Erilainen kevätvaellus

Kevätvaellus oli minulle erilainen kuin minun "normaalit" kevätvaellukseni ovat olleet, mutta taisi silti olla varsin monille käsivarren kulkijoille tavanomainen. Nyt oli tiedossa lähinnä nautiskelua retkeilyn merkeissä. Kyllähän sekin on nautiskelua, kun vaikka kaksi viikkoa kulkee hiihtovaelluksella päivittäin edeten, mutta nyt tämä taisi olla herkuttelua.

Kevätvaellushan alkoi parin päivän talkookeikalla välituntureilla. Osa talkooväestä joutui lähtemään varsin nopeasti kotiinpäin työasioiden perään, niin olin pyytänyt vähän kuljetusapua metsähallitukselta. Sillä halusin mahdollistaa sen, että talkookaveritkin ehtivät hetken nauttia yliperän tuntureiden keväästä.

25.4.2019 Talkoilun jälkeen kohti tuntureita

Aamu alkoi ns. laiskasti, aamupala Ropinpirtillä klo 09.  On se vaan hienoa mennä valmiiseen pöytään aamupalalle ja tietysti munkkikahvit vielä jälkiruuaksi.
Perinteistä tavaroiden järjestelyä, purkamista ja pakkaamista niin että autoon nostettu ahkio oli suunnilleen lähtökunnossa.
Ennen puoltapäivää ajelimme Kilpisjärvelle upeassa auringonpaisteessa. Viimeiset ostokset Kilpishallista ja sen jälkeen aurinkoon istuskelemaan ja nauttimaan kevätsäästä. Nokkosperhosetkin olivat jo liikkellä, tunturista näytti vedet juoksevan vauhdikkaasti kohti Kilpisjärveä.

Lounas seisovasta pöydästä ravintola Kilpiksestä ja taas aurinkoon nautiskelemaan.
Klo 17 oli sovittu että meidän kuljetus kohti Haltia lähtee Luontotalon parkkipaikalta. Hyvissä ajoin siirryimme sinne ja laitoimme varusteet lähtövalmiiksi parkkipaikan viereen, yhden talkoolaisen puolisokin liittyi täältä mukaan retkelle. Jututimme tunturista tulijoita, naureskelivat meille kun kerroimme olevamme matkalla Haltille. Heillä kun oli parempaa tietoa tunturissa tällä hetkellä vallitsevasta kelistä.
Olosuhteet olivat oikeasti niin haastavat, että matkailuyrittäjät olivat jo muutaman päivän kieltäytyneet kuljettamasta turisteja Haltille, vakituinen kelkkareiti oli tällä hetkellä suljettu, aurinko ja lämpö oli tehneet työtään. Lumi oli melkoista sohjoa ja järvet olivat vesillä. Mutta kaksi moottorikelkkaa rekineen ja kuljettajineen tulivat sovitusti paikalle ja pääsimme lastaamaan varusteet ja matkustajat kyytiin. Rekiin kertyi kohtuullisesti painoa, kun jokaisella kulkijalla oli omat ahkiot varusteineen ja minulla lisäksi vielä Soolo- koira, eikä ne reetkään aivan pieniä olleet.

Ensimmäinen haaste kelkoille oli nousta paikoin jyrkähköt nousut Tsahkaljärvelle, siitä selvittiin, sen jälkeen olikin edessä ensimmäisen kerran vesikelkkailua, järven jää oli nimittäin aivan vesillä. Reitti suuntautuikin normaalista poiketen kohti Terbmisjärveä, varsinainen Saarijärvelle menevä kelkkareitti oli olosuhteista johtuen suljettu moottorikelkoilta.
Muurivaaran itäpuolelta kelkat käänsivät suunnan pohjoiseen. Muurivaaran pohjoispuolella oleva järvi oli myös vesillä ja kelkat hakivat reittiä järven länsipuolelta tunturin alarinteiltä. Coahpejärven ylitys ja reitti suuntautuikin taas normaali reitistä poiketen kohti Tuulihuippuja.

Tuulihuippujen itäpuolelta kiersimme sen pohjoispuolelle ja sieltä Kahperusvaaran länsipuolella olevaa tunturilaaksoon. Noin kaksi kilometriä loivaa nousua ja sen jälkeen suunnan muutos kohti Meekoa ja nyt maisematkin jo parani. Paikoin aika jyrkkääkin laskua alas Goddevarrin itäpuolelle ja sitä kiertäen kohti Urtaslaaksoa. Kuljettajat osasivat hommansa, välillä pieni jalottelu tauko ja kivikkojen välisissä olevien lumialueiden arviointia sopivan reitin löytymiseksi. Lopuksi laskeuduimme Riimmajärvelle.
Lenkki osittain vesillä olevalla Riimmajärvellä aiheutti sen että toinen reki painui pintajään läpi jääden kiinni. Ammattimiehet hoitivat sen sieltä helposti liinan avulla taas ylös ja sopiva reitti löytyi vähän kiertäen kohti Luohtojärven pohjoisrantaa.
Sieltä sopivasti vähän ylemmäs tunturiin ja kaartaminen pohjoiseen kohti Pitsusjärveä. Lunta oli vähän ja se vähäinen lumi oli erittäin sohjoista.
Kun reitti kääntyi alamäen suuntaan, näimme että joku kelkkaporukka oli vaikeuksissa edessä olevassa jokiuomassa nimismiehen kämpän läheisyydessä. Moottorikelkan perä ja sen perässä olevan reen keula näytti olevan varsin syvällä jokiuomassa. Kuljettajamme löysäsivät reet irti ja kävivät auttamassa miehet pulasta.

Sitten taas tiukahko nousu Pitsuskönkään länsipuolelta ylös. Pitsusjärven ylitys olikin mielenkiintoinen, vettä oli jään päällä paikoitellen useampi kymmenen senttiä, mutta ei se näyttänyt kuljettajia pelottavan. Vesikelkkailimme järven yli vesipärskeiden saattelemana ja suuntasimme kohti Haltia.

Haltin tuvat tulivat näkyviin ja taas ihmettelimme, kun etummainen kelkka suuntasi kulkunsa Haltin huipulle menevälle reitille, eikä edennyt suoraa reittiä tuvalle. Mutta ammattimies on ammattimies, he halusivat varmistaa etteivät jää kelkkoineen kiinni viimeiseen nousuun sohjoiseen lumeen. Kelkat nousivat niin ylös jälkeä pitkin, että saattoivat ajella alamäkeen Haltin autio/varaustuvalle.

Tupa oli tyhjänä meitä odottamassa.
Kaikki muut ryhmästämme majoittuivat varaustuvan puolelle, me Soolon kanssa autiotuvan puolelle.
Tuojamme jatkoivat pienen tauon jälkeen työskentelyä, huoltohommia, roskien kuskausta jne...  Taisi kertyä miehille lähes 20h työpäivä, kun joskus aamuyöstä lienevät olleen takaisin tienvarressa.

26.4. Huippujen läheisyydessä


Rauhallinen aamu, tosin hyvinkin varhainen herääminen tälläkin kertaa, upea aurinkoinen aamu, taas kerran. Värkkäilin aamupalan ja keittelin aamukahvit kun toiset vielä varaustuvan puolella nukkuivat. Omissa suunnitelmissa oli hiihdellä Haltin ja Ridnitshaltin välistä kohti Ruvdnoaivia. Se on yksi niistä harvoista yli 1000 m:n huipuista Suomessa, missä en ole vielä käynyt.
Toisetkin heräilivät, pääosa varaustuvan väestä oli suuntaamassa Haltin huipulle, sain Soolon lisäksi kuitenkin yhden kaverin mukaan. Lähtijöitä odotellessa käväisin kurkkaamassa vanhaa mutta tyylikkäästi kunnostettua autiotupaa, on se vaan hieno.

Sen verran oli yöllä ollut pakkasta että näin aamupäivästä lumikantoi hyvin. Mukavaa hipsuttelua tunturissa ilman reppua tai ahkiota. Haltille nousijat lähestyivät huippua ja meidän reitti kaartoi tunturien väliin. Hiihtelimme tuntureiden välistä lähes valtakunnan rajalle asti, mutta Ruvdnoaivi sai jäädä tälläkin kertaa, sinne olisi nimittäin joutunut menemään melko pitkän matkaa kävelemällä, kun huippu oli täysin lumeton.
Suunnan muutos ja nautiskellen laskettelu takaisin Haltin kämpälle. Soolo ei näköjään ollut päässyt irti arkirutiineista. Se kertoi minulle olemuksellaan että tuulenpuolella on ihmisiä, oman arvioni mukaan haju tuli noin kilometrin päästä Haltin huipulta.
Nautiskelimme aurinkoisesta päivästä ja tarjoilukin oli kohdallaan, kun kiireisemmät talkoomiehet tarjosivat tänään ruuan pöytään koko porukalle.

Iltapäivällä lumi alkoi taas muuttua pinnastaan sohjoiseksi, niin lähdimme Soolon kanssa kohti Pitsusjärveä kun lumi vielä ainakin reitillä kantoi koiraa.
Vain kolme moottorikelkkaa kävi päivän aikana Haltilla, ilmeisesti kelit olivat sen verran haastavat, ettei sinne ollut tulijoita. Nämä samaiset kelkkailijat olivat nauttimassa auringonpaisteessa sulalla maalla reitin vieressä, eli Halti-Pitsusjärvi välilläkin lumi oli paikoin jo melko vähänä. Paikoin reitillä olikin jo kivet näkyvissä. Jos samanlainen lämpöaalto jatkuisi, niin hiihtokelit loppuisi kyllä todella nopeasti.

Pitsuksella oli vielä melko rauhallista, varaustuvan puolella oli pari tuttua kulkijaa eikä autiotuvan puolellakaan ollut kuin muutama vaeltaja, nekin pääosin entuudestaan tuttuja. Olin etukäteen Haltin kämpällä kehunut, että Pitsukella on sitten rautua tarjolla. Niinhän siinä kävi, että kun hetken olin istuskellut ulkoportailla, niin raututarjoilu alkoi ja joku aika sen jälkeen oli tarjoiluvuorossa lampaan filettä, ei mikään huono paikka.

Kämpän ympäristöstä oli lumet myöskin vähänä, oman muistini mukaan vähempänä kuin viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen huomioiden ajankohta, oltiinhan vielä huhtikuun puolella.
Meillä oli varattuna paikat varaustuvassa, mutta osa porukasta laittoi kuitenkin teltan pystyyn. Itse majoituin autiotuvan puolelle, kuulin että yksi vaeltajista oli vähän koirille allerginen, niin en edes kysellyt Soololle sisäpaikkaa vaan tein sille yöpaikan terassille.

Aivan uskomattoan upea ilta, lapinkultaa oli auringonlaskun aikaan tarjolla Pitsujärven luoteinpäädyssä yli oman tarpeen, tosin kaikki muut istuskelivat kämpässä kun me Soolon kanssa nautimme upeasta illasta ulkona.

27.4. Laiskottelua auringossa

Leppoisissa merkeissä taas aamu, tänään minulla ei ollut matka minnekkään. Osa talkoo porukastamme lähti aamupalan jälkeen hiihtelemään kohti Kilpisjärveä, mutta minulla oli vurossa auringossa istuskelua, maisemien katselua ja kirjan lueskelua.
Kuinka moni osaisi kotona olla päivän tekemättä mitään?  Luulen että suurin osa ei osaa, siinäkin hyvä syy lähteä tunturiin. Saa olla tekemättä mitään, antaa ruumiin ja sielun levätä.

Hiljainen oli tunturi, vaikka oli viikonloppu, ei ollut kelkoilla kulkijoita eikä kovin paljon muitakaan kulkijoita, kelit ilmeisesti sen verran haastavat. Tietysti joku tunturituttu aina on kulussa, niin nytkin. Kolmen miehen porukka tuli Meekon suunnasta, oli ollut kuulemma todella tuskainen taival. Viittareitiltä lumet vähissä ja viereiset järvet ja joet vesillä niin ettei siellä voinut hiihtää. Yksi porukasta oli vanhoja tuttuja ja toi myös samalla terveisiä että eräs toinen tunturituttu oli kysellyt minua ja ennenkaikkea Sooloa heidän matkanvarrella.
Joskus on ihan mukavaa olla tunturissa vain nautiskelemassa, turisemassa ja sain yhden kirjankin luettua. Taas kerran oli hieno ilta upeine auringonlaskuineen.


28.4. Sopulin puhuttelussa

Uusi päivä ja uudet kujeet. itse lähdin aamupalan jälkeen nousemaan ylös tunturiin. Sen verran yön pieni pakkanen oli vaikuttanut että lumi kantoi myös Sooloa aivan hyvin.
Kiertelin Rássevággin laaksoon ja nousin sen takana olevalle Lássávárrin laelle. Ihan mielenkiinnosta kartoittelin puhelimen kuuluvuuden rajoja ja täältä puhelimeni löysi jopa 4G verkon. Tiesin kyllä jo etukäteen että täältä löytyy kuuluvuusalue, mutta se olikin leveämpi kuin mitä olin aikaisemmin sen ajatellut olevan. Pistelin vähän karttaan merkkejä puhelimen kuuluvuusalueen reunoille.

Lássávárrin päällä laskettelin kohti pohjoista ja kaarroin lopuksi Rássevággin yläosan kautta länsipuolella olevan tunturin rinteille. Ilmeisesti tämän tunturin valtias, nimittäin sopuli juoksi meitä vastaan ja päätti pitää Soololle puhuttelun siitä ettei toisten valtakuntaan niin vain saa juoksennella. Tunturilaen eteläpuolelta hiihtelin tunturin länsirinteille ja aloitin sieltä noin kahden kilometrin mittaisen laskun Pitsuksen autiotuvalle. Vähän piti kierrellen hakea reittiä, kun tunturissa oli laajat alueet aivan paljaana, mutta vain muutamissa paikoissa piti mennä pieni pätkä sulaa maata pitkin, muuten kiertelyllä löytyi lunta suksien alle. Osa kämpän väestä oli siirtynyt sillä aikaa pilkille ja rautua olikin tarjolla tälle päivälle enemmän kuin mitä mies jaksaa syödä.


Olosuhteet järvelläkin oli jo vähän muuttuneet, aikaisemmin järvi oli aivan vesillä, nyt vesi oli joko painunut jään läpi tai pitsusjoki oli auennut sen verran enemmän että vedet pääsivät poistumaan. Olosuhteet olivat kyllä mielenkiintoiset ja kun katsoo lämpötila käyriä niin on helppo ymmärtää että miksi tunturissa olosuhteet voivat muuttua muutamassa päivässä niin paljon, että tietämätön epäilee jo toisten liioittelevan. Pitkään jatkunut lämpöaalto oli nimittäin tehnyt liikkumisen tunturissa Haltin vakioreitillä esim Meeko - Pitsujärven välillä lähes mahdottomaksi, kun maalta lumet oli sulaneet ja järvet ja joet oli vesillä. Mutta kun pakkasjakso jäädyttää järvet, niin jälkikäteen kulkija ei voi ymmärtää että mikä vaikeus täällä muka on ollut. Oheisissa kuvissa lämpötilakäyrät Pitsusjärveltä vapun molemmin puolin, ei ole ihme jos joku aluetta tuntematon ihmettelee kun olosuhteista kerrotaan kovin eritavalla.

Kyllä tämä elämä tunturissa on sitten rankkaa, varjopaikkojen hakemista, rautujen syömistä, välillä hiihtelyä tunturissa.

29.4. Tuttuja tunturissa

Uni loppui taas aamulla kuuden aikoihin, aamupalan laittoon ja sen jälkeen varusteiden pakkausta ahkioon. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt oli aika suunnata jo paluumatkalle.
Pitsusjärven jää oli kuivahtanut näiden parin päivän aikana ja suuntasimme kohti Pitsujoen länsipuolta, siitä menee hyvä reitti kohti nimiesmiehen majaa. Jokivartta Pitsuskönkäälle ja siitä käännös länteen. Loivasti laskien kohti "virallista reittiä". Näin ei tarvitse suotta nousta ensin ylös tunturiin ja sitten jarrutellen yrittää laskea jyrkkää laskua sieltä alas, suosittelen kokeilemaan.
Nimismiehen majan läheisyydestä hiihtelimme Urttasjoen loppupään kohdalle, joki oli jo pääosin auki, mutta siinä oli vielä sen verran lumikantta että joen yli pääsi hiihtämällä.
Sen jälkeen olikin edessä kohtuullinen nousu joka oli helpompi
hoitaa kävellen. Ylös meni kelkkajälki, joka kantoi kävelijää, joten vedimme Soolon kanssa yhteistyössä ahkion ylös Meekovaaran länsipuolelta. Sitten kierrellen kaarrellen laskimme Bierfejärven itäpäähän. Järvellä oli pari pilkkimiestä kokeilemassa onneaan.
Hetken matkaa jatkoimme vielä kelkkajälkeä Goddejohkán eteläpuolella mutta käänsimme sitten suunnan kohti Kahperusvaaran etelärinteitä. Näkyvyys oli kyllä niin huono että Kahperuksesta ei mitään näkynyt. Kivikoiden välistä etsimme hiihdettävää reittiä, Kahperuksesta laskevien purojen uomat olivat lumisia, joten niiden kohdilta oli hyvä nousta aina vähän ylemmäs tunturiin. Vielä Kahperuksen jyrkimpien rinteiden läheisyydessäkin oli lumi niin vähänä että piti jonkin verran kierrellen hakea hiihtoreittiä. Hiihdimme läheltä vanhaa Siktakurun kämpän "raunioita", sinnikkäästi se vaan vieläkin seisoo pystyssä. Lopuksi laskimme viittareitille jota pitkin hiihtelimme Kuonjarin autiotuvalle.

Kolme kaveria ja yksi koira oli juuri lähdössä päivähiihtelylle kohti Meekoa ja pari kaveria oli lopettelemassa välipalataukoa.
Lisäksi Saarijärven suunnalta näytti olevan pari ahkion vetäjää tulossa, eli tungosta tunturissa.
Asetuimme taloksi kun ei ollut kiirettä minnekään.
Meekolta hiihteli aikaisemmin Pitsuksella tapaamamme kolmen miehen ryhmä, antoivat palautteet neuvomastani paluureitistä Pitsukselta Meekolle, oli kuulemma ollut sata kertaa parempi kuin heidän menomatkallaan käyttämä viittareitti. He asettuivat taloksi varaustuvan puolelle. Saarijärveltä tulleetkin olivat tunturituttuja ja he kyselivätkin vähän reittivinkkejä jatkomatkalle.
Ilmeisen kiireinen tupa kun kaikilla tuntui olevan kiire jonnekin suuntaan.
Myöhemmin Meekolle lähtenyt kolmikko palasi takaisin ja pientä kyräilyäkin ehkä oli havaittavissa, kun koirat katselivat toisiaan kämpässä.
Yhden yöpyjän saimme kaveriksi kämppään yöksi, hänen vaelluksensa oli paremmalla puolella kuin meillä, kun se oli vasta alkupuolella.


30.4. Käsijarru päällä

Rauhallinen yö, vieläkin rauhallisempi aamu. Tarkoitus oli nautiskella ja kulutella aikaa näissä maisemissa ja vasta myöhemmin iltapäivällä hiihdellä Saarijärvelle.
Monena iltana oli ollut tarkoitus paistella lättyjä, mutta aina se vaan oli jäänyt. Nyt alkoi olla viimeiset hetket joten aamupäivällä lättytaikinan teko ja lättyjen paistoa.
Saarijärveltä saapui pari kulkijaa, toisella myöskin koira mukana. Toinen osoittautui tunturitutuksi ja toisenkin kohdalla maailman pienuus tuli taas huomattua. Selvisi että se minua aiemmin kyselly koiran kanssa kulkeva kaveri oli tämän vaeltajan setä. Tuttuja tai tutun tuttuja on tunturi "täynnä".

Yöllä ei tainnut lämpötila käydä edes pakkasella, koskaan aikaisemmin en ole ollut Kuonjarin autiotuvalla talvella että joki virtaisi sen kohdalla jo avoimena. Nyt sai valita sopivan vesipaikan ja miettiä että mille kivelle menee seisomaan kun kauhoo vettä ämpäriin.  Muutenkin ympäristö oli kovin vähäluminen. Eilen Meekolle päin jatkaneet pari hiihtäjää palasivat takaisin, kun eivät halunneet lähteä kivikkoihin kiskomaan ahkioita, Meekolla oli joet ja järvet kuulemma aivan vesillä. Pakkasjakso oli kyllä ennusteiden mukaan tulossa, se ehkä voisi vielä pelastaa loppukevään hiihtokelit.

Iltapäivällä lähdimme hiihtelemään kohti Saarijärveä. Heti ensimmäisessä laskussa tuli tappioita, kun tuuli vei lakin päästäni. Katseella seurasin kun tuuli pyöritti pipoani jokiuoman viereistä lumipintaa pitkin kohti itää. Onneksi varalakki löytyi helposti taskusta, niin matka jatkui.
Olisiko ollut noin kilometri ennen Saarijärveä, kun viittareitin oli katkaissut virtaava vesi. Siinä hetken mietimme että mistähän puolelta tämän voisi kiertää. Jos olisi vilaissut karttaa niin päätös olisi ollut helppo, mutta arvioimme tilannetta vain katselemalla.  Katsoin että oikealla puolen oli näkyvissä hyvää lumipintaa ja joitakin kiviäkin näkyvissä, joten sieltä varmaan pääsisi. Hetken edettyäni humahdin lumikannesta läpi ja olin noin polviani myöten vedessä ja tietysti Soolo mahaansa myöten. Soolon perässä oli ahkio, joten taaksepäin ei voinut mennä, jatkoimme kahlaamista kaartaen pikkuhiljaa takaisin reitille. Myöhemmin kartasta katsottuna totesin että olimme Salmijärvestä Saarijärveen laskevan joen taikka puron kohdalla ja luonnollinen kiertosuunta olisi tietysti ollut Salmijärven puolelta. Kaveri menikin jo siltä puolen jotain kelkkajälkeä pitkin. Lumi kantoi suksimiestä mutta sauvat kyllä menivät välillä läpi ja lumen alla virtasi vesi. Samaa jälkeä kiersimme myös Soolon kanssa ja tällä kertaa selvisimme ilman kahlaamista. Tämmöistä voi olla kevät tunturissa. Onneksi reissu oli jo loppusuoralla, niin märät monotkaan eivät harmittaneet, taas uutta kokemusta rikkaampana sai jatkaa matkaa.
Salmijärvellä oli joku pilkillä ja autiotuvassa oli yhden ihmisen varusteet, ilmeisesti juurikin tämän pilkkijän. Varaustuvan puolella oli joitakin majoittujia. Asetuimme taloksi, vähän iltapaa ja illan kuluessa ympärillä olevien tuntureiden katselua. Yöski asetuimme Soolon kanssa autio- ja varaustuvan väliseen eteistilaan. Siinä meidän oli hyvä nukkua.

1.5. Vappu
Se on vappu nyt ja reissun viimeinen päivä. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja suksien kärjet kohti Kilpisjärveä. Illan ja yön olin kuivatellut monoja, mutta nahkainen goretex mono ei kovin äkkiä kuivu. Muovipussit sukkien päälle on tähän tilanteeseen hyvä ratkaisu. Lämpötila oli ehkä hivenen pakkasen puolella, mutta aurinko oli jo aamusta kostuttanut lumen pinnan. Vakio reittiä kohti Kilpisjärveä, vähän kierrellen kaarrellen lasku Tsahkalille. Vesillä olevan rannan kohdan sai selvitettyä helposti, kun siitä meni kelkan levyinen ura, joka kantoi. Järven ylitys ja laskeutuminen parkkipaikalle. Vajaa parituntia siinä taas vierähti, varusteet autoon, soitto Ropinpirtille että laittavat saunan lämpenemään ja auton keula kohti etelää.

Taas on yksi reissu heitettynä, niin pääsee suunnittelemaan uusia.

reissukuvat

Ropin autiotuvan saneeraus

Valmistelua
(blogin kuvat aukeavat isommaksi, kun niitä napsauttaa hiirellä)

Ennen pääsiäistä olin vielä puhelinyhteydessä Käsivarren alueesta vastaavaan kenttäpäällikkö Antti Ohenojaan. Kävimme vielä kerran läpi talven aikana suunniteltua talkoilla tehtävää autiotuvan saneerausta.
Hän kertoi että rakennustarvikkeet on siirretty Ropin autiotuvalle ja samalla hän kertoi huolensa lumien nopeasta sulamisesta. Kävimme vielä läpi tarvittavat työkalut ja varmistimme vielä että mitä työkaluja metsähallitus huolehtii paikanpäälle ja mitä tuomme mukana.

Pääsiäis maanantaiksi ajoimme Ropinsalmeen Ropinpirtille, mistä meille oli varattu majoitus, aamupalat ja päivälliset talkoiden ajaksi. Viime metreillä yksi talkoolainen joutui perumaan lähtönsä, joten meitä talkoolaisia oli yhteensä neljä miestä. 

Iltapäivällä myös Antti saapui paikanpäälle, teimme tarvittavat talkootyösopimukset ja saimme reittiluvat joka mahdollisti virallisesti kulkea moottorikelkalla autiotuvan ja Ropinsalmen väliä. Etäisyyttä autiotuvalle on tien laidasta melko tarkasti 10 km. 

Juuri kun olimme lähdössä tutustumiskäynnille tienlaidasta kahdella moottorikelkalla, joista toinen veti isoa rekeä, sai Antti tiedon pelastustehtävästä, minne hänen täytyi välittömästi lähteä. 

Me talkoolaiset lähdimme kuitenkin viemään jo osan työvälineistä ja tutustumaan kohteeseen. 

Jo matkalla näki selvästi että tälle keväälle talkoita ei olisi juuri myöhempään ajankohtaan enää voinut suunnitella, niin vähänä lumet oli maastossa ja aurinko ja lämpö sulatti lunta nopeasti.

Alunperin olimme Antin kanssa varanneet talkoisiin neljä päivää aikaa, mutta omissa suunnitelmissa olin miettinyt tavoitteeksi että hoidamme sen kolmessa päivässä. Reissun jatkosuunnitelmat olin miettinyt sen mukaan. 

Vain kerran saimme moottorikelkan reen tarttumaan pehmeään lumeen, mitä koivikosta löytyikin melko vahvasti, mutta pienen taistelun jälkeen pääsimme Ropin autiotuvalle. 

Katselimme paikkoja ja huomasin että olin saanut mukaani kolme "epäilevää tuomasta". Miehet tuumivat työhönsä sitoutuneena että hoidetaan ensin tämä talkoohomma pois ja jos aikaa jää, niin lähdetään sen jälkeen tunturiin hiihtämään.
Paluumatka sujui jo vähän paremmin, kun kelkat olivat tiivistäneet märkää lunta hieman ajouralla. 

23.4. Purkamista ja rakentamista

Päästäksemme aamusta hyvissä ajoin liikkeelle, sovimme Ropinpirtin pitäjän kanssa että hän antaa aamupala tarvikkeet meille jo illalla ja teemme aamupalan itse. Lähtöajaksi sovimme klo 07 ja päivällinen oli sovittu klo 18, niin saadaan työpäivälle sopivasti pituutta.
Jotain kevyttä purtavaa ja kahvit varasimme mukaan päivätauoille. 

Moottorikelkan ja reen kanssa pääsimme aamukylmällä nyt helposti kämpälle ja aloimme töihin.
Olin valmiiksi miettinyt työjärjestyksen ja sen mukaan lähdimme liikkeelle.  

Ensimmäiseksi kämpän tyhjennys. Emme tienneet ennakkoon että onko nykyiset laverit koottu ruuveilla vai nauloilla, niin paikanpäälle oli varattu tarvikkeet myös uusia lavereita varten. Laverit oli hyvässä kunnossa, ruuveilla kasattu ja seisoivat omilla jaloillaan, niin päätimme että emme suotta tee uusia lavereita, vaan päätimme siistiä vain nämä vanhat laverit. 

Hormi ripustettiin kuormaliinalla kämpän kattoon kiinni, niin saimme kaminan irroitettua ja siirrettyä pihalle. Varsin nopeasti oli kämppä tyhjänä, tein työnjaon että kaksi miestä alkoi purkamaan kämpän lattiaa ja minä neljännen miehen kansssa aloitimme nostamaan kämppää irti maasta. 

Kämpän takaseinän ja osittain myös sivuseinien hirret makasivat kiinni kosteassa maassa, lattian purkamisen yhteydessä sen huomasi hyvin kun takakulmassa lattiarakenteet olivat nytkin aivan märät. 

Metsähallitus oli hankkinut nostotyöhön hyvät tunkit, joilla nostaminen sujui hyvin. Kämpän pitkän sivun hirret olivat alimmaisena hirsikertana, joten kun nostimme sivuseiniä, niin pääty- ja takaseinä nousivat automaattisesti samalla mukana. Kun hirret olivat maanneet maata vasten niin alimmat hirret olivat paikoitellen aika pehmeässä kunnossa, mutta nyt ei ollut tarkoituksena uusia hirsiä vaan nostaa kämppä ylös ja uusia lattiat. 

Kaminan ympäristössä lattialaudat olivat aivat lahot. Kaminan alla oleva rakenne voi olla osa syynä, ainakin sitä kannattaisi ehkä jatkossa kehittää vähän erilaiseksi. Mietin että onko kaminan hormin kautta tullut lattialle kosteutta vai onko kaminan ympärillä pidetyt märät kengät yms aihettanut tämän lahoamisen. Kämppä oli etuseinälle päin kallellaan, sekin on voinut vaikuttaa asiaan, kun mahdolliset vedet valuvat kämpän etuseinälle päin. Kaminan alusrakenne on seuraavanlainen: suojapelti palosuojauksena ja sen alla vaneri, joka oli suoraan lattialautojen päällä. Kosteus on päässyt vanerin ja lautojen väliin ja lahottanut laudat. Parannusehdotuksena voisi tähän miettiä että kannattaisiko kaminan suojapellin alla oleva pohjalevy nostaa esim rimoilla vähän ylöspäin, jolloin suojavanerin alapuoli pääsisi tuulettumaan. Nyt toteutimme rakenteen samalla tavalla kuin se oli aikaisemminkin ollut, sama vaneri ja sama palosuojapelti takaisin uusilla nauloilla. 

Myyrät olivat pitäneet lattiaeristeitä omana valtakuntanaan, jätösten määrä oli järkyttävän suuri ja eristeiden kunto heikko.  Paikoitellen lattiasta löytyi myös sienikasvustoa ja kämpän takaosassa lattiarakenteen alimpana olevat laudoituset olivat osin myös lahonneet. 

Lattianiskat olivat pääosin hyvässä kunnossa, takimmainen niska oli lahonnut ja päätimmekin että emme suotta uusi terveitä lattianiskoja vaan vaihdetaan vain lahonneet osat. 

Lattiaeristeet kerättiin isoihin kuljetussäkkeihin ja vanhat puutavarat poltettiin samantien nuotiossa kämpän takana.

Työ sujui hienosti, klo 10:09 lähetin Antille viestin että kämppä alkaa olla nostettuna, seuraavaksi perustuskivien asennukset ja lattiakin alkaa olla purettuna.

Vanhat lattianiskat olivat 75x150 puutavaraa ja uudet niskat olivat 48x148 lankkua.  Teimmekin takimmaisen lattianiskan kahdesta lankusta yhteen naulaamalla. 

Paikanpäälle oli tuotu vanhoja sähkötolppia, pujotimme lattianiskojen alle yhden sähkötolpan vielä lisätueksi suunnilleen kämpän keskiosalle. Ennen klo 11 oli lattianiskat korjattu ja lisätuki asennettu. 

Seuraavaksi oli vuorossa lattiaan alimmaksi asennettavien vanereiden asennus, vanereille leikkasimme moottorisahalla uran hirteen, niin saimme vanerin asennettua tiiviisti hirttä vasten. Ja sitä mukaan kun vanereiden asennus eteni, niin me kämpän nostajat asensimme jo lattiaeristeitä paikoilleen. Noin 13:30 oli lattiat eristettynä odottamassa seuraavaa vaihetta. 

Muutamat kahvi ja evään puraisutauot oli jo pidetty, mutta nyt oli aika pitää taas kahvitauko. 

Klo 14 seutuvilla aloitimme
lattian tekemisen, ilmansulkupaperi eristeiden päälle ja lattialankkua perään. Työjako oli selkeä, kaksi miestä asensi lattialautoja, yksi sahasi sopivia osia ja yksi mies toimi lattialankkujen välittäjänä. Noin klo 16 lattia oli listoja myöten valmiiksi asennettu.

Tässä vaiheessa "epäilevät tuomaksetkin" jo hymyilivät tyytyväisenä, vaikka olihan päivän ahkeran tekemisen mukana ollut mukava ja iloinen tunnelma kokoajan. 

Siistimme vähän paikkoja ja lähdimme kohti tienvartta, sulaminen oli edennyt aurinkoisen päivän aikana melkoista vauhtia ja vesi valui tunturista alas laaksoihin kovaa kyytiä.

Ropinsalmen päässä loppui meillä rohkeus, kun koko järvi oli vesillä. Emme uskaltaneet suoraan lähteä vetämään isoa rekeä järven yli, kun pelkäsimme että saamme sen sinne kiinni. Järven ylitys on n. 2 km ja moottorikelkalla käytiin nakkaamassa ensimmäinen mies yli.
Minulla oli lisähaasteena reissukaveri Soolo, päätimme kuitenkin että yli on mentävä. Tulipahan testattua sekin että n. 40 kg painava uros saksanpaimenkoira voi istua isännän sylissä moottorikelkan kyydissä, kun sillä ajetaan vauhdikkaasti jäällä, minkä päällä on paikon vahvasti vettä. Eihän se Soolo kyydistä nauttinut, mutta niin vain siitäkin selvittiin. 

Paikalliset kokeneemmat kulkijat rohkaisivat meitä kaupunkilaisia, että kyllä se rekikin siitä menee ja lopuksi kelkkakuskimme kävi hakemassa vielä reen järven takaa.

Ensimmäisen talkoopäivän jälkeen olimme selkeästi edellä ajattelemaani aikataulua, omissa kaavailuissani tässä vaiheessa olisi pitänyt olla vasta kämppä nostettuna ja lattianiskat asennettuna. 

24.4.  Viimeistelyä ja rahtarinhommia

Aamulla sama rytmi kuin edellisenä aamuma, yöllä oli ollut pieni pakkanen joten maastossa kulkeminen oli helpompaa. Ajattelin hyödyntään aamun hyvän kelin ja ehdotinkin että ajetaan heti aamusta roskakuorma ja osa ylimääräisistä eristeistä tienvarteen. 

Olin nimittäin ajatellut että jos ylimääräiset eristeet jäävät kesäksi tunturiin, niin ne kyllä menevät takuuvarmasti pilalle. 

Samaan aikaan tyhjensin tuulikaapin ja purin osan sen lattiasta. 

Taas uusi työnjako, vielä vähän perustuskivien korjaamista, laverit sisälle ja niiden kasaaminen. 

Kaminan alustan tekeminen kuntoon ja kaminan asennus. Kaminan asennuksen jälkeen kävin vielä katolta varmistamassa että hormi on asettunut kunnolla paikoilleen. 

Yksi mies tekemään tuulikaapin lattiaa, toinen mies fiksaamaan kalusteita ja itse siirryin lakkaushommiin kämpän sisälle. Lakkasin ensin vanhat laverit, yksi apupöytä oli sen verran huonossa kunnossa, että puuseppämme teki uuden. Lakkasin sen  ja sen jälkeen laverin alustat, sisäpuolelta ikkunoiden alapuolella olevat sisälaudat, joka altistuu ikkunasta valuvalle vedelle. 

Sitten kämpän puolen lattioiden lakkaus valmiiksi ja lopuksi tuulikaapin lattian lakkaus.
Vanhasta pöydästä ja penkeistä hiottiin tasot nauhahiomakoneella puhtaaksi ja sen jälkeen niiden lakkaus. 

Sen verran kämppä oli noussut suhteessa maastoon että oli pakko tehdä uudet ulkoportaat. Päätimme toteuttaa ne tuulikaapin levyisenä, niin saadaan hyvää tilaa esim rinkoille tai kengille ulko-oven viereen. Ikkunoihin oli toimitettu vesipellit, joten nekin taiteiltiin paikoilleen. 

Pöydän ja penkit laitoimme tuulikaappiin lautojen varaan kuivumaan ja noin 14:30 totesimme että meidän osuutemme varsinaisesta korjaustyöstä on suoritettu. Talkootyön lopuksi ruuvasimme poikittaisen laudan ulko-oven eteen, että lakkaukset saisivat riittävästi aikaa kovettua.

Päätimme kyllä samalla että huolehdimme vielä loput eristeet tienvarteen. Keräsimme jäljelle jääneet puutavarat yhteen kasaan ja suojasimme ne mahdollisimman hyvin. Sähkötolpat ja painekyllästetyt lankut jätimme omaan kasaansa. Keräsimme työkalut kyytiin ja lähdimme kohti tietä. Kevät eteni vähintäänkin yhtä nopeasti kuin talkootyömme. Paikoin lunta löytyi vain ajouralta kelkan levyisesti, vettäkin oli monin paikoin maastossa runsaasti. Pääsimme kuitenkin tienlaitaan, tyhjensimme reen työkaluista ja kelkka lähti vielä hakemaan loput eristeet sieltä tienlaitaan. Reitin varrella on yksi puurakeneinen silta joen yli. Paluumatkalla vesi oli joessa noussut jo lähelle sillan kantta, mutta eristeiden tuontimatkalla tunturista valuvat vedet virtasivat jo sillan yli.

Noin klo 18 olimme valmiina aloittamaan ruokailua tyytyväisenä, talkootyö valmistui jopa päivää nopeammin kuin mitä olin sitä itse kaavaillut. 

Eli pääsimme siirtymään seuraavana päivänä suunnitellusti kevätvaelluksen pariin Kilpisjärven tuntureille.




PS.  Talkoiden aikaan maa oli vielä jäässä, todennäköisesti kun routa sulaa, niin kämpän perustuskivien kanssa täytyy tehdä jossain välissä vielä hienosäätöä

Täältä löytyy valokuva-albumi, mistä löytyy nämä blogissa olevat kuvat + jonkin verran muitakin kuvia.