perjantai 23. toukokuuta 2014

Tänä vuonna vain yksi talvi, mutta useampi kevät

Kohta on kolme viikkoa vierähtänyt kevätvaelluksen loppumisesta. Kilpisjärven virallinen lumisyvyys tänään "vain" 87 cm.
Kotimatkalla oli hyvä seurata talven ja kevään rajan löytymistä ja kun riittävän pitkälle eteni, niin tulihan se kesäkin jossain vastaan.
Tänne kesämaahan ei sitä talvea tullut lainkaan, mutta onneksi se tuolta käsivarresta löytyi ja näyttää siellä vieläkin jatkuvan.
Tänään kävin ensimmäisen kerran kanootin kanssa vesillä, ilman lämpötila reilusti alle +30astetta, eli täällä on tullut kesä. Upea oli tämä ensimmäinen parin tunnin pikareissu. Elämää näytti järvellä olevan, lokit olivat hautomapuuhissa, silkkiuikku haki evästä, telkkä veteli omia kaarroksiaan, jne... Ehkäpä viikonloppuna ehdin käydä vielä toisenkin kerran vesillä, mutta sen jälkeen vielä muutama päivä töitä ja lähden katsomaan että missä se kesän ja kevään raja nyt kulkee, eli suunta taas vaihteeksi kohti pohjoista.

Tällä kertaa valitettavasti vain hyvin pikainen reissu, torstain vastaisena yönä maastoon ja sunnuntaina pois maastosta, mutta kyllä siinä tunnelmaan jo pääsee kiinni.

Vaellusmielessä vuosi on hyvällä uralla, viisikuukautta kun on vuotta takana, niin retkeilypäiviä on jo kertynyt siihen mennessä hiukan yli 20vrk

Kesä mennenee vähemmällä retkeilyllä, mitä nyt lähivesissä meloskelua, mutta elokuussa reilu viikko Manto-ojalla ja eiköhän loppuvuodelle jotain retkeilyyn kuuluvaa kehity muutenkin.

Hyvää alkanutta kesää, jollekin ehkä kevättä ja kukaties lopputalvea, täällä on tuomen kukinta parhaimmillaan, omenan kukinta hyvässä alussa ja voikukat rehottaa siellä ja täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti