Vapun aatto iltana pakkasin ahkion ja varusteet autoon valmiiksi odottamaan lähtöä
1.5.
Aamulla muutama tunti vielä hoidettavana luvattuja velvollisuuksia, joten aamulla vähän kuuden jälkeen kylmälaukun pakkaus ruokatavaroilla, Soolo koira autoon ja hetkeksi talkoilemaan.
Klo 09 suuntasin takaisin autolle ja siitä se sitten loma alkoi.
Päivä kului pääasiassa autoilun merkeissä, ajelin pitkähkön päivän ja iltapuolella saavuin päivän tavoitteeseen Äkäslompoloon. Lämmintä tuntui piisaavan, mutta siellä näytti lunta olevan vielä melko mukavasti, tosin selvästi vähemmän kuin mitä esim edellisenä keväänä.
Huolestuttavaa vauhtia oli ilmatieteen laitoksen sivuilla lumen vahvuus vähentynyt Kilpijärvellä. Päivälämpötilat oli siellä huidelleet monena päivänä yli +10 asteen ja yöpakkasista ei tietoakaan.
Muutenkin lumimäärä oli tänä vuonna normaalia vähäisempi, 70cm lumivahvuus ei tainnut juurikaan missään vaiheessa ylittyä. Tämän viikon aikana lumivahvuus oli Kilpisjärvvellä jo puolittunut.
Valtakunnan uutiskynnyksen ylitty käsivarren alueella jylläävävä ärhäkkä vatsatautiepidemia.
Syylliseksi kerrottiin Kuonjarjohkan veden saastuminen kuolleista eläimistä. Tunturin tietotoimisto on tunnetun tehokas ja olin saanut tiedon vatsatautiepidemiasta jo ennnen uutisista tulleita tietoja.
Samoin vatsataudin syistä minulla oli mielestäni luotettavampi tieto, eikä se liittynyt mitenkään alueen juomavesiin eikä edes Kuonjarjohkan autiotupaan. Jälkikäteen selvisikin, että omat tietolähteeni tiesivät asiat paremmin, kuin mitä viranomaiset, mutta heidän velvollisuuksinsa taitaa kuulua se, että mahdollisesta vaarasta varoitetaan siinä laajuudessa, että ei ainakaan heitä päästä moittimaan leväperäisyydestä.
2.5.
Päivä vierähti erilaisten asioiden ja velvollisuuksien hoitamisen merkeissä ja noin klo 17 starttasin kohti Kilpisjärveä. Perinteiseen tapaan Ropinpirtille munkkikahville. Mukava oli taas vaihtaa kuulumisia ja saada ensimmäiset terveiset tuntureiden suunnasta. Sitten edelleen kohti Kilpisjärveä.
Tuntureilta näytti valuvat vettä kaikista puroista ja pienempien jokien vedetkin juoksivat vauhdilla kohti Könkämäenoa.
Lämpötila oli vieläkin noin +12 astetta ja Kilpisjärvelle tultaessakin noin 19:30 oli lämmintä +10. Lumi oli aivan läpiasti märkää, pikaisesti kävin tarkastelemassa Luontotalon parkkipaikan vierestä lähtöpaikkaa, ja näytti sieltä sentään vielä lunta löytyvän.Laitoin kaikki varusteet lähtövalmiiksi uran alkuun ja jäin odottelemaan illan viilenemistä.
Noin klo 21:30 lämpömittari näytti vielä +5 astetta, mutta lumen pinta alkoi jo tuntua vähän karkealta, joten päätin lähteä etenemään nyt ainakin ensin Tsáhkaljärven rannalle asti. Laitoin kumisaappaat jalkaan, sukset ahkion päälle ja lähdin nousemaan kelkkauraa. Paikotellen uralla oli ihan hyvä edetä ja paikoitellen sitä pitkin virtasi sulamisvedet puroina alaspäin. Noin puolentunnin nousun jälkeen saavuin Tsáhkaljärvelle. Ilta-aurinko paistoin upeasti Saana-tunturin viereltä.
Vaihdoin monot jalkaan ja jatkoin hiihtäen tutkimaan, että kuinka pääsemme Soolon kanssa järven jäälle. Sinne löytyikin helposti sopiva reitti ja täällä lumen pinta olikin jo hyvin kohmeessa.Järven takaa näkyvä tunturin rinne oli jo melko keväisen näköinen, paljon vähempi luminen kuin koskaan aikaisemmin, kun olin tuntureille päin lähtenyt.
Alkuperäinen suunnitelmani oli hiihtää ensin Terbmikselle ja jatkaa sieltä Kaitsajokilaakson kautta Jogakselle, mutta koska yöpakkasia ei ollut lupeissa eikä lumi tuntunut kantavan kunnolla urien ulkopuolella, tein heti aluksi ensimmäisen suunnitelman muutoksen, päätin edetä kohti Saarijärveä.
Järven ylityksen jälkeen sopivin nousureitti löytyi Másetjohkan vierestä. Se virtasi kohtalaisen voimakkaasti, mutta sen vierestä löytyi hyvin ahkion vetoon tilaa. Ja lumikin kantoin täällä jo aivan hyvin. Vähän matkaa noustuani poikkesin Saarijärven reitiltä sen itäpuolelle, niin pääsin vähän nousemaan tunturiin vähän loivemmin. Sulamisen voimakkuus näkyi tunturin rinteillä hyvin, kun lumen alla virranneet vedet olivat saaneet rinteessä olevan lumimassan lumivyöryn tapaan liikkeelle.Aurinkokin painui tuntureiden taakse pieneksi hetkeksi yölevolle, mutta valo riitti hyvin hiihtämiseen.
Másetjärvi oli melko "hyvin" vesillä ja järven ylitys piti tehdä melko varovaisesti. Vastarannan lähellä sukset sukelsivatkin kerran pintajäästä läpi ja hetken seisoin monoineni nilkkoja myöten vedessä. Mutta nahkainen goretex mono näytti toimivan melko hyvin, varsin nopeasti sain sukset nostettua jään alta taas jään päälle ja vain hyvin pientä kostetutta oli aistittavissa sukissa.
Luontokin tuntui olevan minun lisäkseni hereillä, näin tässä vaiheessa jo ensimäisen ketun ja riekot pitivät omia menojaan oikeastaan jokapuolella. Coáhpeluoppal järvi oli myös ollut vesillä, mutta sen pinta oli ehtinyt jo vähän paremmin jäätymään. Järveltä nousun jälkeen näin reitin vieressä hyvän näköisen yöpymispaikan ja päätinkin jäädä tänne yöksi. Kello oli tässä vaiheessa noin klo 01 yöllä ja Saarijärven tuvalle olisi ollut vielä noin 3 km hiihto jäljellä. Pari kettua olin vähän tätä ennen nähnyt juoksentelemasa läheisen tunturin rinteillä, joten yöhiihto vaikutti luontohavaintojen perusteella varsin hyvältä vaihtoehdolta.
Pystytin kodan ja siirsin yöpymivarusteet kotaan sisälle ja asetuimme Soolon kanssa ensimmäistä yötä viettämään. Mukava oli kodassa vielä kuunneella ympäriltä kuuluvia ääniä, viereinen koski piti omaa kohinaansa, riekot nauroivat omia naurujaan ja kettukin huuteli jossain melko lähellä.
3.5.
Nousin ylös aamulla noin klo 06 upeaan aurinkoiseen aamuun,pakkasta oli n. -3 astetta.
Tein aamupalan ja pakkasin varusteet takaisin ahkioon ja jatkoin matkaa kohti Saarijärveä.
Reitti meni Coáhppejarveltä tulevan laskujoen vartta. Nyt järvien jäät oli jo niin hyvin jäässä, että oli helppo hiihdellä järvelle ja sen yli kohti Saarijärven tupaa. Tuvalla oli pari kaveria ollut yötä ja he olivat pakkaamassa varusteitaan jatkaakseen matkaa jonnekin Lossujärven suuntaan. Perässäni tuvalle tuli pari kaveria, joiden kanssa olin illalla vaihtanut muutaman sanan parkkipaikalla. He olivat lähteneet aamulla liikkeelle n. klo 05. Koska kiirettä ei ollut mihikään, pidin tuvalla mukavan mittaisen tauon, siinä poikkesi muutamia päivähiihtelijöitä. Joukko ilmeisesti norjan hiihdon tulevaisuuden lupauksia oli täällä harjoittelemassa, koska ne ohittivat tuvan jatkaen kohti Kuonjaria.
Noin klo 11:00 lähdin itsekin jatkamaan matkaa, ilma oli niin lämmin että hiihttelin vain aluspaita päällä eikä käsineitäkään tarvinnut. Takaani tuli lisää norjalaisia nuoria ja osa pojista hiihteli vain pelkät sortsit jalassa. Sopivasti taukoillen saavuin Kuonjarin tuvalle vähän jälkeen klo 14.Tullessani tuvalla ei ollut juurikaan väkeä, monian tämän alueen vaeltajien tuntema Keijo oli levitellyt omat tavaransa pitkin tuvan lavereita, mutta hän kertoi olevansa valmistautumassa jatkamaan kohti Meekoa.
Pikkuhiljaa tuvalle kertyi väkeä ja varaustupa tulikin ilmeisesti täyteen ja autiotuvankin puolella yöpyi 10 henkilöä. Näistä tosin pääosa oli matkalla kohti Kilpisjärveä.Saarijärven tuvalle perässäni tulleet miehet kertoivat varanneensa Vantaalta juomavedet reissulleen mukaan, koska olivat uutisista kuulleet täällä olevien vesien saastumisesta. He päättivät jatkaa omien vesien juomista, koska olivat ne sieltä asti tänne tuoneet.
4.5.
Aamusta päivä parhain, heräsin noin klo 06:00, ulkona oli lämmintä +2 astetta. Muutkin tuvassa yöpyneet heräilivät aamutouhuihin. Klo 08:00 lumi oli ulkona pinnastaan jo aivan märkää, eli urilla etenemistä vaan pitää jatkaa. Kämpän kaasukeitin oli epäkunnossa ja jonkun tiedon mukaan oli ollut sitä jo muutaman viikon. Jotkut kylälle päin menijät lähtivät aamukahvin keittoon Saarijärvelle. Melkoinen paluuliikenne näytti olevan päällä, kun kaikki varaustupalaiset ja lähes kaikki autiotuvassa yöpyneet suuntasivat kohti Kilpisjärveä. Vantaan veden kantajat ja minä valmistelimme lähtöä kohti Meekoa, mutta kun kiirettä ei ollut, niin kello oli jo noin 10:00 ennenkuin starttasin liikkeelle. Tunturituttuja tuntui olevan liikkeellä, kämpässä olleista lähes puolet oli ennestään tuttuja ja vastaankin tuli muutamia tunturituttuja, yhteensä viisi vastaantulijaa kertyi Kuonjarin ja Meekon välille.
Muuten reitillä oli lumitilanne ihan kohtalainen, mutta loppulaskussa piti kiertää muutamia pälvipaikkoja. Tullessani tuvalle tuntui tämä tuttujen kohtaaminen vain jatkuvan. Keijo oli kämpän ulkopuolella valmistelemassa lähtöään kohti Porojärveä. Jäinkin ensin muutamaksi toviksi vaihtamaan ajatuksia hänen kanssaan. Ihan mukava oli vaihtaa ajatuksiaan hänen kanssaan, näin pääsee luomaan ihan omaa mielikuvaa henkilöstä, josta on vuosien varrella kuullut, syntynyt mielikuva oli kyllä paljon parempi kuin kuullut tarinat.
Tupa olikin vahvasti miehitetty, laverilla oli makuupusseissa nukkumassa pari nuorta, vanhempi jo vuosien ajan tunturituttu pariskunta touhusi kämpällä ja heidän koko seurueensa vahvuus olikin 7 henkilöä. Lisäksi tuvalle perässäni hiihti Vantaan veden kantajat vesien kera ja tuvan lähistöllä näytti olevan lisäksi yksi teltta pystyssä.
Soolo löysi tuvalta useita rapsuttelijoita ja se nautiskeli olostaan makoilemalla tuvan seinustalla olevalla penkillä tarkkaillen ympäristöä. Osa porukasta lähti tavoittelemaan Saivaaran huippua ja osa lähti Porojärven laakson suuntaan. Paikalla jääneiden kesken maistelimme amerikan ihmettä. Olin viime elokuusta asti säilyttänyt vaatekaapissa jäätelöä, jonka nyt paikalla olevien kesken "tuhosimme". Kyseessä oli kuivattu jäätelö, joka säilyy huoneen lämmössä. Olihan se kovempaa kuin perinteinen jäätelösandwich, mutta kyllä maku toi jäätelön mieleen. Varmaankin kun seuraavan kerran saan sitä käsiini, niin yllätän vaellusseuran jäätelötarjonnalla keskellä kesää viikon vaelluksen jälkeen.
Tuvalla poikkesi tunturituttu pariskunta, he olivat vähän huolissaan varaustuvalla olevista "pojistaan", että jaksaako he hiihtää vielä takaisin kylälle. Pojilla oli ikää kohtuullisesti, toinen 82v ja toinen 83v.
Minulla oli mukana keltainen tiili , jolla voi lähettää viestejä satelliittien avustuksella ja sovimmekin että tarvittaessa järjestämme pojille kyyti apua.
Ennen iltaa isompi ryhmä ryhmittäytyi uudelleen, kaksi lähti kohti Jogasjärveä, kolme majoittui teltaan jonka he pystyttivät ja ryhmän "vetäjät" yöpyivät tuvassa.
Vesisateestakin pääsimme nautiskelemaan, lauluksi olisi sopinut hyvin että onkos tullut kesä näin talven keskelle. Illan aikana paikalla poikkesi pari rajamiestä ja he kertoivat yöksi tulevan pientä pakkasta, vaikka illalla vielä klo 22:00 ilman lämpötila oli +3 astetta.
5.5.
Vakiintuneen rytmin mukaisesti herästys klo 06, ulkona upea ilma ja vähän pakkasta. Yön aikana ilmeisesti pakkanen sai aikaan sen, että poromiehet joutuivat olemaan aktiivisesti liikkeellä. He kelkkailivat tuvan kautta moneen kertaan yön aikana.
Vietin rauhallista aamua, minulla oli tieto että vielä yksi tunturituttuni on edellisenä päivänä ollut Pitsuksella ja ajattelin jäädä odottelemaan häntä, kun tiesin hänen menevän seuraavaksi yöski Kuonjajohkaan. Vantaan miehet suuntasivat aamuhangilla kohti Saivaaraa ja loput tuvassa olevat valmistautuivat jatkamaan matkaansa Kuonjarin suuntaan. Varaustuvan "pojat" ohittivat autiotuvan jatkaen kohti Meekon nousua ahkiot perässä. Hyvin näytti sukset ja ahkio kulkevan. Siinä onkin tavoitetta, jos heidän jalanjälkiään kykenisi seuraamaan. Minulla se tarkoittaisi sitä että vielä on edessä ainakin 30 hyvää vaellusvuotta.Joutsenten komea huutelu kuului jostain Jogasjärven suunnalta, pulmuset lentelivät, korppi kaarteli taivaalla ja piekanat huutelivat Meekon pahdalta, elämässä siis kaikki hyvin.
Ilmeisesti vaihtopäivä, kun edelliset olivat ehtineet lähteä, niin Meekon suunasta laski tuvalle kolme tuttua kaveria, joiden kanssa olimme menossa viikonlopuksi vuokrakämpälle Porojärvelle. Heidän perässään tuli isohkon kuorman kanssa kaveri, joka kertoi tehneensä varustekarsintaa Kuonjarissa ja jättäneensä sinne n. 20 kg varusteita odottamaan paluumatkaa.Noin klo 13 lähdin itse jatkamaan matkaa tavoitteena Jogasjärven autiotupa, jonne hiihtelin noin 1,5h aikana. Päivä oli lämmin, hyönteiset vaeltelivat pitkin hankia, poroja näytti olevan pälvillä Porovaaran rinteillä ja riekot naureskelivat koivikossa.
Nautiskelin kämpän hiljaisuudesta ja elävästä tulesta takassa.
Lapinmaa
Oi tunnetko kaukaisen tunturimaan?
Niin jylhän, kauniin ja loistokkaan?
Sen lumihuiput niin hohtavaiset,
sen purot, kosket niin kuohuvaiset.
Sen tunturjärvet ja sammalaavat,
ja nevat kertovat meille laajat.
Tää on lapinmaa
Ken nähnyt sen kuutamot talvisen yön
sen revontulet, sen tähtivyön.
Ken kerran pulkass on saanut kiitää
ja lumiaavojen halki liitää.
Kun luonto ääneti unelmoipi,
ja poron tiu´ut vain hiljaa soipi.
Voisko unhoittaa?
Ken nähnyt sun, laajan lapinmaan
kun kesä kerkee, käy kukkimaan.
Kun valkojoutsen taas saapuu sinne,
halk öiden kirkas on tunturrinne.
Niin ihmekirkkaus sieluun siirtyy
ja kuvas ainaiseks sinne piirtyy.
Oi sa lapinmaa
6.5.
Heräsi taas aamulla noin klo 06, aamupala ja sen jälkeen aamukylmällä vähän hiihtäään. Hiihtelin Jogasjärven ja Porojärven välisille koskille katsomaan että löytyisikö sieltä tällä kertaa joutsenia ja/tai koskikaroja. Lumen kuori oli niin ohut että se juuri ja juuri kantoi ja Soolo kahlasikin välillä lumessa. Tällä kertaa sieltä en lintuja löytänyt, mutta katselin koskien rantoja vähän sillä silmällä että löytäisinkö uusia mahdollisia ylityspaikkoja kesäkelille ja yhden sellaisen laitoinkin itselleni muistiin.
Palasin takaisin tuvalle, pakkailin varusteet lähtövalmiiksi ja jäin odottelemaan viikonloppuseuraani läheiselle vuokrakämpälle. Puoliyhdentoista aikaan tulikin Jogasjärven päästä hiihtäjäjono näkyviin. He näyttivät suuntavaan tänne kämpälle, niin jäin odottelemaan tuvan edustalle. Muutaman sanan vaihtamisen jälkeen lähdimme jatkamaan eteenpäin. Ahkioni oli kämpän edessä odottamassa lähtöä ja kiinnitin vetovyön, mutta en päässyt vielä lähtemään. Ahkio päätti kuitenkin lähteä sillä seurauksella että toinen vetoaisa napsahti sen puolivälissä olevan jatkospaikan vierestä poikki. En ryhtynyt tässä vaiheessa sitä korjaamaan, koska se mahdollisti vielä ahkion vetämisen. Ahkiossani oli mukana vara-aisa, joten siltä osin tilanne oli helposti hoidettavissa. Hiihtelimme porukalla Leinosen kämpälle, jossa emme olleetkaan tätä ennen käyneet. Kämpän sisältä löytyi kuudelle hengelle petipaikat, tupa ja sauna, yleisilmeeltään siisti kämppä. Kämpän noin etelään olevalla sivulla oli koko kämpän mittainen upea aurinkoterassi, jossa oli hyvä istuskella nauttien auringon paisteesta ja katsella eteen avautuvia maisemia.
Asetuimme taloksi, västäräkitkin olivat jo saapuneet paikalle. Osa väestä oli lähdössä jo seuraavana aamuna kohti Kilpisjärveä, niin valmistelimme juhla-aterian tälle päivälle. Jokainen oli huolehtinut oman osuutensa tarjottavista. Kaksi vaeltajaa joukostamme oli vastikää täyttänyt 30v ja tästä syystä heiltä oli "tilattu" täytekakku ruokailun jälkeiseen kahvihetkeen.
Menu muodoistui tänä vuonna suunnilleen seuraavaksi: Kuivatut perunalohkot keitettiin, hirven sisäfile ja naudan sisäpaisti leikattuna pihveiksi, pippurikastiketta, pihvin päälle mausteeksi valkosipuli yrtti cremebonjour sekä puolukkaa, jälkiruokana suklaa moussea.
Juhlaruuan jälkeen olikin vuorossa päivänsankareille juhlapuhe, jonka runko löytyi hyvin Lasse Lehtisen kirjasta Hiihtävä hautausurakoitsija ja lahjana luovutettiin molemmille joiku cd-levyt. Tämä tietona muillekin, että jos tulevina keväänä törmäätte joikaaviin nuoriin miehiin vaelluksilla, niin ehkä ne ovat juuri nämä päivänsankarit.
Näiden muodollisuuksien jälkeen päivänsankarit pyöräyttivät viidessä minuutissa upean lakkakakun, jota pääsimme nauttimaan kahvin kera.
Lapinpoika
Lapinpoika mä oon, juurta noitain,
taikarumpu soi syntyessäin.
Porotokkaasi huolella hoitain,
joijun luikkaan mä tunturiin päin.
Revontulta kun katselen illoin,
kevään enteet jo taivaalla nään.
Muistan tyttöä tunturin silloin,
hymyn muistan ja mietteisiin jään.
Kevät saapui yön päiväksi tehden,
hänet juurella tunturin näin.
Lapinkoivu sai pienoisen lehden,
kevät luokseni toi ystävän.
Juhlallisuuksien jälkeen aloitimme saunan lämmityksen ja kävin Soolon kanssa hiihtelemässä Porojärven autiotuvalla. Istuin hyvän tovin tuumailemassa Keijon kanssa elämää tunturissa. Nyt hän oli ehtinyt nautiskelemaan mukanaan tuomista juomista sen verran, että puhetta ja tarinaa riitti.
Hän kertoi odottelevansa kylmempiä kelejä ja tavoitteena oli jatkaa Taabman suuntaan. Miten lie sitten mahtoikaan hänen kulkemisilleen tänä keväänä käydä. Ehkä sen kuulee myöhemmin.
Loppu ilta kuluikin mukavasti saunomisen ja jutustelun merkeissä.
7.5.
Vakio aamu, pakkasta -1 aste. Osa porukasta lähti pienen aamuhangen hyödyntäen heti aamupalan jälkeen kohti Meekoa ja Kuonjarjohkaa. Me muut pakkasimme aamupalan jälkeen päiväreput selkään, keitimme kahvit termospulloihin ja suuntasimme kohti Toskaljärveä. Kalalokki pariskunta lenteli taivaalla istahtaen välillä kiville, västäräkit pitivät omaa menoaa ja me hiihtelimme kohti metsähallituksen huoltotupaa. Paikallinen erävalvoja oli tuvan edustalla pilkillä odottelemassa työpäivän alkamista. Nousimme vanhaa kelkkauraa ylös tunturin rinnettä. Lumi ei kunnolla kantanut uran ulkopuolella ja lumipeitteen vahvuuskaan ei ollut kovin suuri. Nousun aikana jäimme sopivalle pälvelle pitämään taukoa ja samalla huomasimme että kotkakin oli tarkkailemassa tilannetta kiven päällä meistä joidenkin satojen metrien päässä.
Tauon jälkeen jatkoimme nousua ja hiihtelimme Toskaljärven eteläpäässä olevan saaren huipulle nauttimaan päiväkahvista ja retkieväistä.
Tauon jälkeen suunta takaisin, tällä kertaa laskimme pitemmästi järveltä tulevaa kelkkauraa pitkin, koska lumi ei enää kantanut hiihtäjää lainkaan. Varmaan lähes 200m etenimme kävellen pälviä pitkin, jotta pääsimme lähempänä Jogasjärveä taas lumille ja metsähallituksen huoltotuvalle menevälle kelkkauralle, joka taas kantoin hiihtäjää.
Palasimme kämpälle nautiskelemaan auringonpaisteesta terassilla ja tarkkailimme ympäristöä. Isolepinkäinen kävi läheisen puun latvassa istuskelemassa.
Yhteisistä ruuista oli vielä hyvin tarjottavaa jäljellä, niin teimme vielä tälle päivälle hyvän kokoliha pihvilounaan ja tällä kertaa jälkiruuaksi lättykahvit.
Ja tietysti illalla taas saunottiin ja järjetettiin kämppä lähes luovutuskuntoon jo valmiiksi aamua varten.
8.5.
Herätys klo 4:30, pikkupakkanen ja kirkas taivas. Aamupala ja tavaroiden pakkaus lähtökuntoon.
Startti klo 06 upeassa auringonpaisteessa kohti Meekoa. Punakylkirastas kävi aamulla vielä tervehtimässä kämpän nurkilla. Lumi ja järven jäät kantoivat näin aamupakkasella hyvin. Meekon autiotuvan lähellä piti jo haeskella reittiä, että pääsin hiihtämällä tuvan pihalle asti. Kämppäkirjan mukaan vaeltajien suunta oli ollut vain kylälle päin. Tauon jälkeen muut lähtivät nousemaan kohti Kuonjaria ja me Soolon kanssa lähdimme kohti Pitsusjärveä.
Aurinko paistoin todella lämpöisesti ja lumi oli jo hyvin märkää, ensimmäinen haaste tuli Nassajoesta, joka virtasi Vuomakasjokea, mutta hetken katselun jälkeen löytyi sopiva lumikansi, josta pääsimme ylittämään joen. 
Sopivalla pälvellä pidin taas vähän taukoa ja nimismiehen nousun aikana tuli kaksi vaeltajaa vastaan. He kertoivat että Pitsus Halti suunnalla ei ole enää ketään muita vaeltajia ja "luovuttivat tunturit minun hoitooni".
Hiihtelin tuvalle, Pitsusjärven jäältä oli jo lumet lähes hävinneet ja tuvan itäpuolen rinteillä oli runsaasti pälviä.
Paikallinen jo yli kymmenen vuoden ajan tuttu poromies poikkesi tuvalla, mukava oli taas kerran vaihtaa ajatuksia elämästä tunturissa. Hän kertoi että jonkinlaisia yöpakkasiakin olisi luvassa.
Olihan nyt äitien päivä ja kun puhelin että pitäisiköhän sitä käydä puhelinkioskilla, niin hän niin mukavasti sanoi, että ei kai se väärin ole jos käyt soittamassa.
Hiihtelinkin ylös tunturiin puhelinkioskille, samalla huomasin että kapustarinnatkin olivat jo saapuneet kesää odottelemaan. Pääsin samalla päivittämään puhelimella sääennusteen Kilpisjärvelle ja aloin sen perusteella miettimään jatkosuunnitelmaa.
Illalla sain vielä tilannetiedon tuohon mukana olevaan "tiiliskiveen" Kilpisjärvelle menevän reitin järvien ja tunturin rinteiden lumitilanteesta.
Aloitinkin karttatutkiskelun varmistaakseni että löydän vielä itselleni reitin, jolla saan ahkion vietyä tienvarteen. Samoin päätin nopeuttaa kylälle paluutani muutamalla päivällä, ennuste lupasi nimittäin Kilpisjärvelle pientä pakkasta tiistai ja keskiviikko aamuksi pientä pakkasta, mutta taas sen jälkeen lämpötila olisi ympäri vuorokauden plussan puolella.
Illalla varaustuvan puolelle saateltiin kelkalla kolme kelkkailijaa ja kaksi rajamiestäkin oli liikkeellä. Toinen heistä meinasi jäädä kelkkansa kanssa kiinni Pitsusjärvelle, mutta toisen hinaamana pääsi taas liikkeelle.
9.5.
Herästys klo 05:30, pakkasta -3 astetta, aamupala ja tavaroiden pakkaus ja kämpän siistiminen.
Suunta kohti Lossujärveä, lähtö vähän ennen klo 07, lumi kantoi hyvin. Hiihtelin järven yli ja kun ns. viittareitti käänsi laskuosuudelle käänsin minä suunnan kohti Urtaslaaksoa. Lumi kantoin hyvin sekä koiraa että hiihtäjää, joten pälvipaikkoja oli helppo kierrellä. Laskeuduin laaksoon ja Urtashotellille tulin n. 8:20 pitämään taukoa. Tällä kertaa ei tarvinnut tehdä lumitöitä saadakseen oven auki.
Tuuli puhalsi melko voimakkaasti laaksossa vastaan ja jatkoin tauon jälkeen tuuleen puskemista. Järvi oli niin vesillä että matkaa oli pakko jatkaa rantoja pitkin, mutta täälläkin lumen kantavuus vielä juuri ja juuri riitti. Laakson mutkan seutuvilla ylitin Urtasjoen ja nousin kelkkauraa pitkin vähän ylemmäs rinteille. Tuuli puhalsi tällä osuudella vieläkin voimakkaammin vastaan. Urtasjoki virtasi monin paikoin sulana ja muutamaan kertaan piti etsiä ylityspaikkaa sen ylittämiseksi. Samoin tunturista valui sulamisvesiä puroina kohti jokea monin paikoin. Soolokin löysi kulkureitin varrelta herkkupalan, lieneekö kyseessä ollut poron selkäranka.
Noin klo 11:30 saavuin Lossun tuvalle josta edellinen kävijä oli poistunut pari vuorokautta aikaisemmin. Päivälämpötila ei noussut täällä yhtäkorkealle, kuin Porojärven laaksossa, noin klo 15 seutuvilla se oli noin +5 astetta.
Loppupäivän järjestelin varusteita, tutkiskelin karttaa ja lueskelin kirjaa sekä torkuin laverilla. Tarkoituksena oli nimittäin hyödyntää seuravan yön pakkanen ja hiihtää ainakin Saarijärven tuvalle. Hiljaista oli tunturissa, ei merkkiäkään muista kulkijoista, poroja näytti Lossuniban länsirinteen pälvillä vähän olevan.
10.5.
02:10, pakkasta -3 astetta, startti kohti Saarijärveä. Järven jäätä pitkin hiihto lähelle rajankämppää, josta näytti lähtevän kelkkajälki ylös tunturiin. Laiton sukset ahkioon ja vedin ahkion kävellen pahimman nousuosuuden. Kettukin oli samalla rinteellä liikenteessä, mutta huomatessaan meidät se päätti poistua kelkkauralta tunturin rinteille. Reitti nousi noin 1000m:n korkeuteen ja siellä näytti olevan vielä hyvin lunta. Muutamia pieniä välipalataukoja pitäen yritin edetä reipasta vauhtia ja noin 3h hiihtämisen jälkeen saavuimme Kuonjarin laakson länsipään seutuville. Sitten taas sukset ahkioon ja reissun viimeisen kunnon nousun kävely ahkio perässä ylös. Tuulihuipun kiertämisen ja nousun jälkeen alkoikin vauhdikas lasku kohti Saarijärveä. Lumi kantoi hyvin ja se toisaalta helpotti ja toisaalta vaikeutti laskemista. Vauhti kasvoi helposti ja oli pakko edetä pitkin tunturin rinnettä loivasti samalla pälvipaikkoja kierrellen. Minullehan se oli ihan ok, mutta samalla se tarkoitti että Soolo joutui juoksemaan huomattavan paljon pitemmän matkan, kuin jos se olisi voinut edetä suoraan tavoitteeseen. Reilun 4h hiihtelyn jälkeen olimme lähellä Saarijärven autiotupaa, tarkistin puhelimella Kilpisjärven sääennusteen ja se näytti että ilman lämpötila pysyisi pakkasen puolella noin klo 09 asti.
Oli helppo tehdä päätös jatkaa suoraan kohti kylää ja käänsinkin suunnan kohti Coáhpejärveä siihen laskevan laskujoen pohjoispuolelle. Järveen laskevan joen ymäristö oli nimittäin aivan vesillä. Löytyi sopiva paikka hiihtää järvelle ja järveä pitkin oli hyvä edetä. Pintajään vahvuus oli sellainen, että sauvanpiikki meni siitä helpohkosti läpi ja välillä jää antoi vähän periksi myös suksien alla.
Järveltä nousupaikkaa piti vähän katsella, mutta hyvin pääsimme sieltä taas tukevalle maalle. Laskujoki virtasi todella voimakkaasti, mutta sen viereltä löytyi vielä sen verran lunta, että siitä pääsi etenemään. Seuraavankin järven ylitys onnistui vielä aivan hyvin, mutta sen jälkeen olikin pakko lähteä vähän kiertomatkalle. Coahppeluoppaliin laskee sen länsipuolella olevasta pienestä järvestä (678.5) puro, joka oli nyt niin vesillä että se sekä tämä pieni järvi oli pakko kiertää. Másetjärven länsipäässä piti jo oikeasti katsella tarkasti, että löytyi sellainen kannas, josta pääsi "uimatta" kuivalle maalle.
Sitten alkoikin laskuosuus kohti Tsaikkaljärveä. Maastossa oli enemmän sulia paikkoja kuin lumisia paikkoja, mutta onneksi lumi oli kantavaa. Välillä vedin ahkiota sulia maita pitkin seuraavalle lumiosuudelle, mutta niitä pitkin oli hyvä rinteen sivusuunnassa lasketellen etsiä sopivaa reittiä. Loppuosa laskusta sujuikin hyvin Mássetjohkan vierustaa pitkin laskien.
Tsaikkaljärven luona taas haasteena löytää sopiva paikka päästä järvelle. Ehkäpä 50m vedin ahkiota sulaa maata pitkin Termiksen suuntaan, kunnes löytyi paikka mennä jäälle. 
Järven ylitys ja jo etukäteen kiikarilla olin katsellut että Cáhkáljohkan itäpuolelta voisi löytyä paikka josta pääsee rantalumille ja näin myös onnistui. Edelleenkin lumen kantavuus oli helpottamassa etenemistä, hiihdin paikalle, josta latu-ura tulee järvelle. Laiton sukset ahkioon ja jatkoin latu-uraa kävellen kohti tienvartta. Muutamia haastavia kivikoita sattui reitille, mutta koivikosta löytyi hyvin vielä lunta joka helpotti reitin etsintää. Viimeiseen laskuun oli tien viereen jäänyt ahkion levyinen lumivana, jonka hyödynsin ja sainkin ahkion ehkä n. 50m:n päähän siitä mistä olin reilua viikkoa aikaisemmin lähtenyt reissuun.
Seitsemän tunnin yöhiihto oli onnistuneesti takana, yöpakkanen teki liikkumisen suorastaan miellyttäväksi ja helpotti oleellisesti matkan tekoa.
Hieno vaellus jälleen kerran takana.
Kiitokset kanssakulkijoille ja metsähallitukselle
Tunturilatu
Jos oot väsynyt ja joskus allapäin,
niin lähde tuntureille hiihtäin, ystäväin.
Siellä tuntureiden tuulet pyyhkii rintas ahdingon
ja silmäs kirkastuupi kilos auringon.
On nousu tunturille joskus vaikeaa,
eikä aina löydä suuntaa oikeaa,
mutta ahman lailla taivaltaen huiput vallataan
ja voiman tunto rinnassamme tunnetaan.
On Lapin tähdet sulle kerran tuikineet,
on tuulet hurmaavimmat valan vannoneet,
On tunturinkin kaunein latu harhalatu vain,
sen kerran kuutamossa kokea mä sain.
On aivan sama, misä hiihdät ystäväin,
On aivan sama missä lepäät, ystäväin.
Tunnuslauseenasi "korkealle kuntos" olkohon,
ja huoles tuntureille unhoittuva on.
On aivan sama, miten huono latus lie
On aivan sama, mihin suuntaan latus vie.
Sillä viimeisellä tunturilla kerran kohdataan
ja huono hiihtotaito anteeks annetaan.
On aivan sama, millä tervaat ystäväin,
On aivan sama , ketä kiusaat ystäväin.
Sillä jonkun sukset kyllä lipsuu aina paremmin,
ja joku täyttää petis havuneulasin.
On nousu linja-autoon aina haikeaa,
kun emme tuntureita enää nähdä saa,
mut vaikka etelään on monta poronkusemaa,
niin ensivuonna täällä jälleen kohdataan.
On aivan sama, minne kuljet ystäväin.
On aivan sama, vaikka kaipaamaan mä jäin.
Sillä sydämesi tänne jää,
ain kannat ikävää,
min paluu Lappiin yksin saattaa viihdyttää.
Reissun valokuvat löytyvät oheisen linkin takaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti