Nojatuoliretkeilyä Käsivarren erämaassa, syksy 2025

 

 

 

Valmistautumista 

Olin tammikuussa jutulla kaverin kanssa joka on viime vuodet harrastellut retkeilyä, mutta vain lyhyempiä reissuja. Laitoin melkein heti keskustelun jälkeen hänelle viestin että kiinnostaisiko lähteä elo-syyskuun vaihteessa mukaan Käsivarteen tehtävälle noin viikon vaellukselle. Myönteinen vastaus tuli nopeasti ja siitä se sitten reissun suunnittelu lähti käyntiin. Kun alue on itselle hyvin tuttu niin alustava reissusuunnitelma syntyi nopeasti, jonka lähetin kaverille kommentoitavaksi/arvioitavaksi, hän kun ei ollut retkeillyt Käsivarren alueella koskaan aiemmin. Reissusuunnitelman hahmottelussa oli ajatuksena saada retkeillä pääosin muualla kuin, omissa ajatuksissani ruuhkaisella, Kalottireitillä ja saada käytyä kuitenkin muutamilla tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla hienoilla paikoilla. Nyt kun reissu on takana ja vertasin toteutunutta reittiä tammikuussa tekemääni suunnitelmaan, niin ero on markinaalinen. Ensimmäisen päivän osalta korjasin vähän menoreittiä miellyttävämmin kuljettavaan maastoon ja Govdosgaisin huiputus jäi tekemättä, juuri sille suunnitellulle päivälle sattui sumuinen ja myös osin sateinen keli. 

Mukaan otettavista varusteista kävimme yhden keskustelun etukäteen ja ruokailujen osalta sovimme että noudatetaan  minulle tutuksi tullutta tapaa,  molemmat huolehtivat itse aamu- , ilta ja välipalat ja kumpikin valmistaa puolet reissun pääruuista. Lisäksi meillä oli hyvin kahtena päivänä menomatkalla vielä pohtia yhdessä reissulle otettavia varusteita. Reitti oli mietitty niin että majoittuminen tapahtuu teltoissa ja sovimme että majoitumme omissa teltoissa, olihan minulla lisäksi mukaan lähdössä Isku-koira.

Tulomatka 

Torstai 28.8.

Viime vuosina on  pohjoisen reissuille tullut hyvin vakiintunut kulku malli. Perille ei ole kiirettä vaan mennään rauhassa nauttien jo matkalla. Iltapäivällä kaveri ajoi pihalleni ja nostimme varusteeni hänen matkailuautoon ja nousimme Iskun kanssa kyytiin, matka kohti Kilpisjärveä alkoi ja lomatunnelmat oli korkealla. Sääennuste näytti tässä vaiheessa reissun alkuosaan hyvää säätä, torstaille todella rajua vesisadetta ja perjantaille vielä sadepäivää. Olimme jo etukäteen sopineet poikkeavamme Jyväskylässä Kärkkäisellä, kaveri oli tilannut sieltä vielä jotain retkeilytarvikkeita. Esittelin matkalla hänelle mukanani olevan retkituolin ja vastaava lähti hänen mukaansa tältä kauppareissulta. Ajo Kempeleeseen, missä yövyimme. Tavoitteena oli lähteä maastoon vasta lauantaina, niin meillä oli hyvää aikaa edetä lomasta nauttien.

 

Perjantai 29.8. 

Autossa yöpyminen ja omatoimi aamupalan jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Sopivasti taukoillen seisoimme iltapäivällä Kilpisjärven lähellä liikennevaloissa (tietyömaa). Kävimme tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen Kilpishalliin ja erityisesti sen lihatiskiin. Sen jälkeen soittelin paikalliselle ystävälleni, että sopisiko tapaaminen. Olin varannut mukaan jotain, jonka olin ajatellut hänelle lahjoittaa. Olin nimittäin saanut joskus yli 10 vuotta sitten "pelastettua" kaksi pientä taulua, jotka on maalattu rintamalla Käsivarressa Lapin sodan loppuaikoina. Toisesta taulusta olin löytänyt jopa kuvan sotapäiväkirjojen liitteistä. Toisessa taulussa näkyy Saana tunturi ja Kilpisjärvi ympäristöineen ja toinen on maalattu vähän alempaa. Siinä on Nunas tunturi ja Lätäsenon maastoa. Oli mukava päästä lahjoittamaan nämä yli 80 vuotta vanhat taulut henkilölle, jonka tiedän ymmärtävän niiden arvon. Nyt ne taulut pääsevät mielestäni juuri oikealle henkilölle ja oikeaan paikkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan saako hän historiaa tuntevien ystäviensä kautta vielä lisää tietoa tauluista ja niiden tekijästä. Loppuilta autossa vielä varusteiden läpikäyntiä, viimeisenä keskustelun aiheina kengät ja nojatuolit, mitä lähtee mukaan ja mitä jätetään autolle.  Tuoleissa kyseessä vajaan kilon painoinen ratkaisu, lopputulos oli että jätin kumisaappaat autoon mutta nojatuolit lähti molemmille mukaan. Autosta oli hyvä seurata kun rinkkaselkäisiä vaeltajia lähti useita kohti tuntureita ja maailman pienuuskin taas kerran tuli todettua. Hyvän ystäväni jo aikuinen ja nykyisin pohjoisessa asuva tyttö tuli parkkipaikalle ja hetkellisen sanan vaihdon jälkeen hän lähti koiransa kanssa viikonlopuksi tunturiin.

Lauantai 30.8.

Aamupala ja lähtö n. 8:30 upeassa säässä, Iskulle omat laukut selkään ja meille rinkat pykälään, nousu hyvää reittiä pitkin Tsahkal-järvelle, jossa näytti kodan yms. lähellä olevan pari yöpyjien telttaa. Jatkoimme matkaa kohti Tsahkal-järven itäpäätä, mistä löytyi seuraavat telttailijat. Siitä sitten erkanimme Kalottireitiltä, lähtien polkua pitkin kohti Termisjärveä. Reilu tunti lähdön jälkeen tauolle ja istahdimme ensimmäisen kerran tällä vaelluksella nojatuoleihimme ja oli helppo todeta, tehtiin hyvä päätös. Jonkin verran puolen päivän jälkeen olimme edenneet Marjajärvien seutuville. Juuri ennen Paihkasjärveä tuli vastaan kolme vaeltajaa. Paihkasjärven itäpään seutuvilla käänsimme askeleet pois polulta kohti Paihkasjärven itäpäätä. Noin klo 15 seutuvilla keittelimme päiväkahvit Paihkasjoen eteläpuolella ja sen jälkeen jatkoimme nousua tunturiin. Noin klo 16 olimme tunturissa Termisjärveen laskevan puron läheisyydessä n. 740m:n korkeudessa ja aloimme katsella teltoille sopivaa paikkaa. Vajaa 20km patikointia ja n. 250m nousukorkeutta. Kohta olikin teltat ja nojatuolit pystyssä ja aloitimme päivällisen valmistelun. Illan aikana kiertelimme lähiympäristössä ja nousimme myös Paihkasvaaran suuntaan vajaan kilometrin niin että maisema avautui hienosti Ailakkajärven ja Peeravaaraan suuntaan. Termisvaaran Seitakivi näkyi n. 2km päästä hyvin taivasta vasten. Leiripaikalta oli hyvät näkymät Jollanoaiville sekä Saanaan suuntaan. Jollanoaivin rinteet poikkeaa mielenkiintoisesti ympäristöstään, johtuen varmaan siellä olevasta rakkakivikosta. Iltapalan ja nojatuoli istumisten jälkeen oli aika siirtyä nukkumaan ensimmäinen yö teltassa.

Maasto: Parkkus - Tsahkal valtatie, siitä Tsahkalin itäpäähän osin kivistä polkua. Hyvää polkua Paihkasjärvelle, nyt joki helposti ylitettävissä heti järven itäpuolelta kiveltä kivelle. Nousu tunturin hyvää vaellusmaastoa Termikselle laskevan puron läheisyydestä löytyy teltoille paikkoja.

 lauantain kuvat

Sunnuntai 31.8.

Aamulla teltasta herätessä huomasi että yöllä oli ollut pieni pakkanen. Valmistelimme aamupalat rauhassa ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Seuraava tavoite oli Termisvaarassa oleva Seitakivi, rinkat pykälään ja nousu tunturiin jatkui, vajaat 2km ja noin 100m nousun jälkeen olimme tavoitteessa. Tauon paikka, Seitakiven vierestä löytyi poron sarvia ja kolikoita yms sinne jätettyjä lahjoja. Tauon jälkeen nousu jatkui, vajaa kilometri ja ehkä n. 60 nousumetriä, suunnan muutos maaston mukaisesti noin itään ja sitten koilliseen. Tavoitteena oli Termisvaaran huippujen väliin muodostuva laakso ja siellä virtaileva puro, minne saavuimme n. klo 11 seutuvilla. Kahvitauko ja vähän ympäristön tarkastelua, läheltä löytyi joku ihmisten tekemä kivirakennelma. Mietin että olisiko se ollut teltan tuulisuoja, juuri ja juuri sen sisäpuolelle olisi yksi ihminen sopinut makaamaan. Tauon jälkeen suunta kohti Termisvaaran itäisempää huippua, sieltä puolen kun löytyy mielestäni paremmin näkymät Termisjärvelle. Rinteessä oli paikoin rakkakivikkoa mutta hyvää kulkumaastoakin sieltä löytyy, sopivasti vähän kierrellen löytyi ihan hyvä nousureitti. Laskeuduimme huipun ohi Termisjärven puolelle niin että saimme hyvän näkymän Termisjärven autiotuvalle, Salmikuruun ja Jollanoaivin rinteille. Kuvailemassa olimme siellä noin klo 13 seutuvilla. Päivän nousut alkoi olla plakkarissa, olimme nyt lähes 300m korkeammalla kuin missä olimme yöpyneet. Palailimme takaisin maastoon jätettyjen rinkkojen luo ja pikku tauon jälkeen jatkoimme kohti seuraavaa valitsemaani maisemakohdetta. Termistunturin itäpuolella on Dierbmesgobejavri, mistä laskee Bollosjohka "halkaisten" Bollun länsipuolella olevan tunturin upeasti S-kirjaimen muotoisella kurulla. Valokuvin paikkaa on vaikea kuvata, mutta suosittelen sulan maan aikaan siellä vierailemaan, talvella siellä taitaa olla melkoiset lumilipat. Joen alussa on mukavat pienet putoukset josta joki painuu kuruun ja samalla kurun reunat "nousevat" ylöspäin. Joen rannalla kosken kuohuja kuunnellen oli hyvä keitellä kahvit ennen päivän viimeistä siirtymää. Tauon ja maisemien ihastelun jälkeen rinkat vielä kerran pykälään, suunta pohjoiseen. Pieni nousu tunturiselänteelle ja laskeutuminen Termisjoen varteen Kutturajärven itäpuolella olevan järven itäpuolelle, mistä löytyi hyvät telttapaikat yöpymiseen. Leiripaikan vierestä oli helppo käydä jo ennakkoon katsomassa aamua varten kosken ylityspaikka. Joki näytti olevan helpohkosti ylitettävissä kiviä pitkin askeltaen useammastakin kohdasta. Upea ilta, maaruskan värejä alkoi näkyä jo mukavasti ympäristössä ja laskevan auringon värit toivat värimaailmaan vielä oman lisänsä. Kuten olin jo ennakkoon olettanutkin, näissä maastoissa ei taida kovin usein olla vastaantulijoita, ei nytkään ketään. 

Reitti: leiri - Seitakivi nousua, rakkaa paikoin, siitä kierto Termisvaaralta laskevalla purolle helppoa,kuljettavaan, nousu huipulle vähän kierrellen rakkapaikkoja, huippu pientä rakkakivikkoa. Purolta kurun suulle alun rakkakivikon jälkeen todella hienoa maastoa, puro helposti ylitettävissä. Kurun suulta pääsi kiviä pitkin joen yli,  lasku Termisjoelle hyvää, ylhäällä vähän rakkaa. 

 sunnuntain kuvat

Maanantai1.9.

Taas pakkasaamu, maa oli aamusta vielä kuurassa ja Iskun ruoka/vesikupissa oli jäätä. Aamupala ja leirin purku. Hieman klo 09 jälkeen pääsimme liikkeelle, ensin joen ylitys ja suunta kohti Kaitsajokilaaksoa. Laakson reuna-alueella on paikoin tiheähköä koivikkoa ja rakka-alueita, niin se ohjaa helposti kulkijaa eri suuntiin kuin mitä ajattelee menevänsä. Ajauduimmekin hieman ylemmäs mitä olin reittiä kartalle suunnitellut ja jouduimmekin useaan kertaan ylittämään rakkakivikoita, noin tunti etenemistä ja pikku tauko. Reilut 2h ja pääsimme kahvitauolle Kaitsajoen rannalle. Tähtäilin kulkumme jokirantaan sille seutuville, mistä joki lähtee voimakkaammin laskemaan alarinteeseen, kun oletin että joen ylityskin onnistuu sieltä. Syyskuu mutta keli oli kuin heinäkuussa. Ilma oli todella lämmin, istuskelin koko tauon ajan ilman paitaa. Veden kiehumista odotellessa kävin etsimässä joen ylityspaikkaa. Kahvipaikan läheisyydestä se myös löytyi, missä pääsisimme kiviä pitkin ylittämään joen. Tauon jälkeen suunta Kaitsajärven itäreunalle, siitä kapeaa kannasta järvien välistä ja sen jälkeen koukkaus vähän itään kosteimman alueen ohi. Tavoitteena oli mönkijäura, jolle saavuimme Juovvavarrin lounaiskulmassa, hyvä syy pitää pikku tauko. Vajaa 4 km jatkoimme mönkijäuraa pitkin ja sen jälkeen saavutimme Japmajärven suuntaan laskevan laakson ja jatkoimme siitä suurinpiirtein korkeuskäyrien mukaisesti pohjoiseenn. 1.5km. Voisiko maastoa kutsua Kahperusvarrin alarinteiksi? Parin pienen järven vierestä (732.4m) ja vielä yhden pienen selänteen ylitys ja loppulasku osin louhikossa noin kilometrin päässä olevalle pienelle järvelle (690.2m) Saivaaran kaakkoispuolelle. Teltoille löytyi hyvin paikat ja pääsimme päivällisen valmistukseen edelleen upeassa auringonpaisteessa. Päivällisen jälkeen n. klo 19 seutuvilla lähdimme vielä kiipeämään kohti Saivaaraa. Unelma keli tunturin huiputukseen, auringon paisteessa eikä pienintäkään tuulen virettä. Huipulta avautuu upeasti Meekon seutu sekä koko Porojärven laakso, sanoisin että tämä on yksi niistä Käsivarren paikoista josta avautuu Käsivarren upeat maisemat jokapuolelle. Jos aikataulu sallii, niin ei kannata vain kävellä ohi. Kävelimme ensin Saivaaran huipun länsipäähän katselemaan maisemia Meekon suuntaan. Kaikki Meekon- ja Porojärven laakson järvet peilasivat maisemia peilityyninä. Reissukaverini sanoikin että ensi kerralla pystytän telttani tänne. Noin puolituntia vietimme aikaamme huipulla ja lähdimme paluumatkalle. Nousu ja lasku huipulta on niin jyrkkä että täällä korostuu Iskulle opetettu taito kulkea käskystä ohjaajansa takana. Ilta oli tällä kertaa lämmin ja vaikutti että yöstäkin tulee nyt jo vähän lämpöisempi. Leirissä upeassa maisemassa ja todella upeassa säässä nojatuoleissa istuen voi helposti todeta, voisiko ihmisen asiat olla enää paremmin. Ja olihan vielä illan ohjelmassa ensimmäiset lättykestit, paistelin meille kohtuullisen läjän lättyjä jotka syötiin mansikkahillan kera. Piekanakin näytti olevan iltaruokaa katselemassa laskeutuen välillä Saivaaran pahtaseinälle istuskelemaan. 

Reitti: Joen ylitys kuivin jaloin siitä Kaitsajoelle nousu paikoin isohkoa rakkakivikkoa ja koivikkoa. Joen ylitys onnistui kohtuullisesti, ylityspaikkoja oli vain yksi siinä tarjolla (kiviä pitkin). Kaitsajoki - Kaitsajärvi - mönkijäura ok, paikoin vähän kosteaa. Mönkijäuralta leiripaikalle osin hienoa kulkumaastoa, loppuosa rakkaista. Saivasralle nousu hyvää kulkumaastoa.

maanantain kuvat 

Tiistai 2.9.

Ennen klo 07 olimme jo hereillä ja kohta aamupalan kimpussa. Kostea ja sumuinen aamu, sumulautta näytti leijuvan Porojärven laakson päällä. Tällä kertaa olimme liikkeellä jo n. 8:40 seutuvilla. Nyt suunta oli luoteeseen. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys heikko, katselinkin alkumatkasta vähän suuntaa kompassista. Saavuttuamme kalottireitin kohdalle, näkyi hieman alemapana rinteessä olevan yksi teltta ja Meekon suunnasta reittiä pitkin oli yksi vaeltaja jo nousemassa Kalottireittiä ylämäkeen, samoin Meekon varaustuvan ympärillä näytti olevan joitakin ihmisiä. Jatkoimme Meekon eteläpuolelle Bierfevaggin laaksoon ja lähestyimme pikku hiljaa Bierfejohkaa, tavoitteena oli "törmätä" jossain vaiheessa taas mönkijäuraan. Ennen joen ylitystä istahdimme tauolle jokitörmälle. Joen vesi näytti kirkkaalta mutta samaan aikaan kuitenkin ikään kuin samelta. Johtuneeko pohjakivien väristä? Joen ylitys oli helppo tehdä hieman mönkijäreitin alavirran puolelta, se onnistui vaelluskengissä kiveltä kivelle askeltaen. Toisen kerran taukoilimme vielä ennenkuin lähdimme nousemaan Meekon länsipuolelta tunturiselänteen yli. Tuuli kävi kohtuu voimakkaana selän takaa mutta tauolle löytyi uran länsipuolelta sopivasti suojainen pieni painanne tauoan aikaiseksi suojaksi. Nousu ylös Lassavarrin ja Meekon väliseen tunturisatulaan. Tunturiselänteeltä näki hienosti Pitsuskönkään ja sen alapuolisen syvällä kalliouomassa kulkevan joen. Samoin Pitsusjärvi näkyi sinne hyvin. Tunturisatulan ylityksen jälkeen edelleen mönkijäuraa, sen vasemman puoleista uraa Urtasjohkan rannalle Vuomakasjärven länsipuolelle. Katsoimme että kun siirrymme vähän mönkijäuralta sivuun pienen lahdenpohjukan toiselle puolen, niin pääsemme kahlaamaan joen matalassa vedessä. Nyt kuitenkin oli ensimmäinen kahlaus, missä piti ottaa vaelluskengät pois jalasta vaikka kahlauksessa ei veden korkeus ollut kuin n. nilkkoihin asti. Ylityksen jälkeen nousimme hieman jokivartta länteen päin ja jäimme kahvitauolle upean kosken kupeelle, kello oli n. 13:40 seutuvilla. Tauon aikana vastarannalle ilmeistyi pari vaeltajaa, hakivat myös joen ylityspaikkaa. Jälkikäteen kuulimmekin heidän ylittäneen joen mönkijäuran kohdalta, jossa vettä on vähän enemmän kuin meidän valitsemassa ylityspaikassa. Ilman rinkkoja lähdimmer katsastamaan Pitsusköngästä. Virkapostilaatikko oli tutusti paikoillaan poliisien kämpällä, mutta eihän meillä sinne mitään postia ollut toimitettavaksi. Nousimme Pitsusjoen vartta ylöspäin ihmetellen upeaa joen kanjonia ja virtaavan veden kuohuja. Pitsuskönkäälle tullessa oli kosken toisella puolen taukoa pitämässä pari ihmistä. Aikamme katseltua ja kuvailtua lähdimme paluumatkalle, taisin löytää paluumatkalla alueen ainoan viranomaisten valvoman uimapaikan. Rinkat pykälään ja kohti Urttas-hotellia, parisen tuntia oli vierähtänyt tauon ja Pitsuskönkäällä käyntiin aikaa. Ja noin parituntia vierähti vielä patikoidessa Urtashotellille. Siellä olikin aiemmin päivällä näkemämme kulkijat, he olivat löytäneet teltoilleen paikat Urttashotellin yläpuoliselta "tasanteelta".  Katselimme kämpän järven puolelta teltoillemme paikat ja laitoimme ne pystyyn. Sen jälkeen olikin vuorossa taas päivällisen teko ja tutustuminen luonnollisesti paikalliseen nähtävyyteen eli Urttashotelliin. Jotkut kanssa kulkijat olivat vähän sisustaneet kämppää, se oli saanut uuden pöytäliinan ja uudet verhot. Paikalle saapui vielä Lossun suunnasta kaksi miestä, jotka aikansa telttapaikkoja katseltuaan päättivät pystyttää omat telttansa hotellin itäpuolelle. Kämpältä n. 300m koilliseen tulee Govdosgaisin rinteiltä laskupuro alas järvelle. Lähdimme katsomaan sitä vähän lähempää ja kaveri reippaili jyrkän nousun yläpuolelle. Leiripaikassa oli nojatuolit taas aktiivikäytössä, kuten aikaisempinakin iltoina. Taas hyvissä ajoin nukkumaan kun olimme sitä ennen nauttineet vähän iltapalaa.

Leiripaikka - Kalottireitti hyvää kulkumaastoa samoin siitä mönkijäuralle ja jokivarteen. Mönkijäura ok, Urttasjoen ylitys helppo kahlaus mönkijäuran länsipuolelta. Polkua Pitsuskönkäälle, ylityspaikalta Urttashotellille polku osin hyvin kivikkoinen ja välillä rakkakivikkoa.

tiistain kuvat 

Keskiviikko 3.9.

Sumuinen aamu, suunnitelmissa ollut Govdosgaisin huiputus oli helppo jättää tekemättä, pilven alareuna leijaili nimittäin todella alhaalla. Aamupalan jälkeen teltat ja varusteet rinkkaan ja kohti Lossujärveä. Saamiemme sääennusteiden mukaan oli torstaille odotettavissa kovaa vesisadetta. Suunniteltu reitti oli sellainen että Norjan puolella siinä olisi useampi kilometri louhikkoa tai kuten vaelluskaverini jo aiemmin oivalsi, laatoitettuja polkuja, joissa osa laatoista on vähän huolimattomasti aseteltu. Ajatus oli että ehtisimme ylittää nuo louhikot ennen tulevia vesisateita. Eli reittisuunnitelman mukan Lossun tuvalta Norjan puolelle, siitä nousu Gieddeoaivin huippujen väliin ja sieltä edelleen etelään päin tavoitteena siellä oleva upea tunturilaakso. Urttashotellin ja Lossujärven välinen polku on paikoin aika kostea ja mutainen mutta maisemallisesti upea. Muutama tauko ja lähestyessämme Lossun tupaa näimme että vastaan on tulossa yksi vaeltaja. Pysähdyimme keskustelemaan ja hänellä oli tuoreempia sääennusteita. Hän kertoi että illalla n. klo 18 alkaa vesisade ja seuraaville päiville sää taas paranee. Loppupyrähdys Lossun tuvalle. Pidimme kunnon tauon tuvalla ja sen jälkeen matka jatkui kohti Norjaa. Ensimmäinen sadekuurokin tuli, sen verran jo satoi että laitoimme sadekamppeet päälle. Poroaidan alitus ja siitä Norjan puolen Lossun kämpälle. Norjan puolen kämppä oli nyt jo ennakkotietojen mukaisesti jykevästi lukittu. Jostain ihmeellisestä syystä joillakin vaeltajilla on joku ihmeellinen tarve aiheuttaa ongelmia kaikille sotkemalla paikkoja. Kiitoksena siitä nyt tähän tupaan ei enää kukaan vaeltaja pääse suojaan. Kiitos joidenkin typerysten. Pätkän matkaa menimme Didnun suuntaan menevää polkua mutta varsin pian aloitimme nousun tunturiin. Ihan ok maastoa kun vähän katseli reittiä. Pieni sadekuuro oli mennyt ohi ja eka tauolla laitoin sadeviitan takaisin rinkkaan. Ylempänä tunturissa tuli "pelkäämäni" louhikotkin vastaan mutta ne oli vielä hyvin kuljettavissa. Tunturinsatulan korkeus on lähes 1000m:n korkeudessa. Sieltä lasku Bajit Gahkkojärven (897m) itäreunalle. Sitten uusi nousu seuraavaan tunturisatulaan jonka korkeus on lähes yhtä korkealla kuin edellinen satula. Tämä väli on varsin louhikkoista. Täältä ylhäältä tavoitteena oleva laakso avautuukin jo hienosti ja laakson pohjassa olevat Nigosjärvet näkyy hyvin. Klo oli 17:45, edessä loppulasku ja suunniteltu leiripaikka jo näkyvissä, kun "vastuksena" ollut reipas vastatuuli sai kaverikseen sen ennustetun vesisateen. Onneksi tämä rinne on jo helposti kuljettavaa maastoa. Reissukaverilla oli kuoriasu päällä ja hän kysyikin että laitanko sadeviitan vielä päälle, mutta päätin että eiköhän nyt vain kiirehditä etsimään telttojen paikkoja. Vielä pieneksi kiusaksi meille "törmäsimme" hyvään lakkapaikkaan rinteessä, mutta ne jäi vielä sinne. Noin 18:15 kohtuullisen märkänä sitten katselimme järven rannalta teltoille paikkoja. Tuuli lienee ollut reilusti yli 10m/s mutta nopeasti saimme teltat pystyyn ja sovimme että tälle illalle voi olla helpompaa kun kumpikin huolehtii itse omassa teltassa ruuat itselleen. Vedet piti vielä hakea,  mutta sen jälkeen olikin mukava teltan suojassa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja aloittaa ruuan valmistus. Ja on se vaan hienoa kun on sellainen reissukaveri tuo Isku että saatoimme viettää aivan rauhassa levähdellen 12 tuntia yhtä jaksoisesti teltassa. Tuulta ja sadetta tuntui riittävän, vielä yölläkin sateli vettä.

Reitti: Urttashotelli - Lossun autiotupa polku paikoin kostea ja joitakin rakkapätkiä. Lossulta Norjan puolen kämpälle hyvä polku, kivikkoa kämpälle. Nousu tunturiin huippujen 1083 ja 1039 väliin alkuosaan ok loppuosa rakkaa. Pääosin  rakkakivikoa  n. 6km, laskeutuminen Nikosjärville jo ok maastoa. Telttapaikkoja löytyy järvien välistä itäpuolelta ihan hyvin.

keskiviikon kuvat 

Torstai 4.9. 

Sumuinen aamu, mutta sen verran oli näkyvyyttä että tämän leiripaikan  koillispuolelta tulevan puron hienot putoukset olivat näkyvissä. Aamupalan jälkeen lähdimmekin katselemaan putouksia ja sen jälkeen lähdimme katsomaan että löytäisimmekö illalla näkemämme lakkahillat. Ja nehän löytyi, keräsimme n. 1.5L lakkahilloja pussiin illalle suunniteltu lättykestitystä varten. Leiri kasaan ja kohti etelää. On oikeastaan kolme syytä miksi pidän tämän laakson kautta kulkemista hyvänä vaihtoehtona: yksi syy on se että laakso on pääosin hyvää kulkumaastoa. Järveltä lähdön jälkeen on vielä jonkin matkaa ns. laatoitettuja polkuja, mutta vastavuoroisesti on myös hienoa tunturinummea. Toinen syy on että täältä laaksosta avautuu upeat maisemat kaakon suuntaan, esim Termisvaara, Salmivaara, Salmikuru ja Salmijärvi näkyvät tänne laaksoon hienosti. Ja kolmas syy on että täällä laaksossa saa yleensä vaeltaa "rauhassa", eihän siellä ketään muita ole oikeastaan koskaan näkynyt. Mutta vesisateessa en lähtisi ylittämään noita tuntureiden välejä, niin paljon siellä on niitä huolimattomasti aseteltuja laattakiviä "polulla". Siirryimme jossain vaiheessa Aldojohkan länsipuolelle, kun oma mielikuvani on että Buolvirjohka kulkee sen verran syvässä uomassa että sen ylittäminen voi olla haastellista. Joen itäreunalla juuri ennen jokien yhtymäkohtaa oli poromiehen kotapuut pystyssä ja sen vieressä poromiehen "kämppä". Jokien yhtymäkohdan jälkeen kahlasimme kiveltä kivelle joen toiselle puolen pidimme kahvitauon. Sitten päivän viimeiselle etapille nousemaan Deamadanvarrin yli kohti Saarijärven autiotupaa. Alitimme poroaidan, joitakin kiirunoita pyöri "jaloissa" ja hetken päästä pääsimme ihailemaan maakotkan upeaa kaartelua yläpuolellamme. Sekä varaus- että autiotuvan puolella näytti olevan kanssakulkijoita. Katselimme ensimmäiseksi teltoillemme paikat jotka löytyivätkin aika lähelta autiotupaa. Reissun helpoin päivämatka, taisi jäädä matka hieman alle 10km ja olimme tuvalla hyvissä ajoin iltapäivällä. Reissun viimeinen iltapäivä ja ilta. Kämpällä joitakin kanssakulkijoita ja teltoissa majoittuvia myös näytti tulevan lisää. Pääosin väki tuntui olevan Haltilla kävijöitä. "Kämppävieraiden" pyynnöstä kävin hakemassa myös Iskun kämppään sisälle. Jokainen vuorollaan valmisteli ruokiaan. Itse en ole kovin innokas tuomaan koiraa sisälle vilkkaalla tuvalla. Nytkin jouduin aina kun joku uusi tulija tuli sisälle, kysymään että onko ok pitää koiraa tuvassa. Yksi teltoissa majoittuvan neljän miehen ryhmästä tuli jo etukäteen kämpälle. Hän mainitsi että yksi heidän ryhmästään kokee koirapelkoa. Kun loput miehet tuli sisään niin siirsin Iskun takaisin terassille että jokainen kämpässä oleva saisi nauttia kämpässä olosta ilman pelkoja. Ruuan syömisen jälkeen oli vuorossa lättykestit. Olin joskus saanut lahjaksi mustikkalättytaikinaa ja nyt oli sen testauksen aika, tosin lisäsin taikinan sekaan myös perinteistä lättytaikinaa. Paistelin lätyt ja saimme tarjota kaikille kämpässä oleville lättyjä, lakkoja ja mustikoita. Lakkahilloja oli niin paljon että sitä jäi kattilaan vielä seuraavalle aamulle. Monenlaista tarinaa sai kuulla kämpässä. Ulkona lämpötila oli noussut jo varsin korkealle, varmasti oltiin jo n. 15 asteen tietämissä. Hyvissä ajoin siirryimme Iskun kanssa telttaan, vasta teltassa huomasin että kello oli vasta n. 20 mutta mukava oli rauhoittua reissun viimeisenä iltana ja olihan meillä myös ajatus että aamusta lähtisimme hyvissä ajoin kohti Kilpisjärveä. Telttaan kuuli kyllä hyvin että lisää vaeltajia kertyi alueelle, kämpän ovi narahteli pitkin iltaa ja puheen porinaa kuului eri puolilta. Todella lämmin yö tuntui olevan tulossa.

Reitti: aluksi vielä rakkapätkiä, laakso ihan ok maastoa, jokivarsi osin vähän risukkoinen, nyt menimme Deamadavarrin huipun läheltä, siellä rakkaa, joskus olen kiertänyt sen eteläpuolelta vähän alempaa niin siellä rakkaa vähempi 

torstain kuvat 

Perjantai 5.9.

Aikaisin aamusta noin klo 06 ylös, muitakin aikaisin nousseita näytti olevan jo liikkeellä. Taisi olla ainakin neljä telttaa vielä noussut alemmas järven rantaan ja tupaankin oli tullut muutama uusi kulkija. Kämpässä aamupalan laitto ja syönti. Kanssakulkijat hoitivat omat "velvoitteensa" ja loputkin lakkahillat päätyivät kattilasta kulkijoiden vatsaan. Rinkat taas selkään nokka kohti Kilpisjärveä. Jotenkin polku tuntui vieläkin kivisemmältä kuin mitä se edellisen kerran muistoissa oli. Ehkä jonkinlaista haikeutta mielessä mutta mukava oli pikkuhiljaa siirtyä kohti kylää. Tsahkaljärven itäpäähän jäimme vielä nauttimaan reissun viimeiset kaakaot. Pari telttakuntaa näytti siinä yöpyneen ja olivat aamutouhuissa. Tauon aikana ohitsemme kulki useita kulkijoita ja jostain tunturista päin tuli myös pari vaeltajaa. Sitten loppupätkälle, taas Tsahkaljärven kodan seutuvilla oli joitakin yöpyjiä ja loppulaskussta tuli vielä useita kulkijoita ja joitakin koiria. Laskeskelinkin että viimeisen kahden kilometrin matkalla taisimme nähdä yli 30 muuta kulkijaa. 

Kalottireittiä, alku aika kivistä polkua kuten myös se loppuosa Tsahkaljärven itäpäästä kodalle.

perjantain kuvat 

 Jotkut valokuvista on reissukaverin kuvaamia ja pääosin kuvista löytyy myös sijaintilinkki niin voi katsoa missä kuvat on kuvattu. 

Laplands hotelliin pesulle, Haltinmajalle lounaalle ja auton keula kohti etelää. Oli hieno reissu ja aivan uskomattoman hieno sää.  Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavia nojatuoli reissuja. 

 Koko reissun kuva albumi

 

Millainen on hyvä vaelluskoira?

Vaellusnetin turinoissa joku pyysi suosittelemaan hyvää vaelluskoirarotua. Oma ajatukseni siihen on että ihmiselle, jota en tunne, en myöskään osaa suositella mitään tiettyä koirarotua. Eikä joku tietty rotu tee automaattisesti koirasta hyvää vaelluskoiraa.

Mutta mitä ovat hyvän vaelluskoiran ominaisuudet? Sekin tietysti riippuu koiran omistajan tavasta retkeillä ja tietysti myös siitä, että mitä muuta hän koiransa kanssa harrastaa. Erilaiseen retkeilyyn vaaditaan koiraltakin erilaisia ominaisuuksia. Samoin valittavaan koirarotuun vaikuttaa mm. olosuhteet, elämäntilanteet ja tilat, mihin koira otetaan. Koiran hankinta ja rodun valinta ei ole mikään yksinkertainen juttu, siihen on syytä paneutua ajankanssa ja kunnolla.


Kokosin tähän kuitenkin jotain omia ajatuksiani ja kokemuksiani asiasta.

Varmasti tärkein vaelluskoiran ominaisuus on, että koira omien ominaisuuksiensa puolesta selviää kohtuudella vaellusreissuistaan. Kovin työlääksi menee vaeltaminen, jos koiran joutuu kuljettamaan omassa rinkassaan tai jos koira istuu ahkiossa, jota isäntä vetää.
Sää voi vaihdella rajustikin vaelluksen aikana, sen vuoksi koiran turkin ominaisuuksilla on iso merkitys vaelluskoiralle. Koiran turkin pitää olla sellainen, että se selviää näistä tilanteista. Tässäkin tietysti kesäretkeilyssä on vähän eri tilanne kuin talvella, mutta ettei asia ole liian helppo, niin kesäretkelläkin voi joskus olosuhteet olla talviset. Omalle koiralleni olen talviretkeilyssä varannut mukaan talvitakin, jonka voi tarvittaessa pukea koiran päälle.

Luonnollisesti koiran pitää muutenkin olla ominaisuuksiltaan sellainen, että kestää vaelluksen rasitukset ja parasta on tietysti se, jos se jopa viihtyy siellä. Jos koira ei ole kotiolosuhteissa tottunut 15 - 20 km päivämatkoihin, niin vaikea sitä on siltä odottaa myöskään vaelluksilla.

Myös hyvin tärkeä ominaisuus on, että koira on sosiaalinen. Sen on hyvä tulla toimeen vieraiden ihmisten kanssa sekä tietysti myös toisten koirien kanssa. Koiran sosiaalisuus on osittain rodun ominaisuus, mutta tähän voi myöskin itse vaikuttaa, kunhan aloittaa tämän työn heti kun koiranpennun on saanut omakseen.


Koira on hyvä saada opetettua niin, että se ei ole omistajastaan niin riippuvainen, ettei se pärjää joutuessaan eroon omistajastaan. On hyvä esimerkiksi, jos koiran voi huolettaa jättää ulos jonnekin kiinnitettynä, vaikka omistaja itse viihtyisikin esim. autiotuvassa sisällä. Samoin välillä tulee vaelluksella vastaan tilanteita, että joutuu käymään vähän etukäteen tiedustelemassa sopivaa kulkureittiä ja haluaa jättää koiran odottamaan tiedustelun tulosta.

Koiran kohtuullinen tottelevaisuus on välttämätöntä. Koiran pitäisi tehdä ja toimia niin, kuten sen omistaja sen käskee toimivan. Oma haasteensa on yllättävät tilanteet ja esim. toiset eläimet. Koiran tottelevaisuus on koetuksella, kun sen lähietäisyydeltä pakenee jokin eläin. Samoin pohjoisessa retkeillessä on hyvä, jos koirastaan saa koulutettua ns. porovapaan, joillekin roduille se tulee jo perimässä, mutta toisille se on melkoinen haaste.

Yksi erittäin hyvä taito on se, että koira osaa käskystä kulkea omistajansa takana. Esim kohdatessaan polulla toisen kulkijan, ohitustilanne menee näin sujuvasti. Samoin joskus esim jokien rantatiheikössä, kun hakee sopivaa reittiä, niin on helpompi edetä kun koira seuraa perässä hihnassa, kuin että se kiertäisi hihnan puiden ympärille.
Toinen hyvä ominaisuus on, jos koira jää odottamaan käskystä paikalleen ja tulee vasta luvan saatuaan. Joskus esim vaativissa jokien ylitysissä joutuu itse hakemaan sopivaa  reittiä, niin siinä ei kaipaa enää koiraa tuomaan lisähaastetta.

Kesällä vaelluksilla voi tulla eteen jokien ylityksiä ei ole käytettävissä siltaa. Mikäli koira "sairastaa vesikauhua", niin nämä ylitykset voivat olla varsin haastavia. On hyvä jo etukäteen varmistaa että koira selviää näistäkin tilanteista. Luonnollisesti isompi koira selviää ylityksistä paremmin, kuin pieni koira. Mutta pienempi koira on taas tarvittaessa helpompi myös kantaa.

Samoin on vaellusreittejä, joissa joudutaan ylittämään vesistöjä esim riippusiltoja pitkin. Työlääksi menee sekin ylitys, jos koira pelkää korkeita paikkoja. Ei ole kovin kahdehtittava osa, jos joutuu kantamaan vaikka 30kg koiraa, joka koko ajan yrittää paeta tilanteesta. Tätäkin kannattaa testailla ja harjoitella etukäteen.

 Koiran tottelevaisuuteen liittyy myös se että joskus vaelluksella voi tulla vastaan tilanteita, että joutuu päästämään koiran irti. Esim leveän joen ylityksessä voi olla koiralle helpompi, kun talutushihna ei ole rajoittamassa sen suorittamaa ylitystä. Niissä tilanteissa pitää koiran omistajan olla varma, että koira pysyy isännän hallinnassa myös niissä tilanteissa.

Rodunomaiset piirteet: on paimenkoiria, jäljestäviä koiria, noutavia koiria, ajavia koiria, pysäyttäviä koiria, ylösajavia koiria,vesikoiria, seurakoiria, haukkuvia koiria, jopa haukuttavia koiria ...
Mielestäni nämä eivät mikään automaattisesti tee koirasta hyvää tai huonoa vaelluskoiraa.
Rodun perimästä tulevat ominaisuudet on hyvä tiedostaa ja pyrkiä koulutuksella vaikuttamaan niin, että nämäkin ominaisuudet tukevat koiran retkeilyharrastusta. Mikäli koiran hankkiessaan tietää (toivoo) koirasta tulevan vaelluskaveri, niin tämä on hyvä huomioida koiran kanssa toimiessa jo pennusta asti.
Koiraa on hyvä myöskin oppia "lukemaan". Kun tuntee hyvin koiransa ja oppii tulkitsemaan sen eleitä, niin vaelluksilla huomaa ja löytää myöskin sellaisia asioita, jotka jäisivät muuten huomaamatta.
Harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Esimerkiksi paimenkoiralle näyttää välillä tuovan haasteita, kun retkellä vaellusryhmä syystä tai toisesta kulkee hajallaan. Se haluaisi pitää lauman koossa, mutta "lauma" haluaa hajota.
Samoin koirat, joilla on vahva riistavietti, tuo varmasti omat haasteensa, joissa koiran tottelevaisuus on koetuksella.

Vaeltaessaan vaelluksilla on tärkeää muistaa, että vaelluksessa mennään koiran ehdoilla.
Eräänkin kerran olen joutunut olosuhteista johtuen muuttamaan omia vaellussuunnitelmiani, ei siksi etten itse olisi niissä olosuhteissa voinut mennä suunnitelman mukaan. Samaankin vuoden aikaan olosuhteet voivat vaihdella huomattavasti. Erityisesti talvivaelluksilla lumen kantavuudella on oleellinen merkitys koiran liikkumismahdollisuuksille ja reissun rasituksille.

On ehdottoman tärkeää muistaa vaelluksilla, että toiset vaeltajat tulevat huomioiduksi. Koirapelkoista ihmistä ei paljon lohduta, jos kohti juoksevan koiran omistaja huutelee, että se on kiltti koira, ei sitä tarvitse pelätä.
Pääsääntönä pitäisi mielestäni olla, että ns. "törmäystilanteissa" olkoot se mikä tahansa, niin koira on se joka väistää. Koiranomistajan vastuulla on toimia niin, että myönteinen suhtautuminen koiriin mieluummin lisääntyy kuin vähenee.

Erityisesti yksin kulkevalle koira on verraton vaelluskaveri. Sen tyytyväisempää vaelluskumppania ei voi löytää. Aamusta se on valmiina lähtöön, kaikkien suunnistusvirheiden ja huonojen reittivalintojen jälkeen se vain tyytyväisenä nuolaisee omistajansa kättä ja odottaa että minne nyt lähtisimme eksymään.

Koiruuksia

Kevätvaellus takana ja kesä edessä.
Olimme Ronin kanssa kaksi ja puoli viikkoa tunturissa ja muitakin koiria oli liikkeellä,  siitäpä syy tähän kirjoitukseen. Olin varautunut yöpymään välillä vaellus kodassa, mutta käytännössä olin kuitenkin jokaisen yön autiotuvassa,  Roni yöpyi välillä tuvassa ja välillä ulkona.
Oma tapani on ollut,  että jos tuvan säännöt sallivat koiran yöpymisen ja olen yksin tuvalla,  niin myös Roni pääsee sisälle,  jos jälkikäteen tuvalle tulee lisää väkeä,  niin kysyn heti,  että häiritseekö koira. Sitten toimitaan toisten määrittämien "sääntöjen" mukaan.
Välillä olen vieraillut myös ns. vilkkaammilla tuvilla,  siellä pääsen itse paljon helpommalla,  kun jätän koiran ulos kiinni.  Olen tehnyt yksinkertaisen lumiankkurin,  jolla voin kiinnittää koiran haluamaani paikkaan.

Autiotuvat on tarkoitettu ihmisten käytettäväksi,  mutta säännöissä on annettu pieni jousto,  joka mahdollistaa joskus myös koiran tupaan tuomisen. Meidän koiran omistajien on syytä tämä tiedostaa ja sanoisinko ylikunnioittaa toisten vaeltajien toiveita koirien suhteen,  ettemme omalla toiminnallamme aiheuta haittaa toisille koiran kanssa kulkijoille. Meillä voi olla kotona omia tapojamme toimia,  mutta toisten kulkijoiden huomioiminen vaelluksella on tärkeämpää kuin omat tavat toimia.

Mielenkiinnolla seurasin toisten koirien kanssa kulkevien toimintaa.  Esim eräs aikaisemmilta vaelluksilta tuttu pohjanpystykorva näytti viihtyvän entiseen tapaan ulkona. Siellä se ei häirinnyt ketään ja näytti hyvin viihtyvän.

Eräs toinen koira taas tuli omistajansa kanssa vilkkaalle ja varsin täydelle tuvalle. Koiran omistaja ei kysynyt keneltäkään mitään,  hän vain ohjasi koiran laverin alle.  Koira oli tähän selvästi tottunut,  välillä se sieltä urahteli,  mutta se ei ketään häirinnyt.  Itse olisin silti ensin kysynyt autiotuvassa olevilta luvan koiran sisälle ottamiseen.

Ikävämpi tapaus sattui vaelluksen aikana eräällä tuvalla. Iltamyöhään tuvalle tuli vaeltajien mukana kaksi koiraa,  tupa oli vilkkaan reitin varrella ja tuvalla oli paljon vaeltajia.  Itse en ollut edes harkinnut Ronin sisälle tuontia.  He kysyivät ovella että onko kellään mitään sitä vastaan jos koirat tulee sisälle.  Se sopii kaikille, väki oli jo pääosin lavereilla,  ilta ja yö meni sujuvasti.
Aamulla alkoi aamutouhut,  koirat (toinen oli tosi iso kokoinen) makasivat keskellä lattiaa, ihmiset yrittivät niitä väistellä parhaansa mukaan.  Jälkikäteen keskustelussa kaikkia paikalla olevia asia oli häirinnyt,  mutta kukaan ei halunnut sanoa siitä mitään.

Koirat ja omistajat lähtivät päiväretkelle, kuten meistä monet muutkin.  Jossain vaiheessa ihmettelin,  että kuka on jättänyt ruokansa kattilaan,  meinasin viedä sen jo roskiin ja tiskata kattilan,  mutta toisaalta vähän epäilin että se voisi olla koiran ruokaa.
Myöhemmin illalla koirat omistajineen palasi tuvalle. Olisin keittänyt vettä, mutta en löytänyt kattiloita kaapista, jatkoin etsintää ja löysin ulkoa kaksi likaista kattilaa.
Vaikka arvasin jo vastauksen,  minun oli pakko mennä sisälle kysymään,  että oliko kattiloita käytetty koirien ruokakuppina. Täytyy sanoa että häpesin kaikkien koiranomistajien puolesta ja olin hetken aikaa todella vihainen. Monia tuvalla olevia asia todella kiukutti.
No koirien omistaja haki kattilat ulkoa ja tiskasi ne, mutta ilmapiiri oli kiusallinen. Koirat ja niiden omistajat halusivat jatkaa vielä samalle illalle eteenpäin.

Jokainen tunturissa ollut on varmasti huomannut,  kuinka tehokas on tunturin tietotoimisto,  tieto levisi nopeammin kuin mitä vaeltajat kulkivat,  kuulin asiasta jälkikäteen moneen kertaan eri tuvilla,  harmitti koiran kanssa kulkevien puolesta.

Omalta osaltani ilta sai kuitenkin mukava lopun,  vaeltajat olivat asettumassa yölevolle,  itse kuljeskelin vielä Ronin kanssa ulkona. Laitoin Ronin kiinni ja menin tupaan sisälle,  kaikki kahdeksan vaeltajaa ilmoittivat keskustelleensa asiasta ja he "määräsivät" tuomaan Ronin sisälle.  En voinut sanoa muuta,  kuin KIITOS

Luonnollisesti vaellukselle lähtevä koira pitää olla ominaisuuksiltaan sellainen,  että se pärjää eteen tulevissa olosuhteissa.
Olisi hyvä jos koiran totuttaisi siihen,  että sitä voi pitää myöskin yksin ulkona, se antaa koiran omistajalle pelivaraa eri tilanteissa
Olisi hyvä jos koira tulee hyvin toimeen toisten koirien ja ennenkaikkea vieraiden ihmisten kanssa.
Koiran omistajien tehtävä on toimia niin,  ettemme koirien kanssa häiritse toisten vaeltajien vaellusta,  emmekä aiheuta toiminnallamme negatiivista suhtautumista koiriin.