Perinteet vaativat retkeilyä

 Tutkistelin blogiani ja vuonna 2016 heinäkuussa tein ensimmäisen ns. kesävaelluksen, 2017 ensimmäisen melontavaelluksen Inarille. Sen jälkeen olen yhtä kesää lukuunottamatta ollut vaelluksella heinä-elokuun vaihteessa. 2017 vuodesta lähtien reissuihin on sisältynyt enemmän tai vähemmän melontaa, suuntana Inarinjärvi ja Vätsäri. Viime vuoden Vätsärin reissulla alkoi tympimään kun olet paljon kehutussa erämaassa mutta käytännössä joka päivä kohtaat enemmän tai vähemmän ihmisiä, jotka ilmeisesti myös ajattelevat olevansa erämaassa. Siitäpä sitten pohdintaa että minne sitä seuraavaksi menisi.

2015 tein lyhkäisen reissun pohjois Posiolle kahden koiran kanssa:  Vaikka reissu oli lyhkäinen niin siitä jäi hyvät muistot. Retki suuntautui alueelle mihin liittyy muutenkin perinteitä. Jos oikein muistan niin isäni on tehnyt samalle alueelle kalastusreissun 1960 luvulla ja jo edesmennyt isäni veli on viettänyt tällä alueella aikaa luonnossa, kalastellen ja varmasti myös metsästellen niin paljon että hän tunsi tämän erämaisen alueen ns. paremmin kuin omat taskunsa. Itsekin pääsin häneltä kuulemaan monia tarinoita tältä alueelta ja velipoikani pääsivät tekemään hänen kanssaan tänne alueelle lyhkäisen reissun vielä hänen viimeisinä elinvuosinaan. 

Eli ehdotin edellisen vuoden reissukavereille tätä retkikohteeksi, alueelta löytyy paljon mielenkiintoisia paikkoja, kuten tuo edellinen kertomus alueesta kertoo. Siellä retkeily on selkeästi helpompaa kuin mitä se oli viime vuosina ollut Vätsärin maisemissa. Reissuaika lyötiin kalenteriin, viimeisen viikon aikana joutui toinen kaveri luopumaan reissuun lähdöstä mutta Jaskan ja Iskun kanssa lähdimme reissua toteuttamaan. 

Kylmästä alkukesästä johtuen oli vähän "pelkoa" että maastossa voisi olla itikkaa, kun edellisten vuosien reissuilla niistä ei ole juurikaan ollut haittaa. Perjantaina 25.7. lastasimme tavarat autooni, olin hankkinut yhden packraftin lisää, koska halusin ottaa Iskun tälle reissulle mukaan. Osan retkimuonista olimme hankkineet etukäteen (kuivatut lihat, pakastetut tuoreet lihat ja makkarat yms) mutta loput ruuista hankimme Posion keskustasta. Siellä päätin helteistä johtuen varata mukaan jotain sellaista syömistä, mitä en ole koskaan ennen vaellukselle kantanut, suolakurkkuja. Ajelimme tulevan retkeilypaikan läheisyydessä olevalle kesämökillemme yöksi, josta oli sitten hyvä lauantai aamuna siirtyä maastoon. Kesän hellejakso oli jo hetken ollut päällä ja jännitimme että kuinkahan maastopalovaroitusten kanssa käy, pääsemmekö istumaan nuotiolla vaiko ei. Loppumatkasta ukkosrintama kohtasi reittimme ja Livojärvellä totesimme että vettä on satanut aika reippaasti. Maailman pienuuskin tuli taas todistettua, kun Livojärven rannalla seisoskellessa tien reunaa käveli joku pariskunta. Kun katsoin tarkemmin niin kysäisin että mitä se Pasi täällä kävelee. Kertoi olevansa mökillä, hyvä ystävä 80 luvulta. Mökin ikkunasta kaunista järvimaisemaa katsoessa pohdin että ilmeisesti joku vika ihmisen päässä pitää olla kun tällaisesta paikasta pitää lähteä "kärsimään" helteestä ja erämaasta, mutta ei se iso vika tarvi olla kun se on päässä. 

26.7. lauantai 

Aamulla totesin että maastopalovaroitus on poistunut, aamupalan jälkeen lähdimme siirtymään kohti retken aloituspistettä. Alue on siis Posion ja Kemijärven rajamailla, Posion puolella, pieni erämainen tunturialue joka sisältää myös Mustanrinnan tunturialueen luonnonsuojelualueen. Alueen hoitosuunnitelman mukaan alue pyritään pitämään erämaisena, sinne ei ole tarkoitus rakentaa mitään retkeilyyn liittyviä rakenteita. Suunnitelmassa aluetta on kuvattu seuraavasti: Mustarinnantunturin ja Kiekkikairan alue on edustava ja laaja koillismaalainen erämainen alue. Alueelle ovat tyypillisiä suuret korkeuserot sekä metsien ja soiden vaihtelut ja näiden aiheuttamat erityyppiset reunavyöhykkeet ja kasvupaikat. Metsistä suurin osa on korkeilla alueilla, ja alueella tavataan harvinaisia luonnontilaisia palorefugiokuusikoita. Suunnittelualue kuuluu palojatkumoalueeseen, ja metsänpolttojen seurauksena alueen metsätalouskäytön yksipuolistamat mäntykankaat muuttuvat vähitellen luonnontilaisiksi.
Suot ovat pääosin aapasoita, ja lähteet ja tihkupinnat tekevät alueesta edustavan pienvesikokonaisuuden.
Suunnittelualueeseen ei kohdistu merkittäviä käyttöpaineita. Alueelle ei ohjata virkistyskäyttöä, vaan alu-
etta käyttävät sen erämaaluonteeseen sopien lähinnä eräretkeilijät sekä metsästäjät ja kalastajat. Tämä näkyy myös alueen arvoissa, joiksi määriteltiin Luonto, Linnusto ja Erämaisuus. Näihin kuuluvat aluekokonaisuus sekä alueen edustavat luontotyypit lajistoineen, jotka luovat pohjan suojelulle mutta myös alueen vetovoimaisuudelle. Näitä seuraa alueen luonteelle selvä arvo Eränkäynti, joka tuo esiin alueen pääasiallisen käyttöarvon. Määritettyihin arvoihin ei kohdistu merkittäviä uhkia.

 Metsäautotie oli pääosin hyvässä kunnossa, tiesin reitin loppuosassa olevan pari ylämäkeä, missä sadevedet ovat tietä syöneet mutta pääsimme kuitenkin retkeilyautolla ykköstavoitteeksi asetettuun paikkaan, mistä oli helppo siirtää varusteet vesistön rantaan ja aloittaa melonta retki. (suosittelen kuitenkin tarkistamaan tien kunnon ennen noita mäkiä ajelet autolla) Autolla pumppasimme packraftit täyteen ilmaa, siirsimme varusteet metsäautotien pohjaa sen päähän (silta on poistettu) ja siitä Välijärven rannalle, sen jälkeen kävimme hakemassa vielä packraftit. Rinkkaa kantaessani lähti oletettavasti naaras teeri tien vierustalta minua pakoon. Joitakin veneitä ja yksi kanootti näytti olevan rannoilla säilytyksessä, ilmeisesti järvellä käydän jonkin verran kalalla. 

Heti reissun alussa lämpötila oli hellelukemissa, ensimmäinenkin siirtymä oli lyhyt, se tosin sisältä Vätsäristä tutun maakannaksen ylittämisen. Iskun kanssa olimme tehneet yhden koemelonnan kotipuolessa mutta varsin hyvin selvisimme jo ensimmäisestä melonnasta. Meloimme Välijärven salmesta Välijärven yli, sen hienojen pahtaseinien eteläpuolelle. Maakannaksella huomasi rinkan painon ja helteen vaikutuksen, ylämäki puhallutti rinkan kantajaa ihan kunnolla. Olin etukäteen kartasta katsonut mielestäni sopivan paikan leirille Lehtojärven itärannalta ja meloimmekin niille seutuville. Sieltä löytyi hyvin paikka Jaskan riippumatolle ja minun teltalle. Paikka oli upea, Ison Lehtotunturin jyrkät pahtarinteet taustalla, järveen loivasti liittyvät rantakalliot ja täydellinen hiljaisuus. Ennuste oli lupaillut iltapäivälle vähän sadetta ja joitakin pisaroita saimmekin niskaamme viimeisellä melontapätkällä mutta saimme leirin hyvin pystyyn ja varusteet suojaan. Leirin järjestämisen, ruokailun ja ruokaleven jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Lehtotunturiin. Alueeseen kuuluu siinäkin mielessä perinteitä, että näillä seutuvilla on isäni veljellä ollut aikanaan vähän pysyvämpikin tukikohta, jonka tarkempaa paikkaa en tiedä. Kiersimme pahtaseinien yläpuolelle ja kävimme katselemassa maisemia sieltä. Alueelle on tyypillistä nämä jyrkät korkoerot ja tuoltakin piti hakea reittiä, mistä pääsimme laskeutumaan ja jatkamaan matkaa kohti tunturin päällä olevaa Hermannin lampea. Sekin on mielenkiintoinen paikka, isohko lampi lähes tunturin päällä. Lammen rantojen kautta kiersimme vielä Lehtotunturin huipulle. Alueelta löytyy uskomattoman hienoja vanhoja mäntyjä, joista näkee että ne ovat sinnikkäästi vain kasvaneet luonnonvoimia vastustaen. Reilun 3km kävelyn jälkeen palasimme takaisin leiriin. Kumpikaan meistä ei ole ns. kalamies mutta olimme maksaneet kalastusluvat ja varanneet virvelit ja uistimia mukaan. Pari komeaa haukea saimme ja ihan hyvän kokoisia ahvenia. Pääosin päästimme kalat takaisin järveen. 

Tämän päivän kuvia 

27.7. sunnuntai 

Uusi päivä ja uudet kujeet. Aamupalan jälkeen pakkailimme rauhassa tavarat lähtökuntoon. Vastarannan järvien välisellä kannaksella näkyi olevan valtavan suuri siirtolohkare niin olimme ajatelleet käydä sitä ensin katsomassa. Pienellä katselulla löytyi paikka rantautumiseen. Lohkare oli iso ja sen ympärillä oli pienempiä lohkareita. Kivien alta löytyi hyvin suojaisia paikkoja joihin huonolla säällä sopisi useampikin henkilö suojaan. Sen jälkeen meloimme järvestä lähtevän laskupuron luo, josta oli tarkoitus siirtyä takaisin Välijärven puolelle. Otimme rinkat selkään ja kävimme kantamassa ne ensin puron loppuosalle, kantomatkaa on vajaa 0.5km. Sen jälkeen vedimme packraftit viereisen suon kautta rinkkojen luo. Puro on mielenkiintoinen, sisältäen paikoin pieniä koskia. Luulisin että purosta voisi löytyä tammukoita, on ainakin joskus löytynyt. Puron loppuosaa meloimme järvelle ja sen jälkeen kohti välisalmea. Välijärvikin on hieno, paikoin jyrkkiä kallioita, paikoin kaltevia rinnesoita.

Välijärvensalmessa olevassa pienessä virtapaikassa vesi käy niin matalana että kävelytimme packraftit siitä ohi. Pienessä myötävirrassa sitten jatkoimme Pienellä Välijärvelle ja noin kilometrin matkan sen läpi Pölkkykoskelle. Siinä on alle 100m kantomatka hienon kosken vierestä ja kosken alta pääsee heti jatkamaan melontaa. Pieni hauentuppi oli kosken alapuolella kyttäämässä lounasta, ilmeisesti virtaavassa vedessä liikkuu jotain syötävää. Melottuamme Ison Pölkkyjärven puolelle näimme vastarannalla pari verkkomerkkiä eli jollain oli verkot pyytämässä. Lähdimme melomaan kohti järven kaakkoispäätä, järven rannat on hyvin saman tyyliset kuin monissa Vätsärin järvissä. Kiviset rannat, paikoin varsin jyrkkänä nousevat rinteet järven rannalla. Mielenkiintoisesti puusto on erilaista järven eri rannoilla. Itä rannat on hyvin karut, vanhoja hienoja mäntyjä, keloja kivikoita ja länsirannat on vähän kosteamman oloiset ja siellä kasvaa pääosin korpikuusia. Pölkkyjärvenniemen ja sen eteläpuolella olevan niemen kiertämisen jälkeen tuli jossain vaiheessa edessäpäin näkyviin soutuvene joka näytti etenevän pienen perämoottorin voimin. Kaksi miestä taisi olla menossa kokemaan aiemmin näkemäämme verkkoa. Noin puolikilometriä ennen järven kaakkoispäätä rantauduimme siinä olevaan niemennokkaan ja katselimme että siihen saa hyvin leiripaikan. Matkan tekoa kertyi tälle päivälle noin 9km. Lämpötila huiteli lähellä 30 astetta, nyt pääsi aiemmin mainitsemani suolakurkku oikeuksiinsa, hyvää hellekelin naposteltavaa. Vaikka maastopalovaroitus ei ollut voimassa niin mielestämme maa oli erittäin kuivaa. Sen vuoksi valmistelimme tulipaikan leiripaikalla olevan isohkon kiven päälle. Toinen päivä peräkkäin että teimme kaiken ruuan nuotiolla. Jossain vaiheessa näkemämme miehet palasivat takaisin ja rantautuivat vastarannalle, missä oli puolenkymmentä venettä muutenkin rannalla. Tämänkin leiripaikan vieressä oli iso siirtolohkare ja sen ympärillä useita pienempiä. Senkin alta löytyi usean henkilön oleskeluun sopiva tila ja olihan sinne joku joskus varastoinutkin leiriytymistavaraa, mutta aika oli tainnut hoitaa nekin käyttökelvottomaksi. Poikkesin katsomassa Pikku Pölkkyjärvestä tulevaa laskupuroa. Se oli lähes kuiva, kivien välistä lirui vielä jonkin verran vettä. Loppupäivä rentoa oleskelua, uintia, syöntiä ja ennenkaikkea veden juontia, helteessä selviytymistä ja vähän kalastelua. Ja tässä vaiheessa oli jo helppo todeta että tälläkään kertaa ei itikoista ole haittaa. Paarmoja kohtuullisen paljon ja illalla joskus n. 22 seutuvilla ilmeistyi jonkin verran mäkäräisiä, mutta ei niin paljoa että niistä olisi ollut haittaa. 

Tämän päivän kuvia 

28.7. maanantai 

Aamutouhut, leirin purku ja melonta vastarannalle. Siitä n. 200m:n päässä oli metsäautotien käännöspaikka, nostimme varusteet rannalle ja lähdimme viemään rinkkoja kohti Sunijärveä. Kävelimme metsäautotietä pitkin Sunilammen seutuville ja suuntasimme sen länsipuolelta Sunijärven pohjoispäähän, kantomatkaa rinkalle kertyi n. 2km mutta lähes 30 asteen helteessä siinä oli ihan riittävästi. Iskut käytin järvessä "jäähyllä" ennen kuin lähdimme hakemaan packrafteja. Takaisin menimme vähän eri reittiä, kun tutkimme löytyisikö packraftien kuljetukseen parempi reitti. Kun pääsimme takaisin oli Isku taas valmis menemään järveen jäähylle. Sitten packraftit kantoon, taas tietä pitkin Sunilammen kohdalle, siitä sen rantaan ja melomalla lammen yli. Sitten n. 500m niiden vetäminen soista maata pitkin Sunijärvelle. Maastopalovaroitus oli taas palannut ja muutenkin oli helpompi keitellä kahvit keittimellä. Tuuli oli aika reipas ja tietysti vastainen. Lähdimme melomaan Sunijärven koillisrannan reunaa, noin puolivälissä järveä suuntasimme Niskasaaren päätä kohti ja ennen sitä käänsimme Luolakoskelle. Luolakoskella n. 100m:n maakannas kosken vierestä ja vielä vajaan kilometrin melonta Luolajärven itärannalla olevaan upeaan niemennokkaan. Niemennokan takaa löytyi luonnon "satama" mistä oli hyvä rantautua. Paikalta löytyi hieno paikka teltalleni ja Jaskan riippumatolle. Ruokailun jälkeen lähdin vielä Iskun kanssa ensimmäiselle tutusmismatkalle Mustarinnan tunturille. Ennen korkeinta huippua on pieni kostea notkelma, juuri kun olin sinne laskeutumassa lähti iso metso lentämään metsä rytisten. Nousin tunturin huipulle ja ihastelin sieltä hienoja maisemia. Onneksi paluumatkalta löytyi tuolta aiemmin mainitsemastani notkelmasta kostea tunturipuro, missä Isku pääsi taas vilvoittelemaan, keli oli nimittäin todella tukala. Tälle päivälle liikkumista kertyi yhteensä n. 13 km. Leiripaikan edessä oli hienoja kalastuspaikkoja, vesi syveni heti järveen laskevien kallioiden reunasta ja ahvenet tuntui olevan hyvin syönnillään. Keli jatkui yhtä ankarana, edelleen lämpötila huiteli varjossa lähellä 30 astetta. Nestettä sai juoda päivän aikana varmaan ainakin 4litraa, ehkä enemmänkin. Järvessä uimalla saattoi yrittää vähän viilentää itseään, mutta sen vaikutus oli hetkessä ohi, kun nousi rannalle. Sen verran helle otti voimille että nukkumaankin piti mennä hyvissä ajoin. Pitkin iltaa kuuntelimme poron kellon kilkutusta ja lopulta sen myös näimme vastarannalla. Joskus iltayöstä n. 23 seutuvilla jo puoliunessa teltassa ollessani kuulin miesten puhetta ja jäin odottamaan että tuleeko ne rantaa vai vettä pitkin. Odottelun jälkeen näin kun leiripaikkamme ohi meloi kaksi kaveria packrafteilla, tässä hyvänä muistutuksena, että vesi kantaa puheäänet todella hyvin. Heidän puheensa kuului vielä järven toisesta päästä vaikka matkaa sinne oli lähes kilometri. Vastarannalla ollut kellonsoittaja tuntui olevan soittotuulella pitkin yötä.

Tämän päivän kuvia 

29.7. tiistai 

Uusi aamu, tänään oli tarkoitus jatkaa Luojajärven ja Mustarinnan tunturin tarkastelua eli leiriä ei tarvinnut tälle aamulle purkaa lainkaan. Päätimme että aloitamme melonnalla eli aamupalan jälkeen vesille. Suuntana oli Luolalahti, mielenkiintoinen paikka ja voisiko se olla syy järven nimelle? Lahden suuaukko oli n. 300m:n päässä leiripaikastamme, lahden suuaukko on vain joitakin kymmeniä metrejä leveä, mutta lahti on kuitekin noin kilometrin mittainen, välillä hyvinkin kapea, sanoisinko luolamainen. Lahden tutkimiseen liittyi muutenkin mielenkiintoa. Jo useita vuosia sitten kun velipoikani oli isän veljen kanssa näissä maisemissa, niin he olivat jättäneet isän veljen kanootin tuonne lahden pohjukkaan. Tarkoitus oli käydä katsomassa että vieläkö se sieltä löytyy. Lahden pohjukasta on n. 500m:n matka metsäautotien päähän niin he olivat lähteneet alueelta sen kautta. Meloskelimme rauhassa, ihailimme lumpeen kukkia, ympärillä näkyviä maisemia ja välillä pujottelimme ahtaissa paikoissa kivien välistä. Lahden pohjukka on vähän lampimainen, noin 400m pitkä ja leveimmillään lähes 200m ja siellä on jopa yksi pieni saari. Lahden pohjukassa oli puolenkymmentä venettä ja kanootti juuri siinä paikassa, mihin se oli kartassani merkitty. Pohjukassa oli myös puolenkymmentä venettä, osa näytti siltä että niitä ei ole hetkeen käytetty. Ajanhammas oli syönyt myös kanoottia ja se vaatisi aikalailla kunnostusta jos siitä meinaisi vielä tehdä melontakelpoisen. Mietittiinkin että mahtaako näiden erämaajärvien rannoille lahota veneitä enemmänkin. Voihan olla että jälkipolvet eivät edes tiedä, minne suvun veneet on aikanaan jätetty. Suunta takas, kun lähestyimme lahden alkuosaa alkoi Mustarinnan tunturin rinteetkin näkyivät järvelle hienosti. Kävimme vielä melomalla katsomassa Mustarinnan järveltä tulevan laskupuron suulla. Puro olisi juuri ja juuri sen levyinen että siinä sopisi melomaan, mutta vajaan 600m:n matkalla on korkoeroa yli 10m niin se tarkoittaa että puro taitaa virtailla pieninä koskina lähes koko matkan. Palasimme leiriin ja pidimme tauon ennenkuin lähdimme päivän toiseen ponnistukseen. Varasimme vettä myös vesisäkissä mukaan vesipullojen lisäksi, kun tiesin että tunturin päältä ei nyt vettä mistään löydy. Ajatuksena oli tutkia pahtaseinämät sekä ala- että yläpuolelta. Tämän alueen tuntureille näyttää olevan tyypillistä jyrkähköt korkoerot, nytkin reittimme varrelle sattui useita paikkoja, missä avokallio putosi jyrkästi mutta avokallion päällinen on kalteva rinteen suuntaan mutta muuten sileää ja helposti käveltävää. Tunturin korkea pahtaseinä nousee ylväänä, pahtaseinän leveys on yli 300m, vähän sen puolivälin jälkeen alkaa louhikkoinen alue, joka piti ylittää kivi kivelle hyppimällä. Lopuksi laskuduimme Mustarinnan laskupuron alkupäähän viilentelemään Iskua. Puron yli oli poikittaisia puita, joista ainakin osa oli aikanaan sahalla katkaistu. Puron toiselta puolen löytyi vanha asentopaikka, missä istumapuut oli oikein veistetty kulmistaan toisiinsa salvoksella. Tauon jälkeen suuntasimme pahtaseinän kaakkoispuolelle ja nousimme pahtaseinämän yläpuolelle. Edellisenä päivänä olin noussut tunturin korkeimmalle huipulle, nyt keskityimme katselemaan pahtaseinämää sen yläpuolelta ja osin myös sen sivuilta siltä osin kuin sinne pystyi kiertämään kallioiden välistä. Upea paikka, olin löytänyt netistä valokuvan, missä epäiltiin tunturin rinteessä olevan luolan. Paikallistimme maastosta kuvan paikan ja totesimme että kuvassa näkyvä luola oli vain mustaa kalliota, eli luolan suuaukkoa ei täältä löytynyt. Mielenkiintoista oli myös se että järvien välisen laskupuron solina kuului hienosti tunturin huipuille asti. Jaskalla oli mukana drone niin sen avulla saimme pahtaseinästä ja maisemista hyvää kuvaa. Suunta kohti leiriä, odottelemaan ennustettua ukkosrintamaa. Iltapäivällä ukkosrintama jyristeli ohi ja saimme vettäkin oikein kunnolla. Mukava oli kuunnella sateen ropinaa ja ukkosen jyrähdyksiä tarpin alla teltassa makoillen. Nyt maa kastui sitten jo ihan kunnolla. Reissun tyyliin sopiva rento ilta hienossa säässä. Vedenpuhdistin antoi ensimmäisiä merkkejä suodattimen "tukkiutumisesta", yritin sitä huuhdella ja vähän pestäkin, mutta siitä ei juuri ollut apua. Leirissä oli kuitenkin aikaa tiputella vettä valmiiksi kattilaan ja juomapulloihin, niin asia ei vielä häirinnyt. Liikkumista kertyi tälle päivälle vajaa 7km

Tämän päivän kuvia 

30.7. keskiviikko 

Aamulla taas leiri kasaan ja suunta kohti lähtöpistettä, tosin ns. jarru päällä. Meloimme Luolakoskelle ja siirsimme tavarat Sunijärven puolelle. Näimme vastarannalla leirimme ohi meloneiden leirin. Kiersimme Niskasaaren ja kävimme sen verran melomassa Sunijokea alaspäin, mitä sitä pystyi melomaan. Joen alkupuolelta se kapeutuu ja muuttuu koskiseksi, onhan joessa reilun 600m:n matkalla yli 10m:n korkoero. Jatkoimme saaren kiertämistä ja vaihdoimme muutaman sanan leirissä olevien kavereiden kanssa. Kertoivat olleen 2pv reissulla ja olivat valmistautumassa pois lähtöön. Hyvin oli kuulemma hekin saaneet ahvenia. Tiesimme että reilun kilometrin päässä olisi hyvä leiripaikka, olinhan ollut siinä leirytyneenä jo kymmenen vuotta aiemmin. Meloimme sinne ja siirsimme varusteet rannalle. Laitoimme leirin pystyyn ja koska maastopalovaroitus oli taas ohi, niin rakensimme paikalle kunnon tulisijan, kun siinä ei ollut mitään vanhaa nuotiopaikkaa näkyvillä. Poistimme kaiken pintamaan nuotion pohjasta, teimme siihen tuplapohjan järvestä nostetuista kivistä ja hiekasta. Sen jälkeen vielä kunnon nuotiokehä kivipohjan päälle, edelleen järvestä nostetuilla kivillä. Olin saanut velipojaltani tiedon, että tässä lähellä olisi paikka, missä isäni veli olisi myös pitänyt joskus tukikohtaa. Kävin tutkimassa paikkaa ja oletin sen löytäneeni. Suojainen paikka, mikä ei näy järvelle, paikan läheisyydessä ilmeisesti pieni lähde, kun nytkin siinä virtaili pieni puro. Tänään oli ruokailun jälkeen vuorossa lättykestit mustikoiden kera. Tänäänkin oli tarvetta uimiselle, niin kuumasti aurinko paisteli. Vedenpuhdistimen kanssa vieläkin pärjäsimme, mutta aika pahasti se näytti että kohta emme enää saisi juomavesiä puhdistettua. Varmaan järvivettä olisi voinut suoraankin juoda, mutta samoin kuin vuosi sitten Vätsärissä, veden lämpötila oli niin korkea että katsoimme viisaammaksi puhdistaa kaikki vesi, minkä joimme. Johonkin aikaan illasta Jaska jäi ihmettelemään ääntä joka kuulosti veden loiskeelta. Aikamme ihmeteltyä huomasiime että vastarannalla poro kahlaili edestakaisin rantavedessä. Aivan upea ilta hienon auringonlaskun kera. Niin kuumaa oli että emme lähteneet nyt nousemaan viereiselle Sunitunturille lainkaan vaan nautimme olostamme leirissä.  Liikettä kertyi tälle päivälle vain vajaa 5km

Tämän päivän kuvia 

 31.7. torstai

Aamutouhut ja taas takaisin päin, vajaa kilometri melontaa ja taas reissun pisin maakannas ylitettäväksi. Otimme rinkat kantoon ja lähdimme viemään niitä Iso Pölkkyjärven rantaan. Tällä kertaa kävelimme Sunijärveltä menevää heikohkoa polkua pitkin metsäautotien päähän ja sitten metsäautotietä lähelle rantautumispaikka ja muutama satametriä taas polkua pitkin. Kun pääsimme rantaan Isku siirtyi samantien järveen jäähylle oma-aloitteisesti. Tauon jälkeen totesimme että juomavedet vielä riittää packraftien hakuun, joten taas 2km kävelyä ja Isku järveen jäähylle. Lähdimme vetämään packrafteja, minun kaksipaikkainen painaa reilut 5kg ja Jaskalla oleva yksi paikkainen vajaa 3kg. Kulkureitin vieressä on Sunitaipaleen lampi, päätin tälläkin kertaa ylittää sen melomalla, kun taas Jaska päätti viedä omansa maita pitkin. Metsäautotielle tullessani kokeilin tällä kertaa, että onnistuuko tämän isomman packraftin kantaminen yksin, hyvin se näyttää kulkevan päänpäällä, vielä jos lisäisi siihen liinat niin että niistä voisi pitää helposti kiinni niin kantaminen sujuisi vielä helpommin. Kantamisen aikaan minulla oli luonnollisesti Isku remmissä kiinni, mutta hyvin se silti sujui. Rannalla aloitimme juomaveden suodattamisen ja totesimme että se alkaa olla todella hidasta hommaa. Tiputimme molempien juomapuollot täyteen ja totesimme että nyt voisi olla viisaampaa jatkaa tänään autolle. Varusteet kyytiin ja reilu 2km melonta Pölkkykosken juurelle. Järven itäranta on kyllä hienoa katseltavaa, karua ja kaunista. Pölkkykoskella vielä kerran varusteiden siirto seuraavalle järvelle ja viimeiselle melontapätkälle. Noin kilometrin melonta, ensin Pienen Välijärven läpi ja vielä pätkä Välijärvien välistä jokea tai salmea. Rinkat autolle ja sen jälkeen packraftit. Varusteet autoon ja auton keula kohti mökkiä ja saunaa. Liikettä tälle päivälle kertyi vajaat 12 km

Hieno reissu todella ankarissa olosuhteissa. Onneksi reissu ei ollut muutoin fyysisesti kovin rankka, koko reissu vähän yli 50km. 

Tämän päivän kuvia 

Vaellus on tunnetta, ei tuskaista tekemistä

2.9.15
Työ on ainut ilomme, onneksi laiskuus intohimomme.
Lomalle lähtö tuntui päivä päivältä siirtyvän eteenpäin, mutta lopulta päätin että keskiviikkona 29.8. töiden niin sallittua käännän nokkani kohti etelälappia.
Niinpä n. 18:30 olinkin lähtövalmiina, tällä kertaa lähtövalmistelut tapahtui lennosta.
Ruuat kävin nappaamassa pikaisesti, kaupan hyllyjen välissä syntyi ostoslista korvien väliin ja ei kun ostoksille.
Varusteiden pakkaus suunnilleen samalla mallilla, kävin varusteet läpi ja mukaan otin aina sen, joka tuntui olevan tarpeellista, sen isommin suunnittelematta mitään.
Roni ja Soolo koira kyytiin, kanootti auton katolle ja menoksi, edessä reilun kahdeksan tunnin ajomatka.
Lämpötila laski yön aikana ja alimmillaan auton mittari näytti ulkolämpötilaksi -2 astetta. Noin klo 03 saavuin välitavoitteeseen, mökin pihalle. Varusteet nopeasti sisälle ja nukkumaan.

3.9.15
Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen nousin aamukahvin keittoon. Sitten epämääräisesti pakattujen varusteiden järjestely ja pakkaus. Noin klo 10 olin valmis siirtymään suunnitellulle lähtöpaikalle.
Ensimmäinen pysähdys Roninmaalle: Siitä pieni patikointireissu katsomaan Julmalammen julmia rantoja, hieno paikka kaikessa pienuudessaan ja karuudessaan.

Paluu takaisin autolla ja vielä muutama kilometri ajoa metsäautotietä pitkin Välijärven salmelle. Vieläkin arvuuttelin, että käynkö ensin kanootin kanssa katsastelemassa Välijärven ja Lehtojärven suunnalla, mutta päätinkuitenkin lähteä suoraan Pienen Välijärven suuntaan.
Laskin kanootin rantaan ja siirsin varusteet kyytiin. Sitten koirat kyytiin ja n. klo 13 lähdin myötävirtaan melomaan.
Soolon pienen alkuinnostuksen jälkeen matka alkoi sujumaan ihan hyvin. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun molemmat koirat olivat yhtäaikaa kanootissa ja eihän tämä Soololle muutenkaan ollut kuin toinen kerta kanootin kyydissä.
Sen verran olen jo Sooloa oppinut tuntemaan, että tiesin jo etukäteen ettei tämä tule tuottamaan sille mitään ylivoimasta vaikeutta. Pienen jokiosuuden jälkeen siirryimme Pienen Välijärven vesille. Maisemat on täällä varsin karut, järven rannat kiviset ja rinteet putoavat varsin jyrkkänä järven rannoille. Myöhemmin kuulinkin että järvet täällä ovat varsin syviä, monet niistä n. 20 m syviä.








Pikkuhiljaa meloskellen saavuimme järven kaakkoispäähän järvestä laskevan Pölkkykosken niskalle.
Meloin pohjoispuolen rantaan ja käskin koirien hypätä rannalle ja lähdin katselemaan eteenpäin meno mahdollisuuksia. Kosken läpi ei kanootilla ollut asiaa, joten katsoin sopivaa vetoreittiä. Maasto oli melko kivikkoista, mutta kyllä sieltä kanootin kanssa pääsee, kun ei kuuntele kaikkia naarmutusääniä. Koiratkin innostuivat uintihommista ja uivat kanootin rantautumispaikalla jonkin aikaa.

Siirsin ensin varusteet jonkin matkaa kosken alapuolelle ja vedin sen jälkeen kanootin perässä Ison Pölkkyjärven puolelle. Edessä näytti olevan sopiva taukopaikka, joten siirsin tavarat ja Soolon takaisin kanoottiin. Ajattelin että saadaan Ronille samalla hyvä harjoitus, ettei koiran tarvitse aina olla kanootissa vaan se voisi välillä seurata  rannalta etenemistä. Ensin se ihmetteli, sitten se meinasi lähteä uimaan perään, mutta lopulta se oivalsi että rantoja pitkin voisi myös juosta.

Keittelin taukopaikalla kahvit ja kahvitauon jälkeen nousin ylös viereisen vaaran päälle testaamaan että toimisiko siellä puhelin. Alhaalla järven rannassa ei nimittäin ollut puhelimessa kenttää lainkaan.
Ylhäällä puhelin toimikin juuri ja juuri.
Tuuli kävi melko voimakkaasti etelästä, mutta lähdimme jatkamaan matkaa vastatuuleen n. 15:45.
Kiersin ensin Pölkkyjärven niemen ja jatkoin sieltä kohti seuraavaa niemennokkaa ja sieltä edelleen kohti järven kaakkois kärkeä. Kuikkapariskunta uiskenteli järvellä ja seuraili menoamme. Noin tunnin melonnan jälkeen löytyi järven kaakkoispäässä olevasta niemennokasta loistava leiripaikka.

Siirsin varusteet maihin ja laitoin kodan pystyyn. Tein päivällisen, nautiskelin luonnon rauhasta ja kuuntelin läheisen puron suulta tulevaa veden solinaa. Illemmalla meloin Pikku Pölkkyjärvestä tulevan puron suulle katsomaan, miten siitä pääsisi kanootilla. Puron suu on varsin kivinen ja edestäkin päin kuului kohinaa, joten sielläkin lienee pieniä hidasteita.
Järven lounaisrannalla näytti olevan useita soutuveneitä, niin meloin myöskin sinne rannalle ja kävimme koirien kanssa katsomassa maastosta siellä olevan vanhan metsäautotien kuntoa. Ilmeisesti se on vieläkin autolla ajettavassa kunnossa.
Auringonlaskun aikaan sain ihailla hienoa luonnon tarjoamaa värileikkiä ja illan hämärtyessä virittelin vielä nuotion niemennokkaan. Luonto oli hyvin hiljainen, mutta illan hämärissä pääsin kuuntelemaan joutsenten keskustelua, joka kuului                                     varmaankin jostain läheiseltä järveltä.

4.9.
Aamulla heräilin noin klo 06, rauhalliset aamutouhut ja varusteiden pakkaus. Osan tavaroistani jätin kanootin alle odottamaan paluutani.
Laitoin Ronille laukut selkään ja nostin rinkan omille olkapäille. Suuntasin kohti Sunitunturinlampea. Nousu Sunitunturille nosti hien pintaan, mutta nousun ansiosta pääsee yleensä katselemaan mukavia maisemia. Eihän nämä nousut niin isoja täällä ole, mutta ei laiskamies niin paljoa tarvi, että hiki tulee pintaan.
Pidin lammella pienen juomatauon ja suuntasin siitä ns. korkeuskäyriä pitkin kohti Sunijärveä.
Reitti kulki mukavassa kurussa, jonka pohjalla virtasi pieni tunturipuro. Lähellä Sunijärveä puron vesi kohisikin mukavina pieninä putouksina kohti järveä.
Järven rantaan tultuani löysin taas hienon leiripaikan pienestä niemennokasta

Laittelin taas kodan pystyyn ja nautiskelin karun tunturijärven maisemista. Maisemia katsellessani huomasin, kun maakotkapariskunta lensi puidenlatvojen tasalla Sunitunturin rinteillä, lienevätköhän paikallisia asukkaita. Kodan vierestä löytyi sopivalta etäisyydeltä pari puuta ja viritinkin riippumaton puiden väliin. Tuuli puhalsi järveltä melko voimakkaasti ja se keinuttelikin minua mukavasti loikoillessani riippumatossa.

Noin klo 13 lähdin nousemaan Sunitunturin kaakkoista huippua kohti. Huipulta avautui hienot maisemat Suni- ja Luolajärven suuntaan. Samoin Pikku Pölkkyjärvi näkyi tänne hyvin. Tilhet lentelivät huipulla olevien puiden latvoissa, olisiko niillä jo suunta kohti etelää?
Lähdin laskeutumaan kaakon suuntaan ja tulinkin jyrkän kalliojyrkänteen yläreunalle. Laskureitti piti hakea jyrkänteen itäpuolelta, koukkasin jyrkänteen alle ja jatkoin sieltä laskeutumista Sunijoen suuntaan. Järven rantaan tultuani käännyin takaisin ja kävelin rantoja pitkin leiripaikalle. Rantavedestä löytyi kuolleen poron luuranko ja myöskin todella vanhan veneen lahonnut "raato".
Parin tunnin patikoinnin jälkeen palasin takaisin leiriin tekemään päivällistä.
Päivällisen jälkeen huomasin kun tuulihaukka pariskunta istuskeli tunturin rinteellä puiden latvassa.

Nousin vielä uudestaan tunturille, tällä kertaa Sunitunturin korkeimmalle huipulle, tällä kertaa reissuun kului noin tunti aikaa. Todella hienoa on vain kuljeskella ilman mitään kantamusta ja nautiskella luonnosta.
Illalla vielä lätyn paistoa ja taas kerran hienon värileikin seuraamista auringon laskun mukana.
Ja tietysti vielä nuotiolla istuskelua illan hämärässä. Leiripaikalla oli valmiiksi vanha kelo nuotiopaikan vieressä, jossa oli hyvä istuskella ja nautiskella edelleenkin ympärillä olevasta luonnonrauhasta. Illan hämärässä kuului kuinka joutsenet huutelivat jossain Luolajärven suunnalla.
Väistämättä tämän illan aikana tuli mieleen, että hieno vaellusreissu voi onnistua ilman raskaita ponnisteluja. Päivä oli ollut todella hieno.







5.9.jatkui
Yöllä alkanut vesisade jatkui vielä aamulla, venyttelin ylösnousua ja aamupalankaan kanssa ei ollut mitään kiirettä. Sade tuntui kuitenkin vaan jatkuvan, laitoin kevyen repun selkään ja sadeviitan päälle ja suuntasin itään kohti Sunijoen "suuta". Eli kävelin järven rantoja pitkin joen lähtöpaikalle. Sääkin poutautui melkein heti lähdön jälkeen, niin sadeviitankin sai heittää reppuun.
Heti alusta asti pieni joki virtailee reippaasti ja oikeastaan koko näkyvän osan se näytti koskiselta. Vähän aikaa haeskelin sopivaa ylityspaikkaa ja sekin löytyi. Kehotin Ronia odottamaan rannalla, mutta Soolo yritti tulla perässäni ja jäi kiville vikisemään perääni. Olihan edessä Soolon ensimmäinen joen ylitys. Roni tulikin tueksi ja näytti sille mallia ja hyvinhän se selvisi tästä testistä.
Vähän matkaa käveltyämme näin kaksi joutsenta järvellä. Joutsenet uiskentelivat meitä väistäen pitemmälle järven suuntaan. Tässä lienee syylliset eilisen illan joutsenten huuteluun.

Matka jatkui järven rantoja pitkin, rinteet putosivat varsin jyrkkänä järvelle ja nousimmekin ylemmäs ja oikaisimme Sunijärven etelään pistävän lahden pohjukkaa kohti. Lahden pohjukan jatkona oli pieni suoalue ja sen perältä kuului houkutteleva kohina, joten oli pakko suunnata ääntä kohti. Sieltä löytyikin mukava pieni putous ja koski, kun Mustarinnan tunturista valui puroa pitkin vedet alas.
Tälle alueelle näytti olevan hyvin tyypillistä nämä virtaavat purot, niitä oli tämän tästä järvien rannoilla.
Putouksen ihailun jälkeen matka jatkui ja otinkin suunnan Luolakoskea kohti. Metsikössä koppelo pakeni meitä, lieneekö se ollut mustikan syönnissä. Mustikoita nimittäin näytti olevan metsissä todella hyvin, kun taas puolukkaa ei näkynyt juuri lainkaan.

Vähän ennen koskea saavuimme Luolajärven rannalle ja rantaa pitkin kävelimme koskelle. Koski oli hyvin kivinen ja näytti siltä että sen yli olisi mennyt joskus jonkinlainen silta. Ainakin siinä oli samalla linjalla neljä samanlaista kivikekoa, jotka vaikuttivat ihmisen tekemiltä.

 Tuuli puhalsi voimakkaasti Luolajärven suunnalta, haimme vähän tuulensuojaa ja pidimme koskella kunnollisen tauon. Eihän Soololla ollut vielä ikää kuin 4,5kk, ja olimme patikoineet tänne jo n. 5 km, niin oli hyvä antaa sen levähtää hyvin ennen paluumatkaa.
Tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle, samainen koppelo löytyi taas metsästä. Etelään pistävän lahden pohjukasta otimme tällä kertaa suunnan suoraan joen ylityspaikalle ja pääsimmekin nousemaan vähän korkeammalle ihailemaan ympärillä olevia maisemia.
Tällä kertaa joen ylityksessä Soolo joutui pätkän matkaa ihan kunnolla uimaan, mutta vastarannalle selvittiin. Leiripaikkaa kohti järven rantoja pitkin ja kohta olivat samaiset joutsenet taas edessämme. Polvistuin alas maahan seurailemaan joutsenia ja näytti että ne rauhoittuivat hyvin paikoilleen ja uteliaisuuttaan jopa lähestyivät meitä. Samalla Soolo sai taas hyvän tauon, kun seurailimme lintuja pitkän aikaa.
Leiripaikalle tultua annoin koirille vähän ylimääräistä välipalaa ja virittelin itselle makkaranpaistotulet. Sääennuste oli luvannut illasta alkaen jatkuvaa vesisadetta, niin ajattelin siirtää leirini ennen sitä kanootin luokse.
Purin leirin ja pakkasin tavarat ja lähdin paluumatkalle. Ensin jyrkähkö nousu kurun pohjalle ja sitten poikkesinkin tuloreitiltä sen verran, että kaarroin maaston mukaisesti luoteeseen.
Näin vältin nousun tunturin päälle. Kiersin tunturin länsipuolelta ja sieltä suoraan Ison Pölkkyjärven itäpäähän.
Leiripaikalla pistin kodan välittömästi pystyyn ja tein päivällisen. Sekin tuli todistettua ettei sääennusteisiin voi luottaa. Ennusteen mukaan sade piti alkaa klo 19 mutta se alkoi vasta 19:04.
Illaksi ilma kuitenkin vielä hetkeksi kirkastui ja auringonlaskun aikohin syntyi hieno värileikki. Sateenkaaren pätkäkin näyttäytyi taivaalla ja jostain idän suunnalta kuului valtava ukkosen jyrinä.
Sade jatkui n. klo 21 ja sitä jatkuikin aamuun asti.
Sadekelillä vaelluskota tulee oikein oikeuksiinsa, siellä on hyvin tilaa vaeltajan ja tavaroiden lisäksi parille koiralle ja oikeastaan kolmasosa lattiatilasta jää vielä vapaasti käytettäväksi kaikkeen erilaiseen tekemiseen.

6.9.

Aamupalan jälkeen lähdin vielä yhdelle tutustumismatkalle sateesta huolimatta. Suunta ensin koilliseen ja vetelän suon eteläreunaa itää kohti Poikkipuolisen kotaa. Matkalla piti parikin kertaa ylittää Poikkipuoliselta Pieneen Pölkkyjärveen laskeva puro. Kota oli varsin huonossa kunnossa, sen avattava "hattu" oli lentänyt paikoiltaa ilmeisesti jo joitakin vuosia sitten, muutenkin laudoista tehty katto oli melkoisesti homeessa. Liiterissä oli kyllä hyvin puuta, mutta muuten vaikutti siltä, ettei Metsähallitus taida paikkaa enää muuten huoltaakaan. Ilma oli niin sumuinen, että en päässyt kunnolla näkemään Lehtotunturin länsipäätä, joka putoaa järvelle varsin jyrkkänä.








Palailin suunnilleen samaa reittiä takaisin leiripaikalle. Pakkailin tavarat ja lopuksi purin kodan ja siirsin tavarat kanoottiin.
Paluumatkalle vesisateessa, näytti melontakin onnistuvan sadeviitta päällä. Nyt meloskelin Ison Pölkkyjärven lounaisrantoja seuraillen. Siikajoen suulle johtavan lahden pohjukan ylitin ja suuntasin kohti Pölkkykoskea. Pitkälammen suunnaltakin kuului houkutteleva kosken kohina, mutta sen tarkastelun päätin jättää seuraavaan kertaan. Meloin aivan kosken juurelle ja tällä kertaa sen etelärannalle. Koirat hyppäsivät rannalle ja kävin katsomassa sieltä mahdollista vetoreittiä. Se olikin parempi vaihtoehto, siirsin tavaroita muutaman kymmenen metriä eteenpäin, vedin kanootin jyrkähkön törmän päälle ja siitä vähän matkaa eteenpäin ja loppumatkan sainkin vedettyä kanootin vettä pitkin Pienelle Välijärvelle. Sitten vielä melonta järven yli ja pätkä jokea auton luokse.
Lyhyt mutta hieno reissu tältä osin takana.

Tavarat kyytiin, kanootti auton katolle ja ajo takaisin mökille. Illalla vielä pieni melontaretki  mökkijärvellä ja seuraavan päivänä kotimatkalle.
Kotimatkalla vielä vierailu Korouomassa ja Auttikönkäällä. Auttikönkäällä olikin tehty isot remontit viime käyntini jälkeen. Tekijät olivat tekemässä paikanpäällä viimeistelytöitä. Oikeastaan koko pato oli rakennettu uudestaan, kulkutiet oli uusittu, jne...

Loppukommenttina reissusta voisi todeta vielä. Vaellus on tunnetta, luonnon tarkkailua, hiljaisuuden kuuntelemista, ajatusten lepoa, ei jatkuvaa suorittamista, rehkimistä ja väsyneenä olemista.

Alueesta taas toteaisin, että tämä oli vähän syvempi pintariipaisu alueelle, kuin mitä aikaisemmat päiväkäyntini tänne ovat olleet. Mutta ei varmasti viimeinen käynti, alue on todella miellyttävää vaellusmaastoa, hyvin rauhallista ja tutkittavaa alueella riittää vielä moneksi reissuksi.
Alue on erittäin hyvä vaihtoehto retkeilyyn, jos haluaa retkeillä alueella, missä ei juurikaan liiku muita ihmisiä.


 Mustarinnan tunturin ja Kierikkikairan hoito- ja käyttösuunnitelma 2014 - 2029

Täällä vielä edellä olevien kuvien lisäksi muitakin kuvia: Pikareissu Pohjois Posiolle