sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Syksy

Ulkona alkava  ja mielessä todellinen syksy, mutta kun päivä lyhenee, ruska lisääntyy ja aikaa kuluu, niin eiköhän tämä taas iloksi muutu. Ei sinänsä että syksy itsessään olisi mitään synkkää aikaa, päinvastoin.

Hän on poissa
Edellisen blogikirjoitukseni lopetin siihen, kun näin kaverini melovan Ivalojokea kohti rantaa, missä aamukahvin kanssa häntä odottelimme. Kaksi viikkoa myöhemmin sain tiedon hänen menehtymisestään sairaskohtaukseen melontaretkellään. Nuori mies, perheen isä, ystävä, lähti keskeltämme ilman pienintäkään ennakkovaroitusta ennenkuin ehti viettää 32 vuotis syntymäpäiväänsä, järjellä mietittynä aivan liian aikaisin.
Ennen hänen Ivalojoen melontareissuaan olimme muutamia kertoja puhelinyhteydessä ja sovimme näistä käytännön järjestelyistä ja jostain muistakin käytännön jutuista.
Matkalla Inarista Kutturaan ehdimme keskustella tietysti hänen melontareissustaan Ivalojoella, mutta myös hänen tulevaisuuden haaveistaan vielä tutkimattomilla vesillä. Nyt suoritettu reissukin oli yksi niistä haaveista joiden kanssa hän oli elänyt. Jos ei haaveile eikä suunnittele haaveiden toteuttamista, niin kaikki haaveet jää toteuttamatta. Hän sai lähteä rakkaan harrastuksen parista ehtimättä itse sitä edes huomata.
Uskon hänen terveisensä meille olevan, haaveilkaa ja toteuttakaa haaveitanne aina kun se on mahdollista.

Vähän menneestä kesästä
Kulunut kesä on ollut upea, suomessa kait 64 hellepäivää. Jos edellisenä kesänä ei juurikaan tullut käytyä melomassa, niin tänä kesänä olen onnistunut "paikkaamaan" tämän kohtuullisen hyvin ja lisäksi vielä melomalla aika monessa eri paikassa. Huipentuma näille reissuille oli tuo Inarijärven reissu.

Haaveilua ja monelta osin jopa suunniteltua
Vielä kaksi viikkoa tiiviisti työtä ja sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä katsomaan onko ruskasta enää mitään jäljellä. Tällä kertaa on suunnitelmissa harrastella päiväretkiä Äkäslompolo lähtöpisteenä. Jotain ajatuksia retkistä on jo mielessä, mutta tällä kertaa lopullinen suunnittelu jää paikanpäälle. Tärkeimpänä ajatuksena lähinnä rentoutuminen hienossa ympäristössä. 

Joulukin on käynyt jo mielessä ja siltäkin osin on kipinä jo melkeinpä liekeissä. Tänä vuonna olen vakuuttunut jo etukäteen pääseväni viettämään valkeaa joulua. 

Tuohon ruskaretken ja joulun väliin jos saisi soviteltua vaikka yhden reissun esim koillismaalle omalle kämpälle nauttimaan pimeydestä ja luonnon rauhasta niin eiköhän siinä ole tälle syksylle ja alkutalvelle haaveita jo ihan riittävästi, tosin muutaman vuoden vähemmälle jääneet nuotiolla istumiset kotikulmilla voisi taas herätellä henkiin. 

Inarijärven melontareissun aikaan syntyi ajatus, että olisipa hienoa tehdä keväällä hiihtovaellus Inarijärvelle, ainakin korkoerot verrattuna perinteiseen käsivarren vaellusreissuun olisi merkittävästi pienemmät. Kipinä on syttynyt, karttaakin on tullut jo katseltua. Yksi vaihtoehto voisi olla että yhdistäisin kaksi vaellusreissua, ensin Inarijärvelle vaikka noin viikoksi ja sieltä siirtyisin jatkamaan vaellusta käsivarteen sopivan pitkäksi ajaksi. Kalenterissa näyttäisi olevan varattuna reilu 2 vk huhtikuun lopulta eteenpäin, mutta onko aikaa riittävästi varattuna ja onko ajankohta oikea selvinnee joskus keväällä. 
Ja tietysti tästä jatkoajatus pitemmälle tulevaisuuteen, sen siirtymän voisi tehdä joskus hiihtämällä. Mutta ensi keväälle en vielä sitä ala suunnittelemaan, annetaan sen ajatuksen vielä hautua rauhassa.

Kalenteristani löytyy ensi elokuulta merkintä: Inarijärvellä melomassa, aikaa on varattuna kalenterissa reissuun 9 pv. Alustavaa reittisuunnitteluakin on tullut jo väähän tehtyä, nyt lähtöpaikka löytynee pohjoisempaa ja lännempää, jostain Nitsijärven seutuvilta. 

Luulen että rohkeus ei riitä tässä vaiheessa suunnitella enempää, mutta tietysti haaveilla pitää.
Ruskaretki myös ensi syksynä, kaamosvaellus keskelle talvea, ...
Työn luonteesta johtuen olen oppinut että kun riittävän ajoissa pyrkii lukitsemaan omat haaveilunsa suunnitelmaksi kalenteriin, niin niiden toteutuminen on todennäköisempää. 

Muistakaa haaveilla, mutta myös suunnitella haaveiden toteuttamista. Koskaa ei voi tietää, milloin on vuoro viimeiselle askeleelle tai melan vetäisylle. 




lauantai 25. elokuuta 2018

Inarinjärvi 13. - 18.8.2018

Tarinaan liittyvät kuvat karttakuvia lukuunottamatta liitin tällä kertaa tekstiin linkkeinä.
Tässä linkki reissun kuva-albumiin. Useista kuvista löytyy lisäinfoa info"napista"


Suunnittelua

Inarijärvi

  • Sijainti: Inari
  • Pinta-ala: 1 084 km2
  • Pinnankorkeus: 117–119 m
  • Rantaviiva: 3 308 km
  • Suurin syvyys: 92 m
  • Keskisyvyys: 15 m
  • Tilavuus: 15,9 km3
  • Laskujoki: Paatsjoki
  • Inarijärvi, jota myös Inarinjärveksi ja Inariksi kutsutaan, on muodostunut yli 50 miljoonaa vuotta sitten kallioperän muotoutuessa Skandinaviassa uudelleen.
  • Inarijärven alueelta on löydetty ihmisasutuksen jälkiä lähes 10 000 vuoden takaa. Kivikauden ihmiset elivät pyynti- ja keräilytaloutta, jossa asuinsijaa muutettiin kalastuksen ja metsästyksen vaatimusten mukaan kesä- ja talvipaikkojen välillä.
  • Inarijärven seutu on ollut inarinsaamelaisten perinteistä asuinympäristöä. Arkeologisten kaivauksien perusteella alueella vaikutti useita saamelaisten pyyntiyhteisöjä.
     
Joskus kesäkuussa sovin kaverin kanssa että elokuussa lähdemme noin viikon melontaretkelle Inarijärvelle. Kaveri oli hankkinut samanlaisen ilmatäytteisen kajakin kuin mitä itse olin hankkinut edellisenä kesänä. Olisiko ollut kesä-heinäkuun vaihteen tietämissä kun lukitsimme kalenteriin melontaviikon. Sen jälkeen alkoikin aktiivisempi reissun suunnittelu.

Tein erilaisia reittivaihtoehtoja karttaohjelmalla, katselin alueen autiotupien sijainnit ja mietin päivämatkojen pituuksia, mahdollisten eri tuulensuuntien vaikutuksia ym. asioita.
Reissun lähetessä kaivoin vanhat varuste ja ruokalistat esiin ja muokkailin ne sopivaksi tälle reissulle. Ainakin minulle näistä listoista on verraton apu varusteiden ja ruokien hankinnassa ja mukaan pakkaamisessa.
Pakkaamisessa jaoimme vähän varusteita, minä varasin majoitteen mukaan ja kaveri varasi trangian ja kaasut. Kajakin täyttöpumppuja järvelle ei luonnollisesti otettu kuin vain yksi kappale. Viimeisen reilun viikon ajan seurasin aktiivisesti sääennusteita ja erityisesti tuulensuuntia ja tuulen voimakkuuksia. Ajatellulla reiteillä oli Kasariselän ylitys ja sen yritin ajoittaa ajankohtaan, jolloin tuulet olisivat mahdollisman heikot. Kasarin selällä on pituutta joitakin kymmeniä kilometrejä eikä sinne halua lähteä melomaan voimakkaalla tuulella. Toinen reittiin vaikuttava seikka oli, että kun reissun loppupuolelle näytti olevan luvassa voimakasta etelätuulta, niin yritin hakea reittejä, joissa saisimme siltä kohtuullisesti suojaa.
Reissun lähtöpäivän lähetessä alkoi näyttäään että aivan reissun alkuun on tulossa voimakas pohjoistuuli vesisateen kera, mutta siltä osin ajattelimme tehdä lähtöpäätökset paikanpäällä.

12.8.
Aikataulutusta
Kaverini oli ollut viikonlopun keskisuomessa, joten hän oli tuonut omat varusteensa minulle säilytykseen jo viikolla. Pakkasin auton edellisenä iltana lähtökuntoon. Tuntui aika mukavalta kun auton perään sai pakattua pari kajakkia ja kahden miehen viikon varusteet. Olimme sopineen treffit Hirvaskankaalle puolenpäivän maissa ja sen perusteella olin laskenut olevamme perillä Nanguanniemessä puolenyön aikaan. Ennen lähtöä vielä muistin että olin ajatellut tyhjentää kännykkäni kuvista ennen lähtöä ja siitä syystä myöhästyin ajatellusta lähtöajasta n. 5min.
Samat viisi minuuttia olin myöhässä Hirvaskankaalla ja edelleen perillä Nanguanniemessä, sen siitä saa kun myöhästyy lähdössä. (olihan matkalla kyllä muutama kaupassa käynti, ruokatauko, pari kahvitaukoa jne mutta olin ilmeisesti ne huomioinut aikataulusuunnitelmassa 😉)

Seurasimme sääennustetta (yr.no ja ilmatieteenlaitos). Ennusteissa oli pieni ristiriita joka osin selittynee sillä minne paikalle ennuste on laadittu. Yr.no antoi ennusteen Veskoniemeen ja ilmatieteenlaitos  Inarin Väylään. Tuulennopeuksissa oli merkittävä ero, yr.no ennusti n. 10m/s tuulta ja ilmatieteenlaitos n. 4 m/s.  Ihan loppuun asti arvelimme ympäristöä seuraten yr:n ennusteen olevan pielessä, kun vaikutti että ei tuule juuri lainkaan. Mutta kun saavuimme rantaan totesimme että kyllähän täällä tuulee ja sadekin on ennusteen mukaan paikalla.
Katselimme sataman läheltä sopivan leiripaikan, pystytimme kodan ja asetuimme yölevolle. Lähtöajatuksetkin siirrettiin aamuun, päätimme arvioida aamulla tilannetta ja tehdä sen mukaan omat johtopäätöksemme.

13.8.
Päiväunia tai unelmia
Aamulla sade piti taukoa mutta tuuli ei ollut asettunut levolle. Keittelin risukeittimellä aamukahvit ja mutustelimme kodan suojassa aamupalan. Sadekin yltyi ja tuuli piti ennusteen mukaan jatkua reippaana (n, 10m/s) koko päivän, niin päätimme rauhassa seurata tilannetta. Paikallinen yrittäjä joka oli tehnyt vuosikausia huoltohommia metsähallitukselle poikkesi satamassa ja saimme mukavan juttutuokion hänen kanssaan. Vettä sateli päivän aikana todella reippaasti, useita kymmeniä millimetrejä. Välillä lähdimme kylälle syömään lounasta seisovasta pöydästä, oltiinhan nyt sentään melontaretkellä. Pieniä päiväkävelyjä, päiväunia, kahvia, iltanuotio ja makkaran paisto ja yöunille hyvissä ajoin ajatuksella että aikasin aamusta liikkeelle. Reittisuunnitelmaksi vahvistui ns. vastapäivään kierto, oikeastaan kahdesta syystä. Keskiviikkona (eli 15.8.) on tuuli kääntymässä etelästä pohjoiseen ja ennusteen mukaan kävisi päivällä lähes tyvenenä. Sille päivälle Kasariselän ylitys. Loppureissulle luvassa reipasta etelätuulta, niin sille haetaan suojaa etelärannoista. Kajakit laittelimme lähtökuntoon ja varusteet järjestelimme pakkauskuntoon.

14.8.
Eteenpäin on elävän mieli
Herätys aamulla klo 04:00,  aamupalan laitto, kajakkien siirto rantaan ja niiden pakkaus. Noin klo 06:00 olimme valmiina siirtymään kajakkeihin aloittamaan melonnan. Tuuli oli pohjoisessa, reipas n. 6m/s. Ensimmäisenä oli odotettavissa oletettavasti päivän haastavin osuus kun pohjoistuuli pääsi tuomaan reippaat aallot Nanguanvuonon selältä.
Aallonmurtajan suojista pääsimme nätisti siirtymään järvelle, otimme suunnan lähes vasten tuulta kohti Solttusaarten luoteiskulmaa.

Vaikka aallon korkeus oli kohtalaisen iso, niin melominen sujui helposti ja lähempänä saaria haimme vielä pohjoisemmasta saaresta vähän tuulensuojaa avuksi. Saimmekin saarista hyvän tuulisuojan ja pääsimme etenemään Ikkerinsaaren eteläpuolelle lähes tyynessä vedessä eikä tuulestakaan ollut mitään tietoa.
Ikkerinsaareen rantauduimme pitämään ensimmäistä pientä jalottelutaukoa reilun tunnin melonnan jälkeen. Tauon jälkeen Markus viritteli jo virvelinsä uistelukuntoon ja ensimmäinen taimen olikin lähes samantien kiinni. Irrotuksen jälkeen se pääsi jatkamaan kasvamista järveen.
Ikkerinsaaren suojista oli helppo meloa Jekkimosaaren suojiin ja kiertää se itäpuolelta.
Edelleenkin Sikastoniemen suojassa jatkoimme "nousua" pohjoiseen, tosin ennen punaistatupaa ja Kaikunuoraa saimme vähän pohjoistuulen tuomaa lisähaastetta, mutta se ei sinänsä etenemistä haitannut. Kiersimme Punaisen tuvan saaren itäpuolella olevan laiturin vierelle, josta pääsimme hyvin rantautumaan. Tauon jälkeen näytti melontaan kuluneen hivenen reipas tunti. Tupa oli tyhjänä,  virittelimme tulet kaminaan ja kannoimme vähän evästä pirttiin.
Välipalatauon aikana tuvalla poikkesi kolme metsähallituksen kaveria moottoriveneellä, kaksi oli paikallisia huoltomiehiä ja kolmas mies oli alueen kenttäpäällikkö, joka oli tutustumassa alueen rakenteisiin. Keräsivät roskat ulkoroskiksesta kyytiin ja kiirehtivät kohti Kärppätupaa.
Keittelimme kahvit ja puraisimme vähän evästä ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Ensimmäisenä tavoitteena oli vanhan Täyssinänrauhan rajapyykkiin vuodelta 1595 tutustuminen. Sen lähellä olevan Tyllylahden veneilytukikohtaan päätimme tutustua jollain toisella reissulla. Pyykki sijaitsi Kaikunuoran toisella rannalla, aikalailla samalla kohti kuin missä autiotupa oli. Lyhyen melonnan jälkeen emme halunneet rantautua vaan tarkastelimme rajapyykin kajakeista ja käänsimme suunnan Pienen Kaamassaaren ja Kaamassaaren väliseen salmeen. Sen läpi meloimme Kuossaperälle, jossa näytti olevan joitakin mökkejä rantametsiköissä.
Jänisniemestä saimme taas hyvää tuulisuojaa ja sen länsipäästä kaarroimme Jaarasaaren etelä- ja itä-puolelle. Saaren itäpäästä haimme sopivan taukopaikan.
Sitten matka jatkui Kotkasaaren itä- ja pohjois-puolella olevien pienempien saarten väleistä kohti Hirvinuoraa.
Palkissaari antoi jo niin hyvän suojan pohjoistuulelta että saimme meloa lähes tyynessä kelissä. Käännyimme Koutukinsaaren ja Kärppäsaaren väliin, vaikka se samalla tiesi vähän pitempää melontaa, mutta kun aikaa oli ja melonta sujui leppoisasti. Suovanuoraa pitkin vielä melonta Kärppäsaaren autiotuvalle niin ensimmäisen päivän melonta tuli hoidettua. Matkaa kertyi hivenen vajaa 25 km.
Saarella oli pari mustikan kerääjää ja heidän kaverinsa olivat Sammakkoselällä vetämässä uistinta. Mustikoita näyttikin saarissa olevan todella hyvin. Pääsimme jopa osalliseksi retkikunnan lättykesteistä ennenkuin he lähtivät ajelemaan kohti vuokramökkiään. Kietelimme vähän saarta kämpän lähistöllä ja Markus kävi kämpän eteläpuolen lahdella kokeilemassa vähän perhojen toimivuutta.
Illan aikana vielä vähän virvelöintiä, iltanuotiolla istumista ja ennenkaikkea nauttimista luonnon rauhasta.


15.8. Yli Kasariselän
Heräsin sattumoisin noin neljän seutuvilla ja ajattelin kokeilla ottaa muutamia kuvia auringonnoususta. Sitten vielä hetkeni nukkumatin kaveriksi, uni loppui aamulla joskus kuuden seutuvilla, joten ylös ja aamupalan laittoon.
Ilma oli hieno ja vaikutti että sääennustekin on toteutumassa. Lähdimme melomaan Suovanuoraa länteen. Vajaan kahden kilometrin melonnan jälkeen maakotka suoritti ylilennon.
Suovanuoran länsireunalta jatkoimme kohti sen edustalla olevia saaria ja viimesten saarten luona rantauduimme pienelle tauolle. Kasariselkä näytti hyvin rauhalliselta, vain edellisen päivän tuulten aiheuttamat mainingit jatkoivat selällä kulkuaan. Minäkin olin ehkä kahdenkymmenen tai kolmenkymmen vuoden tauon jälkeen taas kalalla, kun vedin uistinta perässä meloessani.

Suuntasimme kohti Kellarilaassaa ja siitä edelleen Lintusaarten eteläpuolelle.
Lintusaarten seutuvilla Markuksen uistimeen tarttui taas yksi taimen, joka sai palata takaisin järveen uimaan. Lintusaarten ja Pikku Kahkusaaren noin puolivälissä molempien uistimiin iski kala kiinni juuri yhtäaikaa. Lieneekö samoihin aikoihin alkaneella auringonpaisteella tässä joku rooli? Kummassakin uistimessa oli rautu, minulla hivenen isompi. Hyvin ammattimaisesti sähläsin itseni samoihin koukkuihin kiinni ja vaikka rautu olikin jonkin sentin alle niille asetetun alarajan niin se oli pakko ottaa ensin kyytiin, että saatiin tämä isompi saalis sen jälkeen jotenkin selviteltyä irti koukusta. Toinen rautu sai palata takaisin järveen kasvamaan. Sitten vielä melonta Pikku Kahkusaaren ja Kahkusaaren välistä autiotuvan rantaan.  Nuotiolla oli pari kaveria istumassa makkaran paistossa ja laiturissa oli heidän veneen lisäksi toinen hieman isompi uisteluvene ankkurissa.
Kajakit rannalle, varusteet pois kyydistä ja niiden kantaminen autiotuvalle. Melontamatkaa tänne oli kertynyt hivenen yli 12 km. Ruokatauko, nuotiolla istumista, turinointia muiden kulkijoiden kanssa ja sopivassa välissä lähdimme vielä pienelle melontakierrokselle ja uistimen vetoon. Lähdimme myötäpäivään kiertämään Kahkusaarta ympäri. Siirtyessäni Tarpeskasalmesta Uuttuvuonon puolelle tarttui kala uistimeeni, mutta se lähti omille teilleen kohta kiinni nappaamisen jälkeen. Saaren pohjoiskärjen kiertämisen jälkeen avautui taas hieno näkymä Kasariselän suuntaan.
Kahkusaaren kaakkoiskulmassa Markus sai taas kohtuullisen kokoisen taimenen, joka joutui myöhemmin illalla parempiin suihin.
Tämän kierroksen jälkeen päivän melontaosuus oli n. 18 km upeassa kelissä.
Sääennusteen mukaan seuraavalle päivälle tuuli pitäisikin jo kääntyä etelään ja aamusta alkean pikkuhiljaa voimistuvana.
Aamuyöllä autiotupaan tuli pari uistelijaa nukkumaan, joista toisella oli myös koira mukana. Koira nukkui ylälaverilla isäntänsä vieressä ilmeisen tyytyväisenä.

16.8. Kohti Petäjäsaaria
Aamulla herääminen totuttuun tapaan, aamupala ja varusteiden pakkaus lähtökuntoon.
Tuuli oli ilmeisesti kuunnellut saman sääennusteen kuin mekin, kun se oli sen mukaisesti kääntynyt etelään.
Kahkusaaren salmesta kävi jonkinkokoiset aallot mutta kun käänsimme Viimassaaren nuoraan niin taas saimme meloa kuin ei olisi tuullut lainkaan.
Viimassaaren eteläkärjestä jatkoimme suoraan lounaaseen, aallonkorkeus ja tuuli ei juurikaan häirinnyt melontaa. Kartan mukaan syvimmillään näytti kajakin alla olevan yli 50m vettä.
Rantauiduimme Runtsassaaresta n. 1,3km itään olevalle pienelle saarelle. Aurinko paistoi upeasti ja saari antoi niin hyvän tuulisuojan ettei taaskaan tiennyt tuulesta mitään. Nyt oli hyvä aika jäädä lätynpaistoon. Pidimmekin hyvänmittaisen tauon kahvin ja lättyjen parissa ja Markus tiestysti jatkoi kalastusta ja tällä kertaa kalalajina oli vuorossa harri.
Tauon jälkeen suuntasimme kohti etelää ja Vihalaissaaria. Niiden antaman tuulisuojan jälkeen pääsimme jo vähän osalliseksi n. 6m/s puhaltavasta etelätuulesta. Meloimme ensin Lehtisaarten suojaan ja sieltä suuntasimme kohti Leveä Petäjäsaaren pohjoiskärkeä. Tässä välissä aallon korkeuskin oli jo kohtuullisen suuri, mutta kajakit ottivat aallot niin hyvin ettei niiden takia tarvinnut melontasuuntaa muuttaa. Leviä Petäjäsaaren rantakalliot pohjoiskärjen lounaispuolella on varsin komean näköiset ja Haapalahden vaaran jyrkkä kalliorintama näkyi saaren keskeltä todella hienosti.
Taas olimme päässeet hyvin tuulensuojaan ja saimme meloa lähes tyvenessä vedessä. Markus tietysti innokkaampana kalamiehenä uitteli taas uistinta ja tämänkin melonnan aikana saaliiksi kertyi muutama taimen, jotka saivat kyllä jatkaa uintiaan.
Ihaillen katselin Petäjäsaaren karuja erämaisia rantoja runsaine kivineen ja keloineen, aivan uskomattoman upeaa maisemaa. Ennen Petäjäsaarten väliin kääntymistä oli pakko meloa yhden lahden pohjukkaan kuuntelemaan luonnon upeaa ääntä, kun pieni puro solisi sieltä järveen. Puro oli niin pieni ettei sitä näkynyt kartassa, mutta ääni oli kuitenkin niin vahva, että jäin sitä pieneksi hetkeksi kuuntelemaan paikoilleen.
Poikkesin vielä Petäjäsaarenvuopajassa ihmettelemässä saaren sisälle pistävää lahden pohjukkaa. Sen jälkee meloimme pienten saarten välistä Hoikka Petäjäsaaren ja Leveä Petäjäsaaren väliseen salmeen. Täällä etelätuuli yritti jonkin verran jarruttaa menoamme, mutta sieltä se autiotupa taas löytyi. Kolmen miehen uisteluporukka oli autiotuvassa, mutta estelyistämme huolimatta he siirtyivät viereisen veneilytukikohdan kotaan majoitukseen. Sääennuste oli luvannut pientä sadetta alkavaksi n. klo 15 ja lähes minuutin tarkkuudella tämäkin ennuste toteutui. Melontamatkaa tälle päivälle kertyi n. 17 km. Leppoisa ilta todella upeissa maisemissa. Omaa silmääni ja korvaani miellytti tämä ympäristö se oli kaikessa karuudessaan jotain niin puhuttelevaa. Istuskelin yksin nuotiolla ja kuuntelin hiljaisuutta ja sitä oli mukava kuunnella kun ei kuulunut mitään.

17.8. Jäätä etsimässä
Aamulla taas herätys jo totuttuun tapaan, ilman viivyttelyä aamupala ja varusteiden pakkaus kajakkeihin ja eteenpäin.  Huolestuttavasti matka alkoi kaarratella jo loppua kohti. Meloskelimme Hoikka-Petäjäsaaren rantoja seuraillen ja upeita maisemia katsellen etelään päin. Paikoitellen karut kalliorinteet putosivat varsin jyrkästi suoraan järveen, maisemassa riittää keloja, keloja, aihki mäntyjä ja karua erämaaluontoa niin että kaikki aistit sitä yrittävät imeä.  Itselle koko tämän reissun paikoista jotenkin Petäjäsaaret ylhäine kalliovaaroineen, karuine rantoineen teki lähtemättömän vaikutuksen. Tänne pitää päästä uudestaan, saariin pitää jalkautua kunnolla, istua nuotiolla ja ihmetellä.
Lähestyessämme Hoikka-Petäjäsaaren eteläkärkeä tuli taas vastaan Inarille tyypillinen ilmiö. Nuorat, saaret ja salmet kääntelevät tuulia ja aaltoja. Mielenkiintoinen ristiaallokko keikutteli meitä eteläkärjen seutuvilla.
Etelätuuli oli ennusteen mukaan kohtuullisen voimakas, mutta saimme Mahlatin Nuutsasenvaarasta kohtuullisen hyvin siltä suojaa. Toinen tyypillinen "ilmiö" Inarilla on että tuuli ei tarvitse kovin paljoa avointa tilaa, kun sen voima alkaa tuntua, saaressa oleva alava paikka antaa tuulelle mahdollisuuden sen ylitykseen. Tai vähän pitempi järven lahti antaa tuulelle mahdollisuuden pullistella voimillaan. Mahlatin vuopajan saarista löytyi mukava taukopaikka päivän ensimmäisen melontaosuuden lopuksi. Tuulensuojan puolella taas tuntui että olemme tyynessä kelissä, mutta heti kun lähdimme jatkamaan matkaa, tuuli kyllä ilmoitti olemassa olostaan.
Vastaan tuli pienehkö avo moottorivene Nuutsasenniemen kohdalla, jonka näimme vähän aikaisemmin lähtevän läheiseltä mökiltä. Jos oikein tulkitsin veneen kyydissä olevan tervehdystä, niin hän toivotti meille siunausta seuraavan selän ylitykseen. Tuuli nimittäin puhalsi Vuoriaisen vierestä ja Nuutsasenlahdesta kohtuullisen voimakkaasti. Aaltokorkeuskin oli yli puolimetriä, mutta kajakit ottivat vinottain sivusta tulevat aallot hienosti, melonta oli suorastaan nautinnollista. Sen verran aallot häiritsivät että en halunnut kaivaa kameraa vesitiiviistä laukusta Vuoriaisen kuvaamiseksi, vaikka se näkyikin upeasti lahden perukan takaa.
Mahlatista taas vähän suojaa saaden suuntasimme Jäkäläsaaarten eteläisimmän saaren kärkeä kohti tavoitteena sen takana oleva Korkia-Maura.
Korkia-Mauraa kohti meloessa tuuli pääsi taas vähän näyttämään voimiaan ja meloimmekin ensin vinottain sivutuuleen ja saaren lähellä käänsimme sitten suunnan niin että tuuli oli takana. Takatuulenkin kajakit ottavat loistavasti, tulee väkisin tunne kuin olisi surffaamassa aalloilla.
Ohitimme jääluolan laiturin ja meloimme rantaan suoraan jääluolan kohdalle.

Ja sitten tietysti jääluolaan, hellekesästä huolimatta jään paksuus luolassa näytti olevan noin metrin luokkaa. Markuksella oli saappaat jalassa ja hän pääsikin kokeilemaan jäänpäällä kävelyä. Epäilen että hän ei ole koskaan ennen kävellyt niin vanhalla jäällä. Jääluolan seinät olivat edelleenkin kuurassa, joten eiköhän syksyllä tulevat pakkaset varmista että jäät säilyvät seuraavaan talveen.

Jääluolassa vierailun jälkeen virittelimme makkaranpaistotulet nuotiopaikalle ja puraisimme samalla vähän välipalaa ennen päivän viimeistä ehkäpä haastavinta melontapätkää. Tavoitteena oli Jääsaaren autiotupa ja sinne päästäksemme piti ylittää Moossinanselän pohjoisosa johon etelätuuli (n. 6 - 8 m/s) pääsi keräämään voimiaan yli 4km matkalta.
Ensin saimme nautiskella Korkia-Mauran antamasta tuulisuojasta, sen jälkeen tähtäsimme Pitkä-Mauran pohjoiskärkeen, matkalla tuuli jo vähän antoi esimakua, mutta Pitkä-Mauran pohjoiskärjessä oli tuulensuojainen poukama, johon hetkeksi pysähdyimme miettimään jatkoreittiä. Alkuperäinen ajatus oli meloa ensin Moossinasaaren suojaan ja sieltä sen antamassa suojassa kohti Jääsaarta hyödyntäen vielä siinä välillä olevan saaren antama tuulisuoja.
Päätimme kuitenkin  suunnata suoraan IsoJääsaaren eteläkärkeä kohti.  Tuuli pääsi puhaltamaan heti kun poistuimme poukamasta ja aallon korkeuskin kasvoi jo mukavasti. Melominen sujui silti mukavasti, sen verran meillä oli keskenään eroa, että Markuksella oli rinkka sidottuna kajakin peräosan päällä ja se lisäsi tuulipinta-alaa. Itse sain meloa pääosin normaalisti ja sain edettyä haluttuun suuntaan, Markus joutui melomaan pääosin tuulenpuolelta ja silti kajakki "valui" jonkin verran tuulen mukana. Mielenkiintoista oli seurata kuinka aallon korkeus vaihteli ja pahimmissa paikoissa tuntui että keskelle järveä on syntynyt voimakas virta, joka virtaa tuulen mukana. Sen verran puuskissa tuli vielä lisätuulta, että mielenkiinnosta oli pakko kaivaa tuulimittari välillä esille ja yrittää mitata tuulen nopeutta. Puuskissa sain mitattua suurimmaksi tuulen nopeudeksi 10,8m/s.
Suuntasin eteläkärjessä olevan pienen saaren ja pääsaaren väliseen "solaan" ja sain pienestä saaresta sen verran suojaa, että pääsin kääntymään ympäri ja ottamaan joitakin valokuvia. Markus oli "valunut" sen verran että joutui melomaan Jääsaaren rantavesiä pitkin ja valokuvista syntyi väkisin mielikuva koskimelonnasta.
Lopuksi vielä melonta kohti autiotupaa jo hieman tuulelta suojassa, rannassa tuulenpuolelta rantautuminen, mutta kuivin jaloin sekin vielä onnistui.
Oli oikeasti hieno tunne meloa tuulessa, kun kajakki toimi siinä kelissä aivan loistavasti. Väkisin ns. nauratti suuta, kun tuntui siltä, että sain surfata hienoissa aalloissa, en saanut päälleni koko välillä edes aallon pärskeitä. Suurimmat aallot arvioin itse mielessäni noin metrin korkeiksi, tosin arvioiminen on melko haastavaa.

Autiotuvan laiturissa oli pienehkö avovene ja tuvasta löytyi pariskunta, jotka olivat sillä saareen noin vuorokausi aikaisemmin saapuneet. Ihmettelivät kyllä vähän, että mistä me tällä kelillä saareen ilmestyttiin. Katselimme hetken paikkoja ja jutustelimme. Totesimme että molemmille on helpompi, kun me majoitumme läheiseen veneilijöille tarkoitettuun kotaan ja he saavat käyttää pienen kämpän tilan kokonaan itse.

Tuuli vaan koveni koko ajan ja mielenkiinnosta kävin rannalla välillä mittaamassa tuulen nopeuksia, suurmillaan sain mittariin lukemat 16,8 m/s.  Inarijärvi halusi varmastikin meille kertoa, että liikkumisessa järvellä luonto määrittelee sen rajat. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä tuossa kelissä kokeilemaan kuinka eteneminen sujuisi, vaikka päivän ylitys olikin ollut suorastaan miellyttävä kokemus.

Viimeisen illan tunnelmointia, lättykestit, makkaranpaistot, tuleen tuijottamista, autiotuvassa olevien kanssa mielenkiintoisia keskusteluja retkeilystä jne, haikeissa tunnelmissa ja väistämättä keskustelu johti seuraavaan kesään ja sinne suunniteltavaan melontareissuun. Naurahdinkin että pitänee tämän reissun jälkeen sanoa, että perinteisesti olen elokuussa Inarijärvellä melomassa.

Illan aikana luonnollisesti seurailimme sääennustetta ja ihmettelimme että kuinka hienosti https://www.yr.no/ onnistui ennusteessaan koko reissumme ajalle. Voisi väittää että tuulensuunnat, sen kääntymiset ja sen voimakkuudet toteutuivat tunnin tarkkuudella, samoin sadekuurot.
Seuraavalle yölle ennuste näytti että voimakas tuuli jatkuu noin puoleen yöhön, noin klo 02 tuuli heikoimmillaan n. 2 - 3 m/s ja siitä se taas alkaisi voimistumaan aamua kohti.
Päätimmekin hyödyntää tuon yön hiljaisen osuuden ja meloa autolle yöllä.
Ivalojoella melomassa ollut kaverikin ilmoitteli olevansa leiriytyneenä n. 2km Ivalon keskustasta, joten hänen kyytiin ottaminenkin sujuisi helposti aamulla.

18.8. Kotiin
Herätys klo 02, tavaroiden pakkaus ja liikkeelle. Autiotuvan kaveri kävi vielä yöllä rannassa meitä morjestamassa. Pikkuisen taivaanrannasta näkyi valon kajoa, järvi oli varsin pimeä. Saarten hahmot erottuivat itäänpäin hyvin, mutta etelän suuntaan näkyvyys oli n. 0,5 km luokkaa. Järvellä aallon korkeus kertoi vielä jotain illan tuulesta, mutta melontaa se ei juurikaan häirinnyt. Kaksi hiljaista miestä matkalla pois järveltä. Selällä olevan saaren kautta Moossinansaaren koilliskärkeen ja siitä Korkiasaaren ja Munhaissaaren välistä kohti Nanguanniemen satamaa. Noin 1,5h melonnan jälkeen rantautuminen ja varusteiden pakkaus autoon.
Mukava reissu takana, noin klo 05 olimme Ivalojoen rannalla ja laitoimme kaverille viestiä että aamukahvit on tulella. Jonkin ajan kuluttua tulikin inkkarikanootti sillan alta näkyviin, hänellekin pieni aamupalan puraisu ja lähdimme viemään hänet autolleen Kutturaan, josta hän oli oman melontaretkensä Ivalojoella aloittanut.

Sitten suunta kohti kotia.









.

lauantai 4. elokuuta 2018

Melontakesä

Olemme jo siirtyneet elokuun puolelle, mutta kesä vaan jatkuu.
Toukokuussa hellettä, kesäkuu hellettä, heinäkuu superhellettä.

Aina kun on ollut mahdollista niin on tullut käytyä melomassa joku pikku lenkki.
Aika hyvin on oman alueen huippuhyvät melontamahdollisuudet tullut kokeiltua. Tälle kesälle olen melonut ainakin seuraavissa vesistöissä:  Kangasalan Vesijärvi, Näsijärvi, Längelmävesi, Roine, Päijänne, Suomenlahti, Pyhäjärvi (Tampere) ja  Hankavesi.
Melontamatkat on vaihdelleet ehkäpä lyhimmillään n. 5 km melonnasta n. 40 km yhden yön vaatineeseen melontaretkeen. Se oli osasuoritus noista edellisessä kirjoituksessa mainituista suunnitelmista. Reitti meni Oriveden asemalta Kangasalle Pelisalmeen.  Reissun tuuliolosuhteet oli kohtuu haastavat, tuulen nopeus tasaisesti n. 4m/s ja puuskissa selkeästi enemmän. Mutta tarkoituskin on ollut testailla kajakkiani erilaisissa olosuhteissa kun kesän päätavoite melontaharrastuksessa näyttäisi lähestyvän toteutustaan.
Viimeiselle "treenimelonnalle" ennen Inarille lähtöä sain mukaan Inarille mukaan lähtevän kaverin, joka yllytyksestäni on hankkinut itselleen samanlaisen kajakin kuin minulla on.
Lähdimme Pirkkalasta melomaan Pyhäjärvelle ja kävimme katsomassa miltä Ratinan suvanto näyttää vedestä päin katsottuna. Tuuli oli menomatkalla myötäinen, n.  3 m/s ja kaverini epäili että paluumatka on työläämpi. Ilmeisesti meloimme reippaammin kun paluumatka sujui kuitenkin nopeammin kuin menomatka. Kajakkien toimiminen aaltojen kanssa tuli myös moneen kertaan testattua, kun saimme erikokoisten veneiden ja laivojen aikaansaamia aaltoja nautittavaksemme. Melonta edelleen vahvisti käsityksiäni siitä että tämä kajakki toimii isoissakin aalloissa hyvin.

Viikko vielä odotusta ja sitten kohti Inarijärveä. Lähtöpaikaksi olemme sopineet Nanguan niemen
Nanguanniemi
Muutaman viikon ajan on tullut pyöriteltyä karttoja ja mietittyä vaihtoehtoisia reittejä. Lähtöhetkellä pitää vielä tarkistaa sääennusteet ja varsinkin tuulensuunnat reissun ajalle ja sen mukaan sitten valitsemme lopullisen lähtösuunnan. Itse reissussa suunnitelma luonnollisesti päivittyy päivittäin. Tavoitteena on tehdä rento reissu ilman isompia suorituspaineita. Lisäksi olemme sopineet että yritämme reissussa myös vähän kalastella. Omasta edellisestä kalastusreissusta taitaa olla joitakin kymmeniä vuosia ja virvelikin on vielä kaupassa. Inarijärveltä löytyy joitakin autiotupia sekä ns. veneilytukikohtia. Ajatuksena on että käymme niistä melko moneen tutustumassa, mutta yöpymiset todennäköisesti hoidamme pääasiassa omassa majoitteessa tai riippumatossa.
Vielä hetki malttamatonta odotusta.







torstai 28. kesäkuuta 2018

Keskellä kesää

Kevätvaellus oli ja kesä tuli.
Toukokuu olikin loman jälkeistä työtä ja koiraharrastusta täynnä. Neljästä viikonlopusta kolme vierähti koiraharrastusten parissa ja sen lisäksi tietysti viikottaiset treenit. Retkeilystä ei ollut muuta tietoa kuin toteutuneen reissun muistelua ja uusien suunnittelua.
Edellinen kesä oli säiden puolesta sellainen, että melontaharrastus jäi melkein kokonaan kesätelakalle. Nyt olen yrittänyt sitten olla aktiivinen siinäkin sen mukaan kuin siihen on aikaa riittänyt.

Äkäslompoloon 
Kesäkuun alussa oli kokousreissu Äkäslompolon suuntaan ja käytin matkoihin reippaasti aikaa. Pääsinkin menomatkalla tekemään yhden melontareissun Päijänteen vesille

 Edellisenä kesänä hankin ilmatäytteisen kanootin/kajakin linkki Marinekaupan sivulle kyseisestä kajakista.
Ominaisuuksina yritin hakea retkeilyyn soveltuvia ominaisuuksia, nopeaa käyttökuntoon saamista sekä helposti autoon pakattavuutta.
Olen ollut todella tyytyväinen valintaani. Iltapuolella kun lähdin ajelemaan kohti pohjoista, olin jo valmiiksi miettinyt yhtenä yöpymispaikka vaihtoehtona paikkaa, jossa Päijänteen yksi lahti tulee 9-tiehen kiinni. Pysähdyinkin kyseiseen paikkaan ja siinä sai asuntoauton hyvin pysäköityä kauemmas tiestä, niin ettei liikenteen melut häirinneet yöunta.
Aamulla upea ilma ja jätin matkakaverini Soolo ja Basti koirat asuntoautoon odottelemaan ja kannoin kajakin rantaan. Kävinkin vajaan kymmenenkilometrinlenkin kiertämässä mukavissa maisemissa.

Matka jatkui monen pysähdyksen taktiikalla kohti pohjoista ja sunnuntai- iltana saavuin Äkäslompoloon. Koko päivä vierähti kokousasioidenparissa, joten oli pakko lähteä yöjuoksuun. Perjantain jälkeen tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja lämpötila oli tipahtanut lähes 20 astetta alaspäin.
 Kello oli lähes 22:00 kun lähdin majapaikasta Äkäslompolon itäpäästä kohti Kesänkitunturia. Nousin Nilivaaralle ja "törmäsin" jossain vaiheessa Tahkokurulle menevään reittiin. Tahkokurun laavu sijaitsee puurajassa ja jatkoin sen kautta matkaa kohti tunturin huippua. Tunturin rinne on melko rakkainen. Tunturin päällä lämpötila taisi olla melko lähellä nollaa astetta. Otin joitakin valokuvia auringon paistaessa puolenyön aikaan melko korkealta. Suuntasin huipulta suoraan itään kohti Pirunkurua kohti menevää reittiä, koska ajattelin sitä pitkin olevan helpompi sekä minun että koirien edetä. Kyseistä kurua en ole aikaisemmin mennyt ylös enkä alas. Kohtuullisen haastava reitti sekä ihmiselle että koirille. Laskun aikana kännykkäkin sammui virran loppuessa. Jäi muutamia hienoja kuvia vai aivokalvolle, kun ei enää voinut kuvata ja Gps:n reittiviivakin on kohtuullisen suora verrattuna omaan kuljettuun reittiin. Käytännössä kurusta laskemisen jälkeen käänsin suunnan länteen tunturin alarinteellä kulkevaa polkua pitkin. Polku johdatti kulkuni vuokrakämpän seutuville ja siitä leveää reittiä pitkin Kesänkijoen pohjoispuolella kulkevalle tielle. Tietä pitkin lompsin ihmisistä tyhjässä maisemassa yöpaikalle. Olisko vierähtänyt kolmisen tuntia ja taisi reipas kymmenenkilometriä kertyä yövaellusta upeissa olosuhteissa, aurinkoista, ei hyttysiä, sopiva lämpötila ettei tarvinnut hikoilla, jne...
Tuntureilla on ainakin minulle ihmeellinen vaikutus, mieli lepää ja kokonaisuudessaan akut latautuvat uskomattoman tehokkaasti pienilläkin reissuilla.
Edessä oli tietysti paluu etelään, mutta kotimatkankin tein parille päivälle jaksotettuna, ettei tulisi liian kiireinen tunnelma.


Roineen armaiset aallot
Kotiin palattua oli taas tiedossa viikonlopulle koiraharrastusta, kun olin mukana järjestämässä pelastuskoirakoetta lauantaina ja sunnuntai päivä sitten pelastuskoiratoiminnan A-kurssilla teoriaopissa.
Mutta työviikon jälkeen kesäkuun puolivälissä pääsin taas vesille. Tällä kertaa suunnistin Längelmäveden ja Roineen suuntaan. Mobilian rannasta oli hyvä lähteä liikkeellee, mutta meloin siitä suorinta reittiä Kaivannon kanavan kautta Roineelle. Suuntasin Saarikylien saaria kohti, ajatuksena oli käydä tarkistamassa Saikarasaareen merkityn laavun olemassaolo. Matkalla kaivoin termospullon esille ja nautin aamukahvit keskellä järven selkää. Kiersin Saikarasaaren taaske ja rantauduin laavun kohdalle ja olihan se siellä, tosin ilmeisesti huoltamattomana, kun paikalla ei ollut esim polttopuita.
Jatkoin matkaa kiertäen Vänninsalon ympäri. Viikonloppuna lennosto vietti juhlavuottaan pitäen lentonäytöksiä, mutta minä pääsin näkemään erilaisen upean näytöksen, kun seitsemän joutsenta päätti lähteä edestäni siivilleen. Paluumatkalla kiersin vielä muutaman Saarikylien saariston pohjoisimmista saarista.  Kolo reissulla vierähti lähes 4h ja matkaa kertyi n. 18.5 km. 
Saarikylän saaristo on  melojille upea retkeilykohde, suosittelen.


Suven juhlaa Suvisaaristossa
Keskikesän juhla ja ajatuksissa heittäytyä vastarannan kiiskeksi. Suunta vastavirtaan kohti etelää, tekosyynä viedä minut papaksi viisi vuotta aikaisemmin ylentänyt tyttö isälleen juhannuksen viettoon. Löysimme rauhallisen juhannuksen viettopaikan Hanikanniemestä. Alueella on luontopolku, mutta juhannusaattona alueella ei ollut ketään liikkeellä. Rantakalliolla oli hyvä grillailla kaasugrillillä. Paikalta löytyi myös rauhallinen yöpaikka asuntoautolle ja sainkin yöllä nauttia upeasta lintujen järjestämästä konsertista.
Hyvissä ajoin aamusta laitoin kajakin melontakuntoon ja suuntasin Suvisaaristoon. Sääennuste näytti n. 7m/s tuulta ja puuskissa n. 12 m/s.  Reittini meni niin että pääsin jopa katselemaan avomerelle ennenkuin käänsin saarien välisiin kapeisiin salmiin. Hienot puitteet löytyi täältäkin melonnalle, sitä vaan ihmettelin että kovin hiljainen paikka on tuo Espoo, kun parin tunnin melontareissulla taisin nähdä vain kolme ihmistä. 

Juhannuksen lopuksi vielä edellisen juhannuksen tapaan vierailu upeaan vanhaan kaupunkiin Porvooseen.


Suunnitteluasteella 
Muutamia ajatuksia tulevista melontareissuistakin olen hahmotellut mielessäni. Jo aikaisemmin olen tainnut mainita melontasuunnitelmista Inarijärvelle, jos suunnitelmat onnistuu niin ehkä elokuun puolivälin kieppeissä suunta sinne. Toinen lyhkäisempi reissu myöskin on ajatuksissa. Länkipohjasta esim Pelisalmeen Kangasalle taitaisi kertyä n. 50 km melottavaa. Ehkäpä joku yö pyydän kyytiä Länkipohjaan ja lähden katsomaan että tulisiko sieltä Pelisalmen silta jossain vaiheessa vastaan.

Kyllä kesä on vaan hienoa aikaa, varsinkin kun nyt on tähän asti ollut oikein kunnon kesää.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Tuttuja tapaamassa tunturissa 18.4. - 1.5.2018

Taas muistutuksena, että kun klikkaat valokuvaa, niin se aukeaa isommassa koossa.

18.4. Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos

Sääennusteet ja maastosta tulleet tiedot vahvistivat "pelkoni", että lumen kantavuus ei riitä koiralle
välituntureilla. Yliperälläkään kun ei oikein kuulostanut lumi kantavan, varsinkin kun minun tapauksessani sen pitäisi kantaa myös koiraa.
Jotain hyvääkin löytyi sääennusteista, lähtöpäivälle keskiviikolle oli lupeissa kirkasta auringonpaistetta, joten se sai aikaan myöskin suunnitelman muutoksen. Alunperin olin ajatellut yöpyväni Oulussa ja jatkavani sieltä matkaa aamulla niin että ehtisin illaksi vielä ensimmäiselle autiotuvalle.
Ohitin Oulun ja jatkoin matkaa n. 300km päähän Kilpisjärvestä ja jäin nukkumaan autoon tienvarteen. Siitä olisi hyvä jatkaa aikaisin aamulla eteenpäin.
Vähän ennen klo 09 saavuin Ropinsalmelle, vaikka tiesinkin etten siitä lähde, niin pysäytin auton tien levikkeelle ja kävin tunnustelemassa lunta. Pinnassa oli ohuen ohut kuori ja sen alla oli hyvin karkea sokerimainen lumi, jolla ei ollut minkäänlaista kantavuutta. Koska Ropinpirtti aukeaa vasta klo 09 niin samalla vaihdoin odotellessa jo vaellusvaatteet päälle.
Sitten Ropinpirtille munkkikahville ja kuulostelemaan ensimmäiset terveiset tunturista. Useampi lähtijä oli yrittänyt sieltä liikkeelle, jotkut olivat jopa päässeet Ropin autiotuvalle asti ennen takaisin palaamista, osa oli palannut jo aikaisemmin takaisin. Joku oli lähtenyt Kalkoaivin tien kautta ja oli kyllä joku onnistuneesti myös päässyt avotunturiin, jossa lumen kantavuus oli kuulemma vähän parempi. Upeassa auringonpaisteessa jatkoin matkaa Kilpisjärvelle.


 Luontotalon parkkipaikalla ahkion laitto lähtökuntoon ja n. klo 13 olin valmis lähtöön. Kelkkareittiä Tsahkaljärvelle ja siitä kohti Saarijärveä. Muutamia kelkkoja liikkeellä ja matkan varrella tuli joitakin päivähiihtäjiä vastaan, t-paita varustuksella, eli lämmintä oli mukavasti. Noin 2,5h hiihtelyn jälkeen saavuin Saarijärven autiotuvalle. Autiotuvan puolella yksi miesvaeltaja ja jonku toisen tavarat. Varsin pian tunturista palasikin paikalle yksinäinen naisvaeltaja. Lisäksi paikalle tuli pariskunta kahden reen ja neljän malamuutin kanssa. Muutamia ihmisiä poikkesi vaelluksen lopuksi tuvalla tauolla, mutta jatkoivat vielä matkaa Kilpsijärvelle. Malamuuttien kanssa kulkeat laittoivat teltan pystyyn ja itsekin pystytin autiotuvan läheisyyteen vaelluskodan yöpymistä varten ja siirryin nukkumaan jo n. klo 21. Kodassa oleva sisäteltta toimii koiran kanssa nukkuessa hyvin. Aikaisemmin omatekemässäni kodassa haasteena oli, että koiran oli helppo poistua kodan liepeen alta ulos, jos siellä oli jotain mielenkiintoista. Nyt Soolo haki nukkumapaikan vierestäni ja jossain vaiheessa yötä se käänteli kuononsa poskeani vasten ja jatkoi rauhassa uniaan.
Yön aikana kuulin kun lunta sateli ja riekot pitivät ympäristössä omaa konserttiaan.

19.4. Sumua ja tunturituttuja
Heräsin n. 5:30, uutta märkää lunta oli satanut n. 5 cm. Kävin Soolon kanssa pienen aamulenkin etten olisi mennyt liian aikaisin häiritsemään autiotuvassa nukkuvia, nimittäin pari vaeltajaa oli siellä yötä. Aamupala ja tavaroiden pakkaus kaikessa rauhassa ja noin klo 09 lähtövalmiudessa. Keli oli totaalisesti erilainen kuin eilen, näkyyys olematon ja märkälumi tahtoi pakkautua ahkion etupuolelle. Eli keli oli ahkion vetäjä Soololle varsin raskas. Noin puolivälissä Kuonjarjohkan kämpälle menoa tuli takaa päivän ensimäinen moottorikelkka ja se vähän helpotti etenemistä tallatessaan tuoreen lumen vähän tiivimmäksi. Näkyvyys oli vieläkin huonontunut, nyt näkyvyyttä oli enää n. 100m. Jonkin tauon aikana kuuntelin kun riekko nauroi taaperruksellemme. Yhden tauon aikana Soolo kertoi nenällään ja korvillaan että perässä on joku tulossa, joten jäin odottelemaan. Sumun seasta tulikin näkyviin pari ahkion vetäjää, espanjalaisia joista toinen tosin sanoi asuneensa suomessa jo 16 vuotta. He olivat yöpyneensä Saarijärvellä varaustuvassa ja kertoivat lähteneensä melkein heti meidän perään kämpältä. Soololle nämä ohitukset eivät oikein sopineet, lähtiessämme liikkeelle se otti miehet nopeasti kiinni ja ohitti heidät. Reilu kilometri ennen Kuojarjohkan autiotupaa näin että edestä on tulossa koiravaljakko ja väistin reitiltä sivuun, jotta valjakon olisi helpompi meidät ohittaa. Jostain syystä ohjaaja pysäytti valjakon meidän etupuolelle ja meidän oli pakko jatkaa sivussa heidän ohi. Koko koiravaljakko meinasi kääntyä meidän mukana taaksepäin ja ohjaaja jäikin selvittelemään valjakkoaan, kun me jatkoimme kohti Kuonjarjohkan autiotupaa.

Tupa oli tyhjänä odottamassa, mutta pikkuhiljaa sinne alkoi kertyä väkeä. Varaustuvan puolelle tuli joku pariskunta ketä en tuntenut, mutta hetken keskusteltuamme hän kertoi minun nimeni ja "kylän" jossa asun ja kertoivat itse asuvansa minusta muutaman kilometrin päässä toisessa lähiössä. Myöhemminkin vaelluksella sain todeta että, kaikki näyttää apinan tuntevan.
Meekolta päin tuli tuvalle lisää kansainvälisyyttä kun paikalle saapui suomalaisen oppaan kanssa Australialainen ja Argentinalainen vaeltaja. He olivat olleet Helsingissä jossain seminaarissa tai vastaavassa ja olivat halunneet sen jälkeen lähteä suomen lappiin vaellukselle. Lisäksi autiotuvalle tuli vielä yksi Kuopiolainen pariskunta.
Kämppään piti hakea joesta lisää vettä ja vaikka tarjouduin sitä hakemaan, niin opas kertoi että he voivat Australialaisen miehen kanssa käydä sitä hakemassa. Lumen kantavuus oli todella huono ja he kahlasivatkin välillä lumessa haarojaan myöten veden haku reissulla.
Jatkossa sainkin kuunnella harvinaisen iloista naurua, joka ei ollut vahingoniloa. Varaustuvan puolelta lähti yksi mies veden haku reissulle. Kun hän ensimmäisen kerran upposi lumeen, niin kuului iloinen nauru Australialaisen suusta, kohta hän pyysi jo kaikkia katsomaan ja aina kun lumi petti niin nauru parani. Ja kun loppujen lopuksi paluumatkalla koko vesiämpäri kaatui niin nauru raikui todella reippaasti, se oli kyllä aitoa iloa.
Illan aikana Meekon suunnasta tuli pari naista tauolle ja taas vaihteeksi oli tuttuja liikkeellä.
Lämpötila pysyi koko päivän lämpimän puolella ja välillä sateli lisää lunta, eli edelleenkään lumen kantavuus ei Soolon kannalta ennustanut paranemista.

20.4. Kohti rauhallisempia seutuja.
Heräsin yöllä n, klo 04 kun Soolo vikisi ulkona. Se oli hypännyt terassilta alas ja Kuonjarin laaksosta puhaltava tuuli oli heittänyt sen makuualusta vähän kauemmas lumihankeen. Siirsin alustan terassin viereen, koska siinä sai samalla vähän tuulelta suojaa.
Nousin ylös taas n. 5:30, pieni aamulenkki ja samalla veden hakumatka. Aamupalan jälkeen taas varusteiden pakkaus ja n. klo 08 olimme valmiit jatkamaan kohti Meekoa. Pakkasta oli aamulla n. -2 astetta, joten keli oli tällä kertaa paljon miellyttävämpi kuin edellisenä päivänä. Matka etenikin varsin vauhdikkaasti, koko välillä ei edes yhtään vastaantulijaa. Näkyvyys oli edelleen varsin heikko, paikoin varmasti alle 100m. Jyrkähkön loppulaskun hoidimme niin että pidin toisella kädellä aisasta kiinni ja auraamalla pidin vauhdin sopivana, n. 2h hiihtelyn jälkeen tulimmekin tyhjälle autiotuvalle.

Hetken kuluttua Pitsusksen suunnalta tuli erikoisen näköinen kuljetus, Raittijärven poromiehet olivat viemässä roskakuormaa kohti Kilpisjärveä. Pitsuksen poromiesten "kylästä" oli purettu siellä ollut asuntovaunu ja samalla muutakin roskaa oli laitettu kuormaan.
Kohta perässä tuli vielä toinen kuorma, jossa oli asuntovaunus alusrunko kyydissä. Samalla kuulin että taas oli rakennettu pari uutta mökkiä poromiesten "alueelle". He jatkoivat matkaansa ja minä jatkoin taukoa, tunturissa ei saa olla kiire minnekään. Tunturitaksi toi moottorikelkan reessä tuvalle Kuopiolaisen pariskunnan jotka olivat tuttuja entuudestaan edellisen syksyn Rakitsanojan talkoista. Kertoivat kuullensa joltakin jo tien laidassa että olemme Soolon kanssa tunturissa. Tunturin tietotoimisto on kyllä uskomattoman tehokas, en ollut lähtiessä itse keskustellut kenenkään kanssa. Samaan aikaan pariskunnan kanssa tuli Meekon tuvalle myös yksinäinen miesvaeltaja, joka oli aloittanut oman vaelluksensa Ropinsalmelta ja oli näköjään selvinnyt tänne asti, kertoi kyllä takin olevan jo melko tyhjän.
Pariskunta lähti hiihtämään kohti Pitsusta ja minä lähdin n.13:30 jatkamaan matkaani kohti Porojärveä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut, mutta lämpötila oli taas plussan puolella. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen tulin Porojärven autiotuvalle, joka sekin odotti minua tyhjänä. Illan sainkin viettää tuvalla rauhassa. Soolokin pääsi levähtämään ensimmäisen vähän pitemmän hiihtopäivän jälkeen

21.4. Suosikki tuvalleni pitää päästä,maksoi mitä maksoi.
Heräsin aamulla n. klo 06, uutta lunta taas n. 5cm, näkyvyys heikohko ja lämpötila plussan puolella. Päätin jäädä odottamaan mahdollista sään muutosta. Puolen päivän seutuvilla näytti läheisyydessä olevalta yksityisen kämpältä lähtevän kuuden hengen hiihtoporukka liikkeelle, jotka suuntasivat kohti Kekkosen kämppää. Ilma oli kirkastunut ja näkyyys parantanut, aloinkin pakkaamaan varusteita lähtökuntoon. Oletin että melko lähelle Taabman tupaa menisi joku kelkan jälki, koska Harrijärvellä olevalle rajan kämpälle oli yleensä kulkijoita. Juuri ennen kuin sain itseni ja kämpän lähtökuntoon palasi hiihtäjät tälle tuvalle jossa aikoivat pitää välipalatauon. Siistin nopeasti kämpän ja starttasimme liikkeelle kohti Taabman tupaa. Lumi ei käytännössä kantanut lainkaan muuten kuin kelkan jäljellä. Oletin että ainakin Harrijärvelle pitäisi mennä kelkan jälki, joten rohkeasti eteenpäin. Kekkosen kämpän jälkeen näytti jälki jatkuvan, joten matka eteni aivan hyvin. Kelkan jälki meni tuttuun tapaan läheltä Goallan etelärinnettä mutta sen jälkeen se kaartoi kohti Ingajärveä. Päätin kuitenkin jatkaa jälkeä ja katsoa mistä käännyn kohti Taabmaa. Inggajärvellä oli vettä jään päällä eikä kelkan jälkikään siellä enää kantanut. Käänsin suunnan kohti Taabman tupaa ja Harrijärven eteläosaa. Pieni porotokka väisti meitä Inggavarrin rinteille. Harrijärven eteläkärjessä varmistelin etten hiihdä liian läheltä laskujoen suuta, koska siellä on lumikannen alla sulat vedet. Välillä kahlasimme molemmat, välillä vain Soolo, mutta kohtuudella pääsimme Taabman tuvalle noin 2,5 h hiihtelyn jälkeen. Kuten tällä autiotuvalla usein, niin tälläkin kertaa tupa oli tyhjänä.










Kämppäkirjasta taas laskeskelin vuoden aikana käyneet ja määrä taisi olla jossain n. 70 henkilön luokkaa kuluneen vuoden aikana. Yksi poromies näytti olevan kelkan kanssa liikkeellä, kun hän ajeli kämpän läheisyydestä ohi.
Illan aikana seurailin ympäristöä kiikarilla,kuten aika usein tulee vaelluksella tehtyä. Yleensä täällä on päässyt näkemään kettuja iltapalaa etsimässä. Nyt niitä ei näkynyt mutta riekkoja näytti olevan melko mukavasti alueella.





22.4. Leppoisaa päivähiihtelyä


Leppoisa aamu, pakkastakin viisi astetta. Sää oli selkeästi kirkkaampi kuin edellisenä päivänä. Lumen kantavuus ei vieläkään oikein hyvä, koska kuoren päälle satanut n.5 cm uusi lumi oli suojannut lumen kuorta, mutta kyllä se pääosin jo kantoi Sooloakin. Päätin lähteä päivähiihtelylle Varitgielaksen suuntaan tavoitteena nousta sen tunturin huipulle. Aluksi hiihtelin eilistä poromiehen kelkkajälkeä mutta varsin pian siirryin valkoiselle koskemattomalle hangelle. Suksimiestä lumi kantoi jo kohtuullisen hyvin, mutta välillä Soolo joutui kahlailuhommiin. Mukava oli hiihdellä hienossa säässä, koskemattomalla lumella ympärillä täydellinen hiljaisuus. Hiihdin tunturin "juurelle" ja aloitin nousun ylös tunturin länsirinnettä pitkin. Pikkuhiljaa  ylöspäin ja kiertämällä huipun eteläpuolelle hiihdin lähellä huippua poroaidalle. Valokuvia Norjan- , Tenomuotkan - ja Porojärven laakson suuntaan ja sen jälkeen hiihto tunturuin korkeimmalle kohdalle. Sitten lähdinkin jo paluumatkalle lasketellen varovasti tunturin pohjoisrinnettä alaspäin.


Vauhti oli pakko pitää hyvin hiljaisena, kun pelkäsin että kovassa vauhdissa Soolo voisi yhtä-äkkiä upota lumeen ja loukkaantumisriski olisi melko suuri. Laskun jälkeen suuntasin tulojäljilleni, joita pitkin oli hyvä jatkaa takaisin tupaa kohti. Ehkäpä reilu kilometri ennen tupaa näin että pari hiihtäjää on lähestymässä tupaa jostain Porojärven suunnalta. He ehtivätkin tuvalle jonkin verran ennen minua. Hiihtolenkille kertyi pituutta lähes kymmenen kilometriä, hyvä päiväretkipaikka maiseman ihailuun, koska sieltä avautuu hienot näkymät oikeastaan jokaiseen ilmansuuntaan.  Pariskunta oli poikennut tuvalle korjaamaan miehen rikkoutunutta suksen sidettä ja korjauksen jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa. Rauhallinen ilta, taas ympäristön tarkastelua, taivas pilvessä ja lämpötila pari astetta plussan puolella.

23.4. Suunnitelman muutoksia kelistä johtuen, taas kerran
Heräsin aamulla noin kuuden aikoihin, aamupala ja varusteiden pakkaus lähtökuntoon. Ilma oli taas muutaman asteen pakkasen puolella. Liikkeelle lähtö vähän klo 08 jälkeen omia kämpälle tulo jälkiäni pitkin. Koska lumen kantavuuden suhteen oli haasteensa eikä kovia pakkasia ollut tiedossa, niin en suunnannutkaan Norjan puolelle kuten yksi varasuunnitelma oli, vaan päätin jatkaa pohjoiseen kohti Somasjärveä. Harrijärven ylitys ja suunta kohti Muoddagorsan kurua. Lumi tuntui kantavan jo Sooloakin kohtuullisen hyvin. Kurun läpihiihdon jälkeen suunnan muutos länteen Adjatoaivin ja Seittikielaksen tuntureiden väliin. Tuntureiden välissä olevalla pienellä lammella oli kolme kaveria pilkkihommissa, kertoivat olevansa majoittuneena Harrijärvellä rajavartioston partiomajassa. Täällä tuntureiden välissä lumen kantavuus oli selkeästi heikompi kuin Harrijärven suunnalla, Soolo joutuikin välillä kahlailu hommiin. Heti kun Seittikielaksen rinteen korkeus sen salli käänsin suunnan Valtijokilaakson suuntaiseksi ja pyrin hiihtämään tunturiin piirrettyä korkeuskäyrää pitkin. Täällä oli taas lumella hyvä kantavuus. Laskun alas laakson pohjalle aloitin niin, että suunta oli siihen paikkaan, jossa Valtijoki vaihtaa laakson pohjalla olevan harjujonon itäpuolelle. Laskun aikana näin alhaalla pari ihmistä ja arvelinkin heidän olevan sama pariskunta, joka oli vieraillut Taabman tuvalla. He olivat ilmeisesti yöpyneet teltassa juuri tuolla samalla paikalla josta minun oli tarkoitus ylittää joki. Joki olikin ajattelemani ylityspaikan alapuolelta pitkän matkaa sulana, mutta tuosta kohti joen ylitys sujui vaivattomasti.

Täällä alhaallakin tuntui lumi kantavan, jatkoin joen länsipuolella n. 0,5 km:n päähän Somaslompolosta, paikassa jossa joki tekee lähekkäin kaksi n. 90 asteen mutkaa. Siinä on hyvä paikka vaihtaa taas joen itäpuolelle, josta on parempi maasto hiihtää Somaslompolon jäälle.


Somaslompolon reunalla näytti olevan jonkin pilkkiporukan leiri. Hiihtelin lompolon pohjoispäähän katsomaan uutta rajavartioston partiomajaa, joka on sinne rakennettu edellisen syksyn aikana. Partiomajan kautta hiihto Kobmajoen autiotuvalle, reilun 5h  ja noin 20 km hiihdon jälkeen tulimme tyhjälle autiotuvalle. Vaatteiden vaihto, kämpän lämmitys ja leppoisaa oleskelua. Illemmalla tuvalle hiihteli Pitsuksen suunnalta yksinäinen miesvaeltaja, joka jo kämpän ovelta tervehti Sooloa nimeltä, vaellustuttuja taas liikkeellä.
Loppuilta kuluikin mukavasti retkeilystä keskustellen. Soololle parinkymmen kilometrin ahkion veto näytti vieneen myös energiaa, hyvin tuntui lepo maistuvan kämpän lattialla.

24.4.  Iglun rakentelua
Aamulla jo vakiintuneesti ylös n. klo 06:00, aamupala ja tuumailin päivän suunnitelmaa.
Keli oli vähän huono näkyvyyden suhteen, lämpötila plussalla, tuulikin kohtuullisen voimakas ja luntakin ilmassa. Kämppäkaveri houkutteli jäämään kaveriksi iglun rakentamiseen, niinpä lähdimme katselemaan sopivaa iglun rakennuspaikkaa. Sondilla lunta tutkimalla löytyi paikka josta löytyi riittään vahvasti ja rakentamiseen sopivaa lunta. Sijainti oli n. 250m kämpältä Haltin suuntaan. Sain pikakurssin lumitiilien valmistamisesta ja teimme tehtäväjaon. Minä tein lumesta tiilet ja kaveri asensi ne paikoilleen. Sondilla oli hyvä piirtää iglun pohjan malli lumeen, halkaisijaksi sovimme 3,0m ja sitten hommiin.








Soolon tehtävänä oli toimia päävalvojana ja kelistä johtuen rakensin päävalvojalle lumesta tuulisuojan että se sai keskittyä valvontatyöhön tuulessa, joka muuten olisi heitttänyt lunta päälle koko ajan. Reilun kahden tunnin jälkeen olimme saanet rakentamisen jo hyvään alkuun ja palasimme autiotuvalle pitämään vähän taukoa. Toisella rakentamisosuudella ilmestyi lumisateen seasta Kobmajoen kurusta kuuden miehen porukka ahkioita vetäen. He poikkesivat tuvassa, mutta jatkoivat kohta matkaa kohti Norjan puolella olevaa Somashyttaa. Näkyvyys oli sen verran huono, että mahdollisesti eivät meitä edes huomanneet.

Hyvissä ajoin ennen katon sulkeutumista merkkasimme iglun oven paikan sekä sisä -että ulkopuolelle, jotta osaisimme kaivaa oviaukon seinän alta samalle kohdalle.  Vajaa 6h aloituksesta oli iglu valmiina, oven reikä seinän alta, kulkuaukolle rakennettuna tuulisuoja, ettei se täyttyisi lumella ja tuuletus"ikkuna" katossa. Hieno kokemus ja hyvää oppia minulle. Samalla Soolo sai hyvän huilipäivän, olihan se edellisenä päivänä kiskonut ahkiota n. 20 km.














25.4. Eteenpäin on elävän mieli.

Uni loppui totutusti n. klo 06:00, aamupala ja varusteiden pakkaus ja kämpän huolto.
Ulkolämpötila oli nollan tietämissä ja lumi oli märkää. Puoli yhdeksän seutuvilla lähdimme Soolon kanssa nousemaan kohti Kobmajoen kurua ja päivän tavoitteena oli hiihdellä Pitsusjärven autiotuvalle. Lumi tarttui suksien pohjaan ja kohta lähdön jälkeen voitelinkin sukset.
Kurussa nousua riittää ja kun siellä saa hiihtää tuntureiden välissä hyvässä suojassa niin heitin takkini ahkion päälle ja hiihtelin aluspaitasillani. Yleensä kurun pohjoisrinteillä on valtavat lumilipat ja siellä voi olla isojakin lumivyöryjä. Tällä kertaa vähäluminen talvi ja ehkäpä tuulensuunnat olivat saaneet aikaan sen, että nyt rinteet olivat ylhäältä pääosin aivan paljaana. Kurun päättymisen jälkeen hiihdin vielä Cahppesjärvien yli ja nousin Lássávárrin pohjoisrinteen päälle. Sieltä olikin hyvä kääntää suuntaa lounaaseen kohti Rássevaggia.

Testailin samalla puhelinta ja täältä alkaa puhelimen kuuluvuusalue joka jatkuu noin 3 km matkan laaksossa kuljettaessa kohti poromiesten kylää. Tuon samainen 3 km on myös laskua, sen verran jyrkkääkin se on paikoitellen, että tässäkin kelissä oli pakko jarruttaa Soolon vauhtia, ettei yllättäin pettävä lumi pääsisi tekemään yllätyksiä. Kannattelin toisella kädellä aisoista, niin saatoin säätää vauhtia ja tarvittaessa kannatella koiraa, jos lumi pettäisi. Täältä päin tullessa laakson pohjalla oleva poromiesten kylä rakennelmineen näkyy erittäin hyvin.

Kun olin laskenut tuon kolmisen kilometriä niin länsipuolella olevan tunturin rinne oli laskeutunut niin alas että pääsin kääntämään suunnan sen yli kohti Pitsuksen autiotupaa. Poroaidan ylitys oli helppo tehdä, kun siitä sai hiihtää yli. Noin 3,5h vierähti tuossa välissä aikaa, jälleen kerran sain tulla tyhjälle autiotuvalle.
Päivälämpötila oli tänään aika korkealla vaikka aurinko ei kirkkaasti paistanutkaan. Kämpän mittari näytti varjossa +10 ja koska epäilin sen lukemaa, niin kaivoin oman lämpömittarini esille. Samaa lukemaa sekin näytti, niin oli pakko uskoa.
Haltin suunnasta autiotuvalla poikkesi tauolla kaksi miesvaeltajaa, tiesivät Soolon nimen jo valmiiksi, olimme tavanneet pari vuotta aikaisemmin näillä samoilla seuduilla.


 Illan ja yön saimme viettää Soolon kanssa tällä ruuhkatuvalla kahdestaan. Ajoitus onnistui näköjään tälläkin kertaa siinä mielessä hyvin.







26.4. Otetaan rennosti, kuten rentoon retkeilyyn hyvin sopii
Aamulla pakkasta oli muutama aste, sopiva nautiskelupäivä. Istuskelin terassilla ja katselin rauhoittavaa maisemaa. Pilkkijöitä näytti  Pitsusjärvellä olevan kohtuullisen paljon, mutta ne eivät minun rauhaani häirinneet.
Iltapäivällä kämpän eteen tuli kelkkakuljetus, josta kaksi naista pudotti ahkion pois kyytistä. Toinen kävi kämpässä minulta varmistamassa että olenko minä minä, Soolo oli auttanut tunnistamisessa. Ilmeisesti olin lähtenyt tunturiin jonkun julkkiksen kanssa, kun jatkuvasti se näköjään tunnistettiin. Kelkkakyytiläiset, yhteensä viisi matkustajaa jatkoivat matkaansa kohti Haltia, josta nämä kaksi ahkion jättänyttä palasivat hiihtämällä takaisin varaustuvan puolelle.
Illansuussa sain autiotuvan puolelle vahvistusta kun Meekon suunnasta kämpälle hiihteli kolme miestä. Heistäkin kaksi oli tunturituttuja edellisiltä vuosilta, heistä toinen tosin tapasi Soolon nyt vasta ensimmäisen kerran. Mutta vaikka Soolo julkkikseksi osoittautuikin, niin sen kanssa on mukava olla reissussa, se sopeutuu erittäin hyvin eri tilanteisiin ja suhtautuu kulkijoihin hyvin ystävällisesti.
Rentopäivä, näissä päivissä realisoituu yksi vaelluksen hienouksista. Vaikka kotona olisikin vapaapäivä niin siellä on tunne että pitää tehdä jotain. Jälleen kerran sain viettää päivän hyvillä mielin tekemättä oikeastaan mitään.



Tai ehkä vieläkin parempaa, vaelluksen aikana on runsaasti aikaa puuhastella milloin mitäkin ihmisen parhaan kaverin kanssa.



 Sää oli päivän aikana varsin hieno, Haltin huippukin näkyi Pitsuksen tuvan pihalle hienosti. Muutama koiravaljakko oli kulussa ja pilkkijöitä tuli ja meni kauempana järvellä, "ruumis" ja mieli lepäsi.






27.4. Ulkomaille 
Nousin ylös aamulla jo ennen klo 04 seuraamaan auringon nousua. Noin tunnin nautin luonnonrauhasta autiotuvan lähiympäristössä kävellen. Täällä ei kuulostanut olevan edes kovin paljon kiirunoita liikkeellä. Puolikuudelta nousi loputkin kämpässä olevat aamupalalle, heillä oli kiire päästä rautupilkille. Sää oli hieno, pakkasta muutama aste, lumi kantoi kohtuullisen hyvin jo kävelijääkin.
Varaustuvassa yöpyneet Soolon tuntijat eivät olleet kovin paljoa vaelluksillaan poikenneet viittareitiltä, niin ehdotinkin heille, että lähdetään käymään päivähiihtelyllä Norjan puolella Pitsusjohkan kämpällä. Pakkasimme päiväreput mukaan ja laitoimme ne Soolon vetämään ahkioon. Upea aurinkoinen sää, hiihtelimme järven luoteispäähän, jonne on matkaa n. 4km. Siitä jokiuomaa pitkin n. 3km poroaidalle, vaikka yleensä poroaidat ylitetään niin tällä kertaa hiihtelimme poroaidan alta kohti valtakunnan rajaa.


 Noin kilometri hiihtelyä niin siirryimme Norjan puolelle. Maastossa tuota rajaa ei kyllä mitenkään huomaa. Edelleen noin kilometrin verran hiihtelyä jokiuomassa niin Pitsusjohkan kämppä oli edessä.

Juuri kun tulimme kämpän pihalle, huomasin piekanan kaartelevan melko matalalla kämpän pohjoispuolella. Edelleenkin ihmettelen sitä, että tämä kämppä on erittäin vähäisessä käytössä, vaikka se on niin helposti tavoitettavissa. Kämpän puuhuoltokin on viime vuosina parantunut, nytkin sisällä oli polttopuuta ja pihalta löytyi hyvää koivurankaa, josta voisi sahata lisää polttopuita. Yleensä siellä saa olla yksin, nytkin kämppäkirjan mukaan ei huhtikuun aikana ollut käynyt montaakaan vierasta.
Pidimme välipalatauoan ja lähdimme paluumatkalle. Nyt oli ensimmäiset kilometrit sopivaa alamäkeä, kun laskettelimme kohti Pitsusjärveä. Aurinko paistoi niin lämpöisesti että takki oli pakko heittää ahkion päälle.
Noin kilometri ennen Pitsuksen kämppää oli jäällä ns. saunatraileri ja pilkkiarkki. Trailerin omistaja oli kaverinsa kanssa olleet pilkillä jo lähes viikon. Edellisenä vuonna toinen hiihtokavereistani oli kuvannut tämän trailerin ja oli silloin sopinut että palkkioksi hän pääsee saunomaan. Nyt oli palkan maksun aika ja neuvottelun lopputuloksena minäkin sain oman saunavuoron. Eli hiihtelimme Pitsuksen kämpälle hakemaan saunavarusteita ja palasimme takaisin saunomaan. Eipä ole tullut aikaisemmin saunottua Pitsusjärven jäällä.

Juhlapäivä sai jatkoa vielä illalla, pilkkimiehet olivat ahkeroineet Pitsuksen autiotuvan läheisyydessä ja saalis oli melkoinen. Illan söimme porukalla rautuja, tunturineuvoskin hiihteli alkuillasta tuvalle ja pääsi osalliseksi samasta tarjoilusta.


28.4. Kohti Kekkosenkämppää

Tulipa viivähdettyä ns. ruuhkatuvalla vähän pitemmän aikaa, mutta eipä ollut tungosta. Olihan meitä sentään viisi miestä tämän viimeisen yöpymiseni aikana. Kovin aamuvirkkuja oli pilkkimiehet, kohta viiden jälken lähtivät jo pilkille, aamupalankin aikoivat syödä vasta pilkkireissun jälkeen. Itse vietin rauhallisen aamun, siitäkö johtunee että sähläsin kuksien kanssa. Kesken aamukahvin tunturineuvos ilmoitti että nyt kyllä juot hänen kuksastaan ja tottahan se oli. Oma kuksani oli kyllä siinä pöydällä vieressä tyhjänä odottamassa. Mutta tästäkin selvittiin hyvässä sovussa. Pakkailin varusteet ahkioon ja noin klo 10 suuntasin kohti Meekon autiotupaa pilvipoutaisessa säässä. Järveltä suuntasin kohti Pitsusköngästä, kahdestakin syystä. Mukavahan se on käydä suomen suurinta putousta katsomassa, vaikka se talvella onkin pääosin jäävaipan peittämä. Sitäkin parempi syy on  se, että sen kautta menee mielestäni parempi reitti, kuin se mistä "päämassa" kulkee. Ei tarvinnut Soolon kiskoa ahkiota niin ylös tunturiin ja samalla vältimme jyrkimmän laskun ns. nimismiehen majalle.

Mitä alemmaksi menin laaksoon niin sitä sumuisemmaksi keli muuttui. Hiihtelin reittiä pitkin ja vähän ennen Meekoa tuli koiran kanssa vaihteeksi taas tuttu kulkija vastaan. Häneltä kuulin että kaverini oli yöpyneet Meekolla teltassa ja olivat jo suunnanneet kohti Porojärveä. Hiihtelin Meekolle, tupa oli tyhjä mutta yksi makuupussi oli laverilla. Jäin viettämään aikaa tuvalle ja valmistelin itselleni vähän välipalaa. Taisinpa ottaa laverilla muutamat kauneusunetkin, mutta eipä tainnut lopputulos siitä paremmaksi muuttua.
Makuupussin omistajakin saapui kaverinsa kanssa, he olivat liikkeellä kahden koiravaljakon kanssa ja heistäkin toinen ennestään tuttu. Muistaakseni hän oli 16 vuotta sitten Sveitsistä  muuttanut Suomeen, puhui tietysti jo hyvin suomea. Toinen heistä oli valjakkohommien lisäksi aloittelemassa hevosten kanssa vaelluspalvelujen tarjoamista. tunturiratsut löytyvät tämän linkin kautta.
Aloitimme Yatzin pelaamisen itselleni oudoilla säännöillä ja siinähän vierähti muutama tunti. Pelikonkareita vähän nauratti välillä minun pelaamiseni, eikä pelin lopussa ollut tarvetta minun pisteitä laskea, mutta pääsin sentään pronssille.
Iltapäivällä kämpälle hiihteli tuttu kaveri Rovaniemeltä. Noin klo 18 seutuvilla lähdimme hänen kanssaan hiihtelemään kohti Porojärveä. Keli oli tuulinen ja luntakin oli vähän ilmassa. Hiihtelimme reipasta vauhtia ja saavuimme Porojärvelle noin tunnissa. Sieltä löytyi kaveritkin kenen kanssa olimme menossa Kekkosen kämpälle. Porojärven autiotupa oli täynnä ja pihalla oli yksi teltta pystyssä. Tauon jälkeen jatkoin vielä pienen pätkän hiihtoa Kekkosen kämpälle. Taisi hiihtoa kertyä tällekin päivälle lähelle 20 km, mutta pääosassa oli lepo ja nautiskelu.

29.4. Elämä tunturissa on yhtä nautiskelua

Taas vähän sumuinen ja pilvinen sää. Tämä vaellusreissu ei paljon muuta näköjään sisälläkään kuin nautiskelupäiviä.  Niitä oli tälle vaellukselle  kertynyt enemmän kuin laki sallii, mutta joskus tämmöinenkin reissu. Porukalla olemme hoitaneet tämän yhteisen päivän ruokahommat, tällä kertaa tiedossa oli poronkäristystä jälkiruokineen. Toinen tälle kämpälle kuuluva perinne on että täällä saunotaan oikein ajan kanssa.


Päivähiihtelynä lähdin Soolon kanssa nousemaan Valtijokilaaksoa ylöspäin, jonkin matkaa noustuani kaarsin joen yli länteen ja lähdin katsomaan löytäisinkö sulasta joutsenet, joiden huutelua ja lentoa olin jo aikaisemmin päässyt seuraamaan. Ja sieltähän ne upeat linnut löytyivät, tarkkailin niitä sen verran kaukaa, etten vaan turhaan häiritsisi niitä. Sen jälkeen lähdin jatkamaan hiihtoa Porojärvelle. Porojärven kämpän kohdalla ja siitä vielä vähän matkaa länteen on syytä varoa heikkoja jäitä. Siinä käy virtaus ja sen vuoksi kiersinkin laajahkon kaaren järven puolelta. Hiihtolenkin jälkeen olikin mukava painua saunan lauteille.
Saunan kiuaskin oli uusittu viime käynnin jälkeen, mutta löylyt oli pysyneet yhtä hyvänä. Illan aikana väki tuumaili omia jatkosuunnitelmiaan. Edelleenkin lumen kantavuus oli vähän kysymysmerkki, niin kerroin itse hiihtäväni takaisin Meekolle ja sen kautta kohti tienvartta.
 

30.4. Kohti Kilpisjärveä

Aamusta taas reippaana ylös, aamupala, varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Olin ensimmäisenä lähtövalmiina ja lähdimme Soolon kanssa palailemaan kohti Meekon autiotupaa. Matkalla näin reissun ensimmäisen kettuni, kun kettu kierteli Jogasjärven jäällä jolkotellen lopuksi Porovaaraan suuntaan.

Hiihtelin Meekolle ja jäin nautiskelemaan näistä viimeisistä hetkistä tunturissa, sehän oli koko tämän vaellusreissun johtava teema. Vapun aattona näytti olevan muitakin kulkijoita, useita hiihtäjiä näytti menevän Pitsuksen ja Haltin suuntaan. "Ulkomaan matkakumppanitkin" olivat  Meekon autiotuvalle tullessani juuri lähdössä kylälle päin. Jogaksen suunnalta tuli pariskunta tauolle ja hetken keskusteltuamme huomasimme olevamme tuttuja jo entuudestaan. Tauon jälkeen he lähtivät jatkamaan matkaa Kuonjarin suuntaan. Pilkkimiehetkin olivat paluumatkalla, tosin yksi oli jäänyt välille vielä pilkille.


Taisin viivytellä noin puolitoista tuntia ihmettelemässä ruuhkaa ja lähdimme Soolonkin kanssa nousemaan kohti Kuonjarjohkaa.
Upea keli, aurinko paistoi kuumasti ja komeasti, ns.  T-paita keli. Muitakin nautiskelijoita näytti olevan liikkeellä, nousun jälkeen löytyi pari auringonottajaa makoilemassa ahkioiden päältä.




Lähempänä Kuonjarin tupaa oli yksi pariskunta tauolla ja taas tuli tunturituttuja vastaan. Hyvin tunnistivat koiran olevan eri kuin edellisellä kerralla tavatessame.

 Kauempana etelän puolella huomasin kolmen hiihtäjän vetävän ahkioita valkoisessa tunturissa ja arvelin heidän olevan kaverini Kekkosen kämpältä ja varmistin asian kiikarilla. Ihmettelin vähän heidän suuntaansa, mutta en osannut arvata tässä vaiheessa että kylän vetovoima oli jo liian voimakas. Myöhemmin kuulinkin että suksien kärjet oli jo lukittu kohti Kilpisjärveä.



Kuonjarin tuvalla näytti olevan potkuripojat vasta menossa tunturiin, eli tuttuja oli näköjään tämän vuoden vaelluksella tunturit täynnä.
Kuonjarin autiotuvalla pidin taas reilun, varmaan ainakin kahden tunnin tauon. Autiotuvalle kertyikin väkeä niin että meitä taisi enimmillään olla jo kahdeksan henkeä siellä.

Tämän jälkeen lähdin tämän päivän viimeiselle hiihto-osuudelle.
Laskin kämpältä jokiuomaan, josta nousin ylös viittareittiä. Nousun jälkeen käänsin sukset pois reitiltä, koska halusin nautiskella vielä tästä lähes viimeisestä hiihtoosuudesta aivan rauhassa hienoissa maisemissa. Jättämällä Kuonjarvaaran rinteet pohjoispuolelle  eteen avautuu  hieno tunturimaisema. Upeassa valkoisessa laaksossa nouset pikkuhiljaa ylöspäin, molemmilla sivuilla rinteet jatkuvat valkoisena. Kun nousu loppuu avautuu upeat maisemat. Eteläpuolelta näkyy Terbmistunturin upea pahtaseinä, edessä Saarijärvelle oleva pitkä ja upea lasku. Kauempana edessä Saana ja sen takana olevat tunturit. Upea mahdollisuus nauttia vielä avarasta tunturimaisemasta saa hienon lisämausteen kun aloitat pitkän laskun kohti Saarijärven autiotupaa.

Noin 4km laskun jälkeen pieni pätkä hiihtoa tuvalle.
Ja taas tämän reissun mukaisesti, mikäli oikein laskin, kymmenes kerta että tulen tyhjälle autiotuvalle. Oletin että vapun aattona Saarijärvellä olisi ollut jopa ruuhkaa, mutta olihan meitä minä ja Soolo.
Parisen tuntia myöhemmin varaustuvan puolelle hiihteli nämä "ulkomaan" matkakaverit tuoden mukanaan pilkkimieheltä saamiaan rautuja.
Sovimme että pidämme viimeisen illan herkutteluhetken, he lupasivat paistaa raudut ja minulla oli vielä yksi annos lättytaikinaa, niin minä lupasin paistaa lätyt. Saimme vielä lisävahvistukseksi tämän paikkakuntalaisen pilkkimiehen, joka toi vielä lisää rautuja paistettavaksi.
Mukava oli tämän herkutteluhetken aikana turista ilman kiirettä olleen pilkkimiehen kanssa tämän perän asioista.

1.5. Miten kaksi viikkoa voi mennä niin äkkiä?

Heräsin aamulla ennen viittä nauttimaan vielä tästä tunturin aamusta. Muutama kiiruna tai riekko kuulosti olevan Soolon ja minun seurana, viereisen joen vedet virtailivat hiljakseen kohti jäämerta.

Aurinko nousi itäisen tunturin rinteen takaa vappuaamun kunniaksi. Hiljaista alueen kiertelyä, kuvien napsimista ja tunturituumailua. Hieno reissu alkoi olla lopussa. Keliolosuhteista johtuen siitä tuli aivan erilainen mitä olin etukäteen suunnitellut. Ajatuksissa oli ollut hiljaiset välitunturit, missä voisit hiihdellä päivätolkulla näkemättä ketään. Nyt se vaihtui kiertomatkaksi ja nautiskeluksi yliperän kämpille. Sieltäkin löytyy mahdollisuus viettää aikaansa tuntureiden suojassa omien ajatustensa kanssa, mutta mieleenpainuvia olivat myös monet tunturituttujen tapaamiset eri tilanteissa, hienoja hetkiä ja hienoja ihmisiä. Vaikka tämä oli Soololle vasta kolmas talvireissu yliperälle, niin uskomattoman laajasti Soolokin on jo saanut tunturituttuja.

Ilman mitään kiirettä pakkailin varusteet aamupalan jälkeen lähtökuntoon ja lähdimme kohti Kilpisjärveä. Hyvä keli, pääosin myötämäkeä, jarrutellen auraamalla pitkin tunturin rinnettä ja Soolon aisoista ohjaten laskimme Tsahkal-järvelle. Vielä järven ylitys ja lasku autolle, tässä se nyt sitten oli. Puhelimella saunan lämmityksen tilaus Ropinpirtille ja auton keula kohti etelää. Muutamia kertoja kuulin eri tuvilla ihmisten kyselevän, että oliko tällä kämpällä jätehuoltoa. Kahden viikon vaelluksen roskani näytti sopivan hienosti 1L minigrip pussiin ja silti muutamia asioita tulee pakattua ensi kerralla toisin, niin roskat vielä vähenee. Nämä vähäiset roskat kulki helposti mukana kotiin saakka.

Yksi mieleenpainuneita oivalluksia tältä reissulta on se, että anna itsellesi aikaa vain olla, nauti tekemättä mitään. Katsele ympärilläsi olevaa maisemaa tai sulje silmäsi, aisti korvillasi ja kasvoillasi ympäristöäsi. Silmät kiinni kuulet ja tunnet paljon enemmän. Ei turhaan Pikku Prinssi kirjassa kirjoiteta: "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä" 


 Vaellusreissun kuva-albumi