perjantai 6. syyskuuta 2019

Kesä on poissa, talvea odotellaan

Retkeilymielessä tuntuu että on ollut vähän köyhä vuosi tai ainakin se siltä tuntuu kun ei ole edes mitään reissua lähiaikoina suunnitelmissa.
Parin viikon päästä piti olla lähdössä katsomaan pohjoiseen, vieläkö olisi ruskaa näkyvissä, mutta sen tilalle tulikin sitten muuta menoa. Vajaan parin viikon kevätvaellukseen ja reilun viikon mittaiseen melontareissuun on aika löytynyt ja sen lisäksi jotain pientä lähiretkeilyä.

Mutta tämä kesä on sen taas todistanut että Lappi on paikka, minne ei kannata sitä ensimmäistä reissua tehdä. Vaarana on saada niin paha tartunta ettei siitä toivu ikinä.
Nytkin välittömästi Inarijärven melontareissun jälkeen alkoi karttojen katselu ja seuraavan Inarijärven melontareissun suunnittelu. Alustava suunnitelma on jo olemassa ja ajankohtakin on varattu kalenterista. Nyt on suunnitelmissa mennä noin viikkoa myöhemmin kuin tänä vuonna.
Eikä siinä vielä kaikki, viime keväälle olin miettinyt Inarijärvelle tehtävää hiihtovaellusta, mutta Ropin autiotuvan talkookeikka muutti suunnitelman. Nyt on taas samanlaisia ajatuksia, sekin reitti on alustavasti jo mietitty, ajankohta tarkentunee keväällä.
Eli vähän samanlainen suunnitelma kuin viime keväänä, ensin  Inarille hiihtämään ja sieltä siirtyminen Käsivarren avotunturiin. Reissun ajankohta sijoittuu nyt kokonaan huhtikuun puolelle, kun toukokuun alussa on sovittuja koiraharrastushommia Tampereella.

Aika monena talvena on ollut mielessä tehdä jossain vaiheessa ns. kaamosvaellus. Olisiko alitajunnassa taas jotain sellaista suunnittelussa, kun on tullut katseltua vielä parempia talvimakuupusseja. Nykyiselläkin makuupussillani tarkenee kohtuullisen kovassa pakkasessa, mutta sydäntalven retkelle pitäisi ehkä hankkia vielä parempi (turvallisempi).

Ja tulihan yksi mielenkiintoinen soittokin jossa kysyttiin että kiinnostaisiko Lemmenjoen erämaa-alueelle tehtävä vaellusreissu tulevalle kesälle. Oli helppo vastata että kyllä kiinnostaa.

Aktiivinen pelastuskoiraharrastus vie niin paljon aikaa, että into lähteä edes pienille reissulle on vähän lopahtanut. On mukava kun joskus ehtii edes hetkeksi rauhoittua myös kotiin. Mutta luulen että kun kalenteri pyörähtää lokakuun puolelle niin pitää suunnitella jotain, että pääsee istumaan iltanuotiolle.
Inarijärven melontareissun oikeastaan ainoa negatiivinen puoli oli juuri tämä. Koko reissun ajan oli metsäpalovaroitus voimassa niin jäi iltanuotiolla istumiset tekemättä.

Suunnitelkaahan hyviä reissuja, se on yksi tärkeä osa näistä vaellusreissuista ja se yleensä myös tarkoittaa että joku suunnitelmista myös toteutuu.



sunnuntai 18. elokuuta 2019

Inarijärvellä melomassa 3.- 9.8.2019

Perinnettä tekemässä
Vuosi sitten (2018) olin aloittelemassa melontaretkeä Inarijärvellä, toista sellaista. Reissun lopuksi päätimme melontakaverin kanssa että tulevanakin vuonna tulemme samoille vesille ja lukitsimme uuden reissun kalenteriin jo
ennenkuin ehdimme vanhalta reissulta palata kotiin.
Nyt ajattelimme että tällä kertaa katselisimme Inarijärven pohjoisosaa ja retken miehitystäkin ehkä lisättäisiin. Edellisen kesän reissulta kolmas kaveri joutui jäämään viime hetkillä pois, joten ilmoitimme myös hänelle tulevan reissun ajankohdan ja pyysimme varaamaan ajan kalenterista.
Myöhemmin ystäväni, yksi melonnan harrastaja menetti melontakaverinsa, oman veljensä, äkillisessä sairauskohtauksessa. Ehdotin hänelle että hän voisi liittyä halutessaan mukaan tälle melontaretkelle. Ajankohta sattui juuri samalle ajalle, kuin mihin he olivat velipoikansa kanssa suunnitelleet toista reissua, joten hän mielellään liittyi mukaan "ryhmäämme".

Suunnittelua
Kevään ja kesän aikana suunnittelin reissun reittivaihtoehtoja, miettien myös että mitä mahdollisesti eri suunnista puhaltavat tuulet voisivat reitteihin vaikuttaa.
Lähtöpaikaksi valikoitui Paloniemen venesatama, muutamia muitakin kiinnekohtia suunnitelmaan tuli lisättyä, Kuuvan kanava, Suolivuono, Kyynelvuono ja Surnuvuono ja viikko aikaa. Siinä olikin reissun runko kasassa, loppu oli hienosäätämistä.
Lähdön lähestyessä tein yhteisen tiedoston Google driveen, niin oli helpompi käydä läpi yhteisiä varusteita ja sitä kuka tuo mitäkin. Ruokailusta sovimme että jokainen valmistaa kerran kaikille yhteisen ruuan, kalojen varaan jäisi pari ruokailua ja siltä varalta että kalat jäisi saamatta, varasimme näille päiville jotain helposti valmistettavaa ruokaa.

Kolmella meistä oli samanlaiset ilmatäytteiset kajakit ja neljäs kaveri lähti merikajakilla liikkeelle. Lupasimmekin varustaa hänen kajakin jollain ankkurilla, ettei hän meloisi liian helposti meitä karkuun.
Kiireisestä kesästä johtuen oli meidän kaikkien kolmen muun melontaharjoitukset tältä kesältä varsin vähäiset, niin jaoin suunnitellut päivämatkat neljään osaan saadaksemme sopivasti tauotettua päivän ja varsinkin reissun alkuosan lähtemään hyvin liikkeelle.

Kohti Inaria
Kokoontumispaikaksi sovittiin kotipihani, jossa perjantaina työpäivän jälkeen lastasimme auton varsin nopeasti lähtökuntoon. Yksi helpotus ilmatäytteisistä kajakeista oli että pääsimme neljän kajakin ja neljän miehen varusteiden kanssa kulkemaan yhdellä autolla. Auton takatilaan kolme kajakkia sekä varusteet ja auton katolle yksi kajakki. Aikataulu laadittiin niin että tavoitteena oli saapua Ivaloon aamulla klo 07 kun paikallinen S-market avautuisi, lisäksi menoreitillä päätimme vältää Jyväskylää suurajojen vuoksi. Sopiva reitti, sopiva vauhti, sopivat tauot niin käytännössä olimme Ivalossa n. puolituntia etuajassa. Matkan aikana olimme käyneet läpi vielä kerran varusteet ja ruokatarvikkeet. Kaupasta teimme viimeiset täydennykset ja käänsimme auton keulan kohti suunniteltua lähtöpaikkaa.

3.8. Kotalahden venesatamasta liikkeelle
Valittu lähtöpaikka osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi, autolle löytyi hyvin tilaa, sataman wc oli käytettävissä ja liikkeelle lähtö oli helppo tehdä veneen laskupaikalta. Lisäksi paikasta pääsee hyvin liikkeelle olkoot tuulensuunta mistä suunnasta tahansa. Lähialueelta löytyy hyvin saaria, joita voi tarvittaessa käyttää tuulensuojana melonnassa.
Kävimme vielä kerran läpi yhteiset varusteet sekä kylmälaukkuihin pakattavat ruuat ja jaoimme ns. "yhteisen kuorman" useammalle kajakille.
Pakkasimme kajakit lähtökuntoon ja ennen puoli yhtätoista olimme valmiina lähtöön.

Oma "pakkaussysteemini" oli niin että vaihtovaatteet ja makuupussi oli pakattu vesitiiviiseen kassiin, jonka sijoitin kajakin peräosaan, kylmälaukku sopi vielä hyvin sen ja istuimen väliin. Kuivamuonat ja kaikki muut kuin majoittumisvarusteet olin pakannut rinkkaan, jonka sijoitin kajakin keulaan. Vaelluskota sopi hyvin sen perään osittain jalkojen väliin niin että kameraa saattoi vielä säilyttää jalkojen välissä helposti käsillä. Pakkaamisen jälkeen kajakin kansi vetoketjulla kiinni, jolloin kajakkiin jää vain istuma-aukko avoimeksi. Tauon aikana tarvitsi nostaa vain rinkka kajakista, niin oli kaikki tarpeellinen käsillä, yöpaikassa rinkka, kylmälaukku ja vaatekassi.

Alueella oli voimassa metsäpalovaroitus, joten varasimme mukaan keittimet ruuan valmistusta varten ja omasta mielestämme kaasuakin riittävästi. Muutenkin sääennuste näytti etelän lämpöihin tottuneille kohtuullisen viileältä, päivälämpötilat näyttäisi jäävän pääosin alle +10 asteen ja vähän vesisateitakin oli luvassa. Osa ruuista oli kuljetettu lähtöpaikalle jäisenä ja nyt ne pakattiin kylmälaukkuun ajateltuun käyttöjärjestykseen. Metsäpalovaroituksesta johtuen jouduin heti aluksi muuttamaan ennakkoon sovitun ruuan valmistusjärjestyksen, kun tiedossa oli että pannupitzan valmistukseen tarvitaan avotulta.

Lähtöhetkellä järven selkä oli varsin tyyni joten liikkeelle lähtö tapahtui ihanteellisissa olosuhteissa.
Ensimmäisen pätkän melottiin aika lailla suoraan itään ja melonta taukopaikalle Koivikko-Polukka saarelle vei aikaa n. tunnin, jonka jälkeen pidimme jalottelutauon. Pienen tauon jälkeen matka jatkui suunnilleen samalla suunnalla Selkä-Akusaaren eteläkärkeen, missä oli hyvä pitää välipalan puraisutauko. Sitten suunta muuttui jo hieman kaartaen kohti koillista ja Selkä-Reposaarta. Siellä pidetyn pienen jalottelutauon jälkeen  päivän viimeinen lyhkäinen osuus Keskimmäisen Reposaaren kaakkoispuolella olevalle pienelle saarelle, mistä löytyi sopivat paikat teltalle ja vaelluskodalle.
Veteen piirretty viiva kulki Kasariselän pohjoisosissa ja oli pakko todeta, että ilmeisesti  Kasariselkä rauhoittuu aina kun tulen sinne melomaan. Kolmas kerta ja jokaisella kerralla tuuli on lähes täysin tyyntynyt siksi aikaa kun olen siellä melomassa.
Ilta oli varsin viileä, pohjoistuuli oli iltaa kohti voimistunut ja
puhalsi nyt jo varsin kylmästi. Päivällisen valmistusvuoro oli Petrillä ja hirvikäristystä oli ruokalistalla.
Majoittumiseen olimme varanneet yhden tunneliteltan ja vaelluskodan, näin pääsimme majoittumaan kohtuullisen väljästi. Ensimmäisenä päivänä etenimme n. 14 km.






4.8. Kohti pohjoista, Kuuvan kanava

Herätys aamulla omaan tahtiin, samoin aamupalat jokainen hoiti haluamallaan tavalla. Leirin purku ja liikkeelle lähtö. Nyt pohjoistuuli oli jo ennusteen mukaisesti päässyt heräilemään. Muutaman sadan metrin melonnan jälkeen huomasimme että naapurisaaressa oli leiriytyneenä kanoottiporukka.
Ensimmäiset reilut 10 km saimme mantereesta hyvän tuulensuojan, mitä nyt muutamista pohjoispuolelle jääneistä lahdista tuuli sai jo vähän kerättyä voimia. Kaverini oli enemmän tai vähemmän kalastuskärpäsen puraisemia, joten heidän osallaan kalastus oli oikeastaan koko ajan käynnissä. Itse nautin katsellen maisemia ja katsellen kavereiden kalastusta.

Liikkeelle olimme lähteneet n. klo 09 seutuvilla, parin tauon ja noin 7h jälkeen saavuimme Kuuvan kanavaan. Heti kun meloimme kanavan suulta ulos, oli reipas n. 8m/s puhaltava pohjoistuuli ja sen nostamat aallot vastassa. Päätimme meloa kanavan edustalla n. 0,5km päässä olevalle saarelle arvioimaan jatkoa. Pienen tuumaustauon jälkeen päätimme jatkaa tuulesta huolimatta suunnitellulle yöpaikalle Koskivuonon pohjoisrannalla olevalle Pahtaniemelle. Kiersimme saaren etelä- ja itäpuolelta ja jäljellä olevasta n. 5km matkasta varmaan 4 km meloimme tiukkaan vastatuuleen. Loppuosalla Pahtaniemi antoi jo hyvän tuulensuojan ja
 loppuosan saimme meloa lähes tyynessä kelissä.

Vaikka sopivan tasaisia yöpymispaikkoja ei liikaa ollut niin molemmille majoitteille löytyi hyvät paikat. Tämän päivän siirtymään käytimme kaikenkaikkiaan yli 9h josta melontaan käytimme vajaa 7h, matkaa kertyi reilut 24 km. Sadekuurotkin kiersivät meitä aika hyvin, välillä näimme kyllä että lähelläkin satoi, mutta itse säästyimme sateilta oikeastaan kokonaan.
Kalamiehet olivat hoitaneet oman postinsa hyvin, tänään oli vuorossa herkullinen kala-ateria jonka Asko ja Markus yhdessä valmistivat, nyt en ole varma mutta taisi tälle illalle alkaa myös minun lätynpaisto urakkani. Illaksi tuulikin tyyntyi niin että meille kuoppainen Koskivuono rauhoittui illan aikana lähes tyyneksi.

5.8. Suolisvuono ja Suolistaipaleen autiotupa
Herätys totutusti varhain, aamupalat ja varusteiden pakkaus. Olimme hyvin tuulensuojassa, mutta kauempaa näki että pohjoistuuli on hyvin voimissaan. Reittisuunnitelmassa oli eteneminen Suolisvuonon itäreunaa, mutta päätimme jo lähtiessä että länsireunasta saamme paremman tuulensuojan. Pahtaniemen kierrettyämme pääsimmekin puskemaan vastatuuleen. Jonkin aikaa melottuamme näimme että rannalla on isompi melontaryhmä jotka olivat lähdössä liikkeelle. Iso ryhmä näytti etenevän vauhdilla ja ohittivatkin meidät reippaasti, ryhmässä oli kaiken kaikkiaan 16 melojaa, 10 yksikköä ja 3 kaksikkoa.

Naittuniemen niemennokassa pidimme pienen jalottelutauon ja jatkoimme matkaa. Naittusaaren jälkeen huomasimme että ryhmä ei ollutkaan kuin n. kilometrin meidän etupuolella ja olivat rantautumassa tauolle. Meloimme vielä hieman heidän pohjoispuolelle, Rautalahden pohjoisreunaan pitämään omaa välipalataukoa. Loppumatkan Suolistaipaleelle meloimmekin ryhmän kanssa suunnilleen samaa tahtia, paitsi loppupäässä jäimme keskustelemaan paikallisten asukkaiden kanssa pitemmäksi aikaa. Meloimme suoraan kodalle, koska tänään oli tilauksessa pannupitzaa. Melontaa kertyi tälle päivälle n. 21km ja melontaan käytetty aika oli reilut 7h ja tauot sen päälle. Kokonaisaikaa lienee kulunut n. 9h.


Välittömästi tulet kodan tulisijaan ja pitzan tekijä aloitti pitzan valmistuksen. Herkullisen pitzan ja jälkiruuan jälkeen siirryimme tyhjänä olevalle Suolistaipaleen autiotuvalle ja siirsimme kajakit valmiiksi Suolisjärven
puolelle odottamaan aamua. Autiotuvassa oli mahdollisuus kuivailla vähän kostuneita varusteita, tosin siltä osin tarpeet olivat melko vähäiset. Isomman seurueen vetäjä poikkesi jutulla ja katsomassa ilmatäytteisiä kajakkeja, samalla hän kertoi asiakkaidenkin olevan niistä kiinnostuneita ja saimmekin illan aikana useita kansainvälisiä vieraita.

6.8. Pienien koskien laskua ja jokijärvi melontaa oikeasti erämaassa
Aamulla aikaisin ylös ja sen seurauksena tuvassa heräsi kyllä kaikki muutkin. Aamupalan syönti, kajakkien pakkaus ja liikkelle jo reilusti ennen klo 08. Ilma oli varmaankin viileydestä johtuen vähän sumuinen ja kostea, pohjoistuulikin jaksoi puhaltaa mutta tänään se jäisi selän taakse.
Kalamiehillä oli pyydykset heti vesillä, itse nautin upeasta erämaisesta ympäristöstä.
 Suolisjärven kaakkois kulmasta lähtee Kyyneljoki laskemaan pienen kivikkoisen kosken kautta kohti etelää ja Inarijärveä. Meloskelin edellä ja kivien välistä löytyi hyvin melottava reitti ja jäin kosken alapuolelle odotelemaan ja kuvaamaan kavereiden tuloa. Kosken jälkeen reilun
puolenkilometrin päässä menee poroaita Kyyneljoen yli, samaan kohtaan on rakennettu vaeltajille joen ylitystä varten kävelysilta, jonka alta oli hyvä laskea kajakeilla. Vielä muutamia matalia kivikkoisia mutta kajakeilla laskettavia koskia kunnes saavuimme Kyyneljärven pohjoispäähän.

Erämaista järveä saimmekin meloa n. 9km kunnes saavuimme Keinolahdesta Inarijärveen laskevan kosken suulle. Olimme sopineet että laskemme kosken alas ja jäämme sen jälkeen pitämään pienen välipala tauon.
Tauon jälkeen olikin edessä muutamia vanhoja asuinpaikkoja. Ainakin jollain mökillä näytti olevan myös asukkaat paikalla. Vironiemen ja Kyynelniemen asuinpaikkojen jälkeen saavuimme Kyynelvuonolle. Koillistuuli joka oli hivenen auttanut meitä jo päivän mittaan pääsi nyt kunnolla avuksi, kun meloimme vuonoa pitkin seuraavalle taukopaikalle Aikionniemen eteläkärkeen. Yöpaikkaa olin suunnitellut Aikonlahden seutuville, mutta matka eteni mukavasti niin päätimme jatkaa vähän pitemmälle. Kartan mukaan olin jo aiemmin katsonut että Saijetsinlahti ja Karhusaaret näyttäisi antavan hienot puitteet leiriytymiselle. 30 km ja vajaan  8h melonnan jälkeen löytyikin hyvä leiripaikka, johon oli pöytä ja penkitkin meille valmiiksi rakennettu, tarpin kun vain viritti katoksi niin oli leiri valmis. Teltalle ja kodallekin löytyi hyvät paikat, tässä olikin tarkoitus yöpyä seuraavat kaksi yötä. Ruuan valmistusvuoro oli tällä kertaa minulla, käristin ja haudutin kilon poronkäristystä, keitettiin muusi ja survottiin puolukat, ja tietysti myöhemmin lätyn paisto jälkiruuaksi. Yksinkertaiselta mieheltä ei voi kovin monimutkaista ruokaa tilata. Iltatouhuissa ja maisemista nauttiessa aika vierähti nopeasti, toiset olivat jo siirtyneet yölevolle, kello näytti puoltayötä kun itsekin päätin kallistua vaaka-asentoon.

7.8. Karhusaaret ja Surnuvuono

Yllätys yllätys, nukuin seitsemään asti ja toinen telttakunta oli jo aamupalalla kun siirryin kodasta leiripaikalle. Tänään oli vuorossa melontaa keveämmällä kuormalla, kun leiripaikka jäi odottamaan paluuta päivän retkeltä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus käydä Surnuvuonon pohjukassa katsomassa Surnukoskea, mutta olimme myös pohtineet mahdollisuutta jatkaa siitä vielä Surnukönkäälle.
Liikkeelle lähdimme kahdeksan maissa kiertäen Karhusaarten väleistä. Todella karua ja kaunista, tuli sellainen tunne että tänne vielä varmasti palaan tulevaisuudessakin nauttimaan näistä upeista maisemista. Birgitniemen kierrettyämme saavuimme Surnuvuonoon. Kohtuullisen hyvässä kelissä saimme tänään meloa, reilun kolmen tunnin melonnan jälkeen saavuimme Surnukosken juurelle. Rantauduimme, kävimme kävellen katsomassa Surnukoskea ja PitkäSurnujärveä. Sen jälkeen keittelimme kahvit ja söimme välipalaa. Samalla laskeskelin että jos päättäisimme käydä Surnukönkäällä niin olisimme takaisin leirissä illalla joskus kahdeksan yhdekän seutuvilla.
Olimme yksimielisiä siitä että jätämme Surnukönkään katsomisen jollekin tulevaisuuden reissuista ja lähdimme melomaan takaisin kohti leiripaikkaa.
Kertyi näinkin tälle päivälle n. 22km melontaa. Markuksen ruuanteko vuoro oli vielä hoitamatta ja saavuttuamme leiripaikalle alkoikin hirven sisäfileen käsittely välittömästi ja jälleen kerran myös lättyjä oli jälkiruuaksi tarjolla. Jo vuosikausia harrastamani tuoreen lihan jäädyttäminen reissuun on osoittautunut hyväksi keinoksi monipuolistaa ruokavaihtoehtoja kesäajan retkeilyssä.

8.8.  Reissu on kääntynyt jo paluumatkalle 

Aamurutiinit, leirin purku ja kohti lähtöpaikkaa. Tuuli oli sinnikkäästi pysynyt koillisen suunnalla, joka tarkoitti meille hyvää takatuulta isolle osalle päivämatkaa. Ensimmäisenä tavoitteena oli Pisteriniemen autiotupa .  Sinne saavuttuamme viritimme tulen sekä takkaan että kaminaan. Oli hyvää aikaa valmistella välipalaa ja kuivatella kostuneita varusteita. Reissukaverit juhlistivat tätä hetkeä ottamalla vielä hyvät päiväunet lavereilla.

Pitkän ja hyvän tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa, yöpaikka oli vielä mietinnässä, vaihtoehtoja kyllä oli katsottuna. Yhden välitauon jälkeen melonta jatkui ja loppujen lopuksi meloimme yöpymään samaan paikkaan missä olimme reissun toisena aamuna nähneet kanoottiporukan leiriytyneen eli Rannimaisen Reposaaaren kaakkoispäähän. Toiseksi viimeiselle päivälle kertyi melontaa n. 25km, joka sujui leppoisasti myötätuuleen edeten. Reissun viimeisen illan kunniaksi sääkin suosi loistavasti, saimme nauttia koko reissun hienoimmasta illasta ja upeasta auringonlaskusta. Ja edelleenkin oli metsäpalovaroitus voimassa. Tietysti illalla piti lätyt paistaa ja totesimme että vielä on kaasua sen verran jäljellä että saamme aamupalan ja aamukahvit vielä valmistettua. Viimeisen illan kunniaksi Asko viritti itselleen riippumaton rantatontille nukkumapaikaksi, mutta me muut nukuimme jo totuttuun tapaan teltassa tai kodassa.








9.8. Ei makeaa mahan täydeltä

Aikainen ylösnousu, aamupalan ja kahvin valmistus viimeisillä kaasuilla. Lieneekö meillä ollut jo kiire kotiin kun viimeisenä aamuna starttasimme liikkeelle aiemmin kuin yhtenäkään muuna reissuaamuna. Paluureitin olin alunperin jo suunnitellut niin että se on sen verran suojainen että se olisi melottavissa huonommallakin kelillä. Vaikka olimmekin loppumatkasta hieman poikenneet
 alkuperäisestä suunnitelmasta niin loppu mentiin taas lähes suunnitelman mukaan, tosin osa matkasta oli jo melottu edellisenä päivänä.
Tuuli kävi koillisesta ja muutamista saarten välistä saimme vähän takaviistosta vielä aaltojen ja tuulen apua (tai haittaa) kotimatkalle. Itse ainakin vähän haikein tunnelmin meloskelin kohti lähtöpaikkaa.
Hieno viikko takana vaikka sääolosuhteet eivät olleetkaan aivan meidän puolella. Noin kolme tuntia, yksi tauko ja 14 km niin saavuimme rantaan.
Vaikka reissun tavoitteena ei ollutkaan kerätä kilometrejä, niin seitsemän melontapäivän aikana olimme meloneet yhteensä n. 150 km.
Nopeasti varusteet kajakeista, kajakit kasseissa auton perään ja yksi kajakki auton katolle. Suuntasimme kohti Inaria, mistä tilasimme ennakkoon saunan ja saunan jälkeen ajelimme Ivaloon syömään ravintola Kultahipusta lounasta seisovasta pöydästä. Ja sitten kohti etelää.
Mukavassa porukassa mukava reissu, ei lähtenyt lapin kuume tälläkään reissulla. Eiköhän tämän seurauksena ole edessä taas uuden reissun suunnittelu.



Reissun valokuvat

Reissukaverin blogi (Tervastulia) samalta reissulta: Tervastulia

Reissukaverin tekemä video reissusta: Inarijärvi video





lauantai 25. toukokuuta 2019

Erilainen kevätvaellus

Kevätvaellus oli minulle erilainen kuin minun "normaalit" kevätvaellukseni ovat olleet, mutta taisi silti olla varsin monille käsivarren kulkijoille tavanomainen. Nyt oli tiedossa lähinnä nautiskelua retkeilyn merkeissä. Kyllähän sekin on nautiskelua, kun vaikka kaksi viikkoa kulkee hiihtovaelluksella päivittäin edeten, mutta nyt tämä taisi olla herkuttelua.

Kevätvaellushan alkoi parin päivän talkookeikalla välituntureilla. Osa talkooväestä joutui lähtemään varsin nopeasti kotiinpäin työasioiden perään, niin olin pyytänyt vähän kuljetusapua metsähallitukselta. Sillä halusin mahdollistaa sen, että talkookaveritkin ehtivät hetken nauttia yliperän tuntureiden keväästä.

25.4.2019 Talkoilun jälkeen kohti tuntureita

Aamu alkoi ns. laiskasti, aamupala Ropinpirtillä klo 09.  On se vaan hienoa mennä valmiiseen pöytään aamupalalle ja tietysti munkkikahvit vielä jälkiruuaksi.
Perinteistä tavaroiden järjestelyä, purkamista ja pakkaamista niin että autoon nostettu ahkio oli suunnilleen lähtökunnossa.
Ennen puoltapäivää ajelimme Kilpisjärvelle upeassa auringonpaisteessa. Viimeiset ostokset Kilpishallista ja sen jälkeen aurinkoon istuskelemaan ja nauttimaan kevätsäästä. Nokkosperhosetkin olivat jo liikkellä, tunturista näytti vedet juoksevan vauhdikkaasti kohti Kilpisjärveä.

Lounas seisovasta pöydästä ravintola Kilpiksestä ja taas aurinkoon nautiskelemaan.
Klo 17 oli sovittu että meidän kuljetus kohti Haltia lähtee Luontotalon parkkipaikalta. Hyvissä ajoin siirryimme sinne ja laitoimme varusteet lähtövalmiiksi parkkipaikan viereen, yhden talkoolaisen puolisokin liittyi täältä mukaan retkelle. Jututimme tunturista tulijoita, naureskelivat meille kun kerroimme olevamme matkalla Haltille. Heillä kun oli parempaa tietoa tunturissa tällä hetkellä vallitsevasta kelistä.
Olosuhteet olivat oikeasti niin haastavat, että matkailuyrittäjät olivat jo muutaman päivän kieltäytyneet kuljettamasta turisteja Haltille, vakituinen kelkkareiti oli tällä hetkellä suljettu, aurinko ja lämpö oli tehneet työtään. Lumi oli melkoista sohjoa ja järvet olivat vesillä. Mutta kaksi moottorikelkkaa rekineen ja kuljettajineen tulivat sovitusti paikalle ja pääsimme lastaamaan varusteet ja matkustajat kyytiin. Rekiin kertyi kohtuullisesti painoa, kun jokaisella kulkijalla oli omat ahkiot varusteineen ja minulla lisäksi vielä Soolo- koira, eikä ne reetkään aivan pieniä olleet.

Ensimmäinen haaste kelkoille oli nousta paikoin jyrkähköt nousut Tsahkaljärvelle, siitä selvittiin, sen jälkeen olikin edessä ensimmäisen kerran vesikelkkailua, järven jää oli nimittäin aivan vesillä. Reitti suuntautuikin normaalista poiketen kohti Terbmisjärveä, varsinainen Saarijärvelle menevä kelkkareitti oli olosuhteista johtuen suljettu moottorikelkoilta.
Muurivaaran itäpuolelta kelkat käänsivät suunnan pohjoiseen. Muurivaaran pohjoispuolella oleva järvi oli myös vesillä ja kelkat hakivat reittiä järven länsipuolelta tunturin alarinteiltä. Coahpejärven ylitys ja reitti suuntautuikin taas normaali reitistä poiketen kohti Tuulihuippuja.

Tuulihuippujen itäpuolelta kiersimme sen pohjoispuolelle ja sieltä Kahperusvaaran länsipuolella olevaa tunturilaaksoon. Noin kaksi kilometriä loivaa nousua ja sen jälkeen suunnan muutos kohti Meekoa ja nyt maisematkin jo parani. Paikoin aika jyrkkääkin laskua alas Goddevarrin itäpuolelle ja sitä kiertäen kohti Urtaslaaksoa. Kuljettajat osasivat hommansa, välillä pieni jalottelu tauko ja kivikkojen välisissä olevien lumialueiden arviointia sopivan reitin löytymiseksi. Lopuksi laskeuduimme Riimmajärvelle.
Lenkki osittain vesillä olevalla Riimmajärvellä aiheutti sen että toinen reki painui pintajään läpi jääden kiinni. Ammattimiehet hoitivat sen sieltä helposti liinan avulla taas ylös ja sopiva reitti löytyi vähän kiertäen kohti Luohtojärven pohjoisrantaa.
Sieltä sopivasti vähän ylemmäs tunturiin ja kaartaminen pohjoiseen kohti Pitsusjärveä. Lunta oli vähän ja se vähäinen lumi oli erittäin sohjoista.
Kun reitti kääntyi alamäen suuntaan, näimme että joku kelkkaporukka oli vaikeuksissa edessä olevassa jokiuomassa nimismiehen kämpän läheisyydessä. Moottorikelkan perä ja sen perässä olevan reen keula näytti olevan varsin syvällä jokiuomassa. Kuljettajamme löysäsivät reet irti ja kävivät auttamassa miehet pulasta.

Sitten taas tiukahko nousu Pitsuskönkään länsipuolelta ylös. Pitsusjärven ylitys olikin mielenkiintoinen, vettä oli jään päällä paikoitellen useampi kymmenen senttiä, mutta ei se näyttänyt kuljettajia pelottavan. Vesikelkkailimme järven yli vesipärskeiden saattelemana ja suuntasimme kohti Haltia.



Haltin tuvat tulivat näkyviin ja taas ihmettelimme, kun etummainen kelkka suuntasi kulkunsa Haltin huipulle menevälle reitille, eikä edennyt suoraa reittiä tuvalle. Mutta ammattimies on ammattimies, he halusivat varmistaa etteivät jää kelkkoineen kiinni viimeiseen nousuun sohjoiseen lumeen. Kelkat nousivat niin ylös jälkeä pitkin, että saattoivat ajella alamäkeen Haltin autio/varaustuvalle.

Tupa oli tyhjänä meitä odottamassa.
Kaikki muut ryhmästämme majoittuivat varaustuvan puolelle, me Soolon kanssa autiotuvan puolelle.
Tuojamme jatkoivat pienen tauon jälkeen työskentelyä, huoltohommia, roskien kuskausta jne...  Taisi kertyä miehille lähes 20h työpäivä, kun joskus aamuyöstä lienevät olleen takaisin tienvarressa.

26.4. Huippujen läheisyydessä


Rauhallinen aamu, tosin hyvinkin varhainen herääminen tälläkin kertaa, upea aurinkoinen aamu, taas kerran. Värkkäilin aamupalan ja keittelin aamukahvit kun toiset vielä varaustuvan puolella nukkuivat. Omissa suunnitelmissa oli hiihdellä Haltin ja Ridnitshaltin välistä kohti Ruvdnoaivia. Se on yksi niistä harvoista yli 1000 m:n huipuista Suomessa, missä en ole vielä käynyt.
Toisetkin heräilivät, pääosa varaustuvan väestä oli suuntaamassa Haltin huipulle, sain Soolon lisäksi kuitenkin yhden kaverin mukaan. Lähtijöitä odotellessa käväisin kurkkaamassa vanhaa mutta tyylikkäästi kunnostettua autiotupaa, on se vaan hieno.

Sen verran oli yöllä ollut pakkasta että näin aamupäivästä lumikantoi hyvin. Mukavaa hipsuttelua tunturissa ilman reppua tai ahkiota. Haltille nousijat lähestyivät huippua ja meidän reitti kaartoi tunturien väliin. Hiihtelimme tuntureiden välistä lähes valtakunnan rajalle asti, mutta Ruvdnoaivi sai jäädä tälläkin kertaa, sinne olisi nimittäin joutunut menemään melko pitkän matkaa kävelemällä, kun huippu oli täysin lumeton.
Suunnan muutos ja nautiskellen laskettelu takaisin Haltin kämpälle. Soolo ei näköjään ollut päässyt irti arkirutiineista. Se kertoi minulle olemuksellaan että tuulenpuolella on ihmisiä, oman arvioni mukaan haju tuli noin kilometrin päästä Haltin huipulta.
Nautiskelimme aurinkoisesta päivästä ja tarjoilukin oli kohdallaan, kun kiireisemmät talkoomiehet tarjosivat tänään ruuan pöytään koko porukalle.

Iltapäivällä lumi alkoi taas muuttua pinnastaan sohjoiseksi, niin lähdimme Soolon kanssa kohti Pitsusjärveä kun lumi vielä ainakin reitillä kantoi koiraa.
Vain kolme moottorikelkkaa kävi päivän aikana Haltilla, ilmeisesti kelit olivat sen verran haastavat, ettei sinne ollut tulijoita. Nämä samaiset kelkkailijat olivat nauttimassa auringonpaisteessa sulalla maalla reitin vieressä, eli Halti-Pitsusjärvi välilläkin lumi oli paikoin jo melko vähänä. Paikoin reitillä olikin jo kivet näkyvissä. Jos samanlainen lämpöaalto jatkuisi, niin hiihtokelit loppuisi kyllä todella nopeasti.

Pitsuksella oli vielä melko rauhallista, varaustuvan puolella oli pari tuttua kulkijaa eikä autiotuvan puolellakaan ollut kuin muutama vaeltaja, nekin pääosin entuudestaan tuttuja. Olin etukäteen Haltin kämpällä kehunut, että Pitsukella on sitten rautua tarjolla. Niinhän siinä kävi, että kun hetken olin istuskellut ulkoportailla, niin raututarjoilu alkoi ja joku aika sen jälkeen oli tarjoiluvuorossa lampaan filettä, ei mikään huono paikka.

Kämpän ympäristöstä oli lumet myöskin vähänä, oman muistini mukaan vähempänä kuin viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen huomioiden ajankohta, oltiinhan vielä huhtikuun puolella.
Meillä oli varattuna paikat varaustuvassa, mutta osa porukasta laittoi kuitenkin teltan pystyyn. Itse majoituin autiotuvan puolelle, kuulin että yksi vaeltajista oli vähän koirille allerginen, niin en edes kysellyt Soololle sisäpaikkaa vaan tein sille yöpaikan terassille.
Aivan uskomattoan upea ilta, lapinkultaa oli auringonlaskun aikaan tarjolla Pitsujärven luoteinpäädyssä yli oman tarpeen, tosin kaikki muut istuskelivat kämpässä kun me Soolon kanssa nautimme upeasta illasta ulkona.

27.4. Laiskottelua auringossa

Leppoisissa merkeissä taas aamu, tänään minulla ei ollut matka minnekkään. Osa talkoo porukastamme lähti aamupalan jälkeen hiihtelemään kohti Kilpisjärveä, mutta minulla oli vurossa auringossa istuskelua, maisemien katselua ja kirjan lueskelua.
Kuinka moni osaisi kotona olla päivän tekemättä mitään?  Luulen että suurin osa ei osaa, siinäkin hyvä syy lähteä tunturiin. Saa olla tekemättä mitään, antaa ruumiin ja sielun levätä.

Hiljainen oli tunturi, vaikka oli viikonloppu, ei ollut kelkoilla kulkijoita eikä kovin paljon muitakaan kulkijoita, kelit ilmeisesti sen verran haastavat. Tietysti joku tunturituttu aina on kulussa, niin nytkin. Kolmen miehen porukka tuli Meekon suunnasta, oli ollut kuulemma todella tuskainen taival. Viittareitiltä lumet vähissä ja viereiset järvet ja joet vesillä niin ettei siellä voinut hiihtää. Yksi porukasta oli vanhoja tuttuja ja toi myös samalla terveisiä että eräs toinen tunturituttu oli kysellyt minua ja ennenkaikkea Sooloa heidän matkanvarrella.
Joskus on ihan mukavaa olla tunturissa vain nautiskelemassa, turisemassa ja sain yhden kirjankin luettua. Taas kerran oli hieno ilta upeine auringonlaskuineen.


28.4. Sopulin puhuttelussa

Uusi päivä ja uudet kujeet. itse lähdin aamupalan jälkeen nousemaan ylös tunturiin. Sen verran yön pieni pakkanen oli vaikuttanut että lumi kantoi myös Sooloa aivan hyvin.
Kiertelin Rássevággin laaksoon ja nousin sen takana olevalle Lássávárrin laelle. Ihan mielenkiinnosta kartoittelin puhelimen kuuluvuuden rajoja ja täältä puhelimeni löysi jopa 4G verkon. Tiesin kyllä jo etukäteen että täältä löytyy kuuluvuusalue, mutta se olikin leveämpi kuin mitä olin aikaisemmin sen ajatellut olevan. Pistelin vähän karttaan merkkejä puhelimen kuuluvuusalueen reunoille.
Lássávárrin päällä laskettelin kohti pohjoista ja kaarroin lopuksi Rássevággin yläosan kautta länsipuolella olevan tunturin rinteille. Ilmeisesti tämän tunturin valtias, nimittäin sopuli juoksi meitä vastaan ja päätti pitää Soololle puhuttelun siitä ettei toisten valtakuntaan niin vain saa juoksennella. Tunturilaen eteläpuolelta hiihtelin tunturin länsirinteille ja aloitin sieltä noin kahden kilometrin mittaisen laskun Pitsuksen autiotuvalle. Vähän piti kierrellen hakea reittiä, kun tunturissa oli laajat alueet aivan paljaana, mutta vain muutamissa paikoissa piti mennä pieni pätkä sulaa maata pitkin, muuten kiertelyllä löytyi lunta suksien alle. Osa kämpän väestä oli siirtynyt sillä aikaa pilkille ja rautua olikin tarjolla tälle päivälle enemmän kuin mitä mies jaksaa syödä.


Olosuhteet järvelläkin oli jo vähän muuttuneet, aikaisemmin järvi oli aivan vesillä, nyt vesi oli joko painunut jään läpi tai pitsusjoki oli auennut sen verran enemmän että vedet pääsivät poistumaan. Olosuhteet olivat kyllä mielenkiintoiset ja kun katsoo lämpötila käyriä niin on helppo ymmärtää että miksi tunturissa olosuhteet voivat muuttua muutamassa päivässä niin paljon, että tietämätön epäilee jo toisten liioittelevan. Pitkään jatkunut lämpöaalto oli nimittäin tehnyt liikkumisen tunturissa Haltin vakioreitillä esim Meeko - Pitsujärven välillä lähes mahdottomaksi, kun maalta lumet oli sulaneet ja järvet ja joet oli vesillä. Mutta kun pakkasjakso jäädyttää järvet, niin jälkikäteen kulkija ei voi ymmärtää että mikä vaikeus täällä muka on ollut. Oheisissa kuvissa lämpötilakäyrät Pitsusjärveltä vapun molemmin puolin, ei ole ihme jos joku aluetta tuntematon ihmettelee kun olosuhteista kerrotaan kovin eritavalla.







Kyllä tämä elämä tunturissa on sitten rankkaa, varjopaikkojen hakemista, rautujen syömistä, välillä hiihtelyä tunturissa.

29.4. Tuttuja tunturissa

Uni loppui taas aamulla kuuden aikoihin, aamupalan laittoon ja sen jälkeen varusteiden pakkausta ahkioon. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt oli aika suunnata jo paluumatkalle.
Pitsusjärven jää oli kuivahtanut näiden parin päivän aikana ja suuntasimme kohti Pitsujoen länsipuolta, siitä menee hyvä reitti kohti nimiesmiehen majaa. Jokivartta Pitsuskönkäälle ja siitä käännös länteen. Loivasti laskien kohti "virallista reittiä". Näin ei tarvitse suotta nousta ensin ylös tunturiin ja sitten jarrutellen yrittää laskea jyrkkää laskua sieltä alas, suosittelen kokeilemaan.
Nimismiehen majan läheisyydestä hiihtelimme Urttasjoen loppupään kohdalle, joki oli jo pääosin auki, mutta siinä oli vielä sen verran lumikantta että joen yli pääsi hiihtämällä.
Sen jälkeen olikin edessä kohtuullinen nousu joka oli helpompi
hoitaa kävellen. Ylös meni kelkkajälki, joka kantoi kävelijää, joten vedimme Soolon kanssa yhteistyössä ahkion ylös Meekovaaran länsipuolelta. Sitten kierrellen kaarrellen laskimme Bierfejärven itäpäähän. Järvellä oli pari pilkkimiestä kokeilemassa onneaan.
Hetken matkaa jatkoimme vielä kelkkajälkeä Goddejohkán eteläpuolella mutta käänsimme sitten suunnan kohti Kahperusvaaran etelärinteitä. Näkyvyys oli kyllä niin huono että Kahperuksesta ei mitään näkynyt. Kivikoiden välistä etsimme hiihdettävää reittiä, Kahperuksesta laskevien purojen uomat olivat lumisia, joten niiden kohdilta oli hyvä nousta aina vähän ylemmäs tunturiin. Vielä Kahperuksen jyrkimpien rinteiden läheisyydessäkin oli lumi niin vähänä että piti jonkin verran kierrellen hakea hiihtoreittiä. Hiihdimme läheltä vanhaa Siktakurun kämpän "raunioita", sinnikkäästi se vaan vieläkin seisoo pystyssä. Lopuksi laskimme viittareitille jota pitkin hiihtelimme Kuonjarin autiotuvalle.

Kolme kaveria ja yksi koira oli juuri lähdössä päivähiihtelylle kohti Meekoa ja pari kaveria oli lopettelemassa välipalataukoa.
Lisäksi Saarijärven suunnalta näytti olevan pari ahkion vetäjää tulossa, eli tungosta tunturissa.
Asetuimme taloksi kun ei ollut kiirettä minnekään.
Meekolta hiihteli aikaisemmin Pitsuksella tapaamamme kolmen miehen ryhmä, antoivat palautteet neuvomastani paluureitistä Pitsukselta Meekolle, oli kuulemma ollut sata kertaa parempi kuin heidän menomatkallaan käyttämä viittareitti. He asettuivat taloksi varaustuvan puolelle. Saarijärveltä tulleetkin olivat tunturituttuja ja he kyselivätkin vähän reittivinkkejä jatkomatkalle.
Ilmeisen kiireinen tupa kun kaikilla tuntui olevan kiire jonnekin suuntaan.
Myöhemmin Meekolle lähtenyt kolmikko palasi takaisin ja pientä kyräilyäkin ehkä oli havaittavissa, kun koirat katselivat toisiaan kämpässä.
Yhden yöpyjän saimme kaveriksi kämppään yöksi, hänen vaelluksensa oli paremmalla puolella kuin meillä, kun se oli vasta alkupuolella.


30.4. Käsijarru päällä

Rauhallinen yö, vieläkin rauhallisempi aamu. Tarkoitus oli nautiskella ja kulutella aikaa näissä maisemissa ja vasta myöhemmin iltapäivällä hiihdellä Saarijärvelle.
Monena iltana oli ollut tarkoitus paistella lättyjä, mutta aina se vaan oli jäänyt. Nyt alkoi olla viimeiset hetket joten aamupäivällä lättytaikinan teko ja lättyjen paistoa.
Saarijärveltä saapui pari kulkijaa, toisella myöskin koira mukana. Toinen osoittautui tunturitutuksi ja toisenkin kohdalla maailman pienuus tuli taas huomattua. Selvisi että se minua aiemmin kyselly koiran kanssa kulkeva kaveri oli tämän vaeltajan setä. Tuttuja tai tutun tuttuja on tunturi "täynnä".

Yöllä ei tainnut lämpötila käydä edes pakkasella, koskaan aikaisemmin en ole ollut Kuonjarin autiotuvalla talvella että joki virtaisi sen kohdalla jo avoimena. Nyt sai valita sopivan vesipaikan ja miettiä että mille kivelle menee seisomaan kun kauhoo vettä ämpäriin.  Muutenkin ympäristö oli kovin vähäluminen. Eilen Meekolle päin jatkaneet pari hiihtäjää palasivat takaisin, kun eivät halunneet lähteä kivikkoihin kiskomaan ahkioita, Meekolla oli joet ja järvet kuulemma aivan vesillä. Pakkasjakso oli kyllä ennusteiden mukaan tulossa, se ehkä voisi vielä pelastaa loppukevään hiihtokelit.

Iltapäivällä lähdimme hiihtelemään kohti Saarijärveä. Heti ensimmäisessä laskussa tuli tappioita, kun tuuli vei lakin päästäni. Katseella seurasin kun tuuli pyöritti pipoani jokiuoman viereistä lumipintaa pitkin kohti itää. Onneksi varalakki löytyi helposti taskusta, niin matka jatkui.
Olisiko ollut noin kilometri ennen Saarijärveä, kun viittareitin oli katkaissut virtaava vesi. Siinä hetken mietimme että mistähän puolelta tämän voisi kiertää. Jos olisi vilaissut karttaa niin päätös olisi ollut helppo, mutta arvioimme tilannetta vain katselemalla.  Katsoin että oikealla puolen oli näkyvissä hyvää lumipintaa ja joitakin kiviäkin näkyvissä, joten sieltä varmaan pääsisi. Hetken edettyäni humahdin lumikannesta läpi ja olin noin polviani myöten vedessä ja tietysti Soolo mahaansa myöten. Soolon perässä oli ahkio, joten taaksepäin ei voinut mennä, jatkoimme kahlaamista kaartaen pikkuhiljaa takaisin reitille. Myöhemmin kartasta katsottuna totesin että olimme Salmijärvestä Saarijärveen laskevan joen taikka puron kohdalla ja luonnollinen kiertosuunta olisi tietysti ollut Salmijärven puolelta. Kaveri menikin jo siltä puolen jotain kelkkajälkeä pitkin. Lumi kantoi suksimiestä mutta sauvat kyllä menivät välillä läpi ja lumen alla virtasi vesi. Samaa jälkeä kiersimme myös Soolon kanssa ja tällä kertaa selvisimme ilman kahlaamista. Tämmöistä voi olla kevät tunturissa. Onneksi reissu oli jo loppusuoralla, niin märät monotkaan eivät harmittaneet, taas uutta kokemusta rikkaampana sai jatkaa matkaa.
Salmijärvellä oli joku pilkillä ja autiotuvassa oli yhden ihmisen varusteet, ilmeisesti juurikin tämän pilkkijän. Varaustuvan puolella oli joitakin majoittujia. Asetuimme taloksi, vähän iltapaa ja illan kuluessa ympärillä olevien tuntureiden katselua. Yöski asetuimme Soolon kanssa autio- ja varaustuvan väliseen eteistilaan. Siinä meidän oli hyvä nukkua.

1.5. Vappu
Se on vappu nyt ja reissun viimeinen päivä. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja suksien kärjet kohti Kilpisjärveä. Illan ja yön olin kuivatellut monoja, mutta nahkainen goretex mono ei kovin äkkiä kuivu. Muovipussit sukkien päälle on tähän tilanteeseen hyvä ratkaisu. Lämpötila oli ehkä hivenen pakkasen puolella, mutta aurinko oli jo aamusta kostuttanut lumen pinnan. Vakio reittiä kohti Kilpisjärveä, vähän kierrellen kaarrellen lasku Tsahkalille. Vesillä olevan rannan kohdan sai selvitettyä helposti, kun siitä meni kelkan levyinen ura, joka kantoi. Järven ylitys ja laskeutuminen parkkipaikalle. Vajaa parituntia siinä taas vierähti, varusteet autoon, soitto Ropinpirtille että laittavat saunan lämpenemään ja auton keula kohti etelää.

Taas on yksi reissu heitettynä, niin pääsee suunnittelemaan uusia.

reissukuvat