Kesä parhaimmillaan
Sopivan kanootin katselu oli ohjelmassa koko alkukesän ja juhannuksena kävin lopulta hakemassa vähän käytetyn lasikuitukanootin.
Tältä se näyttää
Tämmöistä palautetta oli Eräkettu antanut tästä mallista:
Eräkettu kokemuksia Taimen kanootista
Siitä lähtien on sitten kanootti saanut kohtuullisesti viettää vesielämää, lähialueelta on nyt löytynyt vielä paljon paremmat melontamahdollisuudet, kuin mitä edes etukäteen ajattelin. Puolen tunnin ajomatkan sisältä löytyy uskomaton määrä upeita järviä ja jossain vaiheessa kokemuksen karttuessa varmasti myöskin rauhallisia jokia.
Kokemus on ollut hieno, kanootti tuntuu järvellä kulkevan hyvin ja muutaman reissun olen tehnyt sillä myöskin Ronin kanssa.
Aluksi se vähän ihmetteli tämmöstä kulkumuotoa ja haki tasapainoa, mutta nyt se jo pääosin seurailee tilannetta istuen kanottissa tai välillä pohjalla maaten. Melomaan se ei ole suostunut.
Kanootin vakaudesta kertonee jotain se, että Roninkaan kanssa emme ole onnistuneet kaatamaan kanoottia.
Kohtuullisen kovassa tuulessa ja aallokossakin olen vähän päässyt sitä testailemaan ja hyvin on sielläkin pärjäilty
Vesi on hieno elementti, monenmoista vedessä viihtyvää lentävää on jo pieniltä melontareissuilta löytynyt, tämmöiseenkin törmäsin kun kävin melomassa Kangasalan Saarikylien "saaristossa".
Kuvan tuulimyllyä olin kyllä aikaisemminkin katsellut maalta päin, mutta tältä se näytti kanootista katsottuna.
Muutamia upeita auringonlaskujakin on kohdalle sattunut, välillä on tullut kiivettyä katselmaan sitä kallioisten saarten päältä
Ja välillä lähempää vedenpintaa
Tälle illalle tuli taas uusi hieno kokemus, kävin Ronin kanssa melomassa Näsijärvellä. Keli oli vaihteleva ja oli hieno äänikokemus, kun sai järvellä kuunneella tulevan vesisateen lähestyvän.
Välillä olimme kovassa rankkasateessa ja se näytti vähän Ronia häiritsevän, mutta kaikenlaiseen keliin on syytä senkin tottua. Lämmin kesäsade tuntui tosi kivalta ja taas tuli katsasteltua lähiseutuja uusista "kuvakulmista".
Jo tällä vähäisellä kokemuksella voi sanoa, että upea harrastus.
Vau, onnea uudelle seikkailupelille! Sen avulla retkeily vain laajenee ja saa uusia ulottuvuuksia. Jospa Ronikin vielä suostuisi kokeilemaan melomista :)
VastaaPoista