"Takuu tarkastus" ja uusia projekteja tuumimassa

Vaellukselle lähtö tai nyt ehkä sopisi paremmin sanoa retkelle lähtö saa huolestuttavia piirteitä, ei ennakkovalmistautumista ja varmistelutkin puuttuu, onneksi vaelluksen turvallisuus seminaari on kohta tämän reissun jälkeen.
Lähtöpäivän olin sopinut itseni kanssa jo etukäteen, lähtöaika oli kiinni siitä, että saan työasiat hoidettua sopivalle mallille.
Ei  muuta ennakkosuunnittelua  kuin mitä nyt muutama lukkoon lyöty tavoite perillä.

12.10.2016
Aamusta herätys normaalisti, Soolon ulkoilutus ja muutamia hoidettavia työhommia piti vielä hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Sitten rinkka ja pakkauspussit kaapin viereen.
Vaatekaapista tarvittavat vaatteet läjään ja jako kolmeen kasaan, yhteen ne vaatteet jotka laitan päälle retken alussa, toiseen ns. varavaatteet ja kolmas kasa eli ne vaatteet joita tarvin retken jälkeen.
Meni siihen muutama minuutti, sitten toisesta kaapista retkeilyvarusteet, varusteiden pakkaus pakkauspusseihin ja pussit ja varusteet rinkkaan ja tavarat kyytiin.
Erikseen sitten vielä Soolon varusteet, kantolaukut sekä ruokatavarat ja sitten olikin kaikki kamat kasassa.
Aikaahan tähän ei paljoa mene, mutta tässä mallissa on se huonopuoli, että jotain oleellista voisi unohtua, tällä kertaa reissussa en huomannut kyllä mitään puutteita. Jälkikäteen totesin, että liikaa tuli taas varattua vaatteita ja ruokaakin, tosin kelit suosi retkellä, niin vaihtovaatteille ei ollut paljoa tarvetta.

Auton keula kohti pohjoista, lähtöajan perusteella laskeskelin että mitä kello olisi kun olisin perillä Savukosken Kemihaarassa. Ajattelin tuon lähes 1000km pätkän hoitaa kahden pysähdyksen taktiikalla ja soitinkin Kemihaaraan ja arvioin olevani perillä n. 21:30 ja kyselin yöpaikan perään.
Matkan varrella näin varmaan joitakin satoja joutsenia, jostain syystä niiden suunta oli toinen kuin minun.
Ajon aikana kirjoitin kauppalistan korvien väliin ja toisen pysähdyksen suoritin Rovaniemellä käymällä kaupassa ostamassa retken muonat. Kohtuu tarkasti näytin ajosuunnitelmassa pysyneen kun perille saavuin 21:25.
Perillä hieman turinointia isännän kanssa, Soololle pieni iltalenkki ja nukkumaan.

13.10.
Aamulla ei ollut mitään kiirettä, aamupala omatoimisesti ja aamukahvit talosta. Samalla vähän turinointia retken tarkoituksista ja kuulumiset alueelta. Metsämiehiä poikkesi myös talossa muutamia kappaleita, jotka olivat alueella metsästämässä.
Tällä retkellä oli retkeilyn lisäksi muutama konkreettinen hyvä tekosyy, yksi oli se että olin jo pitempään suunnitellut käyntiä Manto-ojan autiotuvalla "takuutarkastuksella". Manto-ojan talkoot
Samoin olin kuullut että Mantoselän autiotuvan piipun juuret olivat vielä tiivistämättä, niin samalla reissulla olin luvannut hoitaa ne kuntoon.
Lisäksi on ollut puhetta Karhuojan autiotuvan mahdollisesta kunnostamisesta, niin Mantoselän autiotupa on toteutettu samoilla suunnitelmilla kuin tuo Karhuojan kämppä, tuleepa samalla katsasteltua sekin vähän tarkemmin.

Sitten olikin aika lähteä liikkeelle, Soololle laukut selkään, itselle rinkka ja sitten kohti Manto-ojaa.
Hieno sää, mukavat fiilikset, heti alussa tunne että ei ole minnekään kiirettä. Keskihaaran ylitys, Vislauskuusikon "lävistys" ja sitten laskeutuminen Mantoselän vuotsolle.  Edessä näytti olevan elämää, pitkospuilta oli sen viereiseen suohon tipahtanut rajamies mönkijällään ja toinen rajamies tuli perässä paikalle. Paikoitellen pitkospuut ovat jo niin huonossa kunnossa, että ne ovat jo todellinen työturvallisuusriski esim rajamiehille, suolle ajo liittyikin siihen, kun toisen renkaan alla oli pitkospuu antanut periksi ja mönkijä kurvasi suolle. Hiiripöllö seurasi etenemistämme ja rajamiesten touhuja läheisen puun oksalta. Matka jatkui Kuusimantoselkään poroportin kautta. Ilma oli lämmin, hanskat oli pakko ottaa pois kädestä ja siirtää pipo taskuun vaikka oli jo lokakuun puoliväli. Korvatunturin reitti erkani oikealle ja sitten vielä muutama kilometri Manto-ojan autiotuvalle.

Sieltähän se tupa löytyi hyvässä kunnossa odottamassa kulkijoita. Asetuin taloksi ja keitin päiväkahvit. Pienen päivälepo ja takuutarkasteluun. Tupa näytti hyvin paikoillaan, kuivatusoja näytti toimivan, olisiko kämpän etupää vähän painunut vai mistä johtunee, että keittotaso oli vähän vinossa etuseinälle päin. Lieden palosuojalevyt estivät pöydän nostamisen niin tein pienen kiilan keittotason alle, ehkä se vähän korjasi tilannetta. Otin kuvan alapohjasta ja näytti että vanerilevy oli hyvin säilynyt siellä alapinnassa. Ikkunan pielissä olisi vähän entrattavaa, nyt varmaankin linnut pääsevät nyppimään pellavat ikkunan pielistä. Irrottelin seiniltä "roikkuvia" pellavia ja paikkailin niillä vähän ikkunapielen eristystä, tosin edelleenkin linnuilla on sinne melko vapaa pääsy. Sille ehkä pitäisi tehdä jotain.


Sitten suunta Mantoselän kämpälle. Mukaan otin rinkasta Kemihaarasta saadut tiivistysvälineet ja kameran.
Taas poroaidan "lävistys" portin kautta ja kaartaminen polkua pitkin pohjoiseen tuvalle. Lämmintä oli mukavasti n. 6 - 7 astetta, mittailin kämpän mitat ja piirtelin ne muistiinpanoihini talteen. Tutkailin sekä autiotuvan että varaustuvan ja kiipesin sen jälkeen katolle tutkimaan piipun juuria.  Ei ollut ihme että piipun juuret oli vuotaneet, pahimmillaan juuripellissä oli n. 2 cm rakot, josta veden oli hyvä valua piipun juurelle. Sähläsin massat piipun juurelle ja reissun yksi tavoite oli siis saavutettu.
Kämpän vesikate on asennettu siinä mielessä "erikoisesti" että naulaukset on näkyvissä, kun huovat on naulattu kiinni, varsin potentiaalinen vuotopaikka.
Vieraskirjaakin tutkailin ja löysin sieltä Itäkairan prinsessan kirjoituksen jossa hän epäili että mahtaisiko tämä olla hänen viimeinen reissunsa alueelle. Toivottavasti vielä voimat riittävät että hän pääsee vielä käymään retkeilemässä rakkaissa maisemissaan.

Poikkesin viereiselle suolle nauttimaan syysmaisemasta ja yllättäin löysin sielä miljoonia timantteja kimaltelemassa auringonpaisteessa, näistä timanteista minä pidän, näitä ei saa rahalla, niihin ei kestä koskea, mutta silmin katseltuna ne näyttävät upealta.
Sitten pikkuhiljaa takaisin päin, matkalla tuli ihmeteltyä sitä että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.



Manto-ojalle palattuani olikin jo ruoka-aika ja sen jälkeen asetuin peskalankuille lukemaan kirjaa.
Ilta pimeni, kynttilä valaisi tunnelmallista tupaa, jossain vaiheessa kävin tekemässä polttopuita nuotiota varten ja virittelin tulet.

Istuskelin nuotiolla tuleen tuijotellen, kuunnellen puron solinaa ja huomasin että taivaantuletkin olivat syttymässä.

Hieno hetki, ympärillä hiljainen erämaa, Manto-oja antoi omaa pientä solinaansa taustalla, itse omien ajatustensa kanssa tuleen tuijottelemassa ja taivaalla revontulet tuomassa lisää tunnelmaa. Voisiko puitteet enää tämän hienommat olla? Yksin istuessani ajatukset kulkivat kuitenkin muualle, vaikka nautinkin suunnattomasti tällaisista hetkistä, niin nämä eivät olisi mahdollisia ellei elämäni matkalla olisi mukana uskomattoman hienoja ihmisiä, ystäviä. Tämä ympäristö ja nämä ajatukset toivatkin mieleeni tähän sopivan laulun: Mistä tunnet sä ystävän
Se kertoo paljon siitä mitä ajatelin. Samalla tilanne oli hyvä muistutus siitä, että kuinka vähän me kuitenkin tarvitsemme ollaksemme onnellisia,  Iltanuotiolla yksin (Soolon kanssa) ja ajatuksissa ystävät.

14.10.
Aamusta aikaisin hereille, vielä pimeään aamuun.  Aamupala, varusteiden pakkaus ja kämppä "luovutuskuntoon".  Aamusta vähän sateli vettä, mutta ennen liikkeelle lähtöä sade oli jo ohi.
Suuntasin länteen, eli ensin ojan ylitys, sitten suon ylitys ja loiva nousu Keskipalojen etelä"kärjen" yli. Etukäteen olin kartasta katsellut että tavoittelen Keskihaaran ylitystä paikasta, jossa ojan molemmin puolin kangasamaat tulevat lähimmäs ojaa. Oja tuli näkyviin ja törmäsin siihen tuon linkin osoittamassa paikassa. ylityspaikka
Oli näköjään tuuri matkassa, juuri siinä kohti oli virtapaikka, josta kahlaamalla oli mahdollista mennä yli. Tulopuolen ranta oli vähän syvempi, joten varalta otin kengät ja päälyhousut pois ja kahlasin yli. Todennäköisesti siitä olisi näillä vesikorkeuksilla päässyt juuri ja juuri saapasjalassakin yli.
Ojan jälkeen jatkoin länteen Keskirovaa pitkin kunnes tulin Kemihaarasta tulevalle polulle.
Suunta etelään polkua pitkin, hetken kuluttua näin kun näin ensimmäisen metsäkanalinnun tälle reissulle, koppelo lähti edestäni lentoon, eli kovin hiljaista oli luonnossa. Noin kilometri ennen poroaidalle tuloa näin metson polulla, ilmeisesti kiviä nauttimassa. Sekin ehti pölähtää lentoon ennenkuin ehdin sitä kuvata. Kovin hiljainen on erämaa.
Keminmukan nuotiopaikalle pysähdyin hetkeksi tauolle ja yritin löytää puhelimella kenttää soittaakseni Kemihaaraan
tuloaikatauluni. Matkan jatkuessa huomasin että välillä kuuluvuutta oli ja välillä taas ei, eli täällä on hyvä tiedostaa että jokapaikasta puhelimella ei saa apua vaikka tarvetta joskus voisi olla. Puhelu meni jossain kohti läpi ja poronkäristys tuli tilattua. Sitten leppoisaa patikointia Kemihaaraan. Aivan uskomattoman upea auringonpaiste, vaikeaa kuvitella että ollaan lokakuussa.

Kun ruoka-annos tuli pöytään, niin pakko oli kysyä että kuinka monta henkilöä tätä on tulossa syömään, mutta ei kuulemma muita kuin minä.  Ruoka oli hyvä ja sitä oli todella riittävästi.
Ruokailun jälkeen soitin että missä jatkoreissuni vaelluskaverit olivat tulossa. Ohtamaan Jouni ja Teuvo olivat sillä hetkellä Sallan ja Savukosken välimaastossa. Jäin odottelemaan heitä, koska samalla oli tarkoitus keskustella Peltoniemien kanssa lähialueen suunnitelmista ja heidän ajatuksistaan niihin.
Jouni ja Teuvo saapuivat aikanan paikalle, jatkoimme turinointia kahvikupin äärellä, kunnes oli aika siirtyä seuraavaan yöpaikkaan, eli Tikkasen vieriharjun vuokrakämpälle. Saavuimme paikalle lähellä auringonlaskun aikaa ja lähdinkin vielä hetkeksi iltalenkille Soolon kanssa viereiselle harjulle.

Kapeaa ja pitkää harjua oli mukava käveleskellä ja seurailla illan värien vaihtumisen loistoa ja pikkuhiljaa soille kertyvää usvaa.
Mukavaa turinointia ja aamuksi varusteiden pakkausta, Soolon kanssa vielä iltalenkille ja lopuksi yölevolle.

15.10.
Aamupala ja pieni siirtymä autolla Hangasselän eteläosaan.  Soololle laukut ja itselle rinkka ja sitten porukalla liikkeelle. Tavoitteena Karhuojan autiotuva. Ensin kivistä kangasta pitkin, sitten Kärekeojan ylitys Sukoivan etelärinteelle. Todella miellyttävää kulkumaastoa.  Jonku metsästyskoira tuntui olevan jossain haukulla, muuten erämaa vaikutti hyvin hiljaiselta. Muutama istumatauko matkalla, Metsopalon Isolaen pohjoispuolelta itään ja satuimme juuri poroaidassa olevan portin kohdalle paikassa jossa Karhuojalle kääntyy polku poroaidan vierestä. Siinä vielä pieni tauko ja sitten loppukiri autiotuvalle.
Teuvo viritteli samantien kaminaan tulet, Jouni aloitti kuvaamisen ja minä kämpän tutkimisen.
Ja tässä raportti havainnoista
Karhuojan kämppä:
Vesikate uusittu muutama vuosi sitten,

Yläpohja, eristetty lasivillalla, eristeet ulkoseinän laidassa vesikatossa kiinni. Kurkihirsi tuettu kahdesta kohti (väliseinien kohdalta).  Yläpohja vaikutti olevan ihan hyvässä kunnossa.

Seinät, kämppä on siirtynyt pois perustuksilta, etuseinällä keskellä hirret on painuneet maahan ja pari alinta hirsikertaa on vaurioitunut.  Takaseinällä ns. villinä jatkettu alin hirsi. Kaiken kaikkiaan hirret siinä kunnossa, että tässä rakennuksessa menevät noita paria hirsikertaa lukuunottamatta vielä pitkään, mutta siirtämään tai varastoimaan tätä jonnekin myöhempää tarvetta varten en lähtisi.
Seinän painumisesta johtuen kämpän ulko-ovi ei toimi kunnolla.








Alapohja,  hyvin erikoinen rakenneratkaisu.  Alareunassa alumiiniverhottu uretaanilevy ja sen yläpuolella lasivilla eristys, melkoinen riskirakenne, ehkä tämmöisessä kämpässä toimii. Huolimattomasti asennettu, isoja rakoja, osin uretaanieristeen pinta irronnut,
Lattianiskat upotettu hirteen, lattian ja päätyseinän liitos erikoinen ja eristysratkaisun vuoksi kylmä. Päädyissä lattianiskan alapinta on alempana kuin alimman hirren alapinta. Hirren ja niskan väliin on yritetty vähän tukkia eristettä.


Sisäratkaisut,  autiotuvan ja varaustuvan välissä kuivaushuone, jossa molepien puolien kaminoiden hormit.  Kun kaminassa piti tulta, niin tuntui kuivaushuonekin lämpenevän. Varmasti kaminan vedon ja hormin nuohouksen kannalta haastava ratkaisu.  Lisäksi jos kämpässä ei olisi tarvetta lämmittää, mutta vaatteet vaatisivat kuivatusta, niin ratkaisu ei ole toimiva.  Esim Nammalakurun uudessa kämpässä parempi ratkaisu, siellä kuivaushuoneessa on oma kamina.
Takan sijoittaminen "jalustalle" myös vähän erikoinen ratkaisu, vie paljon lattiatilaa.
Sisälattian ja ulkoseinän liitos tehty huolimattomasti, kämpässä on käytännössä avoimet ovet myyrille ulkoa sisälle asti lattian kautta.
Samoin eteisen ja kämppien välisen seinän liittymät toteutettu huolimattomasti, osin eristeet suoraan näkyvissä.

Perustukset,  kämppä siirtynyt pois perustuksilta, tuettu väliaikaisesti mitä erilaisilla virityksillä.








Kämppä pitäisi nostaa kauttaaltaan ylös, tehdä uudet perustukset (kunnolla), vaihtaa pari hirsikertaa, korjata lattia. Näin isolle kämpälle kohtuullisen iso työ.
Mutta tarvitaanko tällaisella sijainnilla näin isoa kämppää, jossa on sekä autiotupa että varaustupa?

Sauna:  Hirret hyvässä kunnossa, veden poisto pesutiloista ulos sisäpuolelta katsottuna ratkaistu hyvin, ulkoapäin katsottuna huonosti. Kaikki vedet valutetaan seinänvierelle ja rakennuksen alle.









Saunan ulkoportaat alkaa olla vaarallisen lahot, ne pitäisi pikaisesti korjata.









Miettiessäni kämpän sijaintia, sen kuntoa ja siellä olevaa saunaa, niin heräsi tällainenkin ajatus:
Puretaan kämppä pois ja muutetaan sauna autiotuvaksi.  Siihen saisi helposti 2x2hengen tilat, jäisi hyvin vielä oleskelutilaakin. Muutostyö olisi helppo toteuttaa.

Toinen vaihtoehto:
Kämppä purkuun ja siirtäisin saunan Nuortin varteen ja muuttaisin sen maksulliseksi saunaksi.

Kaiken kaikkiaan kun alueen palvelurakenteita tutkii niin näyttää että joskus on rakennettu ehkä kaiken varalta.

Kämpän tutkiskelun jälkeen tutustuin lähiympäristöön ja huomasin myös sen että vaikka kämpällä puhelimeen ei löytynyt kenttää, niin kun käveli kämpältä muutaman satametriä itään Kummalehtoon päin löytyi hyvä kuuluvuus. Samoin huomasin että siihen suuntaan näytti menevän hyvin heikko polku ja puista löytyi vanhat maalilla tehdyt pilkoitukset. Todennäköisesti siitä on mennyt merkitty polku Kutunivalle, joka on nykyisin jäänyt hyvin vähälle käytölle ja häipynyt kartoista.
Ruokailun jälkeen vielä lätynpaisto ja leppoisaa turinointia ja kirjan lukemista.

16.10.
Heräsin joskus noin klo 05:00 kun taivaalta näkyi kirkkaana täysi kuu. Oli pakko nousta ylös, pukea vaatteet ja lähteä ulos ihmettelemään ja valokuvaamaan. Tosin kävi niin että kun ehdin pihalle, niin kuu olikin jo jäänyt ohuehkon pilviverhon taakse.
Yritin kuitenkin kameran ja jalustan kanssa vähän kuvailla, mutta ennenkaikkea nautin yön hiljaisuudesta ja pakko oli poiketa jonkinlainen lenkki maastossa, kun siellä näki kohtuullisen hyvin kulkea.

Aamulenkin jälkeen vielä takaisin nukkumaan, herätys uudestaan vähän myöhemmin, aamupala ja varusteiden pakkaus ja kämpän siivous. Aamusta oli vähän varissut luntakin maahan ja ilma lienee ollut vähän pakkasen puolella.
Sitten rinkat pykälään ja nokat kohti Nuorttia. Eli siirtyminen eilistä reittiä poroaidalle, poroaidan vierustaa Metsopaloon ja laskeutuminen alas Nuortille Mettopalon autiotuvalle.
Jouni ja Teuvo jäivät tänne, itse pidin pienen tauon ja lähdin paluumatkalle.
Vähän matkaa reittiä pitkin, Kurtsinkosken seutuvilta suunta Kurtsin niskavaaran keskelle. Kohta alkumatkasta törmäsin maastossa hennosti näkyvään mönkijäuraan. Katselin kartaa ja mietin että minnehän tuo mahtaa mennä. Tulin siihen tulokseen että todennäköisesti samaan paikkaan kuin minäkin ja ajattelin että jostain kohti tuo ura mennenee myös yli Kärekeojan.



Jatkoin kuitenkin mukavassa maastossa eteenpäin omia polkujani, mutta lähestyessäni Kurtsinniskavaaran kahden huipun välistä satulaa tuli mönkijäura taas vastaan. Eli arvailuni vahvistui ja jatkoinkin tästä eteenpäin mönkijäuraa pitkin. Alamäen jälkeen ura jatkoi ojalle, ojan rannalla oli nuotiopaikka ja sen vieressä silta. Sillan jälkeen pätkä suota, sitten pieni matka vähän kovempaa kangasta taas pieni märkä suonpätkä ja kaartaen kivikkoista maastoa pitkin autolle.
Pikainen reissu takana, nyt varusteiden vaihdon jälkeen suunta länsireunalle eli Ylläksen suuntaan.

Korvatunturin tien varsi oli hienoa katseltavaa kun siellä oli luntakin jo vähän maassa.

Pari päivää Äkäslompolossa kylänpinnassa ja sitten kohti etelää.

Mukava pikkureissu 

Täällä reissun kuvat

Vakava sairaus ja hoito vain pahentaa oireita

Tämä vuosi sen sitten on todistanut, vaikka pahaa olen peljännyt jo aikaisemminkin.
Lapinkuume, siihen ei pure burana eikä mitkään ennaakoonkaan otetut rokotukset.
Taudin voi välttää kun muistaa vältää lapissa käynnit.

Tänä vuonna olen yrittänyt tautia hoitaa oikeastaan yliannoksia sisältävällä lääkityksellä, mutta oireet vain pahenee. Käyntien lisäksi on tullut luettua aiheeseen liittyviä kirjoja, katseltu kuvia, käyty keskusteluja.  Ei näköjään edes "terapiasta" ole mitään apua. Tänäänkin kesken työpäivän ajatukset kulkivat jo ensi kevääseen ja tuli mieleen välitunturin ja yliperän väliset hiljaiset ja turisteista lähes vapaat maisemat. Sinnekköhän ne suksen kärjet ensi keväänä taas suuntautuu?  Ja sieltä kohti pohjoista?  Pitänee taas siirtää kartat sängyn vierelle.

Toukokuusa kaksi viikkoa käsivarressa, kesäkuussa viikko Ivalojoella, heinäkuussa vajaa viikko Pallaksen maisemissa, elo-syyskuun vaihteessa tuli kierrettyä teitä pitkin ympäri lappia, mutta ei mitään apua.

Uutta reissua vaan pitää suunnitella, jos suunnitelmat toteutuu niin reilun kolmen viikon  päästä taas nokka kohti pohjoista, tällä kertaa on tarkoitus taas maastoutua. Ja tämän maastoutumisen tarkoitus on selvitellä asioita että olisi taas syy mennä maastoon.
Samaan aikaan on pohdinta käynnissä että viettäisikö joulua oikeassa talvessa vai täällä jossa ei etukäteen tiedä että tuleeko talvea lainkaan.

Voiko tämän parempaa sairautta olla olemassa?

Mene museoon

26.8.

Kesä lienee ohi mutta kesälomia vielä jäljellä. Elo- syyskuun vaihteeseen näytti tämän vuoden "teeman" mukaisesti tulevan taas pohjoisen reissu.

Olihan toukokuun alussa ollut hiihtovaellus käsivarteen, kesäkuun alussa melontareissu Ivalojoelle, heinäkuun puolivälissä pikainen patikka reissu Pallaksen maisemissa.

Tällä kertaa tosin vähän erilainen reissu, nyt oli tarkoitus mennä pääosin pyörien päällä kuljettaen "kotia" mukana.

Jostain olin saanut päähäni, että positiivisen avauksen lomalle saa kun pääsee kuuntelemaan savolaisia. Suunta siis Kuopioon ja hetkellisen etsinnän jälkeen löytyi sopiva parkkipaikka kodille hyvinkin juhlalliselta kuulostavan kadun varresta.

yöpaikka

Kuopion keskusta ja varsinkin torin ympäristö on suunniteltu niin, että autot ajetaan parkkihalleihin, mutta tässä oli varsin rauhallinen paikka ja sopivasti kävelymatkan päässä torilta.

Ystävällinen vastaanotto sai jatkoa, kun aamuyöllä puhelimeen kolahti tekstiviesti, jossa parhaillaan savustuspöntössä olevaa haukea tarjottiin tuotavaksi Kuopion torille ja tähän oli helppo vastata: kyllä.

27.8.

Aamusta ensin Soolon kanssa ihmettelemään  Kuopion varhaisen aamun katuelämää, taisi olla vielä viimeiset palaamassa yöjuoksusta kotiin, kun me aloittelimme jo uutta päivää.

Sitten torille, torikin oli heräilemässä ja pian saapui hyvin paketoitu savustettu haukikin paikalle saattajan kera. Ja siitä edestä että otin hauen vastaan minulle tarjottiin vielä perinteiset munkkikahvit, ei siis lainkaan huono valinta aloittaa loma Kuopion torilta.

Myrskyä oli luvassa sääennusteen mukaan, mutta sehän ei kulkijaa haittaa. Suunta kohti pohjoista, seuraaaksi tavoitteeksi oli hahmottunut Hepoköngäs, mutta kun tuonne naamakirjaan oli tullut kirjoitettua olevansa Kuopion torilla, niin jossain vaiheessa Kuopiolaisetkin herää. Sain puhelinsoiton että vieläkö sitä ollaan Kuopiossa ja ehdittäiskö käymään kahvilla, mutta myöhäistä se oli. Kun soittaja kuuli seuraavan tavoitteen, niin hän oli onneksi ajantasalla ja kertoi metsähallituksen panneen paikan remonttiin. Ei siis köngästä mutta sinne menevän kulkutien. Netistä tarkastettua tilanteen totesin tiedon oikeaksi ja samantien suunnitelman päivitys.

Uusi tavoite löytyi helposti: Ranuan eläinpuisto.

Tuli nähtyä jääkarhut, karhut, arosudet, sudet, pöllöt yms,  pitkästä aikaa ihan mukava vierailu.

Mutta sitten piti vielä miettiä että minne sitä sitten menisi ja löytyihän se suunta, kun varmistin ennakkotietoni, että tuolla vähän idemmässä olevalla kesämökillä oli ennakkosuunnitelman mukainen miehitys paikalla. Sinne siis valmiiksi lämmitetylle saunalle.

28.8.

Hieno aamu

Mökkiläisillä ja meillä oli vielä makkarat paistamatta ja sen vuoksi alkoi karttatyöskentely, että mistä löytyisi hyvä ja rauhallinen makkaranpaistopaikka. Sellainen löytyi kartasta ilmakuvien perusteella ja ei muuta kuin väki ja eväät veneeseen ja venee keula kohti makkaranpaistopaikkaa. Jonkin matkaa moottorivoimalla ajettua totesimme että hyvin oli tiedustelu onnistunut ja siitä sitten makkaratulia sytyttelemään mukana tuotujen polttopuiden avulla.

Eteenpäin on elävän mieli ja myöhemmin iltapäivällä autonkeula taas kohti uusia seikkailuja. Määränpäästä ei mitään tietoa, mutta sopivan paikan tullessa kohdalle oli aika pysähtyä.

Poroja ja hirviä tuli nähtyä matkan aikana useaan kertaan, pikkuhiljaa "aito" lappikin lähestyi ja napapiirikin tuli ylitettyä.

Kovin hiljaista oli Luostolla, syksyn paras sesonki vielä edessä, Sodankylän ohi ja sitten alkoi jo aktiivinen yöpaikan katselu, mielessä tosin oli jo yksi entuudestaan tuttu paikka, ja sinne sitten tuli topattua. 

Vajunen

Ilta tarjosi auringon laskiessaan vielä omaa värileikkiään päivän päätteeksi.

29.8.

Ei huono ollut sään puolesta tämäkään aamu, sitä siinä Soolon kanssa aamusta ihasteltiin, kun odoteltiin muun seurueen heräämistä.

Aamupalan jälkeen taas eteenpäin, nyt lyhkäinen siirtymä Tankavaaraan.

Ensin Kultamuseo ja sen jälkeen Tankavaaran luontokeskus

Molemmat hyvin mielenkiintoisia paikkoja, ei kannata ajaa ohi pysähtymättä.

Tämän jälkeen olikin vuorossa ei niin kovin vaatimattoman tunturin päälle nousu, nimittäin Kaunispäälle maisemia ihailemaan ja nauttimaan hyvää lounasta.

Kulttuurimatka jatkui, seuraavaksi vuorossa jo 70 luvulta tuttu paikka Karhunpesäkivi, tosin monesti on tullut siellä vierailtua senkin jälkeen.

Sitten matka jatkuu ja hetken päästä pysähdys Inariin.  Mainoskyltissä luki että risteilyt klo 13 ja 17 ja kello ei ollut vielä aivan 17, joten äkkiä kysymään että vieläkö ehtii mukaan.

Kesä on jo ohi ja risteilyt onkin vain kerran päivässä, lähtien klo 13.

Tämä ei saattanut murheelliseksi, olihan vieressä toinen mielenkiintoinen tai sanoisinko paljon mielenkiintoisempi kohde: Siida eli saamelaismuseo

Reipas 2h oli vielä aukioloaikaa jäljellä, siinä ajassa ehtii saada hyvän pintariipaisun museon tarjonnasta, tosin seuraavallakaan kerralla ei voi ajaa ohi, niin paljon itseäni kiinnostavaa asiaa sieltä löytyy.

Taas oli ilta ja jostakin pitäisi löytyä sopiva yöpaikka. Aikani karttaa tutkittuani ajattelin että taas on aika palata entisille jäljille.  70 luvun alkupuolella tein ensimmäisen muistiin jääneen lapinmatkani ja silloin kävin katsastamassa Kevon kanjonin itäpään näkymiä ja lähtöpaikka oli täällä

Sieltä ajattelin löytyvän myös tulipaikan, että voisi illan hämärtyessä istuskella kosken kuohuja kuunnellen nuotion loimussa. Ja niinhän siinä kävi, että suunnitelma toteutui, tosin polttopuiden kanssa se vaati vähän omatoimisuutta, onneksi parkkipaikan vieressä oli kaatunut puu, joiden oksista sai sen verran polttopuuta, mitä nuotioon tarvitsi.

30.8.

Tämän päivän "ohjelmaa" ohjasi osaltaan myös kello, ennen klo 13 pitäisi olla takaisin Inarissa, että ehtii mukaan Inarijärven risteilylle. Silloin 70 luvun alkupuolella olin käynyt suomen pohjoisimmassa pisteessä Nuorgamissa, mutta pitihän sen käydä rajat tarkistamassa. Ensin Utsjoelle ja siitä jokivartta Nuorgamiin. Tuttujakin olisi löytynyt Utsjoen kirkonkylän läheltä, mutta valitettavasti aikataulu ei nyt antanut myöten kyläilylle. 

Sopivasti n. 12:30  Inarissa, ehdin vielä ulkoiluttaa Soolon sopivasti ennen laivaan menoa. Ja sitten kohti Ukonsaarta, saarella en olekaan koskaan aikaisemmin vieraillut, viereisellä saaarella kyllä tuli yövyttyä lähes täsmälleen 3 vuotta aikaisemmin kanoottireissun aikana. 

Laiva oli melkein täynnä, pääosa matkailijoista oli ulkomaalaisia, mutta kyllä meitä kotimaisiakin jonkinlainen joukko oli kyydissä. 

Mukava oli saaren huipulta katsella ympärillä avautuvaa maisemaa ja väistämättä ajatukset kulkivat moneen kertaan tuohon hienoon kanoottireissuun.

Paluumatkalla laiva rantautui suunnitelmien mukaisesti ja osa matkailijoista lähti jatkamaan matkaansa patikoiden. Aikataulussa saavuimme rantaan ja seuraavaksi tulikin "kotiimme" vieras, joka oli muutamia viikkoja aikaisemmin muuttanut tänne Inariin opiskelemaan ja elämään. 

Mukava oli kuulla kuinka Lapinkuume oli iskenyt sitte oikein kunnolla.

Mutta matka jatkui ja nyt oli tarkoitus siirtyä länsirajan tuntumaan, minne siellä, se oli vielä auki. 

Auton keula siis Inarista kohti Kittilää, ensin Juukuan jokivartta, sitten Menesjoki vartta, Ivalon Matti, Ivalo-joen yliys, Pokka ja sitten kiertotien merkki siltatyömaasta johtuen.

Lopulta monen mutkan ja mäen jälkeen Kittilän Sirkassa ja sitten puhelinsoitto.

Kuopion torille savuhaukea toimittanut kaveri ilmoittikin siirtyneensä Pallaksen maisemiin ja hän antoi hyvän vinkin, länsirajalta löytyi paikka, jossa vähän 22:00 jälkeen alkoi sauna lämpenemään. 

1.9.

Kuulakas aamu, sääennusteen mukaan iltapäivälle n. klo 15 alkaen Kilpisjärvelle luvassa pientä vesisadetta. 

Aamupalan jälkeen siis kohti Kilpisjärveä, jotta Saana-tunturille nousu onnistuisi vielä hyvän sään aikana. Noin tunnin ajo ja sitten vähän varusteiden vaihtoa ja eväsrepun pakkausta ja sitten kohti huippua. Muitakin näytti olevan sinne menossa. Ensin polkua, sitten pitkospuita ja sitten portaita. 

Riittävästi nousuaskelia ja sitten loppumatkaksi nousu polkua ja kallioita pitkin. Mastokin sieltä alkoi vähän pilkistelmään, vanhoja sota-ajan linnoituksiakin vähän näkyvissä. Lopulta huipulle, lämpötila n. +1 - +2 astetta, tuuli 13 m/s, ei sinne kovin pitkäksi aikaa halunnut jäädä maisemia ihastelemaan. Mukava oli täältä kuitenkin katsella tuttuja ja vieläkin tutumpia maisemia uudesta kuvakulmasta. Saana-tunturi oli yksi niistä harvoista suomen yli 1000m:n tuntureista, joita en ollut tätä ennen vielä huiputtanut. Vielä jäi jäljelle muutama odottamaan tulevaisuudessa sopivaa aikaa ja tilaisuutta. 

Vaikka kyseessä oli sääennuste, se piti kuitenkin paikkaansa, loppumatkasta sade jo vähän aloitteli, mutta eipä tuo ehtinyt yhtään häiritä. 

Seuraavaksi vuorossa kahvitteluhetki Retkeilymajalla ja kulttuurimatka Kilpishalliin.

Sitten auto luontotalon parkkipaikalle, nousu luontotalolle. Pikainen silmäys ympärille ja sen jälkeen mielenkiinto kohdistui kirjahyllyyn. Ensimmäinen mielenkiintoinen kirja hyllystä, sisällysluettelon katsominen ja hyppäys sopivan otsikon alle. Ja sieltä se löytyi, joskus olin lainannut tätä samaa tekstiä omiin muistiinpanoihin, mutta lähde oli jäänyt laittamatta ylös. Kun sitten kerroin tästä eräälle aihepiiriin perehtyneelle arkeologille, niin hän oli sitä mieltä että tuollaisesta Seitakivestä hän ei ole kyllä lukenut mistään lähteistä. Mutta ehkäpä tässä syytä kysäistä asiasta taas uudestaan.

Sitten olikin mukava oikaista päivälevolle. Vähän illemmalla piti taas miettiä että mitä sitten, soitto Ropinpirtille, illaksi löytyi vielä saunavuoro, joten oli helppo tehdä päätös seuraavasta yöpaikasta. 

Hieno ilta ja saunomisen jälkeen oli mukava oikaista pitkäkseen ja olihan reissukin jo kääntymässä kotiinpäin.

2.9.

Soolon kanssa tehdyn aamulenkin jälkeen pirtille munkkikahville ja kuulemaan tunturien kuulumiset. Matkailupalveluja tarjoavien kannalta on kuulemma ollut hyvä kesä, väkeä on ollut mukavasti liikkeellä. 

Auton keula kohti etelää, mutta pala kerrallaan.

Ensimmäinen pysähdys Järämän museolle upeassa aurinkoisessa syyssäässä.

Seuraavaksi pikainen poikkeama Äkäslompolossa, mutta sitten taas suunta hukassa. Kaksi vaihtoehtoa, Rovaniemelle tai Tornioon. Tornio veti voiton ja sieltä puhelimella tavoitettu tuttava toivotteli tervetulleeksi, siis sinne. 

Mukava tavata vanhoja tuttuja pitkästä aikaa, samalla kuulimme että kaupungissa on parhaillaan menossa kansainväliset markkinat, joten seuraavan päivän ohjelma tuli siinä sitten varmistettua.

3.9.

Mukava oli tunnelma markkinoilla ja tuttuja tuli vastaan sielläkin, se taitaa olla sama minne sitä menee, niin aina on tutut vastassa, ja jos ei tuttuja niin tutun tuttuja. Käydessäni nimittäin Soolon kanssa kävelylenkillä eräällä asuntoalueella tuli juttusille minulle aivan vieras mies. Soolo oli se syy että pääsimme jutun alkuun, mutta aika pian löytyi tuolta retkeilynpuolelta yhteisiä tuttuja ja repullinen lähti terveisiä matkaani.

Markkinapäivän jälkeen matka jatkui kohti etelää, sopivaa yöpymispaikkaa pitikin katsella sitten lähelle Kalajokea, ennenkuin se löytyi. 

4.9.

Reissun viimeinen päivä

Aamupalan jälkeen ensin tutustumien Kalajoen ns. vanhaan kaupunkiin, sitten vierailu Kalajoen hiekkasärkillä.

Suunta kohti Pietarsaarta ja reissun viimeistä ennakolta suuniteltua kohdetta eli suuntana  Nanoq arktinen museo.

Tiedossa oli myöskin esitelmä pitkästä hiihtovaelluksesta Grönlannin eteläosasta sen pohjoisosaan. 

Valitettasti aika ei riittänyt perusteelliseen museoon tutustumiseen, mutta onpahan hyvä syy poiketa paikalla uudestaan. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja kuulijoitakin oli sali täynnä, joten tilaisuus ja vierailu oli kaikin puolin onnistunut.

Tilaisuuden jälkeen alkoikin sitten viimeinen siirtymä kohti kotia.

Vähän erilainen pohjoisen matka, kuin minulla yleensä, mutta se oli todella mielenkiintoinen.

Pikainen reissu, mutta minne menisin?

Heinäkuun puolivälin paikkeille näytti tulevan viikonlopun ympärille mahdollisuus pikaiseen reissuun Lapin suuntaan.
Koska reissumahdollisuus tuli ilman ennakkosuunnittelua, niin annoin valmistelun mennä samoja latuja.
Torstaina 14.7. normaali työpäivä jonka jälkeen kaivoin kotona rinkan kaapista ja siirryin vaate ja varustekaapille ihmettelemään että  mitähän sitä pakkaisi mukaan. Sääennuste lupasi pohjoiseen lauantaille ja sunnuntaille vesisateita, joten vaihtovaatteita ainakin pitäisi pakata mukaan.
Ensin vaatteet omaan läjäänsä, kassiin vaelluksen aloituskamppeet ja rinkkaan vesitiiviisti pakattuna vaihtovaatteet.
Samoin kesämakuupussin pakkaus vesitiiviisti, sitten makuualusta, trangia, vähän hyttyssuojaimia ja kumisaappaat.
Varsin nopeasti oli varusteet pakattu rinkkaan ja vaatekassiin. Sitten vielä Soolon ruuat ja varusteet kyytiin ja menoksi.
Muutamia karttoja vielä matkaan mahdollisten reissukohteiden varalta.

Ajomatkan alkaessa oli hyvä aloittaa miettiminen, että minne sitä oikein menisi. Aikataulu ei oikein antanut mahdollisuutta käydä suosikkialueellani käsivarressa, joten nyt piti keksiä jotain muuta. Alkukesän Ivalojoen reissu oli vielä mielessä ja sen ympäristö oli yhtenä vaihtoehtona. Mietiskelin ajon aikana, että mikähän mahtaa olla hyttystilanne ja juurikin niitä välttääkseni päädyin ajatukseen, että Pallaksen seutuvilta löytyy mukavaa avotunturia, mikäli hyttyset liikaa vaivaisivat.
Ajattelin ajella autolla niin pitkästi kun tuntui mielekkäältä, ajon aikana oli pakko välillä pysähtyä kuvailemaan hienoa auringon laskua.
Vähän ennen Oulua oli sitten kuski saanut ajamisesta kyllikseen ja pysähdyin vähän yölevolle.

15.7.

Torielämä on mukavaa elämää, siellä tapaa yleensä leppoisia ihmisiä ja päätinkin käydä katsastamassa että millaista se torielämä on Oulussa.  Olin torilla aamusta noin klo 07 ja totesin että eihän ne hämäläiset mitään hitaita ole Oululaisiin verrattuna, muutama torimyyjä viritteli kojujaan, asiakkaita ei oikeastaan ollut lainkaan, oli sentään torikahvila auki, samaan aikaan olisi Tampereella Tammelan tori ollut jo täynnä elämää. Nautin aamukahvit ja lähdin jatkamaan matkaa kohti pohjoista. Päätin vaihtelun vuoksi vähän ajella eri reittiä ja suuntasinkin auton keulan Rovaniemen ja Kittilän kautta.
Ajon aikana olin kirjoitellut reissun ruokalistan korvien väliin ja Kittilässä poikkesin kauppaan hankkimaan reissun eväät.
Levin juurella söin vielä oikein kunnon hampurilaisaterian ja sitten kaartelin loppusuoralle kohti Pallashotellia.

Hieno päivä, jonkin verran ihmisiä liikkeellä ja porot kiertelivät hotellin pihapiirissä. Mielenkiinnolla seurasin Soolon reagointia poroihin, kun se katseli niitä auton perästä.
Ilokseni huomasin että vaikka porot välillä kävelivät muutaman metrin päästä Soolosta, niin se ei "puhunut" niille mitään, mutta senkin tiedän että jos se olisi ollut irti ja poro olisi lähtenyt juoksemaan, niin todennäköisesti se olisi lähtenyt sen perään.
Vaihtelin rauhassa vaellusvaatteet päälle, rinkan viimeiset viritykset, luontokeskuksesta vielä juomapullot vettä täyteen ja pikainen tutustuminen luontokeskukseen.

Soololle viritin ensimmäisen kerran sen eläessä laukut selkään, mutta luonteensa omaisesti se ei näyttänyt tuottavan sille minkäänlaista päänvaivaa. Se antoi laittaa laukut rauhassa päälle ja sen jälkeen se oli niinkuin se olisi koko ikänsä niitä kantanut.
Rinkka pykälään ja nokka kohti pohjoista. Ilma oli upea, mutta sääennuste ei vieläkään ollut niin upea. Se lupasi sekä lauantaille että sunnuntaille reipasta vesisadetta eikä lämpötilatkaan pitäisi nousta kovin korkealle. Mutta kuten ennenkin olen sanonut, vaellusreissulla on aina hyvä sää.

Lähtöhetkellä ilma oli vaeltajan unelmakeli, ilma oli lämmintä kuin linnunmaito, ihmiset liikkuivat t-paidoissa ja sortseissa. Tasaista nousua Vatikurun itäpuolta, siirtyminen Pyhäkeron rinteille ja reitti kaartoi sen rinnettä pitkin koillisen suuntaan. Mukava oli välillä istahtaa kivelle, nakata rinkka siihen vierelle ja katsella ympärillä avautuvaa hienoa tunturimaisemaa ja tunnustella tunturituulta poskilla, ilman mitään kiirettä.
Nousu loiveni ja polku kaartoi taas pohjoiseen ja eteni Taivaskeron satulaan. Polku oli paikoitellen hyvin kivinen ja välillä taas helposti kuljettavaa nummea. Nousu loppui ja reitti alkoi loivasti laskeutumaan alaspäin, Pyhäkuru tuli pikkuhiljaa oikealta puolen näkyviin ja reitti kaartoi luoteen suuntaan. Jonkin verran laskeuduttuani alkoi reitti muuttua kosteammaksi ja paikoitellen hyvinkin märäksi. Alkumatkasta oli näkynyt joitakin päiväretkeilijöitä, mutta täällä ei enää näkynyt muita kulkijoita.

Lehmäkeron - ja Rihmakurun vaarojen välistä reitti kaartoi taas koilliseen ja kohti Rihmakurua. Rinteeltä näki kauempaa lähes pohjoisesta Nammalakurun uusi hieno autio&varaustupa piharakennuksineen.  Alhaalta tuli myös Rihmakurun kota näkyviin. Jonkinlainen pätkä jyrkähköä laskua ja kurun ylitys ja noin 3h vaelluksen jälkeen tulin tämän päivän tavoitteeseen Rihmakurun kodalle. Kodalla oli pariskunta syöntitouhuissa jonka jälkeen he alkoivat asettumaan yölevolle jaksaakseen lähteä aamulla aikaisin ennen ennustetun sateen tuloa kohti Pallasta.

Itse siirryin nuotiopaikalle valmistamaan ruokaa ja nauttimaan upeasta illasta. Käsivarressa toukokuun alussa näytti että lumet loppuvat ennenkuin vaellus, mutta Lehmäkeron kurujen pohjalla näytti vieläkin olevan lunta. Nuotiopaikalla istuskellessa tuli Nammalasta päin yksi vaeltaja joka kertoi nautiskelevansa alkuyön vaeltamalla Pallakselle upeassa säässä ja samalla hän välttäisi aamuksi luvatun vesisateen. Kodalla olevilta olin kuullut että huomenna olisi polkujuoksu tapahtuma joka menisi Pallas - Hetta reittiä. 

Ylläs - Pallas polkujuoksu

Kuinka hienoa olikaan istuskella nuotiopaikan penkillä ja nauttia ympärillä olevasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Aurinko kiersi taivaalla mutta luonto hiljeni iltayön tunteina.
Lopuksi laitoin Soololle nukkumapaikan kodan ulkopuolelle ulko-oven viereen ja siirryin kodan sisälle muutamaksi tunniksi nukkumaan.

16.7.
Nousin viiden maissa kuten toisetkin yöpyjät ja aloitin aamupalan laiton. Tämän päivän suunnitelma oli hahmottunut ja tarkoitus oli siirtyä läheiselle Nammalakurun autiotuvalle ennenkuin sade yltyy ja ennenkuin 55km kilpailijoiden päämassa saapuu paikalle.  Juoksijoiden määrä tulisi olemaan niin iso, että katsoin viisaammaksi olla menemättä heidän tukokseen vaellusreitille, eikä sääennustekaan yllyttänyt maastoon, kun ei kerran ollut siihen mitään pakkoa.

Etelän suunnalta näytti vahvat pilvimassat olevan vyörymässä kohti pohjoista.

Ensimmäinen 134km kilpailija ohitti kodan noin klo 06 ja siitä noin tunnin päästä tuli seuraavat.
Tietynlainen leppoisuus heijastui näistä kilpailijoista, heillä oli aikaa vaihtaa muutama ajatus ennenkuin jatkoivat matkaansa, takana oli tässä vaiheessa jo noin 90km haastavissa olosuhteissa tehtyä matkaa ja edessä vielä reilun maratoonin verran yhtä haastavia kilometrejä.
Ainoan poikkeuksen teki kilpailun kärkipaikoilla ollut nainen, joka pyysi kaatamaan juomavettä pulloihinsa. Kun ystävällisesti yritin häntä auttaa niin kommenttien perusteella olin aivan liian hidas. Ehkä hän ei tässä totisuudessaan huomannut sitä että minä en kuulunut hänen huoltojoukkoihinsa. Mutta toivottavasti pienellä panoksellani sain autettua häntä kilpailussa eteenpäin, hänellä tuntui olevan nimittäin selvästi menestyspaineita tai toiveita.

Kodassa yöpyneet lähtivät kohti Pallasta ja itsekin pakkailin varusteet lähtökuntoon ja suuntasin polkua pitkin kohti Nammalakurun "kämppää". Ehkä noin kilometrin verran loivahkoa nousua, vähän matkaa noustuani loivaa rinnettä istahdin taas kivelle katselemaan ympärillä olevia maisemia. Samoihin aikoihin tuli ensimmäiset vastaantulijat, kun kaksi vaeltajaa, jotka olivat lähteneet Nammalakurusta tuli vastaan. Vaihdoimme muutaman sanan ja he jatkoivat matkaa kohti kotaa ja sieltä Pallasta. Pari muutakin kulkijaa ohitti minut tauon aikana, mutta he eivät puhuneet mitään. Jatkoin itsekin matkaa ja vielä yksi vaeltaja tuli vastaan nousun loppuvaiheessa. Hän oli vaeltamassa Hetta Pallas väliä tutkien reittiä sillä silmällä että ensi vuonna voisi osallistua polkujuoksuun. Kyselin hänen liikunallisia taustojaan ja hän kertoi juosseensa jo vuosien ajan maratooneja. Hän oli käynyt keväällä juoksemassa karhunkierroksen polkujuoksun ja hänen kokemuksensa oli että tämä laji on huomattavati rankempi kuin maratoonien juokseminen. 

Vielä pari kilometriä patiointia ja Nammalakurun hienot rakennukset olivat edessäni. Sopivasti tulin perille samoihin aikoihin kun sadekin oli alkamassa. Tupa oli tyhjä mutta siitä huolimatta tein Soololle sadesuojan kämpän eteen ja laitoin sen kiinni sinne. Itse siirsin varusteeni autiotuvan puolelle.
Koska jatkosuunnitelmani tästä eteenpäin oli  auki ja autiotuvalla näytti puhelin olevan 4G (elisa) verkossa, niin aloin tarkemmin selvittämään että mistä tuossa polkujuoksussa oli oikein kysymys.
Siitä löytyikin hyvät nettisivut ja samalla selvisi että kilpailusta on melko kattava realiaikainen gps-seuranta. 134km matkan kisailijoilla oli jokaisella oma gps-kapula ja 55 km kisailijoilla nämä löytyi osalta kilpailijoista.
Päätin tehdä päiväruuan kun kämpällä oli näin rauhallista ja sen jälkeen voisin tuumailla vähän lisää tulevaisuutta. Pitkän matkan kärkipään kisailijoita meni silloin tällöin  kämpän ohi ja puolen päivän aikaan kun 55km juoksijat starttasivat aloitin aktiivisen kilpailun seurannan kännykästäni.

Kun kännykästäni näin että kärkipää oli autiotuvasta muutaman sadan metrin päässä, niin siirryin seuraamaan kisaa aivan reitin varteen.
Oikeastaan heti kun pääsin polunvarteen niin huomasin että nyt on liikkeellä paljon positiivista energiaa. Miten voikaan olla niin paljon hyväntuulista väkeä liikkeellä vaikka käynnissä oli ns. kilpailu.  Jatkuvasti hyviä kommentteja, nauravia silmiä, toisten kannustamista ja huolehtimista vaikka olosuhteet oli kilpailijoiden kannalta oikeastaan pahimmat mahdolliset, kylmää, sadetta, tuulta, liukkaita kiviä.
Kun minun piti olla se joka kannustaa, niin välillä osat olivatkin toisinpäin, minua kannustettiin lähtemään mukaan. Soolokin osallistui kilpailijoiden kannustukseen aloittamalla susimaisen ulvonnan jota jatkui pitkiä aikoja. Juoksijoilta kuulinkin että ulvonta kuului heidän korviinsa jo pitkän aikaa ennen autiotuvalle tuloa. Kilpailu eteni ja noin klo 14 aikoihin alkoi tulla viimeiset 134km matkaa suorittavat kilpailijat. Täytyy sanoa että sain kokea jotain sellaista, jota valitettavan harvoin pääsee kokemaan. Heillä oli tässä vaiheessa takanaan jo reilu 90 km kivisiä polkuja, mutta he olivat täynnä positiivisuutta. Siellä kyseltiin toisilta, että onko kaikki hyvin ja kannustettiin toisia että hoidetaan tämä yhdessä loppuun. Aikaa oli myös jäädä keskustelemaan ja mukava oli kysellä ja kuunnella näiden arjen sankareiden tarinointia. Mukana ei ollut uhoa, oli nöyrää suhtautumista mutta sekin iloisella mielellä. Ei tuntunut häiritsevän läpimärät kengät, märät vaatteet, ei edes verille naarmuuntuneet sääret ja polvet.
Vastaavanlaisia kokemuksia ja toisista huolenpitämistä olen saanut kokea vaelluksilla, kun on saanut joskus varsin haastavissa olosuhteissa törmätä toisiin kulkijoihin.
Missä nämä kaikki positiiviset ihmiset on, kun ei arjen keskellä niihin törmää paljon harvemmin?

Jälleen kerran pääsin kohtaamaan upeita ihmisiä, yksi heistä oli huoltamisen tarpeessa, kaikki varusteet märkänä ja ehkäpä energiatkin sillä hetkellä vähän alavireessä. Varusteet vietiin kuivaushuoneeseen kuivumaan, sytytin kuivaushuoneen kaminaan tulet kuivaamisen tehostamiseksi ja hän aloitti energian tankkaamiseen. Samalla oli hyvää aikaa käydä läpi tähän asti edennyttä kilpailua.
Kilpailun turvallisuusasiatkin tulivat tässä yhteydessä vähän esille, kun varsin pian hänen pysähtymisensä jälkeen hän sai puhelun kilpailukeskuksesta, jossa kyseltiin että onko kaikki hyvin kun olet pysähtynyt paikoilleen. Pohdimme yhdessä jäljellä olevaa matkaa jota oli vielä yhden maratoonin verran jäljellä sekä siihen käytössä olevaa aikaa. Tässä yhteydessä ehkä hänen oma arvionsa ei ollut realistinen, koska helposti laskemalla saatoin todeta, että hänen pitäisi edetä loppumatka nopeammin, kuin mitä hän oli tähän asti edennyt.
Mutta tottakai kun hän näytti olevan edelleen siinä kunnossa, että voisi jatkaa matkaa, niin vahvojen kannustusten kera saatoin hänet eteenpäin.
Näihin aikoihin tuvalle saapui myös neljän nuoren miehen ryhmä, jotka aikoivat jatkaa vielä tälle päivälle Pallakselle. Heidänkin kannaltaan oli hyvä että kuivaushuone oli jo valmiiksi lämmin ja he saivat varusteet kuivumaan ja pääsivät tankkaamaan lisää energiaa loppumatkaa varten.

Minun oli pakko jäädä puhelimen avulla seuraamaan näiden loppupään kulkijoiden matkan etenemistä ja ensimmäisen tunnin jälkeen totesin, että tämän taukoa pitäneen osalla etenemisvauhti vaikutti siltä että noin kolmetuntia tulee aika loppumaan kesken. Muutamien muiden kilpailijoiden osalta sain jännittää oikeastaan puoleenyöhön asti, joka oli kilpailun aikaraja.  Mutta kellontarkkaa työtä siellä tehtiin kun 134km kulkemiseen varatusta 30h ajasta pääosa käyttiin, mutta tultiin silti ajoissa perille.  Sinnikäs oli tämä huoltotauon pitänyt kulkija, vauhti säilyi ja tuon puolen yön aikarajan kohdalla hänen vauhdillaan oli tuo 3h vielä matkaa jäljellä. Sitä en seurannut, mutta oletan hänen kulkeneen reitin loppuun, vaikka sillä ei tilastoihin enää päässytkään. Jälkikäteen kuulin vielä noista loppumatkan olosuhteista, lämpötila oli laskenut +1 asteen tietämiin ja tuulen nopeus Ounastunturin päällä oli ollut yli 20 m/s. Siinä kohti pitkämatkalaisilla takana jo kolmen maratoonin verran todella vaativissa olosuhteissa kuljettua matkaa. Osittain varmasti totta se mitä eräs ohitseni juossut kilpailija huudahti, hulluutta on taas siirretty pykälän verran eteenpäin, mutta ainakin minun vilpittömän arvostukseni nämä sitkeät sissit saavat.

Tämä oli minulle toinen kerta, kun satun kansallispuistoon tietämättä että siellä on joku isompi tapahtuma. Tällä kertaa tästä tapahtumasta jäi kaikesta huolimatta todella positiivinen mieli, se johtui siitä että näistä n. 450 ohikulkeneesta kilpailijasta virtasi minuun  niin paljon positiivista energiaa, että sitä ei voi sanoin kuvata. Jollekin kulkijalle nostin hattua jo kilpailun aikana, mutta jokainen heistä on sen hatun noston ansainneet, kyllä oli upeaa joukkoa.
Minusta olisi hienoa, jos tällaisista tapahtumista löytyisi edes pieni maininta Luontoon sivuston ajakohtaista osiossa, mutta kuulemma oheistus on sellainen että vain Metsähallituksen omista tapahtumista tiedotetaan.

Kilpailun loppuseurannan aikana tuvalle tulleet neljä vaeltajanuorukaista jatkoi matkaansa ja illan puolella tilalle tuli kolmen naisen ja yhden tytön ryhmä, jotka jäivät tuvalle yöksi. Heidän tulonsa tiesinkin jo etukäteen, näytti tälläkin tunturialueella tunturin tietotoimisto toimivan.

17.7.
Kuinka nopeaa säänmuutos voikaan olla, aurinkoinen aamu, joten nousin ylös jo ennen viittä nauttimaan hienoista hetkistä ja maisemista. Nousin pikkuhiljaa tuvan eteläpuolella olevan Jäkäläkeron pohjoiselle laelle, Nammalakurun nimen mukaisesti näin metsäjäniksen tunturin päällä ruokaa katselemassa, muutoinkin sieltä löytyi suurta ja pientä ihmeteltävää pienelle ihmiselle.
Samoin piekana oli lähtenyt aamupalan hakumatkalle ja liiteli tyylikkäästi Jäkäläkeron korkeimman laen taakse jatkamaan ruuan etsintää.
Palailin tuvalle takaisin ennen kuutta ja aloittelin pikkuhiljaa aamupalan laittoa, aamupalan jälkeen pakkailin Soolon laukut ja oman rinkan hatusta tehdyn vyölaukun lähtökuntoon.
Muutkin yöpyjät pikkuhiljaa heräilivät uuteen aamuun.
Vähän ennen klo 09 lähdin päiväretkelle. Jatkoin Pallas - Hetta reittiä pohjoiseen, ensin nousu Pikkuvaaralle ja siitä lasku Montelin majalle. Tunturikihu seuraili etenemistämme Montelin majan seutuvilla. Poikkesin tuvassa sisällä ja jatkoin nousua Vuontiskeron rinteille. Uskomattomalta tuntui että tällä niin suositulla ruuhkareitillä ei ollut ketään muita kulkemassa kuin vain me Soolon kanssa.
Vuontiskeron hienot näkymät Keräsjärven suuntaan. Reitti kierti Vuontiskeron laen länsipuolelta ja alkoi laskeutumaan kohti Lumikurua. Jäin taas istuskelemaan kivelle ja kiikarin kanssa katselmaan ympärillä avautuvia maisemia.

Tauon jälkeen rinne alas, poroaidan portista läpi ja nousu Lumukeron eteläisen huipun vierestä ja pienen laskuosuuden jälkeen nousu varsinaiselle huipulle. Kävelin huipun pohjoispuolelle ja löysin taas itselleni hienon istumakiven. Tuuli kävi vieläkin melko voimakkaana, mutta täältä oli hyvä kiikaroida ympärille avautuvaa hienoa maisemaa.
Suasjärven pohjoispuolella näytti metsäsaarekkeessa olevan ilmeisesti jonkun yksityisen oma kämppä huoltorakennuksineenkämppä?

Hannukurun rakennukset näkyivät myös tänne Lumikeron huipulle, samoin Suastunturin päällä kulkeva vaellusreitti näkyi tänne todella hyvin.  Hiljaista näytti kiikaroinnin perusteella maastossa olevan, koko laajasti näkyvällä tunturialueella en löytänyt kiikaroimalla yhtään kulkijaa.

Tunturin maahiset pitivät omaa leikkiään Soolon kanssa, tuuli huojutteli tunturin päällä olevaa heinikkoa ja Soolohan innoistui leikistä, se juoksi huojuvien heinien perässä ympäriinsä. Kyllä siinä maahisilla naurua riitti, kun nuori koira säntäili suuntaan jos toiseen tuulen perässä, ei Soolokaan sentään ole tuulta nopeampi vaikka nopea onkin.

Pitkän aikaa istuskelin ja nautiskelin avautuvista maisemista, mutta lopulta käänsin kengän kärjet kohti tulosuuntaa ja lähdin paluumatkalle tulojälkiäni. Montelin majaa lähestyessäni näin vastakkaisella rinteellä muutamia päiväretkeilijöitä, jotka olivat kävelemässä kohti Vuontisjärveä.
Nammalakurun tuvalle tullessa totesin tuvan taas tyhjäksi, sitten vaan rauhassa päiväkahvin keittoon ja nauttimaan upeasta säästä. Päiväruuan pyöräytin jossain välissä ja
muutama päiväretkeilijä poikkesi tuvan portailla.
Myöhemmin iltapäivällä lähdin päivän kolmannelle "lähiretkelle". Tällä kertaa suoraan länteen Keräskeron eteläistä huippua kohti.

Täältäkin löytyi tunturipurosta pieni putous jonka solinaa hetken aikaa kuuntelin ja katselin.
Nousin tunturin päälle ja täältä löytyi hyvä esimerkki siitä, kun käydään kamppailua elinehtojen rajamailla, ei näyttänyt olevan näillä kuusilla kovin helppoa elämää.
Tunturin päälle kiivettyäni näin kiikarilla että autiotuvalle tuli rinkat selässä pari vaeltajaa. Kapustarinnat taisivat tykätä vähän huonoa vierailustani, kun pitivät paikoitellen omaa konserttiaan ja tuntuivat saattelevan minua alas tunturilta.
Tuvalle palattuani löysin sieltä pari nuorta miestä ruokailemasta. He olivat kulkeneet sille päivälle ilmeisesti lähes 30km ja kuulosti siltä että seuraavalle päivälle ei millään voi tyytyä vain 15km matkaan vaan pakko olisi mennä paljon pitemmästi. Hyvä esimerkki siitä että meillä jokaisella on oma tyylimme kulkea, eikä niistä voi sanoa, että toinen olisi parempi toista.
Minä kun saatan istuskella pitkiäkin aikoja ihmettelemässä ympärillä olevia ihmeitä, kiirehtimättä mihinkään, niin joku toinen taas näkee paremmaksi katsella mahdollisimman laajasti maisemia etenemällä koko päivän vauhdikkaasti, molempi parempi.

Pojat taisivat olla väsyksissä päivän vaelluksesta kun asettuivat hyvissä ajoin yölevolle. Heillä jäi kämpän ympäristöstä löytyvät luonnon ihmeet varmaakin löytämättä eikä he tienneet hienosta illasta mitään. Itse siirryin nauttimaan hienosta kesäillasta ulos ja virittelin nuotiopaikalle tulet, jossa Soolon kanssa istuskelimme pitkän aikaa upean luonnon keskellä, Sääskistä ei ollut oikeastaan mitään tietoa, johtuiko se tuulista vai eikö niitä vaan ollut, sitä en tiedä, mutta muutama tunti siinä vierähti aivan huomaamaatta.

18.7.
Upea aamu, nousin taas ylös joskus vähän ennen viittä, tein aamupalan ja pakkailin varusteet lähtökuntoon.
Kun tietysti omasta mielestään omat tottumukset on parhaita :), niin omalla vaellustyylilläni olen päässyt todella usein nauttimaan hienoista aamu- ja iltahetkistä, samaan aikaan kun monet muut vaeltajat nukkuvat ja katselevat kauniita unia. Monesti luontokin ja eläimet ovat hereillä aamusta.
Noin klo 06 nostin rinkan pykälään ja suuntasin kohti Pallasta.
Jäkäläkeron rinteillä korppi istuskeli ihmettelemässä maailman menoa, mutta säikähti tuloani ja siirtyi siiville.
Edessä oli Rihmakuru ja sieltä jyrkähkö nousu Rihmakurun vaaroille. Rihmakurun kodan nuotiopaikalla näki taas että ei ole roskaton retkeily tavoittanut kaikkia tunturissa kulkijoita. Ei ole kiva tulla nuotiopaikalle, jos se näyttää tältä
Täällä sen helposti huomaa miksi suurtunturit on suurtuntureita ja nämä Pallaksen alueen tunturit on tuntureita ja keroja. Täällä patikoit helposti päivässä viiden kuuden tunturin kautta ilman isompaa vaivaa, kun suurtuntureilla saman pituiselle matkalle sopisi vain se yksi tunturi. Mutta hienot oli maisemat ja vieläkin ihmettelin sitä että vaeltajia oli niin vähän liikkeellä, vasta Pallashotellin läheisyydessä tuli yksi vaeltaja koiran kanssa vastaan, muita kulkijoita ei tämän aamupäivän muutaman tunnin patikoinnillakaan sitten näkynytkään. Kolme tuntia vierähti aikaa patikoidessa Nammalakurusta Pallashotellille. Siellä sitten suihkuun ja sen jälkeen kääntelemään auton keulaa kohti etelää.

Hieno oli taas tämäkin reissu, muutamia asioita jäi erityisesti tästä reissusta mieleen.
Turhaan ei sanota, että tunturissa sää voi muuttua todella nopeasti, nyt se taas nähtiin. Lisäksi minulla kävi tuuri, kun sääennuste lupaili etukäteen pääosin sateista säätä, niin ainoa sadepäivä sattui kun seurasin polkujuoksijoiden edesottamuksia.
Matkan aikana mietin että miksi tämä alue on niin suosittu retkeilyalue. Lieneekö kysymys siitä että pienimuotoisuudessaan se antaa kuitenkin upeat puitteet avotunturissa tehtävälle retkeilylle, mutta rasittavuudessa täällä on mahdollisuus päästä aika helpolla? Maisemat on hienot, pääset helposti nauttimaan avotunturin tunnelmasta, jne...
Kolmas mieleen jäänyt asia lienee se, että täällä metsähallituksen rahat eivät ilmeisesti ole kovin vähissä tai täälläkin näkyy valittu "politiikka", että sinne missä isot massat liikkuu, niin sinne satsataan hiljaisempien alueidenkin kustannuksella "surutta".
Nammalakurun upea "hotelli" oli kyllä hyvä. Kuivaushuone ratkaisusta voisi ottaa mallia esim käsivarren Kuonjarjohkan tuvalla, täällä kun kuivaushuone on varustettu omalla kaminalla.  Voin myös kuvitella jo kuulemani perusteella että Hannukurssa on pantu vielä paremmaksi, on hienoa kämppää, saunaa jne...  Siellä ei varmaan polttopuita säästellä.

Ehkäpä juuri siksi yritämme talkoovoimin saada ylläpidettyä niitä tunnelmallisia pieniä kämppiä, jossa vain harvat vierailevat, että metsähallitus voisi satsata massaturismiin? Tuntui vähän erikoiselta, kun keskustelin Pallaksella tuosta tiedottamisasiasta, metsähallituksella ei kuulemma riitä voimavarat tiedottaa omilla sivuillaan muista kuin omista tapahtumista. Ja kuitenkin viime vuosina olen saanut itse olla järjestämässä ja tekemässä talkoita metsähallituksen rakenteille, joilla on saatu aikaan monien kymmenien tuhansien eurojen säästöt.

Tästä pienestä nurinasta huolimatta voin lopuksi todeta, että erityisesti minulle jäi mieleen tuon Ylläs - Pallas juoksun positiinen henki, sen saattoi aistia ja se säteili kilpailjoista upeasti ulospäin. Toivottavasti omalla pienellä kannustuksellani sain autettua juoksijoita eteenpäin niissä todella haastavissa olosuhteissa.

Taas se tuli todistettua, että kyllä tunturiin kannattaa lähteä, vaikka ei ehtisikään olla siellä kahta viikkoa. Aina sieltä löytää upeita ihmisiä, hienoja maisemia, luonnon ihmeitä ja mielen rauhaa.
Upea reissu, hyvää mieltä reissusta riittää vielä pitkäksi aikaa.

Täältä löytyy reissun kaikki kuvat