Erilainen kevätvaellus

Kevätvaellus oli minulle erilainen kuin minun "normaalit" kevätvaellukseni ovat olleet, mutta taisi silti olla varsin monille käsivarren kulkijoille tavanomainen. Nyt oli tiedossa lähinnä nautiskelua retkeilyn merkeissä. Kyllähän sekin on nautiskelua, kun vaikka kaksi viikkoa kulkee hiihtovaelluksella päivittäin edeten, mutta nyt tämä taisi olla herkuttelua.

Kevätvaellushan alkoi parin päivän talkookeikalla välituntureilla. Osa talkooväestä joutui lähtemään varsin nopeasti kotiinpäin työasioiden perään, niin olin pyytänyt vähän kuljetusapua metsähallitukselta. Sillä halusin mahdollistaa sen, että talkookaveritkin ehtivät hetken nauttia yliperän tuntureiden keväästä.

25.4.2019 Talkoilun jälkeen kohti tuntureita

Aamu alkoi ns. laiskasti, aamupala Ropinpirtillä klo 09.  On se vaan hienoa mennä valmiiseen pöytään aamupalalle ja tietysti munkkikahvit vielä jälkiruuaksi.
Perinteistä tavaroiden järjestelyä, purkamista ja pakkaamista niin että autoon nostettu ahkio oli suunnilleen lähtökunnossa.
Ennen puoltapäivää ajelimme Kilpisjärvelle upeassa auringonpaisteessa. Viimeiset ostokset Kilpishallista ja sen jälkeen aurinkoon istuskelemaan ja nauttimaan kevätsäästä. Nokkosperhosetkin olivat jo liikkellä, tunturista näytti vedet juoksevan vauhdikkaasti kohti Kilpisjärveä.

Lounas seisovasta pöydästä ravintola Kilpiksestä ja taas aurinkoon nautiskelemaan.
Klo 17 oli sovittu että meidän kuljetus kohti Haltia lähtee Luontotalon parkkipaikalta. Hyvissä ajoin siirryimme sinne ja laitoimme varusteet lähtövalmiiksi parkkipaikan viereen, yhden talkoolaisen puolisokin liittyi täältä mukaan retkelle. Jututimme tunturista tulijoita, naureskelivat meille kun kerroimme olevamme matkalla Haltille. Heillä kun oli parempaa tietoa tunturissa tällä hetkellä vallitsevasta kelistä.
Olosuhteet olivat oikeasti niin haastavat, että matkailuyrittäjät olivat jo muutaman päivän kieltäytyneet kuljettamasta turisteja Haltille, vakituinen kelkkareiti oli tällä hetkellä suljettu, aurinko ja lämpö oli tehneet työtään. Lumi oli melkoista sohjoa ja järvet olivat vesillä. Mutta kaksi moottorikelkkaa rekineen ja kuljettajineen tulivat sovitusti paikalle ja pääsimme lastaamaan varusteet ja matkustajat kyytiin. Rekiin kertyi kohtuullisesti painoa, kun jokaisella kulkijalla oli omat ahkiot varusteineen ja minulla lisäksi vielä Soolo- koira, eikä ne reetkään aivan pieniä olleet.

Ensimmäinen haaste kelkoille oli nousta paikoin jyrkähköt nousut Tsahkaljärvelle, siitä selvittiin, sen jälkeen olikin edessä ensimmäisen kerran vesikelkkailua, järven jää oli nimittäin aivan vesillä. Reitti suuntautuikin normaalista poiketen kohti Terbmisjärveä, varsinainen Saarijärvelle menevä kelkkareitti oli olosuhteista johtuen suljettu moottorikelkoilta.
Muurivaaran itäpuolelta kelkat käänsivät suunnan pohjoiseen. Muurivaaran pohjoispuolella oleva järvi oli myös vesillä ja kelkat hakivat reittiä järven länsipuolelta tunturin alarinteiltä. Coahpejärven ylitys ja reitti suuntautuikin taas normaali reitistä poiketen kohti Tuulihuippuja.

Tuulihuippujen itäpuolelta kiersimme sen pohjoispuolelle ja sieltä Kahperusvaaran länsipuolella olevaa tunturilaaksoon. Noin kaksi kilometriä loivaa nousua ja sen jälkeen suunnan muutos kohti Meekoa ja nyt maisematkin jo parani. Paikoin aika jyrkkääkin laskua alas Goddevarrin itäpuolelle ja sitä kiertäen kohti Urtaslaaksoa. Kuljettajat osasivat hommansa, välillä pieni jalottelu tauko ja kivikkojen välisissä olevien lumialueiden arviointia sopivan reitin löytymiseksi. Lopuksi laskeuduimme Riimmajärvelle.
Lenkki osittain vesillä olevalla Riimmajärvellä aiheutti sen että toinen reki painui pintajään läpi jääden kiinni. Ammattimiehet hoitivat sen sieltä helposti liinan avulla taas ylös ja sopiva reitti löytyi vähän kiertäen kohti Luohtojärven pohjoisrantaa.
Sieltä sopivasti vähän ylemmäs tunturiin ja kaartaminen pohjoiseen kohti Pitsusjärveä. Lunta oli vähän ja se vähäinen lumi oli erittäin sohjoista.
Kun reitti kääntyi alamäen suuntaan, näimme että joku kelkkaporukka oli vaikeuksissa edessä olevassa jokiuomassa nimismiehen kämpän läheisyydessä. Moottorikelkan perä ja sen perässä olevan reen keula näytti olevan varsin syvällä jokiuomassa. Kuljettajamme löysäsivät reet irti ja kävivät auttamassa miehet pulasta.

Sitten taas tiukahko nousu Pitsuskönkään länsipuolelta ylös. Pitsusjärven ylitys olikin mielenkiintoinen, vettä oli jään päällä paikoitellen useampi kymmenen senttiä, mutta ei se näyttänyt kuljettajia pelottavan. Vesikelkkailimme järven yli vesipärskeiden saattelemana ja suuntasimme kohti Haltia.

Haltin tuvat tulivat näkyviin ja taas ihmettelimme, kun etummainen kelkka suuntasi kulkunsa Haltin huipulle menevälle reitille, eikä edennyt suoraa reittiä tuvalle. Mutta ammattimies on ammattimies, he halusivat varmistaa etteivät jää kelkkoineen kiinni viimeiseen nousuun sohjoiseen lumeen. Kelkat nousivat niin ylös jälkeä pitkin, että saattoivat ajella alamäkeen Haltin autio/varaustuvalle.

Tupa oli tyhjänä meitä odottamassa.
Kaikki muut ryhmästämme majoittuivat varaustuvan puolelle, me Soolon kanssa autiotuvan puolelle.
Tuojamme jatkoivat pienen tauon jälkeen työskentelyä, huoltohommia, roskien kuskausta jne...  Taisi kertyä miehille lähes 20h työpäivä, kun joskus aamuyöstä lienevät olleen takaisin tienvarressa.

26.4. Huippujen läheisyydessä


Rauhallinen aamu, tosin hyvinkin varhainen herääminen tälläkin kertaa, upea aurinkoinen aamu, taas kerran. Värkkäilin aamupalan ja keittelin aamukahvit kun toiset vielä varaustuvan puolella nukkuivat. Omissa suunnitelmissa oli hiihdellä Haltin ja Ridnitshaltin välistä kohti Ruvdnoaivia. Se on yksi niistä harvoista yli 1000 m:n huipuista Suomessa, missä en ole vielä käynyt.
Toisetkin heräilivät, pääosa varaustuvan väestä oli suuntaamassa Haltin huipulle, sain Soolon lisäksi kuitenkin yhden kaverin mukaan. Lähtijöitä odotellessa käväisin kurkkaamassa vanhaa mutta tyylikkäästi kunnostettua autiotupaa, on se vaan hieno.

Sen verran oli yöllä ollut pakkasta että näin aamupäivästä lumikantoi hyvin. Mukavaa hipsuttelua tunturissa ilman reppua tai ahkiota. Haltille nousijat lähestyivät huippua ja meidän reitti kaartoi tunturien väliin. Hiihtelimme tuntureiden välistä lähes valtakunnan rajalle asti, mutta Ruvdnoaivi sai jäädä tälläkin kertaa, sinne olisi nimittäin joutunut menemään melko pitkän matkaa kävelemällä, kun huippu oli täysin lumeton.
Suunnan muutos ja nautiskellen laskettelu takaisin Haltin kämpälle. Soolo ei näköjään ollut päässyt irti arkirutiineista. Se kertoi minulle olemuksellaan että tuulenpuolella on ihmisiä, oman arvioni mukaan haju tuli noin kilometrin päästä Haltin huipulta.
Nautiskelimme aurinkoisesta päivästä ja tarjoilukin oli kohdallaan, kun kiireisemmät talkoomiehet tarjosivat tänään ruuan pöytään koko porukalle.

Iltapäivällä lumi alkoi taas muuttua pinnastaan sohjoiseksi, niin lähdimme Soolon kanssa kohti Pitsusjärveä kun lumi vielä ainakin reitillä kantoi koiraa.
Vain kolme moottorikelkkaa kävi päivän aikana Haltilla, ilmeisesti kelit olivat sen verran haastavat, ettei sinne ollut tulijoita. Nämä samaiset kelkkailijat olivat nauttimassa auringonpaisteessa sulalla maalla reitin vieressä, eli Halti-Pitsusjärvi välilläkin lumi oli paikoin jo melko vähänä. Paikoin reitillä olikin jo kivet näkyvissä. Jos samanlainen lämpöaalto jatkuisi, niin hiihtokelit loppuisi kyllä todella nopeasti.

Pitsuksella oli vielä melko rauhallista, varaustuvan puolella oli pari tuttua kulkijaa eikä autiotuvan puolellakaan ollut kuin muutama vaeltaja, nekin pääosin entuudestaan tuttuja. Olin etukäteen Haltin kämpällä kehunut, että Pitsukella on sitten rautua tarjolla. Niinhän siinä kävi, että kun hetken olin istuskellut ulkoportailla, niin raututarjoilu alkoi ja joku aika sen jälkeen oli tarjoiluvuorossa lampaan filettä, ei mikään huono paikka.

Kämpän ympäristöstä oli lumet myöskin vähänä, oman muistini mukaan vähempänä kuin viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen huomioiden ajankohta, oltiinhan vielä huhtikuun puolella.
Meillä oli varattuna paikat varaustuvassa, mutta osa porukasta laittoi kuitenkin teltan pystyyn. Itse majoituin autiotuvan puolelle, kuulin että yksi vaeltajista oli vähän koirille allerginen, niin en edes kysellyt Soololle sisäpaikkaa vaan tein sille yöpaikan terassille.

Aivan uskomattoan upea ilta, lapinkultaa oli auringonlaskun aikaan tarjolla Pitsujärven luoteinpäädyssä yli oman tarpeen, tosin kaikki muut istuskelivat kämpässä kun me Soolon kanssa nautimme upeasta illasta ulkona.

27.4. Laiskottelua auringossa

Leppoisissa merkeissä taas aamu, tänään minulla ei ollut matka minnekkään. Osa talkoo porukastamme lähti aamupalan jälkeen hiihtelemään kohti Kilpisjärveä, mutta minulla oli vurossa auringossa istuskelua, maisemien katselua ja kirjan lueskelua.
Kuinka moni osaisi kotona olla päivän tekemättä mitään?  Luulen että suurin osa ei osaa, siinäkin hyvä syy lähteä tunturiin. Saa olla tekemättä mitään, antaa ruumiin ja sielun levätä.

Hiljainen oli tunturi, vaikka oli viikonloppu, ei ollut kelkoilla kulkijoita eikä kovin paljon muitakaan kulkijoita, kelit ilmeisesti sen verran haastavat. Tietysti joku tunturituttu aina on kulussa, niin nytkin. Kolmen miehen porukka tuli Meekon suunnasta, oli ollut kuulemma todella tuskainen taival. Viittareitiltä lumet vähissä ja viereiset järvet ja joet vesillä niin ettei siellä voinut hiihtää. Yksi porukasta oli vanhoja tuttuja ja toi myös samalla terveisiä että eräs toinen tunturituttu oli kysellyt minua ja ennenkaikkea Sooloa heidän matkanvarrella.
Joskus on ihan mukavaa olla tunturissa vain nautiskelemassa, turisemassa ja sain yhden kirjankin luettua. Taas kerran oli hieno ilta upeine auringonlaskuineen.


28.4. Sopulin puhuttelussa

Uusi päivä ja uudet kujeet. itse lähdin aamupalan jälkeen nousemaan ylös tunturiin. Sen verran yön pieni pakkanen oli vaikuttanut että lumi kantoi myös Sooloa aivan hyvin.
Kiertelin Rássevággin laaksoon ja nousin sen takana olevalle Lássávárrin laelle. Ihan mielenkiinnosta kartoittelin puhelimen kuuluvuuden rajoja ja täältä puhelimeni löysi jopa 4G verkon. Tiesin kyllä jo etukäteen että täältä löytyy kuuluvuusalue, mutta se olikin leveämpi kuin mitä olin aikaisemmin sen ajatellut olevan. Pistelin vähän karttaan merkkejä puhelimen kuuluvuusalueen reunoille.

Lássávárrin päällä laskettelin kohti pohjoista ja kaarroin lopuksi Rássevággin yläosan kautta länsipuolella olevan tunturin rinteille. Ilmeisesti tämän tunturin valtias, nimittäin sopuli juoksi meitä vastaan ja päätti pitää Soololle puhuttelun siitä ettei toisten valtakuntaan niin vain saa juoksennella. Tunturilaen eteläpuolelta hiihtelin tunturin länsirinteille ja aloitin sieltä noin kahden kilometrin mittaisen laskun Pitsuksen autiotuvalle. Vähän piti kierrellen hakea reittiä, kun tunturissa oli laajat alueet aivan paljaana, mutta vain muutamissa paikoissa piti mennä pieni pätkä sulaa maata pitkin, muuten kiertelyllä löytyi lunta suksien alle. Osa kämpän väestä oli siirtynyt sillä aikaa pilkille ja rautua olikin tarjolla tälle päivälle enemmän kuin mitä mies jaksaa syödä.


Olosuhteet järvelläkin oli jo vähän muuttuneet, aikaisemmin järvi oli aivan vesillä, nyt vesi oli joko painunut jään läpi tai pitsusjoki oli auennut sen verran enemmän että vedet pääsivät poistumaan. Olosuhteet olivat kyllä mielenkiintoiset ja kun katsoo lämpötila käyriä niin on helppo ymmärtää että miksi tunturissa olosuhteet voivat muuttua muutamassa päivässä niin paljon, että tietämätön epäilee jo toisten liioittelevan. Pitkään jatkunut lämpöaalto oli nimittäin tehnyt liikkumisen tunturissa Haltin vakioreitillä esim Meeko - Pitsujärven välillä lähes mahdottomaksi, kun maalta lumet oli sulaneet ja järvet ja joet oli vesillä. Mutta kun pakkasjakso jäädyttää järvet, niin jälkikäteen kulkija ei voi ymmärtää että mikä vaikeus täällä muka on ollut. Oheisissa kuvissa lämpötilakäyrät Pitsusjärveltä vapun molemmin puolin, ei ole ihme jos joku aluetta tuntematon ihmettelee kun olosuhteista kerrotaan kovin eritavalla.

Kyllä tämä elämä tunturissa on sitten rankkaa, varjopaikkojen hakemista, rautujen syömistä, välillä hiihtelyä tunturissa.

29.4. Tuttuja tunturissa

Uni loppui taas aamulla kuuden aikoihin, aamupalan laittoon ja sen jälkeen varusteiden pakkausta ahkioon. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt oli aika suunnata jo paluumatkalle.
Pitsusjärven jää oli kuivahtanut näiden parin päivän aikana ja suuntasimme kohti Pitsujoen länsipuolta, siitä menee hyvä reitti kohti nimiesmiehen majaa. Jokivartta Pitsuskönkäälle ja siitä käännös länteen. Loivasti laskien kohti "virallista reittiä". Näin ei tarvitse suotta nousta ensin ylös tunturiin ja sitten jarrutellen yrittää laskea jyrkkää laskua sieltä alas, suosittelen kokeilemaan.
Nimismiehen majan läheisyydestä hiihtelimme Urttasjoen loppupään kohdalle, joki oli jo pääosin auki, mutta siinä oli vielä sen verran lumikantta että joen yli pääsi hiihtämällä.
Sen jälkeen olikin edessä kohtuullinen nousu joka oli helpompi
hoitaa kävellen. Ylös meni kelkkajälki, joka kantoi kävelijää, joten vedimme Soolon kanssa yhteistyössä ahkion ylös Meekovaaran länsipuolelta. Sitten kierrellen kaarrellen laskimme Bierfejärven itäpäähän. Järvellä oli pari pilkkimiestä kokeilemassa onneaan.
Hetken matkaa jatkoimme vielä kelkkajälkeä Goddejohkán eteläpuolella mutta käänsimme sitten suunnan kohti Kahperusvaaran etelärinteitä. Näkyvyys oli kyllä niin huono että Kahperuksesta ei mitään näkynyt. Kivikoiden välistä etsimme hiihdettävää reittiä, Kahperuksesta laskevien purojen uomat olivat lumisia, joten niiden kohdilta oli hyvä nousta aina vähän ylemmäs tunturiin. Vielä Kahperuksen jyrkimpien rinteiden läheisyydessäkin oli lumi niin vähänä että piti jonkin verran kierrellen hakea hiihtoreittiä. Hiihdimme läheltä vanhaa Siktakurun kämpän "raunioita", sinnikkäästi se vaan vieläkin seisoo pystyssä. Lopuksi laskimme viittareitille jota pitkin hiihtelimme Kuonjarin autiotuvalle.

Kolme kaveria ja yksi koira oli juuri lähdössä päivähiihtelylle kohti Meekoa ja pari kaveria oli lopettelemassa välipalataukoa.
Lisäksi Saarijärven suunnalta näytti olevan pari ahkion vetäjää tulossa, eli tungosta tunturissa.
Asetuimme taloksi kun ei ollut kiirettä minnekään.
Meekolta hiihteli aikaisemmin Pitsuksella tapaamamme kolmen miehen ryhmä, antoivat palautteet neuvomastani paluureitistä Pitsukselta Meekolle, oli kuulemma ollut sata kertaa parempi kuin heidän menomatkallaan käyttämä viittareitti. He asettuivat taloksi varaustuvan puolelle. Saarijärveltä tulleetkin olivat tunturituttuja ja he kyselivätkin vähän reittivinkkejä jatkomatkalle.
Ilmeisen kiireinen tupa kun kaikilla tuntui olevan kiire jonnekin suuntaan.
Myöhemmin Meekolle lähtenyt kolmikko palasi takaisin ja pientä kyräilyäkin ehkä oli havaittavissa, kun koirat katselivat toisiaan kämpässä.
Yhden yöpyjän saimme kaveriksi kämppään yöksi, hänen vaelluksensa oli paremmalla puolella kuin meillä, kun se oli vasta alkupuolella.


30.4. Käsijarru päällä

Rauhallinen yö, vieläkin rauhallisempi aamu. Tarkoitus oli nautiskella ja kulutella aikaa näissä maisemissa ja vasta myöhemmin iltapäivällä hiihdellä Saarijärvelle.
Monena iltana oli ollut tarkoitus paistella lättyjä, mutta aina se vaan oli jäänyt. Nyt alkoi olla viimeiset hetket joten aamupäivällä lättytaikinan teko ja lättyjen paistoa.
Saarijärveltä saapui pari kulkijaa, toisella myöskin koira mukana. Toinen osoittautui tunturitutuksi ja toisenkin kohdalla maailman pienuus tuli taas huomattua. Selvisi että se minua aiemmin kyselly koiran kanssa kulkeva kaveri oli tämän vaeltajan setä. Tuttuja tai tutun tuttuja on tunturi "täynnä".

Yöllä ei tainnut lämpötila käydä edes pakkasella, koskaan aikaisemmin en ole ollut Kuonjarin autiotuvalla talvella että joki virtaisi sen kohdalla jo avoimena. Nyt sai valita sopivan vesipaikan ja miettiä että mille kivelle menee seisomaan kun kauhoo vettä ämpäriin.  Muutenkin ympäristö oli kovin vähäluminen. Eilen Meekolle päin jatkaneet pari hiihtäjää palasivat takaisin, kun eivät halunneet lähteä kivikkoihin kiskomaan ahkioita, Meekolla oli joet ja järvet kuulemma aivan vesillä. Pakkasjakso oli kyllä ennusteiden mukaan tulossa, se ehkä voisi vielä pelastaa loppukevään hiihtokelit.

Iltapäivällä lähdimme hiihtelemään kohti Saarijärveä. Heti ensimmäisessä laskussa tuli tappioita, kun tuuli vei lakin päästäni. Katseella seurasin kun tuuli pyöritti pipoani jokiuoman viereistä lumipintaa pitkin kohti itää. Onneksi varalakki löytyi helposti taskusta, niin matka jatkui.
Olisiko ollut noin kilometri ennen Saarijärveä, kun viittareitin oli katkaissut virtaava vesi. Siinä hetken mietimme että mistähän puolelta tämän voisi kiertää. Jos olisi vilaissut karttaa niin päätös olisi ollut helppo, mutta arvioimme tilannetta vain katselemalla.  Katsoin että oikealla puolen oli näkyvissä hyvää lumipintaa ja joitakin kiviäkin näkyvissä, joten sieltä varmaan pääsisi. Hetken edettyäni humahdin lumikannesta läpi ja olin noin polviani myöten vedessä ja tietysti Soolo mahaansa myöten. Soolon perässä oli ahkio, joten taaksepäin ei voinut mennä, jatkoimme kahlaamista kaartaen pikkuhiljaa takaisin reitille. Myöhemmin kartasta katsottuna totesin että olimme Salmijärvestä Saarijärveen laskevan joen taikka puron kohdalla ja luonnollinen kiertosuunta olisi tietysti ollut Salmijärven puolelta. Kaveri menikin jo siltä puolen jotain kelkkajälkeä pitkin. Lumi kantoi suksimiestä mutta sauvat kyllä menivät välillä läpi ja lumen alla virtasi vesi. Samaa jälkeä kiersimme myös Soolon kanssa ja tällä kertaa selvisimme ilman kahlaamista. Tämmöistä voi olla kevät tunturissa. Onneksi reissu oli jo loppusuoralla, niin märät monotkaan eivät harmittaneet, taas uutta kokemusta rikkaampana sai jatkaa matkaa.
Salmijärvellä oli joku pilkillä ja autiotuvassa oli yhden ihmisen varusteet, ilmeisesti juurikin tämän pilkkijän. Varaustuvan puolella oli joitakin majoittujia. Asetuimme taloksi, vähän iltapaa ja illan kuluessa ympärillä olevien tuntureiden katselua. Yöski asetuimme Soolon kanssa autio- ja varaustuvan väliseen eteistilaan. Siinä meidän oli hyvä nukkua.

1.5. Vappu
Se on vappu nyt ja reissun viimeinen päivä. Aamupalan jälkeen varusteiden pakkaus ja suksien kärjet kohti Kilpisjärveä. Illan ja yön olin kuivatellut monoja, mutta nahkainen goretex mono ei kovin äkkiä kuivu. Muovipussit sukkien päälle on tähän tilanteeseen hyvä ratkaisu. Lämpötila oli ehkä hivenen pakkasen puolella, mutta aurinko oli jo aamusta kostuttanut lumen pinnan. Vakio reittiä kohti Kilpisjärveä, vähän kierrellen kaarrellen lasku Tsahkalille. Vesillä olevan rannan kohdan sai selvitettyä helposti, kun siitä meni kelkan levyinen ura, joka kantoi. Järven ylitys ja laskeutuminen parkkipaikalle. Vajaa parituntia siinä taas vierähti, varusteet autoon, soitto Ropinpirtille että laittavat saunan lämpenemään ja auton keula kohti etelää.

Taas on yksi reissu heitettynä, niin pääsee suunnittelemaan uusia.

reissukuvat