Kevätvaellus Käsivarteen 11. - 23.4.2009,

Jostain syystä tämä on jäänyt julkaisematta, vaikka olenkin sen kirjoitellut ties milloin.

11.4.
Varusteet pakkailin pikkuhiljaa etukäteen ja iltapäivällä autonnokka kohti pohjoista.  Noin puolivälissä välietappi velipojan luona, jonka kanssa olimme lähdössä vaellukselle.
Illan aikana kävimme vielä kerran varusteet läpi ja pakkasimme kaikki lähtövalmiiksi autoon odottamaan aamuista lähtöä. Tällä kertaa mukaan oli tulossa myös koirani Roni ensimmäiselle lapinvaellukselleen.

12.4.
Aamulla nousimme noin klo 05:00 ja aamupalan jälkeen lähdimme liikkeelle noin klo 06:00.
Ropinpirtille saavuimme noin 12:30. Ilma oli reilusti plussan puolella ja lumi oli oikeastaan läpimärkää. Joimme munkkikahvit ja mietimme jatkosuunnitelmia. Alunperin olimme ajatelleet ensimmäiseksi tavoitteeksi Aatsan tuvan, mutta keli ei oikein soveltunut tälle suunnitelmalle.
Kolme miestä tuli hiihtäen Ropin autiotuvalta ja he kertoivat että kelkkaura kantaa sinne hyvin. Hetkeä myöhemmin tuli vielä kolme hiihtäjää, jotka tulivat Kutukoskelta. He kertoivat että myös avotunturissa kantoi hyvin, vain koivikossa upottaa. Loppumatkan he olivat tulleet Ropin tuvan kelkkareittiä. Samaiset miehet olimme tavanneet parivuotta aikaisemmin keväällä Puvrasjohkan tuvalla.

Päätimme suunnata kohti Ropin tupaa, aloitimme vaatteiden vaihdon ja lähdimme Ropin pirtin pihasta n. 14:40 kohti tuntureita. Ahkiot ja sukset luistivat hyvin. Hiihdimme järveä pitkin tien laitaan ja lunta oli niin hyvin, että vedimme ahkiot tien yli ja jatkoimme kohti Ropinjärven perää. Valmiilla uralla oli hyvä edetä. Ilma oli pilvinen, mutta pikkuhiljaa pilvet alkoivat repeillä ja loppumatkalla aurinko paistoi jo kirkkaalta taivaalta. Lämpömittari näytti noin +10 astetta lämmintä.
Muita kulkijoita ei näkynyt, muutaman tauon jälkeen alkoi tupakin pilkistelemään koivujen välistä. Hiihdimme tuvalle ja tupa odotti meitä tyhjänä. Aikaa käytimme hiihtoon noin 3h. Routa oli ilmeisesti nostanut ulkoporrasta, koska tuvan ovi tuntui tarttuvan ulkoportaaseen. Laitoimme vähän syömistä ja nautiskelimme auringonpaisteesta.
Ropin tuvalla
Huomasimme että Marsujärven suunnasta lähestyi hiihtäjäryhmä tupaa. Sieltä tulikin kolmen naishiihtäjän ryhmä. He olivat lähteneet edellisenä päivänä Pättikästä kohti Aatsan tupaa, mutta koska keli oli ollut niin huono, niin olivat yöpyneet teltassa n. 1.5km päässä tuvalta. Tänään he olivat hiihtäneet Aatsan-tuvan kautta tänne Ropin autiotuvalle. He olivat varsin kokeneita vaeltajia, yksi heistä oli tehnyt tälle alueelle vaelluksia lähes 30 v ja tämä oli melkein kuudeskymmes vaellus. Ilta kuluikin mukavasti rupatellessa ja ajatusten vaihtamisessa retkeilyn parissa.

13.4.
Nousin aamulla ennen auringonnousua. Lämpötila oli n. +1.0, mutta lumen pinta oli kovettunut yön aikana. Aamutouhujen jälkeen pääsimme liikkeelle n. 8:30.
Tavoitteena oli Kutukoski, lähdimme tuvalta oikeastaan suoraan länteen nousten tunturiin koivikon reunaa avotunturin puolella. Kiersimme Biettes-Anne johkan ja Goárvejärven pohjoispuolelta kunnes otimme suunnan kaakkoon kohti Marsujärveä. Joen vesi näkyi monin paikoin sulana lumien keskellä. Marsujärven rannalle oli joku kulkija tuonut kulkiessaan polttopuita. Nousimme Marsoaivien väliseen satulaan ja aloitimme miellyttävän laskun kohti Aatsajokea Adjaruovddassin kohdalle. Valitsimme suunnan kun kiikarilla arvioimme edessä olevaa maastoa. Myöhemmin kuulimmekin paikalliselta poromieheltä, että se on lähes ainoa paikka, josta järkevästi pääsee Aatsa-joen yli tällä välillä.
Gomatoaivi
Aatsa joki on siinä mielessä mielenkiintoinen joki että se laskee samannimisenä sekä pohjoiseen että etelään. Pidimme joen ylityksen jälkeen ruokailutauon tunturin ”nyppylän” suojassa. Hiihtäminen tänne oli vienyt aikaa n. 3h. Gomatoaivin rinteillä oli iso porotokka kaivelemassa syötävää paljaiksi sulaneilta tunturin rinteiltä. Taas oli edessä miellyttävä osuus, hiihdimme Goddajohkan etelä puolella kohti ylintä Vuontisjärveä. Matka oli jatkuvaa myötämäkeä. Lumi oli kantanut tänne asti hyvin, mutta auringon voima oli paikoitellen jo pehmittänyt pintaa, niin että se petti välillä koiran jalkojen alla. Loppulasku järvelle oli jyrkähkö ja kun yritimme laskea sitä vinottain alas sain ahkioni pyörähtämään ympäri, hetkenpäästä kaverin Fjellbulkenille kävi samoin. Laskun jälkeen alkoi loppuhiihto järven jäätä pitkin kohti Kutukosken tupaa. Parempi reitti olisi ollut seurata jokea ja laskea järvelle vasta lähempänä tupaa.
Saimme haukkuvan vastaanoton, kun poromiehen koira haukkui meitä jo ollessamme noin sadan metrin päässä tuvalta. Tuvalla oli yksi pariskunta sekä yksi vanhempi naisvaeltaja sekä kolme poromiestä. Saavuimme tuvalle noin klo 14:00.

Poromiehet olivat Poussujärven poromiehiä, paikalla oli isä ja poika sekä olisiko yksi ollut veljenpoika. Vanhempi poromies kertoili alueen historiaa. Hirvasvuopion eteläpuolella 1 – 2 km on ollut kaksi taloa. Toisessa asui Palojärven Oula (Hirvasvuopio), joka muutti paikalta pois 1940 luvulla. Toisessa talossa asui Rist Niila, joka muutti paikalta 1957.
Nierivuopion talossa asui Nieri-Kalle eli Kalle Jatko vaimonsa Reetun ja perheensä kanssa, nieritalon tyttären poika kuoli Karesuvannossa miinanräjähdyksessä 1950 luvulla Sakkaravaarassa, samalla kuoli kaksi muutakin poikaa.
Poromiehet kertoilivat myös Kittilän profeetasta eli Juhani Pajunoksasta. Kyseessä on Kittilässä asuva mies. Hän liikkuu alueella huonoissa varusteissaan ja pyrkii saamaan sääliä aikaiseksi. Hän mielellään kertoo omaa surkeaa tarinaansa ja paikkailee resuja vaatteitaan. Useamman kerran hänet on pelastettu maastosta rajavartioston toimesta. Kerrankin riekonpyytäjä oli löytänyt hänet tunturista makaamassa ja hälyttänyt rajavartioston hoitamaan hänet sieltä pois.
Riekonpyytäjällä on kämppä Gardegielaksen luoteispuolella olevan järven itäpäässä olevassa niemessä.
Lisäksi hän osasi kertoa myös Aatsan seitakiven paikan kohtuullisella tarkkuudella.

Tamperelaiset vaeltajat olivat Kolbma-seuran jäseniä. Vanhempi nainen oli jo seitsemänkymmenen seutuvilla, heillä oli ollut kait alkuperäisenä tavoitteena hiihtää jokivartta alas Markkinaan, mutta kun keli oli vähän heikko, niin he olivat muuttaneet suunnitelmia. Vanhempi nainen pyysi poromieheltä seuraavaksi päiväksi kelkkakyydin Ropin tuvalle, pariskunta aikoi mennä sinne hiihtäen.
Nuorempi poromies lähti illemmalla ajamaan kelkalla kohti kylää. Hänellä on kotona pieni lapsi joka on juuri oppimassa puhumaan. Hän kertoi haluavansa olla mahdollisimman paljon kotona, että lapsi oppii häneltä saamenkielen.
Hänen kanssaan keskusteltiin myös moottorikelkassa käytettävästä navigaattorista. Hänelläkin oli navigaattori, mutta hän kertoi että hän ei sitä juurikaan käytä. Hän oli sitä mieltä että kun käyttää navigaattoria, niin samalla menettää sen tuntuman, jonka mukaan hän nyt osaa arvioida kulkureittejään. Heidän arviontitapansa perustuu siihen, mennäänkö ylämäkeen vai alamäkeen, vinoon rinnettä tai suoraan rinnettä, rinteen kaltevuuteen yms.
Roni vietti aikansa ulkona, sidoin sen tuvan etupuolella olevaan koivuun. Poromiehen koira nukkui tuvassa.

14.4.
Nousin aamulla noin klo 05:00. Vanhempi poromies oli tehnyt illalla jo kaminan sytöt valmiiksi ja hän pomppasi samantien ylös kun heräsin. Hän alkoi heti virittelemään kaminaan tulta. Ulkona satoi lunta ja pakkasta oli muutama aste. Aloitimme aamutouhut ja poromiehet lähtivät paimentamaa porojaan. Noin yhdeksän aikoihin olimme valmiit lähtemään liikkeelle kohti Hirvasvuopiota. Alkunousun tuvalta ylös Vuontiskeron etelärinteelle teimme kävellen vetäen ahkiota.

Nousun jälkeen otimme suunnan koilliseen. Tunturin rinteellä ei ollut kovin paljon lunta. Hiihdimme Kovajärven itäpuolelta. Näkyvyys oli melko huono, välillä näytti että ilma voisi kirkastuakin. Tuuli oli melko kylmä, joten käsiin piti vaihtaa lämpimämmät käsineet. Addjatoaivvitin kohdalla ilma oli sen verran kirkastunut, että yritimme katsella Lätäsenon joen uomaa. Sitä emme nähneet, mutta tunturilaaksoa jonkin verran pystyimme arvioimaan. Laskimme Unna-Adjatoaivin ja Adjatoaivvegiellasatin väliin pitämämään ruokailutaukoa. Tauon aikana ilma kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan.

Kiersimme Adjatoaivvegielaksen länsipuolelta ja otimme suunnan kohti Hirvasvuopion autiotupaa. Lätäsenon varsi avautui mukavasti ylhäältä tunturista. Yritimme etsiä avoimia paikkoja, koska lumi ei kantanut oikein hyvin koivikossa.
Lätäsenon maisemia
Päätimme edetä tupaa kohti pitkin avosuota suoraan pohjoiseen, koska siellä lumi kantoi paremmin. Saavuttuamme suunnilleen tuvan kohdalle muutimme suunnan itään ja nousimme koivikkoon. Jouduimme samantien kahlaamaan lumeen, puhumattakaan Ronista.
Lumi oli todella pehmeää ja märkää. Tievan päältä saimme näköyhteyden vanhalle Munnikurkkion tuvalle eli nykyiselle vuokratuvalle. Edessä oli lasku koivikosta alas pehmeässä lumessa. Hetken matkaa kahlattuamme näimme vähän pohjoisempana myös nykyisen autiotuvan. Näimme edessä vanhan kelkkauran ja se kantoikin hieman paremmin kuin aurigon pehmittämä lumi. Tupaa kohti hiihtäessä näimme myös edessä olevan vanhan kelkkauran, hiihdimme uralle ja sitä pitkin olikin helppo edetä autiotuvalle. Tupa odotti meitä tyhjänä, tulimme tuvalle hieman ennen klo16. Huolsimme vähän tavaroita ja teimme syömistä. Syönnin jälkeen hiihdimme katsomaan lähellä olevaa vanhaa tupaa ja uutta vuokrakämppää. Pihalla näytti olevan pari kelkaa, mutta emme nähneet ketään liikkeellä. Pakkanen kiristyi iltaa kohti ja ennen nukkumaan menoa pakkasta olikin jo lähes -10 astetta.

15.4.
Nousin aamulla ylös noin kuuden aikoihin. Aurinko ei ollut vielä ehtinyt nousta, ilma oli noin -10 asteen tietämissä. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja pääsimme liikkeelle n. 8:30.
Pakkanen oli tehnyt lumen hyvin kantavaksi. Koirankin kesti juosta hangella. Hiihtelimme kelkkareitin läheisyydessä ja osittain kelkkareittiä pitkin.

Hieman ennen Torisenoa tuli kaksi ulkomaalaisen ohjaamaa koiravaljakkoa reitillä vastaan. Tulimme riippusillalle, otimme sukset pois jaloista ja vedimme ahkiot joen yli pitkin riippusiltaa.
Ronikin käveli hyvin riippusiltaa, vaikka alas jään pintaan oli melko pitkä matka. Juuri kun pääsimme toiselle puolelle tuli takaa joen jään kautta kaksi moottorikelkkaa. He ajoivat jokiuomasta ylös ja pysähtyivät juttusille. Pariskunta oli ollut edellisen yön Hirvasvuopion vuokratuvassa ja olivat ilmeisesti olleet juuri sillä hetkellä saunassa, kun olimme käyneet pihassa. He olivat aloittaneet kelkkaretkensä Kittilästä ja aikoivat käydä Kilpisjärvellä kääntymässä. Hetken keskusteltuamme he jatkoivat matkaa ja niin pian mekin.
Hiihtelimme edelleen kelkkareitin tuntumassa ja osin kelkkauraa pitkin. Reitti meni Melavaaran itäpuolelta. Munnikkurkkion masto näkyi jo jonkin aikaa tulosuunnastamme ja sitten tulimmekin Munnikurkkion viittojen kohdalle. Nousimme mäen ylös ja harjulta avautui sen takana hyvin näkösuojassa oleva vanha rajavartioston tukikohta. Päärakennus edessä, varastohalli sen vieressä ja rivitalo sen toisella puolella.

Saavuimme Munnikurkkioon n. 12:30, pidimme ruokatauon ja samalla katselimme hieman ympärillemme. Rantasauna oli ainoa rakennus joka oli avoinna. Pihapiirin läheisyydessä oli myöskin pressukota, joka oli osittain verhoiltu turpeella. Kotaa emme käyneet tarkemmin katsomassa. Ilma oli aurinkoinen ja kirkas.
Tauon jälkeen otimme suunnan pohjoiseen, hiihdimme joen yli ja lähdimme nousemaan tunturiin. Hiihdimme pohjoiseen hitaasti nousten kunnes tavoitimme rajalla kulkevan poroaidan.
rajan pinnassa
Hiihtokeli oli edelleen erittäin hyvä, edellisen yön pakkanen oli kovettanut lumen hyvin kantavaksi. Poroaitaa seuraillen nousimme pikkuhiljaa kohti Vallivaaran huippua. Jäljistä näimme, että ketut kulkivat molemmin puolin rajaa, vaikka niillä ei olekaan todistusta raivotautirokotteesta.
Nousun aikana huomasimme Norjanpuolella olevan tuvan, joka oli näköetäisyyden päässä rajasta. Tupa sijaitsi hyvin lähellä paikkaa, missä Pirunportilta nouseva poroaita kohtaa rajalla olevan poroaidan. Vallivaaran päälle päästyä näimmekin alhaalla jokiuomassa Tenomuotkan autiotuvan.

Etsimme poroaidasta sopivan paikan, josta pääsimme vetämään ahkiot aidan yli, sen verran lunta oli tunturilla. Lähdimme laskemaan rajanpintaa alas kohti tupaa ja huomasimme vanhat kelkan jäljet, jota lähdimme seuraamaan. Ne johdattivatkin meidät hyvää reittiä alas tunturilta ja jokivarressa olevien mellojen välistä Tenomuotkan autiotuvan kohdalle joen toiselle puolelle. Hiihdimme vanhaa jälkeä pitikin joen yli, joessa näytti olevan joitakin sulapaikkoja, mutta vanhaa jälkeä pitkin uskalsimme hiihtää niiden vierestä. Nousimme ylös rantatörmää, jossa sulanlumen aikaan joku oli kahlannut moottorikelkalla oikein kunnolla. Tuvalle saavuimme n. 16:30, tupa oli tyhjänä, aurinko paistoi upeasti ja nautimmekin siitä päivällisen syömisen jälkeen.

Tupakirjan mukaan tuvalla ei vaeltajia poikkele kovin usein ja aika monet vierailijat näyttivät olevan norjalaisia vaeltajia. Tupa on sisältä varsin viihtyisä ja tilava sisältä. Puuliiteri on toteutettu tuvan eteiseen. Iltatouhujen jälkeen painuimme yölevolle, taas saimme viettää yömme tuvalla rauhassa. Päivä oli reittisuunnitelmamme mukaan yksi reissun pisimmistä, mutta se oli sujunut hyvällä kelillä varsin mukavasti. Joku edellisistä tuvan vierailijoista oli poikennut läheisellä Karravaaralla ja oli nähnyt siellä merikotkan.

16.4
Nousimme ylös kuuden jälkeen aamulla, mutta teimme aamutouhut kaikessa rauhassa. Liikkeelle lähdimme vasta yhdeksän jälkeen, tämän päivän päivämatkammehan ei olisi kovin pitkä. Pakkasta oli taas n. -10 astetta. Kävelimme ahkiot perässä alas joelle ja laitoimme sukset jalkaan. Lähdimme hiihtämään vanhaa kulku-uraa joen kämpän puoleista rantaa. Joessa näkyi sulia paikkoja varsin paljon, minkit olivat juoksennelleet sulien luona. Joen takaa norjan puolelta oli tullut myöskin ahma joen yli. Hiihtelimme ensin joen tuvan puoleista reunaa, mutta siirryimme kohta joen toiselle puolelle. Jonkin matkaa hiihdettyämme näimme ketun juoksevan joen yli samoin näimme korppeja lentämässä. Arvelimme läheisyydessä olevan jonkin haaskan.
merikotka
Koivikon välistä tuli vanhan rajavartioston Tenomuotkan tupa näkyviin. Poikkesimme tuvalla, rajavartioston kyltit olivat tuvasta jo poistuneet ja muutenkin tupa näytti olleen käyttämättömänä. Jatkoimme matkaa joen rantaviivan tuntumassa. Kohta ihmetelimme joella näkyviä hiihtojälkiä erään sulan kohdalla. Jäljistä päätellen joku oli hiihtänyt ahkion kanssa sulaan ja kaveri oli palannut sivusta auttamaan sulaan pudonnutta ylös joesta. Seuraavassa joen mutkassa huomasin että vain sauvalla lyömällä sai virtaavan veden näkyviin ja siirryimmekin hiihtämään joen rannalle, välttääksemme itse mahdolliset uintiretket.

Näimme edessäpäin ison lentävän linnun ja ilmeisesti lintu oli nähnyt myös meidät. Merikotka tuli tarkistamaan löytyisikö meistä mitään syötävää. Lintu lensi hyvin matalalla ja kiersi meidät muutaman kerran ympäri, varsinkin koiraa sen tuntui tarkastelevan hyvin tarkasti. Ruunuvuopion kohdalta poikkesimme jokivarresta lähdimme hiihtämään kohti luodetta. Melkein heti joelta noustuamme huomasimme pienen tievan takaa tulevan esiin haaskan ja vielä kolme merikotkaa oli siellä ruokailemassa. Ne huomasivat meidät yhtä aikaa ja nousivat samantien siivilleen. Samalla haaskalta lähti myös lauma korppeja. Hiihdimme haaskalle, kotkat siirtyivät läheisten harjujen päälle tarkkailemaan tilannetta.
Huomasimme että porolla oli vielä korvat tallessa ja mietimme että pitäisikö ne leikata talteen, mutta jätimme ne kuitenkin sinne paikoilleen. Ehkä noin kilometrin haaskalta hiihdettyämme huomasimme että velipojalla oli kiikari oli tipahtanut. Jätimme varusteet siihen, hän palasi hiihtojälkeä pitkin takaisin ja nousin itse viereisen tievan päälle katselemaan ympäristöä. Poroaita ja valtakunnan raja kulki siellä, hiihtelin vähän matkaa rajan vierustaa ja yritin katsella että näkyisikö rajan läheisyydessä norjan puolella olevaa porokämppää, mutta en sitä nähnyt. Velipoika oli palannut takaisin ja kiikarikin oli löytynyt ja jatkoimme matkaa.

Hiihdimme raja-aidan lähelle ja otimme suunnan kohti Jorba Cierten länsipuolelle. Maasto nousi pikkuhiljaa, mutta se oli mukavaa hiihdettävää. Kiersimme Jorba Cierten länsipuolelle. Tuntureiden välissä ”törmäsimme” pienehköön porotokkaan, osa poroista siirtyi reitiltämme sivuun tunturin rinteelle. Ciertejärven jälkeen kaarroimme kohti Taabman tupaa ja tupa tuliki alempana näkyviin jo varmaan parikilometriä ennen tuvalle tuloa.
Ylhäältä tunturista avautui myös hyvä näkymä Porojärven laaksoon. Laskeskelimme sopivan vauhdikasta laskua tuvalle, kello oli noin 14:00 kun päivän hiihtomatka tuli suoritettua.
Taabmalle tulossa
Tuvalla oli yksi koiravaljakko ohjaajansa kanssa ja pari naisvaeltajaa.  Koiramies osoittautui koiramieheksi isolla K:lla. Koirat olivat alaskan malamutteja ja hän piti koiristaa erinomaista huolta. Esimerkiksi varmistaakseen koirien riittävästä nesteensaamisesta, hän sekoitti juomaveteen jauhelihaa, jotta vesi varmasti kelpaa koirille. Velipoika lähti koiramiehen kanssa kokeilemaan kalaonnea Hárrejávrelle. Tällä kertaa kalaonnea ei ollut. Heidän palattuaan naiset ilmoittivat myös olevansa innokkaita kalastajia ja he lähtivät myös kokeilemaan omaa tuuriaan. Jonkin ajan päästä he tulivat kiireesti takaisin ja pyysivät meitä hetkeksi siirtymään ulos tuvasta. Toinen naisista oli pudonnut laskujoen suulla jäihin ja kastellut itsensä. Vaatteiden vaihdon jälkeen he lähtivät jatkamaan vielä hetkeksi kalastusta, tosin tulokset jäivät myös heillä heikoksi.

Ilma meni vähän utuiseksi, lämpötila oli n. 17:00 maissa -4 astetta. Kämppäkirjaa tutkiessani laskeskelin, että tällä tuvalla vierailee kesäaikaan n. 30 vierasta vuodessa ja talvella on n. 60 kävijää. Tupakirjassa näkyi myös norjalaisen James Baxterin vierailu. Hän oli lähtenyt hiihtovaellukselle Arvidsilta 1.1.2009. Nyt oli takana reilut 120 hiihtopäivää ja n. 20 hiihtopäivää edessä. Hänen kotisivunsa tästä reissusta löytyy osoitteesta www.skipaddlenorway.com

Koiramies kertoi tehneensä koiriensa kanssa useita pitkiä vaelluksia, tänä talvena hän oli käynyt myös tammikuussa kaamosvaelluksella itäkairassa. Käsivarressakin hän on käynyt koirien kanssa vaelluksella pehmeän lumen aikana. Viikon matkan aikana hän oli ehtinyt käydä Meekolla asti mutkin.
Per Ailu Gaup-Juuso poikkesi iltapuolella tuvalla. Hän oli löytänyt näkemämme poronraadon ja oli leikannut niiltä korvat talteen. Hän kertoi myös ajaneensa joella näkemämme jäljen joen varteen. Silloin oli ollut ihan sosekeli ja sen näki ajojäljestä. Hän istui pitkän tovin juttelmassa kanssamme.

Per Ailu kertoi alueella vierailleesta petotutkijasta, joka oli ollut sitä mieltä että merikotka ei tapa poroja. He olivat omin silmin päässeet näkemään kun merikotka vei poronvasan.
Hän kertoi Raittijärven poromiehiä olevan kuusi, joten työvuorot menee niin, että viiko työtä ja kaksi ”vapaata”. Kaksi miestä on yleensä yhtäaikaa paimenessa. Hänen kertomansa mukaan Sidosgopin tuvan toinen puoli on puolustusvoimien käytössä. Oli mielenkiintoista seurata myös koiravaljakon hoitamista. Melko iso työ on valmistella isolle valjakolle syömiset ja juomiset. Lisäksi "koiramies" vapautti koko valjakon jaloittelemaan. Käskystä koko koiralauma seurasi isännän perässä pitkin tunturin rinnettä. En voinut muuta kuin ihaillen katsella hyvin koulutettujen koirien toimintaa. Iltapuhteiden jälkeen asetuimme yölevolle, tällä kertaa tuvassa yöpyi 5 vierasta, joten n. 15% vuoden vieraista tuli yhdessä yössä.

17.4.
Heräsin aamulla noin kuuden aikoihin. Tuuli ujelsi ulkona koillisesta. Aloitin aamupalan valmistelun ja päätimme jäädä seuraamaan sään kehittymistä. Toisetkin aloittivat aamutouhut. Antti A. P Juuso poikkesi tuvalle aamutuimaan. Hän jäi jutustelemaan, oli kuulemma oikein ahmantappo ilma. Tuulen ääni antaa kuulemma ahmalle hyvän suojan ja se pääsee lähestymään hyvin poroja. Hänen käsityksensä mukaan ahma ei juurikaan syö poroja, mutta voi tappaa vaikka poron päivässä. (Tutkimuksen mukaan tämä on kyllä vääräkäsitys). Naiset arvelivat omaa lähtöään, mutta tuuli kävi heidän kulkusuuntaansa ajatellen hyvin takaa, niin he pakkasivat tavaransa ja lähtivät kohti Tenomutkaa tuloreittiämme pitkin. Kova tuuli tuntui jatkuvan, mutta silti aurinkokin paistoi. Koiramieskin valmistautui jatkamaan matkaa. Hän pakkaili tavaransa rekeen, siirsi koirakerrallaan koirat valjakkoon vetoköyteen. Kun koirat olivat valmiina lähtöön, niin hän kävi kävelemässä koirille lähtöjäljen, tuli takaisin, poisti lumiankkurit ja komensi koirat liikkeelle. Valjakko katosi hetkessä tunturiselänteen taakse. Hän suuntasi kohti Kobmajokea.

Kovatuuli jatkui kokopäivän, välillä sateli luntakin lisää. Päätimme pitää välipäivän ja se osoittautui hyväksi päätökseksi. Muita kulkijoita ei sille päivälle näkynyt, illalla pakkasta oli n. -9 astetta.

18.4.
Nousimme aamulla aikaisin ja aamutouhujen jälkeen lähdimme kohti Kobmajokea n. Klo 08:00 aikoihin. Tuuli oli edelleenkin melko voimakas. Hiihdimme Hárrejärvelle, siellä huomasin unohtaneeni aurinkolasit tuvalle. Jätin ahkion ja rinkan järvenjäälle ja palasin koiran kanssa takaisin. Hiihdimme Muoddagorsan kurulle ja kurun jälkeen hiihdimme Muoddajärven yli. Suuntasimme järven jälkeen Seittikielaksen itärinteille. Jatkoimme Raamajärven kautta poroaidalle.

Poroaidan vierustaa nousimme Seittikielaksen päälle. Samalla yritin tarkkailla ympäristöä löytääkseni jossain tällä alueella olevan seitakiven, mutta siitä en löytänyt havaintoa. Seittakielaksen päältä yritin vielä katsella joihinkin karttaan merkittyä rakennusta, mutta siitäkään en löytänyt mitään merkkiä. Seittikielaksen päältä aloitimme laskun Somasjärveä kohti poroaidan vierustaa.

Norjanpuolella oleva Somashytta näkyy hyvin tänne ylös tunturille, kuten myös rajavartioston tupa sekä Kobmajoen autiotupa. Somasjärven eteläosaan laskevan joen ylityksen jälkeen otimme suunnan kohti rajavartioston tupaa. Poikkesimme kuvaamassa tuvan, jonka jälkeen jatkoimme kelkkauraa kohti Kobmajoen tupaa. Aikaisemmin tapaamamme koiravaljakkomies oli pilkillä Sieidesaivolla. Hän poikkesi juttusilla ja kertoi saaneensa muutamia rautuja.
Somaksen maisemia
Hiihtelimme tuvalle, oli tupa tyhjänä, siellä oli vain koiramiehen tavarat. Saavuimme tuvalle noin. Klo 14.00 aikoihin. Virittelimme kaminaan tulen ja kuivattelimme vähän varusteita. Valmistimme tukevan päivällisen ja vähän levähtelimme. Haltilta päin tuvalle hiihteli keskisuomalainen mies ja kohta myös koiramies palasi tuvalle.
Pitkäksi venähtäneen lepotauon jälkeen lähdimme jatkamaan n. 18:20 matkaa Pitsusjärvelle. Tuuli oli juoksuttanut uutta lunta runsaasti Kobmajoen kuruun. Noin tunnissa nousimme kurun ylös. Cáhppesjärvien jälkeen käynnistimme puhelimet kokeilumielessä ja yllättäin saimmekin puhelinyhteydet toimimaan Cahppesjärvien jälkeisessä laskussa. Soitto kotiin, jonka aikana kylmyys meinasi jo hiipiä luihin ja ytimiin.

Matka jatkui alamäkeen, mutta ei helposti. Paikoitellen uutta lunta oli jopa 40cm. Lasku Haltin viittareitille ei ollut kovin vauhdikas, se eteni vain hiihtonopeudella. Viittareitin saavutettuamme otimme suunnan kohti Pitsusjärveä ja pitsuksen tupaa. Tuvalla oli vain yksi mieshenkilö, hänet olimmekin tavanneet jo useana keväänä näissä maisemissa. Hänen kaikki varusteensa on 70-luvulta, joten hän retkeilee sen ajan hengen mukaisesti.
Varaustuvalle oli tullut juuri yksi ryhmä Ropinsalmesta olevan poromiehen Jouni Valkeapään opastuksella Myöhemmin illalla Kilpisjärveltä päin tuli vielä kaksi nuorehkoa miestä kevyehköissä varusteissa, hetken tuumailtuaan tuvassa he päättivät jatkaa vielä matkaa Haltille. He olivat lähteneet aamulla liikkeelle Kilpisjärveltä ja toinen kaveri oli silloin laittanut ensimmäisen kerran sukset jalkaansa tälle talvelle. Kysyin Helsinkiläiseltä vaeltajalta että voisiko koiran tuoda tupaan, hän kertoi olevansa koiralle allerginen, vaikka kieltäminen mitä ilmeisemmin johtui koirapelosta.

19.4.
Aamulla noin neljän aikoihin heräsin koiran ääniin, tuuli oli voimistunut ja kääntynyt länteen ja puhalsi voimakkaasti etuterassille. Tuuli oli paiskannut ronin makuualustan terassin viereen, koira katseli ikkunasta sisälle lämpöisessä nukkuvaa isäntäänsä. Nousin ylös ja siirsin koiran liiterin yhteydessä olevaan jätehuoneeseen. Helsinkiläinen vaeltaja oli suunnitellut lähtevänsä kohti Meekoa ja sitten ehkä kohti Porojärveä. Aamupalan jälkeen hän pakkasi tavaransa lähtökuntoon, mutta aprikoi vielä vähän kelin vuoksi.
Tuuli voimistui kokoajan ja lumen lento lisääntyi. Haltilta tuli yksi vanhempi pariskunta Pylkönmäeltä. Heidän turkiksella verhotut huppunsa olivat aivan jäässä ja he tulivat tupaan. Alunperin heidän tavoitteena oli Meekon varaustupa, mutta kelistä johtuen hekin jäivät seuraamaan sään kehittymistä.

Tuuli yltyi kokoajan ja näkyvyys oli todella heikko. Haltilta palasi kaksi kahden miehen ryhmää, ensin edellisenä iltana sinne hiihtänyt keveillä varusteilla varustautuneet miehet. Tänään heidän tavoitteensa oli hiihtää Kilpisjärvelle. Varsin pian he työntyivät myrskyn sekaan ja lähtivät jatkamaan matkaa. Toisen ryhmän miehet istuivat myös hetken tauolla ja lähtivät myös jatkamaan matkaansa, heidän tavoitteenaan oli hiihtää Porojärvelle. Näkyvyys oli todella huono, yhtäkkiä tuiskun seasta ilmestyi kaksi saksanpaimenkoiraa jotka vetivät rekeä. Reen perässä tuli paksuihin vaatteisiin puettu nainen. Lähdin hänelle kertomaan omasta koirastani ja autoin häntä tekemään tuvan taakse koirille tuulensuojaa ja makuupaikkaa. Hän puki samalla koirille ”takit” päälle. Hän oli lähtenyt läheiseltä poromiehen kämpältä ja tarkoituksena oli mennä Pitsusjärvelle pilkille. Keli oli kuitenkin niin kova, että hän päätti tulla suoraan tuvalle.
Hän jäi pitkäksi aikaa koirien seuraksi ulos. Lopulta hänkin tuli sisälle. Hän kertoi olevansa toista kertaa tällä alueella ja varusteiden puolesta hän oli osannut varustautua hyvin. Lumi lensi valtavalla voimalla ja näkyvyys oli vain muutamia metriä. Tuulensuunta kääntyi hitaasti pohjoiseen, joten koirat olivat taas tuulelle alttiina. Siirsimme koirien makuupaikan liiterin päätyyn. Samalla hän kertoi vähän koiristaan. Koirat olivat 4v sisarukset, joista toinen oli tullut naiselle sen omistajalla todetun allergian vuoksi.

Tuuli oli niin voimakas, että pienemmillä ihmisillä oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Tuvalta ei nähnyt wc:tä lainkaan ja liiterin ja tuvan välissä oleva viittamerkkikin oli välillä hukassa. Tuisku oli ns. maatuisku, kun huonolla näkyvyydellä katsoi ylöspäin, niin siellä näkyi sininen taivas. Vanhemman pariskunnan nainen lähti käymään wc:ssä. Kun häntä ei alkanut kuulua takaisin, niin hänen miehensä lähti häntä etsimään. Hetken kuluttua molemmat palasivat erikseen tupaan. Toisiaan he eivät olleet nähneet. Rouva kertoi ottaneensa wc:ltä suunnan kohti tupaa ja kontanneensa valitsemaansa suuntaan. Kun tupaa ei alkanut näkymään, hän oli palannut takaisin wc:n luo ja ottaneensa sieltä uuden suunnan. Toisella yrittämällä hän löysikin sitten takaisin tuvalle.
Käytin välillä Ronia ulkona ja keskustelin toisten koirien omistajan kanssa, että koirat on pakko saada suojaan. Kävin hakemassa liiteristä polttopuita ja ilmoitin tuvassa oleville, että koirat on pakko saada suojaan. Kävin seuraavaksi hakemassa lunta sisälle sulatettavaksi, koska näkyvyyden ja kelin vuoksi vesiavannolle ei ollut mitään asiaa. Palatessani tupaan siellä esitettiin toivomus, että jos minä toisin oman koirani tuulikaappiin ja kaksi koiraa laitettaisiin jätekoppiin, niin tuulikaappi ei menisi liian ahtaaksi.
Pitsuksen tupa
Kävin hakemassa Ronin sisälle ja nainen siirsi omat koiransa jätekoppiin suojaan. Johonkin aikaan päivästä varaustuvassa olevan porukan mukana ollut poromies lähti kelkalla hakemaan vettä. Noin tunti lähdön jälkeen naapurituvasta tultiin huolestuneena kyselemään Jounin perään. Yritimme rauhoitella heitä ja kerroimme että tässä kelissä ei ole mitään tehtävissä hänen löytämisekseen ja kyllä hän tässäkin kelissä pärjää. Heidän käyttäytymisensä oli hyvin hermostunutta ja epävarmaa. He suunnittelivat ottavansa yhteyttä pelastuslaitokselle ja tilaavansa helikopterin ja lämpökameran suorittamaan etsintöjä.
Noin kolmetuntia lähdön jälkeen Jouni palasi, satuin olemaan juuri silloin ulkona ja ensimmäisinä sanoinaan hän sanoi, että ei sieltä vettä löydy. Minulle jäi mielikuva, että hän oli kyllästynyt seurassaan olevien miesten juttuihin ja kävi aikaansa kuluttamassa nimismiehen tuvalla, tosin tätä hän ei myöntänyt, vaan kertoi jotain epämääräistä tarinaa kelkan rikkoutumisesta.
Helsinkiläinen kulkija vietti päivänsä seurassamme ja illalla noin klo 23:00 alkoi kelkkaralli koskien varaustuvissa majoittuvia. Kelkat toivat Kuonjarjohkasta varaustuvalta tänne varauksen tehneen ryhmän He olivat joutuneet lähtemään liikkelle, koska myöskin Kuonjarjohkaan oli tuotu yksi ryhmä. Tästä syystä varaustuvassa ollut ryhmä joutui hakeutumaan jonnekin muualle. Myöhemmin kuulimme että he olivat joutuneet palaamaan Saarijärvelle, josta löytyi heille tilaa.

20.4.
Aamuksi tuuli oli jo hieman hellittänyt, pakkasimme tavarat ja aamutouhujen jälkeen lähdimme kohti Meekoa. Helsinkiläinen kulkija oli lähtenyt jo meitä ennen samalle reitille. Hiihdimme tällä kertaa viittareittiä pitkin, hiihtoaikaa tupien välillä kului noin 2h. Pidimme tuvalla tauon. Tuvalle hiihteli yksinäinen nuori mieshiihtäjä. Keskusteluissa selvisi, että kyseessä oli sama kaveri, joka oli Poroenon varressa hiihtänyt muutaman päivän meidän etupuolellamme. Hän oli lähtenyt Hetasta 2vk aikaisemmin ja aikoi hiihdellä vielä loppuviikkoon tunturissa. Hän kertoi lähteneensä myrskyaamuna hiihtämään Porojärveltä Meekolle. Matkalla hän huomasi kelin kovuuden ja päätti pyrkiä Jogakselle. Hän oli hiihtämässä 50m päästä ohi tuvasta, mutta savun hajun perusteella hän osasi tuvalle.
Meekon rakennuksia
Tauon aikana Kerimäkeläinen pariskuntakin hiihteli tuvalle. Tauon aikana tuvalle pysähtyi myös kaksi koiravaljakkoa. Toista ajoi kanadalainen valjakkoyrittäjä, joka asui suomessa. Pienen tauon jälkeen he jatkoivat matkaa. Tauon jälkeen laitoimme sukset ahkioiden päälle, vaihdoimme vaelluskengät jalkaan ja lähdimme sauvakävellen nousemaan Meekon nousua. Jyrkimmän nousun jälkeen vaihdoimme monot jalkaan ja jatkoimme matkaa hiihtäen. Matka eteni mukavasti auringonpaisteesta nauttien. Noin puolivälissä Meekon ja Kuonjarin väliä näimme että vastaan on tulossa useita koiravaljakoita. Kuusi koiravaljakkoa ajoi peräkkäin, he huomasivat meidät jo kaukaa ja kiersivät meidät reitin sivusta sujuvasti. Vähän myöhemmin vastaan tuli vielä neljä valjakkoa, nyt me vuorostamme väistimme sivuun. Ensimmäisen valjakon johtajakoira olisi halunnut välttämättä käydä tervehtimässä Ronia. Koko valjakko yritti kääntyä takaisin päin ajettuaan ensin meistä ohi.

Noin 3h vaeltamisen jälkeen saavuimme Kuonjarin tuvalle. Tuvasta löysimme kaksi vanhaa tuttua, Vaasalaisen retkeilyryhmän huoltomiehet olivat pitämässä taukoa tuvalla. Tuvalla oli myös meitä ennemmin lähtentyt Helsinkiläinen vaeltaja. Varaustuvan puolella oli potkukelkkaryhmä, joka tunnetaan nimellä Kurkkion kulkijat. Myöhemmin tuvalle hiihteli vielä 3 vaasalaista hiihtäjää, monelta vuodelta tuttu ryhmä, mutta tänä vuonna todella pienellä kokoonpanolla.
Helsingin mies lähti jatkamaan matkaa kohti Terbmistä, mutta kävi oikein kädestä pitäen meidät hyvästelemässä. Asetuimme tupaan taloksi ja siirtelimme tarvittavat varusteet sisään. Ailakasta Terbmiksen kautta tuli kolmen miehen ryhmä, joka vaikutti kokeneilta vaeltajilta. Kerimäen pariskuntakin saapui varaustuvan puolelle. Varaustuvan puolelle tuli myös pari miestä, joista toisella oli persoonallinen ahkio, joka oli valmistettu kahdesta pulkasta, jotka olivat sijoitettu päälekkäin (toinen ylösalaisin).
Illemmalla Terbmiksen suunnasta tuli tupaan täydennystä kun sieltä hiihteli viiden hengen ryhmä. He tulivat autiotuvan puolelle. Varaustuvassa kelkkakyytiä odottavat potkukelkkailijatkin siirtyivät autiotuvan puolelle, joten tunnelma oli jo varsin tiivis.  Kolmen miehen ryhmän kanssa (joista kaksi oli ahkion vetäjää ja yksi rinkan kantaja) katselimme vaihtoehtoisia reittejä Lossulle ja he taas kertoivat meille reittivaihtoehtoja Puvrasjohkasta Ropille.
Tunnelma tuvassa oli illan aikana kuin kiireisellä rautatieasemalla, vain lähtevän junan kuulutukset puuttuivat. Itse asiassa sekin tuli, kun potkukelkkailijat kuuluttivat heidän kyytinsä saapuneen.

21.4.
Nousin aamulla noin klo 06:00 ja aloitin aamutoimet, samoin kolmen miehen ryhmä nousivat samantien myös ylös. Aamu oli hieman pilvinen mutta yöllä puhaltanut voimakas länsituuli oli heikentynyt. Kun olimme saaneet aamutouhut hoidettua niin lähdimme n. 8:30 aikoihin kohti Terbmistä. Samaan aikaan kolmen miehen ryhmäkin oli lähdössä liikkeelle kuten myös Kerimäkeläispariskunta. Heillä olikin tienvarsi tämän päivän tavoitteena ja aikoivat ensikertaa kokeilla Saarijärvelle menoreittinä Kuonhjarin Itä- ja eteläpuolelta kiertäen.
Hiihdimme viittareittiä kunnes suuntasimme kohti Gohpejärveä. Siellä näytti olevan yksi mies pilkillä. Pysähdyimme hetkeksi pilkkijän kanssa juttelemaan. Hän oli saanut muutamia rautuja, mutta hän kertoi että edellisenä päivänä joku ryhmä oli pilkkinyt järvestä n. 200 rautua. Samaan aikaan tämä samainen ryhmä tulikin paikalle jatkamaan taas pilkkimistä.

Hiihdimme Gohpejärven eteläreunalle ja nousimme Salmivaaran rinteille. Huippujen välisestä rinteestä laskimme Salmikurun yläpäähän, laskimme varovasti kurua alas, pahimmissa paikoissa otimme sukset pois jaloista ja kävelimme. Lopulta laskimme Terbmiksen tuvalle, aikaa välin kulkemiseen kului vajaat 2h. Tuvalla oli neljä koiravaljakkoa ja niiden ohjaajat. Koirat eivät juurikaan reagoineet Roniin. Pidimme tauon ja jatkoimme hiihtoa. Nousimme Terbmiksen länsipuolelta ylös Terbmiksen laaksosta ja hiihdimme Terbmiksen seitakivelle. Valokuvailin seitakiveä eripuolilta ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Terbmiksen seitakivi
Tavoitteena oli ollut hiihtää Ailakkajärvelle, mutta velipoika halusi, että hiihdämme suoraan Puvrasjohkaan, niin pääsemme yhden vuorokauden nopeammin autolle.  Seitakiveltä hiihdimme ensin Rakabjoen laaksoon, josta nousimme loivaa valkeaa lumista rinnettä Ragatoaivin pohjoisrinteelle. Kaarsimme Ragatjärvelle. Täältä hiihdimme Virdnicielgin länsirinteitä pitkin etelän suuntaan ja tunturin etelärinteiltä kaarsimme kohti Puvrasjohkaa.
Tunturilaki vaikutti miellyttävältä vaellusmaastolta ja varsin rauhalliselta, yhdet ainoat hiihtojäljet erotimme tunturin rinteiltä.
Täältä alkoikin laskuosuus kohti Puvrasjohkantupaa. Tupa tuleekin täältä tullessa näkyviin jo joitakin kilometrejä etukäteen. Hiihdimme tuvalle, joka oli meitä tyhjänä odottamassa. Tällä kertaa majoituimme tuvan länsipuolen päätyyn. Illalla tunnelmoimme tuvalla kynttilän valossa.
Täällä näytti puhelinyhteydetkin toimivan, joten laitoin joitakin viestejä menemään maailmalle.


22.4.
Jo rutiiniksi muodostuneet aamutouhujen jälkeen lähdimme koti Ropin autiotupaa n. 9:00 aikoihin. Hyvällä teräshangella auringonpaisteessa oli hyvä hiihdellä. Otimme suunnan etelään kohti Suhpevuopmin laaksoa, jokia ja järviä. Noin tunnin hiihtelyn jälkeen törmäsimme kaivinkoneen telaketjun jälkiin. Raittijärven tien kunnostustyöt olivat siis ilmeisesti käynnissä. Ja noin puolituntia myöhemmin olimme päässeet Jovloluoppaljärven tuntumaan, josta aloitimme nousun tunturiin.
Jokilaaksossa jota nousimme oli porotokka ruokailemassa. Tokka väisti pois edestämme. Jokivarren reunoja pitkin nousimme pikkuhiljaa ylös kohti tunturin päällä olevaa Viissetlahkun laaksoa. Osan noususta menimme kävellen, kun nousu oli kohtalaisen jyrkkää ja hanki kantoi hyvin myös kävelymiestä. Päästyämme nousun päälle Bihppotnibban itäpuolelle löysimme järven rannasta kotapuiden kehikon. Pysähdyimme kehikolle taukoa pitämään. Hiihto tänne oli vienyt kaiken kaikkiaan vain vähän yli 2h.
kotapuut
Tauon jälkeen oli vielä hetken matkaa nousua kaltevalla suolla. Hiihdimme Viisetoaivin ja Stuora Viisetoaivin väliseen tunturipainanteeseen ja tunturin satulasta pääsimmekin aloittamaan jokivartta laskun Lottánjärvelle. Järveltä jokivartta pitkin vielä pieni kierto idän kautta Ropijoen laaksoon. Hiihtelimme jokivartta myötämäkeen kohti Ropin tupaa. Täältä tullessa tupa tuli näkyviin vasta melko lähelle tupaa tullessa. Täälläkin taas saimme huomata, että tunturijoet voivat olla petollisia paikkoja talvella, tässäkin pienessä joessa näytti olevan sulia paikkoja. Tuvalle tullessa huomasimme tuvalla olevan muitakin kulkijoita. Tuvan edessä oli pari moottorikelkkaa ja reki. Tuvalla oli Syväjärven Juha-Antti (foto), jonka seurassa oli Ropijärven perukasta mökin ostaneet turistit.
He olivat jostain Riihimäen läheltä kotoisin. Saimme heiltä nautittavaksi munkkikahvit. Pääsimme nauttimaan Ropinpirtin munkeista jo täällä tunturissa. Evästelyn jälkeen he palasivat takaisin Ropinjärvelle. Tunturista hiihteli tuvalle myös yksi pariskunta, jotka olivat mökkimajoituksessa Ropinpirtillä. Yritimme heidän kanssaan arvioida hiihtoaikaa autiotuvalta Ropinpirtille. He katselivat varusteitamme ja arvioivat, että siinä voisi mennä n. 3h. Nautimme viimeisestä illasta tunturissa auringonpaisteessa. Lumet olivat sulaneet jo melko laajasti tuvan ympäriltä vajaan kahden viikon aikana.

23.4.
Nousin aamulla valokuvaamaan auringonnousua. Viimeisen kerran tälle reissulle söimme aamupalan ja pakkasimme tavarat vielä kerran ahkioon.
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja yöllä oli ollut pieni pakkanen. Lähdimme laskemaan kohti Ropinsalmea jäistä hankea pitkin. Noin 15 min lasketeltuamme kylälle päin sain puhelimella yhteyden Ropinpirtille ja tilasin saunan lämmityksen. Arvioimme siinä vaiheessa että matkalla voisi mennä n. 2h. Kerroin kuitenkin että tunturissa oli lentokeli. Lasku Ropinsalmellepäin jatkui vauhdikkaana. Jarruttelin vauhtia, ettei koira joutuisi juoksemaan itseänsä aivan läkähdyksiin vauhdikkaassa laskussa. Huomasimme olevamme järven päässä. Hiihdimme järven jäätäpitkin tien reunaan. Pysäköintipaikka oli sulanut oikeastaan kokonaan reissumme aikana. Irrotimme ahkiot vedosta ja siirsimme tavarat kantamalla tien toiselle puolelle. Samaan aikaan kaksi miestä oli valmistelemassa lähtöä tunturiin parkkipaikan reunalla. Hiihdimme vielä järven yli ja nousimme autolle. Puhelinsoitosta oli kulunut noin tunti, kun olimme jo Ropinpirtillä. Taas oli yksi onnistunut reissu käsivarren tuntureille suoritettuna.

Reissun kuvia

Autiotupien pienet korjaus ja huoltotyöt talkoilla

Manto-ojan talkoot olivat vahva näyttö tänä päivänä paljon puhutun sosiaalisen median voimasta.
Sen antamia mahdollisuuksia olen ajatellut voitavan käyttää muutenkin autiotupien ym. vaellusta tukevien palvelujen ylläpitämisessä. Syynä pohdintaan on taloudellisesti vähenevät voimavarat ja toisaalta vaellusharrastajien keskuudessa oleva halu osallistua näiden asioiden hoitamiseen.
Monet nykyisistä perinteisistä tuvista ovat aikanaan syntyneet vaeltajien yhteisenä ponnistuksena, miksi emme voisi niiden hoitamiseen ottaa myöskin omalle vastuullemme ainakin joltain osin.

Tässä vähän ajatuksia jatkojalostukseen tämän asian tiimoilta.

Ensin tarvitaan paikka, jossa näitä asioita voi hallinnoida, varsin toimiva voisi olla Google+:n Tulilla ryhmä. Sinne on varsin helppo muodostaa oma osio näille asioille.
Osion sisälle voi rakentaa esimerkiksi retkeilyalueittain olevat osa-alueet tai ns. pikkuasiat ja isot asiat tai ...

Käydessäni autiotuvilla huomio kiinnittyy milloin mihinkin epäkohtaan. Välillä ne on asioita, jotka voi samantien hoitaa itse kuntoon. Silloin asia ei vaadi muita toimenpiteitä. Välillä on asioita, että kuntoon saattamiseen tarvittaisiin jotain välineitä tai tarvikkeita, joita ei luonnollisestikaan paikanpäältä löydy.

Oletan että metsähallituksella on olemassa jonkinlainen järjestelmä , josta ilmenee tupakohtaisesti tehdyt toimenpiteet sekä toivottavasti myös tulossa olevat toimenpiteet.
Luonnollisesti metsähallitus omalla tahollaan pyrkii toimimaan niin, että se saa ylläpidettyä hoidossaan olevat kohteet.
Tämän uuden luotavan järjestelmän kautta he voisivat hyödyntää vapaaehtoisia asioissa, jotka he katsovat siihen soveltuvan.

Esimerkkejä:
Eli olemassa olevaan järjestelmään "syötetään" halutuista toimenpiteistä riittävän tarkat tiedot.
Esimerkki 1: Taabman tuvan lattia kaipaa huoltomaalausta. Lisätietoja MH N.N xxx@luonto.fi
Esimerkki 2: Käydessäni Tenomuotkan autiotuvalla, totesin vesiämpärin vuotavan ja vesikauha oli                           rikki.  Lisätietoja   Tauno Tutkija, xxx@google.com

Järjestelmän ylläpidossa näiden asioiden hoitaminen on sovittujen henkilöiden hoidossa. Myöskin metsähallituksen puolella olisi vastuuhenkilö(t) jotka käyttäisivät järjetelmää.

Asioiden hoitaminen:
Paavo Patikoija suunnittelee vaellusta elokuulle käsivarteen.
Hän huomaa, että hänen ajatellulla reitillään on kohde, josta on tiedossa jokin tehtävä toimenpide, jonka hän voisi hoitaa kuntoon.
Hän ottaa yhteyttä ko. alueen metsähallituksen vastuuhenkilöön (tai muuhun sovittuun vastuuhenkilöön), kysyy tarkentavat tiedot asiasta ja sopii hänen kanssaan siitä, kuinka tarvittavat materiaalit ja/tai työvälineet hoituu paikanpäälle.

Järjestelmään kirjataan, että tämä asia tulee hoidetuksi xx.yy.2015 mennessä kuntoon, niin samaa asiaa ei tarvitse enää muiden "murehtia"
Autiotuvalle tultuaan hän hoitaa sovitun homman pois ja vaelluksen jälkeen tekee vielä ilmoituksen asian hoitamisesta tai jos vielä jotain asian tiimoilta jäi hoitamatta.

Esimerkki 3:  Jonkun aloitteesta nousee esille joku hoidettava asia, joka vaatii useamman talkoolaisen työpanoksen.  Joku vastuuhenkilö käynnistää tästä hoidettavan "projektin".  Asia valmistellaan ja jossain vaiheessa sovitaan asian hoitamisen aikataulu ja käytännön järjestelyt, järjestelmän kautta talkoisiin ilmoittautuu väkeä ja asia hoidetaan kuntoon.


Eli tämmöistä tuumailua, antakaapa kuulua ehdotuksia, kommentteja, palautetta, ...

Projekti Manto-ojan autiotupa

Syksyllä 2013 Ohtamaan Jouni julkisti tiedon, että Manto-ojan autiotupa voitaisiin korjata metsähallituksen kanssa yhteistyössä talkootyönä.
Vaikka kämppä ei sijainnutkaan minun suosikki vaellusalueellani, niin asia kuitenkin herätti mielenkiintoa.
Lokakuun alussa laitoin Jounille viestiä asiasta, varsin nopeasti selvisi, ettei varsinaista remonttisuunnitelmaa ole vielä olemassa.
Ehdotinkin tutustumikäyntiä paikanpäälle, joka sitten toteutettiin marraskuun lopulla. Näin pääsin ensimmäisen kerran suksille sille talvelle (eikä sen jälkeen oikein päässytkään vasta kuin huhtikuussa käsivarressa)
blogi teksti tutustumiskäynnistä

Tämän reissun jälkeen aloitin remontin suunnittelun, sekä työmäärien arvioimisen ja aikataulutuksen niin, että kuinka tällainen remontti voitaisiin noin viikossa saada hoidettua.

Keskustelu talkooprojektista nostettiin esiin vaellusnetissä, Google+ Tulilla ryhmässä sekä Facebookin Tulilla ryhmässä. Teimme Jounin kanssa työnjaon, että minä suunnittelen remonttia ja Jouni pyrkii hankkimaan paikalle talkooväkeä. Joulukuussa tein nopeasti taulukon työtehtävistä ja aikataulutin työt. Jouni julkaisi sen ja alkoi keräämään nimiä talkoihin lupautuvista henkilöistä.

Vastaanotto talkoosuunnitelmasta oli pääosin hyvä, keskustelijat ottivat hyvin kantaa erilaisiin ratkaisuihin ja tekivät ehdotuksia korjaustavoista. Luonnollisesti korjaukselle oli myöskin vastustajia, liittyhän Manto-ojan autiotupaan paljon ja pitkäaikaisia tunne- yms siteitä monilla vaeltajilla.

Tammikuun alkupuolella viimeistelin suunnitelmat ja tein materiaalilaskelmat, jotka lähetin tammikuun puolivälissä arvioivaksi metsähallitukseen UKK-puiston johtajalle sekä puistomestarille. Kemihaaran väki pidettiin myöskin koko ajan ajantasalla suunnitelmista, koska tiedossa oli heidän halunsa osallistua tähän yhteiseen projektiin.

Metsähallituksen väki teki suunnitelmiin joitakin muutoksia ja hoitivat pääosan tarvittavista rakennusmateriaaleista paikanpäälle huhtikuun viimeisillä lumilla. Nyt alkoi jo näyttämään, että ehkäpä tästä korjausprojektista voisi vaikka jotain tullakin.

Toukokuun lopulle aloimme suunnittelemaan uutta käyntiä Manto-ojalle ja samalle reissulle sovimme tapaamisesta Manto-ojalla puistomestari Antero Aikion kanssa.
Tapaamisen aikana sovimme että talkoot pidetään elokuun viimeisellä viikolla, samalla kävimme vielä suunnitelmat läpi, listasimme tarvittavia työvälineitä ja varusteita ym. asioita, jotka puistomestari lupasi hoitaa paikalle.
toukokuun vaelluksen blogiteksti

Sitten alkoikin kiihtyvällä tahdilla talkoisiin valmistautuminen, hienosti näytti väkeä löytyvän.
Ilokseni huomasin että yksi talkoolainen sai houkuteltua mukaansa hirsityön opettajan. Hänen osaamiselleen olikin tässä projektissa paljon käyttöä.
Elokuun puolivälissä teimme vielä viimeiset varmistukset metsähallituksen suuntaan, että ne olivat muistaneet hoitaa heidän hoidettavakseen sovitut asiat.

TALKOOT

Yksi talkoolainen oli valmistellut etukäteen takorautaiset saranat, koukkuja ja takorautaisia nauloja. Hänelle tuli este talkoisiin osallistumiselle niin kävin hakemassa nämä taideteokset omaan kyytiini. Huonosta muistista johtuen lähtötouhuissa kävi näihin liittyvä pieni sähläys ja tämä aiheuttikin vähän lisää autoiluharrastusta pohjoiseen menopäivälle.

Eli 22.8. perjantaina varsin monet talkoolaiset suuntasivat kulkunsa kohti Kemihaaraa, yhteiskyytejä oli saatu mukavasti järjesteltyä, niin että kaikille halukkaille oli kyyti löytynyt. Iltamyöhäällä saavuimme Kemihaaraan, jossa oli peti valmiina odottamassa pitkän päivämatkan jälkeen.

23.8. Aamusta kuulin, että pääosa talkooväestä oli jäänyt Kemihaaraan yöksi, aamupalalla oli 14 hengen joukko, joiden seasta löytyi muutama entuudestaan tuttu kasvo, mutta pääosa talkooväestä oli minulle entuudestaan tuntemattomia.

Keräsimme varusteet ja mukaan otetut henkilökohtaiset työkalut pihalle yhteen läjään. Peltoniemen Juhani oli lupautunut hoitamaan niiden kuljetuksen Manto-ojalle.
Lähdimme yhdessä patikoimaan, muutaman tauon jälkeen noin 2,5 h patikoinnin jälkeen saavuimme Manto-ojalle. Pari talkoolaista olikin jo paikalla ja he olivat jo vähän aloitelleet purkutöitä.
Juhani tuli komean kuorman kanssa kohta perässä ja sovimme että jokainen laittaa ensin oman leirinsä kuntoon. Juhani jäi mukaan talkoisiin ja oli hyvänä apuna esimerkiksi puolijoukkueteltan pystyttämisessä.
Manto-ojan autiotuvan ympäristöön nousi varsin nopeasti melkoinen teltta- ja kota- ja tarppi kylä.

Pidimme lyhyen yhteispalaverin, kävimme vähän yhdessä läpi "pelisääntöjä", joiden tavoitteena oli mahdollisten tapaturmien välttäminen. Samalla kävimme läpi projektin vaiheita sekä nyt toteutettavia suunnitelmia. Väki odotti malttamattomana töihin pääsemistä, teimme vähän työnjakoa ja väki rynnisti suurella innolla töihin. Varsin pian talkoiden alkamisen jälkeen paikalle vaelsi yksin kulkeva vaeltaja ja hän liittyi päiväksi mukaan talkoisiin.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli keittokatoksen tekeminen, puolijoukkueteltan pystyttäminen, kämpän purkutyöt, ikkunan ja oven poisto sekä kuivatusojan kaivuu. Työpäivän päätteeksi vietimme yhteistä iltaa puolijoukkueteltassa, yksin kulkenut vaeltaja jatkoi illan kuluessa matkaansa eteenpäin.
Talkoovahvuus oli ensimmäisenä päivänä 18 henkilöä.

24.8.
Ensimmäisenä aamuna sovimme, että keitetään vain yhteiset kahvit ja jokainen huolehtii muuten omista aamupaloistaan. Jatkossa olisi sitten pääosin myös yhteinen aamupala
Aamulla varhain oli paikalla saapunut yksi talkoolainen lisää, joten työvoiman vahvuus säilyi  lähes samana.
Purkutyöt jatkuivat, alimmat hirret poistettiin paikoiltaan. Kuivatusojien kaivutyöt jatkuivat. Hirsisaumojen tiivistämistyöt aloitettiin tekemällä siihen sopivat työkalut jotka otettiin tehokkaasti käyttöön.
Samaan aikaan aloitettiin myös loppuviikosta tarvittavien osien valmistelu. Lattianiskojen alapintaan naulattiin valmiiksi vanerin tukilevyt, vanerit ajettiin valmiiksi sopivan levyisiksi kaistoiksi.
Yhden talkoolaisen tehtäväksi jäi kerätä ympäristöstä herkullisia sieniä, joita saimme nauttia yhteisellä ruokailulla.  Illalla melkoinen osa talkooväestä poikkesi vierailulla Manto-selän autio- ja varaustuvalla.
Tämän päivän talkoovahvuus oli 17 henkilöä.

Purkutyön yhteydessä realisoitui kämpän todella huono kunto.
Kämpän ympäristö oli hyvin kostea, ei paljoakaan tarvinnut kaivaa, kun tuli jo vesi vastaan.
Kämpän lattiarakenne oli hyvin erikoinen ja se olikin huomattavasti huonommassa kunnossa, kuin mitä siitä saattoi päältäpäin arvioida. Vesi ja kosteus oli tehnyt siellä tehokkaasti tuhoaan.
Laverin alusta oli hyvin epähygieeninen, siellä oli sekaisin mineraalivillat, eläinten jätökset, styroxit, homeiset nurkat ym ja nämä kaikki avoimena peskalankkujen alla.
Kämpän alimmat hirret olivat käytännöllisesti jo lähes hävinneet, lahonnutta puuta sai lapiolla poistaa hirsien paikalta.


25.8.
Aamulla oli yhteinen aamupala ja sen jälkeen väki hajaantui omiin töihinsä. Aamupäivällä saimme lisävahvistusta kun paikalle saapui kaksi talkoolaista lisää. Peltoniemen Juhani poikkesi myös paikalla, kun toi talkoolaisten työvälineitä ja muitakin pyydettyjä varusteita paikalle.
Päivän ohjelmassa oli kämpän nostoa, ojan kaivuuta, hirsisaumojen tiivistämistä, hirsityöt pääsivät vauhtiin. Tänään poistettiin viimeiset poistettavat hirret kämpästä. Yläpohjaan asennettavien vaneristen tuulenohjaimien valmistelutyöt hoidettiin kuntoon, Kämpän yläpohjan eristeet olivat reuna-alueilla vesikatossa kiinni ja tuulenohjaimilla oli tarkoitus poistaa tämä ongelma.
Vaikka metsähallitus oli kaatanut puita seinähirsiksi etukäteen, niin pääosan niiden koko ja laatu osoittautui epäsoviviksi. Olimme saaneet luvan tarvittaessa täydentää puutarpeita paikallisesti. Hirsiasiantuntijan avustuksella löytyi kaksi sopivaa puuta, jotka Juhanin avustuksella saatiin siirrettyä työkentälle. Maisemointityöt tehtiin huolella, ettei maastoon jäisi turhia jälkiä.

Iltapäivällä mietin töiden etenemistä ja sääennusteita ja tulin siihen tulokseen, että huominen päivä olisi parempi päivä vierailulle Korvatunturilla, kuin aluenperin suunniteltu keskiviikko. Kerroinkin että halukkaat voivat valmistautua huomiseen vierailuun, miehistä voimaa piti jäädä riittävästi paikalle, koska tiedossa oli hirsien kantamista. Kuusi lähtijää ilmoittautui.
Yksi talkoolainen oli ideoinut, että jos ylemmät päätyhirret tehtäisiin pitemmäksi, niin niiden päälle voisi tehdä kämpän sivulle hyvän penkin. Asia jäi hautumaan, koska osa pelkäsi, että penkin päälle valuva vesi voisi vaurioittaa kämpän seinää.
Yksi talkoolainen oli valmistellut päivällä pullataikinan ja iltanuotiolla oli vuorossa tikkupullan paistoa. Pullaa oli runsaasti tarjolla ja jokainen sai osansa näistä herkuista.
Pari vaeltajaa poikkesi paikalla katsomassa tilannetta ja lupasivat palata loppuviikosta talkoisiin.
Tämän päivän talkoovahvuus oli 20 henkilöä.

26.8.
Aamusta kuusi talkoolaista lähti kohti Korvatunturia ja Jouni lähti kuvausreissulle kohti Naltiotunturia.
Tämän päivän ohjelmassa oli hirsien valmistelua, kämpän nostoa sekä perustusten tekoa. Manto-ojan pohjasta löytyi sopiva sorapaikka, josta pääsimme aloittamaan salaojasoran kaivamisen.
Hirsityö edistyi hyvin, vielä pari hirttä oli valmistelematta.
Keittiö oli taikonut meille taas upean ruuan, jota jäi vielä korvatunturilta illalla palanneille syötäväksi. Yksi joulupukin vieraista jäi yöksi Vieriharjuun. Korvatunturilla vierailleet pääsivät mukaan myös pelastusoperaatioon, kun pöllö oli saanut itsensä vangittua valvontatuvan hormiin. Mukana ollut ammattilainen vapautti pöllön, joka muuten olisi varmasti menehtynyt hormiin.
Nuotiopaikalle kertyi illalla väkeä, ilmeisesti huhu oli kiirinyt maankuulun lätynpaistajan paikalla olosta. Matsoni paistoi koko porukalle lätyt, pitkämatkalaiset (korvatunturilla kävijät) saivat etusijan lättyjonossa.
Tämän päivän talkoovahvuus oli 13 henkilöä

27.8.
Aamusta yksi talkoolainen lähti jatkamaan vaellusta.
Ohjelmassa oli edelleen hirsitöitä sekä kämpän nostoa, ojankaivua. yms.
Iltapäivällä metsähallituksen puistomestari saapui joukkoineen paikalle. Hänellä oli mukana
yksi suunnittelija sekä pari huoltomiestä. He toivat täydennystä tarvikkeisiin sekä ruokahuoltoon. Huoltomiesten mönkijöiden avulla saimmekin siirrettyä riittävän määrän soraa salaojien asentamiseen.
Upeasta talkoojoukosta löytyi luovuutta. Suunnitellun penkin päälle valuvan veden ongelma tuli ratkaistua. Yksi talkoolainen ehdotti että tehdään paikanpäällä räystäälle räystäskouru, jolla voidaan vesi ohjata rakennuksen päihin. Näin sovittiin ja penkkiasia pääsi jatkojalostukseen.
Illalla hirret olivat valmiina asennettavaksi, kämpän nostotyökin oli saatu hyvälle mallille. Kaivuutyötä riitti ja nyt paikalle saadut salaojaputket päästiin asentamaan paikoilleen. Samaan aikaan alkoi myöskin kaivutöiden aiheuttamien maakasojen maisemointi.
Koska Korvatunturilla kävijät eivät olleet ehtineet käydä Vieriharjussa saunassa, niin ehdotin iltapäivällä saunomismahdollisuutta tälle illalle. Osa naisista lähti etukäteen saunan lämmitykseen ja illalla talkoiden loppupuolella lähti muutamia talkoolaisia nauttimaan saunan löylyistä.
Yksi talkoolainen lähti illalla jatkamaan vaellukselle.
Tämän päivän talkoovahvuus oli 19 henkilöä

28.8.
Aamupalan jälkeen alkoihin projektissa mielenkiintoinen vaihe.
Uudet hirret yksi kerrallaan siirrettiin omalle paikalleen. Hirsien asentaminen, kämpän nostot ja tuenta ja niiden muutokset vaativat huolellista valmistelua ja suunnittelua. Työ eteni hyvin ja iltapäivällä kämppä saatiin laskettua lopullisesti uusien hirsien päälle.
Tämä avasi runsaasti työkohteita.
Välittömästi alkoi lattian korkeuden suunnittelu. Tämän jälkeen pääsi uuden ulko-oven valmistelu käyntiin. Yläpohjaan asennettiin etukäteen valmistellut tuulenohjaiset.
Alimpiin sivuhirsiin työstettiin lattiavanerille urat ja tehtiin kolot lattianiskoille. Ovi- ja ikkuna-aukon korjaustyöt käynnistyi myös samantien. Hirsien saumojen tiivistämistä jatkettiin.
Lattianiskat alkoivat löytää omat paikkansa ja ensimmäiset alkuviikosta sahatut vanerit koeasennettiin paikoilleen. Talkooväki suorastaan uhkui työintoa, kaikki olivat valtavalla innolla työssä mukana. Iltapäivällä saimme talkoisiin uutta verta, kun paikalle saapui yksi uusi talkoolainen.
Eräs paikalle kulkeutunut vaeltaja jäi pitkäksi aikaa seurailemaan talkootyön touhuja.
Iltapäivällä sovittiin että seuraavan päivänä on halukkailla mahdollisuus lähteä vierailulle Korvatunturille. Kolme talkoolaista siirtyikin illan aikana Vieriharjuun, josta aamulla aikoivat jatkaa matkaansa kohti Korvatunturia.
Tämän päivän talkoovahvuus oli 19 henkilöä

29.8.
Aamupalan jälkeen talkooväki jatkoi innostuneena työtään.
Loput lattiavanerit asennettiin paikoilleen ja aloitettiin lattian eristystyöt. Ovikin valmistui asennuskuntoon, vanhan ikkunan lasit oli irrotettu ja ne saatiin hyvin pestyä ennen niiden paikoilleen asentamista. Ikkunan väliin lennähti pari puulintua, jotka olivat kaivautuneet esiin puupalikoista. Ikkuna sai persoonalliset listat sekä ulko- että sisäpuolelle.
Lattiaeristyksen jälkeen lattianiskojen päälle asennettiin ilmansulkupaperi ja lattialankkujen asennus pääsi vauhtiin. Paikalle saapui alkuviikosta paikalla vierailleet vaeltajat tekemään lupaamaansa työpanosta. Samoin paikalle tuli yksinäinen vaeltaja, joka jäi siistimään kämpän ympäristöä.
Kämpän sivulle suunniteltu penkki syntyi halkaistuista keloista, penkin päälle valmistui bitumihuovalla pinnoitettu vesikouru.
Samaan aikaan suunniteltiin uutta etukatosta ja valmisteltiin sen osia.

Iltapäivällä Peltoniemen Juhani saapui paikalle arvokuljetuksen kanssa. Hän oli taitavasti hoitanut Helenan talkoolaisille valmistaman lakkakakun kuljetuksen Manto-ojalle. Lieneekö koskaan aikaisemmin täällä herkuteltu näin hienoa ja hyvää täytekakkua.
Työt olivat edenneet siihen vaiheeseen, että Juhani saattoi paluukuormassa viedä henkilökohtaiset työkalut sekä puolijoukkueteltan takaisin Kemihaaraan.
Uusi uljas ulko-ovi karmeineen asennettiin paikoilleen, komeat takorautaiset saranat koristivat ovea.
Sisälle valmistui uusi pöytä, illan puolella tulleet pari uutta talkoolaista valmistelivat sisälle tehtävien "keittiön" pöytätason osat.
Vanhat peskalankut saivat vesipesun. Lattialankkujen asennuksen valmistuttua, asennettiin kaminan suojalevy ja kamina paikoilleen. Makuulaverin runko valmisteltiin ja pestyt peskalankut ladottiin alkuperäisessä järjestyksessä takaisin paikoilleen. Lankut jätettiin kiinnittämättä, jotta lattian maalaus onnistuisi helpommin.
Kämpän seiniin lyötiin takorautaisia nauloja varusteiden ripustamista varten ja kämpän sivuseinälle naulattiin penkin yläpuolelle neljä tukevaa koukkua rinkkoja varten.

Pari talkoolaista lähti vaeltamaan kohti Kemihaaraa.
Etukatoksen runkotyöt valmistuivat ja katto sai raakapontit päällensä. Kämpän ympäristökin alkoi siistiytyä työnjäljistä. Yhteisenä ponnistuksena miehet ruuvasivat Manto-ojan autiotupa kyltin etukatoksen etureunaan.
Illan aikana kaminaan syttyi tuli, kämpän pöydälle syttyi kynttilät palamaan ja neljä meistä talkoolaisista koeyöpyi tuvassa. Yksi talkoolainen testasi kämpän sivuun tehdyn penkin soveltumista nukkumiseen.
Tunnelma oli hieno, ahkera talkooväki näki edessään omien käsiensä jäljet.
Tämän päivän talkoovahvuus oli 20 henkilöä

30.8.
Hyvin maittoi uni kämpässä ja kuulemma myöskin kämpän vieressä penkillä.
Aamupalan jälkeen alkoi loppukiri ja osa meistä valmistautui myöskin jo paluumatkalle.
Kämpän varusteet ja kyltit löysivät omat paikkansa.
Etukato sai huopakaton päällensä, lisäksi se varustettiin vesikouruilla.
Ulko-oven tiivistykset viimeisteltiin ja ovi sai omat listoituksensa.
Lattialistoja syntyi kun sahuri ensin valmisteli siihen sopivan sahauspöydän.
Lattiamaalarit aloittivat omat työnsä, "keittiön" pöytätasot löysivät oman paikkansa ja kämpän ympäristö siistiytyi.
Itse lähdin ensimmäisten joukossa kohti Kemihaaraa, mutta jälkijoukot jatkoivat hyvää työtään viimeistelytöissä ja kämpän ympäristön siistimisessä.
Tämän päivän talkoovahvuus lienee työpäivinä ajateltuna noin10 henkilöä.

Varovaisestikin laskien voidaan sanoa talkoojoukon tehneen yli 130 talkootyöpäivää ja jos siihen lisää ennakkovalmisteluun käytetyn ajan, niin talkootyönmäärä lähentelee jo 150 talkootyöpäivää.

Oleellista ei tietenkään ole tehty määrä, vaan se mitä sillä saatiin aikaan. Erittäin huonossa kunnossa olleen autiotuvan elämä sai uuden jatkon, toivottavasti siitä pääsee nauttimaan monet alueen vaeltajat.
Kokemus oli uskomattoman hieno, luulen että sitä on ulkopuolisen edes vaikea kuvitella.
Upea joukko joka teki uskomattoman määrän uskomattoman taitavasti ja monipuolisesti töitä yhteisen asian eteen.
Tämä viikko jää itselle lähtemättömästi mieleen ja näin uskon monen muunkin kokevan.

Projektin kokemuksista on tarkoitus tehdä vielä oma yhteenveto metsähallitukselle. Tämän yhteenvedon ajatuksena on löytää tästä projektista ne hyvät ja huonot puolet, joiden perusteella voidaan tulevaisuudessa ehkä vastaavissa projekteissa nämä asiat huomioida.

Manto-ojan autiotuvan korjaukseen liittyviä kuvia
Manto-oja Jouni Ohtamaan tekemä video talkoista

Suur kiitos kaikille mukana olleille, hienoa että sain olla kanssanne mukana tässä upeassa projektissa.

Perästä kuuluu, sanoo torvensoittaja

Erikoinen kesä alkaa kaartamaan kohti syksyä.
Kesäkuu oli poikkeuksellisen kylmä ja taas vastapainoksi heinäkuu poikkeuksellisen lämmin. Toivottavasti syksy on sitten normaali.

Omalta osaltani kesä on ollut hyvin työntäyteinen, retkeilyä en ole oikeastaan ehtinyt edes ajattelemaan.  Kesäkuun alussa kävin pikaisen melontareissun ja vasta eilen illalla sitten seuraava pikareissu kotijärvellä.

Siinä mielessä voi sanoa, että onneksi kesä kaarrattelee kohti loppuaan. Ehkäpä edessä on sitten vähän aktiivisempi retkeilysyksy.

Nyt on jo ajatukset alkaneet siirtyä kohti Manto-ojan autiotuvan saneerausprojektia. Toukokuun lopussa Manto-ojan autiotuvan nuotioringissä keskustelimme puistomestarin kanssa tulevasta remontista ja siltä osin teen nyt viimeisiä päivityksiä remonttisuunnitelmaan. Kahden viikon päästä tästä hetkestä taidan istuskella sillä samalla nuotiopaikalla, mutta sitten ei enää suunnitella, sitten kait jo toteutetaan.
Google+ :n Tulilla yhteisössä onkin taas herännyt keskustelun elämään talkoiden ympärillä, yhteisiä kyytejä suunnitellaan ja jotkut suunnittelevat jatkavansa talkoista vielä syysvaellukselle. Sieltä löytyy muutakin tietoa tästä projektista.

Eli vielä kerran kutsu talkoisiin: 25. - 30.8. pidetään Manto-ojan autiotuvalla kämpän saneeraustalkoot, kaikki ovat tervetulleita mukaan, yhdenkin päivän osallistuminen auttaa yhteisessä asiassa eteenpäin.
Itse asiassa meistä osa siirtyy paikalle Kemihaarasta 23.8 aamulla, joten eiköhän purkutyöt ala jo ennen tuota maanantaita.

Eli eiköhän tästä reissusta saada hyvä avaus syksyn retkeilylle. Vaikka tämä viikko meneekin enemmän ko. projektin kimpussa, niin talkoolaisten suunnitelmissa on tehdä vierailu Korvatunturille, joten vähän pääsen retkeilemäänkin.

Jatkoakin varmaan sitten seuraa, vaikka uhkaavasti kalenterissa on varauksia monen moisille hoidettaville asioille ja kokouksille näköjään jo marraskuun puoliväliin asti, huh huh.
Lokakuun puolivälin jälkeen näyttäisi tulevan "pakollinen" Ylläksen reissu, ehkäpä siihen saisi yhdistettyä jonkin pienen pimeän ajan reissun.
Tällä hetkellä tuntuu siltä että tulevalle talvelle (joka on onneksi vielä kaukana) yritän järjestää yhden kunnollisen kaamosvaelluksen, aika ja paikka on luonnollisesti vielä auki, mutta eiköhän nekin aikanaan ala jonnekin hahmottumaan.

Todella mielenkiinnolla nyt odotan tuota talkooviikkoa, uskon että siitä tulee ainutlaatuinen ja mieliinpainuva viikko. Projektista kertyvillä kokemuksilla voi olla isokin merkitys tulevaisuudessa, kun autiotupaverkostoa yritetään ylläpitää metsähallituksen jatkuvasti pienenevillä resursseilla.

Tämän talkooviikon jälkeen olen ajatellut jatkojalostaa "myssyssä hautunutta" ideaani järjestelmästä, jolla jokainen vaeltaja voi halutessaan osallistua näiden yhteisten asioiden ylläpitämiseen ja toisaalta tiedottamaan huomaamistaan huolto- ja korjaustarpeista niin että joku toinen voi tämän puutteen hoitaa kuntoon.

Perästä kuuluu sanoo torvensoittaja.

Lyhyt vaellus, onko tässä mitään järkeä?

28.5.14

Vaikka kuinka yritin, niin tällekin päivälle jäi töitä ihan riittävästi, 12:00 palasin kotiin töistä.

Alustavasti olin vain vähän katsellut varusteita ja hankkinut eväät valmiiksi, mutta nyt nopea tavaroiden pakkaus. Klo 13:00 pääsin lähtemään kohti pohjoista, rinkka pakattuna ja Roni auton takaosassa.

Ajoin Kuopion kautta ja otin sieltä Sepon ja Jounin kyytiin. 

Tuhat kilometriä ajoa ja sitten jo perillä eli noin 01:15 olimme Naltiojoen poroerotuspaikalla.

Matkalla tarkistelimme, että siirryimme viimeisten kilometrin aikana yöttömän yön maailmaan.

Ruuat kylmälaukusta vielä rinkkaan, vaatteiden vaihto ja noin 2:10 starttasimme maastoon hienossa säässä. Lämpötila oli noin 0 asteen tietämissä, ilmeisesti vähän pakkasen puolella kun maastossa lammikot oli jäässä. Lähdimme kohti Naltiovaaraa poroerotuspaikan aidan vierustaa auringon paistaessa hienosti puiden siimeksestä. 

Ylitimme edessä olevan suon pitkospuita pitkin ja sitten olikin edessä jo ensimäinen poroaita, jota ei löydy kartasta. Aidan alituksen jälkeen aloitimme nousun Naltiovaaran huippujen väliseen satulaan. Maapohja on suorastaan unelmallista vaellusmaastoa, vaaran rinteillä oli paikoitellen isojakin lumilaikkuja muistuttamassa talvesta. 

Nousun jälkeen suuntasimme vähän itään kiertääksemme Naltiovaaran ja Naltiotunturin välissä olevan suon itäpuolelta. Sieltä löytyi kartoistakin löytyvä poroaita, mutta senkin alta pääsimme hyvin pujahtamaan.

Sieltä suuntasimme Naltiotunturin luoteispuolelle lähellä poroaitaa olevalle kaltiolle, jonka Jouni oli ansiokkaasti etukäteen tiedustellut.

Noin 2 h kävelyn jälkeen olimme suunnitellussa tavoitteessa Naltion kaltion luona ja pystytimme kodan ja majoituimme siihen. 

Tietysti aamukahvit piti keittää ennen nukkumaan menemistä. Tunnista jäi kiinni, etteikö olisi tullut 1 vrk valvottua samoilla silmillä.

Jo ajomatkalla olimme nähneet hirviä, teeriä, riekkoja, koppeloita ja metson, joten siltä osin reissu oli alkanut mukavasti.

Yöllä käki kukkui, taivaanvuohet päkätti, järripeipot ryystivät, kurjet huutivat, korppi kävi vierailulla, joten elämää tuntui olevan kevään ja kesän kynnyksellä olevassa luonnossa.

29.5.

Nousin hyvin levänneenä ylös  ;) noin 6:30 hienoon auringon paisteeseen.

Jouni nousi puolituntia myöhemmin, laitoimme aamupalan ja herättelimme Seponkin tähän hienoon aamuun. Aamupalan jälkeen olimmekin lähtövalmiina nousuun Naltiotunturille.

Nousimme leiripaikasta suoraan Naltiotunturin huipulle jyrkkää ja osittain hyvin rakkaista rinnettä pitkin. 

Nousu vei meiltä aikaa reilun puoli tuntia ja nousimme huipulle noin klo 09. Jo nousun aikana oli mukava istahtaa välillä alas katselemaan tunturin rinteeltä avautuvia maisemia.

Huipulta avautui hienot näkymät ympäristöön, sieltä näkyi vetiset suot, Saariselän lumiset tunturit, Korvatunturi sekä Venäjän puolelta näkyvät tunturit. Ilma oli lämmin ja tuuli hyvin heikko, tunturin päällä saattoi olla t-paidassa. 

 

Noin tunnin katseltuamme ja kierreltyämme huipulla lähdimme paluu matkalle. Nyt kiersimme lounaispuolen pään kautta, niin lasku ei ollut niin jyrkkä.

Leirille tultua puraisimme vähän välipalaa ja pakkasimme tavarat jatkaaksemme matkaa kohti Vieriharjua.

Kävelimme Naltiotunturin pohjoispuolelta tulevalle poroaidalle, ylitimme yhden kivirakan ja lähdimme poroaidan vieressä kulkevaa polkua pitkin kohti Naltio-jokea. Ennen jokea tuli nuoripari meitä vastaan, he olivat olleet Naltiojoen lähellä teltassa yötä ja olivat nyt menossa Karhuojan autiotuvalle.

Voimakkasti virtaavan joen yli pääsi hyvin siltaa pitkin. 

Melkein heti joten ylityksen jälkeen kuulimme piekanan huutelevan ja kohta sen myös näimme. Se istui pesällään ja yritimme saada siitä muutaman kuvan nopeasti, ettemme häiritsisi pesintätouhuja. Itsellä jäi tällä kertaa kuvat saamatta, kun piekana nousi siivilleen. 

Jatkoimme polkua eteenpäin ja suon laidassa se vaihtui pitkospuiksi. 

Pitkospuita jatkoimme Vierihaaran siltaa kohti. Suolla oli kaksi kurkea ruokailemassa, mutta ne häiriintyivät meistä ja lähtivät lentoon. Taisimme olla oikeita häiriköitä täällä luonnon keskellä. 

Pysähdyimme Vierihaaran sillan viereen keittämään kahvit, tänne tulimme noin 12:30. Noin tunnin tauon jälkeen jatkoimme matkaa, ylitimme joen siltaa pitkin ja jatkoimme pitkospuita pitkin eteenpäin.

Noin tunnin kävely ja olimme Mantoselän laidassa, kävelimme vanhan poroaidan vierustaa vielä hetken ja käänsimme suunnan koilliseen kohti Vieriharjua. Pidimme vielä kuivalla kankaalla pienen tauon ja jatkoimme siitä jäljellä olevat pari kilometriä kämpälle. Kämpällä vaikutti olleen huhtikuussa varsin vilkasta, mutta sen jälkeen hyvinkin rauhallista. 

Loppupäivän vietimme kämpällä nautiskellen hienosta ja lämpöisestä säästä, lämpötila oli lähes 20 astetta. 

Ohjelmassa oli muutamia havaittujen vikojen korjaustoimenpiteitä ja liiterin edustan siivousta. 

Koivukin alkoi jo vähän avaamaan lehtiä hiirenkorvalle. Pienellä iltalenkillä näin, kun toistakymmentä metsähanhea laskeutui kämpän yläpuolelle joen suvantoon. Yritin niitä lähestyä, mutta ilmeiseti taas häiriköksi havaittiin, kun ne pakenivat paikalta. Onneksi Seppo oli sillalla sopivasti passissa ja sai ammuttua niitä kameralla onnistuneesti. 

Illalla lämmitimme vielä saunan ja kävimme uimassa, varsin täydellinen vaelluspäivä. 
Tuntui kuin  olisi ollut vaelluksella jo pitempäänkin.

30.5.

Herätys aamulla noin 6:30, edelleen hienossa säässä. Söimme aamupalan ja pakkasimme Ronin laukkuihin vähäiset mukaan ottamamme tavarat ja vähän ennen klo 08 lähdimme kohti Manto-ojaa.

Vieriharjun ja Mantoselän välisellä suolla huomasin pudottaneeni kameran vastavalosuojan.

Jatkoimme kuitenkin matkaa, ylitimme suon ja nousimme Mantoselän laidalle. Etsimme sopivan paikan poroaidan alitukselle. Otimme suunnan kohti Manto-ojan kämppää. Reitti meni Mantoselän korkeimman kohdan eteläpuolelta. Noin 500m ennen kämppää tulimme Kemihaarasta tulevalle mönkijäuralle, jota pitkin oli hyvä kävellä kämpälle, minne tulimme vähän yli klo 09.

Kämpän remonttiin varatut rakennustarvikkeet oli varastoitu kämpän lähelle ja suojattu hyvin. Kämpän seinien vierillä seisoi vesi. Keittelimme kahvit ja aloimme kaivaa kuivatusojia sivuseinien vierille. Vesi alkoi juosta ojia pitkin ja varsin nopeasti vesipinta putosi kämpän vieressä.

Varsin läheltä tuntui löytyvän kantava maapohja, joka osin oli hyvin kivinen ja osin vaikutti melkein hiekalta.

Klo 11 seutuvilla tuli kahdella mönkijällä paikalle Metsähallituksen Ukk-puiston puistomestari, hänen työkaveri sekä erävalvoja. Kävimme puistomestarin kanssa suunniteltua remonttia läpi, samoin niitä muutoksia, mitä hän oli tehnyt ehdotettuihin materiaaleihin ja suunnitelmiin. 

Samoin listasimme tarvittavia työkaluja ja muita tarvikkeita, jotka hän lupasi hoitaa paikalle. Erävalvoja oli talvella työnsä aloittanut, 10 kk sijaisuutta tekevä nuori poliisi. Hän vaikutti hyvin luontevalta kaverilta tähän tehtävään.

Nuotioimme, paistoimme makkarat ja keitimme kahvit ja vieraat lähtivät takaisin kohti Kemihaaraa. Noin klo 14 lähdimme itsekin paluumatkalle kohti Vieriharjua. Paluu reitti meni Mantoselässä vähän eri reittiä kuin tulomatka, mutta kun olimme suolla, niin seurasimme gps:n tekemää reittiviivaa ja löysimmekin vastavalosuojan Vieriharjun rinteeltä. Paluumatkalla kului aikaa reilu tunti. 

Sitten jäimme tuumaamaan jatkosuunnitelmaa ja päätimme jäädä Vieriharjuun vielä toiseksi yöksi. 

Teimme yhteisen ruuan ja jokainen vietti alkuillan itsekseen. 

Päätin lähteä tutustumaan lähiympäristöön ja lähdin kävelemään Korvatunturille menevää mönkijäuraa. Palo-Vieriharjulle käveltyäni ukkometso hyppäsi edessäni lentoon ja useita kuukkeleita lenteli kulkureittini varrella. Palo-Vieriharjulta poikkesin hetkeksi uralla sen pohjoispuolelle Rakitsan haaran läheisyyteen, mutta palasin takaisin uralle. Uralta lähtee polku kohti Korvatunturin murustaa  mutta jatkoin vielä hetken mönkijäuraa, kunnes päätin kääntää suunnan Rakitsanaapan etelä osassa olevalle nuotiopaikalle. 

Matkalla sinne tilhiparvikin lensi läheltä ja joku riekkokin kaikkosi reitiltäni. Elämän raadollisuuskin tuli esiin yhden löydön kohdalla. 

Sitten palasin pikamarssia polkua ja mönkijäuraa pitkin takaisin Vieriharjulle, vuorossa oli lättykestit ja saunominen uimisen kera.

. 

31.5.

Herätys aamulla noin klo 06:30, aamupala ja tavaroiden pakkaus. Taivas oli vetäytynyt pilveen, yön aikana oli vähän sadellut vettä ja nytkin ilma oli vähän kostean oloinen.

Noin klo 09 lähdimme jatkamaan matkaa, menimme noin 1,5 km eilistä reittiäni, kunnes käännyimme kaakkoon Palo-Vieriharjun lounaisreunaa kohti Rakitsanojaa. 

Pari riekkoa nousi ilmaan edestämme. Jouni oli taas tehnyt hyvää kartta työtä ja etsinyt etukäteen sopivaa ylityspaikkaa. Ojassa virtasi vettä melkoisesti mutta löysimme sopivan ylityspaikan, joihin tulimme noin klo 10:15.

Ylityksen jälkeen nousimme vähän ylemmäs Kangasrakitsan kankaalle ja pidimme tauon. Kuukkelit lentelivät lähiympäristössä. Tauon jälkeen matka jatkui noin etelän suuntaan vajaa 3km ja siitä kohti Naltiojoen kämppää. 

Noin 12:40 tulimme poroaidan luo ja satuimme sattumalta juuri jo aikaisemmin löytämämme piekanan pesän lähelle. Nyt paikalla oli kaksi piekanaa, jotka levottomana lentelivät päällämme. 

 Otimme jotakin valokuvia linnuista ja jatkoimme Naltiojoen kämpälle, minne tulimme noin klo 13.

Tällä tuvalla oli kämppäkirjan mukaan ollut hyvin hiljainen kevät. Vuorossa oli päivälepoa ja lähiympäristön tutkistelua. 

Vieraskin poikkesi taloon, kun yksinäinen miesvaeltaja poikkesi tuvassa. Hän oli aloittelemassa vaellustaan, oli lähenyt Kemihaarasta ja oli kulkeutumassa pohjoisen suuntaan.

Jossain vaiheessa yhteinen päivällinen ja taas lepoa. Joskus vaeltaminen voi tapahtua laverilla pitkälläänkin, vieläpä kuorsauksen kera.

Turinoidessa vierähti ilta taas melko pitkälle, mutta sitten uni voitti.

1.6.

Heräsin yöllä, kun piipun juuresta tippui vettä sisälle, kävin nostamassa Sepon rinkan kauemmaksi, ettei se vain kastuisi. 

Aamu aukeni sateisena, reissun viimeinen aamupala ja tavaroiden pakkaus. 

Ennen kahdeksaa olimme jo matkalla, noin kilometrin palasimme tulosuuntaan, kun kiersimme Naltiojen ylittävälle sillalle.

Sitten kivirakan ylitys ja käänsimme suunnan Naltiovaaran kylkeä pitkin kohti lähtöpaikkaamme. Kohta tavoitimme mönkijäuran, jota pitkin kävelimme poroerotuspaikan aidoille. Aidan vierustaa suon ylittäville pitkospuille ja siitä suon yli.

Poroerotuspaikan vieressä on avoin kämppä, siellä oli hyvä vaihtaa kuivaa vaatetta päälle ennen kotimatkan aloitusta.

Poikkesimme vielä Kemihaarassa sopimassa muutamista Manto-ojan talkoisiin liittyvistä yksityiskohdista ja juomassa kahvit hyvässä seurassa. 

Sitten enää noin 1000km ajomatka kotiin.

Upea reissu, tuntui että vaellus oli paljonkin pitempi, kuin mitä se oikeasti oli.

Tässä on oikeasti järkeä, kun ei vaan mieti tätä järjellä.

Veteen piirretty viiva

Tälle viikonlopulle se sitten onnistui, vaikka muutakin ohjelmaa tuntuu riittävän kiitettävästi.

Puhelimessani on ladattuna Oruxmaps karttaohjelma ja olen sitä yrittänyt välillä käyttää. Hyvin se näyttää piirtävän tuohon veteen viivaa ja se viivaa näyttää jäävän siihen ihan hyvin.
Perjantai-illalle kotijärvellä parin tunnin melontareissu, noin kahdeksan kilometriä näytti matkaa kertyvän. Sopivan leppoisalla tahdilla näyttää etenemisnopeuteni olevan n. 4 km/h, hyvin sillä vauhdilla ehtii, varsinkin kun ei ole matkalla mihinkään.
Mukavasti kahisi kun meloskeli kortteikon läpi, elämää näyttää olevan vesielämäkin. Monenlaista liitäjää ja uiskentelijaa näytti olevan liikenteessä. Pari kajakkimelojaakin tuli vastaan ja kalastajiakin oli pörräämässä järvellä.



Sunnuntai aamulle sitten toinen retki. Sääennuste lupaili lämmintä ja aurinkoista. Aamusta lämpöä olikin jo + 18 astetta, keittelin kahvit pulloon ja tein vähän evästä mukaan.
Kanootti auton katolle,Roni kyytiin ja kohti Pelisalmea.
Hienossa kelissä lähdimme Ronin kanssa melomaan (tosin Roni ei melonut), vaikka se välillä tyylikkäästi istuikin penkillä.

Tunnelin kautta siirryimme Sahalahden tien pohjoispuolelle ja suuntasimme luoteeseen Isosaaren pohjoispäässä olevan itäisintä niemennokkaa kohti.
Kohta jo alkumatkasta kolme joutsenta suoritti ylvään ylilennon torvia soitellen. Niemennokan jälkeen suunnan muutos koilliseen järven selän yli Puolivälinsaaren ja Mäkelän saaren väliseen salmeen. Puolivälinsaaren vieressä olevasta pienestä saaresta kävi joutsen tekemässä kunniakierroksen melontareittimme vierestä palaten takaisin saaren rantavesiin.

Tosin emme vielä olleet puolivälissä reissua, joten sieltä suunta kohti Vahderpäätä.
Ilmeisesti sunnuntaiaamu on moottoriveneilijöiltä rauhoitttua aikaa, kun väylälläkään ei ollut kulkijoita. Takana taivaanrannassa alkoi näkyä jo merkkejä tummista pilvistä, mutta eteepäin oli elävän mieli. Noin 1,5 h melottuani ajattelin, että nyt on tullut kahvin edestä ja suuntasin kohti Madesaarta.
Saaren nokassa näytti olevan vanha nuotiopaikka ja kallioiselle rannalle pääsimme hyvin rantautumaan.
Katselin sopivan istumapaikan ja kaivelin repusta vähän evästä ja juomista.
Roni päätti hyödyntää tauon viilennykseen. Ranta antoi siihen hyvän mahdollisuuden.

Pari verkonkokijaa näytti olevan soutamassa lähivesillä, pidin rauhassa kunnon tauon. Samalla näin että taivaanranta vaan tummeni entisestään tulosuunnassani.

Lähdin kuitenkin jatkamaan vielä matkaa, meloin Ristisaaren ohi, mutta ennen kuin pääsin Nenäsaaren luo, alkoi takaa kuulua melko voimakasta ukkosen jyrähtelyä.
Päätin kiertää Nenäsaaren ja kääntää kanootin keulan vasten tuulta ja takaisin päin. Olin nimittäin saanut meloskella sievässä myötätuulessa tähän asti.
Kierrettyäni saaren taakse, alkoikin taivaalta tipahdella vettä, joten pakkasin kiikarin ja kameran vesitiiviiseen pussiin ja vedin repunpäälle sadesuojan. Lämmin kesäsade, eihän se nyt mitään haittaa. Suunta Isoniemen nokkaan ja siltä se alkoi vaikuttaa että saan ukkosen kiusakseni.
Päätin kuitenkin ylittää Isoniemen n. 2 km selän, tuuli oli jo hieman koventunut ja välillä aalloilla näkyi jo pientä vaahtopäätä, mutta ihan hyvää melontakeliähän tämä vielä oli. Sade piti huolen siitä ettei hiki päässyt kastelemaan paitaa, tosin märkähän se silti oli
Tavoitin Irjalanniemen ja muutamia salamoitakin oli jo edessä näkynyt, mutta kun matka lähestyi jo loppusuoraa, niin ei kun vasten tuulta, Selkäkarin kautta kohti Taulusaarta.
Kohta taas salama löi ja heti perään jyrisi oikein kunnolla. Tuuli voimistui ja välillä sain oikein kunnon tuulipuhureita, niin että sai meloa ihan tosissaan. Kerran pääsi tuuli kääntämään kanootin sivutuuleenkin, niin että sai oikein hartiavoimin meloa keulan kääntämiseksi takaisin vastatuuleen. Lopulta saaret antoivat jo tuulensuojaa joka helpotti melontaa. Laivaväylää Sahalahden tien alta ja sitten vielä noin kilometrin melonta lähtöpaikalle. Tien alituksen seutuvilla salamaniskut ja jyrähdykset tulivat yhtä aikaa ja viimeisellä pätkällä huomasin ukkosrintaman menneen jo minun ohi.

Oppia ikä kaikki, ukkosen kanssa ei kannattane leikitellä, sen aiheuttamat tuulenpuuskat voivat olla joskus erittäin voimakkaita. Nyt yritin pitää reitillä etäisyydet saariin tai karikkohin kohtalaisen lyhkäisinä, mutta ehkäpä viisaampaa olisi ollut odotella ukkosen ohimenemistä. Hyviä odottelupaikkojahan olisi ollut tarjolla vaikka kuinka paljon. Reissu vei aikaa n. 4,5 h, josta melontaan kului reilusti vajaa 4h. Melontamatkaa kertyi n. 12,5 km.
Näitä tuloksia nimittäin sitten löytyy tuosta karttaohjelmasta.
Kovin märät olivat vaatteet reissun lopuksi, mutta kesäsade oli niin lämmin, ettei se häirinnyt lainkaan. Sadetta nimittäin riitti viimeisille vedoille asti, vielä kuului ropinaa, kun kannoin kanootin auton katolle, mutta kohta sen jälkeen sade olikin sitten ohi.

Tästä on hyvä jatkaa kesän melontareissuja lähialueella, mutta  ennen seuraavia melontareissuja pitää pakata rinkka itselle ja Ronille loppuviikon pohjoisen reissua varten.

Tänä vuonna vain yksi talvi, mutta useampi kevät

Kohta on kolme viikkoa vierähtänyt kevätvaelluksen loppumisesta. Kilpisjärven virallinen lumisyvyys tänään "vain" 87 cm.
Kotimatkalla oli hyvä seurata talven ja kevään rajan löytymistä ja kun riittävän pitkälle eteni, niin tulihan se kesäkin jossain vastaan.
Tänne kesämaahan ei sitä talvea tullut lainkaan, mutta onneksi se tuolta käsivarresta löytyi ja näyttää siellä vieläkin jatkuvan.
Tänään kävin ensimmäisen kerran kanootin kanssa vesillä, ilman lämpötila reilusti alle +30astetta, eli täällä on tullut kesä. Upea oli tämä ensimmäinen parin tunnin pikareissu. Elämää näytti järvellä olevan, lokit olivat hautomapuuhissa, silkkiuikku haki evästä, telkkä veteli omia kaarroksiaan, jne... Ehkäpä viikonloppuna ehdin käydä vielä toisenkin kerran vesillä, mutta sen jälkeen vielä muutama päivä töitä ja lähden katsomaan että missä se kesän ja kevään raja nyt kulkee, eli suunta taas vaihteeksi kohti pohjoista.

Tällä kertaa valitettavasti vain hyvin pikainen reissu, torstain vastaisena yönä maastoon ja sunnuntaina pois maastosta, mutta kyllä siinä tunnelmaan jo pääsee kiinni.

Vaellusmielessä vuosi on hyvällä uralla, viisikuukautta kun on vuotta takana, niin retkeilypäiviä on jo kertynyt siihen mennessä hiukan yli 20vrk

Kesä mennenee vähemmällä retkeilyllä, mitä nyt lähivesissä meloskelua, mutta elokuussa reilu viikko Manto-ojalla ja eiköhän loppuvuodelle jotain retkeilyyn kuuluvaa kehity muutenkin.

Hyvää alkanutta kesää, jollekin ehkä kevättä ja kukaties lopputalvea, täällä on tuomen kukinta parhaimmillaan, omenan kukinta hyvässä alussa ja voikukat rehottaa siellä ja täällä.