Syysvaellus syyskuu 2012

Reissun kuvat löytyvät täältä


30.8.2012

Aamupäivästä nokka kohti pohjoista, matkan varrelta pari vaeltajaa vielä kyytiin ja syysvaellus lähestyy alkamistaan. Ropinsalmelle "laskeutumisaika" n. 23:45, mökin ovesta löytyi avain sovitusti ja sen jälkeen yölevolle.

31.8.
Aamusta noin seitsemältä ylös aamupalan laittoon. Ilma oli hieman kosteahko, taisi vähän jopa ripistellä välillä vettä. Munkkikahvit kahvion avauduttua ja sen jälkeen ajo Kilpisjärvelle luontotalon parkkipaikalle.
Viimeinen varusteiden viritys ja kohti tuntureita vähän klo 10:00 jälkeen.
Matkakaverit suuntasivat omalle taholleen ja Ronin kanssa otimme suunnan kohti Ailakkatunturia.
Heti parkkipaikan vierestä löytyi sopivasti portti, josta pääsimme poroaidan toiselle puolen, vielä ennen tunturille nousua piti alittaa yksi poroaita ja ylittää pieni Kukkulajoki.

Sää oli sumuinen ja etelätuuli varsin voimakas. Aloitimme tunturille nousun sen Cáhkáljávren puoleisesta "kulmasta". Kun olimme päässeet nousemaan sen verran ylös, että Cáhkáljavri näkyi hyvin ja Terbmikseen johtava laakso näkyi, niin etsin sopivan suojan kiven takaa ja keitin ensimmäiset kahvit, jotka nautin Ropinpirtiltä aamulla ostamani munkin kera. Samalla katselin kiikarilla sumunseasta avautuvaa maisemaa ja samalla näin joitakin vaeltajia alhaalla laaksossa. Vielä kerran ennen tunturinpäälle nousua pidin yhden tauon, viritin suojaksi vähän tarppia ja puraisin vähän leipää välipalaksi. Taukopaikan vierestä kuului mukava solina, kun pieni tunturipuro valutti vesiään alas laaksoa kohti.

Tauon jälkeen nousin ylös tunturiselänteelle ja sain tuntea tuulen koko voiman. Haimme Ronin kanssa tunturin päällä olevan ison kiven takaa tuulensuojaa ja kaivoin tuulimittarin esille. Puuskissa tuuli puhalsi 20m/s ja pitkiä aikoja tuulen voimakkuus oli 15 - 17 m/s. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja totesin, että tällaisessa tuulessa pystyy vielä kuitenkin aivan hyvin vaeltamaan. Tunturiselänteen päällä oli hyvä kulkea, kiersin Ailakkapahdan pohjoispuolella olevien lapmpien  pohjoispuolelta ja suuntasin sitten kohti Ailakan tupaa. Ensimmäisen päivän patikointi oli ohi n. klo 17:00 seutuvilla kun saavuin tyhjälle autiotuvalle. Kaminaan tulet, varusteiden kuivatusta jne...
Vaelluksen aikana sateli jonkin verran vettä, mutta iltaa kohti ilma näytti kirkastuvan.

Reitti pääosin helppokulkuista maastoa, erityisesti tunturin selänteen päällä oli todella miellyttävää kulkumaastoa. Luonnollisesti tunturille nousu vaatii oman veronsa, joitakin hikipisaroita yms.

1.9.
Heräsin aamulla hienoon aurinkoiseen säähän ja aamutouhujen jälkeen lähdin tavoittelemaan Puvrasjohkan autiotupaa. Kuljin ensin n. 4km oikeastaan suoraan itään, kiersin Ragatoaivin länsipuolella olevien järvien pohjoispuolelta ja löysin miellyttävän taukopaikan Ragahjoen koskien kuohujen vierestä.

Tauon jälkeen ylitin joen ja aloitin nousun Ragatoaivin länsirinteille, kiersin tunturin huipun länsi- ja eteläpuolelta ja laskeuduin Ragatjávren laskujoen varteen. Gunasjohka virtasi oikeastaan kokoajan pienenä koskena alas kauniissa tunturilaaksossa kohti Saddamasjohkaa. Laaksosta nousin ylös Aidecorrun huipulle, tunturin päällä näytti olevan vanhan poroaidan jäännökset. Tunturin päältä oli hyvä kiikaroida kaakkoon avautuvaa maisemaa.

 Otin suunnan kaakkoon ja laskeuduin pikkuhiljaa kohti Suppijokea. Noin puolitoista kilometriä ennen kämppää siirryin joen itäpuolelle ja sieltä kävelin mönkijäuraa pitkin Puvrasjohkan tuvalle. Mikäli kämpäkirjaa on uskominen, niin tupa oli ollut viime aikoina varsin hiljainen. Heinäkuun puolivälin paikkeilla tuvalla oli vieraillut yksi pariskunta ja kolmeviikkoa ennen tuloani oli ollut yksi kävijä. Tämänkin tuvan pihalla on mahdollisuus nauttia kosken kohinasta kun Suppijoen koski kohisee aivan tuvan vieressä.


Reitti: Ailakan tuvalta itään oleva osuus, osin vähän suomaista, mutta pääosin hyvää vaellusmaastoa, Ragatjoelta Suppijoelle asti hyvää vaellusmaastoa, mönkijäura ennen tupaa kulkee melkoisessa risukossa.

2.9.
Tällä kertaa aamu tervehti sumuisena. Suunnitelmien mukaan käänsin nyt kulkusuunnan kohti pohjoista. Näkyvyys oli vain muutamia satojametrejä ja välillä vain kymmeniä metrejä. Reittisuunnitelma oli tällä kertaa hyvin helppo, noin 1,5km menin ensin mönkijäuraa jokivartta ja sen jälkeen otin kompassilla suunnan pohjoiseen. Maasto oli pääosin mukavaa vaellusmaastoa, jossain vaiheessa "törmäsin" Virdniláttujärven itäpuolella olevan lammen rantaan. Siitä jatkoin edelleen pohjoiseen Virdniniban luoteiskulman yli Virdnijärvien itäpuolelle. Juuri kun aloin laskeutua tänne Vartsajokilaaksoon, niin ilma kirkastui ja aurinko ilmeistyi esiin. Virdnijávrit ilmestyivät sumun seasta näkyviin, samoin Virdninibba. Virdniniban selänteen ylityksen jälkeen näkyi Terbmiksen itärinne ja siellä oleva lumilaikku luoteesta. (alla oleva kuva)

Laaksosta aloitin nousun Goddecohkan ja Unkkavaaran väliseen tunturisatulaan. Pikkuhiljaa näkymät avautuivat Terbmiksen laaksoon ja esim Jollanoaivin tuli näkyviin. (viereinen kuva)

Jonkin matkaa laskeututtuani tuli Bollukin näkyviin ja suuntasin Bollun länsipuolelle. Poronpolkuja pitkin oli hyvä laskeutua pikkuhiljaa alas laaksoon ja maaston sopivasti loivetessa kaarroin länteen kohti Dierbmesgopejavresta laskevan joen kurua kohti. Etsin sopivan suojaisan leiripaikan tarpin virittämistä varten ja rakentelin leirin valmiiksi. Tämän jälkeen lähdimme Ronin kanssa tutkimusmatkalle edessä olevaan jylhään kuruun, jonka pohjalla joki virtasi.

Nousimme kurun pohjalla koko kurun matkan ja palasimme takaisin leiriin samaa reittiä valmistamaan päivällistä. Hyvissä ajoin asetuin yölevolle, johonkin aikaan yöllä sadekuuro kulki ylitse, mutta se taisi vain parantaa yöunta.




Reitti: Puvrasjohkan tuvalta alku mönkijäuraa, sitten mukavaa tunturinummea, Virdniniban länsipuolella pätkä vähän vetisempää, Virniniban luoteiskulmassa rakkaa, samoin laakson pohjalla. Tunturiselänne mukavaa maastoa, Goddecohkan koillispuolella vähän suomaista, mutta loppulasku taas erittäin hyvää vaellusmaastoa. Täältä löytyi myös sopivasti poronpolkuja tallattavaksi.

3.9.
Lieneekö johtunut varhaisesta nukkumaan menosta aikainen aamu herääminen. Aamu  aukeni hienossa aurinkoisessa säässä ja aamutouhujen jälkeen kohti seuraavaa tavoitetta eli Jogasjärveä.
Laskeuduimme alas laaksoon, kurusta tulevan joen varressa oli vähän pusikkoa, muutoin maasto oli miellyttävää kuljettavaksi. Ylitimme Dierbmesjohkan noin kilometrin Kutturajärven itäpuolelta kosken kohdalta, vähän piti silmäillä sopivaa ylityspaikkaa, mutta yhden kosken kohdalta pääsi pienellä kahlauksella yli.

Käänsimme suunnan kohti Kaitsajokilaaksoa, Härkäkuopan eteläpuolella koivikon seassa on välillä kohtuullisa kivirakkoja ylitettävänä.

Sopivasti noustuani istahdin sopiville kiville tauolle ja samalla kiikaroimaan ympäristöä. Yhtäkkiä huomasin ison petolinnun lentävän pohjoisesta päin varsin matalalla ja nappasin nopeasti kameran käsiini. Sain napatuksi maakotkasta parikymmentä kuvaa. Tauon jälkeen matka jatkui ja nousin koivikosta avotunturiin, Kaitsajoen kohina kuului houkuttelevana  edessäpäin. Kävelimme Ronin kanssa jokivarteen ja nousimme sitä ylävirtaan etsien sopivaa koskipaikkaa kahvintauon paikaksi. Muutama porokin seuraili sivusta, että ketähän ne nuokin tallaajat lienee. Sopiva taukopaikka löytyikin ja pudotin rinkan alas.

Tämän jälkeen lähdin tiedustelemaan mahdollista hyvää joen ylityspaikkaa ja löysinkin jonkin matkaa ylävirran puolelta ylitykseen sopivan paikan.
Kahvitauon jälkeen menimme ylityspaikalle ja ylitys sujui hyvin, sitten otin suunnan koilliseen kohti Juovvavarrin tunturisatulaa. Reittini meni Kaitsajärven ja sen itäpuolella olevan järven välissä olevan kapean kannaksen kautta. Kaitsajärven ympäristössä oli kohtuullisen kosteaa suomaastoa, mutta yllätyksekseni löysin sieltä myös hilloja, joita noukinkin muutaman kourallisen. Tällä reitillä ei ainakaan löytynyt niitä paljon parjattuja Kaitsajoen risukoita.

Pikkuhiljaa maasto nousi ja samalla kulkualusta kokoajan parani. Tunturin rinteillä oli porotokka ruokailemassa, mutta porot väistivät etupuolelta sivuun kulkureitiltämme. Tunturin yläosassa oli muutaman sadan metrin matkalla isojen kivijärkäleiden muodostamaa rakkaa. Tunturisatulan ylitettyäni avautui eteeni taas uudet upeat maisemat, koillisessa näkyi monimuotoinen Harrejávret
ja pohjoisessa Jápmajávri.

Samoin Porojärven maisemat avautuvat jo tänne jonkin verran. Otin suunnan kohti Jápmajavren puolivälissä olevaa kapeikkoa kohti ja ajattelin yrittää siitä kohti ylitystä. Kapean salmen itäpäästä pääsikin kiviä pitkin helposti yli ja jatkoin kohti Porovaaran luoteiskulmaa. Reitille sattuvan Oddajohkan varressa ja sen pohjoispuolella oli melko inhottavaa kulkumaastoa, pajukkoa, vaivaiskoivikkoa ja kosteaa. Porovaaran luoteiskulmasta sain näköyhteyden Jogaksen tuvalle,

loppureitti olikin mukavaa laskeutumista kohti tupaa. Tupa odotti tyhjänä, mutta tupakirjasta huomasin, että aamulla tuvalta oli jatkaneet matkakumppanini matkaa kohti Porojärveä.


Reitti: Kurun edustalta Dierbmesjohkalle osittain risukkoista, joenylitys helpohko, Härkäkuopan seutuvilla jonkinverran kivirakkaa, Kaitsajärven ympäristö suota, Juovvavarrin rinteet tunturinummea, tunturin päällä pätkä isoa kivirakkaa, Japmajávren ylityksen seutuvilla suota ja Porovaaran länsipuolelle karttaan merkitty suoalue kannattaa kiertää.

4.9.
Aamulla herätys ennen aurigonnousua, auringonnousun värit ovat upeita.

Edellisenä päivänä jo tunsi, että ilma oli jähtymään päin ja tuulensuunta muuttui etelästä luoteeseen. Lämpötila oli aamulla + 3 astetta. Keräilin rinkkaan yhden yön reissulle tarvittavat tavarat ja samalla ajattelin tarjota Ronille pari vähän helpompaa päivää, kun se saisi kulkea ilman omia reppuja. Lähdin kohti Taabman tupaa, ensin järven toiselle puolelle Jogasjärven itäpäästä, tällä kertaa ajattelin tarkentaa reittiäni, jotta siitä voisi olla apua myös jollekin toiselle reitin käyttäjälle. Nyt vesi oli joitakin kymmeniä senttejä korkeammalla kuin vuotta aikaisemmin elokuussa. Ensimmäinen ylistys isoimpaan saareen oli helppo, sen välin pääsi kulkemaan kiveltä kivelle.

 Toiseen saareen sopiva reitti löytyi saaren kaakkoispäästä toisen saaren eteläpäähän. Hyvä kahlausreitti kulki loivasti alavirran puolelta kaartaen. Tällä kertaa kahlaussyvyys syvimmillään oli n. polveen asti.

Toisesta saaresta kolmanteen saareen kahlasin kaakkoiskulmasta eteläpäähän, tämä väli oli vähän matalampi kuin edellinen kahlaus.

Kartasta poiketen kolmassaari jakautuu kahteen osaan ja niiden välistä virtaa varsin voimakkaasti vesi. Tässä välissä joutuu sauvojen avulla harppaamaan voimakkaan virran yli isolta kiveltä toiselle isolle kivelle ja lähtö- ja "alastulopaikka" oli tällä kertaa veden alla. Etelästä päin tullessa ylitys on helpompi, kun osittain veden alla olevan kaltevankiven päältä voi hakea sopivan lähtöpaikan, mutta toiseen suuntaan haasteena on että tämä sama kivi on kalteva virtaan päin ja vaarana on kiveltä virtaan "liukuminen".

Viimeinen eli viiden kahlaus menee saaren koilliskulmasta idän suuntaan pieneen niemennokkaan. Tämä väli on taas varsin matala kahlaus.

Ylityksen jälkeen suuntasin itään kohti Valtijokilaaksoa, jonkin verran nousin ylemmäs tunturin rinteelle, mutta osittain kulkureitti oli suomaista ja osittain siinä kasvoi korkeahkoa pajua ja vaivaiskoivua. Juuri ennen Valtijoelle tuloa törmäsin hiekkapenkassa ketunpesäkoloon. Joitakin poron luita näytti kolon suuaukolla olevan, muutoin se vaikutti varsin hiljaiselta. Laskeuduin Valtijoelle ja aloin katsella sopivaa ylityspaikkaa ja löysin mielestäni parhaan paikan niiltä seutuvilta.

Ylityksessä oli syvimmillään vettä noin reiden puoliväliin. Ylityspaikka oli vajaa kaksikilometriä Goallan huipusta länteen. Ylitysten ajaksi olin kiristänyt housunlahkeet kiristysliinalla saappaan varren ympärille ja se tuntui toimivan hyvin, en saanut saappaisiini ylityksissä lainkaan vettä.

Tähän asti keli oli ollut kohtuullisen hyvä, mutta nyt alkoi hiljainen vesisade. Suuntasin joelta Goallán eteläpuolelle ja sieltä kohti Inggávárrin etelärinteille. Sillekin välille riitti kosteita kivikoita, suota ja risukkoa. Inggávárrin itäpuolen selännettä kävelin suoraan Taabman tuvalle, tietysti juuri ennen tupaa vielä pieni kahlaus joen yli. Tupakirjan mukaan n. 50 kävijää oli vieraillut tuvalla huhtikuisen vierailuni jälkeen. Iltaa kohti sade kiihtyi, mutta tuvan suojissa siitä ei ollut mitään haittaa.


5.9.
Ronin päivä aukeni pilvipoutaisena. Aamupalan jälkeen lähdin paluumatkalle. Tällä kertaa nousin Inggávárrin päälle ja suuntasin sieltä kohti Ádjatoáivia. "Taiteilin" korkeuskäyrää pitkin kohti Goallán rinteitä. Nyt valittu reitti osoittautuikin huomattavasti miellyttävämmäksi vaellusmaastoksi. Goallán eteläpuolelta kiertämisen jälkeen suuntasin kohti samaa ylityspaikkaa, josta tullessa olin Valtijoen ylittänyt. Ylityksen jälkeen suuntasin tällä kertaa myös täällä hiema ylemmäs tunturin rinteille. Täälläkin vähän ylempänä kulkeminen oli todella miellyttävää.

Gurpejohkan seutuvilta vasta muutin suunnan kohti Jogasjärven tupaa ja Jogaksen ylityspaikkaa. Kahlaukset meni mukavasti ja Jogaksen tuvalle tullessani totesin, ettei ketään ollut käynyt paikalla sillä aikaa. Juhlistin päivää vielä illalla pitämällä pienet lättykestit, joista tosin Roni ei päässyt osalliseksi.


Reitti: Jogas-Taabma. Porojärven pohjoisrannalla suosittelen nousemaan riittävän korkealle Gaskkasjunnin rinteille, niin siellä kulkumaasto on pääosin varsin miellyttävää, samoin Goallan ja Inggavarrin seutuvilla. Alempana maasto on vetisempää, risukkoisempaa ja paikoitellen rakkaista.

6.9.
Reissu alkoi kallistua loppupuolelle ja tarkoitus oli tänään kuljeskella Kuonjarjohkan tuvalle. Nousin tuvalta ensin Porovaaran luoteiskulmalle, josta suuntasin lounaaseen kohti Siedjonláhkua. Reitti osoittautuikin hyväksi, nyt vältin pääosin alueella olevat suoalueet ja risukot. Pikkuhiljaa käänsin reittiäni kohti Kuonjaria ja Kalkkinippaa. Jossain vaiheessa kivellä istuskellessani ja kiikaroidessani ympäristöä totesin Kuonjarilla satavan vettä, mutta siitä sateesta en päässyt osalliseksi. Kaitsajokilaakso avautui hienosti tälle reitille.

 Reitille sattui Kahprusjoki ja Siktagurrajoki, jotka molemmat olivat helppoja ylitettäviä. Vajaa kilometri ennen Kuonjarin tupaa tulin Kalottireitille ja samantien tapasin ensimmäiset ihmiset vaellusreissuni aikana, kun pari vaeltajaa tuli vastaan. Patikoin tuvalle, vanhan jo puretun tuvan seutuvilla näytti olevan yksi teltta pystytettynä ja varaustuvalta oli lähdössä kohti Saarijärveä yksi pariskunta.
Siivosin vähän tupaa ja pureskelin välipaa ja samalla mietin, että minnekäspäin vielä suuntaisin vähän päiväretkelle. Samalla lueskelin tupakirjaa ja yllättäin huomasin siellä samassa kyydissä tulleiden kirjoitaneet suuntaavansa kohti Kilpisjärveä.
Tästäkös pohdinta alkoi, kun mielestäni olimme sopineet olevamme autolla vasta perjantai-iltana. Jäin miettimään, että olisiko käynyt niin, että olisimme vuorokauden eri rytmissä. Mahdollisen ongelman ratkaisemiseksi päätin jatkaa matkaa Saarijärven tuvalle, josta ainakin saisin puhelinyhteyden Kilpikselle. Kovassa vastatuulessa ja mielestäni tylsässä maastossa patikoinkin hieman alle kahdessa tunnissa Saarijärven tuvalle. Tulipahan tehtyä tämän reissun nopeusennätys, matkaa lienee n. 10 km. Saarijärven tuvalla olevilta kyselin muista kulkijoista ja huolestuttavasti he antoivat sopivat tuntomerkit kahdesta kaverista, jotka olivat suunnanneet jo kohti Kilpisjärveä. Päätin kuitenkin jäädä tänne sopimaamme kellonaikaan asti, jotta voisin puhelimella yrittää varmistaa tämän epäselvyyden. Soitot menivät aina puhelinvastaajaan, joten rauhoituin tänne tuvalle. Tuvalle tuli myöhemmin vielä kaksi kahden miehen ryhmää myöskin yöksi. Illan aikana pidin vielä yhdet lättykestit, vaellusreissuillahan hyvin syöminen on yksi oleellinen osa retkeä. Saarijärven tupa oli saanut uuden ilmeen keväisen vierailuni jälkeen, se oli saanut uutta väriä pintoihinsa.

Reitti: Jogas-Kuonjar.  Suosittelen ensin nousua Porovaaran luoteiskulmalle ja sieltä lounaaseen Japmajávren luoteispuolella olevien suoalueiden pohjoispuolelle. Siitä pohjoispuolella olevien kivirakkojen eteläpuolella on mukavaa vaellusmaastoa oikeastaan Kuonjarille asti.
7.9.
Aamulla oli mukava pakkanen ja hieno auringonnousu.

Annoin toisten tehdä aamutouhunsa rauhassa, sen jälkeen söin oman aamupalani, pakkailin rauhassa tavarat ja siivosin tuvan. Tämän jälkeen kuljeskelin ns. käsijarru päällä kohti Kilpisjärveä.
Loppupätkällä löysin vielä lisää valokuvattavaa, kun tapasin pikkutikan koivikosta.

Puolenpäivän jälkeen tulin parkkipaikalle ja jäin odottelemaan matkakumppaneita. He saapuivatkin lähes sovitusti parkkipaikalle ja pääsimme siirtymään Ropinpirtille nauttimaan saunan löylyistä ja levähtämään vielä yhden yön enne ajoa etelään.
Illalla luonnollisesti tarinaa ja karttatöitä riitti, kun selvitimme missä olimme tämän reilun viikon aikana kulkeneet. Melko lähelläkin olimme toisiamme välillä olleet, toisistamme sitä tietämättä.

8.9.
Nokka kohti etelää, monen tauon ja mutkan jälkeen lopulta kotona.
Jälleen kerran mukava vaellusreissu, tunturituulet saivat tuulettaa rauhassa korvien väliä, nyt on mukava lähteä kohti synkkää syksyä. Samalla tietysti on aika aloittaa uusien reissujen suunnittelu.