Läheltä piti tai muuta hapuilua, opinko mitään?

Vuosien varrella on omalle kohdalle sattunut monenlaisia tilanteita, joissa olisi voinut käydä pahemminkin. Onneksi niistä olen selvinnyt vain säikähdyksillä ja toivottavasti oppinut jotain.

Vuosi 2009 huhtikuu:  Yötä Tenomuotkan autiotuvassa. Siitä aamulla kohti Taabmaa jokivartta pitkin. Ennen vanhaa Tenomuotkan rajavartioston kämppää ihmettelimme jäällä näkyviä jälkiä.
Jäljistä päätellen joku oli hiihtänyt ilmeisesti huonossa näkyvyydessä ahkion kanssa sulaan. Kaveri oli palannut sivusta avannolle auttamaan sulaan pudonnutta ylös joesta.

Seuraavan mutkan ja kämpän ohituksen jälkeen hiihtelimme jäätä pitkin eteenpäin. Vain sauvanpistolla tuli virtaava vesi ulkokurvissa näkyviin ja oli helppo tehdä päätös siirtyä hiihtämään rannan puolelle

Muista varoa virtaavia vesiä ja varsinkin koskipaikkoja, jokien mutkia jne...

Sama reissu muutamia päiviä myöhemmin Pitsuksen autiotuvalla.
Tuuli oli niin voimakas, että pienemmillä ihmisillä oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Tuvalta ei nähnyt wc:tä lainkaan ja liiterin ja tuvan välissä oleva viittamerkkikin oli välillä hukassa. Tuisku oli ns. maatuisku, kun huonolla näkyvyydellä katsoi ylöspäin, niin siellä näkyi sininen taivas. Vanhemman pariskunnan nainen lähti käymään wc:ssä. Kun häntä ei alkanut kuulua takaisin, niin hänen miehensä lähti häntä etsimään. Hetken kuluttua molemmat palasivat erikseen tupaan. Toisiaan he eivät olleet nähneet. Rouva kertoi ottaneensa wc:ltä suunnan kohti tupaa ja kontanneensa valitsemaansa suuntaan. Kun tupaa ei alkanut näkymään, hän oli palannut takaisin wc:n luo ja ottaneensa sieltä uuden suunnan. Toisella yrittämällä hän löysikin sitten takaisin tuvalle. Tämän jälkeen kävimme merkitsemässä wc:n ja tuvan välin n. 3m:n välein halolla. Sen verran oli näkyvyyttä että sentään seuraavalle halolle osasi mennä. Esim vesiavannolle ei sinä päivänä uskaltanut edes yrittää.
Myrskyn jälkeen on poutasää

Luonnonvoimia on syytä kunnioittaa ja mieluummin vaikka joku lisäpäivä reissuun kuin turhia riskejä ottamaan.

Huhtikuu 2007

Hiihto Lossulta Meekolle Meekonpahdan eteläpuolelta:

Hiihtäessämme joen jäällä myötämäkeen niin huomasimme lumessa painaumia, joita jäimme vähän ihmettelemään. Kun varovaisesti kokeilimme sauvalla painaumien kohdalta, niin totesimme että niissä kohti joessa ei ollutkaan jäätä vaan paksun lumivaipan alla virtasi sula joki. Lunta oli uomassa niin paljon, että jos lumikannen läpi olisi pudonnut, niin hiihtäjä olisi jäänyt kokonaan lumipinnan alapuolelle ja sieltä nousu ylös olisi ollut varsinkin yksin kulkeneelle varmasti lähes mahdoton tehtävä.

Edelleenkin virtaavat vedet ja niiden päällä olevat paksutkin lumikannet voivat olla petollisia

Govddosgáisin huipulta takaisin Pitsuksen tuvalle.

Aloitimme paluun laskemalla huipulta maljalaakson rinnettä pitkin kiertäen myötämäkeen ja myötäpäivään. Sitten lähdimme kaartamaan paluujäljellemme. Oli hieno hankikeli ja alamäkeen mennessä vauhtiakin sopivasti. Jostain syystä hiihdimmekin tulojälkemme yli ja yhtä-äkkiä huomasimme olevamme Govddosgaisin koillisrinteellä joka laskee erittäin jyrkästi kohti Pitsusjärveä. Tunturin rinne oli erittäin jäinen ja etenimmekin koko ajan varovaisesti kohti tunturin itäpäätä ja tuloreittiämme, koska alapuolella rinne olisi ollut erittäin jyrkkä ja lasku pitkä ja varmaan meidän taidoillemme liian vauhdikas.

Hyvä keli ja vauhdin hurma, seurauksena voi olla nopea surma.

Kevät 2008 Porojärvellä

Kämpälle piti hakea lisää vettä, olimme todenneet vedenottopaikan vaaralliseksi, niin pyysin tuvalla olevaa pariskuntaa seuraamaan kaveriani vedenottopaikalle. Toinen heistä lähti avannolle mukaan, kaveri lähestyi varovasti avantoa sauvalla tunnustellen. Juuri kun hän kumartui ottamaan vettä, niin lumi petti suksen kärkien alla ja hän ”syöksyi” suksen kärjet edellä päälleen avantoon. Toinen peräänkatsojista oli niin lähellä, että hän ehti tarttua kaveriani kädestä ja sai autettua hänet ylös avannosta. Mikäli hän olisi ollut yksin avannolla, niin ylös nousu olisi ollut lähes mahdoton tehtävä. Vettä oli avannossa niin syvästi, että suksisauva ei yltänyt pohjaan.

Sen jälkeen tällaisilta avannoilta ei ole vettä urkittu sukset jalassa.

Kevät 2008 Taabma

Aamulla heräsimme kohtalaisessa säässä, tuuli oli pohjoisessa ja pakkasta oli n. -5 astetta. Aamutouhujen jälkeen pakkasimme tavarat lähtökuntoon. Lähtöhetkellä näkyvyys oli jo huonontunut, luntakin sateli jonkin verran ja tuuli oli voimistumassa. Tavoitteena Kobma, rajanpintaa pitkin hiihtäen. Lähdimme kohti rajavartioston tupaa Harrijärvellä. Lumi kantoi kohtalaisesti, tupa oli tyhjänä ja jatkoimme tuvalta jokiuomaa kohti Norjan rajaa. Tuuli yltyi koko ajan ja näkyvyys heikkeni voimakkaasti. Siirtyessämme jokiuomasta rajaa kohti, tuuli oli jo niin voimakas, että se vaikeutti etenemistä. Hiihdimme rajalla olevan poroaidassa olevalle portille ja siirryimme Norjan puolelle. Otimme portilta suunnan kohti Norjan puolella olevaa tupaa ja tähystelimme hiihtäessämme tupaa. Lopulta huomasimme tuvan savupiiput tunturiselänteen takaa ja hiihdimme tuvalle. Vedimme ahkiomme ja suksemme myrskyltä suojaan tupien välissä olevaan huoneeseen. Päätimme jäädä odottamaan sään paranemista. Tuuli jatkui voimakkaana koko päivän ja päätimmekin pysyä myrskyltä suojassa tuvassa.  Tuulensuunta oli suoraan pohjoisesta joka olisi ollut suoraan vastainen kulkusuuntaamme.

Ihminen on luonnon edessä pieni ja poloinen. Jääräpäisesti ei kannata pitää omista suunnitelmistaan kiinni

Huoletonta hiihtelyä kevät 2013 Saarijärvi - Lossu
Hiihtelimme vierekkäsiä kelkkauria sumuisessa säässä. 
Pikkuhiljaa kelkkaurat erkanivat toisistaan, hiihtelin idänpuoleista uraa ja kaveri hiihteli viittareittiä. Oletin että kelkkaurat kohta taas kohtaavat toisensa. Välimatkaa oli muutama kymmenen metriä ja sumun seasta näin vielä kaverin, mutta kohta huomasin hänen hävinneen näkymättömiin. Kompassi näytti kuitenkin etenemissuuntani olevan suunnilleen sopiva ja korkeusmittari näytti että melko tasaisesti edetään, niin mikäpä siinä oli hiihdellessä. Nautiskelin sumussa hiihtämisestä ja hiihtosuuntani oli melko tarkasti pohjoiseen ja varmaankin pari kilometriä ehdin hiihdellä itsekseni, kunnes huomasin, että kelkkaura alkaa kaartamaan itään ja sumun seasta näin tunturin rinteen myöskin laskevan melko voimakkaasti samaan suuntaan. Jatkoin vielä hetken uralta poiketen suoraan pohjoiseen ja jouduin jo vähän nousemaan tunturin rinteeseen. Sitten ajattelin että ehkäpä olisi syytä vilkaista vähän karttaa. Totesin olevani Kahperusvaaran pohjoispuolella laskevan laakson reunalla, siitä sitten totaalinen suunnan muutos ja nokka kohti länttä. Vajaa kilometri lännen ja luoteen välimastoon ja olin taas viittauralla. Siitä sitten taas kohti Lossua. Sakea sumu luo mielenkiintoisen ilmiöitä, joihin olen ennenkin vaelluksilla törmännyt. Kun et oikeasti näe ympärillä mitään, niin vaikuttaisi että joka puolella rinteet nousevat melko jyrkästi ylöspäin, mutta silti vain piti jatkaa kohti tätä "vastamäkeä". Samoin lähestyessäni viittareittiä ihmettelin, että mikäs poroaita tuolla edessä tunturin rinteellä näkyy, mutta hetken kuluttua poroaita osoittautuikin viittakepiksi.
Karttakuvassa reitit piirretty ulkomuistista vapaalla kädellä

Huonolla näkyvyydellä pitää pysyä oikeasti hereillä ja tarkkailla omaa reittiään, suuntaa ja ajan kulumista koko ajan.

Kevät 2011  Saarijärvi-  Lossuhytta

Heargevarrin koillispuolella pidin ruokatauon, olin aamulla tehnyt voileivät valmiiksi ja termospullosta join palanpainikkeeksi teetä. Tulosuunnastani näkyi tähän vielä hienosti Terbmiksen pahdat. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa pitkin jokiuomaa, tähän asti näkyvyys oli ollut hyvä, mutta nyt tuuli vaan yltyi ja se toi tullessaa myös lumisateen. Laakson pohjalla tuumailin jatkoreittiäni, tavoitteenahan oli Lossuhytta. Ajattelin jatkaa edelleen suoraan laakson pohjaa pitkin ja nousta Nigosjavren kohdalta ylös tunturiin. Etelärinteessä uusi lumi alkoi tarttumaan suksien ja ahkion pohjaan ja nousu tunturiin tuntui todella työläältä. Roni ei meinannut saada ahkiota enää oikeastaan ollenkaan liikkumaan ja kun kävin itse kokeilemassa ahkiota, niin huomasin lunta tarttuneen jarruksi myöskin ahkion sivuille. Lisäksi voimakas vastatuuli toi nousemiseen oman lisähaasteensa, hetken tuumasin ja tein suunnitelman muutoksen. Annoin Ronille vähän lisäenergiaksi kuivalihaa ja käänsin suunnan Leattanin rinteen suuntaisesti lounaaseen ja lähdin varovaisesti tulemaan alas tunturin sivurinnettä pitkin tarkoituksena löytää sopiva paikka teltalle. Kun olimme päässeet vinottain laskemaan vähän alemmas rinnettä muutin suunnan alas laaksoon ja kun rinne muuttui riittävän tasaiseksi majoittumiselle. Testasin vielä sauvalla että lunta oli paikalla reilusti yli metrin ja päätin että tähän jään seuraavaksi yöksi vaikka nyt oli vasta iltapäivä...
...

Johonkin aikaan yöstä heräsin, kun tuuli puhalsi vieläkin voimakkaammin ja puisteli telttaa. Nyt rakentamastani tuulimuurista oli oikeasti kunnon hyötyä, muurin korjaamisen jälkeen lumen juoksutuskin teltan seinille loppui lähes kokonaan. Heräsin aamulla noin 7:00 seutuvilla, tuuli oli heikentynyt selvästi. Lämmitin keittimellä ensimmäiseksi telttaa ja aloin sen jälkeen aamupalan laittoon. Kävimme Ronin kanssa välillä ulkona tarkastelemassa tilannetta ja totesin näkyvyyden  ja kelin olevan selkeästi parantunut eilisestä.

Kevät 2012   Terbmis- Jogasjärvi

Muutama päivä ennen vaellukselle lähtöä oli satanut uutta lunta n. 40cm. Ensimmäisenä päivänä hiihto Kilpikseltä Terbmikselle valmista uraa pitkin. Olosuhteista johtuen seuraavalle päivälle suunnitelemani hiihto Porojärvelle ei oikein tuntunut olosuhteisiin nähden sopivalta, mutta ajattelin miettiä jatkosuunnitelmaani vasta aamulla.
Aamulla kuulin yöllä tulleilta vaeltajilta että he olivat edellisen päivän aikana kahlanneet ahkion kanssa Porojärveltä Jogasjärven ja Kaitsajokilaakson kautta tänne. Pakkasin omat tavarani lähtökuntoon n. Klo 09:00 starttasin aurinkoisessa säässä kohti Porojärveä sieltä edellisenä iltana tulleiden jälkeä pitkin. Uutta lunta oli tullut paikoitellen yli 50 cm, eikä se kantanut esim koivikossa yhtään. Alkumatka sujui hyvin kelkkauraa pitkin, mutta ohitettuani Dierbmesmallan, niin reitti kääntyi pois kelkkauralta kohti Kaitsajokilaaksoa. Jäljistä näki, että uran tekijät olivat paikoitellen kahlanneet tosi syvällä. Haasteet kasvoivat kun ura nousi pikkuhiljaa ylös Rommaenon laaksosta, uran tekijöiden alamäet olivat minulle ylämäkiä, lisäksi auringon paiste huononsi ahkion luistoa. Pehmeässä lumessa Ronikaan ei kyennyt ahkiota kunnolla vetämään, joten vedimme ahkiota yhteistyössä pieninä pätkinä eteenpäin. Lopulta nousimme Härkäkuopan seutuvilla niin ylös, että reitti muuttui tasaisemmaksi ja välillä jopa pieniksi myötäisiksi. Haastavassa kelissä Roni väsyi ja noin klo 13:00 pysähdyimme päivätauolle. Tallasin lunta tiivimmäksi ja levitin siihen retkipatjan makuualustaksi. Reilun tunnin ajan levähtelimme auringonpaisteessa ja nukahdimme molemmat. Oli mukava huomata että koirakin osaa kuorsata. Lepotauon jälkeen ajattelin, että hiihdämme vielä pienen pätkän ja laitamme sitten leirin pystyyn, ettei Roni väsy liikaa heti reissun alkupuolella. Noin klo 16:00 seutuvilla löytyi jokivarresta sopiva leiripaikka, poljin uran viereen teltalle sopivan paikan ja aloitin teltan pystytyksen.

Jos olosuhteet muuttuvat, niin ole valmis muuttamaan myös suunnitelmiasi, tee se hyvissä ajoin

Kevät 2013 Geatkevuophytta-  Taabma
Edellisenä päivänä olin kahlannut märässä lumessa Reisadalenin laakson rinteillä ja kenkien kuivatus ei oikein sujunut, niin päätin jatkaa Taabmalle kuivattelemaan varusteita...

 Voimakas etelätuuli, sumuinen whiteout keli. Myöhemmin kuulin että Käsivarren alueella monet varmaan minua viisaammat eivät sinä päivänä liikkuneet mihinkään.

 Koko ajan piti olla tarkkana ja siitä huolimatta lähestyessäni tuntureiden välistä satulaa, jouduin hiekkamellojen kaltevaan maailmaan olosuhteissa, joissa et erottanut maaston muotoja ja korkoeroja. Kaksi kertaa huomasin olevani niin kaltevassa rinteessä, että ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin irrottaa Roni valjaista ja ottaa sukset pois jaloista ja jatkaa matkaa jalkaisin ja itse vetäen ahkiota. Yhden jyrkähkön rinteen saattelin ahkiota jalkaisin ja flexin avustuksella alas. Mitä ylemmäs kurua nousin, niin sitä voimakkaammin tuntui tuuli puhaltavan vastaan. Onneksi takissani on erittäin hyvä myrskyhuppu, siitä saa kasvojen eteen vähän kuin tunnelin, joka suojaa näkyvillä olevat kasvon osat hyvin. Tämän takia ei tarvinut kaivaa ahkiosta edes myrskylaseja esille.

Tunturisatulan ylitettyäni aloitin erittäin varovaisen laskun alas kohti Roggejavrea. Onneksi tämä rinne on varsin loiva ja noin kävelyvauhdilla "laskettelimme" sitä järven pohjoispäähän. Siitä kompassiin suunta etelään ja noin kilometrin hiihto järven jäätä pitkin. Taas kerran tauon paikka ja sitten sumussa kohti Roggeoaivin ja Sidusoaivin väliseen kuruun. Oli mielenkiintoista sauvojen avulla tunnistella, että olenko kurun pohjalla vai jommalla kummalla rinteellä, mitenkään muuten sitä ei voinut huomata.

Whiteout kelissä monesti kaikkein turvallisin valinta on leiriytyä ja odottaa kelin paranemista. Jos liikut niin se tarkoittaa että joka hetki pitää olla valmiina yllätykseen.

Hyvissä voimissa oleva ihminen selviää haastavissakin olosuhteissa, itsensä väsyttänyt tekee helposti virheitä aivan rutiini asioissakin. 


Nämä (ja näitä tapahtumia löytyisi vielä lisää) kun lukee, niin ei liene ihme että saan retkeillä koirien kanssa aivan itsekseni. Yksin kulkiessa olen mielestäni yrittänyt vältää turhia riskien ottamisia, mutta silti näköjään monenlaista sattuu ja tapahtuu.