perjantai 21. heinäkuuta 2017

Ajan rattaissa

Kesän aikana on tullut useaan kertaan pohdittua aikaa, ajanrattaan kiivasta vauhtia ja omaa osaansa rattaan hampaiden välissä.
Aika usein kuulee kerrottavan kuinka ihmiset suorastaan uupuvat kiireidensä keskellä, siitä lienee kysymys kun puhutaan oravan pyörästä. Mitä kovempaa juokset, sitä lujempaa ratas pyörii. Mutta monet kokevat, että heillä ei ole mahdollisuutta tai rohkeutta säädellä itse tämän rattaan nopeutta. Niin kiireistä oravaa en ole vielä kuitenkaan löytänyt, ettei hän olisi ehtinyt tätä kiirettään kertoa.

Tuossa jatkuvasti kiihtyvässä pyörässä on vielä yksi huonopuoli. Mitä enemmän väsyt, sitä enemmän pitäisi jaksaa ponnistella että saavutettu vauhti säilyy, ei liene sattumaa että pitemmän päälle tämä voi olla tuhon tie.
Varmasti osa meistä on tilanteessa, että syystä tai toisesta rattaan vauhti on sellainen, että jos et pysy mukana, niin edessä on vakava mahalasku rattaan hampaiden väliin. Mutta varmasti vauhdissa on myös niitä jotka tottumuksestaan tai itse asetettujen tavoitteiden mukaan on itse aiheuttanut tämän ehkäpä tuskallisen tilanteen. Ja tottakai mukana on niitä jotka nauttivat tästä vauhdista ja yrittävät saada sitä vaan kiihtymään.

Heräsin nimittäin ajattelemaan että reipas viikko ja alkaa elokuu ja se kyllä viittaa jo elonkorjuuseen ja syksyyn, kesä siis lienee kohta ohi.
Tuntuu että kesä on mennyt äkkiä, työtä, pientä lomailua, harrastusta ja viikonloppuisin aktiivista kotimaan matkailua. Oman työni luonteesta johtuen kesä ei sisällä pitkiä yhtäjaksoisia lomia lainkaan.
Luonto, historia ja erityisesti rakentamiseen liittyvä historia kiinnostaa, joten se on näkynyt ilman ennakkosuunnittelua tehdyissä viikonlopun matkoissa. Upeaa on lähteä työviikon jälkeen viikonlopuksi lomalle, kun ei ole aina edes suunta ollut selvillä ja aikataulua ei ole olemassakaan. Vielä on onneksi heinäkuun viikonloppuja jäljellä, joten edelleen matkailu avartaa.

Elokuun alussa pääsen yhdistämään monta mielenkiintoista harrastusta yhteen.
Kilpisjärvellä kun pääsin mukaan näihin talkoisiin. Tässä yhdistyy mm. kotimaan matkailu, historiaan tutustuminen, luonnossa liikkuminen ja yhteisen hyvän eteen tekeminen.
Varmasti tulee samalle reissulle yhdistettyä päivä tai ehkä paremmin sanottuna iltaretkeilyä lähimaastoissa Soolon kanssa.
Loppukuun viikonloput vierähtääkin sitten koiraharrastusten ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun harjoitusten parissa.

Syyskuu saadaankin sitten hyvin liikkeelle taas talkoilun merkeissä. Rakitsanojan alasalvoskammi.
Nämä talkoot alkoivat jo talvella suunnittelutöillä ja parin ammatimiehen viikon talkoilla hirsitöiden kanssa. Syyskuun ensimmäisellä viikolla onkin sitten vuorossa kammin rakentaminen omalle paikalleen. Mukava on taas viettää viikko samanhenkisten ihmisten kanssa yhdessä yhteisen hyvän parissa.
Erilaiset talkoot on mielestäni hieno tapa käyttää omaa vapaa-aikaansa yhteiseksi hyväksi. Siihen löytyy esimerkiksi luonnosta kiinnostuneille upeita mahdollisuuksia, joista löytyy lisätietoa esim täältä.

Elämä on mielenkiintoista, työtä ja touhua on aivan riittävästi. Siihen kun sopivasti liittyy hyvät harrastukset ja hyvät harrastuskaverit, niin ainakin itsestä tuntuu, että oravanpyörä on löytänyt sopivan kierrosnopeuden.

Pidetään itsestä, läheisistä ja kavereista hyvää huolta, ettei liika vauhti pääse tekemään tuhojaan. Ja suosittelen viettämään pieniäkin hetkiä luonnossa. Luonto on lääke kaikkiin vaivoihin.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Ajassa taaksepäin

Juhannus 2017
Kuulin että ihmisillä on juhannuksen edellä pinna kireellä, sen huomaa kuulemma mm. kaupassa ja liikenteessä.  Minnehän heillä on kiire ja mikä heitä ahdistaa?
Kun nämä kiireiset ihmiset ovat ehtineet jo mennä kiireineen, on aika lähteä rauhassa juhannuksen viettoon.

Asuntoautolla eli kotilolla liikkeelle, tiellä rauhallista ja mielikin levollinen. Pitempää ja hitaampaa, mutta rauhallisempaa reittiä kohti Liesjärven kansallispuistoa. Aika monta juhannuskokkoa näkyi reitin varrella.  Illalla noin klo 22 Pirttilahden pysäköintipaikalla, näytti olevan autojen perusteella muitakin liikkeellä, vaikka ketään ei näkynyt.   Pientä iltapalaa ja sen jälkeen vielä pieni iltalenkki Kyynärän kannasta pitkin.  Luonto oli asettunut hetkeksi lepoon ja ympärillä oli hiljaisuus, edes yölaulajat eivät vielä olleet äänessä.


Aamulla heräsin n. Klo 05, avoimesta ikkunasta kuului konsertti, kurjet,kuikat,teeret, rastaat, ...
"Pakko" oli lähteä nauttimaan konsertista.
Aamupalan jälkeen uudestaan liikkeelle, tällä kertaa Kyynärän  kannasta pitkin järven toiselle puolen.  Kannaksella on upeita puita, kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia, lujilla olleita ja helpolla päässeitä,  ...
Matka jatkui Savilahden leiriytymispaikalle, virkuimmat olivat sielläkin jo heränneet, laskeskelin että paikalle oli leiriytynyt noin viisitoista teltallista. Sitten samaa reittiä takaisin.

Autolla aikamatka taaksepäin, Korteniemen perinnetilalle. Noin sadan vuoden hyppäys ajassa taaksepäin.

Upea rauhoittava ympäristö,  luonnon niittyjä,  muutama lehmä pellolla, lampaat aitauksessa, maatiais kukko kanoineen, hevoset aitauksessa,...



Rannassa savusaunan vieressä vanha, paljon maailmaa nähnyt kuusi, jonka oksien alle oli helppo kävellä vaikka sateen suojaan, tosin nyt ei satanut.


"Metsänvartijan frouva" paikalla, lisäksi muitakin vieraita. Piika oli lähtenyt juhannuksen viettoon, niin emännällä tuli vähän kiire, kun piti hakea kotkansiipisaniaisen lehtiä kynnysmatoksi, että vieraat voi astua pirttiin.

Pitäähän vieraille kahvit keittää, tuli hellaan, vettä kaivosta.


Kuparisten kahvipannujen mukaan ylimääräiset renkaat hellan levyjen kohdalta pois niin, että kahvipannujen pohjat asettuivat hyvin tulen päälle.
Veden kiehumista odotellessa on hyvä aika kehrätä rukilla lankaa ja muistellaan samalla vanhoja hyviä aikoja.
video


Vesi alkaa kiehua, kahvipavut myllyyn ja kohta on hyvän tuoksuiset höystöt valmiina laitettavaksi pannuun. Taas rauhassa odottelua, että kahvi"ässehtii"












Porsliinit hyllystä pöydälle ja kahvit kuppiin. Ja jos osaa niin kuuman kahvin voi hyvin ryystää kuumana lautaselta.



Upea hetki ja tunnelma, äkkiä vierähti parituntia kahvihetkessä vanhojen asioiden ympärillä.
Tunnelmaa ei voi riittävän hyvin kertoa, se pitää kokea, suosittelen lähtemään aikamatkalle Korteniemeen, kiitokset upeasta aamupäivästä talon emännälle.

Juhannusmatka jatkuu rauhallisella mielellä ilman tarkkaa suunnitelmaa eteenpäin.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Etuoikeutettu

Taas matkalla pohjoiseen, miksi taas?
Joskus siihen voi olla syynä muukin kuin vaellus tai lomamatka, mutta silloinkin yritän saada järjestymään vähän aikaa olla luonnossa.
Kaikkihan sen tietää, paitsi valitettavasti suurin osa ei,  luonto on lääke ja käsittääkseni siitä ei voi saada yliannosta.

Torstaina työpäivän jälkeen pakkasin retkeilyvarusteet autoon ja starttasimme Soolon kanssa kohti pohjois-suomea. Tälläkin kertaa kiire jätettiin pois kyydistä.
Suunta ensin koillismaalle, mutta usean pysähdyksen taktiikalla. Jo lähes 30vuotta vanha kämppä kyllä malttaa odottaa tuloamme. Pääsin nauttimaan upean auringonlaskun ja heti perään hienon auringon nousun.
Loppumatkasta tiet kapeni ja myös huononi, mutta perille päästiin aamun tunteina.
Vaatteiden vaihto, varusteiden pakkaus ja lyhyt kävelymatka kämpälle, Kirsipirtille kuten kämppäämme on aina kutsuttu.

Muuttama tunti unta, aamupala ja päivärepun  pakkaus.
Ajatuksena oli, että jos intoa piisaa, niin käyn vierailulla Villenpirtillä, metsähallituksen autiotuvalle. Menomatka eri reittiä kuin paluumatka,  suuntaansa lähelle 10km välillä aika haastavassakin maastossa.  Ketään ei näkynyt, mutta luonto täynnä ihmeitä.  Upea lämmin alkukesän keli, ns. t- paita keli eikä vielä itikoita.
Kämppä löytyi, tauko tuli pidettyä, Soolokin makasi väsyneen näköisenä kämpän lattialla.
Reitistä tuli hyvä kiertomatka, joten samaa polkua ei tarvinnut tallata kuin vasta aivan reissun lopussa.  Muuttamia metsoja, teeriä ja koppelon pesän vierestä kävelin vahingossa.  Äkkiä kuva ja pois että munat saavat hautojansa nopeasti takaisin.
Yhden kauniin, tosin terästään hyvin ruosteisen puukon Soolo löysi paluumatkalla. Terän perusteella puukko oli varmaan talvehtivat ulkona. Soolo sai hyvin ansaitsemansa kehut hienosta löydöstä.

Sitten takaisin kämpälle., ruokailu, lepoa, kämpän siistimistä, nautiskelua.

Nyt istun kämpän terassin laidalla ilman paitaa, ainoat äänet mitä kuuluu, kuuluu luontoon.  Huom, siis koillismaalla, kesällä lämpöisessä, eikä sääsketkään kiusaa. Tosin tiedän että huomenna sääskien määrä on jo suurempi,  ...
Ei onneksi ole niitä korvakuulokkeita, joilla nykyisin ihmiset sulkevat itsensä ulos ympäristöstään.  Suosittelen kaikkia luopumaan niistä kun olette liikkeellä ja alkakaa havainnoimaan, mitä ympärillänne tapahtuu, voitte yllättyä.

Ajattelin että tämä kirjoitus ei tarvitse yhtään kuvaa, nimittäin yksikään kuva ei voi kertoa sitä etuoikeutta mitä saan nauttia.  Viereinen koski kohisee, kurjet huutavat jossain vähän kauempana, teeret aloittivat ilta pulputuksen, lukemattomat pikku linnut visertävät  ympärilläni.  Ei kuulu hurinaa eikä hälinää ja luonnon orkesteri soittaa omaa sävelmää. Soolo makaa jaloissani ja kuuntelee koiran unen läpi myöskin tätä kaikkea.
Kohta alkaa iltanäytös, yölaulajat aloittavat oman konserttinsa.
On hienoa saada olla paikalla tässä ensi-illassa joka on aina yhtä uusi.

Reissu jatkuu ehkäpä jo huomenna kohti pohjoista ja käyn tarkistamassa että onhan se kesä jo sinnekin tullut, mutta nyt nautitaan tästä hetkestä.

Olen etuoikeutettu että minulla on mahdollisuus tähän kaikkeen, mutta mielelläni suon tämän myös kaikille muille.  Lähtekää luontoon, jättäkää kiire pois matkasta.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kevätvaellus käsivarressa toukokuussa 2017

Valokuvat avautuvat isompana, kun niitä käy vähän näpäyttämässä


Valmistautumista vaiko eikö?
Perinteinen kevätvaellus, siksikö että se on perinteinen vai onko siihen jokin muu syy?
Reissun ajankohta on ollut jo pitkään tiedossa. Joskus (varmaan lähes aina) on vaan niin, että ei voi vain omista lähtökohdistaan päättää reissusta. On seikkoja jotka vaikuttavat omiin menemisiin ja omiin tekemisiin. Niin tälläkin kertaa. Monesti reissulle lähtemiset on varsin kiireisiä, tällä kertaa onnistuin tässä asiassa vaan jotenkin toisin.
Työasiat järjestyivät mukavasti niin, että viikkoa ennen lähtöä jo tiesin pääseväni niiden puolesta mukavasti liikkeelle.
Vaikka matkakuumetta olikin, niin monelta vuodelta tuttu tunne, lähtemiseen liittyvä "ylilataus" tuntui puuttuvan. Mielenkiintoiset harrastukset, mukava työ ja laiskana oleminen kotona, siinäkö se rauhallisuuden salaisuus?
Olen sen monesti aikaisemminkin todennut, olen onnekas, saan tehdä niin mukavaa työtä, että sen vuoksi ei tarvitse lähteä töitä pakoon, toisekseen asiakkaani tuntuvat olevan huipputapauksia. Heillä tuntuu olevan yhtä suuri huoli kuin minulla, että pääsen ajoissa lomareissulle.

Hyvissä ajoin kyllä tsekkasin että varusteet on olemassa ja pääosin kunnossa, mutta muuten ei tullut reissua valmisteltua. Pari kiinnekohtaa vaellukselle oli tiedossa, kaveri oli vuokrannut vuokrakämpän Porojärveltä, olin luvannut reissun alkupuolella siellä vierailla. Kolme kaveria oli tulossa perässä ja heidän kanssaan oli vuokrattu metsähallitukselta Kekkosen kämppä pariksi vuorokaudeksi reissun loppupuolelle. Siis vähän erilainen vaellusreissu, kuin mitä monena keväänä on toteutunut, minun mielestäni jo vähän turhankin hienoa touhua.

Lauantai aamuna tulostin koneeltani ruokalistan sekä varustelistan ulos. Päivällä kauppareissu ja kuivat muonat oli hankittu, loput ruokatavarat oli tarkoitus hankkia sitten pohjoisempaa juuri ennen maastoon lähtöä.
Iltapäivällä varustelistan kanssa kaapeille ja ehkäpä puolituntia niin tarvittavat varusteet oli vallanneet makuuhuoneen. Siitä sitten pikkuhiljaa varusteiden pakkaaminen ja siirsin ne osittain jo valmiiksi autoon odottamaan lähtöä.

Hitaasti kiiruhtaen:
Seuraavana päivänä (30.4.) vielä aamu rennosti, loppujen tavaroiden pakkausta. Varustelistan kanssa vielä kerran tavaroiden tsekkaus autolla ja totesin kaikkien varusteiden olevan kyydissä. Soolo oli jo edellisenä päivänä seuraillut touhujani ja tämän aamun pakkaamisesta se oli tehnyt johtopäätöksensä, ukko lähtee, mutta eipä taida ottaa minua mukaan. Kovin masentuneen oloisena se vain makoili makuupaikallaan, sitä ei vähääkään näyttänyt kiinnostavan minun kulkemiset eikä tekemiset.
Positiiviset yllätykset on mukavia ja sen nyt Soolo sai kokea, kun lopuksi komensin sen autoon ja kääntelin auton keulan kohti pohjoista. Ahkion lisäksi varusteita näytti olevan taas kerran enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Edellisenä päivänä oli taas vaihteeksi satanut lunta ja omalla pihalla oli lähtöhetkellä vähän lunta maassa. Järvet kylläkin jo jäistä vapaana.




Tällä kertaa ei ollut kiirettä, lähdin liikkeelle ajatuksella että meneskellään ja katsellaan miten matkan aikana kevään tulo näkyy. Päätin kuvata maisemaa noin sadan kilometrin välein, niin näkisi että onko kevään etenemisessä minkälaisia eroja.
Edellisenä päivänä keli oli kohtalaisen kovaa, tuuli ja lunta satoi niin paljon että ympäristö muuttui valkoiseksi. Lähtöhetkelläkin lunta oli vielä jonkin verran maassa. Järvet oli jo pääosin auenneet ja lähiseudulla olin huomannut että perunoitakin oli jo laitettu maahan.
Jossain Himoksen pohjoispuolella ensimmäinen pysähdys, lunta maassa, järvi pääosin jäässä, rannasta jonkin matkaa sulaa vettä. Sulassa vedessä telkkiä ja pari joutsenta käveli ylväästi jäätä pitkin.
Ja taas rauhassa eteenpäin.

Äänekosken pohjoispuolella taas jaloittelua ja tilanteen tarkastelua, lunta vähän maassa, järvi lähes kokonaan jäässä, rannassa vähän sulaa. Sitten kohti kahvitaukoa. Pyhäsalmella on huoltoaseman yhteydessä Kirjapörssi, sieltä ajattelin hankkia täydennystä autiotupien kiertävien kirjojen kirjastoon. Aikani etsittyä pari mielenkiintoista kirjaa löytyi, mm. Paulo Coelhon kirja, jonka takakannesta löytyi mielenkiintoinen teksti itsensä kadottamisesta ja uudelleen löytämisestä.

Pysähdyin Pyhäjoen reunalle, lunta tässä kohti reippaasti, joki kokonaan auki ja selvästi kevätulvassa. Näillä seutuvilla näytti olevan muuttolintujen ruuhka-aika. Samoille peltoaukeille oli kertynty satoja lintuja, joutsenet, kurjet, kuovit ja töyhtöhyypät sieltä selvimmin nousivat esiin, paljon muitakin niitä näytti olevan liikkeellä. Paljon muitakin havaintoja oli ajon aikana ehtinyt kertoa, isolepinkäinen niistä ehkä omalle kohdalle harvemmin sattuva.

Eteenpäin on kuitenkin elävän mieli, pohjanmaan pellot, rannikon läheisyys, siinäkö lie syy että lunta ei juurikaan enää ollut näkyvissä.







Yksi harrastuskaveri oli ajellut joitakin tunteja edelläni Ouluun katsomaan tulevaa koiraansa, siis koiran pentua. Oulun lähestyessä kyselinkin hänen aikatauluaan ja satutimme itsemme samalle huoltoasemalle. Joskus ihmisen pitää näköjään vaan mennä kauemmas että löytää aikaa keskustella, tottakai pääosin keskustelu tässä tulevassa ihmisen parhaassa kaverissa.
Tärkeää olisi arjessakin muistaa, että on tärkeää antaa toisillemme aikaa ajatuksen vaihtoon.
Oli hienoa kuulla että jo tässä vaiheessa oli näkyvissä että tuleva koira näyttäisi soveltuvan hyvin yhteiseen pelastuskoiraharrastukseemme. Kun koiran hankkija tietää, että mitä aikoo koiransa kanssa harrastaa, valitsee siihen soveltuvan rodun ja ammattitaitoisen kasvattajan, niin onnistumisen mahdollisuudet kasvavat. Kokenut kasvattaja osaa valikoida pentueesta  juuri tähän soveltuvat yksilöt. Uskomattoman aikaisin koirien luonteenpiirteet ja muutkin ominaisuudet alkavat näkyä.
Minun osalta päivä melkein pulkassa, pieni loppupyrähdys yöpaikkaan, rento päivä takana, mieli varsin levollinen.

1.5.
Hauskaa vappua, ja rauhassa eteenpäin.
Yöpaikkani oli vähän Oulun pohjoispuolella, täältä taas löytyi lunta kohtuullisesti. Ajo kohti pohjoista, Kiiminkijoki jäässä, merikotka otti minut vastaan Kuivaniemen seutuvilla. Ennen Kemiä oli viitta Ajokseen, ei kun autonkeula sinne, jäänmurtaja Sampokin sieltä löytyi. Meri oli kyllä jäässä, mutta satama-allas jäänmurtajan ympärillä oli jo kokonaan auki.









Torniosta jokivartta kohti pohjoista, Kukkolan koskelle tauolle. Äiti meni rattailla pienen tyttönsä kanssa koskea katsomassa, käyvät siinä kuulemma lähes joka päivä.
Saako koiraa silittää, tuli kysymys pienen tytön suusta. Silittäjän pää oli sentään vähän korkeammalla kuin mitä Soolon. Lupa tietysti tuli, Soolo sai silitykset ja kehut pieneltä tytöltä. Hän kertoi rakastavansa koiria, varsinkin isoja koiria. Vielä ollessamme lähtöä tekemässä hän halusi käydä kerran vielä Sooloa silittämässä. Iloa syntyi pitkäksi aikaa ja monelle suunnalle.



Matka jatkui, lumi lisääntyi ja pälvet pieneni. Ylitorniolla poikkesin tapaamassa erästä tuttua, tämä pysähdys meni työasioiden hoitamisen puolelle. Mutta tulipa samalla uutta tietoakin, tälle vuodelle yksi käsivarren "tukikohdista" on menossa purkuun ja siitä pienen matkan päähän rakennetaan kokonaan uusi. Jääkööt nyt vielä salaisuudeksi että mistä rakennukseta on kysymys, vähän niinkuin valtiosalaisuus. Oheisessa kuvassa purettava kämppä, ehkäpä joku sen tuolta lumen seasta osaa tunnistaa.

Tulihan se Ylläskin sieltä etuoikealta jossain kohti näkyviin, Kolarin jälkeen kääntyminen pois jokivarresta. Lämpötila oli koko jokivarressa ajamisen ajan ja vielä täälläkin + 6 - +7 astetta. Äkäslompolossa täysi talvi, mutta kausi ohi. Poikkesin Jounin kaupassa ja minun lisäkseni taisi olla ainakin kolme asiakasta.
Päivä pulkassa, talvi on löytynyt.








2.5.
Tästä se taas lähtee


Aamusta Soolon kanssa pienelle lenkille. Päivä vierähti erilaisten asioiden hoitamisessa ja noin klo 16 pääsin siirtymään lomanpuolelle. Se alkoi viimeisten eväiden ostamisella Jounin kaupasta. Yllätyksenä tuli, että kun sesonki on ohi, niin sen näkee kaupan hyllyiltä. Leikkele ja makkaratiskiä piti kulkea edestakaisin, että löytyi jotain sopivaa suolaista mukaan otettavaksi. Sen jälkeen auto keula kohti Kilpisjärveä
Noin 20:45 saavuin Kilpisjärvelle, auto parkkiin luontotalon parkkipaikalle ja lähtöön valmistautuminen. Nyt ei ollut lumesta puutetta, jos vertasi edellisen kevään tilanteeseen.

Ahkion kuorma näytti taas jotenkin käsittämättömän isolta, vaikka suunniteltu reissu oli selkeästi lyhyempi kuin mitä viime vuosina on toteutunut.
Noin 21:30 lähdin liikkeelle.
Ensimmäinen nousu, noin 70m kilometrin matkalle, päätin hoitaa sen kävelemällä ahkiota vetäen. Hyvin tuntui ahkio perässä seuraavan.
Tsahkaljärvelle tultua näytti aurinko olevan kiirehtimässä Saanatunturin taakse piiloon. Järveltä tuli pari luisteluhiihtäjää vielä iltalenkiltä.
Sukset jalkaan, suksien kärjet kohti Tsahkaljärven itäpäätyä ja siitä kohti Terbmisjärveä. Järveltä autiotuvalle lienee matkaa noin 13 km ja alkumatkasta reitti on nousuvoittoista, korkein paikka lienee n. 140m korkeammalla kuin Tsahkaljärven pinta. Tuuli kävi kohtalaisen voimakkaasti takavasemmalta ja välillä lumi tuiskusi oikein kunnolla. Lyhkäisen tauon aikana ehtivät jo sukset hautautua lumeen. Ensimmäisen tauon jälkeen jatkoin hiihtoa vähän lämpöisemmän takin kanssa.

Yö oli hyvin hiljainen, mukava oli hiihdellä tuntureiden ympäröimänä pikkuhiljaa eteenpäin ja nauttia tästä rauhallisesta tunnelmasta.
Upea auringonlasku heijasti valonsa pilviin.

Riekkoja vähän nauratti yöllinen hiihtäjä ja ne ei edes yrittäneet peitellä sitä. Pimeässä yössä riekon naurua on oikeastaa melko ilkeän kuuloinen, mutta valoisassa kevät yössä ne vain hymyilytti hiihtäjää. Muurivaaran seutuvilla vielä mietiskelin, että tästä olisi nätti hiihtää myös Saarijärvelle, mutta jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eteenpäin.
Noin klo 02 saavuin Terbmiksen autiotuvalle, pihalla näytti olevan pari ahkiota ja tuvasta löytyi pari nukkuvaa miestä. He olivat saaneet tavaransa hyvin leviteltyä niin, että kaikki kahdeksan petipaikkaa oli varattuna. Samalla kun he nousivat järjestelmään omia tavaroitaan, niin kysyin että voisiko Soolo tulla yöksi sisään autiotupaan. Molemmat antoivat siihen luvan.
Omat varusteet sisään, vähän kevyttä purtavaa ja noin klo 03 oli aika asettua nukkumaan.

3.5.
Terbmikseltä Porojärven laaksoon
Unta riitti jopa klo 06 asti, eihän tuntureille kannatakkaan tulla kuluttamaan aikaa nukkumiseen.
Nousin ylös aurinkoiseen aamuun. Rauhallinen aamu, nautiskelua ja vähän myöhemmin toisten vaeltajien kanssa jutustelua. Heidän matkansa oli ollut vähän työläämpi. Muutama vuorokausi aikaisemmin he olivat olleet tulossa Kilpikseltä tänne, mutta myrskyn vuoksi olivat joutuneet leiriytymään välille. Noin puolitoista vuorokautta he olivat viettäneet aikaa teltassa myrskyltä suojassa.
Poikkesin katsomassa Salmikurun lumilippoja, mielestäni paljon hienompia lumilippoja olen nähnyt aikaisempina vuosina alueen muilla tuntureilla.
Pakkailin pikkuhiljaa varusteita lähtökuntoon, kun tuvalle hiihteli Salmikurusta isä aikuisten tyttönsä kanssa. Hetken jutusteltuamme mies kysyi minulta että oliko edellisen koirani nimi Roni. Lienemme Soolon kanssa sellainen "aisapari", että meidät on helppo tunnistaa, vaikka emme olleetkaan hänen kanssaan aikaisemmin tunturissa tavanneet.
Noin klo 12 lähdimme Soolon kanssa jatkamaan matkaa. Ensin järveä pitkin n. 3,5km itään Jollan-Mallan ohi josta käänsin suunnan kohti Kaitsajokilaaksoa. Etenin lähes suoralla suunnnalla kohti Juovvagielaksen etelärinteitä.
Kutturakurun lumilipat erottuivat hyvin maisemasta.



Koivikossa vain muutamia yksittäisiä riekkoja, vaikutti että riekkokanta on todellla pieni. Lumi oli kantanut tähän asti melko mukavasti, mutta nyt tilanne vähän muuttui, käytännössä sukset ja ahkio upposi uuteen lumeen reilut kymmenen senttiä.
Kaitsajoen ja Guorrogiellasajohkan ylityksen jälkeen aloin kaartamaan suksen kärkiä kohti pohjoista.  Juovvagielaksen itäpuolta suuntasin pohjoiseen kohti Harrijärviä. Sopivasti taukoja pitäen matka edistyi ja vähän ennen Harrijärveä käänsin suunnan koilliseen Harrijoen varteen. Jantarin itäisen huipun vierestä vielä kerran suunna muutos lähes pohjoiseen.  Reilun 8h hiihtämisen jälkeen oli n. 25 km hiihtomatka suoritettu ja saavuin Saivaaran itäpuolella olevalle vuokrakämpälle. Olin saanut sinne vaelluskaverilta kutsun tulla vierailulle (kiitos vaan Sepeteus).
Kello oli noin 20:00, ajoitus loistava, sauna oli kuumana ja ruoka valmista, kiitokset vaan kämpässä olleille. Tuvalla oli osittain jo aikasemminkin tunturilla tavattuja tuttuja ja pari uutta tuttavuutta. Loppuilta vierähti mukavasti, syöden, turinoiden ja saunoen.  Aamulla kuulin että en ollut turhaan kehunut unenlahjojani, Olin kuulemma unessa heti kun pää laskeutui tyynylle. Ja yläpetien kaverin kanssa kuulemma harrastimme vuorovetoa noiden hirsien kanssa.

4.5. 
Saivaaran seutuvilla maahisten matkassa
Taas heräsin noin klo 06, illalla muut olivat vakuuttaneet nukkuvansa vähintään kahdeksaan asti.
Kahvin tuoksuko lienee ollut syynä, kun yksi kerrallaan näytti väki nousevan ylös jo seitsemän seutuvilla.
Ulkona oli aurinkoinen sää ja heti aamusta lämpötila oli plussan puolella, tuuli puhalsi voimakkaasti luoteesta. Alkuperäinen ajatukseni oli jatkaa tänään Taabman tuvalle, mutta lumen kantavuus oli huono johtuen lämpöasteista ja voimakkaasta tuulesta.
Aamutouhujen jälkeen joukosta löytyi kuitekin yksi urhoollinen, joka suuntasi Porojärvelle pilkkihommiin. Kämpän sisällä näytti olevan solmukurssi käynnissä.

Ennen puoltapäivää kalamies palasi komean harrin kanssa järveltä.

Maahisten puuhastelua:
Pilkkillä ollu kaveri oli kertonut aikaisemmin, että pari päivää aikaisemmin häneltä oli tuuli varastanut isuinalustan noin kahden kilometrin päässä Porojärven länsipäässä.
Kyselin häneltä iltapäivällä, että minkähän värinen se istuinalusta mahtoikaan olla. Hän kertoi sen värin ja sanoin sen jälkeen hänelle, että nyt se taitaa löytyä tuosta kämpän lähellä olevasta koivusta. Tuuli näytti painavan jotain saman väristä leyvä puuta vasten, lähdin tarkistamaan asiaa ja sieltähän se pari päivää aikaisemmin tuulen mukaan lähtenyt istuinalusta löytyi "kotiin kuljetettuna". Jos tuota itse yrittäisi, niin ei muuten varmasti onnistuisi, mutta maahiset lienee tuulen kanssa hyvässä yhteistyössä.

Tänään tuli sitten taas kerran todistettua, että savolaisten kanssa puhuessa vastuu jää kuulijalle.
Keskustelimme nimittäin että tänään tehdään ruoka vähän aikaisemmin kuin mitä eilen ja lätyt paistetaan jo iltapäivällä.
Saatu kala varmisti sen, että iltapäivälle oli tiedossa "sushi kurssi", koska paikalla ollu pariskunta oli muut tarvittavat tarvikkeet pakannut mukaansa vaellukelle lähdettäessä.

"Asiantuntijat" valmistelivat kaikki tarvikkeet valmiiksi, fileroi kalan yms samaan aikaan kun osa porukasta siirtyi harrista innostuneena järvelle pilkille.
Tarjoilu lähti liikkeelle siitä, kun jälkiuunileivän päälle oli lisätty maustettu harrin mäti. Tämän jälkeen aloitimme kurssin. Yksi kerrallaan sai valmistaa yhden "rullan" sushia ohjaajan katsoessa vierestä tarkkaavaisena ja antaessa hyviä neuvoja. Eipä ole tullut koskaan aikasemmin merilevää rullailtua tunturissa, ei tosin missään muuallakaan.
"Sikarit" jätettiin "muhimaan" saunomisen ajaksi ja ennen tarjoilua niistä leikattiin sopivan kokoiset palat tarjoilulautaselle. Pöytään laitettiin lisäksi soijakastikekipot sekä aurajuustoa.
Sushien syömisen jälkeen oli vuorossa sitten päivällinen, eli nälkä ei kyllä tänäänkään päässy hiipimään kovin lähelle.
Ja ilmeisesti savolaiseen tapaan iltapäivällä klo 22 aloitin lättyjen paistamisen, jotka tarjoiltiin pöytään n. klo 23.





Päivän kruunasi upea auringonlasku. Siitä nauttiessani ympärillä oli hyvin hiljaista, tuuli ujelsi, mutta yleensä tähän aikaan kuuluvia riekon naurahduksia ei juurikaan kuulunut.
Soolon kanssa on taas mukava olla reissussa. Nytkin tuvalla viisi vierasta henkilöä, joista vain yhden Soolo on aikaisemmin tavannut. Se oli paikalla niin kuin kala vedessä, ollen kaikkien kaveri.




Yksi on joukosta poissa.
Illan aikana kuulin ikäviä uutisia. Käsivarren "elinkautista" kärsinyt Keijo on siirtynyt kuulemma talven aikana pääkaupunkiseudulta uusille tuntureille.
Keijo ja hänen vaellusystävänsä Eki lienevät yhdet tunnetuimmista kulkijoista käsivarren alueella, niin hyvässä kuin pahassa.
Ensimmäisen kerran tapasin heidät keväällä 2006 Haltin vanhassa kämpässä. Ulkona oli suksien lisäksi Sarviksen pulkat ja tuvan sisäpuolella oli iso lasti erilaisia juomia heidän nautittavakseen. Meno vaikutti siltä, että he eivät vaihtaisi tupaa lähipäivinä.
Vuodet tekivät tehtävänsä ja viime vuosina Keijo teki talvivaelluksensa yksin, kun Ekin voimat eivät enää riittäneet talvivaelluksille.

Kesäisin tilanne oli helpompi, kun kyydin saattoi ottaa helikopterilla ja sen kantokyky riitti hyvin tuomaan kaikki tarvittavat varusteet, ruuat ja juomat perille. Tosin Ekin osalla kuulemma kahlaukset olivat myöskin tulleet jo haasteeksi ja se rajoitti kulkua.

Monille vaeltajille tuli tutuksi muovikassit, jotka roikkuivat autiotupien varatotiloissa. Kassin kyljessä oli lisätietona, Keijo tulee xx.xx.xxxx
Lienee alkoholin runsaan käytön syytä, että käyttäytyminen autiotuvilla aiheutti välillä vähän pahennusta ja joitakin vuosia sitten Metsähallituksen puoleltakin otettiin jo asiaan kantaa.

Keväällä 2016 minulla oli erinomainen mahdollisuus useampaan kertaan käydä keskusteluja Keijon kanssa. Hän itse kertoi stadin kundin tyylillään, että hän vaihtoi toiselle linjalle, kun jotkut ihmiset kokivat häiriöksi hänen vaeltamisensa tai oikeastaan oleskelimsen autiotuvilla. Toinen linja tarkoitti tässä tapauksessa linjaa joka alkaa Meekolta ja jatkuu Jogaksen ja Porojärven kautta Taabmalle. Siellä onkin varmasti paljon rauhallisempaa kuin Haltin viittareitillä. Sinne minäkin usein suuntaan, vaikka syyt ehkä onkin toiset.

Tällä kertaa hän oli varustautunut vaellukselleen pulkan sekä ison rinkan kanssa. Molemmat olivat pakattu enemmän kuin täyteen tarpeellisa varusteita. Hiihtämällä matka eteni, jäljistä saatoin päätellä että vaeltajan kulku oli välillä vaivalloista, mutta matka kuitenkin eteni.

Viimeisen keskustelun kävimme Porojärven autiotuvan seinustalla hienossa auringonpaisteessa.
Jos oikein keskustelusta muistan, niin edellisenä päivänä hän oli täyttänyt 70 vuotta.
Keskustelumme kulki hyvin laajoissa vesissä, hänen esimmäisistä vaelluksista viime vuosien kulkemisiin. Jos edelleenkin muistan oikein niin hän teki ensimmäiset vaelluksena yliperälle 50-luvun puolella.
Olen todella iloinen että sain käydä hänen kanssaan nämä keskustelut, sain löytää taas kerran tunturista yhden hienon ihmisen.
Meillä jokaisella on omat puutteemme, emme millään voi olla kaikkien muiden kulkijoiden mieliksi, eikä tarvikaan. Olkaamme omia persoonia, juuri sellaisena kuin mitä luontaisesti olemme.
Niin Keijokin oli. Tarinat Keijosta jäävät elämään, niihin tulemme varmasti vielä vuosien ajan tunturissa törmäämään.
Olkoot tuulet Keijolle myönteiset, paistakoot keväinen aurinko hänelle lämpöisesti ja vaeltakoot vapaasti pitkin Yliperän tuntureita kenekään häiritsemättä valitsemallaan linjalla.

5.5.
Pitkiä päivämatkoja
Heräsin aamulla n. 5:30, ulkon  + 4 astetta lämmintä.
Aamutouhut, ahkion pakkaus ja ajatuksena edes yrittää Taabman suuntaan näin aamusta.
Muutkin pakkasivat omat tavaransa lähtökuntoon, muu väki oli suuntaamassa oman kulkunsa jo kohi Kilpisjärveä.
N. 7:30 lähdin hiihämään kohti Porojärven autiotupaa. Heti huomasin että lumen kantavuus on todella huono. Edes kelkan jäljellä lumi ei kantanut Sooloa. Päivän hiihomatkaksi kertyi kokonainen kilometri, kun jäin odottamaan säätilan muutosta Porojärven autiotuvalle vaikka sinänsä säässä ei ollut mitään vikaa.



Sain yksikseni (Soolon kanssa) nautiskella kämpän hiljaisuudesta ja rauhasta. Lueskelin kirjaa ja välillä tarkeni jopa istuskella ulkona lukemassa, lämpötila nousi varjossa n. +8 asteeseen. Tämä oli yksi niistä reissun harvoista päivistä että hetken tarkeni istuskella auringossa.

Olosuhteet vaikuttavat oleellisesti etenemiseen, kun on koira mukana. Hyvää kaveria en ainakaan minä raski kahlautaa kohtuuttomasti lumessa.
Soolokin sai huoltopäivän, tulipahan leikattua siltä kynnet, harjattua sen turkki ja sen lisäksi olin varannut koiran venyttelyohjeet mukaan. Tänään venyi ja venyteltiin sekä isäntä että koira, joskus vetämätön päivä voi olla hyvä venyttely päivä.
Kuinka usein tulee kotioloissa oltua tekemättä ns. mitään aamusta myöhäiseen iltaan? Ei mikään huono vaihtoehto.

6.5.
Tunturisää ja mitä se tarkoittaa
Heräsin klo 3:30, pakkasta oli muutama aste. Pakkasin reilun vuorokauden reissua varten tarvitsemani varusteet pieneen rinkkaan ja loput varusteet ahkioon. N. klo 04 lähdin hiihtämään kohti Kekkosen kämppää tavoitteena Taabman tupa. Huippukeli, tosin edelleen melko kova tuuli. Heti alkumatkasta sain yleisöä, kun kärppä vilahteli reiästä toiseen etupuolellani.
Jäin ahkion Kekkosen kämpän saunan vierelle odottamaan paluutani ja jatkoin rinkka selässä eteenpäin.
Tähän mennessä en ollut nähnyt edes yhtään poroa, joita yleensä tähän aikaan on näillä kulmilla runsaasti. Mutta ilmeisesti noin kuukauden myöhässä oleva kevät näkyi myös tässä asiassa. Jonkin matkaa hiihdeltyäni kohti Goallan etelärinteitä, huomasin Soolon nostelevan nokkaansa siihen malliin, että jotain mielenkiintoista on lähettyvillä. Hetken hiihdettyäni näinkin pienen porotokan jotka väistivät meitä Valtijoen suuntaan. Harvassa koivikossa näytti myöskin olevan muutamia riekkoja. Eteläpuolelta näkyi jälleen kerran hienosti kiinamuuri aamun pehmeässä valaistuksessa





6:15 perillä Taabman autiotuvalla, edellinen kävijä oli poistunut paikalta vappuna. Kävin "kaivosta" hakemassa juomavedet, tein aamupalan ja oikaisin itseni laverille. Torkkumista, lueskelua, kiikarointia ja sitten lätyn paistoon.






Noin klo 13 lähdin päivähiihtelylle aurinkoisessa säässä. Ajattelin käydä Soolon kanssa "tervehtimässä" 2013 vuonna löytämääni Seiteoaiven seitakiveä. Kiven sijainti ehti ollakin tietämättömissä ehkäpä lähemmäs satavuotta ja itsekin historiakirjojen tutkimisen jälkeen ehdin etsiä sitä useana keväänä.

Mutta mitä siis tarkoittaa tunturisää? Tarkoittaako se sitä, että tuvan sisälläkin kynttilä kaareutuu tuulensuuntaan vai jotain muuta?

 Lähdin aurinkoisessa säässä, noin viidentoista minuutin hiihtelyn jälkeen näkyvyyttä oli näin paljon kuten kuvassa näkyy, eli ei oikeastaan lainkaan. Kyseessä oli ns. maatuisku, eli tuuli toi tullessaan niin sakean lumi"pyryn" että ei näe mitään vaikka ylhäällä on sininen taivas.




Ja tämä toistui tämän vaelluksen aikana todella monta kertaa. Eli on syytä muistaa että vaikka lähtö olisi hyvän sään aikana, niin tilanne voi muuttua hetkessä.
Meillä Soolon kanssa oli sinänsä helppo tilanne, tunsin maaston valmiiksi, etenemissuunta oli tiedossa ja tavoitteena oli ensin löytää tämä seitakivi. Valtakunnan rajan ylitys vielä hyvänä apuna paikannuksessa. Tarkka paikka ei ollut minulla nyt missään ylhäällä, mutta sää vähän parani ja pienellä katselulla kivikin löytyi.

Sitten suunnan muutos ja taas hyvällä näkyvyydellä kohti upeaa Ciertegorsan kurua. Minulle se on oikeastaan portti Reisadalenin laakson suuntaan. Kurun suuaukko on kaksi osainen. Tulosuunnastani se on lähes huomaamaton, yhtä-äkkiä edessä on vain pudotus josta voit laskea kuruun, toinen suu aukko onkin sitten hienoine lumilippoineen hyvin näkyvissä.



Laskeskelin varsinaisen kurun suulle katselemaan sitä ja sen takana näkyviä tuntureita. Tällä kertaa lämpöisistä keleistä johtuen aika ei riittänyt siihen että olisin edennyt pitemmälle, vaikka se alkuperäisessä suunnitelmassa optiona olikin.

Eli taas suunnan muutos, käytännössä nelikulmion kolmas sivu, suunta Sidosgohpin kämppää ja rajalla olevaa porttia kohti. Portin jälkeen suunta kohti Taabman tupaa, rajavartioston Harrijärven kämpän ohitus vähän matkan päästä. Päiväpyrähdykselle kertyi mittaa n. 12km eli n. 3km/sivu.

Sitten kait se olikin taas ruoka-aika, ja jälkiruoka-aika. Lättyjä jo toisen kerran samalle päivälle.  Myöhemmin illalla ikkunasta kiikaroiden näin että ketullakin oli ruuan haku aika.

Tällä tuvalla on upeaa olla, nytkin viiteen päivään ei ollut ketään käynyt, hiljaisuutta sai kuunnella sisällä ja ulkona. Välillä joku riekko naurullaan ilmoitti olemassaolostaan ja pulmusparvia lenteli oikeastaan päivällä koko ajan johonkin suuntaan.


Lisäbonuksena sain illalle vielä hienon kuutamon. Yöunille ei tahdo millään jäädä täällä tunturissa aikaa, mutta onneksi voi välillä nukkua keskellä päivää.

7.5.
Herraskaista touhua
Tänä aamuna unta taisi riittää jopa vähän yli kuuteen. Aamupalan jälkeen pikkuhiljaa varusteiden pakkausta ja kämpän laittamista siistiin kuntoon seuraaville tulijoille. Nykyisin aika usein ja niin myös tällä reissulla törmäsin siihen, että vaeltajat eivät ole ilmeisesti saaneet kirveen käytölle käyttökoulutusta. Puut jää pilkkomata (vaikka ne on jo valmiiksi melko hyvin pilkottu). Ilmeisesti puulaatikko täyttyy nopeammin noilla isoilla haloilla, kun tapana näyttää olevan niiden kantaminen sisälle. Ilmeisesti sytykkeitä ei myöskään kannata tehdä, koska seuraava tulija osaa sen oletettavasti tehdä paremmin kuin itse.



Mutta minä ainakin yritin.
Seuraavana tavoiteena oli paluumatka Kekkosen kämpälle, johon myös kolme muuta vaelluskaveria oli tulossa toisesta suunnasta. Juuri ennen lähtöä kirjoitin kämppäkirjaan, että aurinkoisessa säässä kohti Kekkosen kämpppää. Mutta kun kävelin ulos ja lähdin hiihtämään, niin lunta tuli taas vaihteeksi taivaan täydeltä. Semmoista on tunturisää, koskaan ei voi tietää miten se muuttuu.

Ennen puoltapäivää perillä ja kaverit tulivat kohta paikalle vastakkaisesta suunnasta tuulessa ja tuiskussa.
Ruokalihat ja sauna lämpenemään. Muutama tunti saunan lämmitystä ja sen jälkeen saunomaan. Pohjoistuulen vaikutus tuntui lauteille asti, kun jostain syystä kukaan ei halunnut lähteä avoimena olevaan virtapaikkaan tällä kertaa uimaan.
Hyvät oli löylyt ja sen jälkeen valmistelemaan päivällistä. Työjako oli jo ehkäpä perineinen, minä hoidin lihan leikkaamiset, paistamiset ja maustamiset. Toiset hoiti muut lisukkeet. Lättyvastaava oli vaihtunut edelliseltä vuodelta, mutta hyvin sujui lättyjen paistaminen uudeltakin vastuuhenkilöltä.
Ja luonnollisesti ruokailun jälkeen pidetyn ruokalevon jälkeen piti lähteä saunomaan uudestaan.



Mukava ilta ja kuten kuvastakin näkee, niin olimme saanee tällä kertaa arvovaltaisen vieraan mukaan kämpälle, tai ainakin mielikuvissa.

 Kuulemma unenlahjani tuli taas mitattua, olin kuulemma samantien unessa, kun olin laskenu kirjan lattialle, varmaan totta.

8.5.
Päivähiihtelyä, vaihteeksi vaihtelevaa säätä ja hienoja maisemia

Herääminen jo totuttuun tapaan aamusta, omat ja Soolon aamutouhut ja sitten ajattelin testata, että toimiiko kahvin tuoksu tälle porukalle yhtä hyvin kuin tuolla aikaisemman porukan kanssa oli toiminut. Nyt näytti olevan sikeäunisempaa väkeä. Mutta kun paistelin pekonit ja kanamunat kaikille niin sen vaikutus heräämiseen olikin jo parempi.

Aamupalan jälkeen keskusteltiin päivän ohjelmasta, kaverit suunnittelivat että voisivat käydä katsomassa ns. kiinan muuria. Minä kerroin lähteväni kiertomatkalle jolle arvelin kertyvän pituutta n. 30 km. Aikaa arvelin tuohon reissuun menevän n. 6h, korkeimman ja alimman paikan välinen korkoero tulisi olemaan n. 350m.
Reitti suunnitelma oli sellainen(suunnilleen kuten kuvaan piirsin) että hiihdän ensin Toskaljärvelle ja nousen  sieltä ylös Toskaliin lännestä laskevan puron uomassa. Ylängölle nousun jälkeen suunnan vaihto itään kohti Toskaltunturia. Sitten tunturin pohjoispuolelta kiertäen Valtijokilaaksoon ja sitä pitkin takaisin Kekkosen kämpälle.
Mukaan pakkasin kartan, vähän evästä, termospullollisen kuumaa juomista, taukovaatteet ja ensiapuvälineet.
Ja sitten leppoisasti menoksi. Mukava oli saada rauhallinen hetki Soolon kanssa vielä tänne reissun loppupuolelle.



 Ensin hiihto Porojärven autiotuvalle ja siitä suuntasin Porojärven yli kohti Toskaljärveä. Muutama aste pakkasta, auringonpaiste ja reipas tuuli pohjoisesta. Järven ylityksen jälkeen ajattelin että pitää vaan osata olla oikeassa paikassa, minä hiihtelin auringon paisteessa ja näin että jos Meekolla olisi joku, niin hän luulisi että alueella on todella kova lumipyry. Saderintaman reuna meni Saivaaran itäpään seutuvilla.
Nousu jatkui toviaikaa ja lopuksi hiihdin Toskaljärvelle.  Siellä oli yksi moottorikelkka ja kolme pilkki miestä. Hiihdin järven yli ja aloitin nousun kohti puron "suuta". Päästyäni puron kuruun tuulensuojaan pidin välipala tauon. Puron kurussa on hyvä nousta ylös tunturille vaikka ahkion kanssa, jos olisi menossa esim Pitsukselle, suosittelen joskus  kokeilemaan reittiä.  Nousun jälkeen suunnan vaihto melkein 180 astetta ja vielä vähän lisää nousua.

Sitten hiihdetään sellaisessa maastossa jonne en suosittele ahkion kanssa menemään. On rinnettä ja on rakkaa, syviä suppia yms. Tosin itse olen siellä joskus ahkion kanssa taistellut, mutta ei mikään helppo reitti.
Oikealla alhaallaToskaljärvi, ympärillä upeat valkeat tunturinrinteet, edessä Toskalinhuippu, ei yhtään ihmistä kilometrien säteellä, unelma paikka minulle ja Soololle. Välillä tosin näkyvyys kävi lähes nollassa, mutta nopeasti keli taas kirkastui.

Toskalin  kupeelta alkoi laskuosuus Jeavesjavren eteläpuolelle ja siitä kohti Veajetjohkan uomaa.
Joen uoma oli minulle käymätön paikka ja löysinkin upean reitin. Joki kulki tunturin rinteessä syvässä uomassa ja laskeskelin alamäkeen täydellisessä suojassa. Noin 3km laskua, välillä reunoilla hienot lumilipat, suosittelen kokeilemaan. Samaa reittiä voi käyttää myös jos haluaa noustaValtijokilaaksosta esim Pitsuksen suuntaan. Tuntui hienolta minä, Soolo ja tunturit. Jokiuomasta vähän ylempänä siirtyminen Valtijokilaakson länsi reunaan ja lähdin pikkuhiljaa laskemaan ja samalla lähestymään Kekkosenkämppää, taisi olla noin 8km kämpälle tästä matkaa.


 Loppumatkasta hiihdin Valtijoen itäpuolelle ja aloitin loppulaskun kohtiKekkosenkämppää. Täällä törmäsin pieneen porotokkaan, jotka väistyivät edestä ennekuin ehdin itse niitä kiertää. Lopuksi Poroenon ylitys ja hiihto kämpälle. Arviot näköjään onnistuivat melko tarkasti, hiihtomatka oli n.30,5km ja aikaa kului ihan hivenen yli 6h.




Käsivarren alueelta löytyy kyllä hyvin alueita, joissa saa liikkua aivan rauhassa. Tälläkin kierroksella näin vain pilkkimiehet, muita kulkijoita ei ollut näköpiirissä vaikka näkyvyyttä oli välillä varmasti pitkästi yli 10km.

Etiäiset tai maahiset olivat taas olleet kulkusalla. Kämppäkaverit olivat katselleet ikkunasta Meekon suuntaan että olen tulossa kämpälle. Siitä suunasta mistä itse tulin ei kyllä näe ikkunasta. Hetken kuluttua kuulivat suksien kopistelua ulkoa ja yksi tuli katsomaan syytä äänille ja  totesi minun tulleen takaisin.

Talonmiehet olivat hiihtoni aikana laittaneet saunan lämpenemään ja ruuan laittokin oli jo alussa. Eli mukava ilta taas tiedossa. Herraskaista hommaa tämä tunturivaellus, jos niikseen ottaa.

9.5.
Tietä kohti Timon päivänä
Yhteinen aamupa ja sen jälkeen varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Edellisenä iltana oli sauna jo laitettu luovutuskuntoon.
Mukava aurinkoinen sää, tuuli edelleenkin pohjoisessa. Noin 8:30 lähtövalmiudessa, paluumatka samaa mukavaa reittiä kuin mistä olin Porojärven laaksoon tullutkin.

Alkumatka tietysti vähän erilainen, mutta noin kolmen kilometrin etelään suuntautuvan loivan nousun jälkeen olin suunnilleen tulojäljilläni. Edelleen miellyttävää jyrkkyyttä olevaa nousua kohti Harrijärvien etelä"reunaa".
Sitten vielä yksi nousu Harroáiven ja Juovvavárrin väliseen satulaan. Laskua vähän aikaa ja kun saimme vähän tunturista tuulensuojaa, niin oli aika pysähtyä tauolle.

Sitten laskuosuus Juovvagieláksen eteläpuolelta kiertäen. Sitten näkyikin jo Terbmisvaaran pahtaseinä. Pari jokiuoman ylitystä ja tunturikoivikossa laskettelua alas Rommaenon laaksoon.
Laakson pohjalla hiihtelyä ja eteläreunalla näytti ajelevan tämän reissun neljäs näkemäni moottorikelkka. Poromies ilmeisesti viemässä aitatolppia tulevan kesän aitaprojektiinsa.



Kutturakurun lumilipat näkyivät taas mukavasti, lopuksi vielä 3km päästä näkyviin tullut kämppä tavoitettavana.  Vähän vajaa 24km hiihtoa ja pikkusen vajaa 6h siihen vierähti aikaa.
Tupa tyhjänä, hiljaiselo tunturissa on näköjään tämän kevään teema.
Soolon kanssa majoituimme autiotuvan puolelle ja kaverit varaustuvan puolelle.
Vielä reissun tässä vaiheessakin oli jäljellä tuoretta lihaa jäljellä, joten lihat ensimmäisenä lämpenemään, kaminaan tulet ja hiestä kostuneet vaatteet kuivumaan.
Kämppäkirjan mukaan hiljaisuus tuntureilla on jatkunut reissun ajan, lieneekö edellisen vuoden aikainen kevään tulo syynä vai kylmä pohjoinen ilmavirtaus?
Jossain vaiheessa liha oli lämmennyt sen verran, että pääsin leikkaamaan sen pihveiksi.

Polttopuulaatikosta löytyi sopiva leikkuu alusta. Pihvien leikkaamisen jälkeen jätin lihat halon päällä kämpän pöydälle ja menin pihalle jututtamaan kavereita, Soolon jätin kämppään sisälle. Jossain välissä tuli mieleen, että eihän vaan Soolo herkuttele meidän ruokalihoilla ja pyörähdin äkkiä sisään.
Soolo katseli minua huuliaan nuolten ja jostain syystä pitkä liharivi oli harventunut siitä halon keskiosalta. Lyhyt palautekeskustelu, vaikka oikeasti itseä vähän nauratti tämä tilanne. Soolon ilmeestä voinee päätellä että sitä ei naurattanut. Olihan se oikeasti kyllä ansainnut tämän herkkupalan, vaikka omin lupineen sen ottikin.  No meille jäi vielä ihan riittävästi pannullekin paistettavaa.

Puhelintakin tuli testattua ja siihen löytyi jopa kenttää. Jotain oli kyselty ja jotain vastasin, sain myös yhdet nimipäiväonnittelut, tuntui kivalta, kiitokset niistä. Sitten äkkiä puhelin kiinni, ettei se ala häiritsemään
Viimeinen ilta tunturilla vierähti mukavasti, ruokaillen, rupatellen ja maisemia kaihoisasti katsellen. Yhden kirjan lukeminen oli vielä kesken ja ajattelin sen vielä lukea loppuun. Mutta parin sivun jälkeen tuntui uni makeammalta vaihtoehdolta ja siirryin nukkumatin kaveriksi.

10.5.
Kaikki hyvä loppuu aikanaa, mutta ei siellä edessäkään päin niin huonoa ole odottamassa
Heräsin noin klo 03 ja totesin että liian aikaista nousta, mutta hyvä aika lukea kirjaa. Viiden aikaan alkoi varaustuvan ovi käymään useampaankin kertaan, niin oli pakko jo mennä kysymään, että joko siellä ollaan lähdössä liikkeelle. Ei vielä, joten luin kirjan loppuun ja noin klo 06 aamupalan kimppuun. Seitsemän seutuvilla suksien kärjet kohti Kilpisjärveä, kelkkareittiä pitkin eteenpäin, uutta lunta oli taas kertynyt lisää joitakin senttejä.
Vajaa 3h hiihtoa, noin 15km ja vaellus takana. Nyt ei vieläkään näkynyt oikeastaan merkkejä keväästä, parkkipaikka oli sentään sulanut jo melko laajasti.
Kilpishotelli taisi olla ainoa paikka, jossa oli mahdollista päästä pesulle, riippumatta lumitilanteesta kalenterin mukaan kausi oli ohi ja paikat oli pistetty kiinni.
Ruokapaikkakin vaatii etsintää, mutta yksi paikka löytyi sentään.

Kotimatka sitten vähän eri tavalla kuin tänne tulo, pieni poikkeama Äkäslompolossa tsekkaamassa muutama juttu ja sen jälkeen samoilla silmillä kotiin. Hiljaisuutta riitti vielä hyvin kotimatkalle, kun Soolokin keskittyi lähinnä lepäämiseen. Noin vuorokauden valvomisen jälkeen painoin pään kotona tyytyväisenä tyynylle.

reissun julkiset kuvat löytyy täältä