Nojatuoliretkeilyä Käsivarren erämaassa, syksy 2025

 

 

 

Valmistautumista 

Olin tammikuussa jutulla kaverin kanssa joka on viime vuodet harrastellut retkeilyä, mutta vain lyhyempiä reissuja. Laitoin melkein heti keskustelun jälkeen hänelle viestin että kiinnostaisiko lähteä elo-syyskuun vaihteessa mukaan Käsivarteen tehtävälle noin viikon vaellukselle. Myönteinen vastaus tuli nopeasti ja siitä se sitten reissun suunnittelu lähti käyntiin. Kun alue on itselle hyvin tuttu niin alustava reissusuunnitelma syntyi nopeasti, jonka lähetin kaverille kommentoitavaksi/arvioitavaksi, hän kun ei ollut retkeillyt Käsivarren alueella koskaan aiemmin. Reissusuunnitelman hahmottelussa oli ajatuksena saada retkeillä pääosin muualla kuin, omissa ajatuksissani ruuhkaisella, Kalottireitillä ja saada käytyä kuitenkin muutamilla tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla hienoilla paikoilla. Nyt kun reissu on takana ja vertasin toteutunutta reittiä tammikuussa tekemääni suunnitelmaan, niin ero on markinaalinen. Ensimmäisen päivän osalta korjasin vähän menoreittiä miellyttävämmin kuljettavaan maastoon ja Govdosgaisin huiputus jäi tekemättä, juuri sille suunnitellulle päivälle sattui sumuinen ja myös osin sateinen keli. 

Mukaan otettavista varusteista kävimme yhden keskustelun etukäteen ja ruokailujen osalta sovimme että noudatetaan  minulle tutuksi tullutta tapaa,  molemmat huolehtivat itse aamu- , ilta ja välipalat ja kumpikin valmistaa puolet reissun pääruuista. Lisäksi meillä oli hyvin kahtena päivänä menomatkalla vielä pohtia yhdessä reissulle otettavia varusteita. Reitti oli mietitty niin että majoittuminen tapahtuu teltoissa ja sovimme että majoitumme omissa teltoissa, olihan minulla lisäksi mukaan lähdössä Isku-koira.

Tulomatka 

Torstai 28.8.

Viime vuosina on  pohjoisen reissuille tullut hyvin vakiintunut kulku malli. Perille ei ole kiirettä vaan mennään rauhassa nauttien jo matkalla. Iltapäivällä kaveri ajoi pihalleni ja nostimme varusteeni hänen matkailuautoon ja nousimme Iskun kanssa kyytiin, matka kohti Kilpisjärveä alkoi ja lomatunnelmat oli korkealla. Sääennuste näytti tässä vaiheessa reissun alkuosaan hyvää säätä, torstaille todella rajua vesisadetta ja perjantaille vielä sadepäivää. Olimme jo etukäteen sopineet poikkeavamme Jyväskylässä Kärkkäisellä, kaveri oli tilannut sieltä vielä jotain retkeilytarvikkeita. Esittelin matkalla hänelle mukanani olevan retkituolin ja vastaava lähti hänen mukaansa tältä kauppareissulta. Ajo Kempeleeseen, missä yövyimme. Tavoitteena oli lähteä maastoon vasta lauantaina, niin meillä oli hyvää aikaa edetä lomasta nauttien.

 

Perjantai 29.8. 

Autossa yöpyminen ja omatoimi aamupalan jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Sopivasti taukoillen seisoimme iltapäivällä Kilpisjärven lähellä liikennevaloissa (tietyömaa). Kävimme tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen Kilpishalliin ja erityisesti sen lihatiskiin. Sen jälkeen soittelin paikalliselle ystävälleni, että sopisiko tapaaminen. Olin varannut mukaan jotain, jonka olin ajatellut hänelle lahjoittaa. Olin nimittäin saanut joskus yli 10 vuotta sitten "pelastettua" kaksi pientä taulua, jotka on maalattu rintamalla Käsivarressa Lapin sodan loppuaikoina. Toisesta taulusta olin löytänyt jopa kuvan sotapäiväkirjojen liitteistä. Toisessa taulussa näkyy Saana tunturi ja Kilpisjärvi ympäristöineen ja toinen on maalattu vähän alempaa. Siinä on Nunas tunturi ja Lätäsenon maastoa. Oli mukava päästä lahjoittamaan nämä yli 80 vuotta vanhat taulut henkilölle, jonka tiedän ymmärtävän niiden arvon. Nyt ne taulut pääsevät mielestäni juuri oikealle henkilölle ja oikeaan paikkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan saako hän historiaa tuntevien ystäviensä kautta vielä lisää tietoa tauluista ja niiden tekijästä. Loppuilta autossa vielä varusteiden läpikäyntiä, viimeisenä keskustelun aiheina kengät ja nojatuolit, mitä lähtee mukaan ja mitä jätetään autolle.  Tuoleissa kyseessä vajaan kilon painoinen ratkaisu, lopputulos oli että jätin kumisaappaat autoon mutta nojatuolit lähti molemmille mukaan. Autosta oli hyvä seurata kun rinkkaselkäisiä vaeltajia lähti useita kohti tuntureita ja maailman pienuuskin taas kerran tuli todettua. Hyvän ystäväni jo aikuinen ja nykyisin pohjoisessa asuva tyttö tuli parkkipaikalle ja hetkellisen sanan vaihdon jälkeen hän lähti koiransa kanssa viikonlopuksi tunturiin.

Lauantai 30.8.

Aamupala ja lähtö n. 8:30 upeassa säässä, Iskulle omat laukut selkään ja meille rinkat pykälään, nousu hyvää reittiä pitkin Tsahkal-järvelle, jossa näytti kodan yms. lähellä olevan pari yöpyjien telttaa. Jatkoimme matkaa kohti Tsahkal-järven itäpäätä, mistä löytyi seuraavat telttailijat. Siitä sitten erkanimme Kalottireitiltä, lähtien polkua pitkin kohti Termisjärveä. Reilu tunti lähdön jälkeen tauolle ja istahdimme ensimmäisen kerran tällä vaelluksella nojatuoleihimme ja oli helppo todeta, tehtiin hyvä päätös. Jonkin verran puolen päivän jälkeen olimme edenneet Marjajärvien seutuville. Juuri ennen Paihkasjärveä tuli vastaan kolme vaeltajaa. Paihkasjärven itäpään seutuvilla käänsimme askeleet pois polulta kohti Paihkasjärven itäpäätä. Noin klo 15 seutuvilla keittelimme päiväkahvit Paihkasjoen eteläpuolella ja sen jälkeen jatkoimme nousua tunturiin. Noin klo 16 olimme tunturissa Termisjärveen laskevan puron läheisyydessä n. 740m:n korkeudessa ja aloimme katsella teltoille sopivaa paikkaa. Vajaa 20km patikointia ja n. 250m nousukorkeutta. Kohta olikin teltat ja nojatuolit pystyssä ja aloitimme päivällisen valmistelun. Illan aikana kiertelimme lähiympäristössä ja nousimme myös Paihkasvaaran suuntaan vajaan kilometrin niin että maisema avautui hienosti Ailakkajärven ja Peeravaaraan suuntaan. Termisvaaran Seitakivi näkyi n. 2km päästä hyvin taivasta vasten. Leiripaikalta oli hyvät näkymät Jollanoaiville sekä Saanaan suuntaan. Jollanoaivin rinteet poikkeaa mielenkiintoisesti ympäristöstään, johtuen varmaan siellä olevasta rakkakivikosta. Iltapalan ja nojatuoli istumisten jälkeen oli aika siirtyä nukkumaan ensimmäinen yö teltassa.

Maasto: Parkkus - Tsahkal valtatie, siitä Tsahkalin itäpäähän osin kivistä polkua. Hyvää polkua Paihkasjärvelle, nyt joki helposti ylitettävissä heti järven itäpuolelta kiveltä kivelle. Nousu tunturin hyvää vaellusmaastoa Termikselle laskevan puron läheisyydestä löytyy teltoille paikkoja, nyt majoituimme puronvarteen merkityn rakkakivikon yläreunan seutuville.

 lauantain kuvat

Sunnuntai 31.8.

Aamulla teltasta herätessä huomasi että yöllä oli ollut pieni pakkanen. Valmistelimme aamupalat rauhassa ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Seuraava tavoite oli Termisvaarassa oleva Seitakivi, rinkat pykälään ja nousu tunturiin jatkui, vajaat 2km ja noin 100m nousun jälkeen olimme tavoitteessa. Tauon paikka, Seitakiven vierestä löytyi poron sarvia ja kolikoita yms sinne jätettyjä lahjoja. Tauon jälkeen nousu jatkui samalla suunnalla (noin kaakkoon), vajaa kilometri ja ehkä n. 60 nousumetriä, suunnan muutos maaston mukaisesti noin itään ja sitten koilliseen. Tavoitteena oli Termisvaaran huippujen väliin muodostuva laakso ja siellä virtaileva puro, minne saavuimme n. klo 11 seutuvilla. Kahvitauko ja vähän ympäristön tarkastelua, läheltä löytyi joku ihmisten tekemä kivirakennelma. Mietin että olisiko se ollut teltan tuulisuoja, juuri ja juuri sen sisäpuolelle olisi yksi ihminen sopinut makaamaan. Tauon jälkeen suunta kohti Termisvaaran itäisempää huippua, sieltä puolen kun löytyy mielestäni paremmin näkymät Termisjärvelle. Rinteessä oli paikoin rakkakivikkoa mutta hyvää kulkumaastoakin sieltä löytyy, sopivasti vähän kierrellen löytyi ihan hyvä nousureitti. Laskeuduimme huipun ohi Termisjärven puolelle niin että saimme hyvän näkymän Termisjärven autiotuvalle, Salmikuruun ja Jollanoaivin rinteille. Kuvailemassa olimme siellä noin klo 13 seutuvilla. Päivän nousut alkoi olla plakkarissa, olimme nyt lähes 300m korkeammalla kuin missä olimme yöpyneet. Palailimme takaisin maastoon jätettyjen rinkkojen luo ja pikku tauon jälkeen jatkoimme kohti seuraavaa valitsemaani maisemakohdetta. Termistunturin itäpuolella on Dierbmesgobejavri, mistä laskee Bollosjohka "halkaisten" Bollun länsipuolella olevan tunturin upeasti S-kirjaimen muotoisella kurulla. Valokuvin paikkaa on vaikea kuvata, mutta suosittelen sulan maan aikaan siellä vierailemaan, talvella siellä taitaa olla melkoiset lumilipat. Joen alussa on mukavat pienet putoukset josta joki painuu kuruun ja samalla kurun reunat "nousevat" ylöspäin. Taukopaikan jälkeen oli pieni nousu ja vähän rakkaa, sitten upeaa maisemaa ja hyvää maastoa. Terbmiksen itärinteillä näkyi vielä joitakin lumilaikkuja odottelemassa seuraavan talven lumia. Joen rannalla kosken kuohuja kuunnellen oli hyvä keitellä kahvit ennen päivän viimeistä siirtymää. Taukopaikka minun mieleeni, kosken kohinaa, upeaa maisemaa ja rauhallista. Tauon ja maisemien ihastelun jälkeen rinkat vielä kerran pykälään, suunta pohjoiseen. Pieni nousu tunturiselänteelle ja laskeutuminen Termisjoen varteen Kutturajärven kaakkoispuolella olevan järven itäpuolelle, mistä löytyi hyvät telttapaikat yöpymiseen. Leiripaikan vierestä oli helppo käydä jo ennakkoon katsomassa aamua varten kosken ylityspaikka. Joki näytti olevan helpohkosti ylitettävissä kiviä pitkin askeltaen useammastakin kohdasta. Upea ilta, maaruskan värejä alkoi näkyä jo mukavasti ympäristössä ja laskevan auringon värit toivat värimaailmaan vielä oman lisänsä. Kuten olin jo ennakkoon olettanutkin, näissä maastoissa ei taida kovin usein olla vastaantulijoita, ei nytkään ketään. 

Reitti: leiri - Seitakivi nousua, rakkaa paikoin, siitä kierto Termisvaaralta laskevalla purolle helppoa,kuljettavaan, nousu huipulle vähän kierrellen rakkapaikkojen väleistä, huippu pientä rakkakivikkoa. Taukopaikalta kurun suulle alun rakkakivikon jälkeen todella hienoa maastoa, poron polkuja ja tunturinummea, puro helposti ylitettävissä. Kurun suulta pääsi kiviä pitkin joen yli,  lasku Termisjoelle hyvää kulkumaastoa, ylhäällä vähän rakkaa. 

 sunnuntain kuvat

Maanantai1.9.

Taas pakkasaamu, maa oli aamusta vielä kuurassa ja Iskun ruoka/vesikupissa oli jäätä. Aamupala ja leirin purku. Hieman klo 09 jälkeen pääsimme liikkeelle, ensin joen ylitys ja suunta kohti Kaitsajokilaaksoa. Laakson reuna-alueella on paikoin tiheähköä koivikkoa ja rakka-alueita, niin se ohjaa helposti kulkijaa eri suuntiin kuin mitä ajattelee menevänsä. Ajauduimmekin hieman ylemmäs mitä olin reittiä kartalle suunnitellut ja jouduimmekin useaan kertaan ylittämään rakkakivikoita, noin tunti etenemistä ja pikku tauko. Reilut 2h ja pääsimme kahvitauolle Kaitsajoen rannalle. Tähtäilin kulkumme jokirantaan sille seutuville, mistä joki lähtee voimakkaammin laskemaan alarinteeseen, kun oletin että joen ylityskin onnistuu sieltä. Syyskuu mutta keli oli kuin heinäkuussa. Ilma oli todella lämmin, istuskelin koko tauon ajan ilman paitaa. Veden kiehumista odotellessa kävin etsimässä joen ylityspaikkaa. Kahvipaikan läheisyydestä se myös löytyi, missä pääsisimme kiviä pitkin ylittämään joen. Tauon jälkeen suunta Kaitsajärven itäreunalle, siitä kapeaa kannasta järvien välistä ja sen jälkeen koukkaus vähän itään kosteimman alueen ohi. Sitten suunta pohjoiseen ja luoteeseen kaartaen jättäen nimettämät pikkujärvet itäpuolelle. Tavoitteena oli mönkijäura, jolle saavuimme Juovvavarrin lounaiskulmassa, hyvä syy pitää pikku tauko. Vajaa 4 km jatkoimme mönkijäuraa pitkin ja sen jälkeen saavutimme Japmajärven suuntaan laskevan laakson ja jatkoimme siitä laakosen länsireunaa suurinpiirtein korkeuskäyrien mukaisesti koilliseen n.1,5km. Voisiko maastoa kutsua Kahperusvarrin alarinteiksi? Parin pienen järven vierestä (732.4m) ja vielä yhden pienen selänteen ylitys ja loppulasku osin louhikossa noin kilometrin päässä olevalle pienelle järvelle (690.2m) Saivaaran kaakkoispuolelle. Teltoille löytyi hyvin paikat ja pääsimme päivällisen valmistukseen edelleen upeassa auringonpaisteessa. Päivällisen jälkeen n. klo 19 seutuvilla lähdimme vielä kiipeämään kohti Saivaaraa. Unelma keli tunturin huiputukseen, auringon paisteessa eikä pienintäkään tuulen virettä. Huipulta avautuu upeasti Meekon seutu sekä koko Porojärven laakso, sanoisin että tämä on yksi niistä Käsivarren paikoista josta avautuu Käsivarren upeat maisemat jokapuolelle. Jos aikataulu sallii, niin ei kannata vain kävellä ohi. Kävelimme ensin Saivaaran huipun länsipäähän katselemaan maisemia Meekon suuntaan. Kaikki Meekon- ja Porojärven laakson järvet peilasivat maisemia peilityyninä. Reissukaverini sanoikin että ensi kerralla pystytän telttani tänne. Noin puolituntia vietimme aikaamme huipulla ja lähdimme paluumatkalle. Nousu ja lasku huipulta on niin jyrkkä että täällä korostuu Iskulle opetettu taito kulkea käskystä ohjaajansa takana. Ilta oli tällä kertaa lämmin ja vaikutti että yöstäkin tulee nyt jo vähän lämpöisempi. Leirissä upeassa maisemassa ja todella upeassa säässä nojatuoleissa istuen voi helposti todeta, voisiko ihmisen asiat olla enää paremmin. Ja olihan vielä illan ohjelmassa ensimmäiset lättykestit, paistelin meille kohtuullisen läjän lättyjä jotka syötiin mansikkahillan kera. Piekanakin näytti olevan iltaruokaa katselemassa laskeutuen välillä Saivaaran pahtaseinälle istuskelemaan. 

Reitti: Joen ylitys kuivin jaloin siitä Kaitsajoelle nousu paikoin isohkoa rakkakivikkoa ja koivikkoa. Joen ylitys onnistui kohtuullisesti, ylityspaikkoja oli vain yksi siinä lähialueella tarjolla (kiviä pitkin ja paikka oli siinä, mistä joki lähtee jyrkemmin laskemaan kohti Rommaenoa). Kaitsajoki - Kaitsajärvi - mönkijäura ok, paikoin vähän kosteaa. Mönkijäuralta leiripaikalle osin hienoa kulkumaastoa, loppuosa rakkaista, erityisesti ne pienet tunturiselänteen yläosat. Saivaaralle nousu on hyvää kulkumaastoa, tosin se loppunousu on todella jyrkkä.

maanantain kuvat 

Tiistai 2.9.

Ennen klo 07 olimme jo hereillä ja kohta aamupalan kimpussa. Kostea ja sumuinen aamu, sumulautta näytti leijuvan Porojärven laakson päällä. Tällä kertaa olimme liikkeellä jo n. 8:40 seutuvilla. Nyt suunta oli luoteeseen. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys heikko, katselinkin alkumatkasta vähän suuntaa kompassista. Saavuttuamme kalottireitin kohdalle, näkyi hieman alemapana rinteessä olevan yksi teltta ja Meekon suunnasta reittiä pitkin oli yksi vaeltaja jo nousemassa Kalottireittiä ylämäkeen, samoin Meekon varaustuvan ympärillä näytti olevan joitakin ihmisiä. Jatkoimme Meekon eteläpuolelle Bierfevaggin laaksoon ja lähestyimme pikku hiljaa Bierfejohkaa, tavoitteena oli "törmätä" jossain vaiheessa taas mönkijäuraan. Ennen joen ylitystä istahdimme tauolle jokitörmälle. Joen vesi näytti kirkkaalta mutta samaan aikaan kuitenkin ikään kuin samealta. Johtuneeko pohjakivien väristä? Joen ylitys oli helppo tehdä hieman mönkijäreitin alavirran puolelta, se onnistui vaelluskengissä kiveltä kivelle askeltaen. Toisen kerran taukoilimme vielä ennenkuin lähdimme nousemaan Meekon länsipuolelta tunturiselänteen yli. Tuuli kävi kohtuu voimakkaana selän takaa mutta tauolle löytyi uran länsipuolelta sopivasti suojainen pieni painanne tunturin rinteestä tauoan aikaiseksi suojaksi. Nousu ylös Lassavarrin ja Meekon väliseen tunturisatulaan. Tunturiselänteeltä näki hienosti Pitsuskönkään ja sen alapuolisen syvällä kalliouomassa kulkevan joen. Samoin Pitsusjärvi näkyi sinne hyvin. Tunturisatulan ylityksen jälkeen edelleen mönkijäuraa, sen vasemman puoleista uraa Urtasjohkan rannalle Vuomakasjärven länsipuolelle. Katsoimme että kun siirrymme vähän mönkijäuralta sivuun pienen lahdenpohjukan toiselle puolen, niin pääsemme kahlaamaan joen matalassa vedessä. Nyt kuitenkin oli tämän vaelluksen ensimmäinen kahlaus, missä piti ottaa vaelluskengät pois jalasta vaikka kahlauksessa ei veden korkeus ollut kuin n. nilkkoihin asti. Ylityksen jälkeen nousimme hieman jokivartta länteen päin ja jäimme kahvitauolle upean kosken kupeelle, kello oli n. 13:40 seutuvilla. Tauon aikana vastarannalle ilmeistyi pari vaeltajaa, hakivat myös joen ylityspaikkaa. Jälkikäteen kuulimmekin heidän ylittäneen joen mönkijäuran kohdalta, jossa vettä on vähän enemmän kuin meidän valitsemassa ylityspaikassa. Ilman rinkkoja lähdimme katsastamaan Pitsusköngästä. Virkapostilaatikko oli tutusti paikoillaan poliisien kämpällä, mutta eihän meillä sinne mitään postia ollut toimitettavaksi. Nousimme Pitsusjoen vartta ylöspäin ihastellen upeaa joen kanjonia ja virtaavan veden kuohuja. Pitsuskönkäälle tullessa oli kosken toisella puolen taukoa pitämässä pari ihmistä. Vähän aikaa piti hakea sopivaa valokuvauspaikkaa, kun kaverilla oli mukana naapurinsa vuosikymmeniä vanha valokuva täältä ja yritimme saada otettua nyt vastaavan kuvan. Aikamme katseltua ja kuvailtua lähdimme paluumatkalle, taisin löytää paluumatkalla alueen ainoan viranomaisten valvoman uimapaikan. Rinkat pykälään ja kohti Urttas-hotellia, parisen tuntia oli vierähtänyt tauon ja Pitsuskönkäällä käyntiin aikaa. Ja noin parituntia vierähti vielä patikoidessa Urtashotellille. Siellä olikin aiemmin päivällä näkemämme kulkijat, he olivat löytäneet teltoilleen paikat Urttashotellin yläpuoliselta "tasanteelta".  Katselimme kämpän järven puolelta teltoillemme paikat ja laitoimme ne pystyyn. Sen jälkeen olikin vuorossa taas päivällisen teko ja tutustuminen luonnollisesti paikalliseen nähtävyyteen eli Urttashotelliin. Jotkut kanssa kulkijat olivat vähän sisustaneet kämppää, se oli saanut uuden pöytäliinan ja uudet verhot. Paikalle saapui vielä Lossun suunnasta kaksi miestä, jotka aikansa telttapaikkoja katseltuaan päättivät pystyttää omat telttansa hotellin itäpuolelle. Kämpältä n. 300m koilliseen tulee Govdosgaisin rinteiltä laskupuro alas järvelle. Lähdimme katsomaan sitä vähän lähempää ja kaveri reippaili jyrkän nousun yläpuolelle. Leiripaikassa oli nojatuolit taas aktiivikäytössä, kuten aikaisempinakin iltoina. Taas hyvissä ajoin nukkumaan kun olimme sitä ennen nauttineet vähän iltapalaa.

Leiripaikka - Kalottireitti hyvää kulkumaastoa samoin siitä mönkijäuralle ja jokivarteen. Mönkijäura ok, Urttasjoen ylitys helppo kahlaus mönkijäuran länsipuolelta. Polkua Pitsuskönkäälle, ylityspaikalta Urttashotellille polku osin hyvin kivikkoinen ja välillä rakkakivikkoa.

tiistain kuvat 

Keskiviikko 3.9.

Sumuinen aamu, suunnitelmissa ollut Govdosgaisin huiputus oli helppo jättää tekemättä, pilven alareuna leijaili nimittäin todella alhaalla. Aamupalan jälkeen teltat ja varusteet rinkkaan ja kohti Lossujärveä. Saamiemme sääennusteiden mukaan oli torstaille odotettavissa kovaa vesisadetta. Suunniteltu reitti oli sellainen että Norjan puolella siinä olisi useampi kilometri louhikkoa tai kuten vaelluskaverini jo aiemmin oivalsi, laatoitettuja polkuja, joissa osa laatoista on vähän huolimattomasti aseteltu. Ajatus oli että ehtisimme ylittää nuo louhikot nyt kun tuo huiputus jäi tekemättä, ennen tulevia vesisateita. Eli reittisuunnitelman mukan Lossun tuvalta Norjan puolelle, siitä nousu Gieddeoaivin huippujen väliin ja sieltä edelleen etelään päin tavoitteena siellä oleva kaakkoon suuntautuva upea tunturilaakso. Urttashotellin ja Lossujärven välinen polku on paikoin aika kostea ja mutainen mutta maisemallisesti upea. Muutama tauko ja lähestyessämme Lossun tupaa näimme että vastaan on tulossa yksi vaeltaja. Pysähdyimme keskustelemaan ja hänellä oli tuoreempia sääennusteita. Hän kertoi että illalla n. klo 18 alkaa vesisade ja seuraaville päiville sää taas paranee. Loppupyrähdys Lossun tuvalle. Pidimme kunnon tauon tuvalla ja sen jälkeen matka jatkui kohti Norjaa. Ensimmäinen sadekuurokin tuli, sen verran jo satoi että laitoimme sadekamppeet päälle. Poroaidan alitus ja siitä Norjan puolen Lossun kämpälle. Norjan puolen kämppä oli nyt jo ennakkotietojen mukaisesti jykevästi lukittu. Jostain ihmeellisestä syystä joillakin vaeltajilla on joku ihmeellinen tarve aiheuttaa ongelmia kaikille sotkemalla paikkoja. Kiitoksena siitä nyt tähän tupaan ei enää kukaan vaeltaja pääse suojaan. Kiitos joidenkin typerysten. Pätkän matkaa menimme Didnun suuntaan menevää polkua mutta varsin pian aloitimme nousun tunturiin. Ihan ok maastoa kun vähän katseli reittiä. Pieni sadekuuro oli mennyt ohi ja eka tauolla laitoin sadeviitan takaisin rinkkaan. Ylempänä tunturissa tuli "pelkäämäni" louhikotkin vastaan mutta ne oli vielä hyvin kuljettavissa. Tunturinsatulan korkeus on lähes 1000m:n korkeudessa. Sieltä lasku Bajit Gahkkojärven (897m) itäreunalle. Siihen Suomen ja Norjan rajalla olevalta järveltä laskeva puro oli helpohko ylittää. Sitten uusi nousu seuraavaan tunturisatulaan jonka korkeus on lähes yhtä korkealla kuin edellinen satula. Tämä väli on varsin louhikkoista. Täältä ylhäältä tavoitteena oleva laakso avautuukin jo hienosti ja laakson pohjassa olevat Nigosjärvet näkyy hyvin. Klo oli 17:45, edessä loppulasku ja suunniteltu leiripaikka jo näkyvissä, kun "vastuksena" ollut reipas vastatuuli sai kaverikseen sen ennustetun vesisateen. Onneksi tämä rinne on jo helposti kuljettavaa maastoa. Reissukaverilla oli kuoriasu päällä ja hän kysyikin että laitanko sadeviitan vielä päälle, mutta päätin että eiköhän nyt vain kiirehditä etsimään telttojen paikkoja. Vielä pieneksi kiusaksi meille "törmäsimme" hyvään lakkapaikkaan rinteessä, mutta ne jäi vielä sinne. Noin 18:15 kohtuullisen märkänä sitten katselimme järven rannalta teltoille paikkoja. Tuuli lienee ollut reilusti yli 10m/s mutta nopeasti saimme teltat pystyyn ja sovimme että tälle illalle voi olla helpompaa kun kumpikin huolehtii itse omassa teltassa ruuat itselleen. Vedet piti vielä hakea,  mutta sen jälkeen olikin mukava teltan suojassa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja aloittaa ruuan valmistus. Ja on se vaan hienoa kun on sellainen reissukaveri tuo Isku että saatoimme viettää aivan rauhassa levähdellen 12 tuntia yhtä jaksoisesti teltassa. Tuulta ja sadetta tuntui riittävän, vielä yölläkin sateli vettä.

Reitti: Urttashotelli - Lossun autiotupa polku paikoin kostea ja joitakin rakkapätkiä. Lossulta Norjan puolen kämpälle hyvä polku, kivikkoa kämpälle. Nousu tunturiin huippujen 1083 ja 1039 väliin alkuosaan ok loppuosa rakkaa. Pääosin  rakkakivikoa  n. 6km, laskeutuminen Nikosjärville jo ok maastoa. Telttapaikkoja löytyy järvien välistä itäpuolelta ihan hyvin.

keskiviikon kuvat 

Torstai 4.9. 

Sumuinen aamu, mutta sen verran oli näkyvyyttä että tämän leiripaikan  koillispuolelta tulevan puron hienot putoukset olivat näkyvissä. Aamupalan jälkeen lähdimmekin katselemaan putouksia ja sen jälkeen lähdimme katsomaan että löytäisimmekö illalla näkemämme lakkahillat. Ja nehän löytyi, keräsimme n. 1.5L lakkahilloja pussiin illalle suunniteltua lättykestitystä varten. Leiri kasaan ja kohti etelää. On oikeastaan kolme syytä miksi pidän tämän laakson kautta kulkemista hyvänä vaihtoehtona: yksi syy on se että laakso on pääosin hyvää kulkumaastoa. Järveltä lähdön jälkeen on vielä jonkin matkaa ns. laatoitettuja polkuja, mutta vastavuoroisesti on myös hienoa tunturinummea. Toinen syy on että täältä laaksosta avautuu upeat maisemat kaakon suuntaan, esim Termisvaara, Salmivaara, Salmikuru ja Salmijärvi näkyvät tänne laaksoon hienosti. Ja kolmas syy on että täällä laaksossa saa yleensä vaeltaa "rauhassa", eihän siellä ketään muita ole oikeastaan koskaan näkynyt. Mutta vesisateessa en lähtisi ylittämään noita tuntureiden välisiä satuloita, mistä eilen olimme tulleet, niin paljon siellä on niitä huolimattomasti aseteltuja laattakiviä "polulla". Siirryimme jossain vaiheessa Aldojohkan länsipuolelle, kun oma mielikuvani on että Buolvirjohka kulkee sen verran syvässä uomassa että sen ylittäminen voi olla haastellista. Joen itäreunalla juuri ennen jokien yhtymäkohtaa oli poromiehen kotapuut pystyssä ja sen vieressä poromiehen "kämppä". Jokien yhtymäkohdan jälkeen kahlasimme kiveltä kivelle joen toiselle puolen pidimme kahvitauon. Sitten päivän viimeiselle etapille nousemaan Deamadanvarrin yli kohti Saarijärven autiotupaa. Alitimme poroaidan, joitakin kiirunoita pyöri "jaloissa" ja hetken päästä pääsimme ihailemaan maakotkan upeaa kaartelua yläpuolellamme. Koukkasimme Kalottireitin kautta tuville. Sekä varaus- että autiotuvan puolella näytti olevan kanssakulkijoita. Katselimme ensimmäiseksi teltoillemme paikat jotka löytyivätkin aika lähelta autiotupaa. Reissun helpoin päivämatka, taisi jäädä matka hieman alle 10km ja olimme tuvalla hyvissä ajoin iltapäivällä. Reissun viimeinen iltapäivä ja ilta. Kämpällä joitakin kanssakulkijoita ja teltoissa majoittuvia myös näytti tulevan lisää. Pääosin väki tuntui olevan Haltilla kävijöitä. "Kämppävieraiden" pyynnöstä kävin hakemassa myös Iskun kämppään sisälle. Jokainen vuorollaan valmisteli ruokiaan. Itse en ole kovin innokas tuomaan koiraa sisälle vilkkaalla tuvalla. Nytkin jouduin aina kun joku uusi tulija tuli sisälle, kysymään että onko ok pitää koiraa tuvassa. Yksi Haltin suunnalta tullut teltoissa majoittuvan neljän miehen ryhmästä tuli jo etukäteen kämpälle. Hän mainitsi että yksi heidän ryhmästään kokee koirapelkoa. Vaikka hän oli sitä mieltä että asiasta keskustelun jälkeen on ok pitää koiraa sisällä niin olin jo päättänyt toimia toisin. Kun loput miehet tuli sisään niin siirsin Iskun takaisin terassille että jokainen kämpässä oleva saisi nauttia kämpässä olosta ilman pelkoja. Ruuan syömisen jälkeen oli vuorossa lättykestit. Olin joskus saanut lahjaksi mustikkalättytaikinaa ja nyt oli sen testauksen aika, tosin lisäsin taikinan sekaan myös perinteistä lättytaikinaa. Paistelin lätyt ja saimme tarjota kaikille kämpässä oleville lättyjä, lakkoja ja mustikoita. Lakkahilloja oli niin paljon että sitä jäi kattilaan vielä seuraavalle aamulle. Monenlaista tarinaa sai taas kuulla kämpässä, tämä on kämppämajoittumisen mukava puoli. Ulkona lämpötila oli noussut jo varsin korkealle, varmasti oltiin jo n. 15 asteen tietämissä. Hyvissä ajoin siirryimme Iskun kanssa telttaan, vasta teltassa huomasin että kello oli vasta n. 20 mutta mukava oli rauhoittua reissun viimeisenä iltana ja olihan meillä myös ajatus että aamusta lähtisimme hyvissä ajoin kohti Kilpisjärveä. Telttaan kuuli kyllä hyvin että lisää vaeltajia kertyi alueelle, kämpän ovi narahteli pitkin iltaa ja puheen porinaa kuului eri puolilta. Todella lämmin yö tuntui olevan tulossa.

Reitti: aluksi vielä rakkapätkiä, laakso ihan ok maastoa, jokivarsi osin vähän risukkoinen, nyt menimme Deamadavarrin huipun läheltä, siellä rakkaa, joskus olen kiertänyt sen eteläpuolelta vähän alempaa niin siellä rakkaa on vähempi 

torstain kuvat 

Perjantai 5.9.

Aikaisin aamusta noin klo 06 ylös, muitakin aikaisin nousseita näytti olevan jo liikkeellä. Taisi olla ainakin neljä telttaa vielä noussut alemmas järven rantaan ja tupaankin oli tullut muutama uusi kulkija. Kämpässä aamupalan laitto ja syönti. Kanssakulkijat hoitivat omat "velvoitteensa" ja loputkin lakkahillat päätyivät kattilasta kulkijoiden vatsaan. Rinkat taas selkään nokka kohti Kilpisjärveä. Jotenkin polku tuntui vieläkin kivisemmältä kuin mitä se edellisen kerran muistoissa oli. Ehkä jonkinlaista haikeutta mielessä mutta mukava oli pikkuhiljaa siirtyä kohti kylää. Coahppejärven rannalla oli pieni ryhmä yöpynty teltoissa. Tsahkaljärven itäpäähän jäimme vielä nauttimaan reissun viimeiset kaakaot. Pari telttakuntaa näytti siinä yöpyneen ja olivat aamutouhuissa. Tauon aikana ohitsemme kulki useita kulkijoita ja jostain tunturista päin tuli myös pari vaeltajaa. Sitten loppupätkälle, taas Tsahkaljärven kodan seutuvilla oli joitakin yöpyjiä ja loppulaskussta tuli vielä useita kulkijoita ja joitakin koiria. Laskeskelinkin että viimeisen kahden kilometrin matkalla taisimme nähdä yli 30 muuta kulkijaa. 

Kalottireittiä, alku aika kivistä polkua kuten myös se loppuosa Tsahkaljärven itäpäästä kodalle.

perjantain kuvat 

 Jotkut valokuvista on reissukaverin kuvaamia ja pääosin kuvista löytyy myös sijaintilinkki niin voi katsoa missä kuvat on kuvattu  (ota satelliittikuva näkymä). 

Laplands hotelliin pesulle, Haltinmajalle lounaalle ja auton keula kohti etelää. Oli hieno reissu ja aivan uskomattoman hieno sää.  Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavia nojatuoli reissuja. 

 Koko reissun kuva albumi

 

Tuttuja tapaamassa tunturissa 18.4. - 1.5.2018

Taas muistutuksena, että kun klikkaat valokuvaa, niin se aukeaa isommassa koossa.

18.4. Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos

Sääennusteet ja maastosta tulleet tiedot vahvistivat "pelkoni", että lumen kantavuus ei riitä koiralle
välituntureilla. Yliperälläkään kun ei oikein kuulostanut lumi kantavan, varsinkin kun minun tapauksessani sen pitäisi kantaa myös koiraa.
Jotain hyvääkin löytyi sääennusteista, lähtöpäivälle keskiviikolle oli lupeissa kirkasta auringonpaistetta, joten se sai aikaan myöskin suunnitelman muutoksen. Alunperin olin ajatellut yöpyväni Oulussa ja jatkavani sieltä matkaa aamulla niin että ehtisin illaksi vielä ensimmäiselle autiotuvalle.
Ohitin Oulun ja jatkoin matkaa n. 300km päähän Kilpisjärvestä ja jäin nukkumaan autoon tienvarteen. Siitä olisi hyvä jatkaa aikaisin aamulla eteenpäin.
Vähän ennen klo 09 saavuin Ropinsalmelle, vaikka tiesinkin etten siitä lähde, niin pysäytin auton tien levikkeelle ja kävin tunnustelemassa lunta. Pinnassa oli ohuen ohut kuori ja sen alla oli hyvin karkea sokerimainen lumi, jolla ei ollut minkäänlaista kantavuutta. Koska Ropinpirtti aukeaa vasta klo 09 niin samalla vaihdoin odotellessa jo vaellusvaatteet päälle.
Sitten Ropinpirtille munkkikahville ja kuulostelemaan ensimmäiset terveiset tunturista. Useampi lähtijä oli yrittänyt sieltä liikkeelle, jotkut olivat jopa päässeet Ropin autiotuvalle asti ennen takaisin palaamista, osa oli palannut jo aikaisemmin takaisin. Joku oli lähtenyt Kalkoaivin tien kautta ja oli kyllä joku onnistuneesti myös päässyt avotunturiin, jossa lumen kantavuus oli kuulemma vähän parempi. Upeassa auringonpaisteessa jatkoin matkaa Kilpisjärvelle.


 Luontotalon parkkipaikalla ahkion laitto lähtökuntoon ja n. klo 13 olin valmis lähtöön. Kelkkareittiä Tsahkaljärvelle ja siitä kohti Saarijärveä. Muutamia kelkkoja liikkeellä ja matkan varrella tuli joitakin päivähiihtäjiä vastaan, t-paita varustuksella, eli lämmintä oli mukavasti. Noin 2,5h hiihtelyn jälkeen saavuin Saarijärven autiotuvalle. Autiotuvan puolella yksi miesvaeltaja ja jonku toisen tavarat. Varsin pian tunturista palasikin paikalle yksinäinen naisvaeltaja. Lisäksi paikalle tuli pariskunta kahden reen ja neljän malamuutin kanssa. Muutamia ihmisiä poikkesi vaelluksen lopuksi tuvalla tauolla, mutta jatkoivat vielä matkaa Kilpsijärvelle. Malamuuttien kanssa kulkeat laittoivat teltan pystyyn ja itsekin pystytin autiotuvan läheisyyteen vaelluskodan yöpymistä varten ja siirryin nukkumaan jo n. klo 21. Kodassa oleva sisäteltta toimii koiran kanssa nukkuessa hyvin. Aikaisemmin omatekemässäni kodassa haasteena oli, että koiran oli helppo poistua kodan liepeen alta ulos, jos siellä oli jotain mielenkiintoista. Nyt Soolo haki nukkumapaikan vierestäni ja jossain vaiheessa yötä se käänteli kuononsa poskeani vasten ja jatkoi rauhassa uniaan.
Yön aikana kuulin kun lunta sateli ja riekot pitivät ympäristössä omaa konserttiaan.

19.4. Sumua ja tunturituttuja
Heräsin n. 5:30, uutta märkää lunta oli satanut n. 5 cm. Kävin Soolon kanssa pienen aamulenkin etten olisi mennyt liian aikaisin häiritsemään autiotuvassa nukkuvia, nimittäin pari vaeltajaa oli siellä yötä. Aamupala ja tavaroiden pakkaus kaikessa rauhassa ja noin klo 09 lähtövalmiudessa. Keli oli totaalisesti erilainen kuin eilen, näkyyys olematon ja märkälumi tahtoi pakkautua ahkion etupuolelle. Eli keli oli ahkion vetäjä Soololle varsin raskas. Noin puolivälissä Kuonjarjohkan kämpälle menoa tuli takaa päivän ensimäinen moottorikelkka ja se vähän helpotti etenemistä tallatessaan tuoreen lumen vähän tiivimmäksi. Näkyvyys oli vieläkin huonontunut, nyt näkyvyyttä oli enää n. 100m. Jonkin tauon aikana kuuntelin kun riekko nauroi taaperruksellemme. Yhden tauon aikana Soolo kertoi nenällään ja korvillaan että perässä on joku tulossa, joten jäin odottelemaan. Sumun seasta tulikin näkyviin pari ahkion vetäjää, espanjalaisia joista toinen tosin sanoi asuneensa suomessa jo 16 vuotta. He olivat yöpyneensä Saarijärvellä varaustuvassa ja kertoivat lähteneensä melkein heti meidän perään kämpältä. Soololle nämä ohitukset eivät oikein sopineet, lähtiessämme liikkeelle se otti miehet nopeasti kiinni ja ohitti heidät. Reilu kilometri ennen Kuojarjohkan autiotupaa näin että edestä on tulossa koiravaljakko ja väistin reitiltä sivuun, jotta valjakon olisi helpompi meidät ohittaa. Jostain syystä ohjaaja pysäytti valjakon meidän etupuolelle ja meidän oli pakko jatkaa sivussa heidän ohi. Koko koiravaljakko meinasi kääntyä meidän mukana taaksepäin ja ohjaaja jäikin selvittelemään valjakkoaan, kun me jatkoimme kohti Kuonjarjohkan autiotupaa.

Tupa oli tyhjänä odottamassa, mutta pikkuhiljaa sinne alkoi kertyä väkeä. Varaustuvan puolelle tuli joku pariskunta ketä en tuntenut, mutta hetken keskusteltuamme hän kertoi minun nimeni ja "kylän" jossa asun ja kertoivat itse asuvansa minusta muutaman kilometrin päässä toisessa lähiössä. Myöhemminkin vaelluksella sain todeta että, kaikki näyttää apinan tuntevan.
Meekolta päin tuli tuvalle lisää kansainvälisyyttä kun paikalle saapui suomalaisen oppaan kanssa Australialainen ja Argentinalainen vaeltaja. He olivat olleet Helsingissä jossain seminaarissa tai vastaavassa ja olivat halunneet sen jälkeen lähteä suomen lappiin vaellukselle. Lisäksi autiotuvalle tuli vielä yksi Kuopiolainen pariskunta.
Kämppään piti hakea joesta lisää vettä ja vaikka tarjouduin sitä hakemaan, niin opas kertoi että he voivat Australialaisen miehen kanssa käydä sitä hakemassa. Lumen kantavuus oli todella huono ja he kahlasivatkin välillä lumessa haarojaan myöten veden haku reissulla.
Jatkossa sainkin kuunnella harvinaisen iloista naurua, joka ei ollut vahingoniloa. Varaustuvan puolelta lähti yksi mies veden haku reissulle. Kun hän ensimmäisen kerran upposi lumeen, niin kuului iloinen nauru Australialaisen suusta, kohta hän pyysi jo kaikkia katsomaan ja aina kun lumi petti niin nauru parani. Ja kun loppujen lopuksi paluumatkalla koko vesiämpäri kaatui niin nauru raikui todella reippaasti, se oli kyllä aitoa iloa.
Illan aikana Meekon suunnasta tuli pari naista tauolle ja taas vaihteeksi oli tuttuja liikkeellä.
Lämpötila pysyi koko päivän lämpimän puolella ja välillä sateli lisää lunta, eli edelleenkään lumen kantavuus ei Soolon kannalta ennustanut paranemista.

20.4. Kohti rauhallisempia seutuja.
Heräsin yöllä n, klo 04 kun Soolo vikisi ulkona. Se oli hypännyt terassilta alas ja Kuonjarin laaksosta puhaltava tuuli oli heittänyt sen makuualusta vähän kauemmas lumihankeen. Siirsin alustan terassin viereen, koska siinä sai samalla vähän tuulelta suojaa.
Nousin ylös taas n. 5:30, pieni aamulenkki ja samalla veden hakumatka. Aamupalan jälkeen taas varusteiden pakkaus ja n. klo 08 olimme valmiit jatkamaan kohti Meekoa. Pakkasta oli aamulla n. -2 astetta, joten keli oli tällä kertaa paljon miellyttävämpi kuin edellisenä päivänä. Matka etenikin varsin vauhdikkaasti, koko välillä ei edes yhtään vastaantulijaa. Näkyvyys oli edelleen varsin heikko, paikoin varmasti alle 100m. Jyrkähkön loppulaskun hoidimme niin että pidin toisella kädellä aisasta kiinni ja auraamalla pidin vauhdin sopivana, n. 2h hiihtelyn jälkeen tulimmekin tyhjälle autiotuvalle.

Hetken kuluttua Pitsusksen suunnalta tuli erikoisen näköinen kuljetus, Raittijärven poromiehet olivat viemässä roskakuormaa kohti Kilpisjärveä. Pitsuksen poromiesten "kylästä" oli purettu siellä ollut asuntovaunu ja samalla muutakin roskaa oli laitettu kuormaan.
Kohta perässä tuli vielä toinen kuorma, jossa oli asuntovaunus alusrunko kyydissä. Samalla kuulin että taas oli rakennettu pari uutta mökkiä poromiesten "alueelle". He jatkoivat matkaansa ja minä jatkoin taukoa, tunturissa ei saa olla kiire minnekään. Tunturitaksi toi moottorikelkan reessä tuvalle Kuopiolaisen pariskunnan jotka olivat tuttuja entuudestaan edellisen syksyn Rakitsanojan talkoista. Kertoivat kuullensa joltakin jo tien laidassa että olemme Soolon kanssa tunturissa. Tunturin tietotoimisto on kyllä uskomattoman tehokas, en ollut lähtiessä itse keskustellut kenenkään kanssa. Samaan aikaan pariskunnan kanssa tuli Meekon tuvalle myös yksinäinen miesvaeltaja, joka oli aloittanut oman vaelluksensa Ropinsalmelta ja oli näköjään selvinnyt tänne asti, kertoi kyllä takin olevan jo melko tyhjän.
Pariskunta lähti hiihtämään kohti Pitsusta ja minä lähdin n.13:30 jatkamaan matkaani kohti Porojärveä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut, mutta lämpötila oli taas plussan puolella. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen tulin Porojärven autiotuvalle, joka sekin odotti minua tyhjänä. Illan sainkin viettää tuvalla rauhassa. Soolokin pääsi levähtämään ensimmäisen vähän pitemmän hiihtopäivän jälkeen

21.4. Suosikki tuvalleni pitää päästä,maksoi mitä maksoi.
Heräsin aamulla n. klo 06, uutta lunta taas n. 5cm, näkyvyys heikohko ja lämpötila plussan puolella. Päätin jäädä odottamaan mahdollista sään muutosta. Puolen päivän seutuvilla näytti läheisyydessä olevalta yksityisen kämpältä lähtevän kuuden hengen hiihtoporukka liikkeelle, jotka suuntasivat kohti Kekkosen kämppää. Ilma oli kirkastunut ja näkyyys parantanut, aloinkin pakkaamaan varusteita lähtökuntoon. Oletin että melko lähelle Taabman tupaa menisi joku kelkan jälki, koska Harrijärvellä olevalle rajan kämpälle oli yleensä kulkijoita. Juuri ennen kuin sain itseni ja kämpän lähtökuntoon palasi hiihtäjät tälle tuvalle jossa aikoivat pitää välipalatauon. Siistin nopeasti kämpän ja starttasimme liikkeelle kohti Taabman tupaa. Lumi ei käytännössä kantanut lainkaan muuten kuin kelkan jäljellä. Oletin että ainakin Harrijärvelle pitäisi mennä kelkan jälki, joten rohkeasti eteenpäin. Kekkosen kämpän jälkeen näytti jälki jatkuvan, joten matka eteni aivan hyvin. Kelkan jälki meni tuttuun tapaan läheltä Goallan etelärinnettä mutta sen jälkeen se kaartoi kohti Ingajärveä. Päätin kuitenkin jatkaa jälkeä ja katsoa mistä käännyn kohti Taabmaa. Inggajärvellä oli vettä jään päällä eikä kelkan jälkikään siellä enää kantanut. Käänsin suunnan kohti Taabman tupaa ja Harrijärven eteläosaa. Pieni porotokka väisti meitä Inggavarrin rinteille. Harrijärven eteläkärjessä varmistelin etten hiihdä liian läheltä laskujoen suuta, koska siellä on lumikannen alla sulat vedet. Välillä kahlasimme molemmat, välillä vain Soolo, mutta kohtuudella pääsimme Taabman tuvalle noin 2,5 h hiihtelyn jälkeen. Kuten tällä autiotuvalla usein, niin tälläkin kertaa tupa oli tyhjänä.

Kämppäkirjasta taas laskeskelin vuoden aikana käyneet ja määrä taisi olla jossain n. 70 henkilön luokkaa kuluneen vuoden aikana. Yksi poromies näytti olevan kelkan kanssa liikkeellä, kun hän ajeli kämpän läheisyydestä ohi.

Illan aikana seurailin ympäristöä kiikarilla,kuten aika usein tulee vaelluksella tehtyä. Yleensä täällä on päässyt näkemään kettuja iltapalaa etsimässä. Nyt niitä ei näkynyt mutta riekkoja näytti olevan melko mukavasti alueella.





22.4. Leppoisaa päivähiihtelyä

Leppoisa aamu, pakkastakin viisi astetta. Sää oli selkeästi kirkkaampi kuin edellisenä päivänä. Lumen kantavuus ei vieläkään oikein hyvä, koska kuoren päälle satanut n.5 cm uusi lumi oli suojannut lumen kuorta, mutta kyllä se pääosin jo kantoi Sooloakin. Päätin lähteä päivähiihtelylle Varitgielaksen suuntaan tavoitteena nousta sen tunturin huipulle. Aluksi hiihtelin eilistä poromiehen kelkkajälkeä mutta varsin pian siirryin valkoiselle koskemattomalle hangelle. Suksimiestä lumi kantoi jo kohtuullisen hyvin, mutta välillä Soolo joutui kahlailuhommiin. Mukava oli hiihdellä hienossa säässä, koskemattomalla lumella ympärillä täydellinen hiljaisuus. Hiihdin tunturin "juurelle" ja aloitin nousun ylös tunturin länsirinnettä pitkin. Pikkuhiljaa  ylöspäin ja kiertämällä huipun eteläpuolelle hiihdin lähellä huippua poroaidalle. Valokuvia Norjan- , Tenomuotkan - ja Porojärven laakson suuntaan ja sen jälkeen hiihto tunturuin korkeimmalle kohdalle. Sitten lähdinkin jo paluumatkalle lasketellen varovasti tunturin pohjoisrinnettä alaspäin.


Vauhti oli pakko pitää hyvin hiljaisena, kun pelkäsin että kovassa vauhdissa Soolo voisi yhtä-äkkiä upota lumeen ja loukkaantumisriski olisi melko suuri. Laskun jälkeen suuntasin tulojäljilleni, joita pitkin oli hyvä jatkaa takaisin tupaa kohti. Ehkäpä reilu kilometri ennen tupaa näin että pari hiihtäjää on lähestymässä tupaa jostain Porojärven suunnalta. He ehtivätkin tuvalle jonkin verran ennen minua. Hiihtolenkille kertyi pituutta lähes kymmenen kilometriä, hyvä päiväretkipaikka maiseman ihailuun, koska sieltä avautuu hienot näkymät oikeastaan jokaiseen ilmansuuntaan.  Pariskunta oli poikennut tuvalle korjaamaan miehen rikkoutunutta suksen sidettä ja korjauksen jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa. Rauhallinen ilta, taas ympäristön tarkastelua, taivas pilvessä ja lämpötila pari astetta plussan puolella.

23.4. Suunnitelman muutoksia kelistä johtuen, taas kerran
Heräsin aamulla noin kuuden aikoihin, aamupala ja varusteiden pakkaus lähtökuntoon. Ilma oli taas muutaman asteen pakkasen puolella. Liikkeelle lähtö vähän klo 08 jälkeen omia kämpälle tulo jälkiäni pitkin. Koska lumen kantavuuden suhteen oli haasteensa eikä kovia pakkasia ollut tiedossa, niin en suunnannutkaan Norjan puolelle kuten yksi varasuunnitelma oli, vaan päätin jatkaa pohjoiseen kohti Somasjärveä. Harrijärven ylitys ja suunta kohti Muoddagorsan kurua. Lumi tuntui kantavan jo Sooloakin kohtuullisen hyvin. Kurun läpihiihdon jälkeen suunnan muutos länteen Adjatoaivin ja Seittikielaksen tuntureiden väliin. Tuntureiden välissä olevalla pienellä lammella oli kolme kaveria pilkkihommissa, kertoivat olevansa majoittuneena Harrijärvellä rajavartioston partiomajassa. Täällä tuntureiden välissä lumen kantavuus oli selkeästi heikompi kuin Harrijärven suunnalla, Soolo joutuikin välillä kahlailu hommiin. Heti kun Seittikielaksen rinteen korkeus sen salli käänsin suunnan Valtijokilaakson suuntaiseksi ja pyrin hiihtämään tunturiin piirrettyä korkeuskäyrää pitkin. Täällä oli taas lumella hyvä kantavuus. Laskun alas laakson pohjalle aloitin niin, että suunta oli siihen paikkaan, jossa Valtijoki vaihtaa laakson pohjalla olevan harjujonon itäpuolelle. Laskun aikana näin alhaalla pari ihmistä ja arvelinkin heidän olevan sama pariskunta, joka oli vieraillut Taabman tuvalla. He olivat ilmeisesti yöpyneet teltassa juuri tuolla samalla paikalla josta minun oli tarkoitus ylittää joki. Joki olikin ajattelemani ylityspaikan alapuolelta pitkän matkaa sulana, mutta tuosta kohti joen ylitys sujui vaivattomasti.

Täällä alhaallakin tuntui lumi kantavan, jatkoin joen länsipuolella n. 0,5 km:n päähän Somaslompolosta, paikassa jossa joki tekee lähekkäin kaksi n. 90 asteen mutkaa. Siinä on hyvä paikka vaihtaa taas joen itäpuolelle, josta on parempi maasto hiihtää Somaslompolon jäälle.


Somaslompolon reunalla näytti olevan jonkin pilkkiporukan leiri. Hiihtelin lompolon pohjoispäähän katsomaan uutta rajavartioston partiomajaa, joka on sinne rakennettu edellisen syksyn aikana. Partiomajan kautta hiihto Kobmajoen autiotuvalle, reilun 5h  ja noin 20 km hiihdon jälkeen tulimme tyhjälle autiotuvalle. Vaatteiden vaihto, kämpän lämmitys ja leppoisaa oleskelua. Illemmalla tuvalle hiihteli Pitsuksen suunnalta yksinäinen miesvaeltaja, joka jo kämpän ovelta tervehti Sooloa nimeltä, vaellustuttuja taas liikkeellä.
Loppuilta kuluikin mukavasti retkeilystä keskustellen. Soololle parinkymmen kilometrin ahkion veto näytti vieneen myös energiaa, hyvin tuntui lepo maistuvan kämpän lattialla.

24.4.  Iglun rakentelua

Aamulla jo vakiintuneesti ylös n. klo 06:00, aamupala ja tuumailin päivän suunnitelmaa.
Keli oli vähän huono näkyvyyden suhteen, lämpötila plussalla, tuulikin kohtuullisen voimakas ja luntakin ilmassa. Kämppäkaveri houkutteli jäämään kaveriksi iglun rakentamiseen, niinpä lähdimme katselemaan sopivaa iglun rakennuspaikkaa. Sondilla lunta tutkimalla löytyi paikka josta löytyi riittään vahvasti ja rakentamiseen sopivaa lunta. Sijainti oli n. 250m kämpältä Haltin suuntaan. Sain pikakurssin lumitiilien valmistamisesta ja teimme tehtäväjaon. Minä tein lumesta tiilet ja kaveri asensi ne paikoilleen. Sondilla oli hyvä piirtää iglun pohjan malli lumeen, halkaisijaksi sovimme 3,0m ja sitten hommiin.

Soolon tehtävänä oli toimia päävalvojana ja kelistä johtuen rakensin päävalvojalle lumesta tuulisuojan että se sai keskittyä valvontatyöhön tuulessa, joka muuten olisi heitttänyt lunta päälle koko ajan. Reilun kahden tunnin jälkeen olimme saanet rakentamisen jo hyvään alkuun ja palasimme autiotuvalle pitämään vähän taukoa. Toisella rakentamisosuudella ilmestyi lumisateen seasta Kobmajoen kurusta kuuden miehen porukka ahkioita vetäen. He poikkesivat tuvassa, mutta jatkoivat kohta matkaa kohti Norjan puolella olevaa Somashyttaa. Näkyvyys oli sen verran huono, että mahdollisesti eivät meitä edes huomanneet.

Hyvissä ajoin ennen katon sulkeutumista merkkasimme iglun oven paikan sekä sisä -että ulkopuolelle, jotta osaisimme kaivaa oviaukon seinän alta samalle kohdalle.  Vajaa 6h aloituksesta oli iglu valmiina, oven reikä seinän alta, kulkuaukolle rakennettuna tuulisuoja, ettei se täyttyisi lumella ja tuuletus"ikkuna" katossa. Hieno kokemus ja hyvää oppia minulle. Samalla Soolo sai hyvän huilipäivän, olihan se edellisenä päivänä kiskonut ahkiota n. 20 km.

25.4. Eteenpäin on elävän mieli.

Uni loppui totutusti n. klo 06:00, aamupala ja varusteiden pakkaus ja kämpän huolto.
Ulkolämpötila oli nollan tietämissä ja lumi oli märkää. Puoli yhdeksän seutuvilla lähdimme Soolon kanssa nousemaan kohti Kobmajoen kurua ja päivän tavoitteena oli hiihdellä Pitsusjärven autiotuvalle. Lumi tarttui suksien pohjaan ja kohta lähdön jälkeen voitelinkin sukset.
Kurussa nousua riittää ja kun siellä saa hiihtää tuntureiden välissä hyvässä suojassa niin heitin takkini ahkion päälle ja hiihtelin aluspaitasillani. Yleensä kurun pohjoisrinteillä on valtavat lumilipat ja siellä voi olla isojakin lumivyöryjä. Tällä kertaa vähäluminen talvi ja ehkäpä tuulensuunnat olivat saaneet aikaan sen, että nyt rinteet olivat ylhäältä pääosin aivan paljaana. Kurun päättymisen jälkeen hiihdin vielä Cahppesjärvien yli ja nousin Lássávárrin pohjoisrinteen päälle. Sieltä olikin hyvä kääntää suuntaa lounaaseen kohti Rássevaggia.

Testailin samalla puhelinta ja täältä alkaa puhelimen kuuluvuusalue joka jatkuu noin 3 km matkan laaksossa kuljettaessa kohti poromiesten kylää. Tuon samainen 3 km on myös laskua, sen verran jyrkkääkin se on paikoitellen, että tässäkin kelissä oli pakko jarruttaa Soolon vauhtia, ettei yllättäin pettävä lumi pääsisi tekemään yllätyksiä. Kannattelin toisella kädellä aisoista, niin saatoin säätää vauhtia ja tarvittaessa kannatella koiraa, jos lumi pettäisi. Täältä päin tullessa laakson pohjalla oleva poromiesten kylä rakennelmineen näkyy erittäin hyvin.

Kun olin laskenut tuon kolmisen kilometriä niin länsipuolella olevan tunturin rinne oli laskeutunut niin alas että pääsin kääntämään suunnan sen yli kohti Pitsuksen autiotupaa. Poroaidan ylitys oli helppo tehdä, kun siitä sai hiihtää yli. Noin 3,5h vierähti tuossa välissä aikaa, jälleen kerran sain tulla tyhjälle autiotuvalle.
Päivälämpötila oli tänään aika korkealla vaikka aurinko ei kirkkaasti paistanutkaan. Kämpän mittari näytti varjossa +10 ja koska epäilin sen lukemaa, niin kaivoin oman lämpömittarini esille. Samaa lukemaa sekin näytti, niin oli pakko uskoa.
Haltin suunnasta autiotuvalla poikkesi tauolla kaksi miesvaeltajaa, tiesivät Soolon nimen jo valmiiksi, olimme tavanneet pari vuotta aikaisemmin näillä samoilla seuduilla.


 Illan ja yön saimme viettää Soolon kanssa tällä ruuhkatuvalla kahdestaan. Ajoitus onnistui näköjään tälläkin kertaa siinä mielessä hyvin.







26.4. Otetaan rennosti, kuten rentoon retkeilyyn hyvin sopii
Aamulla pakkasta oli muutama aste, sopiva nautiskelupäivä. Istuskelin terassilla ja katselin rauhoittavaa maisemaa. Pilkkijöitä näytti  Pitsusjärvellä olevan kohtuullisen paljon, mutta ne eivät minun rauhaani häirinneet.

Iltapäivällä kämpän eteen tuli kelkkakuljetus, josta kaksi naista pudotti ahkion pois kyytistä. Toinen kävi kämpässä minulta varmistamassa että olenko minä minä, Soolo oli auttanut tunnistamisessa. Ilmeisesti olin lähtenyt tunturiin jonkun julkkiksen kanssa, kun jatkuvasti se näköjään tunnistettiin. Kelkkakyytiläiset, yhteensä viisi matkustajaa jatkoivat matkaansa kohti Haltia, josta nämä kaksi ahkion jättänyttä palasivat hiihtämällä takaisin varaustuvan puolelle.
Illansuussa sain autiotuvan puolelle vahvistusta kun Meekon suunnasta kämpälle hiihteli kolme miestä. Heistäkin kaksi oli tunturituttuja edellisiltä vuosilta, heistä toinen tosin tapasi Soolon nyt vasta ensimmäisen kerran. Mutta vaikka Soolo julkkikseksi osoittautuikin, niin sen kanssa on mukava olla reissussa, se sopeutuu erittäin hyvin eri tilanteisiin ja suhtautuu kulkijoihin hyvin ystävällisesti.
Rentopäivä, näissä päivissä realisoituu yksi vaelluksen hienouksista. Vaikka kotona olisikin vapaapäivä niin siellä on tunne että pitää tehdä jotain. Jälleen kerran sain viettää päivän hyvillä mielin tekemättä oikeastaan mitään.



Tai ehkä vieläkin parempaa, vaelluksen aikana on runsaasti aikaa puuhastella milloin mitäkin ihmisen parhaan kaverin kanssa.



 Sää oli päivän aikana varsin hieno, Haltin huippukin näkyi Pitsuksen tuvan pihalle hienosti. Muutama koiravaljakko oli kulussa ja pilkkijöitä tuli ja meni kauempana järvellä, "ruumis" ja mieli lepäsi.






27.4. Ulkomaille 
Nousin ylös aamulla jo ennen klo 04 seuraamaan auringon nousua. Noin tunnin nautin luonnonrauhasta autiotuvan lähiympäristössä kävellen. Täällä ei kuulostanut olevan edes kovin paljon kiirunoita liikkeellä. Puolikuudelta nousi loputkin kämpässä olevat aamupalalle, heillä oli kiire päästä rautupilkille. Sää oli hieno, pakkasta muutama aste, lumi kantoi kohtuullisen hyvin jo kävelijääkin.
Varaustuvassa yöpyneet Soolon tuntijat eivät olleet kovin paljoa vaelluksillaan poikenneet viittareitiltä, niin ehdotinkin heille, että lähdetään käymään päivähiihtelyllä Norjan puolella Pitsusjohkan kämpällä. Pakkasimme päiväreput mukaan ja laitoimme ne Soolon vetämään ahkioon. Upea aurinkoinen sää, hiihtelimme järven luoteispäähän, jonne on matkaa n. 4km. Siitä jokiuomaa pitkin n. 3km poroaidalle, vaikka yleensä poroaidat ylitetään niin tällä kertaa hiihtelimme poroaidan alta kohti valtakunnan rajaa.

 Noin kilometri hiihtelyä niin siirryimme Norjan puolelle. Maastossa tuota rajaa ei kyllä mitenkään huomaa. Edelleen noin kilometrin verran hiihtelyä jokiuomassa niin Pitsusjohkan kämppä oli edessä.

Juuri kun tulimme kämpän pihalle, huomasin piekanan kaartelevan melko matalalla kämpän pohjoispuolella. Edelleenkin ihmettelen sitä, että tämä kämppä on erittäin vähäisessä käytössä, vaikka se on niin helposti tavoitettavissa. Kämpän puuhuoltokin on viime vuosina parantunut, nytkin sisällä oli polttopuuta ja pihalta löytyi hyvää koivurankaa, josta voisi sahata lisää polttopuita. Yleensä siellä saa olla yksin, nytkin kämppäkirjan mukaan ei huhtikuun aikana ollut käynyt montaakaan vierasta.
Pidimme välipalatauoan ja lähdimme paluumatkalle. Nyt oli ensimmäiset kilometrit sopivaa alamäkeä, kun laskettelimme kohti Pitsusjärveä. Aurinko paistoi niin lämpöisesti että takki oli pakko heittää ahkion päälle.
Noin kilometri ennen Pitsuksen kämppää oli jäällä ns. saunatraileri ja pilkkiarkki. Trailerin omistaja oli kaverinsa kanssa olleet pilkillä jo lähes viikon. Edellisenä vuonna toinen hiihtokavereistani oli kuvannut tämän trailerin ja oli silloin sopinut että palkkioksi hän pääsee saunomaan. Nyt oli palkan maksun aika ja neuvottelun lopputuloksena minäkin sain oman saunavuoron. Eli hiihtelimme Pitsuksen kämpälle hakemaan saunavarusteita ja palasimme takaisin saunomaan. Eipä ole tullut aikaisemmin saunottua Pitsusjärven jäällä.

Juhlapäivä sai jatkoa vielä illalla, pilkkimiehet olivat ahkeroineet Pitsuksen autiotuvan läheisyydessä ja saalis oli melkoinen. Illan söimme porukalla rautuja, tunturineuvoskin hiihteli alkuillasta tuvalle ja pääsi osalliseksi samasta tarjoilusta.


28.4. Kohti Kekkosenkämppää

Tulipa viivähdettyä ns. ruuhkatuvalla vähän pitemmän aikaa, mutta eipä ollut tungosta. Olihan meitä sentään viisi miestä tämän viimeisen yöpymiseni aikana. Kovin aamuvirkkuja oli pilkkimiehet, kohta viiden jälken lähtivät jo pilkille, aamupalankin aikoivat syödä vasta pilkkireissun jälkeen. Itse vietin rauhallisen aamun, siitäkö johtunee että sähläsin kuksien kanssa. Kesken aamukahvin tunturineuvos ilmoitti että nyt kyllä juot hänen kuksastaan ja tottahan se oli. Oma kuksani oli kyllä siinä pöydällä vieressä tyhjänä odottamassa. Mutta tästäkin selvittiin hyvässä sovussa. Pakkailin varusteet ahkioon ja noin klo 10 suuntasin kohti Meekon autiotupaa pilvipoutaisessa säässä. Järveltä suuntasin kohti Pitsusköngästä, kahdestakin syystä. Mukavahan se on käydä suomen suurinta putousta katsomassa, vaikka se talvella onkin pääosin jäävaipan peittämä. Sitäkin parempi syy on  se, että sen kautta menee mielestäni parempi reitti, kuin se mistä "päämassa" kulkee. Ei tarvinnut Soolon kiskoa ahkiota niin ylös tunturiin ja samalla vältimme jyrkimmän laskun ns. nimismiehen majalle.

Mitä alemmaksi menin laaksoon niin sitä sumuisemmaksi keli muuttui. Hiihtelin reittiä pitkin ja vähän ennen Meekoa tuli koiran kanssa vaihteeksi taas tuttu kulkija vastaan. Häneltä kuulin että kaverini oli yöpyneet Meekolla teltassa ja olivat jo suunnanneet kohti Porojärveä. Hiihtelin Meekolle, tupa oli tyhjä mutta yksi makuupussi oli laverilla. Jäin viettämään aikaa tuvalle ja valmistelin itselleni vähän välipalaa. Taisinpa ottaa laverilla muutamat kauneusunetkin, mutta eipä tainnut lopputulos siitä paremmaksi muuttua.
Makuupussin omistajakin saapui kaverinsa kanssa, he olivat liikkeellä kahden koiravaljakon kanssa ja heistäkin toinen ennestään tuttu. Muistaakseni hän oli 16 vuotta sitten Sveitsistä  muuttanut Suomeen, puhui tietysti jo hyvin suomea. Toinen heistä oli valjakkohommien lisäksi aloittelemassa hevosten kanssa vaelluspalvelujen tarjoamista. tunturiratsut löytyvät tämän linkin kautta.
Aloitimme Yatzin pelaamisen itselleni oudoilla säännöillä ja siinähän vierähti muutama tunti. Pelikonkareita vähän nauratti välillä minun pelaamiseni, eikä pelin lopussa ollut tarvetta minun pisteitä laskea, mutta pääsin sentään pronssille.
Iltapäivällä kämpälle hiihteli tuttu kaveri Rovaniemeltä. Noin klo 18 seutuvilla lähdimme hänen kanssaan hiihtelemään kohti Porojärveä. Keli oli tuulinen ja luntakin oli vähän ilmassa. Hiihtelimme reipasta vauhtia ja saavuimme Porojärvelle noin tunnissa. Sieltä löytyi kaveritkin kenen kanssa olimme menossa Kekkosen kämpälle. Porojärven autiotupa oli täynnä ja pihalla oli yksi teltta pystyssä. Tauon jälkeen jatkoin vielä pienen pätkän hiihtoa Kekkosen kämpälle. Taisi hiihtoa kertyä tällekin päivälle lähelle 20 km, mutta pääosassa oli lepo ja nautiskelu.

29.4. Elämä tunturissa on yhtä nautiskelua

Taas vähän sumuinen ja pilvinen sää. Tämä vaellusreissu ei paljon muuta näköjään sisälläkään kuin nautiskelupäiviä.  Niitä oli tälle vaellukselle  kertynyt enemmän kuin laki sallii, mutta joskus tämmöinenkin reissu. Porukalla olemme hoitaneet tämän yhteisen päivän ruokahommat, tällä kertaa tiedossa oli poronkäristystä jälkiruokineen. Toinen tälle kämpälle kuuluva perinne on että täällä saunotaan oikein ajan kanssa.


Päivähiihtelynä lähdin Soolon kanssa nousemaan Valtijokilaaksoa ylöspäin, jonkin matkaa noustuani kaarsin joen yli länteen ja lähdin katsomaan löytäisinkö sulasta joutsenet, joiden huutelua ja lentoa olin jo aikaisemmin päässyt seuraamaan. Ja sieltähän ne upeat linnut löytyivät, tarkkailin niitä sen verran kaukaa, etten vaan turhaan häiritsisi niitä. Sen jälkeen lähdin jatkamaan hiihtoa Porojärvelle. Porojärven kämpän kohdalla ja siitä vielä vähän matkaa länteen on syytä varoa heikkoja jäitä. Siinä käy virtaus ja sen vuoksi kiersinkin laajahkon kaaren järven puolelta. Hiihtolenkin jälkeen olikin mukava painua saunan lauteille.
Saunan kiuaskin oli uusittu viime käynnin jälkeen, mutta löylyt oli pysyneet yhtä hyvänä. Illan aikana väki tuumaili omia jatkosuunnitelmiaan. Edelleenkin lumen kantavuus oli vähän kysymysmerkki, niin kerroin itse hiihtäväni takaisin Meekolle ja sen kautta kohti tienvartta.

 

30.4. Kohti Kilpisjärveä

Aamusta taas reippaana ylös, aamupala, varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Olin ensimmäisenä lähtövalmiina ja lähdimme Soolon kanssa palailemaan kohti Meekon autiotupaa. Matkalla näin reissun ensimmäisen kettuni, kun kettu kierteli Jogasjärven jäällä jolkotellen lopuksi Porovaaraan suuntaan.

Hiihtelin Meekolle ja jäin nautiskelemaan näistä viimeisistä hetkistä tunturissa, sehän oli koko tämän vaellusreissun johtava teema. Vapun aattona näytti olevan muitakin kulkijoita, useita hiihtäjiä näytti menevän Pitsuksen ja Haltin suuntaan. "Ulkomaan matkakumppanitkin" olivat  Meekon autiotuvalle tullessani juuri lähdössä kylälle päin. Jogaksen suunnalta tuli pariskunta tauolle ja hetken keskusteltuamme huomasimme olevamme tuttuja jo entuudestaan. Tauon jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa Kuonjarin suuntaan. Pilkkimiehetkin olivat paluumatkalla, tosin yksi oli jäänyt välille vielä pilkille.


Taisin viivytellä noin puolitoista tuntia ihmettelemässä ruuhkaa ja lähdimme Soolonkin kanssa nousemaan kohti Kuonjarjohkaa.
Upea keli, aurinko paistoi kuumasti ja komeasti, ns.  T-paita keli. Muitakin nautiskelijoita näytti olevan liikkeellä, nousun jälkeen löytyi pari auringonottajaa makoilemassa ahkioiden päältä.




Lähempänä Kuonjarin tupaa oli yksi pariskunta tauolla ja taas tuli tunturituttuja vastaan. Hyvin tunnistivat koiran olevan eri kuin edellisellä kerralla tavatessame.

 Kauempana etelän puolella huomasin kolmen hiihtäjän vetävän ahkioita valkoisessa tunturissa ja arvelin heidän olevan kaverini Kekkosen kämpältä ja varmistin asian kiikarilla. Ihmettelin vähän heidän suuntaansa, mutta en osannut arvata tässä vaiheessa että kylän vetovoima oli jo liian voimakas. Myöhemmin kuulinkin että suksien kärjet oli jo lukittu kohti Kilpisjärveä.



Kuonjarin tuvalla näytti olevan potkuripojat vasta menossa tunturiin, eli tuttuja oli näköjään tämän vuoden vaelluksella tunturit täynnä.
Kuonjarin autiotuvalla pidin taas reilun, varmaan ainakin kahden tunnin tauon. Autiotuvalle kertyikin väkeä niin että meitä taisi enimmillään olla jo kahdeksan henkeä siellä.

Tämän jälkeen lähdin tämän päivän viimeiselle hiihto-osuudelle.
Laskin kämpältä jokiuomaan, josta nousin ylös viittareittiä. Nousun jälkeen käänsin sukset pois reitiltä, koska halusin nautiskella vielä tästä lähes viimeisestä hiihtoosuudesta aivan rauhassa hienoissa maisemissa. Jättämällä Kuonjarvaaran rinteet pohjoispuolelle  eteen avautuu  hieno tunturimaisema. Upeassa valkoisessa laaksossa nouset pikkuhiljaa ylöspäin, molemmilla sivuilla rinteet jatkuvat valkoisena. Kun nousu loppuu avautuu upeat maisemat. Eteläpuolelta näkyy Terbmistunturin upea pahtaseinä, edessä Saarijärvelle oleva pitkä ja upea lasku. Kauempana edessä Saana ja sen takana olevat tunturit. Upea mahdollisuus nauttia vielä avarasta tunturimaisemasta saa hienon lisämausteen kun aloitat pitkän laskun kohti Saarijärven autiotupaa.

Noin 4km laskun jälkeen pieni pätkä hiihtoa tuvalle.
Ja taas tämän reissun mukaisesti, mikäli oikein laskin, kymmenes kerta että tulen tyhjälle autiotuvalle. Oletin että vapun aattona Saarijärvellä olisi ollut jopa ruuhkaa, mutta olihan meitä minä ja Soolo.
Parisen tuntia myöhemmin varaustuvan puolelle hiihteli nämä "ulkomaan" matkakaverit tuoden mukanaan pilkkimieheltä saamiaan rautuja.
Sovimme että pidämme viimeisen illan herkutteluhetken, he lupasivat paistaa raudut ja minulla oli vielä yksi annos lättytaikinaa, niin minä lupasin paistaa lätyt. Saimme vielä lisävahvistukseksi tämän paikkakuntalaisen pilkkimiehen, joka toi vielä lisää rautuja paistettavaksi.
Mukava oli tämän herkutteluhetken aikana turista ilman kiirettä olleen pilkkimiehen kanssa tämän perän asioista.

1.5. Miten kaksi viikkoa voi mennä niin äkkiä?

Heräsin aamulla ennen viittä nauttimaan vielä tästä tunturin aamusta. Muutama kiiruna tai riekko kuulosti olevan Soolon ja minun seurana, viereisen joen vedet virtailivat hiljakseen kohti jäämerta.

Aurinko nousi itäisen tunturin rinteen takaa vappuaamun kunniaksi. Hiljaista alueen kiertelyä, kuvien napsimista ja tunturituumailua. Hieno reissu alkoi olla lopussa. Keliolosuhteista johtuen siitä tuli aivan erilainen mitä olin etukäteen suunnitellut. Ajatuksissa oli ollut hiljaiset välitunturit, missä voisit hiihdellä päivätolkulla näkemättä ketään. Nyt se vaihtui kiertomatkaksi ja nautiskeluksi yliperän kämpille. Sieltäkin löytyy mahdollisuus viettää aikaansa tuntureiden suojassa omien ajatustensa kanssa, mutta mieleenpainuvia olivat myös monet tunturituttujen tapaamiset eri tilanteissa, hienoja hetkiä ja hienoja ihmisiä. Vaikka tämä oli Soololle vasta kolmas talvireissu yliperälle, niin uskomattoman laajasti Soolokin on jo saanut tunturituttuja.

Ilman mitään kiirettä pakkailin varusteet aamupalan jälkeen lähtökuntoon ja lähdimme kohti Kilpisjärveä. Hyvä keli, pääosin myötämäkeä, jarrutellen auraamalla pitkin tunturin rinnettä ja Soolon aisoista ohjaten laskimme Tsahkal-järvelle. Vielä järven ylitys ja lasku autolle, tässä se nyt sitten oli. Puhelimella saunan lämmityksen tilaus Ropinpirtille ja auton keula kohti etelää. Muutamia kertoja kuulin eri tuvilla ihmisten kyselevän, että oliko tällä kämpällä jätehuoltoa. Kahden viikon vaelluksen roskani näytti sopivan hienosti 1L minigrip pussiin ja silti muutamia asioita tulee pakattua ensi kerralla toisin, niin roskat vielä vähenee. Nämä vähäiset roskat kulki helposti mukana kotiin saakka.

Yksi mieleenpainuneita oivalluksia tältä reissulta on se, että anna itsellesi aikaa vain olla, nauti tekemättä mitään. Katsele ympärilläsi olevaa maisemaa tai sulje silmäsi, aisti korvillasi ja kasvoillasi ympäristöäsi. Silmät kiinni kuulet ja tunnet paljon enemmän. Ei turhaan Pikku Prinssi kirjassa kirjoiteta: "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä" 

 Vaellusreissun kuva-albumi