perjantai 11. syyskuuta 2015

Vaellus on tunnetta, ei tuskaista tekemistä

2.9.15
Työ on ainut ilomme, onneksi laiskuus intohimomme.
Lomalle lähtö tuntui päivä päivältä siirtyvän eteenpäin, mutta lopulta päätin että keskiviikkona 29.8. töiden niin sallittua käännän nokkani kohti etelälappia.
Niinpä n. 18:30 olinkin lähtövalmiina, tällä kertaa lähtövalmistelut tapahtui lennosta.
Ruuat kävin nappaamassa pikaisesti, kaupan hyllyjen välissä syntyi ostoslista korvien väliin ja ei kun ostoksille.
Varusteiden pakkaus suunnilleen samalla mallilla, kävin varusteet läpi ja mukaan otin aina sen, joka tuntui olevan tarpeellista, sen isommin suunnittelematta mitään.
Roni ja Soolo koira kyytiin, kanootti auton katolle ja menoksi, edessä reilun kahdeksan tunnin ajomatka.
Lämpötila laski yön aikana ja alimmillaan auton mittari näytti ulkolämpötilaksi -2 astetta. Noin klo 03 saavuin välitavoitteeseen, mökin pihalle. Varusteet nopeasti sisälle ja nukkumaan.

3.9.15
Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen nousin aamukahvin keittoon. Sitten epämääräisesti pakattujen varusteiden järjestely ja pakkaus. Noin klo 10 olin valmis siirtymään suunnitellulle lähtöpaikalle.
Ensimmäinen pysähdys Roninmaalle: Siitä pieni patikointireissu katsomaan Julmalammen julmia rantoja, hieno paikka kaikessa pienuudessaan ja karuudessaan.

Paluu takaisin autolla ja vielä muutama kilometri ajoa metsäautotietä pitkin Välijärven salmelle. Vieläkin arvuuttelin, että käynkö ensin kanootin kanssa katsastelemassa Välijärven ja Lehtojärven suunnalla, mutta päätinkuitenkin lähteä suoraan Pienen Välijärven suuntaan.
Laskin kanootin rantaan ja siirsin varusteet kyytiin. Sitten koirat kyytiin ja n. klo 13 lähdin myötävirtaan melomaan.
Soolon pienen alkuinnostuksen jälkeen matka alkoi sujumaan ihan hyvin. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun molemmat koirat olivat yhtäaikaa kanootissa ja eihän tämä Soololle muutenkaan ollut kuin toinen kerta kanootin kyydissä.
Sen verran olen jo Sooloa oppinut tuntemaan, että tiesin jo etukäteen ettei tämä tule tuottamaan sille mitään ylivoimasta vaikeutta. Pienen jokiosuuden jälkeen siirryimme Pienen Välijärven vesille. Maisemat on täällä varsin karut, järven rannat kiviset ja rinteet putoavat varsin jyrkkänä järven rannoille. Myöhemmin kuulinkin että järvet täällä ovat varsin syviä, monet niistä n. 20 m syviä.








Pikkuhiljaa meloskellen saavuimme järven kaakkoispäähän järvestä laskevan Pölkkykosken niskalle.
Meloin pohjoispuolen rantaan ja käskin koirien hypätä rannalle ja lähdin katselemaan eteenpäin meno mahdollisuuksia. Kosken läpi ei kanootilla ollut asiaa, joten katsoin sopivaa vetoreittiä. Maasto oli melko kivikkoista, mutta kyllä sieltä kanootin kanssa pääsee, kun ei kuuntele kaikkia naarmutusääniä. Koiratkin innostuivat uintihommista ja uivat kanootin rantautumispaikalla jonkin aikaa.

video
Siirsin ensin varusteet jonkin matkaa kosken alapuolelle ja vedin sen jälkeen kanootin perässä Ison Pölkkyjärven puolelle. Edessä näytti olevan sopiva taukopaikka, joten siirsin tavarat ja Soolon takaisin kanoottiin. Ajattelin että saadaan Ronille samalla hyvä harjoitus, ettei koiran tarvitse aina olla kanootissa vaan se voisi välillä seurata  rannalta etenemistä. Ensin se ihmetteli, sitten se meinasi lähteä uimaan perään, mutta lopulta se oivalsi että rantoja pitkin voisi myös juosta.

Keittelin taukopaikalla kahvit ja kahvitauon jälkeen nousin ylös viereisen vaaran päälle testaamaan että toimisiko siellä puhelin. Alhaalla järven rannassa ei nimittäin ollut puhelimessa kenttää lainkaan.
Ylhäällä puhelin toimikin juuri ja juuri.
Tuuli kävi melko voimakkaasti etelästä, mutta lähdimme jatkamaan matkaa vastatuuleen n. 15:45.
Kiersin ensin Pölkkyjärven niemen ja jatkoin sieltä kohti seuraavaa niemennokkaa ja sieltä edelleen kohti järven kaakkois kärkeä. Kuikkapariskunta uiskenteli järvellä ja seuraili menoamme. Noin tunnin melonnan jälkeen löytyi järven kaakkoispäässä olevasta niemennokasta loistava leiripaikka.

Siirsin varusteet maihin ja laitoin kodan pystyyn. Tein päivällisen, nautiskelin luonnon rauhasta ja kuuntelin läheisen puron suulta tulevaa veden solinaa. Illemmalla meloin Pikku Pölkkyjärvestä tulevan puron suulle katsomaan, miten siitä pääsisi kanootilla. Puron suu on varsin kivinen ja edestäkin päin kuului kohinaa, joten sielläkin lienee pieniä hidasteita.
Järven lounaisrannalla näytti olevan useita soutuveneitä, niin meloin myöskin sinne rannalle ja kävimme koirien kanssa katsomassa maastosta siellä olevan vanhan metsäautotien kuntoa. Ilmeisesti se on vieläkin autolla ajettavassa kunnossa.
Auringonlaskun aikaan sain ihailla hienoa luonnon tarjoamaa värileikkiä ja illan hämärtyessä virittelin vielä nuotion niemennokkaan. Luonto oli hyvin hiljainen, mutta illan hämärissä pääsin kuuntelemaan joutsenten keskustelua, joka kuului                                     varmaankin jostain läheiseltä järveltä.


4.9.
Aamulla heräilin noin klo 06, rauhalliset aamutouhut ja varusteiden pakkaus. Osan tavaroistani jätin kanootin alle odottamaan paluutani.
Laitoin Ronille laukut selkään ja nostin rinkan omille olkapäille. Suuntasin kohti Sunitunturinlampea. Nousu Sunitunturille nosti hien pintaan, mutta nousun ansiosta pääsee yleensä katselemaan mukavia maisemia. Eihän nämä nousut niin isoja täällä ole, mutta ei laiskamies niin paljoa tarvi, että hiki tulee pintaan.
Pidin lammella pienen juomatauon ja suuntasin siitä ns. korkeuskäyriä pitkin kohti Sunijärveä.
Reitti kulki mukavassa kurussa, jonka pohjalla virtasi pieni tunturipuro. Lähellä Sunijärveä puron vesi kohisikin mukavina pieninä putouksina kohti järveä.
Järven rantaan tultuani löysin taas hienon leiripaikan pienestä niemennokasta

Laittelin taas kodan pystyyn ja nautiskelin karun tunturijärven maisemista. Maisemia katsellessani huomasin, kun maakotkapariskunta lensi puidenlatvojen tasalla Sunitunturin rinteillä, lienevätköhän paikallisia asukkaita. Kodan vierestä löytyi sopivalta etäisyydeltä pari puuta ja viritinkin riippumaton puiden väliin. Tuuli puhalsi järveltä melko voimakkaasti ja se keinuttelikin minua mukavasti loikoillessani riippumatossa.


Noin klo 13 lähdin nousemaan Sunitunturin kaakkoista huippua kohti. Huipulta avautui hienot maisemat Suni- ja Luolajärven suuntaan. Samoin Pikku Pölkkyjärvi näkyi tänne hyvin. Tilhet lentelivät huipulla olevien puiden latvoissa, olisiko niillä jo suunta kohti etelää?
Lähdin laskeutumaan kaakon suuntaan ja tulinkin jyrkän kalliojyrkänteen yläreunalle. Laskureitti piti hakea jyrkänteen itäpuolelta, koukkasin jyrkänteen alle ja jatkoin sieltä laskeutumista Sunijoen suuntaan. Järven rantaan tultuani käännyin takaisin ja kävelin rantoja pitkin leiripaikalle. Rantavedestä löytyi kuolleen poron luuranko ja myöskin todella vanhan veneen lahonnut "raato".
Parin tunnin patikoinnin jälkeen palasin takaisin leiriin tekemään päivällistä.
Päivällisen jälkeen huomasin kun tuulihaukka pariskunta istuskeli tunturin rinteellä puiden latvassa.

Nousin vielä uudestaan tunturille, tällä kertaa Sunitunturin korkeimmalle huipulle, tällä kertaa reissuun kului noin tunti aikaa. Todella hienoa on vain kuljeskella ilman mitään kantamusta ja nautiskella luonnosta.
Illalla vielä lätyn paistoa ja taas kerran hienon värileikin seuraamista auringon laskun mukana.
Ja tietysti vielä nuotiolla istuskelua illan hämärässä. Leiripaikalla oli valmiiksi vanha kelo nuotiopaikan vieressä, jossa oli hyvä istuskella ja nautiskella edelleenkin ympärillä olevasta luonnonrauhasta. Illan hämärässä kuului kuinka joutsenet huutelivat jossain Luolajärven suunnalla.
Väistämättä tämän illan aikana tuli mieleen, että hieno vaellusreissu voi onnistua ilman raskaita ponnisteluja. Päivä oli ollut todella hieno.







5.9.jatkui
Yöllä alkanut vesisade jatkui vielä aamulla, venyttelin ylösnousua ja aamupalankaan kanssa ei ollut mitään kiirettä. Sade tuntui kuitenkin vaan jatkuvan, laitoin kevyen repun selkään ja sadeviitan päälle ja suuntasin itään kohti Sunijoen "suuta". Eli kävelin järven rantoja pitkin joen lähtöpaikalle. Sääkin poutautui melkein heti lähdön jälkeen, niin sadeviitankin sai heittää reppuun.
Heti alusta asti pieni joki virtailee reippaasti ja oikeastaan koko näkyvän osan se näytti koskiselta. Vähän aikaa haeskelin sopivaa ylityspaikkaa ja sekin löytyi. Kehotin Ronia odottamaan rannalla, mutta Soolo yritti tulla perässäni ja jäi kiville vikisemään perääni. Olihan edessä Soolon ensimmäinen joen ylitys. Roni tulikin tueksi ja näytti sille mallia ja hyvinhän se selvisi tästä testistä.
Vähän matkaa käveltyämme näin kaksi joutsenta järvellä. Joutsenet uiskentelivat meitä väistäen pitemmälle järven suuntaan. Tässä lienee syylliset eilisen illan joutsenten huuteluun.

Matka jatkui järven rantoja pitkin, rinteet putosivat varsin jyrkkänä järvelle ja nousimmekin ylemmäs ja oikaisimme Sunijärven etelään pistävän lahden pohjukkaa kohti. Lahden pohjukan jatkona oli pieni suoalue ja sen perältä kuului houkutteleva kohina, joten oli pakko suunnata ääntä kohti. Sieltä löytyikin mukava pieni putous ja koski, kun Mustarinnan tunturista valui puroa pitkin vedet alas.
Tälle alueelle näytti olevan hyvin tyypillistä nämä virtaavat purot, niitä oli tämän tästä järvien rannoilla.
videoPutouksen ihailun jälkeen matka jatkui ja otinkin suunnan Luolakoskea kohti. Metsikössä koppelo pakeni meitä, lieneekö se ollut mustikan syönnissä. Mustikoita nimittäin näytti olevan metsissä todella hyvin, kun taas puolukkaa ei näkynyt juuri lainkaan.

Vähän ennen koskea saavuimme Luolajärven rannalle ja rantaa pitkin kävelimme koskelle. Koski oli hyvin kivinen ja näytti siltä että sen yli olisi mennyt joskus jonkinlainen silta. Ainakin siinä oli samalla linjalla neljä samanlaista kivikekoa, jotka vaikuttivat ihmisen tekemiltä.

 Tuuli puhalsi voimakkaasti Luolajärven suunnalta, haimme vähän tuulensuojaa ja pidimme koskella kunnollisen tauon. Eihän Soololla ollut vielä ikää kuin 4,5kk, ja olimme patikoineet tänne jo n. 5 km, niin oli hyvä antaa sen levähtää hyvin ennen paluumatkaa.
Tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle, samainen koppelo löytyi taas metsästä. Etelään pistävän lahden pohjukasta otimme tällä kertaa suunnan suoraan joen ylityspaikalle ja pääsimmekin nousemaan vähän korkeammalle ihailemaan ympärillä olevia maisemia.
Tällä kertaa joen ylityksessä Soolo joutui pätkän matkaa ihan kunnolla uimaan, mutta vastarannalle selvittiin. Leiripaikkaa kohti järven rantoja pitkin ja kohta olivat samaiset joutsenet taas edessämme. Polvistuin alas maahan seurailemaan joutsenia ja näytti että ne rauhoittuivat hyvin paikoilleen ja uteliaisuuttaan jopa lähestyivät meitä. Samalla Soolo sai taas hyvän tauon, kun seurailimme lintuja pitkän aikaa.
Leiripaikalle tultua annoin koirille vähän ylimääräistä välipalaa ja virittelin itselle makkaranpaistotulet. Sääennuste oli luvannut illasta alkaen jatkuvaa vesisadetta, niin ajattelin siirtää leirini ennen sitä kanootin luokse.
Purin leirin ja pakkasin tavarat ja lähdin paluumatkalle. Ensin jyrkähkö nousu kurun pohjalle ja sitten poikkesinkin tuloreitiltä sen verran, että kaarroin maaston mukaisesti luoteeseen.
Näin vältin nousun tunturin päälle. Kiersin tunturin länsipuolelta ja sieltä suoraan Ison Pölkkyjärven itäpäähän.
Leiripaikalla pistin kodan välittömästi pystyyn ja tein päivällisen. Sekin tuli todistettua ettei sääennusteisiin voi luottaa. Ennusteen mukaan sade piti alkaa klo 19 mutta se alkoi vasta 19:04.
Illaksi ilma kuitenkin vielä hetkeksi kirkastui ja auringonlaskun aikohin syntyi hieno värileikki. Sateenkaaren pätkäkin näyttäytyi taivaalla ja jostain idän suunnalta kuului valtava ukkosen jyrinä.
Sade jatkui n. klo 21 ja sitä jatkuikin aamuun asti.
Sadekelillä vaelluskota tulee oikein oikeuksiinsa, siellä on hyvin tilaa vaeltajan ja tavaroiden lisäksi parille koiralle ja oikeastaan kolmasosa lattiatilasta jää vielä vapaasti käytettäväksi kaikkeen erilaiseen tekemiseen.

6.9.
Aamupalan jälkeen lähdin vielä yhdelle tutustumismatkalle sateesta huolimatta. Suunta ensin koilliseen ja vetelän suon eteläreunaa itää kohti Poikkipuolisen kotaa. Matkalla piti parikin kertaa ylittää Poikkipuoliselta Pieneen Pölkkyjärveen laskeva puro. Kota oli varsin huonossa kunnossa, sen avattava "hattu" oli lentänyt paikoiltaa ilmeisesti jo joitakin vuosia sitten, muutenkin laudoista tehty katto oli melkoisesti homeessa. Liiterissä oli kyllä hyvin puuta, mutta muuten vaikutti siltä, ettei Metsähallitus taida paikkaa enää muuten huoltaakaan. Ilma oli niin sumuinen, että en päässyt kunnolla näkemään Lehtotunturin länsipäätä, joka putoaa järvelle varsin jyrkkänä.








Palailin suunnilleen samaa reittiä takaisin leiripaikalle. Pakkailin tavarat ja lopuksi purin kodan ja siirsin tavarat kanoottiin.
Paluumatkalle vesisateessa, näytti melontakin onnistuvan sadeviitta päällä. Nyt meloskelin Ison Pölkkyjärven lounaisrantoja seuraillen. Siikajoen suulle johtavan lahden pohjukan ylitin ja suuntasin kohti Pölkkykoskea. Pitkälammen suunnaltakin kuului houkutteleva kosken kohina, mutta sen tarkastelun päätin jättää seuraavaan kertaan. Meloin aivan kosken juurelle ja tällä kertaa sen etelärannalle. Koirat hyppäsivät rannalle ja kävin katsomassa sieltä mahdollista vetoreittiä. Se olikin parempi vaihtoehto, siirsin tavaroita muutaman kymmenen metriä eteenpäin, vedin kanootin jyrkähkön törmän päälle ja siitä vähän matkaa eteenpäin ja loppumatkan sainkin vedettyä kanootin vettä pitkin Pienelle Välijärvelle. Sitten vielä melonta järven yli ja pätkä jokea auton luokse.
Lyhyt mutta hieno reissu tältä osin takana.

Tavarat kyytiin, kanootti auton katolle ja ajo takaisin mökille. Illalla vielä pieni melontaretki  mökkijärvellä ja seuraavan päivänä kotimatkalle.
Kotimatkalla vielä vierailu Korouomassa ja Auttikönkäällä. Auttikönkäällä olikin tehty isot remontit viime käyntini jälkeen. Tekijät olivat tekemässä paikanpäällä viimeistelytöitä. Oikeastaan koko pato oli rakennettu uudestaan, kulkutiet oli uusittu, jne...

Loppukommenttina reissusta voisi todeta vielä. Vaellus on tunnetta, luonnon tarkkailua, hiljaisuuden kuuntelemista, ajatusten lepoa, ei jatkuvaa suorittamista, rehkimistä ja väsyneenä olemista.

Alueesta taas toteaisin, että tämä oli vähän syvempi pintariipaisu alueelle, kuin mitä aikaisemmat päiväkäyntini tänne ovat olleet. Mutta ei varmasti viimeinen käynti, alue on todella miellyttävää vaellusmaastoa, hyvin rauhallista ja tutkittavaa alueella riittää vielä moneksi reissuksi.
Alue on erittäin hyvä vaihtoehto retkeilyyn, jos haluaa retkeillä alueella, missä ei juurikaan liiku muita ihmisiä.


 Mustarinnan tunturin ja Kierikkikairan hoito- ja käyttösuunnitelma 2014 - 2029

video

Täällä vielä edellä olevien kuvien lisäksi muitakin kuvia: Pikareissu Pohjois Posiolle