Ajelin joulupyhien jälkeen mökille. Sieltä löytyi hieno talvi, lunta lähes 30 cm ja pakkasta lähes - 30 astetta. Seuraavana päivänä (28.12.2014) pakkailin parin päivän retkeilyä varten varusteet ahkioon ja siirryin autolla vielä pienen pätkän sopivaan retken aloituspaikkaan.
Alue jonne olin lähdössä katsastelemaan oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että isäni on ollut samalla alueella nuorena miehenä savottatöissä 40-luvun loppupuolella.
Alueella oli silloin isot savotat ja sen vuoksi siellä oli useita savottakämppiä.
Ilmeisesti savotta-alueille meneviä kärrypolkuja kutsuttiin yleisemminkin läskitien nimellä, niinpä tällekin alueelle meni läskitie, jonka ura on vieläkin maastossa hyvin näkyvissä.
Tätä uraa pitkin lähdimme Ronin kanssa etenemään kohti Villenpirttiä. Tälläkertaa ahkion vetovuoro sattui minulle ja Roni sai edetä vapaasti mukana. Jäljistä päätellen kettukanta vaikutti olevan aluella varsin runsas. Lisäksi näkyi jonkin verran hirvien ja porojen jälkiä. Niiden lisäksi näytti joitakin jäniksiä ja myyriä olleen liikkeellä, muuten luonto vaikutti täydellisen hiljaiselta.Vajaan kolmen tunnin hiihtelyn ja ihmettelyn jälkeen saavuimme Villenpirtille juuri ennenkuin pimeys laskeutui ympäristöön.
Villenpirtti on kunnostettu Saunamaan vanhasta saunasta. Kämppä on todella siisti ja tullessani se oli edellisten kävijöiden jäljiltä esimerkillisen hyvässä kunnossa. Perille tuloni jälkeen aloitinkin kämpän lämmittämisen, kolmen tunnin lämmittämisen jälkeen olikin kämppä jo lämmennyt sen verran, että saatoin ottaa untuvatakin jo pois päältä. Olihan edellisenä päivänä
ollut pakkasta lähes - 30 astetta ja nytkin vielä noin - 25 astetta pakkasta.Aikaisempikin kämppävieras oli yllättynyt kämpän hyvästä kunnosta ja olikin kirjoittanut siitä kämppäkirjaan tuntemuksiaan.
Moneen kertaan kävin illan aikana ulkona kuuntelemassa ympärillä olevaa hiljaisuutta, luonnon hiljaisuutta on tässä ääniä täynnä olevassa maailmassa hieno kuunnella.
Pitkän yön jälkeen kun kävelin ensimmäisen kerran pihalle ja nostin katseeni ylös, niin tein hienon löydön. Otavan tähtikuvio oli suoraan yläpuolella olevassa "aukossa" joka puiden latvojen välistä avautui.
Rauhallisen aamun jälkeen lähdin tutustumaan ympäristöön. Pakkanen oli jo hieman antanut periksi, nyt sitä oli enää noin - 15 astetta.
Ensin hiihdin katsomaan vanhan uittopadon rakennelmia. Pato oli rakennettu Aintio-ojaan ja sen jatkoksi oli rakennettu maapato molemmin puolin ojaa.
Padon pohjoispuolelle laajasti ojan ympäristöön ajettiin hevosilla tukkeja. Tukit pinottiin aluelle ristikkäin toisten päälle. Keväällä runsaan veden aikaan pato suljettiin ja vesi nousi tukkien keruualueelle. Nyt tukit oli helppo uittaa padossa olevan aukon kautta ojaan, josta niitä lähdettiin uittamalla viemään eteenpäin.
Osa ojanvarren mutkista oli puomitettu ja jyrkimpiä mutkia oli oiottu kaivamalla kanavat pienten kannasten läpi.
Patoon tutustumisen jälkeen lähdin hiihtelemään kohti Soininsuota.
Ensin hiihtelin Soidinlammen maisemiin. Suolla oli hyvä hiihtää, koska lumessa oli noin kymmenensentin syvyydessä kantava kerros, joka kantoi hyvin metsäsuksea.
Olin kuullut Soidinlammen läheisyydessä olevasta yksityisen pienestä kämpästä, niin hiihtelin alueelle jossa sen arvelin olevan ja sieltähän se löytyi. Kämppä ei ollut ainakaan minun silmääni mikään erityinen kaunistus.
Kämpältä jatkoin hiihtelyä kohti avointa Soininsuota ja poikkesin läheisessä metsäsaarekkeessa. Maassa näkyin runsaasti metsäkanalinnun jälkiä, mutta vain yhden riekon huomasin pakenevan minua lähtemällä lentoon. Aurinkokin yritti vähän pilkistellä puiden ja pilvien raosta.
Hiihtelin aavalle suolle. kesällä tämä osa suosta onkin niin vetinen että eipä sieltä taitaisi kulkukelpoista reittiä oikein millään löytyä.
Suuntasin reittini lähemmäs Aintio-ojan vartta ja tavoitteena oli käydä katsomassa Saunamaan vanhaa kämpän paikkaa. Lähellä ojaa hiihtäessäni huomasin minun ja ojan välissä vanhan hirsikehikon jäänteitä ja poikkesin sitä katsomassa. Oletin sen olevan ojan varren vanhan niittyladon jäännöksiä.
Hiihtelin Tiinalanhyteikön läpi kohti Saunamaata ja lopuksi hiihtelin Saunamaan kangasta pitkin kohti vanhaa kämpän paikkaa. Paikalta löytyikin vanhaa savottakämpän "kalustoa" sekä vielä pystyssä oleva yksi rakennus.
Kämpän sisällä pidin pienen välipalatauon syömällä eväät ja juomalla teet termospullosta.
Paluumatkan alkuosan vähän niittyladon löytöpaikan ohikin hiihtelin omia jälkiäni ja sen jälkeen käänsin suunnan kohti Soidinlammen länsireunaa. Pikkuhiljaa hämäryys lisääntyi ja saapuessani takaisin Villenpirtille oli hämäryys vaihtunut oikeastaan pimeydeksi.
Taas oli edessä pitkä ja rauhallinen ilta, tässä kiireisessä maailmassa nämä ovat minulle niitä elämän huippuhetkiä. Tätä pimeää aikaa riittääkin tähän aikaan noin 17 - 18 tuntia vuorokaudesta.
Aamulla kun heräsin, niin huomasin yöllä tuulleen ja sataneen lunta. Tuuli oli varistellut kuurat pois puista ja uutta lunta oli satanut noin 10 cm. Pikkuhiljaa keräilin kamppeeni ja pakkailin niitä ahkioon. Kämpän siivousta aloitaessani kiinnitin huomiota siihen että Roni selvästi kuunteli jotain. Ehkäpä vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin se ilmoitti haukkumalla, että joku on tulossa. Komensin Ronin kämppään sisälle odottamaan tulijoita ja hetken kuluttua tuvalle hiihteli pariskunta kahden saksanpaimenkoiran kanssa. He olivat hiihdelleet tulojälkiäni ja kertoivat tulleensa kämpälle makkaran paistoon. Jonkin aikaa turinoituamme he aloittivat pihalle nuotion tekemisen ja minä siivosin kämpän loppuun ja pakkailin loput tavarani ahkioon.
Paluureitikseni valitsin suota pitkin hiihtämisen. Lähes koko paluumatkan hiihdinkin avosuota pitkin. Ilmakin oli jatkanut lämpenemistään ja pakkasta oli enää noin - 10 asteen tietämissä
Paikoitellen yöllinen lumi oli kinostunut kinoksiksi ja taas toisinpaikoin tuuli oli juoksuttanut lunta, niin että sai hiihdellä lähes jäisellä suolla. Eräällä mättäällä näkyi jäljet joista päätteellin liittyvän jonkin metsäkanalinnun ruokailuun.
Hiihtomatkalla näin myös yhden niistä harvoista näkemistäni linnuista tällä reissulla, kun yksinäinen korppi lensi suon yllä taivaalla.
Sitten taas siirtymätaival takaisin mökille.
Vuoden viimeinen päivä, lähiretkeilyä elämän oppimista
Illalla ja yöllä oli taas satanut lunta lisää varmaankin noin 10 cm. Kävin lähiympäristössä kävellen katsastelemassa lumista hienoa maisemaa, aurinkokin paisteli puiden latvoihin. Lähimetsän taakse kävellesäni näin yksinäisen ukkoteeren istumassa puun latvassa. Se säikähti minua ja pakeni, samaisen puun juurelta löysinkin teeren yöpaikan
Myöhemmin päivällä lähdin tapaamaan lähes 82 vuotiasta tätiäni. Matkalla pysähdyin katsastamassa erästä Livojoen koskista. Koskella olikin yllättävästi elämää, kun sekä saukko näytti olevan kalastelupuuhissa ja koskikarakin oli ruuan hakumatkalla samaisella koskella.
Keittiön piisissä oli tuli palamassa, tuvan uunissa enää hiilet pesässä. Pirtin leivinuunissa puut valmiina odottamassa tulen sytyttämistä.
Oli mukavaa taas kuunnella tyytyväistä ihmistä. Siinä tuli muisteltua viime kesän perunan kuokkimiset, sukulaisten kokoontumiset ja monet monet vanhat asiat. Yksi suurimmista iloista oli se, että on saanut olla niin terveenä, että saa asua kotona. Ja kun muistaa että tämän sanoo ihminen, jonka ikä on jo kohtuullisen korkea, joka asuu hirsitalossa, joka lämpenee puilla ja lämmin wc ja juokseva vesi löytyy erillisestä piharakennuksesta.
On siinä meillä monesti niin tyytymättömillä oppimista.
Palailin mökille, ilta pimeni ja vuoden viimeinen päivä lähestyi loppuaan. Kasvava kuu nousi taivaalle ja kävin ottamassa viimeiset valokuvat kuunvalossa.
Sitten olikin hyvä noin klo22:00 tietämissä asettua pitkäkseen ja nukahtaa odottamaan vuoden vaihtumista.
Tässä reissun kuvat: Reissun kuvat
Vuoden ensimmäinen päivä, pakkasta - 0,5 astetta, ajo kotiin, matkalla lämpiminta Oulussa + 4 astetta. Vesi lentää ja lumet sulaa, jotenkin tuo vähän aikaa koettu talvi tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Ehkä se talvi tulee vielä tänne hämeeseenkin.
Ensin hiihdin katsomaan vanhan uittopadon rakennelmia. Pato oli rakennettu Aintio-ojaan ja sen jatkoksi oli rakennettu maapato molemmin puolin ojaa.
Padon pohjoispuolelle laajasti ojan ympäristöön ajettiin hevosilla tukkeja. Tukit pinottiin aluelle ristikkäin toisten päälle. Keväällä runsaan veden aikaan pato suljettiin ja vesi nousi tukkien keruualueelle. Nyt tukit oli helppo uittaa padossa olevan aukon kautta ojaan, josta niitä lähdettiin uittamalla viemään eteenpäin.
Osa ojanvarren mutkista oli puomitettu ja jyrkimpiä mutkia oli oiottu kaivamalla kanavat pienten kannasten läpi.
Patoon tutustumisen jälkeen lähdin hiihtelemään kohti Soininsuota.
Ensin hiihtelin Soidinlammen maisemiin. Suolla oli hyvä hiihtää, koska lumessa oli noin kymmenensentin syvyydessä kantava kerros, joka kantoi hyvin metsäsuksea.Olin kuullut Soidinlammen läheisyydessä olevasta yksityisen pienestä kämpästä, niin hiihtelin alueelle jossa sen arvelin olevan ja sieltähän se löytyi. Kämppä ei ollut ainakaan minun silmääni mikään erityinen kaunistus.
Kämpältä jatkoin hiihtelyä kohti avointa Soininsuota ja poikkesin läheisessä metsäsaarekkeessa. Maassa näkyin runsaasti metsäkanalinnun jälkiä, mutta vain yhden riekon huomasin pakenevan minua lähtemällä lentoon. Aurinkokin yritti vähän pilkistellä puiden ja pilvien raosta. Hiihtelin aavalle suolle. kesällä tämä osa suosta onkin niin vetinen että eipä sieltä taitaisi kulkukelpoista reittiä oikein millään löytyä.Suuntasin reittini lähemmäs Aintio-ojan vartta ja tavoitteena oli käydä katsomassa Saunamaan vanhaa kämpän paikkaa. Lähellä ojaa hiihtäessäni huomasin minun ja ojan välissä vanhan hirsikehikon jäänteitä ja poikkesin sitä katsomassa. Oletin sen olevan ojan varren vanhan niittyladon jäännöksiä.
Hiihtelin Tiinalanhyteikön läpi kohti Saunamaata ja lopuksi hiihtelin Saunamaan kangasta pitkin kohti vanhaa kämpän paikkaa. Paikalta löytyikin vanhaa savottakämpän "kalustoa" sekä vielä pystyssä oleva yksi rakennus.
Kämpän sisällä pidin pienen välipalatauon syömällä eväät ja juomalla teet termospullosta.
Paluumatkan alkuosan vähän niittyladon löytöpaikan ohikin hiihtelin omia jälkiäni ja sen jälkeen käänsin suunnan kohti Soidinlammen länsireunaa. Pikkuhiljaa hämäryys lisääntyi ja saapuessani takaisin Villenpirtille oli hämäryys vaihtunut oikeastaan pimeydeksi.
Taas oli edessä pitkä ja rauhallinen ilta, tässä kiireisessä maailmassa nämä ovat minulle niitä elämän huippuhetkiä. Tätä pimeää aikaa riittääkin tähän aikaan noin 17 - 18 tuntia vuorokaudesta.
Aamulla kun heräsin, niin huomasin yöllä tuulleen ja sataneen lunta. Tuuli oli varistellut kuurat pois puista ja uutta lunta oli satanut noin 10 cm. Pikkuhiljaa keräilin kamppeeni ja pakkailin niitä ahkioon. Kämpän siivousta aloitaessani kiinnitin huomiota siihen että Roni selvästi kuunteli jotain. Ehkäpä vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin se ilmoitti haukkumalla, että joku on tulossa. Komensin Ronin kämppään sisälle odottamaan tulijoita ja hetken kuluttua tuvalle hiihteli pariskunta kahden saksanpaimenkoiran kanssa. He olivat hiihdelleet tulojälkiäni ja kertoivat tulleensa kämpälle makkaran paistoon. Jonkin aikaa turinoituamme he aloittivat pihalle nuotion tekemisen ja minä siivosin kämpän loppuun ja pakkailin loput tavarani ahkioon.
Paluureitikseni valitsin suota pitkin hiihtämisen. Lähes koko paluumatkan hiihdinkin avosuota pitkin. Ilmakin oli jatkanut lämpenemistään ja pakkasta oli enää noin - 10 asteen tietämissä
Paikoitellen yöllinen lumi oli kinostunut kinoksiksi ja taas toisinpaikoin tuuli oli juoksuttanut lunta, niin että sai hiihdellä lähes jäisellä suolla. Eräällä mättäällä näkyi jäljet joista päätteellin liittyvän jonkin metsäkanalinnun ruokailuun.Hiihtomatkalla näin myös yhden niistä harvoista näkemistäni linnuista tällä reissulla, kun yksinäinen korppi lensi suon yllä taivaalla.
Sitten taas siirtymätaival takaisin mökille.
Vuoden viimeinen päivä, lähiretkeilyä elämän oppimista
Illalla ja yöllä oli taas satanut lunta lisää varmaankin noin 10 cm. Kävin lähiympäristössä kävellen katsastelemassa lumista hienoa maisemaa, aurinkokin paisteli puiden latvoihin. Lähimetsän taakse kävellesäni näin yksinäisen ukkoteeren istumassa puun latvassa. Se säikähti minua ja pakeni, samaisen puun juurelta löysinkin teeren yöpaikan
Myöhemmin päivällä lähdin tapaamaan lähes 82 vuotiasta tätiäni. Matkalla pysähdyin katsastamassa erästä Livojoen koskista. Koskella olikin yllättävästi elämää, kun sekä saukko näytti olevan kalastelupuuhissa ja koskikarakin oli ruuan hakumatkalla samaisella koskella.Keittiön piisissä oli tuli palamassa, tuvan uunissa enää hiilet pesässä. Pirtin leivinuunissa puut valmiina odottamassa tulen sytyttämistä.
Oli mukavaa taas kuunnella tyytyväistä ihmistä. Siinä tuli muisteltua viime kesän perunan kuokkimiset, sukulaisten kokoontumiset ja monet monet vanhat asiat. Yksi suurimmista iloista oli se, että on saanut olla niin terveenä, että saa asua kotona. Ja kun muistaa että tämän sanoo ihminen, jonka ikä on jo kohtuullisen korkea, joka asuu hirsitalossa, joka lämpenee puilla ja lämmin wc ja juokseva vesi löytyy erillisestä piharakennuksesta.
On siinä meillä monesti niin tyytymättömillä oppimista.
Palailin mökille, ilta pimeni ja vuoden viimeinen päivä lähestyi loppuaan. Kasvava kuu nousi taivaalle ja kävin ottamassa viimeiset valokuvat kuunvalossa.
Sitten olikin hyvä noin klo22:00 tietämissä asettua pitkäkseen ja nukahtaa odottamaan vuoden vaihtumista.
Tässä reissun kuvat: Reissun kuvat
Vuoden ensimmäinen päivä, pakkasta - 0,5 astetta, ajo kotiin, matkalla lämpiminta Oulussa + 4 astetta. Vesi lentää ja lumet sulaa, jotenkin tuo vähän aikaa koettu talvi tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Ehkä se talvi tulee vielä tänne hämeeseenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti