Onneksi muut harrastukset työn ohessa pitävät sen verran kiireisenä, että tuo aika vilahtaa kyllä todella äkkiä.
Reissun suunnitelmat on jo jollain tasolla olemassa, pari pientä muuttujaa tietysti on jotka voivat siihen vielä vaikuttaa. Yksi niistä on keliolosuhteet, luntahan tällä hetkellä Kilpisjärvellä näyttäisi olevan ilmatieteen laitoksen mukaan 138cm. Eli nyt on vaikea kuvitella että yhtä vähillä lumilla pitäisi startata kuin viime keväänä
Silloinhan illalla Kilpisjärvelle tullessa lämpöasteita oli lähelle +10 ja vedet virtasi ja maasto näytti kovin vähä lumiselta.
Eli lähtöhetken lumen kantavuus ratkaisee reissuni alkuosan reittivalinnat. Lumen pitää kantaa vaelluskaveriani, jolla ei ole suksia apuna. Tästä syystä viime keväinen vaellus piti hoitaa kantavia uria pitkin,kun lumi ei muualla kantanut
Toinen jonkin verran reittivalintoihin vaikuttava seikka on sitten porojen tilanne. Porojen siirtyminen kohti vasomisalueita on käynnissä juuri tuohon aikaan, enkä halua häiritä niiden elämää, eli minä väistän.
Ajatuksissa on suunnata retki tuonne käsivarren itäreunalle ja ehkä kelin ja porojen salliessa myöskin sen itäpuolelle.
Edellisen kevään vahvaa tuloa en taida tälle keväälle päästä näkemään, sen verran vahvasti ainakin nyt näyttäisi talvi pitävän kiinni tuntureista ja lunta on tällä hetkellä kaksinkertainen määrä verrattuna viime kevääseen.
Edellisen kevään kokemus oli niin vahva, että joskus haluan vielä kokea sen uudestaan, mutta viipymällä tunturissa vieläkin pitemmälle kevääseen. Pelkästään lintujen osalta kun yritin muistella, niin normaalien korppien, riekkojen, kiirunoiden, maakotkien, merikotkien, piekanoiden, pulmusten, ... olisko ne tuossa lisäksi pääsin näkemään västäräkkejä, kalalokkeja, kapustarintoja, isolepinkäisen. Mutta monta kevätlintua jäi vielä odottamaan tätä tulevaisuuden kevätvaellusta. Lumen sulaminen, uomien aukeaminen, koskien kohina, ...
siinä on jotain sellaista jota ei voi selittää, se pitää kokea
Vaikka vaellus on vapautta puhelimesta ja kalenterista, niin jotain kiinnekohtiakin on reissulle "joutunut" lyömään.
Yksi kaveri majailee reissun ensimmäisellä viikolla Saivaaran kupeella, niin tarkoitus on alkupäässä reissua käydä siellä morjestamassa. Ja reissun loppupuolella on taas muutaman kaverin kanssa treffit Kekkosen kämpälle, jossa viivähdämme pari vuorokautta, tosin päivisin tuskin kämpällä vaan jossain tuntureilla.
Viime keväänä jäi suosikkitupani käymättä, kun lumen kantavuus oli niin huono. Tälle keväälle pitäisi kyllä päästä Taabmalla käymään.
Sen tuvan ympäristössä on jotain todella rauhoittavaa. Eihän se mikään ruuhkatupa olekaan, vuositasolla kämppäkirjan mukaan n. 60 -80 kävijää, mutta silti joskus olen sattunut sinne ruuhka-aikaan. Toivottavasti nyt pääsen nauttimaan sen rauhallisuudesta.
Huolestuttavasti viime vuosina on nämä reissut vähän lyhentyneet ja siitä syystä kaikkein rauhallisin osa erämaa-alueesta ja välituntureiden ja yliperän väliin jäävästä osasta on saaneet olla minultakin rauhassa.
Sinnekin mieli taas tekisi
mutta kaikkea ei voi saada kerralla.
Eikä siinä vielä kaikki, käsivarren länsipuoli Lossulta luoteeseen on saanut myöskin olla minulta hetken rauhassa.
Tässäkö se lapinhulluuden salaisuus lienee?
Aina on mielessä enemmän paikkoja, kuin mihin on mahdollisuus sillä hetkellä päästä.
Nykyinen vaelluskaverini täyttää parin viikon päästä kaksi vuotta, hyvän alun olemme Soolon kanssa jo lapinretkeilystä saaneet. taitaa olla sille jo kuudes varsinainen vaellusretki pohjoiseen. Monta vuotta saamme vielä yhdessä kulkea, että se pääsee lähellekään Ronin tuntureilla viettämää aikaa
Nyt kun kaveri alkaa olla jo ns. täysikokoinen ja luusto ja lihaksistokin ehtinyt kehittyä, niin pääsemme siirtymään talviretkeilyssä seuraavaan vaiheeseen. Nyt tänä keväänä se pääsee vielä juoksentelemaan mukana ja minä vedän ahkiota. Mutta seuraavalle keväälle ehkä veturi vaihtuu. Soolo pääsee seuraamaan edellisen uskollisen "palvelijani" Ronin jalanjälkiä tässäkin asiassa.
On se vaan hienoa lähteä taas reissuun, varsinkin kun todennäköisesti Soolon "kasvoilta" löytynee reissussa yhtä tyytyväinen ilme, kuin mitä Ronilla oli sen viimeisillä vaelluksilla, oikeasti saattoi sanoa: väsynyt mutta onnellinen
Täällä kohta sinivuokot aloittaa kukintansa, minä aloitan vaelluksen ruokalistan suunnitelun ja varusteiden kunnon tarkastelun.
Kohta kohti tuntureita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti