tiistai 3. kesäkuuta 2014

Lyhyt vaellus, onko tässä mitään järkeä?

28.5.14
Vaikka kuinka yritin, niin tällekin päivälle jäi töitä ihan riittävästi, 12:00 palasin kotiin töistä.
Alustavasti olin vain vähän katsellut varusteita ja hankkinut eväät valmiiksi, mutta nyt nopea tavaroiden pakkaus. Klo 13:00 pääsin lähtemään kohti pohjoista, rinkka pakattuna ja Roni auton takaosassa.
Ajoin Kuopion kautta ja otin sieltä Sepon ja Jounin kyytiin. 
Tuhat kilometriä ajoa ja sitten jo perillä eli noin 01:15 olimme Naltiojoen poroerotuspaikalla.
Matkalla tarkistelimme, että siirryimme viimeisten kilometrin aikana yöttömän yön maailmaan.

Ruuat kylmälaukusta vielä rinkkaan, vaatteiden vaihto ja noin 2:10 starttasimme maastoon hienossa säässä. Lämpötila oli noin 0 asteen tietämissä, ilmeisesti vähän pakkasen puolella kun maastossa lammikot oli jäässä. Lähdimme kohti Naltiovaaraa poroerotuspaikan aidan vierustaa auringon paistaessa hienosti puiden siimeksestä. 

Ylitimme edessä olevan suon pitkospuita pitkin ja sitten olikin edessä jo ensimäinen poroaita, jota ei löydy kartasta. Aidan alituksen jälkeen aloitimme nousun Naltiovaaran huippujen väliseen satulaan. Maapohja on suorastaan unelmallista vaellusmaastoa, vaaran rinteillä oli paikoitellen isojakin lumilaikkuja muistuttamassa talvesta. 

Nousun jälkeen suuntasimme vähän itään kiertääksemme Naltiovaaran ja Naltiotunturin välissä olevan suon itäpuolelta. Sieltä löytyi kartoistakin löytyvä poroaita, mutta senkin alta pääsimme hyvin pujahtamaan.
Sieltä suuntasimme Naltiotunturin luoteispuolelle lähellä poroaitaa olevalle kaltiolle, jonka Jouni oli ansiokkaasti etukäteen tiedustellut.
Noin 2 h kävelyn jälkeen olimme suunnitellussa tavoitteessa Naltion kaltion luona ja pystytimme kodan ja majoituimme siihen. 
Tietysti aamukahvit piti keittää ennen nukkumaan menemistä. Tunnista jäi kiinni, etteikö olisi tullut 1 vrk valvottua samoilla silmillä.
Jo ajomatkalla olimme nähneet hirviä, teeriä, riekkoja, koppeloita ja metson, joten siltä osin reissu oli alkanut mukavasti.
Yöllä käki kukkui, taivaanvuohet päkätti, järripeipot ryystivät, kurjet huutivat, korppi kävi vierailulla, joten elämää tuntui olevan kevään ja kesän kynnyksellä olevassa luonnossa.




29.5.
Nousin hyvin levänneenä ylös  ;) noin 6:30 hienoon auringon paisteeseen.
Jouni nousi puolituntia myöhemmin, laitoimme aamupalan ja herättelimme Seponkin tähän hienoon aamuun. Aamupalan jälkeen olimmekin lähtövalmiina nousuun Naltiotunturille.
Nousimme leiripaikasta suoraan Naltiotunturin huipulle jyrkkää ja osittain hyvin rakkaista rinnettä pitkin. 
Nousu vei meiltä aikaa reilun puoli tuntia ja nousimme huipulle noin klo 09. Jo nousun aikana oli mukava istahtaa välillä alas katselemaan tunturin rinteeltä avautuvia maisemia.
Huipulta avautui hienot näkymät ympäristöön, sieltä näkyi vetiset suot, Saariselän lumiset tunturit, Korvatunturi sekä Venäjän puolelta näkyvät tunturit. Ilma oli lämmin ja tuuli hyvin heikko, tunturin päällä saattoi olla t-paidassa. 

 







Noin tunnin katseltuamme ja kierreltyämme huipulla lähdimme paluu matkalle. Nyt kiersimme lounaispuolen pään kautta, niin lasku ei ollut niin jyrkkä.
Leirille tultua puraisimme vähän välipalaa ja pakkasimme tavarat jatkaaksemme matkaa kohti Vieriharjua.



Kävelimme Naltiotunturin pohjoispuolelta tulevalle poroaidalle, ylitimme yhden kivirakan ja lähdimme poroaidan vieressä kulkevaa polkua pitkin kohti Naltio-jokea. Ennen jokea tuli nuoripari meitä vastaan, he olivat olleet Naltiojoen lähellä teltassa yötä ja olivat nyt menossa Karhuojan autiotuvalle.
Voimakkasti virtaavan joen yli pääsi hyvin siltaa pitkin. 

Melkein heti joten ylityksen jälkeen kuulimme piekanan huutelevan ja kohta sen myös näimme. Se istui pesällään ja yritimme saada siitä muutaman kuvan nopeasti, ettemme häiritsisi pesintätouhuja. Itsellä jäi tällä kertaa kuvat saamatta, kun piekana nousi siivilleen. 
Jatkoimme polkua eteenpäin ja suon laidassa se vaihtui pitkospuiksi. 

Pitkospuita jatkoimme Vierihaaran siltaa kohti. Suolla oli kaksi kurkea ruokailemassa, mutta ne häiriintyivät meistä ja lähtivät lentoon. Taisimme olla oikeita häiriköitä täällä luonnon keskellä. 
Pysähdyimme Vierihaaran sillan viereen keittämään kahvit, tänne tulimme noin 12:30. Noin tunnin tauon jälkeen jatkoimme matkaa, ylitimme joen siltaa pitkin ja jatkoimme pitkospuita pitkin eteenpäin.
Noin tunnin kävely ja olimme Mantoselän laidassa, kävelimme vanhan poroaidan vierustaa vielä hetken ja käänsimme suunnan koilliseen kohti Vieriharjua. Pidimme vielä kuivalla kankaalla pienen tauon ja jatkoimme siitä jäljellä olevat pari kilometriä kämpälle. Kämpällä vaikutti olleen huhtikuussa varsin vilkasta, mutta sen jälkeen hyvinkin rauhallista. 
Loppupäivän vietimme kämpällä nautiskellen hienosta ja lämpöisestä säästä, lämpötila oli lähes 20 astetta. 

Ohjelmassa oli muutamia havaittujen vikojen korjaustoimenpiteitä ja liiterin edustan siivousta. 
Koivukin alkoi jo vähän avaamaan lehtiä hiirenkorvalle. Pienellä iltalenkillä näin, kun toistakymmentä metsähanhea laskeutui kämpän yläpuolelle joen suvantoon. Yritin niitä lähestyä, mutta ilmeiseti taas häiriköksi havaittiin, kun ne pakenivat paikalta. Onneksi Seppo oli sillalla sopivasti passissa ja sai ammuttua niitä kameralla onnistuneesti. 
Illalla lämmitimme vielä saunan ja kävimme uimassa, varsin täydellinen vaelluspäivä. 
Tuntui kuin  olisi ollut vaelluksella jo pitempäänkin.

30.5.
Herätys aamulla noin 6:30, edelleen hienossa säässä. Söimme aamupalan ja pakkasimme Ronin laukkuihin vähäiset mukaan ottamamme tavarat ja vähän ennen klo 08 lähdimme kohti Manto-ojaa.
Vieriharjun ja Mantoselän välisellä suolla huomasin pudottaneeni kameran vastavalosuojan.
Jatkoimme kuitenkin matkaa, ylitimme suon ja nousimme Mantoselän laidalle. Etsimme sopivan paikan poroaidan alitukselle. Otimme suunnan kohti Manto-ojan kämppää. Reitti meni Mantoselän korkeimman kohdan eteläpuolelta. Noin 500m ennen kämppää tulimme Kemihaarasta tulevalle mönkijäuralle, jota pitkin oli hyvä kävellä kämpälle, minne tulimme vähän yli klo 09.

Kämpän remonttiin varatut rakennustarvikkeet oli varastoitu kämpän lähelle ja suojattu hyvin. Kämpän seinien vierillä seisoi vesi. Keittelimme kahvit ja aloimme kaivaa kuivatusojia sivuseinien vierille. Vesi alkoi juosta ojia pitkin ja varsin nopeasti vesipinta putosi kämpän vieressä.
Varsin läheltä tuntui löytyvän kantava maapohja, joka osin oli hyvin kivinen ja osin vaikutti melkein hiekalta.

Klo 11 seutuvilla tuli kahdella mönkijällä paikalle Metsähallituksen Ukk-puiston puistomestari, hänen työkaveri sekä erävalvoja. Kävimme puistomestarin kanssa suunniteltua remonttia läpi, samoin niitä muutoksia, mitä hän oli tehnyt ehdotettuihin materiaaleihin ja suunnitelmiin. 
Samoin listasimme tarvittavia työkaluja ja muita tarvikkeita, jotka hän lupasi hoitaa paikalle. Erävalvoja oli talvella työnsä aloittanut, 10 kk sijaisuutta tekevä nuori poliisi. Hän vaikutti hyvin luontevalta kaverilta tähän tehtävään.

Nuotioimme, paistoimme makkarat ja keitimme kahvit ja vieraat lähtivät takaisin kohti Kemihaaraa. Noin klo 14 lähdimme itsekin paluumatkalle kohti Vieriharjua. Paluu reitti meni Mantoselässä vähän eri reittiä kuin tulomatka, mutta kun olimme suolla, niin seurasimme gps:n tekemää reittiviivaa ja löysimmekin vastavalosuojan Vieriharjun rinteeltä. Paluumatkalla kului aikaa reilu tunti. 
Sitten jäimme tuumaamaan jatkosuunnitelmaa ja päätimme jäädä Vieriharjuun vielä toiseksi yöksi. 

Teimme yhteisen ruuan ja jokainen vietti alkuillan itsekseen. 
Päätin lähteä tutustumaan lähiympäristöön ja lähdin kävelemään Korvatunturille menevää mönkijäuraa. Palo-Vieriharjulle käveltyäni ukkometso hyppäsi edessäni lentoon ja useita kuukkeleita lenteli kulkureittini varrella. Palo-Vieriharjulta poikkesin hetkeksi uralla sen pohjoispuolelle Rakitsan haaran läheisyyteen, mutta palasin takaisin uralle. Uralta lähtee polku kohti Korvatunturin murustaa  mutta jatkoin vielä hetken mönkijäuraa, kunnes päätin kääntää suunnan Rakitsanaapan etelä osassa olevalle nuotiopaikalle. 
Matkalla sinne tilhiparvikin lensi läheltä ja joku riekkokin kaikkosi reitiltäni. Elämän raadollisuuskin tuli esiin yhden löydön kohdalla. 
Sitten palasin pikamarssia polkua ja mönkijäuraa pitkin takaisin Vieriharjulle, vuorossa oli lättykestit ja saunominen uimisen kera.



31.5.
Herätys aamulla noin klo 06:30, aamupala ja tavaroiden pakkaus. Taivas oli vetäytynyt pilveen, yön aikana oli vähän sadellut vettä ja nytkin ilma oli vähän kostean oloinen.
Noin klo 09 lähdimme jatkamaan matkaa, menimme noin 1,5 km eilistä reittiäni, kunnes käännyimme kaakkoon Palo-Vieriharjun lounaisreunaa kohti Rakitsanojaa. 


Pari riekkoa nousi ilmaan edestämme. Jouni oli taas tehnyt hyvää kartta työtä ja etsinyt etukäteen sopivaa ylityspaikkaa. Ojassa virtasi vettä melkoisesti mutta löysimme sopivan ylityspaikan, joihin tulimme noin klo 10:15.
Ylityksen jälkeen nousimme vähän ylemmäs Kangasrakitsan kankaalle ja pidimme tauon. Kuukkelit lentelivät lähiympäristössä. Tauon jälkeen matka jatkui noin etelän suuntaan vajaa 3km ja siitä kohti Naltiojoen kämppää. 
Noin 12:40 tulimme poroaidan luo ja satuimme sattumalta juuri jo aikaisemmin löytämämme piekanan pesän lähelle. Nyt paikalla oli kaksi piekanaa, jotka levottomana lentelivät päällämme. 
 Otimme jotakin valokuvia linnuista ja jatkoimme Naltiojoen kämpälle, minne tulimme noin klo 13.
Tällä tuvalla oli kämppäkirjan mukaan ollut hyvin hiljainen kevät. Vuorossa oli päivälepoa ja lähiympäristön tutkistelua. 
Vieraskin poikkesi taloon, kun yksinäinen miesvaeltaja poikkesi tuvassa. Hän oli aloittelemassa vaellustaan, oli lähenyt Kemihaarasta ja oli kulkeutumassa pohjoisen suuntaan.
Jossain vaiheessa yhteinen päivällinen ja taas lepoa. Joskus vaeltaminen voi tapahtua laverilla pitkälläänkin, vieläpä kuorsauksen kera.
Turinoidessa vierähti ilta taas melko pitkälle, mutta sitten uni voitti.

1.6.
Heräsin yöllä, kun piipun juuresta tippui vettä sisälle, kävin nostamassa Sepon rinkan kauemmaksi, ettei se vain kastuisi. 
Aamu aukeni sateisena, reissun viimeinen aamupala ja tavaroiden pakkaus. 
Ennen kahdeksaa olimme jo matkalla, noin kilometrin palasimme tulosuuntaan, kun kiersimme Naltiojen ylittävälle sillalle.
Sitten kivirakan ylitys ja käänsimme suunnan Naltiovaaran kylkeä pitkin kohti lähtöpaikkaamme. Kohta tavoitimme mönkijäuran, jota pitkin kävelimme poroerotuspaikan aidoille. Aidan vierustaa suon ylittäville pitkospuille ja siitä suon yli.
Poroerotuspaikan vieressä on avoin kämppä, siellä oli hyvä vaihtaa kuivaa vaatetta päälle ennen kotimatkan aloitusta.
Poikkesimme vielä Kemihaarassa sopimassa muutamista Manto-ojan talkoisiin liittyvistä yksityiskohdista ja juomassa kahvit hyvässä seurassa. 
Sitten enää noin 1000km ajomatka kotiin.

Upea reissu, tuntui että vaellus oli paljonkin pitempi, kuin mitä se oikeasti oli.
Tässä on oikeasti järkeä, kun ei vaan mieti tätä järjellä.



















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti