuu pienessä kämpässä, minkä eteinen on maailman laajuinen ja minkä vähäisestä ikkunasta näkyy koko maailma - Alpiinin koko valtakunta. Kairojen, tuntureiden, jänkien ja aapojen maa. Jos joku uskaltaa väittää ettei siitä näy muuta kuin järvi, jänkä ja tunturi, niin Alpiini tuhahtaa partaansa ... kun eivät ymmärrä, kun eivät tajua että pienen ikkunan takana istuvan yksinäisen miehen sielun silmät näkevät äärettömiin."
Jo nuorena luin Jorma Ollikaisen kirjan Kelokämppä, joka kertoo lapissa 50-luvulla eläneestä erakosta, Alpiiniksi kirjassa kutsuttu. Kirjailija on osannut taitavasti kuvailla erakon elämää, hänen luonnettaan ja suhtautumistaan luontoon. Jossain vaiheessa minulle selvisi hänen kelokämppänsä paikka ja että sieltä löytyy vielä hänen kämppänsäkin niin päätin että vielä joskus teen sinne reissun. Pari vuotta aiemmin tuli reissukaverien kanssa ikäänkuin mittari täyteen Vätsärin retkeilyä. Olimme tehneet sinne jo useita reissuja ja tuntui että väki lisääntyi jatkuvasti ja vesitaso tuntui lisäksi pörisevän ilmassa koko ajan. Täytyisi löytää jotain rauhallisempaa retkeilyaluetta. Edellisenä kesänä sellainen löytyi Kiekkikairasta ja tälle kesälle tulikin sitten tämän vuosia jo haaveillun alueen retki ajankohtaiseksi. Edellisenä vuonna yksi kaveri joutui jäämään pois reissusta, niin kävi tänäkin vuonna, mutta nyt vaan kaveri vaihtui. Kun ennakkoon selvittelin Hammastunturin alueen retkeilyä, niin minulla vahvistui käsitys että tuo retkeilykohteeksi valittu kolkka voisi olla aika rauhallista aluetta, Hammastunturin suosituimmat paikat vaikutti olevan toisaalla. Retki ajankohtakin haki paikkaansa vielä pitkälle kesää, mutta lopulta lukitsimme sen meille poikkeuksellisen aikaiseen ajankohtaan, lähtö kohta heinäkuun puolivälin jälkeen. Vähän pelotti, että kiusaako hyttyset, mutta ajateltiin että niiden kanssa kyllä pärjätään.
Tein alustavaa reissu suunnitelmaa, oleellista siinä oli lähtö- ja paluupaikka ja vierailu Kelokämpän maisemissa. Muilta osin ei reissulle ollut erityisempiä suoritus- eikä muitakaan tavoitteita. Tavoitteena lähinnä rento retki ja nauttiminen luonnon rauhasta. Sen verran vielä sovimme ennakkoon, että kaveri ottaa tällä kertaa oman koiransa mukaan ja minä jätän omani kotiin. Lisäksi vielä se, että aloitamme retken packrafteilla. Ruokailusta sama hyväksi koettu malli, pääruuat tehdään vuorollaan aina molemmille ja että reissussa ei saa syödä huonommin kuin kotona. Pääruuat hankimme etukäteen ja jo vuosia sitten hyväksi ratkaisuksi osoittauneen tavan mukaan viedään tuoreet lihat maastoon jäisenä. Muut ruuat hankitaan yhteisesti, nekin pääosin Ivalosta.
19.7.
Varusteet suunnilleen lähtövalmiina, kaveri tuli hakemaan minua iltapäivällä, auton pakkaus ja hyvillä mielin liikkeelle. Ensimmäisenä tavoitteena oli ajella illaksi mökille Pudasjärvelle ja sinne illankorvassa saavuimme.
20.7.
Aamupalan jälkeen matka jatkui Ranuan ja Rovaniemen kautta kohti Ivaloa. Ivaloon saavuttuamme kävimme vielä syömässä Kultahipussa kunnon lounaan ja teimme ruokaostokset paikallisesta kaupasta. Sen jälkeen vielä lyhyt siirtymä Rahajärven rannalle. Aika paljon helpommalla nyt päästiin kuin Västsärin reissuilla, sinne kun olisi ollut lähtöpaikalle vielä n. 200km ajomatka, nyt matkaa oli vain reilut 10km. Lähtöpaikkana Rahajärven kaakkoiskulmassa oleva veneiden laskupaikka Kaijavuonossa.
Hieno keli, packraftit lähtökuntoon ja varusteet kyytiin ja noin 16:15 olimme lähtövalmiina. Kun Petrillä oli koira matkassa niin pakkasin pääosan meidän ruokatarvikkeista omaan packraftiini, niin saatiin Hilla-koiralle tilaa. Kuten tapoihimme on aikaisemminkin kuulunut, reissuihin hyvin valmistautuminen, niin Hilla-koira lähti nyt elämänsä ensimmäistä kertaa vesille. Aika nopeasti se näytti kyytiin asettuvan. Leppoisaan tahtiin lähdimme meloskelemaan rannan tuntumassa, Mustaniemeä kiertäen. Hienoja huviloita näytti sen rinteille nousseen, mutta yhtään ihmistä emme siellä nähneet. Meloimme melko läheltä Kenkisaarta, kun halusin ihmetellä siellä näkyvää vanhaa kämppää. Samalla päätin että paluumatkalla voisin käydä sitä vieläkin lähempää katsomassa. Sitten suunta kohti seuraavaa niemennokkaa. Sitä seuraavan niemennokan takaa olin kartasta katsonut löytyvän hieno lahden pohjukka, minne meloskelisimme ainakin tauolle. Paikalta löytyi vanha nuotiopaikka ja katselin että sieltä löytyisi myös teltalle ihan ok tasainen paikka. Kellokin oli siinä vaiheessa jo n. 18:00 niin päätimme venyttää tauon yöpymiseksi (olisi ehkä kannattanut tutkia sääennusteita). Kahvittelun jälkeen aloittelimme vähän kalastusta, luvat tänne on sen verran kalliit että päätin laskea hintaa vain per heitto, silloin se ei tuntuisi niin kalliilta. Muutama harjus ja ahven kävi pyydykseen ja kun poikkesin vielä lahdella meloskelemassa, niin sieltä olisi tullut vielä yksi hauki, jonka päästin takaisin uimaan. Leiripaikan läheisyydessä oli upeat pahtaseinämät ja kiipesin vielä illan aikana ihailemaan maisemia pahtaseinien yläpuolelta. Aivan huippuhieno ilta, tuulikin tyyntyi kokonaan ja järven selkä oli peilityyni. Ensimmäinen yö hiljaisen erämaan keskellä.
21.7.
Leppoisa aamu, meidän normaaliin tahtiin, eli herääminen n. klo 07:00 Teimme aamupalan ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Noin klo 09 lähdimme jatkamaan matkaa. Ensimmäiseen niemennokkaan näytti keli ihan mukavalta. Vastarannalla näytti kalasääksi olevan saalistuslennolla. Niemennokan jälkeen näki, että Rahajärven salmesta puhalsi etelä tuuli voimakkaasti ja aallot olivat jo kohtuullisen korkeita. Suhteellisen helposti pääsimme vielä salmen suulla olevan niemennokan kohdalle, mutta siitä eteenpäin olikin haasteellisempaa edetä sivutuulessa Salmiapajan yli kohti vastarantaa. Kiersimme Lauluvaarasta pistävän pitkän ja kapean niemennokan suojaan ja rantauduimme noin tunnin melonnan jälkeen sinne arvioimaan tilannetta. Arvioimme tilanteen niin että pidetään tuumaustauko. Kävimme katselemassa niemennokan toiselta puolen mahdollista sopivaa lähtöpaikkaa ja kaveri kävi läheiseltä suolta keräämässä kuksallisen hilloja. Jossain vaiheessa kannoimme varusteet ja packraftit niemennokan toiselle puolen aivan siellä olevan lahden pohjukkaan ja päätimme yrittää meloa rannan tuntumassa salmen eteläpäähän. Tuuli oli aikalailla vastaan ja tuon vajaan kilometrin matkaan käytimme n. 40min kunnes rantauduimme taas tuulensuojaan. Siitä eteenpäin näytti järvi siltä että emme ajatelleet edes yrittää eteenpäin. Tuuli n. 6 - 7m/s ja puuskissa ehkä n. 15m/s. Keittelimme kahvit, otimme päiväunet ja jossain vaiheessa nousimme ylemmäs rinteille katselemaan maastoja. Alueella oli valtavia siirtolohkareita ja muutoinkin alue oli varsin kivinen. Paluumatkalla kun tulimme rantoja pitkin, törmäsimme katkottuihin männyn runkoihin, joita oli muuten melkoisen paljon. Jälkikäteen saamani tiedon mukaan ne oli siellä odottamassa siirtoa "loppusijoituskohteeseen". Näytti että voimme saada myös vähän sadetta niskaamme, niin virittelimme tarppikankaan jo ennakkoon suojaksi. Odotellessa tuli useampienkin päiväunien vuoro ja myös ruoka-aika vastaan, joten valmistimme meille myös ruuan, kanafileitä perunamuusin kera. Leiripaikasta oli hyvä tarkastella kiikarilla järven rantoja ja useampikin sadekuuro kulki paikkamme ylitse. 50-luvulla rakennetun voimalaitoksen vuoksi järven vesipintaa on silloin nostettu. Veden alle jäävä puusto oli silloin kaadettu ja rannat ovat vieläkin täynnä sielä poistettuja kantoja yms puustoa.
Näyttää että ne on hyvin säilyneet maastossa tuon reilun 70 vuotta. Rantavesissä näkyi monin paikoin puiden kantoja, jotka oli sitten jätetty paikoilleen. Päivä vierähti mukavasti tekemättä varsinaisesti mitään, taito joka monelta ihmiseltä nykyisin puuttuu.
Illalla n. 20:30 oli tuuli jo niin paljon tyyntynyt, että lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kirakkajoen suuta. Noin 3km melonta ja rantauduimme Kelokämpän rantaan noin tunti liikkeelle lähdön jälkeen. Siellä oleva vuokrakämppä oli tällä hetkellä käyttökiellossa, niin laitoimme teltan liiterin taakse sopivan tasaiseen paikkaan pystyyn ja nautimme illasta nuotiopaikalla nuotion äärellä. Kalastushan on kiellettyä koko Kirakkajokivarressa ja vielä 200m joen ja järvien liittymäpaikoista. Rahajärven puolella "rauhoitusalue" yltää jopa 400m:n päähän jokisuulta, niin kalastus sai jäädä odottelemaan seuraavaa päivää. Tuli kierreltyä vanhat rakennukset huolella ja monet Kelokämppä kirjan tarinat nousivat mieleeni pihalla kierrellessä. Koskikohisi upeasti nuotiopaikan vieressä, muuten erämaa huokui hiljaisuutta ja paikka historiaa. "Hiljaa pitää miehen kairassa kulkea ja nostaa hattua kelopuulle". Ja täytyy sanoa että kelopuusta ei ole tuolla ympäristössä pulaa.
22.7.
Taas aamutouhut ja nokipannu kahvit, varusteiden järjestelyä kun olimme päättäneet jatkaa matkaa kävellen. Jätimme siis osan tarvikkeista packraftien alle odottamaan paluuta ja pakkasimme mukaan lähtevät tavarat rinkkoihin. Kämpältä lähtee useita polkuja jokivartta, lähdimme hieman ennen klo 10 nousemaan jokivartta polkua, joka kulki vähän sivussa joesta. Ohitimme molemmat Jakulompolot, jälkimmäisen rannan lähellä näytti olevan joko leiripaikan tai telttasaunan kehikko. Nousimme hieman Jakujärvenvaaran rinteille, ukkometso ponnahti lentoon vaaran rinteiltä edestämme. Metsää katsellessa totesimme että olemme päässeet juuri niihin metsiin, mitä Trump puheenvuorossa oli kehunut. Aivan kuin ne olisi haravoimalla käyty siistimässä, tosin tämän alueen metsä vaikuttaisi olevan nuorempaa kuin vastaavat metsät Lemmenjoen erämaa-alueella. Oikaisimme näin Jakujärven itäpuolimmaiselle lahdelle. Noin tunnin patikoinnin jälkeen löytyi sieltä pystytetyt kotapuut, jonka keskellä oli nuotipaikka, josta kyllä näki, että ei sitäkään ole hetkeen käytetty. Päätimme keitellä kahvit ja kokeilla vähän kalastusta. Muutamia ahvenia ja yksi hauki oli meillä saaliina tällä paikalla. Kevyttä vesisadetta oli tämän tästä, mutta se oli niin pientä, että se ei kyllä käytännössä häirinnyt yhtään. Se mikä oli mielenkiintoista, niin "pelkäämiämme" hyttysiä ei ollut oikeastaan lainkaan. Noin kahden tunnin tauon jälkeen päätimme jatkaa matkaa. Kohta taukopaikkamme jälkeen tuli ensimmäinen laskupuro järveen, mutta se oli helposti ylitettävissä. Seuraavan niemennokan ylityksen jälkeen oli edessä vähän isompi laskupuro, mutta senkin pääsi ylittämään kiviä pitkin. Näiltä seutuvilta näkyi ensimmäisen kerran vastarannalla olevat rakennukset. Kiersimme Jakujärven eteläpään kautta HiiriSammelin kodalle. Kaikki rakennukset näytti olevan lukittuna, kota, liiteri, puucee ja vielä joku pieni kömmänä, joka lienee vanhin nyt siellä olevista rakennuksista. Jatkoimme rakennusten ohi rannan tuntumassa ja kiersimme tämän niemennokan pohjoispuolelle. Aloimme katselemaan siitä sopivaa leiripaikkaa ja löysimme vanhan nuotipaikan, missä oli hyvin tehty kivirinki. Vuosiin ei oltu tässä pidetty tulia, koska pohjalle oli kasvanut jo lähes 10cm paksusti sitä uusiutumatonta luonnonvaraa sammalta ja turvetta. Sen kun kuori pois niin löytyi jo vanhan nuotion hiiliä ja niiden alta kivennäismaa. Nuotipaikan viereen virittelimme tarppikankaan suojaksi ja siitä vähän matkan päästä löytyi vielä riittävän tasainen paikka teltalle. Vaikutti nimittäin että täällä on vaikeampaa löytää tasaista telttapaikkaa kuin vaikka esim Inarijärvellä. Jonkin verran taas heittelimme uistinta ja harjuksia ja ahvenia saatiinkiin joitakin kappaleita. Tänään oli ruuaksi vuorossa peuran ulkofilettä perunamuusin kera.
Kävin pienen kävelylenkin tutustumassa lähiympäristöön. Aiemmin ohi kulkemamme kotakentän vierestä virtaili puro järveen. Nousin puronvartta hieman ylöspäin, joka mukavina pieninä putouksina virtaili ja törmäsin vahingossa myös vanhaan sillan jäänteisiin. Siitä lienee aikanaan kuljetettu tukkeja hevospelillä?
Hiljaa pitää miehen kairassa kulkea, ... ainoat äänet illan aikana olikin kosken kohina joka kuului mukavasti noin 700m:m päästä. Kalasääksikin oli saalistusmatkalla, vaikutti että sillä oli parempi onnistumisprosentti kuin meillä, yksi isku järveen ja saalis kynsissä se poistui näkyvistä. Muutoin erämaa ympärillämme oli täysin hiljainen, upea sanoisin.
23.7.
Yön aikana sateli paikoin reippaasti vettä, kuten oli edellisenäkin yönä sadellut ja sateet jatkui aamusta. Retken jatkon suhteen meillä ei ollut mitään suunitelmia, joten vietimme rauhallista aamua. Ennen puoltapäivää lähdimme jatkamaan eteenpäin, ajatuksena käydä katsomassa, pääsisimmekö Kirakkajoesta Ylimmäisten lompoloiden välistä joen yli. Kartalta olin katsonut että niiden välissä on n. 500m pitkä koski, missä vesi putoaa noin 6m. Varmaan osin sateista johtuen koski kuohui komeasti, kävimme katsomassa koko kosken matkalta ylityspaikkaa ja muutamassa kohdassa kävin koe kahlaamassa ilman rinkkaa, mutta aina jäi muutamien metrien matka voimakkainta virtaa vastarannalle haasteeksi, joten päätimme palailla tuloreittiämme takaisin päin.
Noin viiden kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme tulomatkan taukopaikalle ja totesimme että taas on tullut kahvin edestä. Kahvitauon ja pienen kalastelun jälkeen jatkoimme kohti Kirakkajoki suuta. Tällä kertaa reittimme kulki hieman ylempänä kankailla ja saavuimme perille vähän klo 15 jälkeen. Tänään oli vuorossa kalasoppaa.
Ruokailun jälkeen lähdin tutkimaan alinta koskea tarkemmin ja sillä aikaa kaveri oli lähtenyt läheiselle suolle katselemaan hilloja. Kaveria odotellessa oli vielä hyvää aikaa tutkiskella paikan rakennuksia. Nykyinen vuokrakämppä on ilmeisesti Alpiinin uudemmasta kämpästä remontoitu vuokrakäyttöön, lisäksi paikalle on rakennettu sauna ja liiteri. Historiasta kertoo vanha Kelokämppä, jonka ikkuna on suljettu levyllä ja ovi salvattu. Lisäksi Alpiinin vanhasta saunasta oli vielä sen verran jäljellä että sain hirsien päitä vertaamalla vanhaan valokuvaan todettua sen saunaksi. Viereisellä suolla oli lähteen päälle rakennettu suojakatos, vähän vanhojen kaivojen tyyliin. Vähäisestä käytöstä johtuen lähde ei enää vaikuttanut kovin käyttökelpoiselta. "Vesipaikkamme oli jängän laidassa kiehuva hete, kirkas, runsasvetinen lähde, missä sammakot tietenkin viettivät talvensa. Niitä oli siinä aina, oli kesälläkin ja syksyllä varmasti." Myöhemmin retkikaveri palasikin marjareissultaan vajaan 2L saaliin kanssa ja toimitti minutkin marjan poimintaan. Hillasuolle pääsi kun alkumatkan kulki Alpiinin jäljissä, ihan selkeästi polku oli sama, mitä oli tienvarteen kuljettu jo 50 luvulla. Sain suurinpiirtein samanlaisen saaliin hillasuolta kuin kaveri oli aiemmin saanut. Tänään tuuli oli ollut pohjoisesta, eli olisi taas meille vastainen mutta ennusteen mukaan tuuli pitäisi seuraavaksi päiväksi kääntyä taas etelään.
24.7.
Perinteinen aamu ja perinteiset aamutouhut nuotion äärellä istuskellen. Varusteiden pakkaus ja vähän klo 09 jälkeen kiirehdimme liikkeelle, kun tuuli ei ollut vielä ehtinyt voimistua.
Vähän pitemmälle lahden pohjukasta melottuamme saimme etelään kääntyneen tuulen avuksemme. Matka eteni niemennokasta niemennokkaan. Joku sadekuurokin pyyhki ylitsemme, sehän oli ollut vähän tavaramerkki tällä reissulla muutenkin. Salmiapajan jälkeen kiersimme niemennokan taakse tuulen suojaan ja pidimme vielä kahvin keitto ja välipala tauon.
Tänään leivän päälle paistelimme pannulla, mitäs muuta kuin peuran ulkofilettä. Tauon jälkeen suuntasimme vielä kohti Kenkisaarta, katsomaan vähän tarkemmin alkumatkasta huomaamaamme kämppää. Kämpän salvoksista näki, että sitä oli ollut ammattimies tai miehet tekemässä. Salvokset oli todella tarkasti tehty, samoin hirsien varaukset oli huolellisesti toteutettu. Alppiinin kämpän työstöistä taas näki että siellä tarkkuus ei ollut ehkä ollut kovin tärkeässä roolissa. "Keväiset viikot ahersimme kämpän nurkalla. Mestarin kirves iski lastua hirrestä ja seinä alkoi nouta nurkkakivien päälle. Piti haalia sammalta hirren rakoon. Piti hioa kirvestä, viilata sahaa. Nostaa hirttä nurkalle ja laitta telinettä nousevan seinän mukana. Alpiini itse ei paljonkaan ehtinyt auttamaan, sillä hän ahersi kämpässä suunnittelutöissään. Suunnitteli niin ankarasti, että joskus kuorsaus kuului rakennukselle asti." Eli kirjaili oli itse tätä uutta kämppää rakentamassa.
Kaivelin vähän tietoa tästä Kenkisaaren kämpästä ja sen mukaan kämppä aikanaan palvellut alueen kalastajia, eränkävijöitä ja metsätyöläisiä.
Rahajärven säännöstelystä ja voimalaitoksesta yritin myös vähän kaivella tietoa. Kirakkakönkään voimalaitos on rakennettu 1952 - 1953 vaikka virallinen lupa sen rakentamiseen saatiin 1956. Voimalaitos on aika pieni, putouskorkeutta siinä on n. 14metriä. Rahajärven säännöstelyväli on aika iso, n. 2,5m, nyt tämän reissumme aikana vesi oli aika korkealla, rannoilla näkyi veden alla olevia kantoja. Kirakkajokea oli myös muokattu niin että tukkien uitto onnistuisi siinä paremmin, samalla luonnollisesti tuhottiin taimenten ja harrien luontaiset lisääntymisalueet. Ilmeisesti ranta-alueita on silloin raivattu, koska ympäri järveä näkyy jo tuolla aiemmin mainitsemiani vanhoja isoja roskapuukasoja.
Sitten oli vielä vuorossa loppumelonta lähtöpaikalle. Tässä vaiheessa oli helppo todeta että reissu oli hyvin vastannut ennakko-odotuksia. Saimme viettää tämän lyhkäisen, vajaan viikon ajan aivan omissa oloissamme hiljaisen erämaan keskellä. Koko reissun aikana emme tavanneet ketään ja maastohavaintojen perusteella alueella ei taida paljoa edes väkeä liikkua.
Varusteiden pakkaus, Ivaloon pesulle ja ajo taas Pudasjärven mökille yöksi ja sieltä seuraavana päivänä ajo kotiin.
