Nojatuoliretkeilyä Käsivarren erämaassa, syksy 2025

 

 

 

Valmistautumista 

Olin tammikuussa jutulla kaverin kanssa joka on viime vuodet harrastellut retkeilyä, mutta vain lyhyempiä reissuja. Laitoin melkein heti keskustelun jälkeen hänelle viestin että kiinnostaisiko lähteä elo-syyskuun vaihteessa mukaan Käsivarteen tehtävälle noin viikon vaellukselle. Myönteinen vastaus tuli nopeasti ja siitä se sitten reissun suunnittelu lähti käyntiin. Kun alue on itselle hyvin tuttu niin alustava reissusuunnitelma syntyi nopeasti, jonka lähetin kaverille kommentoitavaksi/arvioitavaksi, hän kun ei ollut retkeillyt Käsivarren alueella koskaan aiemmin. Reissusuunnitelman hahmottelussa oli ajatuksena saada retkeillä pääosin muualla kuin, omissa ajatuksissani ruuhkaisella, Kalottireitillä ja saada käytyä kuitenkin muutamilla tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla hienoilla paikoilla. Nyt kun reissu on takana ja vertasin toteutunutta reittiä tammikuussa tekemääni suunnitelmaan, niin ero on markinaalinen. Ensimmäisen päivän osalta korjasin vähän menoreittiä miellyttävämmin kuljettavaan maastoon ja Govdosgaisin huiputus jäi tekemättä, juuri sille suunnitellulle päivälle sattui sumuinen ja myös osin sateinen keli. 

Mukaan otettavista varusteista kävimme yhden keskustelun etukäteen ja ruokailujen osalta sovimme että noudatetaan  minulle tutuksi tullutta tapaa,  molemmat huolehtivat itse aamu- , ilta ja välipalat ja kumpikin valmistaa puolet reissun pääruuista. Lisäksi meillä oli hyvin kahtena päivänä menomatkalla vielä pohtia yhdessä reissulle otettavia varusteita. Reitti oli mietitty niin että majoittuminen tapahtuu teltoissa ja sovimme että majoitumme omissa teltoissa, olihan minulla lisäksi mukaan lähdössä Isku-koira.

Tulomatka 

Torstai 28.8.

Viime vuosina on  pohjoisen reissuille tullut hyvin vakiintunut kulku malli. Perille ei ole kiirettä vaan mennään rauhassa nauttien jo matkalla. Iltapäivällä kaveri ajoi pihalleni ja nostimme varusteeni hänen matkailuautoon ja nousimme Iskun kanssa kyytiin, matka kohti Kilpisjärveä alkoi ja lomatunnelmat oli korkealla. Sääennuste näytti tässä vaiheessa reissun alkuosaan hyvää säätä, torstaille todella rajua vesisadetta ja perjantaille vielä sadepäivää. Olimme jo etukäteen sopineet poikkeavamme Jyväskylässä Kärkkäisellä, kaveri oli tilannut sieltä vielä jotain retkeilytarvikkeita. Esittelin matkalla hänelle mukanani olevan retkituolin ja vastaava lähti hänen mukaansa tältä kauppareissulta. Ajo Kempeleeseen, missä yövyimme. Tavoitteena oli lähteä maastoon vasta lauantaina, niin meillä oli hyvää aikaa edetä lomasta nauttien.

 

Perjantai 29.8. 

Autossa yöpyminen ja omatoimi aamupalan jälkeen matka jatkui kohti pohjoista. Sopivasti taukoillen seisoimme iltapäivällä Kilpisjärven lähellä liikennevaloissa (tietyömaa). Kävimme tutustumassa paikalliseen nähtävyyteen Kilpishalliin ja erityisesti sen lihatiskiin. Sen jälkeen soittelin paikalliselle ystävälleni, että sopisiko tapaaminen. Olin varannut mukaan jotain, jonka olin ajatellut hänelle lahjoittaa. Olin nimittäin saanut joskus yli 10 vuotta sitten "pelastettua" kaksi pientä taulua, jotka on maalattu rintamalla Käsivarressa Lapin sodan loppuaikoina. Toisesta taulusta olin löytänyt jopa kuvan sotapäiväkirjojen liitteistä. Toisessa taulussa näkyy Saana tunturi ja Kilpisjärvi ympäristöineen ja toinen on maalattu vähän alempaa. Siinä on Nunas tunturi ja Lätäsenon maastoa. Oli mukava päästä lahjoittamaan nämä yli 80 vuotta vanhat taulut henkilölle, jonka tiedän ymmärtävän niiden arvon. Nyt ne taulut pääsevät mielestäni juuri oikealle henkilölle ja oikeaan paikkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan saako hän historiaa tuntevien ystäviensä kautta vielä lisää tietoa tauluista ja niiden tekijästä. Loppuilta autossa vielä varusteiden läpikäyntiä, viimeisenä keskustelun aiheina kengät ja nojatuolit, mitä lähtee mukaan ja mitä jätetään autolle.  Tuoleissa kyseessä vajaan kilon painoinen ratkaisu, lopputulos oli että jätin kumisaappaat autoon mutta nojatuolit lähti molemmille mukaan. Autosta oli hyvä seurata kun rinkkaselkäisiä vaeltajia lähti useita kohti tuntureita ja maailman pienuuskin taas kerran tuli todettua. Hyvän ystäväni jo aikuinen ja nykyisin pohjoisessa asuva tyttö tuli parkkipaikalle ja hetkellisen sanan vaihdon jälkeen hän lähti koiransa kanssa viikonlopuksi tunturiin.

Lauantai 30.8.

Aamupala ja lähtö n. 8:30 upeassa säässä, Iskulle omat laukut selkään ja meille rinkat pykälään, nousu hyvää reittiä pitkin Tsahkal-järvelle, jossa näytti kodan yms. lähellä olevan pari yöpyjien telttaa. Jatkoimme matkaa kohti Tsahkal-järven itäpäätä, mistä löytyi seuraavat telttailijat. Siitä sitten erkanimme Kalottireitiltä, lähtien polkua pitkin kohti Termisjärveä. Reilu tunti lähdön jälkeen tauolle ja istahdimme ensimmäisen kerran tällä vaelluksella nojatuoleihimme ja oli helppo todeta, tehtiin hyvä päätös. Jonkin verran puolen päivän jälkeen olimme edenneet Marjajärvien seutuville. Juuri ennen Paihkasjärveä tuli vastaan kolme vaeltajaa. Paihkasjärven itäpään seutuvilla käänsimme askeleet pois polulta kohti Paihkasjärven itäpäätä. Noin klo 15 seutuvilla keittelimme päiväkahvit Paihkasjoen eteläpuolella ja sen jälkeen jatkoimme nousua tunturiin. Noin klo 16 olimme tunturissa Termisjärveen laskevan puron läheisyydessä n. 740m:n korkeudessa ja aloimme katsella teltoille sopivaa paikkaa. Vajaa 20km patikointia ja n. 250m nousukorkeutta. Kohta olikin teltat ja nojatuolit pystyssä ja aloitimme päivällisen valmistelun. Illan aikana kiertelimme lähiympäristössä ja nousimme myös Paihkasvaaran suuntaan vajaan kilometrin niin että maisema avautui hienosti Ailakkajärven ja Peeravaaraan suuntaan. Termisvaaran Seitakivi näkyi n. 2km päästä hyvin taivasta vasten. Leiripaikalta oli hyvät näkymät Jollanoaiville sekä Saanaan suuntaan. Jollanoaivin rinteet poikkeaa mielenkiintoisesti ympäristöstään, johtuen varmaan siellä olevasta rakkakivikosta. Iltapalan ja nojatuoli istumisten jälkeen oli aika siirtyä nukkumaan ensimmäinen yö teltassa.

Maasto: Parkkus - Tsahkal valtatie, siitä Tsahkalin itäpäähän osin kivistä polkua. Hyvää polkua Paihkasjärvelle, nyt joki helposti ylitettävissä heti järven itäpuolelta kiveltä kivelle. Nousu tunturin hyvää vaellusmaastoa Termikselle laskevan puron läheisyydestä löytyy teltoille paikkoja.

 lauantain kuvat

Sunnuntai 31.8.

Aamulla teltasta herätessä huomasi että yöllä oli ollut pieni pakkanen. Valmistelimme aamupalat rauhassa ja pakkailimme varusteet lähtökuntoon. Seuraava tavoite oli Termisvaarassa oleva Seitakivi, rinkat pykälään ja nousu tunturiin jatkui, vajaat 2km ja noin 100m nousun jälkeen olimme tavoitteessa. Tauon paikka, Seitakiven vierestä löytyi poron sarvia ja kolikoita yms sinne jätettyjä lahjoja. Tauon jälkeen nousu jatkui, vajaa kilometri ja ehkä n. 60 nousumetriä, suunnan muutos maaston mukaisesti noin itään ja sitten koilliseen. Tavoitteena oli Termisvaaran huippujen väliin muodostuva laakso ja siellä virtaileva puro, minne saavuimme n. klo 11 seutuvilla. Kahvitauko ja vähän ympäristön tarkastelua, läheltä löytyi joku ihmisten tekemä kivirakennelma. Mietin että olisiko se ollut teltan tuulisuoja, juuri ja juuri sen sisäpuolelle olisi yksi ihminen sopinut makaamaan. Tauon jälkeen suunta kohti Termisvaaran itäisempää huippua, sieltä puolen kun löytyy mielestäni paremmin näkymät Termisjärvelle. Rinteessä oli paikoin rakkakivikkoa mutta hyvää kulkumaastoakin sieltä löytyy, sopivasti vähän kierrellen löytyi ihan hyvä nousureitti. Laskeuduimme huipun ohi Termisjärven puolelle niin että saimme hyvän näkymän Termisjärven autiotuvalle, Salmikuruun ja Jollanoaivin rinteille. Kuvailemassa olimme siellä noin klo 13 seutuvilla. Päivän nousut alkoi olla plakkarissa, olimme nyt lähes 300m korkeammalla kuin missä olimme yöpyneet. Palailimme takaisin maastoon jätettyjen rinkkojen luo ja pikku tauon jälkeen jatkoimme kohti seuraavaa valitsemaani maisemakohdetta. Termistunturin itäpuolella on Dierbmesgobejavri, mistä laskee Bollosjohka "halkaisten" Bollun länsipuolella olevan tunturin upeasti S-kirjaimen muotoisella kurulla. Valokuvin paikkaa on vaikea kuvata, mutta suosittelen sulan maan aikaan siellä vierailemaan, talvella siellä taitaa olla melkoiset lumilipat. Joen alussa on mukavat pienet putoukset josta joki painuu kuruun ja samalla kurun reunat "nousevat" ylöspäin. Joen rannalla kosken kuohuja kuunnellen oli hyvä keitellä kahvit ennen päivän viimeistä siirtymää. Tauon ja maisemien ihastelun jälkeen rinkat vielä kerran pykälään, suunta pohjoiseen. Pieni nousu tunturiselänteelle ja laskeutuminen Termisjoen varteen Kutturajärven itäpuolella olevan järven itäpuolelle, mistä löytyi hyvät telttapaikat yöpymiseen. Leiripaikan vierestä oli helppo käydä jo ennakkoon katsomassa aamua varten kosken ylityspaikka. Joki näytti olevan helpohkosti ylitettävissä kiviä pitkin askeltaen useammastakin kohdasta. Upea ilta, maaruskan värejä alkoi näkyä jo mukavasti ympäristössä ja laskevan auringon värit toivat värimaailmaan vielä oman lisänsä. Kuten olin jo ennakkoon olettanutkin, näissä maastoissa ei taida kovin usein olla vastaantulijoita, ei nytkään ketään. 

Reitti: leiri - Seitakivi nousua, rakkaa paikoin, siitä kierto Termisvaaralta laskevalla purolle helppoa,kuljettavaan, nousu huipulle vähän kierrellen rakkapaikkoja, huippu pientä rakkakivikkoa. Purolta kurun suulle alun rakkakivikon jälkeen todella hienoa maastoa, puro helposti ylitettävissä. Kurun suulta pääsi kiviä pitkin joen yli,  lasku Termisjoelle hyvää, ylhäällä vähän rakkaa. 

 sunnuntain kuvat

Maanantai1.9.

Taas pakkasaamu, maa oli aamusta vielä kuurassa ja Iskun ruoka/vesikupissa oli jäätä. Aamupala ja leirin purku. Hieman klo 09 jälkeen pääsimme liikkeelle, ensin joen ylitys ja suunta kohti Kaitsajokilaaksoa. Laakson reuna-alueella on paikoin tiheähköä koivikkoa ja rakka-alueita, niin se ohjaa helposti kulkijaa eri suuntiin kuin mitä ajattelee menevänsä. Ajauduimmekin hieman ylemmäs mitä olin reittiä kartalle suunnitellut ja jouduimmekin useaan kertaan ylittämään rakkakivikoita, noin tunti etenemistä ja pikku tauko. Reilut 2h ja pääsimme kahvitauolle Kaitsajoen rannalle. Tähtäilin kulkumme jokirantaan sille seutuville, mistä joki lähtee voimakkaammin laskemaan alarinteeseen, kun oletin että joen ylityskin onnistuu sieltä. Syyskuu mutta keli oli kuin heinäkuussa. Ilma oli todella lämmin, istuskelin koko tauon ajan ilman paitaa. Veden kiehumista odotellessa kävin etsimässä joen ylityspaikkaa. Kahvipaikan läheisyydestä se myös löytyi, missä pääsisimme kiviä pitkin ylittämään joen. Tauon jälkeen suunta Kaitsajärven itäreunalle, siitä kapeaa kannasta järvien välistä ja sen jälkeen koukkaus vähän itään kosteimman alueen ohi. Tavoitteena oli mönkijäura, jolle saavuimme Juovvavarrin lounaiskulmassa, hyvä syy pitää pikku tauko. Vajaa 4 km jatkoimme mönkijäuraa pitkin ja sen jälkeen saavutimme Japmajärven suuntaan laskevan laakson ja jatkoimme siitä suurinpiirtein korkeuskäyrien mukaisesti pohjoiseenn. 1.5km. Voisiko maastoa kutsua Kahperusvarrin alarinteiksi? Parin pienen järven vierestä (732.4m) ja vielä yhden pienen selänteen ylitys ja loppulasku osin louhikossa noin kilometrin päässä olevalle pienelle järvelle (690.2m) Saivaaran kaakkoispuolelle. Teltoille löytyi hyvin paikat ja pääsimme päivällisen valmistukseen edelleen upeassa auringonpaisteessa. Päivällisen jälkeen n. klo 19 seutuvilla lähdimme vielä kiipeämään kohti Saivaaraa. Unelma keli tunturin huiputukseen, auringon paisteessa eikä pienintäkään tuulen virettä. Huipulta avautuu upeasti Meekon seutu sekä koko Porojärven laakso, sanoisin että tämä on yksi niistä Käsivarren paikoista josta avautuu Käsivarren upeat maisemat jokapuolelle. Jos aikataulu sallii, niin ei kannata vain kävellä ohi. Kävelimme ensin Saivaaran huipun länsipäähän katselemaan maisemia Meekon suuntaan. Kaikki Meekon- ja Porojärven laakson järvet peilasivat maisemia peilityyninä. Reissukaverini sanoikin että ensi kerralla pystytän telttani tänne. Noin puolituntia vietimme aikaamme huipulla ja lähdimme paluumatkalle. Nousu ja lasku huipulta on niin jyrkkä että täällä korostuu Iskulle opetettu taito kulkea käskystä ohjaajansa takana. Ilta oli tällä kertaa lämmin ja vaikutti että yöstäkin tulee nyt jo vähän lämpöisempi. Leirissä upeassa maisemassa ja todella upeassa säässä nojatuoleissa istuen voi helposti todeta, voisiko ihmisen asiat olla enää paremmin. Ja olihan vielä illan ohjelmassa ensimmäiset lättykestit, paistelin meille kohtuullisen läjän lättyjä jotka syötiin mansikkahillan kera. Piekanakin näytti olevan iltaruokaa katselemassa laskeutuen välillä Saivaaran pahtaseinälle istuskelemaan. 

Reitti: Joen ylitys kuivin jaloin siitä Kaitsajoelle nousu paikoin isohkoa rakkakivikkoa ja koivikkoa. Joen ylitys onnistui kohtuullisesti, ylityspaikkoja oli vain yksi siinä tarjolla (kiviä pitkin). Kaitsajoki - Kaitsajärvi - mönkijäura ok, paikoin vähän kosteaa. Mönkijäuralta leiripaikalle osin hienoa kulkumaastoa, loppuosa rakkaista. Saivasralle nousu hyvää kulkumaastoa.

maanantain kuvat 

Tiistai 2.9.

Ennen klo 07 olimme jo hereillä ja kohta aamupalan kimpussa. Kostea ja sumuinen aamu, sumulautta näytti leijuvan Porojärven laakson päällä. Tällä kertaa olimme liikkeellä jo n. 8:40 seutuvilla. Nyt suunta oli luoteeseen. Ilma oli sumuinen ja näkyvyys heikko, katselinkin alkumatkasta vähän suuntaa kompassista. Saavuttuamme kalottireitin kohdalle, näkyi hieman alemapana rinteessä olevan yksi teltta ja Meekon suunnasta reittiä pitkin oli yksi vaeltaja jo nousemassa Kalottireittiä ylämäkeen, samoin Meekon varaustuvan ympärillä näytti olevan joitakin ihmisiä. Jatkoimme Meekon eteläpuolelle Bierfevaggin laaksoon ja lähestyimme pikku hiljaa Bierfejohkaa, tavoitteena oli "törmätä" jossain vaiheessa taas mönkijäuraan. Ennen joen ylitystä istahdimme tauolle jokitörmälle. Joen vesi näytti kirkkaalta mutta samaan aikaan kuitenkin ikään kuin samelta. Johtuneeko pohjakivien väristä? Joen ylitys oli helppo tehdä hieman mönkijäreitin alavirran puolelta, se onnistui vaelluskengissä kiveltä kivelle askeltaen. Toisen kerran taukoilimme vielä ennenkuin lähdimme nousemaan Meekon länsipuolelta tunturiselänteen yli. Tuuli kävi kohtuu voimakkaana selän takaa mutta tauolle löytyi uran länsipuolelta sopivasti suojainen pieni painanne tauoan aikaiseksi suojaksi. Nousu ylös Lassavarrin ja Meekon väliseen tunturisatulaan. Tunturiselänteeltä näki hienosti Pitsuskönkään ja sen alapuolisen syvällä kalliouomassa kulkevan joen. Samoin Pitsusjärvi näkyi sinne hyvin. Tunturisatulan ylityksen jälkeen edelleen mönkijäuraa, sen vasemman puoleista uraa Urtasjohkan rannalle Vuomakasjärven länsipuolelle. Katsoimme että kun siirrymme vähän mönkijäuralta sivuun pienen lahdenpohjukan toiselle puolen, niin pääsemme kahlaamaan joen matalassa vedessä. Nyt kuitenkin oli ensimmäinen kahlaus, missä piti ottaa vaelluskengät pois jalasta vaikka kahlauksessa ei veden korkeus ollut kuin n. nilkkoihin asti. Ylityksen jälkeen nousimme hieman jokivartta länteen päin ja jäimme kahvitauolle upean kosken kupeelle, kello oli n. 13:40 seutuvilla. Tauon aikana vastarannalle ilmeistyi pari vaeltajaa, hakivat myös joen ylityspaikkaa. Jälkikäteen kuulimmekin heidän ylittäneen joen mönkijäuran kohdalta, jossa vettä on vähän enemmän kuin meidän valitsemassa ylityspaikassa. Ilman rinkkoja lähdimmer katsastamaan Pitsusköngästä. Virkapostilaatikko oli tutusti paikoillaan poliisien kämpällä, mutta eihän meillä sinne mitään postia ollut toimitettavaksi. Nousimme Pitsusjoen vartta ylöspäin ihmetellen upeaa joen kanjonia ja virtaavan veden kuohuja. Pitsuskönkäälle tullessa oli kosken toisella puolen taukoa pitämässä pari ihmistä. Aikamme katseltua ja kuvailtua lähdimme paluumatkalle, taisin löytää paluumatkalla alueen ainoan viranomaisten valvoman uimapaikan. Rinkat pykälään ja kohti Urttas-hotellia, parisen tuntia oli vierähtänyt tauon ja Pitsuskönkäällä käyntiin aikaa. Ja noin parituntia vierähti vielä patikoidessa Urtashotellille. Siellä olikin aiemmin päivällä näkemämme kulkijat, he olivat löytäneet teltoilleen paikat Urttashotellin yläpuoliselta "tasanteelta".  Katselimme kämpän järven puolelta teltoillemme paikat ja laitoimme ne pystyyn. Sen jälkeen olikin vuorossa taas päivällisen teko ja tutustuminen luonnollisesti paikalliseen nähtävyyteen eli Urttashotelliin. Jotkut kanssa kulkijat olivat vähän sisustaneet kämppää, se oli saanut uuden pöytäliinan ja uudet verhot. Paikalle saapui vielä Lossun suunnasta kaksi miestä, jotka aikansa telttapaikkoja katseltuaan päättivät pystyttää omat telttansa hotellin itäpuolelle. Kämpältä n. 300m koilliseen tulee Govdosgaisin rinteiltä laskupuro alas järvelle. Lähdimme katsomaan sitä vähän lähempää ja kaveri reippaili jyrkän nousun yläpuolelle. Leiripaikassa oli nojatuolit taas aktiivikäytössä, kuten aikaisempinakin iltoina. Taas hyvissä ajoin nukkumaan kun olimme sitä ennen nauttineet vähän iltapalaa.

Leiripaikka - Kalottireitti hyvää kulkumaastoa samoin siitä mönkijäuralle ja jokivarteen. Mönkijäura ok, Urttasjoen ylitys helppo kahlaus mönkijäuran länsipuolelta. Polkua Pitsuskönkäälle, ylityspaikalta Urttashotellille polku osin hyvin kivikkoinen ja välillä rakkakivikkoa.

tiistain kuvat 

Keskiviikko 3.9.

Sumuinen aamu, suunnitelmissa ollut Govdosgaisin huiputus oli helppo jättää tekemättä, pilven alareuna leijaili nimittäin todella alhaalla. Aamupalan jälkeen teltat ja varusteet rinkkaan ja kohti Lossujärveä. Saamiemme sääennusteiden mukaan oli torstaille odotettavissa kovaa vesisadetta. Suunniteltu reitti oli sellainen että Norjan puolella siinä olisi useampi kilometri louhikkoa tai kuten vaelluskaverini jo aiemmin oivalsi, laatoitettuja polkuja, joissa osa laatoista on vähän huolimattomasti aseteltu. Ajatus oli että ehtisimme ylittää nuo louhikot ennen tulevia vesisateita. Eli reittisuunnitelman mukan Lossun tuvalta Norjan puolelle, siitä nousu Gieddeoaivin huippujen väliin ja sieltä edelleen etelään päin tavoitteena siellä oleva upea tunturilaakso. Urttashotellin ja Lossujärven välinen polku on paikoin aika kostea ja mutainen mutta maisemallisesti upea. Muutama tauko ja lähestyessämme Lossun tupaa näimme että vastaan on tulossa yksi vaeltaja. Pysähdyimme keskustelemaan ja hänellä oli tuoreempia sääennusteita. Hän kertoi että illalla n. klo 18 alkaa vesisade ja seuraaville päiville sää taas paranee. Loppupyrähdys Lossun tuvalle. Pidimme kunnon tauon tuvalla ja sen jälkeen matka jatkui kohti Norjaa. Ensimmäinen sadekuurokin tuli, sen verran jo satoi että laitoimme sadekamppeet päälle. Poroaidan alitus ja siitä Norjan puolen Lossun kämpälle. Norjan puolen kämppä oli nyt jo ennakkotietojen mukaisesti jykevästi lukittu. Jostain ihmeellisestä syystä joillakin vaeltajilla on joku ihmeellinen tarve aiheuttaa ongelmia kaikille sotkemalla paikkoja. Kiitoksena siitä nyt tähän tupaan ei enää kukaan vaeltaja pääse suojaan. Kiitos joidenkin typerysten. Pätkän matkaa menimme Didnun suuntaan menevää polkua mutta varsin pian aloitimme nousun tunturiin. Ihan ok maastoa kun vähän katseli reittiä. Pieni sadekuuro oli mennyt ohi ja eka tauolla laitoin sadeviitan takaisin rinkkaan. Ylempänä tunturissa tuli "pelkäämäni" louhikotkin vastaan mutta ne oli vielä hyvin kuljettavissa. Tunturinsatulan korkeus on lähes 1000m:n korkeudessa. Sieltä lasku Bajit Gahkkojärven (897m) itäreunalle. Sitten uusi nousu seuraavaan tunturisatulaan jonka korkeus on lähes yhtä korkealla kuin edellinen satula. Tämä väli on varsin louhikkoista. Täältä ylhäältä tavoitteena oleva laakso avautuukin jo hienosti ja laakson pohjassa olevat Nigosjärvet näkyy hyvin. Klo oli 17:45, edessä loppulasku ja suunniteltu leiripaikka jo näkyvissä, kun "vastuksena" ollut reipas vastatuuli sai kaverikseen sen ennustetun vesisateen. Onneksi tämä rinne on jo helposti kuljettavaa maastoa. Reissukaverilla oli kuoriasu päällä ja hän kysyikin että laitanko sadeviitan vielä päälle, mutta päätin että eiköhän nyt vain kiirehditä etsimään telttojen paikkoja. Vielä pieneksi kiusaksi meille "törmäsimme" hyvään lakkapaikkaan rinteessä, mutta ne jäi vielä sinne. Noin 18:15 kohtuullisen märkänä sitten katselimme järven rannalta teltoille paikkoja. Tuuli lienee ollut reilusti yli 10m/s mutta nopeasti saimme teltat pystyyn ja sovimme että tälle illalle voi olla helpompaa kun kumpikin huolehtii itse omassa teltassa ruuat itselleen. Vedet piti vielä hakea,  mutta sen jälkeen olikin mukava teltan suojassa vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja aloittaa ruuan valmistus. Ja on se vaan hienoa kun on sellainen reissukaveri tuo Isku että saatoimme viettää aivan rauhassa levähdellen 12 tuntia yhtä jaksoisesti teltassa. Tuulta ja sadetta tuntui riittävän, vielä yölläkin sateli vettä.

Reitti: Urttashotelli - Lossun autiotupa polku paikoin kostea ja joitakin rakkapätkiä. Lossulta Norjan puolen kämpälle hyvä polku, kivikkoa kämpälle. Nousu tunturiin huippujen 1083 ja 1039 väliin alkuosaan ok loppuosa rakkaa. Pääosin  rakkakivikoa  n. 6km, laskeutuminen Nikosjärville jo ok maastoa. Telttapaikkoja löytyy järvien välistä itäpuolelta ihan hyvin.

keskiviikon kuvat 

Torstai 4.9. 

Sumuinen aamu, mutta sen verran oli näkyvyyttä että tämän leiripaikan  koillispuolelta tulevan puron hienot putoukset olivat näkyvissä. Aamupalan jälkeen lähdimmekin katselemaan putouksia ja sen jälkeen lähdimme katsomaan että löytäisimmekö illalla näkemämme lakkahillat. Ja nehän löytyi, keräsimme n. 1.5L lakkahilloja pussiin illalle suunniteltu lättykestitystä varten. Leiri kasaan ja kohti etelää. On oikeastaan kolme syytä miksi pidän tämän laakson kautta kulkemista hyvänä vaihtoehtona: yksi syy on se että laakso on pääosin hyvää kulkumaastoa. Järveltä lähdön jälkeen on vielä jonkin matkaa ns. laatoitettuja polkuja, mutta vastavuoroisesti on myös hienoa tunturinummea. Toinen syy on että täältä laaksosta avautuu upeat maisemat kaakon suuntaan, esim Termisvaara, Salmivaara, Salmikuru ja Salmijärvi näkyvät tänne laaksoon hienosti. Ja kolmas syy on että täällä laaksossa saa yleensä vaeltaa "rauhassa", eihän siellä ketään muita ole oikeastaan koskaan näkynyt. Mutta vesisateessa en lähtisi ylittämään noita tuntureiden välejä, niin paljon siellä on niitä huolimattomasti aseteltuja laattakiviä "polulla". Siirryimme jossain vaiheessa Aldojohkan länsipuolelle, kun oma mielikuvani on että Buolvirjohka kulkee sen verran syvässä uomassa että sen ylittäminen voi olla haastellista. Joen itäreunalla juuri ennen jokien yhtymäkohtaa oli poromiehen kotapuut pystyssä ja sen vieressä poromiehen "kämppä". Jokien yhtymäkohdan jälkeen kahlasimme kiveltä kivelle joen toiselle puolen pidimme kahvitauon. Sitten päivän viimeiselle etapille nousemaan Deamadanvarrin yli kohti Saarijärven autiotupaa. Alitimme poroaidan, joitakin kiirunoita pyöri "jaloissa" ja hetken päästä pääsimme ihailemaan maakotkan upeaa kaartelua yläpuolellamme. Sekä varaus- että autiotuvan puolella näytti olevan kanssakulkijoita. Katselimme ensimmäiseksi teltoillemme paikat jotka löytyivätkin aika lähelta autiotupaa. Reissun helpoin päivämatka, taisi jäädä matka hieman alle 10km ja olimme tuvalla hyvissä ajoin iltapäivällä. Reissun viimeinen iltapäivä ja ilta. Kämpällä joitakin kanssakulkijoita ja teltoissa majoittuvia myös näytti tulevan lisää. Pääosin väki tuntui olevan Haltilla kävijöitä. "Kämppävieraiden" pyynnöstä kävin hakemassa myös Iskun kämppään sisälle. Jokainen vuorollaan valmisteli ruokiaan. Itse en ole kovin innokas tuomaan koiraa sisälle vilkkaalla tuvalla. Nytkin jouduin aina kun joku uusi tulija tuli sisälle, kysymään että onko ok pitää koiraa tuvassa. Yksi teltoissa majoittuvan neljän miehen ryhmästä tuli jo etukäteen kämpälle. Hän mainitsi että yksi heidän ryhmästään kokee koirapelkoa. Kun loput miehet tuli sisään niin siirsin Iskun takaisin terassille että jokainen kämpässä oleva saisi nauttia kämpässä olosta ilman pelkoja. Ruuan syömisen jälkeen oli vuorossa lättykestit. Olin joskus saanut lahjaksi mustikkalättytaikinaa ja nyt oli sen testauksen aika, tosin lisäsin taikinan sekaan myös perinteistä lättytaikinaa. Paistelin lätyt ja saimme tarjota kaikille kämpässä oleville lättyjä, lakkoja ja mustikoita. Lakkahilloja oli niin paljon että sitä jäi kattilaan vielä seuraavalle aamulle. Monenlaista tarinaa sai kuulla kämpässä. Ulkona lämpötila oli noussut jo varsin korkealle, varmasti oltiin jo n. 15 asteen tietämissä. Hyvissä ajoin siirryimme Iskun kanssa telttaan, vasta teltassa huomasin että kello oli vasta n. 20 mutta mukava oli rauhoittua reissun viimeisenä iltana ja olihan meillä myös ajatus että aamusta lähtisimme hyvissä ajoin kohti Kilpisjärveä. Telttaan kuuli kyllä hyvin että lisää vaeltajia kertyi alueelle, kämpän ovi narahteli pitkin iltaa ja puheen porinaa kuului eri puolilta. Todella lämmin yö tuntui olevan tulossa.

Reitti: aluksi vielä rakkapätkiä, laakso ihan ok maastoa, jokivarsi osin vähän risukkoinen, nyt menimme Deamadavarrin huipun läheltä, siellä rakkaa, joskus olen kiertänyt sen eteläpuolelta vähän alempaa niin siellä rakkaa vähempi 

torstain kuvat 

Perjantai 5.9.

Aikaisin aamusta noin klo 06 ylös, muitakin aikaisin nousseita näytti olevan jo liikkeellä. Taisi olla ainakin neljä telttaa vielä noussut alemmas järven rantaan ja tupaankin oli tullut muutama uusi kulkija. Kämpässä aamupalan laitto ja syönti. Kanssakulkijat hoitivat omat "velvoitteensa" ja loputkin lakkahillat päätyivät kattilasta kulkijoiden vatsaan. Rinkat taas selkään nokka kohti Kilpisjärveä. Jotenkin polku tuntui vieläkin kivisemmältä kuin mitä se edellisen kerran muistoissa oli. Ehkä jonkinlaista haikeutta mielessä mutta mukava oli pikkuhiljaa siirtyä kohti kylää. Tsahkaljärven itäpäähän jäimme vielä nauttimaan reissun viimeiset kaakaot. Pari telttakuntaa näytti siinä yöpyneen ja olivat aamutouhuissa. Tauon aikana ohitsemme kulki useita kulkijoita ja jostain tunturista päin tuli myös pari vaeltajaa. Sitten loppupätkälle, taas Tsahkaljärven kodan seutuvilla oli joitakin yöpyjiä ja loppulaskussta tuli vielä useita kulkijoita ja joitakin koiria. Laskeskelinkin että viimeisen kahden kilometrin matkalla taisimme nähdä yli 30 muuta kulkijaa. 

Kalottireittiä, alku aika kivistä polkua kuten myös se loppuosa Tsahkaljärven itäpäästä kodalle.

perjantain kuvat 

 Jotkut valokuvista on reissukaverin kuvaamia ja pääosin kuvista löytyy myös sijaintilinkki niin voi katsoa missä kuvat on kuvattu. 

Laplands hotelliin pesulle, Haltinmajalle lounaalle ja auton keula kohti etelää. Oli hieno reissu ja aivan uskomattoman hieno sää.  Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavia nojatuoli reissuja. 

 Koko reissun kuva albumi

 

Kevätvaellus 11. - 26.4.2015 Käsivarsi, osa II

18.4. Taas kohti "valtatietä"

Uni loppui noin klo 06:00 ja siitä sitten pikkuhiljaa aamupalan laittoon. Aurinkoinen sää, pakkasta noin -2 astetta. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja startti kohti Pitsusjärveä n. 8:30.
Jos velipojan suunnitelmat olivat toteutuneet, niin hän oli edellisenä päivänä startannut omalle vaellukselleen ja tulisi tänään johonkin aikaan  Pitsusjärvelle.

Jos Pitsujärven autiotuvalta tänne tulokin on helppo, niin paluumatka on vieläkin helpompi, onhan noin puolet matkasta alamäkeen hiihtelyä ja loput tasaista järven jäätä. Ihme on, että tämä tupa jää niin vähälle käytölle, mutta ei se kyllä minua häiritse, parempi niin. Jo noin kymmenen minuutin hiihtelyn jälkeen oli edessä poroaita ja laskettelimme sen alitse samaa reittiä, kuin mistä olimme tulleet. Noin klo 11 olinkin jo sitten Pitsuksen autiotuvalla.

Yksi kaveri oli rakentelemassa teltalle tuulisuojaa tuvan järven puolella, autiotuvassa oli vain hänen varusteitaan, muuten tupa oli tyhjänä. Varaustuvassa oli pari päivää aikaisemmin tapaamani tsekit. He olivat palanneet Haltilta ja olivat tekemässä lähtövalmisteluja. Varaustuvalla oli lisäksi kolmen hengen seurue, jotka tulivat paikalle silloin, kun edellisen kerran olin tuvalta lähdössä. Lapioin Ronille aikaisemmin tekemäni tuulisuojan sinne tulleesta lumesta vapaaksi ja kiinnitin Ronin lumeen kaivamaani lumiankkuriin. Jo aamusta olin ajatellut, että velipojalla on kohtuu pitkä hiihtopäivä Saarijärveltä tänne, niin tänään on sitten sisäfilepäivä ja olinkin ottanut sen jo aamusta ahkion päälle lämpenemään. Kämpälle tulon jälkeen siirsin sen tupaan jatkamaan lämpenemistä ja odottamaan sopivaa paistoaikaa.

Puolenpäivän aikoihin tuvalle hiihteli tuttu kaveri tunturista jo monien vuosien ajalta. Viime vuosina emme olleet tavanneet, niin olikin mukava taas nähdä hänen olevan maisemissa. Hän oli perinteiseen tapaansa käymässä Haltilla. Hän kävikin hoitamassa tämän "velvoitteensa" hienossa säässä vielä tälle samalle päivälle.
Kun tupa oli näin tyhjä, niin nyt oli hyvää aikaa tehdä vähän huoltohommia, järjestellä tavaroita huoltaa vähän itseäkin, niinpä mm. parta saikin lähtökäskyn.
Iltapäivällä Haltin suunnasta palasi pari kaveria, heitä en heti tunnistanut, mutta myöhemmin muistin tavanneeni heidät edellisenä keväänä Saarijärven kämpällä, eli tunturi on näköjään täynnä tuttuja, kun pysyy valtatien varressa.

Valmistelin ruuan laiton hyviin lähtökuoppiin ja kun lopulta kiikarilla katsellen arvelin velipojan hiihtäneen Pitsusjärven jäälle, aloitin jälkiruuan valmistuksesta. Eli vispasin suklaamoussen valmiiksi ja vein sen pihalle jäähtymään.
Velipoikahan sieltä hiihtelikin paikalle, hän oli tullut nautiskellen hienosta aurinkoisesta säästä ja istuskellut Meekon autiotuvan seinustalla auringon paisteessa tuntikausia. Kunhan hän sai vähän huoahtaa, niin tein meille hyvän päivällisen ja tietysti tuon jälkiruuan kera.
Siinä se ilta menikin mukavassa seurassa ja ilmeisesti vanhuuden merkkinä vanhoja muistellessa.

19.4. Kiehuvaa vettä Pitsusjärven jäällä
Aamu aukeni pilvisenä ja jo melko tuulisena. Varaustuvan väki lähti kohti kylää, samoin tämä tunturituttava. Hän mietti vielä lähtiessään, että meneekö Lossulle vai Meekolle, mutta tämäkin selvisi sitten myöhemmin. Keli koveni varsin nopeasti ja me loput jäimmekin seuraamaan sään kehittymistä. Jälleen kerran pääsin nauttimaan ns. maatuiskusta, tuuli juoksutti lunta vaakassa, mutta taivas avautui hienosti sinisenä yläpuolella. Vaikka oli sunnuntai päivä, niin yhtään kulkijaa ei näkynyt olevan liikkeellä. Velipoika oli yrittänyt varata varaustuvasta paikkaa seuraavalle yölle, mutta se oli ollut varattuna täyteen, mutta ei sinne ketään näyttänyt tulevan. Pitkin päivää kävin nauttimassa ulkona olevasta kovasta kelistä, joka ei voimassaan kuitekaan yltänyt lähellekään sitä voimaa, jonka joitakin vuosia aikaisemmin olin saanut kokea täällä samalla tuvalla. Vesiavannolla tein mielenkiintoisen havainnon, näytti siltä että Pitsusjärven vesi kiehuu samantien, kun sen nostaa avannosta ämpäriin.
Kuinkahan kova se keli silloin joku vuosi aikaisemmin olikaan, kun tämän päivän tuulen voimakkuudesta luin myöhemmin tunturikerho Kuupan blogista.

Myöhemmin kuulimme, että tuvalta lähtenyt yksinäinen kulkija oli saanut ns. lentävän matkan Meekolle. Laskeuduttuaan Vuomakasjärvelle oli reitin valinta ollut helppoa. Voimakas tuuli oli vienyt hänet hetkessä Meekon autiotuvalle, ilman että hänen oli tarvinnut edes oikeastaan hiihtää. Tuulivoimaa parhaimmillaan. Mutta sen jälkeen olikin tullut virhearvio, kun hän oli tauon jälkeen päättänyt jatkaa Kuonjarjohkaan. Keli oli saanut hänestä lähes voiton ja myöhemmin kuulimme hänen sanoneen, että usko perille selviämisestä oli jo hiipumassa, kun paikalle oli sattunut moottorikelkkailija. Kelkkailija oli pelastanut väsyneen kulkijan kyytiinsä ja toimitti hänen jo melko huonovoimaisena Kuonjarin tuvalle turvaan.
Avotunturissa ei luonnonvoimien kanssa ole syytä lähteä voimia mittailemaan, varsinkaan kun ei voi tietää, että mihin suuntaan keli on kehittymässä.

Eli kämppäpäivä, monenlaista filosovointia ja maailman asiatkin saatiin jo melko hyvälle mallille päivän aikana. Ja tietysti yhdet lättykestit pääsimme nauttimaan yhteisesti koko tupaporukan kanssa. Luonnon tekemiä taideteoksiakin riitti ihmeteltäväksi.
Täyteen varattu varaustupa jäi vieraitaan vaille ja parhaimpaan sesonkiaikaan sunnuntaina sai Pitsuksen kämpällä nauttia täydellisestä rauhasta hyvässä seurassa, joskus vaelluksella olo voi ns. ruuhka reitilläkin olla tämmöistä.

20.4. Sosiaaliantropologiaa

Sosiaaliantropologia/Wiki
Heräsin taas n. klo 06:00, aamutouhut, aamutoimet ja pikkuhiljaa varusteiden pakkaukseen. Tuvassa olleella toisella kaksikolla samat puuhat, mutta kovempi tahti. He lähtivät kohti Meekoa n. 9:15 ja me velipojan kanssa perään n. vartti myöhemmin. Niin edellä menijät, kuin me perässä hiihtäjätkin hiihtelimme Pitsuskönkään kautta. Näin voi välttää talvireitillä olevan nousun järveltä. Köngäs oli tietysti tyylikkäästi jääkuoren takana, sieltä sitten laskureittiä hakemaan kohti viittareittiä. Eli velipoikani liittyi loppuvaellukselle seuraani ja jatkoimme vaellusta tästä eteenpäin yhdessä. Ilma oli upean aurinkoinen ja alhaalla laaksossa lumi alkoi muuttumaan jo vähän märäksi. Hiihtelimme edellä menijät kiinni ja vastaan tulijoitakin oli muutamia. Noin 2h hiihtelyn jälkeen meidät haukuttiin tervetulleeksi Meekolle. Paikalla oli nimittäin useita koiravaljakoita ja jouduimme Ronin kanssa menemään aivan valjakkojen edestä tuvalle, niin saimme komean kuoron aikaiseksi. Hetken kuluttua valjakot lähtivät kohti Haltia, mutta neljä uutta valjakkoa saapui melkein samantien tilalle.
Jäimme tuvalle nautiskelemaan hienosta päivästä, pääsimme seuraamaan sivusta ruuhkaisen valtatien risteyspaikkaa.

Paikalla oli myös sosiaaliantropologian puolelta graduaan valmisteleva henkilö. Hän oli majoittunut vaelluskotaan tuvan läheisyyteen huhtikuun alussa, teki haastatteluja ja perehtyi tunturivaeltajien sielunelämään Meekolla koko huhtikuun ajan. Uskomattoman hieno suoritus nuorelta ihmiseltä, että halusi opinnäytetyöhönsä nähdä näin paljon vaivaa.
Toivottavasti gradu näkee päivänvalonsa joskus vuoden päästä ja toivottavasti saan sen myös käsiini tutkittavaksi. Dokumentti elokuvaakin on kuulemma aiheesta tiedossa. Odotellaan...

Siinä muutama tunti vierähtikin risteyspaikalla, oli Jogaksen suunasta tulijaa ja sinne päin menijää, oli moottorikelkalla menijää ja tulijaa, tuli lisää koiravaljakkoja ja tietysti vaeltajia. Nyt taitaa olla sesonki päällä.

Jossain vaiheessa matkakin jatkui ja käänsimme suksien kärjet kohti Porojärven laaksoa. Ilma oli reippaasti lämpimän puolella ja lumi kostui hyvää vauhtia. Lumen kantavuuskin alkoi jo pettää, mutta hiihtelimme kelkkauraa Jogasjärven autiotuvalle, jonne saavuimme noin klo 17:00 seutuvilla. Vuokrakämpällä näytti olevan kolme kaveria, mutta autiotupa oli tyhjänä, eikä kämppäkirjan mukaan siellä kovin paljoa edes kävijöitä ollut käynytkään.

Tupa olikin saanut uuden järjestyksen viime käyntini jälkeen, Laverit oli sisään tullessa vasemmassa laidassa ja tuvan perällä. Ovipieleen oli tehty pieni pöytä ja takan suuaukkoakin oli vähän muurattu pienemmäksi. Kipinäsuoja ja keittoalustakin oli tulleet parantamaan paloturvallisuutta. Iltatouhut kaikessa rauhassa, takkakin pelasi loistavasti, siinä pitää muistaa polttaa puut pystyasennossa tulisijan peräseinää vasten. Meekon ruuhkista ei enää mitään tietoa. Jälkikäteen kuulimme, että Meekolla oli yöllä ollut 74 tai  jopa 76 kpl vetokoiraa, niiden ohjaajat sekä varmaan koko joukko muitakin kulkijoita. Tungosta kuin Tuiran asemalla, maitotonkka ja polliisi.

21.4. Poronhoitoa ja ympäristöoppia

Aamuherääminen jo tuttuun tapaan, ilma jo aamusta plussan puolella, eli ei tullut yöpakkasta. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkausta, samat touhut näytti olevan vuokratuvan puolella. Heillä oli ollut vuokrakämppä varattuna kahdeksi vuorokaudeksi, mutta lieneekö myrsky sekoittanut ohjelman, kun he ehtivät paikalle vain jälkimmäiseksi päiväksi. Vastaava ongelmaa olen havainnut liittyvän noihin varaustupien käyttöön, niiden kanssa ei paljon aikatauluja ja suunnitelmia säädellä.

Vaikka päivän tavoitteet eivät kovin pitkälle tällä kertaa kelistä johtuen olleetkaan, niin aamusta suksille. Hiihdimme järvelle ja käänsimme suksien kärjet kohti Porojärven autiotupaa. Jogasjärven ja Porojärven välissä on mukavat kosket, joissa näkyy monesti runsaasti koskikaroja ja välillä myös joutsenia. Jätimmekin ahkiot kelkkajäljen vierelle ja lähdimme hiihtämään kohti koskia, menohalut loppuivat varsin pian, kun huomasimme kahlaavamme lumessa polvia myöten. Lumen kantavuus oli hävinnyt kokonaan muualla kuin tuolla paljon ajetulla kelkkajäljellä. Suunta takaisin ahkioille ja kohti Porojärven tupaa.
Välillä olevan yksityisen vuokrakämpän pihalla näytti olevan asiakkaita.
Tyhjä ja siisti tupa odotti tulijaansa Porojärvellä, ei muuta kuin taloksi. Tämä oli jo toinen tupa, josta löysin huoltomiesten toimittamana hyvä siivousvälineet ikkunan pesuvälineitä myöten. Erinomaista oivaltamista huoltomiehiltä, ne siis on tarkoitettu vaeltajien käyttöön, rohkeasti vaan pesuhommiin autiotuvilla.

Ei vaelluksella tarvitse aina mennä kielivyön alla, päämärkänä, hampaat irvessä, liian kaukana olevaa tavoitetta kohti. Reissuni aikataulu oli mukavan löysä ja tulossa oli hieno aurinkoinen päivä, nyt vain nautiskellaan. Velipoika kävi kairaamassa järveen vesireiän (kiitos vaan Sepeteukselle kairanlainasta) ja pilkkihommiakin hän kävi vähän testailemassa. Itse keskityin nautiskelun puolelle istuskelemalla ilman paitaa auringonpaisteessa.
Meekon tuvalta poikkesi ohikulkumatkalla pariskunta koiravaljakkojensa kanssa. Heilläkään ei ollut kiirettä ja oli mukava kuulla valjakkokoira harrastajan ajatuksia harrastuksestaan.
On mielenkiintoista, kuinka joku mielikuva voi jäädä vaikuttamaan omiin ajatuksiin. Siitä on aikaa yli 20 vuotta kun seurailin sivusta erään kaverin koiravaljakko harrastusta, siitä jäi kuva, että valjakkomies ei paljon koiristaan huolehdi, pakolliset ruokailut ja vähän harjoittelua ja se on sitten siinä. Koirien ruokkiminenkin oli eläimellistä puuhaa, koiralle ruokakuppi eteen ja pari sekunttia hätäistä hotkimista, ettei vaan kaveri ehdi tulla samalle kupille syömään.

Onneksi viime vuosina olen päässyt seuraamaan sivusta ja keskustelemaan todellisten valjakkoharrastajien kanssa. He tuntevat joka koiransa, niiden erityispiirteet, pitävät hyvää huolta koiristaan. Ruokailut ja juotot hoidetaan esimerkillisesti, koirat käyttäytyvät esimerkillisen hyvin, jne...Esimerkiksi Meekolla käymäni keskustelu Sveitsistä suomeen yli 10 vuotta sitten muuttaneen koiranohjaajanaisen kanssa oli hyvin mielenkiintoinen. Hän teki yhteistyötä Harrinivan kanssa, koirien eläinlääkäri asiat, ruoka-asiat olivat hyvällä mallilla. Osa valjakon koirista sai viettää vapaa-aikaansa hänen kodissaan sisällä, koirille oli oma sohvansa jne... Se on sitä oikeaa koiranelämää, välillä mennään lujaa maastossa ja sitten rentoudutaan taas välillä kotona.  Hienoja koiria ja hienoja ihmisiä.

Seuraakin saimme tuvalle, kun Kuonjarjohkan tuvalta kämpälle hiihteli kaksi vaeltajaa
Paikallinen tuttu poromies myös poikkesi paikalla. Kävimmekin pitkän keskustelun seutukunnan asioista, poronhoidosta, yms.
Mielenkiintoinen oli kuulla, että Valtijoki laaksossa oli edellisenä kesänä vieraillut myös karhu, tosin se oli vähän verottanut myös porokarjaa. Talvi oli ollut porojen kannalta hyvä, lunta ei ollut kovin paljon, eikä siihen tullut kovaa kuorta. Porojen oli helppo kaivaa ruokaa lumen alta. Nyt aikainen kevät oli avannut jo hyvin pälviä, joista porot hakivat syömistä. Raittijärven porotokka oli nyt Porovaaran eteläosissa ja poromies toivoi lämpimien kelien jatkuvan.

Nauroimmekin että toiveemme eivät ole saman suuntaiset. Vaeltaja toivoo hankikeliä ja poromies pehmeitä kelejä. Hankikelillä porot vaeltavat hyvinkin nopeasti, kun taas pehmeällä kelillä ne pysyvät paikoillaan.
Kansallispuistosta kyselin, niin hänen mielestään heille sillä ei olisi ollut kovin suurta merkitystä tai eroa nykyiseen tilanteeseen. Alueella liikkuvat ihmiset hän koki myöskin heidän kannaltaan turvallisuutta lisääväksi tekijäksi, eli ei ne vaeltajat poromiesten silmissä niin kovin huono asia taida olla, Koiravaljakkojen ajajilta hän toivoi porojen huomioimista, koska porot väistävät koiria.

Kolmas kotkahavaintokin tuli tälle reissulle, tällä kertaa kotka lensi Porojärven ja Kekkosen kämpän välisessä maastossa. Meekonlaakson pahtaseinillä kuulemma pesii useampiakin maakotkia ja keväällä vasomisen aikaan merikotkan lentävät alueelle etsimään helppoa ruokaa. Molempia olen itsekin alueella päässyt näkemään.
Päivälämpötila nousi tänään todella korkealle, varjossakin lämpötila nousi lähelle + 10 asteen tietämille ja poromies oli hyvillään.

22.4. Hangille hiihtelemään

Aamulla n. klo 05:00 pakkasta -2, eli hiihtokelit taas paranemaan päin. Noin klo 06:00 nopeasti aamupala ja tavaroiden pakkaus ja kämppä luovutuskuntoon. Noin 7:30 lähtö kohti Taabman tupaa. Ensin hiihto Kekkosen kämpälle, sielläkin oli väki jo ehtinyt heräilemään. Lumen kuori ei ollut kovin vahva, niin valitsimme reitin niin, että nousimme Kekkosen kämpältä koilliseen samantien vähän ylemmäs ja yritimme välttää suoralle reitille sattuvat koivikot, välttääksemme mahdollista lumessa kahlaamista.

Kohtalaisen hyvin lumen kuori kantoi, niissä paikoissa missä lumi oli ns. varpujen päällä, se välillä petti, mutta noin 1,5h hiihtelyn jälkeen olimme jo perillä. Matkalla katselimme tänne hyvin näkyvää Terbmiksen pahtaa ja kiinanmuurikin oli hienosti silmien "alla".
Tuvalla siirtelimme varusteet sisään, kävin haeskelemassa vesipaikkaa ja tälläkin kertaa se oli helpoin kaivaa kämpän alapuolelle jokiuomaan. Uoma näkyy hyvin lumen pinnassa, kun sitä katselee vähän kauempaa. Ensimmäinen reikä osui jo hyvälle kohdalle ja noin 1,5m syvälle kaivetun reiän alta löytyi virtaava vesi, josta sai ämpärillä suoraan nostettua veden.



Pieni välipalatauko ja puolen päivän jälkeen aurinkoisen kelin innoittamana päivähiihtelylle Norjan puolelle. Lähdimme tuvalta itään, hiihtelimme poroaidan yli ja poikkesimme aikaisemmin löytämälläni Seitakivellä. Kiikarilla olin katsellut pohjoispuolen tunturin rinteillä olevan elämää, siellä näytti olevan useampiakin moottorikelkkoja ja porotokka oli alempana rinteillä ruokailemassa. Norjalainen poromies ajelikin käymään luonamme kyselemässä reittisuunnitelmiamme. Hän lupasi, että voimme poiketa Cieretegorsaa katsomassa, mutta siitä pohjoiseen päin hän ei toivonut meidän enää jatkavan matkaa. Tämä sopi hyvin suunnitelmiimme ja hiihtelimmekin tämän hienon kurun etelänpuoleisesta "suuaukosta" sisään katselemaan kurua. Kurun suulta otimme sitten suunnan takaisin kohti Taabman tupaa. Mukava hiihtoreissu, vajaa 4h vierähti äkkiä aurinkoisessa tunturissa.
Illalla oli taas Taabman tuvan perinteistä ohjelmaa, ympäristön tarkastelua, kettu oli ruuan hakumatkalla, riekot pitivät omia naurukokouksiaan, poromiehet näyttivät paimentavan porotokkaansa Porovaaran itäpuolella, eli elämä on täällä varsin vilkasta, mutta hyvin rauhoittavaa.

23.4. Yhä ylös yrittää

Aamulla pakkasta -10 ja loistava hankikeli. Aamupalan jälkeen pakkasimme päiväreput lähtökuntoon ja suuntasimme kohti pohjoista. Taivaalla ei juuri näkynyt pilven hattaraa ja tuulikin oli jäänyt yölevolle. Nousimme ensin Harrijärvelle ja suuntasimme kohti Muoddágorsaa. Kurun läpi hiihdeltyämme nousimme Muoddájärven lounaispuolella olevalle kummulle nauttimaan ensimmäisestä tauosta. Tauon jälkeen aloitimme nousun Muohttaoaivin huipulle. Hiihdimme vähän huipun länsipuolelta ja jatkoimme kohti Seittikielasta. Täältä oli hienot näkymät Valtijokilaakson länispuolella oleville tuntureille ja suomen huipulle. Laskimme tuntureiden välissä olevaan satulaan ja aloitimme nousun Seittikielaksen huipulle. Loppumatkasta hiihtelimme poroaidan vierelle ja jäljistä näki, että täälläkin oli käyty koiravaljakoilla ajamassa.

Seittikielaksen huipun vierestä löytyi sopiva kivikko taukopaikaksi. Puraisimme vähän välipaa, aivan upea keli, Paitapäällä hiat käärittynä istuskelin nauttimassa teetä ja leipää. Kiikarilla näin että Sieiddesáivalla oli pilkkimiehiä. Somasjärvi jää täältä vielä vähän piiloon, oikeastaan vain sen norjanpuoleinen pää näkyi ylös tunturiin.


Tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle, edessä olikin mukavat laskuosuudet, noin 1,5km laskettelimme poroaidan vierustaa ja siitä jatkoimme etelän suuntaan. Siitä onkin hyvä reitti, jos Kobmajoelta haluaa yläkautta tulla Taabmalle. Yhtenäistä laskuosuutta taisi kertyä noin 8km, lasku päättyi vasta Muoddájärvelle. Ilma oli täällä jo niin lämmin, että paitakin piti heittää repunpäälle. Kurun läpi hiihto ja paluu vähän aamuisen hiihtoreitin länsipuolelta koukaten Taabmalle. Hieno hiihtopäivä ja vielä päivän päätteeksi upea aurinkoinen ilta hiljaisella tuvalla. Eläkkeellä oleva paikallinen rajavartija poikkesi ohikulkumatkalla, hän oli puolisonsa kanssa tullut muutamaksi päiväksi Harrijärven partiomajalle viettämään kevätpäiviä ja pilkkimään.

24.4. Nopeat liikkeet on näyttäviä.

Aamulla pakkasta - 15 ja aurinkoista. Aamupala ja matka kohti Kilpisjärveä alkaa n. 8:45. Pieni pilven reuna oli näkyvissä itäisellä taivaalla, mutta ei muuten merkkiäkään tulevasta sään muutoksesta. Hyvällä hankikelillä oli helppo suunnata suorinta tietä Kekkosen kämpälle. Edellisenä iltana seurasimme kiikarilla porojen vaellusta Porojärven laakson yli ja pääosa porotokasta olikin jo  noussut Valtijokilaakson suuntaan. Muutamia taukoja pidin, että ne viimeisetkin porot saivat rauhassa meitä väistää.

Aurinkoisessa säässä Porojärvelle pitämään pikkutaukoa, mutta tauon aikana pilvimassat vyöryivät yli ja koko laakso peittyi pilvien alle, pilven alareuna oli varmaan jossain 700m:n korkeudella, kun Saivaaran huippuakaan ei enää näkynyt. Kaikki varjot hävisivät samantien, edessä oli vain tasaisen valkoista, ei enää mitään lumiaaltoja tai muita esteitä näkyvissä. Teimmekin suunnitelman muutoksen, alunperin olimme ajatelleet nousevamme Porovaaran vierestä ylös ja suunnata kohti Kuonjarjohkaa, mutta jatkoimmekin laakson pohjalla hiihtelyä Meekolle.

Tullessamme autiotuvalle, ei siellä ollut ketään paikalla. Jonkin ajan kuluttua tuli Haltin suunnalta oikea teräsnaisten ryhmä. Kuusi naista, keski-ikä lienee jossain 60 - 70 v välissä, käsittääkseni ryhmän vanhin jo hyvän matkaa yli 70v. Edellisen kerran olin tavannut heidän vuotta aikaisemmin samoissa maisemissa. He olivat hyvin valmentautuneet vaellukselleen, yhteiset hiihtokilometrit olivat yli 5000km. Sitä reipasta puheensorinaa mikä heistä lähti, oli mukava kuunnella. Gradun valmistelijakin sai hyvää materiaalia työhönsä.

Huomasimme olevamme taas ruuhkapaikalla, Jogaksen suunnasta tuli pari vaeltajaa lisää, Kilpiksen suunnalta tuli kaksi kaveria perätysten, molemmat olivat todenneet olevansa vähän kevein varustein liikkeellä. Reititkin heillä oli vähän hakemisessa, mutta ohjasimme heitä oikeaan suuntaan. Myöhemmin kuulimmekin toisen kyselleen nimismiehen majan kohdalla, että onko tämä Pitsuksen tupa.
Tulevaisuuskin näyttää välillä vähän lupaavammalta vaeltajien sukupuuttoon kuolemisen pelon keskellä. Aikaisemmin samalle päivälle oli tuvan ohittanut perhe, joka oli aloittanut päivän hiihtonsa Haltilta ja jatkoivat Meekolta vielä Kuonjarille. Nuorin vaeltaja oli ollut 6v vanha ja hyvin oli kuulemma mennyt joukon mukana.
Teräsnaiset jatkoivat matkaansa, mutta heidän jälkeensä tuvalle tuli viiden nuoren miehen ryhmä, jotka aikoivat yöpyä autiotuvassa. Siirryimmekin siinä vaiheessa viettämään loppuiltaa Meekon varaustuvan puolelle.
Iltaa kohti ilma kirkastui ja pakkanenkin taas kiristyi, ennen nukkumaan menoa sitä olikin jo -8 astetta.


25.4. Kohti pikitietä

Aamulla -7 pakkasta, pientä lumisadetta ja aurinkoista. Herätys n. klo 06:00, aamutouhut ja kohti Kuonjaria. Ensin hiihtely autiotuvan ohi Meekolta alkavan nousun alkuun. Sitten sukset ahkioon ja sauvakävelyllä mäkeä ylös. Tällä kertaa talvireitti olikin viety ylempää kuin aikaisempina vuosina, se näytti kulkevan kesäreitin mukaan, mutta n. 200 - 300m sen "alapuolella", eli nousua oli vielä tavanomaista enemmän tai ainakin se oli jyrkempää.

Noin tunnin verran nousuosuutta riitti, jonka jälkeen alkoi tasaisempi osuus. Sillä osuudella tuli pari moottorikelkkaa vastaan ja lähempänä Kuonjarin tupaa hiihteli tunturineuvos meitä vastaan. Hän olikin yhteensattumien vuoksi poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä ja kertoi palaavansa takaisinkin hänelle harvinaisen aikaisin. Hetken aikaa jutusteltuamme jatkoimme omiin suuntiimme. Noin kolmen tunnin kävelyn ja hiihdon jälkeen saavuimme Kuonjarin tuvalle, varaustuvan puolella näytti olevan yksi ryhmä ja autiotuvan puolella yksi pariskunta. Keskustelujen jälkeen totesimme tavanneemme viime keväänä Kekkosen kämpän seutuvilla.

Upea auringonpaiste, pienen tauon jälkeen siirryin nauttimaan auringonpaisteesta tuvan portaille, aikaahan oli, eikä liian lähelle tienreunaa kannata mennä kovin aikaisin. Tässä vaiheessa reissua on parempi edetä käsijarru päällä.
Meekon suunnasta tuli paikalle pari koiravaljakkoa ohjaajineen, heidät olimme tavanneet Meekolla joitakin päiviä aikaisemmin.
Heidänkin kanssaan oli mukava jatkaa porinoita siitä, mihin viimeksi oli jääty.

Noin klo 16 lähdimme jatkamaan vielä kohti Saarijärven tupaa, joen ylityksen jälkeen vähän matkaa nousua viittareittiä pitkin ja sen jälkeen käänsimme suunnan lounaaseen Guonjavárrin eteläpuoleiseen tunturin satulaan. Tunturihiihtäjän unelma keli, teräshanki ja sen päälle oli satanut 10 - 20 mm uutta lunta. Auringon paisteessa miljoonat timantit loistivat lumen pinnassa muistuttamassa, että tänne on tultava takaisin. Tämä reitti on mukava maisemallisesti, ylhäältä näkyy hyvin Terbmiksen suuntaan, samoin Kilpisjärven suuntaan avautuu hienot maisemat.

Nousun jälkeen alkoi upea laskuosuus, vauhdin pitämiseksi kurissa, oli pakko välillä aurailla ja kaarrella pitkin tunturin rinnettä. Laskuosuutta riitti vajaan kilometrin päähän kämpästä, Hiihto Saarijärven pohjoispuolen järven yli, järvien välinen pieni kannas ja sen jälkeen tuvalle.
Paras sesonki, lauantai ilta ja kämppä tyhjä? Odotuksena oli, että tupa olisi täynnä.
Asetuimme varaustuvan puolelle, viimeisen päivällisen laitto reissun aikana ja rentoa oleskelua. Illan aikana varaustuvan puolelle tuli vielä kolme vaellustaan aloittelevaa kulkijaa.
Myöhemmin illalla näimme Kilpikseltä päin olevan vielä yhden ahkion vetäjän tulossa. Kaiken varalta velipoika viritti autiotuvan kaminaan tulet valmiiksi, että jos tulija menisi sinne puolelle, niin hän saisi aloittaa iltatouhunsa ilman kämpän lämmitystä.
Arvaus onnistui ja hän oli hyvin tyytyväinen tilanteesta. Hän oli myöskin olettanut autiotuvan olevan täynnä näin lauantai iltana ja yllättyikin positiivisesti, kun pääsi lämpimään ja tyhjään tupaan.

26.4. Yökulkijoita

Heräsin yöllä n. klo 04:00 ja kävin pihalla. Pakkasta oli -16 astetta ja ihmeekseni huomasin että Kilpisjärven suunasta oli potkukelkka porukka tulossa kohti Saarijärveä.
Jäinkin odottelemaan heidän saapumistaan. Tunturi on tuttuja täynnä, kuusi potkukelkkailijaa, joista kaksi oli ensikertalaista, loput neljä olikin tuttuja aikaisemmilta keväiltä.
He kyselivät, että onko autiotupa kuinka täynnä ja kun kerroin siellä olevan ihan koko mies, niin he siirtyivät tyytyväisinä yölevolle autiotuvan puolelle.
Itsekin kävin vielä vähän vaakatasossa, ennen aamutouhuja.
Reissun viimeinen aamupala, tavarat ahkioon ja loppukiito Kilpisjärvelle.
Tilasin saunan lämpenemään Ropinpirtiltä ja sen jälkeen pakkailin tavarat autoon. Reissu takana ja uusia suunnittelemaan.

Mukava oli reissu, vaikka tällä kertaa se sisälsikin kohtuullisen paljon tätä sosiaalista antropologiaa, olihan siinä höysteenä muutama myrsky, hienoja kelejä, upeita ihmisiä, runsaasti upeita koiria, merikotka, maakotka, naaras tunturipöllö, kettu, riekkoja, kiirunoita, pulmusia, joutsen, poroja, tunturitarinoita ja miljoona muuta syytä palata taas uudestaan.
Tunturipöllö havainnosta laitoinkin lisäinfoa biologiselle asemalle, olisi upeaa jos vaikka tämä yksilö sattuisi pesimään alueella.

Täällä reissun kuva-albumi