perjantai 31. maaliskuuta 2017

Aprillipäivä

Monena vuonna tähän aikaan on kevätvaelluksen lähtö jo lähellä. Edellisen vuoden tapaan nyt vielä kuukausi suunniteltuun lähtöön, eli vaellus on hypännyt muutaman viikon kohti kevättä.
Onneksi muut harrastukset työn ohessa pitävät sen verran kiireisenä, että tuo aika vilahtaa kyllä todella äkkiä.

Reissun suunnitelmat on jo jollain tasolla olemassa, pari pientä muuttujaa tietysti on jotka voivat siihen vielä vaikuttaa. Yksi niistä on keliolosuhteet, luntahan tällä hetkellä Kilpisjärvellä näyttäisi olevan ilmatieteen laitoksen mukaan 138cm.  Eli nyt on vaikea kuvitella että yhtä vähillä lumilla pitäisi startata kuin viime keväänä

Silloinhan illalla Kilpisjärvelle tullessa lämpöasteita oli lähelle +10 ja vedet virtasi ja maasto näytti kovin vähä lumiselta.
Eli lähtöhetken lumen kantavuus ratkaisee reissuni alkuosan reittivalinnat. Lumen pitää kantaa vaelluskaveriani, jolla ei ole suksia apuna. Tästä syystä viime keväinen vaellus piti hoitaa kantavia uria pitkin,kun lumi ei muualla kantanut


Toinen jonkin verran reittivalintoihin vaikuttava seikka on sitten porojen tilanne. Porojen siirtyminen kohti vasomisalueita on käynnissä juuri tuohon aikaan, enkä halua häiritä niiden elämää, eli minä väistän.

Ajatuksissa on suunnata retki tuonne käsivarren itäreunalle ja ehkä kelin ja porojen salliessa myöskin sen itäpuolelle. 
Edellisen kevään vahvaa tuloa en taida tälle keväälle päästä näkemään, sen verran vahvasti ainakin nyt näyttäisi talvi pitävän kiinni tuntureista ja lunta on tällä hetkellä kaksinkertainen määrä verrattuna viime kevääseen.  
Edellisen kevään kokemus oli niin vahva, että joskus haluan vielä kokea sen uudestaan, mutta viipymällä tunturissa vieläkin pitemmälle kevääseen. Pelkästään lintujen osalta kun yritin muistella, niin normaalien korppien, riekkojen, kiirunoiden, maakotkien, merikotkien, piekanoiden, pulmusten, ... olisko ne tuossa lisäksi pääsin näkemään västäräkkejä, kalalokkeja, kapustarintoja, isolepinkäisen. Mutta monta kevätlintua jäi vielä odottamaan tätä tulevaisuuden kevätvaellusta. Lumen sulaminen, uomien aukeaminen, koskien kohina, ...
siinä on jotain sellaista jota ei voi selittää, se pitää kokea

Vaikka vaellus on vapautta puhelimesta ja kalenterista, niin jotain kiinnekohtiakin on reissulle "joutunut" lyömään.
Yksi kaveri majailee reissun ensimmäisellä viikolla Saivaaran kupeella, niin tarkoitus on alkupäässä reissua käydä siellä morjestamassa. Ja reissun loppupuolella on taas muutaman kaverin kanssa treffit Kekkosen kämpälle, jossa viivähdämme pari vuorokautta, tosin päivisin tuskin kämpällä vaan jossain tuntureilla.
Viime keväänä jäi suosikkitupani käymättä, kun lumen kantavuus oli niin huono. Tälle keväälle pitäisi kyllä päästä Taabmalla käymään. 

Sen tuvan ympäristössä on jotain todella rauhoittavaa. Eihän se mikään ruuhkatupa olekaan, vuositasolla kämppäkirjan mukaan n. 60 -80 kävijää, mutta silti joskus olen sattunut sinne ruuhka-aikaan. Toivottavasti nyt pääsen nauttimaan sen rauhallisuudesta.
Huolestuttavasti viime vuosina on nämä reissut vähän lyhentyneet ja siitä syystä kaikkein rauhallisin osa erämaa-alueesta ja välituntureiden ja yliperän väliin jäävästä osasta on saaneet olla minultakin rauhassa.

Sinnekin mieli taas tekisi
mutta kaikkea ei voi saada kerralla.
Eikä siinä vielä kaikki, käsivarren länsipuoli Lossulta luoteeseen on saanut myöskin olla minulta hetken rauhassa. 
 

Tässäkö se lapinhulluuden salaisuus lienee? 
Aina on  mielessä enemmän paikkoja, kuin mihin on mahdollisuus sillä hetkellä päästä. 

Nykyinen vaelluskaverini täyttää parin viikon päästä kaksi vuotta, hyvän alun olemme Soolon kanssa jo lapinretkeilystä saaneet. taitaa olla sille jo kuudes varsinainen vaellusretki pohjoiseen. Monta vuotta saamme vielä yhdessä kulkea, että se pääsee lähellekään Ronin tuntureilla viettämää aikaa
Nyt kun kaveri alkaa olla jo ns. täysikokoinen ja luusto ja lihaksistokin ehtinyt kehittyä, niin pääsemme siirtymään talviretkeilyssä seuraavaan vaiheeseen. Nyt tänä keväänä se pääsee vielä juoksentelemaan mukana ja minä vedän ahkiota. Mutta seuraavalle keväälle ehkä veturi vaihtuu. Soolo pääsee seuraamaan edellisen uskollisen "palvelijani" Ronin jalanjälkiä tässäkin asiassa.

On se vaan hienoa lähteä taas reissuun, varsinkin kun todennäköisesti Soolon "kasvoilta" löytynee reissussa yhtä tyytyväinen ilme, kuin mitä Ronilla oli sen viimeisillä vaelluksilla, oikeasti saattoi sanoa: väsynyt mutta onnellinen

Täällä kohta sinivuokot aloittaa kukintansa, minä aloitan vaelluksen ruokalistan suunnitelun ja varusteiden kunnon tarkastelun.
Kohta kohti tuntureita

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kaivelin jotain vanhempia muistiinpanoja, vuodelta 2003 löytyi tämmöiset muistiinpanot

Kevään 2003 hiihtoreissu Haltin harteilla.
Ensimmäinen reissuni digikuvauksen aikakaudella


6.4.
Ajo Kangasalta Oulun kautta Tornioon
7.4.Aamulla lähtö Torniosta n. klo 8:00. Lounastauko Muoniossa ja saapuminen Kilpisjärvelle n. 14:00
Käynti paikallisessa kaupassa, matkailuhotelliin reittisuunnitelman ilmoitus ja sen jälkeen auto parkkipaikalle tienvarteen. Varusteiden vaihdon ja suksien voitelun jälkeen n. 14:50 alkoi nousu tienvarresta latu-uraa pitkin kohti Tsahkaljärveä. Heti järven kulmasta käännyin kohti Ailakkavaaraa. Tunturin alaosassa vaivaiskoivikossa hiihdin pieniä nousuja ja laskuja. Ennen nousua tunturin rinteille huomasin, että olin huonosti tutustunut karttaan. Karttaan oli merkitty pieni joki, joka laskee tunturin kupeelta kohti Kilpisjärveä. Pienemmät korkeuserot eivät erotu riittävän hyvin 1:100 000 ja 1:50 000 olevissa kartoissa ja yleensä purot kulkevat kuruissa. Matkan teko keskeytyi purolle olevaan jyrkkään laskuun ja jouduin palaamaan puron vartta hieman takaisinpäin kohti Kilpisjärveä ja samalla laskeuduin varovasti kuruun, jossa puro virtasi. Puron jälkeen nousu puron vartta tunturin alkurinteille oli varsin jyrkkä. Tätä ei päässyt ylös muutoin kuin kapuamalla suksilla kohtisuoraan ylöspäin. Painavan rinkan kanssa nousu vähän pehmeässä lumessa on tosi kovaa työtä. (Ahkiolla ei olisi päässyt ollenkaan) Tämän jälkeen lähdin etenemään Ailakkavaaran pohjoisrinnettä pitkin pikkuhiljaa ylöspäin nousten. Tällainen rinteen sivusuuntainen kulkeminen on aika vaikea tapa edetä. Koko ajan pitää nousta vinottain ylös, rinne on aika jäinen ja paikoitellen kivinen. Parempi ratkaisu jälkikäteen karttoja tutkien olisi ollut nousta Ailakkavaaran Saananpuoleisen rinteen selänteelle ja nousta siitä vaaran päälle) Ailakkavaaran rinteiltä avautui Terbmisjärvi ja autiotupakin erottui pienenä pisteenä järven rannalta. Ailakkavaaran huippujen välistä nousin vaaran päälle. Laella pidin pienen ruokailutauon jonka jälkeen matka jatkui. Tunturin päällä kiiruuna juoksi minua pakoon. Laskin huippujen välistä Ailakkapahtan ja Ailakkavaaran huippujen väliseen laaksoon. Laaksosta nousin pahtan pohjoispuolelta kiertäen ylös, josta nousin pahtan ja sen itäpuolella olevan huipun satulaan. Siitä avautui näkymä Ailakkajärvelle. Tavoitteena oleva Ailakkajärven autiotupa näkyi alhaalla järven rannalla. Tunturin rinteillä porotokka oli ruokailemassa. Jyrkästä laskusta johtuen (korkeusero järvelle n. 250m 1,5 km matkalla) jouduin laskemaan rinnettä ”siksakilla” porotokan keskeltä alas. Porot antoivat tietä, niin että pääsin pikkuhiljaa laskemaan tunturin rinnettä alaspäin. Ailakkapahtan jyrkänne näkyi täältä sivulta uljaana. Samoin taustalla näkyi Kilpisjärven luminen jäävaippa rantakoivikkoineen. Tupa oli odottamassa tyhjänä. Saapuminen tuvalle n. 20:00. Ensimmäisen päivän hiihto oli näin takana. Jälleen kerran ensimmäisen päivän hiihto tuntui aika kovalta urakalta ja hiihto vei pari tuntia enemmän aikaa kuin olin odottanut. Reittivalinta ei tosin ollut paras mahdollinen. Tuvalla ei ollut kaasukeitin varusteita, mutta tupa oli viihtyisä ja miellyttävä yöpymispaikka. Sain viettää yön tuvassa yksin.
Ailakkapahta


8.4.
Aamuyöllä käydessäni vessassa riekko naureskeli aikaiselle (n. 4:00) vessareissulleni. Aamutouhujen ja aamupalan jälkeen lähdin nousemaan kohti Terbmiksen huippua. Tavoitteena huippu ja sieltä sitten länsipuolelta kiertäen Terbmisjärven autiotuvalle. Koskemattomia tunturin rinteitä hiihdellen nousin Terbmisvaaran eteläisen huipun taakse, johon jätin rinkan. Nousu oli leppoisaa tasaista nousua ylöspäin. Pidin pienen kahvitauon ja jätin rinkan värikkäällä puserolla peitettynä rinteelle. Laitoin rinkan paikan navigaattoriin muistiin ja lähdin ilman rinkan painoa nousemaan kohti huippua. Huipulle oli vielä usean kilometrin hiihtomatka. Nousu huipulle on aina mielenkiintoinen, koskaan ei tiedä etukäteen nouseeko nyt huipulle, vai löytyykö huipun takaa vielä uusi nousu seuraavalle huipulle. Pilvisyys lisääntyi nousun aikana. Tunturin huipulta näkyi kuitenkin Saanalle. Tunturin huippu on todella kivikkoinen. Huipulla oli tietenkin perinteinen kivistä tehty kivipaasi. Huipulta pitää laskeutua kivikossa kohti jyrkkää pudotusta Terbmisjärvelle, mikäli haluaa nähdä autiotuvalle. Salmikuru näkyy jyrkänteen päältä hienosti. Samoin Jollanoaivin rinteet ja Jollan-Mallanpahta.
huipulta kuvattua
Noustuani takaisin huipulle, sain suorittaa pitkän hienon laskun takaisin rinkan luokse. Laskettelu matkaa kertyi rinkalle muutama kilometri, joka ilman rinkkaa nousujälkiä seuraten tuntui varsin mukavalta. Rinkalle päästyäni pidin pienen välipalatauon ja lähdin tunturin kuvetta myöten loivasti alamäkeen laskien huipun länsipuolelta kohti Terbmisjärveä. Lähempänä järveä lasku kohti tupaa on jälleen niin jyrkkä, ettei sitä uskalla suoraan laskea. Varovasti rinnettä mutkitellen laskin järvelle ja lopulta hiihto järven yli tuvalle. Saavuin tuvalle jo noin klo 13:00. Tuvalla oli kolme koiravaljakkoa, yhteensä 21 koiraa. Suomalaisen valjakkoyrittäjän mukana oli kaksi ulkomaalaista naisohjaajaa, joista toinen oli Uudesta-Seelannista asti. Lisäksi tuvalla oli yksinäinen mieshiihtäjä jolla oli ahkion vetoapuna kaksi husky-koiraa. Keiteltyäni päiväruuan ja ruokailtuani valjakot jatkoivat kohti Kilpisjärveä ja yksinäinen mieshiihtäjä lähti jatkamaan kohti Kuonarjohkaa. Jälleen sain nauttia tyhjän tuvan rauhasta ja hienosta auringonpaisteesta. Päätin levähdellä loppupäivän täällä ja jatkaa matkaa seuraavana aamuna. Samalla seurailin kun Terbmisjärven itäpäästä helikopteri teki nousuja Tebmiksen huipulle. Myöhemmin selvisikin, että suomen laskettelun huiput olivat tekemässä jotain mainoskuvausta yläperän tuntureilla. Iltapäivällä tuvalla poikkesi tauolla yksi pariskunta, jotka tulivat Saarijärven suunnalta. Tauon jälkeen heidän hiihtomatka jatkui kohti Kilpisjärveä. Mainoskuvausryhmä meni iltapäivällä useiden moottorikelkkojen perässä hinauksessa kohti Kilpisjärveä. Noin klo 19:00 saapui tuvalle kaksi Helsingistä päin olevaa kaveria, jotka olivat olleet menossa Saarijärvelle, mutta olivat hiihtäneet harhaan. Illan aikana neuvoin heille jatkoreitin eteenpäin. Vietimme yön tuvalla kolmistaan, varaustuvan puolikin oli tyhjänä.
9.4.
Aamulla aamupalan jälkeen lähdin kohti Kuonjarjohkaa Salmikurun kautta. Illalla saapuneet hiihtäjät jäivät vielä nauttimaan yöunista. Kello oli lähtiessä lähellä kahdeksaa. Kurun pohjalla kivikon keskeltä löytyy kapea hiihtoura ja kurun päästä länsireunasta lyhyt, mutta jyrkkä nousu kurusta ylös. Kurun nousun jälkeen nousu Salmivaaran päälle, josta Kahperusvaaran ja Kuornajohkan huiput jo näkyvät. Pitkä loiva lasku Gohpejärvelle, josta avautuu hyvä näkymä laaksoa pitkin Saarijärven suuntaan ja Saanakin näkyy taustalta hienosti. Jaakon vaaran ja Kuonjarvaaran välisestä satulasta tulee viittareitti Saarijärveltä Kuornajohkalle. Tavoitin viittareitin tuntureiden välisessä satulassa ja siitä hiihtelin myötämäkeen kohti Kuornajohkan tupaa. Ennen tupaa on vielä lasku Kuornajohkan joen uomalle, josta nousu tuvalle. Kuonjarjohkan uusi tupa
 Vanha Kuornajohkan tupa näkyi vielä olevan uuden tuvan läheisyydessä odottamassa jatko käyttöä. Saavuin tuvalle noin kymmenen aikoihin. Tuvalta oli juuri lähdössä viimeiset edellisen yön yöpyjät eteenpäin kohti Haltia. Välipalaa laittaessani ja muutaman tunnin päivätaukoa pitäessäni tuvalla kävi useita tauon viettäjiä. Edellisen illan tuttavuutenikin lähestyivät autiotupaa juuri kun olin noin 13:00 lähdössä jatkamaan matkaa jälleen upeassa auringonpaisteessa. Kahperusladnjan etelä- ja itäpuolelta kiersin kohti Saivaaraa. Kahperusladnjan alarinteet olivat varsin kiviset. Sieltä avautui hyvin Sirdjonlahku sekä Harrijärven laakea järvi laakso. Samoin Porovaaran ja Saivaaran välistä näkyvä Porojärven laakso. Rinteiltä oli mukava ja aika pitkä lasku kohti Saivaaraa, jonka jälkeen nousu Saivaaran kaakkoispuolelle. Sopivaan paikkaan laskin rinkan alas, vähän aikaa auringonottoa ilman paitaa ja sen jälkeen jatkoin nousua kohti Saivaaran itäpäätä. Kun nousu meni kovin jyrkäksi jätin suksetkin pois ja jatkoin nousua jalan sauvojen avustamana. Huipulle pääsee ainoastaan kapeaa jyrkkää kannasta pitkin Saivaaran itäpäästä. Huipulta avautui hienot näkymät Suomen korkeimmille huipuille. Halti näkyi huipulle todella hyvin, vaikka matkaa sinne on yli 20km. Huipulta avautui myös hieno näkymä Meekonvaaran ja Meekon pahdan maisemiin ja niiden kainalossa oleville tuville. Meekonlaakson tuvat
Porojärven laakso avautuu myös täältä hienosti. Annjaloanjin pitkä pahtaseinämä oli suoraan silmien edessä Saivaaran pohjoispuolella. Huipulta löytyi myös Urho Kaleva Kekkoselle laitettu muistolaatta perässähiihtäjineen 80 vuoden syntymäpäivän kunniaksi. Vaaran länsipäästä on hieno katsella Meekonvaaran rinteitä, Meekonpahtaa ja sen alapuolella olevia autio- ja varaustupia. Valokuvaamisen ja maisemien ihailun jälkeen paluu rinkalle ja sitten reilun neljän kilometrin lasku vaivaiskoivikon seassa kohti Jogasjärven autiotupaa. Hankikanto oli aika hyvä, vain muutaman kerran koivikossa hangen pinta petti suksen alla. Tuvalla oli kaksi miestä ja yksi poika kahvitauolla. Aikasemmin olin nähnyt heidät kun he tulivat Kuonjarjohkan tuvalle juuri kun olin lähdössä sieltä eteenpäin. Tauon jälkeen he jatkoivat kohti Porojärven tupaa ja jälleen oli tupa yksin minun käytössäni. Tupa on alueen vanhin ja siihen liittyy paljon erilaisia tarinoita. Siellä kuulemma kummittelee ja joku saksalainen on sinne myös kuulemma tapettu. Lappalaiset eivät suostu tulemaan tähän tupaan. Tupa on poikkeuksellisesti varustettu luonnonkivistä tehdyllä avotakalla. Takka on vähän huonovetoinen ja savu tahtoi pyöriä vähän tupaan sisälle. Tuvan läheisyydessä on myös vuokratupa. Siinä illan lepäilin ja tankkasin energiavarojani, sekä keräsin voimia seuraavan päivän hiihtoa varten. Viereiselle tuvalle saapui muutamia moottorikelkkailijoita, ilmeisesti kalamiehiä yöpymään. Nukahdin illalla jo n. 20:00.
Yön sain viettää tuvassa yksin, kummituksiakaan ei tupaan saapunut. Takassa en pitänyt yöllä tulta, johtuen sen huonosta vedosta.
10.4.
Jogasjärven tupa
Aamulla heräsin n. 6:00 ja aloittelin aamutouhut. Aamupalan ja suksien laiton jälkeen olin valmis lähtemään kohti Kobmajokea. Ensin hiihtelin Jogasjärven yli Metsähallituksen huoltokämpän vieritse. Kämppä näytti niin hienolta, että todennäköisesti siellä huolletaan Metsähallituksen herroja. Kämpän vieritse hiihdin järveltä ylös ja sitten Toskaljoen reunoja pitkin Toskaljärven itäpuolen rinteille. Tavoitteenani oli Toskalin päähuipun länsipuolella oleva tunturien painanne. Korkeuseroa järveltä tunturinsatulaan on n. 310 m. Jogasjärven korkeus on n. 586m merenpinnasta ja tunturin painanne on n. 900 metrin korkeudessa. Toskaljärveen idästä laskevan puron alkupää kulkee hienossa kurussa ja kuru päättyy hienosti rinteeseen lumen täyttämänä kohtisuorana putouksena. Tunturin rinne oli osittain aivan paljas. Erittäin jyrkkää vinoa nousua noustessa oli mukava välillä istahtaa sulalle tunturikasvien peittämälle rinteelle ja katsella sieltä avautuvia hienoja maisemia. Nousun aikana alapuolella olevalle Toskaljärvelle ajeli muutamia moottorikelkkoja ja niiden kuljettajat asettuivat järvelle pilkille. Miehet olivat ilmeisesti samoja jotka yöpyivät Jogasjärven varaustuvassa. Nousu oli niin jyrkkä, että jonkin matkaa nousin ylöspäin kävelemällä kantaen suksia käsissäni. Monen tauon jälkeen lopulta tavoitin tavoitteeni tunturien välissä olevan satulan ja nousu muuttui laskuksi. Pudotin rinkan selästäni kiville, tankkasin vähän eväitä nauttien ympärillä avautuvasta tunturiylängöstä. Jätin rinkan siihen ja lähdin nousemaan kohti Toskalharjin huippua. Huipulla onkin kolme tunturin huippua. Huipulta avautuu ympäristöön todella upeat näkymät.
näkymiä huipulta
näkymiä huipulta 2
Huippujen paikoille oli pinottu paikalliseen tapaan kivipaasit tunturinlaella olleista kivistä. Sieltä näkyy käsivarren alueen etelälaidan tunturit hienosti niiden välissä olevine laaksoineen. Terbmiksen pahtaseinämä erottui hienosti Jollanoaivin vierestä. Urtaslaakson pahtaseinätkin näkyvät tänne erittäin hyvin. Täältä näkee myös hienosti käsivarren länsirajalla olevat tunturihuiput Halti mukaan lukien. Toskalin itäpuolella oleva Valtijoen laakso näkyy huipulta myös hyvin. Maisemien ihailun ja valokuvaamisen jälkeen sain nauttia hienosta laskettelusta kivikkoisen tunturin rinteillä kohti rinkkaa. Keittelin kirkkaassa auringonpaisteessa vielä päiväruuan ja nautin keväisen auringon lämmöstä ja luonnonrauhasta. Ketään muita kulkijoita tällä tunturiylängöllä ei näyttänyt olevan. Tauon jälkeen oli helppo jatkaa matkaa, rinkka selkään ja hakemaan sopivaa laskureittiä tunturin satulasta alhaalla odottavalle Veäjehjärvelle. Lasku järvelle suoraan oli aivan liian jyrkkä, joten laskettelin Toskalharjin pohjoisrinteen kuvetta pitkin loivasti alaspäin kunnes saavutin järvestä lähtevän laskujoen, joka laskee järveltä Valtijoen laaksoon. Sieltä aurinkoisesta ja suojaisesta tunturilaaksosta aloitin nousun kohti Veajetoaivin eteläisen huipun pohjoispuolella olevaan tunturisatulaan. Ylös päästyäni lähdin yli 5 km pitkään laskuun tunturin itärinteitä laskien kohti Kobmajoen autiotupaa. Saavuin tuvalle n. 14:00 ja jälleen sain tulla tyhjään tupaan. Kobmajoen autiotupa
 Päivän hiihdon aikana ainoat näkemäni ihmiset olivat Toskaljärvelle ajelleet kalastajat. Keittelin kahvit ja kuivattelin vaatteita. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta. Auringossa lämpömittari näytti 22°C. Nautin auringon paisteesta tuvan portailla istuskellen. Juhlistin päivää paistamalla muutamia lättyjä. Ainoa havainto muista ihmistä oli kaksi ohi ajanutta kalastaja moottorikelkkailijaa. Yöpuulle asetuin yksikseni ja jostain syystä heräsin puolenyön aikaan. Pääsin ihailemaan Haltin päällä roihuavia hienoja revontulia.
11.4.
Aamuherääminen venähti 7:00, aamutoimien jälkeen jälleen rinkan pakkaus, suksien huolto ja rinkka selkään ja eteenpäin. Noin 8:30 lähdin nousemaan Kobmajoen uomaa Kobmavarrin ja Jeardnoaivin välisestä kurusta. Ylämäkeä riittää n. 5km verran ja kuru nousee yli 900 m:n korkeudelle. Cahpesjärviltä otin suunnan Ritnishohkan eteläreunalla olevalle hyvin jyrkälle pudotukselle. Sen eteläpuolelta lähdin laskettelemaan tunturin rinteitä pitkin kohti Kieddtsohkan jokea ja Haltin tupaa. Rinteiltä avautuu hienosti Pitsusjärvi ja sen takana oleva Govddosgaisin tunturiylänkö. Samoin Kieddtshohkan rinteet laakson toisella puolella. Taas oli edessäni kilometrien pituinen lasku ja Haltin tupa näkyi n. 5 km päässä edessä. Rinne on aika jyrkkä ja hyvin jäinen. Rinteen laskeminen piti tehdä todella varovasti ja pikkuhiljaa laskien, ettei vaan lähtisi valumaan jäistä rinnettä suoraan alas. Lopulta tein loppulasku Haltille menevän viittareitin risteykseen, josta reitti haarautuu Haltin tuvalle ja Haltin huipulle. Hiihdin järven yli ja nousin Haltintuvalle. Jälleen kerran saavuin tyhjälle tuvalle.
Haltin vanha kämppä


    Kämppä oli aika epäsiistissä kunnossa. Virittelin kamiinaan tulen ja laittelin kostuneet vaatteet kuivumaan. Keittelin päiväruuan ja valmistelin Haltin huipulle nousua. Pakkasin päiväreppuun vähän juomista, taukotakin, rukkaset sekä ylimääräisen hupun voimakkaan tuulen varalta. Aloittaessani nousun aurinko paistoi vielä kirkkaalta taivaalta, mutta lounaasta päin oli lähestymässä pilviverhon reuna. Hiihtoa tuvalta huipulle tulee viittareittiä pitkin n. 5km ja nousua tulee n. 400m. Hiihtelin vanhan rajavartioston tukikohdan kautta, jota ollaan rakentamassa uudeksi Haltin autio- ja varaustuvaksi. Siitä suuntasin ylös nousevalle viittareitille. Viittareitti nousee huipulle Haltin itäpuolelta kiertäen. Jonkin matkaa noustuani näin Pitsukselta päin olevan tulossa Haltille päin n. 10 hengen ryhmä. Nousin yhtä kyytiä huipulle asti. Ennen kuin saavutin huipun, saavutti pilviverho minut. Näkyvyys huononi muutamaan kymmeneen metriin. Huipulle päästyäni otin sukset jalasta ja kirjoitin nimeni postilaatikossa olevaan vihkoon. Nousunumeroni oli tänä vuonna 72843 eli 9 päivää vajaassa vuodessa huipulla oli käynyt n. 7500 henkilöä. (Vuosi sitten numeroni oli 65297) Samalla selvisi huiputtajien suuren määrän selitys. Yhtäkkiä huipulle saapui kaksikymmentä moottorikelkkaa kuljettajineen. Jokainen heistä kävi kirjoittamassa nimensä kirjaan. Huipulla kävi kova tuuli ja kaivoinkin repustani taukopuseron, ylimääräiset rukkaset ja hupun. Soitin puhelimella kotiin ja laitoin muutamia tekstiviestejä. Jälleen kerran Haltimuori oli verhonnut maisemansa tasaisen harmaaseen pilviverhoon. Näkyvyys oli muutamia kymmeniä metrejä, enkä tämän vuoksi yrittänyt nousta Norjanpuolen Haltin huipulle, vaikka se alkuperäisessä suunnitelmassa olikin. Tauon jälkeen suuntasin pilven sisässä varovaisesti alaspäin. Harvoin on mahdollista niin pitkään laskuun kun Haltin huipulta tuvalle. Laskun aikana on pakko tulla pitkin tunturin rinteitä aina suunta vaihtaen, ettei vauhti kasva liian nopeaksi. Laskun aikana mies ryhmä tuli minua vastaan, jotka nousivat jyrkempää osuutta kävellen sukset olkapäällä. Laskun loppuvaiheessa vielä tuli vastaan yksi pariskunta, jotka myös olivat tavoittelemassa Haltin huippua. Loppuosassa rinnettä käännyin viittareitiltä kohti Haltin tupaa ja laskin tuvalle. Vietin illan tuvalla rauhassa, siistin kämppää, tein puita ja makailin pedillä. Näkyvyys oli haltin tuvallakin varsin heikko. Näkyvyyttä oli ehkä vähän yli puolen kilometrin verran. Yön aikana tuuli erittäin voimakkaasti, se on ilmeisesti tyypillistä täällä, koska edellisenkin kerran yöpyessäni täällä, yöllä tuuli erittäin voimakkaasti.
    12.4.
    Aamuksi tuuli oli tyyntynyt, mutta pilviverho oli laskeutunut vieläkin alemmas. Keli on niin sumuinen, että näkyvyyttä oli vain joitakin kymmeniä metrejä. Aamupalan jälkeen lähdin hiihtämään kohti Pitsusjärveä. Tämäkin on miellyttävä ja helppo hiihtotaival. Pitsusjärvelle on noin 8km matkaa, matka on koko matkan alamäkeä. Pitsusjärvi on n. 200m alempana kuin Haltin maja. Näkyvyys oli koko hiihtomatkan todella huono ja lämpötila taisi olla nollan tienoilla. Saavuttuani Pitsuksen autiotuvalle, se oli tyhjä ja varaustuvan puolella oli pariskunta, jotka olivat tulleet minua vastaan Haltin rinteiden alaosassa. He kertoivat, että Huippu oli jäänyt heiltä eilen saavuttamatta. Keli jatkui koko päivän sumuisena ja lämpötila oli 2-3°C pakkasen puolella. Vesiavannolla kun kävi hakemassa vettä, sieltä ei tupa erottunut sumun seasta ollenkaan. Puolen päivän aikoihin sumun seasta järveltä hiihteli tuvalle vähän vanhempi mies. Hän irrotteli suksensa, pudotti rinkkansa suksille ja tuli tupaan. Hän oli aamulla lähtenyt Norjan puolelta Bizusjohkan varrella olevalta autiotuvalta. Hän kertoi tuntevansa hyvin nämä tunturialueet. 15 vuoteen ei enää ollut noussut Haltille, koska sinne menee viittareitti ja kelkallakin sinne ajetaan. Viittareittejä ei kuulemma sikakaan hiihdä. Välipalaksi jutustelun lomassa hän nautti Fazerin sinistä. Jonkin aikaa jutusteltuaan hän sanoi jatkavansa matkaa, ettei ala laiskistumaan. Hän painui sumun sekaan tavoitteena mennä seuraavaksi Kobmajoelle. Iltapäivällä Meekolta hiihteli ahkion kanssa Espoolainen nuorimies. Hän oli 10pv vaelluksella ja matka oli noin puolessa välissä. Pariskunta lähti vielä tänään uudestaan yrittämään Haltin huipulle, mutta eivät päässeet Haltin majaa pitemmälle tälläkään kertaa. Muita yöpyjiä ei tälläkään kerralla tänne autiotuvalle saapunut. Kärppä kävi vierailulla autiotuvan terassilla ja riekot narisivat tunturissa. Niillä taisi olla kevättä rinnassa.
    13.4.
    Aamulla keli oli edelleen yhtä sumuinen. Nousin ylös n. 6:00, söin aamupalan, pakkasin tavarat ja lähdin sumussa suunnistamaan kohti Lossujärveä. Hiihtelin ensin viittareittiä järven yli, jonka jälkeen otin kompassisuunnan kohti Urtasvankkaa. Hiihtelin Kovddoskaisin kaakkoisrinteitä pitkin hitaasti laskien kohti laaksoa. Näkyvyys oli välillä vain muutamia metrejä. Riimmajärven itäpäässä laskeuduin niin jyrkästi alaspäin, ettei uskaltanut tällä näkyvyydellä ollenkaan laskea, vaan kapusin suksien kanssa suoraan alaspäin. Järven rantatöyrästä pitkin hiihdin pienelle kahden hengen autiotuvalle Urtashotellille. Urtashotelli on yksityisen omistama pieni kahdenhengen autiotupa, jossa ei ole varattuna polttopuita.
    Urtashotelli
    Urtashotelli 2.
    Hätätilanteessa siitä saa kuitenkin hyvän suojan esimerkiksi myrskyä vastaan. Tupa on teräsvaijereiden avulla ankkuroitu maahan kiinni, ettei tuuli vie sitä mennessään. Pienen tauon jälkeen jatkoin järven pohjoisrantaa pitkin Urtaslaakson mutkaan asti. Mutkan alueella hiihtelin pitkän aikaa sinisellä jäätiköllä. Tunturin rinteeltä valuneet vedet oli jäätyneet laajaksi jäätiköksi. Mutkan kohdalla siirryin laakson eteläreunalle. Kompassi suunnalla jatkoin sumussa kohti Lossujärveä. Yhtäkkiä näin sumun seasta kolme miestä ahkioiden kanssa hiihtämässä laaksoon päin. Vaihdoimme muutaman sanan ja he kertoivat lähteneensä Lossun tuvalta kymmenisen minuuttia sitten. Hiihtelin heidän jälkeään pitkin tuvalle. Tyhjä ja lämmin tupa oli minua vastassa. Näkyvyys parani hieman päivän aikana. Järvellä näkyi joitakin pilkkimiehiä. Norjan puolelta tuli muutamia vaeltajia, jotka jatkoivat Urtasvankkaan. Iltapäivällä näytti, että ilma voisi hieman kirkastua, niin lähdin nousemaan kohti Lossuniban huippua soittaakseni kotiin. Lossujärvestä lähtevän laskujoen suulla oli sulapaikka, josta myöhemmin kävin hakemassa tuvalle vettä. Tunturin rinteellä oli selvästi vähemmän lunta, kuin edellisenä talvena. Tunturin rinteellä oli laajoilla alueilla kivet aivan paljaana. Nousin hiihtäen niin ylös, kuin se näytti olevan järkevää sukset jalassa. Jätin sukset lumeen pystyyn ja jatkoin kävellen ylöspäin. Saavuttaessani huipun, ilma oli sen verran selkeytynyt, että sain kuvattua ympäristöä jonkin verran. Oltuani jonkin aikaa huipulla kiirehdin alas suksille, ennen kuin näkyvyys taas menee kovin huonoksi. Suksilta oli jälleen kerran mukavat laskut tunturin länsirinteistä nauttien kohti tupaa. Iltapuolella järveltä päin hiihti mies vetäessään perässään rekkaa (kaksi pulkkaa liitettynä yhteen) Hän oli aamupäivällä lähtenyt Saarijärveltä. Hän kävi illansuussa kokeilemassa kalaonneaan ja saikin pari rautua. Jälleen kerran havaitsin että ahkion vetäjät ovat täyttäneet ahkionsa mitä erilaisimmilla varusteilla, joita ei tulisi mieleenkään laittaa rinkkaan. Espoolaisella nuorella miehelläkin oli yhtä pitkä vaellus suunnitelmissa kuin minulla, mutta verratessamme varusteiden painoa, hänen varusteensa painoivat lähes 20kg enemmän kuin minun varusteeni. Päivälämpötila oli iltapäivällä plussan puolella ja räystäiltä tippui vesi. Illan suussa sateli myös vähän lunta.
    14.4.
    Aamulla sain herätä auringon nousun ensimmäisiin ruskotuksiin. Sumut olivat hälvenneet ja tulossa oli kirkas päivä. Aamuaskareiden jälkeen otin muutamia valokuvia auringon nousun aikaan. Parhaat valokuvat värien puolesta saa joko ilta- tai aamuauringon valossa. Tällöin kuviin saa muitakin sävyjä kuin valkoista, sinistä ja mustaa. Yön aikana oli satanut n. 5 cm uutta lunta, ilma oli pakkasen puolella ja aurinko paistoi. Lähdin hiihtämään hienossa auringonpaisteessa Lossuniban pohjois- ja itä-puolelta kiertäen kohti Kilpisjärveä. Hiihdin Lossuniban itäpuolella olevan järven vierestä kohti Koddejärveä. Hiihtelin koko ajan n. 1000m korkeudessa. Ennen Koddejärven kaakkoispäätä nousin järveltä Kodderassakan päälle. Täältä laskettelin tuntureiden välissä olevaan laaksoon, josta virtaa puro kohti Pierfevaggia. Täältä nousin vielä Kahperusvaaran pohjoispuolella olevalle huipulle, josta avautui mukavat näkymät kohti Meekonvaaraa. Saivaaran erikoinen huppukin näkyi hyvin Porojärven laakson vieressä. Täältä huipulta sain koko reissun upeimmat laskut Kahperusvaaran ja Kieddoaivin väliseen tunturilaaksoon. Hangen päällä oli n 5cm uutta lunta, joka kimalsi auringon paisteessa kuin timantit. Täysin koskemattomat tunturin rinteet, ei ketään muita ihmisiä monen kilometrin säteellä. Lumi vain pöllysi suksista ja monoista laskiessani tunturilta alaspäin. Kiersin Kahperusvaaran länsipuolelta ja laskin tunturin kuvetta kohti Tuolljehuhputia kohti. Tuolljehuhputin pohjoispuolella hiidin Lossujärvelle menevän viittareitin yli Tuollhehuhputin ja Kahperusvaaran välistä kääntyen itään ja ehkä kilometrin jälkeen Tuolljehuhputin ja Kuonjarvarrin välistä kaakkoon päin kohti Saarijärveä. Noustuani tuntureiden väliseen satulaan avautui jälleen varsin laaja näkymä kohti Saarijärveä. Tunturin satulasta on Saarijärvelle n. 5km ja laskua n. 300m. Alamäessä hiihti ahkion ja koiran kanssa vastaan mies, joka oli lähtenyt Saarijärveltä ja tavoitteli Lossujärveä. Hänenkin ahkionsa oli lastattu aivan kukkuroilleen kaikkea mahdollista tavaraa. Lykin myötämäkeen Saarijärvelle, jossa jälleen odotti tyhjä tupa. Olin tuvalla puolenpäivän aikoihin. Tämän päivän ensimmäiset päivähiihtäjät saapuivat Kilpisjärveltä päin tauolle. Parin tunnin tauon jälkeen lähdin jatkamaan kohti Kilpisjärveä. Upeassa auringon paisteessa ihailin loppumatkasta Saanan upeaa hahmoa. Vauhdikas lasku Tsahkaljärvelle, järven ylitys ja loppulasku autolla. Auton parkkipaikalla kevät teki kovaa vauhtia tuloaan. Lumi oli aivan sohjuista ja rapakoissa oli runsaasti vettä. Parkkipaikalla oli ahkioiden kanssa ihmisiä lähdössä kohti tunturia. Yksi upea hiihtomatka oli jälleen maalissa. Varusteiden vaihto autolla, tavaroiden pakkaus autoon ja paluuilmoituksen teko hotellille. Tämän jälkeen auton keula kohti etelää ja kohti kesää.

Vuosi 2017 hyvässä vauhdissa

Kevättä rinnassa, ainakin luonnossa tuntui olevan, kun Soolon kanssa kävimme aamulenkillä. Eri puolilta kuului lintujen huutelut, selvästi tuntuivat kuuluttavan että täällä minä olen, missä sinä.
Tänne kesäpäivän pitäjään ei näköjään tänäkään vuonna tullut kunnon talvea, ellei ns. takatalvi iske jossain vaiheessa. Lunta on vain nimeksi ja sääennuste lupailee +4 astetta lähipäiville lämpöä.

Edellisenä viikonloppuna pääsin kuitenkin suksille ja ahkion vetopuuhiinkin, kun kävin ensivierailulla Konneveden kansallispuistossa. Perinteet kunniaan, sitä kait tämäkin lienee oli. Vuosien ehkäpä jo yli 10 vuoden ajan on vaelluksen harrastajia kokoontunut muutaman kerran vuodessa ihan vaan keskenään turisemaan elävän tulen ympärille pari kertaa vuodessa. Siitä nytkin oli kysymys ja tähän talvikokoontumiseen kertyi yhteensä 17 vaelluksen harrastajaa ja Soolo taisi olla se kahdeksastoista.
Alunperin olin ajatellut pääseväni perjantaina hyvissä ajoin liikkeelle, mutta eräs kokous muutti sen verran aikatauluja, että liikkeelle lähtö onnistui vasta illansuussa. Huoleton lähtövalmistelu, eli aamulla kaivoin ahkion autotallista pihalle ja vaelluskodan ym sälää sinne valmiiksi. Työpäivän jälkeen pakkailin vähän varavaatteita, hiihtovarusteet, keittovehkeet kyytiin ja tietysti Soolon varusteet ja auton nokka kohti Konnevettä. Matkalla poikkesin vielä ruokakaupassa pikaisesti hakemassa viikonlopun eväät.

Itselle nämä siirtymätaipaleet on jo osa retkeä, nautin hiljaisuudesta, joten yleensä ajon aikana autossa ei radio laula eikä puhu ja omatkin laulamiset jää hyvin vähäiseksi. Yksi osa matkaa on yleensä ajatuksissa varusteiden läpikäymistä ja melko usein onkin pitemmille vaelluksille mennessä käynyt niin, että matkalla on pitänyt poiketa kaupassa täydentämässä varusteita, jotka on unohtuneet kotiin. Tässä mielessä varustelista, johon on pakkaamisen aikana merkinnyt pakatut tavarat on osoittautunut hyväksi tavaksi. Joskus vaan matkan aikana oivaltaa että listastakin voi puuttua jotain.
Tosin viimeaikoina nämä ns. huolettomat lähdöt on uhkaavasti lisääntyneet.

Noin 2,5 h ajon jälkeen  oli suunnitellussa paikassa Hanhitaipaleen kalasatamassa ja kello oli varmaankin lähelle 21:00.
Ahkio ulos autosta, varusteet kyytiin, sukset jalkaan ja Soolo flexiin ja menoksi. Ympärillä lähes täydellinen pimeys, keli vähän pakkasen puolella ja lumen pinta jäässä. Olipa mukava lähteä hiihtelemään pimeälle järvelle, jostain kuului vähän koiran haukuntaa, mutta muuten ympärillä oli mukava pimeys ja hiljaisuus. Valoja tuikki ympäristöstä sieltä täältä, ilmeisesti mökeistä ja taloista joita täällä luonnollisesti on kohtuullisen paljon. Olisinko noin tunnin leppoisaan tahtiin hiihdellyt, kun ohittaessani Kaappisaaren sen länsipuolelta alkoi edessäpäin tuikkia valoa. Matkaa valonlähteelle oli tästä vielä noin kaksi kilometriä ja ajattelin mielessäni sen olevan nuotiosta tulevaa valoa. Välillä joku otsalamppukin näytti siellä vilkkuvan ja hiihtelin vielä tuon loppumatkan perille. Yllätyksekseni tämä majakka, jota kohti hiihtelin olikin pieni ulkotuli, mutta hyvin sen valo riitti ohjaamaan minut perille. Osa paikalle tulleista oli jo asettunut yön levolle omiin majoitteisiin, mutta paikanpäällä olevasta pienestä kämpästä löytyi avotakan ympäriltä turisemasta vielä puolikymmentä ns. savusilmää. Jonkin aikaa itsekin siinä istuskelin, mutta sitten piti lähteä katselemaan itselle sopivaa majoituspaikkaa ulkoa. Järven jäältä rannan läheltä  löytyi sopiva paikka.

Järven jäänpäällä oli noin 10cm pakkaslunta, joten lumiankkureilla majoitteen ankkurointi teetti vähän töitä, mutta kohtuuhyvin se onnistui enkä alkanut "piikkaamaan" kotaani jäähän kiinni. Ahkio kotaan sisälle, itselle ja Soololle petipaikat valmiiksi ja nukkumaan. Ensimmäinen ulkoyöpyminen meille tälle vuodelle.

Aamupalan värkkäsin kodassa, kun ajattelin etten mene häiritsemään kämpässä yöpyneitä.
Tälle päivälle väkeä tuli vielä lisää ja päivän aikana kävimme tutustumassa muutamiin alueen laavuihin ja samalla saimme nautiskella kauniista talvisäästä ja hienoista maisemista.
Ohessa linkki valokuviin reissulta.

Illalla lämmitimme vanhan savusaunan, johon on jälkikäteen lisätty jatkuvalämmitteinen kiuas. Nokiset seinät ja savusaunan tuoksu oli hyvin säilynyt ja saunan ilmanvaihto oli savusaunojen tapaan hyvin kunnossa. Ja luonnollisesti hyvien tarinoiden parissa meni muutenkin lauantai-ilta mukavasti.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen pikkuhiljaa varusteet kasaan ja jossain vaiheessa äänsin ksukset paluumatkalle.  Mukava oli taas nauttia ulkoilmasta ja hyvästä seurasta.

Maisemat oli mukavat ja luulen että joskus tulevaisuudessa palailen noihin samoihin maisemiin kanootin kanssa ihmettelemään luonnon kauneutta.