Pari vuotta sitten tehdystä vaelluksesta jäi hyvät muistot, erityisesti erämaa-alueen puoli oli vaelluksen unelman täyttymystä monessa mielessä, vanhat metsät, upeat kelot, ns Trumpin haravoimat aluskasvillisuudet, ei muita kulkijoita jne. Siksipä uuden reissun suunnittelua sinne oli helppo miettiä. Kokoonpanoon oli suunnitelmissa pieni muutos, edellinen reissu tapahtui poikani ja Soolon kanssa, nyt mukaan oli lähdössä myös tyttö.
Lähtöpaikaksi ajateltiin samaa paikkaa kuin edellisellä kerralla, Vaskojoen Koskenniska. Sieltä kun pääsee oikeastaan heti erämaan rauhaan, kun poistuu Angelin tieltä. Suunnitelmissa osin samoja seutuja, mutta jotain uuttakin oli reissusuunnitelmissa. Reissuun lähdön lähestyessä poika sai flunssan ja teki viimehetkellä päätöksen perua lähtönsä. Valitettava juttu, mutta terveyden kanssa ei kannata leikkiä, aika ison riskin ottaisi jos flunssan jälkioireissakaan lähtisi itseään maastoon rasittamaan. Ja ei nämä upeat maastot sieltä minnekään häviä, sieltä ne taas löytyy kun on sopiva aika sinne kulkea.
10. -11.6.
Perjantaina töitten jälkeen liikkeelle, aikaisemminkin kehumani retkeilyauto antaa vapauden edetä ilman tarkempia ennakkosuunnitelmia. Ensimmäinen yö pohjanmaalla, lauantaina ajo jo melkein perille. Matkalla poikkesin jututtamassa kullankaivuu hommissa olevaa ystävääni Tankavaaran maisemissa ja pääsin samalla kokeilemaan miltä se kultahippu kädessä tuntuu. Yöksi Kaunispään huipulle, jälkikäteen todeten, ei niin hyvä valinta, kun koko yön tuntui tuuli puhaltelevan melko reippaasti.
12.6.
Aamusta käynti Ivalossa vielä kaupassa ja sen jälkeen vielä pieni ajo lähtöpaikalle. Auto Vaskojoen Koskenniskan sillan länsipuolelle parkkiin. Rinkkojen lopullinen pakkaus, samoin Soololle tavarat laukkuihin ja sitten menoksi. Liikkeelle pääsimme pilvipoutaisessa säässä puolenpäivän seutuvilla, siltaa joen ylitys ja suunta etelään ja kohti erämaata. Nyt oli tarkoitus edetä maastossa olevaa polku-uraa lähelle kansallispuiston rajakulmaa, siinä missä rajalinja kääntyy kohti Närrijärveä. Ensimmäisen päivän tavoitteena oli edetä vain Närrivaaran laen pohjoispuolella olevan lammen seutuville. Pääosin mukavaa kulkumaastoa, joku vähän kosteampi pätkä matkan varrella.
Sopiva leiripaikka löytyi hyvissä ajoin iltapäivällä, loriseva puro lähellä ja kangasamaastoa leiriytymiseen. Virittelimme riippumatot paikoilleen ja leirin muutenkin valmiiksi. Leirin pystytyksen ja ruokailun jälkeen lähdimme vielä pienelle iltalenkille nousemalla lammen länsipuolelta Närrivaaran laelle katselemaan sieltä avautuvia upeita maisemia, pilvetkin olivat tässä vaiheessa jo pääosin siirtyneet muualle. Hienot tunturimaisemat avautuivat huipulta joka suuntaan. Sieltä palasimme lammen itäpuolelta kiertäen leiriin takaisin.
Tästä päivän kuviin
13.6.
Edellisellä reissulla löytyi vahingossa hyvä yöpaikka Patajoen itäisiltä latvavesiltä, nyt oli ajatuksissa patikoida samoille seutuville ja miettiä siinä että vieläkö jatketaan matkaa pitemmälle. Aamu oli jo upean aurinkoinen, lähdimme liikkeelle jo ennen klo 08. Tänään alkoi myöhemminkin reissun aikana toteutettu korkeuskäyrää pitkin suunnistaminen.
Närrivaaran pohjoisreunaa sen länsipäähän, pieni tauko ja siitä laskeutuminen kosteikolle ja ensimmäisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys. Tästä löytyi helposti ylityspaikka. Suunta edelleen suurin piirtein lounaaseen, kuljettavana miellyttävää kangasmaastoa. Välillä toisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys ja ennen klo 11 löytyi hyvä taukopaikka Pahtavaaran kaakkoispuolelta. Kosteikon pohjoisreunassa virtaava puro ja kosteikon eteläpuolella jyrkähkösti nousevan rinteen päällä hieno kuiva kangas. Pari tuntia taisi vierähtää taukoillessa ja auringossa makoillessa, minne näissä maisemissa kiire olisi. Risukeittimellä oli hyvä keitellä kahvivedet, sopivat risut löytyy käden ulottuvilta maasta. Vajaan kilometrin jatkettuamme matkaa "törmäsimme" vuosi sitten käyttämällemme taukopaikalle, tällä kertaa jatkoimme siitä ohi. Kosteikon eteläreunalla on helppo kulkuinen polku, lieneekö porojen tekemä. Sitä pitkin oli hyvä taivaltaa kohti tavoitetta. Reilu parisataa metriä ennen Patajoen idästä laskevaa haaraa pitää kiertää yksi lampi (291.1) ja nousta yhden jyrkkäreunaisen harjun yli. Sen jälkeen tiheähkössä metsikössä kohti jokea. Edellisenä vuonna leiri oli jokihaaran lounaispuolella maassa, mutta nyt löytyi riippumatoille hyvät paikat koillispuolelta vähän ylävirran suunnalta.
Päivän lämpötila lienee ollut jo lähellä hellelukemia, niin totesimme että vaikka onkin vasta iltapäivä niin leiriydytään tänne. Vuotta aikaisemmin puron varressa oli vielä kohtuullisen paljon lunta ja puissa ei tainnut olla edes kunnolla hiirenkorvia. Nyt oli lumet sulaneet ja koivuissa lähes täysi lehti. Koska lämpö oli todella korkealla niin siirsin kylmässä säilytettävät ruokatarvikkeet puroon veden alle tiiviissä säkissä. Mukavaa oli vain makoilla riippumatossa ja kuunnelle vieressä virtaavan veden ääniä ja tehdä pieniä kävelylenkkejä puron varressa.
14.6.
Soolo suoritti aamuyöstä herätyksen. Arvoitukseksi jäi, mitä oli liikkeellä, mutta en muista nähneeni sitä koskaan aikaisemmin niin vihaisena. Se haukkui vihaisesti puron toiselle puolelle tiukasti tuijottaen. Syy jäi arvoitukseksi, mutta joku syy haukkumiselle täytyi olla. Aamu olikin tällä kertaa hieman kosteampi, aamupalan jälkeen pakkasimme varusteet lähtökuntoon ja puimme sadevarusteet päälle. Suunta aikalailla etelään, kuitenkin niin ettei puroa tarvinnut enää aamun jälkeen ylittää. Tavoitteena ensin Roavvoaivin ja Buljahanoaivin välissä menevä poroaita ja sen eteläpuolella olevat pienet lammet. Sen jälkeen suunta kohti Roavvoaivin huippua.
Sopivasti taukoillen matka eteni mukavasti ja noin kahden ja puolen tunnin jälkeen olimme tunturin huipulla. Pääosin nousureitti on helppoa kuljettavaa, joitakin rakkapätkiä joutuu luonnollisesti välillä ylittämään, mutta maasto on helppokulkuisempaa kuin mitä kartan mukaan voisi olettaa. Huipulta suunta lähes etelään tavoitteena Maarestatuntureiden huippujen välissä oleva satula. Laskeutumismaasto sinnepäin on pääosin miellyttävää tunturinummea ja nousuosuudellekin löytyi hieman kierrellen hyvä reitti. Tunturin päältä avautui taas hienot maisemat, Rahpesoaivin ja Peuranampumapään välissä oleva Ravadasjärvi oli tämän päivän tavoitteena. Sadekin oli loppunut jossain vaiheessa. Suunta aikalailla etelään, pikkuhiljaa puusto lisääntyi ja tiheämmässä koivikossa lienee hirvillä hyvät oltavat, ainakin jätöksistä päätellen alueella asusteli todella isoja hirviä. Samoin koivikon keskeltä löytyi joitakin ikipetäjiä, pituutta ei niin valtavasti vaan rungon vahvuudesta päätellen ne olivat katselleen näitä maisemia ehkä jo muutaman satavuotta. Ennen järvelle tuloa piti vielä ylittää Ravadasjärveen kohtuullisen voimakkaasti virtaava oja. Ravadasjärven rannalta löytyi useita vanhoja leiripaikkoja ja valitsimme sieltä itsellemme mieluisan paikan järven törmältä. Itselle laitoin nukkumapaikan maahan. Vähän jälkeen leiriytymisemme vaelsi leiripaikkamme ohi pariskunta joka teki oman leirinsä lähemmäs järveen laskevaa ojaa, meistä muutaman sadan metrin päähän.
Teimme päivällisen ja illalla noin klo 18 seutuvilla lähdimme vielä iltalenkille tavoitteena käydä katsomassa kartasta löytämääni mielenkiintoista kalliomuodostelmaa ja sen jälkeen nousu Peuranampumapään huipulle. Kalliomuodostelma olikin todella mielenkiintoinen, nimesin sen amfiteatteriksi. Nousu huipulle oli kohtuullisen jyrkkä, tiheää puustoa riitti melkein huipulle asti, mutta huipulta avautuvat maisemat olivat nousemisen arvoiset. Jos ylhäältä maisemat oli hienot niin ei ne leiripaikaltakaan huonot olleet, kun järven takaa näkyi upeasti Rahpesoaivin jylhät rinteet. Olimme olleet unessa jo varmaan jonkin aikaa kun läheltä alkoi kuulua ihmisten ääniä, kello taisi olla puolen yön seutuvilla. Aamulla heräämisen jälkeen huomasimme että muutaman kymmenen metrin päähän oli yön aikana noussut pari telttaa.
Täältä löytyy päivän kuvat
15.6.
Aamupalan aikaan naapurissa oli hiljaista, leirin purkamisen ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen oli edessä siirtyminen hetkeksi Lemmenjoen kansallispuiston virkistysalueen puolelle. Jokivartta meni helposti kuljettava polku, joten ei ollut tarvetta suunnistamiselle. Noin 7km kävelyn jälkeen saavuimme Ravadasjokien risteykseen. Siirryimme siltaa joen yli ja etsimme parin harjun takaa sopivan leiripaikan majoitusalueelta. Paikalla ei ollut muita majoittujia. Puuvajasta löytyi harava, millä oli hyvä haravoida tarpin alusta kävyistä puhtaaksi. Kun saimme leirin valmiiksi ja välipalan puraistua jatkoimme ilman rinkkoja matkaa kohti Ravadasköngästä.
Hyvä polku kulkea, pikkuhiljaa maasto nousee tai joki laskee niin että lähempänä Ravadasköngästä joki kulkee jo varsin syvällä polulta katsellessa. Kuohut lisääntyy ja maisemat jylhistyy kunnes lopulta laskeudumme alas katsomaan Ravadaskönkään viimeistä upeaa putousta. Täällä kohtasimme tämän päivän ensimmäisen vaeltajan. Könkään ihailun jälkeen poikkesimme vielä autiotuvan pihalla ja palailimme sen jälkeen takaisin leiripaikalle.
Leppoisaa illan viettoa, muutamia ohikulkijoita mutta muuten luonnon keskellä kosken kohinaa kuunnellen.
Tästä päivän kuviin
16.6.
Suunta takaisin päin, pienen pätkän palailimme takaisin päin edellisen päivän tuloreittiä kunnes aloimme kääntämään suuntaa Keinopään pohjoispuolelle Keinoäytsin kurun pohjalle. Hanhijärveen laskevan puron länsipuolella oli hyvää liikkua, tälläkin kertaa törmäsimme kelossa katsovaan karhunpäähän. Puro laskeutuu pikkuhiljaa Hanhijärveä kohti, mutta jatkoimme ns. korkeuskäyrää pitkin Hanhijärven länsipuolella olevan pienen lammen rannalle. Tuuli puhalsi varsin voimakkaasti niin virittelimme tarpin tuulensuojaksi ja paistelimme päivätauolla lätyt. Unna Cuonjoaivvás nousi jyrkästi heti lammen pohjoispuolelta. Edellisellä reissulla poikkesin tämän pienen tunturin huipulla sen toiselta puolen sinne nousten ja edellisen reissun yöpaikka oli tämän tunturin toisella puolen. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Searitjärveä. Suunnistus oli edelleen helppoa, pitkään sai taas seurata korkeuskäyrää kunnes piti kääntää suunta pohjoiseen, jostain syystä ajauduin liiankin pohjoiseen, jossain vaiheessa törmäsimme mönkijäuraan, joka arveluni mukaan tulee Ravadasjokivarresta Peuranampumapään eteläpuolelta. Suunnan muutos kohti Searitjärveä, loivaa laskeutumista kohti kosteikkoa, puron ja kosteikon ylitys. Liian pohjoiseen kulkeutumisen vuoksi piti hiukan nousta puron vartta ylöspäin, että löytyi sopiva ylityspaikka. Alempana puro oli jyrkkäreunainen ja sen verran syvä ettei siitä päässyt suoraan yli. Searitjärven eteläpuolen kangasmaasto on taas vaeltajalle nautinnollista kuljettavaa. Searitjärven eteläpäässä tuntui tuuli käyvän pohjoisesta varsin reippaana, niin päätimme jatkaa vielä järven toiseen päähän sen itäpuolelta kiertäen. Järven kaakkoiskulmasta lähtee Seartijohka virtaamaan kohti Lemmenjokea, heti sen alkupäästä pääsee hyvin kahlaamalla ylitse. Melkein koko matkan järven itäreunalla kiersi polku, mitä pitkin oli hyvä kiertää järveä. Hetken aikaa katselimme sopivaa leiripaikkaa järven pohjoispuolelta ja löytyihän sieltä sellainen.
Kun leiri oli saatu laitettua pystyyn ja ruokailut hoidettua oli aikaa tutkistella vähän ympäristöä. Tiedossani ole että täällä järven päässä on joskus aikaisemmin ollut joku kämppä, mutta se on jossain vaiheessa palanut. Aikani etsiskeltyä löytyikin kämpän pohja, joka kasvoi hyvin vesakkoa. Eipä paikalta enää juuri tämän kämpän mallisen tiheän vesakon seasta löytynyt kuin joitakin hiiltyneitä puita. Maisemallisestikin leiripaikka oli ihan hyvässä paikassa, järven takaa avautuu hyvin näkyviin Maarestatunturit, Peuranampumapää ja Hanhipäät.
Tästä päivän kuviin
17.6.
Aloituspaikkaa kohti, suunta leiripaikasta pohjoiseen, tiedossa oli taas kerran mukavaa vaellusmaastoa. Lieneekö ollut jo kiire autolle, kun lähdimme liikkeelle jo vähän klo 07 jälkeen. Etenimme maaston mukaan kohti Searitjároaivin itäpuolta. Suunnistaminen oli helppoa kun olin valinnut reitiksi nousta mahdollisimman loivasti, karttaan piirretyt korkeuskäyrät näkyivät maastossa lähes konkreettisesti kun piti huolen että rinne nousi sekä reitin vasemmalla että oikealla puolen. On se vaan upeaa maastoa, jossain Searitjároaivin koillispuolella sopivan tunturipuron varrelle oli hyvä pysähtyä tauolle keittelemään kahvit, olihan kellonkin mukaan lakisääteisen kahvitauon aika.
Reilun tunnin tauon jälkeen matka jatkui suuntana Kintaspuoliselän länsipuolella olevat lammet. Lampien länsipuolella on edelleen hyvää vaellusmaastoa, kunne alkaa vähän haasteellisempi kallioinen alue. Kallioiden väleissä virtaa puro ja on paikoin melko kosteita paikkoja, joten reittiä joutuu vähän hakemaan maaston mukaan. Kallioisen alueen jälkeen alkaakin myötämäkiosuus joka lopuksi laskeutuu varsin jyrkkänä Närrivaaranojalle. Löytyikin hieno taukopaikka, missä pidimme puolenpäivän seutuvilla ruokailutauon. Tauon jälkeen Närrivaaran ojan ylitys ja taas ikään kuin korkeuskäyriä seuraten kiersimme Närrivaaran itäpäätä Yhdensuovan jänkää vältellen. Sitten olikin aika aloittaa loppulasku, kansallispuiston rajan seutuvilla palasimmekin aloitusreitillemme. Loppumatka oli mönkijäuralla kulkemista, mitä nyt parin ojan ylittämisen vuoksi piti vähän hakea sopivaa ylityspaikkaa. Leppoisa reissu maaston osalta maalissa.
Tässä linkki päivän kuviinTavarat autoon ja ajelimme Inariin, hotelli Kultahoviin pesulle ja sen jälkeen paikalliseen pitzeriaan pitzan syöntiin. Mukava reissu, taas kerran kelit suosi. Tämänkin reissun perusteella voi todeta, että jos haluaa nauttia erämaan rauhasta niin täältä se löytyy. Erämaa-alueen puolella saa kulkea rauhassa, maastot ja maisemat on upeat, löytyy ikimetsiä, ikihonkia, avotunturia, tunturipuroja ja upeaa luontoa.
Pitsan jälkeen lähdimme vielä tutustumaan uudistuneeseen Saamelaismuseo Siidan näyttelyihin.
Täällä muutama kuva Siidasta
Närrivaaran pohjoisreunaa sen länsipäähän, pieni tauko ja siitä laskeutuminen kosteikolle ja ensimmäisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys. Tästä löytyi helposti ylityspaikka. Suunta edelleen suurin piirtein lounaaseen, kuljettavana miellyttävää kangasmaastoa. Välillä toisen Lastenojaan laskevan ojan ylitys ja ennen klo 11 löytyi hyvä taukopaikka Pahtavaaran kaakkoispuolelta. Kosteikon pohjoisreunassa virtaava puro ja kosteikon eteläpuolella jyrkähkösti nousevan rinteen päällä hieno kuiva kangas. Pari tuntia taisi vierähtää taukoillessa ja auringossa makoillessa, minne näissä maisemissa kiire olisi. Risukeittimellä oli hyvä keitellä kahvivedet, sopivat risut löytyy käden ulottuvilta maasta. Vajaan kilometrin jatkettuamme matkaa "törmäsimme" vuosi sitten käyttämällemme taukopaikalle, tällä kertaa jatkoimme siitä ohi. Kosteikon eteläreunalla on helppo kulkuinen polku, lieneekö porojen tekemä. Sitä pitkin oli hyvä taivaltaa kohti tavoitetta. Reilu parisataa metriä ennen Patajoen idästä laskevaa haaraa pitää kiertää yksi lampi (291.1) ja nousta yhden jyrkkäreunaisen harjun yli. Sen jälkeen tiheähkössä metsikössä kohti jokea. Edellisenä vuonna leiri oli jokihaaran lounaispuolella maassa, mutta nyt löytyi riippumatoille hyvät paikat koillispuolelta vähän ylävirran suunnalta. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti