Tuttuja tapaamassa tunturissa 18.4. - 1.5.2018

Taas muistutuksena, että kun klikkaat valokuvaa, niin se aukeaa isommassa koossa.

18.4. Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos

Sääennusteet ja maastosta tulleet tiedot vahvistivat "pelkoni", että lumen kantavuus ei riitä koiralle
välituntureilla. Yliperälläkään kun ei oikein kuulostanut lumi kantavan, varsinkin kun minun tapauksessani sen pitäisi kantaa myös koiraa.
Jotain hyvääkin löytyi sääennusteista, lähtöpäivälle keskiviikolle oli lupeissa kirkasta auringonpaistetta, joten se sai aikaan myöskin suunnitelman muutoksen. Alunperin olin ajatellut yöpyväni Oulussa ja jatkavani sieltä matkaa aamulla niin että ehtisin illaksi vielä ensimmäiselle autiotuvalle.
Ohitin Oulun ja jatkoin matkaa n. 300km päähän Kilpisjärvestä ja jäin nukkumaan autoon tienvarteen. Siitä olisi hyvä jatkaa aikaisin aamulla eteenpäin.
Vähän ennen klo 09 saavuin Ropinsalmelle, vaikka tiesinkin etten siitä lähde, niin pysäytin auton tien levikkeelle ja kävin tunnustelemassa lunta. Pinnassa oli ohuen ohut kuori ja sen alla oli hyvin karkea sokerimainen lumi, jolla ei ollut minkäänlaista kantavuutta. Koska Ropinpirtti aukeaa vasta klo 09 niin samalla vaihdoin odotellessa jo vaellusvaatteet päälle.
Sitten Ropinpirtille munkkikahville ja kuulostelemaan ensimmäiset terveiset tunturista. Useampi lähtijä oli yrittänyt sieltä liikkeelle, jotkut olivat jopa päässeet Ropin autiotuvalle asti ennen takaisin palaamista, osa oli palannut jo aikaisemmin takaisin. Joku oli lähtenyt Kalkoaivin tien kautta ja oli kyllä joku onnistuneesti myös päässyt avotunturiin, jossa lumen kantavuus oli kuulemma vähän parempi. Upeassa auringonpaisteessa jatkoin matkaa Kilpisjärvelle.


 Luontotalon parkkipaikalla ahkion laitto lähtökuntoon ja n. klo 13 olin valmis lähtöön. Kelkkareittiä Tsahkaljärvelle ja siitä kohti Saarijärveä. Muutamia kelkkoja liikkeellä ja matkan varrella tuli joitakin päivähiihtäjiä vastaan, t-paita varustuksella, eli lämmintä oli mukavasti. Noin 2,5h hiihtelyn jälkeen saavuin Saarijärven autiotuvalle. Autiotuvan puolella yksi miesvaeltaja ja jonku toisen tavarat. Varsin pian tunturista palasikin paikalle yksinäinen naisvaeltaja. Lisäksi paikalle tuli pariskunta kahden reen ja neljän malamuutin kanssa. Muutamia ihmisiä poikkesi vaelluksen lopuksi tuvalla tauolla, mutta jatkoivat vielä matkaa Kilpsijärvelle. Malamuuttien kanssa kulkeat laittoivat teltan pystyyn ja itsekin pystytin autiotuvan läheisyyteen vaelluskodan yöpymistä varten ja siirryin nukkumaan jo n. klo 21. Kodassa oleva sisäteltta toimii koiran kanssa nukkuessa hyvin. Aikaisemmin omatekemässäni kodassa haasteena oli, että koiran oli helppo poistua kodan liepeen alta ulos, jos siellä oli jotain mielenkiintoista. Nyt Soolo haki nukkumapaikan vierestäni ja jossain vaiheessa yötä se käänteli kuononsa poskeani vasten ja jatkoi rauhassa uniaan.
Yön aikana kuulin kun lunta sateli ja riekot pitivät ympäristössä omaa konserttiaan.

19.4. Sumua ja tunturituttuja
Heräsin n. 5:30, uutta märkää lunta oli satanut n. 5 cm. Kävin Soolon kanssa pienen aamulenkin etten olisi mennyt liian aikaisin häiritsemään autiotuvassa nukkuvia, nimittäin pari vaeltajaa oli siellä yötä. Aamupala ja tavaroiden pakkaus kaikessa rauhassa ja noin klo 09 lähtövalmiudessa. Keli oli totaalisesti erilainen kuin eilen, näkyyys olematon ja märkälumi tahtoi pakkautua ahkion etupuolelle. Eli keli oli ahkion vetäjä Soololle varsin raskas. Noin puolivälissä Kuonjarjohkan kämpälle menoa tuli takaa päivän ensimäinen moottorikelkka ja se vähän helpotti etenemistä tallatessaan tuoreen lumen vähän tiivimmäksi. Näkyvyys oli vieläkin huonontunut, nyt näkyvyyttä oli enää n. 100m. Jonkin tauon aikana kuuntelin kun riekko nauroi taaperruksellemme. Yhden tauon aikana Soolo kertoi nenällään ja korvillaan että perässä on joku tulossa, joten jäin odottelemaan. Sumun seasta tulikin näkyviin pari ahkion vetäjää, espanjalaisia joista toinen tosin sanoi asuneensa suomessa jo 16 vuotta. He olivat yöpyneensä Saarijärvellä varaustuvassa ja kertoivat lähteneensä melkein heti meidän perään kämpältä. Soololle nämä ohitukset eivät oikein sopineet, lähtiessämme liikkeelle se otti miehet nopeasti kiinni ja ohitti heidät. Reilu kilometri ennen Kuojarjohkan autiotupaa näin että edestä on tulossa koiravaljakko ja väistin reitiltä sivuun, jotta valjakon olisi helpompi meidät ohittaa. Jostain syystä ohjaaja pysäytti valjakon meidän etupuolelle ja meidän oli pakko jatkaa sivussa heidän ohi. Koko koiravaljakko meinasi kääntyä meidän mukana taaksepäin ja ohjaaja jäikin selvittelemään valjakkoaan, kun me jatkoimme kohti Kuonjarjohkan autiotupaa.

Tupa oli tyhjänä odottamassa, mutta pikkuhiljaa sinne alkoi kertyä väkeä. Varaustuvan puolelle tuli joku pariskunta ketä en tuntenut, mutta hetken keskusteltuamme hän kertoi minun nimeni ja "kylän" jossa asun ja kertoivat itse asuvansa minusta muutaman kilometrin päässä toisessa lähiössä. Myöhemminkin vaelluksella sain todeta että, kaikki näyttää apinan tuntevan.
Meekolta päin tuli tuvalle lisää kansainvälisyyttä kun paikalle saapui suomalaisen oppaan kanssa Australialainen ja Argentinalainen vaeltaja. He olivat olleet Helsingissä jossain seminaarissa tai vastaavassa ja olivat halunneet sen jälkeen lähteä suomen lappiin vaellukselle. Lisäksi autiotuvalle tuli vielä yksi Kuopiolainen pariskunta.
Kämppään piti hakea joesta lisää vettä ja vaikka tarjouduin sitä hakemaan, niin opas kertoi että he voivat Australialaisen miehen kanssa käydä sitä hakemassa. Lumen kantavuus oli todella huono ja he kahlasivatkin välillä lumessa haarojaan myöten veden haku reissulla.
Jatkossa sainkin kuunnella harvinaisen iloista naurua, joka ei ollut vahingoniloa. Varaustuvan puolelta lähti yksi mies veden haku reissulle. Kun hän ensimmäisen kerran upposi lumeen, niin kuului iloinen nauru Australialaisen suusta, kohta hän pyysi jo kaikkia katsomaan ja aina kun lumi petti niin nauru parani. Ja kun loppujen lopuksi paluumatkalla koko vesiämpäri kaatui niin nauru raikui todella reippaasti, se oli kyllä aitoa iloa.
Illan aikana Meekon suunnasta tuli pari naista tauolle ja taas vaihteeksi oli tuttuja liikkeellä.
Lämpötila pysyi koko päivän lämpimän puolella ja välillä sateli lisää lunta, eli edelleenkään lumen kantavuus ei Soolon kannalta ennustanut paranemista.

20.4. Kohti rauhallisempia seutuja.
Heräsin yöllä n, klo 04 kun Soolo vikisi ulkona. Se oli hypännyt terassilta alas ja Kuonjarin laaksosta puhaltava tuuli oli heittänyt sen makuualusta vähän kauemmas lumihankeen. Siirsin alustan terassin viereen, koska siinä sai samalla vähän tuulelta suojaa.
Nousin ylös taas n. 5:30, pieni aamulenkki ja samalla veden hakumatka. Aamupalan jälkeen taas varusteiden pakkaus ja n. klo 08 olimme valmiit jatkamaan kohti Meekoa. Pakkasta oli aamulla n. -2 astetta, joten keli oli tällä kertaa paljon miellyttävämpi kuin edellisenä päivänä. Matka etenikin varsin vauhdikkaasti, koko välillä ei edes yhtään vastaantulijaa. Näkyvyys oli edelleen varsin heikko, paikoin varmasti alle 100m. Jyrkähkön loppulaskun hoidimme niin että pidin toisella kädellä aisasta kiinni ja auraamalla pidin vauhdin sopivana, n. 2h hiihtelyn jälkeen tulimmekin tyhjälle autiotuvalle.

Hetken kuluttua Pitsusksen suunnalta tuli erikoisen näköinen kuljetus, Raittijärven poromiehet olivat viemässä roskakuormaa kohti Kilpisjärveä. Pitsuksen poromiesten "kylästä" oli purettu siellä ollut asuntovaunu ja samalla muutakin roskaa oli laitettu kuormaan.
Kohta perässä tuli vielä toinen kuorma, jossa oli asuntovaunus alusrunko kyydissä. Samalla kuulin että taas oli rakennettu pari uutta mökkiä poromiesten "alueelle". He jatkoivat matkaansa ja minä jatkoin taukoa, tunturissa ei saa olla kiire minnekään. Tunturitaksi toi moottorikelkan reessä tuvalle Kuopiolaisen pariskunnan jotka olivat tuttuja entuudestaan edellisen syksyn Rakitsanojan talkoista. Kertoivat kuullensa joltakin jo tien laidassa että olemme Soolon kanssa tunturissa. Tunturin tietotoimisto on kyllä uskomattoman tehokas, en ollut lähtiessä itse keskustellut kenenkään kanssa. Samaan aikaan pariskunnan kanssa tuli Meekon tuvalle myös yksinäinen miesvaeltaja, joka oli aloittanut oman vaelluksensa Ropinsalmelta ja oli näköjään selvinnyt tänne asti, kertoi kyllä takin olevan jo melko tyhjän.
Pariskunta lähti hiihtämään kohti Pitsusta ja minä lähdin n.13:30 jatkamaan matkaani kohti Porojärveä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut, mutta lämpötila oli taas plussan puolella. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen tulin Porojärven autiotuvalle, joka sekin odotti minua tyhjänä. Illan sainkin viettää tuvalla rauhassa. Soolokin pääsi levähtämään ensimmäisen vähän pitemmän hiihtopäivän jälkeen

21.4. Suosikki tuvalleni pitää päästä,maksoi mitä maksoi.
Heräsin aamulla n. klo 06, uutta lunta taas n. 5cm, näkyvyys heikohko ja lämpötila plussan puolella. Päätin jäädä odottamaan mahdollista sään muutosta. Puolen päivän seutuvilla näytti läheisyydessä olevalta yksityisen kämpältä lähtevän kuuden hengen hiihtoporukka liikkeelle, jotka suuntasivat kohti Kekkosen kämppää. Ilma oli kirkastunut ja näkyyys parantanut, aloinkin pakkaamaan varusteita lähtökuntoon. Oletin että melko lähelle Taabman tupaa menisi joku kelkan jälki, koska Harrijärvellä olevalle rajan kämpälle oli yleensä kulkijoita. Juuri ennen kuin sain itseni ja kämpän lähtökuntoon palasi hiihtäjät tälle tuvalle jossa aikoivat pitää välipalatauon. Siistin nopeasti kämpän ja starttasimme liikkeelle kohti Taabman tupaa. Lumi ei käytännössä kantanut lainkaan muuten kuin kelkan jäljellä. Oletin että ainakin Harrijärvelle pitäisi mennä kelkan jälki, joten rohkeasti eteenpäin. Kekkosen kämpän jälkeen näytti jälki jatkuvan, joten matka eteni aivan hyvin. Kelkan jälki meni tuttuun tapaan läheltä Goallan etelärinnettä mutta sen jälkeen se kaartoi kohti Ingajärveä. Päätin kuitenkin jatkaa jälkeä ja katsoa mistä käännyn kohti Taabmaa. Inggajärvellä oli vettä jään päällä eikä kelkan jälkikään siellä enää kantanut. Käänsin suunnan kohti Taabman tupaa ja Harrijärven eteläosaa. Pieni porotokka väisti meitä Inggavarrin rinteille. Harrijärven eteläkärjessä varmistelin etten hiihdä liian läheltä laskujoen suuta, koska siellä on lumikannen alla sulat vedet. Välillä kahlasimme molemmat, välillä vain Soolo, mutta kohtuudella pääsimme Taabman tuvalle noin 2,5 h hiihtelyn jälkeen. Kuten tällä autiotuvalla usein, niin tälläkin kertaa tupa oli tyhjänä.

Kämppäkirjasta taas laskeskelin vuoden aikana käyneet ja määrä taisi olla jossain n. 70 henkilön luokkaa kuluneen vuoden aikana. Yksi poromies näytti olevan kelkan kanssa liikkeellä, kun hän ajeli kämpän läheisyydestä ohi.

Illan aikana seurailin ympäristöä kiikarilla,kuten aika usein tulee vaelluksella tehtyä. Yleensä täällä on päässyt näkemään kettuja iltapalaa etsimässä. Nyt niitä ei näkynyt mutta riekkoja näytti olevan melko mukavasti alueella.





22.4. Leppoisaa päivähiihtelyä

Leppoisa aamu, pakkastakin viisi astetta. Sää oli selkeästi kirkkaampi kuin edellisenä päivänä. Lumen kantavuus ei vieläkään oikein hyvä, koska kuoren päälle satanut n.5 cm uusi lumi oli suojannut lumen kuorta, mutta kyllä se pääosin jo kantoi Sooloakin. Päätin lähteä päivähiihtelylle Varitgielaksen suuntaan tavoitteena nousta sen tunturin huipulle. Aluksi hiihtelin eilistä poromiehen kelkkajälkeä mutta varsin pian siirryin valkoiselle koskemattomalle hangelle. Suksimiestä lumi kantoi jo kohtuullisen hyvin, mutta välillä Soolo joutui kahlailuhommiin. Mukava oli hiihdellä hienossa säässä, koskemattomalla lumella ympärillä täydellinen hiljaisuus. Hiihdin tunturin "juurelle" ja aloitin nousun ylös tunturin länsirinnettä pitkin. Pikkuhiljaa  ylöspäin ja kiertämällä huipun eteläpuolelle hiihdin lähellä huippua poroaidalle. Valokuvia Norjan- , Tenomuotkan - ja Porojärven laakson suuntaan ja sen jälkeen hiihto tunturuin korkeimmalle kohdalle. Sitten lähdinkin jo paluumatkalle lasketellen varovasti tunturin pohjoisrinnettä alaspäin.


Vauhti oli pakko pitää hyvin hiljaisena, kun pelkäsin että kovassa vauhdissa Soolo voisi yhtä-äkkiä upota lumeen ja loukkaantumisriski olisi melko suuri. Laskun jälkeen suuntasin tulojäljilleni, joita pitkin oli hyvä jatkaa takaisin tupaa kohti. Ehkäpä reilu kilometri ennen tupaa näin että pari hiihtäjää on lähestymässä tupaa jostain Porojärven suunnalta. He ehtivätkin tuvalle jonkin verran ennen minua. Hiihtolenkille kertyi pituutta lähes kymmenen kilometriä, hyvä päiväretkipaikka maiseman ihailuun, koska sieltä avautuu hienot näkymät oikeastaan jokaiseen ilmansuuntaan.  Pariskunta oli poikennut tuvalle korjaamaan miehen rikkoutunutta suksen sidettä ja korjauksen jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa. Rauhallinen ilta, taas ympäristön tarkastelua, taivas pilvessä ja lämpötila pari astetta plussan puolella.

23.4. Suunnitelman muutoksia kelistä johtuen, taas kerran
Heräsin aamulla noin kuuden aikoihin, aamupala ja varusteiden pakkaus lähtökuntoon. Ilma oli taas muutaman asteen pakkasen puolella. Liikkeelle lähtö vähän klo 08 jälkeen omia kämpälle tulo jälkiäni pitkin. Koska lumen kantavuuden suhteen oli haasteensa eikä kovia pakkasia ollut tiedossa, niin en suunnannutkaan Norjan puolelle kuten yksi varasuunnitelma oli, vaan päätin jatkaa pohjoiseen kohti Somasjärveä. Harrijärven ylitys ja suunta kohti Muoddagorsan kurua. Lumi tuntui kantavan jo Sooloakin kohtuullisen hyvin. Kurun läpihiihdon jälkeen suunnan muutos länteen Adjatoaivin ja Seittikielaksen tuntureiden väliin. Tuntureiden välissä olevalla pienellä lammella oli kolme kaveria pilkkihommissa, kertoivat olevansa majoittuneena Harrijärvellä rajavartioston partiomajassa. Täällä tuntureiden välissä lumen kantavuus oli selkeästi heikompi kuin Harrijärven suunnalla, Soolo joutuikin välillä kahlailu hommiin. Heti kun Seittikielaksen rinteen korkeus sen salli käänsin suunnan Valtijokilaakson suuntaiseksi ja pyrin hiihtämään tunturiin piirrettyä korkeuskäyrää pitkin. Täällä oli taas lumella hyvä kantavuus. Laskun alas laakson pohjalle aloitin niin, että suunta oli siihen paikkaan, jossa Valtijoki vaihtaa laakson pohjalla olevan harjujonon itäpuolelle. Laskun aikana näin alhaalla pari ihmistä ja arvelinkin heidän olevan sama pariskunta, joka oli vieraillut Taabman tuvalla. He olivat ilmeisesti yöpyneet teltassa juuri tuolla samalla paikalla josta minun oli tarkoitus ylittää joki. Joki olikin ajattelemani ylityspaikan alapuolelta pitkän matkaa sulana, mutta tuosta kohti joen ylitys sujui vaivattomasti.

Täällä alhaallakin tuntui lumi kantavan, jatkoin joen länsipuolella n. 0,5 km:n päähän Somaslompolosta, paikassa jossa joki tekee lähekkäin kaksi n. 90 asteen mutkaa. Siinä on hyvä paikka vaihtaa taas joen itäpuolelle, josta on parempi maasto hiihtää Somaslompolon jäälle.


Somaslompolon reunalla näytti olevan jonkin pilkkiporukan leiri. Hiihtelin lompolon pohjoispäähän katsomaan uutta rajavartioston partiomajaa, joka on sinne rakennettu edellisen syksyn aikana. Partiomajan kautta hiihto Kobmajoen autiotuvalle, reilun 5h  ja noin 20 km hiihdon jälkeen tulimme tyhjälle autiotuvalle. Vaatteiden vaihto, kämpän lämmitys ja leppoisaa oleskelua. Illemmalla tuvalle hiihteli Pitsuksen suunnalta yksinäinen miesvaeltaja, joka jo kämpän ovelta tervehti Sooloa nimeltä, vaellustuttuja taas liikkeellä.
Loppuilta kuluikin mukavasti retkeilystä keskustellen. Soololle parinkymmen kilometrin ahkion veto näytti vieneen myös energiaa, hyvin tuntui lepo maistuvan kämpän lattialla.

24.4.  Iglun rakentelua

Aamulla jo vakiintuneesti ylös n. klo 06:00, aamupala ja tuumailin päivän suunnitelmaa.
Keli oli vähän huono näkyvyyden suhteen, lämpötila plussalla, tuulikin kohtuullisen voimakas ja luntakin ilmassa. Kämppäkaveri houkutteli jäämään kaveriksi iglun rakentamiseen, niinpä lähdimme katselemaan sopivaa iglun rakennuspaikkaa. Sondilla lunta tutkimalla löytyi paikka josta löytyi riittään vahvasti ja rakentamiseen sopivaa lunta. Sijainti oli n. 250m kämpältä Haltin suuntaan. Sain pikakurssin lumitiilien valmistamisesta ja teimme tehtäväjaon. Minä tein lumesta tiilet ja kaveri asensi ne paikoilleen. Sondilla oli hyvä piirtää iglun pohjan malli lumeen, halkaisijaksi sovimme 3,0m ja sitten hommiin.

Soolon tehtävänä oli toimia päävalvojana ja kelistä johtuen rakensin päävalvojalle lumesta tuulisuojan että se sai keskittyä valvontatyöhön tuulessa, joka muuten olisi heitttänyt lunta päälle koko ajan. Reilun kahden tunnin jälkeen olimme saanet rakentamisen jo hyvään alkuun ja palasimme autiotuvalle pitämään vähän taukoa. Toisella rakentamisosuudella ilmestyi lumisateen seasta Kobmajoen kurusta kuuden miehen porukka ahkioita vetäen. He poikkesivat tuvassa, mutta jatkoivat kohta matkaa kohti Norjan puolella olevaa Somashyttaa. Näkyvyys oli sen verran huono, että mahdollisesti eivät meitä edes huomanneet.

Hyvissä ajoin ennen katon sulkeutumista merkkasimme iglun oven paikan sekä sisä -että ulkopuolelle, jotta osaisimme kaivaa oviaukon seinän alta samalle kohdalle.  Vajaa 6h aloituksesta oli iglu valmiina, oven reikä seinän alta, kulkuaukolle rakennettuna tuulisuoja, ettei se täyttyisi lumella ja tuuletus"ikkuna" katossa. Hieno kokemus ja hyvää oppia minulle. Samalla Soolo sai hyvän huilipäivän, olihan se edellisenä päivänä kiskonut ahkiota n. 20 km.

25.4. Eteenpäin on elävän mieli.

Uni loppui totutusti n. klo 06:00, aamupala ja varusteiden pakkaus ja kämpän huolto.
Ulkolämpötila oli nollan tietämissä ja lumi oli märkää. Puoli yhdeksän seutuvilla lähdimme Soolon kanssa nousemaan kohti Kobmajoen kurua ja päivän tavoitteena oli hiihdellä Pitsusjärven autiotuvalle. Lumi tarttui suksien pohjaan ja kohta lähdön jälkeen voitelinkin sukset.
Kurussa nousua riittää ja kun siellä saa hiihtää tuntureiden välissä hyvässä suojassa niin heitin takkini ahkion päälle ja hiihtelin aluspaitasillani. Yleensä kurun pohjoisrinteillä on valtavat lumilipat ja siellä voi olla isojakin lumivyöryjä. Tällä kertaa vähäluminen talvi ja ehkäpä tuulensuunnat olivat saaneet aikaan sen, että nyt rinteet olivat ylhäältä pääosin aivan paljaana. Kurun päättymisen jälkeen hiihdin vielä Cahppesjärvien yli ja nousin Lássávárrin pohjoisrinteen päälle. Sieltä olikin hyvä kääntää suuntaa lounaaseen kohti Rássevaggia.

Testailin samalla puhelinta ja täältä alkaa puhelimen kuuluvuusalue joka jatkuu noin 3 km matkan laaksossa kuljettaessa kohti poromiesten kylää. Tuon samainen 3 km on myös laskua, sen verran jyrkkääkin se on paikoitellen, että tässäkin kelissä oli pakko jarruttaa Soolon vauhtia, ettei yllättäin pettävä lumi pääsisi tekemään yllätyksiä. Kannattelin toisella kädellä aisoista, niin saatoin säätää vauhtia ja tarvittaessa kannatella koiraa, jos lumi pettäisi. Täältä päin tullessa laakson pohjalla oleva poromiesten kylä rakennelmineen näkyy erittäin hyvin.

Kun olin laskenut tuon kolmisen kilometriä niin länsipuolella olevan tunturin rinne oli laskeutunut niin alas että pääsin kääntämään suunnan sen yli kohti Pitsuksen autiotupaa. Poroaidan ylitys oli helppo tehdä, kun siitä sai hiihtää yli. Noin 3,5h vierähti tuossa välissä aikaa, jälleen kerran sain tulla tyhjälle autiotuvalle.
Päivälämpötila oli tänään aika korkealla vaikka aurinko ei kirkkaasti paistanutkaan. Kämpän mittari näytti varjossa +10 ja koska epäilin sen lukemaa, niin kaivoin oman lämpömittarini esille. Samaa lukemaa sekin näytti, niin oli pakko uskoa.
Haltin suunnasta autiotuvalla poikkesi tauolla kaksi miesvaeltajaa, tiesivät Soolon nimen jo valmiiksi, olimme tavanneet pari vuotta aikaisemmin näillä samoilla seuduilla.


 Illan ja yön saimme viettää Soolon kanssa tällä ruuhkatuvalla kahdestaan. Ajoitus onnistui näköjään tälläkin kertaa siinä mielessä hyvin.







26.4. Otetaan rennosti, kuten rentoon retkeilyyn hyvin sopii
Aamulla pakkasta oli muutama aste, sopiva nautiskelupäivä. Istuskelin terassilla ja katselin rauhoittavaa maisemaa. Pilkkijöitä näytti  Pitsusjärvellä olevan kohtuullisen paljon, mutta ne eivät minun rauhaani häirinneet.

Iltapäivällä kämpän eteen tuli kelkkakuljetus, josta kaksi naista pudotti ahkion pois kyytistä. Toinen kävi kämpässä minulta varmistamassa että olenko minä minä, Soolo oli auttanut tunnistamisessa. Ilmeisesti olin lähtenyt tunturiin jonkun julkkiksen kanssa, kun jatkuvasti se näköjään tunnistettiin. Kelkkakyytiläiset, yhteensä viisi matkustajaa jatkoivat matkaansa kohti Haltia, josta nämä kaksi ahkion jättänyttä palasivat hiihtämällä takaisin varaustuvan puolelle.
Illansuussa sain autiotuvan puolelle vahvistusta kun Meekon suunnasta kämpälle hiihteli kolme miestä. Heistäkin kaksi oli tunturituttuja edellisiltä vuosilta, heistä toinen tosin tapasi Soolon nyt vasta ensimmäisen kerran. Mutta vaikka Soolo julkkikseksi osoittautuikin, niin sen kanssa on mukava olla reissussa, se sopeutuu erittäin hyvin eri tilanteisiin ja suhtautuu kulkijoihin hyvin ystävällisesti.
Rentopäivä, näissä päivissä realisoituu yksi vaelluksen hienouksista. Vaikka kotona olisikin vapaapäivä niin siellä on tunne että pitää tehdä jotain. Jälleen kerran sain viettää päivän hyvillä mielin tekemättä oikeastaan mitään.



Tai ehkä vieläkin parempaa, vaelluksen aikana on runsaasti aikaa puuhastella milloin mitäkin ihmisen parhaan kaverin kanssa.



 Sää oli päivän aikana varsin hieno, Haltin huippukin näkyi Pitsuksen tuvan pihalle hienosti. Muutama koiravaljakko oli kulussa ja pilkkijöitä tuli ja meni kauempana järvellä, "ruumis" ja mieli lepäsi.






27.4. Ulkomaille 
Nousin ylös aamulla jo ennen klo 04 seuraamaan auringon nousua. Noin tunnin nautin luonnonrauhasta autiotuvan lähiympäristössä kävellen. Täällä ei kuulostanut olevan edes kovin paljon kiirunoita liikkeellä. Puolikuudelta nousi loputkin kämpässä olevat aamupalalle, heillä oli kiire päästä rautupilkille. Sää oli hieno, pakkasta muutama aste, lumi kantoi kohtuullisen hyvin jo kävelijääkin.
Varaustuvassa yöpyneet Soolon tuntijat eivät olleet kovin paljoa vaelluksillaan poikenneet viittareitiltä, niin ehdotinkin heille, että lähdetään käymään päivähiihtelyllä Norjan puolella Pitsusjohkan kämpällä. Pakkasimme päiväreput mukaan ja laitoimme ne Soolon vetämään ahkioon. Upea aurinkoinen sää, hiihtelimme järven luoteispäähän, jonne on matkaa n. 4km. Siitä jokiuomaa pitkin n. 3km poroaidalle, vaikka yleensä poroaidat ylitetään niin tällä kertaa hiihtelimme poroaidan alta kohti valtakunnan rajaa.

 Noin kilometri hiihtelyä niin siirryimme Norjan puolelle. Maastossa tuota rajaa ei kyllä mitenkään huomaa. Edelleen noin kilometrin verran hiihtelyä jokiuomassa niin Pitsusjohkan kämppä oli edessä.

Juuri kun tulimme kämpän pihalle, huomasin piekanan kaartelevan melko matalalla kämpän pohjoispuolella. Edelleenkin ihmettelen sitä, että tämä kämppä on erittäin vähäisessä käytössä, vaikka se on niin helposti tavoitettavissa. Kämpän puuhuoltokin on viime vuosina parantunut, nytkin sisällä oli polttopuuta ja pihalta löytyi hyvää koivurankaa, josta voisi sahata lisää polttopuita. Yleensä siellä saa olla yksin, nytkin kämppäkirjan mukaan ei huhtikuun aikana ollut käynyt montaakaan vierasta.
Pidimme välipalatauoan ja lähdimme paluumatkalle. Nyt oli ensimmäiset kilometrit sopivaa alamäkeä, kun laskettelimme kohti Pitsusjärveä. Aurinko paistoi niin lämpöisesti että takki oli pakko heittää ahkion päälle.
Noin kilometri ennen Pitsuksen kämppää oli jäällä ns. saunatraileri ja pilkkiarkki. Trailerin omistaja oli kaverinsa kanssa olleet pilkillä jo lähes viikon. Edellisenä vuonna toinen hiihtokavereistani oli kuvannut tämän trailerin ja oli silloin sopinut että palkkioksi hän pääsee saunomaan. Nyt oli palkan maksun aika ja neuvottelun lopputuloksena minäkin sain oman saunavuoron. Eli hiihtelimme Pitsuksen kämpälle hakemaan saunavarusteita ja palasimme takaisin saunomaan. Eipä ole tullut aikaisemmin saunottua Pitsusjärven jäällä.

Juhlapäivä sai jatkoa vielä illalla, pilkkimiehet olivat ahkeroineet Pitsuksen autiotuvan läheisyydessä ja saalis oli melkoinen. Illan söimme porukalla rautuja, tunturineuvoskin hiihteli alkuillasta tuvalle ja pääsi osalliseksi samasta tarjoilusta.


28.4. Kohti Kekkosenkämppää

Tulipa viivähdettyä ns. ruuhkatuvalla vähän pitemmän aikaa, mutta eipä ollut tungosta. Olihan meitä sentään viisi miestä tämän viimeisen yöpymiseni aikana. Kovin aamuvirkkuja oli pilkkimiehet, kohta viiden jälken lähtivät jo pilkille, aamupalankin aikoivat syödä vasta pilkkireissun jälkeen. Itse vietin rauhallisen aamun, siitäkö johtunee että sähläsin kuksien kanssa. Kesken aamukahvin tunturineuvos ilmoitti että nyt kyllä juot hänen kuksastaan ja tottahan se oli. Oma kuksani oli kyllä siinä pöydällä vieressä tyhjänä odottamassa. Mutta tästäkin selvittiin hyvässä sovussa. Pakkailin varusteet ahkioon ja noin klo 10 suuntasin kohti Meekon autiotupaa pilvipoutaisessa säässä. Järveltä suuntasin kohti Pitsusköngästä, kahdestakin syystä. Mukavahan se on käydä suomen suurinta putousta katsomassa, vaikka se talvella onkin pääosin jäävaipan peittämä. Sitäkin parempi syy on  se, että sen kautta menee mielestäni parempi reitti, kuin se mistä "päämassa" kulkee. Ei tarvinnut Soolon kiskoa ahkiota niin ylös tunturiin ja samalla vältimme jyrkimmän laskun ns. nimismiehen majalle.

Mitä alemmaksi menin laaksoon niin sitä sumuisemmaksi keli muuttui. Hiihtelin reittiä pitkin ja vähän ennen Meekoa tuli koiran kanssa vaihteeksi taas tuttu kulkija vastaan. Häneltä kuulin että kaverini oli yöpyneet Meekolla teltassa ja olivat jo suunnanneet kohti Porojärveä. Hiihtelin Meekolle, tupa oli tyhjä mutta yksi makuupussi oli laverilla. Jäin viettämään aikaa tuvalle ja valmistelin itselleni vähän välipalaa. Taisinpa ottaa laverilla muutamat kauneusunetkin, mutta eipä tainnut lopputulos siitä paremmaksi muuttua.
Makuupussin omistajakin saapui kaverinsa kanssa, he olivat liikkeellä kahden koiravaljakon kanssa ja heistäkin toinen ennestään tuttu. Muistaakseni hän oli 16 vuotta sitten Sveitsistä  muuttanut Suomeen, puhui tietysti jo hyvin suomea. Toinen heistä oli valjakkohommien lisäksi aloittelemassa hevosten kanssa vaelluspalvelujen tarjoamista. tunturiratsut löytyvät tämän linkin kautta.
Aloitimme Yatzin pelaamisen itselleni oudoilla säännöillä ja siinähän vierähti muutama tunti. Pelikonkareita vähän nauratti välillä minun pelaamiseni, eikä pelin lopussa ollut tarvetta minun pisteitä laskea, mutta pääsin sentään pronssille.
Iltapäivällä kämpälle hiihteli tuttu kaveri Rovaniemeltä. Noin klo 18 seutuvilla lähdimme hänen kanssaan hiihtelemään kohti Porojärveä. Keli oli tuulinen ja luntakin oli vähän ilmassa. Hiihtelimme reipasta vauhtia ja saavuimme Porojärvelle noin tunnissa. Sieltä löytyi kaveritkin kenen kanssa olimme menossa Kekkosen kämpälle. Porojärven autiotupa oli täynnä ja pihalla oli yksi teltta pystyssä. Tauon jälkeen jatkoin vielä pienen pätkän hiihtoa Kekkosen kämpälle. Taisi hiihtoa kertyä tällekin päivälle lähelle 20 km, mutta pääosassa oli lepo ja nautiskelu.

29.4. Elämä tunturissa on yhtä nautiskelua

Taas vähän sumuinen ja pilvinen sää. Tämä vaellusreissu ei paljon muuta näköjään sisälläkään kuin nautiskelupäiviä.  Niitä oli tälle vaellukselle  kertynyt enemmän kuin laki sallii, mutta joskus tämmöinenkin reissu. Porukalla olemme hoitaneet tämän yhteisen päivän ruokahommat, tällä kertaa tiedossa oli poronkäristystä jälkiruokineen. Toinen tälle kämpälle kuuluva perinne on että täällä saunotaan oikein ajan kanssa.


Päivähiihtelynä lähdin Soolon kanssa nousemaan Valtijokilaaksoa ylöspäin, jonkin matkaa noustuani kaarsin joen yli länteen ja lähdin katsomaan löytäisinkö sulasta joutsenet, joiden huutelua ja lentoa olin jo aikaisemmin päässyt seuraamaan. Ja sieltähän ne upeat linnut löytyivät, tarkkailin niitä sen verran kaukaa, etten vaan turhaan häiritsisi niitä. Sen jälkeen lähdin jatkamaan hiihtoa Porojärvelle. Porojärven kämpän kohdalla ja siitä vielä vähän matkaa länteen on syytä varoa heikkoja jäitä. Siinä käy virtaus ja sen vuoksi kiersinkin laajahkon kaaren järven puolelta. Hiihtolenkin jälkeen olikin mukava painua saunan lauteille.
Saunan kiuaskin oli uusittu viime käynnin jälkeen, mutta löylyt oli pysyneet yhtä hyvänä. Illan aikana väki tuumaili omia jatkosuunnitelmiaan. Edelleenkin lumen kantavuus oli vähän kysymysmerkki, niin kerroin itse hiihtäväni takaisin Meekolle ja sen kautta kohti tienvartta.

 

30.4. Kohti Kilpisjärveä

Aamusta taas reippaana ylös, aamupala, varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Olin ensimmäisenä lähtövalmiina ja lähdimme Soolon kanssa palailemaan kohti Meekon autiotupaa. Matkalla näin reissun ensimmäisen kettuni, kun kettu kierteli Jogasjärven jäällä jolkotellen lopuksi Porovaaraan suuntaan.

Hiihtelin Meekolle ja jäin nautiskelemaan näistä viimeisistä hetkistä tunturissa, sehän oli koko tämän vaellusreissun johtava teema. Vapun aattona näytti olevan muitakin kulkijoita, useita hiihtäjiä näytti menevän Pitsuksen ja Haltin suuntaan. "Ulkomaan matkakumppanitkin" olivat  Meekon autiotuvalle tullessani juuri lähdössä kylälle päin. Jogaksen suunnalta tuli pariskunta tauolle ja hetken keskusteltuamme huomasimme olevamme tuttuja jo entuudestaan. Tauon jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa Kuonjarin suuntaan. Pilkkimiehetkin olivat paluumatkalla, tosin yksi oli jäänyt välille vielä pilkille.


Taisin viivytellä noin puolitoista tuntia ihmettelemässä ruuhkaa ja lähdimme Soolonkin kanssa nousemaan kohti Kuonjarjohkaa.
Upea keli, aurinko paistoi kuumasti ja komeasti, ns.  T-paita keli. Muitakin nautiskelijoita näytti olevan liikkeellä, nousun jälkeen löytyi pari auringonottajaa makoilemassa ahkioiden päältä.




Lähempänä Kuonjarin tupaa oli yksi pariskunta tauolla ja taas tuli tunturituttuja vastaan. Hyvin tunnistivat koiran olevan eri kuin edellisellä kerralla tavatessame.

 Kauempana etelän puolella huomasin kolmen hiihtäjän vetävän ahkioita valkoisessa tunturissa ja arvelin heidän olevan kaverini Kekkosen kämpältä ja varmistin asian kiikarilla. Ihmettelin vähän heidän suuntaansa, mutta en osannut arvata tässä vaiheessa että kylän vetovoima oli jo liian voimakas. Myöhemmin kuulinkin että suksien kärjet oli jo lukittu kohti Kilpisjärveä.



Kuonjarin tuvalla näytti olevan potkuripojat vasta menossa tunturiin, eli tuttuja oli näköjään tämän vuoden vaelluksella tunturit täynnä.
Kuonjarin autiotuvalla pidin taas reilun, varmaan ainakin kahden tunnin tauon. Autiotuvalle kertyikin väkeä niin että meitä taisi enimmillään olla jo kahdeksan henkeä siellä.

Tämän jälkeen lähdin tämän päivän viimeiselle hiihto-osuudelle.
Laskin kämpältä jokiuomaan, josta nousin ylös viittareittiä. Nousun jälkeen käänsin sukset pois reitiltä, koska halusin nautiskella vielä tästä lähes viimeisestä hiihtoosuudesta aivan rauhassa hienoissa maisemissa. Jättämällä Kuonjarvaaran rinteet pohjoispuolelle  eteen avautuu  hieno tunturimaisema. Upeassa valkoisessa laaksossa nouset pikkuhiljaa ylöspäin, molemmilla sivuilla rinteet jatkuvat valkoisena. Kun nousu loppuu avautuu upeat maisemat. Eteläpuolelta näkyy Terbmistunturin upea pahtaseinä, edessä Saarijärvelle oleva pitkä ja upea lasku. Kauempana edessä Saana ja sen takana olevat tunturit. Upea mahdollisuus nauttia vielä avarasta tunturimaisemasta saa hienon lisämausteen kun aloitat pitkän laskun kohti Saarijärven autiotupaa.

Noin 4km laskun jälkeen pieni pätkä hiihtoa tuvalle.
Ja taas tämän reissun mukaisesti, mikäli oikein laskin, kymmenes kerta että tulen tyhjälle autiotuvalle. Oletin että vapun aattona Saarijärvellä olisi ollut jopa ruuhkaa, mutta olihan meitä minä ja Soolo.
Parisen tuntia myöhemmin varaustuvan puolelle hiihteli nämä "ulkomaan" matkakaverit tuoden mukanaan pilkkimieheltä saamiaan rautuja.
Sovimme että pidämme viimeisen illan herkutteluhetken, he lupasivat paistaa raudut ja minulla oli vielä yksi annos lättytaikinaa, niin minä lupasin paistaa lätyt. Saimme vielä lisävahvistukseksi tämän paikkakuntalaisen pilkkimiehen, joka toi vielä lisää rautuja paistettavaksi.
Mukava oli tämän herkutteluhetken aikana turista ilman kiirettä olleen pilkkimiehen kanssa tämän perän asioista.

1.5. Miten kaksi viikkoa voi mennä niin äkkiä?

Heräsin aamulla ennen viittä nauttimaan vielä tästä tunturin aamusta. Muutama kiiruna tai riekko kuulosti olevan Soolon ja minun seurana, viereisen joen vedet virtailivat hiljakseen kohti jäämerta.

Aurinko nousi itäisen tunturin rinteen takaa vappuaamun kunniaksi. Hiljaista alueen kiertelyä, kuvien napsimista ja tunturituumailua. Hieno reissu alkoi olla lopussa. Keliolosuhteista johtuen siitä tuli aivan erilainen mitä olin etukäteen suunnitellut. Ajatuksissa oli ollut hiljaiset välitunturit, missä voisit hiihdellä päivätolkulla näkemättä ketään. Nyt se vaihtui kiertomatkaksi ja nautiskeluksi yliperän kämpille. Sieltäkin löytyy mahdollisuus viettää aikaansa tuntureiden suojassa omien ajatustensa kanssa, mutta mieleenpainuvia olivat myös monet tunturituttujen tapaamiset eri tilanteissa, hienoja hetkiä ja hienoja ihmisiä. Vaikka tämä oli Soololle vasta kolmas talvireissu yliperälle, niin uskomattoman laajasti Soolokin on jo saanut tunturituttuja.

Ilman mitään kiirettä pakkailin varusteet aamupalan jälkeen lähtökuntoon ja lähdimme kohti Kilpisjärveä. Hyvä keli, pääosin myötämäkeä, jarrutellen auraamalla pitkin tunturin rinnettä ja Soolon aisoista ohjaten laskimme Tsahkal-järvelle. Vielä järven ylitys ja lasku autolle, tässä se nyt sitten oli. Puhelimella saunan lämmityksen tilaus Ropinpirtille ja auton keula kohti etelää. Muutamia kertoja kuulin eri tuvilla ihmisten kyselevän, että oliko tällä kämpällä jätehuoltoa. Kahden viikon vaelluksen roskani näytti sopivan hienosti 1L minigrip pussiin ja silti muutamia asioita tulee pakattua ensi kerralla toisin, niin roskat vielä vähenee. Nämä vähäiset roskat kulki helposti mukana kotiin saakka.

Yksi mieleenpainuneita oivalluksia tältä reissulta on se, että anna itsellesi aikaa vain olla, nauti tekemättä mitään. Katsele ympärilläsi olevaa maisemaa tai sulje silmäsi, aisti korvillasi ja kasvoillasi ympäristöäsi. Silmät kiinni kuulet ja tunnet paljon enemmän. Ei turhaan Pikku Prinssi kirjassa kirjoiteta: "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä" 

 Vaellusreissun kuva-albumi