Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, reissukertomus kevät 2011

Siitä huolimatta.

Kevätvaellus käsivarren ympäristössä 8. - 22.4.2011 

Täältä löytyy kaikki julkaistut reissun kuvat:

Kaikki julkaistut reissukuvat

7.4.

Viimeisten tavaroiden pakkaus, kamat kyytiin ja nokka kohti pohjoista.
Ronin kanssa ajo noin puolimatkaan, matkalla alkaa jo mieli asettumaan tuleviin vaelluspäiviin.

8.4.

Matka jatkui Haukiputaalta n. 8:30, kun lähdin ajamaan kohti Kilpisjärveä. Pysähtelin useita kertoja matkalla ja jo perinteiseen tapaan pysähdyin Ropin pirtille munkkikahville ja kyselemään tunturin kuulumiset. Ropilla olin n. 15:30. Sieltä vielä ajo kilpikselle, reissuvaatteet päälle ja tavarat lähtövalmiiksi luontotalon parkkipaikalla.  Ilma oli melko lämmin, lämpöasteita oli n. +4ºC astetta ja aurinko paistoi ja sulatteli lumia parkkipaikalta niin, että asfaltti oli paikoitellen paljaana. 

Noin klo 18:00 pääsin aloittamaan varsinaisen vaellusreissun. Täältä lähdettäessä on aina ensimmäinen haaste saada ahkio vedettyä Tsaikkaljärvelle. Yhteistyössä Ronin kanssa hoidimme nousut, välillä taukojakin pitäen. Pari ulkomaalaista päivähiihtelijää tuli tässä alkumatkalla vastaan. Järvelle nousun jälkeen suuntasimme vastarannalle ja lähdimme kohti Saarijärveä viittareittiä pitkin. Matkalla katselin sulana virtaavan veden kuvioita. katselin taas tunturimaiseman avoimuutta ja nautin tunturin hiljaisuudesta. 

Noin 20:45 saavuimme Ronin kanssa Saarijärven tuvalle. Tupa oli tyhjä, mutta todella epäsiistissä kunnossa. Vaihdoin hiihdon aikana kostuneet vaatteet kuiviin ja virittelin kaminaan tulen ja valmistin itselleni syömiset iltapalaksi. Noin 23:00 seutuvilla huomasin että revontulet loimottivat taivaalla ja pakkanenkin oli lupaavasti kiristynyt n. -10ºC asteen seutuville. Kävin vielä ulkona kuuntelemassa tunturin hiljaisuutta, siinä on jotain juhlallista kuultavaa, kun ei kuulu mitään.

9.4.

Heräilin aamulla seisemän maissa, laittelin aamupalan rauhassa, siivosin kämpän ja pakkailin tavarat lähtökuntoon. Noin kymmenen maissa olin valmis jatkamaan matkaani ja lähdin nousemaan kohti Duolljehuhputtia. Jonkin matkaa noustuani muutin suuntani kohti poroaidassa olevaa sopivaa aidan ylityspaikkaa ja siirryin Norjan puolelle.

Otin suunnan suunnilleen luoteeseen, koska halusin välttää Aldorassan ja Duolljehuhputin välistä tulevan joen jyrkkäreunaisen jokiuoman. Ilma oli pilvipoutainen, tuuli puhalsi melko voimakkaasti vastaisena. Paikoitellen lumen kantavuus ei riittänyt Ronille, vaan se joutui kahlaamaan hiihtojäljessäni. Jokiuoman ylitettyäni päätin jatkaa suunnilleen samalla suunnalla laakson pohjalla virtaavan Aldojohkan itäpuolella. Heargevárrin koillispuolella pidimme ruokatauon, olin aamulla tehnyt voileivät valmiiksi ja termospullosta join palanpainikkeeksi teetä. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa pitkin jokiuomaa, tähän asti näkyvyys oli ollut hyvä, mutta nyt tuuli vaan yltyi ja se toi tullessaa myös lumisateen. Laakson pohjalla tuumailin jatkoreittiäni, tavoitteenahan oli Lossuhytta. Ajattelin jatkaa edelleen suoraan laakson pohjaa pitkin ja nousta Nigosjavren kohdalta ylös tunturiin. Lämpötila oli noussut plussan puolelle ja uusi tuulen mukanaan tuoma lumi alkoi tarttumaan suksien ja ahkion pohjaan ja nousu tunturiin tuntui todella työläältä. Lisäksi voimakas vastatuuli toi nousemiseen oman lisähaasteensa, hetken tuumasin ja tein suunnitelman muutoksen, käänsin suunnan Leattanin rinteen suuntaisesti lounaaseen ja lähdin varovaisesti tulemaan alas tunturin sivurinnettä pitkin tarkoituksena löytää sopiva paikka teltalle. 

Kun löysin mielestäni sopivan paikan, vapautin Ronin valjaista ja laitoin sille ensimmäiseksi takin päälle ja lapioin sille lumesta tuulisuojan. Tämän jälkeen aloin kaivamaan lumeen teltalle sopivaa paikkaa ja käytin kaivettua lunta tuulimuurin rakentamiseen teltan ympärille. Pystytin teltan ja heitin teltan vähän teltan pohjaa isomman routamaton telttaan sisälle. Sen kun laittaa ensin teltan pohjalle, niin sen päälle on hyvä koiran mennä ja siihen on myös hyvä laittaa varusteensa. Teltan pystyksen aikaan osa varusteista oli kostunut ja vaihdoinkin ensimmäiseksi kuivat vaatteet päälle. Keittelin teltassa itselle päivällisen ja annoin Ronille sen iltaruuan. Noin 22:00 seutuvilla sitten asetuin nukkumaan.

10.4.

Johonkin aikaan yöstä heräsin, kun tuuli puhalsi vieläkin voimakkaammin ja puisteli telttaa. 

Nyt rakentamastani tuulimuurista oli oikeasti kunnon hyötyä,  Heräsin aamulla noin 7:00 seutuvilla, tuuli oli heikentynyt selvästi. Kävin ulkona tarkastelemassa tilannetta ja totesin näkyvyyden olevan selkeästi parantunut eilisestä. Rauhassa nautiskellen valmistin aamupalan teltassa ja pulmunenkin kävi meitä tervehtimässä teltan oviaukolla. Pakkasin tavarat ja noin klo 10:00 olimme valmiit jatkamaan matkaa. Lähdimme nousemaan tunturiin, vedimme ahkiota yhteistyössä ja nousimme vinottain ylös tunturin rinnettä. Nousua ylös oli kaiken kaikkiaan noin 200m ja selvisimme siitä kohtuu hyvin. Aldorassan ja Leattanin väliseen satulaan noustuani avautui eteeni jyrkkäreunaisten norjan tuntureiden maisemat. 

Samalla pääsimme helpolle laskuosuudelle. Mietiskelin laskun aikana vähän eri reittivaihtoehtoja ja ajattelin että voisimme kiertää Gieddoaivin läntisen huipun länsipuolelta. Näin olisimme voineet välttää yhden tunturille nousun. Laskin jonkin matkaa siihen suuntaan, mutta sitten käänsin kuitenkin suunnan kohti Bajit Gakkurjávrea kohti. Keli oli selkeästi parempi kuin eilen, niin ajattelin että nousu on pienempi paha kuin kiertämisen tuomat lisäkilometrit. Katselin laaksossa olevista isoista kivistä sopivan tuulisuojan, pidin sen suojassa leivänpuraisu tauon noin klo 13:00 seutuvilla. Tauon jälkeen hiihdin järven pohjoispuolelle ja aloitin ns. siksak nousun Gieddoaivin huippujen väliseen satulaan. Loivasti nousemalla Ronin ahkion veto urakka pysyi selvästi helpompana.. Satulaan nousun jälkeen pääsimme ns. loppulaskuun kun lähdimme laskemaan ja jonkin aikaa laskettuamme pikkuhiljaa kaartamaan kohti Lossuhyttaa. Jälleen kerran sain tulla tyhjään tupaan. Siirsin varusteet sisälle, vaihdoin vähän vaatteita ja aloitin työlääksi osoittautuvan tulen sytyttämisoperaation. Kosteiden koivujen, joita ei ole edes pilkottu, sytyttäminen vaatii ainakin minulta kohtuullisesti vaivaa. Valmistin itselleni päivällisen ja iltapuhteina korjasin toisen vaurioituneen suksisauvan somman kuntoon. Illalla noin 22:00 aikoihin alkoi ulkona satelemaan vettä, eli keli oli selkeästi plussan puolella. 

11.4.

Nousin aamulla noin klo 07:00 aurinkoiseen aamuun, tuuli oli vienyt sateen mennessään. Ilma oli kirkastunut ja vähän pakastunut. Tavanomaiset aamutouhut, tavaroiden pakkaus ja tuvan siivous. Noin 10:00 maissa lähdimme nousemaan tunturiin suuntana suunnilleen luode. Vuosia aikaisemmin Lossuhytan tuvalla eräs norjalainen vaeltaja merkitsi karttaani avoimena olevan tuvan paikan norjan puolelle tunturiin ja nyt ajattelin lähteä katsomaan, jos vaikka löytäisin sen tuvan sieltä. Tavoitteen mukainen reitti meni Skihpaoaivin länsipuolelta. Eilisestä opittuna valitsin taas nousuissa vinottaisen siksak-tyylin ja tällä kelillä pääsimmekin helposti nousemaan ylös tunturiin.

 Oli upeaa hiihtää vitivalkoisessa tunturissa upeassa auringonpaisteessa. Mitä ylempänä hiihtää, sitä upeammat maisemat sieltä avautuu.

Gieddecohkan länsipuolelta hiihdin Stuorra Rassajavrelle. Järveä (1049m merenpinnasta) pitkin oli hyvä hiihdellä ja katsella avaria maisemia. Karttamerkintäni mukaan tupa pitäisi löytyä jostain järven luoteispäästä, mutta etsinnöistä huolimatta ei sitä sieltä löytynut. Jatkoin eteenpäin ja nousin vähän ylemmäs tunturiin. Katselin kiikarilla ympärilleni ja lopulta huomasin pienen tuvan noin kilometrin päässä luoteispuolellani ylhäällä tunturin rinteellä. 

Hiihdin tuvalle, tupa oli lähes kokonaan lumen verhoama, oven edessäkin oli lapioitavaksi jonkin verran lunta.

 Tuvalta avautui upeat maisemat Skibotnin vuonon suunnalle. Lapioin tuvan oven edustan auki, oven saranat olivat rikki ja ovilevy oli vain nostettu paikoilleen. Sisältä löytyi varsin persoonallinen pieni tupa. Tupakirjasta selvisi tuvan nimi, se oli Parafinhytta. Tuvassa oli pieni kamina, vähän polttopuita, astioita ja kahdelle hengelle petipaikat. Toisella laverilla oli porontaljakin valmiina patjan päällä. 

Tupakirjan mukaan tuvalla oli käynyt v. 92 alkaen vajaa 20 kävijää vuodessa. En käyttänyt tuvan kaminaa, koska en halunnut käyttää siellä olevia vähäisiä puuvaroja. Järjestelin tavarani tupaan ja valmistelin itselleni vähän syömistä. Jossain vaiheessa ulkona maisemia ihastellessani huomasin, että Saanatunturikin näkyi tänne tuvalle todella hyvin, 

sen vuoksi kokeilin kännykkääni ja sekin pelasi hienosti suomen verkossa täysillä kuuluvuuspalkeilla. Päivällisen jälkeen lähdimme Ronin kanssa vielä vähän tutustumaan ympäristöön paremmin. Nousimme tuvan länsipuolella olevan  tunturin huipulle. Katselin ja valokuvailin maisemia sieltä ja sitten vauhdikas lasku tunturista alas ja vielä yksi nousu. Nousin tuvan viereisen tunturin huipulle. Sinne näkyi norjan maisemien lisäksi hyvin Halti ja Ridnitshalti rakennuksineen. Täältä ylhäältä kiikaroimalla löysin löytämäni tuvan pohjoispuolelta toisenkin tuvan, johon pitää käydä tutustumassa jollain toisella reissulla. Huipulta laskettelin taas alas tuvalle, iltatouhut ja hyvä yölepo rauhallisella tuvalla.

12.4.

Nukuin vähän normaalia pitempään, heräsin vasta vähän ennen klo 08:00. Eilinen aurinkoinen sää oli vaihtunut pilviseksi, lämpötila oli noin 0ºC asteen tietämissä. Tein aamupalan ja pakkasin tavarat ja olinkin lähtövalmiina jo noin 09:00 seutuvilla. Otin suunnan kaakon ja idän välimaastoon ja haeskelin sopivaa hiihtoreittiä Stuora Rassajavren koillispuolella tarkoituksena kääntyä sopivasta kohti Smuolgovaggiin. Lähdin laskeutumaan jokilaaksoa laakson itäreunaa pitkin alaspäin, en hiihtänyt aivan laakson pohjalla vaan yritin säilyttää osan ”korkohyödystäni” hiihtämällä itäreunan puolella. Olisinko hiihtänyt parisen kilometriä laaksoa pitkin, kun törmäsin laakson poikki menevään poroaitaan. Samalla kun katsoin sopivaa paikkaa päästä aidan yli , näin alhaalla laaksonpohjalla ajavan kaksi koiravaljakkoa. 

Laakson pohjalla oli aidassa aukko, josta valjakot pääsivät pysähtymättä jatkamaan matkaansa. Hiihdin laaksoa kunnes saavuin itään avautuvalle laaksolle. Käänsin hiihtosuuntani sen laakson suuntaiseksi. Laakson reunalla hiihtäessä näin alhaalla laaksossa mielenkiintoisen näköisen ilmeisesti vanhan kivestä rakennetun aidan ja kiikarilla katsoen näytti, että aidan vieressä oli pystyssä kivipaasi, jossa vaikutti olevan jotain tekstiä.

En kuitenkaan laskenut alas laaksoon katsomaan aitaa, vaan ajattelin palata paikalle jollain toisella reissulla. Laakson perukkaan hiihdettyäni lähdin tavoittelemaan Jeavesjavrea. Hiihdin järven selän yli kohti siitä lähtevää laskujokea, samalla näin laskujoen pohjoispuolella olevan ison kiven, joka monissa kartoissa on merkittynä kämpäksi. 

Jokiuomassa kulki moottorikelkan jälki, jota pitkin oli hyvä hiihtää, tosin lasku alas Marfejavrea ennen olevalle lammelle oli niin jyrkkä, että laskureittiä piti vähän haeskella ja mennä kierrellen ja kaarrellen. Jyrkimmän laskun jälkeen lasku jatkui vielä alas Marfejavrelle, korkeuseroa tuolle noin 1,5km matkalle kertyy noin 140m. Kelkkaura jatkui sopivasti Marfejavren eteläpäähän ja siitä piti tehdä pieni nousu tuntureiden väliseen satulaan ja sitten onkin edessä Pitsusjohkan laakso. Lasku laaksoon on varsin jyrkkä joten menin jyrkimmän osuuden Ronin edessä suksilla poikittain, jarruttaen aisoista ahkiota. Hetken laskeuduttua tuli Pitsusjohkan tupakin näkyviin. 

Rinteen loivettua mukava loppulasku vielä tuvalle. Perillä olin noin 14:30 tietämissä ja jälleen kerran sain mennä tyhjään tupaan. Lämpötila oli tässä vaiheessa jo reilusti lämpimän puolella. Siirsin tarvitsemani varusteet sisälle ja vaihdoin kämpälle sopivat vaatteet päälle. Edessä oli mukavan pitkä ilta, sai rauhassa laitella ruokaa, lueskella ja vain nauttia olostaan. Noin 20:00 tietämissä lähdin ulos valokuvailemaan ja kuuntelemaan tuntureita. Kiirunat pitivätkin ympärisössä omaa konserttiaan. Lämpötilakin oli laskenut jo 0ºC asteen tietämiin ja lumi alkoi muuttua vähän kohmeiseksi.

13.4.

Nousin ylös 7:00 seutuvilla, pakkasta olikin jo mukavasti n. -8ºC astetta ja aurinko paistoi. Aamupala, tavaroiden pakkaus ja lähtö kohti Pitsusjärveä noin klo 09:00. Hiihdin ensin jokilaaksoa pitkin,

kohti Pitsusjärven päätä. Pitsusjärven luoteispäässä oli yksi pilkkiarkki ja pilkkikota. Lähempänä tupaa oli vielä yksi pariskunta pilkillä. Tullessani Pitsuksen tuvalle n. 12:00 seutuvilla, niin samaan aikaan sinne tuli Haltilta päin iso ryhmä ihmisiä. Isompi ryhmä jatkoi pienen tauon jälkeen kohti Meekoa. Ison ryhmän perässä Haltilta päin tuli myös yksi pariskunta, jotka myöskin tauon jälkeen jatkoivat matkaa eteenpäin. Pilkillä ollut pariskunta pakkasi omat tavaransa ja lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Urtaslaaksoa.

Nautiskelin hienosta päivästä ja järveltä päin tuvalle hiihteli pari tuttua. 

Vilkas liikenne tuntui jatkuvan, kun varaustuvan puolelle tuli kuusi kaveria potkukelkoilla. Pakkassää ja auringon paiste olivat yhteistyössä saaneet aikaiseksi lumen pintaan peilikirkkaan pinnan ja hyvän vahvan kuoren. Ilta-auringon paisteessa oli hyvä hiihdellä tuvan takarinteillä nauttimassa hankikelistä.

14.4.

Heräsin aamulla noin klo 06:00 ja aloitin aamutouhut. Pakkanen oli edelleen samoilla seutuvilla kuin illalla, mutta aurinko tuntui lämmittävän ilmaa nopeasti. Noin klo 08:00 olin valmis jatkamaan matkaa ja lähdinkin nousemaan tuvalta tunturiin tavoitteena hiihdellä Kobmajoelle. Jäinen tunturin rinne oli melko vaikeakin hiihdettävä, nousin kuitenkin tunturiin ja kaarroin Rássevággiin. Jatkoin laaksosta koillisen suuntaan, kunnes tulin Kobmajoen viittareitille. Tultuani Kobmajoen kurulle oli edessä vauhdikas lasku alas Kobmajoen kämpälle. 

Laskun aikana tuli vastaan hollantilainen pariskunta, pysähdyin ja vaihdoin heidän kanssaan kuulumiset ja jatkoin laskuani eteenpäin. Laskuosuuden jälkeen tulin sitten Kobmajoen tuvalle. Ajattelin nauttia hienosta säästä ja pitää täällä reilun päivätauon, ennen jatkamista Somashytalle. Nautiskelin auringonpaisteessa tuvan edustalla ja lämpömittari auringonpaisteessa kipusi jopa + 30ºC asteen lukemiin. 

 Viivyin tuvalla noin 4h, tein ruuan ja paistattelin auringossa ilman paitaa. Noin klo 15:00 tietämillä lähdin jatkamaan kohti Somashyttaa. Poikkesin matkalla vielä Somaslompolon Seitakivillä

 ja Somasjärven jäätä pitkin hiihtelin upeassa auringonpaisteessa ja hankikelissä tuvalle. Hyvä tuurini tyhjien tupien kanssa tuntui jatkuvan, lisäksi tupa oli erittäin siistissä kunnossa. Tupakirjasta selvisi, että vastaan tullut hollantilaisparikunta oli siistinyt tuvan suorastaan juhlalliseen kuntoon. Tässä on esimerkkiä meille kaikille kulkijoille. Virittelin tulet kaminaan ja lämmitin vähän tupaa. Illan aikana tein reittisuunnittelua seuraavan päivän varalle. Vaikutti, että säätyyppi oli muuttumassa, mutta lämpötila oli ainakin vielä pakkasen puolella.

15.4.

Heräsin aamulla n. Klo 05:00, ulkona oli melko voimakas tuuli, joten päätin jatkaa vielä jonkin aikaa nukkumista. 7:00 seutuvilla nousin ylös ja totesin kelin olevan vieläkin samanlainen, tuuli juoksutti lunta ja näkyvyys oli huono. Päätin jäädä seuraamaan sään kehittymistä, lämpötila oli vieläkin pakkasen puolella. Pikkuhiljaa vaikutti tuuli heikkenevän ja ilma kirkastuvan ja noin klo 09:00 seutuvilla aloitin pikkuhiljaa lähtövalmistelut ja  noin 10:00 seutuvilla olin valmis jatkamaan matkaani, tavoitteena oli lähteä tavoittelemaan Reisadalenin laakson suunnalla olevaa tupaa. Hiihtokeli oli hyvä, laskettelin tuvalta järvelle, hiihdin järven yli ja aloitin loivan nousun tunturiin. Matkan teko oli todella helppoa, hankikeli, tuuli takana ja aurinko edessä, tunturihiihtäjän unelmakeli. Tästäkö johtunee, etten ollut suunnistamisen kanssa riittävän tarkkana. Nautin helposta menosta, Roni veti ahkiota mielellään ja myötätuulen avulla matka eteni melkein itsestään.

 Alunperin olin ajatellut mennä Ráikogielaksen pohjoispuolelta, mutta turhan myöhään huomasin ajautuneeni Ráikojavrelle ja siitä Ráikogielaksen eteläpuolelle. Todella nautinnollisesta etenemisestä johtuen huomasin virheeni vasta kun olin jo Geatkejohkan varressa. Ilma oli lämmennyt, pilvisyys lisääntynyt ja lumikin alkoi muuttumaan täällä jo vähän pehmeäksi. Mietin sopivaa reittiä Geatkevuophytalle ja päätin kiertää tuvalle pohjoispuolella olevan tunturin kaakkoispään kautta. Laskin jokiuoman pohjoispuolelle ja nousin tunturiin tunturikoivikon ja avotunturin rajalle. Siellä lumi vielä kohtuullisesti kantoi. Kiersin tunturin ja tulinkin tuvan kohdalle vähän ylempänä. Hain sopivan laskureitin alas ja tulin tuvalle noin klo 14:00. Tupa oli varsin persoonallisen näköinen, ovi oli puoleksi lumen peitossa. 

Lapioin lumet oven edestä pois ja hetken jo luulin tuvan olevan lukittu, kunnes ymmärsin oven aukeavan sisälle päin. Tuvassa oli erillinen eteinen, sen yhteydessä lukittu varastotila. Sisältä tupa oli varsin viihtyisä, siellä oli kolmelle hengelle petipaikat, lavereilla hyvät patjat valmiina. 

Tupakirjan mukaan tuvalla oli edellinen vierailija käynyt 14.11.2010. Polttopuu tilanne tuvalla oli sillä hetkellä hyvä, eteisen polttopuulaatikko oli täynnä ja ulkona oli pitkiä koivurankoja, joista saattoi sahata halkoja lisää. Astioitakin tuvassa oli kohtuullisesti, varsin viehättätä puuhella ja pöytä laverien välissä.

 Virittelin tulet hellaan ja pidin kunnollisen tauon. Lämpötila ulkona oli jo lähes + 10ºC astetta. Vähen myöhemmin iltapäivällä pakkasin päivärepun ja lähdin tutustumaan ympäristöön tarkemmin. Tuvan vierestä meni varmaankin poromiesten kelkanjälki jokivartta alaspäin ja lähdin tutkimaan mahdollista reittiä Jiertalle. Lumi ei enää kantanut oikeastaan muualla kuin kelkanjäljellä. Noin 4km hiihdon jälkeen lähdin kokeilemaan lumen kantavuutta nousemalla ylöspäin tunturiin. Paikoitellen lumi vähän kantoi ja välillä piti kahlata oikein kunnolla. Varsinkin Roni kahlasi lumessa välillä mahaansa myöten. Kuitenkin matka pikkuhiljaa eteni ja ylempänä lumen kantavuuskin parani ja noin 18:30 olimmekin jo Jiertan juurella. 

Tunturin rinne oli aivan paljaana lumesta ja jätin sukset paljaalle tunturin rinteelle ja jatkoin nousua tunturiin kävellen. Puolen tunnin nousun jälkeen olin Jiertan etelähuipulla. Avautuva maisema Reisadalenin laaksoon oli upea, samalla huomasin, että laakson puolelle oli todella vaarallinen lumilippa. Täältä jatkoimme nousua varsinaiselle tunturin huipulle. Ilma oli huiputukseen ihanteellinen ja pääsimme huipulle noin 19:30 aikoihin. Ihastelin huipulta avautuvia maisemia ja alhaalla olevan laakson jylhyyttä.

 Suomen puolen tunturit kiiltelivät upeasti ilta-auringon paisteessa. Palasimme takaisin suksille ja paluumatka sujuikin jo hieman paremmin, kun lämpötila oli jo vähän pakkasen puolella. Suksimiestä tekemäni latu-ura kantoi jo hyvin, Roni tosin kahlasi nytkin paikoitellen. Noin 21:30 saavuimme takaisin tälle upealle tuvalle. Tein vielä itselleni ruuan ja sulattelin lumesta vesiä valmiiksi, puolen yön maissa asetuin yölevolle.

16.4.

Heräsin aamulla n. Klo 08:00 tein aamupalan ja ruokin Ronin. Ilma oli muutaman asteen pakkasen puolella ja tuuli oli melko voimakas. Aurinkokin paistoi hienosti, mutta eteläpuolen tuntureiden takana näytti olevan tummia pilviä. Ajattelin kokeilla tuuria ja pakkasin päivärepun lähteäkseni tutkimaan Reisadalenin laaksoa vähän tarkemmin. Noin 3 km hiihdettyäni eilisiä jälkiäni iski lumimyrsky nopeasti päälle, näkyvyys hävisi ja lunta lensi oikein kunnolla. Lumi oli lisäksi vielä suojalunta, joka vei sukselta luiston. Mietin hetken ja tein päätöksen palata takaisin tuvalle. Koko paluumatkan tuuli oli voimakas ja näkyvyys heikko. Päätin pitää loppupäivän kämppäpäivää, ilmakin jossain vaiheessa muuttui aurinkoisemmaksi. Hoidin vähän Ronin turkkia parempaan kuntoon ja nautiskelin lueskellen, karttoja tutkien ja kiikarilla ympäristöä katsellen. Hyvissä ajoin illalla asetuin sitten yölevolle.

17.4.

Heräsin aamulla noin klo 06:00, pakkasta oli noin – 8ºC ja aurinko paistoi. Tein aamupalan ja pakkasin tavarat lähtökuntoon. Vähän ennen klo 08:00 olin valmis taas jatkamaan matkaa, tällä kertaa kohti Taabman tupaa. Hiihdin ensin muutaman kilometrin Geatkejohkan koillispuolella kunnes huomasin että joki on pääosin sula täällä alempana.

Siirryin hiihtämään jokivarren koivikkoon etsimään sopivaa ylityspaikkaa. Sellainenkin löytyi ja suihkaisimme joen toiselle puolelle. Suuntasin kohti laaksoa, jossa Roggejohka laskee Geatkejohkaan. Laakson alaosa osoittautui olevan soraharjujen sokkelo, soraharjujen sokkelossa piti etsiä sopivaa reittiä ja harjuen rinteissä ahkio välillä päätti keikahdella kyljelleen. Jatkossa jos täältä kuljen, niin valitsen reitin vähän ylempää tunturista. Jonkin matkaa noustuani reittikin tasottui, samalla nousin vähän ylemmäs jyrkäksi muuttuneen jokiuoman varresta.
 Noin 2 km ennen Roggejávrea jokiuoma muuttui helposti hiihdettäväksi ja laskin laakson pohjalle.  Matka jatkui hienossa valkeassa laaksossa ja ilmeisesti vastatuulesta johtuen pääsimme hiihtämään melko lähelle vastaan tulevaa kettua, huomattuaan meidät kettu kipusi nopeasti tunturin rinteelle meitä ihmettelemään.

Sain kuvailtua kettua kameralla ja videokameralla, ensin se nousi ylös laaksosta, ihmetteli meitä sieltä ja sitten se pikkuhiljaa laskeutui takaisin takanamme laaksonpohjalle nauttien välillä jopa mäenlaskusta mahallaan.

Roggejohka alkaa Roggejávresta, hiihdin järven yli ja jatkoin Sidusoaivin ja Roggeoaivin väliin. Tuntureiden välissä meni helposti hiihdettävä pikkuhiljaa nouseva tunturilaakso. Laakson jälkeen käänsin suunnan kohti Ciertegorsaa. Täällä joki kulki paikoitellen melko syvässä ja jyrkkäreunaisessa uomassa. Hiihdin vähän Ciertejávren pohjoispuolelta, etsin sopivan kohdan että pääsimme lähellä rajaa kulkevan poroaidan toiselle puolelle ja sitten loppuhiihto tuvalle, jonne saavuimme noin 13:30 tietämissä. Jälleen kerran vastassa tyhjä tupa,  vaihdoin kuivat vaatteet ja laitoin vedet lämpenemään tupaolosuhteissa tapahtuvaa peseytymistä varten  Reissu oli edennyt siihen pisteeseen, että ruokailun jälkeen oli aika nauttia lättykahvit. Nautiskelin yhden suosikkitupani rauhasta ja seurailin pääosin tuvan ikkunoista kiikarilla lähiympäristön ”elämää”. Olen useana vuonna ollut täällä juuri tähän samaan aikaan ja jälleen kerran porojen ”kalenteri” oli kunnossa. Illalla porotokka vaelsi pikkuhiljaa näkyviin JorbaCierten rinteille, tosin joku poromiehistä kävi kelkalla palauttamasa porot vielä takain tunturin toiselle puolelle.

18.4.

Tälle päivälle olin suunitellut reipasta päivähiihtelypäivää ja kämppäkierrosta.

Aamupalan jälkeen pakkasin päivärepun ja lähdin pikku pakkasessa ja auringonpaisteessa kohti Tenomuotkaa. Nousin ensin tuvalta JorbaCiertin länsipuolelle tuntureiden väliin. Välillä kiikaroin ettei porot vaan olisi kulkureitilläni, ettemme Ronin kanssa vain häiritsisi niiden elämää.  Jorba Cierten eteläpuolelta otin suunnan etukäteen olettamaani paikkaan Norjanpuolen Mirko-Johkan kämpälle. Hiihtelin jonkin aikaa etsimässä tupaa, mutta en sitä löytänyt. Sitten nousin vielä yhdelle korkeammalle tievalle ja sieltä näinkin tuvan. Hiihdin tuvalle totesin sen olevan lukittu.

Kämpän ulkoverhous oli ilmeisesti uusittu lähiaikoina. Samassa pihapiirissä oli myöskin kotapuut ja muita rakennelmia. Lähdin tuvalta jatkamaan tavoitteena seuraavaksi Deatnomuotkihytta. Noin tupien puolivälistä löysin maastosta vanhan kammin ”luurangon”.

Kiertelin, katselin ja kuvasin kammin rungon ja laitoin sen sijainnin muistiin. Kammilta hiihdin vielä lyhkäisen matkan Deatnomuotkihytalle.

Tuvalta löysin majoittuneena norjalaisen pariskunnan. He ottivat minut ystävällisesti vastaan ja keskustelimme sen aikaa kun pidin tuvalla pientä taukoa. Tauon jälkeen jatkoin matkaani päivän kolmannelle tuvalle eli Tenomutkan tuvalle. Hiihdin ensin tuvalta jokiuomaan, joka johtaa Tenomuotkaan. Tenomuotkan tuvan kohdalla joen tulosuuntani puolella on poroaita aivan joen rannassa. Tuvan kohdalla aidassa on portti, joten siitä on helppo kulkea. Vielä tullessani joen rannalle paistoi aurinko lähes siniseltä taivaalta. Valtavaaran suunnasta oli tosin nähtävissä ensimmäisiä merkkejä mahdollisesta sään muutoksesta.

Hiihdin joen yli ja nousin tuvalle. Pidin tuvalla välipalatauon ja lähtiessäni jatkamaan matkaa olikin keli muuttunut. Ulkona satoin räntää ja tuuli melko voimakkaasti. Hetkessä uutta märkää lunta tuli n. 10 cm. Hiihdin joen yli ja lähdin hiihtämään lähellä rajan pintaa kohti Taabman tupaa. Matkalla poikkesin vielä neljännellä tuvalla eli kävin katsomassa entistä rajavartioston kämppää.

Tuvalta hiihdin Ruunuvuopioon ja sieltä otin suunnan JorbaCierten länsipuolelle. Melko kovassa tuulessa palasin takaisin Taabman tuvalle. Hiihdon jälkeen tein itselleni päivällisen ja nautin kämpän rauhasta. Myöhemmin illalla sain tuvalle vieraita, kun sinne saapui kolmen vaeltajan ryhmä Porojärven suunnalta.

19.4.

Nousin kuudenmaissa aamulla ylös aamupalan laittoon. Tuvalla poikkesi aamulla yksi Raittijärven poromiehistä porokoiran kera. Hän istuikin pitkän aikaa tuvassa keskustelemassa kanssamme. Tälle päivälle ajattelin hiihdellä Pitsuksen tuvalle. Kiersin ensin Inggavarrin eteläpuolelta ja suuntasin sieltä Goallan ja Adjatoaivin väliin.

Sitten aloitin laskun Valtijokilaaksoon. Jokilaaksosta lähdin nousemaan Bumpovarrin itäpuolelle. Olin taas vaihteeksi vähän huolimaton suunnistuksen kanssa, kun piti nousta Veajetjohkan laaksoa ylös, niin nousinkin Doskalharjin eteläpuolelle Bumbogohpin kohdalla olevaa jokiuomaa pitkin. Nousun aikana pidin ruokatauon ja  katselin kiikarilla Valtijokilaaksoa. Nousun jälkeen huomasin reittivirheeni ja lähdin kiertämään Doskálhárjin eteläpuolelta. Yritin säilyttää nousussa saamani korkeuden ja ohitin Nassagohpijávret niiden pohjoispuolelta ja jatkoin ”korkeuskäyrää” pitkin kohti luodetta. Edessä oli vielä jyrkähkö lasku tunturilta alas poroaidalle.

Hiihtelin Pitsuksen tuvalle ja tuvalla oli neljä pilkkimiestä, mutta he tiesivät tupaan olevan muitakin tulossa. 

Autiotuvan puolella yöpyikin lisäkseni kuusi henkilöä. 

20.4.

Nousin aamulla ylös taas n. 6:00 seutuvilla ja tein omat aamutouhuni. Noin yhdeksän aikoihin lähdin kohti Lossuntupaa. Hiihdin järven yli ja heti kun maasto antoi myöten, otin suunnan kohti Urtaslaaksoa. Laskin vinottain Riimmajärven itäpäähän. Hiihtelin siitä Urtashotellille. Kävin hotellissa sisällä valokuvaamassa ja kuittaamassa tupakirjan.

 Keli oli taas muuttumassa tuuliseksi ja luntakin sateli hieman. Hiihtelin laaksoa pitkin Lossun tuvalle ja jälleen kerran sain tulla tyhjälle tuvalle. Laitoin hiestä kostuneet vaatteet kuivumaan ja tein muitakin huoltohommia. Vähän myöhemmin tuvalle saapui pari miestä Saarijärven suunnalta. Jätin heidät rauhassa huoltamaan omia varusteitaan ja lähdin itse vielä päivähiihtelylle. Kävin ensin kuvailemassa läheistä rajavartioston partiotupaa ja lähdin sitten nousemaan Lossuniban pohjoispuolelle.

 Suuntasin kohti Urtaslaakson mutkassa olevalle tunturin laelle. Nousin hiihtämällä niin ylös, kuin se oli mahdollista. Sitten kun maasto muuttui kovin kivikkoiseksi jätin sukset ja jatkoin matkaa kävelemällä. Lähtiessäni kävelemään ajattelin jo olevani lähellä pahdan reunaa. Sain kuitenkin käytännössä kävellä lähes kilometrin ennen kuin pääsin katselemaan pahdan reunalta alas Urtasvankkaan. Tänne näkyi hyvin Urtaslaasko ja Urtaspahdan sivuprofiili.

Alhaalla näytti olevan pari pilkkiporukkaa kalan pyynnissä.  Sää oli kirkastunut upeasti ja lähdin palailemaan takaisin päin. Kävelin takasin suksille ja aloitin laskun Lossuntuvalle. Noin 22:00 seutuvilta saapui tuvalle vielä kaksi vaeltajaa kahden belgian paimenkoiran kanssa.  He vaikuttivat melko väsyneiltä, heidän matka Saarijärveltä tänne oli kestänyt 10 h.

21.4.

Nousin ylös aamulla noin 6:00 seutuvilla, pakkasta oli n. -10ºC ja ilma oli upea. Miehet nousivat perässäni ylös, laittelin aamupalaa ja miehet keittivät itselleen aamupalaksi kahvit. Pakkailimme ahkiomme lähtökuntoon. Miehet lähtivät ennen minua hiihtämään kohti Lossuhyttaa, he aikoivat nousta ylös tunturiin norjan puolelle ja kiertää sieltä Pitsuksen suuntaan. Lähdin itsekin hiihtämään Lossuhytalle päin, tosin suuntasin vähän tuvan eteläpuolelle, koska tarkoitus oli nousta vinottain ylös tunturiin norjan puolelle. Hiihdin sopivasta kohti poroaidan yli ja jatkoin nousua. Nousin tunturin rinnettä siksak tyylillä. Lähellä rajan pintaa saavutin tunturiselänteen korkeimman kohdan Gieddeoaivin itäpuolella ja pääsin aloittamaan laskuosuuden. Laskin Gieddeoaivin eteläpuolella olevalle järvelle ja jatkoin tunturin rinnettä loivasti laskien alaspäin kohti Gáhkkorcazavarrin pohjoisrinnettä. Tunturin kaltevaa rinnettä hiihtäessäni näin alempana pystytetyn teltan ja muutamia vaeltajia.

He olivat ilmeisesti pilkkihommissa Bajit Gahkkorjavrella. Kaarroin rinnettä tunturin länsipuolelle ja tulin varsin jyrkälle ja kivikkoiselle rinteelle. Yritin vielä edetä rinnettä loivasti laskien, mutta kohta totesin, että minun on pakko laskea ahkiota käsin alemmaksi. Ahkion alaslaskemisen jälkeen edessä oli loiva nousu Leattanin ja Aldorassan väliseen satulaan. Pienen nousun jälkeen pääsin taas laskettelemaan eteenpäin, kun edessä oli lasku Nigosjávrelle ja sieltä edelleen Áldojohkan vartta kaakkoon. Heargevárrin kohdalla joessa on melko iso putous, kiersin alas putouksen länsipuolelta. Ylitettyäni Duolljehuipputin pohjoispuolelta tulevan joen, otin suunnan kohti Saarijärveä. Hiihtelin tämän reissun viimeiselle tuvalle Saarijärvelle. Kuten arvata saattoi, muitakin näytti paikalla olevan. 

Ilmeisesti reissun rasitukset oli vieneet Roniltakin suurimman energian ja se levähteli ulkona auringonpaisteessa.

Koska tupaan tuntui kertyvän väkeä, niin päätin nukkua yöni autiotuvan ja varaustuvan välisessä aulassa. Iltayön aikana aulaan kertyi muitakin nukkujia, ilmeisesti kevätsesonki oli parhaimmillaan. Nyt oli mukavan ja rauhallisen reissun jälkeen aika siirtyä pois täältä tunturin tungoksesta.

22.4.

Aamulla nousin aikaisin ylös, söin keveän aamupalan ja hiihdin kylälle.

Tämä loppuhiihto menee mukavati reissun jäähdyttelyn tuntemuksissa.
Kilpikseltä ajo Ropinpirtille munkkikahville  saunomaan reissun hiet pois ihon pinnasta.

Sitten auton keula kohti etelää, taas yksi mukava vaellusreissu takana ja uusia suunnittelemaan.