Menneitä muistelemassa kevät 2022

 Näköjään blogin päivitykset vain harvenevat, mutta täytyy välillä yrittää jotain tekstiä aikaiseksi, pari reissua on näidenkin jälkeen jo tehtynä.

Kevätvaellus 26.4. - 4.5.2022, aloitus Inarilla Veskoniemestä, lopetus Kilpisjärvellä

Toisena keväänä peräkkäin aloitin kevätvaellukseni Inarijärveltä. Mukaani sinne sain pari kaveria jotka eivät koskaan ennen ole käyneet minkäänlaisella vaelluksella. Lievää jännitystä oli lähdön lähestyessä kun lämpöaalto pyyhki pitkin pohjoissuomea, lumet sulivat ja kevät tuli kohisten. Onneksi juuri ennen lähtöä kelit kääntyivät pakkasen puolelle. 

Lähdin Soolon kanssa kohti pohjoista edellisenä päivänä kuin vaelluskaverit. Retkeilyauton kanssa on mukava kulkea kun voi yöpyä tilanteen mukaan missä haluaa. Tarkoituksena oli käydä seuraavana päivänä tervehtimässä koronasta toipuvaa kohta 91v täyttävää isääni ja jatkaa matkaa kohti pohjoista.

27.4.

Seuraavana päivänä kaverit ajoivat minut "kiinni" Rovaniemellä, kävimme syömässä ja täydensimme reissun ruokapuolen kuntoon. Matka jatkui ja huolestuttavan vähän näytti olevan lunta ja monin paikoin vesistöt olivat sulana.  Illaksi ajelimme Veskoniemen kalasatamaan, siellä tilanne näytti jo paremmalta, Inarijärvessä oli vahvat jäät. Poikkesimme illan aikana kävellen järven jäällä ja sattuneesta syystä kävimme "tarkistamassa" Vesa-Matti Loirin mökin samalla reissulla. 

28.4.

Yövyimme vielä autossani yön ja aamusta lähdimme liikkeelle. Ensimmäisenä tavoitteena oli Korkia Mauran jääluola. Jään päällä ei juurikaan ollut lunta paitsi rantojen läheisyydessä. Heti reissun alkupuolella näkyi hyvin että en ollut turhaan merkinnyt omaan karttaani järven sulapaikkoja. Härkänuorassa näkyi iso sula, samon Istumasaren pohjoispuolella. Noin kolme kilometriä ehdimme hiihdellä kun toisen kaverin suksesta irtosi side. Vaikutti siltä että suksen sisus oli kosteudesta johtuen pehmentynyt ja emme olisi saaneet sidettä enää uudestaan tukevasti siihen kiinni. Minulla oli autossa perinteisen hiihtämiseen tarkoitetut sukset kun olin lähtenyt liikkelle tunturisuksella. Sopivasti pohjoisesta päin tuli moottorikelkka ja kaveri sai "liftattua" heiltä kyydin takaisin satamaan. 

Me jatkoimme Piltsiniemen itäpäässä olevaan niemennokkaan odottelemaan. Soolo veti minun ja kaverin ahkion sinne, ei tuntunut ahkiot paljon perässä hidastavan. Aikamme auringossa odotellen näimme että suksen vaihtaja oli tulossa takaisin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Menimme Piltsiselän yli suoraan pohjoiseen ja kiersimme Korkia-Mauran itä- ja pohjoispuolelta jääluolalle. Ilmeisesti lämpöaalto oli vaikuttanut luolaankin, kun luolassa olevan jään päällä oli melko paljon vettä ja sen päällä vain heikko jääkansi.

 Luolassa käynnin jälkeen keittelimme vielä kahvit nuotiopaikalla. Sain viillettyä peukalon päähän vertavuotavan haavan ja sitä paikatessani ehti kaverit jo lähteä liikkeelle. Oli pakko kiirehtiä perään kun näytti että he olivat suuntaamassa kulkua Lehtisaarten väliin, vaikka tavoitteena oli Hoikka Petäjäsaaren eteläkärki. Sain hiihdettyä heidät kiinni ja käänsimme suunnan Jäkäläsaaren eteläpuolelle ja siitä kohti Nuutasenniemeä. Tuuli kävi melko voimakkaasti meitä vastaan ja totesimme että jäisellä järvellä oli helpompi kävellä kuin hiihtää. Laitoimme sukset ahkioiden päälle ja jatkoimme kävellen. 

Hoikka Petäjäsaaaren eteläkärjessä pidimme taas sopivan mittaisen tauon ja laitoimme sen jälkeen sukset jalkaan ja jatkoimme matkaa hiihtäen. Liikkeelle olimme lähteneet noin klo 09 ja vähän jälkeen klo 16 saavuimme Petäjäsaaren autiotuvalle. Tuvalla oli yksi moottorikelkkailija, mutta hän kertoi odottelevansa vain kaveriaan. Asetuimme taloksi ja saimme nautiskella rauhallisen ja pitkän illan kevät auringosta nauttien. Illan ja yön aikana sateli hieman lunta jään päälle, mutta ei mitään merkittäviä määriä.

29.4.

Päivän tavoitteena Kärppäsaaren autiotupa ja Kasariselän ylitys. Vähän yhdeksän jälkeen olimme taas suksilla ja jatkoimme Petäjäsaarten välissä matkaa kohti pohjoista. Muutamia moottorikelkkailijoita näkyi olevan liikkeellä. Puolen päivän maissa jäimme päivätauolle Palkissaaren länsipuolella olevan pienen saaren suojaan.

 Siitä näki että Jäälahden suulla oli moottorikelkka porukka pilkillä. Ruokatauon jälkeen oli hyvä ottaa vielä pienet päiväunet auringonpaisteessa ennenkuin jatkoimme matkaa kohti Liinasvuonoa.

 Hiihtelimme Liinassalmen luo joka olikin sulana. Sen rannalla pidimme makkaranpaisto tauon ja keittelimme kahvit. Kahvia odotellessa kaverit kävivät kokeilemassa Inarijärven veden lämpötilaa, lieneekö ollut kyseessä sitten uinti vai peseytyminen.

Tauon jälkeen suunta kohti pohjoista ja Suovanuoraa. Sinne meno salmen itäreunaa, senkin keskellä oli sulapaikka. Nämä on niitä Inarijärven kevätvaelluksen parhaita puolia. Pysähdyimme makkaranpaisto tauolle

Sitten vielä pätkän matkaa Suovanuoraa itään Kärppätuvan rantaan, minne saavuimme vähän ennen klo 15. Tuvan seinustalla oli parit sukset ja pihassa ahkiot. Sisällä oli ruokailemassa paikallinen pariskunta parin koiran kanssa. He olivat myöskin hiihtovaelluksella. Ruokailun jälkeen he siirtyivät omasta halustaan kodan puolelle ja me asetuimme kämppään. Taas oli pitkä ilta aikaa nautiskella kevään tulosta.

30.4.

Jälleen kerran hieno aamu, vähän ennen klo 09 jatkoimme matkaa, nyt päivän tavoitteena Jääsaaren autiotupa. Alkumatkasta saimme katsella Sammakkoselän näkymiä, kiersimme Kärppäsaaren itäpuolelta ja hiihtelimme lähellä rantaa, kun sieltä sentään paikoin löytyi vähän lunta jään päältä.

 Koutukinsaaren vierestä Palkissaarille ja sen kaakkoisreunasta suunta Tissisaarten eteläkärjen seutuville. Siellä nousimme maihin tauolle, virittelimme makkaranpaistotulet ja pidimme reilun tunnin mittaisen päivätauon. Ihmettelimme alueen rauhallisuutta kun liikkeellä ei tuntunut olevan ketään muita meidän lisäksi. 

Sitten suunta Kotkasaaren länsikärkeen ja siitä Kuoppasaarten itäkärkeen ja siitä Vieppisaaarten välistä Pienen Jääsaaren luoteispäähän. 

Saaren vieressä olevalla pienellä saarella pidimme kahvin keitto tauon. Tauon jälkeen ajatellulle päivän viimeiselle etapille. Jääsaarten välistä kaarroimme Iso Jääsaaren eteläpuolelle. Etelä-Aunion lahdella näytti olevan joku pilkkiporukka. Tulimme autiotuvalle noin klo 14 seutuvilla. Asetuimme taloksi, valmistimme päiväruuan ja nautiskelimme olostamme. Suunnitelman mukaan jatkaisimme seuraavana aamuna Veskoniemeen ja kaverit lähtisivät ajamaan kohti Tamperetta. Tauon aikana tuumailimme että voisimme kuitenkin hiihtää illan aikana jo autolle ja yöpyä siinä niin heidän seuraavan päivän ajomatkalle saataisiin lisää ajoaikaa.

Noin 18:30 starttasimme sitten viimeiselle osuudelle. Moossinaselän ja Nanguvuonon selän välistä Moossinasaaren länsireunaan. Sieltä Kaskamosaarten välistä Piltsiselälle. Piltsiselällä katselimme että näin keväällä tänne pääsee helpommallakin keinolla, pari lentokonetta oli jäällä. Vaikutti että pilkkipaikkojen välitkin siirryttiin lentokoneen avustuksella.

Piltsiselän eteläosassa Soolo liukastui ja alkoi ontumaan toista etutassuaan. Löysäsin ahkion irti ja laitoin sen itselleni vetoon ja jatkoimme matkaa. Noin klo 21 saavuimme autolla. Pakkailimme tavarat autoon ja iltatouhujen jälkeen nukkumaan. 

1.5.  

Aamusta ajo Ivaloon, Kultahippuun. Olimme mukana aamun lipun nostossa, sitten pesulle ja sen jälkeen aamupalalle. Kaveri lähtivät ajamaan kohti Tamperetta ja minä aloin miettimään reissun jatkon ruokahuolia. Ivalon S-market on todella monipuolinen kauppa, sieltä on todella hyvä täydentää reissuille niin varusteita kuin ruokatarvikkeita. Nytkin täydensin ruokavarastoni ajatellen reissun jatkoa.

Lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä, tälläkin kertaa valitsin reitin Sodankylän kautta niin ei tarvinnut miettiä autotien kuntoa. Illaksi Kilpikselle, auto parkkiin Kilpsijärven Luontokeskuksen parkkipaikalle. Kilpisjärvellä oli täysi talvi, keväästä ei juurikaan merkkejä. Katselin illan aikana sääennusteita seuraaville päiville ja näytti että huomiselle oli luvassa lumisadetta ja voimakasta tuulta. Asetuin nukkumaan ajatuksella että minulla ei ole mitään pakkoa lähteä lumituiskussa tunturiin ja samalla saisin Soololle yhden lepopäivän lisää. Tosin kun se sai kulkea vapaana niin ei ollut näkyvissä minkäänlaista ontumista. 

2.5. 

Aamusta Kilpisjärven Retkeilykeskukseen  aamupalalle. Nautiskelin aamupalan kaikessa rauhassa ja jäin vielä sen jälkeen istuskelemaan takkatulen eteen toviksi aikaa. Palailin takaisin Luontotalon parkkipaikalle ja seurailin auton lämmöstä ulkona olevaa keliä, se oli ennusteen mukaista. Kuten kuvastakin näkee, Saana-tunturiakaan ei tuiskun seasta juuri erottanut.  Joitakin lähtijöitä näytti tunturiin olevan menossa, tuttujakin joukossa. Muitakin samanlaisella ajatuksella olevia lähtijöitä näytti olevan, muutaman auton päässä oli pakettiauto missä oli koiravaljakko tuotu Kilpiskelle. Ohjaaja yöpyi teltassa parkkipaikan lähellä ja jossain vaiheessa selvisikin että olimme tavanneet tunturissa joitakin kertoja jo aikaisempinakin vuosina. Kun olen lomalla niin yleensä osaan nautiskella olostani, kiire ei ole minnekään. Siitä oli tämäkin päivä hyvä esimerkki, helposti meni päivä tekemättä oikeastaan mitään. Huolestuttavaa oli ehkä se ajatus että yhtä hyvin voisin nautiskella lomastani tälläkin tyylillä. 

3.5. 

Leppoisa aamu, upea sää, pakkailin pikkuhiljaa tavaroita, naapurissa koiravaljakko samoissa puuhissa. Noin klo 10 lähdimme nousemaan kelkkareittiä pitkin kohti Tsahkaljärveä. Noin puolen tunnin nousu urakan jälkeen olimme järven jäällä ja suuntasimme nykyisen reitin mukaisesti kohti Terbmisjärveä.

 Tsahkaljärven itäpään nousussa näin että naapurin valjakko on tulossa järvellä ja kääntelimme sivuun reitiltä antaaksemme heille vapaan reitin edetä. Tauon jälkeen matka jatkui, keli oli kohtuullisen hyvä. Vähän ennen klo 13 lähdimme kaartamaan Terbmiksen reitiltä kohti Saarijärveä Muurivaaran itäpuolelta. Joitakin vastaantulijoitakin oli mutta varsin hiljaista. Juuri ennen Saarijärven autiotupaa huomasin että taas Soolo ontui etujalkaansa mutta  etenimme vielä nämä viimeiset sadat metrit perille. Samalla tein päätöksen että en lähde riskeeraamaan Soolon terveyttä yhtään pitemmälle vaan katselen tilannetta rauhassa täällä. 

Varaustuvan puolella oli tutun eräoppaan vetämä porukka palailemassa onnistuneelta Haltin reissultaan. Seuraavana päivänä Kilpisjärveltä oli lähdössä puolen päivän maissa liikkeelle pari kaveriani kenen kanssa oli tarkoitus viettää tunturissa yhdessä muutamia päiviä. Soittelin kavereille että minun osaltani tuli suunnitelmien muutos enkä jatkaisi tästä enää yhtään pidemmälle. Nautiskelin kuitenkin olostani tunturissa, ei taaskaan kiirettä mihinkään.

4.5.

Normi aamu ja aamupala paitsi ei kiirettä pakkailemaan tavaroita lähtökuntoon. Sääennusten näytti kohtuu reipasta länsituulta, joka olisi ollut minulle vastainen, mutta ennusteen mukaan tuuli helpottaisi illalla noin klo 19 seutuvilla. Päivä vierähti mukavasti, retkikunta suuntasi kohti Kilpisjärveä, joitakin tulijoita oli tunturista ja samoin sinnepäin menijöitä. Oli hyvää aikaa käydä katsomassa rakenteilla olevia uusia rakennuksia. Toisesta on tulossa autiotupa ja toisesta varaustupa. Ihan hyvä että saadaan vilkkaalle tuvalle lisää majoituskapasitettia. 

Noin klo 16 seutuvilla tuli kaveritkin paikalle ja aloitin poronkäristyksen paistamisen meille yhteiseksi ruuaksi. Jätin kavereille turvavälineeksi oman Garmin Inreach satelliitti lähettimen ja noin klo 20 starttasimme Soolon kanssa kohti Kilpisjärveä. Vedin itse ahkiota ja annoin Soolon kulkea mukana ilman kuormaa. Hiihtelimme ns vanhaa reittiä eli Saarijärven yli lounaaseen ja jatkaen sieltä rajan yli Norjan puolella poiketen. 

Másetjavren seutuvilta reitti alkoi kääntyä myötäiseksi, mutta pehmyttä lunta oli tunturissa sen verran runsaasti että vasta juuri ennen Tsahkaljärveä sai alamäestä edes pientä apua ahkion vetämiseen. Ilma tuntui viilenevän melko nopeaan tahtiin, tullessani autolle n. klo 23 taisi pakkanen olla jo -15 asteen tietämissä. Yön aikana se kävi ilmeisesti jopa lähellä -20 astetta. 

5.5.

Yö vierähti autossa kivasti, aamupalan jälkeen ajelin rajan tullille ja kävin Soolon papereiden kanssa kyselemässä että pitääkö koiran kanssa käydä ilmoittautumassa. Sain ohjeeksi että palatessa ei tarvi poiketa. Ajelin sen jälkeen katsomaan kevään tuloa Skibotnin sulan meren äärelle. 

Jonkin matkaa ajelin vuonon rantatietä pitkin ajatuksella että sattuisiko näkymään isompia meren eläjiä uimassa mutta ei tällä kertaa. Hyvä kahvin keittopaikka kyllä löytyi. Jossain vaiheessa ajo takaisin Kilpisjärvelle, uskomattoman nopea on maisemien muutos tuon n. 50 km matkalla, suosittelen Kilpisjärvellä kävijöitä tekemään tuon pienen poikkeaman Norjan puolelle.  Suunniteltua lomaa oli hyvin jäljellä niin lähdin rauhassa palailemaan kohti kotia, viettäen välillä vielä kolme yötä. Tässä näkyy tuon retkeilyauton ja retkeilyautoilun parhaat puolet, voit vapaasti kulkea ilman tarkempia suunnitelmia. Pysähdyt kun siltä tuntuu, yövyt vapaasti kun siltä tuntuu. 

 

Vuosikin ehti jo vaihtua

 Näköjään edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt kohtuuttoman pitkä aika, onneksi reissujen suunnitelussa ei ole ollut yhtä hiljaista. 

Vuosi 2022 on vierähtänyt jo hyvin käyntiin, jos loppuvuosi menee yhtä hyvin niin tästä voisi tulla ihan hyvä vuosi. Aika paljon on viime aikoina kulunut aikaa alkaneen vuoden reissujen suunnittelussa ja siltäkin osin vuosi näyttäisi ihan hyvältä.

Syksyllä yksi kaveri kyseli että voisinko keväällä järjestää jonkin reissun niin että hän ja joku muukin kaveri voisi lähteä mukaan. Totta kai lupasin, vaihtoehtoina mietin heti joko Käsivarren aluetta tai viime keväältä upeana reissuna mieleen jäänyttä Inarijärveä. Vuoden vaihteen tietämissä laitoin kaverille viestiä että onko hän muistanut kysellä ketään kaveria ja olihan hän kysellyt. Ehdotinkin jo samalle illalle vierailua kahvikupin äärelle luokseni, niin että voidaan tuumailla yhdessä reissua. 

Nyt on reissun ajankohta lukittu huhtikuun lopulle, viiden päivän reissusuunnitelma tehty Inarijärvelle ja jos varhainen kevät yllättäisi niin varasuunnitelma Käsivarren alueelle. Kavereille ensimmäinen tämän tyyppinen reissu, kunhan vaan ei tauti tarttuisi. 

Näistä alla olevista kuvista pääsee vähän kiinni viime kevään tunnelmiin Inarijärvelle

Aika näyttää että tapahtuuko Käsivarren reissuni ennen tätä reissua vai tämän jälkeen, nyt suunnitelmissa on siirtyä vappuna Inarijärveltä Kilpisjärvelle. 

Joka tapauksessa suunnitelmissa on jatkaa jo kohtuullisen pitkää perinnettä hiihdellä keväällä Käsivarren maisemissa. Tällä kertaa reissu jäänee sitten vähän lyhyemmäksi, tällä kertaa ehkä vain viikko tuntureilla. Alue on jo niin tuttu että en ole vielä mitään reittisuunnitelmaa tehnyt, en tiedä että tuleeko edes tehtyä. Voi olla että fiilisten mukaan, toivottavasti kuitenkin muutaman yöhiihdon saan onnistumaan. Toukokuu antaa hyvät puitteet hiihdellä kevätyössä, siinä on jotain omanlaista tunnelmaa. Porojärven laakson suuntaan varmasti suuntailen, voi olla että Taabmalla pitää käydä "vuositakuu tarkastuksella" arvioimassa edellisen kevään omien talkootöiden tulosta. 

Näihin kuvien maisemiin ja näihin tunnelmiin on jo ikävä

Kesäkuu ja Lemmenjoen erämaa alue, sinne seuraava suunnitelma.

Ajankohtaa on hieman hienosäädetty ja alustava lähtöpäivä on jo lukkoon lyöty. Sama lähtöpäivä kuin kaksi vuotta sitten, tavoitteena on olla viikko maastossa. Lähtöpaikka sama kuin edelliselläkin kerralla Vaskojoen Koskenniskalta suoraan erämaa-alueelle. 1. päivä kevyt siirtymä, 2. päivänä ensimmäiset tunturihuiputukset ja leiri pystyyn kolmea yötä varten  samaan paikkaan. Siitä päiväretkiä vähän eri suuntiin ja sen jälkeen parin yön verran kiertämistä takaisin lähtöpaikalle. 

Näitäkin maisemia on tullut jo monesti ikävöityä.

Heinä- elokuun vaihde, täytyy lähteä jatkamaan siitä mistä vuosi aimmin Vätsärin melontareissu kääntyi takaisin kohti pohjoista. Eli nyt Nitsijärveltä ensin Inarijärvelle. Jos edellinen reissu alkaa Koskenniskalta niin tällä kertaa mennään Koskivuonon kautta. Kyynelvuonon kautta ja monen mutkan jälkeen Karekkijärvelle. Sieltä sitten suunta etelään Surnujokea seuraillen Surnuvuonolle ja paluu lähtöpaikalle, viikko vesillä (ja välillä vähän myös maastossa kajakkia kantaen). Vaikka kipinä jäikin tuonne Vätsärin ylängölle, sinnekin täytyy joskus palata niin nautiskellaan nyt tämä eteläinen osa ensin pois. 

Sitten syyskuussa myös perinteinen päiväretkeily ruskan värien pariin Ylläksen maisemiin, sieltä löytyy erinomaiset puitteet ja aina mielenkiintoiset vaihtoehdot päiväretkille.

Viime vuosina nämä reissuni on jääneet kohtuullisen lyhkäisiksi, yleensä noin viikon mittaisiksi. 

Monta pitempää reissusuunnitelmaa on jo valmiina mielessä odottamassa sopivaa ajankohtaa. Kunhan nuo valtakunnan rajojen ylitykset maastossa taas paremmin onnistuu niin luulen että Käsivarren ja sen ympärillä olevalle alueelle täytyy saada toteutettua taas joku vähintään kahden viikon reissu ja joka vuosi on lähempänä myös se kun joku kevät seuraan tunturista kesän tuloa. Ja täytynee avata myös uusia suuntia reissuille, pelkästään suomesta löytyy uskomaton määrä upeita vaellusalueita. Eli näissä merkeissä lähden taapertamaan tätä vuotta. Itse kullekin samalla toivotellen reissurikasta vuotta 2022

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 2021

Pelastuskoirien joukkue SM-kilpailut, virallisesti joukkuekatselmus järjestettiin tänä vuonna Kuopiossa. Katselmuksen järjestelyistä vastasi Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajat ja erityisesti heidän pelastuskoiraharrastajat kantoivat päävastuun järjestelyistä. Pirkanmaan pelastuskoirat oli yksi mukana olleista kymmenestä joukkueesta  ja olin itse kolmen koirakon joukkueessa joukkueen johtajana, neljäntenä henkilönä ja ryhmän seitsemäntenä jäsenenä. Kirjoittelenkin nyt tapahtumasta juuri tästä omasta näkökulmastani.

Valmistautuminen: 

Joukkue ei juurikaan ehtinyt yhdessä valmistautua kisoihin ja itse hyppäsin joukkueeseen mukaan vajaa kaksi vuorokautta ennen kisoihin lähtöä. Torstai-iltana pidimme yhden Teams-palaverin ja mukavan jutustelun lisäksi sovimme muutamia toimintaperiaatteita kisaa varten ja teimme ensimmäisen kellotuksen kisaa varten. Klo 15 oli ilmoittautumisaika, ajatus oli että on hyvä käydä ennen sitä hyvin syömässä, kun todennäköisesti edessä on seuraavaksi yöksi aktiivista toimintaa

Perjantai:

10:30 startti, ajo Kuopioon sovittuun ruokapaikkaan, hyvä aloitus, toinen autokunta ajoi harhaan ensimmäisen kerran 😃. Pikainen ruokailu ja hyvissä ajoin (n. 14:55) ilmoittautumispaikalla. Ilmoittautumisen jälkeen majoittuminen ja ruokailu, ehtihän tässä jo pikku nälkä tullakin. 

Kadoneen marjastan salaisuus, pitkäkestoinen pääosin pimeän aikaan suoritettava jäljestystehtävä

Ruokailun jälkeen ryhmänjohtajapalaveri ja saimme ensimmäisen tehtävän, kadonneen marjastan etsintä, missä saimme koordinaatteina kadonneen viimeisen puhelinpaikannuspisteen ja tehtävän suorittamisen määräajat. Palaverissa painotettiin että aikatauluissa pysyminen on tärkeää ja mahdollisista myöhästymisistä on ankarat pistemenetykset, yritimme pitää tämän hyvin mielessä koko kisan ajan. Ensimmäisestä tehtävästä lähtien pääsimme viikonlopun aikataulu teemaan hyvin kiinni. Aloitusajankohta ja paikka on määrätty, samoin tehtävän lopetusaika ja paikka. Ensimmäiselle tehtävälle oli määrätty että kaikkia ryhmän koirakoita on pakko käyttää suorituksessa. Nopeasti tarkistus että mikä on ajoaika aloituspisteeseen, siitä sai samalla tiedon että mikä on tehtävän suorittamisen takaraja, että ehdimme aikataulun puitteissa sovittuun lopetuspaikkaan ja sen jälkeen joukkue lähti kohti ensimmäistä tehtävää. Kyseessä näytti olevan jälkipainotteinen tehtävä ja suoritusajan perusteella oletimme että jäljellä on myös kohtuullisesti pituutta. Ajoimme autoilla niin lähelle annettua maastopistettä kuin se oli mahdollista ja yllätykseksi tien päästä löytyi auto. Ilmoitus siitä johtoon ja sen jälkeen yksi koirakko lähti suorittamaan ajoneuvon tarkistamista ja etsimään autolta mahdollisesti lähtevää jälkeä. Maaston puolelta löytyikin jälki, loputkin koirat ja varusteet mukaan ja Vespa ja  Teemu vei meidät jälkeä pitkin annetun koordinaattipisteen luo, mistä löytyi kadonneen tuntomerkkeihin sopiva ämpäri. Johto käski odotella hetken uusia ohjeita ja kas kummaa, metsästä saapui huudellen luoksemme kadonneen ystävä, joka pyysi päästä mukaan etsintään. Johdon luvalla tähän suostuttiin, epäilimme kyllä että valvovasilmä oli nyt lyöttäytynyt seuraamme. Monenlaista ehti maastossa tapahtua, mutta joka tapauksessa olimme hukanneet jäljen ämpärin jälkeen löydetyn toisen esineen jälkeen. Yritimme ratkoa ongelmaa eri koirien kanssa ja sinä aikana siirryimme metsäautotietä pitkin. Huomasimme kahden koiran reagoivan tien alta virtaavan puron veteen ja palasimme hetken kuluttua tarkistamaan että mikä nämä reaktiot sai aikaan. Silloin kolmaskin koira reagoi ja lähdimme tarkistamaan maaston puolelta tilannetta, sieltähän nousi jälki ja pääsimme taas jatkamaan eteenpäin hyvän matkaa. Vähän tilanteen mukaan etenimme yhdessä koko ryhmänä välillä koirakkoa vaihtaen ja kun kadotimme jäljen niin toimimme kahtena ryhmänä yrittäen nostaa kadonnutta jälkeä. Aikaa kului ja tuntui että homma ei oikein etene, mutta ennen itsellemme asettamaamme määräaikaa olla autoissa löysimme vielä maastosta yhden esineen, mutta selkeää kuvaa jäljestämämme henkilön liikkumisesta emme kartalle saaneet, epäilimme että tulimme viimeiselle esineelle takajälkeä. Luonnollisesti epäilimme omaa suoritustamme aikalailla muutenkin, kun emme tienneet mitä sieltä olisi pitänyt löytyä. Aikataulun mukaisesti johtopaikalle, raportin laatimisen ennakkoon olin unohtanut, suullinen raportti ja pikaisesti suttasin paperille jotain myös kirjallisesti, mutta siitä tuskin kehuja tuli. Kun myöhemmin seuraavana päivänä saimme tietää sen miten maastossa kadonnut oli liikkunut ja vertasimme sitä koiriemme jäljestyksiin, niin pitkiä pätkiä olimme kuitenkin edenneet oikealla jäljellä ja välillä olimme kyllä oikeasti "hukassa". Tuo virtaavan veden tuoma haju jäljestä pelasti paljon, kannatti lukea koiria.

 Kaatopaikka, loppusijoitus ja haudattavat luki jossain kyltissä, kuvasti tehtävää

Vuorokausikin ehti jo tässä välissä vaihtua. Samalla saimme uuden tehtävän. Aikataulu näytti että pienen hetken ehdimme huokaista ennen tehtävää. Tehtävä oli kaatopaikalla, vähän etuajassa portista sisään ja oletetun tehtävän mukaiset varusteet päälle. Saimme tehtävän, karttaan piirretyn alueen tarkastus, taas oli marjanpoimijoita hukassa. Sovimme käytettävät koirakot (Kita ja Kössi töihin) ja nopeasti tehtävälle. Totesimme varsin pian että nyt emme ole omalla vahvuusalueella, etsintäalueella oli isoja alueita joita ei voinut turvallisesti tarkistaa, ei ihmisen eikä koiran avulla ja lisäksi etsinnnällä tuli vastaan niin epämiellyttäviä asioita että jostain syystä emme oikein syttyneet tälle tehtävälle, tulokset olivat sen mukaiset. Jokaisella joukkueen jäsenellä oleva radiopuhelin teki minulle helpommaksi tiedottaa kaikille ajan kulumista tehtävien aikana, sama muillakin tehtävillä. Yksi oleellinen asia meillä tehtävällä unohtui, kadonneita voi etsiä myös huutelemalla, ei huono keino, mutta sitä emme olleet huomanneet käyttää. Hyvä opetus myös todellisille tehtäville. Tehtävän lopuksi saimme taas kirjekuoren, mistä selvisi että meidän pitää olla Kuopion toisella laidalla aamulla klo 06.

Lauantai.

Totesimme että mehän ehdimme käydä hetken nukkumassa, kyselin että paljonko varataan aikaa aamupalaan ja koirien huoltamiseen ennen lähtöä ja sen perusteella määritimme herätysajan. Kahden suoritetun tehtävän jälkeen luonnollisesti koirien ja itsemme huoltaminen ja sen jälkeen nukkumiseen jäi aikaa jopa reilu tunti. 

Tehdaskiinteistön ulkoalueen tarkistus

Hieman etuajassa ilmoittautumispaikassa, klo 06 saimme tehtävän ja siitä lähti taas kello käymään. Sovelsimme sopimaamme taktiikkaa, käymme nopeasti tehtävän yhdessä läpi, päätämme käytettävät koirakot ja sovimme roolit, sitten kiireesti tehtävälle. Päätimme nyt lähteä liikkeelle yhden koirakon kanssa (Vespa nyt tulessa) ja loput suorittavat henkilöinä etsintää koirakon tukena. Minä kellotin suoritusta ja tulkitsin saamaamme erittäin epäselvää karttaa ohjaten välillä etsintää alueen mukaan (ei liene vahinko se kartan laatu). Alueen tarkastuksen edetessä jaoimme lennosta toisillemme tehtäviä ja meinasin nipistää 5minuuttia suoritusajasta epähuomiossa. Onneksi perässäkulkijat ihmettelivät ääneen, kun heidän kellossaan oli 5minuuttia enemmän suoritusaikaa kuin mitä minä huutelin radiopuhelimeen. Löysimme alueelta kaksi kadonnutta ja lisäksi jututimme muutamia "sattumalta" alueella liikuneita ihmistä varmistukseksi, etteivät he kuuluneet etsittävien ryhmään. Tehtävän kuluessa tein omat merkintäni karttaan ja sen avulla sain laadittua lyhyen raportin ja luovutettua sen muutaman minuutin ennen määräaikaa. Tehtävän lopuksi taas saimme suljetun kirjekuoren, missä oli seuraava ilmoittautumispaikka ja aika. Nopeasti ajoajan tarkistus kohteelle ja totesimme että mehän saamme tähän väliin pienen lepotauon, varsinkin kun seuraavan tehtävän aloituspiste oli majoitusalueella.

Kiinteistön tarkistus ja soututehtävä

Taas varalta kello soimaan, hieman lepoa ja muutama minuutti etukäteen koko joukkueena ilmoittautumispaikassa. Taas yhdessä tehtävän läpikäynti, päätös että kaksi koiraa ja yksi ohjaaja lepoon, minä ja Teemu vuorotellen soutajaksi ja Joipe alkoi tekemään alueen etsintäsuunnitelmaa. Tarkistettavana oli järven toisella puolen oleva kiinteistö ja siellä oleva varastohalli. 13 minuttia kesti menomatka kun soudimme n. 1,5km, puolivälissä vaihdettiin soutajaa. Paluumatkalle päätimme varata kaiken varalta 15 minuuttia. Tuulensuunta huomioiden etenimme ensin alueen takareunaan ja sieltä aluetta tarkastaen rantaa kohti, Joipe ja Kössi koirakkona, Teemu kartturina ja minä kellottajana ja kirjurina ja lisäsilminä. Aina kun etsintä pysähtyi, niin täytin etsinnän raporttilomaketta ja tein karttaan merkintöjä, tavoitteena että raportti etsinnästä on samalla hetkellä luovutuskunnossa kun alueen tarkistaminen on suoritettu. Aika kului ja kartturi ohjeisti koirakkoa sen mukaan että käytettävissä olevan ajan puitteissa saamme mahdollisimman hyvin alueen tarkistettua. Kaksi henkilölöytöä, joista toinen oli niin ettei piilolle asti voinut edetä, mutta koira merkkasi sen varmasti. Jälkikäteen kuulimme että kaikki löydettävissä olleet henkilöt löytyivät, mutta esineitä meillä oli jäänyt löytämättä ja lisäksi alueen ulkopuolella oli ollut henkilö juuri siellä kulmauksessa, mikä ajan puutteen vuoksi oli pakko jättää tarkistamatta. Vene liikkui jo kohti järveä, kun luovutin raportin, tuomari kysyi vielä Joipelta että onko koiranohjaajalla lisättävää, ei ollut, koska hän ei ehtinyt kuulla mitä olin raporttiin kirjannut. Hetken soudettuamme paluumatkaa ihmettelimme että miksi veneen pohjalle kertyy koko ajan lisää vettä, ilmeisesti veneissä ei ole pohjatappi turhaan? Tappi takaisin paikoilleen, kaksi äyskäröi vettä ja minä soudin. Sitten otettiin lisäksi vielä mela avuksi, taas puolivälissä vuoron vaihto. Joukkueen neljännen jäsenen kannustus alkoi kuulua jo hyvissä ajoin ennen rantaa. Lopulta olimme jopa minuutin etuajassa ilmoittautumassa lähtöpaikassa. Taas saimme uuden kirjekuoren, määräaika oli sillekin, tehtävä kohtuullisen helppo, ruokailu.

Ruokailun jälkeen saimme taas uuden kirjekuoren, mistä selvisi seuraava ilmoittautumispaikka ja aika. Totesimme että meillähän on vapaa-aikaa ja päätimme joukkuehengen merkeissä lähteä ryhmäkuvan ottoon Puijon tornille, mukava leppoisa tauko tehtävien väliin. 

 Monikerroksisen koulurakennuksen tarkistus, mistä osa alueista oli jo viranomaisten toimesta tarkistettu.

Hyvissä ajoin olimme valmiina seuraavalle tehtävälle, mutta rastivastaava oli täsmällinen, homma käyntiin sovitusti. Taas yhdessä tehtävän luku ääneen, vain yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan, nopea päätös että Tiia ja Kita aloittaa. Piirustuksia ei ollut jaossa, joten piirtelin niitä ruutupaperille, kaksi muuta "vapaata" jäsentä tarkisti tarkistettavan alueen rajat, jotta tiesimme kuinka laajasti meillä on tutkittavaa ja samalla tarkistettiin niitä alueita mitä ihmisvoimin oli mahdollista tarkistaa. Koirakko työsti aluetta, minne sai turvallisuussyistä lähettää vain koiraa ja lopulta koira ilmaisi yhtä piiloa. Teemu lähti valmistelemaan omaa koiraansa ja Tiia jatkoi Kitan kanssa ylöspäin, tehtävänä oli lähettää koiraa ylöspäin portaikossa etsimään mahdollisia piiloutuneita henkilöitä. Riittävän monesti kun koira lähetettiin niin löytyihän sieltäkin joku kadonnut, tosin sinnekään ei ohjaaja saanut edetä. Aikaa oli jäljellä joten teimme vielä ison huonetilan varmistuksen Teemun ja Vespan kanssa ja samaan piiloon tuli ilmaisu myös Vespalta. Lopuksi piirustukset ja raportti rastivastaavalle, edellytti kyllä vielä kerran tilojen varmistuksen, meinasi yksi kerros unohtua raportista. Myöhemmin selvisi että liikuntasalin korokkeen alta löytyneen lisäksi olisi korokkeen takaosassa jonkin raollaan olevan oven takana ollut toinen henkilö. Hämäykseksi eri puolille oli myös piilotettu mm vaatteita, testaamaan että tekeekö koirat valeilmaisuja. Sekin selvisi että portaikossa koira joutui etenemään itsenäisesti kaksi kerrosta ylöspäin löytääkseen siellä piilossa olevan henkilön. Tehtävän lopuksi taas kirjekuoressa uusi tehtävä ja määräaika. Nopea ajo-ajan varmistus ja totesimme että nyt ehdimme poiketa jäätelön ostossa matkalla. 

Myrskyalueen tarkistus

Sama kaava toistuu, tehtäväpaperi kirjekuoressa käteen ja kello käyntiin. Tehtävänä lähettää koirat tarkistamaan karttaan piirrettyä aluetta, niin että ohjaajat saavat liikkua vain alueen yhdellä sivulla ja merkitä karttaan havainnot. Nopea päätös että Kössi ja Vespa töihin, samoin päätös taktiikasta huomioiden tuulensuunta. Joipe ja Kössi etenee alueen päähän samalla koiran reaktioita jo matkalla lukien ja aloittaa etsinnän sieltä aloituspistettä kohti. Teemu ja Vespa aloittaa puolivälistä kohti aloituspistettä. Todella haastava maasto, jo menomatkalla Kössi sai hajua maalihenkilöstä, mutta eteneminen oli työlästä. Lopulta kuitenkin perillä maalimiehellä ja hyvä ilmaisu, siitä ne ongelmat sitten alkoikin. Nyt ei voinut moittia koiraa ilmaisun kestävyydestä, Kössihän oli päättänyt että täältä ei lähdetä eikä ilmaisua lopeteta ennenkuin ohjaaja tulee nostamaan ukon ylös ja ohjaaja ei taas saanut sinne mennä. Monien käskytysten jälkeen koira suostui toimimaan vastoin sitä, miten se on koulutettu maalimiehellä toimimaan. Etenimme alueen loppuu ja selvästi meitä oli yritetty hämätä, kun alue jatkui vielä pitemmälle kuin mitä oli luvallinen lähetysalue. Mutta siihen miinaan emme menneet, haasteet oli toisaalla. Juuri sinne suuntaan maasto oli niin haastavaa ettei koiraa ei voinut kunnolla lähettää eikä se oikein päässyt edes sinne etenemään (sinne se yksi kadonnut sitten jäi). Jo radiopuhelimesta olimme kuulleet että Vespa ei edennyt aluetta kovin syvälle eli tarkistettavaa oli vielä paluumatkalle. Olimme jättäneet krepit merkiksi sille mistä Vespa aloitti. Minuutti peliä loppuun asti, karttaan nopeasti merkinnät ja juosten aloituspisteeseen, taisi taas jäädä melkein minuutti pelivaraa. Oli mukavaa saada hyvä palaute koirien käytöstä, vaikka koirat eivät haastavasta maastosta johtuen tahtoneet edetä niin hyvin kuin olisi pitänyt niin koiria ei painostettu tehtävällä. Ja taas uusi kirjekuori, tarkistin seuraavan kohteen sijainnin ja ilmoitin joukkuelle että olimme onnistuneet koirakoiden valinnassa hyvin, seuraava tehtävä vaikuttaisi olevan kuin tilattu Tiialle ja Kitalle koska olimme menossa satamaan.

Järvipelastustehtävä vaikka kait Saimaan vesitöt lasketaan melkein merialueeksi

Sovitusti paikalla, saimme tehtävän niin että yksi koirakko valmistautuu lähtemään vesille, tehtävän suorittaja oli tällä kertaa helppo valita. Kun pelastajat pääsivät järvelle saimme me ratkottavaksi solmutehtäviä, saimme ne tehtyä ja jossain vaiheessa huomasimme että aika alkaa olla loppumaisillaan, eikä venekuntaa näkynyt missään. Huolestuneena yritimme jo huudella radiopuhelimeen ja kuin tilauksesta saaren takaa ilmestyikin vene näkyviin. Tiian käskyn mukaan kippari ajoi veneen täysillä kohti laituria, rantautuminen viime hetkellä, mutta ajoissa. Kadonnut subbailijakin oli etsijöiden hyvän suunnitelman ja suorituksen ansiosta löytynyt. Yllätys yllätys, meille ei enää annettu uutta kirjekuorta. Siirtyminen majoitusalueelle ja ruokailu sovittuun aikaan. Saunavuorot oli jaettu ja joukkueenjohtajille oli infotilaisuus illan aikana tähän asti suoritetuista tehtävistä. Tulokset jätettiin vielä verhon taakse piiloon, vain tehtäviä avattiin. 

Vihjeitä tuli että aamusta ei nukuta pitkään ja sen verran väsyneitä oltiin jo tähän astisesta että huoneessa oli klo 22 hiljaista jos jätetään huomioimatta meidät muutamat, jotka pitävät meteliä myös nukkuessaan. 

Sunnuntai. 

Aamulla kello viisi Esa Pakarinen ja lentävä kalakukko pitivät huolen joukkueiden herätyksestä, kun raotin ovea niin sieltä tarjottiin hymyssä suin vain kirjekuori. Jälkitehtävä, minne sai lähteä vain yhdellä autolla ja jonka piti suorittaa vain yhdellä koiralla. Teemu ja Vespa tehtävälle, Tiia kartturiksi niin ei tarvinnut järjestellä autojen kanssa. Samalla tuli tietoon myös seuraavan tehtävän aikataulu. Totesimme että kokoonnumme ABC:llä ja etenemme sieltä yhdessä seuraavalle tehtävärastille. Samaan tehtävärasti paikkaan kokoontui kaikki muutkin joukkueet. Lyhyt puhuttelu, joukkueet järjestykseen ja joukkueittain lyhkäinen hallintaosuus kentällä. Sitten uusi tehtävä, 20 minuuttia aikaa ratkoa suunnistustehtävän ensimmäisen rastin koordinaattiarvoituksia. Sen jälkeen joukkueet saivat suunnistustehtävän ja palautti samalla kaikki gps, puhelin yms tekniset apuvälineet. Vain joukkueenjohtajan reppuun sai jättää seurantaa varten ja turvallisuusvälineeksi yhden puhelimen, mutta sen mahdollisesta käytöstä suunnistuksen apuvälineenä olisi seurannut suorituksen hylkääntyminen. Edessä vielä yhdeksän rastia joista neljä oli vapaaehtoista. Reittisuunnittelu niin että yksi vapaaehtoinen rasti jäi sen varaan että jos aika riittää. Sopivasti suorituksen aluksi nopeuskilpailu hyppyrimäen viereisillä ritiläportailla. Osan matkaa kannoimme koiria, mutta pääosin nekin eteni itsenäisesti, Jauhojärven Samin sanoja lainatakseni, ei mennyt pelkästään nenähengityksellä, piti vähän haukkoa happea myös suun kautta. Suunnistus eteni hyvin Teemun johdolla, Vespa oli puolestaan minun hoidossani. Toimintarasteille kertyi jonoja ja pahimmillaan jouduimme odottamaan suoritusta noin puolituntia. Vaikka kartta oli mittakaavaltaan epämääräinen niin kellotimme etenemisvauhtiamme osataksemme arvioida käytettävissä olevaa aikaa ja jäljellä olevaa matkaa. Ja jostain syystä kaksi viimeistä pakollista rastia oli taas sijoitettu sopivasti, ensin laskettelurinteen alaosaan ja viimeinen rasti rinteen yläosaan. Etukäteen olimme laskeneet että tarvimme viimeiseltä rastilta vielä 13 minuuttia aikaa ehtiäksemme ajoissa maaliin. Olimme päättäneet että tarvittaessa keskeytämme tehtävärastin, mikäli aika meinaa loppua, mutta pääsimme  muutaman minuutin etuajassa lopputaipaleelle. Loppujen lopuksi saimme rauhassa kävellä maaliin ja raportin jättämisen jälkeenkin aikaa taisi olla vielä pari minuuttia jäljellä. Nyt vasta selvisi että joukkueen osalta olimme suorittaneet kaikki joukkuekatselmuksen tehtävät, joukkueen johtajalle oli vielä varattu muutama erilainen tehtävä. Ensin sain katsella virtuaalilaseilla maisemia Puijon tornista, sen jälkeen "suoritin" virtuaalisesti suurmäen laskun ja mäkihypyn, jostain syystä tuomareiden antamia pisteitä ei vaan näytetty. Sen jälkeen vielä hissillä ihastelemaan Puijon tornista upeita maisemia. 

Kävely portaita pitkin alas lähtöpaikalle, ruokailu ja tulosten odottelua. Upea kisa takana, pelastuskoiratoiminnan perimmäinen luonne tuli todella hienosti esille tässäkin kisassa. Joukkueet kannustivat toisiaan parempiin suoritukseen koko kisan ajan. Väki toimi hymyssä suin vaikka varmasti oli koeteltu sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja ihan rittävästi. Koko tapahtuman ajan järjestelyt pelasivat aivan loistavasti, majoitus ja ruokailut olivat hoidettu erinomaisesti, puitteet oli kunnossa. Ja tehtäviä oli mietitty ja niiden valmisteluun ja tekemiseen oli tarvittu valtava määrä talkootyötä. Sitähän pelastuskoiratoiminta parhaimmillaan ja/tai pahimmillaan on. 

Tulosten julkistus on jännää puuhaa 

Ensin kymmenes, sitten yhdeksäs, kahdeksas, seitsemäs, kuudes, viides, neljäs, kolmas, toinen ja sitten vasta meidän joukkue. Jäimme listalla viimeiseksi, mutta voitimme kisan.

Kehitettävää, vinkki vitonen

Jos jossain olisi pelastuskoiratoiminnassa kehitettävää niin olisi hienoa jos paikalliset yritykset, järjestöt ja esim seurakunnat eri puolilla suomea "heräisivät" tukemaan taloudellisesti alueillaan toimivia pelastuskoirayhdistyksiä ja tietysti yhdistykset voisivat myös aktiivisemmin näitä mahdollisia tukijoita itse lähestyä. Pelastuskoirayhdistyksissä tehdään valtava määrä työtä sen eteen että voimme tarjota viranomaisille apua hädän hetkillä. Pääosin harrastajat kustantavat tämän yhteiskunnan eteen tehtävän arvokkaan harrastuksen omista varoistaan.

Kiitos Kuopiolaiset upeasti järjestetysta joukkuekatselmuksesta

Kiitos kilpakumppanit, oli upeaa saada yhdessä olla ratkomassa erilaisia harrastukseemme liittyviä tehtäviä.

Kiitos joukkueen tehoteam, Johanna Helminen ja Kössi-koira, Teemu Koivisto ja Vespa-koira sekä Tiia Tiainen ja Kita- koira

Kiitos kaikille meitä joukkueena kannustaneille, Pirkanmaan suunnasta tuli kannustusta koko kisan ajan, huomasi että koko yhdistyksen jäsenistö oli hengessä mukana, kun me saimme kunnian edustaa omaa yhdistystämme,Pirkanmaan Pelastuskoirat ry:tä  joukkuekatselmuksessa.

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 2021,  linkin takaa löytyy valtava määrä julkaistua tietoa, valokuvia ja videoita joukkuekatselmuksesta.  Siitä syystä tämä blogikirjoitus näin ilman kuvia.

Vätsärin värikoodatut melontareitit kesä 2021

Vuosi sitten päätimme parin melontakaverin kanssa että usean Inarijärven melontaretken jatkoksi tänä kesänä on vuorossa melontaretki Vätsäriin. Matkan varrella yksi kaveri putosi pois joukosta mutta reissun suunnittelu jatkui. Tein erilaisia reittisuunnitelmia, luin toisten tekemistä retkistä ja katselin youtube-videoita Vätsäristä. Niiden perusteella alkoi omakin reissu hahmottua pikkuhiljaa kartalle. Kun reissun "päälinjat" oli hahmottunut niin tutkin vielä erilaisia vaihtoehtoja, joilla voisi tarvittaessa säätää reissun pituutta.

Lähtö- ja paluupaikaksi valikoitui Semekurtan poroerotuspaikka, aikaa reissulle oli varattu noin viikko, max 9pv. Melontavarusteena meillä molemmilla oli ilmatäytteiset Advenced elements kajakit, mitkä on helppo pakata kasseissa vaikka henkilöauton peräkonttiin. Reissukaverini ajeli hakemaan minut 28.7. puolenpäivän seutuvilla. Eka päivänä ajo Posion pohjois osaan mökille yöksi, mistä aamulla jatko lähtöpaikalle. 

29.7. aamuherätys hyvissä ajoin, olihan vieläkin ajomatkaa jäljellä noin 6h, Suomi on pitkä maa. Ensimmäisenä tavoitteena oli Ivalo, missä oli tarkoitus tehdä viimeiset ruokaostokset ja käydä Ivalon Kultahipussa syömässä lounas seisovasta pöydästä. Ja Ivalostahan ei ole Sevettijärven lähellä olevalle Semekurtan poroerotuspaikalle matkaa enää kuin vajaa 200km. 

Perille päästiin, näköjään oli monet muutkin päässeet, autoja oli alueella parkissa ehkäpä lähemmäs parikymmentä. Tavarat pois autosta ja niiden pakkaus rinkkoihin, kajakkien pumppaaminen lähtökuntoon ja menoksi. Monien selvittelyjen jälkeen aloitusreitiksi oli muodostunut hieman pitemmän kävelyreitin valinta, polku joka menee "suoraan" Sollomuslompololle, syynä se että jokivarren kautta etenemisen vaikeutta oli monet moittineet ja lyhyemmän kantomatkan reitti kerrottiin olevan mudassa rypemistä (tästä tarkennusta blogin lopussa). 

Noin 16:30 liikkeelle ja hetki meni että löysimme jonkinlaisen etenemisjärjestyksen, ensin varusteet, sitten kajakki kerrallaan eteenpäin, eli edestakas ja moneen kertaan. Noin puolessa välissä polulla tuli vastaan ensimmäiset vastaantulijat, istuimme alas jutulle. He kertoivat kuulleensa kuinka sillä lyhyemmällä siirtymätaipaleella oli joku kanoottiporukka rypenyt oiken kunnolla mudassa. Kuvittelimme siis tehneemme hyvän reittivalinnan vaikka työlästähän tämä eteneminen oli, varsinkin näin reissun alussa se siltä tuntui. Lopulta kuitenkin Sollomuslompolon luoteisreunassa valmiina pakkaamaan varusteet kajakkiin. Noin 19:30 kajakit oli vesillä ja ensimmäinen melontapätkä oli edessä. Kun meillä oli kyseessä ensimmäinen reissu tälle alueelle, niin sen luonne hahmottuu lopullisesti vasta reissussa, mutta ehkäpä blogin tekstin perusteella joku toinen voisi jo etukäteen hahmottaa näitä asioita. Katsotuissa videoissahan pääosin melotaan ja kalastellaan tai nautitaan leirielämästä.

Ensimmäinen melontaosuus n. 800m, johon kului aikaa reilu 10min. Sitten kapean kannaksen ylitys joka vei kaikkine kommervenkkeineen "vain" puolituntia. Siirryttiin Sollomusjärvelle, nyt melontaosuus vajaa 2km. Lähestyessämme Sollomusjärven ja Kurttejärven välistä kannasta näimme että kannaksella oli ihmisiä liikkeellä. Yksi lapsi ja kaksi aikuista vetivät juuri kanootin tälle puolelle ja näyttivät leirityvän kannakselle. Kertoivat seuraavana päivänä tavoittelevansa autolle. Nytkin kannaksen ylitykseen saimme käytettyä n. 0,5h. Ensin tavarat, sitten kajakit. Nyt oli edessä n. 2,5km melontapätkä. Noin puolivälissä tuli pari kaveria vastaan meloen packtgraftilla. Reittisuunnitelman mukaisesti järven koilliskulmaan, vetämällä kajakit siellä olevan pienen lahden pohjukkaan, minne Pätsikotajärven vedet valuivat mukavasti solisten jyrkähkössä kivikkoisessa "koskessa". Kajakkien veto kosken vierestä, nyt ylitys vei vain reilut kymmenen minuuttia.

Pätsikotajärveen tule hieno niemennokka sisälahtineen sen pohjoisreunasta. Koska tuuli kävi kohtuullisen voimaakkaasti idästä (etenimme siis vastatuuleen) niin ajattelimme etsiä tuulelta suojaisen yöpaikan tästä niemestä. Ensin meloimme sisälahden suuaukolle, mutta huomasimme että siellä oli jo joku leiriytyneenä niin palasimme niemen toiselle puolen. Päivän reissu suoritettu, lopetus noin 22:10, eli reilut 5,5h saimme tähän kulutettua yhteensä aikaa. 

Paikalta löytyi vanha leiripaikka, virittelimme tarpin yösuojaksi, levittelimme tavarat paikoilleen ja söimme vielä iltaruuan. Olisiko ollut puolenyön maissa kun asetuimme nukkumaan.

1. pv kuvat 

30.7. Aamusta hyvissä ajoin ylös, aamupalan laitto, varusteiden pakkaus ja eteenpäin. Startti noin klo 09:00, noin kilometrin melonta Pätsikotajärven itäpäähän, tuuli edelleen idästä. Edessä jyrkkä rinne, tavoitteena Pahtareikäjärvi, välissä pienehkö lampi (142.00). Jälkikäteen selvisi että heti alussa eksyimme "värikoodatulta" melontareitiltä, kun kartan perusteella arvelin loivemman vaikkakin vähän pitemmän vetomatkan menevän korkeimman kohdan pohjoispuolelta. Myöhemmin kuulin että värikoodit olisi löytynyt kummun toiselta puolen. 

Noin 20 min melonnan jälkeen n. 350m siirtymä maakannasta pitkin (sisältäen jyrkän nousun), noin 350m melontapätkä ja vielä n. 150m vetopätkä ja vain 2h aikaa tälle välille :). Pahtareikäjärvi, helppo oli päätellä mistä tuo pahta oli nimeen tullut, mutta vielä jäi arvoitukseksi tuo nimen reikäosuus, jos joku tietää niin olisi mukava kuulla. Eli järven itäpäässä sen eteläreunalla on hieno pahtaseinämä joka putoaa varsin jyrkkänä järven pintaa. Järven veden väri oli upean turkoosin sininen, kirkkaitahan nämä vedet ovat mutta tuleeko tämä väri pohjan laadusta vai heijastuksista vai mistä, en osaa sanoa. Mutta upeaa katseltavaa se joka tapauksessa oli. Järven itäpäässä on kapea, lähes 200m pitkä lahti. Pääsimme etenemään melomalla aivan tuon lahden pohjukkaan asti. Sitten oli edessä n. 150m maakannas ennen Tuulijärvelle siirtymistä. Tällä kannaksella on käsittääkseni valtion mailla jonkun kämppä ja sauna, ilmeisesti kämpän nuotiopaikka on metallinkeräyspaikka, ainakin siihen oli kerääntynyt iso määrä metallipurkkeja ruostumaan. Tuulijärvellä näytti olevan moottorilla varustettu soutuvene liikenteessä. Noin tunti vierähti taukoineen tälläkin kannaksella ja sen jälkeen matka jatkui suoraan itään kohti vastarantaa. Lähestyessämme vastarantaa lähti sieltä pari kaveria tulemaan vastaan inkkarilla. Jutulla emme käyneet ja ei tullut seurattua että minne päin heidän matkansa jatkui. Rantauduttuamme (n. 14:35) oli aika lounas- ja kahvitauolle. Nyt olikin edessä pitempi maakannas, n. 1,8km, tosin matkalla kolme pientä tunturilampea, joiden yhteispituus on n. 550m. Nousuakin tälle osuudelle kertyy n. 40m.  

Noin klo 16 starttasimme eteenpäin, ensin ensimmäiselle lammelle, melonta sen yli, sitten seuraavalle ja vielä kolmannelle nousu. Nousu jatkui vielä hetken kolmannen lammen jälkeen. GPS laitteen mukaan korkeimmillaan olimme 180m:n korkeudella kun Tuulijärvi on n. 136m. Saavuimme Iso Rovijärven länsireunalla olevaan lahden pohjukkaan n. 18:30 ja tauon jälkeen jatkoimme vielä melontaa järven selän yli. Melontasuunta oli kaakkoon, kun tavoitteena oli kiertää vastarannalla olevan pitkän niemennokan eteläpuolelta sen taakse etsimään sopivaa leiripaikkaa. Vanha leiripaikka löytyi lahden pohjukasta pienen mäen nyppylän päältä. Päivän matka oli kuljettuna n. 19:40, sitten leirityminen ja ruokailu ja iltapuhteet. Reissukaveri kertoi että toisen jalan polvi oli alkanut päivän aikana vaivaavaamaan, joten sovimme että mietitään sen mahdollisia vaikutuksia reissun jatkosuunnitteluun seuraavana päivänä.

2. pv kuvat

 

31.7. Rauhallinen aamu, vastarannelle oli edellisenä iltana havaitun teltan lisäksi tullut vielä pari muutakin telttaa, jonkin matkaa edellisen pohjoispuolelle. Ehdotin kaverille että ollaan vielä toinen yö tässä samassa paikassa ja jos hän haluaa leputtaa jalkaansa niin minä voisin yksikseni käydä katsomassa hieman Routasenkurua. Noin klo 10:30 starttasinkin siihen suuntaan. Heti leiripaikan jälkeen kun jatkoin kohti lahden pohjoispäätä, sain ihastella pystysuoraa pahtaseinämää joka oli lahden pohjukassa. Lahden perältä vetäisin kajakin kapean kannaksen yli ja jatkoin kohti Iso Rovijärven itäpäätä. Siellä oli vastassa vain muutaman metrin levyinen kannas ja hetken päästä toinen samanlainen. Nyt olinkin jo Pikku Rovijärvellä, meloin sen itäpäähän. Sielläkin näytti olevan jonku teltta pystyssä. Jatkoin vielä kahden lammen verran melomalla itäänpäin kunnes tulin vedenjakalle, reilu 6km ja noin 2h. Jätin kajakin tähän ja lähdin siirtymään jalkaisin eteenpäin. Sain hyvän opetuksen menomatkalla, lähdin etenemään ensin valmista polkua pitkin, mutta sitten ajattelin että voisin vähän oikaista kulkemalla koilliseen. Huomasin olevani jossain jättiläisen temmellyskentässä, missä maaston korkeus vaihteli nopealla temmolla ja luonnollisesti valtavia kiviä ja kivikoita joka puolella. Palasinkin takaisin järvien ja purojen suuntaan. Ristijärven pohjoispuolella on lampi (138.4), sinne johtavan kurun pohjalla kulki polku ja siitä eteenpäin järven reunoja kierrellen pääsin Routasenkurun eteläpäähän. Järven (137.1) vastarannalla näkyi hieno kalliota pitkin virtaava vesi, jonka joku oli netissä nimennyt vesiliukumäeksi. Saavuin upeaan paikkaan (n. 1h patikoinnin jälkeen), yhteen hienoimmista missä retkilläni olen käynyt. Tästä kyseisestä järvestä vedet virtaavat kahdessa kallioiden välisessä uomassa pieneen lampeen joista ne sitten syöksyvät Routasenkurun eteläpäähän. Ihmettelin ja ihastelin paikkaa, tällä kertaa en edennyt pohjoiseen ylös kallioille, mistä koko Routasenkuru olisi ollut nähtävillä, jotain pitää jättää seuraavaan kertaan. Ihastelun, valokuvailun ja pienen välipalan jälkeen paluumatkalle n. klo 14:00. Tulomatkasta oppineena oikaisin suoraan kohti aiemmin mainitsemani kurun päätä ja siitä valmiita polkuja pitkin takaisin kajakille. Noin 15:15 melomaan, pieniä sadekuuroja pitkin päivää, mutta mukava keli meloa. Viereiset rinteet heijastuivat hienosti tyyneen järven pintaan. Samat ylitykset kuin tulomatkalla, nyt vaan alamäkeen. Noin klo 17 takaisin leiripaikalla, päivällinen, luonnon ihmettelyä ja oivallus että mitä jos vietäisiin ainakin toinen kajakki jo valmiiksi ylös tunturiin. Matka ensimmäiselle lammelle noin 300m mutta nousua lähelle 50m. Ennakkotiedustelun perusteella parempi reitti meni leiripaikan yläpuolella olevan kummun eteläpuolelta eikä puron vartta mistä lammen vedet valuivat. Maastosta löytyvät muoviset värilastut vahvistivat valintamme oikeaksi. Kun yksi kajakki oli viety niin totesimme että samalla menee myös toinen. Tälläkin kertaa tuli todettua että nousun jyrkkyys on paljon merkittävämpi asia kuin kuljettavan matkan pituus, jossain vaiheessa totesimme että ei mennyt nousu pelkällä nenähengityksellä, välillä piti haukkoa happea ihan suunkin kautta. 

 3. pv kuvat

1.8. Aamupala, noin klo 09:00 varusteet kantoon ja ylös tunturiin, edessä noin 1,5km matka Äälisjärvelle. Lammen rannalla varusteet kajakkeihin, melonta vastarannalle, seuraava lampi olikin niin pieni että veimme varusteet suoraan Äälisjärven pohjoispäässä olevan, luoteeseen pistävän lahden pohjukkaan. Huomasimme tulleemme ympäristöön mistä totesimme että olemmeko edes Suomessa. Maisema oli niin erikoinen että ajattelin olevani hienoimmassa paikassa mihin retkilläni olin tähän mennessä koskaan päätynyt. Vihreää tunturinummea, pystysuoria järveen päättyviä pahtaseiniä, harvaksestaan joitakin pieniä puita, tunturin rinteillä yksittäisiä valtavia kiviä. Jotenkin tuli mieleen Irlannin maisemat. Vielä kajakkien haku ja noin klo 12 olimme valmiina jatkamaan matkaa. Turkoosit vedet, aivan uskomattomat maisemat, niitä ääneen ihmettelimme. Vajaan tunnin melonnan jälkeen pysähdyimme pahtaseinän juurelle kahvin keitto tauolle. Noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti järven eteläpäätä, tavoitteena järven eteläisin kärki. Järven eteläpäässä länsirannalla näytti olevan joku kämppä ja eteläisimmän lahdenpohjukan pohjoispuolella toinen. 

Noin klo 15 jatkoimme lahden pohjukkaan virtaavan puron vartta varusteiden kantamisella lounaassa n. 500m päässä olevan tunturilammen rannalle. Kajakit vetäisimme siinä välissä olevalle kapealle lammelle ja meloimme ne tunturilamme vierelle ja pienen vetopätkän jälkeen olimme varusteiden luona. Kamat kyytiin ja melonta lammen eteläkärkeen. Sitten oli vielä edessä n. 1,5 km matka Surnujärven rannalle, joka sijaitsi n. 60 m alempana kuin missä nyt olimme. Lammelta nousu oli loivaa, varusteet selässä edeten yritimme arvioida että mistä kajakit olisi hyvä viedä. Pienen nousun jälkeen jyrkkenevä alamäki osuus. Kuljimme tunturilaakson länsireunaa, louhikkoa, liukkaita kiviä, isoja mättäitä jne. Näytti että itäreuna olisi helpompaa kulkumaastoa. Vietyämme varusteet järven rantaan palasimme takaisin laakson itäreunaa. Siirsimme kajakit maaston korkeimmalle kohdalle ja aloitimme siitä kajakkien vetämisen. Matka eteni alamäkeen vauhdikkaasti, vajaa 200m pitkän lammen kohdan meloimme sen yli ja vielä loppuveto, kajakit rannassa noin 18:40. Oli mielenkiintoista huomata kuinka lyhyellä matkalla luonto voi muuttua todella paljon. Nyt järven rannalla kasvoi jo vanhoja isoja mäntyjä, maisema oli vähän kuin Inarijärvellä, Surnupään tunturit näkyivät hienosti vastarannalla. Ajatus oli että melotaan vielä sopivaan leiripaikkaan ja maanaluslahdesta ajattelimme sellaisen voivan löytyä. Saimme niskaamme sopivasti sadekuuron vielä ennen perille pääsyä. En tiedä kenen tukikohta Maanaluslahdessa on mutta tuntuu erikoiselta että tällaisia tukikohtia voidaan rakentaa valtion maille. Saisinkohan luvan jos itse kysyisin? Iso kota, onneksi kuitenkin edes vähän värjäilty maastonväriseksi, aurinkokennot, moottorikelkka pihassa, ehkä jonkinlainen saunarakennuskin, viritystä siellä ja viritystä täällä. Lahden pohjukasta löytyi taas vanha leiripaikka. Virittelimme sateensuojaksi yhden tarpin ja laittelimme iltaruuan. Katselimme sopivat paikat riippumatoille, muuten majoittumiseen ei tuosta kohti olisi oikein löytynyt sopivia paikkoja. Kyselimme sateliittilähettimellä vähän säätietoja ja saimme "kuulla" että aamu on vähän sateinen, sitten keli poutaantuisi, ilta olisi hieno, mutta sitä seuraavalle päivälle kovaa, puuskissa vaarallisen voimakasta tuulta ja iltapäivälle vesisadetta. Eikä siinä vielä kaikki, sitä seuraavalle päivälle aamusta iltaan reipasta vesisadetta ja kovaa tuulta. Päädyimme että otamme tavoitteeksi edetä ennen tuota sadepäivää Suolistaipaleen autiotuvalle viettämään sadepäivää. 

4. pv kuvat

2.8. Sovitusti rauhallinen aamu hyvää säätä odotellen. Noin klo 10:30 liikkeelle, noin 4km melonta Surnujärven lounaispäähän, kajakit kantamalla seuraavaan (155.9) lampeen. Sitten kävelysillan ja poroaidan alta lasku Kivilompoloon. Oli helppoa huomata että miksi järven nimi oli Kivilompolo. Olimme miettineet vaihtoehtoisia reittejä, oikoreitti olisi ollut olemassa Huhujärven kautta, pari maakannasta siinä välissä, mutta ajattelimme että mielellään katselemme näitä järvien välisiä jokipätkiä vaikka se voisikin olla työläämpää. 

Kivilompolon eteläpäässä kannoimme varusteet (150.9) lammen rannalle, ensimmäisen pätkän laskujokea vedimme kajakit pienelle lammelle ja seuraavan pätkän laskimme kajakeilla varusteiden luo. Sitten olikin mukava keitellä päiväkahvit ison kivipaasin päällä. Tauon jälkeen meloimme järven eteläisimpään lahden pohjukkaan ja siitä varusteet kannaksen yli, sitten kajakkien veto perässä. Ilma oli tässä vaiheessa jo upean aurinkoinen. Noin klo 17:00 seutuvilla ohitimme Mellalompolon sen pohjoisosasta ja siirryimme Surnujoen koskiosuuksille. Vaikka vedet olivat melko alhaalla pääsimme laskemalla kaikki kosket Massalompoloon ja siitä edelleen Katoslompoloon. Juuri ennen Katoslompoloa tapasimme rannalla pari kalastajaa koiran kera ja jäimme  jutustelemaan. He olivat tulleet paikalle lentämällä lähes viikkoa aikaisemmin ja olimme ensimmäiset ihmiset ketä he tapasivat tulonsa jälkeen. Kalaakin olivat kuulemma saaneet mukavasti. Jutustelun ja koiran rapsuttelun jälkeen jatkoimme matkaa. Pari koskea ja yksi virtapaikka vielä ennen Hiitamolampea, minkä ohitimme n. 18:30. Koska tavoitteena oli seuraavana päivänä edetä Suolistaipaleelle niin päätimme nauttia upeasta ilmasta ja meloa niin pitkälle kuin tuntui hyvältä.

Karekkijärvellä poistuimme Surnujoen varresta kääntämällä suunnan Karekkijärven pohjoispäähän, kapeasta salmesta vielä lahden pohjukkaan, lyhyen kannaksen ylitys Määlijärven pitkän ja mutkaisen lahden pohjukkaan. Edessä vielä hyvä n. 7km melontapätkä Määlijärvi-Vellijärvi-Valajärvi. Valajärven lounaiskulmassa on pieni lahdenpoukama, minkä vierestä löytyi vanha leiripaikka meille yöpaikaksi, noin 21:40 oli päivän urakka takana. Todella upeassa säässä vierähti puolille öin ennenkuin asetuimme nukkumaan. 

5. pv kuvat

3.8. Heräsin yöllä noin klo 03 ja pääsin nauttimaan upeasta auringonnoususta. Sen jälkeen vielä rauhassa nukkumaan. Aamutouhut ja noin 9:40 liikkeelle, päivä alkoi varusteiden kantamisella Ahvenjärvelle kävellen Vinkkelijärven vierestä, maakannasta n. 1.1km. Kovin kivinen näytti tämänkin järven ranta olevan. Alkumatka yöpaikalta oli ylämäkeä niin vedimme yhdessä kajakit nousun päälle. Ennen Vinkkelijärveä oli kivikkoa ja kannoimme kajakit rantaan ja  meloimme tuon pienen pätkän järveä pitkin. Sen rannasta molemmat veti omat kajakkinsa Ahvenjärven rantakivikoille asti ja siitä taas kantaen rantaan.

Noin tunti vierähti tähän ensimmäiseen osuuteen, sitten n. kilometri melontaa, ja noin 250m vetomatka luoteen suuntaan Harrijärvelle. Rantautumispaikan lounaispuolella niemennokassa näytti olevan muutaman melojan leiripaikka. Vaikutti hiljaiselta, mutta heräilivät samalla kun meloimme heidän ohi. Sitten melonta Harrijärven länsipäähän. Maakannaksella olevan kummun ohitus sen eteläpuolelta, taas ensin varusteet ja sitten kajakit. 

  Hetekkajärven ylitys, sitten lasku Sorstijärvelle ja lopuksi kajakkien kantaminen Kyyneljärven eteläosassa olevaan lahden pohjukkaan minne saavuimme n. 13:30. Lahden rannalla sen pohjoisreunalla näytti olevan toinen melojien yöpymispaikka, isohko kota näytti olevan pystyssä ja pari kanoottia rannalla mutta väki ilmeisesti nukkumassa. Pidimme kahvitauon ennen kuin lähdimme jatkamaan reippaassa vastatuulessa kohti Kyyneljärven pohjoispäätä. Edessä oli noin 8km melonta voimakkaaseen vastatuuleen, yritimme hakea matkalla olevista saarista ja niemennokista vähän tuulensuojaa, noin 2,5h vierähti tuohon osuuteen. Sitten oli edessä muutama Kyyneljoen koski haasteena, ensimmäisestä vedimme kajakit ylös, välillä olevat kosket ja kävelysillan ja poroaidan alitus meni melomalla. Suolisjärvestä alkavan Kyyneljoen ensimmäisestä koskesta /(meidän viimeisen tälle päivälle) vedimme vielä kajakit naruilla ylös. Vielä oli edessä viimeinen haaste, ensin noin 500m sivutuuleen, missä aallon korkeus oli noin metrin luokkaa. Onneksi näissäkin olosuhteissa kajakki säilyttää hyvin vakavuutensa, sitten saimme hetken saarista suojaa. Vielä oli noin 600m pätkä vastaavissa olosuhteissa kunnes pääsimme kääntämään  suunnan myötätuuleen kohti Suolistaipaleen autiotupaa. Poroaidassa olevan aukon kiertäminen pohjoisreunasta ja melonta autiotuvalle. Juuri kun olimme tulossa perille, lähti tuvalta pari kaveria virveleiden kanssa kohti pohjoista. Vähän ennen klo 19 oli päivän urakka hoidettuna. Sadekin ehti loppumatkasta jo vähän alkaa, mutta melko kuivana olimme tästä päivästä selvinneet. Nyt kaikki varusteet sisälle kämppään ja ruuan laittoon. Kaverit palasivat myöhemmin takaisin, olivat käyneet läheisellä järvellä kokeilemassa kalaonneaan ja toivat tullessaan joukon komeita ahvenia joita pääsimme myöhemmin myös maistelemaan.

6. pv kuvat

4.8. Myrskypäivä ja meille lepopäivä luvassa. Ihan aamusta ei sade vielä alkanut mutta tuuli oli reipas ja puuskainen heti aamusta. Päiväunia, kirjan lukemista, lättyjen paistoa, mukavaa turinointia kämpässä olevien kesken. Maailman pienuuskin tuli taas kerran todistettua. Toisen kaverin kanssa löysimme yhteisiä tuttuja ja voi olla että joskus on ehkä jopa nähtykin työasioissa, sitä ei tosin kumpikaan muistanut. Sääennuste seuraavalle päivälle oli taas hyvä, tuuli piti kääntyä ja sade loppua. 

5.8. Aikainen herätys, aamupala, varusteiden pakkaus ja noin klo 7:30 olimme vesillä aloittamassa matkaa kohti autoa upeassa aurinkoisessa säässä ja myötätuulessa. Reilu 6km Suolisjärven länsirantaa seuraillen, sen jälkeen käännös Palolahteen. 

Siellä maakannaksen ylitys Kivilompoloon, sen ylitys ja seuraava kannaksen ylitys Kivijärvelle. Reilu 3km melontaa, kahvitauko, kannaksen ylitys. Ehkä pieni virhevalinta reitissä kun menimme lammen luoteiskulmassa olevan lahden pohjukkaan. Vesi olikin sen verran matalalla että lahden pohjukan suulla jäi kajakit pohjasta kiinni ja sain katkaistua melani kun väänsin sen kivien väliin.

 

Varamela käyttöön ja kajakkien veto matalikon yli. Seuraava kannas meni laskien, sitten pari ylitystä ja olimme Sollomusjärvellä. Sollomusjärven pohjoispäästä näytti olevan joku melomassa kanootilla meitä kohti mutta poikkesimme pois tieltä. Sollomuslompolon eteläpäässä on pieni kapea lahdenpoukama, mihin Sollomusjärven vedet virtaavat. 

Siitä oli helppo nykäistä kajakit yli ja olimme järvellä mistä reissun melontaosuus oli aloitettu. Suolistaipaleen autiotuvalla tavatut kaverit olivat aloittaneet oman reissunsa Semekurtan poroerotuspaikalle menevän tien ja laskujoen risteyspaikasta. Matka oli kuulemma ollut työläs, kun melomaan oli päässyt vain pätkiä, venetiet huonossa kunnossa ja maastot kivisiä. Silti olimme karttaa tutkien päätyneet ratkaisuun että etenemme nyt Sollomuslomposta vielä meloen poroaidalle asti. Juuri kun tulimme Sollomuslompolosta lähtevän joen suulle oli paikalta lähdössä kaveri kanootilla liikkeelle, hänellä oli tavoitteena Iso Rovijärvi. Taas rinkat selkään ja varusteet kannaksen yli, kajakit vetäen perässä. Seuraavan kannaksen läpi laskimme jokea pitkin, paikoin oli vähän ahdasta mutta hyvin siitäkin selvisimme. Vielä yksi pieni pätkä melontaa ja sen jälkeen makkaroiden paisto ja kahvin keitto. Kartan mukaan olimme arvioineet että jos etenemme poroaidan vierustaa noin 500m ja käännämme sieltä suunnan kohti erotusaitaa niin maasto pitäisi olla vähän kuivempaa. Veto/kantomatka täältä kautta noin 1km eli puolet lyhyempi kuin aloitusreitti. Vähän jouduimme kiertämään kosteimpia paikkoja mutta suunniteltu reitti toimi hyvin. Alkumatkan jyrkimmät nousut vedimme yhdessä kajakki kerrallaan mutta muuten molemmat veti omat kajakkinsa autolle asti. Reittivalinta ehdottomasti parempi kuin aloituksessa valitsemamme

tuplasti pitempi polku. Koko tuon pätkän saattoi hoitaa lenkkarit jalassa, ei tietoakaan kurakosta, kun vähän katseli kulkureittiään. GPS seurannan mukaan reissulle kertyi pituutta n. 130km, pääosin edestakaisin kulkemiset tulivat tuon päälle. Upea reissu tältä osin ohi, vielä saunan ja yöpaikan selvittely ennen pitkähköä kotimatkaa. 

8. pv kuvat 

Lyhkäiset kommentit: 

Värikoodattu melontareitti, aivan uskomattoman paksuja muovilastuja löytyy maastosta, itseä hirvittäisi jos ne olisi omasta kanootista. Alkumatkasta löytyi kaikkia värejä, mitä pitemmälle reissu eteni ja haastavammaksi vetopätkät muodostui niin värit väheni. Alkumatkan helpommilla osuuksilla toimii keltaisetkin kanootit. Sitten tulee valkoisten ja sinisten vuoro ja vihreällä kanootilla näyttäisi pääsevän pahimmistakin paikoista :).                                                                                                                    

Sollomuslompolo - Äälisjärvi välillä liikkuessa lentoliikenne tuntui olevan tosi vilkasta, joskus nettikeskusteluissa on syntynyt vaikutelma että se pörinä voi pilata jonkun reissun. Jos on lentomelulle allerginen niin tuonne ei kannata lähteä. 

Maakannasten ylityksissä keskinopeus ei ainakaan meillä ollut kovin korkea, se on hyvä huomioida päivämatkojen suunnittelussa. Varsinkin jyrkät ylämäkiosuudet on fyysisesti haastavia, niissä voi hyvin testata maksimisykkeensä. Nyt käytössä olevat kajakit kulki ilman kuormaa helposti olkapäillä, tasapaino löytyi hyvin kun toinen kantoi vasemmalla ja toinen oikealla olkapäällä. Kajakin paino on n. 25kg eli n. 12.5kg/kantaja. Muualla kuin kivikossa kajakit kulkivat hyvin liinalla vetämällä.

Myös Vätsäristä löytyy isoja järviä, niissä varsinkin inkkareilla meloessa on syytä huomioida tuulen voimakkuus, aallon korkeus nousee tuollakin helposti varsin korkeaksi.

Vanhoja leiripaikkoja tuntuu olevan hyvin tarjolla, pyritään käyttämään niitä samoja niin emme turhaan kuormita paikkoja aina uusilla leiri- ja nuotiopaikoilla.

Jälleen kerran osoittautui hyväksi "taktiikaksi" ruokien suhteen pakastaa etukäteen levitteet, paistinmakkarat, pekonit, juustot, tuoreet lihat yms. Sillä tavalla niiden säilyvyys paranee merkittävästi. Silloin voi mm. herkutella tuoreesta lihasta tehdyillä ruuilla reissun alkupäivinä.