Kevätvaellus 11. - 26.4.2015 Käsivarsi, osa II

18.4. Taas kohti "valtatietä"

Uni loppui noin klo 06:00 ja siitä sitten pikkuhiljaa aamupalan laittoon. Aurinkoinen sää, pakkasta noin -2 astetta. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja startti kohti Pitsusjärveä n. 8:30.
Jos velipojan suunnitelmat olivat toteutuneet, niin hän oli edellisenä päivänä startannut omalle vaellukselleen ja tulisi tänään johonkin aikaan  Pitsusjärvelle.

Jos Pitsujärven autiotuvalta tänne tulokin on helppo, niin paluumatka on vieläkin helpompi, onhan noin puolet matkasta alamäkeen hiihtelyä ja loput tasaista järven jäätä. Ihme on, että tämä tupa jää niin vähälle käytölle, mutta ei se kyllä minua häiritse, parempi niin. Jo noin kymmenen minuutin hiihtelyn jälkeen oli edessä poroaita ja laskettelimme sen alitse samaa reittiä, kuin mistä olimme tulleet. Noin klo 11 olinkin jo sitten Pitsuksen autiotuvalla.

Yksi kaveri oli rakentelemassa teltalle tuulisuojaa tuvan järven puolella, autiotuvassa oli vain hänen varusteitaan, muuten tupa oli tyhjänä. Varaustuvassa oli pari päivää aikaisemmin tapaamani tsekit. He olivat palanneet Haltilta ja olivat tekemässä lähtövalmisteluja. Varaustuvalla oli lisäksi kolmen hengen seurue, jotka tulivat paikalle silloin, kun edellisen kerran olin tuvalta lähdössä. Lapioin Ronille aikaisemmin tekemäni tuulisuojan sinne tulleesta lumesta vapaaksi ja kiinnitin Ronin lumeen kaivamaani lumiankkuriin. Jo aamusta olin ajatellut, että velipojalla on kohtuu pitkä hiihtopäivä Saarijärveltä tänne, niin tänään on sitten sisäfilepäivä ja olinkin ottanut sen jo aamusta ahkion päälle lämpenemään. Kämpälle tulon jälkeen siirsin sen tupaan jatkamaan lämpenemistä ja odottamaan sopivaa paistoaikaa.

Puolenpäivän aikoihin tuvalle hiihteli tuttu kaveri tunturista jo monien vuosien ajalta. Viime vuosina emme olleet tavanneet, niin olikin mukava taas nähdä hänen olevan maisemissa. Hän oli perinteiseen tapaansa käymässä Haltilla. Hän kävikin hoitamassa tämän "velvoitteensa" hienossa säässä vielä tälle samalle päivälle.
Kun tupa oli näin tyhjä, niin nyt oli hyvää aikaa tehdä vähän huoltohommia, järjestellä tavaroita huoltaa vähän itseäkin, niinpä mm. parta saikin lähtökäskyn.
Iltapäivällä Haltin suunnasta palasi pari kaveria, heitä en heti tunnistanut, mutta myöhemmin muistin tavanneeni heidät edellisenä keväänä Saarijärven kämpällä, eli tunturi on näköjään täynnä tuttuja, kun pysyy valtatien varressa.

Valmistelin ruuan laiton hyviin lähtökuoppiin ja kun lopulta kiikarilla katsellen arvelin velipojan hiihtäneen Pitsusjärven jäälle, aloitin jälkiruuan valmistuksesta. Eli vispasin suklaamoussen valmiiksi ja vein sen pihalle jäähtymään.
Velipoikahan sieltä hiihtelikin paikalle, hän oli tullut nautiskellen hienosta aurinkoisesta säästä ja istuskellut Meekon autiotuvan seinustalla auringon paisteessa tuntikausia. Kunhan hän sai vähän huoahtaa, niin tein meille hyvän päivällisen ja tietysti tuon jälkiruuan kera.
Siinä se ilta menikin mukavassa seurassa ja ilmeisesti vanhuuden merkkinä vanhoja muistellessa.

19.4. Kiehuvaa vettä Pitsusjärven jäällä
Aamu aukeni pilvisenä ja jo melko tuulisena. Varaustuvan väki lähti kohti kylää, samoin tämä tunturituttava. Hän mietti vielä lähtiessään, että meneekö Lossulle vai Meekolle, mutta tämäkin selvisi sitten myöhemmin. Keli koveni varsin nopeasti ja me loput jäimmekin seuraamaan sään kehittymistä. Jälleen kerran pääsin nauttimaan ns. maatuiskusta, tuuli juoksutti lunta vaakassa, mutta taivas avautui hienosti sinisenä yläpuolella. Vaikka oli sunnuntai päivä, niin yhtään kulkijaa ei näkynyt olevan liikkeellä. Velipoika oli yrittänyt varata varaustuvasta paikkaa seuraavalle yölle, mutta se oli ollut varattuna täyteen, mutta ei sinne ketään näyttänyt tulevan. Pitkin päivää kävin nauttimassa ulkona olevasta kovasta kelistä, joka ei voimassaan kuitekaan yltänyt lähellekään sitä voimaa, jonka joitakin vuosia aikaisemmin olin saanut kokea täällä samalla tuvalla. Vesiavannolla tein mielenkiintoisen havainnon, näytti siltä että Pitsusjärven vesi kiehuu samantien, kun sen nostaa avannosta ämpäriin.
Kuinkahan kova se keli silloin joku vuosi aikaisemmin olikaan, kun tämän päivän tuulen voimakkuudesta luin myöhemmin tunturikerho Kuupan blogista.

Myöhemmin kuulimme, että tuvalta lähtenyt yksinäinen kulkija oli saanut ns. lentävän matkan Meekolle. Laskeuduttuaan Vuomakasjärvelle oli reitin valinta ollut helppoa. Voimakas tuuli oli vienyt hänet hetkessä Meekon autiotuvalle, ilman että hänen oli tarvinnut edes oikeastaan hiihtää. Tuulivoimaa parhaimmillaan. Mutta sen jälkeen olikin tullut virhearvio, kun hän oli tauon jälkeen päättänyt jatkaa Kuonjarjohkaan. Keli oli saanut hänestä lähes voiton ja myöhemmin kuulimme hänen sanoneen, että usko perille selviämisestä oli jo hiipumassa, kun paikalle oli sattunut moottorikelkkailija. Kelkkailija oli pelastanut väsyneen kulkijan kyytiinsä ja toimitti hänen jo melko huonovoimaisena Kuonjarin tuvalle turvaan.
Avotunturissa ei luonnonvoimien kanssa ole syytä lähteä voimia mittailemaan, varsinkaan kun ei voi tietää, että mihin suuntaan keli on kehittymässä.

Eli kämppäpäivä, monenlaista filosovointia ja maailman asiatkin saatiin jo melko hyvälle mallille päivän aikana. Ja tietysti yhdet lättykestit pääsimme nauttimaan yhteisesti koko tupaporukan kanssa. Luonnon tekemiä taideteoksiakin riitti ihmeteltäväksi.
Täyteen varattu varaustupa jäi vieraitaan vaille ja parhaimpaan sesonkiaikaan sunnuntaina sai Pitsuksen kämpällä nauttia täydellisestä rauhasta hyvässä seurassa, joskus vaelluksella olo voi ns. ruuhka reitilläkin olla tämmöistä.

20.4. Sosiaaliantropologiaa

Sosiaaliantropologia/Wiki
Heräsin taas n. klo 06:00, aamutouhut, aamutoimet ja pikkuhiljaa varusteiden pakkaukseen. Tuvassa olleella toisella kaksikolla samat puuhat, mutta kovempi tahti. He lähtivät kohti Meekoa n. 9:15 ja me velipojan kanssa perään n. vartti myöhemmin. Niin edellä menijät, kuin me perässä hiihtäjätkin hiihtelimme Pitsuskönkään kautta. Näin voi välttää talvireitillä olevan nousun järveltä. Köngäs oli tietysti tyylikkäästi jääkuoren takana, sieltä sitten laskureittiä hakemaan kohti viittareittiä. Eli velipoikani liittyi loppuvaellukselle seuraani ja jatkoimme vaellusta tästä eteenpäin yhdessä. Ilma oli upean aurinkoinen ja alhaalla laaksossa lumi alkoi muuttumaan jo vähän märäksi. Hiihtelimme edellä menijät kiinni ja vastaan tulijoitakin oli muutamia. Noin 2h hiihtelyn jälkeen meidät haukuttiin tervetulleeksi Meekolle. Paikalla oli nimittäin useita koiravaljakoita ja jouduimme Ronin kanssa menemään aivan valjakkojen edestä tuvalle, niin saimme komean kuoron aikaiseksi. Hetken kuluttua valjakot lähtivät kohti Haltia, mutta neljä uutta valjakkoa saapui melkein samantien tilalle.
Jäimme tuvalle nautiskelemaan hienosta päivästä, pääsimme seuraamaan sivusta ruuhkaisen valtatien risteyspaikkaa.

Paikalla oli myös sosiaaliantropologian puolelta graduaan valmisteleva henkilö. Hän oli majoittunut vaelluskotaan tuvan läheisyyteen huhtikuun alussa, teki haastatteluja ja perehtyi tunturivaeltajien sielunelämään Meekolla koko huhtikuun ajan. Uskomattoman hieno suoritus nuorelta ihmiseltä, että halusi opinnäytetyöhönsä nähdä näin paljon vaivaa.
Toivottavasti gradu näkee päivänvalonsa joskus vuoden päästä ja toivottavasti saan sen myös käsiini tutkittavaksi. Dokumentti elokuvaakin on kuulemma aiheesta tiedossa. Odotellaan...

Siinä muutama tunti vierähtikin risteyspaikalla, oli Jogaksen suunasta tulijaa ja sinne päin menijää, oli moottorikelkalla menijää ja tulijaa, tuli lisää koiravaljakkoja ja tietysti vaeltajia. Nyt taitaa olla sesonki päällä.

Jossain vaiheessa matkakin jatkui ja käänsimme suksien kärjet kohti Porojärven laaksoa. Ilma oli reippaasti lämpimän puolella ja lumi kostui hyvää vauhtia. Lumen kantavuuskin alkoi jo pettää, mutta hiihtelimme kelkkauraa Jogasjärven autiotuvalle, jonne saavuimme noin klo 17:00 seutuvilla. Vuokrakämpällä näytti olevan kolme kaveria, mutta autiotupa oli tyhjänä, eikä kämppäkirjan mukaan siellä kovin paljoa edes kävijöitä ollut käynytkään.

Tupa olikin saanut uuden järjestyksen viime käyntini jälkeen, Laverit oli sisään tullessa vasemmassa laidassa ja tuvan perällä. Ovipieleen oli tehty pieni pöytä ja takan suuaukkoakin oli vähän muurattu pienemmäksi. Kipinäsuoja ja keittoalustakin oli tulleet parantamaan paloturvallisuutta. Iltatouhut kaikessa rauhassa, takkakin pelasi loistavasti, siinä pitää muistaa polttaa puut pystyasennossa tulisijan peräseinää vasten. Meekon ruuhkista ei enää mitään tietoa. Jälkikäteen kuulimme, että Meekolla oli yöllä ollut 74 tai  jopa 76 kpl vetokoiraa, niiden ohjaajat sekä varmaan koko joukko muitakin kulkijoita. Tungosta kuin Tuiran asemalla, maitotonkka ja polliisi.

21.4. Poronhoitoa ja ympäristöoppia

Aamuherääminen jo tuttuun tapaan, ilma jo aamusta plussan puolella, eli ei tullut yöpakkasta. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkausta, samat touhut näytti olevan vuokratuvan puolella. Heillä oli ollut vuokrakämppä varattuna kahdeksi vuorokaudeksi, mutta lieneekö myrsky sekoittanut ohjelman, kun he ehtivät paikalle vain jälkimmäiseksi päiväksi. Vastaava ongelmaa olen havainnut liittyvän noihin varaustupien käyttöön, niiden kanssa ei paljon aikatauluja ja suunnitelmia säädellä.

Vaikka päivän tavoitteet eivät kovin pitkälle tällä kertaa kelistä johtuen olleetkaan, niin aamusta suksille. Hiihdimme järvelle ja käänsimme suksien kärjet kohti Porojärven autiotupaa. Jogasjärven ja Porojärven välissä on mukavat kosket, joissa näkyy monesti runsaasti koskikaroja ja välillä myös joutsenia. Jätimmekin ahkiot kelkkajäljen vierelle ja lähdimme hiihtämään kohti koskia, menohalut loppuivat varsin pian, kun huomasimme kahlaavamme lumessa polvia myöten. Lumen kantavuus oli hävinnyt kokonaan muualla kuin tuolla paljon ajetulla kelkkajäljellä. Suunta takaisin ahkioille ja kohti Porojärven tupaa.
Välillä olevan yksityisen vuokrakämpän pihalla näytti olevan asiakkaita.
Tyhjä ja siisti tupa odotti tulijaansa Porojärvellä, ei muuta kuin taloksi. Tämä oli jo toinen tupa, josta löysin huoltomiesten toimittamana hyvä siivousvälineet ikkunan pesuvälineitä myöten. Erinomaista oivaltamista huoltomiehiltä, ne siis on tarkoitettu vaeltajien käyttöön, rohkeasti vaan pesuhommiin autiotuvilla.

Ei vaelluksella tarvitse aina mennä kielivyön alla, päämärkänä, hampaat irvessä, liian kaukana olevaa tavoitetta kohti. Reissuni aikataulu oli mukavan löysä ja tulossa oli hieno aurinkoinen päivä, nyt vain nautiskellaan. Velipoika kävi kairaamassa järveen vesireiän (kiitos vaan Sepeteukselle kairanlainasta) ja pilkkihommiakin hän kävi vähän testailemassa. Itse keskityin nautiskelun puolelle istuskelemalla ilman paitaa auringonpaisteessa.
Meekon tuvalta poikkesi ohikulkumatkalla pariskunta koiravaljakkojensa kanssa. Heilläkään ei ollut kiirettä ja oli mukava kuulla valjakkokoira harrastajan ajatuksia harrastuksestaan.
On mielenkiintoista, kuinka joku mielikuva voi jäädä vaikuttamaan omiin ajatuksiin. Siitä on aikaa yli 20 vuotta kun seurailin sivusta erään kaverin koiravaljakko harrastusta, siitä jäi kuva, että valjakkomies ei paljon koiristaan huolehdi, pakolliset ruokailut ja vähän harjoittelua ja se on sitten siinä. Koirien ruokkiminenkin oli eläimellistä puuhaa, koiralle ruokakuppi eteen ja pari sekunttia hätäistä hotkimista, ettei vaan kaveri ehdi tulla samalle kupille syömään.

Onneksi viime vuosina olen päässyt seuraamaan sivusta ja keskustelemaan todellisten valjakkoharrastajien kanssa. He tuntevat joka koiransa, niiden erityispiirteet, pitävät hyvää huolta koiristaan. Ruokailut ja juotot hoidetaan esimerkillisesti, koirat käyttäytyvät esimerkillisen hyvin, jne...Esimerkiksi Meekolla käymäni keskustelu Sveitsistä suomeen yli 10 vuotta sitten muuttaneen koiranohjaajanaisen kanssa oli hyvin mielenkiintoinen. Hän teki yhteistyötä Harrinivan kanssa, koirien eläinlääkäri asiat, ruoka-asiat olivat hyvällä mallilla. Osa valjakon koirista sai viettää vapaa-aikaansa hänen kodissaan sisällä, koirille oli oma sohvansa jne... Se on sitä oikeaa koiranelämää, välillä mennään lujaa maastossa ja sitten rentoudutaan taas välillä kotona.  Hienoja koiria ja hienoja ihmisiä.

Seuraakin saimme tuvalle, kun Kuonjarjohkan tuvalta kämpälle hiihteli kaksi vaeltajaa
Paikallinen tuttu poromies myös poikkesi paikalla. Kävimmekin pitkän keskustelun seutukunnan asioista, poronhoidosta, yms.
Mielenkiintoinen oli kuulla, että Valtijoki laaksossa oli edellisenä kesänä vieraillut myös karhu, tosin se oli vähän verottanut myös porokarjaa. Talvi oli ollut porojen kannalta hyvä, lunta ei ollut kovin paljon, eikä siihen tullut kovaa kuorta. Porojen oli helppo kaivaa ruokaa lumen alta. Nyt aikainen kevät oli avannut jo hyvin pälviä, joista porot hakivat syömistä. Raittijärven porotokka oli nyt Porovaaran eteläosissa ja poromies toivoi lämpimien kelien jatkuvan.

Nauroimmekin että toiveemme eivät ole saman suuntaiset. Vaeltaja toivoo hankikeliä ja poromies pehmeitä kelejä. Hankikelillä porot vaeltavat hyvinkin nopeasti, kun taas pehmeällä kelillä ne pysyvät paikoillaan.
Kansallispuistosta kyselin, niin hänen mielestään heille sillä ei olisi ollut kovin suurta merkitystä tai eroa nykyiseen tilanteeseen. Alueella liikkuvat ihmiset hän koki myöskin heidän kannaltaan turvallisuutta lisääväksi tekijäksi, eli ei ne vaeltajat poromiesten silmissä niin kovin huono asia taida olla, Koiravaljakkojen ajajilta hän toivoi porojen huomioimista, koska porot väistävät koiria.

Kolmas kotkahavaintokin tuli tälle reissulle, tällä kertaa kotka lensi Porojärven ja Kekkosen kämpän välisessä maastossa. Meekonlaakson pahtaseinillä kuulemma pesii useampiakin maakotkia ja keväällä vasomisen aikaan merikotkan lentävät alueelle etsimään helppoa ruokaa. Molempia olen itsekin alueella päässyt näkemään.
Päivälämpötila nousi tänään todella korkealle, varjossakin lämpötila nousi lähelle + 10 asteen tietämille ja poromies oli hyvillään.

22.4. Hangille hiihtelemään

Aamulla n. klo 05:00 pakkasta -2, eli hiihtokelit taas paranemaan päin. Noin klo 06:00 nopeasti aamupala ja tavaroiden pakkaus ja kämppä luovutuskuntoon. Noin 7:30 lähtö kohti Taabman tupaa. Ensin hiihto Kekkosen kämpälle, sielläkin oli väki jo ehtinyt heräilemään. Lumen kuori ei ollut kovin vahva, niin valitsimme reitin niin, että nousimme Kekkosen kämpältä koilliseen samantien vähän ylemmäs ja yritimme välttää suoralle reitille sattuvat koivikot, välttääksemme mahdollista lumessa kahlaamista.

Kohtalaisen hyvin lumen kuori kantoi, niissä paikoissa missä lumi oli ns. varpujen päällä, se välillä petti, mutta noin 1,5h hiihtelyn jälkeen olimme jo perillä. Matkalla katselimme tänne hyvin näkyvää Terbmiksen pahtaa ja kiinanmuurikin oli hienosti silmien "alla".
Tuvalla siirtelimme varusteet sisään, kävin haeskelemassa vesipaikkaa ja tälläkin kertaa se oli helpoin kaivaa kämpän alapuolelle jokiuomaan. Uoma näkyy hyvin lumen pinnassa, kun sitä katselee vähän kauempaa. Ensimmäinen reikä osui jo hyvälle kohdalle ja noin 1,5m syvälle kaivetun reiän alta löytyi virtaava vesi, josta sai ämpärillä suoraan nostettua veden.



Pieni välipalatauko ja puolen päivän jälkeen aurinkoisen kelin innoittamana päivähiihtelylle Norjan puolelle. Lähdimme tuvalta itään, hiihtelimme poroaidan yli ja poikkesimme aikaisemmin löytämälläni Seitakivellä. Kiikarilla olin katsellut pohjoispuolen tunturin rinteillä olevan elämää, siellä näytti olevan useampiakin moottorikelkkoja ja porotokka oli alempana rinteillä ruokailemassa. Norjalainen poromies ajelikin käymään luonamme kyselemässä reittisuunnitelmiamme. Hän lupasi, että voimme poiketa Cieretegorsaa katsomassa, mutta siitä pohjoiseen päin hän ei toivonut meidän enää jatkavan matkaa. Tämä sopi hyvin suunnitelmiimme ja hiihtelimmekin tämän hienon kurun etelänpuoleisesta "suuaukosta" sisään katselemaan kurua. Kurun suulta otimme sitten suunnan takaisin kohti Taabman tupaa. Mukava hiihtoreissu, vajaa 4h vierähti äkkiä aurinkoisessa tunturissa.
Illalla oli taas Taabman tuvan perinteistä ohjelmaa, ympäristön tarkastelua, kettu oli ruuan hakumatkalla, riekot pitivät omia naurukokouksiaan, poromiehet näyttivät paimentavan porotokkaansa Porovaaran itäpuolella, eli elämä on täällä varsin vilkasta, mutta hyvin rauhoittavaa.

23.4. Yhä ylös yrittää

Aamulla pakkasta -10 ja loistava hankikeli. Aamupalan jälkeen pakkasimme päiväreput lähtökuntoon ja suuntasimme kohti pohjoista. Taivaalla ei juuri näkynyt pilven hattaraa ja tuulikin oli jäänyt yölevolle. Nousimme ensin Harrijärvelle ja suuntasimme kohti Muoddágorsaa. Kurun läpi hiihdeltyämme nousimme Muoddájärven lounaispuolella olevalle kummulle nauttimaan ensimmäisestä tauosta. Tauon jälkeen aloitimme nousun Muohttaoaivin huipulle. Hiihdimme vähän huipun länsipuolelta ja jatkoimme kohti Seittikielasta. Täältä oli hienot näkymät Valtijokilaakson länispuolella oleville tuntureille ja suomen huipulle. Laskimme tuntureiden välissä olevaan satulaan ja aloitimme nousun Seittikielaksen huipulle. Loppumatkasta hiihtelimme poroaidan vierelle ja jäljistä näki, että täälläkin oli käyty koiravaljakoilla ajamassa.

Seittikielaksen huipun vierestä löytyi sopiva kivikko taukopaikaksi. Puraisimme vähän välipaa, aivan upea keli, Paitapäällä hiat käärittynä istuskelin nauttimassa teetä ja leipää. Kiikarilla näin että Sieiddesáivalla oli pilkkimiehiä. Somasjärvi jää täältä vielä vähän piiloon, oikeastaan vain sen norjanpuoleinen pää näkyi ylös tunturiin.


Tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle, edessä olikin mukavat laskuosuudet, noin 1,5km laskettelimme poroaidan vierustaa ja siitä jatkoimme etelän suuntaan. Siitä onkin hyvä reitti, jos Kobmajoelta haluaa yläkautta tulla Taabmalle. Yhtenäistä laskuosuutta taisi kertyä noin 8km, lasku päättyi vasta Muoddájärvelle. Ilma oli täällä jo niin lämmin, että paitakin piti heittää repunpäälle. Kurun läpi hiihto ja paluu vähän aamuisen hiihtoreitin länsipuolelta koukaten Taabmalle. Hieno hiihtopäivä ja vielä päivän päätteeksi upea aurinkoinen ilta hiljaisella tuvalla. Eläkkeellä oleva paikallinen rajavartija poikkesi ohikulkumatkalla, hän oli puolisonsa kanssa tullut muutamaksi päiväksi Harrijärven partiomajalle viettämään kevätpäiviä ja pilkkimään.

24.4. Nopeat liikkeet on näyttäviä.

Aamulla pakkasta - 15 ja aurinkoista. Aamupala ja matka kohti Kilpisjärveä alkaa n. 8:45. Pieni pilven reuna oli näkyvissä itäisellä taivaalla, mutta ei muuten merkkiäkään tulevasta sään muutoksesta. Hyvällä hankikelillä oli helppo suunnata suorinta tietä Kekkosen kämpälle. Edellisenä iltana seurasimme kiikarilla porojen vaellusta Porojärven laakson yli ja pääosa porotokasta olikin jo  noussut Valtijokilaakson suuntaan. Muutamia taukoja pidin, että ne viimeisetkin porot saivat rauhassa meitä väistää.

Aurinkoisessa säässä Porojärvelle pitämään pikkutaukoa, mutta tauon aikana pilvimassat vyöryivät yli ja koko laakso peittyi pilvien alle, pilven alareuna oli varmaan jossain 700m:n korkeudella, kun Saivaaran huippuakaan ei enää näkynyt. Kaikki varjot hävisivät samantien, edessä oli vain tasaisen valkoista, ei enää mitään lumiaaltoja tai muita esteitä näkyvissä. Teimmekin suunnitelman muutoksen, alunperin olimme ajatelleet nousevamme Porovaaran vierestä ylös ja suunnata kohti Kuonjarjohkaa, mutta jatkoimmekin laakson pohjalla hiihtelyä Meekolle.

Tullessamme autiotuvalle, ei siellä ollut ketään paikalla. Jonkin ajan kuluttua tuli Haltin suunnalta oikea teräsnaisten ryhmä. Kuusi naista, keski-ikä lienee jossain 60 - 70 v välissä, käsittääkseni ryhmän vanhin jo hyvän matkaa yli 70v. Edellisen kerran olin tavannut heidän vuotta aikaisemmin samoissa maisemissa. He olivat hyvin valmentautuneet vaellukselleen, yhteiset hiihtokilometrit olivat yli 5000km. Sitä reipasta puheensorinaa mikä heistä lähti, oli mukava kuunnella. Gradun valmistelijakin sai hyvää materiaalia työhönsä.

Huomasimme olevamme taas ruuhkapaikalla, Jogaksen suunnasta tuli pari vaeltajaa lisää, Kilpiksen suunnalta tuli kaksi kaveria perätysten, molemmat olivat todenneet olevansa vähän kevein varustein liikkeellä. Reititkin heillä oli vähän hakemisessa, mutta ohjasimme heitä oikeaan suuntaan. Myöhemmin kuulimmekin toisen kyselleen nimismiehen majan kohdalla, että onko tämä Pitsuksen tupa.
Tulevaisuuskin näyttää välillä vähän lupaavammalta vaeltajien sukupuuttoon kuolemisen pelon keskellä. Aikaisemmin samalle päivälle oli tuvan ohittanut perhe, joka oli aloittanut päivän hiihtonsa Haltilta ja jatkoivat Meekolta vielä Kuonjarille. Nuorin vaeltaja oli ollut 6v vanha ja hyvin oli kuulemma mennyt joukon mukana.
Teräsnaiset jatkoivat matkaansa, mutta heidän jälkeensä tuvalle tuli viiden nuoren miehen ryhmä, jotka aikoivat yöpyä autiotuvassa. Siirryimmekin siinä vaiheessa viettämään loppuiltaa Meekon varaustuvan puolelle.
Iltaa kohti ilma kirkastui ja pakkanenkin taas kiristyi, ennen nukkumaan menoa sitä olikin jo -8 astetta.


25.4. Kohti pikitietä

Aamulla -7 pakkasta, pientä lumisadetta ja aurinkoista. Herätys n. klo 06:00, aamutouhut ja kohti Kuonjaria. Ensin hiihtely autiotuvan ohi Meekolta alkavan nousun alkuun. Sitten sukset ahkioon ja sauvakävelyllä mäkeä ylös. Tällä kertaa talvireitti olikin viety ylempää kuin aikaisempina vuosina, se näytti kulkevan kesäreitin mukaan, mutta n. 200 - 300m sen "alapuolella", eli nousua oli vielä tavanomaista enemmän tai ainakin se oli jyrkempää.

Noin tunnin verran nousuosuutta riitti, jonka jälkeen alkoi tasaisempi osuus. Sillä osuudella tuli pari moottorikelkkaa vastaan ja lähempänä Kuonjarin tupaa hiihteli tunturineuvos meitä vastaan. Hän olikin yhteensattumien vuoksi poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä ja kertoi palaavansa takaisinkin hänelle harvinaisen aikaisin. Hetken aikaa jutusteltuamme jatkoimme omiin suuntiimme. Noin kolmen tunnin kävelyn ja hiihdon jälkeen saavuimme Kuonjarin tuvalle, varaustuvan puolella näytti olevan yksi ryhmä ja autiotuvan puolella yksi pariskunta. Keskustelujen jälkeen totesimme tavanneemme viime keväänä Kekkosen kämpän seutuvilla.

Upea auringonpaiste, pienen tauon jälkeen siirryin nauttimaan auringonpaisteesta tuvan portaille, aikaahan oli, eikä liian lähelle tienreunaa kannata mennä kovin aikaisin. Tässä vaiheessa reissua on parempi edetä käsijarru päällä.
Meekon suunnasta tuli paikalle pari koiravaljakkoa ohjaajineen, heidät olimme tavanneet Meekolla joitakin päiviä aikaisemmin.
Heidänkin kanssaan oli mukava jatkaa porinoita siitä, mihin viimeksi oli jääty.

Noin klo 16 lähdimme jatkamaan vielä kohti Saarijärven tupaa, joen ylityksen jälkeen vähän matkaa nousua viittareittiä pitkin ja sen jälkeen käänsimme suunnan lounaaseen Guonjavárrin eteläpuoleiseen tunturin satulaan. Tunturihiihtäjän unelma keli, teräshanki ja sen päälle oli satanut 10 - 20 mm uutta lunta. Auringon paisteessa miljoonat timantit loistivat lumen pinnassa muistuttamassa, että tänne on tultava takaisin. Tämä reitti on mukava maisemallisesti, ylhäältä näkyy hyvin Terbmiksen suuntaan, samoin Kilpisjärven suuntaan avautuu hienot maisemat.

Nousun jälkeen alkoi upea laskuosuus, vauhdin pitämiseksi kurissa, oli pakko välillä aurailla ja kaarrella pitkin tunturin rinnettä. Laskuosuutta riitti vajaan kilometrin päähän kämpästä, Hiihto Saarijärven pohjoispuolen järven yli, järvien välinen pieni kannas ja sen jälkeen tuvalle.
Paras sesonki, lauantai ilta ja kämppä tyhjä? Odotuksena oli, että tupa olisi täynnä.
Asetuimme varaustuvan puolelle, viimeisen päivällisen laitto reissun aikana ja rentoa oleskelua. Illan aikana varaustuvan puolelle tuli vielä kolme vaellustaan aloittelevaa kulkijaa.
Myöhemmin illalla näimme Kilpikseltä päin olevan vielä yhden ahkion vetäjän tulossa. Kaiken varalta velipoika viritti autiotuvan kaminaan tulet valmiiksi, että jos tulija menisi sinne puolelle, niin hän saisi aloittaa iltatouhunsa ilman kämpän lämmitystä.
Arvaus onnistui ja hän oli hyvin tyytyväinen tilanteesta. Hän oli myöskin olettanut autiotuvan olevan täynnä näin lauantai iltana ja yllättyikin positiivisesti, kun pääsi lämpimään ja tyhjään tupaan.

26.4. Yökulkijoita

Heräsin yöllä n. klo 04:00 ja kävin pihalla. Pakkasta oli -16 astetta ja ihmeekseni huomasin että Kilpisjärven suunasta oli potkukelkka porukka tulossa kohti Saarijärveä.
Jäinkin odottelemaan heidän saapumistaan. Tunturi on tuttuja täynnä, kuusi potkukelkkailijaa, joista kaksi oli ensikertalaista, loput neljä olikin tuttuja aikaisemmilta keväiltä.
He kyselivät, että onko autiotupa kuinka täynnä ja kun kerroin siellä olevan ihan koko mies, niin he siirtyivät tyytyväisinä yölevolle autiotuvan puolelle.
Itsekin kävin vielä vähän vaakatasossa, ennen aamutouhuja.
Reissun viimeinen aamupala, tavarat ahkioon ja loppukiito Kilpisjärvelle.
Tilasin saunan lämpenemään Ropinpirtiltä ja sen jälkeen pakkailin tavarat autoon. Reissu takana ja uusia suunnittelemaan.

Mukava oli reissu, vaikka tällä kertaa se sisälsikin kohtuullisen paljon tätä sosiaalista antropologiaa, olihan siinä höysteenä muutama myrsky, hienoja kelejä, upeita ihmisiä, runsaasti upeita koiria, merikotka, maakotka, naaras tunturipöllö, kettu, riekkoja, kiirunoita, pulmusia, joutsen, poroja, tunturitarinoita ja miljoona muuta syytä palata taas uudestaan.
Tunturipöllö havainnosta laitoinkin lisäinfoa biologiselle asemalle, olisi upeaa jos vaikka tämä yksilö sattuisi pesimään alueella.

Täällä reissun kuva-albumi