Manto-ojan autiotupa

Vähän tuvan historiaa,
         havaintoja tuvan nykykunnosta
                   ja ajatuksia tuvan saneeraamisesta


Tupa on aikanaan rakennettu poroaidan rakennustyön tarpeisiin 1955, tuvan ovat rakentaneet poromiehet Armas Toivainen, Jussi Ollila, Antti Yrjänheikki ja Onni Mukkala.



Tupaa on jossain vaiheessa "tekohengitetty" korjaamalla yläpohjaa ja alapohjaa ja ilmeisesti siinä yhteydessä on myöskin uusittu vesikate. Tämä korjaus on tapahtunut v. 1985

Huomioita kämpän nykyisestä kunnosta.
Kämppä on sisämitoiltaan 4x5 m2, tuvan perällä on koko tuvan levyinen (4,0m)ja vähän vajaa 2,0 m syvä laveri. Tuvan etukulmassa on kamina ja ikkunan vieressä on pieni pöytä.
Kämpän edessä on n. 1,5 m syvä ja 2,5 m leveä edestä kulkuaukon verran avoinna oleva matala sisääntulokatos, joka suojaa kämpän ovea.

Tuvan yläpohja on toteutettu siten, että siinä on kaksi ns. kurkihirttä. Alempi kurkihirsi tukee vinoa sisäkattoa ja ylempi kurkihirsi tukee vesikaton niskoja. Tämä rakenne on yläpohjan tuulettumisen kannalta erinomaisen hyvä.
Kämpän yläpohjarakenne vaikuttaisi olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa, yläpohjaan on lisätty eristeitä ilmeisesti edellisssä remontissa ja yläpohjan tuuletus toimii hyvin johtuen edellä kuvatusta rakenteesta. Vain tuvan sivuseinien ja katon liittymäkohdassa on eristeet asennettu vesikattoon kiinni.

Kämpän alapohjan rakenne on minulle vielä epäselvä, koska "tutkimusretkellä" emme alkaneet purkamaan lattiaa.
Lattialankut on todennäköisesti vaihdettu viimeisessä remontissa, koska nyt ne vaikuttivat olevan 50x125 lankkua.

Muutamia huolestuttavia havaintoja tein lattiarakenteesta. Ensinnäkin lattialankut ei ole asennettu koko lattian alueelle, vaan laverin alla on epämääräinen alue, josta puuttuu lattialankutus kokonaan.
Siellä on näkyvissä ja suoraan sisäilman kanssa tekemisissä lasivillaa ja myöskin styroxia näytti jossain välissä olevan.
Ulko-oven vierestä nousi lattian alta höyrynsulkumuovi, joka sekään ei kovin suuria huurraa huutoja minussa herättänyt. Eli lattiarakenne vaikuttaa hyvin "epämääräiseltä" ja mielestäni melko riskialttiilta.

Kämpän ovelta katsottuna oikeassa takanurkassa on lattiassa eläimien tekemä lähes 10cm halkaisijaltaa oleva reikä ulos. Laverin alusta näyttääkin olevan eläimien vakituinen majoittumispaikka.
Voi olla että joku allergikko voisi saada täällä jotain oireita, kun tämän reiän kautta hyvin sisään tuleva korvausilma huuhtelee eläimien ulosteet, mineraalivillat yms ja tulee sen jälkeen sisään "raikkaana" hengitettäväksi. Ei siis ole ihme jos talvella tämä ulkonurkka on laverin yläreunan tasoltakin vielä kuurassa vaikka tuvassa muutoin olisi lämmintä.

Ehkäpä suurin lattiaan liittyvä ongelma on se, että samalla kun kämppä on pikkuhiljaa painunut suohon, niin lattia näyttäisi painuneen maata vasten. Tuvan pitkillä sivuilla lattia on painunut seinien mukana huomattavasti alemmaksi kuin mitä se on tuvan keskellä.
Koska tupa on painunut ja lattia ei ole päässyt painumaan, niin ulko-ovella on tällä hetkellä aikamoisen korkea kynnys ja tuvan oven alareuna on selvästi alempana kuin tuvan lattia.
Tästäköhän johtuu, että monet vaeltajat ovat kokeilleet päänsä kestävyyttä lyömällä päätä seinään oviaukossa.

Tuvan hirsiseinät ovat ajan saatossa maan vetovoimasta painuneet kohti maapallon keskipistettä ja sivuseinien alimmat hirret ovat tällä hetkellä jo kokonaan ympärillä olevan maanpinnan alapuolella.
Etu ja takaseinän alimmat hirret näyttäisi olevan vielä maanpinnalla, mutta niidenkään kunto ei ole enää aivan parhaimmillaan. Hirsiseinien tiiveys on myöskin ajansaatossa kärsinyt ja hirsien välistä on paikoitellen lähes suora yhteys ulkoilmaan.
Tuvan hirsiseinien painumisesta johtuen on ilmeisesti myöskin tuvan ovea jouduttu ajansaatossa korjaamaan ja jossain vaiheessa näyttää saranatkin menneen vaihtoon. Tällä hetkellä ovi tiivistyy todella huonosti ja oven reunoista on lohjennut isohkoja palojakin pois.

Saneerausajatuksia
Vaikka sanotaankin, että vain muutos on pysyvää,
niin siitä huolimatta oma ajatukseni on tämän tuvan saneerauksen osalta vähän toinen.

Kämpän sisäänkäynti on varsin persoonallinen, sen toimivuudesta taas voidaan varmaan olla montaa mieltä.
Oma ajatukseni on, että tältä osin tuvan ulkoasua ja ilmettä on syytä säilyttää, vaikka sisäänkäyntiä varmaankin tullaan korjaamaan.

Tuvan sisäilme on hyvin tunnelmallinen.
Oma ajatukseni on että tuvan sisäilme pyritään säilyttämään mahdollisimman ennallaan. 

Korjauksen yhteydessä tuvan laveri puretaan varovaisesti ja lankut säilytetään ja palautetaan lopuksi takaisin alkuperäiselle paikalleen. Tuvan sisäkattoon ei mielestäni ole tarvetta koskea lainkaan. Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin yläpohja vaikuttaisi olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa, sen osalta lisäisin yläpohjaan vain sivuseinien kohdalle huokoiset kuitulevypalat, jolla yläpohjaeriste saataisiin vähän irti vesikatosta.

Tuvan lattia pitää purkaa kokonaan
Koko tupa on syytä nostaa ylös pilareiden päälle. Samassa yhteydessä tuvan alipien hirsien kunto tarkistetaan ja niiden vaihtamiseen on syytä varautua.
Samassa yhteydessä olisi mielestäni syytä harkita että tuvan seinien alaosaan voitaisiin lisätä yksi hirsikerta. Näin saisimme tupaan sisäkorkeutta hieman lisää.
Kaikki tuvan hirsien välit pitää samassa yhteydessä tilkitä seinän tiiveyden parantamiseksi. Naltiojoen tuvalla tiivistäminen oli tehty mineraalivillalla, mutta eiköhän nyt päädytään johonkin muuhun materiaaliin.

Tuvan lattia.
Lattiarakenne on toteutettava tuulettuvana alapohjana. Hyvänä mallina käy Naltiojoen autiotupa, jossa lattiarakenne on näin toteutettu (kuten myös tuvan nosto pilareille). Sen rakenteesta en tosin muuta tiedä, kuin että alapuolella näytti olevan huokoinen kuitulevy ja lankut lattiassa.
Alimmaksi huokoinen kuitulevy, lattiaeriseeksi itse ehdottaisin käytettäväksi mineeraalivillojen sijaan puukuitueristettä. Muovit jätetään tällä kertaa pois lattiasta, ilmasulkupaperi asennetaan lattialankkujen alapuolelle vielä vähentämään vedon tunnetta lattiarajasta ja mikäli vanhat lankut ovat riittävän hyvässä kunnossa, niin asennetaan ne takaisin. Samassa yhteydessä tuvan lattialankutus on hyvä tehdä koko tuvan osalle, niin ettei jatkossa enää laverin allakaan olisi tuvan lattiarakenne auki.


Eli tämmöiset on tuumailuni Manto-ojan autiotuvan suhteen,
nyt toivoisin runsaasti kommentteja ja mielipiteitä jalostamaan tätä asiaa eteenpäin.
Voi kommentoida tänne tai voi laittaa myös sähköpostia osoitteeseen:
kairankiertaja miukumauku gmail.com

t. Kalle

Onko vaellusharrastuksessa mitään järkeä?

21.11.2013

Edellisenä iltana olin pakannut varusteet lähtökuntoon ja aamulla hyppäsimme Ronin kanssa autoon n. 7:00 ja käänsimme auton keulan kohti pohjoista. Muutama päivä aikaisemmin oli vielä lämmintä + 10 astetta ja lähtiessä oli -1 asteen pakkanen. Kuopiossa pakkasimme auton katolle kaksi suksiparia ja pari ahkiota lisää ja lähdimme etsimään ensimmäisessä vaiheessa lumirajaa.
Hyvin hiipuva lumiraja löytyi jostakin Suomussalmen ja Hyrysalmen välimaastosta ja Kuusamossa näytti jo talviselta.
Matkan edetessä lumi pikkuhiljaa lisääntyi ja pakkanen näytti vaihtelevan. Kemihaaraan saavuimme iltayöstä noin klo 22:00 pakkasen ollessa n. -24 astetta ja lunta noin 30 cm.
Vaihdoimme hiihtovarusteet päälle ja laitoimme varusteet lähtökuntoon ja noin 22:45 käänsimme sukset Kemihaaran sillalle ja kohti korpea.

Suunta kohti Manto-ojan autiotupaa, reittiä oli ajettu moottorikelkalla, se helpotti menoa. Kuu loisti taivaalta ja pienen alkumatkan jälkeen sammutinkin otsalampun ja jatkoin hiihtelyä kuun valossa.
Tasan ei käynyt onnen lahjat, pojat veti ahkioita perässään, minulla oli rinkka selässä ja Roni veti minua perässään.
Reipas kilometri Keskihaaran länsipuolta ja sen jälkeen siltaa pitkin itäpuolelle. Rämeen ylityksen jälkeen alkoi loiva nousu Vislauskuusikkoon. Luonto oli hiljainen, välillä tosin pakkanen paukkui puiden rungoissa. Pientä taukoa välillä ja laskeutuminen Mantoseljänvuotsolle. Ylityksen jälkeen taas loivaa nousua Kuusi-Mantoselkään. Mantoselän kuusikoissa puut varjostivat jo niin paljon, että oli pakko sytyttää otsalamppu antamaan valoa. Noin 3h yöhiihdon jälkeen saavuimme Manto-ojan autiotuvalle. Jostain syystä tupa oli sisältä yhtä kylmä kuin ilma ulkona, edellisen vieraan kuittauksesta tupakirjassa oli kulunut kuukausi, lieneekö sen aikaiset lämmöt jo karanneet taivaan tuuliin. Laitoin samantien tulet kaminaan, edellinen kävijä oli huolehtinut sisään hyvät puut ja hyvät sytykkeet.
Varusteet sisään, kuivaa vaatetta ja taukovaatteet päälle tuvan lämpenemistä odotellessa. Joskus klo 04 seutuvilla asetuimme yölevolle.

22.11.
Heräilin aamulla noin klo 08.  Aamupalan jälkeen lähdin ulos vähän kuvailemaan sinistä hämärää ja sen jälkee aloitin tuvan tutkimisen. Reissun päätarkoitus (tai tekosyy) oli suorittaa tuvan tarkastelua tulevan saneerauksen suunnittelun helpottamiseksi.

Tarkoitusta varten olin pakannut mukaan muutamia erikoisvälineitä perinteisen mitan lisäksi, mutta kirjoittelen erikseen tuosta saneeraustarpeesta toisella kertaa.


Samaan aikaan Jouni videokuvasi tupaa huolellisesti. Aurinkokin nousi joskus kymmenen jälkeen ja tutkimukset piti keskeyttää valokuvausvimman vuoksi.

Puraisimme vähän välipaa, pakkasimme tavarat ja noin 13:30 lähdimme jatkamaan hiihtoa kohti Vieriharjun autiotupaa. Pakkanen oli n. -21 asteen tietämissä, joten talvista hiihtokeliä tuntui vielä riittävän. Hiihdimme ensin viereiselle poroaidalle ja aloitimme poroaidan vierestä nousun ylös Mantoselkään. Käpytikka näytti olevan ainoa lintu, joka oli liikkellä, se hakkaili puita ruokaa etsien. Nousun jälkeen on tietysti edessä lasku, joten laskimme poroaidan vierustaa alas Yli-Vieriaavan reunalle. Siinä on poroaidassa portti, jonka kautta pääsimme siirtymään poroaidan toiselle puolelle.
Suunta koilliseen ja hiihdimme jänkän puolella Vieriharjun reunaa. Lumi kantoin kohtuullisesti, täällä tosin Roni katsoi viisaammaksi siirtyä kävelemään suksien kannoille. Minä luonnollisesti toimin ladun avaajana, koska minulla ei ollut ahkiota perässäni. Hirvet olivat tallaneet lumeen runsaasti täällä jälkiä, välillä näkyi joku linnun tekemä kieppi ja oli ketutkin rakentaneet lumelle helminauhojaan.
Kiersimme Vieriharjun koillispään kautta ja siinä misse rinne putoaa jyrkästi suoraan Vierihaaraan poikkesimme pieneksi pätkäksi jäälle, kun olimme ensin tutkineet sen kantavan. Nousu rannalle ja loppuhiihto tuvalle. Taivas oli pilvessä ja aurinko oli vaipunut mailleen, joten loppumatkasta hiihtelimme taas otsalamppujen valossa, siirtyminen vei meiltä noin 3h aikaa.
Täälläkin oli kylmätupa odottamssa, ei täälläkään ollut muutamaan viikkoon kukaan kuitannut käyntiään. Tupa näytti "hengeltään" aivan erilaiselta kuin Manto-ojan tupa.
Laitoin taas nopeasti tuvan kaminaan tulen, söimme vähän että jaksaisimme kohta taas syödä.
Viritimme tulet myös saunan pesään, kannoimme vedet pataan ja jäimme odottelemaan saunan lämpenemistä. Kävin rikkomassa rannasta jäät, jotta sain sulana olevaan ojaan hyvän uintipaikan. Saunoimme pitkään ja hartaasti, välillä kävin "avanto" uinnilla ja taas saunomaan.
Päivälliseksi olimme tilanneet hirvipaistia, joten sitä pääsimme nauttimaan illalla noin klo 20:00.
Illan aikana pakkanen näytti lauhtuvan ja nukkumaan mennessä pakkasta oli enää n. -5 astetta.

23.11.
Nousin aamulla noin klo 07:00 keittelemään aamukahvia, sen jälkeen teimme aamupalan ja odottelimme päivän kirkastumista sen verran että pääsimme ottamaan valokuvia. Pakkasta oli aamulla noin -7 astetta.

Samalla pakkailimme varusteet lähtökuntoon ja noin klo 11:00 olimme valmiit jatkamaan matkaa kohti Naltiojokea.
Hiihtelimme Vieriharjun vierustaa poroaidalle. Teeriparvi oli ruokailemassa ennen poroaitaa, mutta jostain syystä ne halusivat meitä väistää. Siirryimme portista poroaidan länsipuolelle ja lähdimme seuraamaan sitä kohti Vieriaapaa. Etenimme Ronin kanssa vähän nopeammin kuin ahkion vetäjät, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin edessä olevan isohkon porotokan. Jäimme odottelemaan ja annoimme poroille aikaa siirtyä rauhassa pois reitiltämme. Tulimme Vierihaaralle ja nämä ilmeisen lämpimänä virtaavat vedet olivat pääosin sulana, mutta siltaa pitkin oli hyvä siirtyä toiselle rannalle.
Seuraavalle avosuolle tullessa avautui eteen hieno näkymä, kun Naltiotunturi nousi edessä näkyvän metsikön takaa upeasti kohti pilven alareunaa.

Ennen Naltiojoelle tuloa oli edessä vielä yksi poroaita, jossa olevasta portista siirryimme sen poikittaisen aidan toiselle puolen. Vähän ennen Naltiojokea käänsimme suunnan joen suuntaisesti lounaaseen ja avasimme uran Naltiojoen autiotuvalle. Siirtyminen oli vienyt aikaa noin 2,5h ja pääsimmekin perille vielä juuri ja juuri ennen pahempaa hämärtymistä.
Tupa lämpenemään ja nopeasti ottamaan muutamia valokuvia.
Sitten olikin edessä kahvit ja lättykestit ruokaa odotellessa. Tällä kertaa ruokana oli sitten naudanpaistia, hyvää oli sekin. Iltaa kohti ilma kirkastui ja illan pimeydessä oli hyvä käydä vielä kuulostelemassa luonnon hiljaisuutta ja katselemassa ja kuvailemassa tähtiä. Puhelimella tilasimme aamuksi Kemihaarasta ruokatarjoilun klo 09, joten edessä oli aikainen herätys.

24.11.
Aamulla herätys klo 05:00, aamupalan syönti, tavaroiden pakkaus ja noin 6:30 suksille. Pakkasta oli noin -10 astetta, joten keli oli upea, tosin ympärillä oli lähes täydellinen pimeys. Otsalamppujen valossa näki kuitenkin hyvin edetä.
Porot olivat polkeneet tuvan kohdalta vankan polun joen yli, joten pääsimme siitä hyvin toiselle rannalle. Sitten otin kompassiin suunnan kohti Ritavuotsoa. Toimin luonnollisesti ladun avaajana, kuu paistoi sen verran pilviharson takaa, että siitä sai oivallisen apuvälineen suunnan pitämiseksi. Ennen Ritavuotsoa tuli yksi poroaita hidasteeksi, nostin Ronin siitä yli ja siirryin itse toiselle puolen. Sitten porukalla nostimme ahkiot yli ja matka jatkui. Ritavuotsolla saavutimme tavoitteena olevan vanhan talvitiepohjan. Sen aukko erottui hyvin maastossa, vaikka ura olikin hyvin lumenpeitossa. Sitä pitkin hiihdimme Kemihaaran tienvarteen ja tietä pitkin parkkipaikalle. Noin 2h hiihdon jälkeen olimme autolla ja ehdimme vielä pakata tavarat autoon ja vaihtaa vähän kuivaa vaatetta päälle, ennenkuin siirryimme Kemihaaraan nauttimaan poronkäristyksestä.
Upea reissu kotimatkaa vaille valmiina.
Muutamaksi päiväksi oli arjen askareet unohtuneet jonnekin taka-alalle ja olimme saaneet nauttia upeasta talvivaelluksesta muutaman päivän.
Tässähän ei siis ole mitään järkeä, mutta suosittelen.

Täältä löytyy lisää reissukuvia

Talvi kutsuu

Pimeää ja märkää
Tänä aamuna +6 ja vettä sataa.
Sanonta taitaa kuulua että toiset tykkää tytöstä ja toiset tytön äitistä.
Monet pakenevat näitä syksyn pimeitä etelän lämpöön, mutta
minä lähden katsomaan missä se talvi viipyy.

Nyt viikonloppuna koepakkaaminen, koska edessä on pikainen reissu talveen.
Torstai aamuna olisi tarkoitus kääntää nokka kohti pohjoista, koukkaan Kuopiosta pari kaveria kyytiin ja tämän hetken ennusteen mukaan torstai iltana olemme Kemihaarassa.
Jossain tuon matkan varrella tulee talven raja vastaan.
Sääennuste lupailee torstai illalle Kemihaaraan lähelle - 20 asteen pakkasta ja lunta on ennakkotiedon mukaan ainakin 20 cm.   Hienoa!!!!!

Yöhiihtona menemme Manto-ojalle
Seuraavanan päivänä teemme tupa, kaappi ja siisteys tarkastuksen ja kirjaamme havainnot muistiin. Tarkoitus on valmistautua ensi kesän kämpänkunnostus talkoisiin.

Tarkastuksen jälkeen todennäköisesti matka jatkuu jollekin lähituvista seuraavaksi yöksi, hämärähiihtelyksi mennenee sekin väli. Tosin jos ilma on kirkas, niin pääsemme nauttimaan kuutamohiihdoista.

Lauantaina matka jatkuu kohti seuraavaa tupaa ja jos keli sen sallii, näkyvyyttä on riittävästi, ja miehissä virtaa, niin suoritamme Naltiotunturilta alueen ympäristöarvioinnin.

Sunnuntaina palaamme takaisin autolle ja lähdemme ajamaan kohti pimeää ja loskaista eteläsuomea.

Tuntuu upealta jo etukäteen päästä hetkeksi nauttimaan talvesta.

Käsivarren syysvaellus 17. - 23.8.2011

Pitää välillä lisäillä näitä aikaisempiakin reissuja uusia reissuja odotellessa.

Täällä koko reissun kuva-albumi: Käsivarsi elokuu 2011


17.8.2011
Aamulla starttasin kotoa noin 10:15 kohti Käsivartta. Aikaisemmin edellisellä viikolla olin katsellut varustelistojani ja pikkuhiljaa käynyt läpi varusteitani. Lopullisen pakkauksen tein aamulla, tavarat ja Roni autoon ja sitten nokka kohti pohjoista. Muutamien taukojen jälkeen saavuin Tornioon. Tornion Prisma on hyvä täydennyspaikka viime hetken täydennyksille ja tälläkin kertaa poikkesin vielä sinne mm. ostamaan kaasua. Matkan jatkuessa soitin Ropinpirtille ja sain varattua sieltä itselleni mökin yöpaikaksi. Noin 22:30 saavuin Ropinpirtille ja löysin ohjeiden mukaisesti mökin ovesta avaimen, joten pääsin majoittumaan.

18.8.
Koska Ropin pirtti avautuu aamulla vasta klo 09:00, niin en pitänyt aamusta kiirettä. Heräsin noin klo 07:00, ilma oli lämmin mutta kostea. Pieni sade tuntui vielä jatkuvan. Kävin Ronin kanssa pienellä aamukävelyllä, tein aamupalan ja tein lopullisen varusteiden pakkauksen, samalla karsin vielä vähän tavaroitani vähemmäksi. Ropin pirtin avautuessa menin sinne munkkikahville ja maksamaan yöpaikasta.

Kahvin jälkeen lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä. Koko matkan oli tiellä autojen alle kuolleita sopuleita, olihan juuri parhaillaan käynnissä kohtuullisen vilkas sopulien vaellus. Poikkesin vielä Kilpishallissa ja noin 10:30 nostin rinkan pykälään, kiinnitin Ronin vyöhöni ja lähdimme nousemaan kohti Tsaikkaljärveä.
Noin puolessa tunnissa saavutimme Tsaikkaljärven ja jatkoimme siitä matkaa Kalottireittiä seuraillen järven lähimaastossa itäänpäin kulkien.
Järven läheisyydessä tuli yksi vaeltaja koiran kanssa vastaan, hän oli lähtenyt edellisenä päivänä liikkeelle, mutta oli todennut Terbmiksen laaksossa, että avolaavu ei oikein sovellu tuuliseen tunturiin majoitteeksi ja oli päättänyt palata takaisin hakemaan telttaa. Hänellä oli myös koira mukana ja hän aikoi jatkaa Terbmikseltä pohjoiseen Poroenolle ja jotain reittiä sieltä Valtijokilaaksoon. Koiralla oli hienosti laukut selässä ja kaikki koiran muonat oli kuulemma niihin pakattuna.

Noin puolituntia Tsaikkaljärvelle tulon jälkeen olin järven itäpäässä ja pidin ensimmäisen tauon. Pudotin rinkan alas ja istahdin kivelle kiikaroimaan ympäristöä. Ilma oli edelleenkin vielä sumuinen ja esim Saanatunturi oli pääosin pilven peitossa. Saarijärven suunnasta näytti olevan tulossa muutaman ihmisen ryhmä ja lisäksi näytti että edellä oli myös pari kulkijaa menossa Saarijärvelle päin. Siltaa pitkin ylitin Terbmiksen laaksosta Tsaikkaljärveen laskevan joen ja aloitin nousun tunturiin. Jonkin matkaa noustuani pysähdyin puron varteen pienelle tauolle ja samalla täytin juomavesipulloni. Pieni porotokka liikkui ympäristössä ja porot olivat ainakin yhtäpaljon kiinnostuneita koirasta kuin koira niistä.
Tauon jälkeen matka jatkui edelleen nousulla Massetvarrin länsirinteelle. Ylemmäs noustuani alkoi maisemakin jo hieman avautumaan ja parin tunnin vaelluksen jälkeen oli jossain Massetjavren eteläpuolen rinteillä ja pysähdyin kuvaustauolle. Samalla näin että perässäpäin oli pari vaeltajaa tulossa myös takaani. Pienen tauon jälkeen matka jatkui ja kohta edessä näkyikin kolme vastaantulevaa vaeltajaa tauolla. Kävelin heidän luokseen ja vanhin naisista oli todella innostunut Ronista. Hänellä oli kuulemma ollut samanlainen iso uros saksanpaimenkoira Lex nimeltään joskus vuosia sitten. Nuorin vaeltaja oli tämän vanhemman rouvan lapsen lapsi. Keskustelumme aikana takaa tulevat vaeltajat ohittivat meidät.

Keskustelun jälkeen matka jatkui, jo tässä vaiheessa tuntui varsinkin nousujen aikana, että jaloissa ei ole tarpeeksi voimaa. Nyt sen huomaa, että koko kesän olin liikkunut todella laiskasti ja kunto oli sen mukainen. Muutaman lepotauon jälkeen pidin pienen leivän puraisu tauon. Hetken patikoituani sain kiikarilla silmiini Saarijärven tuvan, joka oli sillä hetkellä noin kolmen kilometrin päässä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut ja takana Saanakin oli tullut jo kokonaan näkyviin. Välillä reitillä oli melko pahoja rakkapaikkoja ja yksi pätkä oli hyvää pitkospuureittiäkin.
Loppumatkasta oikea jalkani alkoi varoittelemaan mahdollisen rampin vaarasta ja tulinkin loppumatkan sitten erityisen varovaisesti. Jonkin verran ennen klo 16:00 saavuin Saarijärven tuvalle. Samoihin aikoihin tuvalle tuli myös yksi vanhempi pariskunta, jotka katselivat itselleen teltan paikkaa. Muutoinkin tuvalla oli varsin vilkasta.
Tuvalla oli minut ohittanut ulkomaalainen pariskunta sekä Kilpisjärvelle päin menossa oleva yksi Ylöjärvinen pariskunta sekä yksi viiden hengen seurue labradorin noutajan kera. He päättivät laittaa teltat pystyyn ja siirtyivät Saarijärven laskujoen pohjoispuolelle Heidän teltan paikan läheltään vanhempi pariskuntakin löysi itselleen sopivan teltan paikan.Ylöjärvinen pariskunta laittoi itselleen syömistä ja samalla he pohtivat mahdollisuutta jatkaa vielä matkaa kohti Kilpisjärveä. Ruokatauon jälkeen he päättivätkin jatkaa vielä jonkin matkaa lähemmäs kylää. Ulkomaalainen pariskunta piti ruokataukoa varaustuvan ja autiotuvan välisessä eteistilassa ja hekin lähtivät jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjohkaa.

Tein itselleni ensin vähän kevyttä syötävää ja levähtelin ensimmäisen päivän rasituksista. Vähän myöhemmin aloin valmistamaan päivällistä. Leikkelin jäisestä fileestä itselle paistettavia lihasiivuja, jotka paistoin pannulla. Lihat nautin yhdessä muusin kanssa ja päälle keitin hyvät kahvit. Samoihin aikoihin tuvalle tuli Kuonjarista päin kolme saksalaista miesvaeltajaa ja päästinkin heidät kokkailemaan ja siirryin kahville ulos. Ilmakin oli jo hienosti kirkastunut. Katselin ja nautin ympärillä avautuvasta rauhallisesta tunturimaisemasta. Saksan pojat olivat reippaita ja he kävivät pesulla Saarijärven raikkaassa vedessä ennen oman ruuan valmistamista.

Myöhemmin illalla noin 20:00 maissa kiertelin tuvan ympäristössä ja kuvailin ympäristöä ja sieltä löytyviä mielenkiintoisa yksityiskohtia. Tuuli oli kohtuullisen voimakas, mutta se ei liikaa häirinnyt. Kilpisjärveltä päin tuli vielä yksi nuoripari, jotka pitivät pikaisen tauon tuvalla ja jatkoivat matkaa kohti Kuonjaria. Heillä tuntui olevan kiire Jogakselle, sinne oli kuulemma sovittu sunnuntaiksi helikopterikyyti takaisin Kilpikselle.
Vietimme saksalaisten kanssa neljästään tuvassa rauhallisen yön.

19.8.
Heräsin aamulla tosi aikaisen ennen aurigonnousua, jotta saisin kuvailtua auringon nousun mukanaan tuomia värejä. Ensimmäisen kerran kävin arvioimassa tilannetta n. 4:30 ja 5:30 aurinko paistoikin jo vaakaan tuntureiden takaa. Noin 6:00 aikoihin aloitin aamupalan tekemisen. Tällä kertaa päivä näytti alkavan aurinkoisena. Saksalaiset nousivat ylös samantien myös aamupalalle. He nauttivat ns. kylmän aamiaisen, jotain leipää ja jotain leivän päälle. Sen jälkeen he pakkasivat rinkkansa ja lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Kilpisjärveä.

Aamupalan jälkeen pakkasin tavarani ja noin klo 08:00 lähdin jatkamaan matkaa. Ylitin Saarijärven laskujoen siltaa pitkin ja käänsin suunnan kohti luodetta ja Norjan rajaa. Patikoin Deamàdan eteläpuolelta pikkuhiljaa nousten tunturin rinteelle, noin 8:30 saavuin poroaidalle, jonka ohitin alittamalla. Valtakunnan rajan olin ylittänyt hieman tätä aikaisemmin. Kuljettava maasto oli hieman risukkoista, mutta hyvää kuljettavaa. Poroaidan alituksen jälkeen käänsin suuntaa lähes pohjoiseen ja jatkoin nousua tunturiin. Pian risukot loppuivat ja maasto muuttui tunturinummeksi, jossa oli kohtuulliesti kivikoita. Kulkureitti meni Deamádan huipun ja sen lounaispuolella olevan matalamman huipun välistä.
Mitä enemmän nousin, niin sitä enemmän maasto aukeni eteeni ja kohta olikin edessäni hieno tunturilaakso. Istahdin kivelle kiikaroimaan maisemaa.
Sádgejavren itäpuolella olevaan Aldajohkan mutkaan oli kartassa merkitty ylityspaikka ja katselin sitä kiikarilla. Näytti että jokiuoma oli varsin kuiva ja joen ylittäminen ei näyttäisi tuottavan vaikeutta. Maasto jatkui miellyttävänä nummimaisena ja lisäksi sain edetä loivasti laskien alamäkeen. Aldojohkassa oleva putous, jolla olin poikennut jo kevätvaelluksella näkyi hyvin kiikarilla. Noin 9:30 saavuin joen mutkan seutuville ja aloin katsella sopivaa ylityspaikkaa. Vinottain joen vartta nousten löytyi hyvin reitti joen yli oikeastaan kuivin jaloin. Nousin joen vastarannan törmän ylös ja katselin sopivan taukopaikan.

Maassa näkyi jo vähän alkavan maaruskan merkkejä, varvikko oli osittain kirkkaan punaista. Tauon jälkeen jatkoin todella miellyttävässä vaellusmaastossa jokivartta kohti pohjoista. Itäpuolelta jokeen liittyi useita Duolljehuhputin ja Aldovárrin välistä ulevan joen haaroja. Nämäkin jokiuomat kulkivat varsin jyrkkäreunaisena tunturimaastossa, joten helpompi kulkureitti löytyy täältä joen länsipuolelta. Vähän ennen 11:00 saavuin putoukselle ja katselin putouksen yläpuolelta sopivan taukopaikan aivan joen rannalta.
Pudotin rinkan alas ja lähdin katselemaan putousta tarkemmin. Näin vähän vedenkin aikana putous on varsin komea ja nyt lisäksi voimakas etelätuuli heitteli putouksen vesiä ylävirran suuntaan. Kosken kuvaamisen ja katselun jälkeen siirryin taukopaikalle kahvin keittelyyn. Ilma oli todella hieno ja samalla sai nauttia virtaavan veden vaihtelevista äänistä.

Puolen päivän maissa jatkoin matkaa jokivartta. Sopivan ylityspaikan tullessa siirryin takaisin joen itäpuolelle. Edelleenkin maasto oli todella miellyttävää vaellusmaastoa. Aldovárrin länsipuolelle päästyäni alkoi edessä näkyä Nigosjávret. Kuljin Aldovárrin länsirinteellä olevan kivirakan alapuolelta. Samaisen kivirakan kohdalla olin kevät vaelluksella ollut vähän vaikeuksissa ja silloin jouduinkin laskemaan ahkiota alemmaksi kävelemällä. Aldovárrin ja Aldorássan välistä tulevat laskujoet olivat lähes kuivia ja niiden kohdalla olevassa tunturilaakson ”laajentumassa” oli pieni porotokka ruokailemassa. Porotokka väisti meitä, samoilta seuduilta alkoi erottumaan Aldorássan länsipuolelta tulevan tunturipuron hienot putoukset.
Otinkin suunnan putouksia kohden ja samalla maastokin alkoi muuttua karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Kello oli siinä vaiheessa hieman yli 13:00 ja sää oli edelleenkin upean aurinkoinen. Patikoin putouksille, jotka sijaitsivat yhtenäisen kivirakan ”alareunalla”. Saavuimme putouksille n. 13:30 ja katselin putouksien yläpäästä sopivan taukopaikan, johon laskin rinkkani alas. Kiertelin putouksilla kuvailemassa ja sen jälkeen keittelin kahvit ja pidin kunnollisen lounastauon.
Tauon aikana huomasin että etelätaivaalle alkoi kertyä säänmuutoksesta kertovia pilvimuodostelmia.

Noin 15:30 lähdin jatkamaan matkaa, tähän mennessä taivas oli ehtinyt mennä kokonaan pilveen, mutta vielä ei satanut. Tästä alkoikin sitten toisenlainen kulkeminen, edessä oli yhtenäinen kivirakka jota riitti niin pitkästi kuin reittiä eteenpäin näkyi. Aldorássan länsipuolella kartassa näkyvät pienet lampareet olivat vaelluksen aikaan aivan kuivana. Noin 16:30 oli matka edennyt Gieddejávren länsipuolelle tuntureiden väliseen satulaan niin, että baju Gáhkojávri tuli näkyviin. Jatkoin kivirakassa kulkua alaspäin rinnettä ja käänsin suunnan kohti Gieddejávrea. Gieddejávresta laskeva laskujoki kulki jossain kivirakan alapuolella, veden ääni kuului, mutta sitä ei missään näkynyt. 18:30 seutuvilla saavuin Gieddejavren rantakiville. Järven eteläpuolella olevalla tunturin pohjoisrinteellä näkyi vielä vähän lumilaikkuja.
Järveltä jatkoin vielä tämän päivän viimeiseen nousuun Gieddeoaivi bajitin itäpuolella olevaan tunturin satulaan. Sää oli pysynyt vieläkin kuivana, vaikka sateen alkaminen näytti hyvin todennäköiseltä. Viimeinen nousu olikin helppo ja parinkymmenen minuutin kiveltä kivelle hyppimisen jälkeen tuli Njárgajávri näkyviin ja pääsin aloittamaan laskeutumisen kohti Lossuhyttaa. Kivikkoa riitti melkein tuvalle asti. Vähän ennen tuvalle tuloa näin tuvalta lähtevän kaksi ihmistä, jotka kävivät etsimässä rajalla olevasta poroaidasta sopivaa kulkuaukkoa. Noin klo 20:00 saavuin tuvalle, vesisade alkoi joitakin satoja metrejä ennenkuin saavuin tuvalle, joten siltäkin osin oli onni myöten. Reitin katsojat olivat juuri nostamassa rinkkoja selkäänsä ja he aikoivat jatkaa matkaa suomen puolen Lossun tuvalle. Vietin rauhallista iltaa tuvassa, jossain vaiheessa katselin Ronin tassuja ja huomasin että anturoihin oli tullut pieniä haavoja ja voitelin tassut valkovaseliinilla anturoiden pehmittämiseksi.

20.8.
Aamu aukeni sumuisena, en pitänyt erityistä kiirettä aamulla ja lähdinkin rajalle ja suomen puolella olevaa Lossun tupaa kohti vasta n. 10:30. Patikointi tuvalle vei aikaa noin tunnin. Tullessani tuvalle, siellä oli vain eilen illalla tapaamani pariskunta, jotka olivat valmistautumassa liikkeelle lähtöön. Lisäksi tuvalla oli kolmen biologin varusteet. Tuvalla ollessani yksi biologeista poikkesikin tuvalla, mutta kun kaksi muuta ei ollut vielä paikalla, niin hänkin lähti jatkamaan vielä pyydyksilleen. Pidin kunnollisen tauon ja tauon aikana biologit palasivat tuvalle, he olivat Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka olivat suorittamassa opintojaan täällä tunturissa. He suorittivat kasvien tunnistamisia ja lisäksi he keräsivät vaeltajilta tietoa heidän toimintatavoistaan vaelluksen aikana.

Noin 13:30 lähdin taas jatkamaan matkaa, ilma oli pysynyt hyvin sumuisena, kuljin oikeastaan kostean pilven sisällä. Jonkin matkaa patikoituani sain näkyviini tuvalta aikaisemmin lähteen pariskunnan ja jossain kohti olin valinnut lähempänä jokea kulkevan reitin ja ohitin heidät. Täälläkin joki oli varsin vähä vetinen.

Vähän ennen klo 16:00 olin saavuttanut Urtaslaakson mutkan ja kulkusuunta muuttui kohti kaakkoa. Pilviverhon alareuna nousi välillä vähän korkeammalle ja taas se laskeutui alas. Samoin välillä sateli vähän vettä. Govddoskaisin rinteiltä tuli tämän tästä tunturipuroja, joita piti ylitellä.
Urtaslaakson pohjalle on vaeltajat saaneet kulutettua jo melko vahvat polut kuljettavaksi. Noin klo 17:00 saavuin Urtashotellille. Vaikutti siltä että tupa oli tyhjä ja koska olin saanut kostutettua vaatteeni ja varsinkin kenkäni varsin märäksi päätin mennä sisään. Avatessani tuvan sisäoven, niin siellä olikin kaksi miestä päiväunilla. Lupasin heidän jatkaa päiväuniaan ja jäin itse kuivattelemaan varusteita eteisen puolelle. Levittelin varusteeni kerrossängyn päälle ja kävin vähän valokuvailemassa ympäristöä. Jossain välissä miehet (isä 70v ja poika ehkäpä ikäiseni) nousi ylös jossain vaiheessa jolloin pääsimme vaihtamaan ajatuksia. He olivat tulleet norjan puolelta Lossun kautta ja heidän tavoitteenaan oli yrittää nousua Govddosgaisin huipulle. Edellisenä päivänä he olivat tulleet noin kilometrin päähän tuvasta ja olivat majoittuneet pieneen telttaan. Tänään poika oli käynyt tiedustelemassa tuvan kuntoa ja sen jälkeen he olivat siirtyneet tupaan kuivattelemaan varusteitaan. Nyt he lähtivät vielä tiedustelmaan mahdollista nousureittiä Govdosgaisin ja Bihcosnjunnin välisestä satulasta. Sillä aikaa valmistelin itselle päivällisen. Kun he palasivat, niin he kertoivat että he ehkä olivat käyneet jossain Bihcosnjunnin korkeimmista huipuista, mutta koska näkyvyys oli huono, niin tarkemmin he eivät tienneet omaa sijaintiaan. Keskustelimme vielä illasta pitkään, sen jälkeen siirryin taas eteisen puolelle viettämään iltaa ja illan kunniaksi paistoin vielä itselle lättyjä.

21.8.
Aamusta sää oli vielä pilvinen, mutta jo selvästi parempaan päin menossa. Nousin aamulla ylös, laittelin aamupalan ja noin klo 09:00 lähdin jatkamaan matkaa. Kuljin polku-uria pitkin Riimmajávren ja Luohtojávren pohjoispuolta ja polkua seuraten. Paikoitellen polku kulki rakka-alueiden läpi ja paikoitellen polku kulki miellyttävässä kulkumaastossa.Vuomakasjärven jälkeen jossain vaiheessa polkua seuraillen saavuin Urttasjohkán rannalle, joka virtasi voimakkaana kohti Vuomakasjärveä. Jokivarresta polku kääntyi kohti Bihcosjohkaa ja nimismiehen majaa. Majalle saavuin vähän ennen klo 11 ja katselin ja kuvailin rakennuksia hetken aikaa.

Sen jälkeen aloin katsella joen ylityspaikkaa, ensin nousin hieman jokivartta ylöspäin, mutta totesin sieltä joen ylittämisen mahdottomaksi ja palasin takaisin tupien kohdalle, johon kartassakin on merkitty kahlaamo. Joen ylittäminen sujuikin varsin vaivattomasti, menin itse edellä ja Roni seurasi valitsemaani reittiä perässä.
Noin 11:15 lähdin vastarannalta jatkamaan nousua kohti Pitsusköngästä. Noin puolentunnin patikoinnin jälkeen saavuinkin könkäälle. Pudotin rinkan alas ja katselin vähän ympärilleni ja päätin laskeutua alas jokiuomaan ottamaan putouksesta kuvia alhaalta päin. Menimme kivikoiden välistä varovaisesti laskeutuen Ronin kanssa alas jokivarteen. Joki kulkee putouksen jälkeen varsin jyrkkäreunaisessa uomassa, muuta alaslaskeutumisreittikin sieltä löytyi. Noustuani takaisin ylös putouksen ”niskalle” virittelin keittimen ja keittelin itselle hyvät päiväkahvit.
Koko aamuna enkä tässäkään vaiheessa nähnyt muita kulkijoita.

Tauon jälkeen pakkailin varusteet ja lähdin jatkamaan matkaa n. 12:30 suoraan itään Vuopmegasóaivin huipun eteläpuolelta . Maasto oli varsin miellyttävää nummimaista maastoa, joten siinä oli mukava kulkea. Patikoin ensin Vuopmegasovárrin pohjoispäässä olevalle jyrkänteelle ja katselin siitä kiikarilla sopivaa jatkoreittiä. Päätin laskeutua alas Nássagobejávrren (713,6) eteläpuolella olevalle laskujoen suulle, josta näytti pääsevän kiviä pitkin joen yli. Siitä olikin hyvä mennä ja jatkoin siitä kohti järven itäpuolella olevaa toista järveä kohti.

Istuskelin pieneksi hetkeksi järvien välisen laskupuron varteen katselemaan maisemia Meekon suuntaan, josta pilkisti vielä alempana oleva kolmas Nássagobejávri. Ohitin tämän edessäolevan järven vielä sen järven eteläpuolelta ja aloitin talvelta tutun nousun tunturiin ja kohti Toskaljärveä.

Noin 14:45 pudotin rinkan selästä ja jäin nauttimaan lämpimästä aurinkoisesta säästä tunturin rinteelle. Katselin kiikarilla avaria maisemia, mutta kiikarillakaan en nähnyt koko laajalla tunturialueella ketään muita kulkijoita. Noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti Toskalpuron latvoja. Pitkästä kuivasta jaksosta johtuen puron latvaosat olivat kuivana tai paikoitellen oli vain syviä vesilampareita odottelemassa tulevia sateita.

Tunturiselänteen ylittämisen jälkeen edessä oli laskuosuus miellyttävässä maastossa. Aikani kuljettua alkoi Toskaljärvikin jo tulla tunturin rinteen takaa näkyviin ja sitä myöten kulkusuuntakin muuttui pikkuhiljaa kohti etelää. Olin päättänyt mennä Toskaljärven länsipuolelta. Vähän klo 16:00 jälkeen saavuin Toskaljärven pohjoisreunalle, sääkin oli alkanut muuttumaan pilvisemmäksi ja näytti että kohta voisi olla sadetta tulossa.

Järven rantaa seuraili polku, jota itsekin seurailin. Paikoitellen tunturin rinne putosi varsin jyrkkänä järven rantaan ja niillä paikoin ranta oli varsin kivikkoinen.
Välillä näkyi vanhoja leiripaikkoja ja ihmisten jättämiä tölkkejä yms. roinaa. Noin klo 18:00 seutuvilla oli järvi ohitettu ja aloitin laskeutumisen kohti Porojärven laaksoa. Ilma oli jo varsin kostea, mutta vettä ei vielä kuitenkaan satanut. Jonkin matkaa laskeuduttuani aloin katselemaan sopivaa Toskaljoen ylityspaikkaa, joki virtasi varsin voimakkaana, mutta hetken katseltuani löysin sopivan ylityspaikan.

Kun Porojärven laakso alkoi kunnolla avautua eteeni, aloin kiikarilla katselemaan mahdollisia ylityspaikkoja päästäkseni Jogasjärven tuvalle.
Olin päättänyt etsiä ylityspaikan Jogasjärven tuvan itäpuolelta. Kaukaa katsottuna näytti että ensimmäinen vaihtoehto voisi olla Jogasjärven itäpäässä olevan pitkänsaaren länsipäästä ja suuntasinkin ensin sinne. Taas oli edessäni paikoitellen pitkähkökä kivikkorakkoja ja toisinpaikoin varsin tiheitä koivikoita.

Tulin saaren länsipäähän, laitoin Ronin hetkeksi kiinni, pudotin rinkan alas ja lähdin tiedusteluretkelle. Hyppelin kiveltä kivelle ja pääsinkin kohtuullisen pitkälle. Lopulta edessä oli voimakas virtapaikka, jossa veden syvyys oli mielestäni aivan liikaa kahlaukseen, joten palasin takaisin. Otin rinkan kantoon ja Ronin irti ja lähdin kiertämään kosken sivussa olevan lahden poukaman takaa saaren itäpäähän. Kiertämisen jälkeen laitoin taas Ronin kiinni ja rinkan alas ja lähdin tutkimaan ylitysvaihtoehtoja. Katselin ensin alimman kosken yläpuolelta, mutta sielläkin ylittäminen vaikutti vaikealta. Seuraavaksi menin aivan kosken alapäähän, pääsin helposti ensimmäiseen saareen, tiheän koivikon läpi menin seuraavaan saarten väliseen koskeen ja senkin ylitys onnistui kohtalaisen helposti, joten palasin takaisin hakemaan varusteita.

Rinkka selässä kuljin edellä ja komensin Ronin kulkemaan perässä. Ensimmäisen kosken ylitys sujui mallikkaasti lähes kuivin jaloin. Risukkoisen saaren läpi menin samaa reittiä, kuin mistä äsken olin palannut ja saavuin saarten väliselle koskelle. Ylityspaikka oli muuten erinomainen, vain yksi vähän vaikeampi kohta oli ylitettäväksi. Sauvoja apuna käyttäen kuitenkin pääsin helpohkosti harppaamaan voimakkaasti kivien välistä virtaavan veden yli. Roni tuli kuitenkin hätäisesti perässä ja luiskahtikin tähän voimakkaaseen virtaan. Se jäi uimaan kiven vierelle, mutta ei itse päässyt sieltä pois. Autoinkin sen valjaista vetäen kivelle. Kiertelimme tämänkin risukkoisen saaren toiselle puolelle ja lähdin seuraavaan ylitykseen, siinä oli lopuksi matala kahlausosuus ennen toista rantaa. Näin olimme selvinneet suurimpaan saareen, otin sieltä suunnan kohti vastarantaa ja viimeinen ylitys olikin oikeastaan kuivan uoman ylittämistä kiviä pitkin.
Lähdin suuntaamaan kulkua kohti Jogaksen kämppää ja n. 100 m ennen kämppää sumuinen keli muuttuikin vesisateeksi. Horsman kukat värittivät hienosti tuvan ympäristön ja siirryinkin n. klo 20:00 sateelta suojaan, oikeastaan kastumatta, nauttimaan Jogastuvan rauhasta. Koska ilma oli kohtuullisen lämmin, niin en viritellyt takkaan tulta vaan levittelin varusteet vain tupaan kuivumaan ja aloin valmistamaan tukevaa illallista. Illan sain vietellä rauhassa ja noin 23:00 tietämillä siirryin nukkumatin seuraksi.

22.8.
Rauhallisen yön jälkeen pakkailin tavarani ja valmisteli lähtöä kohti Terbmistä. Pari päivää aikaisemmin olin kastellut kenkäni hyvin ja sen ansiosta jaloissani oli kohtuullisesti hietymiä ja mietin jalkoihin sopivia kenkiä, märät vaelluskengät vai kevyet vaellustossut.
Ilma oli hieman sumuinen, mutta ei kuitenkaan vielä satanut vettä. Lähdin tuvalta kohti Porovaaraa ja sen reunaa lähdin kiertämään lännen kautta ympäri samalla nousten rinteelle. Kiersin läntisen huipun ympäri ja noin tunnin vaelluksen jälkeen totesin, että on pakko pysähtyä paikkaamaan jalkoja ja vaihtamaan vaelluskengät jalkaan. Tauon aikana näin, että Saivaaran suunnasta oli yksinäinen miesvaeltaja tulossa kohti Jogasjärven tupaa. Patikoin Oddajávren rantaan ja kiersin järven itäpuolelta. Sitten suuntasin Japmajärven ja Harrijärven väliselle kannakselle, jolle tulin noin puolenpäivän maissa.

Välillä tuulen mukana tuli vettä ja taas välillä tuuli kuivatteli vaatteita. Kannasta pitkin oli hyvä kulkea, siinä kulki jonkinlainen polkukin. Kannaksen läpi kulkevan tunturipuron yli oli helppo mennä. Kannaksen ylittämisen jälkeen käänsin suunnan Harrijärven sivustaa pitkin kiertäen Juovvavaaran itäpuolta. Nousin Juovvagielaksen ja Harroaivin väliseen satulaan. Siellä välissä näytti kulkevan myös Raittijärvisten mönkijäura. Paikoitellen maasto oli täällä välissä melko risukkoista ja tunturipurokin kulki siellä välissä. Pikkuhiljaa maisema alkoi avautumaan ja mönkijäuraa oli helppo kävellä.
Huomaamattani kaarsin mönkijäuran mukaan ja jonkin ajan kuluttua näin edessäni vesistöjä. Tutkin huonosti karttaa ja ennenkaikkea en käyttänyt kompassia ja tein väärän johtopäätöksen. Koska edessä oleva vesistö näytti olevan suoalueen keskellä, niin ajattelin sen olevan vaikeasti ylitettävissä ja lisäksi ajattelin vesistön olevan Rommaenossa. Lieneekö reitinvalintaan vaikuttanut se, että mönkijäuraa oli todella helppo kulkea, jokatapauksessa jatkoin mönkijäuraa ja tällä kertaa noin 90 astetta väärään suuntaan eli etenin melkein pohjoista kohti.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että maisema ei oikein vastaa sitä, mitä sen pitäisi olla ja hetken karttaa ja kompassia tutkittuani totesin että etenen väärään suuntaan.
Paikansin itseni kartalle ja aloin etsiä sopivaa reittiä Kaitsajoen länsipuolelle. Olin edennyt laaksossa lähelle Gaicoaivia. Kuljin jokivarteen ja löysin koivikosta sopivan joen ylityspaikan. Sitten otin suunan etelään jokivartta pitkin. Etenin reippaaseen tahtiin ja jossain vaiheessa ajattelin, että alan katsella sopivaa paikkaa leiriytymiseen. Gohpevarrin itäreunan ohitettuani käänsin suuntaa Härkäkuoppaa kohti ja sopivan leiritymispaikan tullessa pysähdyin pystyttämään telttaa. Jalkani oli hietymistä johtuen melko huonossa kunnossa, valmistin iltaruuan ja yritin teltassa kuivatella kosteita vaatteitani ja tuulettelin jalkojani. Yöpyminen sinänsä teltassa sujui ihan mukavasti.

23.8.
Aamulla tein aamupalan ja paikkailin jalkani kohtuullisen hyvin. Päivän tavoitteena oli yrittää ehtiä Kilpikselle siihen aikaan, että ehtisin vielä soittamaan Ropinpirtille mökistä ja saunasta.

Ilma oli hieman parantunut eilisestä. Lähdin liikkeelle joskus yhdeksän seutuvilla ja yritin edetä melko reippaasti. Välillä jouduin kulkemaan kohtuullisissa kivirakoissa ja paikoitellen koivikossa. Noin kymmenen aikoihin tavoitin Kutturakurun alapuolelta Terbmikselle päin menevän polun ja jatkoin kulkemista polkua pitkin. Jollanbaktin tietämissä kahlasin joen yli, mutta ylitys oli helppo. Joku oli tuonut, ties mistä, pari puuta jokiuoman ylityspaikkaan. Noin yhdentoista aikoihin pääsin kiertämään jo JollanMallan ympäri ja puolenpäivän aikoihin saavuin Terbmiksen tuvalle. Tuvalta oli yksi pariskunta juuri lähdössä liikkeelle kohti Kilpistä ja siellä ollessani tuvalla poikkesi yksi pariskunta, joka oli telttailemassa tuvalta hieman Kilpikselle päin. Tein hyvän lounaan ja otin lounaan jälkeen kunnolliset päiväunet keräten voimia viimeiseen rutistukseen.

Noin klo 14:30 lähdin kohti Kilpisjärveä, yritin edetä mahdollisimman reippaasti (sen minkä jaloillani pystyin). Osittain etenin polkua pitkin ja osittain mönkijäuraa pitkin. Lähestyessäni Tsaikkaljärveä noin klo 18:00 seutuvilla, niin laitoin puhelimeni päälle ja siihen alkoi tulla tekstiviestejä.



Viesteistä selvisi, että isäni oli sairastunut ja oli huonossa kunnossa sairaalassa. Soitin Ropinpirtille, varasin mökin ja saunan. Kerroin yrittäväni ehtiä paikalle noin klo 20:00 mennessä, joka olisi heidän sulkemisaikansa.
”Lävistin” poroaidan ”siltaportista” ja suuntasin Tsaikkaljärven päähän, sitten vielä loppukiri järven rantaa ja loppulasku parkkipaikalle. Tulin autolle joskus 18:45, laitoin varusteet nopeasti autoon, kävin pikaisesti Kilpishallissa ostoksilla ja suuntasin kohti Ropinpirttiä. Muutaman minuutin myöhästyin aikataulustani, mutta siellä odoteltiin minua. Join munkkikahvit, maksoin mökin ja saunan ja siirryin nauttimaan saunan ihanuudesta ja aloitin toipumisen reissun vaivoista.

24.8.
Hyvin levätyn yön jälkeen suunta kohti etelää, välillä tietysti kävin tapaamassa isääni, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa toipumaan päin.