sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Alkaa tämä retkeilyvuosi olla lopuillaan. Ihan kohtuullinen retkeilyvuosi tästä tulikin. Pari ns. kunnollista vaellusreissua ja muutamia pikkureissuja.
Pari keskeneräistä retkeilyprojektia pitäisi saattaa jollain aikataululla kuntoon.
Kotaprojekti olisi loppukiriä vaille, sitten kovaa testikäyttöä ja sen perusteella jatkokehittelyyn.
Ahkion pohjamuovi pitäisi uusia, samalla ehkä vähän muovaan ahkion keulan muotoa.
Tai sitten jos olisin oikein reipas, niin tekisin uuden ahkion, mutta ehkä en niin reipas ole.

Reissusuunnitelmiakin on tulevalle vuodelle jo mietintä myssyssä.
Kaverilla on mökki ruotsin puolella etelälapissa ja yritän ehtiä hänen mukaansa sinne, kun hän sinne seuraavan kerran menee. Maastollisesti mökki on lähes yhtä korkealla kuin Kilpisjärvi vaikka maantieteellisesti vain vähän Tornion pohjoispuolella (tosin selvästi lännempänä)

Toinen suunnitelma olisi tehdä talvivaellusreissu tammi- helmikuussa, todennäköisesti koillismaalle. Todennäköisesti joku yö kodassa, pari "omaa" kämppääkin olisi käytössä ja ajatellulta alueelta löytyy vielä yksi autiotupakin. Niiden "ympärille" varmaan reissuni suunnittelen.

Sitten luonnollisesti huhtikuussa käsivarteen, alustava reissusuunnitelmakin on jo mietitty, mutta se todennäköisesti vielä elää. Jos hyvin menee niin 15 - 17 vrk saan nautiskella tunturissa.

Elo- syyskuun aikana viikoksi jonnekin, ajankohta ja suunta on vielä auki.

Näiden lisäksi kohtuullisesti lähiretkeilyä ja jos vaikka saisin ensikesäksi hommattua sen kanootin, niin luonnollisesti sen kanssa pitää ehtiä vielä vesille.

Retkeilymielessä vaikuttaisi olevan mukava vuosi tulossa, jos nuo kaikki saisin onnistumaan niin suorastaan huippuvuosi.