Nojatuoliretkeilyä Käsivarren erämaassa, syksy 2025

 

 

 

Valmistautumista 

Olin tammikuussa jutulla kaverin kanssa joka on viime vuodet harrastellut retkeilyä, mutta vain lyhyempiä reissuja. Laitoin melkein heti keskustelun jälkeen hänelle viestin että kiinnostaisiko lähteä elo-syyskuun vaihteessa mukaan Käsivarteen tehtävälle noin viikon vaellukselle. Myönteinen vastaus tuli nopeasti ja siitä se sitten reissun suunnittelu lähti käyntiin. Kun alue on itselle hyvin tuttu niin alustava reissusuunnitelma syntyi nopeasti, jonka lähetin kaverille kommentoitavaksi/arvioitavaksi, hän kun ei ollut retkeillyt Käsivarren alueella koskaan aiemmin. Reissusuunnitelman hahmottelussa oli ajatuksena saada retkeillä pääosin muualla kuin, omissa ajatuksissani ruuhkaisella, Kalottireitillä ja saada käytyä kuitenkin muutamilla tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla hienoilla paikoilla. Nyt kun reissu on takana ja vertasin toteutunutta reittiä tammikuussa tekemääni suunnitelmaan, niin ero on markinaalinen. Ensimmäisen päivän osalta korjasin vähän menoreittiä miellyttävämmin kuljettavaan maastoon ja Govdosgaisin huiputus jäi tekemättä, juuri sille suunnitellulle päivälle sattui sumuinen ja myös osin sateinen keli. 

Mukaan otettavista varusteista kävimme yhden keskustelun etukäteen ja ruokailujen osalta sovimme että noudatetaan  minulle tutuksi tullutta tapaa,  molemmat huolehtivat itse aamu- , ilta ja välipalat ja kumpikin valmistaa puolet reissun pääruuista. Lisäksi meillä oli hyvin kahtena päivänä menomatkalla vielä pohtia yhdessä reissulle otettavia varusteita. Reitti oli mietitty niin että majoittuminen tapahtuu teltoissa ja sovimme että majoitumme omissa teltoissa, olihan minulla lisäksi mukaan lähdössä Isku-koira.

Tulomatka 

Torstai 28.8.

Viime vuosina on  pohjoisen reissuille tullut hyvin vakiintunut kulku malli. Perille ei ole kiirettä vaan mennään rauhassa nauttien jo matkalla. Iltapäivällä kaveri ajoi pihalleni ja nostimme varusteeni hänen matkailuautoon ja nousimme Iskun kanssa kyytiin, matka kohti Kilpisjärveä alkoi ja lomatunnelmat oli korkealla. Sääennuste näytti tässä vaiheessa reissun alkuosaan hyvää säätä, torstaille todella rajua vesisadetta ja perjantaille vielä sadepäivää. Olimme jo etukäteen sopineet poikkeavamme Jyväskylässä Kärkkäisellä, kaveri oli tilannut sieltä vielä jotain retkeilytarvikkeita. Esittelin matkalla hänelle mukanani olevan retkituolin ja vastaava lähti hänen mukaansa tältä kauppareissulta. Ajo Kempeleeseen, missä yövyimme. Tavoitteena oli lähteä maastoon vasta lauantaina, niin meillä oli hyvää aikaa edetä lomasta nauttien.

 

Perjantai 29.8. 

Autossa yöpyminen ja omatoimi aamupalan jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Sopivasti taukoillen seisoimme iltapäivällä Kilpisjärven lähellä liikennevaloissa (tietyömaa). Kävimme tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen Kilpishalliin ja erityisesti sen lihatiskiin. Sen jälkeen soittelin paikalliselle ystävälleni, että sopisiko tapaaminen. Olin varannut mukaan jotain, jonka olin ajatellut hänelle lahjoittaa. Olin nimittäin saanut joskus yli 10 vuotta sitten "pelastettua" kaksi pientä taulua, jotka on maalattu rintamalla Käsivarressa Lapin sodan loppuaikoina. Toisesta taulusta olin löytänyt jopa kuvan sotapäiväkirjojen liitteistä. Toisessa taulussa näkyy Saana tunturi ja Kilpisjärvi ympäristöineen ja toinen on maalattu vähän alempaa. Siinä on Nunas tunturi ja Lätäsenon maastoa. Oli mukava päästä lahjoittamaan nämä yli 80 vuotta vanhat taulut henkilölle, jonka tiedän ymmärtävän niiden arvon. Nyt ne taulut pääsevät mielestäni juuri oikealle henkilölle ja oikeaan paikkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan saako hän historiaa tuntevien ystäviensä kautta vielä lisää tietoa tauluista ja niiden tekijästä. Loppuilta autossa vielä varusteiden läpikäyntiä, viimeisenä keskustelun aiheina kengät ja nojatuolit, mitä lähtee mukaan ja mitä jätetään autolle.  Tuoleissa kyseessä vajaan kilon painoinen ratkaisu, lopputulos oli että jätin kumisaappaat autoon mutta nojatuolit lähti molemmille mukaan. Autosta oli hyvä seurata kun rinkkaselkäisiä vaeltajia lähti useita kohti tuntureita ja maailman pienuuskin taas kerran tuli todettua. Hyvän ystäväni jo aikuinen ja nykyisin pohjoisessa asuva tyttö tuli parkkipaikalle ja hetkellisen sanan vaihdon jälkeen hän lähti koiransa kanssa viikonlopuksi tunturiin.

Lauantai 30.8.

Aamupala ja lähtö n. 8:30 upeassa säässä, Iskulle omat laukut selkään ja meille rinkat pykälään, nousu hyvää reittiä pitkin Tsahkal-järvelle, jossa näytti kodan yms. lähellä olevan pari yöpyjien telttaa. Jatkoimme matkaa kohti Tsahkal-järven itäpäätä, mistä löytyi seuraavat telttailijat. Siitä sitten erkanimme Kalottireitiltä, lähtien polkua pitkin kohti Termisjärveä. Reilu tunti lähdön jälkeen tauolle ja istahdimme ensimmäisen kerran tällä vaelluksella nojatuoleihimme ja oli helppo todeta, tehtiin hyvä päätös. Jonkin verran puolen päivän jälkeen olimme edenneet Marjajärvien seutuville. Juuri ennen Paihkasjärveä tuli vastaan kolme vaeltajaa. Paihkasjärven itäpään seutuvilla käänsimme askeleet pois polulta kohti Paihkasjärven itäpäätä. Noin klo 15 seutuvilla keittelimme päiväkahvit Paihkasjoen eteläpuolella ja sen jälkeen jatkoimme nousua tunturiin. Noin klo 16 olimme tunturissa Termisjärveen laskevan puron läheisyydessä n. 740m:n korkeudessa ja aloimme katsella teltoille sopivaa paikkaa. Vajaa 20km patikointia ja n. 250m nousukorkeutta. Kohta olikin teltat ja nojatuolit pystyssä ja aloitimme päivällisen valmistelun. Illan aikana kiertelimme lähiympäristössä ja nousimme myös Paihkasvaaran suuntaan vajaan kilometrin niin että maisema avautui hienosti Ailakkajärven ja Peeravaaraan suuntaan. Leiripaikalta oli hyvät näkymät Jollanoaiville sekä Saanaan suuntaan. Jollanoaivin rinteet poikkeaa mielenkiintoisesti ympäristöstään, johtuen varmaan siellä olevasta rakkakivikosta. Iltapalan ja nojatuoli istumisten jälkeen oli aika siirtyä nukkumaan ensimmäinen yö teltassa.

 lauantain kuvat

Sunnuntai 31.8.

Aamulla teltasta herätessä huomasi että yöllä oli ollut pieni pakkanen. Valmistelimme aamupalat rauhassa ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Seuraava tavoite oli Termisvaarassa oleva Seitakivi, rinkat pykälään ja nousu tunturiin jatkui, vajaat 2km ja noin 100m nousun jälkeen olimme tavoitteessa. Tauon paikka, Seitakiven vierestä löytyi poron sarvia ja kolikoita yms sinne jätettyjä lahjoja. Tauon jälkeen nousu jatkui, vajaa kilometri ja ehkä n. 60 nousumetriä, suunnan muutos maaston mukaisesti noin itään ja sitten koilliseen. Tavoitteena oli Termisvaaran huippujen väliin muodostuva laakso ja siellä virtaileva puro, minne saavuimme n. klo 11 seutuvilla. Kahvitauko ja vähän ympäristön tarkastelua, läheltä löytyi joku ihmisten tekemä kivirakennelma. Mietin että olisiko se ollut teltan tuulisuoja, juuri ja juuri sen sisäpuolelle olisi yksi ihminen sopinut makaamaan. Tauon jälkeen suunta kohti Termisvaaran itäisempää huippua, sieltä puolen kun löytyy mielestäni paremmin näkymät Termisjärvelle. Rinteessä oli paikoin rakkakivikkoa mutta hyvää kulkumaastoakin sieltä löytyy, sopivasti vähän kierrellen löytyi ihan hyvä nousureitti. Laskeuduimme huipun ohi Termisjärven puolelle niin että saimme hyvän näkymän Termisjärven autiotuvalle, Salmikuruun ja Jollanoaivin rinteille. Kuvailemassa olimme siellä noin klo 13 seutuvilla. Päivän nousut alkoi olla plakkarissa, olimme nyt lähes 300m korkeammalla kuin missä olimme yöpyneet. Palailimme takaisin maastoon jätettyjen rinkkojen luo ja pikku tauon jälkeen jatkoimme kohti seuraavaa valitsemaani maisemakohdetta. Termistunturin itäpuolella on Dierbmesgobejavri, mistä laskee Bollosjohka "halkaisten" Bollun länsipuolella olevan tunturin upeasti S-kirjaimen muotoisella kurulla. Valokuvin paikkaa on vaikea kuvata, mutta suosittelen sulan maan aikaan siellä vierailemaan, talvella siellä taitaa olla melkoiset lumilipat. Joen alussa on mukavat pienet putoukset josta joki painuu kuruun ja samalla kurun reunat "nousevat" ylöspäin. Joen rannalla kosken kuohuja kuunnellen oli hyvä keitellä kahvit ennen päivän viimeistä siirtymää. Tauon ja maisemien ihastelun jälkeen rinkat vielä kerran pykälään, suunta pohjoiseen. Pieni nousu tunturiselänteelle ja laskeutuminen Termisjoen varteen Kutturajärven itäpuolella olevan järven itäpuolelle, mistä löytyi hyvät telttapaikat yöpymiseen. Leiripaikan vierestä oli helppo käydä jo ennakkoon katsomassa aamua varten kosken ylityspaikka. Joki näytti olevan helpohkosti ylitettävissä kiviä pitkin askeltaen useammastakin kohdasta. Upea ilta, maaruskan värejä alkoi näkyä jo mukavasti ympäristössä ja laskevan auringon värit toivat värimaailmaan vielä oman lisänsä. Kuten olin jo ennakkoon olettanutkin, näissä maastoissa ei taida kovin usein olla vastaantulijoita, ei nytkään ketään. 

 sunnuntain kuvat

Maanantai1.9.

Taas pakkasaamu, maa oli aamusta vielä kuurassa ja Iskun ruoka/vesikupissa oli jäätä. Aamupala ja leirin purku. Hieman klo 09 jälkeen pääsimme liikkeelle, ensin joen ylitys ja suunta kohti Kaitsajokilaaksoa. Laakson reuna-alueella on paikoin tiheähköä koivikkoa ja rakka-alueita, niin se ohjaa helposti kulkijaa eri suuntiin kuin mitä ajattelee menevänsä. Ajauduimmekin hieman ylemmäs mitä olin reittiä kartalle suunnitellut ja jouduimmekin useaan kertaan ylittämään rakkakivikoita, noin tunti etenemistä ja pikku tauko. Reilut 2h ja pääsimme kahvitauolle Kaitsajoen rannalle. Tähtäilin kulkumme jokirantaan sille seutuville, mistä joki lähtee voimakkaammin laskemaan alarinteeseen, kun oletin että joen ylityskin onnistuu sieltä. Syyskuu mutta keli oli kuin heinäkuussa. Ilma oli todella lämmin, istuskelin koko tauon ajan ilman paitaa. Veden kiehumista odotellessa kävin etsimässä joen ylityspaikkaa. Kahvipaikan läheisyydestä se myös löytyi, missä pääsisimme kiviä pitkin ylittämään joen. Tauon jälkeen suunta Kaitsajärven itäreunalle, siitä kapeaa kannasta järvien välistä ja sen jälkeen koukkaus vähän itään kosteimman alueen ohi. Tavoitteena oli mönkijäura, jolle saavuimme Juovvavarrin lounaiskulmassa, hyvä syy pitää pikku tauko. Vajaa 4 km jatkoimme mönkijäuraa pitkin ja sen jälkeen saavutimme Japmajärven suuntaan laskevan laakson ja jatkoimme siitä suurinpiirtein korkeuskäyrien mukaisesti pohjoiseenn. 1.5km. Voisiko maastoa kutsua Kahperusvarrin alarinteiksi? Parin pienen järven vierestä (732.4m) ja vielä yhden pienen selänteen ylitys ja loppulasku osin louhikossa noin kilometrin päässä olevalle pienelle järvelle (690.2m) Saivaaran kaakkoispuolelle. Teltoille löytyi hyvin paikat ja pääsimme päivällisen valmistukseen edelleen upeassa auringonpaisteessa. Päivällisen jälkeen n. klo 19 seutuvilla lähdimme vielä kiipeämään kohti Saivaaraa. Unelma keli tunturin huiputukseen, auringon paisteessa eikä pienintäkään tuulen virettä. Huipulta avautuu upeasti Meekon seutu sekä koko Porojärven laakso, sanoisin että tämä on yksi niistä Käsivarren paikoista josta avautuu Käsivarren upeat maisemat jokapuolelle. Jos aikataulu sallii, niin ei kannata vain kävellä ohi. Kävelimme ensin Saivaaran huipun länsipäähän katselemaan maisemia Meekon suuntaan. Kaikki Meekon- ja Porojärven laakson järvet peilasivat maisemia peilityyninä. Reissukaverini sanoikin että ensi kerralla pystytän telttani tänne. Noin puolituntia vietimme aikaamme huipulla ja lähdimme paluumatkalle. Nousu ja lasku huipulta on niin jyrkkä että täällä korostuu Iskulle opetettu taito kulkea käskystä ohjaajansa takana. Ilta oli tällä kertaa lämmin ja vaikutti että yöstäkin tulee nyt jo vähän lämpöisempi. Leirissä upeassa maisemassa ja todella upeassa säässä nojatuoleissa istuen voi helposti todeta, voisiko ihmisen asiat olla enää paremmin. Ja olihan vielä illan ohjelmassa ensimmäiset lättykestit, paistelin meille kohtuullisen läjän lättyjä jotka syötiin mansikkahillan kera. Piekanakin näytti olevan iltaruokaa katselemassa laskeutuen välillä Saivaaran pahtaseinälle istuskelemaan. 

maanantain kuvat 

Tiistai 2.9.

Ennen klo 07 olimme jo hereillä ja kohta aamupalan kimpussa. Kostea ja sumuinen aamu, sumulautta näytti leijuvan Porojärven laakson päällä. Tällä kertaa olimme liikkeellä jo n. 8:40 seutuvilla. Nyt suunta oli luoteeseen. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys heikko, katselinkin alkumatkasta vähän suuntaa kompassista. Saavuttuamme kalottireitin kohdalle, näkyi hieman alemapana rinteessä olevan yksi teltta ja Meekon suunnasta reittiä pitkin oli yksi vaeltaja jo nousemassa Kalottireittiä ylämäkeen, samoin Meekon varaustuvan ympärillä näytti olevan joitakin ihmisiä. Jatkoimme Meekon eteläpuolelle Bierfevaggin laaksoon ja lähestyimme pikku hiljaa Bierfejohkaa, tavoitteena oli "törmätä" jossain vaiheessa taas mönkijäuraan. Ennen joen ylitystä istahdimme tauolle jokitörmälle. Joen vesi näytti kirkkaalta mutta samaan aikaan kuitenkin ikään kuin samelta. Johtuneeko pohjakivien väristä? Joen ylitys oli helppo tehdä hieman mönkijäreitin alavirran puolelta, se onnistui vaelluskengissä kiveltä kivelle askeltaen. Toisen kerran taukoilimme vielä ennenkuin lähdimme nousemaan Meekon länsipuolelta tunturiselänteen yli. Tuuli kävi kohtuu voimakkaana selän takaa mutta tauolle löytyi uran länsipuolelta sopivasti suojainen pieni painanne tauoan aikaiseksi suojaksi. Nousu ylös Lassavarrin ja Meekon väliseen tunturisatulaan. Tunturiselänteeltä näki hienosti Pitsuskönkään ja sen alapuolisen syvällä kalliouomassa kulkevan joen. Samoin Pitsusjärvi näkyi sinne hyvin. Tunturisatulan ylityksen jälkeen edelleen mönkijäuraa, sen vasemman puoleista uraa Urtasjohkan rannalle Vuomakasjärven länsipuolelle. Katsoimme että kun siirrymme vähän mönkijäuralta sivuun pienen lahdenpohjukan toiselle puolen, niin pääsemme kahlaamaan joen matalassa vedessä. Nyt kuitenkin oli ensimmäinen kahlaus, missä piti ottaa vaelluskengät pois jalasta vaikka kahlauksessa ei veden korkeus ollut kuin n. nilkkoihin asti. Ylityksen jälkeen nousimme hieman jokivartta länteen päin ja jäimme kahvitauolle upean kosken kupeelle, kello oli n. 13:40 seutuvilla. Tauon aikana vastarannalle ilmeistyi pari vaeltajaa, hakivat myös joen ylityspaikkaa. Jälkikäteen kuulimmekin heidän ylittäneen joen mönkijäuran kohdalta, jossa vettä on vähän enemmän kuin meidän valitsemassa ylityspaikassa. Ilman rinkkoja lähdimmer katsastamaan Pitsusköngästä. Virkapostilaatikko oli tutusti paikoillaan poliisien kämpällä, mutta eihän meillä sinne mitään postia ollut toimitettavaksi. Nousimme Pitsusjoen vartta ylöspäin ihmetellen upeaa joen kanjonia ja virtaavan veden kuohuja. Pitsuskönkäälle tullessa oli kosken toisella puolen taukoa pitämässä pari ihmistä. Aikamme katseltua ja kuvailtua lähdimme paluumatkalle, taisin löytää paluumatkalla alueen ainoan viranomaisten valvoman uimapaikan. Rinkat pykälään ja kohti Urttas-hotellia, parisen tuntia oli vierähtänyt tauon ja Pitsuskönkäällä käyntiin aikaa. Ja noin parituntia vierähti vielä patikoidessa Urtashotellille. Siellä olikin aiemmin päivällä näkemämme kulkijat, he olivat löytäneet teltoilleen paikat Urttashotellin yläpuoliselta "tasanteelta".  Katselimme kämpän järven puolelta teltoillemme paikat ja laitoimme ne pystyyn. Sen jälkeen olikin vuorossa taas päivällisen teko ja tutustuminen luonnollisesti paikalliseen nähtävyyteen eli Urttashotelliin. Jotkut kanssa kulkijat olivat vähän sisustaneet kämppää, se oli saanut uuden pöytäliinan ja uudet verhot. Paikalle saapui vielä Lossun suunnasta kaksi miestä, jotka aikansa telttapaikkoja katseltuaan päättivät pystyttää omat telttansa hotellin itäpuolelle. Kämpältä n. 300m koilliseen tulee Govdosgaisin rinteiltä laskupuro alas järvelle. Lähdimme katsomaan sitä vähän lähempää ja kaveri reippaili jyrkän nousun yläpuolelle. Leiripaikassa oli nojatuolit taas aktiivikäytössä, kuten aikaisempinakin iltoina. Taas hyvissä ajoin nukkumaan kun olimme sitä ennen nauttineet vähän iltapalaa.

tiistain kuvat 

Keskiviikko 3.9.

Sumuinen aamu, suunnitelmissa ollut Govdosgaisin huiputus oli helppo jättää tekemättä, pilven alareuna leijaili nimittäin todella alhaalla. Aamupalan jälkeen teltat ja varusteet rinkkaan ja kohti Lossujärveä. Saamiemme sääennusteiden mukaan oli torstaille odotettavissa kovaa vesisadetta. Suunniteltu reitti oli sellainen että Norjan puolella siinä olisi useampi kilometri louhikkoa tai kuten vaelluskaverini jo aiemmin oivalsi, laatoitettuja polkuja, joissa osa laatoista on vähän huolimattomasti aseteltu. Ajatus oli että ehtisimme ylittää nuo louhikot ennen tulevia vesisateita. Eli reittisuunnitelman mukan Lossun tuvalta Norjan puolelle, siitä nousu Gieddeoaivin huippujen väliin ja sieltä edelleen etelään päin tavoitteena siellä oleva upea tunturilaakso. Urttashotellin ja Lossujärven välinen polku on paikoin aika kostea ja mutainen mutta maisemallisesti upea. Muutama tauko ja lähestyessämme Lossun tupaa näimme että vastaan on tulossa yksi vaeltaja. Pysähdyimme keskustelemaan ja hänellä oli tuoreempia sääennusteita. Hän kertoi että illalla n. klo 18 alkaa vesisade ja seuraaville päiville sää taas paranee. Loppupyrähdys Lossun tuvalle. Pidimme kunnon tauon tuvalla ja sen jälkeen matka jatkui kohti Norjaa. Ensimmäinen sadekuurokin tuli, sen verran jo satoi että laitoimme sadekamppeet päälle. Poroaidan alitus ja siitä Norjan puolen Lossun kämpälle. Norjan puolen kämppä oli nyt jo ennakkotietojen mukaisesti jykevästi lukittu. Jostain ihmeellisestä syystä joillakin vaeltajilla on joku ihmeellinen tarve aiheuttaa ongelmia kaikille sotkemalla paikkoja. Kiitoksena siitä nyt tähän tupaan ei enää kukaan vaeltaja pääse suojaan. Kiitos joidenkin typerysten. Pätkän matkaa menimme Didnun suuntaan menevää polkua mutta varsin pian aloitimme nousun tunturiin. Ihan ok maastoa kun vähän katseli reittiä. Pieni sadekuuro oli mennyt ohi ja eka tauolla laitoin sadeviitan takaisin rinkkaan. Ylempänä tunturissa tuli "pelkäämäni" louhikotkin vastaan mutta ne oli vielä hyvin kuljettavissa. Tunturinsatulan korkeus on lähes 1000m:n korkeudessa. Sieltä lasku Bajit Gahkkojärven (897m) itäreunalle. Sitten uusi nousu seuraavaan tunturisatulaan jonka korkeus on lähes yhtä korkealla kuin edellinen satula. Tämä väli on varsin louhikkoista. Täältä ylhäältä tavoitteena oleva laakso avautuukin jo hienosti ja laakson pohjassa olevat Nigosjärvet näkyy hyvin. Klo oli 17:45, edessä loppulasku ja suunniteltu leiripaikka jo näkyvissä, kun "vastuksena" ollut reipas vastatuuli sai kaverikseen sen ennustetun vesisateen. Onneksi tämä rinne on jo helposti kuljettavaa maastoa. Reissukaverilla oli kuoriasu päällä ja hän kysyikin että laitanko sadeviitan vielä päälle, mutta päätin että eiköhän nyt vain kiirehditä etsimään telttojen paikkoja. Vielä pieneksi kiusaksi meille "törmäsimme" hyvään lakkapaikkaan rinteessä, mutta ne jäi vielä sinne. Noin 18:15 kohtuullisen märkänä sitten katselimme järven rannalta teltoille paikkoja. Tuuli lienee ollut reilusti yli 10m/s mutta nopeasti saimme teltat pystyyn ja sovimme että tälle illalle voi olla helpompaa kun kumpikin huolehtii itse omassa teltassa ruuat itselleen. Vedet piti vielä hakea,  mutta sen jälkeen olikin mukava teltan suojassa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja aloittaa ruuan valmistus. Ja on se vaan hienoa kun on sellainen reissukaveri tuo Isku että saatoimme viettää aivan rauhassa levähdellen 12 tuntia yhtä jaksoisesti teltassa. Tuulta ja sadetta tuntui riittävän, vielä yölläkin sateli vettä.

keskiviikon kuvat 

Torstai 4.9. 

Sumuinen aamu, mutta sen verran oli näkyvyyttä että tämän leiripaikan  koillispuolelta tulevan puron hienot putoukset olivat näkyvissä. Aamupalan jälkeen lähdimmekin katselemaan putouksia ja sen jälkeen lähdimme katsomaan että löytäisimmekö illalla näkemämme lakkahillat. Ja nehän löytyi, keräsimme n. 1.5L lakkahilloja pussiin illalle suunniteltu lättykestitystä varten. Leiri kasaan ja kohti etelää. On oikeastaan kolme syytä miksi pidän tämän laakson kautta kulkemista hyvänä vaihtoehtona: yksi syy on se että laakso on pääosin hyvää kulkumaastoa. Järveltä lähdön jälkeen on vielä jonkin matkaa ns. laatoitettuja polkuja, mutta vastavuoroisesti on myös hienoa tunturinummea. Toinen syy on että täältä laaksosta avautuu upeat maisemat kaakon suuntaan, esim Termisvaara, Salmivaara, Salmikuru ja Salmijärvi näkyvät tänne laaksoon hienosti. Ja kolmas syy on että täällä laaksossa saa yleensä vaeltaa "rauhassa", eihän siellä ketään muita ole oikeastaan koskaan näkynyt. Mutta vesisateessa en lähtisi ylittämään noita tuntureiden välejä, niin paljon siellä on niitä huolimattomasti aseteltuja laattakiviä "polulla". Siirryimme jossain vaiheessa Aldojohkan länsipuolelle, kun oma mielikuvani on että Buolvirjohka kulkee sen verran syvässä uomassa että sen ylittäminen voi olla haastellista. Joen itäreunalla juuri ennen jokien yhtymäkohtaa oli poromiehen kotapuut pystyssä ja sen vieressä poromiehen "kämppä". Jokien yhtymäkohdan jälkeen kahlasimme kiveltä kivelle joen toiselle puolen pidimme kahvitauon. Sitten päivän viimeiselle etapille nousemaan Deamadanvarrin yli kohti Saarijärven autiotupaa. Alitimme poroaidan, joitakin kiirunoita pyöri "jaloissa" ja hetken päästä pääsimme ihailemaan maakotkan upeaa kaartelua yläpuolellamme. Sekä varaus- että autiotuvan puolella näytti olevan kanssakulkijoita. Katselimme ensimmäiseksi teltoillemme paikat jotka löytyivätkin aika lähelta autiotupaa. Reissun helpoin päivämatka, taisi jäädä matka hieman alle 10km ja olimme tuvalla hyvissä ajoin iltapäivällä. Reissun viimeinen iltapäivä ja ilta. Kämpällä joitakin kanssakulkijoita ja teltoissa majoittuvia myös näytti tulevan lisää. Pääosin väki tuntui olevan Haltilla kävijöitä. "Kämppävieraiden" pyynnöstä kävin hakemassa myös Iskun kämppään sisälle. Jokainen vuorollaan valmisteli ruokiaan. Itse en ole kovin innokas tuomaan koiraa sisälle vilkkaalla tuvalla. Nytkin jouduin aina kun joku uusi tulija tuli sisälle, kysymään että onko ok pitää koiraa tuvassa. Yksi teltoissa majoittuvan neljän miehen ryhmästä tuli jo etukäteen kämpälle. Hän mainitsi että yksi heidän ryhmästään kokee koirapelkoa. Kun loput miehet tuli sisään niin siirsin Iskun takaisin terassille että jokainen kämpässä oleva saisi nauttia kämpässä olosta ilman pelkoja. Ruuan syömisen jälkeen oli vuorossa lättykestit. Olin joskus saanut lahjaksi mustikkalättytaikinaa ja nyt oli sen testauksen aika, tosin lisäsin taikinan sekaan myös perinteistä lättytaikinaa. Paistelin lätyt ja saimme tarjota kaikille kämpässä oleville lättyjä, lakkoja ja mustikoita. Lakkahilloja oli niin paljon että sitä jäi kattilaan vielä seuraavalle aamulle. Monenlaista tarinaa sai kuulla kämpässä. Ulkona lämpötila oli noussut jo varsin korkealle, varmasti oltiin jo n. 15 asteen tietämissä. Hyvissä ajoin siirryimme Iskun kanssa telttaan, vasta teltassa huomasin että kello oli vasta n. 20 mutta mukava oli rauhoittua reissun viimeisenä iltana ja olihan meillä myös ajatus että aamusta lähtisimme hyvissä ajoin kohti Kilpisjärveä. Telttaan kuuli kyllä hyvin että lisää vaeltajia kertyi alueelle, kämpän ovi narahteli pitkin iltaa ja puheen porinaa kuului eri puolilta. Todella lämmin yö tuntui olevan tulossa.

torstain kuvat 

Perjantai 5.9.

Aikaisin aamusta noin klo 06 ylös, muitakin aikaisin nousseita näytti olevan jo liikkeellä. Taisi olla ainakin neljä telttaa vielä noussut alemmas järven rantaan ja tupaankin oli tullut muutama uusi kulkija. Kämpässä aamupalan laitto ja syönti. Kanssakulkijat hoitivat omat "velvoitteensa" ja loputkin lakkahillat päätyivät kattilasta kulkijoiden vatsaan. Rinkat taas selkään nokka kohti Kilpisjärveä. Jotenkin polku tuntui vieläkin kivisemmältä kuin mitä se edellisen kerran muistoissa oli. Ehkä jonkinlaista haikeutta mielessä mutta mukava oli pikkuhiljaa siirtyä kohti kylää. Tsahkaljärven itäpäähän jäimme vielä nauttimaan reissun viimeiset kaakaot. Pari telttakuntaa näytti siinä yöpyneen ja olivat aamutouhuissa. Tauon aikana ohitsemme kulki useita kulkijoita ja jostain tunturista päin tuli myös pari vaeltajaa. Sitten loppupätkälle, taas Tsahkaljärven kodan seutuvilla oli joitakin yöpyjiä ja loppulaskussta tuli vielä useita kulkijoita ja joitakin koiria. Laskeskelinkin että viimeisen kahden kilometrin matkalla taisimme nähdä yli 30 muuta kulkijaa. 

perjantain kuvat 

 Jotkut valokuvista on reissukaverin kuvaamia ja pääosin kuvista löytyy myös sijaintilinkki niin voi katsoa missä kuvat on kuvattu. 

Laplands hotelliin pesulle, Haltinmajalle lounaalle ja auton keula kohti etelää. Oli hieno reissu ja aivan uskomattoman hieno sää.  Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavia nojatuoli reissuja. 

 Koko reissun kuva albumi

 

Perinteet vaativat retkeilyä

 Tutkistelin blogiani ja vuonna 2016 heinäkuussa tein ensimmäisen ns. kesävaelluksen, 2017 ensimmäisen melontavaelluksen Inarille. Sen jälkeen olen yhtä kesää lukuunottamatta ollut vaelluksella heinä-elokuun vaihteessa. 2017 vuodesta lähtien reissuihin on sisältynyt enemmän tai vähemmän melontaa, suuntana Inarinjärvi ja Vätsäri. Viime vuoden Vätsärin reissulla alkoi tympimään kun olet paljon kehutussa erämaassa mutta käytännössä joka päivä kohtaat enemmän tai vähemmän ihmisiä, jotka ilmeisesti myös ajattelevat olevansa erämaassa. Siitäpä sitten pohdintaa että minne sitä seuraavaksi menisi.

2015 tein lyhkäisen reissun pohjois Posiolle kahden koiran kanssa:  Vaikka reissu oli lyhkäinen niin siitä jäi hyvät muistot. Retki suuntautui alueelle mihin liittyy muutenkin perinteitä. Jos oikein muistan niin isäni on tehnyt samalle alueelle kalastusreissun 1960 luvulla ja jo edesmennyt isäni veli on viettänyt tällä alueella aikaa luonnossa, kalastellen ja varmasti myös metsästellen niin paljon että hän tunsi tämän erämaisen alueen ns. paremmin kuin omat taskunsa. Itsekin pääsin häneltä kuulemaan monia tarinoita tältä alueelta ja velipoikani pääsivät tekemään hänen kanssaan tänne alueelle lyhkäisen reissun vielä hänen viimeisinä elinvuosinaan. 

Eli ehdotin edellisen vuoden reissukavereille tätä retkikohteeksi, alueelta löytyy paljon mielenkiintoisia paikkoja, kuten tuo edellinen kertomus alueesta kertoo. Siellä retkeily on selkeästi helpompaa kuin mitä se oli viime vuosina ollut Vätsärin maisemissa. Reissuaika lyötiin kalenteriin, viimeisen viikon aikana joutui toinen kaveri luopumaan reissuun lähdöstä mutta Jaskan ja Iskun kanssa lähdimme reissua toteuttamaan. 

Kylmästä alkukesästä johtuen oli vähän "pelkoa" että maastossa voisi olla itikkaa, kun edellisten vuosien reissuilla niistä ei ole juurikaan ollut haittaa. Perjantaina 25.7. lastasimme tavarat autooni, olin hankkinut yhden packraftin lisää, koska halusin ottaa Iskun tälle reissulle mukaan. Osan retkimuonista olimme hankkineet etukäteen (kuivatut lihat, pakastetut tuoreet lihat ja makkarat yms) mutta loput ruuista hankimme Posion keskustasta. Siellä päätin helteistä johtuen varata mukaan jotain sellaista syömistä, mitä en ole koskaan ennen vaellukselle kantanut, suolakurkkuja. Ajelimme tulevan retkeilypaikan läheisyydessä olevalle kesämökillemme yöksi, josta oli sitten hyvä lauantai aamuna siirtyä maastoon. Kesän hellejakso oli jo hetken ollut päällä ja jännitimme että kuinkahan maastopalovaroitusten kanssa käy, pääsemmekö istumaan nuotiolla vaiko ei. Loppumatkasta ukkosrintama kohtasi reittimme ja Livojärvellä totesimme että vettä on satanut aika reippaasti. Maailman pienuuskin tuli taas todistettua, kun Livojärven rannalla seisoskellessa tien reunaa käveli joku pariskunta. Kun katsoin tarkemmin niin kysäisin että mitä se Pasi täällä kävelee. Kertoi olevansa mökillä, hyvä ystävä 80 luvulta. Mökin ikkunasta kaunista järvimaisemaa katsoessa pohdin että ilmeisesti joku vika ihmisen päässä pitää olla kun tällaisesta paikasta pitää lähteä "kärsimään" helteestä ja erämaasta, mutta ei se iso vika tarvi olla kun se on päässä. 

26.7. lauantai 

Aamulla totesin että maastopalovaroitus on poistunut, aamupalan jälkeen lähdimme siirtymään kohti retken aloituspistettä. Alue on siis Posion ja Kemijärven rajamailla, Posion puolella, pieni erämainen tunturialue joka sisältää myös Mustanrinnan tunturialueen luonnonsuojelualueen. Alueen hoitosuunnitelman mukaan alue pyritään pitämään erämaisena, sinne ei ole tarkoitus rakentaa mitään retkeilyyn liittyviä rakenteita. Suunnitelmassa aluetta on kuvattu seuraavasti: Mustarinnantunturin ja Kiekkikairan alue on edustava ja laaja koillismaalainen erämainen alue. Alueelle ovat tyypillisiä suuret korkeuserot sekä metsien ja soiden vaihtelut ja näiden aiheuttamat erityyppiset reunavyöhykkeet ja kasvupaikat. Metsistä suurin osa on korkeilla alueilla, ja alueella tavataan harvinaisia luonnontilaisia palorefugiokuusikoita. Suunnittelualue kuuluu palojatkumoalueeseen, ja metsänpolttojen seurauksena alueen metsätalouskäytön yksipuolistamat mäntykankaat muuttuvat vähitellen luonnontilaisiksi.
Suot ovat pääosin aapasoita, ja lähteet ja tihkupinnat tekevät alueesta edustavan pienvesikokonaisuuden.
Suunnittelualueeseen ei kohdistu merkittäviä käyttöpaineita. Alueelle ei ohjata virkistyskäyttöä, vaan alu-
etta käyttävät sen erämaaluonteeseen sopien lähinnä eräretkeilijät sekä metsästäjät ja kalastajat. Tämä näkyy myös alueen arvoissa, joiksi määriteltiin Luonto, Linnusto ja Erämaisuus. Näihin kuuluvat aluekokonaisuus sekä alueen edustavat luontotyypit lajistoineen, jotka luovat pohjan suojelulle mutta myös alueen vetovoimaisuudelle. Näitä seuraa alueen luonteelle selvä arvo Eränkäynti, joka tuo esiin alueen pääasiallisen käyttöarvon. Määritettyihin arvoihin ei kohdistu merkittäviä uhkia.

 Metsäautotie oli pääosin hyvässä kunnossa, tiesin reitin loppuosassa olevan pari ylämäkeä, missä sadevedet ovat tietä syöneet mutta pääsimme kuitenkin retkeilyautolla ykköstavoitteeksi asetettuun paikkaan, mistä oli helppo siirtää varusteet vesistön rantaan ja aloittaa melonta retki. (suosittelen kuitenkin tarkistamaan tien kunnon ennen noita mäkiä ajelet autolla) Autolla pumppasimme packraftit täyteen ilmaa, siirsimme varusteet metsäautotien pohjaa sen päähän (silta on poistettu) ja siitä Välijärven rannalle, sen jälkeen kävimme hakemassa vielä packraftit. Rinkkaa kantaessani lähti oletettavasti naaras teeri tien vierustalta minua pakoon. Joitakin veneitä ja yksi kanootti näytti olevan rannoilla säilytyksessä, ilmeisesti järvellä käydän jonkin verran kalalla. 

Heti reissun alussa lämpötila oli hellelukemissa, ensimmäinenkin siirtymä oli lyhyt, se tosin sisältä Vätsäristä tutun maakannaksen ylittämisen. Iskun kanssa olimme tehneet yhden koemelonnan kotipuolessa mutta varsin hyvin selvisimme jo ensimmäisestä melonnasta. Meloimme Välijärven salmesta Välijärven yli, sen hienojen pahtaseinien eteläpuolelle. Maakannaksella huomasi rinkan painon ja helteen vaikutuksen, ylämäki puhallutti rinkan kantajaa ihan kunnolla. Olin etukäteen kartasta katsonut mielestäni sopivan paikan leirille Lehtojärven itärannalta ja meloimmekin niille seutuville. Sieltä löytyi hyvin paikka Jaskan riippumatolle ja minun teltalle. Paikka oli upea, Ison Lehtotunturin jyrkät pahtarinteet taustalla, järveen loivasti liittyvät rantakalliot ja täydellinen hiljaisuus. Ennuste oli lupaillut iltapäivälle vähän sadetta ja joitakin pisaroita saimmekin niskaamme viimeisellä melontapätkällä mutta saimme leirin hyvin pystyyn ja varusteet suojaan. Leirin järjestämisen, ruokailun ja ruokaleven jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Lehtotunturiin. Alueeseen kuuluu siinäkin mielessä perinteitä, että näillä seutuvilla on isäni veljellä ollut aikanaan vähän pysyvämpikin tukikohta, jonka tarkempaa paikkaa en tiedä. Kiersimme pahtaseinien yläpuolelle ja kävimme katselemassa maisemia sieltä. Alueelle on tyypillistä nämä jyrkät korkoerot ja tuoltakin piti hakea reittiä, mistä pääsimme laskeutumaan ja jatkamaan matkaa kohti tunturin päällä olevaa Hermannin lampea. Sekin on mielenkiintoinen paikka, isohko lampi lähes tunturin päällä. Lammen rantojen kautta kiersimme vielä Lehtotunturin huipulle. Alueelta löytyy uskomattoman hienoja vanhoja mäntyjä, joista näkee että ne ovat sinnikkäästi vain kasvaneet luonnonvoimia vastustaen. Reilun 3km kävelyn jälkeen palasimme takaisin leiriin. Kumpikaan meistä ei ole ns. kalamies mutta olimme maksaneet kalastusluvat ja varanneet virvelit ja uistimia mukaan. Pari komeaa haukea saimme ja ihan hyvän kokoisia ahvenia. Pääosin päästimme kalat takaisin järveen. 

Tämän päivän kuvia 

27.7. sunnuntai 

Uusi päivä ja uudet kujeet. Aamupalan jälkeen pakkailimme rauhassa tavarat lähtökuntoon. Vastarannan järvien välisellä kannaksella näkyi olevan valtavan suuri siirtolohkare niin olimme ajatelleet käydä sitä ensin katsomassa. Pienellä katselulla löytyi paikka rantautumiseen. Lohkare oli iso ja sen ympärillä oli pienempiä lohkareita. Kivien alta löytyi hyvin suojaisia paikkoja joihin huonolla säällä sopisi useampikin henkilö suojaan. Sen jälkeen meloimme järvestä lähtevän laskupuron luo, josta oli tarkoitus siirtyä takaisin Välijärven puolelle. Otimme rinkat selkään ja kävimme kantamassa ne ensin puron loppuosalle, kantomatkaa on vajaa 0.5km. Sen jälkeen vedimme packraftit viereisen suon kautta rinkkojen luo. Puro on mielenkiintoinen, sisältäen paikoin pieniä koskia. Luulisin että purosta voisi löytyä tammukoita, on ainakin joskus löytynyt. Puron loppuosaa meloimme järvelle ja sen jälkeen kohti välisalmea. Välijärvikin on hieno, paikoin jyrkkiä kallioita, paikoin kaltevia rinnesoita.

Välijärvensalmessa olevassa pienessä virtapaikassa vesi käy niin matalana että kävelytimme packraftit siitä ohi. Pienessä myötävirrassa sitten jatkoimme Pienellä Välijärvelle ja noin kilometrin matkan sen läpi Pölkkykoskelle. Siinä on alle 100m kantomatka hienon kosken vierestä ja kosken alta pääsee heti jatkamaan melontaa. Pieni hauentuppi oli kosken alapuolella kyttäämässä lounasta, ilmeisesti virtaavassa vedessä liikkuu jotain syötävää. Melottuamme Ison Pölkkyjärven puolelle näimme vastarannalla pari verkkomerkkiä eli jollain oli verkot pyytämässä. Lähdimme melomaan kohti järven kaakkoispäätä, järven rannat on hyvin saman tyyliset kuin monissa Vätsärin järvissä. Kiviset rannat, paikoin varsin jyrkkänä nousevat rinteet järven rannalla. Mielenkiintoisesti puusto on erilaista järven eri rannoilla. Itä rannat on hyvin karut, vanhoja hienoja mäntyjä, keloja kivikoita ja länsirannat on vähän kosteamman oloiset ja siellä kasvaa pääosin korpikuusia. Pölkkyjärvenniemen ja sen eteläpuolella olevan niemen kiertämisen jälkeen tuli jossain vaiheessa edessäpäin näkyviin soutuvene joka näytti etenevän pienen perämoottorin voimin. Kaksi miestä taisi olla menossa kokemaan aiemmin näkemäämme verkkoa. Noin puolikilometriä ennen järven kaakkoispäätä rantauduimme siinä olevaan niemennokkaan ja katselimme että siihen saa hyvin leiripaikan. Matkan tekoa kertyi tälle päivälle noin 9km. Lämpötila huiteli lähellä 30 astetta, nyt pääsi aiemmin mainitsemani suolakurkku oikeuksiinsa, hyvää hellekelin naposteltavaa. Vaikka maastopalovaroitus ei ollut voimassa niin mielestämme maa oli erittäin kuivaa. Sen vuoksi valmistelimme tulipaikan leiripaikalla olevan isohkon kiven päälle. Toinen päivä peräkkäin että teimme kaiken ruuan nuotiolla. Jossain vaiheessa näkemämme miehet palasivat takaisin ja rantautuivat vastarannalle, missä oli puolenkymmentä venettä muutenkin rannalla. Tämänkin leiripaikan vieressä oli iso siirtolohkare ja sen ympärillä useita pienempiä. Senkin alta löytyi usean henkilön oleskeluun sopiva tila ja olihan sinne joku joskus varastoinutkin leiriytymistavaraa, mutta aika oli tainnut hoitaa nekin käyttökelvottomaksi. Poikkesin katsomassa Pikku Pölkkyjärvestä tulevaa laskupuroa. Se oli lähes kuiva, kivien välistä lirui vielä jonkin verran vettä. Loppupäivä rentoa oleskelua, uintia, syöntiä ja ennenkaikkea veden juontia, helteessä selviytymistä ja vähän kalastelua. Ja tässä vaiheessa oli jo helppo todeta että tälläkään kertaa ei itikoista ole haittaa. Paarmoja kohtuullisen paljon ja illalla joskus n. 22 seutuvilla ilmeistyi jonkin verran mäkäräisiä, mutta ei niin paljoa että niistä olisi ollut haittaa. 

Tämän päivän kuvia 

28.7. maanantai 

Aamutouhut, leirin purku ja melonta vastarannalle. Siitä n. 200m:n päässä oli metsäautotien käännöspaikka, nostimme varusteet rannalle ja lähdimme viemään rinkkoja kohti Sunijärveä. Kävelimme metsäautotietä pitkin Sunilammen seutuville ja suuntasimme sen länsipuolelta Sunijärven pohjoispäähän, kantomatkaa rinkalle kertyi n. 2km mutta lähes 30 asteen helteessä siinä oli ihan riittävästi. Iskut käytin järvessä "jäähyllä" ennen kuin lähdimme hakemaan packrafteja. Takaisin menimme vähän eri reittiä, kun tutkimme löytyisikö packraftien kuljetukseen parempi reitti. Kun pääsimme takaisin oli Isku taas valmis menemään järveen jäähylle. Sitten packraftit kantoon, taas tietä pitkin Sunilammen kohdalle, siitä sen rantaan ja melomalla lammen yli. Sitten n. 500m niiden vetäminen soista maata pitkin Sunijärvelle. Maastopalovaroitus oli taas palannut ja muutenkin oli helpompi keitellä kahvit keittimellä. Tuuli oli aika reipas ja tietysti vastainen. Lähdimme melomaan Sunijärven koillisrannan reunaa, noin puolivälissä järveä suuntasimme Niskasaaren päätä kohti ja ennen sitä käänsimme Luolakoskelle. Luolakoskella n. 100m:n maakannas kosken vierestä ja vielä vajaan kilometrin melonta Luolajärven itärannalla olevaan upeaan niemennokkaan. Niemennokan takaa löytyi luonnon "satama" mistä oli hyvä rantautua. Paikalta löytyi hieno paikka teltalleni ja Jaskan riippumatolle. Ruokailun jälkeen lähdin vielä Iskun kanssa ensimmäiselle tutusmismatkalle Mustarinnan tunturille. Ennen korkeinta huippua on pieni kostea notkelma, juuri kun olin sinne laskeutumassa lähti iso metso lentämään metsä rytisten. Nousin tunturin huipulle ja ihastelin sieltä hienoja maisemia. Onneksi paluumatkalta löytyi tuolta aiemmin mainitsemastani notkelmasta kostea tunturipuro, missä Isku pääsi taas vilvoittelemaan, keli oli nimittäin todella tukala. Tälle päivälle liikkumista kertyi yhteensä n. 13 km. Leiripaikan edessä oli hienoja kalastuspaikkoja, vesi syveni heti järveen laskevien kallioiden reunasta ja ahvenet tuntui olevan hyvin syönnillään. Keli jatkui yhtä ankarana, edelleen lämpötila huiteli varjossa lähellä 30 astetta. Nestettä sai juoda päivän aikana varmaan ainakin 4litraa, ehkä enemmänkin. Järvessä uimalla saattoi yrittää vähän viilentää itseään, mutta sen vaikutus oli hetkessä ohi, kun nousi rannalle. Sen verran helle otti voimille että nukkumaankin piti mennä hyvissä ajoin. Pitkin iltaa kuuntelimme poron kellon kilkutusta ja lopulta sen myös näimme vastarannalla. Joskus iltayöstä n. 23 seutuvilla jo puoliunessa teltassa ollessani kuulin miesten puhetta ja jäin odottamaan että tuleeko ne rantaa vai vettä pitkin. Odottelun jälkeen näin kun leiripaikkamme ohi meloi kaksi kaveria packrafteilla, tässä hyvänä muistutuksena, että vesi kantaa puheäänet todella hyvin. Heidän puheensa kuului vielä järven toisesta päästä vaikka matkaa sinne oli lähes kilometri. Vastarannalla ollut kellonsoittaja tuntui olevan soittotuulella pitkin yötä.

Tämän päivän kuvia 

29.7. tiistai 

Uusi aamu, tänään oli tarkoitus jatkaa Luojajärven ja Mustarinnan tunturin tarkastelua eli leiriä ei tarvinnut tälle aamulle purkaa lainkaan. Päätimme että aloitamme melonnalla eli aamupalan jälkeen vesille. Suuntana oli Luolalahti, mielenkiintoinen paikka ja voisiko se olla syy järven nimelle? Lahden suuaukko oli n. 300m:n päässä leiripaikastamme, lahden suuaukko on vain joitakin kymmeniä metrejä leveä, mutta lahti on kuitekin noin kilometrin mittainen, välillä hyvinkin kapea, sanoisinko luolamainen. Lahden tutkimiseen liittyi muutenkin mielenkiintoa. Jo useita vuosia sitten kun velipoikani oli isän veljen kanssa näissä maisemissa, niin he olivat jättäneet isän veljen kanootin tuonne lahden pohjukkaan. Tarkoitus oli käydä katsomassa että vieläkö se sieltä löytyy. Lahden pohjukasta on n. 500m:n matka metsäautotien päähän niin he olivat lähteneet alueelta sen kautta. Meloskelimme rauhassa, ihailimme lumpeen kukkia, ympärillä näkyviä maisemia ja välillä pujottelimme ahtaissa paikoissa kivien välistä. Lahden pohjukka on vähän lampimainen, noin 400m pitkä ja leveimmillään lähes 200m ja siellä on jopa yksi pieni saari. Lahden pohjukassa oli puolenkymmentä venettä ja kanootti juuri siinä paikassa, mihin se oli kartassani merkitty. Pohjukassa oli myös puolenkymmentä venettä, osa näytti siltä että niitä ei ole hetkeen käytetty. Ajanhammas oli syönyt myös kanoottia ja se vaatisi aikalailla kunnostusta jos siitä meinaisi vielä tehdä melontakelpoisen. Mietittiinkin että mahtaako näiden erämaajärvien rannoille lahota veneitä enemmänkin. Voihan olla että jälkipolvet eivät edes tiedä, minne suvun veneet on aikanaan jätetty. Suunta takas, kun lähestyimme lahden alkuosaa alkoi Mustarinnan tunturin rinteetkin näkyivät järvelle hienosti. Kävimme vielä melomalla katsomassa Mustarinnan järveltä tulevan laskupuron suulla. Puro olisi juuri ja juuri sen levyinen että siinä sopisi melomaan, mutta vajaan 600m:n matkalla on korkoeroa yli 10m niin se tarkoittaa että puro taitaa virtailla pieninä koskina lähes koko matkan. Palasimme leiriin ja pidimme tauon ennenkuin lähdimme päivän toiseen ponnistukseen. Varasimme vettä myös vesisäkissä mukaan vesipullojen lisäksi, kun tiesin että tunturin päältä ei nyt vettä mistään löydy. Ajatuksena oli tutkia pahtaseinämät sekä ala- että yläpuolelta. Tämän alueen tuntureille näyttää olevan tyypillistä jyrkähköt korkoerot, nytkin reittimme varrelle sattui useita paikkoja, missä avokallio putosi jyrkästi mutta avokallion päällinen on kalteva rinteen suuntaan mutta muuten sileää ja helposti käveltävää. Tunturin korkea pahtaseinä nousee ylväänä, pahtaseinän leveys on yli 300m, vähän sen puolivälin jälkeen alkaa louhikkoinen alue, joka piti ylittää kivi kivelle hyppimällä. Lopuksi laskuduimme Mustarinnan laskupuron alkupäähän viilentelemään Iskua. Puron yli oli poikittaisia puita, joista ainakin osa oli aikanaan sahalla katkaistu. Puron toiselta puolen löytyi vanha asentopaikka, missä istumapuut oli oikein veistetty kulmistaan toisiinsa salvoksella. Tauon jälkeen suuntasimme pahtaseinän kaakkoispuolelle ja nousimme pahtaseinämän yläpuolelle. Edellisenä päivänä olin noussut tunturin korkeimmalle huipulle, nyt keskityimme katselemaan pahtaseinämää sen yläpuolelta ja osin myös sen sivuilta siltä osin kuin sinne pystyi kiertämään kallioiden välistä. Upea paikka, olin löytänyt netistä valokuvan, missä epäiltiin tunturin rinteessä olevan luolan. Paikallistimme maastosta kuvan paikan ja totesimme että kuvassa näkyvä luola oli vain mustaa kalliota, eli luolan suuaukkoa ei täältä löytynyt. Mielenkiintoista oli myös se että järvien välisen laskupuron solina kuului hienosti tunturin huipuille asti. Jaskalla oli mukana drone niin sen avulla saimme pahtaseinästä ja maisemista hyvää kuvaa. Suunta kohti leiriä, odottelemaan ennustettua ukkosrintamaa. Iltapäivällä ukkosrintama jyristeli ohi ja saimme vettäkin oikein kunnolla. Mukava oli kuunnella sateen ropinaa ja ukkosen jyrähdyksiä tarpin alla teltassa makoillen. Nyt maa kastui sitten jo ihan kunnolla. Reissun tyyliin sopiva rento ilta hienossa säässä. Vedenpuhdistin antoi ensimmäisiä merkkejä suodattimen "tukkiutumisesta", yritin sitä huuhdella ja vähän pestäkin, mutta siitä ei juuri ollut apua. Leirissä oli kuitenkin aikaa tiputella vettä valmiiksi kattilaan ja juomapulloihin, niin asia ei vielä häirinnyt. Liikkumista kertyi tälle päivälle vajaa 7km

Tämän päivän kuvia 

30.7. keskiviikko 

Aamulla taas leiri kasaan ja suunta kohti lähtöpistettä, tosin ns. jarru päällä. Meloimme Luolakoskelle ja siirsimme tavarat Sunijärven puolelle. Näimme vastarannalla leirimme ohi meloneiden leirin. Kiersimme Niskasaaren ja kävimme sen verran melomassa Sunijokea alaspäin, mitä sitä pystyi melomaan. Joen alkupuolelta se kapeutuu ja muuttuu koskiseksi, onhan joessa reilun 600m:n matkalla yli 10m:n korkoero. Jatkoimme saaren kiertämistä ja vaihdoimme muutaman sanan leirissä olevien kavereiden kanssa. Kertoivat olleen 2pv reissulla ja olivat valmistautumassa pois lähtöön. Hyvin oli kuulemma hekin saaneet ahvenia. Tiesimme että reilun kilometrin päässä olisi hyvä leiripaikka, olinhan ollut siinä leirytyneenä jo kymmenen vuotta aiemmin. Meloimme sinne ja siirsimme varusteet rannalle. Laitoimme leirin pystyyn ja koska maastopalovaroitus oli taas ohi, niin rakensimme paikalle kunnon tulisijan, kun siinä ei ollut mitään vanhaa nuotiopaikkaa näkyvillä. Poistimme kaiken pintamaan nuotion pohjasta, teimme siihen tuplapohjan järvestä nostetuista kivistä ja hiekasta. Sen jälkeen vielä kunnon nuotiokehä kivipohjan päälle, edelleen järvestä nostetuilla kivillä. Olin saanut velipojaltani tiedon, että tässä lähellä olisi paikka, missä isäni veli olisi myös pitänyt joskus tukikohtaa. Kävin tutkimassa paikkaa ja oletin sen löytäneeni. Suojainen paikka, mikä ei näy järvelle, paikan läheisyydessä ilmeisesti pieni lähde, kun nytkin siinä virtaili pieni puro. Tänään oli ruokailun jälkeen vuorossa lättykestit mustikoiden kera. Tänäänkin oli tarvetta uimiselle, niin kuumasti aurinko paisteli. Vedenpuhdistimen kanssa vieläkin pärjäsimme, mutta aika pahasti se näytti että kohta emme enää saisi juomavesiä puhdistettua. Varmaan järvivettä olisi voinut suoraankin juoda, mutta samoin kuin vuosi sitten Vätsärissä, veden lämpötila oli niin korkea että katsoimme viisaammaksi puhdistaa kaikki vesi, minkä joimme. Johonkin aikaan illasta Jaska jäi ihmettelemään ääntä joka kuulosti veden loiskeelta. Aikamme ihmeteltyä huomasiime että vastarannalla poro kahlaili edestakaisin rantavedessä. Aivan upea ilta hienon auringonlaskun kera. Niin kuumaa oli että emme lähteneet nyt nousemaan viereiselle Sunitunturille lainkaan vaan nautimme olostamme leirissä.  Liikettä kertyi tälle päivälle vain vajaa 5km

Tämän päivän kuvia 

 31.7. torstai

Aamutouhut ja taas takaisin päin, vajaa kilometri melontaa ja taas reissun pisin maakannas ylitettäväksi. Otimme rinkat kantoon ja lähdimme viemään niitä Iso Pölkkyjärven rantaan. Tällä kertaa kävelimme Sunijärveltä menevää heikohkoa polkua pitkin metsäautotien päähän ja sitten metsäautotietä lähelle rantautumispaikka ja muutama satametriä taas polkua pitkin. Kun pääsimme rantaan Isku siirtyi samantien järveen jäähylle oma-aloitteisesti. Tauon jälkeen totesimme että juomavedet vielä riittää packraftien hakuun, joten taas 2km kävelyä ja Isku järveen jäähylle. Lähdimme vetämään packrafteja, minun kaksipaikkainen painaa reilut 5kg ja Jaskalla oleva yksi paikkainen vajaa 3kg. Kulkureitin vieressä on Sunitaipaleen lampi, päätin tälläkin kertaa ylittää sen melomalla, kun taas Jaska päätti viedä omansa maita pitkin. Metsäautotielle tullessani kokeilin tällä kertaa, että onnistuuko tämän isomman packraftin kantaminen yksin, hyvin se näyttää kulkevan päänpäällä, vielä jos lisäisi siihen liinat niin että niistä voisi pitää helposti kiinni niin kantaminen sujuisi vielä helpommin. Kantamisen aikaan minulla oli luonnollisesti Isku remmissä kiinni, mutta hyvin se silti sujui. Rannalla aloitimme juomaveden suodattamisen ja totesimme että se alkaa olla todella hidasta hommaa. Tiputimme molempien juomapuollot täyteen ja totesimme että nyt voisi olla viisaampaa jatkaa tänään autolle. Varusteet kyytiin ja reilu 2km melonta Pölkkykosken juurelle. Järven itäranta on kyllä hienoa katseltavaa, karua ja kaunista. Pölkkykoskella vielä kerran varusteiden siirto seuraavalle järvelle ja viimeiselle melontapätkälle. Noin kilometrin melonta, ensin Pienen Välijärven läpi ja vielä pätkä Välijärvien välistä jokea tai salmea. Rinkat autolle ja sen jälkeen packraftit. Varusteet autoon ja auton keula kohti mökkiä ja saunaa. Liikettä tälle päivälle kertyi vajaat 12 km

Hieno reissu todella ankarissa olosuhteissa. Onneksi reissu ei ollut muutoin fyysisesti kovin rankka, koko reissu vähän yli 50km. 

Tämän päivän kuvia 

Suunnittelusta toteutukseen

 Vuosi on jo ohittanut puolivälin, mutta kirjalliset työt on jääneet aika vähille. Ensimmäinen suunniteltu reissu toteutui hienosti. Helmi-maaliskuun vaihteessa nokka kohti länttä. Lennot Helsinki-Reykjavik, Reykjavik - Minneapolis, Minneapolis Phoenix, Phoenix - Minneapolis, Minneapolis - Reykjavik ja Reykjavik - Helsinki. Kaksi viikkoa vierähti äkkiä, yli puolet reissusta Arizonan hienoissa maisemissa ja suomailaiselle vielä sopivissa lämpötiloissa. Upea reissu, vähän jäi poltetta toteuttaa sinne vielä toinen parin viikon reissu suurinpiirtein samalla suunnitelmalla. Jää nähtäväksi olisiko se vielä mahdollista tälle samalle vuodelle. 

Mutta ensimmäinen vaellusreissu alkaa olla jo aika lähellä. Perinteinen aika, mutta ei viime vuosien perinteinen paikka. Saapa nähdä aiheuttaako myöhäisempi kesän tulo itikka ongelmaa, kun yleensä tähän aikaan toteutetuilla reissulla sitä ei juurikaan ole ollut. 

Nyt suunta on ns. etelä lappiin, reissussa jotain samoja piirteitä kuin Vätsärin reissuissa, mutta tällä kertaa monta kertaluokkaa helpompaa. Tarkoituksena onkin ottaa noin viikko rennosti, nauttien todennäköisesti aika hiljaisesta tunturialueesta, kalastella, tehdä hyvää ruokaa, nauttia nuotiolla istuskelusta jne...

Kerran olen tällä alueella retkeillyt, nyt tosin suunnitelmissa on tutkia aluetta vähän laajemmin kuin sillä aikaisemmalla kerralla. 

Aluetta kuvaillaan mm. seuraavasti:  xxx alue on näyttävää metsien ja soiden, vaarojen ja vesistöjen muodostamaa erämaata. Alueen laajuus ja yhtenäisyys korostavat erämaisuuden leimaa sekä parantavat erämaisten ja luonnontilaa vaativien lajien elinolosuhteita. Metsistä suurin osa on korkeilla alueilla, joihin
alkutalven kostea ilmasto muodostaa vaikuttavat tykyt. Alueen kasvillisuuden ääripäitä edustavat muun muassa harvinaiset luonnontilaiset palorefugiokuusikot ja toisaalta luonnontilaisuutta parantavat metsänpolttoalueet, sillä alue kuuluu palojatkumoalueisiin.
Upeat lähi- ja kaukomaisema, sekä erilaiset kasvillisuuden reunavyöhykkeet palkitsevat alueella retkeileviä ja eräileviä jyhkeillä olemuksillaan tai pienipiirteisillä vaihteluillaan; vaeltaja, lintuharrastaja, erämies, kalamies ja poromies poroineen löytävät alueelta oman paikkansa. Lähes reitittömällä alueella on
jokaisen päätettävä polkunsa itse.

Sitten kuukausi väliä ja pitkästä aikaa alkusyksystä Käsivarren erämaa-alueelle viikoksi, suunniteltu reitti pääosin vilkkaampien reittien ulkopuolella mutta silti iso osa alueen hienoimmista paikoista tullenee nähdyksi.  

Eli vähän jo alkaa olla reissukuumetta havaittavissa.  

 

Vuosi 2024 suunnitelmien toteutus ja vuoden 2025 tuumailuja

 Vuosi alkaa olla takana, reissut ainakin jo hyvinkin takana.

vuoden 2024 suunnittelua  eli tuolta löytyy tälle vuodelle noin vuosi sitten miettimiäni retkeilyajatuksia

Toteutus onnistuikin poikkeuksellisen hyvin, retkeilyn katovuoden jälkeen suunniteltu -satovuosi toteutui hienosti. 

Jo hyvinkin perinteinen kevätvaellus Käsivarteen toteutui vapun molemmin puolin, vähän lyhkäisenä kylläkin. Vain noin viikon reissu, mutta aina yhtä hienot maisemat, joitakin tunturituttujakin onnistuin tapaamaan ja saatiin Iskulle ensimmäinen talvivaellus. 

Toukokuun loppupuolella poikkesin seuraavan kerran pohjoisessa, tosin ei oikeastaan retkeilynmerkeissä, mutta useamman kerran olen ollut tähän aikaan Ylläksen maisemissa. Voisin suositella sinne retkeilyä jos haluaa retkeillä ruuhkapaikan läheisyydessä ilman ruuhkaa. 

Seuraava suunnitelmissa ollut asia oli Vätsärin melonta/melontavälineiden kantamisreissu. Se myös toteutui suunnitellusti, tällä reissulla uutena testattavana oli yhden hengen kevyt packraft. Meitä oli kolme reissussa, menomatkan meloin packraftilla ja paluumatkalla se toimi kahden miehen varusteiden kuljetusvälineenä, kun vedimme sitä kaksikon perässä. Ihan hyvä väline noihin maisemiin mutta ehkä harkitsen vielä hankittavaksi kahden hengen sellaisen, niin voisimme Iskun kanssa treenata yhdessä sen käyttöä. Tähän hätään tuntuu että Vätsäri on nyt kohtuullisen hyvin nähty näiden sinnen alueelle tehdyn neljän reissun aikana, varsinkin kun sen lisäksi joillakin Inarijärven melontareissuista on tullut tuo Vätsärin alueen Inarinjärven osuus tullut nähtyä myös kohtuu hyvin. 

Sitten suunnitelmissa oli retki itärajalle suunnattu retki ja sekin toteutui suunnitellusti. Reissusta jäi erityisesti mieleen nuo osuudet, kun sai kulkea polkujen ulkopuolella keskellä erämaata, muutenkin tuo UKK puiston syrjäseutu on ihan hienoa aluetta. Toisena hienona asiana jäi mieleen kun kohtuullisen moni 10 v aiemmin Manto-ojan talkoissa mukana ollut pääsi nyt mukaan kokoontumiseen. Elokuun loppupuoli on ihan hyvää aikaa retkeillä tuolla alueella. 

Sitten loppuvuoteen vielä pari pohjoisen reissua, syyskuun lopussa viikko päiväretkeilyä Ylläksen maastoissa ja ennen joulua vielä viikko. Hiihtokauden avaus, viikko rentoa oleskelua ilman mitään suorituspaineita.  

Että sellainen vuosi, onnistunut retkeilyvuosi, sanoisin. 

Vuosi 2025

Jotain on jo tullut suunniteltua, mutta ei kovin tarkasti.

Helmi-maaliskuun vaihteessa parin viikon reissu vähän kauemmas, täytyy käydä katsomassa vähän talvea ja kesäisempiäkin kelejä muualla. 

Senkin olen jo päättänyt, monestakin syystä että tämä keväänä en suunnittele perinteistä kevätvaellusreissua, voi olla että suunnittelen siihen jotain ihan erilaista tekemistä, tosin työasiat eivät salli siihen mitään kovin pitkää poissaoloa työn äärestä. 

Vätsärin alueen retkeilykaveri soitteli että kyllä meidän jotain täytyy tuonne kesälle kuitenkin suunnitella. Lukitsimme ajankohdan samantien, heinäkuun loppuun siis jonnekin noin viikon reissu. Jotain olin siihen jo valmiiksi suunnitellut, mutta täytyy vielä hioa suunnitelmia, ehkä jotain saman tyyppistä kuin mitä olemme Vätsäriin tehneet, mutta nyt jonnekin muualle. 

Ruskaretki ja Käsivarsi, toivottavasti nyt on taas sen aika. Edellisestä ruskareissusta sinne on kulunutkin syksyyn mennessä jo 12 vuotta. Ainoa suunnitelma reissusta on että mahdollisimman nopeasti haluan poistua Haltin reitiltä, ehkäpä jo heti reissun alussa. Haaveissa olisi tehdä reissu ilman isompia ruuhkia omalla reitillä. Alustavia ajatuksia on jo olemassa, tosin muuta erilainen vaihtoehto on vielä pohdittavana. 

Ja sitten perinteisesti syyskuun lopussa Ylläkselle päiväretkeileen ja ennen joulua tämän vuoden tapaan ainakin viikoksi rentotumaan ennen joulua ja eihän sitä tiedä vaikka viettäisi siellä joulunkin. Eli edelleen näillä suunnitelmilla alkava vuosi 2025 voisi olla ihan hyvä retkeilyvuosi vaikka tuo kevätvaellus näyttäisi jäävänkin tällä kertaa tekemättä. Mutta samalla on kyllä jo hyvin vahvasti mielessä kevät 2026, olisiko sitten taas aika tehdä vähän pitempi, ainakin kahden viikon vaellus Käsivarteen? Aika näyttää, sen olen jo oppinut että jos ei mitään suunnittele  niin ei tule myöskään toteutettua noita reissuja.

 

Itäkairan laidalla

Aina löytyy joku syy lähteä lappiin

Syksyllä 2023 vaellus/talkoo kavereiden kanssa huomasimme että nyt elokuun lopussa tulee 10 vuotta kuluneeksi kun hoidimme yhdessä Manto-ojan autiotuvan kuntoon. Päätimme samalla että on syytä käydä porukalla tekemässä kohteessa takuutarkastus. Kokoontumisesta informoitiin kaikkia talkoisiin osallistuneita ja myös metsähallituksen ko. alueesta nykyisin vastuussa oleville henkilöille.

Tästä alkoi reissuni suunnittelu, kun ajattelin että yritän tehdä jonkinlaisen vaelluksen ennen tuota kokoontumista. Vaellukselle olin ottamassa mukaan nuoremman, Isku koirani. Iskulle ensimmäinen kesäajan vaellus. Aloituspäiväksi ajattelin kokoontumista edeltävää lauantaita ja luonnollisestikin aloituspaikkana Kemihaara. 

Retkeilyvarusteet pakkailin ennakkoon pikkuhiljaa lähtökuntoon, kuivailin vähän ruokia ja pääosan muistakin ruuista hankin jo etukäteen, taas tapani mukaan osan eväistä pakastin niin saan vietyä ne jäisenä maastoon. Lähtö kohti pohjoista perjantaina 23.8., välillä autossa yötä ja lauantaina ajo yhteen suomen syrjäisimmistä paikoista, Kemihaaraan. Aikanaan kun Peltoniemet siellä asuivat, niin muistaakseni lähimpään naapuriin oli matkaa 50km ja kauppaan ja muihinkin palveluihin 108km.

24.8.

Vaikka yritin olla ajoissa liikkeellä niin siltikin saapuminen Kemihaaraan venähti yllätävän myöhäiseen, noin 15:30 oli rinkka minun selässä, laukut Iskun selässä ja ylitimme Kemijoen latvavedet siltaa pitkin ja suuntasimme Keskihaaran itäpuolta menevää polkua pitkin kohti erämaata. 

 

Keskiharjun kohdalla pidin ensimmäisen tauon ja siitä polkua pitkin kohti pohjoista, tavoitteena tälle illalle Peskihaaran autiotupa. Matkan varrella sateli välillä jonkin verran vettä ja nakkasinkin sadeviitan itseni ja rinkan päälle. Tein vähän tyhmän reittivalinnan lopuksi, olisi pitänyt ymmärtää että ei se suotta polku kierrä kankaita pitkin. Lähdin oikaisemaan kohti Peskihaaraa ja paikoin tarvoin melko pehmeässä suossa tai muuten haastavassa maastossa. Kello olikin jo hieman yli kahdeksan illalla kun saavuin kämpän pihalle. Tyhjä kämppä, hetken aikaa hiljaisuuden kuuntelemista, kamppeet sisälle ja molemmille vähän murkinaa syötäväksi. Kelit oli sen verran lämpöiset että ei tarvinnut edes miettiä tulien virittämistä kaminaan, iltapuhteiden jälkeen yöunille.Muutaman kerran piti käydä palautekeskustelua Iskun kanssa, kun Iskun mielestä laveri oli tarkoitettu myös sen nukkumapaikaksi ja minun mielestäni koiran paikka on autiotuvan lattialla. Pääsimme yhteisymmärykseen sen jälkeen kun Isku oli kanssani samaa mieltä.

päivän kuvat 

25.8.

Rauhallinen aamu, hieman aamusta sumua mutta poutaa. Lähdin liikkeelle noin puoli kymmenen seutuvilla. Nyt suunta pois poluilta, Peskihaaran kämpältä luoteeseen, löytyi helposti kahlauspaikka Liittohaaran yli ja suunta kohti Nummerusvaaraa, sen korkeimman kohdan itä- ja pohjoispuolelle. Paikoin maasto oli soista ja paikoin mukavan oloista korpimaisemaa ja välillä todella mukavaa kulkumaastoa.

Pidin melko tiheästi taukoja, kun löytyi sopivia paikkoja, itseltä rinkka alas ja Iskulta myös reput pois. Ja  kun olin tässä vaiheessa liikkeellä kumisaappaissa niin aina tauolla kengät ja sukat tuulettumaan. Nummerusvaaran rinteillä huomasin hetki erään tauon jälkeen, että hattu olikin jäänyt pois matkasta ja palasin vajaa puolikilometriä takaisin päin sitä etsimään ja Isku kun oli apuna niin sieltähän se löytyi. Nummerusvaaran maisemista avautui ihan hienot maisemat Nummerusvaaranpalossa reittini risteytyi poroaidan kanssa, sen ohittaminen oli varsin helppoa, poroaita kun oli pitkältä matkalta syystä tai toisesta nurin. Poroaidan ympäristössä maasto oli varsin pusikkoista, välillä läpitunkeminen oli todella työlästä. Sitten suunta Peuraselän läntisten huippujen väliin ja sieltä kohti Peuraselän ja Auhtiselän välissä kulkevan puron vartta, sieltä kun oletin löytyvän myös juomavettä. Suunnistin siihen kohti puroa, missä se lähtee jyrkemmin laskemaan kohti Jaurujokea niin vältin jyrkimmät rinteet puron varresta. Sääennuste oli näyttänyt illalle ja yölle sadetta ja toiveissa oli että ehtisin leiriytyä ennen sateen alkua. Tulinkin ojan varteen n. 15:30 seutuvilla, oja oli sen kokoinen että siitä löytynee juomavedet ympärivuoden.  Ojan ylittämisen jälkeen aloin katselemaan sopivaa leiripaikkaa, mihin olisi hyvä pystyttää teltta. Koko päivän oli ollut varsin voimakas tuuli ja se tuntui jatkuvan edelleen, niin yritin saada tarpin laitettua niin että saan siitä sekä sateen että tuulensuojan. Hyvä paikka löytyi korpikuusen vierestä, majoitteena oli tarppikangas ja kotatelttani sisäteltta. Mielestäni ihan ok yhdistelmä vaikka teltta vaatikin aina vähän virittämistä. Kokonaispaino kohtuullinen ja parasta se että vaikka olit teltassa niin pystyin tarkkailemaan ympäristöä verkkoseinien läpi. 

 

Paikka oli upea, korpikuusien ympäröimä kurun reuna, missä ainot äänet tuli tuulesta ja puron solinasta. Moneen kertaan ehdinkin sitä itsekseni ihailla. Saatoin olla aika varma ettei lähikilometrien säteellä ollut ketään muita kulkijoita, jos ei mahdollisia eläimiä lasketa. Virittelin leirin valmiiksi ja pääsin aloittelemaan ruokahommat. Sadekin tuli ennusteen mukaisesti ja taisi olla vähän klo 18 jälkeen kun asetuimme Iskun kanssa telttaan. Tarpin suojassa oli hyvä tehdä ruokia ja taisin paistella täällä eka kerran lättyjäkin. Sade ropisi mukavasti, lueskelin kirjaa niin pitkään kuin jaksoin ja sen jälkeen yöunille. Pitkin yötä sateli vettä ja tuuli tuiversi, mutta aamuun mennessä sateet olivat taas menneet ohi. 

päivän kuvat 

26.8.

Noin 7:30 heräsin unesta, yli 13 h olimme viettäneet teltassa ja mikä positiivista Isku oli koko sen ajan siellä aivan rauhassa, joitakin kertoja se oli illan ja yön aikana tarkkaillut tarkemmin ympäristöä ja välillä jopa murinalla reakoi johonkin, mutta syyt jäivät arvoitukseksi. Kyllä se useampaan kertaan ennen tuota heräämistä oli tietysti käynyt kuonollaan nenän päästäni tarkistamassa että onhan isäntä vielä hengissä. Taas leppoisa aamu ja vähän ennen klo 10 liikkeelle. Alkumatkasta ensin rinnettä jonkin matkaa ylämäkeen ja sitten ns. korkeuskäyrän mukaisesti maastoa seuraillen. Mielenkiintoista maastoa, paikoin korpikuusten seassa rinnesuota, puroja ja paikoin kuivaa kangasta. Olin suunnitellut reittini niin että yritin välttää Auttiselän pahimmat hyvin tiheään korkeutta muuttavat harjanteet kiertämällä niiden itä ja pohjoispuolelta. Maasto muuttui melkein kuin veitsellä leikaten korpikuusikoista upeiksi mäntykankaiksi. Oli mukavaa oikaista auringonpaisteessa jäkäläkankaalle pitkäkseen nauttimaan hienosta säästä ja hienoista maisemista. Jaurujoen pohjoispuolen tunturit näkyivät tänne hienosti.

 

 Muutamien purojen ylitys ja sitten edessä oli Auhtijoki. Siitäkin löytyi helposti paikka, mistä pystyi saappaat jalassa kahlaamaan yli. Sen jälkeen vielä pieni pätkä Jaurujoen vartta kankaan reunaa pitkin kävellen mönkijäuralle ja sille rakennettua siltaa pitkin Jaurujoen yli. Poroaidan portilla oli pari poromiestä mönkijöiden kanssa. He kertoivat että olivat juuri saaneet aitaurakkansa tehtyä ja olivat valmistautumassa kotiin lähtöön. Kävelin reilun kilometrin vielä Tahvontuvalle, minne saavuin noin 13:30 seutuvilla. Tuvalla oli pari poromiestä ja heitä kertyi sinne kaiken kaikkiaan puolen kymmentä. He olivat olleet 10pv aitaa rakentamassa ja olivat majoittuneet sen aikana varaustuvan puolelle. Nuoria miehiä ja yksi nainenkin joukossa, todella reippaan ja mukavan oloista väkeä, pakkailivat kamppeensa mönkijöihin ja siistivät paikat ennen lähtöä. Noin 40 km mönkijä ajomatka oli kuulemma edessä kun lähtivät ajelemaan kotiin päin. En halunnut vielä tässä kohti majoittua tuvan puolelle, kun ajattelin että voi olla muitakin kulkijoita tulossa. Kohta tulikin ensimmäinen kulkija ja ensimmäinen kysyjä että oletko ajatellut saunaa lämmittää. Sitten tuli pari kulkijaa lisää, joilla oli pari koiraa mukana, sama teema, taas pari kulkijaa ja yksi koira lisää. Tässä vaiheessa lähdin laittamaan omaa telttaani pystyyn, kun nämäkin kulkijat kyselivät saunavuorojen perään. Sauna oli tässä vaiheessa jo lämpenemässä. Sitten tuli vielä pari yksinäistä kulkijaa ja taas kyseltiin saunavuorojen perään. Itse olin sanonut että en käy saunassa. Pohdinkin tässä vaiheessa sitä että lähteekö ihmiset sen vuoksi vaellukselle tai vaikuttaako se oikeasti näin voimakkaasti heidän reittisuunnitelmiin, että pääsee saunaan. Nimittäin Peskihaaran kämppäkirjaa lukiessani todella usein toistui kirjoitus, lähdetään käymään Härkävaarassa saunomassa. Sama viesti toistui myös täällä Tahvontuvan vieraskirjassa. Sen verran syrjässä on Tahvon tupa, että jos sieltä poistettaisiin tuo sauna, niin en usko että olisin nähnyt tällaista ruuhkaa, kuin nyt näin, vaikka ollaan sesongin ulkopuolella. Tulipaikkoja lopetetaan säästösyistä ja joillakin paikoin palaa kiukaan alla tuli yötä päivää ja ihmisten tärkein asia tuntuu olevan sopiva saunavuoroista. Ruokailun jälkeen paistelin vielä vähän lättyjä ennenkuin asetuin telttaan lukemaan kirjaa. Edelleenkin voimakkaat tuulet jaksoivat "jyllätä", tuuli jatkui läpi yön. Samoin tällekin yölle tuntui riittävän vesisateita ihan kiitettävästi. Minulle tällainen sateiden aikataulutus yölle sopi vallan mainiosti.

päivän kuvat 

27.8.

Taas poutainen aamu, värkkäilin aamupalan rauhassa ja pakkailin tavarat lähtökuntoon. Suunnitelmissa oli kuitenkin nousta Tyyrojan vartta tuntureille, ainakin jonnekin asti ja palata sitten takaisin tuvalle ja jatkaa matkaa kohti Peuraselän autiotupaa. Jätin varusteet kämpän vierustalle odottelemaan paluuta. Ojan itäpuolella kulkee polku, jota pitkin lähdin liikkeelle noin klo 10 seutuvilla, paikoin aika jyrkkiäkin nousuja. Pikkuhiljaa puusto harveni ja näkymät parani. Povivaara ja Vongoivan räystäs alkoivat näkyä länsipuolella, jatkoin etenemistä Pirravatselman rinteille. 

 

Edelleenkin tuuli oli melko voimakas. Nousin sen verran ylös Pirravatselman rinnettä että sain päivitettyä sääennusteen. Sen mukaan tuulen nopeus oli 8 -9m/s. Palailin sitten takaisin päin, jossain vaiheessa vastaan tuli ensin kaksi vaeltajaa koirineen ja vähän myöhemmin yksinäinen kulkija, joka oli lähtenyt myös päiväretkelle. Tuvalle tullessani oli sieltä jo kaikki väki lähtenyt jatkamaan matkaansa, kuka mihinkin suuntaan. 

Pikku välipala, noin tunnin tauko ja sen jälkeen rinkka selkään ja kohti Jauru jokea ja joen vartta kohti itää. Tahvon tuvan ja Peuraselän autiotuvan väli on paikoin todella upeaa maastoa. Alkumatkasta näkyi hyvin metsäpalon aiheuttamaa tuhoa. Joen varressa hienoja taukopaikkoja ja mielenkiintoista oli se että kun Jaurujoen pohjoispuolella oli upeaa jäkäläistä mäntykangasta niin itäpuolella oli korpikuusien muodostamaa hienoa korpimaista kuusimetsää. Väliltä löytyy myös yksi metsähallituksen huoltama nuotiopaikka. Peuraselän autiotuvan vähän alapuolella on mönkijöiden joen ylityspaikka. Pudotin rinkkani sinne, pudotin vaelluskengät ja sukat pois jalasta sekä housuistani lahkeet, otin Iskulta laukut olkapäälleni ja lähdin tunnustelemaan Jaurujoen ylitystä. Vettä oli noin polven korkeudelle, mutta virta oli kohtalaisen voimakas, mutta vielä helppo kahlattava. Jätin Iskun laukut vastarannalle ja palasin hakemaan rinkkaani ja Iskua. Vähän mönkijäreitin yläpuolelta löytyi hyvä kahluureitti, siellä vesi ei syvimmilläänkään noussut aivan polviin asti. Sitten laukut Iskun selkään ja pikku siirtyminen Peuraselän autiotuvalle. Tuvalla oli yksi kaveri, joka oli yöpynyt teltassa edellisen yön Tahvon tuvalla. Jutustelimme hetken ja lähdin etsimään suojaisaa yöpymispaikkaa. Täälläkin tuntui tuuli puhaltelevan edelleen kovin voimakkaasti. Vähän matkan päästä kämpästä löytyi sopiva paikka ja sinne leiri pystyyn. Tein ruuan ja söin sen.

 

 Loppuillasta virittelin tulet nuotiopaikalle ja istuskelimme jutustelemassa toisen vaeltajan kanssa nuotiolla. Jossain vaiheessa mainitsin kaverille, että Iskun mukaan tänne on muitakin tulossa ja siitä noin varttitunnin päästä polkua pitkin saapui kaksi ulkomaalaista vaeltajaa painavien rinkkojensa kanssa. Hetken aikaa juteltuaan he lähtivät etsimään itselleen yöpaikkaa ja poistuivatkin Jaurujoen vartta jonnekin ylävirran suuntaan. Aikamoisia tuulenpuuskia tuli pitkin yötä, mutta tällä kertaa yöllä ei tietääkseni satanut kuitenkaan vettä.

päivän kuvat 

28.8.

Jälleen kerran leppoisa aamu hyvässä säässä. Ei ketään muita näkyvissä, illan vierailijoista ei mitään havaintoa eikä tuvassa yöpyjästäkään näkynyt muuta kuin kävelysauvat kämpän seinää vasten. Noin klo 10 lähdin nousemaan Peuraselän varsin jyrkkää rinnettä, edessä taisi olla n. 200m nousukorkeutta muutaman kilometrin matkalle. 

 

Tämä puoli Peuraselän pohjoisrinne on hienoa vanhaa mäntymetsää ja mitä ylemmäs nousin sitä hienommin taakse jäävät tunturit tulivat näkyviin. Tauolla istuskellessani jossain Härkämurustan pohjoispuolella polun vieressä testasin puhelinta. Siinä sattui juuri olemaan paikka missä puhelin löysi kentän ja sillä saattoi soittaa, korkeus ollut lienee n. 310 - 320 metriä merenpinnasta, tämä lähinnä sen vuoksi tiedoksi, jos joskus jollain on tuolla tarve käyttää puhelinta. Kun pahin nousu oli voitettu, ristesi talvireitti ja mönkijäura polkua, sen jälkeen vielä vanhoja pitkoksia pitkin suon ylitys ja sen jälkeen löytyi sopiva paikka polun varrelta mihin jäin ottamaan pienet päiväunet. Oli mukava makoilla auringonpaisteessa ja syödä samalla mustikoita suoraan käden ulottuvilta. Päiväunien jälkeen vielä joitakin kilometrejä vaellattavana Keskipakkojen Jussinmurustan laavulle minne tulin iltapäivällä n. klo 14 seutuvilla. Olisi ollut vielä hyvää aikaa jatkaa vaellusta mutta kun kiire ei ollut mihinkään päätin jäädä nautiskelemaan erämaan rauhasta tänne ja myös yöpyä laavulla. Laavun vieraskirjasta löytyi kirjauksia monien vuosien ajalta, eli varsin hiljainen laavu sen perusteella. Itäkairan Prinsessan, Sirkan kirjoituskin löytyi vuodelta 2016, missä hän totesi että ei ole enää nämä kylmässä nukkumiset hänelle oikein sopivia. 

 

Samoin toisen alueen kulkijan Eräkulkurin kirjoituksia löytyi useita. Molemmat nämä alueen pitkäaikaiset kulkijat ovat jo ikänsä vuoksi joutuneet luopumaan alueelle tehtävistä vaelluksista. Muutama tunti tuloni jälkeen tuli Peuraselän autiotuvassa yöpynyt kaveri paikalle, piti pienen tauon ja jatkoi kohti Mantoselkää ja Manto-ojaa. Muita kulkijoita ei sitten näkynytkään tälle päivälle. Minulla oli hyvää aikaa siistiä vähän paikkoja, jostain syystä osalla kulkijoista on tarve kantaa säkkitolkulla polttopuita laavulle vaikka liiteri on vieressä. Siistin laavun, lakaisin sieltä roskat pois ja kannoin ylimääräiset polttopuut takaisin liiteriin. Laittelin nuotiopaikan parempaan kuntoon. Tyhjensin sen pohjalta varmaan 15 cm paksusti tuhkaa/hiekkaa vähemmäski ja parantelin nuotion kivikehää ja siivosin vielä liiteri/puucee yhdistelmän parempaan kuntoon. Kaikenkaikkiaan laavun ympäristö oli mielestäni jo tullessani hyvässä kunnnossa, kiitos siitä kanssakulkijoille. Mukava oli istuskella nuotion äärellä, tällä laavulla nuotiopaikan sijainti laavun nähden on mielestäni juuri oikein. Nuotin savut nousee räystään vierestä hyvin ylös mutta nuotio antaa merkittävästi lämpöä laavun suuntaan. Virittelin telttani laavun sisälle yöpymistä varten ja järjestelin tavarat niin että joku muukin mahdollinen kulkija voisi laavulle vielä pysähtyä. Teltasta Iskun oli hyvä tarkkailla ympäristöä teltan verkkokankaan läpi ja minulla oli hyvää aikaa lueskella taas mukana olevaa kirjaa. Muutama sadekuurokin taas kulki, mutta ne taisi vain parantaa unen laatua.

 

 

 

päivän kuvat 

 29.9.

Tältä laavulta voisi lähteä polkuja pitkin kohti Keskirovia ja Kemihaaraa tai jatkaa poroaidan suuntaisesti kohti Mantoselkää. Aamu oli hyvin kostea, lieneekö yöllä lämpötila käynyt vähän alempana, sumu tuntui leijailevan maiseman yllä vaikka aurinko jo paisteli komeasti. Suuntasin kohti Mantoselkää alueen vanhaa kulku-uraa pitkin. Alueella enemmän liikkuneet varmaan osaisivat sanoa olisiko uuden poroaidan vierustaa kulkevaa mönkijäuraa parempi mennä, mutta vanha polku oli vielä ihan kuljettavassa kunnossa ja jotenkin minun ajatukseen miellyttävä vaihtoehto. Keskihaaran läntisemmän haaran yli ei päässyt muuten kuin kahlaamalla, sopiva kahluupaikka löytyi vähän polun eteläpuolelta. Siinä vettä oli noin polveen asti. 

 

Seuraavan purohaaran yli meni huonokuntoinen silta. Sitten vielä Keskipalon ylitys ja suon ja Manto-ojan ylitys, siinäkin huonokuntoinen silta. Mönkijäuralla tässä lienee vain muutaman vuoden ikäinen silta.  Polku tulee suurinpiirtein Mantoselän ja  Manto-ojan tupien puoliväliin. (Uusi kulkureitti tuolle välille on juuri työn alla ja se tulee ohjaamaan reitin suoraan Manto-ojan autiotuvalle) Suuntasin tietysti Manto-ojan autiotuvalle, minne tulin jo ennen puoltapäivää. Tuvalle tullessani siellä näytti jo olevan kolme kokoontumiseen tullutta, erikseen täytyy heistä mainita Ohtamaan Teuvo. Teuvolla on ikää jos oikein muistan 92 vuotta, mutta niin vain hän oli vielä jaksanut yhden väliyön "taktiikalla" patikoida tänne Kemihaarasta. Virittelin vähän matkan päähän autiotuvasta oman tarppini ja telttani pystyyn ja levittelin tavarani sinne. Suunnitelmissani oli vielä illan aikana kävellä Kemihaaraan autolleni yöksi. Olin nimittäin varannut autolle täytekakku tarvikkeet että voin tehdä kokoontumiseen tulijoille täytekakun. Olihan 10 v aiemminkin talkoiden lopussa täytekakku tarjoilu. Tosin sen kakun tasolle en kuvitellutkaan pääseväni, se oli sentään lakkakakku, jonka Peltoniemen Helena teki talkoilijoille. Muutamia muitakin tulijoita jo tuli paikalle, myös metsähallituksen alueesta vastaava Suvi Kauhanen kävi paikalla tiedustelemassa että mitä työkaluja seuraavalle päivälle tulisimme tarvitsemaan. Samalla hän helpotti muutamien tulijoiden matkaa tuomalla mönkkärillä heidän rinkat jo perille. 

 

Katselimme vähän paikkoja ja arvelimme että mitä korjaustöitä pitäisi saada tehtyä. Itse kämppä oli pysynyt hyvässä kunnossa, vessan ovi vaati vähän korjausta ja sen sain hoidettua jo tälle päivälle kuntoon. Loppuillasta sitten pakkasin rinkkaan tavarat joita arvelin että en enää loppureissulla tarvi ja tietysti myös yöpymisvälineet ja lähdin kohti Kemihaaraa. Matkaa on Kemihaaran pihalle tasan 10km ja parkkipaikalle n. 150 m vielä siitä. Parin kilomerin jälkeen tuli jo ensimmäiset vastaantulijat eräkärryineen, kohta sen jälkeen huomasin polulla nuoren karhun paskaläjän mitä Isku siinä hetken ihmetteli. Pääsimme myös kokeilemaan reitille rakennettuja teräs "pitkoksia", mitkä oli tehty niin leveänä että niissä pystyi mönkijällä ajamaan. Hyvin näytti Isku ritilän päällä pystyvän liikkumaan, hieman se hidasti kulkunopeutta verrattuna polulla kulkemiseen, mutta muuten ritilä ei tuntunut häiritsevän sen kulkua. Muutamia kokoontumiseen tulijoita tuli matkalla vielä vastaan, jotka epäilivät että olen menossa väärään suuntaan. Tälle illalle taisi Manto-ojalle kertyä jo noin kymmenen talkoilijaa.

päivän kuvat

30.8.

Aamuherätys autossa, aamupala, tavaroiden pakkaus ja kohti Manto-ojaa, illan ja yön aikana ei uusia tulijoita ollut ilmaantunut paikalle. Taas reipas 2h patikointia ja kämpälle kahville. Osa porukasta oli jo täydessä työn touhussa. Kämpän seinien pisimpien hirsien päät saivat huopakaistoista lisäsuojaa, piipun juuren tiivistytä oli jo aloiteltu parantamaan ja aikanaan kaivamamme kuivatusojan perkaus oli myös jo käynnissä. Todella nopeaa näyttää olevan rahkasammaleen kasvu hyvissä olosuhteissa. Oja oli verhoiltu yli 10cm vahvalla sammalkerroksella. Kaivoimme ojan taas auki, ojan tarkoitus on varmistaa että ylempää rinteiltä valuvat pintavedet saadaan kerättyä ja ohjattua kämpän ohi. Kämpän pohjan alle asennettiin silloin remontin yhteysessä myös salaoja. Nyt kaivelin salaojaputken pään esille ja puhdistin putken loppupään sisäpuolelta kaiken kasvuston pois. Sen jälkeen keräilin ojan kaivun yhteydessä kertyneet kivet salaojaputken pään ympärille suojaksi. Oli mukava huomata että sama tekemisen meininki oli tälläkin kertaa porukassa, kuin mitä oli ollut 10 vuotta sitten. Vielä jälkikäteenkin mietittynä silloinen urakka oli todella merkittävä ponnistus ja erinomainen osoitus siitä että kun on yhteistä tahtoa niin saadaan isojakin asioita aikaiseksi. Minulle erityinen ilon aihe oli käydyt keskustelut Metsähallituksen Suvi Kauhasen kanssa. Hänen asenteensa ja suhtautuminen talkoilla tehtäviin korjaustöihin oli todella positiivinen. Toisenlaistakin suhtautumista kun on välillä ollut olemassa. Tottakai keskustelimme myös tällaisten talkootöiden vastuukysymyksistä ja riskeistä mitä niihin liittyy. Se osin selittää sen että osa Metsähallituksen työntekijöistä ei ole niin innostuneita talkoilla tehtävistä projekteista. Oja tuli kaivettua, hirret suojattua, piippu tiivistettyä, kämpän ulko-ovi korjattua, nuotiopaikka siistittyä, 10 vuotta sitten jääneitä purkupuita poltimme ja loppuja järjestelimme siistimmäksi, vanha jätepiste purettiin ja siistittiin, raivasimme polun viereiselle lähteelle ja lisäsimme sinne opastenuolen, uusimme kuivatusojan yli menevän sillan, raivasimme kämpän ympärille kasvanutta vesakkoa vähemmäksi ja varmaan paljon muutakin positiivista kämpän suhteen ehdittiin tekemään. Ja sitten iltapäivällä oli aika kokoontua yhteisen nyyttikestipöydän äärelle. Värkkäsin siihen ne kaksi täytekakkua ja paljon muutakin herkkua oli tarjolla. Väkeä oli tässä vaiheessa paikalla jos oikein laskin niin ainakin 16 henkilöä joista suurin osa oli ollut mukana jo silloin 10 vuotta sitten. On helppo sanoa, että on se huippuporukka. 

Sääennuste oli näyttänyt jo tälle perjantai-illalle vesisadetta ja joku ihan pieni sade iltapäivällä vähän ripsauttikin vettä. Täällä kun paikoitellen myös netti toimii niin seurailin sääennustetta. Se näytti yölle ja erityisesti lauantai aamupäivälle runsaita vesisateita. Pääosa kokoontuneista ihmisistä oli huomenna jatkamassa omiin suuntiinsa, joku oli lähdössä kahden viikon vaellukselle, osa oli lähdössä Vieriharjun ja Rakitsanojan suuntaan, joillakin oli kiire jo aamusta kohti Kemihaaraa jne... Itse ajattelin sääennusteesta johtuen että voisi olla hyvä suunnitelma kävellä autolle vielä nyt illan aikana, niinpä purin leirini ja pakkailin tavarani rinkaan lähtövalmiuteen. Noin klo 18:30 sitten starttasin viimeisen kerran tälle välille. Mukavan reissun loppusuora, matkalla tuli vastaan ensin neljä ulkomaalaista vaeltajaa, oletin että olivat matkalla kohti Korvatunturia, sen jälkeen tuli vielä kokoontumiseen menossa oleva pariskunta koirineen ja heidän jälkeensä vielä isä - poika yhdistelmä maastopyöriensä kanssa. Maailman pienuus tuli taas kerran todettua kun jäimme keskustelemaan. Mies ihmetteli että hän ei ole koskaan nähnyt Kemihaaran parkkipaikalla niin paljon autoja yhtä aikaa kuin mitä siellä nyt oli. Kun kerroin että meillä oli 10 vuotis kokoontuminen Manto-ojan autiotuvan talkoilen vuoksi, niin selvisi että hänen isänsä oli ollut mukana Rakitsanojan talkoissa. Hyvin hänet muistinkin kun oli ollut hänen isänsä kanssa puhetta että isäni veli oli ollut hänen kanssaan paljonkin tekemisissä työasioissa vuosikymmeniä sitten. Matkan aikana jalostui vielä ajatus että ehkä voisi olla fiksua ajaa autolla pois sorateiltä, nyt kun tiet olivat vielä kuivat. Onhan sorateitä Kemihaarasta lähtiessä varmaan n. 70 km.  Eli kun tulimme Iskun kanssa autolle noin klo 21 niin, Isku kyytiin, rinkka autoon, vähän vaatteiden kevennystä ja tien päälle. Jos tästä reissun loppuosan kulkemisesta jotain positiivista haluaa löytää, niin puoleentoista vuorokauteen kannoin rinkkaa, tosin osin kevennettyä sellaista n. 40km ja selvisin siitä ihan hyvin. Lopulta ajelin noin 120km Savukosken ja Pelkosenniemen rajalle. Siinä löytyi hyvä levähdyspaikka tien varresta ja toppasin sitten siihen yöksi. 

päivän kuvat 

Tässäpä linkki reissukuviin

30.8.

Mukava oli herätä aamulla kun sade ropisi auton kattoon. Ei ollut enää sateesta minulle mitään haittaa. Mukava ja hyvin onnistunut reissu oli taas takana. Auton keula kohti etelää, ajoa, taukoja, ajoa. Ja illalla vähän ennen klo 23 kotona. 

 

Lopuksi muutamia ajatuksia/kokemuksia reissusta.

Kemihaaran erämaa-alue ja erityisesti alueet missä liikut polkujen ulkopuolella on upeaa retkeilyaluetta, mielestäni aitoa erämaata. Erityisesti se toisen yöpaikkani ympäristö oli mielestäni todella upeaa korpikuusikkoa ja Peskihaaran ja tämän väli myöskin vaikka välillä olikin aika risukkoisiakin pätkiä. Siellä jos jossain tunsin olevani erämaassa. Mieleen jäi myös se kuinka nopeasti tuolla maasto ja kasvillisuus muuttuu, se on melkein kuin viivoittimella vedetty raja kun siirryt korpikuusikosta upeaan vanhaan mäntymetsään. Jaurujoen eteläpuolella Auttiseljän laita on todella upeaa aluetta. Ja voin olla väärässä mutta luulen että retkeilymielessä aika vähän käytettyä seutua. Jos vaihtoehtona on yöpyä Tahvon tuvan ruuhkissa tai tuolla hienoilla jäkäläkankailla niin ainakin minun on helppo tehdä oma valintani. Jaurujoen pohjoispuolen metsät olivat myös hienoja, siellä on jotain samaa tunnelmaa kuin Lemmenjoen erämaa-alueen vanhoissa metsissä.

Taas oli turhaa tavaraa mukana, täytyy taas ottaa opiksi. Ehkä osin keleistäkin johtuen oli vaihtovaatetta vähän liikaa, kirves kulki mukana, kertaakaan en sitä käyttänyt, retkisahaa tarvin vain talkoissa, risukeitin vain painona, kaasua varasin yhden pikkupullon liikaa, vain yhden kirjan sain luettua, toinen oli turhaa repussa. Leipää kului vähemmän kuin oletin, levitettäkin liikaa. Eli ei gramman viilausta vaan kilojen viilausta ehkä pitäisi tehdä, paras tuotos tietysti olisi kun pudottaisi itseltä 10 kg painoa pois.

Kenkäpohdintaa. Aloitin reissuni kumisaappailla, kun oletin että matkalle sattuu myös kosteampia paikkoja enkä halunnut kastella vaelluskenkiä heti reissun aluksi. Kumisaappaiden kanssa minulla on tapana toimia niin että aina kun pysähdyn tauolle, otan kengät pois jalasta, kengät, kenkien pohjalliset ja villasukat tuulettumaan. 1. päivälle oikea valinta, tuli se vesisade ja loppu reittivalinta. 2. päivälle oikea valinta, oli vesistöjen ylityksiä, kosteita suopätkiä jne.  Samoin kolmannelle päivälle varsinkin päivän alkuosan reitille oikea valinta, oli paikoin varsin märkiä ne metsien rinnesuot ja siellä virtaavat purot. Mutta kyllä jalkapohjissa tuntui kolmannen päivän jälkeen että kengän pohja ei ole kovin tukeva (Nokialaiset perus kumisaappaat). Tahvon tuvalla vaihdoin vaelluskenkiin, tunne jalassa oli merkittävästi miellyttävämpi. Tästä eteenpäin kuljin polkuja pitkin ja vaelluskenkä toimi hyvin. Jussinmurustan laavun ja Manto-ojan välillä maasto oli aamukasteesta märkää ja sillä välillä kengät ja sukat kostuivat, jopa niin että kippasin jossain välissä vähän vaelluskengästä vettä ulos. Mutta puolessa päivässä auringonpaisteessa kengät ehtivät kuivua. Varmasti joku muu kenkä yhdistelmä olisi ollut keveämpi, mutta silti pidin valintaani onnistuneena. Minulla on ollut jo vuosia vedenpuhdistusvälineistö mutta sen käyttö on ollut varsin vähäistä. Aiemmalla Vätsärin reissulla totesin että se on varsin kätevä leiripaikan vesiastiaksi ja suodatinta voi käyttää aina kun näyttää että se on tarpeellista, mutta se toimii myös ilman sitä. Nyt tällä reissulla käytin suodatinta toisena iltana ja Jussimurustan laavulla. Molemmissa paikoissa veden mukana tuli jonkin verran suoperäistä mutaa, jotka automaattisesti suodatin puhdisti vedestä pois. Luulen että jatkossa sen käyttö tulee edelleenkin lisääntymään.

UKK-puisto, sen saunat ja kulkupaanat. Minulla lienee asenneongelma UKK-puistoa kohtaan, alue ei ole vuosikymmeniin kiinnostanut. Olen nähnyt kuvista ne leveät kulkupaanat, lukenut tarinoita tungoksista ja ympärivuorokautisista saunan lämmityksistä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, luin kämppäkirjoista kulkijoiden kirjoituksia ja todella merkittävässä roolissa siellä esiintyy saunat ja saunomiset. Ne vaikuttavat ihmisten reittivalintoihin ja kirjoitusten perusteella esim Tahvon tuvalle tullaan esim. Marivaarasta vain että päästään käymään saunassa. Nyt vaelluksella vähän lähestyin UKK-puiston eteläosaa, mutta Tahvon tupa on sielläkin vielä vähän syrjässä pahimmista ruuhkapaikoista. Mutta kokemus vastasi odotuksiani, eipä siellä juuri muusta kuullut kanssakulkijoilta kuin saunavuoroista ja olihan tuo kulkijamäärä reissuani ajatellenkin melkoinen. Oma ehdotukseni Metsähallistukselle on kustannusten säästämiseksi, että poistetaan kaikki autiotupien saunat pois käytöstä. Ehkä silloin ei tarvisi syrjäisiä nuotiopaikkoja lakkauttaa niin paljon. Erittäin onnistuneena pidän Jussinmurustan laavun ratkaisua. Siinä on mukavan kokoinen laavu, vaatimaton mutta hyvin sijoitettu ja toimiva nuotiopaikka. Fiksusti ratkaistu liiteri/puucee yhdistelmä. Tällaisia voisi olla lisää, en tiedä milloin tuonne oli puuhuolto viimeksi tehty, mutta liiteri oli lähes täynnä, vieraskirjan mukaan käyttö varsin vähäistä, mutta merkittävä turvallisuuslisä erityisesti haastavien vuoden aikojen kulkijoille. 

Isku pärjäsi reissussa hienosti, siitä näyttää kasvavan minulle erinomainen reissukaveri. Tuon viimeisen reilun 40km kävelyjen osalta Isku käveli puolet ilman reppua ja muutenkaan ei enää tuossa vaiheessa repuissa muutoinkaan ollut juurikaan mitään tavaraa. Eli sen kuorma keveni reissun loppuakohti, kuten minunkin. Edelleen tämä reissu vahvisti käsitystäni siitä että koira on ihmisen paras vaelluskaveri.