tiistai 20. marraskuuta 2012

Kevätvaellus Käsivarren alueelle 2010


Käsivarren vaellus kevät 2010

9.4.
Joskus vaellukselle lähteminen voi tuntua suorastaan hengenvaaralliselta, siltä se tällä kertaa tuntui.
Muutaman viikon ennen lähtöä otin käyttöön sanonnan, että lähden jos selviän hengissä siihen asti.
Ankaran työrutistuksen jälkeen pääsin lähtemään kohti pohjoista perjantaina n. klo 16:00 aikoihin. Illan aikana ajelu jo perinteiseen tapaan noin matkan puoliväliin, matkallakin vielä työhuolet mielessä. Ehkäpä kymmeneen vuoteen vaikein vaellukselle lähtö, toivottavasti tällaiset lähdöt eivät toistu tulevaisuudessa. 
Aamuyöstä tein vielä viimeiset työhommat koneellani ja sitten olin valmis lähtemään vaellukselle.

10.4.
Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen nousin aamulla n. klo 05:00, käytin Ronin ulkona, söin vähän aamupalaa ja starttasin liikkeelle kohti käsivartta. Muutamia viimehetken täydennyksiä poikkesin vielä tekemään Torniossa aamulla aikaisin avautuneessa Prismassa. 
Kohta 80v oleva isäukko oli ollut Pallaksen seutuvilla ja tiesin hänen olevan paluumatkalla. Soitin ja sovimme treffit Kolariin. Siellä söimme yhdessä poronkäristykset ja jatkoimme matkaamme kumpikin omalle suunnalle. 
Noin klo 13:00 saavuin Ropinsalmelle. Matkalla ilma oli ollut pilvinen ja Torniosta lähes Karesuvantoon asti oli satanut vettä. Karesuvannon kohdalla taivas aukeni pilviverhosta ja loppumatka sain ajella kirkkaassa auringonpaisteessa.
Pysäytin auton Ropinsalmen kohdalla olevalle parkkipaikalle ja tyhjensin autosta vaellusvarusteet pysäköintipaikan reunalle. Laitoin rinkan ja ahkion lähtökuntoon, samaan aikaan pysäköintipaikalla pakkaili kolme miestä varusteitaan autoon. He olivat juuri palanneet omalta vaellukseltaan ja näin sain ensimmäiset kuulumiset tunturista. Kun olin saanut varusteet laitettua lähtökuntoon, otin vain vaellusvaatteet ja sukset mukaan ja ajoin auton Ropinpirtille. Pirtillä join ”päpän” munkkikahvit, jätin hänelle reitti-suunnitelmani ja kysyin autolle pysäköintipaikan. Vaihdoin vielä päälleni vaellusvaatteet ja olin valmis lähtöön. 
Samaan aikaan lähtöään valmisteli pihalla yksi pariskunta. Laskin järvelle ja Roni veti minut reipasta vauhtia sillan kupeeseen ja kävelin tien yli varusteiden luo. Tein vielä viimeiset viritykset ja valjastin   Ronin ja laitoin ahkion sen perään. Ronilla tuntui olevan menohaluja ja etenimme jäätä pitkin kohti Ropinsalmen perukkaa melko vauhdikkaasti.

Jonkin matkaa järveltä noustuani tavoiti yksinäisen vähän vanhemman naishiihtäjän, joka veti ahkiota. Vaihdoimme muutaman sanan ja ohitin hänet. Hetkenkuluttua edessä näkyi kaksi uutta ahkion vetäjää. Myöhemmin selvisi että he olivat samaa seuruetta aikaisemmin ohittamani naisen kanssa. 
Tasainen nousu tunturiin jatkui ja hetken hiihdettyäni huomasin kelkkauran pohjoispuolelta Ropijoen suunnasta kahlaavan lumessa neljän nuoren miehen ryhmän kohti kelkkauraa. He olivat hiihtäneet ensin järven päähän ja olivat edenneet sieltä jokiuomaa pitkin. He olivatkin päässeet nauttimaan lumessa kahlaamisesta heti reissun alkuvaiheessa, kun eivät olleet huomanneet valmista uraa.
Miesten väitetään aina kilpailevan ja varsinkin nuorten miesten. Selvästi kilpailuvietti laittoi heidät hiihtämään yhtä lujaa, kuin mitä Roni veti ahkiota. Pysähtyessäni hetkeksi tauolle antaakseni Ronin vähän huokaista, meni joukko samantien ohi.
Kohta taas tavoitin heidät, yhdellä kavereista oli irronnut vetoaisa ahkiosta. Kiinnitysosa oli tipahtanut ja hänellä ei ollut siihen varaosaa. Kaivoin ahkiostani tarvikepussini esiin ja annoin hänelle sopivat varaosat korjaamiseen ja he jäivät korjaamaan kiinnitystä.
Hiihtelin itse Ropin autiotuvalle, tupa oli tyhjänä odottamassa kulkijoita. Vaihdoin kuivat vaatteet päälle, mutta jätin muuten kaikki varusteeni pihalle. Ajattelin tuvalle kertyvän niin paljon väkeä, että varauduin pystyttämään teltan. Hetken kuluttua nuorten miesten ryhmäkin saapui tuvalle. Naiskolmikkokin saapui tuvalle, seurailin tilanteen kehittymistä ja kerroin ajatuksistani yöpyä teltassa. Keskustelussa kävi kuitenki ilmi, että toisten mielestä sovimme kyllä kaikki tupaan, vaikka paikalle tulisi lisääkin väkeä.
Ruokailun yhteydessä oli mielenkiintoista seurata kahden "koulukunnan" ruokailua. Naiset kertoivat tehneensä gramman tarkkuudella työtä muonien laskemisessa ja kaikki annokset oli jaettu valmiiksi annospusseihin. Nuorilla miehillä oli kaikki ruuat kaupan paketeissa ja heidän kertomansa mukaan ruokaa oli riittävästi. Yksi miehistä kävi vielä iltalenkillä hiihtämässä Ropin huipulla. Hän kehui paluunsa jälkeen että ulkona olisi varmasti parempi nukkua ja hän meni ulos hangelle yöksi.

11.4. 
Noin klo 04:00 nuori mies oli tullut siihen tulokseen, että tupa on sittenkin parempi vaihtoehto ja siirtyi tuvan puolelle jatkamaan yöunia. Otin aloitusvuoron aamupalassa, pakkasta oli n. -5 astetta ja ajattelin kiiruhtaa liikkeelle ennen kuin ilma lämpenee liikaa. 

Uskomattoman tehokas on tuntureiden parantava vaikutus, vain yksi yö tunturissa ja sisällä ollut pahaolo ankarasta työrutistuksesta oli hävinnyt tiehensä.

Noin klo 09:00 lähdin nousemaan Ropitunturin etelärinteelle ja kaarroin koivikon reunan mukaisesti Ropijunnin etelänokalle. Lumi tuntui täällä kantavan ihan hyvin. Ropijunnin eteläpuolelta käänsin laskuun kohti Marsegurraa. Laaksossa lumi ei kantanutkaan enää yhtä hyvin. Onneksi kurun pohjalla meni vanha kelkkaura, jota pitkin pystyi kohtalaisen hyvin etenemään. Reitti oli miellyttävä, paikoitellen kurussa virtaava joki oli sulana ja lasku oli sopivan loivaa. 
Yksi tämän kevään reissun tavoitteita oli löytää Aatsan seitakivi. Eri lähteistä olin sen paikkaa yrittänyt selvitellä ja etsiäkin, mutta edellisenä vuonna sain paikalliselta vanhalta poromieheltä hyvän vihjeen sen mahdollisesta sijainnista. Jyrkimmän laskun jälkeen nousin Marsoaivin pohjoisrinteelle ja pysähdyin tauolle. Sieltä oli samalla hyvä kiikarilla katsella avautuvaa maisemaa ja varsin selvästi jokiuoman varrelta erottui kodan mallinen kivi joka sopi kivestä lukemaani kuvaukseen. 
Tauon jälkeen laskin kivelle ja vaikutti että olin löytänyt etsimäni kvien.

 Kuvasin kiven joka puolelta ja laitoin kiven paikan muistiin. 
Lähdin etenemään itään kohti Kutukoskea. Ennen Aatsajokea piti vielä nousta vielä loivasti tunturiselänteelle, niin en päässyt silmämääräisesti vielä arvioimaan joen ylityspaikkoja. Joki kulkee melko syvällä uomassa ja paikoitellen kalliopahdat putoavat lähes kohtisuoraan jokiuomaan. Laskin jokiuoman reunalle ja yritin paikallistaa edellisenän vuonna löytämääni hyvää ylityspaikkaa. Seurasin vanhaa kelkkajälkeä ja etenin uoman reunalla kohti etelää. Ehkä vajaan kilometrin edettyäni totesin, että sopivaa ylityspaikkaa ei tunnu näkyvän. Tosiasiassa ehkä toisen kilometrinjälkeen se viime vuotinen ylityspaikka olisi löytynyt. Palasin jälkiäni takaisin, koska jokiuomalle laskiessani olin katsonut pohjoispuolellakin olevan mahdollisen ylityspaikan.
Laskeskelin varovaisesti alas melko jyrkkää rinnettä jokiuomaan. Vastarannalle nousu olikin varsin helppo. Otin suunnan Goddovarrin eteläpuolelle. Poroja näytti olevan ruokailemassa Gomatoaivin ja Goddovarrin rinteillä. Tälle reitille ei sitten enää sattunutkaa poromiesten kelkkauria ja ilmakin oli lämmennyt jo varsin lämpöiseksi. Hanki kantoi vain paikoitellen ja koira tarpoi välillä lumessa mahaansa myöten. Autoin koiraa kannattelemalla sitä valjaista ja etenimme pikkuhiljaa Goddojohkan vierustoja. Noin kilometri ennen Kutukosken tupaa löysimme valmiin kelkka- ja hiihtojäljen, jossa eteneminen olikin selvästi helpompaa ja vauhdikkaampaa. Edessä oli vielä loppulasku Vuontisjärvelle.
Jäin jarrumieheksi ja selvisimme hyvin laskusta ja hiihdin järven jäätä pitkin tuvan rantaan ja nousimme tuvan pihalle. Pihalla näytti olevan kaksi ahkiota ja neljäparia suksia. Kello oli tuvalle tullessa n. 15.00.
Tuvasta löytyi neljän miehen ryhmä, he olivat hiihtäneet Ropinsalmesta Aatsalle ja Aatsalta seuraavana päivänä Kutukoskelle. Koska aamulla oli yksi mies ollut vähän huonovointinen, olivat he päättäneet jäädä vielä päiväksi kämpälle. Lähes koko illan he pelasivat korttia. Makoilin laverilla ja kuuntelin heidän juttujaan. Illalla huonovointinen kaveri sanoi tietävänsä syyn huonoon vointiinsa. Hänellä oli ripuli. Siitä sitten jännitys alkoi, että sairastuuko kaikki tuvassa olijat samaan tautiin.
Lämpötila ulkona pysyi iltaan asti lämpimän puolella ja vesi tippui räystäältä, joten ainakaan hankikeliä ei ollut välttämättä odotettavissa seuraavalle aamulle.

12.4.
Miehet olivat laittaneet kellon soimaan aamulla klo 06:30 että ehtisivät aamukylmällä liikkeelle. Nousin itse ylös jo klo 06:00, edelleenkin vesi tippui räystäältä, mutta lumi oli hieman kohmeista. Herätyksen jälkeen miehet aloittivat aamutouhut. Huonovointinen mies ilmoitti, että nyt on parasta tehdä reittisuunnitelmiin muutos. Hän sanoi että on viisaampi suunnata kohti Ropinsalmea, ennen kuin vointi menee kovin huonoksi. Kun he saivat aamupalansa syötyä aloitin oman aamupalan laittamisen. Miehet pakkailivat tavaroistaan ja pääsivät pikkuhiljaa liikkeelle. Kohta heidän lähtemisensä jälkeen ajoi pihalle poromies moottorikelkalla. Hän olikin jo edelliseltä vuodelta tuttu, olimme olleet tällä samalla tuvalla yhtä aikaa edellisenäkin keväänä. Hän kertoi porojoen kannalta olleen hyvä talvi. Lumi oli ollut pehmeätä, niin porojen oli ollut helppo kaivaa ruokaa ja niiden ei ollut tarvinnut kovin paljon liikkua etsiäkseen uusia ruokapaikkoja.
Häneltä kuulin, että Kalkkoaivin autiotuvalle menee vanha kelkkajälki, joten kun hän lähti jatkamaan matkaansa, niin aloin pakkaamaan tavaroita ja valmistauduin siirtymään seuraavalle tuvalle. Lähdin hiihtämään järven jäätäpitkin n. puoli yhdentoista aikoihin. Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja lumi oli jo varsin pehmyttä. Järven jäätä pitkin menevää kelkkajälkeä pitkin oli hyvä hiihtää. Kun tulin ylemmälle Vuontisjärvelle näkyi vastarannalla tunturin rinteellä joku tupa.

Ihmettelin sitä, kun se ei sopinut mielikuvaani autiotuvan sijainnista. Katselin sitä kiikarilla ja päätteli sen olevan porojen erotusaidan lähellä olevaksi huoltotuvaksi. Nousin Vuontisjärven ja Kalkkojärvien väliselle selänteelle. Sieltä alkoi edessä näkymään tupa jonkin harjanteen päällä. Mietiskelin että onkohan kyseessä autiotupa vai poromiesten kämppä. Hiihtelin Kalkkojärven reunoja ylittäen välillä järvien välissä olevia kannaksia ja yhden kannaksen ylittämisen jälkeen näin edessäni Kalkkoaivin autiotuvan, eli aikaisemmin näkemäni tupa oli poromiesten kämppä. Pihalla seisoi vielä rajavartioston toiminnan muistona antennitolppa pystössä.

Tupa oli tyhjä, edelliset kävijät olivat käyneet tuvalla kolme päivää aikaisemmin. Asetuin taloksi,

vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja aloitin puuhuollon. En löytänyt liiteristä kirvestä lainkaan, joten sain vähän lisähaastetta. Lumituisku oli verhoillut liiterissä olevat polttopuut lähes kokonaan lumella. Kaivoin lumen seasta puita, joita vein sisälle kuivumaan.
Iltapäivällä n. 16.00 aikoihin ajoi aamulla tapaamani poromies pihalle. Hänellä oli kelkan ohjaus särkynyt ja hän tuli kysymään minulta narua väliaikaista korjaamista varten. Annoinkin hänelle narua jolla hän sitoi poikittaisen puun suksien kärkiin, näin hän pääsisi ajamaan tienvarteen hakemaan toista kelkkaa.
Olin jo asettumassa yöpuulle, kun tuvan pihalle ajoi taas moottorikelkka. Tupaan tuli toinen  poromies. Häneen isäänsä olin tutustunut joku kevät aikaisemmin vaellusreissullani. Kun keli oli mennyt niin pehmeäksi, hän päätti jäädä yöksi tänne tuvalle. Hänellä oli mukana 7kk ikäinen porokoiran pentu, joka oli ensimmäisillä reissuillaan paimenessa. Koirat tutustuivat toisiinsa, porokoira vaikutti varsin kovaluonteiselta, vaikka piiloutuikin välillä isännän jalkojen taakse, niin jos Roni osoitti liikaa kiinnostusta sitä kohtaan, niin se heti ärähti.
Hän kertoi yleensä tähän aikaan vuodesta  majoittuvansa paimenessa ollessaan Guoskatjärven porokämpällä. Keskustelimme yli puolenyön kaikenlaisista asioista. Ilma näytti olevan kylmenemään päin ja hän sanoikin nousevansa ylös n. 4:00 aikoihin ja jos keli olisi kylmennyt, hän lähtisi katsomaan porojen perään.

13.4.
Hän päätti heräämisensä jälkeen lähteä kohti porotokkaa. Vaikka nuori koira oli ollut mukana vasta kaksi viikoa, osasi se hyvin hypätä moottorikelkan kyytiin liikkeelle lähdettäessä. Itse palasin vielä jatkamaan nukkumista. Seitsemän aikoihin nousin tekemään aamupalaa ja pakkailemaan tavaroita. Juuri kun olin lähtövalmiina noin klo 08:00 aikoihin, ajeli edellisenä päivänä kelkkaremontilla poikennut poromies taas pihalle. Hän kertoi lähteneensä kolmen aikoihin liikkeelle. Tunturin tietotoimisto pelaa hienosti, häneltä kuulin ketä Kutukosken kämpälle oli tullut sieltä lähtöni jälkeen.   Hiihdin ensin läheiselle porokämpälle.

Kämpän ulko-ovi oli hajoitettu, tupa oli tolella törkyisessä kunnossa. Lähdin tuvalta nousemaan Kalkkoaivin tieuraa. Jonkin matkaa noustuani poikkesin tieuralta alarinteen puolelle, kun tiesin edessä olevan laskun jokatapauksessa. Lumi kantoi pääsääntöisesti kohtalaisen hyvin. Välillä se kuitenkin petti sekä suksien että koiran alla, niin varsinkin laskuissa piti edetä todella varovaisesti. Kaarsin Kalkkoaivin länsipuolelle ja lähdin pikkuhiljaa laskemaan kohti Njankanjohkaa. Laskin sitten Njankanjávrelle. Järven takana nousin sen itäpuolella olevalle selänteelle ja pidin pienen tauon. Samalla kiikaroin vähän Lätäsenon vartta ja otin suuntaa kohti Neuhkanan laavua. Laskun aikana törmäsin poromiehen aamuiseen kelkan jälkeen ja jatkoin etenemistä kelkkauraa pitkin, koska tiesin sen menevän laavulle. Kelkkauraa jatkoin jokitörmälle Neuhkanan laavulle.

Laavulla oli hyvä pitää vähän taukoa ja katsellessani laavun vieraskirjaa, niin edellinen kuittaus kirjassa oli edelliseltä syksyltä elokuulta. Tauon aikana tein jatkosuunnitelmia ja kävin vähän tunnustelemassa lumen kantavuutta. Koivikossa lumi ei kantanut oikeastaan lainkaan. Kelkanjälki jatkui suoraan joen yli ja poromiehen kanssa käymieni keskustelujen perusteella tiesin sen menevän Kilpisjärvi-Karesuvanto kelkkareitille. Ajattelinkin jatkaa kelkkareitille. Kävelytin ahkion ja rinkan alas joen jäälle ja huomasin joen rantaa pitkin menevän kelkan jäljen. Tein suunnitelman muutoksen ja lähdin kelkkajälkeä pitkin nousemaan joen jäätäpitkin ylävirralle kohti Pinniskosken autiotupaa. Kelkan jälki oli varsin vahva ja se kantoi hyvin. Joki tekee mutka kohta laavu jälkeen

ja mutkan jälkeen olikin kelkat kääntyneet takaisin, vain yksi vanha kelkan jälki jatkui jokea pitkin. Vanha jälki näytti kantavan koiraa kohtalaisesti ja suksimiestä huonosti, päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Noin neljäkilometriä hiihdettyäni joen rantoja tulin Pinniskosken alapään seutuville. Koski oli luonnollisesti sulana ja kosken alapuolella varsinkin kosken länsirannalla oli paljon sulia paikkoja. Katselin turvallisen reitin ja siirryin joen itärannalle ja jatkaa nousemista joen rantaa pitkin. Lumi kantoi todella huonosti, sukset painuivat jatkuvasti lumen läpi syvälle ja koira oli tämän tästä mahaansa myöten lumessa. Autoin lähes kokoajan koiraa kannatellen sitä valjaista ja vedin samalla hihnalla ahkiota sen kaverina. Parisataa metriä saimme kahlata edeten tosi hitaasti, kunnes taas saavutimme jokiuomaan tulevan kelkan jäljen. Kelkan jälkeä pitkin oli taas helpompi edetä tuvan kohdalle. Pinniskosken yläpää on vähän tuvan alapuolella ja kelkan jälkeä uskalsin ylittää joen tuvan puolelle. Pieni punainen tupa odotteli vierasta tyhjänä, kuten vieraskirjankin perusteella saattoi odottaa.

Saavuin tuvalle n. 13:20 eli päivän hiihtomatka ei ollut vienyt aikaa kuin n. 5,5 h. Tupa oli melko sotkuisessa kunnossa. Huoltomiehet olivat käyneet puuhuollossa 4 vrk aikaisemmin, niin tiesin jo tässä vaiheessa, että vaikka keli ei pakastuisikaan, niin pääsisin heidän kelkkajälkeään viralliselle kelkkareitille. Illan aikana siivosin tuvan ja erityisesti kuurasin tuvan pöytää, jossa oli varmasti monen vuoden liat.


Lumessa kahlaaminen oli vaatinut Ronilta omat veronsa ja se nukkuikin lähes koko illan. Iltaa kohti sää näytti kylmenevän ja tiesin että aamulla odottaisi hankikeli. Iltayöstä kävin vielä nautiskelemassa ulkona, oli hienoa kuunnella täysin hiljaista koivikkoa ja tuntureita.

14.4.
Pitkän yöunen jälkeen nousin ylös n. klo 08:00. Laitoin aamupalan ja pakkailin tavarat lähtökuntoon. Pakkanen oli tehtnyt tehtävänsä ja lumi oli hyvin kovettunut, ilma oli lähes kirkas ja aurinko paistoi mukavasti. Noin klo 09:00 hiihdin huoltokelkan jälkeä joen yli ja lähdin seuraamaan sen uraa. Roni veti hankikelillä todella reippaasti ahkiota, niin että piti todella reippaasti hiihtää pysyäkseni mukana. Kelkan jälki meni sopivasti kohti koillista. Noin 3km hiihdon jälkeen poikkesin kelkan jäljeltä enempi pohjoiseen ja tulinkin kohta kelkkareitille Kalaton järven lounaiskulmassa. Hiihdin kelkkareittiä Guoskatjávren etelänokkaan, tästä poikkesin reitiltä järvelle.

Hiihdin noin 0,5 km päähän järven itärannalle, johon jätin ahkion ja rinkan rantakoivikkoon. Pakkasin päivärepun ja lähdin hiihtämään kohti kämppälompoloa. Oikaisin järvessä olevan niemen yli ja sen jälkeen löysin sopivan kelkkauran joka meni sopivaan suuntaan. Guoskatjärven itäpäästä se jatkui suota pitkin kämppälompoloon ja sen ylitettyäni alkoi tupa näkyä koivikosta.

Hiihdin tuvan pihalle, ovi oli suljettu, mutta se ei ollut lukossa. Oven päällä luki Kuoskata -63. Tupa on vanha rajankämppä, joka on luovutettu paliskunnan käyttöön. Sisällä oli pöydän lisäksi pari hetekkaa ja kamina. Keittiö oli erotettu tuvasta väliseinällä. Pihassa oli lisäksi huoltorakennus ja wc. Hetkenkatseltuani jatkoin rajaa pitkin luoteeseen. Ahvenjärville hiihdettyäni alkoi norjanpuolelta näkyä tupa.

Hiihdin tuvan kohdalle, kiipesin aidan yli ja kävin katsomassa tupaa. Tupa oli lukittu ja tuvan oven vieressä oli kyltti Forsvaret politiet. Näytti että tuvalla ei oltu käyty pitkään aikaan. Palasin takaisin Ronin luokse otin suunnan kohti Guoskatajávrea. Hiihdin kahden ahvenjärven kautta Guoskatjávren pohjoisnokkaan ja siitä jatkoin hiihtoa ahkiolle. Oli hyvä hankikeli ja oli hienoa hiihdellä kirkkaassa auringonpaisteessa. Pidin ahkion luona pienen tauon ja jatkoin kohti luodetta ja kohti kelkkauraa. Järven yli hiihdettyäni tulin takaisin kelkkauralle. Hiihdin pitkin kelkkauraa ja Hirvasvuopion järven seutuvilla kuulin joutsenien huutelevan jossain minun länsipuolella. Hirvasvuopio järven jälkeen kelkkaura meni Lätäsenon länsipuolelle ja siitä olikin enää noin kahden kilometrin hiihto Hirvasvuopion autiotuvalle.
Tupa oli tyhjänä odottamassa ja vieraskirjan mukaan edellinen kävijä oli käynyt 29.3.2010. Tosin pihassa näkyi kyllä tuoreempia kelkan jälkiä. Virittelin kaminaan tulet ja levittelin varusteita kuivumaan. Laittelin rauhassa itselle syömistä ja ruokin koiran. Samalla oli hyvä vähän huollella varusteita, kun tilaa oli ruhtinaallisesti.
Illemmalla tuvalle hiihti seurakseni kolme norjalaista naista. Keskustelun aikana selvisi että he arvioivat hiihtäneensä tälle päivälle noin 40 km, tosin kelkkauraa pitkin. He kertoivat olevansa matkalla Kautokeinoon ja seuraavana päivänä he aikoivat jatkaa noin puoliväliin loppumatkastaan.

15.4.
Aamulla nousin ensimmäisenä ylös ja tein aamupalan. Pakkailin tavarani lähtökuntoon ja lähdin kelkkauraa kohti pohjoista. Ilma oli poutainen, jonkin verran oli kuitenkin pilviä taivaalla. Hiihtelin kovaa uraa pitkin riippusillan kautta







Munnikurkkioon ja pidin sitten pienen ruokatauon. Kävin tarkistamassa rantasaunan kunnon. Saunan ovi oli auki ja sauna oli hyvin siistissä kunnossa.










Tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti pohjoista. Hiihdin taas joen itäpuolelle ja nousin tunturiin kohti raja-aitaa. Noin kolmen kilometrin hiihdon jälkeen saavutin raja-aidan. Noin 15:30 oli rajapyykilla 309 A joka sijaitsee Vallivaaran päällä. Vallivaaralta avautuu hieno näkymä koko yliperän alueelle.



Annjalonanji ja Govdoskaisi näkyy tänne erittäin hyvin. Hiihdin Pirunportille menevän poroaidan yli ja aloitin laskun kohti Tenomuotkaa. Pahimmat laskut kävelin ahkion perässä jarrumiehenä. Lasku päättyi tuvan kohdalle vastarannalle. Tästä vielä hiihto joen yli ja nousu tuvalle. Jälleen kerran tavoitin tyhjän tuvan. Tuvan vieraskirjan mukaan oli tuvalla vieraillut koko vuonna 7 henkilöä ennen minua, jos metsähallituksen huoltokäyntejä ei lasketa mukaan. Matkan rasitukset näyttivät käyneen tänään erityisesti koiran päälle, kun näytti että se asettuu makaamaan jo ennenkuin sain sen aisoista irti. Tupaan päästyä se alkoikin heti lepäämään ja keräämään voimia. Laitoin tuvan lämpenemään ja laittelin itselle ja koiralle syömistä.
Tässäkin tuvassa on jotain erikoista, vain tähän tupaan liittyvää tunnelmaa. Täällä ei tiedä tuntureiden kevätsesongista mitään.

Istuskelin iltaa omissa oloissani ja nautin ympärillä olevasta hiljaisuudesta ja rauhasta.

16.4.
Aamulla ilma oli hieman pakkasen puolella. Söin nopeasti aamupalan ja pakkasin tavarat lähtökuntoon. Hiihdin joen toiselle puolelle ja sieltä lähtikin sopiva kelkkaura maita pitkin lähellä raja-aitaa Taabman suuntaan. Kelkan jälki poikkesi joen jäälle vata n. 100m ennen Ruunuvuopiota ja sieltä se nousi taas kovalle maalle. Sieltä se lähti oikeaan suuntaan kohti Jorba Ciertin länsireunaa.

Kiersin tunturien välissä olevalle Cierttejohkalle. Hiihdin joen länsipuolta Cierttejavrelle. Järveltä on vielä pieni nousu tunturiselänteen päälle ja tämän jälkeen olikin edessä enää lasku tuvalle.

Jo täältä näin, että tällä kertaa tuvalla on muitakin vaeltajia. Saavuin tuvalle jo ennen puoltapäivää. Tuvalla oli neljä miestä, jotka olivat myös juuri saapuneet. He olivat hiihtäneet tuvalle Porojärven tuvalta.
Koska ilma oli hieno ja aikaa oli niin lähdin tauon jälkeen vielä hiihtämään yhden hiihtoreissun lähialueella. Nousin Varitgielaksen huipulle ja totesinkin sieltä avautuvan hienot näkymät sekä suomen että norjan puolelle.







Rajavartioston tupa näkyi tänne hyvin ja Valtijokilaakson takaa näkyi hienosti Bumpovarrin pahdat.







Myöskin norjan puolen tupa Sidosgopista näkyi tänne hyvin. Täältä yritin myöskin katsella mahdollista seitakiveä, jonka oletin olevan jossain tällä alueella.




Näinkin Didosjohkan varressa ison kiven, jonka oletin olevan etsimäni kivi. Laskettelin tunturin rinnettä kiven luokse. Kivi oli ajan saatossa rapautunut ja siitä oli lohkeillut isoja paloja, mutta vieläkin se oli ainakin kolmemetriä korkea ja erikoisen punainen.

2013 keväällä selvisi, ettei kyseessä ollut se kivi, jota silloin ajattelin. 2013 kevätvaelluksella nimittäin löytyi paljon etsitty seitakivi.

Kiveltä hiihtelin jokiuomaa kohti Harrijärven rajavartioston tupaa ja tuvalla poikkeamisen jälkeen jatkoin Inggavarrin rinteille. Parin tunnin hiitelyn jälkeen kaartelin takaisin Taabmantuvalle.
Illemmalla tuvalle hiihti Raittijärven suunnalta vielä nuori norjalaismies.

Hän oli aloittanut vaelluksensa Trondeladista ja tavoitteena oli hiihtää tänä keväänä vielä Nordkappiin. Hän toivoikin kylmää kevättä, että lumet riittäisivät hiihdon loppuun suorittamiseen.
Iltapuhteiden jälkeen asetuimme nukkumaan Taabman tuvalle poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun nukkujia oli yksi enemmän kuin tuvassa on makuupaikkoja.

17.4.
Olin ajatellut pitää välipäivän etenemisessä ja en kiirehtinyt aamulla ensimmäisenä aamupalan laittoon. Neljän miehen ryhmä valmistautui jatkamaan matkaa Kobmajoelle, he ajattelivat valita reitikseen hiihdon Seittikielaksen yli poroaidan vierustaa.

Norjalainen kaveri lähti myös jatkamaan matkaansa kohti Tenomuotkaa. Ilma oli hyvin aurinkoinen ja hieman pakkasen puolella. Heidän lähtönsä jälkeen valmistin itselleni aamupalan ja tämän jälkeen pakkasin päivärepun päivähiihtoa varten. Ajattelin lähteä tutustumismatkalle norjan puolelle. Päivä oli aurinkoinen ja ilma vaikutti varsin leppoisalta. Hiihdin ensin Sidosgåpin tuvan luona olevalle portille. Tupa on sijoitettu siten, että vaikka tupa on portilta vain noin 100m päässä, niin tupa ei kuitenkaan näy portille. Kun hiihtää portilta eteenpäin Norjan puolelle, niin yhtääkkiä huomaa tuvan olevan edessään.

Kävin tuvassa sisällä, se oli tällä kertaa erittäin siistissä kunnossa. Siellä oli myöskin valmiita polttopuita. Lisäksi tuvan päässä oli koivurankoja pystyssä. Tuvassa oli tehty remonttia viime käyntini jälkeen. Edellisellä kerralla sisäänkäynnin yhteydessä oli tuulikaapin takana varastohuone. Nyt se tila oli suljettu tuulikaapista ja sinne oli tehty ovi avoimen tuvan puolelta ja tuvan sängyt oli sijoitettu siihen tilaan. Jatkoin samantien matkaa kohti Sidusoaivin tunturia.
Noin tunnin hiihdon jälkeen olin tunturin päällä. Sieltä avautui hienot näkymät sekä suomen että norjan puolelle. Sieltä näkyi hyvin esimerkiksi Terbmiksen rinteille.
Saivaaran yläosa näkyi hyvin ja sen taustalla Kahperusvaara.

Kiikarilla katsottuna voi erottaa jopa Kuonjarjohkan tuvan Kuonjarin laakson suulla. Samalla suunnalla raja-aidan vieressä seisoo äskeinen vierailupaikkani Sidosgohpin tupa.

Norjanpuolelta näkyi hyvin Reisadalenin laakson reunat ja sen vierellä Jiertan tunturi. Aikani maisemia ihailtuani lähdin laskemaan tunturin päältä kohti ciertegorsan kurua. Laskeskelin aurinkoista tunturin rinnettä kurulle ja käänsin sieltä suunnan kohti Norjan puolen tupaa. Hiihdin portin kautta suomen puolelle ja sieltä tuvalle. Kämppäkirjasta näin että hiihtoreissun aikana tuvalla oli käynyt vierailemassa päivähiihtäjiä Jogasjärven vuokratuvalta.
Loppupäivää käytin vähän huoltohommiin, kävin päivän aikaan tavaroitani lävitse, korjailin vähän ahkion remmejä yms.
Illalla huomasin kiikaroidessani ympäristöä, että porotokka oli aloittanut vaeltamisen kohti pohjoista ja odottelinkin että saan illan aikana poromiehiä vieraaksi, mutta tällä kertaa heitä ei näkynyt. Porot tulivat Jorba-Ciertan rinteitä pitkin alas lähellä poroaidan vierustaa ja laskeutuivat näkymättömiin Varitgielaksen suuntaan. Laskeskelin, että ainakin sata poroa laskeutui tunturilta illan aikana. 

18.4.
Nousin aamulla jonkin verran ennen seitsemää, tein aamupalan ja pakkailin pikkuhiljaa tavarat ahkioon ja rinkkaan. Pakkasta oli noin -10 astetta ja noin yhdeksän seutuvilla lähdin hiihtämään kohti Kobmajokea. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lumi kantoi hyvin. Hiihdin ensin Ingga-järven yli ja nousin sitten Muoddagorsan kuruun. Kurussa valokuvailin pälvipaikoissa juoksentelvia kiirunoita.

 Kurun lopussa kaarroin Adjatovaivin ja Seittikielaksen välistä Valtijokilaakson puolelle. Laakson rinteeltä näki hyvin Kekkosen kämpän rakennukset. Laakson toisella puolen tunturin rinteen takaa näkyi hienosti Pumbboovarrin pahtarinteet.

Vajaan kahden tunnin hiihdon jälkeen pidin tunturin rinteellä vähän taukoa ja sen jälkeen aloitin noin 5 km pitkän loivan myötämäki hiihdon ja laskemisen alas jokilaaksoon. Vähän ennen kuin Lavvrejohka laskee valtijokeen saavutin laakson pohjan. Tästä jaksoin laakson pohjalla osittain joen reunalla ja osittain jokea pitkin kohti pohjoista.

Tauon jälkeen vajaan tunnin hiihtelyn jälkeen pidin vielä yhden tauon noin kilometri ennen Somaslompoloa.
Ilma oli upea, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ketään muita kulkijoita ei näkynyt missään. Istuskelin ahkion päällä välipalaa nauttien ja katselin ympärillä näkyviä maisemia. Pulmus parvet lentelivät ja katselivat ruokapaikkoja. Tauon jälkeen matka jatkui Somaslompolle, siitä hiihtelin rajavartioston tuvalle ja sieltä Sieiddusaivolle.

Järvellä näytti olevan muutamia pilkkijöitä rautuja narraamassa. Siitä vielä pieni hiihtopätkä Kobmajoen tuvalle. Tupa oli tyhjä, mutta tuvan vieressä oli pari ahkiota ja sisällä oli joitakin varusteita. Ilmeisesti pilkkimiehet oli majoittuneena tuvalle. Pidin tuvalla tauon, kuivattelin paitaa ja takkia ulkona auringonpaisteessa ja istuskelin auringonpaisteesta nauttien tuvan portailla ilman paitaa.
Noin tunnin tauon jälkeen päätin jatkaa matkaa kohti Haltia ja noin klo 15 lähdimme Ronin kanssa kapuamaan ylös kohti Kobmajoen laaksoa. Lähes kaksi tuntia nousimme yhtäjaksoisesti kurussa ylöspäin kunnes tulimme Cahppesjavreille. Järvien seutuvilla tuli moottorikelkka vastaan, tämän jälkeen oli vielä pari nousua, kunnes käännin suunnan kohti Haltia.
Laskin vinottain Ridnitshaltin länsirinnettä. Paikoitellen rinne oli niin jäinen, että koiralla oli pidon kanssa ongelmia. Suurimmalta osaltaan rinteessä oli kuitenkin hangen päällä vähän uutta lunta, joka helpotti etenemistä.
Hiihdin ensin Haltin kunnostetulle vanhalle tuvalle. Tuvalla oli yksi pariskunta ja kun kysyin heiltä mahdollisuutta liittyä joukkoon, niin he suosittelivat minulle isompaa tupaa. :)
Hiihdin siis sinne ja siellä ei ollutkaan muita kuin Taabman tuvalla tapaamani nelikko. Päivänaikana hiihtoa olikin kertynyt yli 30 km, joten olikin syytä aloittaa iltalepo. Aurinkoinen sää muuttui illan aikana hieman pilvisemmäksi. Vietimme yhdessä iltaa turinoiden ja eväitä syöden.

19.4.
Aamusta huomasin vanhan tuvan tyhjenevän ja pakkasinkin tavarani ja siirryin sille puolelle. Järjestelin tavarani ja nautiskelin olostani. Jossain vaiheessa huomasin naapurituvan miesten lähtevän kohti Haltin huippua. Vajaa tunti myöhemmin kun olin pakkaillut päivärepun valmiiksi lähdin itsekin kohti huippua. Miehet lähtivät nousemaan ylös Haltin viittareittiä, mutta itse valitsin reitiksi suoran nousun vähän Haltin huipun itäpuolelle, josta olin muutamia kertoja aikaisemminkin noussut ylös. Jonkin verran minua ennen olin nähnyt Pitsukselta päin tulevan yksinäisen hiihtäjän joka myös nousi kohti huippua. Hetki ennen kuin tavoitin viittareitin huipun läheisyydestä, näin yksinäisen mieshiihtäjän menevän kohti huippua. Huipulle tultuani totesin että hän oli juuri se aikaisemmin näkemäni yksinäinen hiihtäjä. Jonkin aikaa myöhemmin huipulle tuli myöskin tuvalta lähtenyt nelikko. Heidän perässään huipulle tuli myös moottorikelkkaryhmä. Kirjoitin vieraskirjaan Ronin nimen ja Roni sai nousunumeroksi 97589.

Nyt kun olin puhelimen kuuluvuusalueella, niin soitin reissun ensimmäisen puhelun. Puhelun aikana kuulin Islannissa olevasta tulivuoren purkauksesta ja sen vaikutuksesta lentoihin. Taivaalla olevasta tuhkapilvestä ei näkynyt merkkiäkään suomen huipulle. Huippu oli pilven sisällä, ylhäällä näkyi sinistä taivasta ja välillä alhaalla laaksossa olevat tuvatkin pilkistivät esiin. Jonkin aikaa huipulla oltuani lähdin laskemaan alas tuvalle. Vapautin Ronin juoksemaan vapaana, jotta saisin laskea rinteillä vapaasti.

Tuvalle tulon jälkeen pidinkin lättykestit. Seurailin iltapäivän ja illan aikana, että isolle tuvalle kertyi lisää väkeä. Myöhemmin illalla pikkutuvallekin tuli kaksi vanhempaa naisvaeltajaa,  Iltapuhteiden jälkeen olikin aika asettua yölevolle.

20.4.
Aamupalan jälkeen pakkailin tavarat ja hiihtelin Pitsukselle. Ilma oli kohtalaisen hyvä, pilviä oli jonkin verran taivaalla, mutta sininen taivaskin oli näkyvissä. Jäin sinne seuraamaan tuvan miehityksen kehittymistä. Tullessani autiotupa oli tyhjä ja viiden hengen ennestään tuttu ryhmä aikaisemmilta vaelluksilta oli lähdössä varaustuvaltakohti Haltia. Kohta perässäni tuli neljän hengen miesryhmästä kaksi miestä. Keittelimme yhdessä kahvit ja paistoin lätyt. Sitten perässä tuli ryhmän loput miehet. Seuraavaksi tuvalle saapui Meekolta päin kaksi pulkkia vetävää miestä, jotka olivat aivan väsyksissä. Heillä olisi ollut varaustupa Haltilla, mutta he sanoivat etteivät jaksa kyllä enää sinne hiihtää. Toisella tuntui olevan selkänsäkin kanssa vähän ongelmia. Lisäksi tiesin että Haltilta pitäisi olla tuvalle tulossa vielä pari miestä, niin tein päätöksen jatkaa matkaa Jogasjärvelle.
Noin 14:30 seutuvilla lähdin nousemaan tuvalta kohti poroaitausta. Hiihtelin poroaitauksen läpi ja nousin porokämppien itäpuolella olevan järven luo. Sieltä laskettelin jokiuomaa itäisemmälle Nássagopjärvelle. Sieltä oli edessä nousu itään Toskalpuron eteläpuolelle. Noin tunnin hiihdon jälkeen aloitin laskun Toskalpuron uomassa kohti Toskaljärveä.

Uomassa oli ajattu kelkalla, joten se osaltaa helpotti, mutta myös vaikeutti laskeutumista. Lasku päättyi Toskaljärven lounaispuolella olevalle ylängölle.

Sieltä hiihtelin Toskaljärvelle. Järvellä näytti olevan muutamia pilkkimiehiä. Kävin jututtamassa yhtä pilkkimiestä, joka kertoi että kalaa tulee melko huonosti. Parin tunnin hiihtelyn jälkeen olin Toskaljärven eteläreunalla ja edessä oli taas laskuosuus kohti Jogasjärveä. Vajaan kolmen tunnin hiihdon jälkeen tulin Jogaksen tuvalle. Tuvalla oli yksi pariskunta, mutta he järjestelivät tavaransa niin, että sovin tupaan. Poiketessani ulkona huomasin että, vuokratuvalla oli majoittumassa jo aikaisempinakin keväänä tapaamani vanhempi pariskunta. Kävin hakemassa läheiseltä koskelta vettä ja siellä käydessäni totesin siellä olevan useita koskikaroja. Tuvalle palattuani kerroin koskikaroista tuvassa olevalle pariskunnalle. He lähtivätkin katsomaan sulalle lintuja. Samalla reissulla he näkivät kiikarilla myös ketun juoksevan Porovaaran rinteellä. Vietimme loppuillan keskustellen ja hyvissä ajoin asetuimme nukkumaan.

21.4.
Aamulla aamupalan jälkeen lähdin vielä katsomaan joelle koskikaroja. Päivä oli valjennut aurinkoisena. Yllättäin koskikaroja katsellessa huomasinkin vähän matkan päässä sulassa olevan kaksi laulujoutsenta.

Valokuvailin niitä, huolestuneena ne seurasivat minun toimintaani, mutta lopuksi ne nousivat vedestä jäälle makaamaan. Tuvalle palattuani aloin pikkuhiljaa pakkailemaan tavaroitani. Pariskuntakin valmisteli lähtöä. Meillä molemmilla oli jatkosuunnitelma samaan suuntaan Terbmisjärvelle. He olivat aikaisemmin lähtövalmiina ja lähtivätkin nousemaan Porovaaran rinnettä Porovaaran länsipuolelle. Pakkailin rauhassa loput tavarani ja siivosin tuvan. Sen jälkeen lähdin suksille noin klo 09:00 aikoihin. Hanki kantoi kohtalaisen hyvin koivikossakin. Kiertäessäni Porovaaran länsirinteelle tavoitin pariskunnan suksen jäljet. Lähdimme Ronin kanssa seuraamaan heidän jälkiään ja hetken hiihdettyäni näinkin heidän hiihtävän jonkin matkaa etupuolellani. Ilma oli upean aurinkoinen, Meekonlaakso avautui hienosti alempana ja Saivaara näkyi länsipuolella.

Hangen päälle oli satanut hieman uutta lunta ja auringon paisteessa lumen pinnalta näkyi miljoonat eriväriset timantit. Varsin nopeasti tavoitimme Ronin kanssa heidät ja jatkoimme kompassisuunnalla suoraan etelään olevalla suunnalla. Hiihdin Jápmajärven länsipuolelta ja nousin tuntureiden väliseen satulaan Juovvavarrin pohjoispuolelle. Sieltä kaarroin Juovvavarrin rinnettä pitkin pikkuhiljaa laskulle kohti Kaitsajärveä. Tunturin rinteellä kiinnitin huomioita alhaalla laaksossa minusta poispäin juoksevaan eläimeen. Kiikarilla katsottuna se vaikutti sudelta, mutta kun kaivoin nopeasti kameraa esille, niin eläin ehti hävitä joen reunojen suojiin. Hiihdin Kaitsajoen vartta kunnes pääsin sujuvasti kaartamaan Gohpevarrin etelärinteelle. Kaitsajoen laakso kulkee selvästi korkeammalla kuin mitä on Terbmiksen laakson pohja. Täältä laaksosta näkyi hyvin Terbmiksen laakson toisella puolen oleva Bollutunturi ja Dierbmesjärvestä laskevan jokiuoman jyrkät pahtaseinät.

Koivujen välissä pikkuhiljaa laskettelin alas tunturin rinnettä kohti Terbmisjärven itäpäätä. Kutturakurusta laskevan jokiuoman länsipuolelle oli tuuli juoksuttanut paksut lumikinokset, jotka pystysuorana putosivan jokiuoman pohjalle. Järven jäätä pitkin hiihtelin tuvalle, jonne saavuin n. 13:30. Tuvalla oli muutamia päivähiihtäjiä, mutta hetken kuluttua tupa oli vieraista tyhjä. Jonkin aikaa myöhemmin tulosuunnastani tuvalle hiihteli pariskunta. He olivat tulleet Porojärveltä. He olivatkin katselleet kauempaa, kun kaarroin tunturin rinnettä alas kohti Terbmiksen laaksoa. Vähän myöhemmin tuvalle tuli järveltä pari pilkkimiestä, jotka olivat kuitenkin varautuneet menemään Kilpisjärvelle yöksi. Päivän pilkkimisen tulos oli pari matikkaa.
Ruuhkaa vaikutti olevan täälläkin, kun aikaisemmilta vaelluksilta tuttu "malamuttimies" ajoi
Salmikurusta tuvalle koiravaljakon kanssa. Hän kertoi että tämä oli viimeinen kerta kun hän tuli sitä reittiä. Valjakon ja reen kanssa oli ollut melkoista vääntämistä kurun kivikossa.

Tauon jälkeen hän lähti vielä jatkamaan matkaa kohti Raittijärveä ja aikoi jatkaa sieltä vielä kohti Saarikoskea. Neuvoin hänelle reittiä Puvrasjohkan tuvalle, ja hän aikoikin harkita mahdollisuutta poiketa sinne. Paljon myöhemmin tuvalle saapui myös Jogakselta lähtenyt pariskunta. He tekivät itselleen ruuan, mutta lähtivät vielä illan kähmässä jatkamaan matkaa. He aikoivat viettää yön teltassa jossain Terbmiksen ja Kilpisjärven välillä tai nauttia kuutamohiihdosta. Tämänkin jälkeen tuvalle saapui vielä Kilpisjärveltä päin pari miestä. Heidät olin edellisen kerran tavannut vuosi sitten Pitsuksen tuvalla. Tällaista se sitten on kun hiihtelee liian lähelle maalikyliä, tuttuja ja tungosta.

22.4.
Nousin ylös aamulla n. klo 06:00 maissa ja aloitin aamutouhut. Vakiokaavalla aamupalan jälkeen alkoi tavaroiden pakkaaminen ja lähdön valmistelu. Päivän tavoitteena oli hiihtää Puvrasjohkaan.  Puoli kahdeksan maissa lähdin hiihtämään vinottain järven yli ja järven ylityksen jälkeen aloitin vinon nousun Paihkasvaaran ja Terbmisvaaran väliseen tunturilaaksoon. Pikkuhiljaa Terbmiksen länsipuolta kiertäen pääsin nousemaan ylös.

Ilma oli hyvin aurinkoinen, mutta ollessani n. 500m päässä Terbmiksen seitakivestä meni taivas äkkiä pilveen ja näkyvyyttä oli hetken kuluttua enää muutama sata metriä. Etenin kompassisuunnalla ja laskin Rakahjokilaaksoon, josta nousin Juovvascorsun luoteisrinteelle. Nousin tunturin päälle ja samalla ilmakin oli taas kirkastunut melko aurinkoiseksi ja näkyvyyttäkin oli taas todella hyvin. Hiihdin noin 5 km valkeassa valtakunnassa Virdnitunturin selänteen päällä.

Reitti meni hieman Njárgajärven itäpuolelta. Tunturin selänne alkoi muuttua myötämäeksi ja hiihdin laskujoen länsipuolta ja päästyäni Bierrecohkan etelärinteille löysin kiikarilla kämpän koivikosta. Otin suunnan kämpälle ja laskettelin tuvan pihalle. Tupa oli kylmänä ja tyhjänä odottamassa. Lämmitin tuvan, valmistelin syömistä, siivosin tupaa ja erityisesti kuurasin tuvan pöydän puhtaaksi. 

23.4.
Nousin aamulla n. 7:00 aikoihin. Aamutouhujen aikaan seurailin tuvan ikkunasta kiikarilla, kun riekot liikkuivat tuvan lähiympäristössä. Aamupalan ja pakkaamisen jälkeen lähdin kompassisuunnalla kohti Njamat vuopmia. Sitä mukaan kun reitti laskeutui alemmaksi ja koivikko tiheni, niin lumen kantokyky heikkeni.
Kiertelimme koivikossa etsimässä avoimempia paikkoja, kun ne kantoivat paremmin. Välillä kuitenkin lumi petti, niin että välillä piti suksimiehen kahlata ja välillä kannattelin koiraa. Roni oli välillä mahaansa myöten lumessa ja minäkin polvia myöten ja sauvat painuivat lumeen lähes kokonaan. Hitaasti kiiruhtaen kuitenkin matka eteni.
Ylitimme Raittijärven kelkkareitin ja kohta sen jälkeen sainkin kiikarilla näköyhteyden Nammakan porokämppiin. Hiihdin Bihpornibban ja Njamatoaivin väliseen purouoman itäreunalle ja aloitin nousun välituntureille. Välillä vedin ahkiota rinteessä olevien sulien läiskien yli ja välillä kierelin niitä. Kaiken kaikkiaan itäreunaa oli helpompi nousta verrattuna edelliseen kertaani, kun nousin samasta paikasta länsireunaa pitkin. Nousu loiveni pikkuhiljaa ja muuttui lopulta tasaiseksi loivaksi nousuksi Viissetlahkuun. Valkoisella tunturiselänteellä hiihtäessä tuli pikkuhiljaa edelliselläkin kerralla nähdyt kotapuut näkyviin.

Hiihdin kodan kautta ja nyt paikalle oli kasattu myöskin polttopuita tulevaa käyttöä varten. Ronilla tuntui olevan hyvä vetopäällä, joten jatkoimme nousua Viissetoaivin ja Stuovaviissetoaivin väliselle tunturiselänteelle. Täältä pääsimmekin aloittamaan parin kilometrin mittaisen laskun Lottánjärven pohjoispuolelle. Sieltä muutin suuntaa niin, että vähän nousin Aksenjunnin itäreunalle ja sain taas aloittaa laskun joka päättyi Ropin autiotuvan pihalle. Tupa oli kylmänä ja tyhjänä odottamassa.
Vaellusreissun viimeistä iltaa sain viettää tuvalla rauhassa nauttien näistä viimeisistä hetkistä tunturissa.

24.4.
Yön sain viettää tuvassa rauhassa, aamusta poromies ajeli tuvan ohi kohti Ropinsalmea. Aamupalan jälkeen pakkailin tavarani viimeisestä helppoa hiihto-osuutta varten.
Lähdin laskettelemaan kohti Ropinsalmea, jonkin matkaa hiihdettyäni laitoin puhelimen päälle ja jäin odottamaan yhteyden löytymistä. Jossain vaiheessa huomasin puhelimessa olevan kenttää ja soitin Ropinpirtille tulostani ja pyysin laittamaan saunan lämpenemään.
Saunan lauteilla oli mukava nautiskella löylyistä ja mietiskellä jo uusia tulevia reissuja.