Lemmenjoen kansallispuistossa 12. - 17.6.2022

 Pari vuotta sitten tehdystä vaelluksesta jäi hyvät muistot, erityisesti erämaa-alueen puoli oli vaelluksen unelman täyttymystä monessa mielessä, vanhat metsät, upeat kelot, ns Trumpin haravoimat aluskasvillisuudet, ei muita kulkijoita jne. Siksipä uuden reissun suunnittelua sinne oli helppo miettiä. Kokoonpanoon oli suunnitelmissa pieni muutos, edellinen reissu tapahtui poikani ja Soolon kanssa, nyt mukaan oli lähdössä myös tyttö.

Lähtöpaikaksi ajateltiin  samaa paikkaa kuin  edellisellä kerralla, Vaskojoen Koskenniska. Sieltä kun pääsee oikeastaan heti erämaan rauhaan, kun poistuu Angelin tieltä. Suunnitelmissa osin samoja seutuja, mutta jotain uuttakin oli reissusuunnitelmissa. Reissuun lähdön lähestyessä poika sai flunssan ja teki viimehetkellä päätöksen perua lähtönsä. Valitettava juttu, mutta terveyden kanssa ei kannata leikkiä, aika ison riskin ottaisi jos flunssan jälkioireissakaan lähtisi itseään maastoon rasittamaan. Ja ei nämä upeat maastot sieltä minnekään häviä, sieltä ne taas löytyy kun on sopiva aika sinne kulkea.

10. -11.6. 

Perjantaina töitten jälkeen liikkeelle, aikaisemminkin kehumani retkeilyauto antaa vapauden edetä ilman tarkempia ennakkosuunnitelmia. Ensimmäinen yö pohjanmaalla, lauantaina ajo jo melkein perille. Matkalla poikkesin jututtamassa kullankaivuu hommissa olevaa ystävääni Tankavaaran maisemissa ja pääsin samalla kokeilemaan miltä se kultahippu kädessä tuntuu. Yöksi Kaunispään huipulle, jälkikäteen todeten, ei niin hyvä valinta, kun koko yön tuntui tuuli puhaltelevan melko reippaasti. 

12.6.

Aamusta käynti Ivalossa vielä kaupassa ja sen jälkeen vielä pieni ajo lähtöpaikalle. Auto Vaskojoen Koskenniskan sillan länsipuolelle parkkiin. Rinkkojen lopullinen pakkaus, samoin Soololle tavarat laukkuihin ja sitten menoksi. Liikkeelle pääsimme pilvipoutaisessa säässä puolenpäivän seutuvilla, siltaa joen ylitys ja suunta etelään ja kohti erämaata. Nyt oli tarkoitus edetä maastossa olevaa polku-uraa lähelle kansallispuiston rajakulmaa, siinä missä rajalinja kääntyy kohti Närrijärveä. Ensimmäisen päivän tavoitteena oli edetä vain Närrivaaran laen pohjoispuolella olevan lammen seutuville. Pääosin mukavaa kulkumaastoa, joku vähän kosteampi pätkä matkan varrella. 

Sopiva leiripaikka löytyi hyvissä ajoin iltapäivällä, loriseva puro lähellä ja kangasamaastoa leiriytymiseen. Virittelimme riippumatot paikoilleen ja leirin muutenkin valmiiksi. Leirin pystytyksen ja ruokailun jälkeen lähdimme vielä pienelle iltalenkille nousemalla lammen länsipuolelta Närrivaaran laelle katselemaan sieltä avautuvia upeita maisemia, pilvetkin olivat tässä vaiheessa jo pääosin siirtyneet muualle. Hienot tunturimaisemat avautuivat huipulta joka suuntaan. Sieltä palasimme lammen itäpuolelta kiertäen leiriin takaisin. 

Tästä päivän kuviin

13.6.

Edellisellä reissulla löytyi vahingossa hyvä yöpaikka Patajoen itäisiltä latvavesiltä, nyt oli ajatuksissa patikoida samoille seutuville ja miettiä siinä että vieläkö jatketaan matkaa pitemmälle. Aamu oli jo upean aurinkoinen, lähdimme liikkeelle jo ennen klo 08. Tänään alkoi myöhemminkin reissun aikana toteutettu korkeuskäyrää pitkin suunnistaminen. 

Närrivaaran pohjoisreunaa sen länsipäähän, pieni tauko ja siitä laskeutuminen kosteikolle ja ensimmäisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys. Tästä löytyi helposti ylityspaikka. Suunta edelleen suurin piirtein lounaaseen, kuljettavana miellyttävää kangasmaastoa. Välillä toisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys ja ennen klo 11 löytyi hyvä taukopaikka Pahtavaaran kaakkoispuolelta. Kosteikon pohjoisreunassa virtaava puro ja kosteikon eteläpuolella jyrkähkösti nousevan rinteen päällä hieno kuiva kangas. Pari tuntia taisi vierähtää taukoillessa ja auringossa makoillessa, minne näissä maisemissa kiire olisi. Risukeittimellä oli hyvä keitellä kahvivedet, sopivat risut löytyy käden ulottuvilta maasta. Vajaan kilometrin jatkettuamme matkaa "törmäsimme" vuosi sitten käyttämällemme taukopaikalle, tällä kertaa jatkoimme siitä ohi. Kosteikon eteläreunalla on helppo kulkuinen polku, lieneekö porojen tekemä. Sitä pitkin oli hyvä taivaltaa kohti tavoitetta. Reilu parisataa metriä ennen Patajoen idästä laskevaa haaraa pitää kiertää yksi lampi (291.1) ja nousta yhden jyrkkäreunaisen harjun yli. Sen jälkeen tiheähkössä metsikössä kohti jokea. Edellisenä vuonna leiri oli jokihaaran lounaispuolella maassa, mutta nyt löytyi riippumatoille hyvät paikat koillispuolelta vähän ylävirran suunnalta. 

Päivän lämpötila lienee ollut jo lähellä hellelukemia, niin totesimme että vaikka onkin vasta iltapäivä niin leiriydytään tänne. Vuotta aikaisemmin puron varressa oli vielä kohtuullisen paljon lunta ja puissa ei tainnut olla edes kunnolla hiirenkorvia. Nyt oli lumet sulaneet ja koivuissa lähes täysi lehti. Koska lämpö oli todella korkealla niin siirsin kylmässä säilytettävät ruokatarvikkeet puroon veden alle tiiviissä säkissä. Mukavaa oli vain makoilla riippumatossa ja kuunnelle vieressä virtaavan veden ääniä ja tehdä pieniä kävelylenkkejä puron varressa. 

Tästä päivän kuviin

14.6.

Soolo suoritti aamuyöstä herätyksen. Arvoitukseksi jäi, mitä oli liikkeellä, mutta en muista nähneeni sitä koskaan aikaisemmin niin vihaisena. Se haukkui vihaisesti puron toiselle puolelle tiukasti tuijottaen. Syy jäi arvoitukseksi, mutta joku syy haukkumiselle täytyi olla. Aamu olikin tällä kertaa hieman kosteampi, aamupalan jälkeen pakkasimme varusteet lähtökuntoon ja puimme sadevarusteet päälle. Suunta aikalailla etelään, kuitenkin niin ettei puroa tarvinnut enää aamun jälkeen ylittää. Tavoitteena ensin Roavvoaivin ja Buljahanoaivin välissä menevä poroaita ja sen eteläpuolella olevat pienet lammet. Sen jälkeen suunta kohti Roavvoaivin huippua. 

Sopivasti taukoillen matka eteni mukavasti ja noin kahden ja puolen tunnin jälkeen olimme tunturin huipulla. Pääosin nousureitti on helppoa kuljettavaa, joitakin  rakkapätkiä joutuu luonnollisesti välillä ylittämään, mutta maasto on helppokulkuisempaa kuin mitä kartan mukaan voisi olettaa. Huipulta suunta lähes etelään tavoitteena Maarestatuntureiden huippujen välissä oleva satula. Laskeutumismaasto sinnepäin on pääosin miellyttävää tunturinummea ja nousuosuudellekin löytyi hieman kierrellen hyvä reitti. Tunturin päältä avautui taas hienot maisemat, Rahpesoaivin ja Peuranampumapään välissä oleva Ravadasjärvi oli tämän päivän tavoitteena. Sadekin oli loppunut jossain vaiheessa. Suunta aikalailla etelään, pikkuhiljaa puusto lisääntyi ja tiheämmässä koivikossa lienee hirvillä hyvät oltavat, ainakin jätöksistä päätellen alueella asusteli todella isoja hirviä. Samoin koivikon keskeltä löytyi joitakin ikipetäjiä, pituutta ei niin valtavasti vaan rungon vahvuudesta päätellen ne olivat katselleen näitä maisemia ehkä jo muutaman satavuotta. Ennen järvelle tuloa piti vielä ylittää Ravadasjärveen kohtuullisen voimakkaasti virtaava oja. Ravadasjärven rannalta löytyi useita vanhoja leiripaikkoja ja valitsimme sieltä itsellemme mieluisan paikan järven törmältä. Itselle laitoin nukkumapaikan maahan. Vähän jälkeen leiriytymisemme vaelsi leiripaikkamme ohi pariskunta joka teki oman leirinsä lähemmäs järveen laskevaa ojaa, meistä muutaman sadan metrin päähän.  

Teimme päivällisen ja illalla noin klo 18 seutuvilla lähdimme vielä iltalenkille tavoitteena käydä katsomassa kartasta löytämääni mielenkiintoista kalliomuodostelmaa ja sen jälkeen nousu Peuranampumapään huipulle. Kalliomuodostelma olikin todella mielenkiintoinen, nimesin sen amfiteatteriksi. Nousu huipulle oli kohtuullisen jyrkkä, tiheää puustoa riitti melkein huipulle asti, mutta huipulta avautuvat maisemat olivat nousemisen arvoiset. Jos ylhäältä maisemat oli hienot niin ei ne leiripaikaltakaan huonot olleet, kun järven takaa näkyi upeasti Rahpesoaivin jylhät rinteet. Olimme olleet unessa jo varmaan jonkin aikaa kun läheltä alkoi kuulua ihmisten ääniä, kello taisi olla puolen yön seutuvilla. Aamulla heräämisen jälkeen huomasimme että muutaman kymmenen metrin päähän oli yön aikana noussut pari telttaa. 

Täältä löytyy päivän kuvat

15.6.

Aamupalan aikaan naapurissa oli hiljaista, leirin purkamisen ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen oli edessä siirtyminen hetkeksi Lemmenjoen kansallispuiston virkistysalueen puolelle. Jokivartta meni helposti kuljettava polku, joten ei ollut tarvetta suunnistamiselle. Noin 7km kävelyn jälkeen saavuimme Ravadasjokien risteykseen. Siirryimme siltaa joen yli ja etsimme parin harjun takaa sopivan leiripaikan majoitusalueelta. Paikalla ei ollut muita majoittujia. Puuvajasta löytyi harava, millä oli hyvä haravoida tarpin alusta kävyistä puhtaaksi. Kun saimme leirin valmiiksi ja välipalan puraistua jatkoimme ilman rinkkoja matkaa kohti Ravadasköngästä. 

Hyvä polku kulkea, pikkuhiljaa maasto nousee tai joki laskee niin että lähempänä Ravadasköngästä joki kulkee jo varsin syvällä polulta katsellessa. Kuohut lisääntyy ja maisemat jylhistyy kunnes lopulta laskeudumme alas katsomaan Ravadaskönkään viimeistä upeaa putousta. Täällä kohtasimme tämän päivän ensimmäisen vaeltajan. Könkään ihailun jälkeen poikkesimme vielä autiotuvan pihalla ja palailimme sen jälkeen takaisin leiripaikalle. 

Leppoisaa illan viettoa, muutamia ohikulkijoita mutta muuten luonnon keskellä kosken kohinaa kuunnellen. 

 Tästä päivän kuviin

16.6.

Suunta takaisin päin, pienen pätkän palailimme takaisin päin edellisen päivän tuloreittiä kunnes aloimme kääntämään suuntaa Keinopään pohjoispuolelle Keinoäytsin kurun pohjalle. Hanhijärveen laskevan puron länsipuolella oli hyvää liikkua, tälläkin kertaa törmäsimme kelossa katsovaan karhunpäähän. Puro laskeutuu pikkuhiljaa Hanhijärveä kohti, mutta jatkoimme ns. korkeuskäyrää pitkin Hanhijärven länsipuolella olevan pienen lammen rannalle. Tuuli puhalsi varsin voimakkaasti niin virittelimme tarpin tuulensuojaksi ja paistelimme päivätauolla lätyt. Unna Cuonjoaivvás nousi jyrkästi heti lammen pohjoispuolelta. Edellisellä reissulla poikkesin tämän pienen tunturin huipulla sen toiselta puolen sinne nousten ja edellisen reissun yöpaikka oli tämän tunturin toisella puolen. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Searitjärveä. Suunnistus oli edelleen helppoa, pitkään sai taas seurata korkeuskäyrää kunnes piti kääntää suunta pohjoiseen, jostain syystä ajauduin liiankin pohjoiseen, jossain vaiheessa törmäsimme mönkijäuraan, joka arveluni mukaan tulee Ravadasjokivarresta Peuranampumapään eteläpuolelta. Suunnan muutos kohti Searitjärveä, loivaa laskeutumista kohti kosteikkoa, puron ja kosteikon ylitys. Liian pohjoiseen kulkeutumisen vuoksi piti hiukan nousta puron vartta ylöspäin, että löytyi sopiva ylityspaikka. Alempana puro oli jyrkkäreunainen ja sen verran syvä ettei siitä päässyt suoraan yli. Searitjärven eteläpuolen kangasmaasto on taas vaeltajalle nautinnollista kuljettavaa. Searitjärven eteläpäässä tuntui tuuli käyvän pohjoisesta varsin reippaana, niin päätimme jatkaa vielä järven toiseen päähän sen itäpuolelta kiertäen. Järven kaakkoiskulmasta lähtee Seartijohka virtaamaan kohti Lemmenjokea, heti sen alkupäästä pääsee hyvin kahlaamalla ylitse. Melkein koko matkan järven itäreunalla kiersi polku, mitä pitkin oli hyvä kiertää järveä. Hetken aikaa katselimme sopivaa leiripaikkaa järven pohjoispuolelta ja löytyihän sieltä sellainen. 

Kun leiri oli saatu laitettua pystyyn ja ruokailut hoidettua oli aikaa tutkistella vähän ympäristöä. Tiedossani ole että täällä järven päässä on joskus aikaisemmin ollut joku kämppä, mutta se on jossain vaiheessa palanut. Aikani etsiskeltyä löytyikin kämpän pohja, joka kasvoi hyvin vesakkoa. Eipä paikalta enää juuri tämän kämpän mallisen tiheän vesakon seasta löytynyt kuin joitakin hiiltyneitä puita. Maisemallisestikin leiripaikka oli ihan hyvässä paikassa, järven takaa avautuu hyvin näkyviin Maarestatunturit, Peuranampumapää ja Hanhipäät. 

Tästä päivän kuviin

17.6.

Aloituspaikkaa kohti, suunta leiripaikasta pohjoiseen, tiedossa oli taas kerran mukavaa vaellusmaastoa. Lieneekö ollut jo kiire autolle, kun lähdimme liikkeelle jo vähän klo 07 jälkeen. Etenimme maaston mukaan kohti Searitjároaivin itäpuolta. Suunnistaminen oli helppoa kun olin valinnut reitiksi nousta mahdollisimman loivasti, karttaan piirretyt korkeuskäyrät näkyivät maastossa lähes konkreettisesti kun piti huolen että rinne nousi sekä reitin vasemmalla että oikealla puolen. On se vaan upeaa maastoa, jossain Searitjároaivin koillispuolella sopivan tunturipuron varrelle oli hyvä pysähtyä tauolle keittelemään kahvit, olihan kellonkin mukaan lakisääteisen kahvitauon aika.

 Reilun tunnin tauon jälkeen matka jatkui suuntana Kintaspuoliselän  länsipuolella olevat lammet. Lampien länsipuolella on edelleen hyvää vaellusmaastoa, kunne alkaa vähän haasteellisempi kallioinen alue. Kallioiden väleissä virtaa puro ja on paikoin melko kosteita paikkoja, joten reittiä joutuu vähän hakemaan maaston mukaan. Kallioisen alueen jälkeen alkaakin myötämäkiosuus joka lopuksi laskeutuu varsin jyrkkänä Närrivaaranojalle. Löytyikin hieno taukopaikka, missä pidimme puolenpäivän seutuvilla ruokailutauon. Tauon jälkeen Närrivaaran ojan ylitys ja taas ikään kuin korkeuskäyriä seuraten kiersimme Närrivaaran itäpäätä Yhdensuovan jänkää vältellen. Sitten olikin aika aloittaa loppulasku, kansallispuiston rajan seutuvilla palasimmekin aloitusreitillemme. Loppumatka oli mönkijäuralla kulkemista, mitä nyt parin ojan ylittämisen vuoksi piti vähän hakea sopivaa ylityspaikkaa. Leppoisa reissu maaston osalta maalissa.

 

Tässä linkki päivän kuviin

Tavarat autoon ja ajelimme Inariin, hotelli Kultahoviin pesulle ja sen jälkeen paikalliseen pitzeriaan pitzan syöntiin. Mukava reissu, taas kerran kelit suosi. Tämänkin reissun perusteella voi todeta, että jos haluaa nauttia erämaan rauhasta niin täältä se löytyy. Erämaa-alueen puolella saa kulkea rauhassa, maastot ja maisemat on upeat, löytyy ikimetsiä, ikihonkia, avotunturia, tunturipuroja ja upeaa luontoa.

Pitsan jälkeen lähdimme vielä tutustumaan uudistuneeseen Saamelaismuseo Siidan näyttelyihin. 

Täällä muutama kuva Siidasta

Menneitä muistelemassa kevät 2022

 Näköjään blogin päivitykset vain harvenevat, mutta täytyy välillä yrittää jotain tekstiä aikaiseksi, pari reissua on näidenkin jälkeen jo tehtynä.

Kevätvaellus 26.4. - 4.5.2022, aloitus Inarilla Veskoniemestä, lopetus Kilpisjärvellä

Toisena keväänä peräkkäin aloitin kevätvaellukseni Inarijärveltä. Mukaani sinne sain pari kaveria jotka eivät koskaan ennen ole käyneet minkäänlaisella vaelluksella. Lievää jännitystä oli lähdön lähestyessä kun lämpöaalto pyyhki pitkin pohjoissuomea, lumet sulivat ja kevät tuli kohisten. Onneksi juuri ennen lähtöä kelit kääntyivät pakkasen puolelle. 

Lähdin Soolon kanssa kohti pohjoista edellisenä päivänä kuin vaelluskaverit. Retkeilyauton kanssa on mukava kulkea kun voi yöpyä tilanteen mukaan missä haluaa. Tarkoituksena oli käydä seuraavana päivänä tervehtimässä koronasta toipuvaa kohta 91v täyttävää isääni ja jatkaa matkaa kohti pohjoista.

27.4.

Seuraavana päivänä kaverit ajoivat minut "kiinni" Rovaniemellä, kävimme syömässä ja täydensimme reissun ruokapuolen kuntoon. Matka jatkui ja huolestuttavan vähän näytti olevan lunta ja monin paikoin vesistöt olivat sulana.  Illaksi ajelimme Veskoniemen kalasatamaan, siellä tilanne näytti jo paremmalta, Inarijärvessä oli vahvat jäät. Poikkesimme illan aikana kävellen järven jäällä ja sattuneesta syystä kävimme "tarkistamassa" Vesa-Matti Loirin mökin samalla reissulla. 

28.4.

Yövyimme vielä autossani yön ja aamusta lähdimme liikkeelle. Ensimmäisenä tavoitteena oli Korkia Mauran jääluola. Jään päällä ei juurikaan ollut lunta paitsi rantojen läheisyydessä. Heti reissun alkupuolella näkyi hyvin että en ollut turhaan merkinnyt omaan karttaani järven sulapaikkoja. Härkänuorassa näkyi iso sula, samon Istumasaren pohjoispuolella. Noin kolme kilometriä ehdimme hiihdellä kun toisen kaverin suksesta irtosi side. Vaikutti siltä että suksen sisus oli kosteudesta johtuen pehmentynyt ja emme olisi saaneet sidettä enää uudestaan tukevasti siihen kiinni. Minulla oli autossa perinteisen hiihtämiseen tarkoitetut sukset kun olin lähtenyt liikkelle tunturisuksella. Sopivasti pohjoisesta päin tuli moottorikelkka ja kaveri sai "liftattua" heiltä kyydin takaisin satamaan. 

Me jatkoimme Piltsiniemen itäpäässä olevaan niemennokkaan odottelemaan. Soolo veti minun ja kaverin ahkion sinne, ei tuntunut ahkiot paljon perässä hidastavan. Aikamme auringossa odotellen näimme että suksen vaihtaja oli tulossa takaisin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Menimme Piltsiselän yli suoraan pohjoiseen ja kiersimme Korkia-Mauran itä- ja pohjoispuolelta jääluolalle. Ilmeisesti lämpöaalto oli vaikuttanut luolaankin, kun luolassa olevan jään päällä oli melko paljon vettä ja sen päällä vain heikko jääkansi.

 Luolassa käynnin jälkeen keittelimme vielä kahvit nuotiopaikalla. Sain viillettyä peukalon päähän vertavuotavan haavan ja sitä paikatessani ehti kaverit jo lähteä liikkeelle. Oli pakko kiirehtiä perään kun näytti että he olivat suuntaamassa kulkua Lehtisaarten väliin, vaikka tavoitteena oli Hoikka Petäjäsaaren eteläkärki. Sain hiihdettyä heidät kiinni ja käänsimme suunnan Jäkäläsaaren eteläpuolelle ja siitä kohti Nuutasenniemeä. Tuuli kävi melko voimakkaasti meitä vastaan ja totesimme että jäisellä järvellä oli helpompi kävellä kuin hiihtää. Laitoimme sukset ahkioiden päälle ja jatkoimme kävellen. 

Hoikka Petäjäsaaaren eteläkärjessä pidimme taas sopivan mittaisen tauon ja laitoimme sen jälkeen sukset jalkaan ja jatkoimme matkaa hiihtäen. Liikkeelle olimme lähteneet noin klo 09 ja vähän jälkeen klo 16 saavuimme Petäjäsaaren autiotuvalle. Tuvalla oli yksi moottorikelkkailija, mutta hän kertoi odottelevansa vain kaveriaan. Asetuimme taloksi ja saimme nautiskella rauhallisen ja pitkän illan kevät auringosta nauttien. Illan ja yön aikana sateli hieman lunta jään päälle, mutta ei mitään merkittäviä määriä.

29.4.

Päivän tavoitteena Kärppäsaaren autiotupa ja Kasariselän ylitys. Vähän yhdeksän jälkeen olimme taas suksilla ja jatkoimme Petäjäsaarten välissä matkaa kohti pohjoista. Muutamia moottorikelkkailijoita näkyi olevan liikkeellä. Puolen päivän maissa jäimme päivätauolle Palkissaaren länsipuolella olevan pienen saaren suojaan.

 Siitä näki että Jäälahden suulla oli moottorikelkka porukka pilkillä. Ruokatauon jälkeen oli hyvä ottaa vielä pienet päiväunet auringonpaisteessa ennenkuin jatkoimme matkaa kohti Liinasvuonoa.

 Hiihtelimme Liinassalmen luo joka olikin sulana. Sen rannalla pidimme makkaranpaisto tauon ja keittelimme kahvit. Kahvia odotellessa kaverit kävivät kokeilemassa Inarijärven veden lämpötilaa, lieneekö ollut kyseessä sitten uinti vai peseytyminen.

Tauon jälkeen suunta kohti pohjoista ja Suovanuoraa. Sinne meno salmen itäreunaa, senkin keskellä oli sulapaikka. Nämä on niitä Inarijärven kevätvaelluksen parhaita puolia. Pysähdyimme makkaranpaisto tauolle

Sitten vielä pätkän matkaa Suovanuoraa itään Kärppätuvan rantaan, minne saavuimme vähän ennen klo 15. Tuvan seinustalla oli parit sukset ja pihassa ahkiot. Sisällä oli ruokailemassa paikallinen pariskunta parin koiran kanssa. He olivat myöskin hiihtovaelluksella. Ruokailun jälkeen he siirtyivät omasta halustaan kodan puolelle ja me asetuimme kämppään. Taas oli pitkä ilta aikaa nautiskella kevään tulosta.

30.4.

Jälleen kerran hieno aamu, vähän ennen klo 09 jatkoimme matkaa, nyt päivän tavoitteena Jääsaaren autiotupa. Alkumatkasta saimme katsella Sammakkoselän näkymiä, kiersimme Kärppäsaaren itäpuolelta ja hiihtelimme lähellä rantaa, kun sieltä sentään paikoin löytyi vähän lunta jään päältä.

 Koutukinsaaren vierestä Palkissaarille ja sen kaakkoisreunasta suunta Tissisaarten eteläkärjen seutuville. Siellä nousimme maihin tauolle, virittelimme makkaranpaistotulet ja pidimme reilun tunnin mittaisen päivätauon. Ihmettelimme alueen rauhallisuutta kun liikkeellä ei tuntunut olevan ketään muita meidän lisäksi. 

Sitten suunta Kotkasaaren länsikärkeen ja siitä Kuoppasaarten itäkärkeen ja siitä Vieppisaaarten välistä Pienen Jääsaaren luoteispäähän. 

Saaren vieressä olevalla pienellä saarella pidimme kahvin keitto tauon. Tauon jälkeen ajatellulle päivän viimeiselle etapille. Jääsaarten välistä kaarroimme Iso Jääsaaren eteläpuolelle. Etelä-Aunion lahdella näytti olevan joku pilkkiporukka. Tulimme autiotuvalle noin klo 14 seutuvilla. Asetuimme taloksi, valmistimme päiväruuan ja nautiskelimme olostamme. Suunnitelman mukaan jatkaisimme seuraavana aamuna Veskoniemeen ja kaverit lähtisivät ajamaan kohti Tamperetta. Tauon aikana tuumailimme että voisimme kuitenkin hiihtää illan aikana jo autolle ja yöpyä siinä niin heidän seuraavan päivän ajomatkalle saataisiin lisää ajoaikaa.

Noin 18:30 starttasimme sitten viimeiselle osuudelle. Moossinaselän ja Nanguvuonon selän välistä Moossinasaaren länsireunaan. Sieltä Kaskamosaarten välistä Piltsiselälle. Piltsiselällä katselimme että näin keväällä tänne pääsee helpommallakin keinolla, pari lentokonetta oli jäällä. Vaikutti että pilkkipaikkojen välitkin siirryttiin lentokoneen avustuksella.

Piltsiselän eteläosassa Soolo liukastui ja alkoi ontumaan toista etutassuaan. Löysäsin ahkion irti ja laitoin sen itselleni vetoon ja jatkoimme matkaa. Noin klo 21 saavuimme autolla. Pakkailimme tavarat autoon ja iltatouhujen jälkeen nukkumaan. 

1.5.  

Aamusta ajo Ivaloon, Kultahippuun. Olimme mukana aamun lipun nostossa, sitten pesulle ja sen jälkeen aamupalalle. Kaveri lähtivät ajamaan kohti Tamperetta ja minä aloin miettimään reissun jatkon ruokahuolia. Ivalon S-market on todella monipuolinen kauppa, sieltä on todella hyvä täydentää reissuille niin varusteita kuin ruokatarvikkeita. Nytkin täydensin ruokavarastoni ajatellen reissun jatkoa.

Lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä, tälläkin kertaa valitsin reitin Sodankylän kautta niin ei tarvinnut miettiä autotien kuntoa. Illaksi Kilpikselle, auto parkkiin Kilpsijärven Luontokeskuksen parkkipaikalle. Kilpisjärvellä oli täysi talvi, keväästä ei juurikaan merkkejä. Katselin illan aikana sääennusteita seuraaville päiville ja näytti että huomiselle oli luvassa lumisadetta ja voimakasta tuulta. Asetuin nukkumaan ajatuksella että minulla ei ole mitään pakkoa lähteä lumituiskussa tunturiin ja samalla saisin Soololle yhden lepopäivän lisää. Tosin kun se sai kulkea vapaana niin ei ollut näkyvissä minkäänlaista ontumista. 

2.5. 

Aamusta Kilpisjärven Retkeilykeskukseen  aamupalalle. Nautiskelin aamupalan kaikessa rauhassa ja jäin vielä sen jälkeen istuskelemaan takkatulen eteen toviksi aikaa. Palailin takaisin Luontotalon parkkipaikalle ja seurailin auton lämmöstä ulkona olevaa keliä, se oli ennusteen mukaista. Kuten kuvastakin näkee, Saana-tunturiakaan ei tuiskun seasta juuri erottanut.  Joitakin lähtijöitä näytti tunturiin olevan menossa, tuttujakin joukossa. Muitakin samanlaisella ajatuksella olevia lähtijöitä näytti olevan, muutaman auton päässä oli pakettiauto missä oli koiravaljakko tuotu Kilpiskelle. Ohjaaja yöpyi teltassa parkkipaikan lähellä ja jossain vaiheessa selvisikin että olimme tavanneet tunturissa joitakin kertoja jo aikaisempinakin vuosina. Kun olen lomalla niin yleensä osaan nautiskella olostani, kiire ei ole minnekään. Siitä oli tämäkin päivä hyvä esimerkki, helposti meni päivä tekemättä oikeastaan mitään. Huolestuttavaa oli ehkä se ajatus että yhtä hyvin voisin nautiskella lomastani tälläkin tyylillä. 

3.5. 

Leppoisa aamu, upea sää, pakkailin pikkuhiljaa tavaroita, naapurissa koiravaljakko samoissa puuhissa. Noin klo 10 lähdimme nousemaan kelkkareittiä pitkin kohti Tsahkaljärveä. Noin puolen tunnin nousu urakan jälkeen olimme järven jäällä ja suuntasimme nykyisen reitin mukaisesti kohti Terbmisjärveä.

 Tsahkaljärven itäpään nousussa näin että naapurin valjakko on tulossa järvellä ja kääntelimme sivuun reitiltä antaaksemme heille vapaan reitin edetä. Tauon jälkeen matka jatkui, keli oli kohtuullisen hyvä. Vähän ennen klo 13 lähdimme kaartamaan Terbmiksen reitiltä kohti Saarijärveä Muurivaaran itäpuolelta. Joitakin vastaantulijoitakin oli mutta varsin hiljaista. Juuri ennen Saarijärven autiotupaa huomasin että taas Soolo ontui etujalkaansa mutta  etenimme vielä nämä viimeiset sadat metrit perille. Samalla tein päätöksen että en lähde riskeeraamaan Soolon terveyttä yhtään pitemmälle vaan katselen tilannetta rauhassa täällä. 

Varaustuvan puolella oli tutun eräoppaan vetämä porukka palailemassa onnistuneelta Haltin reissultaan. Seuraavana päivänä Kilpisjärveltä oli lähdössä puolen päivän maissa liikkeelle pari kaveriani kenen kanssa oli tarkoitus viettää tunturissa yhdessä muutamia päiviä. Soittelin kavereille että minun osaltani tuli suunnitelmien muutos enkä jatkaisi tästä enää yhtään pidemmälle. Nautiskelin kuitenkin olostani tunturissa, ei taaskaan kiirettä mihinkään.

4.5.

Normi aamu ja aamupala paitsi ei kiirettä pakkailemaan tavaroita lähtökuntoon. Sääennusten näytti kohtuu reipasta länsituulta, joka olisi ollut minulle vastainen, mutta ennusteen mukaan tuuli helpottaisi illalla noin klo 19 seutuvilla. Päivä vierähti mukavasti, retkikunta suuntasi kohti Kilpisjärveä, joitakin tulijoita oli tunturista ja samoin sinnepäin menijöitä. Oli hyvää aikaa käydä katsomassa rakenteilla olevia uusia rakennuksia. Toisesta on tulossa autiotupa ja toisesta varaustupa. Ihan hyvä että saadaan vilkkaalle tuvalle lisää majoituskapasitettia. 

Noin klo 16 seutuvilla tuli kaveritkin paikalle ja aloitin poronkäristyksen paistamisen meille yhteiseksi ruuaksi. Jätin kavereille turvavälineeksi oman Garmin Inreach satelliitti lähettimen ja noin klo 20 starttasimme Soolon kanssa kohti Kilpisjärveä. Vedin itse ahkiota ja annoin Soolon kulkea mukana ilman kuormaa. Hiihtelimme ns vanhaa reittiä eli Saarijärven yli lounaaseen ja jatkaen sieltä rajan yli Norjan puolella poiketen. 

Másetjavren seutuvilta reitti alkoi kääntyä myötäiseksi, mutta pehmyttä lunta oli tunturissa sen verran runsaasti että vasta juuri ennen Tsahkaljärveä sai alamäestä edes pientä apua ahkion vetämiseen. Ilma tuntui viilenevän melko nopeaan tahtiin, tullessani autolle n. klo 23 taisi pakkanen olla jo -15 asteen tietämissä. Yön aikana se kävi ilmeisesti jopa lähellä -20 astetta. 

5.5.

Yö vierähti autossa kivasti, aamupalan jälkeen ajelin rajan tullille ja kävin Soolon papereiden kanssa kyselemässä että pitääkö koiran kanssa käydä ilmoittautumassa. Sain ohjeeksi että palatessa ei tarvi poiketa. Ajelin sen jälkeen katsomaan kevään tuloa Skibotnin sulan meren äärelle. 

Jonkin matkaa ajelin vuonon rantatietä pitkin ajatuksella että sattuisiko näkymään isompia meren eläjiä uimassa mutta ei tällä kertaa. Hyvä kahvin keittopaikka kyllä löytyi. Jossain vaiheessa ajo takaisin Kilpisjärvelle, uskomattoman nopea on maisemien muutos tuon n. 50 km matkalla, suosittelen Kilpisjärvellä kävijöitä tekemään tuon pienen poikkeaman Norjan puolelle.  Suunniteltua lomaa oli hyvin jäljellä niin lähdin rauhassa palailemaan kohti kotia, viettäen välillä vielä kolme yötä. Tässä näkyy tuon retkeilyauton ja retkeilyautoilun parhaat puolet, voit vapaasti kulkea ilman tarkempia suunnitelmia. Pysähdyt kun siltä tuntuu, yövyt vapaasti kun siltä tuntuu. 

 

Vuosikin ehti jo vaihtua

 Näköjään edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt kohtuuttoman pitkä aika, onneksi reissujen suunnitelussa ei ole ollut yhtä hiljaista. 

Vuosi 2022 on vierähtänyt jo hyvin käyntiin, jos loppuvuosi menee yhtä hyvin niin tästä voisi tulla ihan hyvä vuosi. Aika paljon on viime aikoina kulunut aikaa alkaneen vuoden reissujen suunnittelussa ja siltäkin osin vuosi näyttäisi ihan hyvältä.

Syksyllä yksi kaveri kyseli että voisinko keväällä järjestää jonkin reissun niin että hän ja joku muukin kaveri voisi lähteä mukaan. Totta kai lupasin, vaihtoehtoina mietin heti joko Käsivarren aluetta tai viime keväältä upeana reissuna mieleen jäänyttä Inarijärveä. Vuoden vaihteen tietämissä laitoin kaverille viestiä että onko hän muistanut kysellä ketään kaveria ja olihan hän kysellyt. Ehdotinkin jo samalle illalle vierailua kahvikupin äärelle luokseni, niin että voidaan tuumailla yhdessä reissua. 

Nyt on reissun ajankohta lukittu huhtikuun lopulle, viiden päivän reissusuunnitelma tehty Inarijärvelle ja jos varhainen kevät yllättäisi niin varasuunnitelma Käsivarren alueelle. Kavereille ensimmäinen tämän tyyppinen reissu, kunhan vaan ei tauti tarttuisi. 

Näistä alla olevista kuvista pääsee vähän kiinni viime kevään tunnelmiin Inarijärvelle

Aika näyttää että tapahtuuko Käsivarren reissuni ennen tätä reissua vai tämän jälkeen, nyt suunnitelmissa on siirtyä vappuna Inarijärveltä Kilpisjärvelle. 

Joka tapauksessa suunnitelmissa on jatkaa jo kohtuullisen pitkää perinnettä hiihdellä keväällä Käsivarren maisemissa. Tällä kertaa reissu jäänee sitten vähän lyhyemmäksi, tällä kertaa ehkä vain viikko tuntureilla. Alue on jo niin tuttu että en ole vielä mitään reittisuunnitelmaa tehnyt, en tiedä että tuleeko edes tehtyä. Voi olla että fiilisten mukaan, toivottavasti kuitenkin muutaman yöhiihdon saan onnistumaan. Toukokuu antaa hyvät puitteet hiihdellä kevätyössä, siinä on jotain omanlaista tunnelmaa. Porojärven laakson suuntaan varmasti suuntailen, voi olla että Taabmalla pitää käydä "vuositakuu tarkastuksella" arvioimassa edellisen kevään omien talkootöiden tulosta. 

Näihin kuvien maisemiin ja näihin tunnelmiin on jo ikävä

Kesäkuu ja Lemmenjoen erämaa alue, sinne seuraava suunnitelma.

Ajankohtaa on hieman hienosäädetty ja alustava lähtöpäivä on jo lukkoon lyöty. Sama lähtöpäivä kuin kaksi vuotta sitten, tavoitteena on olla viikko maastossa. Lähtöpaikka sama kuin edelliselläkin kerralla Vaskojoen Koskenniskalta suoraan erämaa-alueelle. 1. päivä kevyt siirtymä, 2. päivänä ensimmäiset tunturihuiputukset ja leiri pystyyn kolmea yötä varten  samaan paikkaan. Siitä päiväretkiä vähän eri suuntiin ja sen jälkeen parin yön verran kiertämistä takaisin lähtöpaikalle. 

Näitäkin maisemia on tullut jo monesti ikävöityä.

Heinä- elokuun vaihde, täytyy lähteä jatkamaan siitä mistä vuosi aimmin Vätsärin melontareissu kääntyi takaisin kohti pohjoista. Eli nyt Nitsijärveltä ensin Inarijärvelle. Jos edellinen reissu alkaa Koskenniskalta niin tällä kertaa mennään Koskivuonon kautta. Kyynelvuonon kautta ja monen mutkan jälkeen Karekkijärvelle. Sieltä sitten suunta etelään Surnujokea seuraillen Surnuvuonolle ja paluu lähtöpaikalle, viikko vesillä (ja välillä vähän myös maastossa kajakkia kantaen). Vaikka kipinä jäikin tuonne Vätsärin ylängölle, sinnekin täytyy joskus palata niin nautiskellaan nyt tämä eteläinen osa ensin pois. 

Sitten syyskuussa myös perinteinen päiväretkeily ruskan värien pariin Ylläksen maisemiin, sieltä löytyy erinomaiset puitteet ja aina mielenkiintoiset vaihtoehdot päiväretkille.

Viime vuosina nämä reissuni on jääneet kohtuullisen lyhkäisiksi, yleensä noin viikon mittaisiksi. 

Monta pitempää reissusuunnitelmaa on jo valmiina mielessä odottamassa sopivaa ajankohtaa. Kunhan nuo valtakunnan rajojen ylitykset maastossa taas paremmin onnistuu niin luulen että Käsivarren ja sen ympärillä olevalle alueelle täytyy saada toteutettua taas joku vähintään kahden viikon reissu ja joka vuosi on lähempänä myös se kun joku kevät seuraan tunturista kesän tuloa. Ja täytynee avata myös uusia suuntia reissuille, pelkästään suomesta löytyy uskomaton määrä upeita vaellusalueita. Eli näissä merkeissä lähden taapertamaan tätä vuotta. Itse kullekin samalla toivotellen reissurikasta vuotta 2022

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 2021

Pelastuskoirien joukkue SM-kilpailut, virallisesti joukkuekatselmus järjestettiin tänä vuonna Kuopiossa. Katselmuksen järjestelyistä vastasi Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajat ja erityisesti heidän pelastuskoiraharrastajat kantoivat päävastuun järjestelyistä. Pirkanmaan pelastuskoirat oli yksi mukana olleista kymmenestä joukkueesta  ja olin itse kolmen koirakon joukkueessa joukkueen johtajana, neljäntenä henkilönä ja ryhmän seitsemäntenä jäsenenä. Kirjoittelenkin nyt tapahtumasta juuri tästä omasta näkökulmastani.

Valmistautuminen: 

Joukkue ei juurikaan ehtinyt yhdessä valmistautua kisoihin ja itse hyppäsin joukkueeseen mukaan vajaa kaksi vuorokautta ennen kisoihin lähtöä. Torstai-iltana pidimme yhden Teams-palaverin ja mukavan jutustelun lisäksi sovimme muutamia toimintaperiaatteita kisaa varten ja teimme ensimmäisen kellotuksen kisaa varten. Klo 15 oli ilmoittautumisaika, ajatus oli että on hyvä käydä ennen sitä hyvin syömässä, kun todennäköisesti edessä on seuraavaksi yöksi aktiivista toimintaa

Perjantai:

10:30 startti, ajo Kuopioon sovittuun ruokapaikkaan, hyvä aloitus, toinen autokunta ajoi harhaan ensimmäisen kerran 😃. Pikainen ruokailu ja hyvissä ajoin (n. 14:55) ilmoittautumispaikalla. Ilmoittautumisen jälkeen majoittuminen ja ruokailu, ehtihän tässä jo pikku nälkä tullakin. 

Kadoneen marjastan salaisuus, pitkäkestoinen pääosin pimeän aikaan suoritettava jäljestystehtävä

Ruokailun jälkeen ryhmänjohtajapalaveri ja saimme ensimmäisen tehtävän, kadonneen marjastan etsintä, missä saimme koordinaatteina kadonneen viimeisen puhelinpaikannuspisteen ja tehtävän suorittamisen määräajat. Palaverissa painotettiin että aikatauluissa pysyminen on tärkeää ja mahdollisista myöhästymisistä on ankarat pistemenetykset, yritimme pitää tämän hyvin mielessä koko kisan ajan. Ensimmäisestä tehtävästä lähtien pääsimme viikonlopun aikataulu teemaan hyvin kiinni. Aloitusajankohta ja paikka on määrätty, samoin tehtävän lopetusaika ja paikka. Ensimmäiselle tehtävälle oli määrätty että kaikkia ryhmän koirakoita on pakko käyttää suorituksessa. Nopeasti tarkistus että mikä on ajoaika aloituspisteeseen, siitä sai samalla tiedon että mikä on tehtävän suorittamisen takaraja, että ehdimme aikataulun puitteissa sovittuun lopetuspaikkaan ja sen jälkeen joukkue lähti kohti ensimmäistä tehtävää. Kyseessä näytti olevan jälkipainotteinen tehtävä ja suoritusajan perusteella oletimme että jäljellä on myös kohtuullisesti pituutta. Ajoimme autoilla niin lähelle annettua maastopistettä kuin se oli mahdollista ja yllätykseksi tien päästä löytyi auto. Ilmoitus siitä johtoon ja sen jälkeen yksi koirakko lähti suorittamaan ajoneuvon tarkistamista ja etsimään autolta mahdollisesti lähtevää jälkeä. Maaston puolelta löytyikin jälki, loputkin koirat ja varusteet mukaan ja Vespa ja  Teemu vei meidät jälkeä pitkin annetun koordinaattipisteen luo, mistä löytyi kadonneen tuntomerkkeihin sopiva ämpäri. Johto käski odotella hetken uusia ohjeita ja kas kummaa, metsästä saapui huudellen luoksemme kadonneen ystävä, joka pyysi päästä mukaan etsintään. Johdon luvalla tähän suostuttiin, epäilimme kyllä että valvovasilmä oli nyt lyöttäytynyt seuraamme. Monenlaista ehti maastossa tapahtua, mutta joka tapauksessa olimme hukanneet jäljen ämpärin jälkeen löydetyn toisen esineen jälkeen. Yritimme ratkoa ongelmaa eri koirien kanssa ja sinä aikana siirryimme metsäautotietä pitkin. Huomasimme kahden koiran reagoivan tien alta virtaavan puron veteen ja palasimme hetken kuluttua tarkistamaan että mikä nämä reaktiot sai aikaan. Silloin kolmaskin koira reagoi ja lähdimme tarkistamaan maaston puolelta tilannetta, sieltähän nousi jälki ja pääsimme taas jatkamaan eteenpäin hyvän matkaa. Vähän tilanteen mukaan etenimme yhdessä koko ryhmänä välillä koirakkoa vaihtaen ja kun kadotimme jäljen niin toimimme kahtena ryhmänä yrittäen nostaa kadonnutta jälkeä. Aikaa kului ja tuntui että homma ei oikein etene, mutta ennen itsellemme asettamaamme määräaikaa olla autoissa löysimme vielä maastosta yhden esineen, mutta selkeää kuvaa jäljestämämme henkilön liikkumisesta emme kartalle saaneet, epäilimme että tulimme viimeiselle esineelle takajälkeä. Luonnollisesti epäilimme omaa suoritustamme aikalailla muutenkin, kun emme tienneet mitä sieltä olisi pitänyt löytyä. Aikataulun mukaisesti johtopaikalle, raportin laatimisen ennakkoon olin unohtanut, suullinen raportti ja pikaisesti suttasin paperille jotain myös kirjallisesti, mutta siitä tuskin kehuja tuli. Kun myöhemmin seuraavana päivänä saimme tietää sen miten maastossa kadonnut oli liikkunut ja vertasimme sitä koiriemme jäljestyksiin, niin pitkiä pätkiä olimme kuitenkin edenneet oikealla jäljellä ja välillä olimme kyllä oikeasti "hukassa". Tuo virtaavan veden tuoma haju jäljestä pelasti paljon, kannatti lukea koiria.

 Kaatopaikka, loppusijoitus ja haudattavat luki jossain kyltissä, kuvasti tehtävää

Vuorokausikin ehti jo tässä välissä vaihtua. Samalla saimme uuden tehtävän. Aikataulu näytti että pienen hetken ehdimme huokaista ennen tehtävää. Tehtävä oli kaatopaikalla, vähän etuajassa portista sisään ja oletetun tehtävän mukaiset varusteet päälle. Saimme tehtävän, karttaan piirretyn alueen tarkastus, taas oli marjanpoimijoita hukassa. Sovimme käytettävät koirakot (Kita ja Kössi töihin) ja nopeasti tehtävälle. Totesimme varsin pian että nyt emme ole omalla vahvuusalueella, etsintäalueella oli isoja alueita joita ei voinut turvallisesti tarkistaa, ei ihmisen eikä koiran avulla ja lisäksi etsinnnällä tuli vastaan niin epämiellyttäviä asioita että jostain syystä emme oikein syttyneet tälle tehtävälle, tulokset olivat sen mukaiset. Jokaisella joukkueen jäsenellä oleva radiopuhelin teki minulle helpommaksi tiedottaa kaikille ajan kulumista tehtävien aikana, sama muillakin tehtävillä. Yksi oleellinen asia meillä tehtävällä unohtui, kadonneita voi etsiä myös huutelemalla, ei huono keino, mutta sitä emme olleet huomanneet käyttää. Hyvä opetus myös todellisille tehtäville. Tehtävän lopuksi saimme taas kirjekuoren, mistä selvisi että meidän pitää olla Kuopion toisella laidalla aamulla klo 06.

Lauantai.

Totesimme että mehän ehdimme käydä hetken nukkumassa, kyselin että paljonko varataan aikaa aamupalaan ja koirien huoltamiseen ennen lähtöä ja sen perusteella määritimme herätysajan. Kahden suoritetun tehtävän jälkeen luonnollisesti koirien ja itsemme huoltaminen ja sen jälkeen nukkumiseen jäi aikaa jopa reilu tunti. 

Tehdaskiinteistön ulkoalueen tarkistus

Hieman etuajassa ilmoittautumispaikassa, klo 06 saimme tehtävän ja siitä lähti taas kello käymään. Sovelsimme sopimaamme taktiikkaa, käymme nopeasti tehtävän yhdessä läpi, päätämme käytettävät koirakot ja sovimme roolit, sitten kiireesti tehtävälle. Päätimme nyt lähteä liikkeelle yhden koirakon kanssa (Vespa nyt tulessa) ja loput suorittavat henkilöinä etsintää koirakon tukena. Minä kellotin suoritusta ja tulkitsin saamaamme erittäin epäselvää karttaa ohjaten välillä etsintää alueen mukaan (ei liene vahinko se kartan laatu). Alueen tarkastuksen edetessä jaoimme lennosta toisillemme tehtäviä ja meinasin nipistää 5minuuttia suoritusajasta epähuomiossa. Onneksi perässäkulkijat ihmettelivät ääneen, kun heidän kellossaan oli 5minuuttia enemmän suoritusaikaa kuin mitä minä huutelin radiopuhelimeen. Löysimme alueelta kaksi kadonnutta ja lisäksi jututimme muutamia "sattumalta" alueella liikuneita ihmistä varmistukseksi, etteivät he kuuluneet etsittävien ryhmään. Tehtävän kuluessa tein omat merkintäni karttaan ja sen avulla sain laadittua lyhyen raportin ja luovutettua sen muutaman minuutin ennen määräaikaa. Tehtävän lopuksi taas saimme suljetun kirjekuoren, missä oli seuraava ilmoittautumispaikka ja aika. Nopeasti ajoajan tarkistus kohteelle ja totesimme että mehän saamme tähän väliin pienen lepotauon, varsinkin kun seuraavan tehtävän aloituspiste oli majoitusalueella.

Kiinteistön tarkistus ja soututehtävä

Taas varalta kello soimaan, hieman lepoa ja muutama minuutti etukäteen koko joukkueena ilmoittautumispaikassa. Taas yhdessä tehtävän läpikäynti, päätös että kaksi koiraa ja yksi ohjaaja lepoon, minä ja Teemu vuorotellen soutajaksi ja Joipe alkoi tekemään alueen etsintäsuunnitelmaa. Tarkistettavana oli järven toisella puolen oleva kiinteistö ja siellä oleva varastohalli. 13 minuttia kesti menomatka kun soudimme n. 1,5km, puolivälissä vaihdettiin soutajaa. Paluumatkalle päätimme varata kaiken varalta 15 minuuttia. Tuulensuunta huomioiden etenimme ensin alueen takareunaan ja sieltä aluetta tarkastaen rantaa kohti, Joipe ja Kössi koirakkona, Teemu kartturina ja minä kellottajana ja kirjurina ja lisäsilminä. Aina kun etsintä pysähtyi, niin täytin etsinnän raporttilomaketta ja tein karttaan merkintöjä, tavoitteena että raportti etsinnästä on samalla hetkellä luovutuskunnossa kun alueen tarkistaminen on suoritettu. Aika kului ja kartturi ohjeisti koirakkoa sen mukaan että käytettävissä olevan ajan puitteissa saamme mahdollisimman hyvin alueen tarkistettua. Kaksi henkilölöytöä, joista toinen oli niin ettei piilolle asti voinut edetä, mutta koira merkkasi sen varmasti. Jälkikäteen kuulimme että kaikki löydettävissä olleet henkilöt löytyivät, mutta esineitä meillä oli jäänyt löytämättä ja lisäksi alueen ulkopuolella oli ollut henkilö juuri siellä kulmauksessa, mikä ajan puutteen vuoksi oli pakko jättää tarkistamatta. Vene liikkui jo kohti järveä, kun luovutin raportin, tuomari kysyi vielä Joipelta että onko koiranohjaajalla lisättävää, ei ollut, koska hän ei ehtinyt kuulla mitä olin raporttiin kirjannut. Hetken soudettuamme paluumatkaa ihmettelimme että miksi veneen pohjalle kertyy koko ajan lisää vettä, ilmeisesti veneissä ei ole pohjatappi turhaan? Tappi takaisin paikoilleen, kaksi äyskäröi vettä ja minä soudin. Sitten otettiin lisäksi vielä mela avuksi, taas puolivälissä vuoron vaihto. Joukkueen neljännen jäsenen kannustus alkoi kuulua jo hyvissä ajoin ennen rantaa. Lopulta olimme jopa minuutin etuajassa ilmoittautumassa lähtöpaikassa. Taas saimme uuden kirjekuoren, määräaika oli sillekin, tehtävä kohtuullisen helppo, ruokailu.

Ruokailun jälkeen saimme taas uuden kirjekuoren, mistä selvisi seuraava ilmoittautumispaikka ja aika. Totesimme että meillähän on vapaa-aikaa ja päätimme joukkuehengen merkeissä lähteä ryhmäkuvan ottoon Puijon tornille, mukava leppoisa tauko tehtävien väliin. 

 Monikerroksisen koulurakennuksen tarkistus, mistä osa alueista oli jo viranomaisten toimesta tarkistettu.

Hyvissä ajoin olimme valmiina seuraavalle tehtävälle, mutta rastivastaava oli täsmällinen, homma käyntiin sovitusti. Taas yhdessä tehtävän luku ääneen, vain yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan, nopea päätös että Tiia ja Kita aloittaa. Piirustuksia ei ollut jaossa, joten piirtelin niitä ruutupaperille, kaksi muuta "vapaata" jäsentä tarkisti tarkistettavan alueen rajat, jotta tiesimme kuinka laajasti meillä on tutkittavaa ja samalla tarkistettiin niitä alueita mitä ihmisvoimin oli mahdollista tarkistaa. Koirakko työsti aluetta, minne sai turvallisuussyistä lähettää vain koiraa ja lopulta koira ilmaisi yhtä piiloa. Teemu lähti valmistelemaan omaa koiraansa ja Tiia jatkoi Kitan kanssa ylöspäin, tehtävänä oli lähettää koiraa ylöspäin portaikossa etsimään mahdollisia piiloutuneita henkilöitä. Riittävän monesti kun koira lähetettiin niin löytyihän sieltäkin joku kadonnut, tosin sinnekään ei ohjaaja saanut edetä. Aikaa oli jäljellä joten teimme vielä ison huonetilan varmistuksen Teemun ja Vespan kanssa ja samaan piiloon tuli ilmaisu myös Vespalta. Lopuksi piirustukset ja raportti rastivastaavalle, edellytti kyllä vielä kerran tilojen varmistuksen, meinasi yksi kerros unohtua raportista. Myöhemmin selvisi että liikuntasalin korokkeen alta löytyneen lisäksi olisi korokkeen takaosassa jonkin raollaan olevan oven takana ollut toinen henkilö. Hämäykseksi eri puolille oli myös piilotettu mm vaatteita, testaamaan että tekeekö koirat valeilmaisuja. Sekin selvisi että portaikossa koira joutui etenemään itsenäisesti kaksi kerrosta ylöspäin löytääkseen siellä piilossa olevan henkilön. Tehtävän lopuksi taas kirjekuoressa uusi tehtävä ja määräaika. Nopea ajo-ajan varmistus ja totesimme että nyt ehdimme poiketa jäätelön ostossa matkalla. 

Myrskyalueen tarkistus

Sama kaava toistuu, tehtäväpaperi kirjekuoressa käteen ja kello käyntiin. Tehtävänä lähettää koirat tarkistamaan karttaan piirrettyä aluetta, niin että ohjaajat saavat liikkua vain alueen yhdellä sivulla ja merkitä karttaan havainnot. Nopea päätös että Kössi ja Vespa töihin, samoin päätös taktiikasta huomioiden tuulensuunta. Joipe ja Kössi etenee alueen päähän samalla koiran reaktioita jo matkalla lukien ja aloittaa etsinnän sieltä aloituspistettä kohti. Teemu ja Vespa aloittaa puolivälistä kohti aloituspistettä. Todella haastava maasto, jo menomatkalla Kössi sai hajua maalihenkilöstä, mutta eteneminen oli työlästä. Lopulta kuitenkin perillä maalimiehellä ja hyvä ilmaisu, siitä ne ongelmat sitten alkoikin. Nyt ei voinut moittia koiraa ilmaisun kestävyydestä, Kössihän oli päättänyt että täältä ei lähdetä eikä ilmaisua lopeteta ennenkuin ohjaaja tulee nostamaan ukon ylös ja ohjaaja ei taas saanut sinne mennä. Monien käskytysten jälkeen koira suostui toimimaan vastoin sitä, miten se on koulutettu maalimiehellä toimimaan. Etenimme alueen loppuu ja selvästi meitä oli yritetty hämätä, kun alue jatkui vielä pitemmälle kuin mitä oli luvallinen lähetysalue. Mutta siihen miinaan emme menneet, haasteet oli toisaalla. Juuri sinne suuntaan maasto oli niin haastavaa ettei koiraa ei voinut kunnolla lähettää eikä se oikein päässyt edes sinne etenemään (sinne se yksi kadonnut sitten jäi). Jo radiopuhelimesta olimme kuulleet että Vespa ei edennyt aluetta kovin syvälle eli tarkistettavaa oli vielä paluumatkalle. Olimme jättäneet krepit merkiksi sille mistä Vespa aloitti. Minuutti peliä loppuun asti, karttaan nopeasti merkinnät ja juosten aloituspisteeseen, taisi taas jäädä melkein minuutti pelivaraa. Oli mukavaa saada hyvä palaute koirien käytöstä, vaikka koirat eivät haastavasta maastosta johtuen tahtoneet edetä niin hyvin kuin olisi pitänyt niin koiria ei painostettu tehtävällä. Ja taas uusi kirjekuori, tarkistin seuraavan kohteen sijainnin ja ilmoitin joukkuelle että olimme onnistuneet koirakoiden valinnassa hyvin, seuraava tehtävä vaikuttaisi olevan kuin tilattu Tiialle ja Kitalle koska olimme menossa satamaan.

Järvipelastustehtävä vaikka kait Saimaan vesitöt lasketaan melkein merialueeksi

Sovitusti paikalla, saimme tehtävän niin että yksi koirakko valmistautuu lähtemään vesille, tehtävän suorittaja oli tällä kertaa helppo valita. Kun pelastajat pääsivät järvelle saimme me ratkottavaksi solmutehtäviä, saimme ne tehtyä ja jossain vaiheessa huomasimme että aika alkaa olla loppumaisillaan, eikä venekuntaa näkynyt missään. Huolestuneena yritimme jo huudella radiopuhelimeen ja kuin tilauksesta saaren takaa ilmestyikin vene näkyviin. Tiian käskyn mukaan kippari ajoi veneen täysillä kohti laituria, rantautuminen viime hetkellä, mutta ajoissa. Kadonnut subbailijakin oli etsijöiden hyvän suunnitelman ja suorituksen ansiosta löytynyt. Yllätys yllätys, meille ei enää annettu uutta kirjekuorta. Siirtyminen majoitusalueelle ja ruokailu sovittuun aikaan. Saunavuorot oli jaettu ja joukkueenjohtajille oli infotilaisuus illan aikana tähän asti suoritetuista tehtävistä. Tulokset jätettiin vielä verhon taakse piiloon, vain tehtäviä avattiin. 

Vihjeitä tuli että aamusta ei nukuta pitkään ja sen verran väsyneitä oltiin jo tähän astisesta että huoneessa oli klo 22 hiljaista jos jätetään huomioimatta meidät muutamat, jotka pitävät meteliä myös nukkuessaan. 

Sunnuntai. 

Aamulla kello viisi Esa Pakarinen ja lentävä kalakukko pitivät huolen joukkueiden herätyksestä, kun raotin ovea niin sieltä tarjottiin hymyssä suin vain kirjekuori. Jälkitehtävä, minne sai lähteä vain yhdellä autolla ja jonka piti suorittaa vain yhdellä koiralla. Teemu ja Vespa tehtävälle, Tiia kartturiksi niin ei tarvinnut järjestellä autojen kanssa. Samalla tuli tietoon myös seuraavan tehtävän aikataulu. Totesimme että kokoonnumme ABC:llä ja etenemme sieltä yhdessä seuraavalle tehtävärastille. Samaan tehtävärasti paikkaan kokoontui kaikki muutkin joukkueet. Lyhyt puhuttelu, joukkueet järjestykseen ja joukkueittain lyhkäinen hallintaosuus kentällä. Sitten uusi tehtävä, 20 minuuttia aikaa ratkoa suunnistustehtävän ensimmäisen rastin koordinaattiarvoituksia. Sen jälkeen joukkueet saivat suunnistustehtävän ja palautti samalla kaikki gps, puhelin yms tekniset apuvälineet. Vain joukkueenjohtajan reppuun sai jättää seurantaa varten ja turvallisuusvälineeksi yhden puhelimen, mutta sen mahdollisesta käytöstä suunnistuksen apuvälineenä olisi seurannut suorituksen hylkääntyminen. Edessä vielä yhdeksän rastia joista neljä oli vapaaehtoista. Reittisuunnittelu niin että yksi vapaaehtoinen rasti jäi sen varaan että jos aika riittää. Sopivasti suorituksen aluksi nopeuskilpailu hyppyrimäen viereisillä ritiläportailla. Osan matkaa kannoimme koiria, mutta pääosin nekin eteni itsenäisesti, Jauhojärven Samin sanoja lainatakseni, ei mennyt pelkästään nenähengityksellä, piti vähän haukkoa happea myös suun kautta. Suunnistus eteni hyvin Teemun johdolla, Vespa oli puolestaan minun hoidossani. Toimintarasteille kertyi jonoja ja pahimmillaan jouduimme odottamaan suoritusta noin puolituntia. Vaikka kartta oli mittakaavaltaan epämääräinen niin kellotimme etenemisvauhtiamme osataksemme arvioida käytettävissä olevaa aikaa ja jäljellä olevaa matkaa. Ja jostain syystä kaksi viimeistä pakollista rastia oli taas sijoitettu sopivasti, ensin laskettelurinteen alaosaan ja viimeinen rasti rinteen yläosaan. Etukäteen olimme laskeneet että tarvimme viimeiseltä rastilta vielä 13 minuuttia aikaa ehtiäksemme ajoissa maaliin. Olimme päättäneet että tarvittaessa keskeytämme tehtävärastin, mikäli aika meinaa loppua, mutta pääsimme  muutaman minuutin etuajassa lopputaipaleelle. Loppujen lopuksi saimme rauhassa kävellä maaliin ja raportin jättämisen jälkeenkin aikaa taisi olla vielä pari minuuttia jäljellä. Nyt vasta selvisi että joukkueen osalta olimme suorittaneet kaikki joukkuekatselmuksen tehtävät, joukkueen johtajalle oli vielä varattu muutama erilainen tehtävä. Ensin sain katsella virtuaalilaseilla maisemia Puijon tornista, sen jälkeen "suoritin" virtuaalisesti suurmäen laskun ja mäkihypyn, jostain syystä tuomareiden antamia pisteitä ei vaan näytetty. Sen jälkeen vielä hissillä ihastelemaan Puijon tornista upeita maisemia. 

Kävely portaita pitkin alas lähtöpaikalle, ruokailu ja tulosten odottelua. Upea kisa takana, pelastuskoiratoiminnan perimmäinen luonne tuli todella hienosti esille tässäkin kisassa. Joukkueet kannustivat toisiaan parempiin suoritukseen koko kisan ajan. Väki toimi hymyssä suin vaikka varmasti oli koeteltu sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja ihan rittävästi. Koko tapahtuman ajan järjestelyt pelasivat aivan loistavasti, majoitus ja ruokailut olivat hoidettu erinomaisesti, puitteet oli kunnossa. Ja tehtäviä oli mietitty ja niiden valmisteluun ja tekemiseen oli tarvittu valtava määrä talkootyötä. Sitähän pelastuskoiratoiminta parhaimmillaan ja/tai pahimmillaan on. 

Tulosten julkistus on jännää puuhaa 

Ensin kymmenes, sitten yhdeksäs, kahdeksas, seitsemäs, kuudes, viides, neljäs, kolmas, toinen ja sitten vasta meidän joukkue. Jäimme listalla viimeiseksi, mutta voitimme kisan.

Kehitettävää, vinkki vitonen

Jos jossain olisi pelastuskoiratoiminnassa kehitettävää niin olisi hienoa jos paikalliset yritykset, järjestöt ja esim seurakunnat eri puolilla suomea "heräisivät" tukemaan taloudellisesti alueillaan toimivia pelastuskoirayhdistyksiä ja tietysti yhdistykset voisivat myös aktiivisemmin näitä mahdollisia tukijoita itse lähestyä. Pelastuskoirayhdistyksissä tehdään valtava määrä työtä sen eteen että voimme tarjota viranomaisille apua hädän hetkillä. Pääosin harrastajat kustantavat tämän yhteiskunnan eteen tehtävän arvokkaan harrastuksen omista varoistaan.

Kiitos Kuopiolaiset upeasti järjestetysta joukkuekatselmuksesta

Kiitos kilpakumppanit, oli upeaa saada yhdessä olla ratkomassa erilaisia harrastukseemme liittyviä tehtäviä.

Kiitos joukkueen tehoteam, Johanna Helminen ja Kössi-koira, Teemu Koivisto ja Vespa-koira sekä Tiia Tiainen ja Kita- koira

Kiitos kaikille meitä joukkueena kannustaneille, Pirkanmaan suunnasta tuli kannustusta koko kisan ajan, huomasi että koko yhdistyksen jäsenistö oli hengessä mukana, kun me saimme kunnian edustaa omaa yhdistystämme,Pirkanmaan Pelastuskoirat ry:tä  joukkuekatselmuksessa.

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 2021,  linkin takaa löytyy valtava määrä julkaistua tietoa, valokuvia ja videoita joukkuekatselmuksesta.  Siitä syystä tämä blogikirjoitus näin ilman kuvia.