Aina löytyy joku syy lähteä lappiin
Syksyllä 2023 vaellus/talkoo kavereiden kanssa huomasimme että nyt elokuun lopussa tulee 10 vuotta kuluneeksi kun hoidimme yhdessä Manto-ojan autiotuvan kuntoon. Päätimme samalla että on syytä käydä porukalla tekemässä kohteessa takuutarkastus. Kokoontumisesta informoitiin kaikkia talkoisiin osallistuneita ja myös metsähallituksen ko. alueesta nykyisin vastuussa oleville henkilöille.
Tästä alkoi reissuni suunnittelu, kun ajattelin että yritän tehdä jonkinlaisen vaelluksen ennen tuota kokoontumista. Vaellukselle olin ottamassa mukaan nuoremman, Isku koirani. Iskulle ensimmäinen kesäajan vaellus. Aloituspäiväksi ajattelin kokoontumista edeltävää lauantaita ja luonnollisestikin aloituspaikkana Kemihaara.
Retkeilyvarusteet pakkailin ennakkoon pikkuhiljaa lähtökuntoon, kuivailin vähän ruokia ja pääosan muistakin ruuista hankin jo etukäteen, taas tapani mukaan osan eväistä pakastin niin saan vietyä ne jäisenä maastoon. Lähtö kohti pohjoista perjantaina 23.8., välillä autossa yötä ja lauantaina ajo yhteen suomen syrjäisimmistä paikoista, Kemihaaraan. Aikanaan kun Peltoniemet siellä asuivat, niin muistaakseni lähimpään naapuriin oli matkaa 50km ja kauppaan ja muihinkin palveluihin 108km.
24.8.
Vaikka yritin olla ajoissa liikkeellä niin siltikin saapuminen Kemihaaraan venähti yllätävän myöhäiseen, noin 15:30 oli rinkka minun selässä, laukut Iskun selässä ja ylitimme Kemijoen latvavedet siltaa pitkin ja suuntasimme Keskihaaran itäpuolta menevää polkua pitkin kohti erämaata.
Keskiharjun kohdalla pidin ensimmäisen tauon ja siitä polkua pitkin kohti pohjoista, tavoitteena tälle illalle Peskihaaran autiotupa. Matkan varrella sateli välillä jonkin verran vettä ja nakkasinkin sadeviitan itseni ja rinkan päälle. Tein vähän tyhmän reittivalinnan lopuksi, olisi pitänyt ymmärtää että ei se suotta polku kierrä kankaita pitkin. Lähdin oikaisemaan kohti Peskihaaraa ja paikoin tarvoin melko pehmeässä suossa tai muuten haastavassa maastossa. Kello olikin jo hieman yli kahdeksan illalla kun saavuin kämpän pihalle. Tyhjä kämppä, hetken aikaa hiljaisuuden kuuntelemista, kamppeet sisälle ja molemmille vähän murkinaa syötäväksi. Kelit oli sen verran lämpöiset että ei tarvinnut edes miettiä tulien virittämistä kaminaan, iltapuhteiden jälkeen yöunille.Muutaman kerran piti käydä palautekeskustelua Iskun kanssa, kun Iskun mielestä laveri oli tarkoitettu myös sen nukkumapaikaksi ja minun mielestäni koiran paikka on autiotuvan lattialla. Pääsimme yhteisymmärykseen sen jälkeen kun Isku oli kanssani samaa mieltä.
25.8.
Rauhallinen aamu, hieman aamusta sumua mutta poutaa. Lähdin liikkeelle noin puoli kymmenen seutuvilla. Nyt suunta pois poluilta, Peskihaaran kämpältä luoteeseen, löytyi helposti kahlauspaikka Liittohaaran yli ja suunta kohti Nummerusvaaraa, sen korkeimman kohdan itä- ja pohjoispuolelle. Paikoin maasto oli soista ja paikoin mukavan oloista korpimaisemaa ja välillä todella mukavaa kulkumaastoa.
Pidin melko tiheästi taukoja, kun löytyi sopivia paikkoja, itseltä rinkka alas ja Iskulta myös reput pois. Ja kun olin tässä vaiheessa liikkeellä kumisaappaissa niin aina tauolla kengät ja sukat tuulettumaan. Nummerusvaaran rinteillä huomasin hetki erään tauon jälkeen, että hattu olikin jäänyt pois matkasta ja palasin vajaa puolikilometriä takaisin päin sitä etsimään ja Isku kun oli apuna niin sieltähän se löytyi. Nummerusvaaran maisemista avautui ihan hienot maisemat Nummerusvaaranpalossa reittini risteytyi poroaidan kanssa, sen ohittaminen oli varsin helppoa, poroaita kun oli pitkältä matkalta syystä tai toisesta nurin. Poroaidan ympäristössä maasto oli varsin pusikkoista, välillä läpitunkeminen oli todella työlästä. Sitten suunta Peuraselän läntisten huippujen väliin ja sieltä kohti Peuraselän ja Auhtiselän välissä kulkevan puron vartta, sieltä kun oletin löytyvän myös juomavettä. Suunnistin siihen kohti puroa, missä se lähtee jyrkemmin laskemaan kohti Jaurujokea niin vältin jyrkimmät rinteet puron varresta. Sääennuste oli näyttänyt illalle ja yölle sadetta ja toiveissa oli että ehtisin leiriytyä ennen sateen alkua. Tulinkin ojan varteen n. 15:30 seutuvilla, oja oli sen kokoinen että siitä löytynee juomavedet ympärivuoden. Ojan ylittämisen jälkeen aloin katselemaan sopivaa leiripaikkaa, mihin olisi hyvä pystyttää teltta. Koko päivän oli ollut varsin voimakas tuuli ja se tuntui jatkuvan edelleen, niin yritin saada tarpin laitettua niin että saan siitä sekä sateen että tuulensuojan. Hyvä paikka löytyi korpikuusen vierestä, majoitteena oli tarppikangas ja kotatelttani sisäteltta. Mielestäni ihan ok yhdistelmä vaikka teltta vaatikin aina vähän virittämistä. Kokonaispaino kohtuullinen ja parasta se että vaikka olit teltassa niin pystyin tarkkailemaan ympäristöä verkkoseinien läpi.
Paikka oli upea, korpikuusien ympäröimä kurun reuna, missä ainot äänet tuli tuulesta ja puron solinasta. Moneen kertaan ehdinkin sitä itsekseni ihailla. Saatoin olla aika varma ettei lähikilometrien säteellä ollut ketään muita kulkijoita, jos ei mahdollisia eläimiä lasketa. Virittelin leirin valmiiksi ja pääsin aloittelemaan ruokahommat. Sadekin tuli ennusteen mukaisesti ja taisi olla vähän klo 18 jälkeen kun asetuimme Iskun kanssa telttaan. Tarpin suojassa oli hyvä tehdä ruokia ja taisin paistella täällä eka kerran lättyjäkin. Sade ropisi mukavasti, lueskelin kirjaa niin pitkään kuin jaksoin ja sen jälkeen yöunille. Pitkin yötä sateli vettä ja tuuli tuiversi, mutta aamuun mennessä sateet olivat taas menneet ohi.
26.8.
Noin 7:30 heräsin unesta, yli 13 h olimme viettäneet teltassa ja mikä positiivista Isku oli koko sen ajan siellä aivan rauhassa, joitakin kertoja se oli illan ja yön aikana tarkkaillut tarkemmin ympäristöä ja välillä jopa murinalla reakoi johonkin, mutta syyt jäivät arvoitukseksi. Kyllä se useampaan kertaan ennen tuota heräämistä oli tietysti käynyt kuonollaan nenän päästäni tarkistamassa että onhan isäntä vielä hengissä. Taas leppoisa aamu ja vähän ennen klo 10 liikkeelle. Alkumatkasta ensin rinnettä jonkin matkaa ylämäkeen ja sitten ns. korkeuskäyrän mukaisesti maastoa seuraillen. Mielenkiintoista maastoa, paikoin korpikuusten seassa rinnesuota, puroja ja paikoin kuivaa kangasta. Olin suunnitellut reittini niin että yritin välttää Auttiselän pahimmat hyvin tiheään korkeutta muuttavat harjanteet kiertämällä niiden itä ja pohjoispuolelta. Maasto muuttui melkein kuin veitsellä leikaten korpikuusikoista upeiksi mäntykankaiksi. Oli mukavaa oikaista auringonpaisteessa jäkäläkankaalle pitkäkseen nauttimaan hienosta säästä ja hienoista maisemista. Jaurujoen pohjoispuolen tunturit näkyivät tänne hienosti.
Muutamien purojen ylitys ja sitten edessä oli Auhtijoki. Siitäkin löytyi helposti paikka, mistä pystyi saappaat jalassa kahlaamaan yli. Sen jälkeen vielä pieni pätkä Jaurujoen vartta kankaan reunaa pitkin kävellen mönkijäuralle ja sille rakennettua siltaa pitkin Jaurujoen yli. Poroaidan portilla oli pari poromiestä mönkijöiden kanssa. He kertoivat että olivat juuri saaneet aitaurakkansa tehtyä ja olivat valmistautumassa kotiin lähtöön. Kävelin reilun kilometrin vielä Tahvontuvalle, minne saavuin noin 13:30 seutuvilla. Tuvalla oli pari poromiestä ja heitä kertyi sinne kaiken kaikkiaan puolen kymmentä. He olivat olleet 10pv aitaa rakentamassa ja olivat majoittuneet sen aikana varaustuvan puolelle. Nuoria miehiä ja yksi nainenkin joukossa, todella reippaan ja mukavan oloista väkeä, pakkailivat kamppeensa mönkijöihin ja siistivät paikat ennen lähtöä. Noin 40 km mönkijä ajomatka oli kuulemma edessä kun lähtivät ajelemaan kotiin päin. En halunnut vielä tässä kohti majoittua tuvan puolelle, kun ajattelin että voi olla muitakin kulkijoita tulossa. Kohta tulikin ensimmäinen kulkija ja ensimmäinen kysyjä että oletko ajatellut saunaa lämmittää. Sitten tuli pari kulkijaa lisää, joilla oli pari koiraa mukana, sama teema, taas pari kulkijaa ja yksi koira lisää. Tässä vaiheessa lähdin laittamaan omaa telttaani pystyyn, kun nämäkin kulkijat kyselivät saunavuorojen perään. Sauna oli tässä vaiheessa jo lämpenemässä. Sitten tuli vielä pari yksinäistä kulkijaa ja taas kyseltiin saunavuorojen perään. Itse olin sanonut että en käy saunassa. Pohdinkin tässä vaiheessa sitä että lähteekö ihmiset sen vuoksi vaellukselle tai vaikuttaako se oikeasti näin voimakkaasti heidän reittisuunnitelmiin, että pääsee saunaan. Nimittäin Peskihaaran kämppäkirjaa lukiessani todella usein toistui kirjoitus, lähdetään käymään Härkävaarassa saunomassa. Sama viesti toistui myös täällä Tahvontuvan vieraskirjassa. Sen verran syrjässä on Tahvon tupa, että jos sieltä poistettaisiin tuo sauna, niin en usko että olisin nähnyt tällaista ruuhkaa, kuin nyt näin, vaikka ollaan sesongin ulkopuolella. Tulipaikkoja lopetetaan säästösyistä ja joillakin paikoin palaa kiukaan alla tuli yötä päivää ja ihmisten tärkein asia tuntuu olevan sopiva saunavuoroista. Ruokailun jälkeen paistelin vielä vähän lättyjä ennenkuin asetuin telttaan lukemaan kirjaa. Edelleenkin voimakkaat tuulet jaksoivat "jyllätä", tuuli jatkui läpi yön. Samoin tällekin yölle tuntui riittävän vesisateita ihan kiitettävästi. Minulle tällainen sateiden aikataulutus yölle sopi vallan mainiosti.
27.8.
Taas poutainen aamu, värkkäilin aamupalan rauhassa ja pakkailin tavarat lähtökuntoon. Suunnitelmissa oli kuitenkin nousta Tyyrojan vartta tuntureille, ainakin jonnekin asti ja palata sitten takaisin tuvalle ja jatkaa matkaa kohti Peuraselän autiotupaa. Jätin varusteet kämpän vierustalle odottelemaan paluuta. Ojan itäpuolella kulkee polku, jota pitkin lähdin liikkeelle noin klo 10 seutuvilla, paikoin aika jyrkkiäkin nousuja. Pikkuhiljaa puusto harveni ja näkymät parani. Povivaara ja Vongoivan räystäs alkoivat näkyä länsipuolella, jatkoin etenemistä Pirravatselman rinteille.
Edelleenkin tuuli oli melko voimakas. Nousin sen verran ylös Pirravatselman rinnettä että sain päivitettyä sääennusteen. Sen mukaan tuulen nopeus oli 8 -9m/s. Palailin sitten takaisin päin, jossain vaiheessa vastaan tuli ensin kaksi vaeltajaa koirineen ja vähän myöhemmin yksinäinen kulkija, joka oli lähtenyt myös päiväretkelle. Tuvalle tullessani oli sieltä jo kaikki väki lähtenyt jatkamaan matkaansa, kuka mihinkin suuntaan.
Pikku välipala, noin tunnin tauko ja sen jälkeen rinkka selkään ja kohti Jauru jokea ja joen vartta kohti itää. Tahvon tuvan ja Peuraselän autiotuvan väli on paikoin todella upeaa maastoa. Alkumatkasta näkyi hyvin metsäpalon aiheuttamaa tuhoa. Joen varressa hienoja taukopaikkoja ja mielenkiintoista oli se että kun Jaurujoen pohjoispuolella oli upeaa jäkäläistä mäntykangasta niin itäpuolella oli korpikuusien muodostamaa hienoa korpimaista kuusimetsää. Väliltä löytyy myös yksi metsähallituksen huoltama nuotiopaikka. Peuraselän autiotuvan vähän alapuolella on mönkijöiden joen ylityspaikka. Pudotin rinkkani sinne, pudotin vaelluskengät ja sukat pois jalasta sekä housuistani lahkeet, otin Iskulta laukut olkapäälleni ja lähdin tunnustelemaan Jaurujoen ylitystä. Vettä oli noin polven korkeudelle, mutta virta oli kohtalaisen voimakas, mutta vielä helppo kahlattava. Jätin Iskun laukut vastarannalle ja palasin hakemaan rinkkaani ja Iskua. Vähän mönkijäreitin yläpuolelta löytyi hyvä kahluureitti, siellä vesi ei syvimmilläänkään noussut aivan polviin asti. Sitten laukut Iskun selkään ja pikku siirtyminen Peuraselän autiotuvalle. Tuvalla oli yksi kaveri, joka oli yöpynyt teltassa edellisen yön Tahvon tuvalla. Jutustelimme hetken ja lähdin etsimään suojaisaa yöpymispaikkaa. Täälläkin tuntui tuuli puhaltelevan edelleen kovin voimakkaasti. Vähän matkan päästä kämpästä löytyi sopiva paikka ja sinne leiri pystyyn. Tein ruuan ja söin sen.
Loppuillasta virittelin tulet nuotiopaikalle ja istuskelimme jutustelemassa toisen vaeltajan kanssa nuotiolla. Jossain vaiheessa mainitsin kaverille, että Iskun mukaan tänne on muitakin tulossa ja siitä noin varttitunnin päästä polkua pitkin saapui kaksi ulkomaalaista vaeltajaa painavien rinkkojensa kanssa. Hetken aikaa juteltuaan he lähtivät etsimään itselleen yöpaikkaa ja poistuivatkin Jaurujoen vartta jonnekin ylävirran suuntaan. Aikamoisia tuulenpuuskia tuli pitkin yötä, mutta tällä kertaa yöllä ei tietääkseni satanut kuitenkaan vettä.
28.8.
Jälleen kerran leppoisa aamu hyvässä säässä. Ei ketään muita näkyvissä, illan vierailijoista ei mitään havaintoa eikä tuvassa yöpyjästäkään näkynyt muuta kuin kävelysauvat kämpän seinää vasten. Noin klo 10 lähdin nousemaan Peuraselän varsin jyrkkää rinnettä, edessä taisi olla n. 200m nousukorkeutta muutaman kilometrin matkalle.
Tämä puoli Peuraselän pohjoisrinne on hienoa vanhaa mäntymetsää ja mitä ylemmäs nousin sitä hienommin taakse jäävät tunturit tulivat näkyviin. Tauolla istuskellessani jossain Härkämurustan pohjoispuolella polun vieressä testasin puhelinta. Siinä sattui juuri olemaan paikka missä puhelin löysi kentän ja sillä saattoi soittaa, korkeus ollut lienee n. 310 - 320 metriä merenpinnasta, tämä lähinnä sen vuoksi tiedoksi, jos joskus jollain on tuolla tarve käyttää puhelinta. Kun pahin nousu oli voitettu, ristesi talvireitti ja mönkijäura polkua, sen jälkeen vielä vanhoja pitkoksia pitkin suon ylitys ja sen jälkeen löytyi sopiva paikka polun varrelta mihin jäin ottamaan pienet päiväunet. Oli mukava makoilla auringonpaisteessa ja syödä samalla mustikoita suoraan käden ulottuvilta. Päiväunien jälkeen vielä joitakin kilometrejä vaellattavana Keskipakkojen Jussinmurustan laavulle minne tulin iltapäivällä n. klo 14 seutuvilla. Olisi ollut vielä hyvää aikaa jatkaa vaellusta mutta kun kiire ei ollut mihinkään päätin jäädä nautiskelemaan erämaan rauhasta tänne ja myös yöpyä laavulla. Laavun vieraskirjasta löytyi kirjauksia monien vuosien ajalta, eli varsin hiljainen laavu sen perusteella. Itäkairan Prinsessan, Sirkan kirjoituskin löytyi vuodelta 2016, missä hän totesi että ei ole enää nämä kylmässä nukkumiset hänelle oikein sopivia.
Samoin toisen alueen kulkijan Eräkulkurin kirjoituksia löytyi useita. Molemmat nämä alueen pitkäaikaiset kulkijat ovat jo ikänsä vuoksi joutuneet luopumaan alueelle tehtävistä vaelluksista. Muutama tunti tuloni jälkeen tuli Peuraselän autiotuvassa yöpynyt kaveri paikalle, piti pienen tauon ja jatkoi kohti Mantoselkää ja Manto-ojaa. Muita kulkijoita ei sitten näkynytkään tälle päivälle. Minulla oli hyvää aikaa siistiä vähän paikkoja, jostain syystä osalla kulkijoista on tarve kantaa säkkitolkulla polttopuita laavulle vaikka liiteri on vieressä. Siistin laavun, lakaisin sieltä roskat pois ja kannoin ylimääräiset polttopuut takaisin liiteriin. Laittelin nuotiopaikan parempaan kuntoon. Tyhjensin sen pohjalta varmaan 15 cm paksusti tuhkaa/hiekkaa vähemmäski ja parantelin nuotion kivikehää ja siivosin vielä liiteri/puucee yhdistelmän parempaan kuntoon. Kaikenkaikkiaan laavun ympäristö oli mielestäni jo tullessani hyvässä kunnnossa, kiitos siitä kanssakulkijoille. Mukava oli istuskella nuotion äärellä, tällä laavulla nuotiopaikan sijainti laavun nähden on mielestäni juuri oikein. Nuotin savut nousee räystään vierestä hyvin ylös mutta nuotio antaa merkittävästi lämpöä laavun suuntaan. Virittelin telttani laavun sisälle yöpymistä varten ja järjestelin tavarat niin että joku muukin mahdollinen kulkija voisi laavulle vielä pysähtyä. Teltasta Iskun oli hyvä tarkkailla ympäristöä teltan verkkokankaan läpi ja minulla oli hyvää aikaa lueskella taas mukana olevaa kirjaa. Muutama sadekuurokin taas kulki, mutta ne taisi vain parantaa unen laatua.
29.9.
Tältä laavulta voisi lähteä polkuja pitkin kohti Keskirovia ja Kemihaaraa tai jatkaa poroaidan suuntaisesti kohti Mantoselkää. Aamu oli hyvin kostea, lieneekö yöllä lämpötila käynyt vähän alempana, sumu tuntui leijailevan maiseman yllä vaikka aurinko jo paisteli komeasti. Suuntasin kohti Mantoselkää alueen vanhaa kulku-uraa pitkin. Alueella enemmän liikkuneet varmaan osaisivat sanoa olisiko uuden poroaidan vierustaa kulkevaa mönkijäuraa parempi mennä, mutta vanha polku oli vielä ihan kuljettavassa kunnossa ja jotenkin minun ajatukseen miellyttävä vaihtoehto. Keskihaaran läntisemmän haaran yli ei päässyt muuten kuin kahlaamalla, sopiva kahluupaikka löytyi vähän polun eteläpuolelta. Siinä vettä oli noin polveen asti.
Seuraavan purohaaran yli meni huonokuntoinen silta. Sitten vielä Keskipalon ylitys ja suon ja Manto-ojan ylitys, siinäkin huonokuntoinen silta. Mönkijäuralla tässä lienee vain muutaman vuoden ikäinen silta. Polku tulee suurinpiirtein Mantoselän ja Manto-ojan tupien puoliväliin. (Uusi kulkureitti tuolle välille on juuri työn alla ja se tulee ohjaamaan reitin suoraan Manto-ojan autiotuvalle) Suuntasin tietysti Manto-ojan autiotuvalle, minne tulin jo ennen puoltapäivää. Tuvalle tullessani siellä näytti jo olevan kolme kokoontumiseen tullutta, erikseen täytyy heistä mainita Ohtamaan Teuvo. Teuvolla on ikää jos oikein muistan 92 vuotta, mutta niin vain hän oli vielä jaksanut yhden väliyön "taktiikalla" patikoida tänne Kemihaarasta. Virittelin vähän matkan päähän autiotuvasta oman tarppini ja telttani pystyyn ja levittelin tavarani sinne. Suunnitelmissani oli vielä illan aikana kävellä Kemihaaraan autolleni yöksi. Olin nimittäin varannut autolle täytekakku tarvikkeet että voin tehdä kokoontumiseen tulijoille täytekakun. Olihan 10 v aiemminkin talkoiden lopussa täytekakku tarjoilu. Tosin sen kakun tasolle en kuvitellutkaan pääseväni, se oli sentään lakkakakku, jonka Peltoniemen Helena teki talkoilijoille. Muutamia muitakin tulijoita jo tuli paikalle, myös metsähallituksen alueesta vastaava Suvi Kauhanen kävi paikalla tiedustelemassa että mitä työkaluja seuraavalle päivälle tulisimme tarvitsemaan. Samalla hän helpotti muutamien tulijoiden matkaa tuomalla mönkkärillä heidän rinkat jo perille.
Katselimme vähän paikkoja ja arvelimme että mitä korjaustöitä pitäisi saada tehtyä. Itse kämppä oli pysynyt hyvässä kunnossa, vessan ovi vaati vähän korjausta ja sen sain hoidettua jo tälle päivälle kuntoon. Loppuillasta sitten pakkasin rinkkaan tavarat joita arvelin että en enää loppureissulla tarvi ja tietysti myös yöpymisvälineet ja lähdin kohti Kemihaaraa. Matkaa on Kemihaaran pihalle tasan 10km ja parkkipaikalle n. 150 m vielä siitä. Parin kilomerin jälkeen tuli jo ensimmäiset vastaantulijat eräkärryineen, kohta sen jälkeen huomasin polulla nuoren karhun paskaläjän mitä Isku siinä hetken ihmetteli. Pääsimme myös kokeilemaan reitille rakennettuja teräs "pitkoksia", mitkä oli tehty niin leveänä että niissä pystyi mönkijällä ajamaan. Hyvin näytti Isku ritilän päällä pystyvän liikkumaan, hieman se hidasti kulkunopeutta verrattuna polulla kulkemiseen, mutta muuten ritilä ei tuntunut häiritsevän sen kulkua. Muutamia kokoontumiseen tulijoita tuli matkalla vielä vastaan, jotka epäilivät että olen menossa väärään suuntaan. Tälle illalle taisi Manto-ojalle kertyä jo noin kymmenen talkoilijaa.
30.8.
Aamuherätys autossa, aamupala, tavaroiden pakkaus ja kohti Manto-ojaa, illan ja yön aikana ei uusia tulijoita ollut ilmaantunut paikalle. Taas reipas 2h patikointia ja kämpälle kahville. Osa porukasta oli jo täydessä työn touhussa. Kämpän seinien pisimpien hirsien päät saivat huopakaistoista lisäsuojaa, piipun juuren tiivistytä oli jo aloiteltu parantamaan ja aikanaan kaivamamme kuivatusojan perkaus oli myös jo käynnissä. Todella nopeaa näyttää olevan rahkasammaleen kasvu hyvissä olosuhteissa. Oja oli verhoiltu yli 10cm vahvalla sammalkerroksella. Kaivoimme ojan taas auki, ojan tarkoitus on varmistaa että ylempää rinteiltä valuvat pintavedet saadaan kerättyä ja ohjattua kämpän ohi. Kämpän pohjan alle asennettiin silloin remontin yhteysessä myös salaoja. Nyt kaivelin salaojaputken pään esille ja puhdistin putken loppupään sisäpuolelta kaiken kasvuston pois. Sen jälkeen keräilin ojan kaivun yhteydessä kertyneet kivet salaojaputken pään ympärille suojaksi. Oli mukava huomata että sama tekemisen meininki oli tälläkin kertaa porukassa, kuin mitä oli ollut 10 vuotta sitten. Vielä jälkikäteenkin mietittynä silloinen urakka oli todella merkittävä ponnistus ja erinomainen osoitus siitä että kun on yhteistä tahtoa niin saadaan isojakin asioita aikaiseksi. Minulle erityinen ilon aihe oli käydyt keskustelut Metsähallituksen Suvi Kauhasen kanssa. Hänen asenteensa ja suhtautuminen talkoilla tehtäviin korjaustöihin oli todella positiivinen. Toisenlaistakin suhtautumista kun on välillä ollut olemassa. Tottakai keskustelimme myös tällaisten talkootöiden vastuukysymyksistä ja riskeistä mitä niihin liittyy. Se osin selittää sen että osa Metsähallituksen työntekijöistä ei ole niin innostuneita talkoilla tehtävistä projekteista. Oja tuli kaivettua, hirret suojattua, piippu tiivistettyä, kämpän ulko-ovi korjattua, nuotiopaikka siistittyä, 10 vuotta sitten jääneitä purkupuita poltimme ja loppuja järjestelimme siistimmäksi, vanha jätepiste purettiin ja siistittiin, raivasimme polun viereiselle lähteelle ja lisäsimme sinne opastenuolen, uusimme kuivatusojan yli menevän sillan, raivasimme kämpän ympärille kasvanutta vesakkoa vähemmäksi ja varmaan paljon muutakin positiivista kämpän suhteen ehdittiin tekemään. Ja sitten iltapäivällä oli aika kokoontua yhteisen nyyttikestipöydän äärelle. Värkkäsin siihen ne kaksi täytekakkua ja paljon muutakin herkkua oli tarjolla. Väkeä oli tässä vaiheessa paikalla jos oikein laskin niin ainakin 16 henkilöä joista suurin osa oli ollut mukana jo silloin 10 vuotta sitten. On helppo sanoa, että on se huippuporukka.
Sääennuste oli näyttänyt jo tälle perjantai-illalle vesisadetta ja joku ihan pieni sade iltapäivällä vähän ripsauttikin vettä. Täällä kun paikoitellen myös netti toimii niin seurailin sääennustetta. Se näytti yölle ja erityisesti lauantai aamupäivälle runsaita vesisateita. Pääosa kokoontuneista ihmisistä oli huomenna jatkamassa omiin suuntiinsa, joku oli lähdössä kahden viikon vaellukselle, osa oli lähdössä Vieriharjun ja Rakitsanojan suuntaan, joillakin oli kiire jo aamusta kohti Kemihaaraa jne... Itse ajattelin sääennusteesta johtuen että voisi olla hyvä suunnitelma kävellä autolle vielä nyt illan aikana, niinpä purin leirini ja pakkailin tavarani rinkaan lähtövalmiuteen. Noin klo 18:30 sitten starttasin viimeisen kerran tälle välille. Mukavan reissun loppusuora, matkalla tuli vastaan ensin neljä ulkomaalaista vaeltajaa, oletin että olivat matkalla kohti Korvatunturia, sen jälkeen tuli vielä kokoontumiseen menossa oleva pariskunta koirineen ja heidän jälkeensä vielä isä - poika yhdistelmä maastopyöriensä kanssa. Maailman pienuus tuli taas kerran todettua kun jäimme keskustelemaan. Mies ihmetteli että hän ei ole koskaan nähnyt Kemihaaran parkkipaikalla niin paljon autoja yhtä aikaa kuin mitä siellä nyt oli. Kun kerroin että meillä oli 10 vuotis kokoontuminen Manto-ojan autiotuvan talkoilen vuoksi, niin selvisi että hänen isänsä oli ollut mukana Rakitsanojan talkoissa. Hyvin hänet muistinkin kun oli ollut hänen isänsä kanssa puhetta että isäni veli oli ollut hänen kanssaan paljonkin tekemisissä työasioissa vuosikymmeniä sitten. Matkan aikana jalostui vielä ajatus että ehkä voisi olla fiksua ajaa autolla pois sorateiltä, nyt kun tiet olivat vielä kuivat. Onhan sorateitä Kemihaarasta lähtiessä varmaan n. 70 km. Eli kun tulimme Iskun kanssa autolle noin klo 21 niin, Isku kyytiin, rinkka autoon, vähän vaatteiden kevennystä ja tien päälle. Jos tästä reissun loppuosan kulkemisesta jotain positiivista haluaa löytää, niin puoleentoista vuorokauteen kannoin rinkkaa, tosin osin kevennettyä sellaista n. 40km ja selvisin siitä ihan hyvin. Lopulta ajelin noin 120km Savukosken ja Pelkosenniemen rajalle. Siinä löytyi hyvä levähdyspaikka tien varresta ja toppasin sitten siihen yöksi.
30.8.
Mukava oli herätä aamulla kun sade ropisi auton kattoon. Ei ollut enää sateesta minulle mitään haittaa. Mukava ja hyvin onnistunut reissu oli taas takana. Auton keula kohti etelää, ajoa, taukoja, ajoa. Ja illalla vähän ennen klo 23 kotona.
Lopuksi muutamia ajatuksia/kokemuksia reissusta.
Kemihaaran erämaa-alue ja erityisesti alueet missä liikut polkujen ulkopuolella on upeaa retkeilyaluetta, mielestäni aitoa erämaata. Erityisesti se toisen yöpaikkani ympäristö oli mielestäni todella upeaa korpikuusikkoa ja Peskihaaran ja tämän väli myöskin vaikka välillä olikin aika risukkoisiakin pätkiä. Siellä jos jossain tunsin olevani erämaassa. Mieleen jäi myös se kuinka nopeasti tuolla maasto ja kasvillisuus muuttuu, se on melkein kuin viivoittimella vedetty raja kun siirryt korpikuusikosta upeaan vanhaan mäntymetsään. Jaurujoen eteläpuolella Auttiseljän laita on todella upeaa aluetta. Ja voin olla väärässä mutta luulen että retkeilymielessä aika vähän käytettyä seutua. Jos vaihtoehtona on yöpyä Tahvon tuvan ruuhkissa tai tuolla hienoilla jäkäläkankailla niin ainakin minun on helppo tehdä oma valintani. Jaurujoen pohjoispuolen metsät olivat myös hienoja, siellä on jotain samaa tunnelmaa kuin Lemmenjoen erämaa-alueen vanhoissa metsissä.
Taas oli turhaa tavaraa mukana, täytyy taas ottaa opiksi. Ehkä osin keleistäkin johtuen oli vaihtovaatetta vähän liikaa, kirves kulki mukana, kertaakaan en sitä käyttänyt, retkisahaa tarvin vain talkoissa, risukeitin vain painona, kaasua varasin yhden pikkupullon liikaa, vain yhden kirjan sain luettua, toinen oli turhaa repussa. Leipää kului vähemmän kuin oletin, levitettäkin liikaa. Eli ei gramman viilausta vaan kilojen viilausta ehkä pitäisi tehdä, paras tuotos tietysti olisi kun pudottaisi itseltä 10 kg painoa pois.
Kenkäpohdintaa. Aloitin reissuni kumisaappailla, kun oletin että matkalle sattuu myös kosteampia paikkoja enkä halunnut kastella vaelluskenkiä heti reissun aluksi. Kumisaappaiden kanssa minulla on tapana toimia niin että aina kun pysähdyn tauolle, otan kengät pois jalasta, kengät, kenkien pohjalliset ja villasukat tuulettumaan. 1. päivälle oikea valinta, tuli se vesisade ja loppu reittivalinta. 2. päivälle oikea valinta, oli vesistöjen ylityksiä, kosteita suopätkiä jne. Samoin kolmannelle päivälle varsinkin päivän alkuosan reitille oikea valinta, oli paikoin varsin märkiä ne metsien rinnesuot ja siellä virtaavat purot. Mutta kyllä jalkapohjissa tuntui kolmannen päivän jälkeen että kengän pohja ei ole kovin tukeva (Nokialaiset perus kumisaappaat). Tahvon tuvalla vaihdoin vaelluskenkiin, tunne jalassa oli merkittävästi miellyttävämpi. Tästä eteenpäin kuljin polkuja pitkin ja vaelluskenkä toimi hyvin. Jussinmurustan laavun ja Manto-ojan välillä maasto oli aamukasteesta märkää ja sillä välillä kengät ja sukat kostuivat, jopa niin että kippasin jossain välissä vähän vaelluskengästä vettä ulos. Mutta puolessa päivässä auringonpaisteessa kengät ehtivät kuivua. Varmasti joku muu kenkä yhdistelmä olisi ollut keveämpi, mutta silti pidin valintaani onnistuneena. Minulla on ollut jo vuosia vedenpuhdistusvälineistö mutta sen käyttö on ollut varsin vähäistä. Aiemmalla Vätsärin reissulla totesin että se on varsin kätevä leiripaikan vesiastiaksi ja suodatinta voi käyttää aina kun näyttää että se on tarpeellista, mutta se toimii myös ilman sitä. Nyt tällä reissulla käytin suodatinta toisena iltana ja Jussimurustan laavulla. Molemmissa paikoissa veden mukana tuli jonkin verran suoperäistä mutaa, jotka automaattisesti suodatin puhdisti vedestä pois. Luulen että jatkossa sen käyttö tulee edelleenkin lisääntymään.
UKK-puisto, sen saunat ja kulkupaanat. Minulla lienee asenneongelma UKK-puistoa kohtaan, alue ei ole vuosikymmeniin kiinnostanut. Olen nähnyt kuvista ne leveät kulkupaanat, lukenut tarinoita tungoksista ja ympärivuorokautisista saunan lämmityksistä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, luin kämppäkirjoista kulkijoiden kirjoituksia ja todella merkittävässä roolissa siellä esiintyy saunat ja saunomiset. Ne vaikuttavat ihmisten reittivalintoihin ja kirjoitusten perusteella esim Tahvon tuvalle tullaan esim. Marivaarasta vain että päästään käymään saunassa. Nyt vaelluksella vähän lähestyin UKK-puiston eteläosaa, mutta Tahvon tupa on sielläkin vielä vähän syrjässä pahimmista ruuhkapaikoista. Mutta kokemus vastasi odotuksiani, eipä siellä juuri muusta kuullut kanssakulkijoilta kuin saunavuoroista ja olihan tuo kulkijamäärä reissuani ajatellenkin melkoinen. Oma ehdotukseni Metsähallistukselle on kustannusten säästämiseksi, että poistetaan kaikki autiotupien saunat pois käytöstä. Ehkä silloin ei tarvisi syrjäisiä nuotiopaikkoja lakkauttaa niin paljon. Erittäin onnistuneena pidän Jussinmurustan laavun ratkaisua. Siinä on mukavan kokoinen laavu, vaatimaton mutta hyvin sijoitettu ja toimiva nuotiopaikka. Fiksusti ratkaistu liiteri/puucee yhdistelmä. Tällaisia voisi olla lisää, en tiedä milloin tuonne oli puuhuolto viimeksi tehty, mutta liiteri oli lähes täynnä, vieraskirjan mukaan käyttö varsin vähäistä, mutta merkittävä turvallisuuslisä erityisesti haastavien vuoden aikojen kulkijoille.
Isku pärjäsi reissussa hienosti, siitä näyttää kasvavan minulle erinomainen reissukaveri. Tuon viimeisen reilun 40km kävelyjen osalta Isku käveli puolet ilman reppua ja muutenkaan ei enää tuossa vaiheessa repuissa muutoinkaan ollut juurikaan mitään tavaraa. Eli sen kuorma keveni reissun loppuakohti, kuten minunkin. Edelleen tämä reissu vahvisti käsitystäni siitä että koira on ihmisen paras vaelluskaveri.
