KEVÄÄN 2004 HIIHTOREISSU KÄSIVARREN TUNTUREILLE
Retken valmistelun aloitin jo edellisen kevään retken jälkeen. Silloin päätin, että seuraavalla retkellä kokeilen ahkion vedon ja rinkan kantamisen yhdistelmää. Kevättalven aikana rakentelin vanerista ja puusta ahkion. Ahkion mallissa otin vähän apua JR 27 muodoista, mutta muutoin malli oli oman suunnittelun tulosta. Varustin ahkion peräosan alaspainettavalla terällä, jolla ajattelin saavan lisäapua ahkion sivupidon parantamiseksi vinoissa nousuissa ja laskuissa. Ahkion pohja oli hieman perästä nouseva. Varusteiden ja ruokien osalta suunnittelimme veljeni kanssa yhdessä niitä, ruokailun osalta velipoika suoritti koekaniinin osan ja testaili erilaisia pussiruokia pitkin talvea. Kävimme yhdessä ruokalistan läpi ja sovimme työnjaon muonan hankinnasta, josta hän hoiti koemaistajan ominaisuudessa valtaosan.
17.4.
Keräsin varusteeni autoon ja ajelin Kangasalta Haukiputaalle. Illalla velipoika teki suksieni viimeistelyhoidot ja suoritimme varusteiden tarkistelun ja muonien jaon. Pakkasimme tavarat rinkkoihin ja ahkioihin ja ne autoon valmiiksi, että auto olisi aamulla valmis lähtöön.
18.4.
Lähdimme aamulla noin klo 7:00 ajamaan kohti pohjoista. Ilma oli lämmin ja keli hyvä. Muutaman pysähdyksen ja kahvitauon jälkeen saavuimme päämääräämme Peeraan noin klo 13:00. Keli oli aurinkoinen ja lämpöasteita oli huomattavan paljon. Etelärinteet näyttivät erittäin vähälumisilta. Majoittumisen jälkeen kävimme tarkastelemassa tilannetta Kilpisjärvellä, jonne matkaa oli vajaat 30 km. Etelärinteet olivat sielläkin varsin paljaana ja tunturipuroista juoksi sulamisvedet kohti Kilpisjärveä. Olimme ajatelleet lähtevämme seuraavana aamuna Kilpisjärveltä Tsahkaljärven kautta kohti Terbmisjärveä. Kuulimme majapaikassa, että Peerasta meni merkitty reitti Ailakkajärven kautta Terbmikselle. Päätimme tehdä reittiin suunitelman muutoksen. Vielä illalla lumi oli aivan sohjoista ja pehmeää, Peerajärven jäällä oli sulamisvesiä, mutta yöstä näytti tulevan kirkas.
19.4.
Aamulla nousimme noin klo 6:00 ja totesimme että yöllä oli ollut joitakin pakkasasteita ja lumen pinta oli hieman kovettunut, se tuntui kantavan suksen alla. Pakkasimme ahkiot lähtökuntoon ja laitoimme muutenkin varusteet lähtövalmiiksi. Aamupalan saimme syötäväksi noin 8:00 aikoihin ja välittömästi tämän jälkeen sukset jalkaan, rinkat selkään ja ahkiot vetoon. Peeran majalta on mukava lasku Peerajärvelle, hanki tuntui kantavan, mutta lumen kuori ei ollut kovin vahva. Jonkin matkaa rinnettä vinosti kierrellen varovasti alemmas ja sitten lasku järvelle. Edessä näytti joku nainen hiihtävän kohti Peeravaaraa ja näytti olevan tavoitteena nousta Peeravaaran rinteelle. Suksi luisti hyvin, mutta pito oli heikohko.
Reitti kulki Peeravaaran etelä- ja itäpuolelta kiertäen Peeravaaran toisella puolella olevalle Ailakkajärvelle. Hiihdimme järven toiseen päähän ja aloimme nousta tunturiin. Huomasimme että takana on tulossa ensin yksinäinen hiihtäjä ja hänen perässään hiihtoryhmä. Pysähdyimme parantamaan suksien pitovoitelua. Nainen oli sama, joka oli noussut Peeravaaraan, mutta kuulemma koivikossa lumi ei kantanut. Hän oli matkalla kohti Puvrasjohkan autiotupaa. Hiihtoryhmäkin meni ohitsemme, siinä oli kolme pariskuntaa ja miesten tehtäväksi oli jäänyt ahkioiden veto. He olivat matkalla kohti Ailakkajärveä. Tauon jälkeen jatkoimme nousua ja reitti alkoi kääntyä tunturin itäpuolelle, hiihtoryhmäkin oli pysähtynyt katkenneet sauvan korjauksen vuoksi tauolle. Kun pitoa oli lisätty sujui hiihtokin helpommin.
Ylempänä reitin varrella tuli vastaan nuotiopaikka ja sen jälkeen erkani reitti itään kohti Puvrasjohkaa. Kierrettyämme tunturin toiselle puolelle ja noustuamme jo melkein tämän välin korkeimmalle paikalle, pidimme välipalatauon. Tauon aikana ohitsemme hiihti vielä kaksi vanhempaa miestä, jotka näyttivät olevan matkalla kohti Ailakkajärveä. Tauon jälkeen pääsimme nauttimaan ensimmäisistä myötämäki osuuksistakin. Ailakkapahdan rinnekin alkoi jo näkyä edessäpäin. Välillä oli jokin pienempi järvi jonka jälkeen vielä pieni nousu ennen Ailakkajärvelle laskua. Sieltä avautui näkymä Ailakkajärvelle ja autiotupakin näkyi järven toisella puolella Ailakkapahdan alapuolella. Ohitsemme hiihtäneet miehet näkyivät hiihtävän Ailakkajärven toista päätä kohti ja sinne he näyttivät asettuvan pilkille. Laskimme järvelle ja hiihdimme järven yli kohti autiotupaa. Ilma oli todella hieno, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Nousu järveltä tuvalle, kello oli noin 13:00, tupa oli tyhjänä ja seinustalla oleva lämpömittari näytti lämpötilaksi 18ºC. Pidimme päivätaukoa nauttien kuumasta auringonpaisteesta. Aamulla tapaamamme ryhmän naishiihtäjätkin tulivat tuvalle. Hetken keskustelun jälkeen huomasimme hiihtäjien olevan Haukiputaalta ja ainakin osa heistä oli veljelleni tuttuja. Ruokailutauon ja päivätauon jälkeen nautimme tuvanseinustalla auringonpaisteesta.
Noin klo 16:00 jatkoimme matkaa kohti Terbmistä. Aurinko ja ilma olivat lämmittäneet lumen niin pehmeäksi, että ainoa mahdollisuus oli edetä viittareitille ajettua kelkkauraa pitkin. Lumi ei kantanut yhtään reitiltä sivussa. Reitti nousi ensin Ailakan etelärinnettä ylöspäin ja alkoi sitten kiertää tunturin rinnettä. Terbmiksen etelärinne näkyi reitille koko ajan ja Terbmiksen laakson takana olevat tunturit tulivat näkyviin. Viittareitti kiersi tunturin rinnettä pitkin ja sitten se kääntyi Ailakan rinteeltä Paihkasvaaran etelärinteelle ja lopuksi se laskeutui Terbmiksen laaksoon aika kaukana autiotuvan länsipuolelta noudatellen suunnilleen Terbmiksen laaksoon laskevan pienen joen uoman seutua. Autiotupa ja Jollanoaivin etelärinteet oli näkyneet jo kaukaa. Etelärinteet olivat aivan paljaina. Samalla näkyi oikein hyvin, että seuraavan päivän ajateltua reittiä pitää muuttaa, koska reitti mistä olin ajatellut nousta ylös, oli aivan lumeton. Viittareitti järvelle oli viety aivan suoraan alas, mutta voimakkaasti suksilla auraamalla sitä kuitenkin pystyi laskemaan. Tässä laskussa ensimmäisen kerran näimme mikä ero on ristiaisalla ja suorilla ja riittävän jäykillä aisoilla. Suorilla aisoilla oleva ahkioni tuli hyvin perässä aurauksen aikana, mutta ristiaisoilla oleva ahkio pyrki menemään aina jommalta kummalta puolen laskijan ohi. Kelkkauraa hiihdimme loppumatkan kämpälle. Hiihtoaika Ailakkajärveltä taisi olla kolmen tunnin kieppeillä.
Kämpällä oli kaksi kaveria ja lisäksi puolijoukkueteltassa majoittuneena 12 hengen seurue, jotka olivat aamulla lähteneet Peerasta autoilla Kilpisjärvelle ja sieltä kelkkojen avustama tulleet tänne. Kuivattelimme hiestä kostuneita varusteita, valmistimme tukevan aterian ja vietimme iltaa levähdellen, valokuvaillen ym. Tuvalla olevat kaverit olivat harrastamassa vapaalaskua Terbmiksen rinteillä. Illalla kymmenen aikoihin tuvalle tuli vielä pari kaveria hiihtämällä Kilpisjärveltä.
20.4.
Aamulla herättyämme ilma oli todella sumuinen ja itätuuli oli varsin voimakas. Tuvalla olleet kaverit kertoivat edellisten aamujen olleen samanlaisia ja ilman kirkastuneen ennen puoltapäivää. Jäimme odottamaan ilman kirkastumista ja samalla autoimme illalla tulleita kavereita suksien huollossa. He lähtivät noin puolenpäivän aikoihin hiihtämään Salmikurun kautta kohti Kuonjarjohkaa. Ilma ei alkanut kirkastumaan ja noin klo 15:00 lähdimme mekin Salmikurun kautta hiihtämään kohti Kuonjarjohkaa. Kurun pohjakin oli todella vähäluminen. Ilma oli niin sumuinen että kurun suuaukko ei näkynyt edes autiotuvalle, vaan sinnekin piti suunnistaa. Kuru oli varsin vähäluminen ja ahkioiden kanssa piti etsiä sopivaa reittiä kivikon seassa. Hiihdettyämme kurun päähän nousimme kurun länsipäästä jyrkkää nousua ylös. Vedimme ahkiot köyden avulla ylös, rinne oli niin kova että se kesti hyvin kävellä. Ilmakin oli pakkasen puolella, niin että joka paikassa oli kestohanki. Näkyvyys oli todella heikko, ehkä joitakin kymmeniä metrejä. Kurun päästä suuntasimme suoraan pohjoiseen Salmivaaran rinnettä ensin ylös ja sen jälkeen varovasti laskien Kohpejärven jäälle. Jäällä näkyi pilkkimiesten jälkiä. Sumussa suunnistaen hiihdimme kohti Kuonjarjohkan tupaa. Vähän ennen nousun loppua tavoitimme Saarijärveltä tulevan viittareitin. Viittareitillä tuli yksinäinen mieshiihtäjä ahkiota vetäen. Hän oli hyödyntänyt ahkion aisat tavaroiden kuljetustilana, ainakin makuualusta ja ilmeisesti teltta oli aisoihin kiinnitettynä. Viittareittiä hiihtäen laskimme sumussa varovasti alas ja vasta joen pohjalta näimme autiotuvan, joka oli enää ehkä sadan metrin päässä. Jyrkkä nousu tuvalle ja yksi päivätaival oli takana.
Tuvalla oli hyvä miehitys, se oli lähes täynnä. Osa tuvassa olevista päätti jatkaa kotimatkaa kohti Saarijärveä. Hetken päästä saapumisestamme tuli tuvalle ne pari kaveria jotka olivat lähteneet Terbmikseltä pari tuntia meitä ennemmin. He olivat sumussa hiihtäneet harhaan. He olivat Salmikurun päästä hiihtäneet sen itähaaraan ja totesivatkin sieltä olevan helppo nousta ylös. Ilmeisesti sen jälkeen he ovat hiihtäneet Jaakon vaaran yli tai sen itäpuolelta ja hiihtivät niin kauan, että törmäsivät Meekolta tulevaan viittareittiin. Tätä viittareittiä pitkin he palasivat sitten Kuonjarjohkan tuvalle. Tuloreittimme tuntui kiinnostavan joitakin retkeilijöitä, jotka suunnittelivat omia menoreittejään.
21.4.
Aamu aukeni lähes yhtä sumuisena kuin edellinen. Odottelimme jälleen päivän kirkastumista, Leo huolsi eilen eksyneiden miesten jalat kuntoon ja minä annoin varusteita suksien korjaukseen. Molemmat olivat kuulemma liikkeellä lainavälinein ja mukana olevaa navigaattoriakaan ei oikein osattu käyttää. Puolen päivän aikaan lähdimme jatkamaan sumussa kohti Lossua. Reittimme kulki Kahperusvaaran itäpuolta kiertäen. Menimme viittareittiä noin 1,5 km josta otimme suunnan pohjoiseen. Noin kilometrin hiihdettyämme pikkuhiljaa nousevaa reittiä otimme suunnan kohti Siktakurun suuta. Sumussa näkyvyys oli parhaimmillaan joitakin satoja metrejä. Ennen kurun suuta otimme suunnan jälleen pohjoiseen. Yritimme Kahperusvaaraa kiertäen hiihtää pitkin ”korkeuskäyrää”. Vasemmalla puolella Kahperusvaaran rinne vain jyrkkeni koko ajan. Hiihdimme jyrkän rinteen alapuolella. Päästyämme Kahperuksen pohjoispuolelle aloimme katsella Goddejohkan toiselta puolen sitä laakson painannetta, mistä olimme ajatelleet nousta ylös. Samalla huomasimme olevamme aikamoisessa kivirakassa ja päätimme pitää tauon.
Laitoimme laavukankaan pystyyn tuulensuojaksi ja ruokailimme. Samalla katselimme maastoa ja haimme sopivaa reittiä laskeutua alas laaksoon. Näkyvyyskin parani hetkittäin niin, että noin kuuden kilometrin päässä oleva Meekon eteläpuolen pahtarinne näkyi taukopaikallemme. Navigaattori oli hyvänä apuna nykyisen tarkan paikan hakemisessa ja syöttämällä tavoitteena olevan pienen tunturipainanteen paikan siihen saimme varmuuden oikeasta tavoitteesta laakson toiselta puolen. Purimme leirin ja jatkoimme etukäteen tiedusteltua reittiä kivikoiden välistä alas laaksoon. Nyt kun laskimme kovaa tunturin rinnettä vinottain alas, tuli ahkioiden välinen ero taas esiin. Ahkioni tuli hyvin perässä, mutta velipojan alumiinisilla ristiaisoilla oleva ahkio pyörähti välillä ympäri. Laskinkin jatkossa ahkion rinnalla tukien sitä sivulta, että se pysyi pystyssä. Laakson pohjaa hiihdimme laakson toiselle puolen. Jätimme ahkiot alas ja kävimme kävellen jyrkkää rinnettä ylhäällä katsomassa kannattaisiko ahkiot vetää narulla ylös. Päätimme viedä ne sinne kävellen. Nousimme laaksosta Goddejärven eteläpuolella olevaa laaksoa kohti. Nousua riitti noin kilometrin verran, jonka jälkeen laitoimme sukset jalkaan ja jatkoimme laaksoa pitkin kohti länttä. Giedderassakan kohdalla tavoitimme Saarijärveltä tulevan viittareitin. Sumu oli edelleen melko sakea. Viittareittiä pitkin hiihtäen saavuimme laskuosuudelle kohti Lossujärveä. Ilmakin oli jo kirkastunut ja täältä autiotupa erottui noin neljän kilometrin päästä. Lasku järvelle on sen verran jyrkkä, että ahkion kanssa ei uskaltanut suoraan laskea vaan haiemme sopivaa laskureitiä kierrellen ja vauhtia rajoittaen.
Tuvalle saavuttuamme siellä oli kolme miestä, yksi nainen ja yksi suomenajokoira. Saapumisaika tuvalle oli noin klo 20:00. Yksi autiotuvassa yöpyjistä oli persoonallinen savolaismies koiransa kera. Koira nukkui makuupussissa ja koira tuntui olleen hyvässä opissa isäntänsä kanssa. Mies oli ensimmäistä kertaa käsivarren tuntureilla ja epäili että ehkä hänellä on turhaan kirves matkassa, koska puita ei ole näkynyt. Kahden miehen ja yhden naisen seurue oli tullut hiihtämällä Norjan puolelta. Savolaismies oli jo paluumatkalla ja kolmen hengen seurue oli matkalla kohti Haltia. Keittelimme trangialla tuvassa iltaruuat ja seurasimme sivusta kun savolaismies piti hyvää huolta koirastaan. Lainasin retkipatjaa yhdelle seurueen miehistä, hän ei ollut varannut patjaa mukaan, koska kaikki seuraavat yöt oli tarkoitus yöpyä varaustupien puolella.
22.4.
Nousimme aamulla noin seitsemän aikoihin aamupalan tekoon. Sumu oli hälventynyt, mutta sää oli muutoin vielä pilvinen. Noin kahdeksan aikoihin lähdimme laskemaan kohti Urtasvankkaa. Pahtojen seinät olivat paljaana ja laakson pohja monin paikoin sinisessä jäässä. Tämä oli helppoa menoa, sopivaa myötä mäkeä on noin viisi kilometriä laakson mutkaan ja tästä suhteellisen tasaista menoa eteenpäin. Urtasjärven länsipäässä oli kalastusryhmä kalalla. Urtashotellille hiihtäessämme huomasimme ihmeeksemme savupiipusta nousevan savua ja pihalla oli pari ahkiota. Sisältä löytyi pari miestä valmistautumassa raudun pyyntiin. Hiihtoaika urtashotellille vei noin kaksi tuntia. Kuivattelimme vähän vaatteitamme ja keskustelimme majoittuneiden kanssa. He olivat ottaneet kelkkakyydin Kilpisjärveltä ja olivat varanneet noin viikoksi polttopuita majalla oloa varten. Majan omistaja oli toiselle hyvä tuttu.
Jatkaessa matkaa hiihdimme noin kilometrin järven rannalla ja sitten aloitimme nousun kohti Pitsusjärveä Bitsusjunnin alarinteiden yli oikaisten. Tämäkin nousu oli helppo mennä kävellen, koska joka paikassa oli teräshanget. Pitsunkönkään kanjoni, Meekovaaran pohjoiskylki ja Annjalonin huippu näkyi hyvin reitille. Samoin takana aukeava Urtaslaakso. Korkeimman paikan seutuvilla tuli yksi pariskunta hiihtäen vastaan. Tästä laskimme Pitsusjärvelle, järven ylitys ja nousu tuvalle. Saavuimme tuvalle noin klo 13:00 ja tupa oli juuri tyhjentymässä edellisen yön yöpyjistä. Tuvalla ja teltassa oli yöpynyt sama väki kuin oli ollut kanssamme Terbmiksellä. Teimme päiväruuat ja levähtelimme tuvalla. Valmistelimme jatkoa ja pakkasimme rinkkaan ne tavarat joita arvioimme tarvitsevamme Haltilla ja pakkasimme loput tavarat säilytykseen ahkioon.
Tuvalla ollessamme sinne saapui kolme naista ja kaksi miestä jotka olivat eläkepäivien kunniaksi lähteneet ensimmäistä kertaa Haltille. He olivat majoittuneena yhtä miestä lukuun ottamatta varaustuvan puolella. Varaustupa oli täynnä, mutta autiotuvassa oli tilaa. He olivat hauskoja kavereita puheissaan. He olivat Valkeakosken- Toijalan alueelta. Jatkoimme rinkat selässä kohti Haltia noin klo 17:00. Muutama kilometri Pitsuksen tuvan jälkeen viittareitiltä erkanee reitti kohti Kobmajoen autiotupaa. Nousimme viittareittiä pitkin kohti Haltin tupaa ja saapuessamme uudelle tuvalle vähän ennen 19:00 niin varaustupa oli täynnä ja autiotupa aivan tyhjä. Vanhalla tuvalla näkyi olevan joku majoittuneena. Varaustuvalla oli sama ryhmä kuin mihin olimme jo kolmesti aiemmin törmänneet. Myöhemmin selvisi, että vanhassa tuvassa oli kolme nuorta poikaa majoittuneena.
Uusi tupa oli todella hieno. Seinät oli tehty kuorituista tuppeen sahatuista laudoista jotka oli lakattu. Tupa on varustettu keittokomerolla ja kalustus on siisti. Varaustuvan puolella oli juhlailta. Kelkoilla oli kuljetettu laatikko kaupalla syötävää ja juotavaa. Päätimme kysyä, olisiko heillä myydä meille makkaraa paistettavaksi. Teimme kaupat makkaroista ja hetken päästä huomasimme tehneemme hyvät kaupat. Seuraavaksi pöytäämme tarjoiltiin hirvipastaa. Haltin tuvalla on näköjään samoin kuin hienoimmissa ravintoloissa, mies tarjoilija. Iltaa kohti näytti ilma kirkastuvan. Haltin huippu oli vielä pilvessä, mutta välillä se tuli jo näkyviin. Vietimme iltaa levähdellen ja seurasimme sään kehitystä. Taivas näytti kirkastuvan ja Haltin huippu paljastui.
Vanhalta tuvalta lähti kaksi poikaa nousemaan kohti huippua. Hiihtäen he etenivät niin kauan kuin sujuvasti pääsivät ja sitten suksen olalle nostaen matka jatkui kävellen. Yhtä kyytiä pojat näyttivät nousevan huipulle. Varaustuvan väki pukeutui ja lähtivät moottorikelkan avustamana myös kohti huippua. Mennessäni käymään pihalla, niin huomasin, että tuvan nurkalla ylös nousseet pojat tarkistivat kellostaan, kauanko alaslasku oli vaatinut aikaa. Aikaa oli kulunut 3min 15 s, kuulemma 15 sekunttia vielä voisi ajasta nipistää, koska matkalla oli kuulemma katseltu maisemia. Pojat olivat laskeneet syöksylaskuna huipulta suoraan alas tavallisilla hiihtosuksilla. Ei tainnut tulla mieleen, että jos apua olisi tarvittu vahingon takia, niin sitä ei olisi ollut aivan lähellä tarjolla. Varaustuvan väki oli saanut kuulemma katsella huipulta hienoa auringon laskua. Illalla kymmenen jälkeen tuli kylältä päin kelkka, joka kävi tuomassa Haltin tuvalle vielä kaksi tyttöä, jotka olivat Ruotsin Karesuvannosta. Pienen keskustelun jälkeen selvisi että he osasivat kohtalaisesti suomen kieltä. Heillä oli tarkoitus hiihtää seuraavana päivänä takaisin Kilpisjärvelle.
23.4.
Päivä valkeni aurinkoisena. Tytöt nousivat ylös kuudelta, söivät aamupalan ja pakkasivat tavaransa lähtökuntoon. Vielä ennen lähtöä otin heidän pyynnöstään valokuvan, niin että Haltin huippu näkyi heidän takaansa. Sen jälkeen he lähtivät hiihtämään kohti Kilpisjärveä. Valmistimme aamupalan, pakkasimme päiväreppuun kuivaa vaatetta ja vähän juomista ja syömistä. Taivas oli täysin kirkas ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Lähdimme kohti huippua noin kahdeksan aikoihin, hiihdimme alkumatkan ja nousun jyrkennyttyä nostimme sukset olalle ja jatkoimme kävellen suoraan huipulle. Nousu vei noin 1,5h aikaa. Otimme valokuvat toisistamme ilman paitaa ja laitoimme sitten kuivaa päälle. Kuittasimme nimemme vieraskirjaan, Leon nousunumeroksi tuli 80380 ja minun 80381. Vuoden aikana kävijöitä oli ollut näköjään noin 7500 kävijää. Jälleen totesimme, että huipulla tuulee. Katselimme Suomen puolelle avautuvaa maisemaa ja otimme valokuvia. Laitoimme joitakin tekstiviestejä liikkeelle ja soitimme kotiin.
Rinne näytti nousevan Norjan puolelle ja sinne suuntaan ei näkynyt muuta kuin nouseva rinne. Jatkoimme nousua sinne päin, muutama kymmenen metriä hiihdettyämme, maisema muuttui nopeasti. Norjan tunturien huiput ja vuonojen reunat avautuivat näkösälle. Norjan vuoriston muodot poikkeavat huomattavasti suomen varsin pyöreistä tuntureiden huipuista. Täältä jatkoimme Haltitunturin korkeimmalle kohdalle Norjan puolella. Huippu on noin kahden kilometrin päässä Suomen korkeimmalta paikalta ja noin 40 metriä ylempänä. Täältä aloitimme pitkän upean laskun kohti Ridnitshohkaa, korkeinta kokonaan suomen puolella olevaa tunturia. Ylempänä tunturin rinteessä oli muutamia senttejä pehmyttä lunta kovan rinteen päällä. Saimme upean parin kilometrin mittaisen laskun tuntureiden väliseen laaksoon auringossa kimeltävän lumen pölistessä suksista. Pidimme juomatauon ja vähensimme vähän vaatetta. Laaksosta aloitimme nousun ylös ridnitshohkan huipulla olevaa mastoa ja rakennusta kohti.
Noin kolmen kilometrin hiihdon ja noin 200 metrin nousun jälkeen olimme maston ja sen vieressä olevien rakennusten vierellä. Saavuimme tänne huipulle puolenpäivän aikaan. Nämä huurteiset rakennukset ovat korkeimmalla olevat suomalaiset rakennukset. Täältäkin avautuvat hienot näkymät joka suuntaan. Tännekin näkyy pohjoisessa olevat Norjan huiput ja vuonojen reunat, idässä Somasjärvi ympäristöineen, sekä Kobmajoen tupa. Kaukana Norjan puolella näkyi valkeana muusta maastosta selvästi korkeampana tunturi. Valtijoen laakso avautui täältä ylhäältä hienosti. Huipulta rinne putosi varsin jyrkästi Somasjärvelle päin ja alempana näkyi tunturin toinen alempi huippu. Haltille päin katsoessa näkyi tunturin toinen huippu joka on lähes samalla korkeudella kuin maston paikka. Eteläpuolelta avautuu Pitsuksen laakso ja sen eteläpuolella olevat tunturit ja laaksot.
Maisemien ihailun jälkeen aloitimme huipulta pitkän laskun kohti Haltin uutta tupaa. Laskun pituus oli arviolta noin 5km ja saimme lasketella yhtä kyytiä noin 20 min. Samalla laskulla pääsimme tuvalle asti. Tuvalle oli saapunut sillä aikaa useita uusia hiihtäjiä. Edellisen päivän tuttavuudet Valkeakoskelta ja Lossujärven kolmikko olivat saapuneet Haltin tuvalle. Hiihtoreissumme jälkeen pilvisyys alkoi lisääntyä. Useat tuvalle tulleet ihmiset lähtivät kävellen kohti Haltin huippua. Pidimme ruokailutauon ja päivälevon. Edelleen näytti siltä että pääosa majoittujista on varaustuvan puolella ja autiotuvassa on hyvin tilaa. Pakkasimme tavaramme rinkkoihin ja lähdimme hiihtelemään kohti Pitsusjärveä. Matka on lähes koko matkan myötämäkeä ja perille saapuessamme löysimme taas tyhjän autiotuvan ja jo monelta tuvalta tuttavamme 12 hengen ryhmä oli majoittuneena varaustuvan puolella. Vietimme iltapäivää kierrellen autiotuvan läheisyydessä, Pitsus-järven jäältä maisemia ihaillen. Taivaalla näkyi hieno haloo-ilmiökin, jota yritin kuvailla. Illalla täyden varaustuvan puolelta tuli kaksi miestä nukkumaan autiotuvan puolelle, jossa meillä oli ruhtinaallisesti tilaa.
24.4.
Nousimme noin 7:00, teimme aamupalan, pakkasimme tavarat ja lähdimme noin klo 8:30 hiihtämään kohti Meekoa. Hiihdimme ensin Pitsusköngästä kohti. Huomasimme, että lännestä päin, Pitsusjunnin eteläpuolelta kaksi poromiestä moottorikelkoilla porokoiran avustamana ajoi porotokkaa meitä kohti. Pysähdyimme seuraamaan porotokan paimentamista. Poromiehet ajoivat porotokan Pitsuskönkään pohjoispuolelta Vuobmekasaivin rinteille. Kun porotokka oli saatu halutulle paikalle, poromiehet pysähtyivät tauolle ja porokoira hyppäsi kelkan kyytiin. Hiihtelimme poromiesten luokse ja samalla selvisi että he olivatkin nuorehko pariskunta. Pariskunta paimensi Raittijärven kylän poroja. Poroilla on taipumus täällä vaeltaa keväällä Norjan puolelle. Samalla kun he paimentamalla pitää porotokat koossa he siirtävät tokkia hyville ruokapaikoille. Välittömästi tauon jälkeen mies alkoi kiikarilla etsiä mahdollisia irtoporoja tunturin rinteiltä.
Jatkoimme hiihtoa Pitsunkönkäälle. Talvella putous on hyvin hiljainen, valtavat lumimassat makaavat Pitsuskönkään alapuolen syvällä virtaavan jokiuoman reunoilla. Lähes koko 19m putous oli jäässä ja pieni vesimäärä virtasi jään alla ja piti putouksen alapuolen sulana. Jatkoimme hiihtomatkaa ja laskimme nimismiehen mökin ohi Vuomakasjärvelle. Pidimme juomatauon ja katselimme edessä kaltevana nousevaa Meekovaaran takarinnettä, länteen avautuvaa Urtaslaaksoa sekä vähän idässä pilkottavaa Porojärven laaksoa. Jatkoimme järven yli laaksoa pitkin hiihtäen ja kohta järven jälkeen tuli ensimmäiset hiihtäjät tälle päivälle vastaan. Neljä nuorta oli hiihtämässä kohti Haltia. Kohta perässä tuli kolme ransakalaista koiravaljakkoa. Hiihtelimme joen pohjoispuolen reunoja ja vähän ennen Meekon itäreunalla olevaa pahtaseinämää hiihdimme joen eteläpuolelle. Joen toisella puolen vaivaiskoivikon seassa näytti pohjoista kohti olevan menossa vielä pari hiihtäjää ja vähän heidän perässään yksinäinen mieshiihtäjä.
Jylhän Meekonpahdan alapuolelta hiihdellen oikaisimme Meekonjärven jään yli kohti Meekon tupia. Suoraan edessä näkyi varaustupa ja sen ympärillä olevat tuvat ja vähän idempänä näkyi Meekon autiotupa. Saavuimme tuvalle vähän jälkeen kymmenen ja tupa oli tyhjä. Levitimme vaatteita kuivumaan ja virittelimme vähän kaminaan tulta. Hetken päästä Kuonjarista päin tuli kaksi nuorta kaveria kevyen näköisten rinkkojen kanssa. Toisen kaverin rinkka kuulemma painoi vain 10 kg ja reittisuunnitelma oli 6pv pituinen. Lisäksi kaulassa roikkui iso ammattikuvaajan kamera. Huippu nykyaikaiset retkeilyvarusteet oli ostettu juuri ennen lähtöä ja mukana oli vain välttämättömät tarpeet. Kyseessä oli yhdistetty huvi ja työmatka. Tauon jälkeen he jatkoivat reippaasti luistelutyylillä edeten matkaansa kohti Haltia. Seuraavaksi tuvalle saapui kaksi miestä joista toinen veti valtavaa kuormaa ahkiossaan. Ahkiossa oli molempien miesten varusteet ja kuorman paino oli kuulemma 60 kg. Hän oli ehdoton ahkion vetäjän kannattaja, mutta toisaalta ei aikonut enää koskaan tulla tuvalle tulevaa laskua tällaisen ahkion kanssa. Heidän suunniteltu reissunsa pituus oli 5 vrk ja yksi syy ahkion isoon kuormaan oli se, että heillä oli koko reissun käyttövedet mukana. Vielä tuvalle tuli yksi pariskunta ahkion kanssa. Kaikki pitivät ruokailutauon ja jatkoivat kohti Pitsusjärveä ja Haltia. Lisäksi Kuornajohkasta kävi neljä Kajaanilaista eräsopaskurssilaista päiväreissulla.
Tauon jälkeen vähän ennen puoltapäivää lähdimme hiihtämään aurinkoisessa säässä päiväreissulle kohti Saivaaraa. Kohta tuvalta lähdön jälkeen riekko pörähti lentoon edestämme. Nousu Saivaaran länsirinteille oli suksilla vaikeaa koska hangen pinta oli aivan jäinen. Otimme sukset pois ja nousimme rinnettä kävellen. Kiersimme Saivaaran eteläpuolelle ja katselimme etelärinteen mustia pystyjä kallioita. Lähellä itäpäätä otimme sukset jälleen pois ja jatkoimme itäpäästä kohti huippua nousevan selänteen rinnettä pitkin kohti huippua. Selänteen pinta oli aivan jäinen ja jos harjanteen päältä olisi astunut sivuun, olisi edessä ollut pitkä ja vauhdikas mäen lasku selänteen rinnettä pitkin alas. Huipulta löysimme sinne 3.9.1980 laitetun Urho Kaleva Kekkosen 80 vuotis syntymäpäivä muistolaatan. Nousu huipulle vei tuvalta noin tunnin.
Saivaaran huipulta ihailimme ympärille avautuvaa maisemaa. Haltin huippu näkyi olevan pilviverhon peitossa, muutoin ilma oli hyvin kirkas. Meekovaaran pahta ja sen alla olevat tuvat näkyvät Saivaaran laelle hienosti. Porojärven laakso ja Saivaaraa vastapäätä oleva yli kolmekilometriä pitkä Annjaloanin pahta näkyy hienosti. Meekon moreenikeot ja Bierfevaggi ovat myös hienon näköiset Saivaaran laelta. Saivaaralta näkee myös pitkän hivuttavan nousun vakioreitillä Meekolta Kuonjarjohkaan. Meekovaaran eteläpuolelta Bierfelaakson takaa näkyy myös Urtaspahdan rinteitä. Lähes tunnin ihailtuamme maisemia laskeuduimme laelta alas ja suoritimme vauhdikkaan laskun Saivaaran länsipäästä Meekon autiotuvalle. Valmistimme ruuan auringonpaisteessa ulkona. Vettä kävimme hakemassa Meekojärvestä Skadjajärveen laskevan joen virtapaikasta. Illemmalla lähdimme vielä nousemaan Meekon sorakekojen kautta kohti Piefevaggin laaksoa. Meekonpahdan eteläsivulla oli tasaisesti nouseva tasainen osa kuin siihen olisi tehty tie. Nousimme laaksoa ylös muutamien kilometrien matkan. Alhaalla laaksossa näkyi sinisenä jäänä Pierfejärven jää. Laakson pohjalla aamulla tapaamamme poromiehet ajoivat kelkkojen avustamana isohkoa porotokkaa kohti Saivaaraa. Porotokan ajo näytti jatkuvan Saivaaran eteläpuolelta kohti Harriaivia ja ehkä kohti Raittijärveä. Saimme jälleen mukavan laskun kohti Meekon autiotupaa Bierfejohkan (joen) molemmin puolin. Tupa oli edelleen tyhjänä meitä odottamassa. Illalla tuvalla poikkesi vielä yksi hiihtoryhmä, jotka olivat Pellon seurakunnan järjestämän hiihtoleirin osallistujia. Heitä oli yhteensä 16 henkilöä ja he olivat majoittuneena Meekojärven itäpuolella puolijoukkuetelttaan. Yön saimme viettää tuvassa kahdestaan.
25.4.
Aamulla varhain kun aamupalan jälkeen pakkailimme tavaramme ja olimme lähdössä kohti Kuonjarjohkan tupaa, ensimmäinen mies tapaamastamme Valkeakosken ryhmästä hiihti tuvalle. Hän kertoi yhdellä ryhmänsä naisista olevan lumisokeuden oireita. Jätimme heille laskettelulasit lainaksi, jos niistä olisi jotain apua ongelmaan. Laitoimme sukset ahkioon ja lähdimme nousemaan rinnettä kävellen. Nousussa meidät ohitti kaksi tullin moottorikelkkaa, joilla oli reppuja ja muita varusteita rekien kyydissä. Reitin vierelle oli latukoneella ajettu teräshankeen latu ja sitä pitkin ohitsemme hiihti useita hiihtäjiä. Tullin miehet olivat perustaneet ylemmäs rinteeseen huoltopisteen ja kaikki hiihtäjät saivat heiltä lämmintä mehua ja suklaata. Mekin olimme laittaneet sukset jalkaan ja hiihdimme ahkioiden kanssa huoltopisteelle. Saimme saman palvelun kuin muutkin hiihtäjät. Myöhemmin kuulimme että seurue oli osa Pohjois-Suomen metsähallituksen naisjohtajan ja Raimo Sailaksen seuruetta. Naisjohtajan täällä olo selvitti aikaisemmin ihmettelemämme metsähallituksen miesten aktiivisuuden lauantaina järjestellä paikkoja ja esimerkiksi kyltittää autiotupien wc:t naisten ja miesten vessoiksi.
Nousua riitti ainakin kuusikilometriä ennen kun reitti kääntyi tasaiselle ja osittain myötäiselle osuudelle kohti Kuonjarjohkan tupaa. Matkan aikana vastaan tuli yksinäinen mieshiihtäjä ahkiota vetäen ja samoille keskusteluille tuli takaa päin luistelutyylillä edeten 3 hengen ryhmä. Vaihdoimme joitakin ajatuksia ja jatkoimme kukin omaan suuntaamme. Saavuttuamme Kuonjarjohkan tuvalle oli tupa jälleen meitä tyhjänä odottamassa. Hiihtoaika Meekolta tänne oli reilut kaksi tuntia. Levittelimme vaatteemme kuivumaan. Hieman myöhemmin tuvalle saapui valkeakoskisten ryhmä.
Päiväruuan ja tauon jälkeen lähdimme nousemaan tuvan vieressä olevan Kahperusvaaran itärinnettä sukset olalla kävellen ylöspäin. Nousimme tuvan vieressä olevalle huipulle, jonka korkeus on noin 1040m merenpinnasta. Seurasimme kivikossa suojaväriinsä luottavan kiirunan etenemistä. Täältä oli hyvä katsella tuvalle tuloreittiämme ja myöskin Kuojarjohkan tuvalta jatkuvan viittareitin uraa kohti Saarijärveä. Täältä huipulta näkyi myös noin 100 metriä ylempänä oleva Kahperusvaaran huippu. Guonjarvaggin laakso ja siihen laskevat Guonjarvarrin rinteet näkyivät tälle puolelle myös erinomaisen hyvin. Aloitimme pitkän loivahkon laskun kohti Guonjarvaggin laakson alkupäätä ja kaarsimme lopuksi laakson pohjalle. Laakson tuvalle päin laskevaa pohjaa pitkin hiihdimme loistavassa kelissä ja hienossa auringonpaisteessa takaisin tuvalle. Varaustupa täyttyi pikkuhiljaa, autiotuvan puolella kävi joitakin Haltille päin meneviä hiihtäjiä. Varaustuvalle tuli myös 3 hengen Oululaisryhmä jonka ensikerran tapasimme Lossujärvellä. He olivat tulleet Pitsukselta niin, että olivat Urtaslaaksoon laskeuduttuaan nousseet suoraan Meekovaaran länsipuolelta ylös ja laskeutuneet Bierfelaaksoon ja tämän jälkeen taas ylös Kahperuslatnjan rinteelle. Loppumatkan he olivat tulleet samaa reittiä, mistä menomatkalla menimme Kahperusvaaran rinnettä länsipuolelta kiertäen.
Illemmalla noin 16:00 aikoihin lähdimme vielä nousemaan Kuojarvarrin itäpuolelta ylös Kuonjarin huipulle. Hiihtomatkaa huipulle tunturia kiertäen kertyi noin 6 -7 kilometriä. Huippu on noin 1065 metrin korkeudessa. Huipulta näkyi hyvin Saanatunturi, Saarijärvi, Terbmistunturin pohjoispuolen pahtarinteen yläosat sekä Salmikurun viilto tunturin kyljessä. Viikkoa aikaisemmin olimme katselleet Terbmisjärven rannoilla lähes paljaina olevia kivisiä rinteitä. Nyt kun katselimme aurinkoisen viikon jälkeen samojen tuntureiden pohjoisrinteitä, niin lumesta ei näyttänyt olevan puutetta. Kaikkialla näkyi hienoa hohtavaa valkeaa hankea. Kävimme Kuonjarin pohjoisreunalla ja täältä oli hyvä katsella Kuonjarin autiotuvan suuntaan ja siitä koilliseen päin avautuvaa tunturimaastoa. Aloitimme taas pitkän nautinnollisen laskun tuloreittiämme noudatellen kohti autiotupaa. Saimme yhtä pitkän nautinnollisen laskun kuin tullessa oli ollut noustavana. Myöhään illalla kun olimme jo asettuneet yöpuulle, varaustuvalle tuli vielä yksi väsynyt pariskunta, jotka iltatouhujensa jälkeen vielä paistelivat lättyjä tuvalla toisten nukkumaan menemisen jälkeen.
26.4.
Aamutouhujen jälkeen pakkasimme jälleen kerran tavaramme ja lähdimme kohti Saarijärven autiotupaa. Laskimme tuvalta Kuonjarjoelle ja otimme sukset jalasta. Nousimme kävellen ahkioita perässä vetäen Kuonjarvarrin rinnettä eilisiä hiihtojälkiä noudatellen. Emme menneet viittareittiä vaan nousimme tunturin huippujen väliseen satulaan, josta alkoi ainakin viiden kilometrin myötämäki kohti Saarijärven autiotupaa. Laitoimme kaikki varusteet ahkioon ja aloitimme laskun tupaa kohti. Ilma oli loistava, hanki edelleen teräksen kovaa ja luisto erinomainen. Lasku antoi vauhtia muutamien satojen metrien päähän tuvasta. Varaustuvalla oli jokin seurue tunturialueelle päin menossa. Kuonjarilla tapaamamme eräopaskurssilaiset olivat täällä, joista yksi makasi sairaana makuupussissa laverilla. Nautimme aamusta, söimme eväitämme ja katselimme Saarijärveltä avautuvaa tunturimaisemaa Käsivarren tuntureille. Illalla saapunut pariskuntakin saapui tuvalle ja Valkeakoskisten ryhmäkin lopulta tuli. He olivat valinneet tuloreitin Kuonjarvaggin kautta. Autoimme erästä vielä tuntureille päin menevää miestä suksen siteen korjaamisessa. Tauon jälkeen lähdimme hiihtämään kohti Kilpisjärveä. Reitti menee vähän Norjan puolella käyden. Suomen puolella palaamisen jälkeen vielä viimeiset nousut ennen vauhdikasta laskua kohti Tsahkaljärveä. Joitakin päivähiihtäjiäkin oli jo liikkeellä. Tsahkalin järvelle laskemisen jälkeen järven ylitys ja hiihto koivikossa kohti Kilpisjärven kauppaa. Pysäköintialueen reunalle jätimme tavaramme ja soitimme Peeramajalta kyytiä. Jonkin ajan kuluttua Peeramajoilla oleva eräopas tuli autollaan hakemaan meitä majapaikkaamme. Näin oli tämän kevään hiihtoretki takana. Majalla pääsimme lämpimään saunaan ja saimme pestä reilun viikon hiihtoreissun hiet ihon pinnalta pois. Jälleen oli tullut aika aloittaa uuden hiihtoretken suunnittelu. Poikkesimme vielä saunan jälkeen Skibotnian vuonon rannalla katsomassa Altantin aaltoja. Täällä ilma oli kuin suomalainen kesäilta. Hyvin levätyn yön jälkeen aloitimme pitkän ajomatkan kohti kotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti