torstai 14. tammikuuta 2016

Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan

Mies kuoli hiihtovaelluksella

Tämä surullinen uutinen on aiheuttanut melkoisen määrän pohdintaa, turhaakin spekulointia ja kommentointia vaellusta käsittelevillä keskustelupalstoilla.
Tiedossa ei ole todelliset syyt mitkä johtivat tähän murheelliseen tapahtumaan ja tarkoituksena ei ole tässä kirjoituksessa sen enempää tätä käsitellä.
Tähän tapahtumaan liittyvänä toivon menehtyneen läheisille voimia suuren surun keskellä ja tilanteesta selviytyneelle toivon fyysistä ja henkistä toipumista takaisin vaelluskuntoon.


Vaelluksille valmistautumisessa on varmasti jokaisella vaeltajalla omat rutiininsa, niin myös minulla. Oma tapani on harrastaa ennakkosuunnittelua, riskien ennakkokartoitusta, asioiden etukäteen kokeilua, jne...
Varusteiden ja ruokien kanssa olen jo vuosia harrastanut ns. listojen tekoa. Vanhan jo hyväksi havaitut muistilistat on tietokoneella tallessa ja välillä vaelluksen jälkeen tulee kommentoitua ja täydenneltyä omat listat kokemusten mukaisilla muutoksilla. Muistilistat vähentävät merkittävästi sitä riskiä, että jotain ehkäpä oleellistakin unohtuisi pois matkasta.

Tietysti ennen varusteiden ja ennenkaikkea retken ruokien suunnittelua pitää olla olemassa joku vaellussuunnitelma. Teen yleensä kohtuullisen tarkan vaellussuunnitelman ja varustaudun selviämään maastossa ajatellun reissun mukaan ja vähän kauemminkin.
Ruuan valmistamista varten pitää tietysti varata keittimeen riittävästi polttoainetta. Itse käytän kaasukeitintä, mutta kaasun lisäksi varaan talvella aina mukaan myös trangian spriikeittimen ja siihen polttoainetta. Joskus keli on ollut sen verran kylmää, että kaasulla keittäminen ei ole onnistunut. Olen tosin välillä ottanut kaasupullon makuupussiin kaveriksi nukkumaankin, silloin se on pysynyt hyvin lämpöisenä. Suunnitelma on tietysti "vain" suunnitelma. Jokainen päivä saa aikaan suunnitelman päivittämisen, välillä mennään ennakkosuunnitelman mukaan ja välillä siitä poiketaan.

Vaatteiden suhteen olen jo monta vuotta harrastanut vaatteiden pakkaamista mahdollisimman vesitiiviisti. Tämä on liittynyt siihen ajatukseen, että jos päällä olevat varusteet syystä tai toisesta pääsisivät kastumaan, niin ahkiosta tai rinkasta löytyy takuuvarmasti kuivat vaatekerrat päälle pantavaksi. Talvella mukana kulkee myöskin vaelluskenkien lisäksi toiset lämpöiset kengät, ne on tosin olleet pakattuna vain ahkioon, ilman erillistä tiivistä "paketointia". Mahdollisiin myrskyihin yritän varautua sekä vaattein että varustein.

Nyt jo muutaman vuoden on mukana kulkenut vaelluskota ja sitä ennen kannoin mukana telttaa tai jollain kesävaelluksella tarppikangasta. Joka tapauksessa joku hätämajoittumisväline kuuluu omiin vakiovarusteisiin. Olosuhteisiin nähden kohtuullisen lämmin makuupussi ja joillakin reissulla kaksikin makuupussia on tullut pakattua mukaan. Nämä sen vuoksi, että lepääminen ja nukkuminen onnistuu vaikka yöpyisikin eri paikassa, kuin mitä on alunperin ajatellut. Lämpimästi ja mahdollisimman kuivana pitää pystyä majoittumaan vaikka hätämajoitteessa.

Talvella liikkuessani kulkee ahkiossa ja päivärepussa termospulloissa kuuma vesi
aina mukana. Vähintään 1,0 l pitää löytyä varusteistani kuumaa vettä aina. Tarvittaessa päivän aikana sitä pitää keitellä pulloihin lisää, tilanteet voivat nimittäin maastossa muuttua varsin nopeasti.
Välillä tulee tehtyä myöskin ns. päiväretkiä. Niitä varten on mukana reppu, johon sopii pakkaamaan taukovaatteet, termospullon, evästä, jne...

Ruuhkasuomesta on mukava lähteä vaellukselle, missä saa välillä olla ilman ruuhkaa. Tästä syystä reittivalintani on välillä sellaisia, että liikun alueella, jossa ei välttämättä tapaa ketään, eikä siellä myöskään puhelimella ole mitään mahdollisuutta soittaa apua. Jos jostain syystä joutuisit jäämään paikoilleen, niin voisi olla että saisit helpostikin viettää viikon tai vaikka kaksi rauhassa, eikä ketään kulkisi niin läheltä että voisit tulla löydetyksi. Tästä syystä olen näille vaelluksille monesti saanut lainattua hyvältä vaellustutulta ns. hätälähettimen, jolla jonkin vahingon sattuessa voisit hälyttää paikalle apua. Laite ei sinänsä vaikuta mitenkään omaan vaeltamiseeni, mutta tämän mahdollisen avun saamisen lisäksi se on antanut mahdollisuuden välillä ilmoitella muillekin, että missä sitä mennään.

Suunnistaminen, siitä voin heti sanoa, että minusta ei ole kenellekään suunnistamisen kouluttajaksi, mutta muutamia ajatuksia ja periaatteita, joita itse olen opetellut ja opettelen käyttämään.
Välillä käydään hyvinkin kiivasta keskustelua, että pitääkö suunnistaminen perustua teknisten laitteiden (GPS) vai kartan ja kompassin käyttöön. Molemmissa on puolensa ja ehkäpä niiden järkevä yhteiskäyttö on ihan hyvä asia. Ilman oikeaa karttaa ja kompassia maastoon ei missään tapauksessa pidä kuitenkaan lähteä. Vaikka kuinka luotettava tämä oma tekninen apuväline on, niin se voi mennä rikki, se voi hävitä, se voi lakata toimimasta,jne...

Oleellista jokatapauksessa on se, että liikkuessaan maastossa pitää koko ajan pysyä ajantasalla siitä, että milloin viimeksi olit paikassa, jonka löydät kartalta.
Jos liikun itselle "tuntemattomalla" alueella tai olosuhteissa joissa en voi katsomalla paikallistaa itseäni, seuraan kulkusuuntaani ja ajankulua. Todennäköisesti jokainen tuntee oman etenemisnopeutensa eri olosuhteissa kohtuullisen hyvin. Silloin itsensä paikantaminen kohtuudellisella tarkkuudella onnistuu tuon tunnetun pisteen, kulkusuunnan ja kellon avulla melko luotettavasti.
Oman kulkusuunnassa pysymisen olen monesti testannut ja se ei onnistu ilman kompassin jatkuvaa käyttämistä. Reilusti alle kymmenen minuuttia riittää minulle, kun täydellisessä hernerokkasumussa suunta muuttuu 90 astetta.

Kartan lukutaitoon liittyy myöskin yksi erittäin tärkeä taito, jota mielestäni olisi kaikkien syytä harjoitella. Valitse kartalta summittaisesti joku piste ja yritä sanallisesti selittää se toiselle niin, että toinen löytää sen kartalta yksiselitteisesti. Kun uskaltaa kokeilla, niin huomaa, että se ei ole kovin helppoa ja varsinkin kun tiedostaa, että pitäisi pystyä kertomaan se niin tarkasti, että joku voisi löytää sinut kertomastasi paikasta.
Yksi tapa itsensä paikantamiseen on hyvällä näkyvyydellä se, että ottaa kompassisuunnat esim kolmeen maastossa erottuvaan tunnettuun pisteeseen ja piirtää nämä "linjat" kartalle. Linjojen risteyspaikan seutuvilta löydät itsesi.

"Harhaan suunnistaminen" on tapa, jota olen myöskin onnistuneesti käyttänyt. Se tapahtuu niin, että suunnistan harkitusti haluamani kohteen "viereen".  Peitteisessä maastossa tai huonolla näkyvyydellä perinteisin menetelmin liikkuessa en luota omiin taitoihini niin paljon, että tähtäisin kohti "kämpän nurkkaa". Yleensä maastosta löytyy joku "linja", joki, oja, suo,tie, ...  johon minunkin taidollani osuu. Siihen törmätessäni tiedän että nyt olen halutulla linjalla. Nyt minun ei tarvitse arvuutella että kumpaan suuntaan pitää lähteä, olenhan tahallani suunnistanut haluamalleni puolelle lopullista tavoitetta.

Viime aikoina olen enenevässä määrin yrittänyt harjoitella kartan lukemista maastossa "koko ajan", eli kartta ja kompassi pitää olla koko ajan helposti käsillä. Olen ollut huomaavinani, että esim korkeuskäyrien avulla maaston muotojen arviointitaitoni on kehittynyt, samoin kartasta löytyvien karttamerkkien avulla löytyy lisää niitä ns. tunnettuja pisteitä, eli entistä "tiheämmin" olet oikeasti kartalla. Tämä kartan lukutaito on myöskin hyvä apu tulevien reittien suunnittelussa.
Kellossani on ilmanpaineeseen perustuva korkeusmittari. Sitä olen myöskin käyttänyt suunnistuksen apuvälineenä, erityisesti silloin kun näkyvyys on todella huono. Olen ennakkoon katsonut kompassisuunnan ja suunnitellut reitin niin, että jollain tunnetulla korkeuslukemalla suunta muuttuu joksikin toiseksi. Luulen että  ihminen, joka ei koskaan ole ollut white out olosuhteissa, ei oikeasti osaa edes kuvitella sitä, että miltä se tuntuu. Joskus voit olla sellaisessa maastossa, että turvallisinta on olla liikkumatta mihinkään.

Olosuhteet voivat muuttua nopeasti, tästä syystä on ihan hyvä yrittää opetella myöskin luonnon merkkien "lukemista" ja esim tuulen, pilvien, jne...muutoksia. Luonnonvoimia vastaan ihmisen on turha lähteä kilpailemaan. Siksi on tärkeää, että pystyy muuttamaan omia, hyviäkin suunnitelmia. Joskus voi olla viisaampaa pysähtyä, seurata tilanteen kehittymistä, huoltaa itseään ja tarvittaessa leiriytyä, vaikka ajateltu tavoite olisi hyvinkin lähellä. Tunturit, joet, kosket, joku kämppä tai muu tavoite ei kyllä mihinkään karkaa, mutta turhia riskejä ottamalla ne voivat jäädä lopullisesti tavoittamatta.

Lopuksi pari ajatusta, jotka soveltuvat oikeastaan kaikille elämän alueille.
Vesilasi testi: Laita vettä vesilasiin, laita etusormesi veteen ja nosta se sieltä ylös. Mikäli veteen jää sormen kolo, olet korvaamaton.
Mikäli sitä koloa ei siihen jäänyt, niin muista että myös ilman sinua maailma jatkaa pyörimistään. Voit olosuhteiden tai tilanteen niin vaatiessa muuttaa suunnitelmiasi vaarantamatta maailman pyörimistä. Voit tarvittaessa venyttää retkeäsi suunnitellusta, mutta pysyä hengissä.

Monesti luulemme että jollekin asialle on tehtävä heti jotain. Silloin kun on ihmisen hengestä akuutisti kysymys, niin silloin pitää pystyä toimimaan heti.
Kaikissa muissa tilanteissa voit käyttää enemmän tai vähemmän aikaa harkintaan ja toiminnan suunnitteluun. Sekin voi pelastaa jonkun hengen.


Uhkarohkeus ei ole rohkeutta, harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.
Kaikesta huolimatta retkeily on hyvä ja turvallinen harrastus. Yleensä vaellusten vaarallisin osuus on matka joka kuljetaan kodin ja retkeilypaikan välillä.
Turvallisia retkiä kaikille .






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti