sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Käsivarren syysvaellus 17. - 23.8.2011

Pitää välillä lisäillä näitä aikaisempiakin reissuja uusia reissuja odotellessa.

Täällä koko reissun kuva-albumi: Käsivarsi elokuu 2011


17.8.2011
Aamulla starttasin kotoa noin 10:15 kohti Käsivartta. Aikaisemmin edellisellä viikolla olin katsellut varustelistojani ja pikkuhiljaa käynyt läpi varusteitani. Lopullisen pakkauksen tein aamulla, tavarat ja Roni autoon ja sitten nokka kohti pohjoista. Muutamien taukojen jälkeen saavuin Tornioon. Tornion Prisma on hyvä täydennyspaikka viime hetken täydennyksille ja tälläkin kertaa poikkesin vielä sinne mm. ostamaan kaasua. Matkan jatkuessa soitin Ropinpirtille ja sain varattua sieltä itselleni mökin yöpaikaksi. Noin 22:30 saavuin Ropinpirtille ja löysin ohjeiden mukaisesti mökin ovesta avaimen, joten pääsin majoittumaan.

18.8.
Koska Ropin pirtti avautuu aamulla vasta klo 09:00, niin en pitänyt aamusta kiirettä. Heräsin noin klo 07:00, ilma oli lämmin mutta kostea. Pieni sade tuntui vielä jatkuvan. Kävin Ronin kanssa pienellä aamukävelyllä, tein aamupalan ja tein lopullisen varusteiden pakkauksen, samalla karsin vielä vähän tavaroitani vähemmäksi. Ropin pirtin avautuessa menin sinne munkkikahville ja maksamaan yöpaikasta.

Kahvin jälkeen lähdin ajelemaan kohti Kilpisjärveä. Koko matkan oli tiellä autojen alle kuolleita sopuleita, olihan juuri parhaillaan käynnissä kohtuullisen vilkas sopulien vaellus. Poikkesin vielä Kilpishallissa ja noin 10:30 nostin rinkan pykälään, kiinnitin Ronin vyöhöni ja lähdimme nousemaan kohti Tsaikkaljärveä.
Noin puolessa tunnissa saavutimme Tsaikkaljärven ja jatkoimme siitä matkaa Kalottireittiä seuraillen järven lähimaastossa itäänpäin kulkien.
Järven läheisyydessä tuli yksi vaeltaja koiran kanssa vastaan, hän oli lähtenyt edellisenä päivänä liikkeelle, mutta oli todennut Terbmiksen laaksossa, että avolaavu ei oikein sovellu tuuliseen tunturiin majoitteeksi ja oli päättänyt palata takaisin hakemaan telttaa. Hänellä oli myös koira mukana ja hän aikoi jatkaa Terbmikseltä pohjoiseen Poroenolle ja jotain reittiä sieltä Valtijokilaaksoon. Koiralla oli hienosti laukut selässä ja kaikki koiran muonat oli kuulemma niihin pakattuna.

Noin puolituntia Tsaikkaljärvelle tulon jälkeen olin järven itäpäässä ja pidin ensimmäisen tauon. Pudotin rinkan alas ja istahdin kivelle kiikaroimaan ympäristöä. Ilma oli edelleenkin vielä sumuinen ja esim Saanatunturi oli pääosin pilven peitossa. Saarijärven suunnasta näytti olevan tulossa muutaman ihmisen ryhmä ja lisäksi näytti että edellä oli myös pari kulkijaa menossa Saarijärvelle päin. Siltaa pitkin ylitin Terbmiksen laaksosta Tsaikkaljärveen laskevan joen ja aloitin nousun tunturiin. Jonkin matkaa noustuani pysähdyin puron varteen pienelle tauolle ja samalla täytin juomavesipulloni. Pieni porotokka liikkui ympäristössä ja porot olivat ainakin yhtäpaljon kiinnostuneita koirasta kuin koira niistä.
Tauon jälkeen matka jatkui edelleen nousulla Massetvarrin länsirinteelle. Ylemmäs noustuani alkoi maisemakin jo hieman avautumaan ja parin tunnin vaelluksen jälkeen oli jossain Massetjavren eteläpuolen rinteillä ja pysähdyin kuvaustauolle. Samalla näin että perässäpäin oli pari vaeltajaa tulossa myös takaani. Pienen tauon jälkeen matka jatkui ja kohta edessä näkyikin kolme vastaantulevaa vaeltajaa tauolla. Kävelin heidän luokseen ja vanhin naisista oli todella innostunut Ronista. Hänellä oli kuulemma ollut samanlainen iso uros saksanpaimenkoira Lex nimeltään joskus vuosia sitten. Nuorin vaeltaja oli tämän vanhemman rouvan lapsen lapsi. Keskustelumme aikana takaa tulevat vaeltajat ohittivat meidät.

Keskustelun jälkeen matka jatkui, jo tässä vaiheessa tuntui varsinkin nousujen aikana, että jaloissa ei ole tarpeeksi voimaa. Nyt sen huomaa, että koko kesän olin liikkunut todella laiskasti ja kunto oli sen mukainen. Muutaman lepotauon jälkeen pidin pienen leivän puraisu tauon. Hetken patikoituani sain kiikarilla silmiini Saarijärven tuvan, joka oli sillä hetkellä noin kolmen kilometrin päässä. Ilmakin oli jo vähän kirkastunut ja takana Saanakin oli tullut jo kokonaan näkyviin. Välillä reitillä oli melko pahoja rakkapaikkoja ja yksi pätkä oli hyvää pitkospuureittiäkin.
Loppumatkasta oikea jalkani alkoi varoittelemaan mahdollisen rampin vaarasta ja tulinkin loppumatkan sitten erityisen varovaisesti. Jonkin verran ennen klo 16:00 saavuin Saarijärven tuvalle. Samoihin aikoihin tuvalle tuli myös yksi vanhempi pariskunta, jotka katselivat itselleen teltan paikkaa. Muutoinkin tuvalla oli varsin vilkasta.
Tuvalla oli minut ohittanut ulkomaalainen pariskunta sekä Kilpisjärvelle päin menossa oleva yksi Ylöjärvinen pariskunta sekä yksi viiden hengen seurue labradorin noutajan kera. He päättivät laittaa teltat pystyyn ja siirtyivät Saarijärven laskujoen pohjoispuolelle Heidän teltan paikan läheltään vanhempi pariskuntakin löysi itselleen sopivan teltan paikan.Ylöjärvinen pariskunta laittoi itselleen syömistä ja samalla he pohtivat mahdollisuutta jatkaa vielä matkaa kohti Kilpisjärveä. Ruokatauon jälkeen he päättivätkin jatkaa vielä jonkin matkaa lähemmäs kylää. Ulkomaalainen pariskunta piti ruokataukoa varaustuvan ja autiotuvan välisessä eteistilassa ja hekin lähtivät jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjohkaa.

Tein itselleni ensin vähän kevyttä syötävää ja levähtelin ensimmäisen päivän rasituksista. Vähän myöhemmin aloin valmistamaan päivällistä. Leikkelin jäisestä fileestä itselle paistettavia lihasiivuja, jotka paistoin pannulla. Lihat nautin yhdessä muusin kanssa ja päälle keitin hyvät kahvit. Samoihin aikoihin tuvalle tuli Kuonjarista päin kolme saksalaista miesvaeltajaa ja päästinkin heidät kokkailemaan ja siirryin kahville ulos. Ilmakin oli jo hienosti kirkastunut. Katselin ja nautin ympärillä avautuvasta rauhallisesta tunturimaisemasta. Saksan pojat olivat reippaita ja he kävivät pesulla Saarijärven raikkaassa vedessä ennen oman ruuan valmistamista.

Myöhemmin illalla noin 20:00 maissa kiertelin tuvan ympäristössä ja kuvailin ympäristöä ja sieltä löytyviä mielenkiintoisa yksityiskohtia. Tuuli oli kohtuullisen voimakas, mutta se ei liikaa häirinnyt. Kilpisjärveltä päin tuli vielä yksi nuoripari, jotka pitivät pikaisen tauon tuvalla ja jatkoivat matkaa kohti Kuonjaria. Heillä tuntui olevan kiire Jogakselle, sinne oli kuulemma sovittu sunnuntaiksi helikopterikyyti takaisin Kilpikselle.
Vietimme saksalaisten kanssa neljästään tuvassa rauhallisen yön.

19.8.
Heräsin aamulla tosi aikaisen ennen aurigonnousua, jotta saisin kuvailtua auringon nousun mukanaan tuomia värejä. Ensimmäisen kerran kävin arvioimassa tilannetta n. 4:30 ja 5:30 aurinko paistoikin jo vaakaan tuntureiden takaa. Noin 6:00 aikoihin aloitin aamupalan tekemisen. Tällä kertaa päivä näytti alkavan aurinkoisena. Saksalaiset nousivat ylös samantien myös aamupalalle. He nauttivat ns. kylmän aamiaisen, jotain leipää ja jotain leivän päälle. Sen jälkeen he pakkasivat rinkkansa ja lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Kilpisjärveä.

Aamupalan jälkeen pakkasin tavarani ja noin klo 08:00 lähdin jatkamaan matkaa. Ylitin Saarijärven laskujoen siltaa pitkin ja käänsin suunnan kohti luodetta ja Norjan rajaa. Patikoin Deamàdan eteläpuolelta pikkuhiljaa nousten tunturin rinteelle, noin 8:30 saavuin poroaidalle, jonka ohitin alittamalla. Valtakunnan rajan olin ylittänyt hieman tätä aikaisemmin. Kuljettava maasto oli hieman risukkoista, mutta hyvää kuljettavaa. Poroaidan alituksen jälkeen käänsin suuntaa lähes pohjoiseen ja jatkoin nousua tunturiin. Pian risukot loppuivat ja maasto muuttui tunturinummeksi, jossa oli kohtuulliesti kivikoita. Kulkureitti meni Deamádan huipun ja sen lounaispuolella olevan matalamman huipun välistä.
Mitä enemmän nousin, niin sitä enemmän maasto aukeni eteeni ja kohta olikin edessäni hieno tunturilaakso. Istahdin kivelle kiikaroimaan maisemaa.
Sádgejavren itäpuolella olevaan Aldajohkan mutkaan oli kartassa merkitty ylityspaikka ja katselin sitä kiikarilla. Näytti että jokiuoma oli varsin kuiva ja joen ylittäminen ei näyttäisi tuottavan vaikeutta. Maasto jatkui miellyttävänä nummimaisena ja lisäksi sain edetä loivasti laskien alamäkeen. Aldojohkassa oleva putous, jolla olin poikennut jo kevätvaelluksella näkyi hyvin kiikarilla. Noin 9:30 saavuin joen mutkan seutuville ja aloin katsella sopivaa ylityspaikkaa. Vinottain joen vartta nousten löytyi hyvin reitti joen yli oikeastaan kuivin jaloin. Nousin joen vastarannan törmän ylös ja katselin sopivan taukopaikan.

Maassa näkyi jo vähän alkavan maaruskan merkkejä, varvikko oli osittain kirkkaan punaista. Tauon jälkeen jatkoin todella miellyttävässä vaellusmaastossa jokivartta kohti pohjoista. Itäpuolelta jokeen liittyi useita Duolljehuhputin ja Aldovárrin välistä ulevan joen haaroja. Nämäkin jokiuomat kulkivat varsin jyrkkäreunaisena tunturimaastossa, joten helpompi kulkureitti löytyy täältä joen länsipuolelta. Vähän ennen 11:00 saavuin putoukselle ja katselin putouksen yläpuolelta sopivan taukopaikan aivan joen rannalta.
Pudotin rinkan alas ja lähdin katselemaan putousta tarkemmin. Näin vähän vedenkin aikana putous on varsin komea ja nyt lisäksi voimakas etelätuuli heitteli putouksen vesiä ylävirran suuntaan. Kosken kuvaamisen ja katselun jälkeen siirryin taukopaikalle kahvin keittelyyn. Ilma oli todella hieno ja samalla sai nauttia virtaavan veden vaihtelevista äänistä.

Puolen päivän maissa jatkoin matkaa jokivartta. Sopivan ylityspaikan tullessa siirryin takaisin joen itäpuolelle. Edelleenkin maasto oli todella miellyttävää vaellusmaastoa. Aldovárrin länsipuolelle päästyäni alkoi edessä näkyä Nigosjávret. Kuljin Aldovárrin länsirinteellä olevan kivirakan alapuolelta. Samaisen kivirakan kohdalla olin kevät vaelluksella ollut vähän vaikeuksissa ja silloin jouduinkin laskemaan ahkiota alemmaksi kävelemällä. Aldovárrin ja Aldorássan välistä tulevat laskujoet olivat lähes kuivia ja niiden kohdalla olevassa tunturilaakson ”laajentumassa” oli pieni porotokka ruokailemassa. Porotokka väisti meitä, samoilta seuduilta alkoi erottumaan Aldorássan länsipuolelta tulevan tunturipuron hienot putoukset.
Otinkin suunnan putouksia kohden ja samalla maastokin alkoi muuttua karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Kello oli siinä vaiheessa hieman yli 13:00 ja sää oli edelleenkin upean aurinkoinen. Patikoin putouksille, jotka sijaitsivat yhtenäisen kivirakan ”alareunalla”. Saavuimme putouksille n. 13:30 ja katselin putouksien yläpäästä sopivan taukopaikan, johon laskin rinkkani alas. Kiertelin putouksilla kuvailemassa ja sen jälkeen keittelin kahvit ja pidin kunnollisen lounastauon.
Tauon aikana huomasin että etelätaivaalle alkoi kertyä säänmuutoksesta kertovia pilvimuodostelmia.

Noin 15:30 lähdin jatkamaan matkaa, tähän mennessä taivas oli ehtinyt mennä kokonaan pilveen, mutta vielä ei satanut. Tästä alkoikin sitten toisenlainen kulkeminen, edessä oli yhtenäinen kivirakka jota riitti niin pitkästi kuin reittiä eteenpäin näkyi. Aldorássan länsipuolella kartassa näkyvät pienet lampareet olivat vaelluksen aikaan aivan kuivana. Noin 16:30 oli matka edennyt Gieddejávren länsipuolelle tuntureiden väliseen satulaan niin, että baju Gáhkojávri tuli näkyviin. Jatkoin kivirakassa kulkua alaspäin rinnettä ja käänsin suunnan kohti Gieddejávrea. Gieddejávresta laskeva laskujoki kulki jossain kivirakan alapuolella, veden ääni kuului, mutta sitä ei missään näkynyt. 18:30 seutuvilla saavuin Gieddejavren rantakiville. Järven eteläpuolella olevalla tunturin pohjoisrinteellä näkyi vielä vähän lumilaikkuja.
Järveltä jatkoin vielä tämän päivän viimeiseen nousuun Gieddeoaivi bajitin itäpuolella olevaan tunturin satulaan. Sää oli pysynyt vieläkin kuivana, vaikka sateen alkaminen näytti hyvin todennäköiseltä. Viimeinen nousu olikin helppo ja parinkymmenen minuutin kiveltä kivelle hyppimisen jälkeen tuli Njárgajávri näkyviin ja pääsin aloittamaan laskeutumisen kohti Lossuhyttaa. Kivikkoa riitti melkein tuvalle asti. Vähän ennen tuvalle tuloa näin tuvalta lähtevän kaksi ihmistä, jotka kävivät etsimässä rajalla olevasta poroaidasta sopivaa kulkuaukkoa. Noin klo 20:00 saavuin tuvalle, vesisade alkoi joitakin satoja metrejä ennenkuin saavuin tuvalle, joten siltäkin osin oli onni myöten. Reitin katsojat olivat juuri nostamassa rinkkoja selkäänsä ja he aikoivat jatkaa matkaa suomen puolen Lossun tuvalle. Vietin rauhallista iltaa tuvassa, jossain vaiheessa katselin Ronin tassuja ja huomasin että anturoihin oli tullut pieniä haavoja ja voitelin tassut valkovaseliinilla anturoiden pehmittämiseksi.

20.8.
Aamu aukeni sumuisena, en pitänyt erityistä kiirettä aamulla ja lähdinkin rajalle ja suomen puolella olevaa Lossun tupaa kohti vasta n. 10:30. Patikointi tuvalle vei aikaa noin tunnin. Tullessani tuvalle, siellä oli vain eilen illalla tapaamani pariskunta, jotka olivat valmistautumassa liikkeelle lähtöön. Lisäksi tuvalla oli kolmen biologin varusteet. Tuvalla ollessani yksi biologeista poikkesikin tuvalla, mutta kun kaksi muuta ei ollut vielä paikalla, niin hänkin lähti jatkamaan vielä pyydyksilleen. Pidin kunnollisen tauon ja tauon aikana biologit palasivat tuvalle, he olivat Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka olivat suorittamassa opintojaan täällä tunturissa. He suorittivat kasvien tunnistamisia ja lisäksi he keräsivät vaeltajilta tietoa heidän toimintatavoistaan vaelluksen aikana.

Noin 13:30 lähdin taas jatkamaan matkaa, ilma oli pysynyt hyvin sumuisena, kuljin oikeastaan kostean pilven sisällä. Jonkin matkaa patikoituani sain näkyviini tuvalta aikaisemmin lähteen pariskunnan ja jossain kohti olin valinnut lähempänä jokea kulkevan reitin ja ohitin heidät. Täälläkin joki oli varsin vähä vetinen.

Vähän ennen klo 16:00 olin saavuttanut Urtaslaakson mutkan ja kulkusuunta muuttui kohti kaakkoa. Pilviverhon alareuna nousi välillä vähän korkeammalle ja taas se laskeutui alas. Samoin välillä sateli vähän vettä. Govddoskaisin rinteiltä tuli tämän tästä tunturipuroja, joita piti ylitellä.
Urtaslaakson pohjalle on vaeltajat saaneet kulutettua jo melko vahvat polut kuljettavaksi. Noin klo 17:00 saavuin Urtashotellille. Vaikutti siltä että tupa oli tyhjä ja koska olin saanut kostutettua vaatteeni ja varsinkin kenkäni varsin märäksi päätin mennä sisään. Avatessani tuvan sisäoven, niin siellä olikin kaksi miestä päiväunilla. Lupasin heidän jatkaa päiväuniaan ja jäin itse kuivattelemaan varusteita eteisen puolelle. Levittelin varusteeni kerrossängyn päälle ja kävin vähän valokuvailemassa ympäristöä. Jossain välissä miehet (isä 70v ja poika ehkäpä ikäiseni) nousi ylös jossain vaiheessa jolloin pääsimme vaihtamaan ajatuksia. He olivat tulleet norjan puolelta Lossun kautta ja heidän tavoitteenaan oli yrittää nousua Govddosgaisin huipulle. Edellisenä päivänä he olivat tulleet noin kilometrin päähän tuvasta ja olivat majoittuneet pieneen telttaan. Tänään poika oli käynyt tiedustelemassa tuvan kuntoa ja sen jälkeen he olivat siirtyneet tupaan kuivattelemaan varusteitaan. Nyt he lähtivät vielä tiedustelmaan mahdollista nousureittiä Govdosgaisin ja Bihcosnjunnin välisestä satulasta. Sillä aikaa valmistelin itselle päivällisen. Kun he palasivat, niin he kertoivat että he ehkä olivat käyneet jossain Bihcosnjunnin korkeimmista huipuista, mutta koska näkyvyys oli huono, niin tarkemmin he eivät tienneet omaa sijaintiaan. Keskustelimme vielä illasta pitkään, sen jälkeen siirryin taas eteisen puolelle viettämään iltaa ja illan kunniaksi paistoin vielä itselle lättyjä.

21.8.
Aamusta sää oli vielä pilvinen, mutta jo selvästi parempaan päin menossa. Nousin aamulla ylös, laittelin aamupalan ja noin klo 09:00 lähdin jatkamaan matkaa. Kuljin polku-uria pitkin Riimmajávren ja Luohtojávren pohjoispuolta ja polkua seuraten. Paikoitellen polku kulki rakka-alueiden läpi ja paikoitellen polku kulki miellyttävässä kulkumaastossa.Vuomakasjärven jälkeen jossain vaiheessa polkua seuraillen saavuin Urttasjohkán rannalle, joka virtasi voimakkaana kohti Vuomakasjärveä. Jokivarresta polku kääntyi kohti Bihcosjohkaa ja nimismiehen majaa. Majalle saavuin vähän ennen klo 11 ja katselin ja kuvailin rakennuksia hetken aikaa.

Sen jälkeen aloin katsella joen ylityspaikkaa, ensin nousin hieman jokivartta ylöspäin, mutta totesin sieltä joen ylittämisen mahdottomaksi ja palasin takaisin tupien kohdalle, johon kartassakin on merkitty kahlaamo. Joen ylittäminen sujuikin varsin vaivattomasti, menin itse edellä ja Roni seurasi valitsemaani reittiä perässä.
Noin 11:15 lähdin vastarannalta jatkamaan nousua kohti Pitsusköngästä. Noin puolentunnin patikoinnin jälkeen saavuinkin könkäälle. Pudotin rinkan alas ja katselin vähän ympärilleni ja päätin laskeutua alas jokiuomaan ottamaan putouksesta kuvia alhaalta päin. Menimme kivikoiden välistä varovaisesti laskeutuen Ronin kanssa alas jokivarteen. Joki kulkee putouksen jälkeen varsin jyrkkäreunaisessa uomassa, muuta alaslaskeutumisreittikin sieltä löytyi. Noustuani takaisin ylös putouksen ”niskalle” virittelin keittimen ja keittelin itselle hyvät päiväkahvit.
Koko aamuna enkä tässäkään vaiheessa nähnyt muita kulkijoita.

Tauon jälkeen pakkailin varusteet ja lähdin jatkamaan matkaa n. 12:30 suoraan itään Vuopmegasóaivin huipun eteläpuolelta . Maasto oli varsin miellyttävää nummimaista maastoa, joten siinä oli mukava kulkea. Patikoin ensin Vuopmegasovárrin pohjoispäässä olevalle jyrkänteelle ja katselin siitä kiikarilla sopivaa jatkoreittiä. Päätin laskeutua alas Nássagobejávrren (713,6) eteläpuolella olevalle laskujoen suulle, josta näytti pääsevän kiviä pitkin joen yli. Siitä olikin hyvä mennä ja jatkoin siitä kohti järven itäpuolella olevaa toista järveä kohti.

Istuskelin pieneksi hetkeksi järvien välisen laskupuron varteen katselemaan maisemia Meekon suuntaan, josta pilkisti vielä alempana oleva kolmas Nássagobejávri. Ohitin tämän edessäolevan järven vielä sen järven eteläpuolelta ja aloitin talvelta tutun nousun tunturiin ja kohti Toskaljärveä.

Noin 14:45 pudotin rinkan selästä ja jäin nauttimaan lämpimästä aurinkoisesta säästä tunturin rinteelle. Katselin kiikarilla avaria maisemia, mutta kiikarillakaan en nähnyt koko laajalla tunturialueella ketään muita kulkijoita. Noin tunnin tauon jälkeen matka jatkui kohti Toskalpuron latvoja. Pitkästä kuivasta jaksosta johtuen puron latvaosat olivat kuivana tai paikoitellen oli vain syviä vesilampareita odottelemassa tulevia sateita.
Tunturiselänteen ylittämisen jälkeen edessä oli laskuosuus miellyttävässä maastossa. Aikani kuljettua alkoi Toskaljärvikin jo tulla tunturin rinteen takaa näkyviin ja sitä myöten kulkusuuntakin muuttui pikkuhiljaa kohti etelää. Olin päättänyt mennä Toskaljärven länsipuolelta. Vähän klo 16:00 jälkeen saavuin Toskaljärven pohjoisreunalle, sääkin oli alkanut muuttumaan pilvisemmäksi ja näytti että kohta voisi olla sadetta tulossa.

Järven rantaa seuraili polku, jota itsekin seurailin. Paikoitellen tunturin rinne putosi varsin jyrkkänä järven rantaan ja niillä paikoin ranta oli varsin kivikkoinen.
Välillä näkyi vanhoja leiripaikkoja ja ihmisten jättämiä tölkkejä yms. roinaa. Noin klo 18:00 seutuvilla oli järvi ohitettu ja aloitin laskeutumisen kohti Porojärven laaksoa. Ilma oli jo varsin kostea, mutta vettä ei vielä kuitenkaan satanut. Jonkin matkaa laskeuduttuani aloin katselemaan sopivaa Toskaljoen ylityspaikkaa, joki virtasi varsin voimakkaana, mutta hetken katseltuani löysin sopivan ylityspaikan.

Kun Porojärven laakso alkoi kunnolla avautua eteeni, aloin kiikarilla katselemaan mahdollisia ylityspaikkoja päästäkseni Jogasjärven tuvalle.
Olin päättänyt etsiä ylityspaikan Jogasjärven tuvan itäpuolelta. Kaukaa katsottuna näytti että ensimmäinen vaihtoehto voisi olla Jogasjärven itäpäässä olevan pitkänsaaren länsipäästä ja suuntasinkin ensin sinne. Taas oli edessäni paikoitellen pitkähkökä kivikkorakkoja ja toisinpaikoin varsin tiheitä koivikoita.

Tulin saaren länsipäähän, laitoin Ronin hetkeksi kiinni, pudotin rinkan alas ja lähdin tiedusteluretkelle. Hyppelin kiveltä kivelle ja pääsinkin kohtuullisen pitkälle. Lopulta edessä oli voimakas virtapaikka, jossa veden syvyys oli mielestäni aivan liikaa kahlaukseen, joten palasin takaisin. Otin rinkan kantoon ja Ronin irti ja lähdin kiertämään kosken sivussa olevan lahden poukaman takaa saaren itäpäähän. Kiertämisen jälkeen laitoin taas Ronin kiinni ja rinkan alas ja lähdin tutkimaan ylitysvaihtoehtoja. Katselin ensin alimman kosken yläpuolelta, mutta sielläkin ylittäminen vaikutti vaikealta. Seuraavaksi menin aivan kosken alapäähän, pääsin helposti ensimmäiseen saareen, tiheän koivikon läpi menin seuraavaan saarten väliseen koskeen ja senkin ylitys onnistui kohtalaisen helposti, joten palasin takaisin hakemaan varusteita.

Rinkka selässä kuljin edellä ja komensin Ronin kulkemaan perässä. Ensimmäisen kosken ylitys sujui mallikkaasti lähes kuivin jaloin. Risukkoisen saaren läpi menin samaa reittiä, kuin mistä äsken olin palannut ja saavuin saarten väliselle koskelle. Ylityspaikka oli muuten erinomainen, vain yksi vähän vaikeampi kohta oli ylitettäväksi. Sauvoja apuna käyttäen kuitenkin pääsin helpohkosti harppaamaan voimakkaasti kivien välistä virtaavan veden yli. Roni tuli kuitenkin hätäisesti perässä ja luiskahtikin tähän voimakkaaseen virtaan. Se jäi uimaan kiven vierelle, mutta ei itse päässyt sieltä pois. Autoinkin sen valjaista vetäen kivelle. Kiertelimme tämänkin risukkoisen saaren toiselle puolelle ja lähdin seuraavaan ylitykseen, siinä oli lopuksi matala kahlausosuus ennen toista rantaa. Näin olimme selvinneet suurimpaan saareen, otin sieltä suunnan kohti vastarantaa ja viimeinen ylitys olikin oikeastaan kuivan uoman ylittämistä kiviä pitkin.
Lähdin suuntaamaan kulkua kohti Jogaksen kämppää ja n. 100 m ennen kämppää sumuinen keli muuttuikin vesisateeksi. Horsman kukat värittivät hienosti tuvan ympäristön ja siirryinkin n. klo 20:00 sateelta suojaan, oikeastaan kastumatta, nauttimaan Jogastuvan rauhasta. Koska ilma oli kohtuullisen lämmin, niin en viritellyt takkaan tulta vaan levittelin varusteet vain tupaan kuivumaan ja aloin valmistamaan tukevaa illallista. Illan sain vietellä rauhassa ja noin 23:00 tietämillä siirryin nukkumatin seuraksi.

22.8.
Rauhallisen yön jälkeen pakkailin tavarani ja valmisteli lähtöä kohti Terbmistä. Pari päivää aikaisemmin olin kastellut kenkäni hyvin ja sen ansiosta jaloissani oli kohtuullisesti hietymiä ja mietin jalkoihin sopivia kenkiä, märät vaelluskengät vai kevyet vaellustossut.
Ilma oli hieman sumuinen, mutta ei kuitenkaan vielä satanut vettä. Lähdin tuvalta kohti Porovaaraa ja sen reunaa lähdin kiertämään lännen kautta ympäri samalla nousten rinteelle. Kiersin läntisen huipun ympäri ja noin tunnin vaelluksen jälkeen totesin, että on pakko pysähtyä paikkaamaan jalkoja ja vaihtamaan vaelluskengät jalkaan. Tauon aikana näin, että Saivaaran suunnasta oli yksinäinen miesvaeltaja tulossa kohti Jogasjärven tupaa. Patikoin Oddajávren rantaan ja kiersin järven itäpuolelta. Sitten suuntasin Japmajärven ja Harrijärven väliselle kannakselle, jolle tulin noin puolenpäivän maissa.

Välillä tuulen mukana tuli vettä ja taas välillä tuuli kuivatteli vaatteita. Kannasta pitkin oli hyvä kulkea, siinä kulki jonkinlainen polkukin. Kannaksen läpi kulkevan tunturipuron yli oli helppo mennä. Kannaksen ylittämisen jälkeen käänsin suunnan Harrijärven sivustaa pitkin kiertäen Juovvavaaran itäpuolta. Nousin Juovvagielaksen ja Harroaivin väliseen satulaan. Siellä välissä näytti kulkevan myös Raittijärvisten mönkijäura. Paikoitellen maasto oli täällä välissä melko risukkoista ja tunturipurokin kulki siellä välissä. Pikkuhiljaa maisema alkoi avautumaan ja mönkijäuraa oli helppo kävellä.
Huomaamattani kaarsin mönkijäuran mukaan ja jonkin ajan kuluttua näin edessäni vesistöjä. Tutkin huonosti karttaa ja ennenkaikkea en käyttänyt kompassia ja tein väärän johtopäätöksen. Koska edessä oleva vesistö näytti olevan suoalueen keskellä, niin ajattelin sen olevan vaikeasti ylitettävissä ja lisäksi ajattelin vesistön olevan Rommaenossa. Lieneekö reitinvalintaan vaikuttanut se, että mönkijäuraa oli todella helppo kulkea, jokatapauksessa jatkoin mönkijäuraa ja tällä kertaa noin 90 astetta väärään suuntaan eli etenin melkein pohjoista kohti.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että maisema ei oikein vastaa sitä, mitä sen pitäisi olla ja hetken karttaa ja kompassia tutkittuani totesin että etenen väärään suuntaan.
Paikansin itseni kartalle ja aloin etsiä sopivaa reittiä Kaitsajoen länsipuolelle. Olin edennyt laaksossa lähelle Gaicoaivia. Kuljin jokivarteen ja löysin koivikosta sopivan joen ylityspaikan. Sitten otin suunan etelään jokivartta pitkin. Etenin reippaaseen tahtiin ja jossain vaiheessa ajattelin, että alan katsella sopivaa paikkaa leiriytymiseen. Gohpevarrin itäreunan ohitettuani käänsin suuntaa Härkäkuoppaa kohti ja sopivan leiritymispaikan tullessa pysähdyin pystyttämään telttaa. Jalkani oli hietymistä johtuen melko huonossa kunnossa, valmistin iltaruuan ja yritin teltassa kuivatella kosteita vaatteitani ja tuulettelin jalkojani. Yöpyminen sinänsä teltassa sujui ihan mukavasti.

23.8.
Aamulla tein aamupalan ja paikkailin jalkani kohtuullisen hyvin. Päivän tavoitteena oli yrittää ehtiä Kilpikselle siihen aikaan, että ehtisin vielä soittamaan Ropinpirtille mökistä ja saunasta.
Ilma oli hieman parantunut eilisestä. Lähdin liikkeelle joskus yhdeksän seutuvilla ja yritin edetä melko reippaasti. Välillä jouduin kulkemaan kohtuullisissa kivirakoissa ja paikoitellen koivikossa. Noin kymmenen aikoihin tavoitin Kutturakurun alapuolelta Terbmikselle päin menevän polun ja jatkoin kulkemista polkua pitkin. Jollanbaktin tietämissä kahlasin joen yli, mutta ylitys oli helppo. Joku oli tuonut, ties mistä, pari puuta jokiuoman ylityspaikkaan. Noin yhdentoista aikoihin pääsin kiertämään jo JollanMallan ympäri ja puolenpäivän aikoihin saavuin Terbmiksen tuvalle. Tuvalta oli yksi pariskunta juuri lähdössä liikkeelle kohti Kilpistä ja siellä ollessani tuvalla poikkesi yksi pariskunta, joka oli telttailemassa tuvalta hieman Kilpikselle päin. Tein hyvän lounaan ja otin lounaan jälkeen kunnolliset päiväunet keräten voimia viimeiseen rutistukseen.

Noin klo 14:30 lähdin kohti Kilpisjärveä, yritin edetä mahdollisimman reippaasti (sen minkä jaloillani pystyin). Osittain etenin polkua pitkin ja osittain mönkijäuraa pitkin. Lähestyessäni Tsaikkaljärveä noin klo 18:00 seutuvilla, niin laitoin puhelimeni päälle ja siihen alkoi tulla tekstiviestejä.



Viesteistä selvisi, että isäni oli sairastunut ja oli huonossa kunnossa sairaalassa. Soitin Ropinpirtille, varasin mökin ja saunan. Kerroin yrittäväni ehtiä paikalle noin klo 20:00 mennessä, joka olisi heidän sulkemisaikansa.
”Lävistin” poroaidan ”siltaportista” ja suuntasin Tsaikkaljärven päähän, sitten vielä loppukiri järven rantaa ja loppulasku parkkipaikalle. Tulin autolle joskus 18:45, laitoin varusteet nopeasti autoon, kävin pikaisesti Kilpishallissa ostoksilla ja suuntasin kohti Ropinpirttiä. Muutaman minuutin myöhästyin aikataulustani, mutta siellä odoteltiin minua. Join munkkikahvit, maksoin mökin ja saunan ja siirryin nauttimaan saunan ihanuudesta ja aloitin toipumisen reissun vaivoista.

24.8.
Hyvin levätyn yön jälkeen suunta kohti etelää, välillä tietysti kävin tapaamassa isääni, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa toipumaan päin.