Kevätvaellus Käsivarren ympäristössä 12. - 28.4.2013

Reitti Spotin "piirtämänä"

11.4.
Aamupäivä vielä työnmerkeissä, sitten varusteiden ja eväiden pakkaus. Pakasteet hyvin käärittynä kylmälaukkuun ja mies ja koira autoon ja nokka kohti pohjoista. Tänään ajo noin puoliväliin. Pakasteet yöski vielä pakkaseen, niin saan ne kilpikselle asti jäisenä.

12.4.
Herätys aamulla n. klo 05:00 ja aamupalan jälkeen startti noin klo 06:00 kohti Kilpisjärveä.
Muutaman pysähdyksen jälkeen n. 13:30 munkkikahville Ropinpirtille ja samalla ensimmäiset kuulumiset tunturista ja olosuhteista.
Sitten vielä ajo Kilpikselle, varusteiden vaihto ja loppujen tavaroiden pakkaus ahkioon. Kylmässä säilytettävät tavarat pakkailin ahkion pohjaa vasten, siellä on niille hyvä säilytyslämpötila.

Ja siitä se sitten taas reissu alkaa

Pari ensimmäistä päivää olisi suunnitelmissa hiihdellä kaverin kanssa ja sitten suunnata omille urille.
Vähän ennen klo 15:00 aloitimme nousun kohti Tsaikkaljärveä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita heti alussa, kun ollessamme jyrkimmässä nousussa, niin mäen nyppylän takaa tuli kaksi vauhtiveikkoa täydellä vauhdilla lähes päälle. Toinen selvisi heittäytymällä pitkäkseen ja toinen laski "ulos", mutta selvisimme kaikki pelkällä säikähdyksellä.
Tsaikkalilta suunta kohti Saarijärveä. Hiihtely valmiilla uralla järven yli ja vielä vähän aikaa nousua ja pysähdyimme ensimmäiselle tauolle puraisemaan vähän eväsleipää ja juomaan teetä. Muutama ohi ajava kelkka ja viereisen vaara rinteellä muutama poro, muutoin hyvin hiljaiselta vaikuttaa elämä tunturissa.
Sää oli mukavasti aurinkoinen, joten siinä mielessä hyvä alku vaellukselle.
Pikkuhiljaa nousu taittui tasaiseksi ja tupakin tuli jossain vaiheessa näkyviin. Noin 3h hiihdon jälkeen saavuimme Saarijärven tuvalle.
Autiotuvan puolella oli pari miestä ja varaustuvan puoli oli tyhjänä. Majoituimme itse varaustuvan puolelle. Roni jäi luonnollisesti ulos tuvan päähän viettämään ensimmäistä iltaa ja yötä tunturissa.
Illan aikana autiotuvan puolelle kertyi lisää väkeä, mm. Jogakselta hiihteli aikaisemmilta vuosilta tuttu pariskunta, jotka olivat olleet Jogaksella viikon hiihtelemässä.
Varaustupaan saimme vielä illan aikana seuraksemme kolme ranskalaista miesvaeltajaa, jotka olivat matkalla kohti Haltia.


13.4.
Herätys noin klo 06:00 ja ensimmäisen aamupalan kimppuun ja sen jälkeen pakkailemaan varusteita ahkioon. Pakkasta aamulla oli noin -15 astetta ja ilma oli kirkas. Pilvisyys näytti kuitenkin pikkuhiljaa lisääntyvän.
Päivän suunnitelmissa oli alunperin hiihdellä norjanpuolta Lossuhytalle. Aloitimme nousun vähän ennen klo 09. Noustuamme sen verran ylös, että olisi ollut hyvä suunnata norjanpuolelle, totesimme ettei lumen kantavuus oikein riitä Ronille ja muutimme reittisuunnitelmaa, turha väsyttää koira heti reissun alkupuolella. Jatkoimme suomen puolella valmista uraa kohti Lossun tupaa. Vähän ennen kuin saavutimme ennen Duolljehuhputtia nousun korkeimman pisteen saavutimme pilven alareunan ja jatkoimme etenemistä ihan pilvessä.
Vastaan tuli ryhmä kelkkailijoita ja yksi heistä pysähtyi juttusille. Keskustelussa selvisi että seurueessa taisi olla valtakunnan tason korkein syyttäjä.
Matka jatkui sakeassa sumussa ja korkeimman kohdan saavutettuamme pidimme juomatauon.
Tauon jälkeen olikin kohta edessä vauhdikas lasku Kuonjarjohkavaggin länsipäähän. Siitä reitti kaartoi vähän lännen kautta tuntureiden väliseen laaksoon kohti pohjoista. Vastaan hiihteli yksinäinen miesvaeltaja ja keskustelussa selvisi, että olimme ensimmäiset hänen tapaamat ihmiset viiteen päivään, eli hiljaiselta vaikutti tunturien elämä.
Hiihtelimme vierekkäsiä kelkkauria ja jossain vaiheessa meidät ohitti kelkkaryhmä, jonka rekien kyydissä oli potkuttelijoita ja potkureita.

Pikkuhiljaa kelkkaurat erkanivat toisistaan, hiihtelin idänpuoleista uraa ja kaveri hiihteli viittareittiä. Oletin että kelkkaurat kohta taas kohtaavat toisensa. Välimatkaa oli muutama kymmene metriä ja sumun seasta näin vielä kaverin, mutta kohta huomasin hänen hävinneen sumun sekaan. Kompassi näytti kuitenkin etenemissuuntani olevan suunnilleen sopiva ja korkeusmittari näytti että melko tasaisesti edetään, niin mikäpä siinä oli hiihdellessä. Nautiskelin sumussa hiihtämisestä ja hiihtosuuntani oli melko tarkasti pohjoiseen ja varmaankin pari kilometriä ehdin hiihdellä itsekseni, kunnes huomasin, että ura alkaa kaartamaan itään ja sumun seasta näin tunturin rinteen myöskin laskevan melko voimakkaasti samaan suuntaan. Jatkoin vielä hetken uralta poiketen suoraan pohjoiseen ja jouduin jo vähän nousemaan tunturin rinteeseen. Sitten ajattelin että ehkäpä olisi syytä vilkaista vähän karttaa. Totesin olevani Kahperusvaaran pohjoispuolella laskevan laakson reunalla, siitä sitten totaalinen suunnan muutos ja nokka kohti länttä. Vajaa kilometri lännen ja luoteen välimastoon ja olin taas viittauralla. Siitä sitten taas kohti Lossua, sakea sumu luo mielenkiintoisen ilmiön. Vaikuttaisi että joka puolella rinteet nousevat melko jyrkästi eteenpäin, mutta silti vain piti jatkaa kohti tätä "vastamäkeä". Samoin välillä ihmettelin, että mikäs poroaita tuolla edessä näkyy, mutta se osoittautuikin viittakepiksi.

Juuri ennen jyrkintä laskua Lossulle, ilma kirkastui kuin kertakäskystä ja sain näköyhteyden jo Lossuntuvalle.

Auringonpaisteessa jarrutellen tunturin rinnettä alas ja noin kuuden tunnin hiihdon jälkeen saavuin Lossun tuvalle. Kaveri oli tullut perille reilu puolituntia aikaisemmin jo perille ja muita tuvalla ei sitten ollutkaan.
Jonkin verran myöhemmin samasta suunnasta tuli tuvalle kaksi vaeltajaa, he olivat lähteneet aamulla liikkeelle Kuonjajohkan tuvalta. Olivat kuulemma myöskin vähän matkaa hiihtäneet valitsemaani uraa, mutta palanneet viittareitille nopeammin kuin minä.
Ruokailimme ja kuivattelimme hiestä kostuneita varusteita ja jossain vaiheessa Roni ilmaisi haukkumisella, että lisää vieraita on tulossa. Urtaslaakson suunnasta tuli pari vaeltajaa ja myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin KorpiJaakko kaverinsa kera. Heillä molemmilla oli todella tyylikkäät ahkiot vedettävänä. KorpiJaakolla oli testissä yksiaisainen vetolaite ja jos oikein ymmärsin, niin kokemukset siitä oli oikein hyvät.

Ahkioissa oli ainakin riittävästi tilavuutta, varsinkin jos niitä vertasi omaan Ronin vetämään ahkioon. Oli mukava tavata ja turista pieni hetki Jaakon ja hänen kaverinsa kanssa ja samalla Ronikin sai vähän lisäliikuntaa keppien kera.
Suunnilleen samoihin aikoihin tuli vielä Lossuhytalta kolmen miehen ryhmä, joten olimme sattuneet kaikki Lossulle juuri tämän kevään ruuhkapäivänä. Sopuisasti siinä tuumailimme ja useampikin ilmoittautui vapaaehtoiseksi nukkumaan ulkona, mutta KorpiJaakko kaverinsa kera päättivät jatkaa vielä norjapuolen tuvalle ja loput sopivatkin tälle tuvalle.

14.4.
Aurinkoinen aamu ja pakkasta n. -20. Auringon nousun jälkeen ilma lämpeni varsin nopeasti. Nukkumaan meno oli tapahtunut hyvin aikaisin, niin unikin loppui jo noin 5:00 aikoihin. Tunturissa syöminen on pääelinkeino, joten söimme n. 5:30 kevyen aamupalan, että jaksamme odottaa oikealle aamupalalle. Näin kämppäkaverit saivat vielä hieman nukkumarauhaa. Heidän heräämistään odotellessa vierähtikin n. 8:00, jolloin aloitimme oman oikean aamupalan tekemisen. Samoihin aikoihin kahden miehen vaellus"ryhmäkin" heräili ja nousi aamupalan tekoon.
Aamupalan syötyämme aloitimme varusteiden pakkailun ja lähtövalmistelut. Kaverini sai tavaransa pakkailtua ja hän lähti laskettelemaan kohti Urtaslaaksoa, itsekin olin lähtövalmiina n. klo 10:00 ja lähdin hiihtelemään kohti norjan rajaa ja Lossuhyttaa. Kiersin Lossuhytan läheltä ja otin suunnan luoteeseen. Kierrellen ja kaarrellen tunturin rinnettä sain pidettyä nousun sopivan loivana. Upeassa auringonpaisteessa kapusin kohti tunturiylänköä. Noin tunnin hiihtelyn jälkeen pysähdyin ensimmäiselle juomatauolle ja samalla Roni pääsi hetkeksi vapaaksi vetoaisoista, kuten yleensäkin tauoilla.

Tämän hienompi ei voisi tunturissa hiihtosää enää olla, upea tunnelma, ympärillä auringonvalossa kimmeltävä valkoiset tunturit ja yllä sininen taivas. Tuulikaan ei juuri tuntunut, näissä olosuhteissa velatkin tuntuvat saatavilta. Reittini meni Skihpaoaivin länsipuolelta. Sitten olikin edessä vielä nousu "lopullisesti" tunturiylängölle. Taas sovelsin ns. loivan nousun tekniikkaa ja nousin vinottain jyrkähköä tunturirinnettä ylöspäin. Näin Roni pääsi huomattavasti helpommalla ahkion vedossa vaikka matkaa kertyikin pitemmästi. Gieddecohkan eteläpuolelta pääsin hiihtelemään StuoraRassajavren laskujoen suulle. Siitä löytyy muuten sulaa vettä talvellakin, jos jotakuta sellainen voisi kiinnostaa. Tähän asti lumi oli kantanut Ronia hyvin, mutta järven jäälle oli kertynyt vähän enemmän pehmeää lunta. Hiihtelin järvenselkää pitkin kohti luodetta välillä taukoakin pidellen. Järven luoteispään läheisyydestä näin moottorikelkan jäljen ja kiikarilla katsoen näytti, että se menisi tavoitteena olevalle Parafinhytalle. Vaikka kelkanjälki menikin vähän kiertäen, niin sitä pitkin oli huomattavasti helpompi edetä ja loppumatkan hiihtelinkin sitä pitkin. Loppumatkasta järveltä oli vielä kohtuullinen nousu n. 1100m korkeudessa olevalle kämpälle.


Normaalit iltatouhut, tämä olisi ehkä koko reissuni viimeinen paikka seuraavaan kahteenviikkoon, jossa kännykkä pelaisi, niin käytin vielä kännykkäni päällä ja soittelin kotipuoleen. Eli täältä on suora, hyvä näköyhteys Saanalle ja puhelin pelaa loistavasti suomen puhelinverkossa. Koska kyseessä on yksityisen kämppä, niin en kajonnut vähäisiin polttopuihin, vaan lämmittin kämppää vähän keittimellä ja varsin nopeasti lämpö nousikin n. +15 asteen tietämille, tosin yhtä nopeati se sitten myös jäähtyikin.

Tupa oli nyt siistimmässä kunnossa, kuin vuosi aikaisemmin tekemälläni pikavierailulla. Luonnollisesti siistin vähän tupaa vielä lisää.

Iltaa kohti pilvisyys lisääntyi ja ilmanpaine oli laskusuunnassa, joten sää vaikutti olevan muuttumassa vähän huonompaan suuntaan.

15.4.
Yöllä tuuli puhalteli melko voimakkaasti ja aamulla herätessäni totesin olevani pilvensisässä. Ilma oli lämmennyt ja täällä ylhäällä se oli juuri ja juuri pakkasen puolella. Välillä aurinkokin yritti paistella pilviverhon läpi. Vietin rauhallista aamua ja noin puolenpäivän maissa lähdin jatkamaan matkaani sumuisessa säässä. Tällaisessa säässä nousi ensimmäistä kertaa vaelluksella mukana olevan korkeusmittarilla varustetun kellon merkitys oikeaan arvoonsa. Olin tehnyt reittisuunnitelmat, jossa olin katsonut sopivan reitin ja siihen liittyvät korkeudet. Vaikka näkyvyys oli aivan olematon, niin arvioidun kulkumatkan ja korkeuden perusteella oli helppo tehdä suunnitellut suunnan muutokset. Aluksi otin kompassilla suunnan luoteeseen ja aloitin loivan laskun jota jatkoin noin kilometrin verran. Saavutettuani tavoittelemani korkeuden, korjasin suuntaa vähän länteenpäin kohti Rovvenjanggutin ja Rovveoaivin väliseen satulaan. Kiersin järven jonka korkeus oli 987m koillis ja pohjoispuolelta. Nyt ilma oli jo selkeästi lämpimän puolella ja lumi muuttunut nuoskalumeksi. Paikoitellen lumen kantavuus ei enää riittänyt Ronille, mutta yhteistyössä pääsimme hyvin vielä etenemään.


Nousimme tunturin satulaan ja aloitimme laskun kohti Rovvegárdia siellä kartassa merkittyä kämppää kohti. Muuta en kämpästä tiennytkään, mutta kartan mukaan vaikutti poromiesten kämpältä, kun alueelle oli piirretty useita poroaitoja. Koska näkyvyys oli todella huono, piti varsinkin alamäki osuudet edetä todella varovaisesti. Hiihdin Rovvegárdin itäpuolelle jokivarteen ja sainkin sumun seasta näköyhteyden kämppään.

Samalla näytti, että jokiuoma kulki sen verran jyrkkien törmien välissä, että päätin kietää kämpälle länsipuolelta. Jälkikäteen tosin totesin, että yhtälailla ja vähän lyhyempää reittiä olisin päässyt joen itäpuolelta kiertäen. Kompassin merkitys tuli taas hyvin esiin (tai ainakin se, että sitä olisi hyvä käyttää). Kiersin tunturin selännettä ja kaarsin sen mukaan sumussa ja ihmettelin kun kämppää ei vain tule näkyviin. Lopulta tarkastaessani suuntaa, huomasin kiertäneeni lähes täydellisen ympyrän. Korjasin suunnan ja pienen nousun jälkeen näinkin kämpän alhaalla laaksossa. Vinottain tunturin rinnettä laskettelin varovaisesti alas kämpän vierestä virtaavalle purolle (näkyi kartassa) ja siitä pikku nousu kämpälle. Noin klo 15 olin tuvan pihalla, lämmintä ulkona +2 astetta.

Kämpän ovi oli auki ja meninkin sisälle tarkastelemaan tilannetta. Kämppä oli todella kodikkaan oloinen, kohtuullisen siistissä kunnossa. Siellä oli kaasukeitin ja eteisessä hyvin polttopuuta.


Siirtelin varusteet sisälle ja vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja siivosin kämpän. Olikin pitkä mukava ilta ottaa rennosti. Samalla vähän harjailin Ronin turkkia ja harvoin saa nähdä niin tyytyväistä koiraa, kun tällä kertaa. Se istui silmät kiinni, suupielet hymyssä nautiskellen, kun kampailin sen turkkia kuntoon.
Koska kyseessä oli taas ilmeisesti jonkin yksityisen kämppä, niin en kajonnut polttopuihin enkä kaasukeittimeen, vaan keittelin omalla keittimelläni. Sisällä oli ihan kohtuullisen lämmintä ilman lämmitystäkin.
Myöhemmin vaelluksellani tapaamani suomalaisen poromiehen mukaan kyseessä on Galkkojärvellä asuvien Poolin veljesten porokämppä. Kämpällä oli hyllyssä ja naulassa säilytyksessä vähän vanhempiakin työvälineitä. Kivitaltasta myöhemmin asiantuntijalta saamani lausunnon mukaan liuskekivitaltalta se kuvan perusteella vaikutti.

Illalla noin 22 tietämissä käydessäni ulkona totesin lämpötilan olevan noin 0 tietämissä ja sateli vähän lunta.

16.4.
Nousin aamulla noin klo 07:00 ja tein aamupalan ja samalla tuumailin päivän suunnitelmaa. Lämpötila oli ulkona hieman lämpimän puolella ja sää pilvipoutainen, aurinkokin vähän välillä pilkisteli pilvien välistä. Noin klo 09 lähdin jatkamaan matkaani ja ajattelin kokeilla lumen kantavuutta. Otin suunnan luoteeseen ja aloitin nousun tunturiin. Lumi oli nuoskaa ja ahkio upposi siihen noin 10 cm. Nousin lähelle Stállonjárgajavrea. Laskin järvelle ja käänsin suunnan pohjoiseen kohti Stálujohkaa. Järvellä Roni kahlasi paikoitellen jo mahaansa myöten lumessa ja ahkio upposi noin 15 - 20 cm. Totesin etten jatka enää kohti Skibotnia ja pysähdyin järven ylityksen jälkeen tauolle. Pysähtyessäni huomasin, että kiikari ei ollutkaan kaulassa ja arvasin sen jääneen kämpän pihalle. Pidin tauon ja jätin ahkion taukopaikalle odottelemaan ja palasimme Ronin kanssa omia jälkiämme takaisin ja odotuksen mukaisesti kiikari löytyi kämpän pihalta. Hiihtomatkaa kämpälle oli noin 3 km ja nyt näki hyvin sen, että kuinka nopeasti tunturista voi jäljet hävitä. Lämmin etelätuuli puhalsi kohtuullisesti ja paluumatkalla totesin, että paikoitellen omat jälkeni olivat jo hävinneet kokonaan näkyvistä. Tämä on hyvä muistaa, ettei koskaan kannata luottaa siihen, että voi palata takaisin omia jälkiä pitkin. Koko reissu vei meiltä noin tunnin aikaa ja pidin vielä pienen juoma- ja välipalatauon ahkionpäällä istuskellen ja tehden samalla uutta reittisuunnitelmaa loppupäivälle.

Laskin alas Stálujohkan laaksoon ja käänsin suunnan itään. Hiihdin Geasasjávren koillispuolelta ja otin suunnan itään kohti Geasásjohkaa. Hiihdin Bajit Geasásjávren lounaispuolelle ja istahdin tauolle. Siinä oli hyvä samalla tuumailla taas jatkoreittiä. Jostain piti löytää sopiva nousureitti noin 100m ylempänä olevalle ylängölle. Valitsin kaakkoon suuntautuvan tuntureiden välisen vähän leveämmän mutta jyrkähkön laakson nousu-uraksi ja lähdimme Ronin kanssa nousemaan sitä vinottain ylös. Leveydestä oli se hyöty, että saatoimme edetä ns. siksak tyylillä. Rinteessä lumi oli pinnasta märkää ja se tarttui ahkion sivuihin. 7m pitkä flex  talutushihna antaa kuitenkin mahdollisuuden avittaa Ronia "pumppaamalla" aina ahkiota tuon 7m eteenpäin ja sen jälkeen siirryin taas kauemmas. Lopulta nousu alkoi loiveta ja pääsin avittamaan Ronia hiihtämällä ja vetämällä ahkiota edellä. Ylös noustua huomasi että täällä tuuli puhalsi melko voimakkaasti. Pidimme 1093m korkealla olevan järven vieressä taas tauon ja samalla taas katselin jatkoreittiä. Muutama vuosi aikaisemmin olin kiikarilla katsellut Rássanjanggutin päältä, että jossain Bajimus Rovvejávren takana näkyi jokin kämppä. Otin suunnan suunnilleen itään ja hetken aikaa hiihdettyäni sainkin kämpän edessä näkyviin ja suuntasin reittini suoraan sinne. Tuuli tuntui kokoajan yltyvän, mutta onneksi pääsimme tuvalle noin klo 15 seutuvilla.

Kämppä oli ulko katsottuna ehkä enemmän parakin kuin kämpän näköinen, mutta sisältä se oli varsin viihtyisä. Kämppäkirjan mukaan se oli nimeltään Rássanibbajávrehytta vaikka se sijaitsikin n. 0,5 km päässä siitä järvestä. Kämpässä oli sisällä puuhella, jonkin verran polttopuuta, pari sänkyä patjoineen sekä pöytä ja pari tuolia. Kämppäkirjan mukaan se oli valmistunut syksyllä 2000. Se oli kohtuullisen siistissä kunnossa ja ainakin ulkona puhaltavaa tuulta vastaan se antoi erinomaisen suojan. Koska kämppäkirjan mukaan sitä näytti käytelleen muutkin retkeilijät, niin täällä virittelin puuhellaan tulet. Jostain syystä näissä norjalaisissa kämpissä tämä puuhella näyttää olevan yleisempi lämmitin kuin kamina. Lämmitysteholtaan se on varsin heikko, lämpötilan sain nousemaan jonkinlaisella lämmityksellä vähän yli + 10 asteen, mutta aamulla sisälämpö oli ns. sopiva nukkumalämpö n. +2 astetta. Joka tapauksessa siellä oli hyvä kokkailla ruokaa ja vähän kuivatella varusteita ja levähdellä oikeassa sängyssä ja vieläpä patjan päällä. Siinä mielessä luxusta.

17.4.
Heräsin noin klo 07 aikoihin ja totesin että tuuli oli illasta vähän heikentynyt, lämpötila oli n. +0 asteen tuntumassa. Ilma oli aamusumuinen ja näkyvyys todella heikko. Aamupalan yhteydessä tein lopullisen reittisuunnitelman, joka oli onneksi olosuhteen huomioon ottaen alkuosaltaan varsin helppo. Noin klo 09 starttasin sumun sekaan. Kompassilla suunta itään ja edessä oli leppoisa laskuosuus kohti järvi/joki laaksoa. Noin  kilometrin lasketeltuani saavutin laakson pohjan ja käänsin suunnan laakson suuntaisesti kaakkoon. Näkyvyyttä oli joitakin satoja metrejä, tosin sumu teki taas sen, että korkoeroja oli vaikea hahmottaa. Tämän ja sen kanssa risteävän Smuolkovággin liittymäpaikkaan on kartassa merkittynä kaksi pienen rakennuksen merkkiä ja tarkoitus oli yrittää niitä silmäillä. Noin kolmekilometriä lasketeltuani alamäkeen olin laaksojen liittymäpaikan seutuvilla ja yritin katsella mahdollisia rakennelmia, mutta tässä kelissä ja melkoisten kivikoiden ja kinosten seasta ei löytynyt mitään mielenkiintoista. Hetken katseltuani ja kiikaroituani käänsin suunnan koilliseen ja hiihdin vinottain Smuolkovággin toiselle puolelle ja sieltä taas käänsin seuraavaan itään päin menevään laaksoon. Sillä hetkellä näytti että ilma kirkastuisi ja näkyvyyttäkin oli noin kilometrin luokkaa.

Hiihdin laakson pohjukaan ja sitten alkoikin päivän haastavin osuus. Vähän noustuani totesin olevani sumupilvessä, jossa näkyvyys oli aivan olematon, sentään suksen kärjet olivat näkyvissä. Haluttu etenemissuunta olisi ollut suoraan itään kohti Jeavasjávrea, mutta kun se ei vaan ollut mahdollista niin edetä.
Edessä oli noin 100m nousua ja perään suunnilleen saman verran laskua ja maasto vähän epämääräinen, mutta varovaisesti vaan eteenpäin. Etsin sopivia nousureittejä ja kiersin vähän pohjoisen kautta välttääkseni korkeimmalle huipulle nousun. Äärettömän vaikea oli löytää sopivaa reittiä ja kaikki alamäet piti mennä kävelyvauhtia, ettei vaan pääse tapahtumaan mitään vahinkoa. Ennen Jeavesjavrelle pääsyä seikkailin jossain järven länsipuolella olevilla pikkujärvien reunoilla ja onnistuin kiertämään täyden kierroksen takaisin omille jäljilleni, mutta siitä oli taas hyvä ottaa uusi suunta kohti itää. Lopulta pääsin Jeavesjávrelle ja yritin suunnistaa kohti sen laskujoen suuta. Mielenkiintoista oli huomata, että kun pienenkin hetken hiihti katsomatta kompassia, niin huomasi suunnan muuttuneen jopa 90 astetta väärään suuntaan. Yritin suunnistaa vähän laskujoen eteläpuolelle, koska oletin sitä ennen törmäävän moottorikelkan jälkiin. Useampana vuonna olen niitä siellä katsellut. Tällä kertaa törmäsin kuitenkin vastarantaan ja jatkoin haparointia sumussa kohti jokiuomaa. Päätin varmistaa sijaintini hakemalla näköyhteyden joen suun vieressä olevaan valtavaan "kämppäkiveen" ja sieltähän se löytyi.

Hyvin kuvastaa näkyvyyttä, kun lähdin etenemään jokiuomassa alaspäin, niin yritin aistia, että kumpaan suuntaan kaltevalla rinteellä etenin. Silmin näitä korkoeroja ei voinut erottaa. Saavuttuani joen jyrkkään loppulaskuun otin sukset pois jaloista ja kahlasin alas samalla jarruttaen ahkiota. Luntakin oli mukavasti, välillä olin koko jalan syvyydellä lumessa. Loivimman loppuosan uskalsin taas varovaisesti laskea ja täällä oli näkyvyyskin taas vähän parempi. Suunta jokiuomassa kohti Márfejávrea ja sama homma taas lopuksi, eli sukset pois ja kävellen alas. Päivän loppusuora lähestyi, pikkupätkä hiihtoa järven poikki ja viimeiseen nousuun järven eteläpäästä itään. Nousun jälkeen tulikin jo Bizusjohkan tupa alhaalla näkyviin. Vielä kerran sukset pois ja jyrkkään laskuun kävelle ja jarruttelemaan ahkiota edestä päin. Laskun loivettua laitoin sukset jalkaan ja suoritin vauhdikkaan loppulaskun tuvalle. Laskeutumisaika n. 14:45, lämpötila n. + 5 astetta ja vähän sinistäkin taivasta näkyvissä. Ei ihme ettei kelkan jälkiä löytynyt, kämppäkirjan mukaan edellinen kävijä tuvalla oli ollut 3.4. Tupa oli siistissä kunnossa, polttopuita kohtuullisesti sisällä ja koivurankoja ulkona.
Iltaa kohti ilma kirkastui ja n. 21:00 seutuvilla olikin jo -1 astetta pakkasta eli siltä osin vaikutti lupaavalta.

18.4.

Heräsin aamulla n. 7:00, illan lupaava pakkasen alku oli muuttunut 0-keliksi. Yöllä oli vähän sadellut pakkaslunta ja ilma oli aurinkoinen. Vietin rauhallista aamua ja noin klo 10 lähdin hiihtelemään kohti Pitsusjärveä.

Lumi kantoi ihan hyvin, joten ilmeisesti yöllä oli kuitenkin ollut jonkin verran pakkasta. Hiihtelin verkkaisesti nauttien upeasta säästä ja tunturien suomasta hiljaisuudesta, Roni eteni perässäni vetäen ahkiota. Ylitin poroaidan joen pohjoispuolelta ja laskettelin alas jokivarressa oleville lampareille. Siellä oli joku käynyt moottorikelkan kanssa kokeilemassa kalaonnea, joten hiihtelin valmiille uralle. Kun pääsimme Pitsusjärven päähän, niin ilmeisesti Roni sai mieluisen hajujäljen muistiinsa, kun se siirtyi keulaan ja lisäsi vauhtia. Vajaat 2,5h hiihtoa ja tulimme aidolle autiotuvalle, kun siellä ei ollut ketään.

Varaustuvan puolella oli kaksi naista viettämässä lepopäivää. Iltaa kohti näytti varaustupa täyttyvän ja päivälliseni aikaan tuli autiotuvankin puolelle ensimmäinen vieras. Hän oli aloittanut vaelluksensa Kautokeinosta ja oli lopettelemassa sitä kilpikselle. Aamulla hän oli lähtenyt Taabmalta ja oli hiihdellyt Kobmajoen kautta tänne. Hän oli todella reipas nuori nainen ja meillä oli mielenkiintoiset keskustelut monista vaeltamiseen liittyvistä kysymyksistä illan aikana. Samaan aikaan kun keskustelimme, hän vuoleskeli kiehisiä.

Kuvan perusteella voikin arvioida, että tämäkin taito oli hänellä hyvin hallussa. Yöksi hän siiryi telttaan nukkumaan.joten sain viettää yöni tuvassa yksin. Tuuli oli pikkuhiljaa kiertymässä vastapäivään etelästä kohti pohjoista. Rakentelin illalla lumitiilistä Ronille tuulisuojaa, että se voisi viettää yönsä ulkona tuulelta suojassa.

19.4.
Iltavieraani oli kysynyt illalla, että voiko hän tulla aamupalalle ennen seitsemää ja totta kai voi. Nousin ylös n. 6:00 seutuvilla ja olin juuri virittelemässä tulta kaminaan, kun hän jo tuli sisään. Aamu oli tuulinen ja sumuinen, lämpötila oli n. +2 astetta ja sateli jonkin verran märkää lunta. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen joten kävin korjaamassa Ronin tuulisuojaa ja ajattelin rauhassa seurailla sään kehittymistä. "Vieraani" pakkaili tavaransa aamupalan jälkeen, annoin hänelle suksivoidetta, että hän sai voidella suksensa ennen kuin lähti hiihtämään kohti Meekoa. Varaustuvalta lähti jo vähän aikaisemmin neljän hengen naisseurue myöskin hiihtämään Meekolle päin.
Ennen puoltapäivää tuli varaustuvalle viiden hengen seurue ja autiotuvan puolellekin hiihteli kylältä päin kaksi miestä. Turisimme tuvassa koko päivän, heillä oli tarkoitus jatkaa Haltille, mutta säästä johtuen he jäivätkin tänne Pitsuksen tuvalle. Tuvalla poikkesi tutun oppaan vetämä naisseurue, mutta tauon jälkeen he jatkoivat matkaa Meekon suuntaan. Siinä sitten olikin tämän päivän kulkijat, itselle tästä tulin reissun ensimmäinen luppopäivä, sinänsä mukava sellainen.

20.4.
Aamulla heräilin noin klo 07, ilma oli pari astetta pakkasen puolella. Laittelin aamupalan ja aloin pakkailemaan tavaroita lähtökuntoon. Ilma vaikutti olevan kirkastumaan päin. Muutkin tuvilla olevat näyttivät olevan lähtövalmisteluissa. Noin 9:30 lähdin hiihtelemään kohti Kobmajokea, aloitin nousemalla ylös kohti Lovttogielasta. Hiihtelin tuvalta muutaman sadan metrin päässä olevan "puhelinmaston" vierestä ja kaartelin kohti Rássevággia. Tuuli oli juoksuttanut jonkin verran uutta lunta ja paikoitellen lumen kantavuuskin oli vielä heikko. Suuntasin laakson itäreunalle ja nousin pikkuhiljaa kohti Lássávárrin pohjoisreunaa. Sieltä kaarroin kohti Kobmajoen kurun suuaukkoa kohti.

Ihmettelin samalla, että kuruun ei mennyt siellä aikaisemmin ollutta viittareittiä. Poromies näytti ajelevan moottorikelkalla kohti pohjoista läheltä kurun yläpäätä. Pääsin mukavalle ja vauhdikkaalle laskuosuudelle kohti Kobmajoen tupaa. Kurun pohjalla oli lähes loppuun kaluttu poron raato ja kohta sen jälkeen pääsinkin yllättämään kurun rinteeltä ketun. Kettu kiipesi nopeasti ylös kurusta ja hävisi näkyvistäni. Hetken laskettuani alaspäin tavoitin ketun uudelleen ja tällä kertaa ehdin nappaamaan siitä jo muutaman kuvan.

Korppikin lenteli kurussa, lieneekö molemmat olleet matkalla edellä mainitulle poron raadolle. Loppulasku tuvalle ja sieltä löytyi selvitys puuttuville viitoille. Nyt viittareitti olikin tehty Goapmavárrin pohjoispuolelta. Tuvalla oli asiakkaita ja toista opasta odottelemassa eräopas. Hetken kuluttua tuvalle tuli lisäksi kaksi Raittijärven poromiestä. Heidän kanssaan olikin pitkät ja mielenkiintoiset porinat. Vanhempi poromies olikin vanha tuttavuus noin kymmenen vuoden takaa. Kysyin häneltä mahdollisesti Valtivaaralla tai Sieiddenibballa olleesta rakennuksesta ja hänen muistin aikana siellä ei ole ollut mitään rakennusta. Keittelimme kahvit ja sain nauttia kahvin kera vielä tuoretta pullaa. Ennen lähtöä poromiehet kävivät hakemassa Antti-Oulan tievalta vielä poroille vähän rehua ja he ajoivat porotokan reilusti tuvan itäpuolelle. Ilma oli upean aurinkoinen ja tuuli hioi lumen pintaa kiiltäväksi. Kävin vielä ilta-auringossa hiihtelemässä lähiympäristössä, kävin katsomassa Antti-Oulan tievalla olevaa laavua, kuten poromiehet sitä kutsuvat. Samoin hiihtelin Seitakiven kautta ja kaartelin pikkuhiljaa takaisin tuvalle iltatouhuihini.


21.4.

Ilmeisesti maahiset herättivät minut aamulla n. klo 05:00  tietämissä ja pääsin katselemaan upeaa auringonnousua. Valokuvailin ympäristöä ja värit muuttuivat hienosti auringon nousun edetessä.

Pakkastakin oli jo mukavasti n. -4 astetta. Kuvailu "keikan" jälkeen otin vielä pienet aamunokoset ja kun heräsin 6:30 niin taivas olikin mennyt pilveen. Aamupalan jälkeen tuttuun tapaan tavaroiden pakkaus ja noin klo 09 lähdin taas liikkeelle. Hiihtelin ensin Somasjärvelle ja ylitin sen läheltä poroaitaa. Siitä lähdin vinottain nousemaan ylös Maitotievaa ja kohti Maitojokea. Nousin rajalla olevalle järvelle ja järven yli hiihdettyäni istahdin ensimmäiselle tauolle. Tauon jälkeen alkoi päivän helppo osuus, kun edessä oli useamman kilometrin mittainen myötämäki osuus ja samaan aikaan ilmakin oli kirkastumassa. Laskettelin rinteitä kiertäen noin 5km Ráikojávren pohjoispuolelle. Siitä jatkoin ensin loivasti vähän nousten ja kohta taas laskien Ráikogielaksen pohjoispuolelta kohti Unetjohkaa.

Sieltä laskettelin joen rantatörmiä pitkin Gánesjohkan reunoille. Sieltä löytyi vanha moottorikelkan jälki, jota pitkin hiihtelin Geatkevuophytalle.

Kokonaishiihtoaika jäi alle neljän tunnin ja olin perillä jonkin verran ennen klo 13:00. Ulkolämpötila oli noussut jo tosikorkealle ja se oli varjossa jo n. + 10 astetta ja lumi oli muuttunut melkoisen sohjoiseksi.
Jonkin aikaa tuvalla oltuani sain sinne vieraita. Tuvalle tuli moottorikelkalla mies poikansa kanssa tekemään vähän huoltohommia ja viemään sieltä roskia. Hän kertoi olevansa kämpän omistavan poromiehen ystävä, ja tekevänsä vuosittain tämän huoltoreissun. Hän asui NordReisalla ja nyt hän oli tullut moottorikelkalla Somasjärven kautta. Samalla hän toi kämpälle uuden puuhellan, kun vanha alkoi olla jo melko huonossa kunnossa. Autoin häntä hellan nostamisessa tuvan vierelle. Meillä oli mukava turinatuokio kämpän siivouksen yhteydessä ja lopuksi keittelimme vielä kahvit. Sain tuoreita kakkupaloja ja lähtiessä hän jätti vielä pari kakkupalaa minulle. Näyttää tunturissa palvelu pelaavan, kun jo toisena päivänä peräkkäin minulle tuotiin tuoreita herkkuja tunturiin. Hän oli erittäin ystävällinen, tarkisti että tarvitsenko lisää polttoainetta ja kertoi että kaikki ruoka, mitä kaapeista löytyy on vapaasti käytettävissä. Lisäksi hän kertoi että noin 5 km  tältä tuvalta eteenpäin olisi vielä pieni kahden hengen kämppä, mutta sen tarkkaa paikkaa hän ei osannut kartalta näyttää. Tällä kertaa en sitä tupaa etsinyt ja taas jäi yksi hyvä syy poiketa tulevaisuudessa alueella.
Iltaa kohti ilma näytti jähtyvän ja nukkumaan mennessäni ilma olikin jo vähän pakkasen puolella.

22.4.
Heräsin aamulla n. 5:00, lämpötila oli -3 asetta. Söin aamupalan, pakkasin päivärepun ja kiirehdin liikkeelle. Noin 6:30 olin suksimassa kohti Reisan laaksoa. Hiihtelin Geatkejohkan vartta kaartaen pikkuhiljaa kohti Jiertaa. Keli oli tässä vaiheessa loistava. Ehkä noin 6 - 7 km hiihdon jälkeen törmäsin hyvin jyrkkäreunaiseen poikittaiseen kuruun ja kävin ensin tutkimassa sen ylitysmahdollisuutta pohjoisen suunnalta, mutta näytti ettei sieltä ole mitään mahdollisuutta päästä eteenpäin.

Sitten päätin palata jokiuoman lähelle tutkimaan tilannetta ja sieltä kurun suulta löytyikin vähän loivempi paikka, josta pääsin jatkamaan matkaa eteenpäin. Hiihdin koivikossas kaartaen pikkuhiljaa kohti pohjoista. Etenin noin 470m:n "korkeuskäyrää pitkin" ja olin Jiertan eteläreunan tasalla n. 8:30. Sitten aloitin vinottaisen laskeutumisen alaspäin koivikossa. Mitä alemmaksi menin, sitä kosteammalta lumi alkoi vaikuttamaan ja lämpötilakin oli jo plussan puolella.






N. 360 m:n korkeudessa tuli vastaan ensimmäinen mänty ja näytti että siellä on kasvanut isojakin puita.

 Pikkuhiljaa männyt lisääntyivät ja osittain mäntyjen juuret olivat jo sulia, toisaalta muuten lunta oli todella runsaasti. Noin, 9:30 olin Imogammen kohdalla. Muutaman pätkän menin jo kävellen ja välillä jouduin kahlaamaan jo kunnolla ja Roni kahlasi jo koko ajan. Noin klo 10:30 olin Imofossenin yläreunan kohdalla siinä missä Spanijohka laskee Reisaan. Nedrefosshytalle olisi ollut vajaa kolme kilometriä matkaa, mutta kahlasin tässä vaiheessa itsekin jo jatkuvasti syvällä lumessa ja päätin että on viisaampi kääntyä takaisin. Lunta oli paljon ja se oli läpiasti ihan soseista. Sain sopivasti vielä lisähaastetta, kun toisen sauvan sompa alkoi irtoilla ja tietysti aina kun se oli syvällä lumessa. Eräänkin kerran kaivelin ja etsin sitä lumen seasta ja tietysti varasommat oli kämpällä ahkiossa, voi tätä tyhmyyttä. Eipä olisi varasompa paljoa repussa painanut, tästä lähtien se muuten kulkee siellä. Lähdimme paluumatkalle ja yritin nousta vähän jyrkemmin ylös, kuin mitä olimme laskeutuneet, ajatuksena se että pääsisimme nopeammin kantavalle lumelle. Roni kahlasi lumessa välillä oikeastaan selkäänsä myöten ja välillä kun joku koivu jäi jalkojen väliin, niin sen ylittäminen oli lähes mahdotonta. Aina kun se ponnisti, niin se upposi vain syvemmälle lumeen. Autoin sen minkä pystyin vetämällä flexillä, joka oli kiinni keveissä valjaissa. Välillä näytti että lumi kantaa jo minua, mutta heti kun niin ajattelin, niin samantien olin taas syvällä lumessa. Käytännössä meidän piti nousta kokonaan koivikon yläpuolelle, ennenkuin lumi alkoi Ronia kantamaan.
Tulimme ulos koivikosta Jiertan pahtaseinän pohjoisosan seutuvilla ja kun kartasta mittasin kulkemamme matkan, niin noin 2km matkaan olimme käyttäneet vaatimattomat 4h aikaa.

Avotunturiin päästyä pidimme kunnon tauon, kun otin monot pois jaloista, niin sain kaataa niistä suoraan vedet pois, kengät ja sukat olivat läpimärät. Se oli "hyvää hoitoa" vasemman jalan kantapään isohkolle rakolle. Jatkoimme kierämällä Jiertan tällä kertaa pohjoisenpuolelta, nousimme kaltevaa rinnettä n. 570m:n  korkeudelle, josta pääsimme kaartamaan reitin kohti länttä. Kiersimme tunturia suunnilleen samalla korkeudella, jotta koivikossa hiihtäminen jäisi minimiin. Vasta reilu kilometri ennen Geatkejohkaa käänsin suunnan lounaaseen ja aloitin laskuosuuden jokilaaksoon. Taas täällä alempana koivikossa Roni joutui osittain kahlaamaan, mutta jokivarressa pääsimme vanhalle kelkkajäljelle, jota oli hyvä edetä. Vähän ennen klo 17:00 lähestyessämme tupaa, näytti Ronilla olevan vielä hyvin voimia, kun se siirtyi keulaan ja antoi minullekin vielä vähän lisää vauhtia. Kahlausten jälkeen oli edessä varusteiden kuivatus, valitettavasti kämpän puuhella ei ole siihen tarkoitukseen paras mahdollinen ja esim monoja ei ollut mitään mahdollisuutta saada kuivaksi. Jostain syystä olin aikaisemmin jo saanut monen vuoden tauon jälkeen oikein kunnon rakon ja nyt se oli saanut hyvää märkähoitoa märissä sukissa ja kengässä. Tulin siihen tulokseen, että seuraavana aamuna siirryn kohti Taabmaa, jotta saan varusteet kunnolla kuivaksi.

23.4.
Heräsin aamulla noin klo 06:00. Lämpötila oli juuri ja juuri pakkasenpuolella ja taivas oli pilvessä, lisäksi ilmanpaine oli laskusuunnassa. Aamupalan jälkeen lähdin liikkeelle, mutta heikohko lumisade oli jo alkanut sitä ennen. Hiihdin jonkin matkaa jokivartta ja Ganesjohkan ja Geatkejohkan
liittymäpaikan jälkeen aloin etsiä ensimmäistä sopivaa joen ylityspaikkaa, joki nimittäin virtailee täällä sulana. Sää oli muuttumassa huonompaan suuntaan varsin nopeasti ja näkyvyys oli huononemassa. Samalla muistissani oli edellinen matkani täältä Roggejohkan laakson alkupäässä. Siellä on epämääräinen määrä hiekkatievoja, joiden seassa hiihtäminen ei tällä kertaa oikein houkuttanut. Olinkin ajatellut nousta mahdollisimman nopeasti ylemmäs tunturiin ja laakson pohjoispuolelle. Lähdin nousemaan ja kaiken varalta ilmeisesti kaarroin oikealle, enkä tässä vaiheessa seurannut suuntaani kompassista, koska ajatuksena oli vain nousta laakson pohjoisreunalle. Ensimmäinen merkki siitä tuli, että ehkäpä en ole siellä missä luulin olevani, kun näin laakson pohjalla kotapuut. Edellisellä kerralla niitä ei siellä kyllä ollut, lisäksi oikealla puolella oleva tunturin rinne nousi jyrkemmin ylös, kuin mitä ajattelin sen nousevan. Piti alkaa kartan tutkimustöihin ja totesin olevani Hoallojohkan laakson pohjoisreunalla Geatkoaivin koilliskulmalla.

Taukopaikalla ja uusi suunnitelma, sopivasti tietysti tässä vaiheessa näkyvyys oli jo aivan olematon ja tuulen voimakkuus ja suunta sopivasti vastainen ja luntakin riittävästi ilmassa. Otin kompassiin suunnan Vuolit Cunooaivin ja Bajit Cunooaivin väliseen satulaan ja nyt pidinkin sitten kompassin koko ajan käsillä. Laskin ensin laakson pohjalle ja aloitin nousun kohti tuntureiden välistä satulaa. Keli oli tälle reissulle jo oikeastaan kolmannen kerran ns. whiteout eli kaikki lähialueen korkoerot olivat hävinneet tasaisen sameaan sumuun ja tuiskuun.
 Koko ajan piti olla tarkkana ja siitä huolimatta lähestyessäni tuntureiden välistä satulaa, jouduin taas hiekkamellojen kaltevaan maailmaan ja kaksi kertaa huomasin olevani niin kaltevassa rinteessä, että ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, kuin irrottaa Roni valjaista ja ottaa sukset pois jaloista ja jatkaa matkaa jalkaisin ja itse vetäen ahkiota. Yhden jyrkähkön rinteen saattelin ahkiota jalkaisin ja flexin avustuksella alas. Mitä ylemmäs kurua nousin, niin sitä voimakkaammin tuntui tuuli puhaltavan vastaan. Onneksi takissani on erittäin hyvä myrskyhuppu, siitä saa kasvojen eteen vähän kuin tunnelin, joka suojaa näkyvillä olevat kasvon osat hyvin. Tämän takia ei tarvinut kaivaa ahkiosta edes myrskylaseja esille.

Tunturisatulan ylitettyäni aloitin erittäin varovaisen laskun alas kohti Roggejavrea. Onneksi tämä rinne on varsin loiva ja noin kävelyvauhdilla "laskettelimme" sitä järven pohjoispäähän. Siitä kompassiin suunta etelään ja noin kilometrin hiihto järven jäätä pitkin. Taas kerran tauon paikka ja sitten sumussa kohti Roggeoaivin ja Sidusoaivin väliseen kuruun. Oli mielenkiintoista sauvojen avulla tunnistella, että olenko kurun pohjalla vai jommalla kummalla rinteellä, mitenkään muuten sitä ei voinut huomata. Taas kellosta korkeuden seuraaminen oli hyvä apu ja ehkä näkyvyyskin vähän jo parani. Seurailin oikealla puolella olevan Sidusoaivin jyrkemmän rinteen reunaa ja kun sain jonkinlaisen näköyhteyden edessä olevaan Ciertegorsan kuruun, niin kiersin idänpuolelta koukaten kurun itäpäähän.

Kurun pohjalla virtaili puro, joka oli melko pitkiä pätkiä sulana. Sumun seassa ei kurusta paloa nähnyt, mutta ilmeisesti korpit eivät meistä oikein välittäneet, kun ne saattelivat meitä noin kilometrin mittaisen kurun matkan. Kartasta katsoin, että kurusta pitäisi päästä ulos paremmin etelän puoleista haaraa, mutta kun sinne hiihdin, niin näytti että olen umpikujassa. Uskoin kuitenkin karttaa ja perukasta löytyi hyvä ulostuloreikä Ciertejávrelle. Täältä otin suoran suunnan kohti Taabman tupaa ja hiihtelin ensin järven yli, nousin pienelle tunturiselänteelle. Valtakunnan rajan seutuvilla oli vielä pieni kivikkorinne haasteena. Poroaidasta löytyi sopiva ylihiihtopaikka ja muutama satametriä ennen tupaa sain siihen näköyhteyden.

Noin 16:30 saavuin Taabmalle. Mies, koira ja ahkio oli melkoisesti lumessa, kun päivän olimme puskeneet vasten tuulta ja lumisadetta. Onneksi tuvalla oli hyvät sytöt ja ensimmäisenä laitoin tulet kaminaan. Sen jälkeen vedin ahkion eteiseen, koska siinä oli helpompi purkaa tarvittavat tavarat ja pääsin vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Tupa lämpesi nopeasti ja sain märät vaatteet kuivumaan. Siitä se taas alkoi elämä rullaamaan, kahden päivän märän sukan ja kengän hoito oli saanut kantapään melko inhottavaan kuntoon ja ajattelinkin antaa sille lepoa seuraavana päivänä. Pesinkin jalat hyvin illalla, ja laitoin siihen yöksi sideharson suojaksi. Illan aikana seurailin pitkän aikaa kiikarilla kun kettu katseli evästä ja samalla merkkaili omaa reviiriään. Myöhemmin riekkopariskunta kierteli puuliiteriä, lieneekö suunnitelleet halkovarkautta. Illalla vähän sininen taivaskin pilkahteli esiin, mutta tuuli jatkui iltaan asti melko voimakkaana. Kipeästä jalasta ja huonosta säästä johtuen, en edes yrittänyt tälle illalle hakea vesipaikkaa esille, vaan siirsin sen seuraavalle päivälle

24.4.
Nousin ylös noin klo 05:00 kun ei enää unta riittänyt. Pilvipoutaa ja pakkasta -4 astetta. Tästä se lepopäivän vietto alkoi, samalla poistin harson kantapään päältä ja aloitin ns. valohoidon jalalle.  Makoilin ja lueskelin kirjaa ja otin rennosti. Yhtenä asiana oli kaivaa vesipaikka esille, se olikin tällä kertaa varsin syvällä. Tuvalta noin 50m päässä olevan isohkon pystyn kallion juuresta löytyy talvella aina sula vesi. Nyt sinne piti ensin lapiolla rakentaa portaat ja siitä sitten vielä pitää kaivaa vesi esille.


Iltapäivällä tuvalle hiihteli nuorehko pariskunta seurakseni. Loppupäivä menikin heidän kanssaan mukavasti turisten ja jälleen kerran tuli todistettua, että tunturissa tapaa tuttuja. Vaikka en ollutkaan heitä koskaan ennen tavannut, niin loppujen lopuksi olimme kuitenkin vähän mutkan kautta hyviä tuttuja.


25.4.
Upea aamu, nousin noin klo 07:00, pakkasta -5 astetta ja upea auringonpaiste. Aamupalan jälkeen vieraani lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Meekoa, itse pakkailin päivärepun ja päätin lähteä päivähiihtelykierrokselle. Etukäteissuunnitelman mukaisesti olisi ehkä tuvalle tulossa tänään lisääkin vieraita, mutta sitähän ei voi koskaan varmasti tietää. Kantapääkin on jo sen verran parantunut, että laitoin paikan vaurioituneen kohdan päälle ja olin sen puolesta valmis päivähiihtelyyn. Pakkasin päivärepun ja nostin sen selkään ja sitten menoksi.
Nousin jokivartta Harrijärven lähelle ja suuntasin rajavartioston tuvalle. Tyhjä näytti tupa olevan, sieltä vähän pohjoisen puolelta koukaten hiihtelin Sidusgohpin tuvalle. Tupa oli melko syvällä lumen sisässä ja oven edessäkin oli kohtuullisesti lunta.

Onneksi oven ulkopuolella on lapio ja sillä sain lapioitua sen verran, että pääsimme Ronin kanssa sisälle. Heti eteisessä oli läjä valmiiksi katkottuja polttopuita ja tupa oli siistissä kunnossa. Lisäksi tuvan varusteisiin oli lisätty kirves tai oikeastaan kaksi. Pidin teenjuontitauon ja kuittasin vieraskirjan, mutta eteenpäin on elävän mieli. Päätin palata ihailemaan Ciertegorsan kurua näin auringonvalossa, sumussa kun siitä ei oikein paljoa päässyt näkemään. Matkalla sinne kaksi joutsenta suoritti ylilennon komeiden huutojen kera. Hiihtelin kurun suuaukolle ja tällä kertaa laskeuduin sinne sen luoteispuoleisesta "haarasta" .

Kurun suuaukolle oli kertynyt hienot lumilipat, hiihtelin niiden vierestä paikkaan, jossa puro "putoaa" kurun pohjalle. Siihen pysähdyin joksikin aikaa kuuntelemaa hienoa puron solinaa, joka kuului lumen ja jään alta. Jatkoin kuruun ja hiihtelin pikku hiljaa sitä alaspäin. Noin kurun puolivälissä olikin vielä sivukuru, joka nousi kurusta luoteen suuntaan.

Kävin kääntymässä kurun päässä ja palailin takasin. Tällä kertaa oli paljon enemmän näkyvyyttä, kuin pari päivää aikaisemmin. Kurun päästä kaarroin nyt samalle suunnalle, kuin mistä olin sumussakin mennyt. Reitti vaikuttaa umpiperältä, mutta kyllä sieltä vain hyvä kulkureitti löytyy.

Kokonaisuudessa erittäin upea kuru ja varsinkin tämä poistumisreitti on mielenkiintoinen, vasen kuva näyttää umpiperältä ja oikealla olevassa kuvassa löytyvä ulostuloreitti kuvattuna taaksepäin.
Suosittelen tutustumiskohteeksi, jos joku vain on liikkeellä siellä päin.

Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että edessä oli vielä jotain tavallaan mielenkiintoisempaa.

Lähdin kaartelemaan kohti Taabman tupaa ja jossain vaiheessa kiinnitin vähän sivussa olevaan kiveen huomiota ja kääntelin suunnan sinne.

Jo kauempaa arvasin, että nyt se sitten löytyi. Muistikuvani  Samuli Paulaharjun kirjassa olevasta valokuvasta oli niin hyvä, että erehtymisen mahdollisuutta ei ollut.

Kiertelin ja kuvailin kiveä eri puolilta ja laitoin kiven sijaintikoordinaatit muistiin.
Reissun jälkeen lähetin kuvat asiantuntijoille ja sekä metsähallituksen että Suomen Saamelaisten kansallismuseon asiantuntijoilta sain kiitokset tiedoista. Samaa kiveä oli tällekin talvelle metsähallituksen asiantuntijoiden toimesta etsitty, mutta siinä onnistumatta. Asia siirtyy asianosaisten toimesta jatko"hoitoon".

Sitten kääntelin sukset kohti Taabman tupaa, jo hyvissä ajoin näin, että tuvalle oli tullut muitakin kulkijoita. Laskettelin tuvalle ja siellähän olikin kaksi odottamaani vierasta, tosin tällä kertaa vain päiväkäynnillä. He olivat juuri lähdössä kohti Porojärveä, kun eivät enää jaksaneet minua odotella, ilmeisesti he olivat tullee kohta lähtöni jälkeen ja koko reissuni vei aikaa noin 3h. Keittelin vieraille kahvit ennen kuin he lähtivät paluumatkalle. Tosin jo silloin puhuttiin, että jos Porojärvelle alkaa kertyä kovin paljon väkeä, niin he voivat illan aikana hiihdellä vielä tänne takaisin.
Jonkin aikaa heidän lähtönsä jälkeen tuvalle tulikin yksi pariskunta, jotka olivat lähteneet aamulla Terbmikseltä ja olivat hiihtäneet Porojärven tuvan kautta. He kertoivat, että siellä taitaa olla jo kymmenen henkeä, niin tiesin jo siinä vaiheessa että lisää vieraita on tulossa. Kerroinkin heille jo tässä vaiheessa, että kunhan tänne tulee lisää väkeä, niin minä pystytän ulos kodan ja yövyn siellä. Mukava oli vaihtaa ajatuksia todella kokeneiden vaeltajien kanssa. Alku illasta tulikin tuvalle odottamani vieraat eli neljä miestä lisää. Tässä vaiheessa siirsin omat tavarani eteisen puolelle ja laitoin kodan pystyyn.

Loppujen lopuksi "vieraista" yksi tuli yöpymään myös kotaan, niin lopuille löytyi petipaikka tuvasta sisältä. Illan aikana näytti pakkanen pikkuhiljaa kiristyvän, mutta ilmeisesti ei mitään erityisen kylmää ollut kuitenkaan tulossa.

26.4.
 Olin laittanut kotaan sisälle lämpömittarin, joka keräsi lämpötiloja muistiin. Yöllä kodassa oli pakkanen käynyt kylmimmillään n. -9.5 asteessa. Mielenkiintoista oli seurata aamulla auringonvalon vaikutusta kodan lämpötilaan. Kun auringon valo saavutti kodan huipun, oli kodan sisällä vähän yli -8 astetta pakkasta. 45 minuuttia myöhemmin kodan sisälämpötila oli n. +10 astetta, tässä vaiheessa aurinko paistoi suoraan kodan seiniin. Hyvä lämmityslaite tuntuu tuo aurinko olevan. Nousimme ylös noin klo 07:00 aikoihin ja hetken kuluttua siirryimme sisälle valmistelemaan aamupalaa. Muutkin tuvassa olevat saivat päivänsä hyvin käyntiin ja tuvassa ollut pariskunta lähti jo hyvissä ajoin jatkamaan matkaa kohti Kobmajokea. Muut "vieraat" pakkailivat päiväreppunsa ja lähtivät vastaavalle kierrokselle, kuin minkä itse olin edellisenä päivänä hiihtänyt, tosin Seitakivestä en heille maininnut mitään. Itse jäin laittamaan tupaa luovutuskuntoon, siivosin tuvan, tyhjensin tuhkat kaminasta ja pilkoin puutelineeseen pikkupuita. Lisäksi vuoleskelin vielä vähän lisää kiehisiä seuraavaa tulijaa varten. Pakkailin ahkioni lähtökuntoon.

Kaksi kaveria palasi noin kolmen tunnin hiihtelyn jälkeen, kaksi oli päättänyt vielä nousta Jorba Cierten huipulle. Aikaisemmin tulleet puraisivat kevyen välipalan ja lähdimme hiihtelemään upeassa auringon paisteessa kohti Kekkosen kämppää. Lasku jokiuoman yli ja Inggávárrin etelärinteille. Lumi kantoi hyvin ja pikkuhiljaa nautiskellen hiihtelimme myötämäkeä kukin vähän omaa "uraansa". Roni veti ahkiota ja olin laittanut repunkin ahkion kyytiin, hiihtelin auringossa aluspaitaisillani ja olin ylittänyt Inggájohkán hetkeä aikaisemmin, kun kuulin vihellyksen. Käännyin katsomaan alarinteen suuntaan, jossa kaverit hiihteli. Alempaa näytti joku kaveri hiihtävän kovaa kyytiä meitä kohti. Kääntelin omankin suuntani sinne ja sieltähän löytyi taas
tunturituttu. Hän oli tunnistanut Ronista, että olin siellä menossa ja hän oli kysellyt aikaisemmin jo että oliko minua näkynyt. Pysähdyimme hyväksi toviksi vaihtamaan ajatuksia, samalla lahjoitin hänelle loput marinolit suksien pohjan puhdistamista varten. Sitten taas nokka kohti Kekkosen kämppää, hiihto Gieretgielaksen kautta ja joen ylitys kelkkauraa pitkin suoraan kämpän kohdalta. Ronin vetoavusta johtuen olin perillä jonkin verran ennen kavereita.

Kiikarilla näin, että Porojärven kämpältä oli tulossa jokea pitkin kaksi koiravaljakkoa. Valjakot jatkoivat kämpän kohdalta kohti Taabman tupaa ja taisivat kääntyä sieltä ylös Valtijokilaaksoon.

Kaverit tulivat paikalle ja pääsimme availemaan kämppien ja saunan ovet ja asettumaan taloksi.
Poroenon varresta poikkesi tuvalla kolme vanhempaa vaeltajaa, joista yksi ei ollut vieraillut Kekkosen kämpällä, kehoitinkin hänet tutustumismatkalle sisälle.



Tänään oli tiedossa juhlapäivällinen ja saunomista. Taabman suunnalle jääneet kaksi vaeltajaakin saapui paikalle ja teimme ruuan, että jaksamme odottaa ruokaa ja laitoimme saunan lämpenemään. Vaikutti että sauna oli saanut melko vasta uuden komean kiukaan, muutoinkin sauna vaikutti viihtyisältä.


Itse Kekkosen kämppä on melko vaatimattomasti varustettu, onhan siellä sentään sängyt ja patjat ja normaalista kämpästä poiketen kaasulämmitin ja aurinkokennolla toimivat valot.
Jokainen kulkija oli omalta osaltaan kuljetellut mukanaan jotain syötävää tai juotavaa yhteiseksi iloksi. Ensin oli kuitenkin vuorossa ensimmäinen saunareissu, sitä ennen putsasimme viereisestä sulapaikasta rantakiviä sen verran, että pääsimme helposti sulaan uimaan.




Jokainen kaksiviikkoa vaelluksella ollut voi kuvitella, miltä tuntuu sen jälkeen mennä saunaa, varsinkin kun löylyt on niin hyvät, kuin tässä saunassa oli.

Ja tietysti saunajuomaksi oli varattu koivunmahla kivennäisvettä ja coca-colaa. Löylyttelyn jälkeen kävimme tietysti Poroenossa uimassa ja peseytymisen jälkeen siirryimme valmistelemaan päivällistä.





Olin varannut n. 1 kg sisäfilettä pääruualle lisukkeeksi, olin jo aikaisemmin nostanut lihat lämpenemään ja saunan jälkeen leikkasin ne sopiviksi paistopihveiksi.
Joku valmisteli pastaa ja muusia, joku kattoi pöytään oikein kunnolliset lautaset, lasit ja "taisteluvälineet" ja tietysti samat ruokajuomat, kuin mitä saunallakin oli tarjolla. Paistelin pihvit pannulla ja olimme valmiit ruokailemaan.
Syönnin jälkeen alkoi jälkiruuan valmistelu, lätyn paistaja aloitti oman urakkansa, siinä olikin hommaa vähäksi aikaa, hedelmäsalaatti laitettiin kulhoon ja karkit ja suklaat, mansikkahillot ym tarpeelliset asiat katettiin valmiiksi ja tietysti keitettiin oikein kunnon pannukahvit.
Hyvän ja pitkän ruokalevon jälkeen oli luonnollisesti aika siirtyä uudestaan saunomaan ja uimaan.
Tällaista se on elämä tunturissa. Lähellä puoltayötä oli sitten aika asettua yölevolle nautinnollisen päivän jälkeen.

27.4.
Heräsimme aamulla noin klo 07:00 ja aloitimme aamupalan laitoin. Eilisestä oli hyvä jatkaa tekemällä oikein kunnon pekoniaamupala ja sen jälkeen aloimme pakkailemaan tavaroita ahkioihin. Ilma oli vähän pilvinen, pakkasta oli n. -3 astetta. Siivosimme rakennukset ja noin klo 09:00 olimme valmiit lähtemään kohti Terbmistä. Suunta kohti etelää kunnes saavuimme Harrijoen laaksoon. Pilvisyys ja sumuisuus oli lisääntynyt ja näkyvyyskin oli jo melkko heikko. Käänsimme suunnan laakson suuntaiseksi ja jonkin matkaa noustuamme pysähdyimme ensimmäiselle tauolle. Tauon aikana ilma kirkastui ja aurinkokin alkoi jo pilkistellä esiin. Uusi satanut lumi oli vähän kosteaa ja lisäsimme vähän luistoa suksen pohjiin. Tauon jälkeen jatkoimme loivaa nousua ja hiihtelimme Harrijärvestä lähtevän joen suulle. Siitä suuntasimme Juovvavárrin ja Harroaivin väliseen satulaan, tuuli puhalsi takaa ja pienen nousun jälkeen laskimme vähän matkaa ja pidimme taas pienen tauon.


Kokonaisnousu Kekkosen kämpältä ennen laskuosuudelle siirtymistä on vain hieman yli 100m ja sekin tulee niin pitkälle matkalle, että reitti on suorastaan nautinnollisen helppo. Noin kahden kilometrin laskettelun jälkeen aloitimme kaartamaan kohti länttä ja Terbmiksen pahtaseinän yläosa tuli jo näkyviin. Vähän matkaa suunnilleen tasaista etenemistä, Guorrogielasjohkan ylitys ja sen jälkeen Kaitsajoen ylitys. Ronin vetämänä etenenin nyt jonkin verran nopeammin, kuin muut matkakumppanit. Kaitsajoen ylityksen jälkeen aloitin loivan laskeutumisen koivikossa ja vähän ennen Kutturakurun alaosaa saavutin laakson reunan ja jatkoin kohti JollanMallaa.

Sen ohituksen jälkeen vielä noin kolmen kilometrin hiihto Terbmiksen autiotuvalle. Vajaan viiden tunnin hiihdon jälkeen tulin tyhjälle tuvalle. Laitoin tuvan lämpenemään ja siirtelin tarvittavat varusteet sisälle. Noin tunnin myöhemmin hiihteli ensimmäinen matkakaveri tuvalle ja myöhemmin loputkin. Illan aikana varaustuvan puolelle kertyi kahdeksan vaeltajaa. Tuvalla poikkesi pari norjalaista perhettä moottorikelkoilla. Lapset antoivat Ronille vielä vähän lisäliikuntaa leikkimällä sen kanssa mm. heittelemällä sille keppejä. Illemmalla autiotuvan puolelle tuli yksi kulkija Kilpikseltä päin alaskanhuskyn kanssa. Ilta oli upea ja aurinkoinen, nautiskelin vielä viimeistä iltaa tunturitunnelmasta kierrellen pihalla ja haistellen tunturituulia.
Korkean tason vieraskin meni läheltä, kun eräs hallituksen ministereistä pyhkäisi helikopterilla tuvan yli. Paluumatkalla kopterin lentäjä kävi heittämässä tervehdyksen kiertämällä tuvan ympäri, mutta jätti tällä kertaa pullat tuomatta.  Pitkähkökin vaellus joskus loppuu, niin tämäkin hieno reissu alkoi kaartamaan loppuun.

28.4
Nousin aamulla noin klo 07:00, söin aamupalan ja viimeisen kerran pakkasin ahkion. Lähdimme Ronin kanssa nautiskelemaan viimeisestä hiihtopätkästä. Upea aurinkoinen hankikeli, hiihtelin järven jäätä pitkin ja jonkin matkaa hiihdettyäni, nakkasin takin ahkion päälle ja jatkoin hiihtoa vain aluspaita päällä. Hiihtelin suunnilleen Paihkasjoen vartta ja laakson pohjaa. Laakson vedenjakajan ylityksen jälkeen oli laaksossa pieni porotokka, joka väisti meitä. Pikkuhiljaa alkoi laskuosuus kohti Tsahkaljärveä, jonka itäpäähän laskettelin jäälle.

Järven rantaa hiihto Tsahkaljoen suulle ja vielä loppulasku pysäköintipaikalla. Ennen loppulaskua tuli vastaan vielä pari rinkkahiihtäjää. Muutaman sanan vaihdettua totesimme edellisen kerran tavanneemme Valtijokilaaksossa vuotta aikaisemmin. Jälleen kerran tuli todettua, että tunturissa tapaa usein tuttuja.
Lasku autolle, tavaroiden pakkaus, soitto Ropinpirtille ja saunan lämmityksen tilaus. Sitten Kilpishallista vielä sauna cokikset ja ajo Ropinpirtille. Vanhalla kaavalla munkkikahvit + sauna + munkkikahvit ja sitten kohti etelää.
Lumitilanne oli lähelle Muoniota mielestäni poikkeuksellisen hyvä, lunta oli enemmän kuin monesti keväällä ennen vaellusta. Sitten se melko nopeasti näytti vähenevän, yksi väliyö ja sitten katselemaan sinivuokkoja kotikulmille. Nopeaa on tuo siirtyminen talvesta kevääseen.

Hiljainen erämää

Taivaalla vapaana piekana kaartaa,

kaukana tunturit jänkiä saartaa.

-Sielläpä oottavi kulkijaa

vihreä, villi maa!

Polku on pieni, minne se vie?

Tottapa kulkija suunnassa lie!

Murheita ei kanna kuitenkaan

kulkija repussaan

Vielä on tunturiin polkua monta,

vielä on kairaa tuntematonta,

vapaana kaartavi kotkakin

tuulessa tunturin.

Nuorina kotkina itsekin

tuulien lauluja kuunneltiin:

niissäpä onnea luvattiin

etsijän askeliin.

Vuodet on menneet tuulien lailla:

onnea myötä ja onnea vailla.

Pettynyt en vaan milloinkaan

rauhaan erämaan.

Paljon oon saanut ja kuitenkin

vielä mä etsin ja ... löydänkin!

Liianko kauaksi katselin

huipulta tunturin?

Keskiyön hetki, tuulikin nukkuu,

hiljaiset rannat usvaan hukkuu.

Aurinko pohjoiseen kulkeutuu,

yö ylle sulkeutuu.

Silloin mä valvon ja kuuntelen:

luulen ett äänesi ikuisen

kuulenkin kuohussa koskien,

hiljainen erämaa

Kauko Kämäräinen

www.hiljaineneramaa.fi