Vuosi sitten lopettelimme Petrin kanssa melontareissua Vätsärin pohjoisemmassa osassa ja päätimme jo silloin käydä katsomassa vielä tämä eteläisempi osa.
27.7. puolenpäivän seutuvilla käänsimme auton keulan kohti pohjoista, viikon varusteet ja pari ilmatäytteistä kajakkia mukaan pakattuna. Leppoisaan tahtiin mutta ilman pitkiä taukoja matka eteni mukavasti ja asetuimme yöpuulle reilu 850km myöhemmin Vajusen rannalla Sodankylän pohjoispuolella
28.7. Aamusta ajo Ivaloon ruokaostoksille, eihän matkaa ollut kuin noin 120 km ja eihän siitä lähtöpaikallekaan ollut matkaa kuin suurinpiirtein samanverran. Lapin etäisyydet on jotenkin erilaisia kuin mihin olemme täällä etelässä tottuneet.
Lähtöpaikka Nitsijärven veneiden laskupaikka, automäärästä päätellen varsin suosittu paikka. Ajoimme auton lähelle rantaa ja purimme varusteet pihalle ja aloitimme kajakkien pumppaamisen lähtökuntoon. Siinä pakkaillessa saapui järveltä kajakeilla melontaryhmä, kertoivat järvellä olevan kohtuullisen kova keli, tuuli kait jotain 12m/s ja puuskissa vähän enemmän. Kun saimme varusteet pakattua niin noin klo 16 starttasimme järvelle, tuuli oli tosiaan reipas ja meille etuviistosta vastainen. Lähimmäisestä niemestä saimme alkuun vähän suojaa, sen jälkeen suuntasimme kohti Niliniemen pohjoisnokkaa ja siitä edelleen Postisaarta kohden. Aallon korkeutta on vaikeaa mitata tai arvioida mutta lienee se ollut noin metrin korkuista. Postisaaresta ja sen kaakkoispuolella olevasta saaresta saimme hetkeksi vähän suojaa. Sitten suunta Ulkupetäjäniemen ja Alasaarten väliin josta vielä yksi vastatuuli osuus Lammassaaren itäpuolelle. Sitten saimme mantereesta vähäksi aikaa suojaa. Vielä 4km melontaa ja saavuimme Inarijärveen laskevan kosken niskalle. Rantauduimme noin 18:30 ja kävimme katsomassa kosken sen vierelle rakennettua kävelysiltaa pitkin ja totesimme että koski on helppo laskea alas. Kosken laskun jälkeen vielä päivän viimeinen melontaosuus, noin 5,5km alun perin tavoitteeksi ottamaamme Pahtaniemen rantaan, minne saavuimme vähän klo 20 jälkeen. Pari moottorivenettä nähtiin tuolla viimeisellä osuudella, muuten ei näyttänyt olevan liikkeessä muita kulkijoita. Kerran aikaisemmin olemme Pahtaniemessä yöpyneet ja muistikuva oli oikea, komea paikka, vaikea löytää edes yhdelle hengelle tasaista makuupaikkaa ja polttopuut katselussa. Mutta kyljen paikka löytyi molemmille ja tuletkin saatiin tehtyä.
Päivän kuvat keli oli sen verran kova Nitsijärvellä että siellä melonnan aikana ei tullut otettua yhtään kuvaa.
29.7.
Rauhallinen aamu, noin klo 10 seutuvilla liikkeelle, tuuli ei juurikaan häirinnyt, ilma oli pilvipoutainen. Pahtaniemen kierto ja suunta kohti Kyynelvuonoa. Meloimme Koppasaaren ja Kenttäniemen välistä kohti vuonon pohjukkaa. Koppasaaressa kävimme keittelemässä kahvit ja paistamassa makkarat puolenpäivän seutuvilla. Samalla keräilimme muutaman kourallisen hilloja viereiseltä suolta. Meloskelimme vuonoa lähes niin pitkälle kuin sinne pääsee, muutama satametriä ennen Kyyneljärvestä laskevaa koskea rantauduimme ja veimme varusteet kannaksen toiselle rannalle samalla katsoen hyvän vetoreitin kajakeille. Vetäisimme kajakit Keinolahteen ja jatkoimme matkaa. Pari kalastajaa näytti olevan koskella kalalla, meloimme Sorstijärven kohdalla olevaan lahden pohjukkaan. Täältä olimme tulleet vuotta aikaisemmin, nyt suunta päinvastainen. Kello oli noin 15 seutuvilla, siirsimme varusteet ja kajakit törmää ylös Sorsijärven rantaan, keittelimme kahvit ja puraisimme vähän välipalaa. Sitten eteenpäin Sorstijärven kaakkoispäähän, siitä kannaksen yli varusteiden siirto Hetekajärvelle. Hetekajärvellä kun meloo kohti sen koilliskulmaa niin ihmettelee että mistähän täältä löytyy paikka ylittää kohtuudella edessä olevat vaaran rinteet, mutta järven itäreunassa on pieni lahden poukama, minne kannattaa suunnata. Siinä rantautuminen, varusteiden siirto kannaksen yli Harrijärven rantaan siinä olevan mäen nyppylän eteläpuolelta kiertäen. Seuraavaksi kumpikin vetäisi omat kajakit sitten samaa reittiä kannaksen yli. Nousu on loivahko ja lasku toiselle puolelle aika jyrkkä. Noin puolikilometriä kun meloo Harrijärveä niin sen eteläpuolella on pieni järvi (128.6), menimme sinne sen laskupuron kautta ja kiersimme sen itäpäähän Ahvenjärveltä laskevan puron pohjoispuolelle. Ranta on kivinen, mutta siitä menee hyvä polku Ahvenjärvelle. Vähän ennen klo 19 olimme päivän tavoitteessa, rannasta löytyi hyvä leiripaikka missä oli nuotiopaikka valmiina. Illan aikana kokeilimme jo vähän kalastellakin, mutta pohjoistuuliko lie ollut syynä vähäiselle kalansaaliille. Yhden hauen sain sieltä alemmalta lammelta, muuten ei edes tärppejä
30.7.
Nyt olimme jo vähän reippaampia, liikkeelle lähtö n. 9:15, meloimme Ahvenjärven itäpäähän, sen pohjoisreunaan. Vaikka ranta on varsin kivinen niin siitä oli hyvä vetäistä kajakit ylös. Edessä oli koko reissun pisin vetotaival, n. 1.2 km. Tosin siitä n. 300m pääsee melomalla pienen Vinkkelijärven pohjoispäässä. Taas sama kaava, ensin varusteet yhdellä reissulla Vinkkelijärven rantaan, sen jälkeen kumpikin veti omat kajakkinsa sinne. Varusteet kyytiin ja pieni melontapätkä ja taas varusteet kantoon. Nyt tavoitteena Valajärven lounaispää, sen rannalla olimme yöpyneet edellisenä vuonna. Noin tunti ja vartti näytti kuluneen tämän kannaksen ylitykseen aikaa. Kahvi ja eväiden puraisu tauko ja vasten pohjoistuulta taas melomaan. Meloimme Valajärven ja Vellijärven läpi, sen jälkeen rantauduimme Vellijärven pohjoispäässä länsirannalle makkaranpaisto tauolle.
Salmesta Määllijärvelle, suunta itään, itäreunassa kapeasta salmen suusta kohti pohjoista tätä kapeaa lahtea pitkin. Sadekuurokin saavutti meidän jossain vaiheessa, mutta kesäinen sade ei oikeastaan melonnan aikana häiritse, varusteet on suojassa kannen alla ja jos t-paita vähän kostuu niin se näissä keleissä kyllä nopeasti myös kuivuu. Ennen tämän lahden pohjoispäätä piti vielä koukata kapeasta välistä viimeiselle osuudelle itäänpäin, niin että pääsimme Karekkijärven länsipään lähelle. Meloessa näimme kannaksella yhden ihmisen liikkuvan ja kun kannoimme varusteemme Karekkijärven puolelle niin rannassa oli kanootti ja kolme miestä. He olivat menossa meidän tulosuuntaamme. Siinä ne juuri ihastelivat äsken saamaansa isoa ahventa. He olivat tulleet alueelle vesitasolla, joka oli tuonut heidät Joulujärville. Sieltä he olivat meloneet kanootilla tänne ja heillä oli tavoitteena Semekurtan pororotuspaikka, eli sama reitti mitä olimme menneet edellisenä vuonna. Maailman pienuuskin tuli taas huomattua, porukan vetäjä asui kotipitäjässäni. Aloimme katsella sopivaa leiripaikkaa, alustavasti olin karttaani merkinnyt sen ikään kuin summassa ja se löytyi Karekkijärven itäreunasta sen itäisimmän lahdenpohjukan pohjoispuolelta vajaa 100m alustavasta merkinnästäni. Päivän tavoite oli saavutettu, kello oli noin 15:30.
Laittelimme leirin kuntoon ja teimme taas hyvät ruuat, tällä kertaa taisi olla tarjolla peuran sisäfilettä. Illan aikana yrittelimme jopa vähän kalastellakin, vaikka meidän reissuilla kalastus on sivuosassa. Olemme nauttimassa upeasta luonnosta ja erämaan rauhasta.
Päivän kuvat Ilmeisesti oli vähän kostea keli, kun päivän kulkemisesta ei ole kuvia
31.7.
Ikäänkuin välipäivä, leppoisa aamu ja pakkailimme kajakkeihin vain vähän evästä ja kalastusvälineet. Lähdimme nousemaan vastavirtaa kohti pohjoista. Noin kolmen kilometrin melonnan jälkeen rantauduimme Katoslompolosta Hiitamolampeen laskenvan joen rannalle ja yritimme kalastella. Välillä teimme isojen rantakivien päälle nuotion, keittelimme kahvit ja paistoimme makkarat. Vuosi sitten pääsimme kajakeilla laskemalla kaikki kosket Katoslompolosta Hiitamolampeen. Nyt vedet olivat alempana ja ainakin näytti että nyt ei Katoslompolosta laskevasta koskesta olisi päässyt melomalla. Emme edes yrittäneet nyt sitä nousta ylös. Paluumatkalla vedimme uistimia perässä ja minulle nappasi kala ensimmäisenä kiinni. Sain ylös elämäni suurimman ahvenen, punnitusvälineitä meillä ei ollut mukana mutta A3 kokoinen karttatuloste toimi hyvin mittana, ahven oli 42cm pitkä. Aamulla kun olimme tulossa Petrille iski kala kiinni, mutta se katkaisi siiman ja vei mennessään hyvän uistimen. Ahvenen saamisen jälkeen oli Petrin vuoro saada saalista. Joku iso kala oli tälläkin kertaa kiinni uistimessa, se nimittäin veti Petrin kajakkia helposti pitkin järveä. Lopulta kun saimme uitettua kalan haaviin niin totesimme että hauki tuli palauttamaan aamulla viemänsä uistimen. Sillä oli nyt kaksi uistinta suussaan tai oikeastaan se oli sen ensimmäisen vetänyt kitustensa läpi niin että se oli jo suun ulkopuolella. Hauella oli pituutta 75 cm eli reippaan kokoinen oli tämäkin kaveri. Leirissä perkkasimme kalat ja laitoimme ne suolautumaan. Leirissä ollessamme näimme kun Karekkijärven eteläpuolelta jokivarresta tuli kahden miehen melomana kanootti. He jatkoivat nousua ylävirran suuntaan. Vielä oli kylmälaukussa jäljellä tuoretta lihaa, olimme tapamme mukaan pakanneet mukaan jäisenä kanafilettä, hirven filettä, kauriin paistia ja kauriin ulkofilettä, joskus on tullut sanottua ettei reissussa saa syödä huonommin kuin kotona. Sateenkaarikin ilmaantui näkyviin, illan ja yön aikana sateli jonkin verran vettä.
1.8.
Nyt sitten meille uusia vesiä ja uusia maisemia, kun lähdimme jatkamaan matkaa. Olimme viettäneet hyvin rauhallisen aamupäivän ja kello taisi olla jo n. varttia vaille 11 kun starttasimme liikkeelle. Järven ylitettyä alkoi ensimmäinen joki/koskiosuus kohti Joukhaislompoloa, se meni hienosti melomalla. Samoin pääsimme vielä Joukhaislompolosta Siltaluovanlompoloon laskevat kosket. Mutta Tupakkalompoloon laskeva koski oli niin kivinen ja vähävetinen että sen ohitimme rannan kautta kajakit tavaroineen vetäen. Kartasta olimme katsoneet että Tupakkalompolosta olisi kohtuu lyhyt vetotaival Heinälompoloon, mutta päätimme jatkaa matkaa meloen. Pääsimmekin helposti laskemalla vielä nämä kaksi koskea tai jälkimmäinen oli oikeastaan vain virtaavampi paikka. Kun nyt olimme näillä kulmilla niin ajattelimme käydä katsomassa Surnu Pekan taloa samalla. Vähän toista kilometriä piti meloa Heinälompolon lahden pohjukkaan että pääsimme lähelle pihapiiriä. Poikkesimme katsomassa paikkoja, ulko-ovi oli lukossa, mutta sen verran ikkunan läpi näki ettei tulevaisuuden ennuste talolle ole kovin hyvä. Näytti että vesikatto vuotaa talon sisälle, jos sitä ei kukaan hoida kuntoon niin aika pian taitaa talokin tuhoutua. Rauhallisella paikalla on saanut Pekka asustella, ei ole naapureista ollut täällä häiriötä. Palasimme kajakeille ja meloimme takaisin tuolta lahden pohjukasta ja jatkoimme Surnujokivartta alavirtaan. Useita veneitä näytti olevan jokivarressa rannalla, joku niistä lienee Pekan. Siinä missä joki tekee kaksi n. 90 asteen kurvia on kohtuullisen kuivana virtaava koski, koskessa olevan saaren itä/pohjoispuolelta pääsimme kuitenkin laskemalla ohittamaan kosken. Sitten olikin edessä sen verran kallioinen ja kivinen koski että totesimme sen mahdottomaksi edes yrittää laskea. Vedimme kajakit varusteineen joen kaakkoisreunaa kosken ohi. Sen jälkeen oli vielä tämän joen loppumelonta Surnukönkään yläpuolelle. Siellä olikin selkeästi merkitty veneiden vetoreitti. Täytyy tässä kohti antaa Joukolle tunnustusta, hänen mökkinsä on toteutettu siinä mielessä Surnukönkään viereen hyvin että se ei ns. hypi sieltä silmille. Vetotaipaleelta mökki ei juurikaan näy ja kun Surnuköngästä katsoo alhaalta ylöspäin niin sieltäkään ei mökki näy häiritsevästi. Vetotaipaleen jälkeen kello oli n. 14:30, eli matka oli edennyt varsin joutuisasti pidimme kaakaon keitto tauon ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa Pitkä Surnujärvelle. Tässä pohdimme että jos vaihtoehtona nousta Vätsäriin Inarijärven suunnalta, on tämä nyt käyttämämme tuloreitti, jokivarsi koskineen mielestämme merkittävästi vaikeampi kuin käyttämämme reitti Kyyneljärven kautta. Eli suositus nousijoille, kannattaa edetä Kyynelvuonon kautta, maisemallisesti hienompi ja mielestämme myös helpompi reitti. Pitkä Surnujärvi on erittäin kortteinen pohjoisosastaan, lieneekö se aina niin ollut? Järven rannalle entisille Surnu Pekan maille on rakennettu useita mökkejä. Mielestäni niiden kaikkien osalta on maastouttaminen onnistunut hyvin, ne hävisi hyvin sinne ympäristöönsä. Alunperin olimme ajatelleet yöpyä Pitkä Surnujärven rannalla, mutta sen rannat on varsin jyrkkäreunaiset ja muistimme aikaisemmilta kerroilta että Surnuvuonon päässä sen länsirannalla on hyvä yöpymispaikka. Meloimme järven eteläpäähän, pikku sadekuurokin kävi meitä saattelemassa. Keskustelimme Surnukoskesta ja ehdotuksestani päätimme mennä sen laskemalla. Minä edellä ja Petri hetken päästä perässä, istuma-asennossa meloen kajakin ohjaus ei ole kovin nopeaa ja niinhän siinä sitten kävi että virta painoi minut koskessa olevaa kiveä vasten jumiin noin kosken puolivälissä, sain myös vettä hieman istuma-aukosta vaikka minulla oli aukkopeite paikoillaan. Petri ehti ohjata oman kajakkinsa sivuun vähän ylempänä. Nousin ylös ja kahlasin kosken reunalle vetäen kajakin perässäni. Ja taas keskusteltiin että miten jatketaan. Kosken rannat on varsin kiviset ja olin sitä mieltä että kun noin kymmenen metriä vedän kajakkia eteenpäin niin siitä pääsee taas hyvin liikkeelle. Vedimme siihen molempien kajakit valmiiksi ja minä taas jatkoin edellä, tällä kertaa loppulasku sujuikin hyvin ja Petri seurasi samalla tavalla perässä. Noin klo 17 rantauduimme ja pääsimme virittelemään leiriä kuntoon. Leiriytymispaikka on hyvä, valmis nuotipaikka, tasainen alusta, polttopuut on hieman kaukana. Kävelimme kankaalla jonkinlaisen lenkin että löysimme kaatuneita keloja, joista saatoimme sahata oksia polttopuiksi. Nuotiopaikka soveltui hyvin kalojen savustukseen, meillä oli mukana savustuspussi ja laitoimmekin ahven ja haukifileet savustuspussiin savustumaan. Hyvissä ajoin nukkumaan, tällekin yölle saimme vesisadetta, mutta se ei nukkuessa yhtään häirinnyt.
2.8.
Aamupalan jälkeen noin klo 09 matka jatkui Surnuvuonoa pitkin. Alunperin olimme ajatellleet että seuraavan yön olisimme olleet Karhusaarilla, nyt muutimme suunnitelmia että poikkeamme siellä tauolla ja jatkamme sieltä Pisteriniemen autiotuvalle. Karhusaarten ympäristö on upean kallioista ja karua, kannattaa poiketa. Tauon jälkeen suunnistaminen oli helppoa, suora suunta Turvesaarten väliin ja sieltä edelleen samalla suunnalla Pisterniemeen. Muutamia uisteluveneitä näytti olevan liikkeellä ja kun meloimme kämpän rantaan jonkin verran ennen klo 15 niin siellä oli neljä vesiskootteria laiturissa. Kaverit vaikuttivat juuri heräilleen ja alkoivat kiireesti järjestelemään kämppää kuntoon. Odottelimme ulkona rauhassa kunnes saivat kämpän "luovutuskuntoon". Skootterimiehet lähtivät jatkamaan matkaansa, siistivät kämpän asiallisesti ja suhtautuminen muutenkin todella hienoa. Upea ilta, tuli kuljeskeltua pitkin rantoja nauttimassa varsinaisen reissun viimeisestä illasta ja reissun viimeiset lättykestit tuli myös pidettyä.
3.8.
Aamulla noin klo 09 liikkeelle upeassa säässä, kiersimme etelän kautta Kuuvin kanavalle. Kanavan varressa näytti olevan joku uusi rakennus nousemassa. Tavarat oli odottamassa rakentajaa. ja muutamilla mökeillä näytti olevan asukkaita tai vuokralaisia myös paikalla. Kanavan läpi menon jälkeen kaarroimme kohti Koskivuonon länsipäätä ja Nitsijärvestä laskevaa koskea. Nousin itse kävelysillalle ja vedin kajakin koskesta ylös, mutta Petri reippaana miehenä tuli sen melomalla. Koukkasimme Kotaniemen länsipuolella olevien saarten välistä ja suuntasimme Termiláássas saarten väliin etsimään sopivaa taukopaikkaa. Tauon jälkeen melonta pääosin ensimmäisen päivän reittiä noudatellen, nyt Postisaaren länsipuolelta. Jossain vaiheessa huomasimme että itäpuolellamme meloi samaan suuntaan kaksi miestä kanootilla. Niliniemen ja sen edessä olevan pienen saaren välistä käänsimme suunnan kohti viimeistä niemennokkaa ja vähän klo 15 jälkeen oli reissun melonnat melottu ja aloitimme varusteiden pakkaamisen autoon.
Hieno reissu, hyvä reitti, juuri näin päin kiertäen tuo mielestäni kannattaakin hoitaa. Nousu Vätsärin vesille on helppoa Kyynelvuonon kautta, kuten tuolla aiemmin jo kirjoitin. Reissu vahvisti edelleen käsitystäni että ilmatäytteiset kajakit soveltuvat hyvin tämän tyyliseen retkeilyyn. Varusteet on helppo pakata kannen alle. Maakannaksilla vie vain joitakin minuutteja ottaa varusteet kantoon ja sama juttu niiden pakkaamisessa kajakkiin. Itse kajakki liikkuu maastossa helposti yhden miehen voimin, kun laittaa vetoliinan sen keulaan kiinni ja lähtee vain vetämään. Jyrkimmissä mäessä veto sujuu ehkä vielä helpommin kun ottaa suoraan kiinni keulakahvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti