lauantai 4. toukokuuta 2019

Ropin autiotuvan saneeraus

Valmistelua
(blogin kuvat aukeavat isommaksi, kun niitä napsauttaa hiirellä)

Ennen pääsiäistä olin vielä puhelinyhteydessä Käsivarren alueesta vastaavaan kenttäpäällikkö Antti Ohenojaan. Kävimme vielä kerran läpi talven aikana suunniteltua talkoilla tehtävää autiotuvan saneerausta.
Hän kertoi että rakennustarvikkeet on siirretty Ropin autiotuvalle ja samalla hän kertoi huolensa lumien nopeasta sulamisesta. Kävimme vielä läpi tarvittavat työkalut ja varmistimme vielä että mitä työkaluja metsähallitus huolehtii paikanpäälle ja mitä tuomme mukana.
Pääsiäis maanantaiksi ajoimme Ropinsalmeen Ropinpirtille, mistä meille oli varattu majoitus, aamupalat ja päivälliset talkoiden ajaksi. Viime metreillä yksi talkoolainen joutui perumaan lähtönsä, joten meitä talkoolaisia oli yhteensä neljä miestä. 
Iltapäivällä myös Antti saapui paikanpäälle, teimme tarvittavat talkootyösopimukset ja saimme reittiluvat joka mahdollisti virallisesti kulkea moottorikelkalla autiotuvan ja Ropinsalmen väliä. Etäisyyttä autiotuvalle on tien laidasta melko tarkasti 10 km. 
Juuri kun olimme lähdössä tutustumiskäynnille tienlaidasta kahdella moottorikelkalla, joista toinen veti isoa rekeä, sai Antti tiedon pelastustehtävästä, minne hänen täytyi välittömästi lähteä. 
Me talkoolaiset lähdimme kuitenkin viemään jo osan työvälineistä ja tutustumaan kohteeseen. 
Jo matkalla näki selvästi että tälle keväälle talkoita ei olisi juuri myöhempään ajankohtaan enää voinut suunnitella, niin vähänä lumet oli maastossa ja aurinko ja lämpö sulatti lunta nopeasti.
Alunperin olimme Antin kanssa varanneet talkoisiin neljä päivää aikaa, mutta omissa suunnitelmissa olin miettinyt tavoitteeksi että hoidamme sen kolmessa päivässä. Reissun jatkosuunnitelmat olin miettinyt sen mukaan. 
Vain kerran saimme moottorikelkan reen tarttumaan pehmeään lumeen, mitä koivikosta löytyikin melko vahvasti, mutta pienen taistelun jälkeen pääsimme Ropin autiotuvalle. 
Katselimme paikkoja ja huomasin että olin saanut mukaani kolme "epäilevää tuomasta". Miehet tuumivat työhönsä sitoutuneena että hoidetaan ensin tämä talkoohomma pois ja jos aikaa jää, niin lähdetään sen jälkeen tunturiin hiihtämään.
Paluumatka sujui jo vähän paremmin, kun kelkat olivat tiivistäneet märkää lunta hieman ajouralla. 


23.4. Purkamista ja rakentamista
Päästäksemme aamusta hyvissä ajoin liikkeelle, sovimme Ropinpirtin pitäjän kanssa että hän antaa aamupala tarvikkeet meille jo illalla ja teemme aamupalan itse. Lähtöajaksi sovimme klo 07 ja päivällinen oli sovittu klo 18, niin saadaan työpäivälle sopivasti pituutta.
Jotain kevyttä purtavaa ja kahvit varasimme mukaan päivätauoille. 
Moottorikelkan ja reen kanssa pääsimme aamukylmällä nyt helposti kämpälle ja aloimme töihin.
Olin valmiiksi miettinyt työjärjestyksen ja sen mukaan lähdimme liikkeelle.  
Ensimmäiseksi kämpän tyhjennys. Emme tienneet ennakkoon että onko nykyiset laverit koottu ruuveilla vai nauloilla, niin paikanpäälle oli varattu tarvikkeet myös uusia lavereita varten. Laverit oli hyvässä kunnossa, ruuveilla kasattu ja seisoivat omilla jaloillaan, niin päätimme että emme suotta tee uusia lavereita, vaan päätimme siistiä vain nämä vanhat laverit. 
Hormi ripustettiin kuormaliinalla kämpän kattoon kiinni, niin saimme kaminan irroitettua ja siirrettyä pihalle. Varsin nopeasti oli kämppä tyhjänä, tein työnjaon että kaksi miestä alkoi purkamaan kämpän lattiaa ja minä neljännen miehen kansssa aloitimme nostamaan kämppää irti maasta. 

Kämpän takaseinän ja osittain myös sivuseinien hirret makasivat kiinni kosteassa maassa, lattian purkamisen yhteydessä sen huomasi hyvin kun takakulmassa lattiarakenteet olivat nytkin aivan märät. 
Metsähallitus oli hankkinut nostotyöhön hyvät tunkit, joilla nostaminen sujui hyvin. Kämpän pitkän sivun hirret olivat alimmaisena hirsikertana, joten kun nostimme sivuseiniä, niin pääty- ja takaseinä nousivat automaattisesti samalla mukana. Kun hirret olivat maanneet maata vasten niin alimmat hirret olivat paikoitellen aika pehmeässä kunnossa, mutta nyt ei ollut tarkoituksena uusia hirsiä vaan nostaa kämppä ylös ja uusia lattiat. 

Kaminan ympäristössä lattialaudat olivat aivat lahot. Kaminan alla oleva rakenne voi olla osa syynä, ainakin sitä kannattaisi ehkä jatkossa kehittää vähän erilaiseksi. Mietin että onko kaminan hormin kautta tullut lattialle kosteutta vai onko kaminan ympärillä pidetyt märät kengät yms aihettanut tämän lahoamisen. Kämppä oli etuseinälle päin kallellaan, sekin on voinut vaikuttaa asiaan, kun mahdolliset vedet valuvat kämpän etuseinälle päin. Kaminan alusrakenne on seuraavanlainen: suojapelti palosuojauksena ja sen alla vaneri, joka oli suoraan lattialautojen päällä. Kosteus on päässyt vanerin ja lautojen väliin ja lahottanut laudat. Parannusehdotuksena voisi tähän miettiä että kannattaisiko kaminan suojapellin alla oleva pohjalevy nostaa esim rimoilla vähän ylöspäin, jolloin suojavanerin alapuoli pääsisi tuulettumaan. Nyt toteutimme rakenteen samalla tavalla kuin se oli aikaisemminkin ollut, sama vaneri ja sama palosuojapelti takaisin uusilla nauloilla. 

Myyrät olivat pitäneet lattiaeristeitä omana valtakuntanaan, jätösten määrä oli järkyttävän suuri ja eristeiden kunto heikko.  Paikoitellen lattiasta löytyi myös sienikasvustoa ja kämpän takaosassa lattiarakenteen alimpana olevat laudoituset olivat osin myös lahonneet. 

Lattianiskat olivat pääosin hyvässä kunnossa, takimmainen niska oli lahonnut ja päätimmekin että emme suotta uusi terveitä lattianiskoja vaan vaihdetaan vain lahonneet osat. 
Lattiaeristeet kerättiin isoihin kuljetussäkkeihin ja vanhat puutavarat poltettiin samantien nuotiossa kämpän takana.

Työ sujui hienosti, klo 10:09 lähetin Antille viestin että kämppä alkaa olla nostettuna, seuraavaksi perustuskivien asennukset ja lattiakin alkaa olla purettuna.


Vanhat lattianiskat olivat 75x150 puutavaraa ja uudet niskat olivat 48x148 lankkua.  Teimmekin takimmaisen lattianiskan kahdesta lankusta yhteen naulaamalla. 
Paikanpäälle oli tuotu vanhoja sähkötolppia, pujotimme lattianiskojen alle yhden sähkötolpan vielä lisätueksi suunnilleen kämpän keskiosalle. Ennen klo 11 oli lattianiskat korjattu ja lisätuki asennettu. 

Seuraavaksi oli vuorossa lattiaan alimmaksi asennettavien vanereiden asennus, vanereille leikkasimme moottorisahalla uran hirteen, niin saimme vanerin asennettua tiiviisti hirttä vasten. Ja sitä mukaan kun vanereiden asennus eteni, niin me kämpän nostajat asensimme jo lattiaeristeitä paikoilleen. Noin 13:30 oli lattiat eristettynä odottamassa seuraavaa vaihetta. 
Muutamat kahvi ja evään puraisutauot oli jo pidetty, mutta nyt oli aika pitää taas kahvitauko. 
Klo 14 seutuvilla aloitimme
lattian tekemisen, ilmansulkupaperi eristeiden päälle ja lattialankkua perään. Työjako oli selkeä, kaksi miestä asensi lattialautoja, yksi sahasi sopivia osia ja yksi mies toimi lattialankkujen välittäjänä. Noin klo 16 lattia oli listoja myöten valmiiksi asennettu.

Tässä vaiheessa "epäilevät tuomaksetkin" jo hymyilivät tyytyväisenä, vaikka olihan päivän ahkeran tekemisen mukana ollut mukava ja iloinen tunnelma kokoajan. 

Siistimme vähän paikkoja ja lähdimme kohti tienvartta, sulaminen oli edennyt aurinkoisen päivän aikana melkoista vauhtia ja vesi valui tunturista alas laaksoihin kovaa kyytiä.

Ropinsalmen päässä loppui meillä rohkeus, kun koko järvi oli vesillä. Emme uskaltaneet suoraan lähteä vetämään isoa rekeä järven yli, kun pelkäsimme että saamme sen sinne kiinni. Järven ylitys on n. 2 km ja moottorikelkalla käytiin nakkaamassa ensimmäinen mies yli.
Minulla oli lisähaasteena reissukaveri Soolo, päätimme kuitenkin että yli on mentävä. Tulipahan testattua sekin että n. 40 kg painava uros saksanpaimenkoira voi istua isännän sylissä moottorikelkan kyydissä, kun sillä ajetaan vauhdikkaasti jäällä, minkä päällä on paikon vahvasti vettä. Eihän se Soolo kyydistä nauttinut, mutta niin vain siitäkin selvittiin. 
Paikalliset kokeneemmat kulkijat rohkaisivat meitä kaupunkilaisia, että kyllä se rekikin siitä menee ja lopuksi kelkkakuskimme kävi hakemassa vielä reen järven takaa.
Ensimmäisen talkoopäivän jälkeen olimme selkeästi edellä ajattelemaani aikataulua, omissa kaavailuissani tässä vaiheessa olisi pitänyt olla vasta kämppä nostettuna ja lattianiskat asennettuna. 

24.4.  Viimeistelyä ja rahtarinhommia
Aamulla sama rytmi kuin edellisenä aamuma, yöllä oli ollut pieni pakkanen joten maastossa kulkeminen oli helpompaa. Ajattelin hyödyntään aamun hyvän kelin ja ehdotinkin että ajetaan heti aamusta roskakuorma ja osa ylimääräisistä eristeistä tienvarteen. 
Olin nimittäin ajatellut että jos ylimääräiset eristeet jäävät kesäksi tunturiin, niin ne kyllä menevät takuuvarmasti pilalle. 
Samaan aikaan tyhjensin tuulikaapin ja purin osan sen lattiasta. 
Taas uusi työnjako, vielä vähän perustuskivien korjaamista, laverit sisälle ja niiden kasaaminen. 
Kaminan alustan tekeminen kuntoon ja kaminan asennus. Kaminan asennuksen jälkeen kävin vielä katolta varmistamassa että hormi on asettunut kunnolla paikoilleen. 
Yksi mies tekemään tuulikaapin lattiaa, toinen mies fiksaamaan kalusteita ja itse siirryin lakkaushommiin kämpän sisälle. Lakkasin ensin vanhat laverit, yksi apupöytä oli sen verran huonossa kunnossa, että puuseppämme teki uuden. Lakkasin sen  ja sen jälkeen laverin alustat, sisäpuolelta ikkunoiden alapuolella olevat sisälaudat, joka altistuu ikkunasta valuvalle vedelle. 
Sitten kämpän puolen lattioiden lakkaus valmiiksi ja lopuksi tuulikaapin lattian lakkaus.
Vanhasta pöydästä ja penkeistä hiottiin tasot nauhahiomakoneella puhtaaksi ja sen jälkeen niiden lakkaus. 

Sen verran kämppä oli noussut suhteessa maastoon että oli pakko tehdä uudet ulkoportaat. Päätimme toteuttaa ne tuulikaapin levyisenä, niin saadaan hyvää tilaa esim rinkoille tai kengille ulko-oven viereen. Ikkunoihin oli toimitettu vesipellit, joten nekin taiteiltiin paikoilleen. 
Pöydän ja penkit laitoimme tuulikaappiin lautojen varaan kuivumaan ja noin 14:30 totesimme että meidän osuutemme varsinaisesta korjaustyöstä on suoritettu. Talkootyön lopuksi ruuvasimme poikittaisen laudan ulko-oven eteen, että lakkaukset saisivat riittävästi aikaa kovettua.

Päätimme kyllä samalla että huolehdimme vielä loput eristeet tienvarteen. Keräsimme jäljelle jääneet puutavarat yhteen kasaan ja suojasimme ne mahdollisimman hyvin. Sähkötolpat ja painekyllästetyt lankut jätimme omaan kasaansa. Keräsimme työkalut kyytiin ja lähdimme kohti tietä. Kevät eteni vähintäänkin yhtä nopeasti kuin talkootyömme. Paikoin lunta löytyi vain ajouralta kelkan levyisesti, vettäkin oli monin paikoin maastossa runsaasti. Pääsimme kuitenkin tienlaitaan, tyhjensimme reen työkaluista ja kelkka lähti vielä hakemaan loput eristeet sieltä tienlaitaan. Reitin varrella on yksi puurakeneinen silta joen yli. Paluumatkalla vesi oli joessa noussut jo lähelle sillan kantta, mutta eristeiden tuontimatkalla tunturista valuvat vedet virtasivat jo sillan yli.

Noin klo 18 olimme valmiina aloittamaan ruokailua tyytyväisenä, talkootyö valmistui jopa päivää nopeammin kuin mitä olin sitä itse kaavaillut. 
Eli pääsimme siirtymään seuraavana päivänä suunnitellusti kevätvaelluksen pariin Kilpisjärven tuntureille.




PS.  Talkoiden aikaan maa oli vielä jäässä, todennäköisesti kun routa sulaa, niin kämpän perustuskivien kanssa täytyy tehdä jossain välissä vielä hienosäätöä

Täältä löytyy valokuva-albumi, mistä löytyy nämä blogissa olevat kuvat + jonkin verran muitakin kuvia. 





torstai 18. huhtikuuta 2019

Lähtö lähestyy

Perinteisen kevätvaelluksen lähtö alkaa olla käsillä. Varusteiden katselu on jo hyvässä käynnissä. Enpä muista milloin itse reissu olisi ollut näin vähällä suunnittelulla, muutamia kiinnekohtia on olemassa ja loput soveltuu sitten paikanpäällä.
Grammoja en ole tälle reissulle viilaillut. Lähtiessä pakkailen auton perään melkoisen määrän luonnonkiviä. Ne on tarkoitus siirtää Ropin autiotuvalle, onneksi moottorikelkan avustuksella. Voisi olla tuskainen nousu tunturiin, jos ne kaikki olisi pakattuna ahkioon.
Eli reissun aluksi on tiedossa muutama päivä talkoilua. Siinä se yksi kiinnekohta reissulle.
Ropin kämppä makaa toisesta päästään aikalailla maassa kiinni, osa sen lattiarakenteista on jo purkautunut alaspäin. Tarkoitus on että ehtisimme nostaa kämpän vähän ylemmäs noiden luonnonkivien päälle. Purkaa vanha lattia pois ja tehdä uusi sen tilalle. Samalla tulee uusittua myös nukkumalaveri ja ehkäpä vähän siistittyä muutenkin sisäkalustusta.
Yritämme olla ahkeria ja vaikka korjaukseen on varattu neljä päivää, niin yritämme selvitä siitä kolmessa päivässä, aika näyttää kuinka äijien käy.




Jatko on rakennetu sitten tämän mukaisesti, luonnollisesti muuttujina se että etukäteen ei voi tietää, miten korjaustyö sujuu, tuleeko yllätyksiä ja vielä ehkä isompana muuttujana Käsivarren kevään eteneminen. Tällä hetkellä siellä on lämmintä ja lumet sulaa melkoista vauhtia. Olemme nimittäin sopineet että metsähallitus nopeuttaa meidän tuntureille siirtymistä viemällä meidät Haltin juurelle torstai iltana. Toivottavasti tämä saadaan onnistumaan, muutamalla talkoolaisella on nimittäin kiireinen aikataulu ja näin saisimme heillekin muutaman päivän aikaa hiihdellä upeissa maisemissa. Perjantai - lauantai välisen yön olemme suunnitelleet olevamme Pitsuksella, mistä osa porukasta aloittaa siirtymisen takaisin kohti Kilpisjärveä.
Velipojan kanssa jatkamme hiihtelyä vähän pitempään, mutta siltä osin reissun suunnittelu on pakko jättää paikanpäälle. Eilen saadun tiedon mukaan tunturissa on lunta hyvin, paitsi Meekon laakso on jo "tapansa mukaan" pälvillä.
On se vaan aina yhtä hieno tunne päästä tunturiin ja vaikka talkoohomma syökin monta hyvää vaelluspäivää, niin koko talkooporukka odottaa todella innostuneena sitä että pääsemme yhdessä osallistumaan yhteisten retkipuitteiden ylläpitoon.

Kaikki muut talkoolaiset ovat näissä merkeissä ensikertalaisia, minulle nämä ovat nyt viidennet talkoot joihin olen osallistumassa.
Manto-ojan autiotuvan osalta talkoilu tarkoitti ensin kahta suunnittelukäyntiä Itäkairan perukoilla, muutaman viikon suunnittelutyötä koneen ääressä ja reilun viikon talkoiden vetämistä ja tekemistä paikan päällä.
Manto-ojan talkoot

Vongoivan kammin osalla hoidin talkoilun etätyönä. Se meni suunnittelun parissa, Humpin Manu oli tehnyt hyvät pohjat suunnittelulle ja niitä sitten tarkentelin toteutuksen kannalta sopivasti.
Hauska yksityiskohta siinä suunnittelussa oli, kun "hätääntyneet" talkoolaiset soittivat minulle ollessaan matkalla talkoopaikalle. Metsähallitus olikin esittänyt muutoksia suunnitelmiin ja toimittanut paikanpäälle osittain eri materiaalit, kuin mitä sinne oli suunniteltu. Heillä oli puhelimen kuuluvuus aluetta vielä muutama tunti jäljellä, niin täytyi tehdä nopeasti muutama suunnitelmien päivitys.
Vongoivan kammi

Seuraavaksi sain mahdollisuuden osallistua Mallan luonnonpuistossa saksalaisen korsun kunnostustöihin. Joka käytännössä tarkoitti vanhan korsun purkamista ja uudelleen kokoamista. Se oli uskomaton voimanponnistus, luulen että silloin ensimmäisen talkoopäivän jälkeen talkoolaisten mielessä oli, että mahtaako tämä homma valmistua aikataulussa. Mutta toisen päivän jälkeen alkoi usko homman onnistumiseen lisääntyä. Joku parannusehdotus saksalaisten korsukäsikirjaankin olisi paikallaan. Toteutimme korsun lattiarakenteen paremmin kuin saksalaiset ja hoidimme myös salaojituksen, vaikka vastassa olikin kallioinenn tunturi.
Mallan luonnonpuistossa korsutalkoissa

Korsutalkoiden jälkeen ehdin käväistä muutaman viikon kotipuolessa hoitamassa työasioita ja sitten kohti itärajaa.
Rakitsan ojan kammin osalla talkoilu alkoi siitä, että ensin piti saada "myytyä" metsähallitukselle tämä hanke, siihen menikin muutama vuosi. Ohtamaan Jounin rooli tässä oli todella merkittävä. Sen jälkeen Humpin Manu teki siitä arkkitehtisuunnittelun ja minä sen perusteella työkuvat. Ja viikko vierähti taas talkootyötä vetäessä ja itse tietysti mukana rakentamassa. Kammin kattomuoto on haastava, arkkitehtisuunnittelussa oli tavoitteena perinteisen alasalvoskammin kattomuoto, missä ei ole oikeastaan lainkaan räystäitä. Alkuperäinen kattohuopamateriaali joka oli paikalle tuotu poikkesi suunnitellusta ja ei ollut tuollaiseen käyttötarkoitukseen suunniteltu. Vaikka katto on jo kertaalleen korjattu, niin ilmeisesti edelleenkään se ei ole kunnossa.
Rakitsanojan talkoot


Ja nyt nämä viidennet talkoot on sitten edessä. Kaikissa näissä talkoissa on ollut muutama hieno piirre, joka on tehnyt näistä talkooreissusta uskomattoman hienoja. On aivan sama oletko mies vai nainen ja oletko koulutukseltasi mitä tahansa. Jokainen laittaa itsensä likoon omilla taidoillaan, sopivaa tekemistä on aina saatu järjestettyä kaikille ja se ahkeruuden määrä mitä talkoissa näkee on aivan käsittämätön. Porukan yhteishenki on jotain sellaista, mitä on vaikeaa muualla kokea.
Tällä kertaa olemme liikkeellä ukkoporukalla, sen verran pienestä talkoohommasta on nyt kysymys, ettei tuolle työmaalle kovin isolla joukolla olisi voinut edes mennä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

On se kevät

Kevään tulo täällä Hämeessä on ollut ehkä vähän ärsyttävä, ainakin minua se on ärsyttänyt. Yöllä sataa lunta joka seuraavana päivänä sulaa ja sitä seuraavana yönä jäätyy ja taas uusi samanlainen kierros. Joka paikka jäässä tai loska lentää.
Mutta ajatukset alkaa entistä useammin olemaan Käsivarren suunnalla, perinteinen kevätreissu alkaa olla kohta käsillä.
Nyt tosin reissusta tulee erilainen, tällä kertaa Ropin autiotuvan kunnostus näyttelee omaa osaansa reissun sunnittelussa. Toinen asia joka tuo lisähaastetta on Käsivarren lumitilanne, vuosi näyttää kovin samanlaiselta kuin oli kevät 2016 ja silloin hiihtokelit loppuivat todella nopeasti. Järvien rannat meni vesille jo toukokuun alussa ja lumet suli silmissä.

Ropin kämppää on siis tarkoitus nostaa vähän enenmmän irti maasta, purkaa sen vanha lattia pois ja tehdä uusi lattia sen tilalle. Samalla siistitään varmasti muutenkin sisäkalustusta ja ehkäpä yritetään saada ovikin toimimaan paremmin. Siinä lienee yksi haaste se, kun kämppä sijaitsee paikassa, missä ilmeisesti routa sitä jonkin verran liikuttelee ja oven toimivuus vaihtelee sen mukaan.

Metsähallitus on hankkinut sinne jo rakennustarvikkeeet, perustuskivien osalta taitaa vielä olla vähän tilanne auki. Talkooporukka syntyi Käsivarren kulkijoista, jotka tiesin olevan rakennusalan ihmisiä. Pääsiäisenä ajelemme täältä etelästä ylös ja heti pääsiäisen jälkeen tiistaina aloitamme aamupäivällä kämpän tyhjennyksen, nostamisen ja lattian purkamisen.
Yöksi saamme aina siirtyä Ropinsalmelle mutta luulen että harrastamme talkoiden yhteydessä myös lähiretkeilyä. Itse en ole koskaan noussut esim Ropitunturin huipulle, mutta tänä keväänä tulee sekin hoidettua.
Talkoiden jälkeen jatkokuvio onkin sitten seuraava haaste. Lumitilanne on sellainen että sitä ei voi kuukauden päähän ennustaa, yksi kunnon lumipyry voi tilanteen muuttaa. Mutta tilastojen mukaan nyt on lunta n. 15 cm vähemmän kuin samaan aikaan keväällä 2016. Kuulin myös että Meekon laaksossa lunta on vain väriksi, eli kun kevätaurinko pääsee vauhtiin niin sieltä lumetkin häviää vauhdilla.
Hivenen vajaata viikkoa olen yrittänyt saada järjestettyä retkeilyaikaa vielä talkoiden jälkeen, sekin tosin tarkentuu kevään aikana, kun näkee miten työasiat etenevät.
Kaksi ehkä erilaista vaihtoehtoa on pyörinyt mielessä. Mikäli keli sallisi niin Ropilta voisi lähteä hiihtämään kohti Kilpisjärveä ja toinen vaihtoehto on siirtyä autolla Kilpikselle ja sitten sieltä nopeasti Yliperän sydämeen nauttimaan kevään tulosta. Osa talkooporukasta lähtee kotimatkalle nopeammin, joten sekin vaikuttaa suunnitteluun, kun mukava olisi toisaalta talkooporukan kesken tehdä myös pieni retki yhdessä Yliperän hienoissa maisemissa. Suurimmalle osalle talkooporukasta taas välitunturit on täysin kokematonta aluetta, niin voisimme kyllä retkeillä myös siellä.
Paljon positiivisia vaihtoehtoja.

Samalla on tullut tutkittua Käsivarren karttaa, mihin olen yrittänyt piirrellä vaellukset, mitä olen sillä alueella tehnyt. Todella vahvasti tänä keväänä on noussut halu yrittää lähivuosille järjestää itselle sellainen mahdollisuus, että pääsisin seuraamaan kesän tuloa tunturiin. Myöhemmin liikkelle kuin mitä yleensä olen lähtenyt ja tietysti vielä myöhemmin paluu, toivottavasti paluu olisi vasta kesäkuun alkupuolella. Luulen että kipinä on sytyttänyt sellaisen tulen, että vaihtoehtona on vain toteuttaa suunnitelma, mutta onko se vuoden vai kahden päästä, aika näyttää.

Vielä neljäviikkoa odotusta ja sen jälkeen auton keula kääntyy kohti pohjoista ja minun nokka ja Soolon kuono kohti uusia seikkailuja.




keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Kevättä odotellessa, kesääkin miettimässä

Tämän vuoden suunnitelmia muuttanut puhelu Enontekiöltä ei jäänyt vain puheluksi.
Suunnitelmat on tarkentuneet, lukitsimme Ropin autiotuvan pienen remontin aikataulun ja  viime viikonloppuna se tuli julki luontoon.fi sivulla. Pääsiäisenä tupa on vielä retkeilijöiden käytössä, mutta heti sen jälkeen alkaa talkoot. Tarkoitus on nostaa kämppää vähän ylös, purkaa vanha lattia ja tehdä uusi tilalle. Lisäksi ehkä laverien, pöydän ja penkin siistimiset.
Talkooväki muodostuu käsivarren kulkijoista, meille nämä kämpät ovat sen verran ainutlaatuisia maailmassa, että haluamme edesauttaa niiden säilymistä kunnossa. Aika pienellä porukalla tuo talkoo tullaan hoitamaan, pieni työmaa, niin ei kannata kovin isoa porukkaa sen ympärille kerätä.


Kevätvaellus jatkuu sitten jonnekin käsivarren alueelle talkoiden jälkeen, mutta luulen että sen suunnittelun jätän sinne huhtikuulle. Silloinen lumitilanne vaikuttaa luonnollisesti suunnitelmiin. Karkeasti ajateltuna vaihtoehtoja on tietysti kaksi. Aloitan vaelluksen remontin jälkeen Ropinsalmesta ja se suuntautuu joko välituntureille tai sitten sieltä kohti yliperää. Toinen vaihtoehto olisi siirtyä ensin Kilpisjärvelle ja tehdä sieltä joku reissu. Reissun pituuskin on vielä vähän arvoitus, mutta toivottavasti talkoiden jälkeen jäisi vielä noin viikko aikaa olla vaelluksella.

Muutakin suunnittelua on käynnissä käsivarren syrjäisempien autiotupien hyväksi, mutta se asia vaatii vielä valmistelua.  Sen uskallan luvata, että suunnitelmat on mielenkiintoiset ja ehkäpä jopa ainutlaatuiset. Mitäpä sitä ei tekisi ainutlaatuisen autiotupajärjestelmän eteen, kun niiden yllä leijuu nyt varsin synkät pilvet,  korjausvelka kasvaa ja metsähallitus suuntaa voimansa sinne, missä liikkuu isot ihmisjoukot.

Eli malttamattomana tässä odottelen kevättä samalla talkoita suunnittelen.

Inarijärven kartta on myös jo aktiivi käytössä, elokuun reittivaihtoehtoja tulee tämän tästä pyöriteltyä. Vasemman puolen kartasta löytynee reissun lähtö ja paluupiste, missä se sitten tarkemmin on, sitä en vielä tiedä.  Oikean puoleisessa kuvassa taas näkyy ajatellun reissun itäisin ja ehkäpä pohjoisin piste, sekin tarkentunee kunhan vielä jossain välissä porukallakin pääsemme reissua suunnittelemaan. 
Eli kevättä rinnassa ja kesä mielessä, vaikka lunta tuntuu satavan kerrankin tänne oikein kunnolla. Kohta alkaa olla 50cm lunta täällä Kangasalan kulmilla.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuosi takana, uusi edessä

Katselua vähän taakse ja eteenkin päin.

Retkeilyvuosi on sitten takana ja on hyvä miettiä että mitä se toi tullessaan.
Vaikka retkeilyyn ei pitäisi sekoittaa mitään erityisiä tavoitteita, niin toisaalta olen oppinut sen että kun jotain suunnittelee niin myös jotain toteutuu.
Vuoden 2018 suunnittelua näytti löytyvän tuolta vuoden alusta.  Sen mukaan oli mielessä perinteinen kevätvaellus, pieniä melontaretkiä eri puolille, pitempi melontaretki Inarijärvelle, ruskaretki ja alkutalvelle jotain pientä.

Ja miten sitten kävi?
kevätvaellus,
alkukesän pikareissu
melontareissuja
Inarijärven melontareissu
ruskaretkeilyä

Tämän lisäksi vielä kävin yhden pikareissun omalla kämpällä koillismaalla ja sain viettää joulun Äkäslompolossa.

Joulukuun alussa tehty parin yön kämppäreissu ja Äkäslompolossa vietetty joulunaika on sellaista aikaa, ettei ulkona juuri ole kuin muutaman tunnin hämärähetki ja taas on pimeää. Mutta molemmilla reissulla tuli kuitenkin harrastettua luonnossa liikkumista jonkin verran. Mukava oli käydä vuosien jälkeen tsekkaamassa kotkanpesä tuolla oman kämpän lähiympäristössä ja mukava oli myöskin Kuertunturin huiputus, jonka tein kuutamon valossa illalla. Varasin kyllä lumikengät mukaan retkelle, mutta tunturille merkitty polku oli niin hyvin tallattu, että lumikengät saivat olla koko matkan laukussa selässä.
Se tuli taas huomattua, että pohjoisen kaamos on paljon värikkäämpi kuin etelän muka pitempi päivä.

Tähän luonnossa liikkumiseen kun vielä lisää noin 50 erilaista pelastuskoiratreeniä. Ja kun treenin aikana yleensä treenataan kaikkien treeneissä mukana olevien koirat, niin yhdelle treenille kertyy helposti 3 - 4 h pituutta, niin raitista ilmaa on kyllä hyvin riittänyt.

Eli ehkäpä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että kannattaa jotain suunnitella/haaveilla niin myös jotain niistä toteutuu.

ja ehkäpä juuri siitä syystä jotain tulevan vuoden suunnitelmia seuraavaksi.

Perinteisen kevätvaelluksen ajankohdaksi olin ajatellut toukokuun alkupuolta ja se vielä ehkä sellaisella erolla entiseen että aloittaisin retken hiihtovaelluksella Inarijärvellä ja sieltä siirtyminen käsivarteen.
Mutta joulukuussa sain mielenkiintoisen puhelun käsivarren erämaa-alueen kenttäpäälliköltä.  Hän tarjosi hoidettavakseni yhtä talkootyöprojektia. Tarkoituksena olisi että keräisin talkootyöporukan joka hoitaisi Ropin autiotuvan remontin. Alustavasti puhuimme kämpän nostamisesta, oikaisemisesta sekä sen lattian uusimisesta.  Materiaalien, työkalujen ja meidän talkoolaisten liikkumisen kannalta paras aika olisi huhtikuussa. Eli näyttäisi että kevään suunnitelmat menisi tältä osin uusiksi. Olisi nimittäin järkevää yhdistää tämä talkooreissu sekä kevätvaellus samalle ajalle. Vuoden vaihteen jälkeen pitää aloittaa tämän tarkempi suunnittelu, mutta nyt näyttää että huhtikuun loppupuoli vierähtäisi käsivarren alueella. Sinänsä muutos voi olla hyvä ratkaisu, ainakin nyt vuodenvaihteessa vaikuttaa että lumimäärät ovat melko pienet ja toukokuun puolella voisi olla haasteita hiihtovaellukselle. Tosin tilanne ehtii siltä osin vielä moneen kertaan muuttua.

Kesällä tehty Inarijärven melontareissu oli todella hieno kokemus ja nyt olisi ajatus ettei tule yhtä pitkää taukoa kuin sitä edellisen melontareissun jälkeen tuli. Elokuun alkuun on nyt suunnittelussa uusi reissu, tällä kertaa reissu suuntautuisi pohjois-inarille. Miehityskin on tämän reissun osalta jo ainakin alustavasti mietitty ja nyt näyttäisi että meitä on liikkeellä neljä miestä.

Samoin syksyn ruskaretki päiväretkineen Äkäslompolon ympäristössä oli upea reissu, luulen että sekin on pakko uusia taas ensi syksynä.

Tämän enempää en uskalla tässä vaiheessa edes haaveilla, kun tälle vuodelle toiveet toteutuivat yli odotusten.

Hyvää ja retkeilyrikasta alkavaa vuotta 2019 kaikille retkeilijöille. Pitäkäämme huolta luonnosta ja toisistamme.






tiistai 23. lokakuuta 2018

Viikonloppuretkeilyä ja filosofista jaarittelua

Vaellusharrastajien kokoontuminen
Viikonloppuna oli vuorossa ehkäpä perinteiseksikin sanottava vaelluskavereiden kokoontuminen. Vuosien ajan pari kertaa vuodessa on vaihteleva määrä vaelluksen harrastajia kokoontunut tuijottelemaan tuleen milloin missäkin. Aika monta kansallispuistoa on ollut "listalla" tai joku muu paikka, jossa on ollut jotain mielenkiintoisia lähiretkeilypaikkoja. Syyskokoontuminen on yleensä ollut suositumpi kuin sydäntalvella oleva talvikokoontuminen. Johtuneeko ehkä olosuhteista?

Tällä kertaa paikkana oli Kulhanvuoren ympäristö, paikan läheltä löytyy retkeilyhenkinen mökkipaikka, joka oli varattu viikonlopuksi käyttöömme, joten sinne "piti" suuntautua. Itselle paikka oli uusi, joten ennakkoon tuli karttaa tutkittua vähän tarkemmin ja alue vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Siitäpä aasinsilta karttojen tutkimiseen. Siinä on harrastus joka vie ainakin minut mennessään ja siinä puuhassa ajantaju häviää. Asia lähtee liikkeelle tietysti kartassa olevasta nimestä, sen jälkeen alkaa pohdinta että mistähän tuo nimi tulee, sen jälkeen paikan historiatietojen kaivamista jne,  ja noita mielenkiintoisia nimiä kartat on täynnä. Emme vaan yleensä tule huomanneeksi sitä että kartan nimi tarkoittaa myös jotain, se ei ole vaan nimi. Tältä alueelta löytyi esimerkiksi mm. seuraavia sanoja kartasta: vuori, rotko, ankeriaskoski, oja, puro, myllykoski, korsukangas. Esim tuo viimeinen nimi viitannee johonkin sellaiseen, mikä vaatisi vähän tarkempaa tutkimusta.
 Joskus karttojen nimien tutkiminen on vaikuttanut jopa vaellusreitin suunnitteluun, löysin nimittäin joskus käsivarren kartalta nimen kämppälompolo. Aloin tutkimaan asiaa tarkemmin ja sieltähän löytyi myös se kämppä ja se taas sai aikaan sen, että pitihän siellä poiketa kämppää katsomassa.

Perjantaina iltapäivällä pakkailin kamppeet lähtökuntoon ja lähdimme Soolon kanssa ajelemaan kohti määränpäätä joskun viiden aikoihin. Sääennuste lupaili poikkeuksellisen lämmintä viikonloppua. Ajomatkaa näytti määränpäähän olevan n. 150 km ja ajoaika arvio oli n. 2h.  Perjantai päiväkin oli upea ja upeaa auringonlaskua oli pakko pysähtyä kuvailemaan Mäntän seutuvilla.

Syksy on ollut kyllä valokuvaamisen harrastajalle upeaa aikaa, väririkkaus on ollut uskomattoman hieno.
Multian jälkeen alkoi pienempien teiden ajelu ja pimeyskin hiipi jo kaveriksi. Minä ajelin ja googlemaps kommentoi,  ajamalla pääsin perille asti, vaikka tie olikin loppumatkalla jo vähän haastava. Muutama kaveri oli saapunut paikalle jo ennen minua.

Pimeää puuhastelua
Kaverit olivat jo pystytelleet lähimetsään omat majoitteensa ja aloinkin otsalampun valossa hakemaan sopivaa paikkaa retkeilykotani pystyttämiselle. Rantatontti, maksoi mitä maksoi ja löysinkin sopivan paikan n. 10m:n päästä rannasta. Kota on varsin nopea pystyttää ja hetken kuluttua oli varusteetkin jo siirretty kotaan sisälle.


Ihmettelin kun paikalla olijat eivät olleet virittäneet tulia minnekään, joten siinäpä minulle ensimmäinen tehtävä. Mökin keittokatoksen tulisijaan tulet ja pian istuimme paikalla olevien kavereiden kanssa sen ympärille jutustelemassa. Tämän paikan meille varannut "paikallinenkin" palasi iltakeikaltaan takaisin ja illan viimeinenkin tulija saapui otsalampun valossa vielä  paikalle.

Joskus noin varttia vaille kymmenen ajattelin että lähdempä Soolon kanssa vielä iltalenkille. Otsalamppu päähän, varalamppu taskuun ja menoksi. Muutama satametriä mökkitietä ja pääsin lähtemään luontopolulle. Kohta edessä jo niin jyrkkä nousu että lähes neliveto päällä piti edetä.
Upea tunne kulkea täysin pimeässä metsässä, josta maaston muotoja saattoi arvioida vain sen mitä otsalampun valo valaisi. Luonto muuten täysin hiljainen, mutta tuuli suhisi puissa. Vajaan puolentunnin päästä saavuin Kulhanvuoren juurelle ja päätin että käydäänpä samantien tekemässä vuoren valloitus. Jyrkkä oli kyllä nousu vuorenkin päälle, mutta niin vain Soolon kanssa sinne pääsimme nousemaan.
Huipulta näkyi lähinnä vaan pimeyttä ja upea tähtitaivas, virallista luontopolkua pitkin vuorelta alas ja jatkoin luontopolkua eteenpäin, kohti leiripaikkaa. Puoli yhdentoista aikoihin olin vajaan puolenkilometrin päässä leiripaikasta, mutta järvi oli vielä välissä. Leiripaikan tulet kuitenkin tuikkivat jo tänne metsän keskelle houkuttelevasti. Noin tunnin kävelyn jälkeen saavuin takaisin leiripaikalle. Mukava aloitus viikonlopulle, ilma oli kuin lämmin kesäyö. Puolen yön maissa siirryimme Soolon kanssa kodalle nukkumaan.


Historian siipien havinaa
Uni loppui joskus aamulla kuuden maissa ja sinnittelyn jälkeen n. 6:30 nousin ylös virittelemään tulia aamunkahvin keittoa varten. Pikkuhiljaa muutkin heräilivät päivän valjettua ja aamupalan jälkeen päätimmekin lähteä tutustumaan lähihistoriaan. Reilun 1,5km:n päässä oli Konttijoen sivuhaarassa Pirttipuron mylly, joka historia tietojen mukaan on rakennettu jo 1800 luvun alkupuolella. Mylly on ns. jalkamylly jossa pystysuora voima-akseli pyörittää suoraan myllyn ylempää kiveä. Erikoisuutena myllyssä on lisäksi vesivoimalla toimiva pärehöylä. Pirttipuron myllyn geokätkö.  Itse pirttipuro virtaili nyt varsin vähävetisenä, mutta oli miellyttävän oloinen puro. Keväällä voisi olla mielenkiintoista olla katsomassa tulvaveden aikaan, että millaiset kuohut silloin on liikkeellä.

Tutustumiskäynnin jälkeen palailimme samaa reittiä takaisin. Maastollisesti olimme aika korkealla, pääosin liikuimme yli 200m merenpinnan yläpuolella ja Kangaslammin harjulta avautui upeat ja avarat maisemat varsin pitkälle.

Yksin yhdessä:
Uusia tulijoitakin tuli paikalle, itse virittelin nuotipaikalle tulet joka oli vähän sivussa keittokatoksesta. Päiväruokailuakin harrasteltiin, pääsin helpolla kun aamulla tarjoamani aamukahvin korvauksena pääsin valmiille ruualle, vaihtotalous on ihan hyvä malli.
Keittokatoksessa muistelimme erilaisia vaellusreissuja ja erään kaverin kanssa muistelimme omia vaellusreissujamme, joissa on harrastettu ns. yksin yhdessä vaeltamista. Hyvä vaihtoehto silloin kun haluaa puuhastella yksin esim valokuvaamisen kanssa ja silti lähialueella on toinen vaelluskaveri vaikka turva"varusteena".  Eli yhteiset yöpymispaikat, kumpikin kulkee omia polkujaan omaan tahtiin, mutta päivän tavoitteena on sama yöpymispaikka.

Vuoren valloitusta
Iltapäivällä lähdimme sitten toiselle retkelle,  Kulhanvuoren luontopolkukierrokselle. Osittain sama reitti, jonka olin pimeässä jo kävellyt. Kuljiemme luontopolkua ensin Kuhlhanvuoren viralliselle parkkipaikalle ja sieltä jatkoimme ylös vuorelle. Hieno sää näytti saaneen paljon ulkoilijoita liikkeelle. Vuorelta jyrkähkö lasku Kulhankoskelle, sieltä siirtyminen vanhalle asuinpaikalle, jossa reilu satavuotta sitten oli erakkona asunut kaksikin eri naista. Sitten laskeutuminen jatkui kun laskeuduimme Syväojan rotkon pohjalle. Suorat kalliot putoavat rotkon reunalla ja paikalta löytyy kuulemma talvella upeat jääputoukset ja pitkälle kesään säilyvät jäätiköt.
Sitten pieni nousu Hirvikorpeen ja sen jälkeen olikin vuorossa Pikku-mustaa ja Iso-mustaa. Iso-mustasta Pikku-mustaan laskevan kosken rannalla oli todella iso haapa, jota joskus on majava yrittänyt kaataa, mutta jää ne näköjään luonnossakin hommat joskus kesken.


Tästä vierestä kuten myös Kulhanvuorelta löytyy vanhoja kivikautisia asuinpaikkoja.
Sitten nousu Kulhanvuoren eteläpuolelle ja luontopolulta vielä poikkeaminen upealla paikalla olevalle laavulle, jota ei löydy kartoista. Laavu on sijoitettu harjun päälle jyrkän rinteen kohdalle ja siitä avautuukin pohjoiseen upeat maisemat. Sitten vielä loppupatikointi lähtöpisteeseen.
Viimeisetkin tulijat olivat sillä aikaa saapuneet paikalle.

Tuleen tuijottelua
Virittelin nuotiopaikalle tulet, vaikka muu porukka istuskeli keittokatoksessa. Mukava oli istuskella järven rannassa tuleen tuijottelemassa, Soolo harrasti samalla välillä nuotioon tuijottelua välillä järvelle katselua.  Ajankulua en seurannut, mutta luulen että istuskelin nuotiolla omissa oloissani varmaan toista tuntia. Jostain syystä avotuli ei vaan porukkaa tälläkertaa napannut, sinänsä minulle se sopi oikein hyvin. Nuotion vieressä on hyvää aikaa ajatella. Soolo yritti välillä poiketa valvomaan kavereiden tekemisiä, mutta käskin sen aina takaisin, pitihän minullakin olla edes yksi kaveri.
Nuotio hiipui ja itsekin siirryin takaisin keittokatokselle.

Reposia ja lepakoita
Olimme parin kaverin kanssa suunnitelleet illaksi palata "maisemalaavulle" katsomaan näkyisikö revontulia. Illan pimeydessä iso osa porukasta lähti mukaan patikoimaan kohti laavua.  Otsalamppujen valossa laavulle ja sen jälkeen pimeys ympärillä odottelemaan. Lepakot olivat oivaltaneet saman paikan ja niiden lentorata meni lähimmillään muutaman kymmenen sentin päästä kasvoista. Yritinkin valokuvata niitä, mutta huonolla menestyksellä. Pikkuhiljaa väki väheni,kun pilviverho vain makasi pohjoisella taivaanrannalla, muutaman tunnin päästä me viimeisetkin palasimme leiripaikalle. Mutta tässä oli taas leppoisan retkeilyn esimerkki. Todella mielenkiintoista oli seurata useamman tunnin ajan tähtitaivasta ja lentäviä lepakoita. Ei yhtään harmittanut vaikka revonntulia ei tälle illalle päässytkään kuvaamaan.
Sauna oli ollut lämmin illan aikana, joten laitoin vielä tulet kiukaaseen ja pääsin nauttimaan rauhassa pehmeistä löylyissä ennen nukkumaan menoa.

Vaelluskodan oviaukko oli suunnattu kohti rantaa ja pohjoista taivasta. Jäin kodan oviaukolle makoilemaan ja ihmettelemään tähtitaivasta. Tovi aikaa nautin tästä hiljaisesta mutta tähtiä tuikkivasta näytelmästä aamuyön hiljaisina hetkinä ennenkuin siirryin nukkumaan.

Aamuvirkun aamulenkki
Taas aamulla ensimmäisenä ylös aamukahvin keittoon. Illalla sytyttämäni ulkotulet paloivat vielä antaen vähän valoa aamu hämärään.  Lieneekö kahvin tuoksu herättänyt vai joku muu, kun sain sentään yhden kahvin juojan aamukahville jo kaveriksi.  Pakkailin pikkuhiljaa tavarani autolle ja väkikin heräili aamupalan tekoon.

Kerroin lähteväni katsomaan Ankeriaskoskea niin sain pari kaveria innostumaan mukaan.  Ensin Kangaslamminharjulle, mistä oli jyrkkä laskeutuminen jokivarren lehtoon. Alue on oma luonnonsuojelualueensa ja olikin varsin mielenkiintoisen näköinen erämainen kosteikko ja jokivarsi. Erikoisuutena joessa on alkuperäinen taimenkanta, toivottavasti se saadaan säilymään siellä tulevaisuudessakin.

Paluumatkalla nousu ylös oli yhtä jyrkkä, mutta nousun loppuvaiheessa löysimme yllättäin vanhan korsun rinteestä. Vaikutti että siinä on ollut tilat parille yöpyjälle, mutta katto oli jo nyt hieman romahtanut sisäänpäin.
Sitten olikin aika suunnata auton keula kotiin päin.
Oli hieno paikka, mukava porukka koolla ja taas tuli muutamia uusiakin tuttavuuksia retkeilyharrastajien parista.
Viikonloppu tai päiväretkeilyyn voi kyllä Kulhanvuoren aluetta vilpittömästi suositella. Kyllä meillä vaan on hieno maa, joka on täynnä upeita retkeilymahdollisuuksia.