"Takuu tarkastus" ja uusia projekteja tuumimassa

Vaellukselle lähtö tai nyt ehkä sopisi paremmin sanoa retkelle lähtö saa huolestuttavia piirteitä, ei ennakkovalmistautumista ja varmistelutkin puuttuu, onneksi vaelluksen turvallisuus seminaari on kohta tämän reissun jälkeen.
Lähtöpäivän olin sopinut itseni kanssa jo etukäteen, lähtöaika oli kiinni siitä, että saan työasiat hoidettua sopivalle mallille.
Ei  muuta ennakkosuunnittelua  kuin mitä nyt muutama lukkoon lyöty tavoite perillä.

12.10.2016
Aamusta herätys normaalisti, Soolon ulkoilutus ja muutamia hoidettavia työhommia piti vielä hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Sitten rinkka ja pakkauspussit kaapin viereen.
Vaatekaapista tarvittavat vaatteet läjään ja jako kolmeen kasaan, yhteen ne vaatteet jotka laitan päälle retken alussa, toiseen ns. varavaatteet ja kolmas kasa eli ne vaatteet joita tarvin retken jälkeen.
Meni siihen muutama minuutti, sitten toisesta kaapista retkeilyvarusteet, varusteiden pakkaus pakkauspusseihin ja pussit ja varusteet rinkkaan ja tavarat kyytiin.
Erikseen sitten vielä Soolon varusteet, kantolaukut sekä ruokatavarat ja sitten olikin kaikki kamat kasassa.
Aikaahan tähän ei paljoa mene, mutta tässä mallissa on se huonopuoli, että jotain oleellista voisi unohtua, tällä kertaa reissussa en huomannut kyllä mitään puutteita. Jälkikäteen totesin, että liikaa tuli taas varattua vaatteita ja ruokaakin, tosin kelit suosi retkellä, niin vaihtovaatteille ei ollut paljoa tarvetta.

Auton keula kohti pohjoista, lähtöajan perusteella laskeskelin että mitä kello olisi kun olisin perillä Savukosken Kemihaarassa. Ajattelin tuon lähes 1000km pätkän hoitaa kahden pysähdyksen taktiikalla ja soitinkin Kemihaaraan ja arvioin olevani perillä n. 21:30 ja kyselin yöpaikan perään.
Matkan varrella näin varmaan joitakin satoja joutsenia, jostain syystä niiden suunta oli toinen kuin minun.
Ajon aikana kirjoitin kauppalistan korvien väliin ja toisen pysähdyksen suoritin Rovaniemellä käymällä kaupassa ostamassa retken muonat. Kohtuu tarkasti näytin ajosuunnitelmassa pysyneen kun perille saavuin 21:25.
Perillä hieman turinointia isännän kanssa, Soololle pieni iltalenkki ja nukkumaan.

13.10.
Aamulla ei ollut mitään kiirettä, aamupala omatoimisesti ja aamukahvit talosta. Samalla vähän turinointia retken tarkoituksista ja kuulumiset alueelta. Metsämiehiä poikkesi myös talossa muutamia kappaleita, jotka olivat alueella metsästämässä.
Tällä retkellä oli retkeilyn lisäksi muutama konkreettinen hyvä tekosyy, yksi oli se että olin jo pitempään suunnitellut käyntiä Manto-ojan autiotuvalla "takuutarkastuksella". Manto-ojan talkoot
Samoin olin kuullut että Mantoselän autiotuvan piipun juuret olivat vielä tiivistämättä, niin samalla reissulla olin luvannut hoitaa ne kuntoon.
Lisäksi on ollut puhetta Karhuojan autiotuvan mahdollisesta kunnostamisesta, niin Mantoselän autiotupa on toteutettu samoilla suunnitelmilla kuin tuo Karhuojan kämppä, tuleepa samalla katsasteltua sekin vähän tarkemmin.

Sitten olikin aika lähteä liikkeelle, Soololle laukut selkään, itselle rinkka ja sitten kohti Manto-ojaa.
Hieno sää, mukavat fiilikset, heti alussa tunne että ei ole minnekään kiirettä. Keskihaaran ylitys, Vislauskuusikon "lävistys" ja sitten laskeutuminen Mantoselän vuotsolle.  Edessä näytti olevan elämää, pitkospuilta oli sen viereiseen suohon tipahtanut rajamies mönkijällään ja toinen rajamies tuli perässä paikalle. Paikoitellen pitkospuut ovat jo niin huonossa kunnossa, että ne ovat jo todellinen työturvallisuusriski esim rajamiehille, suolle ajo liittyikin siihen, kun toisen renkaan alla oli pitkospuu antanut periksi ja mönkijä kurvasi suolle. Hiiripöllö seurasi etenemistämme ja rajamiesten touhuja läheisen puun oksalta. Matka jatkui Kuusimantoselkään poroportin kautta. Ilma oli lämmin, hanskat oli pakko ottaa pois kädestä ja siirtää pipo taskuun vaikka oli jo lokakuun puoliväli. Korvatunturin reitti erkani oikealle ja sitten vielä muutama kilometri Manto-ojan autiotuvalle.

Sieltähän se tupa löytyi hyvässä kunnossa odottamassa kulkijoita. Asetuin taloksi ja keitin päiväkahvit. Pienen päivälepo ja takuutarkasteluun. Tupa näytti hyvin paikoillaan, kuivatusoja näytti toimivan, olisiko kämpän etupää vähän painunut vai mistä johtunee, että keittotaso oli vähän vinossa etuseinälle päin. Lieden palosuojalevyt estivät pöydän nostamisen niin tein pienen kiilan keittotason alle, ehkä se vähän korjasi tilannetta. Otin kuvan alapohjasta ja näytti että vanerilevy oli hyvin säilynyt siellä alapinnassa. Ikkunan pielissä olisi vähän entrattavaa, nyt varmaankin linnut pääsevät nyppimään pellavat ikkunan pielistä. Irrottelin seiniltä "roikkuvia" pellavia ja paikkailin niillä vähän ikkunapielen eristystä, tosin edelleenkin linnuilla on sinne melko vapaa pääsy. Sille ehkä pitäisi tehdä jotain.


Sitten suunta Mantoselän kämpälle. Mukaan otin rinkasta Kemihaarasta saadut tiivistysvälineet ja kameran.
Taas poroaidan "lävistys" portin kautta ja kaartaminen polkua pitkin pohjoiseen tuvalle. Lämmintä oli mukavasti n. 6 - 7 astetta, mittailin kämpän mitat ja piirtelin ne muistiinpanoihini talteen. Tutkailin sekä autiotuvan että varaustuvan ja kiipesin sen jälkeen katolle tutkimaan piipun juuria.  Ei ollut ihme että piipun juuret oli vuotaneet, pahimmillaan juuripellissä oli n. 2 cm rakot, josta veden oli hyvä valua piipun juurelle. Sähläsin massat piipun juurelle ja reissun yksi tavoite oli siis saavutettu.
Kämpän vesikate on asennettu siinä mielessä "erikoisesti" että naulaukset on näkyvissä, kun huovat on naulattu kiinni, varsin potentiaalinen vuotopaikka.
Vieraskirjaakin tutkailin ja löysin sieltä Itäkairan prinsessan kirjoituksen jossa hän epäili että mahtaisiko tämä olla hänen viimeinen reissunsa alueelle. Toivottavasti vielä voimat riittävät että hän pääsee vielä käymään retkeilemässä rakkaissa maisemissaan.

Poikkesin viereiselle suolle nauttimaan syysmaisemasta ja yllättäin löysin sielä miljoonia timantteja kimaltelemassa auringonpaisteessa, näistä timanteista minä pidän, näitä ei saa rahalla, niihin ei kestä koskea, mutta silmin katseltuna ne näyttävät upealta.
Sitten pikkuhiljaa takaisin päin, matkalla tuli ihmeteltyä sitä että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.



Manto-ojalle palattuani olikin jo ruoka-aika ja sen jälkeen asetuin peskalankuille lukemaan kirjaa.
Ilta pimeni, kynttilä valaisi tunnelmallista tupaa, jossain vaiheessa kävin tekemässä polttopuita nuotiota varten ja virittelin tulet.

Istuskelin nuotiolla tuleen tuijotellen, kuunnellen puron solinaa ja huomasin että taivaantuletkin olivat syttymässä.

Hieno hetki, ympärillä hiljainen erämaa, Manto-oja antoi omaa pientä solinaansa taustalla, itse omien ajatustensa kanssa tuleen tuijottelemassa ja taivaalla revontulet tuomassa lisää tunnelmaa. Voisiko puitteet enää tämän hienommat olla? Yksin istuessani ajatukset kulkivat kuitenkin muualle, vaikka nautinkin suunnattomasti tällaisista hetkistä, niin nämä eivät olisi mahdollisia ellei elämäni matkalla olisi mukana uskomattoman hienoja ihmisiä, ystäviä. Tämä ympäristö ja nämä ajatukset toivatkin mieleeni tähän sopivan laulun: Mistä tunnet sä ystävän
Se kertoo paljon siitä mitä ajatelin. Samalla tilanne oli hyvä muistutus siitä, että kuinka vähän me kuitenkin tarvitsemme ollaksemme onnellisia,  Iltanuotiolla yksin (Soolon kanssa) ja ajatuksissa ystävät.

14.10.
Aamusta aikaisin hereille, vielä pimeään aamuun.  Aamupala, varusteiden pakkaus ja kämppä "luovutuskuntoon".  Aamusta vähän sateli vettä, mutta ennen liikkeelle lähtöä sade oli jo ohi.
Suuntasin länteen, eli ensin ojan ylitys, sitten suon ylitys ja loiva nousu Keskipalojen etelä"kärjen" yli. Etukäteen olin kartasta katsellut että tavoittelen Keskihaaran ylitystä paikasta, jossa ojan molemmin puolin kangasamaat tulevat lähimmäs ojaa. Oja tuli näkyviin ja törmäsin siihen tuon linkin osoittamassa paikassa. ylityspaikka
Oli näköjään tuuri matkassa, juuri siinä kohti oli virtapaikka, josta kahlaamalla oli mahdollista mennä yli. Tulopuolen ranta oli vähän syvempi, joten varalta otin kengät ja päälyhousut pois ja kahlasin yli. Todennäköisesti siitä olisi näillä vesikorkeuksilla päässyt juuri ja juuri saapasjalassakin yli.
Ojan jälkeen jatkoin länteen Keskirovaa pitkin kunnes tulin Kemihaarasta tulevalle polulle.
Suunta etelään polkua pitkin, hetken kuluttua näin kun näin ensimmäisen metsäkanalinnun tälle reissulle, koppelo lähti edestäni lentoon, eli kovin hiljaista oli luonnossa. Noin kilometri ennen poroaidalle tuloa näin metson polulla, ilmeisesti kiviä nauttimassa. Sekin ehti pölähtää lentoon ennenkuin ehdin sitä kuvata. Kovin hiljainen on erämaa.
Keminmukan nuotiopaikalle pysähdyin hetkeksi tauolle ja yritin löytää puhelimella kenttää soittaakseni Kemihaaraan
tuloaikatauluni. Matkan jatkuessa huomasin että välillä kuuluvuutta oli ja välillä taas ei, eli täällä on hyvä tiedostaa että jokapaikasta puhelimella ei saa apua vaikka tarvetta joskus voisi olla. Puhelu meni jossain kohti läpi ja poronkäristys tuli tilattua. Sitten leppoisaa patikointia Kemihaaraan. Aivan uskomattoman upea auringonpaiste, vaikeaa kuvitella että ollaan lokakuussa.

Kun ruoka-annos tuli pöytään, niin pakko oli kysyä että kuinka monta henkilöä tätä on tulossa syömään, mutta ei kuulemma muita kuin minä.  Ruoka oli hyvä ja sitä oli todella riittävästi.
Ruokailun jälkeen soitin että missä jatkoreissuni vaelluskaverit olivat tulossa. Ohtamaan Jouni ja Teuvo olivat sillä hetkellä Sallan ja Savukosken välimaastossa. Jäin odottelemaan heitä, koska samalla oli tarkoitus keskustella Peltoniemien kanssa lähialueen suunnitelmista ja heidän ajatuksistaan niihin.
Jouni ja Teuvo saapuivat aikanan paikalle, jatkoimme turinointia kahvikupin äärellä, kunnes oli aika siirtyä seuraavaan yöpaikkaan, eli Tikkasen vieriharjun vuokrakämpälle. Saavuimme paikalle lähellä auringonlaskun aikaa ja lähdinkin vielä hetkeksi iltalenkille Soolon kanssa viereiselle harjulle.

Kapeaa ja pitkää harjua oli mukava käveleskellä ja seurailla illan värien vaihtumisen loistoa ja pikkuhiljaa soille kertyvää usvaa.
Mukavaa turinointia ja aamuksi varusteiden pakkausta, Soolon kanssa vielä iltalenkille ja lopuksi yölevolle.

15.10.
Aamupala ja pieni siirtymä autolla Hangasselän eteläosaan.  Soololle laukut ja itselle rinkka ja sitten porukalla liikkeelle. Tavoitteena Karhuojan autiotuva. Ensin kivistä kangasta pitkin, sitten Kärekeojan ylitys Sukoivan etelärinteelle. Todella miellyttävää kulkumaastoa.  Jonku metsästyskoira tuntui olevan jossain haukulla, muuten erämaa vaikutti hyvin hiljaiselta. Muutama istumatauko matkalla, Metsopalon Isolaen pohjoispuolelta itään ja satuimme juuri poroaidassa olevan portin kohdalle paikassa jossa Karhuojalle kääntyy polku poroaidan vierestä. Siinä vielä pieni tauko ja sitten loppukiri autiotuvalle.
Teuvo viritteli samantien kaminaan tulet, Jouni aloitti kuvaamisen ja minä kämpän tutkimisen.
Ja tässä raportti havainnoista
Karhuojan kämppä:
Vesikate uusittu muutama vuosi sitten,

Yläpohja, eristetty lasivillalla, eristeet ulkoseinän laidassa vesikatossa kiinni. Kurkihirsi tuettu kahdesta kohti (väliseinien kohdalta).  Yläpohja vaikutti olevan ihan hyvässä kunnossa.

Seinät, kämppä on siirtynyt pois perustuksilta, etuseinällä keskellä hirret on painuneet maahan ja pari alinta hirsikertaa on vaurioitunut.  Takaseinällä ns. villinä jatkettu alin hirsi. Kaiken kaikkiaan hirret siinä kunnossa, että tässä rakennuksessa menevät noita paria hirsikertaa lukuunottamatta vielä pitkään, mutta siirtämään tai varastoimaan tätä jonnekin myöhempää tarvetta varten en lähtisi.
Seinän painumisesta johtuen kämpän ulko-ovi ei toimi kunnolla.








Alapohja,  hyvin erikoinen rakenneratkaisu.  Alareunassa alumiiniverhottu uretaanilevy ja sen yläpuolella lasivilla eristys, melkoinen riskirakenne, ehkä tämmöisessä kämpässä toimii. Huolimattomasti asennettu, isoja rakoja, osin uretaanieristeen pinta irronnut,
Lattianiskat upotettu hirteen, lattian ja päätyseinän liitos erikoinen ja eristysratkaisun vuoksi kylmä. Päädyissä lattianiskan alapinta on alempana kuin alimman hirren alapinta. Hirren ja niskan väliin on yritetty vähän tukkia eristettä.


Sisäratkaisut,  autiotuvan ja varaustuvan välissä kuivaushuone, jossa molepien puolien kaminoiden hormit.  Kun kaminassa piti tulta, niin tuntui kuivaushuonekin lämpenevän. Varmasti kaminan vedon ja hormin nuohouksen kannalta haastava ratkaisu.  Lisäksi jos kämpässä ei olisi tarvetta lämmittää, mutta vaatteet vaatisivat kuivatusta, niin ratkaisu ei ole toimiva.  Esim Nammalakurun uudessa kämpässä parempi ratkaisu, siellä kuivaushuoneessa on oma kamina.
Takan sijoittaminen "jalustalle" myös vähän erikoinen ratkaisu, vie paljon lattiatilaa.
Sisälattian ja ulkoseinän liitos tehty huolimattomasti, kämpässä on käytännössä avoimet ovet myyrille ulkoa sisälle asti lattian kautta.
Samoin eteisen ja kämppien välisen seinän liittymät toteutettu huolimattomasti, osin eristeet suoraan näkyvissä.

Perustukset,  kämppä siirtynyt pois perustuksilta, tuettu väliaikaisesti mitä erilaisilla virityksillä.








Kämppä pitäisi nostaa kauttaaltaan ylös, tehdä uudet perustukset (kunnolla), vaihtaa pari hirsikertaa, korjata lattia. Näin isolle kämpälle kohtuullisen iso työ.
Mutta tarvitaanko tällaisella sijainnilla näin isoa kämppää, jossa on sekä autiotupa että varaustupa?

Sauna:  Hirret hyvässä kunnossa, veden poisto pesutiloista ulos sisäpuolelta katsottuna ratkaistu hyvin, ulkoapäin katsottuna huonosti. Kaikki vedet valutetaan seinänvierelle ja rakennuksen alle.









Saunan ulkoportaat alkaa olla vaarallisen lahot, ne pitäisi pikaisesti korjata.









Miettiessäni kämpän sijaintia, sen kuntoa ja siellä olevaa saunaa, niin heräsi tällainenkin ajatus:
Puretaan kämppä pois ja muutetaan sauna autiotuvaksi.  Siihen saisi helposti 2x2hengen tilat, jäisi hyvin vielä oleskelutilaakin. Muutostyö olisi helppo toteuttaa.

Toinen vaihtoehto:
Kämppä purkuun ja siirtäisin saunan Nuortin varteen ja muuttaisin sen maksulliseksi saunaksi.

Kaiken kaikkiaan kun alueen palvelurakenteita tutkii niin näyttää että joskus on rakennettu ehkä kaiken varalta.

Kämpän tutkiskelun jälkeen tutustuin lähiympäristöön ja huomasin myös sen että vaikka kämpällä puhelimeen ei löytynyt kenttää, niin kun käveli kämpältä muutaman satametriä itään Kummalehtoon päin löytyi hyvä kuuluvuus. Samoin huomasin että siihen suuntaan näytti menevän hyvin heikko polku ja puista löytyi vanhat maalilla tehdyt pilkoitukset. Todennäköisesti siitä on mennyt merkitty polku Kutunivalle, joka on nykyisin jäänyt hyvin vähälle käytölle ja häipynyt kartoista.
Ruokailun jälkeen vielä lätynpaisto ja leppoisaa turinointia ja kirjan lukemista.

16.10.
Heräsin joskus noin klo 05:00 kun taivaalta näkyi kirkkaana täysi kuu. Oli pakko nousta ylös, pukea vaatteet ja lähteä ulos ihmettelemään ja valokuvaamaan. Tosin kävi niin että kun ehdin pihalle, niin kuu olikin jo jäänyt ohuehkon pilviverhon taakse.
Yritin kuitenkin kameran ja jalustan kanssa vähän kuvailla, mutta ennenkaikkea nautin yön hiljaisuudesta ja pakko oli poiketa jonkinlainen lenkki maastossa, kun siellä näki kohtuullisen hyvin kulkea.

Aamulenkin jälkeen vielä takaisin nukkumaan, herätys uudestaan vähän myöhemmin, aamupala ja varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Aamusta oli vähän varissut luntakin maahan ja ilma lienee ollut vähän pakkasen puolella.
Sitten rinkat pykälään ja nokat kohti Nuorttia. Eli siirtyminen eilistä reittiä poroaidalle, poroaidan vierustaa Metsopaloon ja laskeutuminen alas Nuortille Mettopalon autiotuvalle.
Jouni ja Teuvo jäivät tänne, itse pidin pienen tauon ja lähdin paluumatkalle.
Vähän matkaa reittiä pitkin, Kurtsinkosken seutuvilta suunta Kurtsin niskavaaran keskelle. Kohta alkumatkasta törmäsin maastossa hennosti näkyvään mönkijäuraan. Katselin kartaa ja mietin että minnehän tuo mahtaa mennä. Tulin siihen tulokseen että todennäköisesti samaan paikkaan kuin minäkin ja ajattelin että jostain kohti tuo ura mennenee myös yli Kärekeojan.



Jatkoin kuitenkin mukavassa maastossa eteenpäin omia polkujani, mutta lähestyessäni Kurtsinniskavaaran kahden huipun välistä satulaa tuli mönkijäura taas vastaan. Eli arvailuni vahvistui ja jatkoinkin tästä eteenpäin mönkijäuraa pitkin. Alamäen jälkeen ura jatkoi ojalle, ojan rannalla oli nuotiopaikka ja sen vieressä silta. Sillan jälkeen pätkä suota, sitten pieni matka vähän kovempaa kangasta taas pieni märkä suonpätkä ja kaartaen kivikkoista maastoa pitkin autolle.
Pikainen reissu takana, nyt varusteiden vaihdon jälkeen suunta länsireunalle eli Ylläksen suuntaan.

Korvatunturin tien varsi oli hienoa katseltavaa kun siellä oli luntakin jo vähän maassa.

Pari päivää Äkäslompolossa kylänpinnassa ja sitten kohti etelää.

Mukava pikkureissu 

Täällä reissun kuvat