Kevätvaellus Käsivarressa 18. 4 - 4.5.2014

17.4.  Tästä se taas alkaa, tällä kertaa tavoitteena leppoisa vaellusreissu, ennakkosuunnitelma kyllä olemassa, mutta sen päivitys tapahtunee päivittäin

Pitkällinen odotus alkoi lähestyä toteutumistaan, kun aamupäivällä sain hoideltua viimeiset työasiat sille mallille, että pääsin tekemään lopullisen tavaroiden pakkaamisen ja niiden lastaamisen autoon.
Tarvikelistan kanssa varusteet vielä kerran läpi, samoin ruokatavarat, muutama pieni asia jäi vielä matkalla hankittavaksi.
Siitä se sitten alkoi, kun Roni hyppäsi autoon ja itse istahdin kuskin paikalle ja käänsin auton keulan kohti pohjoista.
Oma tapani on alkumatkasta vielä pohdiskella, että mahtoihan nyt tulla kaikki asiat huomioitua. Mieleen tuli vielä muutamia hoidettavia työasioita ja lisäksi melko pian muistin, että jostain syystä monta vuotta on tarvikelistalta puuttunut yksi asia, joka tällä kertaa jäi keittiön ikkunan viereen hyllylle.
Kiikari makasi keittiön hyllyssä, mutta tähän oli tyytyminen, kait yksi reissu menee ilman kiikaria, mutta tämän jälkeen se ei enää puutu varustelistasta.
Loppuun asti olin arponut auton rengasvalintaa, mutta lähtöpäivänä annettiin lappiin kelivaroitus, niin se ratkaisi tämän asian.
Ajelin vanhan tapani mukaan noin puoliväliin yöksi, josta sitten aamusta taas matka jatkuu.

18.4. Tänään tunturiin, lähtöpaikka tiedossa, mutta mistähän illalla itseni löydän?

Ylösnousu noin klo 05, aamupala ja matka jatkui vähän ennen klo 06. Pienien taukojen rytmittämänä saavuin Ropinsalmelle hienossa auringonpaisteessa noin klo 12:30
Pysäköin auton sillan viereiselle parkkipaikalle ja aloin purkamaan varusteet pois autosta ja tekemään ahkion lopullisen pakkauksen lähtökuntoon. Ilma oli varsin lämmin ja kävinkin vähän testailemassa lumen kantavuutta.

Kun tavarat oli valmiiksi pakattu,
ajelin Ropinpirtille munkkikahville. Samalla sovin autolle pysäköintipaikan, kerroin että kaverit siirtävät auton viikon päästä sieltä Kilpisjärvelle ja arvioin vielä paluupäiväni ja kyselin jo alustavasti saunaa.
Noin klo 14 oli aika siirtyä tunturien syliin ja hiihtelin Ropinpirtiltä varusteiden luo.
Alunperin olin ajatellut hiihtäväni ensin Aatsan tuvalle, mutta ilma oli niin lämmin ja siitä johtuen lumen kantavuus huono, tuli heti alkuun ensimmäinen suunnitelman muutos. En halunnut kahlautaa Ronia heti ensimmäisenä päivänä, kun muutenkaan talvi ei ollut mahdollistanut ahkion vetoharjoituksia.
Siis upeassa säässä kohti Ropin autiotupaa

Noin 2,5 h hiihtelyn jälkeen tulimme tuvalle, yksi ahkio näytti olevan pihalla ja juuri ehdin nähdä vilauksen hiihtäjästä, joka oli matkalla kohti Ropi-tunturia.
Siirsin tarvittavat tavarat sisälle ja valmistin ensimmäisen retkipäivällisen. Aina reissun alussa joutuu vähän sääennusteiden mukaan miettimään, että missä järjestyksessä aloittaa eväiden syönnin. Lämmintä oli luvassa, joten sisäfileellä oli pakko aloittaa ja jättää kuivempia muonia reissun loppupuolelle.
Ruokailun jälkeen miesvaeltaja palasi takaisin, hän oli käynyt Ropi-tunturin huipulla. Hän oli lopettelemassa Kilpisjärveltä aloittamaansa vaellusta. Heti täällä tuli tunturin tietotoimiston tehokkuus testattua, kun hän kertoi muutaman miehen vaelluspäivästä Porojärven ja Terbmiksen välillä, niin kysyin että oliko he Vaasalaisia ja vastaus oli pienen ihmettelyn jälkeen,  kyllä. Näin se vaan tieto tunturissa kulkee, joskus sen kulkunopeutta vaan joutuu itsekin ihmettelemään.
Tunturin tietotoimiston tehokkuus kannattaa pitää mielessä, kun liikkuu tunturissa. Omat tekemiset ja tekemättä jättämiset jäävät vaeltamaan tunturiin ja kertomaan omaa tarinaansa.

Vähän myöhemmin tuvalle hiihteli vielä norjalainen pariskunta, joka oli tullut yhden yön retkelle. He olivat vähän tutustumassa välituntureiden vaellusmaastoihin ja lupasivat toisella kertaa palata vähän pitemmälle vaellukselle.

19.4. Lämmintä heti aamusta, katsotaan mihin päästään 

Koko yön tuntui tuuli puhaltavan varsin voimakkaasti, nousin noin klo 07 aamupalan laittoon. Ilma oli kirkas ja aurinkoinen, mutta pakkasesta ei ollut tietoakaan.
Aamupalan jälkeen pakkailin pikkuhiljaa tavarat ahkioon, toin myös perinteisen makuualustan, joka oli rullalla, ahkion viereen. Kiinnitin sen ahkioon remmillä, mutta jossain välissä lastausta olin irrottanut tämän remmin.
Hienosti lähti tuuli rullaamaan patjaa kohti Ropin huippua, se ohitti lähialueen risukot ja jatkoi määrätietoisesti matkaansa. Seurasin katseella sen etenemistä ja ehkä noin 0,5 km päässä se kuitenkin tarttui viimeisiin mahdollisiin risuihin kiinni. Joten sukset jalkaan ja patjaa hakemaan. Olihan minulla ns. parempikin makuualusta, mutta tämä on aina varalta mukana ja se on yleensä toisen patjan alla myöskin suojana. Mutta pakkaus jatkui hyvässä järjestyksessä tuulen tuivertaessa.

Ilma oli niin lämmin, että lumi oli heti aamusta pinnasta märkää. Noin klo 9:15 starttasin liikkeelle. Ajatus oli että jos keli sallii, niin hiihtäisin Kalkkoaiviin.
Nousin Ropin alarinteitä koivikon reunaa kohti itää. Kiersin Goarvejávren pohjoispuolelta ja kaarroin sen jälkeen kohti Marsujärveä. Täällä lumi jo upotti jonkin verran, hiihtelin Marsujärven pohjoisreunaa ja kaarsin Marsoaivien väliseen kuruun. Pienen nousun jälkeen olikin edessä miellyttävä alamäkiosuus. Samalla tein päätöksen että suunta muuttuu kohti Kutukoskea, ettemme joudu myöhemmin iltapäivällä kohtuuttomasti kahlaamaan lumessa.
Tästä kurusta kun ottaa suunnan suoraan itään, niin tulee Aatsajokien "välissä" sellaiseen paikkaan, josta tämä jokilaakso on mahdollista ylittää. Nyt vaan edessä olevalla tunturin rinteellä oli kohtuullisen kokoinen porotokka ruokailemassa. Muutimmekin vähän suuntaa etelään päin ja kiersimme porotokan, ettemme niitä häiritsisi. Jouduimmekin sitten vähän matkaa nousemaan kurun reunalla hiekkaharjujen välissä pohjoiseen, että löysimme sopivan ylityspaikan.
Lumi oli täällä jo todella märkää, nousimme Gomatoaivin pohjoisrinteille, jota pitkin lähdimme pikkuhiljaa laskien lähestymään Kutukoskea. Yritin varoa, ettemme laske liian nopeasti Goddojohkan vierelle, koska ylempänä lumi vielä jotenkin meitä kantoi.
Joen mukaisesti kaarroin Goddovarrin itäpuolelle ja teimme loppulaskun Ylimmäisen Vuontisjärven pohjoispäähän lähes kämpän kohdalle. Pieni pätkä järveä ja nousu tuvan pihalle noin klo 15:00
Tupa oli tyhjä, mutta kun olin ollut siellä jonkin aikaa, tuli tuvalle 5 partiopoikaa ohjaajansa kanssa. He tulivat Kaskasjoelta, mutta olivat yrittäneet etsiä tupaa väärästä paikasta, koska heillä oli vanhat kartat käytössä. Autiotupa"kulttuurista" ei varmaan ollut kovin paljoa ollut heillä puhetta, tavarat he levittivivät pitkin tuvan lattioita, tekivät halkoja laverinpäällä ja yrittivät tehdä tuvasta saunaa, mutta hyvin silti pärjäsimme. Roni oli koko ajan pihalla ja yöksi laitoin sen liiteriin nukkumaan.

20.4. Pienen pakkasen aamu, näköjään kolmantena päivänä pääsen jo osan matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan

Nousin ylös aamulla klo 06:00, ulkona oli aurinkoista ja pieni pakkanen, noin - 4 astetta.
Söin aamupalan, pakkailin tavarat ja vähän ennen klo 09 lähdimme mukavassa hankikelissä etenemään harjujonon itäpuolella kohti Vuontisjärveä.
Muitakin kulkijoita näytti olevan liikkeellä, kuten kuvista näkyy

Hiihtelin Vuontisjärveä pitkin, sen pohjoispään lähestyessä siirryin itärannalle ja sopivasta kohti nousin rantakoivikosta avotunturin puolelle. Otin suunnan Vuontiskeron ja Bienne Juhán maraston väliin ja siitä kaarroin avosuota pitkin Gárdegielaksen itäpuolelta.

Sitten tulikin reitilleni vanha kelkan jälki, joka kaartoi alas purouomaa ja koivikon takaa tuli näkyviin tavoitteena oleva kämppä.
Pihalla näytti olevan moottorikelkka ja koira toivotti meidät tervetulleeksi haukkumalla.
Pian sisältä tuli pari miestä ja yksi nainen ihmettelemään kulkijaa. Löysäsin Ronin irti aisoista ja kiinnitin sen viereiseen puuhun, itse siirryin talonväen kanssa sisälle. Vieras otettiin todella ystävällisesti vastaan, kahvittelun, savusiian syönnin ym lomassa sain kuunnella uskomattoman määrän erilaisia tarinoita Kekkosesta, Kekkosen kämpästä, Munnikurkkiosta yms. Sanoinkin heille, että nämä tarinat olisi syytä saada kirjoitettua muistiin. Jotain niistä kirjoitinkin itse jälkikäteen muistiinpanoihini.
Kämpän omistaja oli saanut 70 luvulla luvan perustaa luontaistilan tänne, hän on ammattimaisesti pyytänyt riekkoja. Jossain vaiheessa ensimmäinen kämppä oli poltettu jonkun toimesta, mutta hän oli rakentanut sinne uuden. Samassa pihapiirissä oli erillinen saunarakennus ja pari varasto rakennusta. Kämpän edessä olevaan saareen on tarinoiden mukaan haudattu joskus nuorimies, ensimmäisillä käynneillään kämpän omistaja kertoi "tunteneensa" jonkun liikkuvan saarella.
Kämpän läheltä löytyy kuulemma myöskin vanha kotakenttä ja muutakin vanhasta asutuksesta kertovaa.
Nyt sain kuulla myös jo aikaisemmilta reissuilta kirjoittamaani tarinaa suoraan asianomaisen kertomana, kun hän oli löytänyt ns. Kittilän profeetan tunturista ja pelastanut hänet sieltä. Saman tarinan olin kuullut jo joitakin vuosia aikaisemmin vanhemman poromiehen kertomana, mutta nyt sen kertoi mies, jolle tapaus oli sattunut. Itse asiassa hän oli ajanut ylös tunturiin ja soittanut juurikin nyt hänen luonaan olevalle miehelle ja hän oli hälyttänyt paikalle viranomaiset hakemaan "profeetan" kotiin.

Keskustelimme monista käsivarren alueen nykyisistä ja mahdollisesti tulevista asioista, aiheet oli mielenkiintoisia, mutta samaan aikaan aurinko teki työtään ja pehmitti lunta. Muutaman tunnin vierailun jälkeen olikin aika lähteä jatkamaan matkaa kohti Hirvasvuopiota.
Palasin jonkin matkaa omaa jälkeäni takaisin ja yritin kääntää suuntaa kelkkauralta koilliseen. Samantien alkoi lumessa kahlaaminen polvia myöten. Kaarsin takaisin kelkkajäljelle ja nousin vielä vähän ylemmäksi avosuon puolelle. Siellä lumi kantoikin hieman paremmin ja lähdimme "hiipimään" varovasti kohti koillista. Hiihdin avosuolla mahdollisimman ylhäällä Govávuomusvárrin alarinteen mukaisesti kaartaen. Suohiihtelyä riittikin hyvin, edessä ja takana oli silminkantamattomiin suota. Välillä lumi petti, mutta pääosin lumi kantoi ihan hyvin.

 Olihan sielläkin muitakin kulkijoita, jotka pysyivät paremmin lumen pinnalla kuin me. Ilmeisesti lämmin ilma sai ne liikkeelle.
Pikkuhiljaa suuntani kääntyi itään, kun kiersin edessä alempana olevaa suolaaksoa. Gorsajohkan seutuvilta muutin suunnan kohti Hirvasvuopiota. Vuoman ylitettyä alkoi maastossa olla jonkin verran koivikkoa. Mitä alemmas laskin, sitä huonommin lumi kantoi, vaikka tuvalle ei enää ollut matkaa kuin muutama kilometri, niin en ollut ollenkaan varma sinne pääsemisestä.
Onneksi löysin vanhan ahkion jäljen, joka antoi vähän apua. Vielä oli edessä yksi suon ylitys, paikoitellen suo oli aivan vesillä, mutta tätä uraa pitkin pystyi vielä hiihtämään.
Ennen tuvalle tuloa on vielä ylitettävänä koivikossa harjujono ja siellä sähläsimme pehmeässä lumessa. Välillä irrotin Ronin aisoista ja vein ahkiota pätkän matkaa itse. Yhdessä alamäessä ahkio "rullasi" aisojen yli, mutta siitäkin selvittiin. Edessä näkyikin jo vuokrakämppä ja kelkkareitti. Viimeiset sadat metrit ennen kelkkareittiä kahlasimmekin sitten jo oikein kunnolla, viimeiseen reiluun puoleen kilometriin vierähti noin tunti aikaa. Tuvalle tulimme noin klo 17, ilma oli todella lämmin ja mittasinkin varjosta noin +12 asteen lämpötilan.
Jonkin aikaa tuloni jälkeen tuvalle hiihti pariskunta, jotka olivat aamulla lähteneet Kalkkoaivista, he olivat viikkoa aikaisemmin lähteneet kilpikseltä liikkeelle ja olivat pikkuhiljaa kaarrattelemassa takaisin päin. Toinen viikko heillä oli varattuna tälle paluumatkalle.

Pari uutta juttua oli tällä reissulla mukana, ns turhakkeita. Olen ladannut kännykkääni ja tablettiini oruxmaps karttaohjelman ja tallettanut niihin koko suomen topografikartat. Pidin kännykässä gps seurantaa päällä, jotta se piirtelisi harhailuni kartalle. Virran riittävyyden olin varmistanut hankkimalla Bruntonin 4 solaris aurinkokennon ja bruntonin 5500mAh virtapankin. Yleensä latasin virtaa suoraan virtapankkiin, mutta täällä ajattelin testata sitä, että lataankin suoraan kännykkään. Aluksi akun kapasiteetti 38%, sitten 48%, sitten 0% ja puhelin niin kuuma että kättä poltti.  Ja tietysti sen jälkeen puhelin ei sitten enää suostunutkaan mihinkään yhteistyöhön. Mutta tällaista se testaaminen välillä on. Lieneekä valkeiden lumipintojen valomäärä niin iso, että aurinkokennokin tuotti enemmän virtaa kuin olisi pitänyt?
Tästä eteenpäin sitten seurantaa suoritti tabletti, joka kulki päivärepussani vesitiiviseen pussiin pakattuna. Tosin tässä vaiheessa huomasin, että tabletti oli ollut koko tähän astisen vaelluksen ajan päällä ja sen akku oli melko tyhjä. Mutta sitä vartenhan se aurinkokenno olikin mukana.

21.4. Rentoa päivähiihtelyä upeassa auringonpaisteessa ja lämpimässä ilmassa
  Olin jo edellisenä päivänä päättänyt, että tästä päivästä tulee päivähiihtelypäivä.
Heräsin ensin jo klo 05. mutta hetken aikaa luettuani kirjaa nukahdin uudestaan ja nousin ylös noin klo 07 tekemään aamupalaa.
Aamu oli vähän pilvinen ja edelleenkään ei ollut pakkasesta tietoa.
Pariskunta lähti jatkamaan matkaa kohti Tenomuotkaa. Itse aloin valmistautua päivähiihtelyyn, pakkasin päiväreppuun vähän varusteita ja evästä ja lähdin jokea pitkin hiihtämään kohti pohjoista. Vaikka lämpötila oli reilusti plussan puolella niin joella oli kelkan jälki ja sitä pitkin oli hyvä hiihdellä.

Nousimme lähes Torisenon ja Lätäsenon liittymäpaikalle. Siinä meni sopivasti vanha kelkan jälki joen yli haluamaani suuntaan ja päätinkin lähteä kokeilemaan tuuriani.
Siellä suunnalla nimittäin rajan Norjan puolella pitäisi olla joku kämppä, jossa en ollut koskaan käynyt. Kelkan jälki meni Pounujärven pohjoispään yli rajaa kohti Okkivaaran pohjoispuolelle. Järven jälkeen pienen selänteen yli nousu ja sen jälkeen suota pitkin kohti poroaitaa ja valtakunnan rajaa. Kelkan jälkiä löytyi lisääkin lähempänä rajaa ja sieltähän se etsimäni kämppäkin tuli jo koivikon seasta näkyviin. Poroaidasta oli helppo hiihdellä yli ja siitä pääsi valmista kelkkajälkeä kohti kämppää.

Ennen tupaa virtaili tuvan viereiseen järveen pienehkö puro, joten sulaa vettä löytyy aivan kämpän vierestä. Nousin kämpälle, joka näytti sijaistevan mukavalla paikalla järven rantatöyräällä.
Sukset pois ja tupaan tutustumaan ja samalla pienelle välipala tauolle.
Tupa näytti olevan poromiesten käytössä, ihan kohtuullisen siistissä kunnossa, sisustussuunnittelija oli valinnut sinne hienot värit jne...

Kämpässä on ensin pienei eteistila ja siitä sitten ovi varsinaiseen kämppään. Sisältä löytyy kamina, mini keittiö, pöytä ja kolme patjallista sänkyä.




Polttopuutilanne oli tällaiselle tuvalle tyypillinen, eli tunturikoivikon rankoja ja niitäkin vain vähän. Itse varaan nykyisin sytystyspaloja mukaan juuri sen vuoksi, että jos sattuisin yöpymään tällaisella tuvalla ja puuta olisi, niin sytystyspaloilla tulen sytyttäminen sujuisi hieman helpommin kuin ilman niitä.

Pienen tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle, hiihtelimme samoja jälkiä, niistä näki hyvin kuinka lumi välillä kantoi hyvin ja taas välillä lumi petti hiihtäjän alla ja vielä useammin Ronin alla.

 Hiihtelin joelle ja lähdin alavirtaan palailemaan Hirvasvuopion suuntaan. Jonkin matkaa hiihdeltyäni kuulin kuinka joutsenet soittivat torveaan jossain edessäpäin.

Vajaa kilometri ennen Hirvasvuopiota näinkin niiden astelevan arvokkaasti joen jäällä. Jostain syystä ne eivät minusta pitäneet ja ne nousivatkin kauniisti omille siivilleen, mutta nämä arvokkaat askeleet olivat jättäneet kuitenkin jälkensa joen jäälle.



Aurinko paistoi suoraan kämpän edustalle ja siinä oli todella lämmintä, lämpömittari kipusi mukavasti yli +20 asteen ja varjossakin yli + 10 asteen.  Istuskelinkin tuvan edustalla sortsit jalassa nauttimassa tästä hienosta talvisesta hetkestä. Iltaa kohti lämpötila laski jo lupailevasti, mutta vielä jäi jännitystä aamuunkin kun 22:00 aikoihin lämpötila oli vielä asteen verran lämpimän puolella.


22..4.  Vielä aamulla en sitä tiennyt, mutta tänään kait sitten oli se huonon tuurin päivä

Nousin ylös aamulla noin klo 06, ulkona pieni pakkanen, noin  - 3 astetta. Tavoitteeksi sitten otinkin päästä suhteellisen nopeasti liikkeelle. Lähes parituntia minulla tahtoo noissa aamutouhuissa siltikin vierähtää. Jonkin verran ennen klo 08 pääsin kuitenkin liikkeelle.
Laskimme tuvalta joen jäälle ja lähdimme eilisiä jälkiä pitkin nousemaan jokivartta ylöspäin, ensimmäisenä tavoitteena Munnikurkkio. Jälleen kerran minulle paisteli aurinko upeasti, tietysti se samalla tietää melko nopeaa ilman lämpenemistä. Vaikka jokiuoma antoi melko hyvän suojan, niin siinäkin tunsi että länne puolelta puhalteli melko voimakkaasti. Jäätyneen lumen päällä oli helppo hiihtää, noin tunnissa hiihtelimme Torisenon ja Lätäsenon liittymäpaikalle ja siinä kohti rantavallin antamassa tuulensuojassa pidimme ensimmäisen pienen tauon. Matka jatkui ja seuraavaksi tulimmekin Munnikurkkion alarannan kohdalle, jossa vielä näytti olevan vajakin pystyssä.

Sitten alkoikin Munnikurkkion kosket, ensin alakoski ja suvannon jälkeen varsinainen Munnikurkkion koski.
Välillä jouduimme menemään varsin läheltä sulana virtaavaa koskea ja vettäkin oli runsaasti liikkeellä. Alarannan kohdalta onkin hyvä nousta joelta ylös, jos haluaa välttää nämä koskipaikat.
Menimme kuitenkin jokea pitkin, alakosken yläosasta nousi joutsen lentoon, lieneekö se ollut siellä etsimässä itselleen ruokaa.

Jo reissun alussa olin huomannut ettei ahkiossa oleva aisojen kiinnitys soveltunut koiran vetämäksi, lisäksi olimme rymynneet melkoisesti ennen Hirvasvuopiota koivikossa ja pehmeässä lumessa. Välillä ahkio rullasi aisojen ylikin ja siltikään en tyhmyyttäni ollut ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin. Välisuvannon seutuvilla se sitten tapahtui, eli toinen vetoaisoista meni alapäästään poikki. Katkeaminen ei kyllä johtunut heikosta rakenteesta, vaan siitä että aisaputki oli joutunut kohtaamaan jotain sellaista, mihin sitä ei oltu suunniteltu. Päätin että vedämme yhteisvetona ahkion Munnikurkkioon ja korjaan sen sitten siellä.
Ennen Munnikurkkiota olevassa viimeisessä mutkassa oli pakko nousta välillä rantakoivikkoonkin, ettei tarvinnut vedellä ahkiota rantakivikossa.  Mutkan jälkeen tulikin purkutyön alla olevat rakennukset näkyviin.

 Rantasaunan viereltä nousimme piha-alueelle ja vedimme ahkion varastorakennuksen päätyyn. Siinä oli hyvä jäädä tauolle ja tauon jälkeen korjata ahkion aisat.
Rivitalo olikin jo perustuksia ja lattialaattaa lukuunottamatta purettu, päärakennuksen purku oli jo hyvässä vauhdissa. Myöhemmin kuulinkin että rantasaunaa ei ole tarkoitus ainakaan tässä vaiheessa purkaa, mutta se kylläkin lukitaan ainakin ensialkuun.


 Tauon jälkeen kaivoin ahkiosta korjasuvälineet ja ns. lastoitin molempien aisojen alapäähän n. 0,5m mittaiset alumiiniputket. Lähtiessämme eteenpäin totesinkin heti, että nyt ahkion ohjautuvuus oli selvästi parempi ja jälkiviisauden harrastajana totesinkin että tämä toimenpide olisi pitänyt suorittaa jo ensimmäisenä iltana.

Jatkoreitistä päätin, että en lähde enää katsomaan jokivarteen, että millaisia sulapaikkoja sieltä löytyy, hiihdimme joen yli ja suuntasimme pohjoiseen ja aloitimme pikkuhiljaa nousun kohti Vallivaaraa.
Jo Munnikurkkion pihalla varauduin kovaan tuuleen, vaihdoin rukkaset käteen ja kohta lähdön jälkeen vedin vielä hupun lakin päälle, koska tuuli tuntui puhaltavan etuvasemmalta todella voimakkaasti.
Valitsemallani reitillä meni vanha kelkkaura, niinkuin yleensäkin tässä menee. Pienen hetken noustuani tunturiin realisoitui toinen huonon tuurin päivän asia. Huonoa tuuria ei ollut se, että tapasin ensimmäisen kerran tämän vaelluksen hiihdon aikana jonkun ihmisen. Eikä huonoa tuuria ollut myöskään se, että tapasin ns. tunturitutun, mutta osamme olivat vaan erilaiset. Hänellä oli alamäki, myötätuuli ja aurinko edessä, minulla taas ylämäki, vastatuuli ja aurinko seläntakana,  on se vaan niin väärin ;). Tosin itsehän olin reittini valinnut.

Hetken aikaa vaihdoimme ajatuksia ja hän kertoili oman jo nyt loppupuolelle kaartuvan vaelluksensa vaiheista. Olimme vaihtaneet etukäteen ajatuksia vähän reittivaihtoehdoista ja hän olikin tehnyt oman vaelluksensa osittain tämän ajatuksen vaihdon mukaisesti. Valitettavasti kovasta tuulesta johtuen emme voineet kovin pitään turista, vaan jatkoimme matkaamme kumpikin omaan suuntaamme.



Joskus aikaisemmin olen hiihdellyt Vallivaaralle poroaidan vierustaa, nyt hiihdin hieman alempana. Vaikka hiihdinkin alempana, niin tuulen voimakkuus tuntui välillä todella lujaa, tuuli meinasi viedä välillä mennessään koiran, ahkion ja perässähiihtäjän.
Ronilla oli hyvä vetopäivä ja täällä vähän ylempänä lumen kantavuuskin oli erittäin hyvä. Käytännössä Roni hoiti vetohommat ilman apua ja tietysti jyrkimmät nousut menimme vähän ns. siksak tyylillä nousua loiventaen. Vasta Pirunportilta tulevan poroaidan ja rajan seutuvilla kulkevan poroaidan risteyspaikassa tulin poroaidan vierelle, koska siinä oli hyvä paikka hiihtää risteävän poroaidan yli. Täältä avautuikin jo hyvä näkymä Tenomuotkan autiotuvalle.

Vallivaaralle hiihto oli vienyt meiltä aikaa noin 6h, niin täältä loppulasku tuvalle on tunnetusti nopea ja vauhdikas, viimeinen 2,5 km vei meiltä aikaa vain 20 minuuttia, vaikka jyrkimmät laskut menin kävellen ja ahkiota jarruttaen. Vallivaaralta menee Tenomuotkan autiotuvan vastarannalle karttoihinkin merkitty ura, josta tämä lasku on helppo suorittaa. Sitten vielä joen ylitys ja nousu autiotuvan pihalle, niin päiväurakka hiihdon osalta oli ohi.

Sen verran "huonoa tuuria" vielä tälle päivälle, että kun oli asettunut tuvalle, totesin että ikkunoista avautuva rauhoittava maisema näkyi huonosti. Syynä tähän oli likaiset ikkunat. Kuinka se voikaan olla, että satuin tuvalle juuri ikkunan pesupäivänä, ei se auttanut, ne piti pestä. Mutta sen jälkeen olikin mukava katsella ikkunoista avautuvaa mieltä rauhoittavaa maisemaa.
Vesipaikkana käytin joessa olevaa sulaa virtapaikkaa, kun vesiämpäriin laittoi kuormaliinan kiinni, niin sulan reunalta pääsi ämpärillä ns. heittotekniikalla nostamaan vettä.

23.4.  Leppoisaa päivähiihtelyä

Upea aamu ja upea paikka olla aamulla, nousin ylös noin klo 06:00  Aurinko oli ollut minua virkumpi ja se paistoi suoraan tuvan ikkunasta sisälle. Upea tunnelma tuvassa ja ulkona reissun ensimmäinen kunnon pakkasaamu, pakkasta noin -10 astetta.

Rauhallisen aamun ja aamupalan jälkeen lähdin noin klo 09 seutuvilla hiihtelemään kohti Pirunporttia. Jäällä ja rannalla meni aikaisemmin Hirvasvuopiossa tapaamani pariskunnan hiihtojälki, jota pitkin lähdin hiihtelemään. Jälki meni välillä ihan kosken sulapaikkojen vierestä ja välillä vielä kaltevista paikoista. Olin tässä vaiheessa tyytyväinen että olin edellisenä päivänä hiihtänyt tukevaa maata jalkojen alla. Muutama paikoista olisi voinut olla meille Ronin kanssa melko haastava.

Hiihtelin Pirunportille, tämä oli minun ensimmäinen vierailu siellä, vaikka monesti aikaisemminkin on ollut ajatus siellä poiketa.
Paikka on varsin erikoinen ja varmasti kesällä hyvin vaikuttava.
Joku on paiskannut ison kalliosaaren keskelle jokea ja muutenkin jokiuoma tässä kapenee. Itäpuolelta näytti menevän erittäin kapea ränni ja länsipuolellakaan oleva väylä ei ollut montaa metriä leveä. Tästä rännistä puristuu koko Poroenon vedet läpi, mahtaa olla kesällä kohtuullinen kohina näillä nurkilla. Nyt paikka oli hyvin hiljainen, länsipuolella oli näkyvissä vähän sulaa vettä, mutta itäpuolelta saattoi hyvin mennä hiihtämällä portin eteläpuolelle. Aikani paikkaa ihasteltuani lähdin paluumatkalle. Paluumatkalla pääsin vielä ihastelemaan merikotkan saalistuslentoa, kun se oli katsastelemassa itselleen evästä.

Autiotuvalle palattuani pidin paidan kuivattelutauon ja puolenpäivän jälkeen lähdin vielä toiselle hiihtoretkelle. Nyt suuntasimme norjan puolelle. Rajaportin jälkeen lähdin hiihtelemään Reisan yhden latvavesien uomaa. Siellä meni poromiesten kelkkajälki, jota pitkin ehkä noin parin kilometrin hiihtelyn jälkeen nousin uomasta luoteeseen. Ura meni Deatnomuokhyttan läheltä pohjoiseen kaartuen.

 Pikkuhiljaa noustessa koivikko väheni ja avotunturiosuus alkoi lisääntyä. Paluumatkalla poikkesin vielä norjan Deatnomuokhytalla. Tupa oli kohtuullisessa kunnossa ja koivurankoja oli polttopuuksi varattuna jonkin verran paikalla.
Hiihtelyn aikana oli ns. tyypillistä tunturisäätä, välillä hienoa auringonpaistetta ja sitten yhtäkkiä tuli jostain lumipyry joka taas yhtä äkkiä vaihtui auringonpaisteeksi. Hiihtoreissun jälkeen jatkui tuvalla leppoisan päivän iltaohjelma yhtä leppoisissa merkeissä.
Ja se kun on leppoisaa, saa aikaan kaikkia turhaa toimintaa. En ole oikeasti opiskellut tuon Ormaxin karttaohjelman ominaisuuksia ja sitä katsellessani onnistuin sitten tuhoamaan nämä kolmen päivän aikana kartalle piirtyneet viivat. Sen olin kyllä jo huomannut, että uskomattoman tarkasti gps-seuranta toimii, se huomasi senkin jos tahallani hiihdin päivähiihtelyssä paluujäljen vieressä. Tässä vaiheessa olin saanut tabletin akunkin ladattua jo noin 50% vahvuuteen, joten aurinkokenno ja virtapankki näyttäisi toimivan.

24.4. Luulin että pääsen ulkomaan matkalle

Heräsin aamulla noin klo 06:00  Lämpötila taas vaihteeksi lämpimän puolella, tällä kertaa sää oli puolipilvinen. Tämä luonnollisesti varmisti sen, etten lähde tavoittelemaan Reisan suuntaan alavimmille maille, koska siellä olisi todennäköisesti tiedossa Ronille lumessa kahlaamista.
Aamupala ja tavaroiden pakkaus, eteenpäin sanoi mummo lumessa, eli noin 8:30 laskin ahkion joen jäälle ja kiinnitin jäällä Ronin vetoaisoihin. Tässä vaiheessa oli selvinnyt jo reissun toinenkin unohdus, tarkoitus oli tulostella tarkempia karttoja tästä rajan pinnasta norjan puolelta, mutta nehän oli jäänyt tulostamatta. Karttoja olisi kyllä ollut sitten tuolta lähempää Jiertaa, mutta olihan minulla sentään 1:100 000 kartta alueelta käytössä.
Eilisen päivähiihtelyn mukaista reittiä lähdin liikkeelle, eli joen ylitys, poroaidan portista aidan toiselle puolelle ja siirtyminen ulkomaille. Noin 2 km hiihtelyn jälkeen ajeli norjalainen poromies moottorikelkallaan minua vastaan ja pysähtyi jutulle. Yleensä kun tapaan poromiehiä, niin kyselen, että missäpäin heidän porotokkansa sillä hetkellä mahtaa olla. Nyt en ollut nähnyt norjan puolella kuin muutamia irtoporoja.
Sain yllättävän vastauksen, hän käski katsoa taaksepäin ja kun käänsin katsomaan tulosuuntaani, niin näin ylhäällä tunturissa ison porotokan, jota poromiehet olivat paimentamassa. Taisi poromies nauraa partaansa, kun lantalaiset eivät näe edes poroja.

Jonkin matkaa valmista uraa hiihdettyäni siirryin koivikkoon hiihtämään. Tässä vaiheessa lumi vielä kantoi mukavasti. 1:100 000 kartta ei ole kovin tarkka ja Mirkojohkan eteen tullut jokiuoma oli sen verran jyrkkäreunainen, että jouduin vähän hakemaan sopivaa ylityspaikkaa. Koivikko harveni ja taas kerran sain huomata että kohtuullisen voimakas länsituuli tuntui jatkuvan.
Olin ajatellut hiihtää Jorba-Cierten itäpuolelta ja  leiriytyä jonnekin sinne. Suuntasinkin sen mukaisesti. Jorba-Cierten kaakkoispuolelta tuleva jokiuoma oli vielä edellistä jyrkempi ja näytti että ainoa mahdollisuus sen ylittäiseen löytyy vasta rajan pinnasta, niin päätin lopettaa tämän ulkomaan matkailun lyhyeen. Otin suunnan länteen ja nousin Jorba-Cierten kaakkoisrinteille, etsin sopivan poroaidan ylityspaikan ja kaarroin kohti luodetta. Laskin Jorba-Cierten ja Ciertegielaksen väliseen kuruun. Täältä ajatuksissani kaarroin länteen vaikka yleensä olen jatkanut kurun pohjalla pohjoiseen. Varsi pian huomasin erheeni, mutta päätin jatkaa nousua Spahkoaivin huippujen väliseen satulaan. Siinä mielessä tämä reitti olikin vaihteeksi ihan hyvä, että täältä avautui Porojärven laakso todella upeasti ja samoin ns. kiinanmuuri näkyi hyvin etelän suunnasta.








Tunturin päältä olikin makea lasketella Taabman tuvalle. Tuuli oli mielenkiintoisen puuskittaista ja voimakasta, lämpötila oli noin +3 astetta. Tuvalla ei ollut ketään ja pääsinkin suorittamaan "omia huoltohommia" kaikessa rauhassa. Lumisesta talvesta johtuen vakituisen vesipaikan päällä oli varmasti ainakin 4m lunta. Tuvan vieressä olevan jokiuoma oli nimittäin lähes täynnä lunta. Johtuen kelistä ja omasta laiskuudesta, en tälle päivälle jaksanut syventyä tähän vesiongelmaan vaan sulattelin tarvitsemani vedet lumesta.
Jossain vaiheessa huomasin, että ahkion päälle pakattu lapio oli  tipahtanut kyydistä.
Nautin tuvan rauhasta ja tuvan takaseinän maisemaikkunasta avautuvasta rauhoittavasta maisemasta, upea paikka antaa mielen rauhoittua.

Koska ulkomaanmatkailu oli loppunut lyhyeen, niin olin tässä vaiheessa ns. pari päivää edellä alkuperäisestä aikataulustani. Alunperin olin ajatellut nämä pari päivää käyttää erään pienen kämpän etsimiseen Geatkejohkan eteläpuolelta, mutta ehtiihän tuonne sitten joku toinen kerta. Tämä tiesi myös sitä, että edessä on leppoisia hiihtelypäiviä ja Ronille samalla vähän keveämpiä päiviä. Iltasella oli mukava kuunnella, kuinka lähiympäristössä oli sekä riekkoja että kiirunoita. Kevättä tuntui olevan niiden rinnassa, osa kävi vierailulla ihan tuvan vieressäkin.

25.4. Etsintää ja luonnon ihailua

Nousin ylös noin klo 06:00. Sää oli puolipilvinen ja lämpötila oli hivenen pakkasen puolella. Aamupalan jälkeen järjestelin tuvan kuntoon ja päätin lähteä vähän tulojäljilleni, jos vaikka sattuisin löytämään pudonneen lapion. Ennen kahdeksaa olin jo suksilla nousemassa tunturiin. Nousin Spahkoaivin huippujen väliin ja sieltä laskettelin Jorba-Cierten suuntaan. Palailin omia jälkiäni (sen minkä ne hangen pinnasta erottuivat) Jorba Cierten etelärinteille asti. Lapioa ei näkynyt ja kääntelinkin suunnan takaisin. Paluumatkan hiihtelin sitten tavanomaisempaa reittiäni Spahkoaivin itäpuolelta kiertäen tuvalle. Sopiva aamulenkki, lienee ollut noin 10 km.

Panin paitaa vähän kuivumaan ja ajattelin selvitellä mahdollista vesipaikkaa. Laskettelin tuvalta alavirran suuntaan noin 100m ja aloin silmäillä ympäristöä. Jonkin aikaa lumen pintoja tutkittuani, näin todennäköisen jokiuoman paikan. Sulavesi nimittäin saa aikaan sen, että sen kohdalla lumipinta painuu vähän notkolle.
Aloitin koekuopan tekemisen ja noin 1,5m kaivettuani reikää lumeen, löytyikin alapuolelta vettä. Tein siihen vielä vähän portaita, jotta veden saisi sieltä vähän helpommin. Vettä oli sen verran syvästi, että kun ämpäriin laittoin nostonarun, niin sauvalla sai painaa ämpärin kokonaan veden alle ja narulla vaan nosti sen sieltä täytenä ylös.

Nyt olikin sitten hyvä aika lähteä päivän toiselle hiihtoreissulle. Pakkasin päivärepun ja lähdin tuvalta kohti norjan rajaa Jorba-Cierten pohjoispuolelta. Hiihdin poroaidan yli ja kohta myöskin valtakunnan rajan yli.
Sitten suuntailin kohti edellisenä vuonna löytämääni Seitakiveä. Kivi on varsin mielenkiintoinen, kauempaa katsottuna se ei näytä mitenkään erityisen isolta, mutta kiven mittasuhteen huomaa vasta, kun hiihtää aivan sen lähelle
Sieltä jatkoin Giertejávrelle, samalla huomasin että Ságge-Cierten rinteillä oli iso porotokka. Odottelin jonkin aikaa, että edessä olevat porot saivat rauhassa nousta vähän ylemmäs tunturin rinteelle ja sen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Ciertegorsaa. Menimme kuruun sen eteläisestä "suuaukosta". Kurun alkuosan rinteillä oli upeat lumilipat. Kaarroin varsinaiseen kuruun ja etsin sieltä itselleni sopivan istumapaikan.

Siinä vierähtikin tunti välipalaa nauttien ja luontoa ihaillen. Kiirunat pitivät kurun rinteillä omaa esitystään, norjalaisille poroille ei ilmeisesti ollut kukaan kertonut lumilippojen vaarallisuudesta. Porot pyörivät lumilippojen päällä ja yksi poro oli kulkeutunut myöskin lumilippojen alapuolelle. Jossain vaiheessa näin, kun poromies kävi ajamassa porot pois lumilippojen päältä pois. Pitkähkön tauon jälkeen jatkoin matkaa, tosin palaamalla takaisin, mutta nyt hiihtelin ulos kurusta sen pohjoisesta "suuaukosta". Suuntasin kohti Sidosgohpin kämppää. Kämpällä oli poromiesten varusteita ja ainakin yksi poromies oli paikalla.
Lunta oli kämpän räystääseen asti, mutta poromiehet olivat kaivaneet "tunnelin" ulko-oven kohdalle, että olivat päässeet sisälle. Vaihdoin poromiehen kanssa muutaman sanan ja jatkoin siitä rajalle.

Kämpän kohdalla olevaa porttia ei tällä kertaa tarvinnut, kun poroaidasta saattoi astua yli. Hiihtelin Sidosjohkan vartta Harrijärven partiomajalle, johon juuri tuli kolmen hengen seurue pariksi päiväksi pilkkihommiin. Aurinko paistoi tässä vaiheessa jo tosi lämpöisesti, jutustelun jälkeen suuntasin Harrijärvelle ja sen eteläkärkeen. Sinne tuli myöskin samaan aikaan neljän miehen pilkkiporukka kalaonneaan kokeilemaan. Muutaman sanan vaihdon jälkeen suuntasin sitten takaisin Taabman tuvalle. Ihan hyvä hiihtelypäivä, etelässähän ihmiset yleensä aina kysyy, että paljonko tuli kilometrejä, tälle päivälle taisi tulla n. 25 km.
Loppupäivästä huolsin vähän varusteita ja tein hätäapu lapion, jos vaikka tulisi tilanne että tarvitsin jonkin laista lapioa.


Päivällä lämpötila taisi kivuta taas yli +10 asteen, mutta ilta antoi jo toivoa, kun 22:00 seutuvilla oli -2 astetta pakkasta.

26.4. Vieraita luvassa, tuttuja tuvassa

Tuuli pysyi sinnikkäästi lännessä ja sen ilmavirtauksen myötä pysyivät pakkaset poissa. Aamulla taas lämpimän puolella. Olin kutsunut talven aikana tälle päivälle Taabmalle vieraita, mutta oletin vieraiden tulevan vasta puolenpäivän jälkeen, joten aamupalan jälkeen taas suksille.
Olin jo illalla katsellut karttoja ja tarkoituksena oli nousta Valttijokilaakson itäpuolen tuntureille ja kelin mukaan sitten katsoa, kuinka pohjoiseen niitä pitkin hiihtelen.
Laskin jokiuoman yli ja hiihtelin Harrijärvelle. Otin suunnan Muoddagorsan kurulle ja käytännössä hiihdin Harrijärven länsireunaa josta nousin sitten kurun suulle. Kurun läpi hiihdettyäni aloitin nousun Seittikielakselle. Muoddájávrella näytti olevan puolijoukkueteltta pystyssä, taisi olla joku pilkkiporukka rautuja narraamassa.
Pienen nousun jälkeen katselin sopivan kiven, jonka päälle kaivelin housujen taskusta istuinalustan ja istahdin tee tauolle ja nauttimaan aurinkoisesta tunturimaisemasta. Lumen kantavuus ei ollut täällä kovin hyvä, mutta oletin sen paranevan kun nousen ylemmäs tunturiin.

Yllätys olikin, kun nousin Seittikielaksen huipulle, joka on kuitenkin jo noin 850 m korkealla, niin sielläkin lumi oli aivan märkää, eikä se sielläkään kantanut. Käytännössä Roni joutui kahlaamaan lumessa tunturin huipullakin, joten hylkäsin ajatukseni hiihdellä tunturin päällä katsomaan Somasjärven suuntaan.

Laskeminen oli vähän työlästä pehmeässä lumessa, varsinkin kun en uskaltanut päästää vauhtia kiihtymään Ronin takia. Koiralle voisi käydä huonosti jos se täydessä vauhdissa painuisikin yhtäkkiä lumesta läpi.
Harrijärven partiomajalle majoittuneet pilkkimiehetkin olivat jo ehtineet pilkkihommiin ja heiltä kuulin, että kaksi henkilöä oli laskenut tuvalle Spahkoaivin suunnasta. Hiihtelin tuvalle ja jo pihalla olevasta ahkiosta tunnistin kutsuvieraiden saapuneet ja tuvasta löytyikin tuttu pariskunta.
Iltapäivä kuluikin mukavasti turisten ja pidimme etukäteen sovitut lättykestit kahvin kera.

He olivat tuleet tuvalle Porojärveltä ja heidän tulonsa on taas hyvä esimerkki siitä, että vaikka on hyvä näkyvyys ja reitti on helppo, niin silti pieni huolimattomuus suunnan pitämisessä voi aiheuttaa harhautumisen.
Porojärven kämpältähän on ns. helppo tulla Taabmalle, hiihtää Kekkosenkämpälle, ylittää Poroenon ja hiihtää itään, kunnes on ohittanut Inggávarrin, niin kaartaa koilliseen ja hiihtelee tuvalle. Tästä suunnasta tullessa tupa tulee näkyviin vasta juuri ennen tuvalle saapumista.
Mutta niin helppo on hiihtää ns. korkeuskäyrien mukaan, jolloin suunta onkin kaakkoon. Sitten sopivasti edessä on Spahkagielas, jonka kuvittelee olevan Inggávarri.
Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun tällä välillä käy tällainen pieni suunnistusvirhe, eikä varmasti myöskään viimeinen.

Illalla vähän myöhemmin  tuvalle hiihteli toinenkin pariskunta, he tulivat Tenomuotkasta, jonne olivat hiihtäneet taas Terbmikseltä. Vähän oli heilläkin ollut haasteita lumen kantavuuden kanssa, mutta hyvinhän he olivat selvinneet

27.4.  Poika on tullut Kekkosen kämpälle

Jo vakiintuneen tavan mukaan heräsin klo 06:00, aamupala ja varusteiden pakkaus oli ohjelmassa. Päivän hiihtelyn pituus ei ollut kovin pitkä, mutta pieni aamukylmä oli pakko hyödyntää. Lämpötila oli nimittäin 0 astetta, mutta lumen pinta oli vähän kohmeessa. Vieraat selvisivät liikkeelle vähän aikaisemmin, mutta olin itsekin suksilla jo 7:45.
Yritin hiihtää mahdollisimman ylhäällä, ettemme joutuisi kahlailuhommiin. Ohitin vieraat ja kaarroin Inggávárrin rinteiden mukaisesti vähän luoteen suuntaan. Lumi juuri ja juuri kantoi, välillä sen kuori petti sekä koiran että suksen alla. Vieraani taas laskivat alemmas tunturin rinteeltä. Tiesin että kun jatkan riittävän pitkästi, niin eteeni tulee Harrijärveltä Kekkosen kämpälle menevä kelkkajälki ja sieltähän se tulikin vastaan.
Kelkkajälkeä pitkin hiihtäen jatkoimme eteenpäin. Aurinko ja lämpö oli tehnyt tehokkaasti työtään, eikä lumen kantavuus kelkkajäljelläkään ollut kovin hyvä. Vähän yhdeksän jälkeen tulin Kekkosen kämpän pihalle.

Kämpällä näytti olevan vielä edelliset vieraat paikalla. Kaivoin Ronin lumiankkurin maahan ja kiinnitin Ronin siihen. Sovin kämpässä olevien kanssa, että he jättävät päärakennuksen ja saunan oven auki lähtiessään. Itse siirryin rantaan ja aloin suurentamaan sulaa, että pääsisimme käymään uimassa.
Olimme nimittäin etukäteen sopineet muutamien ystävieni kanssa tästä vierailusta, meitä oli tulossa kolme eri ryhmää (jos mies ja koira muodostaa yhden ryhmän) eri suunnista kämpälle. Etukäteen olimme myöskin sopineen ruokajärjestelyistä, niin että tiedossa oli juhlallinen päivällinen etu- ja jälkiruokineen.
Avannon suurentamisen jälkeen aloitin välittömästi saunan lämmityksen ja noin tunti tuloni jälkeen, kun Taabman tuvan vieraani saapuivat joen jäätä pitkin kämpälle, niin kerroin heille saunomismahdollisuudesta, mutta he halusivat jatkaa matkaa. Ehkäpä pehmenevät lumet saivat kiireen ja syyn jatkamaan matkaa. Ainakin toinen heistä oli sitä mieltä, että tämän talven kahlaamiset on nyt kahlattu, viitaten siihen, että tuossa välillä oli vähän ollut haasteita lumen kantavuuden kanssa.

Heidän mukanaan meni tieto Porojärvelle, että Kekkosenkämppä on jo käytettävissä, vaikka virallisesti se olisi ollut vasta klo 14:00.  Samantien Porojärveltä tuli kolmen miehen vahvistus kämpälle.
Ensimmäinen saunominen ja uintikin oli jo suoritettu, ennenkuin kolmas ryhmä ehti tuvalle. Vähän oli haastetta uimaan menemisessä, kun saunalta on rantaan n. 50m matkaa ja lumi ei kantanut kävelijää. Avojaloin tarvoin lumessa välillä puolireiteen asti lumeen uponneena. Varpaat oli melko turrana, ennen kuin pääsin rantaan. Vedessähän ne sitten pääsikin hyvin lämpenemään ennen takaisin kahlaamista   ;)
Jossain vaiheessa Taabmalle jäänyt pariskuntakin hiihteli kämpän ohi ja jatkoivat kohti Porojärveä, samoin tuvan ohi hiihteli muutamia päivähiihtelijöitä Jogaksen vuokrakämpältä.

Mukavaa yhteistä turinaa, reissukokemusten vaihtoa, ja hyvää ruokaa. Yksi miehistä oli valmistautunut myöskin kakun tekoon. Hänellä oli kakkuresepti, jonka mukaan voi tehdä kakun ilman paistamista. Taisi olla Kärppäjoukkueen kannattaja, koska kakun koristeeksi hän taiteili "pojan".  Kakun nimeksi tulikin, "poika on tullut Kekkosen kämpälle".  Kakku oli muuten tosi hyvää, pitänee kysellä resepti itsellekin.
Ja tietysti ruokailun ja päivällislevon jälkeen taas saunomista ja yhteistä turinointia.  Hieno päivä.

28.4. Kohti tungosta

Aamulla oli pari astetta pakkasta ja sää oli pilvinen. Olimme etukäteen ajatelleet, että jos keli sen sallii, niin hiihdämme porukalla täältä Terbmikselle. Testailimme lumen kantavuutta ja tulimme siihen tulokseen, että emme uskalla lähteä kokeilemaan.
Aamupalan ja pakkaamisten jälkeen paikat siistiksi ja suunta kohti Meekoa.

Järvellä moottorikelkan jäljelläkään ei paikoitellen lumen kantavuus ollut hyvä, joten reittivalinta lienee ollut oikea.
Hiihtelimme valmista uraa Meekolle Jogasjärven ja Reikämaan kautta, siellähän se ruuhka olikin sitten odottamassa. Kiinnitin Ronin liiterin kulmalle, tuvan kulmalla oli yksi husky ja kun menin tupaan sisälle, niin siellä oli kaikki lattiatila käytössä.
Paikalla oli kaksi neljän miehen porukkaa + joku yksinäinen kulkija + meitä 8 + ...
Itse vetäydyin laverin perälle istuskelemaan ja seuraamaan vilkkaana käyvää puheen porinaa. Osa porukastamme jatkoi Meekon varaustuvalle ja osa alkoi valmistelemaan itselleen välipalaa.
Oma jatkosuunnitelmani oli taas auki, olin taas n. vuorokauden edellä omaa ajateltua aikatauluani.
Väki väheni, tuttavani lähtivät jatkamaan kohti Kuonjaria, tuvassa olleet ryhmät jatkoivat kohti Pitsusta, huomasin olevani tuvassa yksin. Tosin sehän oli vain hetkellistä.
Tupa on risteyspaikalla, joten väkeä tuli ja väkeä meni. Ihan hauskoja ahkiovirityksiäkin oli liikenteessä. Lieneekö kuvan mukainen ahkio toiminut tuulivoimalla vai olisiko lähestyvällä vapulla ollut oma merkityksensä tähän tuotesuunnitteluun?

Ajattelin rauhassa seurailla tilannetta ja tehdä omat suunnitelmani sen mukaan. Illan aikana tuvalle tuli kaksi vähän vanhempaa pariskuntaa, joiden kanssa sitten yövyimme tuvassa.

29.4. Eteenpäin sanoi mummo lumessa

Nousin aamulla klo 06:00, tein aamupalan ja pakkasin tavarat. Ilma oli vähän pilvinen, ehkä vähän oli pakkastakin, uutta lunta oli jokatapauksessa tullut varmaan yli 10 cm yön aikana. Tuultakin oli entiseen tapaan jonkin verran. Yritin etsiä uuden lumen alta vesipaikkaa, jossa en ollut illalla käynyt. Enhän minä sitä löytänyt, seuraava yrittäjä kaivoi sen esille sen ainoan puskan vierestä, mistä minä en ollut yrittänyt, pääasia että se oli taas löytynyt.
Ikkunasta näin että Meekon varaustuvan suunnalta lähti jonossa hiihtäjiä kohti Pitsusta.
Starttasimme Ronin kanssa noin 9:30 myöskin Pitsuksen suuntaan viittareittiä pitkin. Nyt suunnistaminen on helppoa, piti vain hiihtää aina seuraavalle kepille. Jonkin verran ennen Vuomakasjärveä tuli edessäpäin näkyviin pari ahkion vetäjää, myöhemmin selvisi että he olivat yöpyneet Meekon autiotuvan ikkunasta näkyneessä punaisessa teltassa, joka oli pystytettynä Meekojärven itäpuolen koivikossa.
Menimme ohituskaistaa heistä ohi ja nimismiehen majan jälkeen oli edessä tämän päivän nousu, lähes 100m kohti taivasta. Nousussa tuli vastaan ensimmäinen tämän päivän vastaantulija, hän oli aikansa odotetellut kaveriaan, joka oli tulossa vetovarjon avulla, mutta kylmä tuuli oli pakottanut lähtemään liikkeelle. Tulihan se varjomieskin sitten kohta perässä.
Taabman tuvalle illalla myöhemmin tullut pariskuntakin oli palailemassa jo kohti Kilpisjärveä, lyhyesti vain vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme tahoillemme.

Laskin Pitsusjärvelle ja siellä tavoitimme Meekon varaustuvalta lähteneen ryhmän ja taas ohituskaistaa pitkin ohi. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen tulimme Pitsuksen tuvalle.
Tuvan eteläpuolella oli lumi-iglu, jonka kulkuaukko oli jo mennyt tukkoon. Kaivoin Ronin lumiankkurin sen viereen ja tein lapiolla reiän iglun kylkeen. Näin Roni sai hyvän tuulensuojan, kun tuuli vaan tuntui puhaltavan edelleen sieltä lännen suunnasta.

Tuvalla oli aikaisemmin edellisenä päivänä Meekolla tapaamani 4 miehen potkukelkkaryhmä sekä 4 miehen hiihtoryhmä. Varaustuvalla oli muutama pariskunta ja tullessani oli lähtöä tekemässä edelliseltä keväältä tuttu kulkija pohjanpystykorvansa kanssa. Vuomakkaalla ohittamani miehetkin liittyivät joukkoon, joten tunnelma oli varsin tiivis.
Hiihtoporukka lähti tavoittelemaan Haltia ja porukassa olleet nuoret miehet saivatkin käytyä Haltin huipulla. Potkukelkkaporukasta lähti pari kaveria illalla pilkkihommiin ja nyt oli rautu syönnillään, he toivat tulleessa kassillisen rautuja. Niistä potkukelkkailijat paistoivat hyvät raudut koko autiotuvan väelle ja laittoivat vielä kylmäsäilytykseen ison kasan isoimpia rautuja jatkojalostusta odottamaan.
Iltaa kohti ilma oli kirkastunut ja iltapuolella aurinko paistoikin jo hienosti.

Varaustuvan puolellakin kävi vilske ja väen vaihto, tuttuja näytti sinnekin tulevan. Autiotuvan iltaelämä oli varsin riehakasta, itse siirryin seurailemaan tilannetta laverille ja puolenyön aikoihin tuvan väki alkoi rauhoittua yölevolle.

30.4.  Lopultakin pakkasta ja huipulle huippuilmalla

Potkukelkkailijat nousivat kanssani samoihin aikoihin ylös eli noin klo 06:00. Pakkasta oli n. -16 astetta, eli nyt on sitten hankikantoa tarjolla. He söivät aamupalan ja pakkasivat päiväreput mukaansa ja lähtivät potkuttelemaan kohti Haltia. Varaustuvan väki näytti suuntaavaan taas kohti Meekoa. Itse lähdin suksille n. 10:30 tavoitteena nousta Govddosgáisille. Ilma oli upea, aurinkopaistoi, tuultakaan ei juuri tuntunut ja lumessa kunnon hankikanto. Hiihdin Pitsusjärven yli ja lähdin nousemaan Pihtsusjunnin eteläpuolelta ylös. Kiersin Pitsusjunnin ja Govddosgáisin väliseen satulaan, josta edelleen jatkoin nousua kohti Govddosgáisin tunturiylängön itäpäätä. Jo hiihdon alkuosalla siirsin takin reppuun ja hiihtelin vain puseropäällä. Päästyäni tunturin päälle parin tunnin nousun jälkeen, niin totesin ilman olevan täysin tyyni. Hiihdin eteläisimmälle huipulle, riisuin paitani kuivumaan ja ihailin täältä avautuvia upeita maisemia ilman paitaa. Govddosgáisi on muodoiltaan erikoinen tunturi, sen huiput sijaitsevat tunturin ns. reunoilla ja tunturin keksikohta on maljamainen laakso. Lähdin jatkamaan pohjoiselle huipulle ja sieltä kaarroin tunturin korkeimpien huippujen länsipuolelle katselemaan sieltä avautuvia upeita maisemia Urtaslaakson suuntaan ja Lossulle.


Norjan ja Ruotsin puolen tunturit näkyvät tänne myöskin upeasti. Sitten oli vielä edessä nousu näille kahdelle korkeimmalle huipulle. Sen jälkeen

edessä olikin sitten retken helpoin osuus, lähdin laskemaan huipulta ensin luoteeseen, että pääsin jyrkimmän rinteen alas, sen jälkeen suuntasin tunturilta laskevan tunturipuron laaksoon. Laaksoa pitkin oli makeaa lasketella alaspäin, kun kantavan lumen päällä oli sopivasti uutta lunta. Lähestyin varovaisesti tunturin jyrkimpien kohtien väliä ja pääsinkin laskemaan itään jyrkän rinteen alapuoliseen rinteeseen.




Sieltä Pitsusjunnin rinteiden mukaisesti kaartaen lasku jatkui, ensin etelään, sitten itään ja lopuksi vielä pitkä ja makea loppulasku koilliseen Pitsusjärvelle.

En mitannut, mutta luulisin että laskuosuutta kertyi yli 8 km, kämpälle saavuin takaisin noin klo 15:00.

Kelkkailijat palasivat Haltilta kohta lähtöni jälkeen ja he olivat viettäneet hienon kaksituntisen Haltin huipulla kahvitellen ja upeasta ilmasta nauttien. He kertoivat nähneensä minut Govddosgáisin huipulla. He pakkasivat nopeasti tavaransa ja jatkoivat matkaa nimismiehen majalle. Siellä kuulemma alkoi Ossin valmentaminen parin päivän päästä oleville 60-v päiville.

Varaustuvan puolelle tuli Raiskin opastamana ryhmä Kittiläläisiä nuoria tyttöjä, jotka olivat menossa potkukelkkojen kanssa käymään Haltilla. Tänne he olivat saaneet moottorikelkkakyydin, ettei reissu kävisi liian raskaaksi. Todella upeaa työtä Raiskilta, että antoi heille tällaisen mahdollisuuden.
Kahden miehen ryhmä, jotka edellisenä päivänä tulivat Meekolta teltaltaan tänne jatkoivat myöskin matkaansa Haltille.

Luistelusuksilla rinkan kanssa hiihteli kylältä päin tuvalle yksi mies, samoin suunnilleen hänen kanssaan yhtäaikaa tuli yksi pilkkimies joka kertoi yöpyvänsä tuvalla. Myöhemmin illalla tuvalle tuli vielä kaksi naishiihtäjää, joilla oli varaustupa Haltilla. He päättivät kuitenkin jäädä tänne yöksi ja jatkaa matkaa seuraavana päivänä.
Lisäksi tuvalle tuli vielä yksi pariskunta kahden koiransa kanssa, joista kirjoitinkin jo edellisessä kirjoituksessani.

Eli kyllä tällä reitillä tähän aikaan tuntuu väkeä riittävän, no olihan tämä vähän vastapainoa reissun alkuosuudelle.
Varaustuvan puolella olevien tyttöjen mukana oli paikallinen toimittaja, joka oli tekemässä juttua tyttöjen reissusta. Kävimme hänen kanssaan pitkän ja mielenkiintoisen keskustelun Kilpisjärven alueesta, kansallispuistohankkeesta yms Kilpisjärven tulevaisuuteen ja menneisyyteen liittyvistä asioista. Mutta palailen siihen ehkä erillisessä bloggauksessani myöhemmin.

1.5.  Hauskaa vappua

Heräsin noin 6:30 hienoon talviseen säähän, aurinkoista ja pakkasta n. -10 astetta.
Aamutouhut rauhassa, koska nyt en ollut aamusta mihinkään lähdössä. Odottelin Kobmajoelta palaavaksi yhtä vaelluskaveria, luulin hänen tulevan jo edellisenä päivänä, mutta eiköhän tänään hän tule paikalle.
Naiset lähtivät jatkamaan kohti Haltia, samoin pariskunta koiriensa kanssa. Varaustuvan tytöt lähtivät
potkuttelemaan myöskin kohti suomen huippua.
Tunturineuvos hiihteli paikalle Meekolta, en ollutkaan häntä aikaisemmin tavannut. Ihan mukava tapaaminen ja tutustuminen.                                                                                          

Vaelluskaverikin hiihteli paikalle puolenpäivän maissa.
Lähdimme kaverini kanssa kokeilemaan pilkkionnea, kuten kuvista näkyy, kaikki poppakonstit oli käytössä. Roni nimittäin osallistui näihin kalojen houkutteluihin omilla tempuillaan. Minun (laina) pilkkiini raudut eivät tietenkään tarttuneet, mutta kaveri nosteli useita rautuja.











Iltaa kohti liikenne vain vilkastui, meitä oli tuvalla jo viisi miestä, sen lisäksi tuvalle tuli kaksi naista, jotka olivat Haltille menossa mutta jäämässä tänne yöksi. Heidän lisäkseen tuli vielä kolme nuorempaa miestä, jotka olivat veljeksiä. He olivat aamulla lähteneet Saarijärveltä hiihtämään. Heidän lisäkseen paikalle tuli yksi pariskunta ja lisäksi  tuvalta lähtenyt pariskuntakin palasi koirineen Haltilta. Eli tunnelma oli varsin tiivis.

Nyt olikin hyvä aika pitää lättykestit ja paistoin ison kasan lättyjä. Jokainen tuvassa olija saikin lättymaistiaiset, kaverillani oli vielä oikeaa mansikkahilloa lättyjen päälle laitettavaksi.  Luonnollisesti  minä olin valmis siirtymään ulos yöksi, kun olin ollut tuvalla jo pari yötä, mutta tilanne kehittyi, kuten edellisessä kirjoituksessani kirjoitin.
Nuoret miehet lähtivät jatkamaan kohti Haltia ja pariskunta koirineen lähti kohti Meekoa, eli meitä jäi lopulta autio tuvalle yhdeksän henkeä yöksi.

2.5. Kaartelua kohti Kilpisjärveä

Heräsin aamulla n. 6:30 hienoon aurinkoiseen säähän.
Aamupalan jälkeen tavaroiden pakkaus. Noin klo 10:00 lähdimme Ronin kanssa kohti Lossua. Hiihdimme viittareittiä järven yli ja nousun jälkeen käänsimme suunnan lounaaseen Urtaslaakson suuntaan. Pikkuhiljaa pääsimme laskuosuudelle ja ensimmäisen kerran onnistuin viistolaskussa niin hyvin, että saimme lasketella myötämäkeä Urtashotellille asti. Itse asiassa tulimme Urtashotellin kohdalla olevan pienen tunturiselänteen päälle, niin että lopuksi laskimme siitä alas hotellille. Pidimme pienen tauon hotellilla, siellä oli tauolla minua ennen Pitsukselta lähtenyt pilkkimieskin. Yksi Lossulta päin tullut pariskunta poikkesi hotellilla juuri kun olin sieltä lähdössä. Talven runsan lumisuus näkyi hyvin siinä, että Urtashotellin vessasta ei ollut muuta näkyvissä kuin vessan katto. Noin tunti oli vierähtänyt aikaa hotellille tuloon.

Jatkoimme Ronin kanssa matkaa laakson pohjalla, joitakin pilkkimiehiä näytti olevan järvillä kalaonneaan kokeilemassa. Vähän matkan jatkamisen jällkeen vastaan hiihteli pari hiihtäjää, jotka molemmat olivat sen verran reitiltäni sivussa, ettemme päässees juttusille. Laakson mutkan kohdalta reitti kulki Lossujärveä kohti ylempänä, kuin mitä monina aikaisempina vuosina. Noin 1,5 h hiihtelyn jälkeen tulimme sitten Lossujärvelle.

Otin tavarat sisälle ja aloin katsella vesipaikkaa, yleensä avoimena oleva Lossujärvestä lähtevä puronsuu oli nyt lumen peitossa. Jonkin aikaa tein hakuammuntaa, ennenkuin löysin vettä lumen alta reilun 100m päästä autiotuvasta. Lunta piti täällä kaivaa vain ehkä 40 cm että löysin vettä sen alta.



Tupa oli jostain syystä varsin epäsiistissä kunnossa, iltapäivä kuluikin mukavasti kun siivosin tuvan, keräsin ikkunalta, hyllyiltä yms paikoista kaikki ylimääräiset tavarat pois. Tällekin tuvalle näköjään satuin ikkunan pesupäivänä.
Urtashotellilla tauolla ollut kaveri hiihteli tuvan kautta norjan puolen kämpälle.
Mesähallituksen kaveri poikkesi tuvalle huoltokäynnillä, hän nosti jätekopin oven kyytiinsä viedäkseen sen pajalle korjattavaksi. Tänä talvena tuulet olivat rikkoneet alueelta useita ovia.
Meillä oli pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu MH:n nykytilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä. Kun kerroin hänelle Metsähallituksen ja vaeltajien yhteisestä talkooprojektista itäkairassa, niin kuulemma samanlaista apua oltaisiin valmiit ottamaan myös täällä vastaan.
Jäteasioista sain ikävää tietoa, kun hän kertoi heidän lisänneen sekajäteastioita useille tuville. Syynä on se, että osa vaeltajista on alkanut jättämään sekajätteensä vessan alustoihin. Mielestäni aivan käsittämätöntä toimintaa, olihan itsellä kaksi viikkoa vaellusta takana ja kaikki jätteeni sopivat helposti 2L minigrip pussiin tai olihan sen lisäksi metallikierrätykseen menossa oleva yksi tyhjä kaasupullo ahkion pohjalla.
Hän kirjasi ylös muutamilla tuvilla havaitsemani puutteet ja lupasi hoitaa ne kuntoon.

Vaeltajien osallistumismahdollisuus kämppäverkoston kunnossapitoon jäikin nakertamaan alitajuntaan, yritän omalta osaltani jatkossa kehittää tähän jotain toimintamallia.
Nytkin olin reissullani korjannut vesiastian Tenomuotkassa ja Meekolla, kiristänyt ovenkahvat Taabmalla, siivonnut hyvin muutaman epäsiistin kämpän, lisäsin narut Lossun pesuvateihin, että ne sai helposti seinälle roikkumaan. Lossun tuvan pöydän kiinnitys vaatisi samanlaisen remontin, kuin olin tehnyt edellisenä vuonna Taabmalla, nyt vain kiristelin nykyisiä kiinnityksiä, mutta ehkäpä ensi vuonna korjaan sen kunnolla.
Kuinka helppoa se olisikaan varautua johonkin pieneen korjaukseen, jos sen tarpeesta olisi ennakkotieto.

Yhteiselomme päättyi hauskasti, kun hän lähtiessään varmaan vaistonvaraisesti sulki oven ja oli painanut oven salvan lukkoon.
Kun tämän huomasin, niin onneksi ratkaisu löytyi helposti, ruuvasin tuuletusikkunasta kahvan irti, sillä kahvalla sain avattua oven vieressä olevan ikkunan ja sitten vain avasin salvan ikkunan kautta.
Hyvä sää näytti jatkuvan, illalla oli pakkasta - 6 astetta noin klo 22:00 seutuvilla.

3.5. Mahdollisimman pitkästi ja mahdollisimman rauhallista reittiä

 Viimeinen kunnollinen vaelluspäivä oli edessä, herätys taas n. 6:30, pakkanen samoissa lukemissa kuin illalla. Väillä sateli vähän lunta ja taas välillä paisteli aurinko.

Noin klo 09 olin valmis lähtemään liikkeelle ja lähdimme nousemaan kohti itää Lossuniban pohjoispuolelle. Uutta lunta oli sadellut sen verran, että paikoitellen sitä oli 5 - 15 cm kantavan lumen päällä. Pikkuhiljaa nousimme ylös ja kaarroimme Lossuniban mukaisesti kaakkoon. Lossuniban itäpuolella olikin hyvä istahtaa kivelle pitämään pientä taukoa. Tässä vaiheessa ilma oli taas hyvin aurinkoinen ja ilma lähes tyyni. Tauon jälkeen jatkoin samalla suunnalla Goddejávrelle, hyvin tarkeni hiihtää vain pusero päällä. Goddejärven rannoilla oli näkyvissä upeita lumilippoja, ei mikään ihme että täälläkin on joskus kuulemma tapahtunut lumivyöryjä.

Goddejávren itäpäästä aloitimme laskuosuuden Goddejohkan laaksoon ja laakson yli hiihdettyäni oli edessä vielä pieni nousu Gahperusvarrin rinteille. Hiihdin lähellä Kahperusvaaran jyrkkien rinteiden alaosaa ja kaarsin pikkuhiljaa kohti Siktakurun vanhaa kämpän rauniota. Taas tuli hyvä muistutus tunturisään nopeasta muutoksesta. Hiihdin hienossa auringonpaisteessa kohti kämpän rauniota, tunsin kuinka tuuli puhalsi kurusta melko voimakkaasti. Muutamassa minuutissa taivas peittyi lumipilveen ja näkyvyys meni melko heikoksi.
Lähdin jatkamaan matkaa kohti Kuonjarin autiotupaa, hiihtelin ns. korkeuskäyrää pitkin tunturin rinteen mukaisesti ja noin puolikilometriä ennen Kuonjarjoen tupaa laskin rinteeltä alas viittareitille. Sitten pieni loppuveto tuvalle, jonne tulin noin klo 13:00

Tuvalla oli muutamia ihmisiä tauolla ja varaustuvan puolella oli Pitsuksella tapaamani potkukelkkailija tytöt. Jäin istuskelemaan laverille seurailemaan tuvan elämää. Pikkuhiljaa tuvalle näytti kertyvän väkeä eri suunnista. Sää pysyi ulkona huonona ja tuuli puhalsi melko voimakkaasti koillisesta.
Parin tunnin tauon jälkeen päätin jatkaa matkaa Saarijärvelle. Hiihdin laakson yli ja noin 1,0 km hiihdon jälkeen käänsin suunnan tuntureiden väliseen satulaan  ja kohti Saarijärveä.
Nousun jälkeen alkoi mukava loppulasku, kun tuuli oli sopivasti vielä seläntakana. Ihan loppumatkasta piti  pieni pätkä hiihtää järven yli kämpälle, muuten se olikin tullut alamäen ja tuulen avulla vain lasketellen. Kohta perässäni tuli tuvalle tuulivoimalla pari vaeltajaa, jotka olivat lähteneen minua myöhemmin Kuonjarista, he käyttivät pelastuslakanaa purjeena, jota he pitivät välissään.

Siirsin ensin tavarani autiotuvan puolelle, mutta kun näytti että väkeä kertyy varmaankin tuvan täydeltä, niin siirrin omat varusteeni autiotuvan ja varaustuvan välitilaan.
Niinpä alkoi olla taas yksi mukava vaellusreissu lähes valmiina, yön nukuin eteisen lattialla. Ainakin yksi kaverikin minulla siellä oli, kun heräsin yöllä melkoiseen rapinaan. Yritin otsalampun valossa paikallistaa sitä, ja se vaikutti tulevan seinän vieressä olevasta rinkasta. Nousin ylös ja sieltähän se myyrä tuli rinkan sivutaskun yläosasta minua kurkkimaan. Huitaisin sen sieltä pois ja panin rinkan sivutaskun vetoketjun kiinni. Ehkä rinkan omistaja olisi aamulla yllättynyt, jos olisinkin vain sulkenut myyrän sinne sivutaskuun laittamalla vetoketjun kiinni.

4.5. Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Heräsin aamulla klo 06:00 ja pikkuhiljaa hoitelin aamutouhuni ja viimeisen kerran pakkasin tavarat ahkioon tälle reissulle. Ensimmäiset hiihtäjät olivat lähteneet jo klo 06 kohti kylää.
Itse lähdin viimeiselle hiihto-osuudelle n. klo 08:00. Sopivan leppoisaa hiihtoa hieossa säässä. Näin on hyvä reissu lopettaa, niin jää hyvä maku ja malttamattomana jää odottamaan seuraavaa reissua.

Vajaa tunti hiihtoa ja edessä oli loppulaskut. Uutta lunta oli sen verran, että laskussa ei tarvinnut paljoa jarrutella. Tsaikkaljärven ylitettyäni tuli Ronin muisti (tai hajumuisti) testattua. Olin itse ajatellut mennä alas tienvarteen kelkkauraa pitkin, koska se on helpompi laskettava kuin hiihtoura. Roni yritti väkisin kääntyä hiihtouralle, koska aikaisemmin olemme menneet sen kautta.
Vajaan kahden tunnin hiihdon jälkeen oli aika aloittaa varusteiden lastaus autoon.
Upea reissu takana, sain viettää rauhallista aikaa itsekseni ja sain tavata miellyttäviä vaelluskumppaneita

Kiitokset kanssakulkijoille ja tietysti myös metsähallitukselle heidän ylläpitämistään puitteista, jotka mahdollistavat monien ihmisten retkeilyn tälläkin alueella.

Pidetään yhteisesti huolta yhteisestä omaisuudesta.