sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesäviikonloppua

Viikonloppu takana ja työviikko edessä.
Mukavasti riitti taas viikonlopulle toimintaa, lauantai aamuna kävin nautiskelemassa torielämästä. Mukava oli kahvikupin äärestä seurailla vilkasta torielämää Tammelan torilla Tampereella.

Illalla reilun kymmenen kilometrin melontareissu Kaitavedellä ja tänä aamuna suuntasimme Ronin kanssa Pukalaan. Järven länsipäästä Vuolletien sillan vierestä sain kanootin hyvin pudotettua vesille ja siitä sitten kanootin nokka kohti Pukalajärveä. Tuuli kävi koillisesta ja meloskelin järven eteläreunaa reilut pari kilometriä, josta suuntasin järven yli Valkealahden länsipuolelle. Kallioilla näytti olevan joitakin retkeilijöitä auringon otossa ja jatkoin pohjoisrantaa pitkin kohti Roninmaata ja siellä olevaa nuotiopaikkaa ja laavua.
Kallioisilta rannoilta katselin sopivaa rantautumispaikkaa
ja sellainen löytyi rannan lähellä olevan pöydän ja penkkien vierestä.



Nostelin varusteet läheiselle nuotiopaikalle ja virittelin tulet. Tulen syttymisen jälkeen kävimme Ronin kanssa katselemassa läheistä laavua. Muutaman ajatuksen vaihdoin laavulla yöpyneiden kanssa, mutta poistuimme takaisin omalle nuotiolle nauttimaan upeasta aurinkoisesta säästä.

Reilun tauon jälkeen jatkoimme vielä jonkin matkaa eteenpäin kierrellen saarten väleistä. Tähystäjä oli keulassa tarkkana.
 Välillä se antoi palautetta katsomalla suoraan melojan suuntaan.
Suurimman osan melontaretkestä se kyllä vietti kanootin keskiosassa, siinä se sopii halutessaan myös makaamaan, sikäli mikäli se malttaa.
Pohjoisrantaa olikin hyvä meloskella takaisinpäin, koska se oli hyvin tuulensuojassa.
Hieno päivä ja hieno pikareissu, taisi sitä melontaa kertyä kartasta mitattuna tällekin päivälle lähelle 10 km. Hienoa asua paikkakunnalla jossa ympäristö on täynnä hyviä melontamahdollisuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti